Tuhoisa äitisuhde

Nyyti-x

Tällä palstalla on varmasti muitakin tuhoisasta äitisuhteesta (tai vastaavasta isäsuhteesta) kärsineitä, ja haluaisin kuulla "selviytymisstrategioitanne".

Itse sain koko lapsuuteni ja nuoruuteni kuulla äidiltäni, miten huono ja ruma ja hirveä ihminen olen. Ensimmäisiä muistojani on, kun n. 3-vuotiaana joku sanoi minua pihalla paskaksi, ja menin hakemaan lohtua äidiltä. Sitä en saanut, vaan sen sijaan äiti totesi, että "nythän sä itse sanoit itseäsi paskaksi", mikä kuulosti korvissani täysin epäloogiselta. Äiti saattoi pienenä joskus olla parikin päivää täysin puhumatta minulle, vaikka itse yritin epätoivoisesti saada kontaktia häneen. Missään muualla ei kuulemma ollut yhtä sotkuisia ja tuhmia lapsia kuin meillä. Alle kouluikäisenä jo valvoin usein iltaisin ja öisin ahdistuneena miettien sitä, että äitini ei rakasta minua. Mitään todellisen välittämisen sanoja tai eleitä hän ei koskaan osoittanut. Äitini ensisijainen kasvatuskeino oli fyysinen kuritus. Piiskasta tuli monta kertaa ilman, että edes ymmärsin, mitä olin tehnyt väärin.

Kun aloitin ensimmäisen seurustelusuhteeni 17-vuotiaana, äitini kommentti oli tyyliin "ei kukaan tollasta voi rakastaa". Äitini oli olevinaan ns. uskovainen, ja eri yhteyksissä (ollessani noin 16-v) hän totesi useampaankin kertaan että "uskovaiset eivät ole tekemisissä tuollaisten ihmisten kanssa". Aivan yleisesti äitini pilkkasi ja haukkui minua myös vieraille "hah hah, Liisa (nimi muutettu) menee aina vieraita piiloon yläkertaan". "On se kumma, kun ihmisiä pelkää." Kaikki vaikeuteni ja ongelmani olivat minun omaa syytäni, koska olin niin epäonnistunut yksilö. Kun 14-15-vuotiaana ilmoitin tappavani itseni, äiti totesi, että "sitten joudut vielä pahempaan paikkaan".
Ensimmäisen avioliittoni aikana äiti puuttui jatkuvasti suhteeseeni, miten minä olin huono vaimo jne., ja mielisteli ekaa miestäni. Aikuisena hänen kommenttinsa ovat olleet tyyliin "aina yhtä lapsellinen/ tyhmä", "ei se kyllä ikinä kasva aikuiseksi"
Minulla ei ole yhtään myönteisiä ja lämpimiä muistoja äidistäni.

Olen nyt 32, äitini on 59. Olisin halunnut katkaista välit häneen täysin jo murkkuiän jälkeen, mutta valitettavasti vanhempani asuvat ja liikkuvat aina yhdessä, ja isääni en haluaisi välejä katkaista. Isä on alistuvainen nössö ja saanut osansa äidin piikittelystä, mutta konfliktitilanteissa hän asettuu aina äidin puolelle. Myös siskoni perhe asuu vanhempieni läheisyydessä, ja heidän luona vieraillessani joudun yöpymään vanhempieni luona. Äitini puhuu myös lapsenlapsilleen, eli siskonpojilleni, minusta tyyliin "ihan tyhmä täti" tms.

Äiti on musta möykky elämässäni, ja hänen kuolemansa tulee olemaan valtava helpotus ja vapautus minulle, vaikka toki tulen tuntemaan surua siitä, että äitini oli sellainen kuin oli. Äitini on evakkoperheestä, ja hänellä on ilmeisesti itse ollut traumaattinen lapsuus ja nuoruus. Sitä pahaa oloa hän on sitten vyöryttänyt koko elämänsä ympäristönsä niskaan.

Olen tuntenut pitkään todella syvää vihaa ja katkeruutta äitiäni kohtaan. Valitettavasti katkeruus haittaa ja piinaa myös omaa elämääni ja oloani.
Siis miten pystyn pääsemään yli tästä syvästä katkeruudesta? Miten pystyn suhtautumaan äitiini edes neutraalisti, kun joudun olemaan hänen kanssaan tekemisissä?
Millä ajatusmalleilla/ suhtautumistavoilla olette oppineet elämään tällaisen asian kanssa?
Voisiko joku suositella esim. hyvää kirjallisuutta asiaan liittyen?

Käyn tällä hetkellä ryhmäterapiassa, mutta en koe, että siitä on toistaiseksi apua minulle.

93

8971

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Samaa kokenut

      Mulla on samantyyppisiä kokemuksia äitisuhteesta, koin ettei äiti aina välittänyt minusta. Meillä oli paljon riitoja ja ristiriitaa kun asuin vielä kotonakin. Ja äiti halusi kaiken näyttävän aina siltä että se oli minun syytäni. Ja minäkin uskoin sen aiemmin ja koin jatkuvasti olevani paha ihminen ja tytär. Ja nyt vielä löysin sen vanhoista päiväkirjoista merkinnän, että on rakastanut vain yhtä lastaan. Sitä kyllä en tiedä, ketä meistä, meitä on kolme sisarusta. Mutta epäilen että se on ollut pikkusiskoni, jonka äiti on lellinyt ihan pilalle, uskallan sanoa näin. Joskus äiti sanoi rakastavansa, muistan pari kertaa koko ajalta minkä äiti oli kanssani (nyt on kuollut), mutta jos esim. halusin hänen opettavan minulle jotain hyödyllisiä taitoja, vastassa oli yleensä torjuminen ja/tai halveksunta että edes kysyin sellaista. Äiti myös torjui minua emotionaalisesti usein enkä voinut häneen luottaa. Hänen tapanaan olikin yrittää päästä esim. mieskavereideni suosioon seksuaalisesti ja tunteenomaisesti.
      Äitisi varmaan purkaa sinuun omia traumojaan ja olet ns. helppo nakki jolle purkaa. Olet herkkä ja haavoittuva ihminen, altis pahalle ja arvostelulle niinsanotusti. Äitis ei ole fiksu sillä tavalla että ymmärtäisi jättää "vahinkoa kierrättämättä", tuskin sillä on muita keinojakaan. Sä vaikutat sitä vastoin fiksulta ihmiseltä ja kuten minäkin, et varmaan ole ansainnut moista kohtelua äidiltäsi. Sitä yrittää vaan miellyttää silti vanhempaansa, vaikka kokisikin kaltoinkohtelua.. sitä on kuitenkin jotenkin niin kiinni vanhemmassaan, huonossakin sellaisessa.
      Mä tiedän, että äidin oma lapsuus ei ollut kaksinen, mutta ei se oikeuta olemaan paha lapselleen siltikään.
      Voisin suositella sulle Tommy Hellstenin kirjallisuutta, hän on hyvä kirjailija ja psykologi. Mulle on ollut hänen kirjoistaan apua. Katkeruudesta voit päästä eroon, kun pyydät Jumalalta apua. Hän on vapauttanut minutkin osasta katkeruuttani äitiä kohtaan jo nyt. Voi tuntua oudolta, niin se minustakin alkuun tuntui kun en osannut turvautua Häneen vaan etsin parempaa oloa mm. viinasta ja tupakasta, mutta voin myös sanoa että se kannattaa jos olet vastaanottavainen.
      Tsemppiä sulle, älä anna äitisi nujertaa sua.. se voi myös olla sen tarkoitus, hui olkoon. Mutta olet hyvä ihminen tuollaisenaan, mukavaa elämää sulle! :) Olen sun puolellasi..
      Terv. Saman kokenut 30-vuotias nainen

      • kylmät äidit..

        Äidit halutessa nujertaa tyttäriään,
        emotionaalisesti kylmät,
        miespuolisia suosivat,
        loistavat näyttelijät..

        Mielenkiintoista, että näitä
        kokemuksia tuntuu olevan meillä tietynikäisillä
        tyttärillä paljonkin.. olisi jännä vetää jotain yhteenvetoa, jos sellaista olisi.

        Sota-ajan lapset ja nuoret, jäivätkö itse paljon vaille hellyyttä ja hyväksyntää.. ja koston kierre elää, varsinkin suhteesssa tyttäriin.. mikäli he silti saavat rakkauttaan isiltään, jopa mustasukkaisuuden tuntee nuoren naisen puhjetessa kukkaansa.

        Tabuaiheita.. liekö paljon tutkimuksia tehty aihepiiristä? Paljon olisi varmasti ainakin lapsuutensa, nuoruutensa ja aikuisuutensa kivuista kertovia, jotka häpäestä vaienneet.. ei oma äiti voi kohdella näin. Se on kipeä asia.

        Häpeällinen.

        Monilla tuntuu tosiaan täällä Suomen maassa olla äidistään se kokemus, että heidän äitinsä on heitä halveksinut selvin elein ja sanoin nuorena, samoin myöhemmin. Mistä se kertoo?

        Välinpitämättömyys, omat nautinnot, takaisin otto.. kerrankin ei "pulaa " materiasta, tyhjät sielut silti, astellen tyttäriensä herkkien sielujen päälle, tallaten jalkoihinsa, jos suinkin kykenevät, ja miehensä(olettaen, isillä tyttäret kaikki kaikessa) silmä välttää. Tai on poissa.

        Jännää myöskin, että monelta olen kuullut tämän: hyödyllisiä taitoja kysellessä, äidit ovat kieltäytyneet tietoa jakamasta. Omakin äitini tehnyt juuri niin, vähätellen: aikuinen ihminen osaa kyllä lukea respetit itse.. esimerkiksi, kun nuorempana kyselin, että miksi et halua opettaa minulle ruuanlaittoa tai tehdä yhdessä ruokaa (se oli ehdoton tabu, se oli hänen valtakuntansa, josta kaikkien piti sitten rituaalinomaisesti myös osata aina kiittää.. ei jakamista sinänsä. Ruoka oli aina kyllä moitteetonta. Hänen bravuurinumeronsa, jota ei halunnut koskaan tyttärensä kanssa jakaa) Tai sama asia, esimerkiksi pyykinpesussa etc.. ei halunnut opettaa pesukoneen käyttöä :D .. ensin banaalia, lopulta hakee merkityksiä, mikä näissä äideissä on ollut vinksallaan, kun eivät ole tyttäriään, ihania uusia naisia osanneet rakastaa.

        Halveksivat pienet sanat, eleet ja toimet, viestinä herkkien olentojen perille kyllä. Elinikäiset haavat. Mutta kyllä, niistä voi parantua, uskon niin. Kestää aikansa. Selvä ero tehtävä. Ja nähdä kipeys, mitä jäi vaille, mutta minkä on annettava myöhemmin itse itselleen. Ja jaettava asiat ehkä muiden kipuilevien siskojen kanssa, pois häpeästä, ulos elämään.

        Isät rakastaa tyttäriään, ainakin se kaikkein suurin Isä, jos maalliset muualla. Oikea rakkaus ei koskaan katoa, ei kohtele väärin. Vaan iloitsee totuuden kanssa.

        Hyvää kevättä meille, tyttärille, jotka toivumme voimaan hyvin, rakastamaan itseämme ja elämää - ihmisiä ympärillämme. Anteeksi antaminen kestää.

        Mutta ei ehkä ole mahdotonta.

      • SipuliX
        kylmät äidit.. kirjoitti:

        Äidit halutessa nujertaa tyttäriään,
        emotionaalisesti kylmät,
        miespuolisia suosivat,
        loistavat näyttelijät..

        Mielenkiintoista, että näitä
        kokemuksia tuntuu olevan meillä tietynikäisillä
        tyttärillä paljonkin.. olisi jännä vetää jotain yhteenvetoa, jos sellaista olisi.

        Sota-ajan lapset ja nuoret, jäivätkö itse paljon vaille hellyyttä ja hyväksyntää.. ja koston kierre elää, varsinkin suhteesssa tyttäriin.. mikäli he silti saavat rakkauttaan isiltään, jopa mustasukkaisuuden tuntee nuoren naisen puhjetessa kukkaansa.

        Tabuaiheita.. liekö paljon tutkimuksia tehty aihepiiristä? Paljon olisi varmasti ainakin lapsuutensa, nuoruutensa ja aikuisuutensa kivuista kertovia, jotka häpäestä vaienneet.. ei oma äiti voi kohdella näin. Se on kipeä asia.

        Häpeällinen.

        Monilla tuntuu tosiaan täällä Suomen maassa olla äidistään se kokemus, että heidän äitinsä on heitä halveksinut selvin elein ja sanoin nuorena, samoin myöhemmin. Mistä se kertoo?

        Välinpitämättömyys, omat nautinnot, takaisin otto.. kerrankin ei "pulaa " materiasta, tyhjät sielut silti, astellen tyttäriensä herkkien sielujen päälle, tallaten jalkoihinsa, jos suinkin kykenevät, ja miehensä(olettaen, isillä tyttäret kaikki kaikessa) silmä välttää. Tai on poissa.

        Jännää myöskin, että monelta olen kuullut tämän: hyödyllisiä taitoja kysellessä, äidit ovat kieltäytyneet tietoa jakamasta. Omakin äitini tehnyt juuri niin, vähätellen: aikuinen ihminen osaa kyllä lukea respetit itse.. esimerkiksi, kun nuorempana kyselin, että miksi et halua opettaa minulle ruuanlaittoa tai tehdä yhdessä ruokaa (se oli ehdoton tabu, se oli hänen valtakuntansa, josta kaikkien piti sitten rituaalinomaisesti myös osata aina kiittää.. ei jakamista sinänsä. Ruoka oli aina kyllä moitteetonta. Hänen bravuurinumeronsa, jota ei halunnut koskaan tyttärensä kanssa jakaa) Tai sama asia, esimerkiksi pyykinpesussa etc.. ei halunnut opettaa pesukoneen käyttöä :D .. ensin banaalia, lopulta hakee merkityksiä, mikä näissä äideissä on ollut vinksallaan, kun eivät ole tyttäriään, ihania uusia naisia osanneet rakastaa.

        Halveksivat pienet sanat, eleet ja toimet, viestinä herkkien olentojen perille kyllä. Elinikäiset haavat. Mutta kyllä, niistä voi parantua, uskon niin. Kestää aikansa. Selvä ero tehtävä. Ja nähdä kipeys, mitä jäi vaille, mutta minkä on annettava myöhemmin itse itselleen. Ja jaettava asiat ehkä muiden kipuilevien siskojen kanssa, pois häpeästä, ulos elämään.

        Isät rakastaa tyttäriään, ainakin se kaikkein suurin Isä, jos maalliset muualla. Oikea rakkaus ei koskaan katoa, ei kohtele väärin. Vaan iloitsee totuuden kanssa.

        Hyvää kevättä meille, tyttärille, jotka toivumme voimaan hyvin, rakastamaan itseämme ja elämää - ihmisiä ympärillämme. Anteeksi antaminen kestää.

        Mutta ei ehkä ole mahdotonta.

        Olen myös törmännyt 30-40-vuotiaiden vaikeisiin äitisuhteisiin. Puhutaan aina siitä että äidin ja tyttären välillä voi olla ns. kilpailua, mutta se että se on hyvinkin julmaa ja lähes määrätietoista toimintaa ja nimenomaan äidin puolelta.. Voisiko joku tutkija innostua aiheesta ja avata asiaa meille :) Tutkimukseen voisi ottaa vaikka aikuisia naisia, eli esim. 18-50 -vuotiaita, esittää heille samat kysymykset. Hmmmm, täytyy käydä kahlaamassa ja katsoa josko olis jotain tutkimusta aiheesta tai edes aiheen vierestä....

      • älyttömiä

        Eihän joku satuolento voi mitään parantaa, koska ei kerta ole olemassakaan. Mutta tietysti näilläkin palstoilla liikuskelee noita hihhuleita, mutta aika naurettavaa se on että aikuinen uskoo johonkin keijukaiseen verrattavaan "pelastajaan".

      • edellinen..
        SipuliX kirjoitti:

        Olen myös törmännyt 30-40-vuotiaiden vaikeisiin äitisuhteisiin. Puhutaan aina siitä että äidin ja tyttären välillä voi olla ns. kilpailua, mutta se että se on hyvinkin julmaa ja lähes määrätietoista toimintaa ja nimenomaan äidin puolelta.. Voisiko joku tutkija innostua aiheesta ja avata asiaa meille :) Tutkimukseen voisi ottaa vaikka aikuisia naisia, eli esim. 18-50 -vuotiaita, esittää heille samat kysymykset. Hmmmm, täytyy käydä kahlaamassa ja katsoa josko olis jotain tutkimusta aiheesta tai edes aiheen vierestä....

        Totta, tuntuu olevan tosiaan yleistä, mitä omaa kaveripiiriniäkin tunnen.. tämä.

        Tutkimusten lukeminen, súomalaisten nimenomaan, ja tuoreiden olisi mielenkiintoista lukea.. kerro toki, jos jonkin mielenkiintoisen ja suht tuoreen olet löytänyt. Muutoin, jollekin.. kenties jopa meistä, tutkimuksen kautta hyvä työstämisen aihe?

        :) öitä

      • kautta aikojen
        älyttömiä kirjoitti:

        Eihän joku satuolento voi mitään parantaa, koska ei kerta ole olemassakaan. Mutta tietysti näilläkin palstoilla liikuskelee noita hihhuleita, mutta aika naurettavaa se on että aikuinen uskoo johonkin keijukaiseen verrattavaan "pelastajaan".

        Ja suurin mysteeri on yhä: Mitä meille tapahtuu kuoltuamme? Meidän tieteemme ei pysty siihen vastaamaan. Uskonnot yrittävät selittää sitä. Uskontojen torjujatkaan eivä tiedä, missä olivat ennen syntymäänsä, eikä sitä minne menevät.

        Uskonto voi antaa mielenrauhan joillekin. On hyvä luottaa johonkin. Joku luottaa itseensä, joku Jumalaan. Jonkun usko muuttuu elämän myötä.

      • älytöntä...
        kautta aikojen kirjoitti:

        Ja suurin mysteeri on yhä: Mitä meille tapahtuu kuoltuamme? Meidän tieteemme ei pysty siihen vastaamaan. Uskonnot yrittävät selittää sitä. Uskontojen torjujatkaan eivä tiedä, missä olivat ennen syntymäänsä, eikä sitä minne menevät.

        Uskonto voi antaa mielenrauhan joillekin. On hyvä luottaa johonkin. Joku luottaa itseensä, joku Jumalaan. Jonkun usko muuttuu elämän myötä.

        Jos jotain asiaa ei ymmärrä ja siksi sanoo selityksesi "jumalan" niin ei sitä asiaa sen paremmin ymmärrä, vai mitä? Ei "jumala" ole mikään selitys yhtään milleen.

        Miksi ihmisestä jäisi olemaan jokin osa ruumiin kuoltua? "Mieli" toimii aivoissa, aivot toimivat kemiallisesti ja elektronisesti.

        Paras on kun hyväksyy, ettei meille "tapahdu" mitään kuolemamme jälkeen. Me vain lakkaamme olemasta. Ei siinäkään mitään pelkäämistä ole. Minusta ihan lohdullinen ajatus, että kuolluttta ei esimerkiksi mikään voi enää loukata, edes veemäiset sukulaiset.

      • mukaan
        älytöntä... kirjoitti:

        Jos jotain asiaa ei ymmärrä ja siksi sanoo selityksesi "jumalan" niin ei sitä asiaa sen paremmin ymmärrä, vai mitä? Ei "jumala" ole mikään selitys yhtään milleen.

        Miksi ihmisestä jäisi olemaan jokin osa ruumiin kuoltua? "Mieli" toimii aivoissa, aivot toimivat kemiallisesti ja elektronisesti.

        Paras on kun hyväksyy, ettei meille "tapahdu" mitään kuolemamme jälkeen. Me vain lakkaamme olemasta. Ei siinäkään mitään pelkäämistä ole. Minusta ihan lohdullinen ajatus, että kuolluttta ei esimerkiksi mikään voi enää loukata, edes veemäiset sukulaiset.

        meidän tehtävämme eläessämme fyysisessä ruumiissamme on kehittää sielu, kehittää itsenäinen tahto, tietoisuus ja yksilöllisyys. Muuten pysyy jonkinlaisena puoli-ihmisenä, universumin geneerisenä osasena, eikä ole mitään henkiin jäävää, kuollessaan. Ehkä sinä katoatkin kuvasta kuoltuasi. Sitä et sinä voi tietää, enkä minä. Yritän olla kärsivällinen ohutnahkaisuutesi kanssa.

        Jos uskonnot sinua ärsyttävät, syy on sinussa. Jos jokin asia ärsyttää, syy on aina itsessään. Se, mikä ei millään tavalla uhkaa tai loukkaa, ei ärsytä. Voi olla vapaa yksilö vain, kun ei tunne enää tarvetta reagoida toisten rutiinikommentteihin, vaan ajattelee itsenäisesti.

