Hienoa Kuusaa!

Juho Eerola

Terveisä Kotkasta!
Perussuomalaisten kannatus kaupungissanne oli mieletön. Sainpa itsekin teiltä muutaman äänen, mutta erityisen hienoa oli nähdä, kuinka olitte Jarpan takana. Jatkakaa kunnallisvaaleihin samalla tatsilla.

7

1405

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • täällä ei olla

      mielettömiä enää kunnallisvaalien aikaan!

    • kahden vaiheilla

      Itselläni oli 2 ehdokasta joista toinen oli perussuomalainen. Äänestin sitä toista lähinnä sen takia, että ehdokas oli lähempänä maantieteellisesti ja toisekseen sen takia, että teidän pitäisi karsia "hörhöt" pois listoilta. Moni vanhoillinenkin äänestäisi teitä järkevien ehdokkaittenne vuoksi, mutta aina tulee jossain vaiheessa mieleen nämä kylähullut joita riveissänne on.

    • olisi tulevaisuudessa

      merkittävä poliittinen voima, jos kaikki ehdokkaat olisivat edes vähän puheenjohtajansa kaltaisia. Olisivat edes Jarppoja.
      Hörhöt listoilla estävät todellisen suuren harppauksen kannatuksessa.

    • PerusSuomalaisilla

      Ei ole mitään antamista kunnallispolitiikkaan muuta kuin uhoamista jolla ei saada mitään aikaan. Heidän tieto taito ja suhteet on erittäin surkealla mallilla. Aamu teeveessäkin tutkija toi kantansa julki että persut ei ole salonki kelpoista väkeä joka on totta.

    • jarilind

      Thank you very meni! Hieno suoritus koko porukalta! Tää meni hyvin ja ensi kerralla menee vielä paremmin.

    • Äänioikeutettu

      Edelliset kirjoittajat jo osuivat asian ytimeen. Harkitsin itsekin vakavasti ääntä persuksiin, mutta kun huomasin,että "veltto" on kelpuutettu listoille Tampereelta, niin into lopahti samalla kertaa.
      No,Virtanen pääsi jopa läpi ja keräsi puolueelle mukavasti ääniä, mutta kun sitä miestä ei voi mitenkään ottaa vakavasti. Eduskuntatyö on vakavasti otettava asia, siellä päätetään niin tärkeistä asioista, että mitään lääninpellejä sinne ei pitäisi päästää.
      Toisaalta, jos uusi eduskunta jatkaa vanhan linjoilla ja keskittyy juhlimiseen ja parveketupakoinnista jankuttamiseen, niin sitten "Veltto" on ihan oikeassa porukassa...

      Palataan asiaan 4 vuoden päästä, jos teillä on silloin esittää vakavasti otettavia ehdokkaita ilman kiintiöpölvästejä.

      • On mielestäni harmiton tapaus olin huomattavasti huolestuneempi Carl Danhammar:in ehdokkuudesta.
        Jonka ehdokkuus vedettiin onneksi pois.
        Politiikassa saa olla värikäittä ja karismaattisia tyyppejä, mutta jossain kulkee raja.
        Ehdokas asettelu oli kymenlaakson osalta onnistunut.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. PropsApp Koodi

      Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset
      2
      3518
    2. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      100
      3356
    3. "Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"

      Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin
      Maailman menoa
      56
      2853
    4. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      59
      2656
    5. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      92
      2475
    6. Taas nuoren kuolema

      Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭
      Lapua
      54
      2091
    7. Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!

      Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä
      Suomalaiset julkkikset
      23
      1347
    8. Kuinka paljon teillä

      on ikäeroa?
      Ikävä
      96
      1298
    9. Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen on selvä

      On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen joten
      Luterilaisuus
      364
      1183
    10. Hämmentävä muutos tv:ssä: Roope Salminen OUT, Sointu Borg IN!

      Roope OUT, Sointu IN! Mitä tykkäät tästä muutoksesta? Suositun Myyrä-seikkailusarjan alusta asti juontohommissa on oll
      Suomalaiset julkkikset
      16
      1053
    Aihe