      • ja löpsis
        mukaan kirjoitti:

        meidän tehtävämme eläessämme fyysisessä ruumiissamme on kehittää sielu, kehittää itsenäinen tahto, tietoisuus ja yksilöllisyys. Muuten pysyy jonkinlaisena puoli-ihmisenä, universumin geneerisenä osasena, eikä ole mitään henkiin jäävää, kuollessaan. Ehkä sinä katoatkin kuvasta kuoltuasi. Sitä et sinä voi tietää, enkä minä. Yritän olla kärsivällinen ohutnahkaisuutesi kanssa.

        Jos uskonnot sinua ärsyttävät, syy on sinussa. Jos jokin asia ärsyttää, syy on aina itsessään. Se, mikä ei millään tavalla uhkaa tai loukkaa, ei ärsytä. Voi olla vapaa yksilö vain, kun ei tunne enää tarvetta reagoida toisten rutiinikommentteihin, vaan ajattelee itsenäisesti.

        Yrität olla hienostunut ja syvällinen "henkisyytesi" kanssa. Doesn't cut the ice with me.

        Jeesustelu on kerta kaikkiaan älytöntä, koska millekään sellaiselle yliluonnolliselle ei ole minkäännäköisiä perusteita.

        Jeesuksen tarjoilu "lohdutukseksi" yms. on pelkästään typerää hölynpölyä.

        Jos jokin asia on vinossa, se täytyy yrittää korjata. Jeesus ei sitä tule korjaamaan, koska häntä ei ole olemassakaan.

        Tunnet varmaan jotain ihmeen itseihailua tuon "henkisyytesi" pohjalta. Mielestäni olet vain tekopyhä, omahyväinen hurskastelija.

        Tekstisi lähenteli jotain new age -hölynpölyä. Sellaistahan voi suoltaa kuka tahansa "ajattelija", jos aikaa liikenee ja mystisyys viehättää.

        Meitähän on joka junaan, mikäs siinä.

      • henkisyyttä
        ja löpsis kirjoitti:

        Yrität olla hienostunut ja syvällinen "henkisyytesi" kanssa. Doesn't cut the ice with me.

        Jeesustelu on kerta kaikkiaan älytöntä, koska millekään sellaiselle yliluonnolliselle ei ole minkäännäköisiä perusteita.

        Jeesuksen tarjoilu "lohdutukseksi" yms. on pelkästään typerää hölynpölyä.

        Jos jokin asia on vinossa, se täytyy yrittää korjata. Jeesus ei sitä tule korjaamaan, koska häntä ei ole olemassakaan.

        Tunnet varmaan jotain ihmeen itseihailua tuon "henkisyytesi" pohjalta. Mielestäni olet vain tekopyhä, omahyväinen hurskastelija.

        Tekstisi lähenteli jotain new age -hölynpölyä. Sellaistahan voi suoltaa kuka tahansa "ajattelija", jos aikaa liikenee ja mystisyys viehättää.

        Meitähän on joka junaan, mikäs siinä.

        kohtaan. Johtuuko se tulehtuneihta perhesuhteistasi? Lapsuuden traumoista? Oliko sinulla ikäviä kokemuksia tekopyhistä ihmisistä, jotka yrittivät syyllistää sinua uskonnollisilla fraaseilla? Koeta päästä tuon vihan yli. Siitä ei ole kenellekään hyötyä, mutta sinulle haittaa.

        Viisas etsii objektiivista totuutta. Useimmille riittää sosiaalinen totuus, se mitä muutkin uskovat.

        Viisaus ja ymmärtäminen ei ole mustavalkea asia - ei niin, että yksi olisi sataprosenttisesti oikeassa, ja toinen täysin väärässä. Verrattuna Jeesuksen kaltaiseen opettajaan sekä sinä että minä olemme ymmärryksessämme alkeellisella tasolla. Ymmärtämiseen voi pyrkiä kukin omassa elämässään. Kukin meistä on vastuussa vain omasta elämästään. Uskomukset voivat olla toisilta kopioituja tai itse koettuja. Jotkut omaksuvat uskomuksen, että ihminen on vain korkeamman tason eläin, ja kuolema lopettaa kaikea. Ja he puolustavat uskomustaan yhtä kiihkeästi kuin ne, jotka ovat omaksuneet jonkin uskonnon asenteet.

        Objektiiviseen totuuteen pyrkivät harvemmat. Vielä harvemmat sinne löytävät. Jotkut ymmärtävät, miten vähän ymmärtävät, ja se on hyvä alku oppimiselle.

      • kyllästyttää...
        henkisyyttä kirjoitti:

        kohtaan. Johtuuko se tulehtuneihta perhesuhteistasi? Lapsuuden traumoista? Oliko sinulla ikäviä kokemuksia tekopyhistä ihmisistä, jotka yrittivät syyllistää sinua uskonnollisilla fraaseilla? Koeta päästä tuon vihan yli. Siitä ei ole kenellekään hyötyä, mutta sinulle haittaa.

        Viisas etsii objektiivista totuutta. Useimmille riittää sosiaalinen totuus, se mitä muutkin uskovat.

        Viisaus ja ymmärtäminen ei ole mustavalkea asia - ei niin, että yksi olisi sataprosenttisesti oikeassa, ja toinen täysin väärässä. Verrattuna Jeesuksen kaltaiseen opettajaan sekä sinä että minä olemme ymmärryksessämme alkeellisella tasolla. Ymmärtämiseen voi pyrkiä kukin omassa elämässään. Kukin meistä on vastuussa vain omasta elämästään. Uskomukset voivat olla toisilta kopioituja tai itse koettuja. Jotkut omaksuvat uskomuksen, että ihminen on vain korkeamman tason eläin, ja kuolema lopettaa kaikea. Ja he puolustavat uskomustaan yhtä kiihkeästi kuin ne, jotka ovat omaksuneet jonkin uskonnon asenteet.

        Objektiiviseen totuuteen pyrkivät harvemmat. Vielä harvemmat sinne löytävät. Jotkut ymmärtävät, miten vähän ymmärtävät, ja se on hyvä alku oppimiselle.

        Sinä näyt kuuluvan noihin netin kummajaisiin, jotka tosissaan luulevat pystyvänsä näkevän netin lävitse sivumennen kirjoittaneiden syvimpiin syövereihin ja pystyvänsä analysoimaan koko heidän persoonallisuutensa.

        Valitettavia harhaluuloja! Mutta jos tuollaiset maagisuudet sinua viehättävät, niin mikäpä siinä. Omahan on elämäsi.

      • kyllästyttää...
        henkisyyttä kirjoitti:

        kohtaan. Johtuuko se tulehtuneihta perhesuhteistasi? Lapsuuden traumoista? Oliko sinulla ikäviä kokemuksia tekopyhistä ihmisistä, jotka yrittivät syyllistää sinua uskonnollisilla fraaseilla? Koeta päästä tuon vihan yli. Siitä ei ole kenellekään hyötyä, mutta sinulle haittaa.

        Viisas etsii objektiivista totuutta. Useimmille riittää sosiaalinen totuus, se mitä muutkin uskovat.

        Viisaus ja ymmärtäminen ei ole mustavalkea asia - ei niin, että yksi olisi sataprosenttisesti oikeassa, ja toinen täysin väärässä. Verrattuna Jeesuksen kaltaiseen opettajaan sekä sinä että minä olemme ymmärryksessämme alkeellisella tasolla. Ymmärtämiseen voi pyrkiä kukin omassa elämässään. Kukin meistä on vastuussa vain omasta elämästään. Uskomukset voivat olla toisilta kopioituja tai itse koettuja. Jotkut omaksuvat uskomuksen, että ihminen on vain korkeamman tason eläin, ja kuolema lopettaa kaikea. Ja he puolustavat uskomustaan yhtä kiihkeästi kuin ne, jotka ovat omaksuneet jonkin uskonnon asenteet.

        Objektiiviseen totuuteen pyrkivät harvemmat. Vielä harvemmat sinne löytävät. Jotkut ymmärtävät, miten vähän ymmärtävät, ja se on hyvä alku oppimiselle.

        Kehumasi Jeesus on legenda muiden tarusankareiden joukossa.

    • SipuliX

      Aivan kamala tarina, siis järkyttävä!

      Miten voi olla noin pahoja ihmisiä olemassa. Äitisi on mielestäni mielisairas ja katkera, hyvin katkera ihminen!
      Olet kokenut sellainen mankelin että ei tuollaisesta heti selviä. Onneksi olet tajunnut hakea apua terapiasta.
      Toivon sulle kaikkea hyvää elämässä. Yritä päästä äidistäsi eroon, ei hän sinua ansaitse.

    • minuun

      Olen jo lähes äitisi ikäinen ja olen vuoden ajan käynyt niitä tuntoja, joista sinä kirjoitat. Elin laiminlyödyn lapsuuden tunnemykässä kodissa. Minua ei haukuttu vieraille, mutta vielä aikuisena olen itkenyt äitini sanoja tilanteessa, jossa olisin tarvinnut suura tukea. Lisäksi koin syyllisyytä äitini vaikeasta elämästä. Isäni pysyi ulkopuolisena ja teki mitä äiti toivoi.

      Minut kantoi aikuisuuteen usko siihen, että elämä alkaa sitten, kun pääsen pois kotoa, mutta eihän se alkanut. Olin vieras kaikkialla. Silloin mietin tosissani, kannattaako enää jatkaa.Yritin hakea apua ammattilaisilta, mutta en saanut, kun en tiennyt, mikä minua vaivaa (nykyaikana tilanne on varmaan toisin).

      Elämällä oli minulle myös myönteisiä yllätyksiä. Elin elämääni välillä vähemmän ja välillä enemmän masentuneen. Ja nyt sitten samat asiat on taas esillä. Mitää ei ollutkaan haudattu lopullisesti.

      Olen lukenut paljon ja ensimmäistä kertaa keskustellut sisareni kanssa lapsuudesta (!). Yllätyin, kun hänen kokemuksesa olivat lähes samanlaisia. Läheisyys sisareen tuntui hyvältä.

      Jos saisin palata sinun ikäiseksi, etsisin varmasti jokun amaattiauttajan, joka kuulee ja kuuntelee. Asioiden selvittämisen tie olisi silloin lyhyempi, eikä niitä tarvitsis käsitellä uudelleen.

      Minun silmäni avasi Kristerin kirja Haavoittunut vanhemmuus. Hellstenin Virtahepo on ollut myös tärkeä ja paljon olen saanut tunteista ja eheytymisestä kertovista kirjoista.

      Selviät kyllä. Olet jo selviämisen tiellä. Huomaan itsestäni, että koskaan ei ole liian myöhäistä.
      Kaikkea hyvää sinulle!

    • asdasda

      Sun kannattaisi ensisijaisesti keskittyä omaan jaksamiseen. Laita kylmästi välit poikki jokaiseen, joka ei näe asiaa sinun kantiltasi ml. isäsi, äitisi nyt lentää tietysti saostuskaivoon ihan ensimmäisenä. Välien pitäminen narsistiseen luonnevikaiseen on sama kuin pitäisit haavaa auki jatkuvasti. Martti Paloheimon kirja "kotivammaisuuden synty" käsittelee teemaa laajasti ja kansantajuisesti.

    • usein ihmettelee,

      että miksi mä ja muut nykynaiset "tehdään elämästämme niin vaikeita". Totuushan on se, että isien ja äitien pahat teot kostetaan kolmanteen ja neljänteen polveen, ja me kärsimme nyt sota-ajan lasten kärsimyksiä. Oman isäni ja äitini taktiikka selviytyä elämästä on ollut unohtaa kaikki: kuitenkin he purkavat ahdistustaan koko ajan toisiinsa ja minuun.

      Olen kasvatettu ymmärtämään, että muiden ihmisten (heidän) asiat ja tunteet ovat paljon tärkeämpiä kuin omani, heidän tapansa elää on ainoa oikea, heidän mielipiteensä ainoita merkitseviä ja he ovat aina oikeassa (tai äidin mielestä äiti on oikeassa, isä väärässä, isän mielestä isä on oikeassa, äiti väärässä ja lapset eivät tietysti tällaisessa kuviossa voi ikinä olla oikeassa). Suvaitsemattomuus, ehdottomuus ja ankaruus itseä ja muita, sekä erityisesti virheitä ja mokia kohtaan toimivat moraalisena selkärankana, eikä mitään koskaan anneta anteeksi saati unohdeta ja koko ajan vaaditaan täydellistä suoritusta. Vanhemmillani ei myöskään ole omasta mielestään mitään anteeksipyydettävää, koska he ovat kasvattaneet lapsensa parhaansa mukaan ja täytyy olla lasten oma vika, että he eivät pärjää ja tekevät elämistään niin vaikeita eivätkä ota itseään niskasta kiinni.

      Vanhempieni luoma kasvatus- ja kotiympäristö tuotti kaksi vaikeasti pitkäaikaismasentunutta aikuista. Olemme onneksi päässeet pikkuveljeni kanssa molemmat näin aikuisiällä psykoterapiaan, mitä voin suositella lämpimästi sinullekin.

      Terapiassa pystyt käsittelemään menneisyyttäsi, jotta et enää joudu elämään sitä jatkuvasti nykyisyyden ohessa ja luomaan uusia, normaalimpia psyykkisiä toimintatapoja. Toki näitä pystyy luomaan itsekseen elämässään muutenkin esim. tunnistaessaan vanhemmilta sisäistettyjä ajatuksia, mutta tuo eheytymisprosessi on paljon nopeampi terapiassa, jossa saa apua ja tukea terapeutilta. Äitini ihmetteli, että miksi ihmeessä maksan terapeutille, kun minun pitäisi itse hoitaa omat ongelmani. Vastasin, että mieluummin käyn terapiassa pari vuotta hoitamassa itseni kuntoon, kuin ponnistelen yksin ongelmieni ratkaisemiseksi seuraavat 30 vuotta niiden ensimmäisten kolmenkymmenen lisäksi.

      • Samaa kokenut

        Mietin, että eikö tosiaan kannattaisi tehdä jotain yhteenvetoa tms. näistä meidän tuhoisista kokemuksista? Kukahan sellaista haluaisi tehdä, vaikka joku opinnäytetyön tms. tekijä. JOs kerran näin monella on samoja kokemuksia. Toisaalta kiva todeta, ettei ole yksin kokemuksineen.

      • paljon tuota
        Samaa kokenut kirjoitti:

        Mietin, että eikö tosiaan kannattaisi tehdä jotain yhteenvetoa tms. näistä meidän tuhoisista kokemuksista? Kukahan sellaista haluaisi tehdä, vaikka joku opinnäytetyön tms. tekijä. JOs kerran näin monella on samoja kokemuksia. Toisaalta kiva todeta, ettei ole yksin kokemuksineen.

        opiskellessani.. miten mielenkiintoista olisi tästä aihepiiristä tehdä tutkimusta (tein pääaineeni kuitenkin jostain muualta kuin psykasta, toki jatko-opintoja välillä mietin)

        Luulen, aika monella tosiaan n.30-45vuotiasta tyttäristä voisi olla paljon kerrottavana, ja helpottavana kokea, että aiheesta olisi oikeasti jotain tuoretta tutkimusta.. ehkä, koska on vain kuulostellut monen oman ikäisenä tuossa haarukassa olevien äitisuhteita.. jotain tuntuu olevan pielessä, pahasti.. täällähän tuota aihepiiriä voisi keskenämme enemmänkin kartoittaa.. ihan vaikka huviksi aluksi, että mitä haluaisi kysyttävän, mitä pohdittavan.. mitkä ovat ne kipupisteet, mihin kaipaisi ns.valohoitoa - tuoda valoon.. tutkimuksen teko, haastattelumenetelmin olisi tosiaan yksi keino selvitellä.. itselle sekä samalla monelle muulle.. ja tuoda tabuaihetta julkisuuteen.. mikäli aihe montaa koskettaisi..

        kiitos vastauksista.. selvästi monia äiti-tytär-suhde puhuttaa.. vaikka kautta aikojen, jotain erityistä tuntuu olevan 60-70-luvuilla lapsuutensa viettäneiden tarinoissa..

        hautomoa..

    • +30

      Uskomatonta. En ole tajunnut että muitakin äidin nujertamia ihmiskohtaloita on olemassa.

      Minulle on vasta 30 selvinnyt miten hirveän poissaoleva, etäinen ja tunnekylmä äitini on aina ollut. Kontrollointi on vieläkin aivan hillitöntä, mutta vasta nyt olen sen tajunnut ja alkanut sanomaan EI. Ja sekös äitiä sapettaa.

      Itselle äitisuhde kaikessa kauheudessaan alkoi avautua pariterapiassa käydessämme läpi kaikkea lapsuudestani lähtien. Oli todella rankkaa tajuta, että oma äiti on surkea vanhempi ja että olisi ollut parempi ettei hän olisi ikinä saanut lapsia. Isäni kuoli ollessani pieni joten minulla ei ole ollut lohduttavaa syliä hänenkään puoleltaan. Minulle periterapian ohella pidetty yksilöterapia on ollut suureksi avuksi!

      Itse olen ollut tähän asti EHDOTTOMASTI sitä mieltä että en IKINÄ halua lapsia. Se on kuulemma normaalia sellaisille jotka ovat lapsuudessa jääneet ilman rakkautta ja välittämistä. Nyt kun lapsuuden solmuja on avattu toista vuotta niin tunnen että minulla olisi rakkautta, hellyyttä ja huolenpitoa kokonaiselle lapsilaumalle ilman että lapselle antamani huomio olisi itseltä pois. Uskomatonta mikä muutos ihmisessä voi tapahtua.

      Äitini ohje lapsien hankintaan on kohdallani ollut "mieti tarkkaan, sillä silloin et saa itsellesi enää ikinä yhtään mitään". Se kuvaa varmasti hänen ajatuksiaan omasta elämästään. Että on joutunut luopumaan lasten vuoksi paljosta ja on siitä johtuen vieläkin tyytymätön ja katkera.

      Onneksi minulla on rakastava kumppani joka lohduttaa, kannustaa ja ymmärtää silloinkin kun minulla on ollut erityisen vaikeaa ja tavarat on lentäneet heti sanojen jälkeen.

      Lapsettomuustutkimukset ovat nyt meidän kohdallamme aluillaan. Toivomme että yhteinen unelmamme toteutuisi ja saisimme lapsen/lapsia. Ja äitini perintö on todellakin sellainen mitä en siirrä eteenpäin! Päinvastoin. Kasvatan tulevat lapseni itsetunnoltaan terveiksi kehuen ja kannustaen, rakkaudella ja rajoilla. Antaen heille kaikkea sitä mistä itse jäin paitsi. Nimittäin jos sellainen onni käy että meille jälkikasvua suodaan.

      VOIMIA!

      • nuori ystävä

        Lapsen saaminen tuntui minusta mahdottomalta. Tunsin, että en voi selviä lapsen kanssa. Onneksi luonto järjesti minulle lapsettomuuden ja miehenikin tyytyi siihen lopulta. Toki joskus tunsin kaipausta, mutta tiesin, että en selviäisi. En tiedostanut silloin menneisyyteni merkitystä vaan luulin olevani vain avuton. Olisipa tämän päivän tiedot ja mahdollisuudet olleet silloin käytettävissä! Uskon, että oman kipeän taustansa käsitelleistä tulee hyviä äitejä, jotka osaavat arvostaa lasta.

      • myös pitkään

        sitä mieltä, että ensinnäkään en ikinä mene naimisiin kenenkään kanssa, koska vanhempieni avioliittoa seuraillessa on tullut sellainen vakaumus, että hääpäivänä sitä tuomitsee itsensä loppuelämäksi kärsimykseen ja kurjuuteen. Ja lapsia en myöskään ole koskaan halunnut tähän maailmaan tuoda kärsimään.

        Terapian aikana nuo jutut lähtivät sitten selviämään ja ajatukset vapautuivat. Nyt olen naimisissa ja jos lapsia jossain vaiheessa ilmaantuu, niin en laita hanttiin. Mitään vauvakuumetta mulla ei vielä ole, mutta kaverien taaperoiden kanssa on kiva puuhastella. Terapiaprosessi on vielä kesken, mutta usein havahdun jo ajatukseen, että nautin elämästä juuri tällä hetkellä.

        Lapsuudesta en tiedä, mutta koskaan ei näytä olevan liian myöhäistä saada onnellinen aikuisuus.

      • +30
        myös pitkään kirjoitti:

        sitä mieltä, että ensinnäkään en ikinä mene naimisiin kenenkään kanssa, koska vanhempieni avioliittoa seuraillessa on tullut sellainen vakaumus, että hääpäivänä sitä tuomitsee itsensä loppuelämäksi kärsimykseen ja kurjuuteen. Ja lapsia en myöskään ole koskaan halunnut tähän maailmaan tuoda kärsimään.

        Terapian aikana nuo jutut lähtivät sitten selviämään ja ajatukset vapautuivat. Nyt olen naimisissa ja jos lapsia jossain vaiheessa ilmaantuu, niin en laita hanttiin. Mitään vauvakuumetta mulla ei vielä ole, mutta kaverien taaperoiden kanssa on kiva puuhastella. Terapiaprosessi on vielä kesken, mutta usein havahdun jo ajatukseen, että nautin elämästä juuri tällä hetkellä.

        Lapsuudesta en tiedä, mutta koskaan ei näytä olevan liian myöhäistä saada onnellinen aikuisuus.

        Sinä kirjoitit osuvasti, että koskaan ei ole mahdotonta saada onnellista aikuisuutta. Se kolahti minuun. Itselle onnellinen arki on tavoitteissa joka päivä ja se on ollut monen mutkan takana, mutta saavutettu on;) Olen kokenut että oman minäkuvan kannalta on ollut erityisen tärkeää saada ympärille rakastavia ystäviä ja kumppani jotka välittävät minusta juuri sellaisena kuin olen! Ystävät ovatkin minulle niitä "tärkeitä" ihmisiä. Sukulaiset eivät.

        Olen samaa mieltä myös sitä edellisen kirjoittajan kanssa, että tunnekylmän vanhemman lapsesta voi tulla "loistava" vanhempi kun oman vaikean vanhemmussuhteen on käsitellyt terapiassa tai muulla tavalla. Kun ymmärsin, että oman vanhemman suhtautuminen on minusta itsestä riippumatonta ja väärää niin ymmärrys, anteeksianto, itseluottamus ja arvostus itseä kohtaan nousivat omalla kohdallani valtavasti. Ymmärsin olevani arvokas ihminen juuri sellaisena kuin olen. Huolimatta siitä mitä olen aina saanut vanhemman taholta kuulla/tuntea.

        Olen huomannut että minussa "asuu sisällä" yhä haavoittuvainen lapsi jota nyt terapian edetessä olen alkanut puolustamaan ja suojelemaan. Välillä lapsen tuska ja suru ovat melkein käsinkosketeltavia ja mielikuvissani näen pienen surullisen lapsen joka kaipaa lohdutusta. Tunnistan tuon lapsen omaksi itsekseni kun olin pieni ja ymmärrän nyt myös käytöksestäni vuosien varrella monta selöittämättömäksi jäänyttä asiaa.

        Voimia ja jaksamista kaikkien tunnekylmien vanhempien lapsille! Vaikka et saanutkaan onnellista lapsuutta niin tosiaan olet onnellisen aikuisuuden arvoinen!

      • Nyyti-x

        Kiitoksia jaetusta kokemuksesta.

        Minäkin olen tosiaan "EHDOTTOMASTI sitä mieltä että en IKINÄ halua lapsia".
        Itselläni tosin ei ole edes kumppania, sillä olen aina hyvin helposti ahdistunut suhteissa..

      • +30
        Nyyti-x kirjoitti:

        Kiitoksia jaetusta kokemuksesta.

        Minäkin olen tosiaan "EHDOTTOMASTI sitä mieltä että en IKINÄ halua lapsia".
        Itselläni tosin ei ole edes kumppania, sillä olen aina hyvin helposti ahdistunut suhteissa..

        Liekö tuo ahdistuneisuus meidän lapsena "kaltoin kohdeltujen" perusominaisuus, mutta aikamoinen tie mekin ollaan parisuhteessa käyty. Nyt 10 vuotta yhdessä. Tein suhteen alkuaikoina miehen elämästä aika helvetin... Mutta tämäpä vaan pysyi rinnalla ja kun ei jättänyt eikä pettänyt niin ei se auttanut muu kuin antaa periksi ja hyvin menee (mitä nyt pariterapiaan tuli syy mennä mutta :)

        PAISTAA SE PÄIVÄ VIELÄ RISUKASAANKIN;)

        Onnea elämääsi!

    • *Maiju*

      ...kirjoitustasi Nyyti-X. En osaa sanoa mitään, olen aivan sanaton.Kaikki sympatiani ja lämpimät ajatukseni haluan lähettä sulle. Tarinasi oli aivan uskomaton, ja itku tuli silmään ajatellessa sitä pientä rakkauden nälkäistä tyttöä jota äiti on vain haukkunut. Voiko tuollaisia äitejä oikeesti olla olemassa. Olen todella pahoillani siitä mitä olet joutunut kokemaan.
      Toivon elämääsi jatkossa kaikkea hyvää ja paljon rakkautta ja lämpöä. Minä en edes osaa sanoa miten sun tulisi toimia äitisi suhteen hän on niin kylmä ja uskomaton ihminen.Ja luulen että mikään uskovainen hän ei ainakaan oikeasti ole Jumalan silmissä, vaan hä totisesti vielä joutuu maksamaan kaikesta siitä pahasta mitä hän on sinulle...omalle lapselleen...aiheuttanut :(

      Hyvää kevättä sulle kuitenkin ja lämmin halaus

    • luonnevikaiseen

      äitiisi. Jos et voi tehdä sitä fyysisesti - jos joudut liikkumaan samoissa piireissä - niin yritä ainakin kasvattaa jonkinlainen suojamuuri välillenne. Yritä muistaa, että hän on hän, ja sinä olet sinä - olet erillinen, itsenäinen ihminen. Ehkä hän kokee sinut yhä oman ruumiinsa jatkeena jotenkin, tulithan hänen kauttaan. Olen joskus pohtinut tuota äitiyttä siltä kannalta, että vaatii varmaan aika tavalla ihmiseltä oppia kunnioittamaan 'omaa ruumiinosaansa', sillä sitähän lapsi, tavallaan, äidilleen on.

      Minulla ei ole omia lapsia, mutta oma suhteeni äidin ruumiiseen inhotti aina minua. Nyt se ei enää hetkauta. En ole jutellut äidin kanssa viiteentoista vuoteen, eikä tunnu olevan mitään tarvetta koskaan jutellakaan. En vihaa enää, mutta en tunne rakkauttakaan.

      Jos olisin tullut itse äidiksi nuorempana, olisin varmaan ollut kauhea äiti. Tiesin, että pahoinpitelisin lastani, huutaisin heille ja hyväksyisin heidät vain, jos he tuottaisivat minulle kunniaa. Onneksi heille, he eivät koskaan syntyneet. Nyt olen jo liian vanha.

      • luonnevikasivulle

        jonka tein oman sisareni ja äitini 'inspiroimana'. Heillä on molemmilla luonnevika. Kutsun sitä verkkosivuillani rajatilaksi - en ole varma, onko se termi vanhentunut. Kuvaus ei kai ole muuttunut. Kuulostaako yhtään äidiltäsi? Jos hän on tuollainen, ei ehkä kannata olla kovin paljon tekemisissä. Hänen parantumisensa riippuu hänestä itsestään, ja on käsittääkseni epätodennäköistä.

        http://uk.geocities.com/rajatilapersoona/faq.htm

    • takaisin samalla

      mitalla. Oletkos koittanut! Sen jälkeen voisit kertoa hänelle tuntosi..... totuudenmukaisesti. Ei sinulla ole menetettävää ja voi olla että äitisi silmät aukenevat! Koita tätä.

      Tulet hulluksi jos joudut vieläkin alistumaan hänen valtaansa. Pistä kissa pöydälle...se voi nostaa pahan myrskyn, mutta myrskyn jälkeen tulee yleensä tyyntä!

      • hetkeksi

        Minun luonnevikainen äitini oli aina tuputtamassa omalta äidiltään oppimaa fraasia, että minun olisi pitänyt olla kiitollinen, kun hän oli minut synnyttänyt. Joskus neljätoistavuotiaana vastasin hänelle lopulta tuohon vaatimukseen ja sanoin, ettei minun mielipidettäni oltu asiassa kysytty, ja jos olisi kysytty, olisin sanonut, etten tosiaankaan halua tähän perheeseen syntyä - halusin äidin, joka rakastaa. Hän itkeskeli pari päivää nurkassaan, muttei enää koskaan vaatinut kunnioitusta, jota ei ollut ansainnut. Muuta riitaa kyllä ilmaantui.

        Luonnevikaiset ovat arvaamattomia. He ovat usein parempia loukkaamaan kuin nk. normaalimmat ihmiset. Sodassa heidän kanssaan jää helposti toiseksi. Karttaminen saattaa olla parempi vaihtoehto.

        Jos on pakko tavata, yhteisten sukulaisten tms. vuoksi, yksi keino, jota olen ajatellut, on kuvailla heille heidän käyttäytymistään, kiihkoilematta, kuin kommentoijana urheilutapahtumassa. Ehkä, kun käyttäytymistä analysoidaan ja pannaan selkeiksi sanoiksi, heille kolahtaa, miten ilkeää heidän käytöksensä on. Heidän kanssaan on vaikea elää, mutta ehkä luonnevikainenkin kokee elämän vaikeana.

    • tällainen idea;

      Kirjoita muistelmasi - lapsuudestasi ja nykyisyydestä. Kirjoita kanssakäymisestäsi äitisi kanssa. Mitä tapahtui, mitä sanottiin, miten se sai sinut tuntemaan. Miten olisit halunnut tilanteissa toimittavan, ja miten se olisi saanut sinut tuntemaan. Millainen äiti-tytärsuhde teillä on mielestäsi nyt. Millainen haluaisit sen olevan. Minkä pitäisi muuttua, jotta suhteesta tulisi sellainen, kuin haluat.

      Sitten anna siitä kopio äidillesi. Rauhallisesti, vihaamatta. Ja pyydä häntä kirjoittamaan samanlainen kuvaus suhteestanne. Miten tilanteen tulisi muuttua, jotta hän olisi onnellinen.

      Voitte oppia toinen toisistanne paljon. Ehkä hän ei suostu mitään kirjoittamaan, ainakan heti, mutta sinun tarinasi lukeminen ei voi olla jättämättä jonkinlaista jälkeä.

      • olen jo ehtinyt

        syväjäätyä suhteessa
        omaan äitiini

        liian pitkään yritin
        sydän vereslihalla
        solmuja avata

        enää en tuhlaa energiaani
        syöpölle

        ja seinällä kylmälle

        tulkoon oikea rakkaus elämääni
        toisaalta

        älkää tuhotko itseänne
        äitienne takia

    • syyllinen/syytön?

      Oma ongelmallinen äiti-suhde minullakin mutta ei noin paha kuin sinulla.
      Ja häpeäkseni tunnustan että olen jatkanut kierrettä jollain tavalla.
      Minulla on aina ollut vaikeuksia näyttää lapsille,varsinkin tyttärelle, rakkautta ja hyväksyntää.
      Moitteita on suustani kyllä päässyt,ja melko vaativa ja auktoriteetti olen ollut käytökseltäni.

      Tiedostan tämän ja syyllisyys on välillä musertavaa.
      Ahdistaa mielettömästi ne virheet mitä on tullut tehtyä lasten ollessa pieniä.Ja mitä teen edelleen.
      Tokihan me kaikki olemme epätäydellisiä kasvattajia mutta en aikoinaan edes ymmärtänyt tekeväni vahinkoa!

      Minulla ei ole ollut oikeaa mallia miten rakastaa,toimia viisaasti ja ymmärtäväisesti.

      En nyt koko elämääni tähän laita mutta tajusin hakea apua yksilöterapiasta.
      Muutaman vuoden kävin ja aukaisihan se silmät näkemään tiettyjä syy-seuraussuhteita.

      Eli yksilöterapia olisi varmaan sinullekin hyvä.
      Ja kehoitan että käy läpi viha ja katkeruus,sitten pystyt antamaan äidillesi anteeksi.
      Äidilläsi on omat syynsä ja traumansa miksi käyttäytyy noin.
      Ei se helppoa ole,anteeksianto mutta täysin mahdollista.
      Se vapauttaa sinut.

      Kirjoista sen verran että joku Tommy Helssteniä suositteli,niin minäkin.
      Vaikka kaikki teoksensa lukisit.
      Hitaasti ja ajatuksella.

      Omalle tyttärelleni olen yrittänyt selittää (en puolustella) omaa kamaluuttani.
      Anteeksi olen myös pyytänyt.
      Mutta toivon että joskus käy oman vihansa läpi että elämänsä selkiytyisi ja antaisi anteeksi sekä jotenkin ymmärtäisi että en minä pelkkää pahuuttani ja ilkeyttäni tämmöinen ole ollut.

      Niin,en minä nyt sentään hirviö ole vaikka ehkä semmoisen kuvan saakin.
      Ajattelin laittaa tänne vain ajatuksia "pahan äidin" näkökulmastakin.
      Joka on joskus ollut pieni tyttö hellyyttä vailla.

      • tuo meriselityksesi

        Mikä pakko sinun olla ollut ilkeä lapsillesi. Nyt sitten nyyhkit täällä sääliä kärsineiltä ihmisiltä. Ihan sama virsi kuin alkoholisteilla. "En ole voinut käytökselleni mitään kun alkoholismi on SAIRAUS! Teidän kuuluu antaa minulle anteeksi kaikki, muuten olette itse syyllisiä!"

        Joopa joo. Tuo on jo kuultu, ad nauseam.

      • Paha äiti
        tuo meriselityksesi kirjoitti:

        Mikä pakko sinun olla ollut ilkeä lapsillesi. Nyt sitten nyyhkit täällä sääliä kärsineiltä ihmisiltä. Ihan sama virsi kuin alkoholisteilla. "En ole voinut käytökselleni mitään kun alkoholismi on SAIRAUS! Teidän kuuluu antaa minulle anteeksi kaikki, muuten olette itse syyllisiä!"

        Joopa joo. Tuo on jo kuultu, ad nauseam.

        Missä kohtaa sanoin että minun on ollut PAKKO olla ilkeä?
        Missä kohtaa kerjäsin sääliä?
        Missä toin ilmi että en ole voinut käytökselleni mitään?
        Näytä kohta jossa sanoin että minulle KUULUU antaa anteeksi tai muuten toiset ovat syyllisiä?

        Vastaa ole hyvä.

        Vaikutat todella katkeralta ihmiseltä.
        Ikävää.

        Ja mikä on myöhäistä?

      • ihan falski
        Paha äiti kirjoitti:

        Missä kohtaa sanoin että minun on ollut PAKKO olla ilkeä?
        Missä kohtaa kerjäsin sääliä?
        Missä toin ilmi että en ole voinut käytökselleni mitään?
        Näytä kohta jossa sanoin että minulle KUULUU antaa anteeksi tai muuten toiset ovat syyllisiä?

        Vastaa ole hyvä.

        Vaikutat todella katkeralta ihmiseltä.
        Ikävää.

        Ja mikä on myöhäistä?

        Itse asiassa kerjäät viestilläsi sääliä. "Minä oon tämmöinen lapsieni kiusaaja kun munkin äitini oli mulle ilkeä." Siinä niin oli se meriselitys, joka ei kylläkään kelpaa.

        Jos jonkun äiti on ollut ilkeä, niin ei se pakota hänen tytärtään ilkeäksi omille lapsilleen, kuten sinä ilmeisesti yritit selittää ja löytää ilkeydellesi verukkeita. Hus metsään tuommoinen falski ihminen. Säälin lapsiasi.

      • en ookkaan paha
        ihan falski kirjoitti:

        Itse asiassa kerjäät viestilläsi sääliä. "Minä oon tämmöinen lapsieni kiusaaja kun munkin äitini oli mulle ilkeä." Siinä niin oli se meriselitys, joka ei kylläkään kelpaa.

        Jos jonkun äiti on ollut ilkeä, niin ei se pakota hänen tytärtään ilkeäksi omille lapsilleen, kuten sinä ilmeisesti yritit selittää ja löytää ilkeydellesi verukkeita. Hus metsään tuommoinen falski ihminen. Säälin lapsiasi.

        Sinulla taitaa olla nyt hieman provosointi mielessä,heh.

        Et sinä muuten keksisi näitä ihmeellisiä vetoja.
        Nimittäin minä en ole kiusannut lapsiani enkä tietääkseni sanonut äitini olleen ilkeä.

        Mutta mukavat kevään jatkot.
        Ja metsään menen mielelläni!
        Olinkin siellä jo.

      • olet havainnut

        rakkauden puutteesi, ja olet muuttunut rakastavammaksi. Kun kerran silmänsä avaa, ei voi enää palata entiseen robottimaiseen reagoimiseen. Olet ilmeisesti muuttunut, ja muuttumassa yhä, tietoisemmaksi. Hieno juttu! Siihen minäkin haluaisin pyrkiä.

        Kukapa meistä täydellinen on? Silti vihaamme niin herkästi. Ja vihatessamme niitä, jotka eivät jostain syystä ole meitä rakastaneet, osoitamme itse juuri samaa kyvyttömyyttä rakastaa. Nyt, kun olet alkanut tulla tietoisemmaksi itsestäsi, pystyt valitsemaan, miten käyttäydyt. Et enää latele muilta oppimiasi fraaseja automaattisesti. Olet tulossa ihmismäisemmäksi. Yksilöksi.

        Olen iloinen puolestasi. Toivon, että suhteesi lapsiisi paranee. Ole kärsivällinen. Se voi viedä aikaa. Heillä saattaa olla niin paljon patoutunutta kaunaa, että sen pois sulattamiseen tarvitaan paljon rakkautesi auringon lämpöä.

        Hyvää jatkoa sinulle. Olet herännyt vihaamisen horroksesta. Astunut todelliseen, rehelliseen elämään.

      • että..

        kirjoitit "Kamala äiti". Oli rohkaisevaa kuulla ihmisestä, joka on läpikäynyt asiaa. Itselläni oli ongelmallinen äitisuhde. Emme esimerkiksi koskaan keskustellet minun eikä äidinkään asioista. Elimme kuin vieraat keskenämme perheenäkin. Vähää ennen sairastumistaan äiti sanoi, ettei hän osannut olla äiti. Siitäkään ei tullut keskustelua, koska meillä ei ollut yhteistä kieltä. Minulla ei ollut sanoja. Äidin vakava sairastuminen oli minulle vaikea paikka, mutta hänen kuolemansa jälkeen aika pian elämä sujui yhtä nihkeästi kuin ennen.

        Nyt olen yrittänyt ottaa selville äidin elämänvaiheita. Olen löytänyt sieltä asioita, joiden vuoksi tajuan, että hänellä ei ollut yhtään enempää annettavaa. Ymmärrän häntä, vaikka en hyväksykään tunnekylmyyttä. Nyt olisin valmis keskustelemaan.

        Onneksi tänä päivänä ei olla vaihtoehdottomia kuin aikaisemmin. Minua helpotti jo se, että tajusin, ette ole syyllinen toimimattomaan perheeseen.

      • ilkeydellesi?
        ihan falski kirjoitti:

        Itse asiassa kerjäät viestilläsi sääliä. "Minä oon tämmöinen lapsieni kiusaaja kun munkin äitini oli mulle ilkeä." Siinä niin oli se meriselitys, joka ei kylläkään kelpaa.

        Jos jonkun äiti on ollut ilkeä, niin ei se pakota hänen tytärtään ilkeäksi omille lapsilleen, kuten sinä ilmeisesti yritit selittää ja löytää ilkeydellesi verukkeita. Hus metsään tuommoinen falski ihminen. Säälin lapsiasi.

        Jos loukkaat täällä jotakuta, millaisen palkan ansaitset, mielestäsi? Hus metsään? Vai onko sinulla ilkeydellesi selitys, joka kelpaa?

        Ilkeys ei koskaan ole kovin hyvä keino selvittää ongelma. Ilkeä esittelee vain omaa taitamattomuuttaan olla ihminen. Mutta oppia voi jokainen. Oppimassahan täällä on itsekukin - täydellisiä ei meissä liene.

        Oltaisiinpa kärsivällisiä omia ja toisten heikkouksia kohtaan, niin eläminen sujuisi mutkattomammin.

      • kiitos kiitos

        Kiitos kaikille jotka vastasi tähän minun "vuodatukseeni".
        Ymmärtävät ja kannustavat viestit kasvattaa ja haukkumiset taas kertoo omaa kieltään kirjoittajasta.

        niinkuin sanoin,en minä sentään hirviötyyppi ole ja lasten kanssa normaalit,hyvät välit.

        Tuli vain aikoinaan tehtyä karkeitakin kasvatusvirheitä mutta opiksi olen ottanut ja anteeksi saanut.

        Enkä tosiaankaan surkuttele itseäni ja vastuussa olen itse teoistani,tietenkin.
        Niinkuin kaikki.
        Mutta kun elämä ei olekkaan mustavalkoista vaan kaikki jotenkin johtuu jostakin,enempi tai vähempi.

        Ja osaan minä ilmaista välittäväni muksuistani ja sanon sen.
        Ettei tämä nyt vaan jäisi epäselväksi. :)

        Oikein aurinkoista kevään etenemistä ja kasvetaan me epätäydelliset ja iloitaan kun jotakin opitaan.

      • tervyysiä...
        kiitos kiitos kirjoitti:

        Kiitos kaikille jotka vastasi tähän minun "vuodatukseeni".
        Ymmärtävät ja kannustavat viestit kasvattaa ja haukkumiset taas kertoo omaa kieltään kirjoittajasta.

        niinkuin sanoin,en minä sentään hirviötyyppi ole ja lasten kanssa normaalit,hyvät välit.

        Tuli vain aikoinaan tehtyä karkeitakin kasvatusvirheitä mutta opiksi olen ottanut ja anteeksi saanut.

        Enkä tosiaankaan surkuttele itseäni ja vastuussa olen itse teoistani,tietenkin.
        Niinkuin kaikki.
        Mutta kun elämä ei olekkaan mustavalkoista vaan kaikki jotenkin johtuu jostakin,enempi tai vähempi.

        Ja osaan minä ilmaista välittäväni muksuistani ja sanon sen.
        Ettei tämä nyt vaan jäisi epäselväksi. :)

        Oikein aurinkoista kevään etenemistä ja kasvetaan me epätäydelliset ja iloitaan kun jotakin opitaan.

        Aurinkoista kevättä myös Sinulle ja huippuonnellista elämää!

      • Miettimään jäin
        kiitos kiitos kirjoitti:

        Kiitos kaikille jotka vastasi tähän minun "vuodatukseeni".
        Ymmärtävät ja kannustavat viestit kasvattaa ja haukkumiset taas kertoo omaa kieltään kirjoittajasta.

        niinkuin sanoin,en minä sentään hirviötyyppi ole ja lasten kanssa normaalit,hyvät välit.

        Tuli vain aikoinaan tehtyä karkeitakin kasvatusvirheitä mutta opiksi olen ottanut ja anteeksi saanut.

        Enkä tosiaankaan surkuttele itseäni ja vastuussa olen itse teoistani,tietenkin.
        Niinkuin kaikki.
        Mutta kun elämä ei olekkaan mustavalkoista vaan kaikki jotenkin johtuu jostakin,enempi tai vähempi.

        Ja osaan minä ilmaista välittäväni muksuistani ja sanon sen.
        Ettei tämä nyt vaan jäisi epäselväksi. :)

        Oikein aurinkoista kevään etenemistä ja kasvetaan me epätäydelliset ja iloitaan kun jotakin opitaan.

        Kerronpa äitini tarinan.
        Minunkin äidilläni oli tosi ongelmallinen suhde omaan äitiinsä, eli mummooni.

        Äitini eli nuoruuttaan sota-aikana. Äitini meni tosi nuorena naimisiin ja oli raskaana miehelleen kun tämä kaatui talvisodassa.

        No lapsen synnyttyä ja jatkosodan alettua nuori leski tutustui nuoreen mieheen joka pian joutui rintamalle, hän kerkesi käydä lomilla senverran että äitini oli pian taas raskaana. Naimisiin eivät kerinneet kun tämäkin mies joutui eturintamaan ja kaatui.
        Äitini äiti eli mummoni oli hyvin vihainen äidilleni tästä toisesta suhteesta, laittoi miltei välit poikki äitiini ( välit jäi hyvin viileiksi).

        Sotien jälkeen äitini tutustui isääni ja menivät sitten naimisiin. Tätä mummoni ei hyväksynyt ollenkaan vaan oli sitämieltä että äitini olisi pitänyt elää loppuelämänsä sotaleskenä. Olisi ollut kuulema kunniallisempaa?

        Koko loppuelämänsä mummoni piti äitiäni jotenkin huonona naisena, ja aina ihmettelin että miksi?

        Kunnes kerran sattumalta vanhan tätini kanssa keskusteltuani selvisi, että mummoni oli itse ollut avioton lapsi. Hänen äitinsä oli ollut ison talon piika jota talon isäntä käytti hyväkseen. 1900 luvun alkupuolen Suomessahan se oli tosi iso häpeä, sekä au-äidille että au- eli äpärä lapselle.
        Mummoni oli joutunut kärsimään koko lapsuutensa ja nuoruutensa suurta häpeää ja pilkkaa syntyperänsä takia.
        Niinpä mummoni purki lapsuutensa traumoja äitiini, joka hänen mielestään toisti hänen oman äitinsä tekemän virheen, ja ansaitsi saman pilkan ja häpeän mitä hänkin oli lapsuudessaan kokenut.

        Näin se usein menee sukupolvien ketjussa, se varsinainen trauma joka käyttäytymisen aiheuttaa voi lyötyä kaukaakin sukupolvien takaa.

      • Just joo
        kiitos kiitos kirjoitti:

        Kiitos kaikille jotka vastasi tähän minun "vuodatukseeni".
        Ymmärtävät ja kannustavat viestit kasvattaa ja haukkumiset taas kertoo omaa kieltään kirjoittajasta.

        niinkuin sanoin,en minä sentään hirviötyyppi ole ja lasten kanssa normaalit,hyvät välit.

        Tuli vain aikoinaan tehtyä karkeitakin kasvatusvirheitä mutta opiksi olen ottanut ja anteeksi saanut.

        Enkä tosiaankaan surkuttele itseäni ja vastuussa olen itse teoistani,tietenkin.
        Niinkuin kaikki.
        Mutta kun elämä ei olekkaan mustavalkoista vaan kaikki jotenkin johtuu jostakin,enempi tai vähempi.

        Ja osaan minä ilmaista välittäväni muksuistani ja sanon sen.
        Ettei tämä nyt vaan jäisi epäselväksi. :)

        Oikein aurinkoista kevään etenemistä ja kasvetaan me epätäydelliset ja iloitaan kun jotakin opitaan.

        Ensinnäkin olen iloinen, että olet huomannut erheesi ja yrität muuttaa omaa käytöstäsi.

        Olen kuitenkin ehdottomasti sitä mieltä, että muiden ihmisten tuskaa ei voi vähätellä oman kokemuksen perusteella. Puhut siitä ettei elämä ole mustavalkoista ja että suraamuksilla on myös alkullähteet. No joo joo. Mutta mikään ei puolustele aikuisen väärin lapseen käyttämää valtaa/ auktoriteettia/ äidin rakkaudettomuutta/ perustarpeiden tyydyttämättä jättämistä/ vähättelyä yms. Aikuisella pitäisi olla harkintakyky, tunteet, vastuullisuus ja inhimillisyys toimia reilusti ja kunnioitettavasti.

        Nykyisellä aikuisen ihmisen tiedoillani minä halveksin äitiäni ja hänen tekojaan. Vasta aikuisiällä silmäni ovat terapian turvin avautuneet näkemään lapsuuteni ja yhä äitisuhteessani jatkuvan kauheuden ja olen ymmärtänyt ettei minua voi syyttää kaikista niistä asioista mistä olen potenut huonoa omatuntoa vuosia.

        Olehan syyllisyydentunnossasi varovainen miten itseäsi puolustat. Astut samalla aika monille varpaille.

      • olla sekaisin
        Just joo kirjoitti:

        Ensinnäkin olen iloinen, että olet huomannut erheesi ja yrität muuttaa omaa käytöstäsi.

        Olen kuitenkin ehdottomasti sitä mieltä, että muiden ihmisten tuskaa ei voi vähätellä oman kokemuksen perusteella. Puhut siitä ettei elämä ole mustavalkoista ja että suraamuksilla on myös alkullähteet. No joo joo. Mutta mikään ei puolustele aikuisen väärin lapseen käyttämää valtaa/ auktoriteettia/ äidin rakkaudettomuutta/ perustarpeiden tyydyttämättä jättämistä/ vähättelyä yms. Aikuisella pitäisi olla harkintakyky, tunteet, vastuullisuus ja inhimillisyys toimia reilusti ja kunnioitettavasti.

        Nykyisellä aikuisen ihmisen tiedoillani minä halveksin äitiäni ja hänen tekojaan. Vasta aikuisiällä silmäni ovat terapian turvin avautuneet näkemään lapsuuteni ja yhä äitisuhteessani jatkuvan kauheuden ja olen ymmärtänyt ettei minua voi syyttää kaikista niistä asioista mistä olen potenut huonoa omatuntoa vuosia.

        Olehan syyllisyydentunnossasi varovainen miten itseäsi puolustat. Astut samalla aika monille varpaille.

        hiukan. Ehkä se, että nyt halveksit äitiäsi on askel, joka sinun on otettava kasvaaksesi itsenäiseksi ihmiseksi. Mutta toivon, ettei se jää siihen. Seuraava askel on anteeksianto. Anteeksi voi antaa, kun ymmärtää, että toisella oli omat syynsä käyttäytymiseensä, aivan kuin sinulla halveksuntaasi ja vihaasi. Me reagoimme kuin robotit siihen, mitä meille tapahtuu, kunnes 'heräämme', ja alamme ajatella itsenäisesti. Vasta sitten on vapaa valitsemaan, miten käyttäytyy.

        Sinä olet yhä vihasi vanki, ja reagoit robottimaisesti, kuten useimmat meistä. Kuten äitisi aikoinaan, ja lapsesikin varmaan, jos sinulla heitä on. Ole sinä se ketjun lenkki, joka oppii olemaan inhimillinen ja aikuinen, eikä siirrä entisten sukupolvien kaunoja seuraaville.

        Minä en ole siihen vielä pystynyt. En tunne kuolevaa äitiäni kohtaan mitään. En enää vihaa, mutten rakastakaan. Eikä ole tarvetta edes nähdä häntä. Hautajaisiinkaan en ole menossa. Vaikka kuka tietää, saatanhan itse kuolla tänään.

      • Kanttura
        kiitos kiitos kirjoitti:

        Kiitos kaikille jotka vastasi tähän minun "vuodatukseeni".
        Ymmärtävät ja kannustavat viestit kasvattaa ja haukkumiset taas kertoo omaa kieltään kirjoittajasta.

        niinkuin sanoin,en minä sentään hirviötyyppi ole ja lasten kanssa normaalit,hyvät välit.

        Tuli vain aikoinaan tehtyä karkeitakin kasvatusvirheitä mutta opiksi olen ottanut ja anteeksi saanut.

        Enkä tosiaankaan surkuttele itseäni ja vastuussa olen itse teoistani,tietenkin.
        Niinkuin kaikki.
        Mutta kun elämä ei olekkaan mustavalkoista vaan kaikki jotenkin johtuu jostakin,enempi tai vähempi.

        Ja osaan minä ilmaista välittäväni muksuistani ja sanon sen.
        Ettei tämä nyt vaan jäisi epäselväksi. :)

        Oikein aurinkoista kevään etenemistä ja kasvetaan me epätäydelliset ja iloitaan kun jotakin opitaan.

        Aika harvoin henkilö, joka tiedostaa ongelmansa noinkin hyvin, on silkka hirviö. Kun ongelmansa tiedostaa, tarkkailee jo itsestäänselvästi omaa käytöstäänkin.

        Olet ihailtava ihminen, kun uskallat tunnustaa sen, minkä moni äiti tosiasiassa haluaisi, mutta ei vain kykene.

      • kaiken kukkuraksi
        Kanttura kirjoitti:

        Aika harvoin henkilö, joka tiedostaa ongelmansa noinkin hyvin, on silkka hirviö. Kun ongelmansa tiedostaa, tarkkailee jo itsestäänselvästi omaa käytöstäänkin.

        Olet ihailtava ihminen, kun uskallat tunnustaa sen, minkä moni äiti tosiasiassa haluaisi, mutta ei vain kykene.

        omaan märehdintäänsä. Aika myöhäistä, sanoisin.

        Tässäkin ketjussa tulee taas niin hyvin esille se, miten tabua on panna lasten vanhempia vastuuseen yhtään mistään. Kun niitä verukkeita riittää joka puolelle.

      • ihmettelen.
        en ookkaan paha kirjoitti:

        Sinulla taitaa olla nyt hieman provosointi mielessä,heh.

        Et sinä muuten keksisi näitä ihmeellisiä vetoja.
        Nimittäin minä en ole kiusannut lapsiani enkä tietääkseni sanonut äitini olleen ilkeä.

        Mutta mukavat kevään jatkot.
        Ja metsään menen mielelläni!
        Olinkin siellä jo.

        Ensin väitit näin nyyhkykertomuksessasi:

        "Minulla on aina ollut vaikeuksia näyttää lapsille,varsinkin tyttärelle, rakkautta ja hyväksyntää.
        Moitteita on suustani kyllä päässyt,ja melko vaativa ja auktoriteetti olen ollut käytökseltäni.

        Tiedostan tämän ja syyllisyys on välillä musertavaa.
        Ahdistaa mielettömästi ne virheet mitä on tullut tehtyä lasten ollessa pieniä.Ja mitä teen edelleen.
        Tokihan me kaikki olemme epätäydellisiä kasvattajia mutta en aikoinaan edes ymmärtänyt tekeväni vahinkoa!

        Minulla ei ole ollut oikeaa mallia miten rakastaa,toimia viisaasti ja ymmärtäväisesti."

        Nyt sitten väitätkin päinvastaista:

        "Nimittäin minä en ole kiusannut lapsiani enkä tietääkseni sanonut äitini olleen ilkeä."

        Joopa joo. Yritä nyt pitää narut selvinä, kun tänne kirjoittelet.

      • kokonaan?
        Miettimään jäin kirjoitti:

        Kerronpa äitini tarinan.
        Minunkin äidilläni oli tosi ongelmallinen suhde omaan äitiinsä, eli mummooni.

        Äitini eli nuoruuttaan sota-aikana. Äitini meni tosi nuorena naimisiin ja oli raskaana miehelleen kun tämä kaatui talvisodassa.

        No lapsen synnyttyä ja jatkosodan alettua nuori leski tutustui nuoreen mieheen joka pian joutui rintamalle, hän kerkesi käydä lomilla senverran että äitini oli pian taas raskaana. Naimisiin eivät kerinneet kun tämäkin mies joutui eturintamaan ja kaatui.
        Äitini äiti eli mummoni oli hyvin vihainen äidilleni tästä toisesta suhteesta, laittoi miltei välit poikki äitiini ( välit jäi hyvin viileiksi).

        Sotien jälkeen äitini tutustui isääni ja menivät sitten naimisiin. Tätä mummoni ei hyväksynyt ollenkaan vaan oli sitämieltä että äitini olisi pitänyt elää loppuelämänsä sotaleskenä. Olisi ollut kuulema kunniallisempaa?

        Koko loppuelämänsä mummoni piti äitiäni jotenkin huonona naisena, ja aina ihmettelin että miksi?

        Kunnes kerran sattumalta vanhan tätini kanssa keskusteltuani selvisi, että mummoni oli itse ollut avioton lapsi. Hänen äitinsä oli ollut ison talon piika jota talon isäntä käytti hyväkseen. 1900 luvun alkupuolen Suomessahan se oli tosi iso häpeä, sekä au-äidille että au- eli äpärä lapselle.
        Mummoni oli joutunut kärsimään koko lapsuutensa ja nuoruutensa suurta häpeää ja pilkkaa syntyperänsä takia.
        Niinpä mummoni purki lapsuutensa traumoja äitiini, joka hänen mielestään toisti hänen oman äitinsä tekemän virheen, ja ansaitsi saman pilkan ja häpeän mitä hänkin oli lapsuudessaan kokenut.

        Näin se usein menee sukupolvien ketjussa, se varsinainen trauma joka käyttäytymisen aiheuttaa voi lyötyä kaukaakin sukupolvien takaa.

        "Niinpä mummoni purki lapsuutensa traumoja äitiini, joka hänen mielestään toisti hänen oman äitinsä tekemän virheen, ja ansaitsi saman pilkan ja häpeän mitä hänkin oli lapsuudessaan kokenut."

        Eikö kelleen tule mieleen yhtään se, että luonnollista olisi käyttäytyä päin vastoin? Jos nimittäin nainen on kasvanut aikuiseksi.

        Minusta kuulostaa ihan kummalta se, että siltä viimeiseltä, kärsineeltä polvelta vaaditaan aina suureen ääneen anteeksiantoa ja ymmärrystä ja "aikuiseksi kasvamista".

        Edelliselle polvelle taas keksitään porukalla verukkeita heidän joskus julmillekin käytöstavoilleen. Sitten kun joku yksittäinen äiti sanoo ymmärtäneensä villakoiran ytimen, häntä ylistetään kuin puolijumalaa. Hiukan vinoutunutta juttua, IMHO.

      • Miettimään jäin
        kokonaan? kirjoitti:

        "Niinpä mummoni purki lapsuutensa traumoja äitiini, joka hänen mielestään toisti hänen oman äitinsä tekemän virheen, ja ansaitsi saman pilkan ja häpeän mitä hänkin oli lapsuudessaan kokenut."

        Eikö kelleen tule mieleen yhtään se, että luonnollista olisi käyttäytyä päin vastoin? Jos nimittäin nainen on kasvanut aikuiseksi.

        Minusta kuulostaa ihan kummalta se, että siltä viimeiseltä, kärsineeltä polvelta vaaditaan aina suureen ääneen anteeksiantoa ja ymmärrystä ja "aikuiseksi kasvamista".

        Edelliselle polvelle taas keksitään porukalla verukkeita heidän joskus julmillekin käytöstavoilleen. Sitten kun joku yksittäinen äiti sanoo ymmärtäneensä villakoiran ytimen, häntä ylistetään kuin puolijumalaa. Hiukan vinoutunutta juttua, IMHO.

        Yritin tuolla esimerkillä tuoda julki, kuinka jotkut kärsimykset voivat vaikuttaa sukupolvien päähän. Tottakai mummoni teki äitiäni kohtaan väärin, mutta ei hän sitä itse ymmärtänyt, hän toimi niin kuin oli lapsena mallin saanut kuinka vastaavassa tilanteessa olevia kohdellaan.

        Mummoni olisi oman traumaattisen lapsuutensa ja nuoruutensa jälkeen tarvinnut tosi pitkäkestoista terapiaa, mutta kuten varmaan tiedät,niin tuohon aikaan ei mitään terapiaa edes tunnettu.

      • Just joo
        olla sekaisin kirjoitti:

        hiukan. Ehkä se, että nyt halveksit äitiäsi on askel, joka sinun on otettava kasvaaksesi itsenäiseksi ihmiseksi. Mutta toivon, ettei se jää siihen. Seuraava askel on anteeksianto. Anteeksi voi antaa, kun ymmärtää, että toisella oli omat syynsä käyttäytymiseensä, aivan kuin sinulla halveksuntaasi ja vihaasi. Me reagoimme kuin robotit siihen, mitä meille tapahtuu, kunnes 'heräämme', ja alamme ajatella itsenäisesti. Vasta sitten on vapaa valitsemaan, miten käyttäytyy.

        Sinä olet yhä vihasi vanki, ja reagoit robottimaisesti, kuten useimmat meistä. Kuten äitisi aikoinaan, ja lapsesikin varmaan, jos sinulla heitä on. Ole sinä se ketjun lenkki, joka oppii olemaan inhimillinen ja aikuinen, eikä siirrä entisten sukupolvien kaunoja seuraaville.

        Minä en ole siihen vielä pystynyt. En tunne kuolevaa äitiäni kohtaan mitään. En enää vihaa, mutten rakastakaan. Eikä ole tarvetta edes nähdä häntä. Hautajaisiinkaan en ole menossa. Vaikka kuka tietää, saatanhan itse kuolla tänään.

        Kasvua kai, ainakin eteenpäin. Anteeksianto on kyllä hiukan hakusessa ja ei edes tarkoituksenmukainen. Olen pyytänyt anteeksi olemassaoloani koko tahän astisen elämäni ajan. Äitini "huono käytös" jatkuu yhä. Nyt vaan ymmärrän ettei minussa ole vikaa vaan äidin elämänasenteessa. Tästä olen kiitollinen. Tunnen vapautuneeni.

      • Nähtävästi.
        Miettimään jäin kirjoitti:

        Yritin tuolla esimerkillä tuoda julki, kuinka jotkut kärsimykset voivat vaikuttaa sukupolvien päähän. Tottakai mummoni teki äitiäni kohtaan väärin, mutta ei hän sitä itse ymmärtänyt, hän toimi niin kuin oli lapsena mallin saanut kuinka vastaavassa tilanteessa olevia kohdellaan.

        Mummoni olisi oman traumaattisen lapsuutensa ja nuoruutensa jälkeen tarvinnut tosi pitkäkestoista terapiaa, mutta kuten varmaan tiedät,niin tuohon aikaan ei mitään terapiaa edes tunnettu.

        "Tottakai mummoni teki äitiäni kohtaan väärin, mutta ei hän sitä itse ymmärtänyt, hän toimi niin kuin oli lapsena mallin saanut kuinka vastaavassa tilanteessa olevia kohdellaan."

        Mummosi ei siis ilmeisesti ollenkaan ymmärtänyt, etät hänen oma tyttärensä voisi kärsiä kohtelusta, josta hän itse oli joutunut kärsimään.

        Aika kummallista aikuiselta ihmiseltä.

      • on lapsia,
        kaiken kukkuraksi kirjoitti:

        omaan märehdintäänsä. Aika myöhäistä, sanoisin.

        Tässäkin ketjussa tulee taas niin hyvin esille se, miten tabua on panna lasten vanhempia vastuuseen yhtään mistään. Kun niitä verukkeita riittää joka puolelle.

        saatat ymmärtää olla hiukan suvaitsevampi äitisikin vikoja kohtaan, kun huomaat itse toistelevasi samoja vikoja, hänen laillaan.

        Jos sinulle ei riittäisi, että oma kauhea äitisi pyytäisi sinulta anteeksi aiheuttamaansa vahinkoa, mitä oikein haluat? Itsemurhanko hänen pitäisi tehdä? Olisitko sitten tyytyväinen?

      • robotteja?
        Nähtävästi. kirjoitti:

        "Tottakai mummoni teki äitiäni kohtaan väärin, mutta ei hän sitä itse ymmärtänyt, hän toimi niin kuin oli lapsena mallin saanut kuinka vastaavassa tilanteessa olevia kohdellaan."

        Mummosi ei siis ilmeisesti ollenkaan ymmärtänyt, etät hänen oma tyttärensä voisi kärsiä kohtelusta, josta hän itse oli joutunut kärsimään.

        Aika kummallista aikuiselta ihmiseltä.

        Siellä nainen vastaa erehdyksestään hengellään, oli syyllinen tai ei, ja usein suvun vanhempien naisten vaatimuksesta, suvun kunnian puolesta.

      • on sinussakin.
        Just joo kirjoitti:

        Kasvua kai, ainakin eteenpäin. Anteeksianto on kyllä hiukan hakusessa ja ei edes tarkoituksenmukainen. Olen pyytänyt anteeksi olemassaoloani koko tahän astisen elämäni ajan. Äitini "huono käytös" jatkuu yhä. Nyt vaan ymmärrän ettei minussa ole vikaa vaan äidin elämänasenteessa. Tästä olen kiitollinen. Tunnen vapautuneeni.

        Paha on tunnevamma sinussakin ja katkeruus. Tuskin olen niin mallikelpoinen kuin annat ymmärtää. Lienet nuori, kun on tuollainen varmuus omasta oikeassa olemisesta.
        Minullakin on takana lapsuus, jossa ei hellitty. Sananlasku; joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa, oli yleinen kasvattamisen ohje. Nyt on hyvä olla hurskas ja selitellä menneitten sukupolvien tyhmyyttä, kun ei ole elänyt sitä aikaa. Kasvatushan tuli kirkosta, vitsaa ei saanut säästää ja kirkon mielipidettä ei voitu arvostella. Suuret ikäluokat ja heitä edeltävät sukupolvet ovat saaneet kovan kasvatuksen. Kuten nyt tiedetään, visan käyttö on periytyvää. Toivottavasti sinä osaat olla parempi äiti, kuin oma äitisi.
        Olin katkera omalle äidilleni, mutta onneksi ikä on antanut näköalaa siihen elämään, minkä hän on elänyt ja myös osaltaa antaa minunkin ymmärtää omaa elämääni. Oma vihani muuttui, en voi sanoa, että olisin rakastanut äitiäni, mutta opin olemaan asiallisissa väleissä hänen kanssa. Miksi kaivella vanhoja vanhan ihmisen kanssa. En tuntenut kunnolla surua hänen kuoltuaan, mutta kai se johtuu omasta tunne vammastani.
        Tänä päivänä on helpomaa, kun saa tietoa ja vaikka terapiaa, jossa voi käydä läpi omia tuntojaan. Ennen ei ollut mahdollisuutta keskustella asioista, jos meni kertomaan omia mielipiteitään tai arvostelemaan tapoja ei siitä hyvä seurannut. Hyvä, että ajat ovat muuttuneet ja mekin muututaan ja sivistytään mukana.

      • kummallista.
        on lapsia, kirjoitti:

        saatat ymmärtää olla hiukan suvaitsevampi äitisikin vikoja kohtaan, kun huomaat itse toistelevasi samoja vikoja, hänen laillaan.

        Jos sinulle ei riittäisi, että oma kauhea äitisi pyytäisi sinulta anteeksi aiheuttamaansa vahinkoa, mitä oikein haluat? Itsemurhanko hänen pitäisi tehdä? Olisitko sitten tyytyväinen?

        Minua risoo kun tälläkin palstalla heti huudetaan hurraahuutoja jollekulle äidille, joka (aivan liian myöhään) on huomannut olleensa paha äiti.

        Mitä hurraamista siinä on?

        Hyvä tietenkin jos pyytää anteeksi, mutta vahinkohan on jo tapahtunut, eikä anteeksipyyntö niitä kauheita vuosia pyyhi pois aikuistuneenkaan lapsen elämästä.

        Sinä et muuten tiedä, onko minulla lapsia vai ei, ja jos on, niin miten monta. Vai väitätkö tietäväsi? Siinä tapauksessa olet olevinasi selvänäkijä.

      • luvulla?
        on sinussakin. kirjoitti:

        Paha on tunnevamma sinussakin ja katkeruus. Tuskin olen niin mallikelpoinen kuin annat ymmärtää. Lienet nuori, kun on tuollainen varmuus omasta oikeassa olemisesta.
        Minullakin on takana lapsuus, jossa ei hellitty. Sananlasku; joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa, oli yleinen kasvattamisen ohje. Nyt on hyvä olla hurskas ja selitellä menneitten sukupolvien tyhmyyttä, kun ei ole elänyt sitä aikaa. Kasvatushan tuli kirkosta, vitsaa ei saanut säästää ja kirkon mielipidettä ei voitu arvostella. Suuret ikäluokat ja heitä edeltävät sukupolvet ovat saaneet kovan kasvatuksen. Kuten nyt tiedetään, visan käyttö on periytyvää. Toivottavasti sinä osaat olla parempi äiti, kuin oma äitisi.
        Olin katkera omalle äidilleni, mutta onneksi ikä on antanut näköalaa siihen elämään, minkä hän on elänyt ja myös osaltaa antaa minunkin ymmärtää omaa elämääni. Oma vihani muuttui, en voi sanoa, että olisin rakastanut äitiäni, mutta opin olemaan asiallisissa väleissä hänen kanssa. Miksi kaivella vanhoja vanhan ihmisen kanssa. En tuntenut kunnolla surua hänen kuoltuaan, mutta kai se johtuu omasta tunne vammastani.
        Tänä päivänä on helpomaa, kun saa tietoa ja vaikka terapiaa, jossa voi käydä läpi omia tuntojaan. Ennen ei ollut mahdollisuutta keskustella asioista, jos meni kertomaan omia mielipiteitään tai arvostelemaan tapoja ei siitä hyvä seurannut. Hyvä, että ajat ovat muuttuneet ja mekin muututaan ja sivistytään mukana.

        Niin muinaista juttua päästelit.

      • säälin heitä.
        kummallista. kirjoitti:

        Minua risoo kun tälläkin palstalla heti huudetaan hurraahuutoja jollekulle äidille, joka (aivan liian myöhään) on huomannut olleensa paha äiti.

        Mitä hurraamista siinä on?

        Hyvä tietenkin jos pyytää anteeksi, mutta vahinkohan on jo tapahtunut, eikä anteeksipyyntö niitä kauheita vuosia pyyhi pois aikuistuneenkaan lapsen elämästä.

        Sinä et muuten tiedä, onko minulla lapsia vai ei, ja jos on, niin miten monta. Vai väitätkö tietäväsi? Siinä tapauksessa olet olevinasi selvänäkijä.

        Kuulostat niin katkeralta. Sellaisen katkeruuden ja kaunan kantamisen kanssa ei voi itse rakastaa. Ja siinä sitten jatkuu se sama ketju - kuten äitisi oli, olet itsekin. ja lapsistasi tulee samanlaisia. Hekin vihaavat sinua sitten, kun alkavat hiukan ajatella, ja ennen kuin oppivat rakastamaankaikesta huolimatta. Jotkut eivät opi koskaan.

      • totuuden;
        Nähtävästi. kirjoitti:

        "Tottakai mummoni teki äitiäni kohtaan väärin, mutta ei hän sitä itse ymmärtänyt, hän toimi niin kuin oli lapsena mallin saanut kuinka vastaavassa tilanteessa olevia kohdellaan."

        Mummosi ei siis ilmeisesti ollenkaan ymmärtänyt, etät hänen oma tyttärensä voisi kärsiä kohtelusta, josta hän itse oli joutunut kärsimään.

        Aika kummallista aikuiselta ihmiseltä.

        useimmat ihmiset todella ovat robotteja - sinä ja minä ja muutkin. Hyvin, hyvin harvat 'heräävät' mekaanisesta elämisestään, ja alkavat ajatella ja tuntea itsenäisesti. Se illuusio, että olemme tietoisia olentoja, on ehkä kaikkein yleisin harhaluulo maailmassa. Me yksinkertaisesti emme sitä ole. Olemme robotteja, reagoimme ärsykkeisiin automaattisesti kuin Pavlovin koirat.

      • on lyhyt
        luvulla? kirjoitti:

        Niin muinaista juttua päästelit.

        Onko sinulla minkäänlaista käsitystä, millainen maailma oli vaikkapa 1940- tai 50-luvulla? Ei niin kovin kauan sitten, mutta elettiin ihan eri aikakautta. Itse synnyin vasta 1960-luvulla, mutta minullekin alkaa nykyinen tekniikan kehitys mennä yli hilseen.

        Oletkohan se vain sinä, joka on tässä ketjussa noita hyökkääviä lausahduksia heitellyt? Mikä sinua vaivaa? Etkö osaa keskustella herjaamatta? Olet ystävien parissa - meilläkin on ollut kamala äiti - ainakin monilla meistä, näköjään. Ymmärrämme siis sinuakin. Miksi hyökkäilet? Vain siksikö, että opin hyökkäävyyden ilkeältä äidiltäsi? Ehkä on aika luopua äidin matkimisesta?

      • alkaa ymmärtää
        kummallista. kirjoitti:

        Minua risoo kun tälläkin palstalla heti huudetaan hurraahuutoja jollekulle äidille, joka (aivan liian myöhään) on huomannut olleensa paha äiti.

        Mitä hurraamista siinä on?

        Hyvä tietenkin jos pyytää anteeksi, mutta vahinkohan on jo tapahtunut, eikä anteeksipyyntö niitä kauheita vuosia pyyhi pois aikuistuneenkaan lapsen elämästä.

        Sinä et muuten tiedä, onko minulla lapsia vai ei, ja jos on, niin miten monta. Vai väitätkö tietäväsi? Siinä tapauksessa olet olevinasi selvänäkijä.

        olevansa vain inhimillinen, epätäydellinen ihminen. Omaan äitiin kohdistetut ihanneäidin odotukset alkavat karista, ja häntäkin alkaa ymmärtää ihmisenä, naisena, ja oman aikansa ja oman kotinsa kasvatuksen tuloksena.

        Siksi en usko, että sinulla on lapsia. Tai jos on, voi lapsi raukkoja! Siinä on taas yksi paha-äiti -suhde setvittäväksi tulevaisuudessa.

      • aikansa lapsi
        on sinussakin. kirjoitti:

        Paha on tunnevamma sinussakin ja katkeruus. Tuskin olen niin mallikelpoinen kuin annat ymmärtää. Lienet nuori, kun on tuollainen varmuus omasta oikeassa olemisesta.
        Minullakin on takana lapsuus, jossa ei hellitty. Sananlasku; joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa, oli yleinen kasvattamisen ohje. Nyt on hyvä olla hurskas ja selitellä menneitten sukupolvien tyhmyyttä, kun ei ole elänyt sitä aikaa. Kasvatushan tuli kirkosta, vitsaa ei saanut säästää ja kirkon mielipidettä ei voitu arvostella. Suuret ikäluokat ja heitä edeltävät sukupolvet ovat saaneet kovan kasvatuksen. Kuten nyt tiedetään, visan käyttö on periytyvää. Toivottavasti sinä osaat olla parempi äiti, kuin oma äitisi.
        Olin katkera omalle äidilleni, mutta onneksi ikä on antanut näköalaa siihen elämään, minkä hän on elänyt ja myös osaltaa antaa minunkin ymmärtää omaa elämääni. Oma vihani muuttui, en voi sanoa, että olisin rakastanut äitiäni, mutta opin olemaan asiallisissa väleissä hänen kanssa. Miksi kaivella vanhoja vanhan ihmisen kanssa. En tuntenut kunnolla surua hänen kuoltuaan, mutta kai se johtuu omasta tunne vammastani.
        Tänä päivänä on helpomaa, kun saa tietoa ja vaikka terapiaa, jossa voi käydä läpi omia tuntojaan. Ennen ei ollut mahdollisuutta keskustella asioista, jos meni kertomaan omia mielipiteitään tai arvostelemaan tapoja ei siitä hyvä seurannut. Hyvä, että ajat ovat muuttuneet ja mekin muututaan ja sivistytään mukana.

        Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Iloitkaamme siitä, että maailma on muuttunut ja että nyt on tietoa ja mahdollisuuksia saada apua. Hyvää kevättä meille kaikille äitiongelmaisille ja muillekin!

      • anteeksi
        alkaa ymmärtää kirjoitti:

        olevansa vain inhimillinen, epätäydellinen ihminen. Omaan äitiin kohdistetut ihanneäidin odotukset alkavat karista, ja häntäkin alkaa ymmärtää ihmisenä, naisena, ja oman aikansa ja oman kotinsa kasvatuksen tuloksena.

        Siksi en usko, että sinulla on lapsia. Tai jos on, voi lapsi raukkoja! Siinä on taas yksi paha-äiti -suhde setvittäväksi tulevaisuudessa.

        jos häiritsin.

        En käsitä naisia, jotka kostavat itse saamansa huonon kohtelun omille lapsilleen, joita pitäisi kaiken järjen nimessä rakastaa. Ja kun sitä omaakin kokemusta on, miltä tuntuu olla kaltoin kohdeltu... Mutta ei sitten vissiinkään.

        Olet joko itse paha, kostonhimoinen äiti, joka kostaa omille lapsilleen kun ei äidilleen voi kostaa - tai sitten olet huomattavan tyhmä. Valitan.

      • ei voi olla
        anteeksi kirjoitti:

        jos häiritsin.

        En käsitä naisia, jotka kostavat itse saamansa huonon kohtelun omille lapsilleen, joita pitäisi kaiken järjen nimessä rakastaa. Ja kun sitä omaakin kokemusta on, miltä tuntuu olla kaltoin kohdeltu... Mutta ei sitten vissiinkään.

        Olet joko itse paha, kostonhimoinen äiti, joka kostaa omille lapsilleen kun ei äidilleen voi kostaa - tai sitten olet huomattavan tyhmä. Valitan.

        rakastava äiti. Voi luulotella olevansa, mutta sen ohuen pintakuoren läpi näkee kuka tahansa - varsinkin herkkä lapsi!

        Omaa äitiään vihaava, anteeksiantoon ja ymmärtämiseen kykenemätön opettaa omalle lapselleen, että isoäiti on paha ihminen. Vihan kierre jatkuu. Tuo taustalla oleva kauna värittää suhteen omaan lapseen, ja tuottaa vahinkoa seuraavalle sukupolvelle.

        Olen ollut sinun tilanteessasi itsekin, kauan sitten. Vihasin äitiäni. Vasta nyt, kun olen vapautunut siitä vihasta, pystyn näkemään vihaamisen vahingollisuuden vihaajalle itselleen ja hänen lapsilleen. Vihattavaa äitiä se ei vahingoita niinkään.

        Vihan kierteen voi kukin katkaista omalta kohdaltaan. Sellainen ihminen, joka puhuu yhtä hyökkäävästi kuin sinä, ei ole vielä onnistunut sitä ketjua rikkomaan. Kuka tahansa, joka on sen prosessin itse käynyt läpi, näkee tämän. Sinäkin näet, myöhemmin, jos kehityt ihmisenä.

        Vihaaja elää omassa pikku helvetissään. Kyyhöttää vihaisena omassa pikku häkissään, oivaltamatta, että häkin ovi ei ole lukossa. Sen voi avata ja astua ulos. Olla vapaa!

      • pahaa vanhempaa kohtaan
        ei voi olla kirjoitti:

        rakastava äiti. Voi luulotella olevansa, mutta sen ohuen pintakuoren läpi näkee kuka tahansa - varsinkin herkkä lapsi!

        Omaa äitiään vihaava, anteeksiantoon ja ymmärtämiseen kykenemätön opettaa omalle lapselleen, että isoäiti on paha ihminen. Vihan kierre jatkuu. Tuo taustalla oleva kauna värittää suhteen omaan lapseen, ja tuottaa vahinkoa seuraavalle sukupolvelle.

        Olen ollut sinun tilanteessasi itsekin, kauan sitten. Vihasin äitiäni. Vasta nyt, kun olen vapautunut siitä vihasta, pystyn näkemään vihaamisen vahingollisuuden vihaajalle itselleen ja hänen lapsilleen. Vihattavaa äitiä se ei vahingoita niinkään.

        Vihan kierteen voi kukin katkaista omalta kohdaltaan. Sellainen ihminen, joka puhuu yhtä hyökkäävästi kuin sinä, ei ole vielä onnistunut sitä ketjua rikkomaan. Kuka tahansa, joka on sen prosessin itse käynyt läpi, näkee tämän. Sinäkin näet, myöhemmin, jos kehityt ihmisenä.

        Vihaaja elää omassa pikku helvetissään. Kyyhöttää vihaisena omassa pikku häkissään, oivaltamatta, että häkin ovi ei ole lukossa. Sen voi avata ja astua ulos. Olla vapaa!

        Vihaava ihminen voi todellakin olla rakastava äiti.

        Vihaa patoava sen sijaan on ahdistunut ja syyllistynyt äiti.

        Selitän hieman tarkemmin:


        Kirjoitan tässä nyt käsitteestä nimeltä oikeutettu vihantunne.
        Se on terve ja arvokas tunne ja painotan : oikeutettu.
        He jotka alkavat tuntea vihaa paranevat.
        He jotka pitävät vihantunteita "väärinä" jouduttuaan huonon kohtelun kohteeksi, hautovat pahinta mahdollista pesäkettä mielessään, syyllistäen itseään ja teeskennellen elävänsä vaikka lähinnä suorittavat ja elävät niinkuin "kunnon tyttären kuuluu" elikkä vihaamatta.

        Jos äiti/isä/kuka tahansa on pilannut lapsensa lapsuuden tekemällä siitä mahdollisimman ikävän tai suoranaisesti joissain tapauksissa jopa hengenvaarallisen helvetin, on täysin oikeutettua ja jopa toivottua että tuollaista pahuutta saa vihata ----(silloin kun sitä vihaa itse ei siihen syyllisty eikä hyväksy itselleen moista käyttäytymismallia omien lapsien kanssa, ellei vihaa, niin sopeutuu jasaattaa hyväksyä sen omaksi käyttäytymismallikseen).


        Kukaan ei pysty vakuuttamaan, ainakaan minulle, että tyttären tulisi "hyvänä tyttärenä" aikuisena kiikuttaa oma lapsensa hirviö-isoäidin hoitoon. Millainen "kierre" siitä mahtaisi tulla kun sairas isoäiti pääsisi aiheuttamaan lisää pahuutta ja traumoja (nyt tyttärenlapseen) lastenhoidossaan.

        Tuo kommetti nimeltä "vihaava ihminen ei voi olla rakastava äiti" tuntui niin oudolta, että sen ilmeisesti oli kirjoittanut joko humalainen tai vihattu äiti.

      • eri planeetoilta
        pahaa vanhempaa kohtaan kirjoitti:

        Vihaava ihminen voi todellakin olla rakastava äiti.

        Vihaa patoava sen sijaan on ahdistunut ja syyllistynyt äiti.

        Selitän hieman tarkemmin:


        Kirjoitan tässä nyt käsitteestä nimeltä oikeutettu vihantunne.
        Se on terve ja arvokas tunne ja painotan : oikeutettu.
        He jotka alkavat tuntea vihaa paranevat.
        He jotka pitävät vihantunteita "väärinä" jouduttuaan huonon kohtelun kohteeksi, hautovat pahinta mahdollista pesäkettä mielessään, syyllistäen itseään ja teeskennellen elävänsä vaikka lähinnä suorittavat ja elävät niinkuin "kunnon tyttären kuuluu" elikkä vihaamatta.

        Jos äiti/isä/kuka tahansa on pilannut lapsensa lapsuuden tekemällä siitä mahdollisimman ikävän tai suoranaisesti joissain tapauksissa jopa hengenvaarallisen helvetin, on täysin oikeutettua ja jopa toivottua että tuollaista pahuutta saa vihata ----(silloin kun sitä vihaa itse ei siihen syyllisty eikä hyväksy itselleen moista käyttäytymismallia omien lapsien kanssa, ellei vihaa, niin sopeutuu jasaattaa hyväksyä sen omaksi käyttäytymismallikseen).


        Kukaan ei pysty vakuuttamaan, ainakaan minulle, että tyttären tulisi "hyvänä tyttärenä" aikuisena kiikuttaa oma lapsensa hirviö-isoäidin hoitoon. Millainen "kierre" siitä mahtaisi tulla kun sairas isoäiti pääsisi aiheuttamaan lisää pahuutta ja traumoja (nyt tyttärenlapseen) lastenhoidossaan.

        Tuo kommetti nimeltä "vihaava ihminen ei voi olla rakastava äiti" tuntui niin oudolta, että sen ilmeisesti oli kirjoittanut joko humalainen tai vihattu äiti.

        En suosittele vihan patouttamista ja peittelyä. Suosittelen kasvamista ulos vihasta. Tätä on vaikea selittää ihmiselle, joka ei ole sitä kokenut. Vaikea ainakin minulle, koska en ole mestarillinen kirjoittaja, enkä tosiaan mikään elämäntaidon opettaja.

        En tosiaan juo, eikä minulla ole lapsia, (joten siinäkin olit väärässä), ja äitiäni en enää vihaa, vaan tunnen häntä kohtaan samanlaista myötätuntoa kuin ketä tahansa vanhaa, sairasta ihmistä - en mene katsomaan häntä, koska meillä ei olisi mitään sanomista toisellemme. Vihasin kauan, murrosiästä melkein kolmekymppiseksi asti. Sen jälkeen aloin oppia vihaamisen tuhoisuuden ja turhuuden.

        On eri asia vihata ilkeyttä kuin vihata ihmistä. Voit vihata vaikka epäoikeudenmukaisuutta, ja väkivaltaa, ja riitaa ja juoruilua, ja toimia niiden oikaisemiseksi. Siinä mielessä vihaa voi käyttää rakentavasti. Mutta jos et pysty näkemään noita tekoja ja ilmiöitä erillään, vaan vihaat ihmistä, ongelma tosiaan on yksin sinun. Et ole vielä kasvanut tilanteen yläpuolelle. Toivon, että kasvat, ja pystyt hoivaamaan haavoittuneen sydämesi. Voimavarat siihen löytyvät itsestäsi.

        On parempi rakastaa oikeudenmukaisuutta, kuin vihata vääryyttä. Rakastaa lähimmäisenrakkautta, kuin vihata lähimmäistensä hylkimistä. Parempi pyrkiä rakastamaan rakastamista kuin vihata vihaamista. Se, mihin mielenvaransa suuntaa, toteutuu omassa elämässä. Näe hyvää, ja vedät sitä puoleesi. Käytä omaa äidinrakkauden puutettasi hyväksesi, ja opi rakastamaan muita. Voit osata tuntea syvää myötätuntoa toisia rakkaudettomuuden kohteita kohtaan, kun olet itse saman kokenut. Mutta jos olet yhä vihasi lumoissa, olet samaistunut siihen tilanteeseen, samaistunut vihaasi, eikä sinulla ole annettavaksi rakkautta kenellekään. Voit tehdä hyviä tekoja, mutta sydämesi ei tunne rakkautta, kunnes olet kasvanut vihaamisesi yläpuolelle.

        Ehkä minäkin vielä joskus pystyn rakastamaan äitiäni. En tiedä, pystynkö siihen ennen kuin hän kuolee. En ole tavannut häntä viiteentoista vuoteen, enkä mene katsomaan häntä nytkään, kun hän on vanhainkodissa. En tunne tarvetta teeskennellä, että suhteemme on hyvä.

        Mutta sisintäni ei enää kalva viha, niinkuin ennen teki. En ole täydellinen, mutta olen hiukan viisaampi ja onnellisempi kuin olin nuorempana. Nyt voisin olla rakastava äiti, mutta olen liian vanha. Äitiys ei ole koskaan ollut minulle kovin haluttava päämäärä. Olen luova ihminen, ja luomani tekset ovat lapsiani.

      • aina mukana
        pahaa vanhempaa kohtaan kirjoitti:

        Vihaava ihminen voi todellakin olla rakastava äiti.

        Vihaa patoava sen sijaan on ahdistunut ja syyllistynyt äiti.

        Selitän hieman tarkemmin:


        Kirjoitan tässä nyt käsitteestä nimeltä oikeutettu vihantunne.
        Se on terve ja arvokas tunne ja painotan : oikeutettu.
        He jotka alkavat tuntea vihaa paranevat.
        He jotka pitävät vihantunteita "väärinä" jouduttuaan huonon kohtelun kohteeksi, hautovat pahinta mahdollista pesäkettä mielessään, syyllistäen itseään ja teeskennellen elävänsä vaikka lähinnä suorittavat ja elävät niinkuin "kunnon tyttären kuuluu" elikkä vihaamatta.

        Jos äiti/isä/kuka tahansa on pilannut lapsensa lapsuuden tekemällä siitä mahdollisimman ikävän tai suoranaisesti joissain tapauksissa jopa hengenvaarallisen helvetin, on täysin oikeutettua ja jopa toivottua että tuollaista pahuutta saa vihata ----(silloin kun sitä vihaa itse ei siihen syyllisty eikä hyväksy itselleen moista käyttäytymismallia omien lapsien kanssa, ellei vihaa, niin sopeutuu jasaattaa hyväksyä sen omaksi käyttäytymismallikseen).


        Kukaan ei pysty vakuuttamaan, ainakaan minulle, että tyttären tulisi "hyvänä tyttärenä" aikuisena kiikuttaa oma lapsensa hirviö-isoäidin hoitoon. Millainen "kierre" siitä mahtaisi tulla kun sairas isoäiti pääsisi aiheuttamaan lisää pahuutta ja traumoja (nyt tyttärenlapseen) lastenhoidossaan.

        Tuo kommetti nimeltä "vihaava ihminen ei voi olla rakastava äiti" tuntui niin oudolta, että sen ilmeisesti oli kirjoittanut joko humalainen tai vihattu äiti.

        On helppo olla kanssasi samaa mieltä siitä, että lapsuuden vääryyksitä nousee vihan tunne. Sitä ei voi selittää olemattomaksi ja elää kuin kaikki olisi hyvin (minä yritin tätä). Mutta menneisyytä ei voi muuttaa, vaikka kuinka yrittäisi. Silloin jää nykyhetki elämättä. Anteeksiantoa ei kuitenkaan voi pakottaa tai sitä vaatia.

        Olen vuosia yrittänyt ottaa selville lapsuuttani ja vanhempien elämää ja ollut vihainen. Tunsin saaneeni suuren lahjan, kun yhtenä päivänä tajusin, että minä en ole äidilleni mitään velkaa, eikä äiti ole minulle. Minun elämäni on ollut vain tällainen. Menneisyyteni on yhä sama, mutta olen vapaa elämään tätä päivää. Olen kiitollinen.

        Ja olen suuresti yllättynyt, että meitä ongelmaisia on paljon ja tuntemukset niin samanlaisia.

      • keskustelee netissä
        eri planeetoilta kirjoitti:

        En suosittele vihan patouttamista ja peittelyä. Suosittelen kasvamista ulos vihasta. Tätä on vaikea selittää ihmiselle, joka ei ole sitä kokenut. Vaikea ainakin minulle, koska en ole mestarillinen kirjoittaja, enkä tosiaan mikään elämäntaidon opettaja.

        En tosiaan juo, eikä minulla ole lapsia, (joten siinäkin olit väärässä), ja äitiäni en enää vihaa, vaan tunnen häntä kohtaan samanlaista myötätuntoa kuin ketä tahansa vanhaa, sairasta ihmistä - en mene katsomaan häntä, koska meillä ei olisi mitään sanomista toisellemme. Vihasin kauan, murrosiästä melkein kolmekymppiseksi asti. Sen jälkeen aloin oppia vihaamisen tuhoisuuden ja turhuuden.

        On eri asia vihata ilkeyttä kuin vihata ihmistä. Voit vihata vaikka epäoikeudenmukaisuutta, ja väkivaltaa, ja riitaa ja juoruilua, ja toimia niiden oikaisemiseksi. Siinä mielessä vihaa voi käyttää rakentavasti. Mutta jos et pysty näkemään noita tekoja ja ilmiöitä erillään, vaan vihaat ihmistä, ongelma tosiaan on yksin sinun. Et ole vielä kasvanut tilanteen yläpuolelle. Toivon, että kasvat, ja pystyt hoivaamaan haavoittuneen sydämesi. Voimavarat siihen löytyvät itsestäsi.

        On parempi rakastaa oikeudenmukaisuutta, kuin vihata vääryyttä. Rakastaa lähimmäisenrakkautta, kuin vihata lähimmäistensä hylkimistä. Parempi pyrkiä rakastamaan rakastamista kuin vihata vihaamista. Se, mihin mielenvaransa suuntaa, toteutuu omassa elämässä. Näe hyvää, ja vedät sitä puoleesi. Käytä omaa äidinrakkauden puutettasi hyväksesi, ja opi rakastamaan muita. Voit osata tuntea syvää myötätuntoa toisia rakkaudettomuuden kohteita kohtaan, kun olet itse saman kokenut. Mutta jos olet yhä vihasi lumoissa, olet samaistunut siihen tilanteeseen, samaistunut vihaasi, eikä sinulla ole annettavaksi rakkautta kenellekään. Voit tehdä hyviä tekoja, mutta sydämesi ei tunne rakkautta, kunnes olet kasvanut vihaamisesi yläpuolelle.

        Ehkä minäkin vielä joskus pystyn rakastamaan äitiäni. En tiedä, pystynkö siihen ennen kuin hän kuolee. En ole tavannut häntä viiteentoista vuoteen, enkä mene katsomaan häntä nytkään, kun hän on vanhainkodissa. En tunne tarvetta teeskennellä, että suhteemme on hyvä.

        Mutta sisintäni ei enää kalva viha, niinkuin ennen teki. En ole täydellinen, mutta olen hiukan viisaampi ja onnellisempi kuin olin nuorempana. Nyt voisin olla rakastava äiti, mutta olen liian vanha. Äitiys ei ole koskaan ollut minulle kovin haluttava päämäärä. Olen luova ihminen, ja luomani tekset ovat lapsiani.

        Ymmärrän sinua, eikä tarkoitukseni ollut kohdentaa tekstiäni nimenomaan juuri ja vain sinun persoonaasi (jota en voi tuntea) kohtaan, vaan lähinnä hain tätä että jos on ollut kelvoton äiti niin voi tulla itse hyväksi äidiksi siitä huolimatta.

        Kyllä tottakai jos on 15 vuotta (pitkä aika) ollut omissa kuvioissaan niin sitä etääntyy ja sitten jos menee katsomaan niin lähinnä kohteliaisuudesta.
        Se, että noin kauan on näkemättä toista on jo merkki siitä että jotain kurjaa on takuulla tapahtunut.
        Ja sitäpaitsi elämä on kaksisuuntainen tie. Miksi se pitäisi olla vaan lapsen vastuulla ottaa yhteyttä ja sopia, kyllä se on myös toisen vastuulla tulla tietä pitkin vastaan.

        Voiko rakastaa oikeudenmukaisuutta vihaamatta vääryyttä? Ei voi.Voiko rakastaa lähimmäisenrakkautta ilman että vihaa lähimmäisenhylkimistä? Jos olet tuota mieltä, niin kerro minulle miten se on mahdollista, sillä tunteilla on kääntöpuolensa, ns. kaikupohja, muuten se on vain klisee jos hoetaan tyyliin "carpe diem" ymmärtämättä mitä se tarkoittaa. Eli millä keinoin sinä "kasvoit ulos vhasta", jota suosittelit? Kerro kiitos tarkemmin miten se on mahdollista?

        Vihanpatoamisesta olen nähnyt seuraavaa, ulospäin pärjääviä kivoja ihmisiä, ja sisällä viha muhii kuin aikapommi.
        Koska jos esim. painekattila ei pihise se poksahtaa.

        Muuten, minunkin mielestäni lapset ja lisääntyminen ei voi olla elämän tarkoitus. Olen lapsettomuuden valinnut (tarkan harkinnan jälkeen aikoinaan) ja tämä elämäntyyli on sopinut minulle paremmin kuin hyvin. Tosin ympäristöltä kuulee joskus kuittauksia, jotka ei enää haittaa.Ja kyllä, mielestäni sinä olet mestarillinen kirjoittaja kunhan jätät kliseiset ilmaisut tyyliin "aivan kuin eri planeetoilla" veks.

        En myöskään tajunnut tuota että kuinka tunteeseen voi samaistua. Mutta ei sitä kaikkea tarvirsekaan tajuta. Onneksi.

      • elämänsä repussa?
        aina mukana kirjoitti:

        On helppo olla kanssasi samaa mieltä siitä, että lapsuuden vääryyksitä nousee vihan tunne. Sitä ei voi selittää olemattomaksi ja elää kuin kaikki olisi hyvin (minä yritin tätä). Mutta menneisyytä ei voi muuttaa, vaikka kuinka yrittäisi. Silloin jää nykyhetki elämättä. Anteeksiantoa ei kuitenkaan voi pakottaa tai sitä vaatia.

        Olen vuosia yrittänyt ottaa selville lapsuuttani ja vanhempien elämää ja ollut vihainen. Tunsin saaneeni suuren lahjan, kun yhtenä päivänä tajusin, että minä en ole äidilleni mitään velkaa, eikä äiti ole minulle. Minun elämäni on ollut vain tällainen. Menneisyyteni on yhä sama, mutta olen vapaa elämään tätä päivää. Olen kiitollinen.

        Ja olen suuresti yllättynyt, että meitä ongelmaisia on paljon ja tuntemukset niin samanlaisia.

        Aah, kun tuntui hyvältä lukea oivalluksesi "yhtenä päivänä tajusin etten ole äidilleni mitään velkaa".

        Niin kauan kun elää "ihanne-ihmisen" tyyliin ajatellen olen huono ihminen jos vihaan siis valitsen sen etten välitä koko asiasta. Ja taustalla tämä että lapsen KUULUU rakastaa äitiään. Vaikka se menee normaalisti niin etteä se on äiti jonka tehtävä on pyytettömästi rakastaa lasta. Lapsi peilaa itseään äitiin (tai hänestä huolehtivaan aikuiseen) mitä sitten kun tuo peili heijastaa mitäsattuu?


        Ja tosiaan :"yhtenä päivänä tajusin etten ole äidille mitään velkaa". Aikuisuuden vapauttava tekijä on että voi vapautua itsensä rankaisemisesta sillä mielipahaankin voi tulla riippuvaiseksi jos sitä on saanut lapsuudesta saakka maistaa.

        Isona uskaltaa (toisin kuin lapsena jolloin oli riippuvainen vanhemmasta ja pelokas)katsoa suoraan tuohon lapsuuden vanhemman pitelemään vääristävään peiliin ja ymmärtää että sen heijastamassa kuvassa voi olla taittovika ja kurkata peilin taakse jolloin huomaa että sitä pitelee kädet jotka tärisevät kuin pitäisi olla vakaat.

      • planeetalta:)
        keskustelee netissä kirjoitti:

        Ymmärrän sinua, eikä tarkoitukseni ollut kohdentaa tekstiäni nimenomaan juuri ja vain sinun persoonaasi (jota en voi tuntea) kohtaan, vaan lähinnä hain tätä että jos on ollut kelvoton äiti niin voi tulla itse hyväksi äidiksi siitä huolimatta.

        Kyllä tottakai jos on 15 vuotta (pitkä aika) ollut omissa kuvioissaan niin sitä etääntyy ja sitten jos menee katsomaan niin lähinnä kohteliaisuudesta.
        Se, että noin kauan on näkemättä toista on jo merkki siitä että jotain kurjaa on takuulla tapahtunut.
        Ja sitäpaitsi elämä on kaksisuuntainen tie. Miksi se pitäisi olla vaan lapsen vastuulla ottaa yhteyttä ja sopia, kyllä se on myös toisen vastuulla tulla tietä pitkin vastaan.

        Voiko rakastaa oikeudenmukaisuutta vihaamatta vääryyttä? Ei voi.Voiko rakastaa lähimmäisenrakkautta ilman että vihaa lähimmäisenhylkimistä? Jos olet tuota mieltä, niin kerro minulle miten se on mahdollista, sillä tunteilla on kääntöpuolensa, ns. kaikupohja, muuten se on vain klisee jos hoetaan tyyliin "carpe diem" ymmärtämättä mitä se tarkoittaa. Eli millä keinoin sinä "kasvoit ulos vhasta", jota suosittelit? Kerro kiitos tarkemmin miten se on mahdollista?

        Vihanpatoamisesta olen nähnyt seuraavaa, ulospäin pärjääviä kivoja ihmisiä, ja sisällä viha muhii kuin aikapommi.
        Koska jos esim. painekattila ei pihise se poksahtaa.

        Muuten, minunkin mielestäni lapset ja lisääntyminen ei voi olla elämän tarkoitus. Olen lapsettomuuden valinnut (tarkan harkinnan jälkeen aikoinaan) ja tämä elämäntyyli on sopinut minulle paremmin kuin hyvin. Tosin ympäristöltä kuulee joskus kuittauksia, jotka ei enää haittaa.Ja kyllä, mielestäni sinä olet mestarillinen kirjoittaja kunhan jätät kliseiset ilmaisut tyyliin "aivan kuin eri planeetoilla" veks.

        En myöskään tajunnut tuota että kuinka tunteeseen voi samaistua. Mutta ei sitä kaikkea tarvirsekaan tajuta. Onneksi.

        Kiva kuulla. Anteeksi kliseeni. Anteeksi ylimielisyyteni, jos sellaista havaitsit. Taidan olla tätimäisen opettavainen, ja toisia on aina helpompi valistaa kuin itseään. En kyllä tarkoittanut loukata mitenkään. Tuo vihaaminen (olitko se sitten sinä tai joku muu, eihän täällä voi tietää) sattuu silmään, kun muistan, miten se omaa mieltä raskautti aikoinaan, ja miten kevyemmältä olo tuntuu, kun on hiukan saanut sitä hälvennettyä. Toiset saattavat vihata minua, mutta se on taas heidän ongelmansa.

        Minulla on ollut onni tavata ihania, rakastavia ihmisiä, jotka ovat jaksaneet elää kanssani, kuunnella vihan purkauksianikin, ja keskustella ihan mistä vain. He ovat myös suositelleet kirjoja, jotka ovat olleet todella avuksi. En tiedä, onko noita kirjoja käännetty suomeksi, mutta voin mainita ainakin sellaiset kuin Joseph Murphy, Vernon Howard, Dorothea Brande, Colin Wilson, Ouspensky.

        Tuo hyvien asioiden rakastaminen ja huonojen jättäminen huomiotta - ehkä siihen pätee se laki, että mieleen mahtuu vain yksi ajatus kerrallaan. Kun huomaa ajattelevansa jotain vihaista ajatusta, voi tietoisesti lopettaa sen siihen, ja ajatella jotain hyvää asiaa. En tosiaan osaa ilmaista tätä hyvin. Olen itse asiassa aika pinnallinen ihminen, ja itseni parantamispyrkimyksenikin ovat sellaisia "löydä helppo niksi ja sovella sitä, ja vähitellen luonteesi paranee". Joku toinen pohtii noita asioita itse mielessään syvällisesti. Minä en ole ajattelija. Olen paremminkin koheltaja, joka tekee virheitä, katuu, ja oppii vain kantapään kautta.

        Se tunteeseen samaistuminen - monet kirjoittavat siitä, esimerkiksi Ouspensky. Jos ymmärrän hänen ajatuksensa oikein, hän tarkoittaa, että kun tulemme tietoisemmiksi itsestämme, pystymme havaitsemaan ajatuksen, joka pujahtaa mieleemme, ja oivallamme, että se on ajatus, jota ajattelemme. Siis se saattaa olla vihainen ajatus. Mutta me emme OLE se ajatus. Me emme OLE se viha. Ja kun tunnemme raivoa, kun sydän alkaa tykyttää ja kurkkua kuristaa, voimme tarkkailla sitäkin, ja huomata, mitä tunne-elämämme puuhailee. Voimme olla jopa huvittuneita siitä. Ja voimme päättää ajatella jotain hyödyllisempää, tuntea jotain rakentavampaa, olemme enemmän omissa ohjaksissamme. Sen ei pitäisi tarkoittaa sitä, että tukahdutamme tunteitamme. Sen tulisi olla tietoista ajatustensa ohjaamista.

        Jotkut ajattelevat, että on sen parempi, mitä harvempiin asioihin samaistumme, jos mihinkään. Työtäänkin voi tehdä, koska siitä hankkii tuloja, mutta sen ei tarvitse olla itsetuntoa pönkittävä rakennelma. Kun on jostain vapaa, sen voi ottaa tai jättää, sen isommatta shokitta.

        Olen samaa mieltä kanssasi, että äidillä voisi olla osuutta sovintoon. Olisi ihan kiva, jos olisi jotenkuten toimiva suhde äitiin. Me emme enää vihaa toisiamme, mutta tästä puhumattomuudesta on tullut hyvin vaikeasti rikottava tapa. En ole itse ottanut askelia hänen suuntaansa, ja hänkin on pysytellyt omissa oloissaan. Ehkä näin on parempi. Tai ainakin helpompi. En ehkä ole ihan täysin kasvanut vihasta pois. Tai ehkä käyn läpi välinpitämättömyyden vaihetta. Ehkä rakkaus vielä syntyy. Äiti saattaa silloin kyllä jo olla haudassa.

      • Kahlil Gibran
        planeetalta:) kirjoitti:

        Kiva kuulla. Anteeksi kliseeni. Anteeksi ylimielisyyteni, jos sellaista havaitsit. Taidan olla tätimäisen opettavainen, ja toisia on aina helpompi valistaa kuin itseään. En kyllä tarkoittanut loukata mitenkään. Tuo vihaaminen (olitko se sitten sinä tai joku muu, eihän täällä voi tietää) sattuu silmään, kun muistan, miten se omaa mieltä raskautti aikoinaan, ja miten kevyemmältä olo tuntuu, kun on hiukan saanut sitä hälvennettyä. Toiset saattavat vihata minua, mutta se on taas heidän ongelmansa.

        Minulla on ollut onni tavata ihania, rakastavia ihmisiä, jotka ovat jaksaneet elää kanssani, kuunnella vihan purkauksianikin, ja keskustella ihan mistä vain. He ovat myös suositelleet kirjoja, jotka ovat olleet todella avuksi. En tiedä, onko noita kirjoja käännetty suomeksi, mutta voin mainita ainakin sellaiset kuin Joseph Murphy, Vernon Howard, Dorothea Brande, Colin Wilson, Ouspensky.

        Tuo hyvien asioiden rakastaminen ja huonojen jättäminen huomiotta - ehkä siihen pätee se laki, että mieleen mahtuu vain yksi ajatus kerrallaan. Kun huomaa ajattelevansa jotain vihaista ajatusta, voi tietoisesti lopettaa sen siihen, ja ajatella jotain hyvää asiaa. En tosiaan osaa ilmaista tätä hyvin. Olen itse asiassa aika pinnallinen ihminen, ja itseni parantamispyrkimyksenikin ovat sellaisia "löydä helppo niksi ja sovella sitä, ja vähitellen luonteesi paranee". Joku toinen pohtii noita asioita itse mielessään syvällisesti. Minä en ole ajattelija. Olen paremminkin koheltaja, joka tekee virheitä, katuu, ja oppii vain kantapään kautta.

        Se tunteeseen samaistuminen - monet kirjoittavat siitä, esimerkiksi Ouspensky. Jos ymmärrän hänen ajatuksensa oikein, hän tarkoittaa, että kun tulemme tietoisemmiksi itsestämme, pystymme havaitsemaan ajatuksen, joka pujahtaa mieleemme, ja oivallamme, että se on ajatus, jota ajattelemme. Siis se saattaa olla vihainen ajatus. Mutta me emme OLE se ajatus. Me emme OLE se viha. Ja kun tunnemme raivoa, kun sydän alkaa tykyttää ja kurkkua kuristaa, voimme tarkkailla sitäkin, ja huomata, mitä tunne-elämämme puuhailee. Voimme olla jopa huvittuneita siitä. Ja voimme päättää ajatella jotain hyödyllisempää, tuntea jotain rakentavampaa, olemme enemmän omissa ohjaksissamme. Sen ei pitäisi tarkoittaa sitä, että tukahdutamme tunteitamme. Sen tulisi olla tietoista ajatustensa ohjaamista.

        Jotkut ajattelevat, että on sen parempi, mitä harvempiin asioihin samaistumme, jos mihinkään. Työtäänkin voi tehdä, koska siitä hankkii tuloja, mutta sen ei tarvitse olla itsetuntoa pönkittävä rakennelma. Kun on jostain vapaa, sen voi ottaa tai jättää, sen isommatta shokitta.

        Olen samaa mieltä kanssasi, että äidillä voisi olla osuutta sovintoon. Olisi ihan kiva, jos olisi jotenkuten toimiva suhde äitiin. Me emme enää vihaa toisiamme, mutta tästä puhumattomuudesta on tullut hyvin vaikeasti rikottava tapa. En ole itse ottanut askelia hänen suuntaansa, ja hänkin on pysytellyt omissa oloissaan. Ehkä näin on parempi. Tai ainakin helpompi. En ehkä ole ihan täysin kasvanut vihasta pois. Tai ehkä käyn läpi välinpitämättömyyden vaihetta. Ehkä rakkaus vielä syntyy. Äiti saattaa silloin kyllä jo olla haudassa.

        on mahtava kirjoittaja, mutta häntä kannattaa lukea englanniksi. Jotkut suomennokset eivät (mielestäni) ole ymmärtäneet hänen ajatuksiaan.

      • Luen valikoiden
        Kahlil Gibran kirjoitti:

        on mahtava kirjoittaja, mutta häntä kannattaa lukea englanniksi. Jotkut suomennokset eivät (mielestäni) ole ymmärtäneet hänen ajatuksiaan.

        voi asiat pystyä näkemään objektiivisesti.

        Annat aika päättömiä ohjeita, kehoittaen lukemaan "opettavaisia" kirjoja alkukielellä.
        Jos itse olet noin kykenemätön ymmärtämään, etteivät läheskään kaikki pysty lukemaan psykoloogista ja filosofista kirjallisuutta millään vieraalla kielellä.

        Jos sinulla on ihmissuhdeongelmia, niin tuolla asenteella tulet kipuilemaan niiden kanssa lopun ikäsi.

        Ai nin unohdin:

        Epäilen kyllä ettet hallitse mitään vierasta kieltä, kunhan esität fiksumpaa kuin olet.

      • sinulle kuulu,
        Luen valikoiden kirjoitti:

        voi asiat pystyä näkemään objektiivisesti.

        Annat aika päättömiä ohjeita, kehoittaen lukemaan "opettavaisia" kirjoja alkukielellä.
        Jos itse olet noin kykenemätön ymmärtämään, etteivät läheskään kaikki pysty lukemaan psykoloogista ja filosofista kirjallisuutta millään vieraalla kielellä.

        Jos sinulla on ihmissuhdeongelmia, niin tuolla asenteella tulet kipuilemaan niiden kanssa lopun ikäsi.

        Ai nin unohdin:

        Epäilen kyllä ettet hallitse mitään vierasta kieltä, kunhan esität fiksumpaa kuin olet.

        elän ja sun 'vieraskielisessä' maassa, ja olen julkaissut omiakin kirjoja sillä kielellä. Sinun logiikkasi mukaan suomenkieliset ihmiset eivät ole fiksuja? Vain muita kieliä puhumalla voi olla fiksu? Opin englantia Suomessa, ja se antoi hyvän pohjan. Aksenttini on hyvin suomalainen, mutta luen englantia ilman mitään vaikeuksia. Monet suomalaiset osaavat useita kieliä sujuvasti - suomea, saksaa, ruotsia, englantia, venäjää, espanjaa, ranskaa - minä vain näitä kahta.

        Nuo kirjat, joista mainitsin, ovat helppolukuisia (paitsi Ouspensky, joka on monimutkainen - jos ei kirjoitustyyliltään, niin ajatuksiltaan ainakin). Jos niitä on suomennettu, sopii lukea suomeksi, mutta englantia osaavat useimmat suomalaiset ihan riittävästi tuollaisten tavalliselle kansalle tarkoitettujen opaskirjojen lukemiseen. Jos sinä et kykene lukemaan englantia, lue ihmeessä suomennoksia. Tai vaikka suomalaisten kirjoittamia kirjoja, jos et halua kokemuspiiriäsi kovin kartuttaa. Suomalaisissakin voi olla ihan hienoja kirjoittajia. Itse vain en heistä tiedä, kun en ole suomalaisissa kirjakaupoissa vuosiin liikuskellut. Se on yksi harvoja asioita, jota Suomesta joskus kaipaan, suomalainen kirjallisuus. Mutta en kaipaa sitä tarpeeksi tullakseni takaisin. Sinun kommenttisi muistutti taas perisuomalaisesta kateellisuudesta. Jos itse ei osaa, niin ei uskota, että muidenkaan pitäisi. 'Neuvoni' annettiin vilpittömästi. Ota tai jätä. Kysy joltain toiselta viisaammalta, jos minun apuni ei kelpaa.

        Yhdestä asiasta olen todella iloinen: Minun ei tarvitse koskaan tavata sinua! Poistun nyt tästä ketjusta omaan onnelliseen rauhaani. Jätän sinut puhisemaan vihassasi.

      • Asiallinen opettaja
        sinulle kuulu, kirjoitti:

        elän ja sun 'vieraskielisessä' maassa, ja olen julkaissut omiakin kirjoja sillä kielellä. Sinun logiikkasi mukaan suomenkieliset ihmiset eivät ole fiksuja? Vain muita kieliä puhumalla voi olla fiksu? Opin englantia Suomessa, ja se antoi hyvän pohjan. Aksenttini on hyvin suomalainen, mutta luen englantia ilman mitään vaikeuksia. Monet suomalaiset osaavat useita kieliä sujuvasti - suomea, saksaa, ruotsia, englantia, venäjää, espanjaa, ranskaa - minä vain näitä kahta.

        Nuo kirjat, joista mainitsin, ovat helppolukuisia (paitsi Ouspensky, joka on monimutkainen - jos ei kirjoitustyyliltään, niin ajatuksiltaan ainakin). Jos niitä on suomennettu, sopii lukea suomeksi, mutta englantia osaavat useimmat suomalaiset ihan riittävästi tuollaisten tavalliselle kansalle tarkoitettujen opaskirjojen lukemiseen. Jos sinä et kykene lukemaan englantia, lue ihmeessä suomennoksia. Tai vaikka suomalaisten kirjoittamia kirjoja, jos et halua kokemuspiiriäsi kovin kartuttaa. Suomalaisissakin voi olla ihan hienoja kirjoittajia. Itse vain en heistä tiedä, kun en ole suomalaisissa kirjakaupoissa vuosiin liikuskellut. Se on yksi harvoja asioita, jota Suomesta joskus kaipaan, suomalainen kirjallisuus. Mutta en kaipaa sitä tarpeeksi tullakseni takaisin. Sinun kommenttisi muistutti taas perisuomalaisesta kateellisuudesta. Jos itse ei osaa, niin ei uskota, että muidenkaan pitäisi. 'Neuvoni' annettiin vilpittömästi. Ota tai jätä. Kysy joltain toiselta viisaammalta, jos minun apuni ei kelpaa.

        Yhdestä asiasta olen todella iloinen: Minun ei tarvitse koskaan tavata sinua! Poistun nyt tästä ketjusta omaan onnelliseen rauhaani. Jätän sinut puhisemaan vihassasi.

        äläkä epäjohdonmukaisuuksia, sillä sait aiheellisen huomautukesen, aikuiselle ihmiselle sopimattomasta ajattelemattomuudestasi.

        Miksi et kertonut, että asut ulkomailla, vai kerroitko jo "viisastelusi" alussa?

        Ei kielitaidottomuus tyhmyyden merkki ole, mutta on heitä, jotka ovat sitä ikäluokkaa, jolloin ei automaattisesti käyty koulua, missä opetettiin vieraita kieliä.

        Mitä kateellisuuteen tulee, niin en minä sinua kadehdi kielitaitosi taikia sillä toimin aikuisopikelijoiden vieraan kielen opettajana ja osaan todellakin englantia. Mieheni on bulgarialainen, johon tutustuessani puhuimme hänen knssaan yksinomaan englantia. Nykyisin suomea, sekä myöskin norjaa, koska asumme Norjassa.

        Äitisi osa ei ole ollut helppo noin omahyväisen ja koppavan tyttären kanssa.
        Tiedän, että kipeitä äiti/tytär suhteita on todella paljon, mutta sinua kuunnellessaan ei voi välttyä ajatukselta, että voi äiti parkaasi!

        Sinulla on elämässäsi erittäin paljon oppimista, mitä itsehillintään ja kohteliaaseen käytökseen tulee, mutta pelkään pahoin, että et tule koskaan oppimaan, sillä kuulostat luonnehäiriöiseltä, jonka ego ei kestä ojentamista.
        Käsi sydämelle, eiköhän ihmissuhdeongeliesi syykin ole juuri se, ettei sinua, "viisasta" sovi kenenkään ojentaa.

      • Sivusta ihmettelijä
        Asiallinen opettaja kirjoitti:

        äläkä epäjohdonmukaisuuksia, sillä sait aiheellisen huomautukesen, aikuiselle ihmiselle sopimattomasta ajattelemattomuudestasi.

        Miksi et kertonut, että asut ulkomailla, vai kerroitko jo "viisastelusi" alussa?

        Ei kielitaidottomuus tyhmyyden merkki ole, mutta on heitä, jotka ovat sitä ikäluokkaa, jolloin ei automaattisesti käyty koulua, missä opetettiin vieraita kieliä.

        Mitä kateellisuuteen tulee, niin en minä sinua kadehdi kielitaitosi taikia sillä toimin aikuisopikelijoiden vieraan kielen opettajana ja osaan todellakin englantia. Mieheni on bulgarialainen, johon tutustuessani puhuimme hänen knssaan yksinomaan englantia. Nykyisin suomea, sekä myöskin norjaa, koska asumme Norjassa.

        Äitisi osa ei ole ollut helppo noin omahyväisen ja koppavan tyttären kanssa.
        Tiedän, että kipeitä äiti/tytär suhteita on todella paljon, mutta sinua kuunnellessaan ei voi välttyä ajatukselta, että voi äiti parkaasi!

        Sinulla on elämässäsi erittäin paljon oppimista, mitä itsehillintään ja kohteliaaseen käytökseen tulee, mutta pelkään pahoin, että et tule koskaan oppimaan, sillä kuulostat luonnehäiriöiseltä, jonka ego ei kestä ojentamista.
        Käsi sydämelle, eiköhän ihmissuhdeongeliesi syykin ole juuri se, ettei sinua, "viisasta" sovi kenenkään ojentaa.

        Täysin vieraalle ihmiselle? eihän tuo edellinen mitään ilkeää sanonut, eikä kellekkään pahaa tahtonut. Mielestäni on ihan hyvä että ihmiset tuo esille kirjallisuutta ja muuta lähdeaineistoa josta jollekin voi olla isokin apu. Eihän niitä kukaan pakota ketään lukemaan.

        Keskustelut olisivat paljon mielekkäämpiä ilman turhaa ilkeilyä ja "pottuilemista".

      • sivustakatsoja.
        Asiallinen opettaja kirjoitti:

        äläkä epäjohdonmukaisuuksia, sillä sait aiheellisen huomautukesen, aikuiselle ihmiselle sopimattomasta ajattelemattomuudestasi.

        Miksi et kertonut, että asut ulkomailla, vai kerroitko jo "viisastelusi" alussa?

        Ei kielitaidottomuus tyhmyyden merkki ole, mutta on heitä, jotka ovat sitä ikäluokkaa, jolloin ei automaattisesti käyty koulua, missä opetettiin vieraita kieliä.

        Mitä kateellisuuteen tulee, niin en minä sinua kadehdi kielitaitosi taikia sillä toimin aikuisopikelijoiden vieraan kielen opettajana ja osaan todellakin englantia. Mieheni on bulgarialainen, johon tutustuessani puhuimme hänen knssaan yksinomaan englantia. Nykyisin suomea, sekä myöskin norjaa, koska asumme Norjassa.

        Äitisi osa ei ole ollut helppo noin omahyväisen ja koppavan tyttären kanssa.
        Tiedän, että kipeitä äiti/tytär suhteita on todella paljon, mutta sinua kuunnellessaan ei voi välttyä ajatukselta, että voi äiti parkaasi!

        Sinulla on elämässäsi erittäin paljon oppimista, mitä itsehillintään ja kohteliaaseen käytökseen tulee, mutta pelkään pahoin, että et tule koskaan oppimaan, sillä kuulostat luonnehäiriöiseltä, jonka ego ei kestä ojentamista.
        Käsi sydämelle, eiköhän ihmissuhdeongeliesi syykin ole juuri se, ettei sinua, "viisasta" sovi kenenkään ojentaa.

        Etkö olisi pystynyt kirjoittamaan viestiä ilman tuota törkeää "Äitisi osa ei ole ollut helppo noin omahyväisen ja koppavan tyttären kanssa." lausetta?

    • vinkki.

      No kantsii sit järkätä kunnon ilo-bileet, kun "kauhu-äippä" potkaisee tyhjää!:) Shampanjapullot poksumaan ja kunnolla riemu irti.

      (Viimeistään hautajaisten jälkeen - siellä sun ehkä "pitää" vielä pakkonäytellä "surevaa"...)

      Mut sit - BAILA BAILA!!! (kjähhähhäää!)

      Kääntyilköön sit "noita-akka-äitisi" tuoreessa haudassaan!;);)

      • puhetta ?

        ?????????????? BAILA-BAILA

      • edellinen.
        puhetta ? kirjoitti:

        ?????????????? BAILA-BAILA

        Juuri näin.:) Miksi hautajaisiin pitäisi aina suhtautua vakavasti? (varsinkin jos kusipää kuolee)?

      • sinun lapsesi

        järjest♪2vät juhlat, kun makaat kuolinvuoteellasi, ja lähettävät sinulle kuvia, ja kortin, jossa toivottavat: "Hyvää matkaa helvettiin!"

        Jos asenteesi on noin vihaava, niin en ihmettele ollenkaan, jos lapsistasi tulee samanlaisia. Ja heidän vihansa kohdistuu sinuun! Eikö olisi aika panna vihan ketju poikki? Viisas lopettaa vihaamisen omalta kohdaltaan. Menneisyyttä ei voi muuttaa, mutta tulevaisuutta kukin voi, omalta kohdaltaan.

        Opettelethan rakastamaan omia lapsiasi.

    • niin meilläkin

      Kuulostipas tutulta! Äiti vihasi minua ja kohteli sen mukaisesti - jatkuva haukkuminen, nolaaminen muiden nähden, selkäsaunat tyhjästä, pahoinpitelyä, teeskentelyä ettei minua ole olemassa jne. Isä oli sairas paskiainen, joten ei herunut apua siltäkään taholta.

      Äiti itse oli elänyt vaikean lapsuuden perheessä jossa äiti oli mielisairas (ei saanut hoitoa) ja tunnekylmä ihminen joka nautti lastensa piinaamisesta, ja isä käytti lapsiaan seksuaalisesti hyväkseen. Äiti kohteli minua luultavasti samoin kuin häntä oli lapsena kohdeltu, ja miehekseen hän oli tullut valinneeksi miehen joka muistutti hänen omaa isäänsä, luonteeltaan. Olen yrittänyt ymmärtää äitiä ja sitä, että se viha mikä minuun kohdistui ei johtunut minusta vaan äidin kokemuksista. Kun minä muutin lopullisesti pois kotoa, äiti ei enää vihannutkaan minua. Outoa...

      Minua ärsyttää äidin uskovaisuus. Äiti oli niin hurskasta ja hyveellistä (vaikka teki kauheita asioita), mutta minua se aina paheksui. Yksi syy miksi minua sai kohdella niin huonosti, oli siinä että minä olin syntinen ja houkuttelin muita tekemään syntiä, ja siksi minua piti rangaista.

      Ja mikähän minun selviytymisstrategiani olisi... En tiedä. Lapsena ja nuorena se oli poikaystävät (lue miesystävät). Tältä suunnalta sain rakkautta ja huolenpitoa. Siis sellaisia ihmissuhteita, joissa minua ei hakattu ja minun elämästäni ja mielipiteistäni oltiin kiinnostuneita. Lisäksi minulla oli usein pakko viettää öitäni ja muutenkin aikaani jossain muualla kuin kotona, joten seurustelu tarjosi minulle myös fyysisen turvapaikan. Olisin tappanut itseni jos olisin joutunut koko ajan olemaan kotona.

      Myöhemmin ajauduin käyttämään huumeita, ne antoivat minulle levähdystauon muistoistani. Jäin koukkuun, mutta silloisen poikaystävän avustuksella pääsin irti.

      Aikuisena, en tiedä. Lapsuus vainoaa eikä siitä oikein voi ystäville puhua kun ei ne usko. Kun ihmisillä on naurettavia käsityksiä perheen "pyhyydestä" ja "äidinrakkaudesta". Menin terapiaan koska lapsuus ei päästänyt otettaan irti. Terapeutti piti pahana traumana sitä kun olin aloittanut seksuaaliset seurustelusuhteet niin kovin varhain. Minä itse en kärsi niistä enää, olen käsitellyt ne ihan itsekseni ja se onnistui. Ainoa missä tarvitsisin apua on kuinka saada äidin ja isän aiheuttamat haavat parantumaan. Jätin terapian kesken, koska siitä ei ollut mitään hyötyä ja tuli tunne että toinen ei uskonut todeksi kaikkia äitini tekoja. Tämä tuli esille joissakin lauseissa, kuten että eihän tuo ole mahdollista, ei kukaan äiti aja 12 vuotiasta tytärtään yöksi kotoa pois, ehkäpä sinä ymmärsit väärin, ehkä äitisi vain sanoi niin eikä oikeasti tarkoittanut. Kukaan joka ei ollut siellä silloin läsnä, ei voi niin sanoa, ja vaikka se olisikin ollut totta, niin ei paljoa auta jos lapsi silti lähtee yöksi kotoa pois.

      Yritän suhtautua elämääni niin, että ajattelen menneisyyttäni eri tavalla kuin ehkä yleensä. Minulla on paljon lapsuuden ja nuoruudenkokemuksia (harvalla on näin paljon ja näin laajalti), ja olen varmaan siksi saanut kyvyn nähdä asioita useammasta kuin yhdestä perspektiivistä. Kolikon vastapuolella tietysti on kauhea perhe ja kamalat kokemukset. Mutta ilman toista ei olisi toista, enkä minä olisi minä ilman näitä kokemuksia. Eikähän menneisyydelle voi tehdä mitään, ainoastaan tälle hetkelle.

      Torey Hayden'in romaanit (taustalla aina tositarina) ovat sikäli lukemisen arvoisia, että ne kertovat aina lapsista joilla on ongelmia kotinsa takia. Tykkään itse lukea niitä, koska silloin tulee tunne, että en ole ainoa joka on joutunut elämään omituisessa perheessä, että on niitä muitakin.

      • tuttuakin!

        Totta kirjoitat, Torey Haydenin kirjoista olen itsekkin ssanut tavattomasti lohtua. Tunteen siitä, että ei ole yksin kokemuksineen tai syyllinen lapsuudessa saatuun huonoon kohteluun.
        Olen kyllä tosi ylpeä (jos sallit näin ilmaista) Sinusta ettet jäänyt huumeisiin koukkuun vaan pääsit niistä irti! Nostan hattua ! Niin moni lääkitsee sisintään juuri turruttaen sitä viinalla tai huumeilla, eikä sisin pääse palautumaan ja paranemaan yhtään kun se on turtana myrkyistä.
        Torey Haydenilta on tullut uusi kirja kuulemma. Täytyypä tsekata! Terkkuja Sulle ja mukavaa viikonloppua!

    • saman kokenut

      Kirjallisuutta:
      Raimo Mäkelä: Naamiona terve mieli
      Susan Hotchkiss: Miksi aina Sinä ?
      Jorma Myllärniemi: Narsismi - vamma ja voimavara

      Nettisivut:
      Katso nettisivut:www.narsistienuhrientuki.info
      Sieltä keskustelusivuilta kohta "narsistin lapsena". Voit myös kirjoittaa anonyymina sivuille oman tarinasi.
      Sivuilta saat hyvää vertaistukea saman (ovat olleet ilkeän narsistin lapsia) kokeneilta.
      heillä on myös vapaaehtoisten vetämiä keskusteluryhmiä ympäri maata. Ehkä joku on myös lähellä sinun kotipaikkakuntaasi. Tsemppiä Sinulle !

    • Mies42v

      Sinä itse määrittelet minkäläinen olet. Muista ettei kukaan muu voi tietää tai ymmärtää minkälainen olet ei oma äiti eikä oma isä. Nähdakseni kirjoituksien perusteella pärjäät hyvin, olet vahva itsenäinen ja hyvin sinut itsesi kanssa. Kaipaat vain suuresti oman äitisi hyväksyntää. Tätä tuskin olet vailla enää jos et sitä jo tuohon ikään ole saanut. Lakkaa yrittämästä ja suunnittele elämäsi kohokohdat ilman äitiäsi.

      Paras tapa kohdata väheksyvät ihmiset on ettei välitä heidän kommenteistaan tai ilmeistä tai yleensäkään mistään arvostelevista toimistaa omaan itseään kohtaan, yhtään mitään. Välinpitämättömyys heitä kohtaan on paras tapa! Siinä samalla vahvistuu itsekin.

    • aiheesta
    • odottaakin,

      että tämännimiselle palstalle tulee joitakin kielteisen asenteen omaavia ihmisiä. Jos tuntuu siltä, että "suku on pahin", se kertoo kai ihmisestä jo jotain.

      On ikävää lukea haukkumisketjua. Ensin haukutaan omaiset, sitten haukkuja haukutaan, sitten haukkujan haukkuja jne.

      Aloitus oli ihan asiallinen, mutta on rönsyillyt aika pikkumaiseksi tuossa edellä.tsotaan peiliin, jookosta?

      • jotenkin projisointi

        saa melko huvittavia,
        joskin järkyttäviäkin
        piirteitä suhteessa täysin tuntemattomiin ihmisiin, puheen puhketta vääriin osoitteisiin selvästi, kuin oikeaan väli kiinni..


        olipa erikoinen tosiaan... tämä kirjallisuutta tarjonneen arvostelijan kommentti...


        *ryhtyy päivittelemään mukaan ja poistuu myös palstalta*

        .. puistattaa tuollaiset, ja noitahan riittää :D

      • luonnevikaisen

        käyttäytymisestä tuossa edellä tosiaan. Ensin hutkitaan:

        "Tuo kommetti nimeltä "vihaava ihminen ei voi olla rakastava äiti" tuntui niin oudolta, että sen ilmeisesti oli kirjoittanut joko humalainen tai vihattu äiti."

        Ja sitten hän tekeytyy vilpittömäksi:

        "millä keinoin sinä "kasvoit ulos vhasta", jota suosittelit? Kerro kiitos tarkemmin miten se on mahdollista?"

        Ja kun hänelle ystävällisesti vastataan, ja listataan kirjoja, joista olisi varmaan hänellekin apua, hän äsähtää: "Annat aika päättömiä ohjeita, kehoittaen lukemaan "opettavaisia" kirjoja alkukielellä. Jos itse olet noin kykenemätön ymmärtämään, etteivät läheskään kaikki pysty lukemaan psykoloogista ja filosofista kirjallisuutta millään vieraalla kielellä. Jos sinulla on ihmissuhdeongelmia, niin tuolla asenteella tulet kipuilemaan niiden kanssa lopun ikäsi. Ai nin unohdin: Epäilen kyllä ettet hallitse mitään vierasta kieltä, kunhan esität fiksumpaa kuin olet."

        Ja "koppavan tyttären" kommetit ovat näin kauheita, näin vailla 'itsehillintää ja kohteliaisuutta':

        "en ole mestarillinen kirjoittaja, enkä tosiaan mikään elämäntaidon opettaja."

        "äitiäni en enää vihaa, vaan tunnen häntä kohtaan samanlaista myötätuntoa kuin ketä tahansa vanhaa, sairasta ihmistä"

        "Se, mihin mielenvaransa suuntaa, toteutuu omassa elämässä. Näe hyvää, ja vedät sitä puoleesi."

        "En ole täydellinen, mutta olen hiukan viisaampi ja onnellisempi kuin olin nuorempana."

        "Tuo vihaaminen (olitko se sitten sinä tai joku muu, eihän täällä voi tietää) sattuu silmään, kun muistan, miten se omaa mieltä raskautti aikoinaan, ja miten kevyemmältä olo tuntuu, kun on hiukan saanut sitä hälvennettyä."

        "Minulla on ollut onni tavata ihania, rakastavia ihmisiä, jotka ovat jaksaneet elää kanssani, kuunnella vihan purkauksianikin, ja keskustella ihan mistä vain. He ovat myös suositelleet kirjoja, jotka ovat olleet todella avuksi. En tiedä, onko noita kirjoja käännetty suomeksi, mutta voin mainita ainakin sellaiset kuin Joseph Murphy, Vernon Howard, Dorothea Brande, Colin Wilson, Ouspensky."

        "Monet suomalaiset osaavat useita kieliä sujuvasti - suomea, saksaa, ruotsia, englantia, venäjää, espanjaa, ranskaa - minä vain näitä kahta."

        "Suomalaisissakin voi olla ihan hienoja kirjoittajia. Itse vain en heistä tiedä, kun en ole suomalaisissa kirjakaupoissa vuosiin liikuskellut. Se on yksi harvoja asioita, jota Suomesta joskus kaipaan, suomalainen kirjallisuus."

        "'Neuvoni' annettiin vilpittömästi. Ota tai jätä. Kysy joltain toiselta viisaammalta, jos minun apuni ei kelpaa."



        Ja luonnevikainen vastaa:
        "Sinulla on elämässäsi erittäin paljon oppimista, mitä itsehillintään ja kohteliaaseen käytökseen tulee, mutta pelkään pahoin, että et tule koskaan oppimaan, sillä kuulostat luonnehäiriöiseltä, jonka ego ei kestä ojentamista. Käsi sydämelle, eiköhän ihmissuhdeongeliesi syykin ole juuri se, ettei sinua, "viisasta" sovi kenenkään ojentaa."


        Heh heh. Nauran väsyneesti. Oma äitinikin oli luonnevikainen. Samalla tavalla hänkin oli joskus mielin kielin, kun halusi jotain, mutta sitten heti kohta taas niin ilkeä - todellinen luonteensa oli vain hyvin ohuen 'sivistyksen' kerroksen alla. Paras keino sellaisten kanssa on jättää heidät omiin oloihinsa.

      • mainitsisin
        luonnevikaisen kirjoitti:

        käyttäytymisestä tuossa edellä tosiaan. Ensin hutkitaan:

        "Tuo kommetti nimeltä "vihaava ihminen ei voi olla rakastava äiti" tuntui niin oudolta, että sen ilmeisesti oli kirjoittanut joko humalainen tai vihattu äiti."

        Ja sitten hän tekeytyy vilpittömäksi:

        "millä keinoin sinä "kasvoit ulos vhasta", jota suosittelit? Kerro kiitos tarkemmin miten se on mahdollista?"

        Ja kun hänelle ystävällisesti vastataan, ja listataan kirjoja, joista olisi varmaan hänellekin apua, hän äsähtää: "Annat aika päättömiä ohjeita, kehoittaen lukemaan "opettavaisia" kirjoja alkukielellä. Jos itse olet noin kykenemätön ymmärtämään, etteivät läheskään kaikki pysty lukemaan psykoloogista ja filosofista kirjallisuutta millään vieraalla kielellä. Jos sinulla on ihmissuhdeongelmia, niin tuolla asenteella tulet kipuilemaan niiden kanssa lopun ikäsi. Ai nin unohdin: Epäilen kyllä ettet hallitse mitään vierasta kieltä, kunhan esität fiksumpaa kuin olet."

        Ja "koppavan tyttären" kommetit ovat näin kauheita, näin vailla 'itsehillintää ja kohteliaisuutta':

        "en ole mestarillinen kirjoittaja, enkä tosiaan mikään elämäntaidon opettaja."

        "äitiäni en enää vihaa, vaan tunnen häntä kohtaan samanlaista myötätuntoa kuin ketä tahansa vanhaa, sairasta ihmistä"

        "Se, mihin mielenvaransa suuntaa, toteutuu omassa elämässä. Näe hyvää, ja vedät sitä puoleesi."

        "En ole täydellinen, mutta olen hiukan viisaampi ja onnellisempi kuin olin nuorempana."

        "Tuo vihaaminen (olitko se sitten sinä tai joku muu, eihän täällä voi tietää) sattuu silmään, kun muistan, miten se omaa mieltä raskautti aikoinaan, ja miten kevyemmältä olo tuntuu, kun on hiukan saanut sitä hälvennettyä."

        "Minulla on ollut onni tavata ihania, rakastavia ihmisiä, jotka ovat jaksaneet elää kanssani, kuunnella vihan purkauksianikin, ja keskustella ihan mistä vain. He ovat myös suositelleet kirjoja, jotka ovat olleet todella avuksi. En tiedä, onko noita kirjoja käännetty suomeksi, mutta voin mainita ainakin sellaiset kuin Joseph Murphy, Vernon Howard, Dorothea Brande, Colin Wilson, Ouspensky."

        "Monet suomalaiset osaavat useita kieliä sujuvasti - suomea, saksaa, ruotsia, englantia, venäjää, espanjaa, ranskaa - minä vain näitä kahta."

        "Suomalaisissakin voi olla ihan hienoja kirjoittajia. Itse vain en heistä tiedä, kun en ole suomalaisissa kirjakaupoissa vuosiin liikuskellut. Se on yksi harvoja asioita, jota Suomesta joskus kaipaan, suomalainen kirjallisuus."

        "'Neuvoni' annettiin vilpittömästi. Ota tai jätä. Kysy joltain toiselta viisaammalta, jos minun apuni ei kelpaa."



        Ja luonnevikainen vastaa:
        "Sinulla on elämässäsi erittäin paljon oppimista, mitä itsehillintään ja kohteliaaseen käytökseen tulee, mutta pelkään pahoin, että et tule koskaan oppimaan, sillä kuulostat luonnehäiriöiseltä, jonka ego ei kestä ojentamista. Käsi sydämelle, eiköhän ihmissuhdeongeliesi syykin ole juuri se, ettei sinua, "viisasta" sovi kenenkään ojentaa."


        Heh heh. Nauran väsyneesti. Oma äitinikin oli luonnevikainen. Samalla tavalla hänkin oli joskus mielin kielin, kun halusi jotain, mutta sitten heti kohta taas niin ilkeä - todellinen luonteensa oli vain hyvin ohuen 'sivistyksen' kerroksen alla. Paras keino sellaisten kanssa on jättää heidät omiin oloihinsa.

        Jaakko Muhonen kirjoittaa hyvin selkeästi, ja viisaasti, nuoresta iästään huolimatta.

      • parhaista
        mainitsisin kirjoitti:

        Jaakko Muhonen kirjoittaa hyvin selkeästi, ja viisaasti, nuoresta iästään huolimatta.

        löytyy täältä: http://uk.geocities.com/rajatilapersoona/allen.htm

        Kirjoitettu kauan sitten, joten ei enää tekijänoikeuslain piirissä. Teksti on luettavissa tuolta kokonaisudessaan.

      • ominaisuuksista
        luonnevikaisen kirjoitti:

        käyttäytymisestä tuossa edellä tosiaan. Ensin hutkitaan:

        "Tuo kommetti nimeltä "vihaava ihminen ei voi olla rakastava äiti" tuntui niin oudolta, että sen ilmeisesti oli kirjoittanut joko humalainen tai vihattu äiti."

        Ja sitten hän tekeytyy vilpittömäksi:

        "millä keinoin sinä "kasvoit ulos vhasta", jota suosittelit? Kerro kiitos tarkemmin miten se on mahdollista?"

        Ja kun hänelle ystävällisesti vastataan, ja listataan kirjoja, joista olisi varmaan hänellekin apua, hän äsähtää: "Annat aika päättömiä ohjeita, kehoittaen lukemaan "opettavaisia" kirjoja alkukielellä. Jos itse olet noin kykenemätön ymmärtämään, etteivät läheskään kaikki pysty lukemaan psykoloogista ja filosofista kirjallisuutta millään vieraalla kielellä. Jos sinulla on ihmissuhdeongelmia, niin tuolla asenteella tulet kipuilemaan niiden kanssa lopun ikäsi. Ai nin unohdin: Epäilen kyllä ettet hallitse mitään vierasta kieltä, kunhan esität fiksumpaa kuin olet."

        Ja "koppavan tyttären" kommetit ovat näin kauheita, näin vailla 'itsehillintää ja kohteliaisuutta':

        "en ole mestarillinen kirjoittaja, enkä tosiaan mikään elämäntaidon opettaja."

        "äitiäni en enää vihaa, vaan tunnen häntä kohtaan samanlaista myötätuntoa kuin ketä tahansa vanhaa, sairasta ihmistä"

        "Se, mihin mielenvaransa suuntaa, toteutuu omassa elämässä. Näe hyvää, ja vedät sitä puoleesi."

        "En ole täydellinen, mutta olen hiukan viisaampi ja onnellisempi kuin olin nuorempana."

        "Tuo vihaaminen (olitko se sitten sinä tai joku muu, eihän täällä voi tietää) sattuu silmään, kun muistan, miten se omaa mieltä raskautti aikoinaan, ja miten kevyemmältä olo tuntuu, kun on hiukan saanut sitä hälvennettyä."

        "Minulla on ollut onni tavata ihania, rakastavia ihmisiä, jotka ovat jaksaneet elää kanssani, kuunnella vihan purkauksianikin, ja keskustella ihan mistä vain. He ovat myös suositelleet kirjoja, jotka ovat olleet todella avuksi. En tiedä, onko noita kirjoja käännetty suomeksi, mutta voin mainita ainakin sellaiset kuin Joseph Murphy, Vernon Howard, Dorothea Brande, Colin Wilson, Ouspensky."

        "Monet suomalaiset osaavat useita kieliä sujuvasti - suomea, saksaa, ruotsia, englantia, venäjää, espanjaa, ranskaa - minä vain näitä kahta."

        "Suomalaisissakin voi olla ihan hienoja kirjoittajia. Itse vain en heistä tiedä, kun en ole suomalaisissa kirjakaupoissa vuosiin liikuskellut. Se on yksi harvoja asioita, jota Suomesta joskus kaipaan, suomalainen kirjallisuus."

        "'Neuvoni' annettiin vilpittömästi. Ota tai jätä. Kysy joltain toiselta viisaammalta, jos minun apuni ei kelpaa."



        Ja luonnevikainen vastaa:
        "Sinulla on elämässäsi erittäin paljon oppimista, mitä itsehillintään ja kohteliaaseen käytökseen tulee, mutta pelkään pahoin, että et tule koskaan oppimaan, sillä kuulostat luonnehäiriöiseltä, jonka ego ei kestä ojentamista. Käsi sydämelle, eiköhän ihmissuhdeongeliesi syykin ole juuri se, ettei sinua, "viisasta" sovi kenenkään ojentaa."


        Heh heh. Nauran väsyneesti. Oma äitinikin oli luonnevikainen. Samalla tavalla hänkin oli joskus mielin kielin, kun halusi jotain, mutta sitten heti kohta taas niin ilkeä - todellinen luonteensa oli vain hyvin ohuen 'sivistyksen' kerroksen alla. Paras keino sellaisten kanssa on jättää heidät omiin oloihinsa.

        on hyvä taulukko täällä: http://fi.wikipedia.org/wiki/Autismi#Autism

        "Lukee rivien välistä"
        "Vuorovaikutus vääristynyttä"
        "Luulee voivansa lukea toisen ajatukset"
        "Epäluuloiset vastaukset"
        "Täydentää totuutta luuloillaan"
        "Uskoo taka-ajatuksiin"
        "Ei hyväksy toisen osaa"
        "Ajatusmaailma vääryyksiä täynnä"
        "Viestintä epäluuloista"
        "Mielialan vaihtelu määrää vointia"

    • hkjnlkm

      vghbjn,mk.,lbnj,mkhnjkm

    • kommentin kirjoitti

      mitä ilmeisimmin
      äiti, joka kokee
      tyttärensä juuri
      näin..

      ylimielisenä ja
      koppavana

      sitä näkee, mitä
      itse heijastaa

      valitettavasti

      hirvittävä
      kommentti kyllä

      tuo esiin sen
      että peiliin ei
      ainakaan tuo
      äiti suostu
      koskaan katsomaan
      tuumaakaan taipumaan

    • masentunut tyttö

      sama täällä äiti vihaa minua, oon 13-vuotias. Isä juo
      ja on äidin tossun alla, sisaruksenikin vihaavat
      minua. Äiti ei edes anna minun olla pikkuveljeni
      kanssa (3v.) ,hänen mukaan hän itkee minun
      seurassani liikaa koska olen manipuloiva väkivaltainen
      huora. Äitini o myös uhkaillut laittaa lastenkotiin
      ,sillä ei jaksa minua eikä rakasta.. isä lähtee aina
      viideksi päiväksi Helsinkiin töihin, joka on aivan perseestä.
      Koska äitini haukkuu minua sisarukseni kanssa.
      itken tosi usein iltaisin äitini takia haluan muuttaa
      Helsinkiin nopeasti lukioon ja unohtaa perheeni. plus
      äitini on monesti hakannut minua myös veljeni:///

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi: Kymmenhenkinen pohjalaisperhe ollut vuoden kateissa kansainvälinen etsintäkuulutus Poliis

      Poliisi: Kymmenhenkinen pohjalaisperhe ollut vuoden kateissa – kansainvälinen etsintäkuulutus Poliisi pyytää yleisön apu
      Maailman menoa
      356
      3045

    2. Tässä totuus jälleensyntymisestä - voit yllättyä

      Jumalasta syntyminen Raamatussa ei tässä Joh. 3:3. ole alkukielen mukaan ollenkaan sanaa uudestisyntyminen, vaan pelkä
      Jälleensyntyminen
      301
      1473

    3. En kadu sitä, että kohtasin hänet

      mutta kadun sitä, että aloin kirjoittamaan tänne palstalle. Jollain tasolla se saa vain asiat enemmän solmuun ja tekee n
      Ikävä
      84
      1302

    4. Mitään järkeä?

      Että ollaan erillään? Kummankin pää on kovilla.
      Ikävä
      108
      1301

    5. Noniin rakas

      Annetaanko pikkuhiljaa jo olla, niin ehkä säilyy vienot hymyt kohdatessa. En edelleenkään halua sulle tai kenellekään mi
      Ikävä
      99
      1285

    6. Oisko mitenkään mahdollisesti ihan pikkuisen ikävä..

      ...edes ihan pikkuisen pikkuisen ikävä sulla mua??.. Että miettisit vaikka vähän missähän se nyt on ja oiskohan hauska n
      Ikävä
      59
      1245

    7. Lapuan sanomissa käy rytinä

      Pistivät sitten päätoimittajan pihalle
      Lapua
      48
      1135

    8. Helena Koivu : Ja kohta mennään taas

      Kohta kohtalon päivä lähestyy kuinka käy Helena Koivulle ? Kenen puolella olet? Jos vastauksesi on Helenan niin voisi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      79
      1045

    9. Au pair -työ Thaimaassa herättää kiivasta keskustelua somessa: "4cm torakoita, huumeita, tauteja..."

      Au pairit -sarjan uusi kausi herättää keskustelua Suomi24 Keskustelupalvelussa. Mielipiteitä ladataan puolesta ja vastaa
      Tv-sarjat
      24
      941

    10. Oot ihana

      Toivottavasti nähdään sattumalta jonain kesäpäivänä♥️🥺🫂
      Ikävä
      33
      847
    Aihe
    TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt