JOUKKOMURHIA SAIRAALOISSA

Missä ylösajajt ovat olleet? Asia kuuluu kaikille edustajille!!! On jo kuulunut aina.

sitten... kirjoitti:

Missä ylösajajt ovat olleet? Asia kuuluu kaikille edustajille!!! On jo kuulunut aina.

"Jos vanhustenhoidon epäkohdat ovat olleet jo vuosia päättäjien tiedossa ja niihin ei kuitenkaan ole haluttu puuttua eikä tehdä mitään ratkaisua, niin eikö se kerro niin kutsutusta "passiivisesta eutanasiasta", josta Jyrki Penttinen kirjassaan "Dementtiapotilaan saattohoidon sokea piste".

Passiivisen eutanasian hyväksyvät niin terveydenhuollon ammattilaiset kuin suurin osa maallikoistakin.

http://www.kirja-arvostelut.com/9516071007"

http://www.tiede.fi/keskustelut/viewtopic.php?t=16322&postdays=0&postorder=asc&start=405

vanhusten joukkoteurastus kirjoitti:

"Jos vanhustenhoidon epäkohdat ovat olleet jo vuosia päättäjien tiedossa ja niihin ei kuitenkaan ole haluttu puuttua eikä tehdä mitään ratkaisua, niin eikö se kerro niin kutsutusta "passiivisesta eutanasiasta", josta Jyrki Penttinen kirjassaan "Dementtiapotilaan saattohoidon sokea piste".

Passiivisen eutanasian hyväksyvät niin terveydenhuollon ammattilaiset kuin suurin osa maallikoistakin.

http://www.kirja-arvostelut.com/9516071007"

http://www.tiede.fi/keskustelut/viewtopic.php?t=16322&postdays=0&postorder=asc&start=405

Lue lisää

eutanasian. Nuo jotka haluavat tappaa vanhuksia joko eutanasian varjolla tai muuten on minun mielestäni lähinnä suurimpia rikollisia.
En halua asua yhteiskunnassa missä vanhuksista ei pidetä huolta ja joita tapetaan (keinoja on monia) milloin miten.
Omaisuuteni vien pois ja kehotan vanhuksia anttamaan rahansa vaikka Thaimaahan jossa vanhuksia kohdellaan toisin.

katsomaan miten matkustajia palvellaan.
Mutta, voit tietenkin painua sinne sairaala-risteilylle jos tuntuu himosi siihen suuntaan vetävän masokisti.

Hyvä nimimerkki "laitoksessa surmataan"

Kirjoituksessasi toteat (väität), että hoitohenkilökunnalla on oikeus panna täytäntöön lääkärin määräykset, vaikka ne johtaisivat kuolemaan. Kerro yksityiskohtaisesti edes yhdestä tälläisesta määräyksestä. Olet oman kirjoituksesi mukaan "saman kokenut". Olen hyvin kiinnostunut asiasta.

Eräs sairaanhoitaja kirjoitti:

Hyvä nimimerkki "laitoksessa surmataan"

Kirjoituksessasi toteat (väität), että hoitohenkilökunnalla on oikeus panna täytäntöön lääkärin määräykset, vaikka ne johtaisivat kuolemaan. Kerro yksityiskohtaisesti edes yhdestä tälläisesta määräyksestä. Olet oman kirjoituksesi mukaan "saman kokenut". Olen hyvin kiinnostunut asiasta.

Lue lisää

Juuri niin se asia on. "Hoitajat" ovat toimeenpanevia lääkäreiden käsikassaroita jotka ovat ottaneet tehtäväkseen olla "pikkulääkäreitä" ja lääkäreiden ylimalkaisien ohjeiden "tulkitsijoita".
Esimerkki :
Lääkäri määrää että potilasta "hoidetaan" antibiootilla. Hoito suoritetaan huoneessa jossa lääkäri viettää 3 min per päivä / viikko potilasta kohti ja kuinkas ollakaan "hoitaja" merkkaa kirjaan "potilaalle ei ruoka maistunut". Joka päivä ! 60 päivää.
Lääkäri on oikein hoitanut antibiootilla tulehdusta, ja hoitsu tuonut ruokaa - oikein -mutta, potilas kuoli kohta. NÄLKÄÄÄÄN !!!!!
No , näitä juttuja on miljoonia samantapaisia - Suomen paskasairaalat - tappokoneet - murhaajat - siat - ovat vallassa vanhustenhoidossa joka on niin perseestä että kuvottaa.
Vetäisin turpaan jos omalle kohdalle sattuisi vähääkään tuollaista leväperäisyyttä sairaalassa.
Se päivä koittaa vielä kun joku lääkäri tapaetaan omilla lääkkeillä. Kannattaa varoa potilaita kohta. Ja kannattaa hoitaa hommansa kunnolla !Älä sinä hoitsu siellä luule olevasi jotain. Hyväkäs !

Kirjoituksen aloittanut kirjoitti:

Juuri niin se asia on. "Hoitajat" ovat toimeenpanevia lääkäreiden käsikassaroita jotka ovat ottaneet tehtäväkseen olla "pikkulääkäreitä" ja lääkäreiden ylimalkaisien ohjeiden "tulkitsijoita".
Esimerkki :
Lääkäri määrää että potilasta "hoidetaan" antibiootilla. Hoito suoritetaan huoneessa jossa lääkäri viettää 3 min per päivä / viikko potilasta kohti ja kuinkas ollakaan "hoitaja" merkkaa kirjaan "potilaalle ei ruoka maistunut". Joka päivä ! 60 päivää.
Lääkäri on oikein hoitanut antibiootilla tulehdusta, ja hoitsu tuonut ruokaa - oikein -mutta, potilas kuoli kohta. NÄLKÄÄÄÄN !!!!!
No , näitä juttuja on miljoonia samantapaisia - Suomen paskasairaalat - tappokoneet - murhaajat - siat - ovat vallassa vanhustenhoidossa joka on niin perseestä että kuvottaa.
Vetäisin turpaan jos omalle kohdalle sattuisi vähääkään tuollaista leväperäisyyttä sairaalassa.
Se päivä koittaa vielä kun joku lääkäri tapaetaan omilla lääkkeillä. Kannattaa varoa potilaita kohta. Ja kannattaa hoitaa hommansa kunnolla !Älä sinä hoitsu siellä luule olevasi jotain. Hyväkäs !

Lue lisää

Ole hyvä ja vastaa kysymykseen...

Mitä ovat ne määräykset joilla ihmisiä tapetaan... Kerro nyt ja oikein yksityiskohtaisesti miten "kokemuksesi" mukaan näin kävi.

Sama sairaanhoitaja kirjoitti:

Ole hyvä ja vastaa kysymykseen...

Mitä ovat ne määräykset joilla ihmisiä tapetaan... Kerro nyt ja oikein yksityiskohtaisesti miten "kokemuksesi" mukaan näin kävi.

Lue lisää

Ei vastausta.

Sitä ei taida ollakaan...

Omiasi taas kerran pistit.

Sama sairaanhoitaja kirjoitti:

Ole hyvä ja vastaa kysymykseen...

Mitä ovat ne määräykset joilla ihmisiä tapetaan... Kerro nyt ja oikein yksityiskohtaisesti miten "kokemuksesi" mukaan näin kävi.

Lue lisää

Näin sivusta seuranneena vastaisin kysymykseesi: Lääkäri sanoo tietenkin että jatketaan konservatiivista hoitoa.
Jo 22 vuotta sitten opin äitini kohdalla sen tarkoittavan sitä ettei hoideta mitenkään.
Siihen kyllä kuolee - aikanaan.

SOS kirjoitti:

Näin sivusta seuranneena vastaisin kysymykseesi: Lääkäri sanoo tietenkin että jatketaan konservatiivista hoitoa.
Jo 22 vuotta sitten opin äitini kohdalla sen tarkoittavan sitä ettei hoideta mitenkään.
Siihen kyllä kuolee - aikanaan.

Lue lisää

Sivusta seuranneena tiedän minäkin, että kaikkeen kuolee. Aikanaan.

Tiedän minäkin kirjoitti:

Sivusta seuranneena tiedän minäkin, että kaikkeen kuolee. Aikanaan.

Kaikkeen kuolee - aikanaan, tottahan se on. Mutta sen hetken tulisi olla se, mikä itsekullekin on tarkoitettu, olipa se tieto geeneissämme talletettuna tai joidenkin mielestä taivaankirjoihin merkittynä.

Se hetki ei saa olla riippuvainen joidenkin päättäjien rahanahneudesta.

Yhteiskuntamme ei hyväksy murhaa ja Hitlerinkin tekoja kauhistelemme. Se, että säästösyistä pihdataan hoitoa vaikka ammattitaitoa olisi ja varmaan monilla halua sen käyttämiseen, se on väärin ja kuoleman nopeuttamistarkoituksessa verrattavissa Hitlerin moraaliin.
Asiaa ei tee yhtään hyväksytymmäksi se, että yhä useammat sairaalat ovat ottaneet käyttöönsä nämä menetelmät.

Jos sairaita ja vanhuksia kohdellaan kuluerinä, joista pitää päästä eroon, niin alas on vajonnut tämän kansan moraali ja sivistys.

Moraalikysymys kirjoitti:

Kaikkeen kuolee - aikanaan, tottahan se on. Mutta sen hetken tulisi olla se, mikä itsekullekin on tarkoitettu, olipa se tieto geeneissämme talletettuna tai joidenkin mielestä taivaankirjoihin merkittynä.

Se hetki ei saa olla riippuvainen joidenkin päättäjien rahanahneudesta.

Yhteiskuntamme ei hyväksy murhaa ja Hitlerinkin tekoja kauhistelemme. Se, että säästösyistä pihdataan hoitoa vaikka ammattitaitoa olisi ja varmaan monilla halua sen käyttämiseen, se on väärin ja kuoleman nopeuttamistarkoituksessa verrattavissa Hitlerin moraaliin.
Asiaa ei tee yhtään hyväksytymmäksi se, että yhä useammat sairaalat ovat ottaneet käyttöönsä nämä menetelmät.

Jos sairaita ja vanhuksia kohdellaan kuluerinä, joista pitää päästä eroon, niin alas on vajonnut tämän kansan moraali ja sivistys.

Lue lisää

"Mutta sen hetken tulisi olla se, mikä itsekullekin on tarkoitettu"

Jos homma tosiaan näin menisi, ei tätä koko "kärsimysnäytelmää" olisi. Nykyäänhän kuolemaa lykätään eteenpäin eikä suinkaan tapeta vanhuksia ennen aikojaan! Itse ihmettelen enemmänkin sitä, miten niin monet haluavat omaisiaan pidettävän hengissä sellaisessa tilassa, jossa itse olisin mieluummin kuollut. En haluaisi maata letkuissa, vaipoissa, aivotoiminta porkkanan luokkaa... Ei se ole ihmisarvoista elämää eikä siihen auta vaikka hoitaja olisi vieressä 24/7.

domoi kirjoitti:

"Mutta sen hetken tulisi olla se, mikä itsekullekin on tarkoitettu"

Jos homma tosiaan näin menisi, ei tätä koko "kärsimysnäytelmää" olisi. Nykyäänhän kuolemaa lykätään eteenpäin eikä suinkaan tapeta vanhuksia ennen aikojaan! Itse ihmettelen enemmänkin sitä, miten niin monet haluavat omaisiaan pidettävän hengissä sellaisessa tilassa, jossa itse olisin mieluummin kuollut. En haluaisi maata letkuissa, vaipoissa, aivotoiminta porkkanan luokkaa... Ei se ole ihmisarvoista elämää eikä siihen auta vaikka hoitaja olisi vieressä 24/7.

Lue lisää

Ajatuksesi lienee, että letkuissa ja vaipoissa oleva ihminen, joka ei pysty ilmaisemaan itseään ei elä ihmisarvoista elämää.
Toisaalta kukaan meistä ei voi tietää, miten hän itse kokee asian.

Olen saanut kaksi kertaa verensiirrossa shokin ja kokemus oli erikoinen. En pystynyt liikuttamaan mitään, en silmiä, en kättä. En pystynyt mitenkään ilmaisemaan itseäni, mutta tiesin kosketuksen, kuulin askeleet ja puheet, tunsin kuka puhui. Koin harmistuneisuuden kun sänkyä tönittiin. Toisaalta hyvää mieltä ystävällisestä ja lempeästä, huolehtivasta kosketuksesta.

On selvää että jos vanhuksia hoidetaan huonosti, ei vaihdeta vaippoja tarpeeksi usein (nykyään puhutaan jo kolmen päivän vaipoista, jotka vetävät nestettä 8 litraa) ja tällä aiheutetaan tulehduksia, ei pestä eikä käännetä asentoa tarpeeksi usein, ja jos ankara nälkä ja jano vielä ahdistaa koko ajan sekä kivut niin tukalaahan tällainen elämä on.
Mutta se ei johdu vanhuksesta itsestään vaan yhteiskunnasta, joka ahneuksissaan estää ihmisarvoisen hoidon ja kohtelun.

Sivusta katsoen merkityksettömän elämän merkitys voikin olla siinä että se testaa ympäristöä, meitä lähimmäisiä kuinka toimimme.

Kuka sen päättää? kirjoitti:

Ajatuksesi lienee, että letkuissa ja vaipoissa oleva ihminen, joka ei pysty ilmaisemaan itseään ei elä ihmisarvoista elämää.
Toisaalta kukaan meistä ei voi tietää, miten hän itse kokee asian.

Olen saanut kaksi kertaa verensiirrossa shokin ja kokemus oli erikoinen. En pystynyt liikuttamaan mitään, en silmiä, en kättä. En pystynyt mitenkään ilmaisemaan itseäni, mutta tiesin kosketuksen, kuulin askeleet ja puheet, tunsin kuka puhui. Koin harmistuneisuuden kun sänkyä tönittiin. Toisaalta hyvää mieltä ystävällisestä ja lempeästä, huolehtivasta kosketuksesta.

On selvää että jos vanhuksia hoidetaan huonosti, ei vaihdeta vaippoja tarpeeksi usein (nykyään puhutaan jo kolmen päivän vaipoista, jotka vetävät nestettä 8 litraa) ja tällä aiheutetaan tulehduksia, ei pestä eikä käännetä asentoa tarpeeksi usein, ja jos ankara nälkä ja jano vielä ahdistaa koko ajan sekä kivut niin tukalaahan tällainen elämä on.
Mutta se ei johdu vanhuksesta itsestään vaan yhteiskunnasta, joka ahneuksissaan estää ihmisarvoisen hoidon ja kohtelun.

Sivusta katsoen merkityksettömän elämän merkitys voikin olla siinä että se testaa ympäristöä, meitä lähimmäisiä kuinka toimimme.

Lue lisää

Tarkoituksenani ei nyt ollut niinkään ottaa kantaa ihmisarvoisen elämän määritelmään vaan siihen, että täällä yritetään tuomita yhteiskuntamme "joukkomurhista".
Huonoa hoitoa ei millään voi puolustella. Uskon myös sen, että ei jokainen letkuissa makaava välttämättä halua kuolla mutta tiedän että jotkut haluaisivat.. toivovat että olisivat mieluummin kuolleet siihen kohtaukseen tms. joka johti sairaalapetiin. Oma mummoni olisi halunnut kuolla, kun joutui sairaalaan (ja tiesi kuolevansa pian kuitenkin), mutta kun ei asia ole mummon päätettävissä. Suomessa ei sairaalapotilaita (armo)murhata.
Eivätkä kaikki ole sairaaloissa parantuakseet. Monet vanhukset ovat sairaalassa KUOLEMASSA, tilanteessa jossa mitään ei yksinkertaisesti enää ole tehtävissä. Siellä viimeisistä hetkistä yritetään tehdä mahdollisimman tuskattomia. Tosin loppu tulisi nopeammin ilman sairaalaa. Sitä en tiedä, kumpi on kenellekin parempi. Jos itse tietäisin kuolevani ihan pian ja olisin erittäin huonossa kunnossa, en minä haluaisi pitkittää kärsimystä.

domoi kirjoitti:

Tarkoituksenani ei nyt ollut niinkään ottaa kantaa ihmisarvoisen elämän määritelmään vaan siihen, että täällä yritetään tuomita yhteiskuntamme "joukkomurhista".
Huonoa hoitoa ei millään voi puolustella. Uskon myös sen, että ei jokainen letkuissa makaava välttämättä halua kuolla mutta tiedän että jotkut haluaisivat.. toivovat että olisivat mieluummin kuolleet siihen kohtaukseen tms. joka johti sairaalapetiin. Oma mummoni olisi halunnut kuolla, kun joutui sairaalaan (ja tiesi kuolevansa pian kuitenkin), mutta kun ei asia ole mummon päätettävissä. Suomessa ei sairaalapotilaita (armo)murhata.
Eivätkä kaikki ole sairaaloissa parantuakseet. Monet vanhukset ovat sairaalassa KUOLEMASSA, tilanteessa jossa mitään ei yksinkertaisesti enää ole tehtävissä. Siellä viimeisistä hetkistä yritetään tehdä mahdollisimman tuskattomia. Tosin loppu tulisi nopeammin ilman sairaalaa. Sitä en tiedä, kumpi on kenellekin parempi. Jos itse tietäisin kuolevani ihan pian ja olisin erittäin huonossa kunnossa, en minä haluaisi pitkittää kärsimystä.

Lue lisää

Jos itse olisin sairaalassa ja lääkäri/henkilökunta päättäisi, ettei tuolle kannata enää antaa ravintoa eikä juomaa, ei laittaa tippaa, ei antaa antibioottia, eikä kipulääkettä sillä kuolee se kuitenkin lähiaikoina, niin se loukkaisi hirveästi minun ihmisarvoani. Minä ymmärtäisin sen vaikken pystyisi sanomaan mitään. Minä tuntisin kehossani polttavan janon ja nälän. Tuntisin miten keuhkot alkaisivat täyttyä limasta ja yrittäisin epätoivoisesti vetää ilmaa, enkä saisi kun mitään apua ei annettaisi; mikä hirveä tunne se olisi.

Itse en ole tässä tilanteessa, mutta sairaaloissa ja hoitokodeissa on lukuisa määrä tässä tilanteessa olevia vanhuksia, dementikkoja. Eihän se armomurhalta kuulosta. Mikä olisi sopivampi nimi?

Jos kirjoitti:

Jos itse olisin sairaalassa ja lääkäri/henkilökunta päättäisi, ettei tuolle kannata enää antaa ravintoa eikä juomaa, ei laittaa tippaa, ei antaa antibioottia, eikä kipulääkettä sillä kuolee se kuitenkin lähiaikoina, niin se loukkaisi hirveästi minun ihmisarvoani. Minä ymmärtäisin sen vaikken pystyisi sanomaan mitään. Minä tuntisin kehossani polttavan janon ja nälän. Tuntisin miten keuhkot alkaisivat täyttyä limasta ja yrittäisin epätoivoisesti vetää ilmaa, enkä saisi kun mitään apua ei annettaisi; mikä hirveä tunne se olisi.

Itse en ole tässä tilanteessa, mutta sairaaloissa ja hoitokodeissa on lukuisa määrä tässä tilanteessa olevia vanhuksia, dementikkoja. Eihän se armomurhalta kuulosta. Mikä olisi sopivampi nimi?

Lue lisää

Kyllä kuolevat ihmiset sairaaloissa hoidetaan loppuun asti, jos sitä ei itse kiellä. Kipulääkkeitä annetaan loppuun asti, ettei tarvitse kivusta kärsiä, tippa suonessa loppuun asti... On varmasti kamala tunne, kun keho ei enää kestä ruokaa, ei pysty enää säätelemään tahdonalaisia ruumiintoimintojaan, ei voi hengittää. Sellaista se kuolema voi pahimmillaan olla. Ja se on ihan varmasti edessä jokaisella. Itse vain en haluaisi pitkittää sitä omalla kohdallani. Enkä nyt edelleenkään puhu kenenkään muun kuin omasta puolestani vaikka et sitä ilmeisesti edellisestä viestistäni ymmärtänyt. En ottanut myöskään kantaa eutanasiaan. Tottakai ihmistä hoidetaan loppuun asti, jos hän ei sitä erikseen kiellä. Edelleen pääpointtini oli se, että on aika hurjaa väittää sairaaloissa murhattavan ihmisiä.

Jos kirjoitti:

Jos itse olisin sairaalassa ja lääkäri/henkilökunta päättäisi, ettei tuolle kannata enää antaa ravintoa eikä juomaa, ei laittaa tippaa, ei antaa antibioottia, eikä kipulääkettä sillä kuolee se kuitenkin lähiaikoina, niin se loukkaisi hirveästi minun ihmisarvoani. Minä ymmärtäisin sen vaikken pystyisi sanomaan mitään. Minä tuntisin kehossani polttavan janon ja nälän. Tuntisin miten keuhkot alkaisivat täyttyä limasta ja yrittäisin epätoivoisesti vetää ilmaa, enkä saisi kun mitään apua ei annettaisi; mikä hirveä tunne se olisi.

Itse en ole tässä tilanteessa, mutta sairaaloissa ja hoitokodeissa on lukuisa määrä tässä tilanteessa olevia vanhuksia, dementikkoja. Eihän se armomurhalta kuulosta. Mikä olisi sopivampi nimi?

Lue lisää

Että ihmisen tajunnan taso voi olla sellainen ettet aisti yhtään mitää. Tai voit pahimmassa tapauksessa kuulla ja nähdä ahdistavia aistiharhoja, joilla ei ole mitään todellista yhteyttä ympäröivään todellisuuteen tai kokea euforisia olotiloja.
Mutta kukaan ei voi ennustaa tai sanoa oikeastaan loppujen lopuksi miten kukin yksilö asiat kokee.

Ydinkysymys lienee; haluaako joku olla tai tulla tietoisesti siihen tilaan - jossa et voi ilmaista itseäsi ymmärrettävästi, et ole tietoinen itsestäsi, omasta olemassaolostasi tai koet kaiken vain fyysisenä; kosketteluna, kuumana , kylmänä, lämpimänä, pehmeänä,viileänä, terävänä, tylppänä jne.
Jos koet kipua - et kykene ilmaisemaan kivun luonnetta tai voimakkuutta, jos olet kylmissäsi (riippumatta siitä onko realimaailmassasi juuri sillä hetkellä oikeasti fysikaalisesti todettavaa kylmää tai kuumaa)et tiedä tai tajua mikä sen aiheuttaa jne. ja oikeastaan et ehkä edes väitä.
Oma kehosi voi viestittää täysin virheellisesti ympäröivää maailmaa - dementoituneena avaruuden ja tilan hahmottaminen vääristyy, värit eivät ole sitä mitä ne terveenä olessasi olivat, haju-ja makuaisti muuttuvat hapan on suolaista jne. Ihmisahahmot näyttävät lehmiltä, sininen muuttuu vihreäksi jne.
Realiteetit häviävät, persoonallisuus muuttuu; et ole enää sama ihminen henkisesti kuin mitä olit ennne sairastumistasi, oma ulosteesi on sinulle jotain jonka laitat suuhusi, riippumatta siitä onko sinulla oikeasti nälkä vai ei..itse asiassa et edes tiedosta tai tajua syöväsi omaa ulostettasi - jos sen teksit - et söisi sitä. Siinä yksi hyvä esimerkki siitä, että dementoituneet eivät tiedosta ympäröivää maailmaa. Heidän looginen, kongnitiiven ajattelunsa on tuhoutunut, myös tunne-elämä taantuu lopulta kuollen - eli ole mitään "sielua" joka tuntisi surua tai iloa - aivot ovat kemiaa, sähköistä toimintaa ja liikettä - tai liikumattomuuta. Psykopatian olemassaolo on selkeä todiste siitä. Ihminen voi olla täysin tunnekylmä - joten missä se "sielu luuraa"?

Lisäksi: kukaan ei tunnu muistavan, että muistikuvatkin voivat vääristyä, jos on tajuttomana ollessaan kokenut erilaisa asioita, niin todellisuuden kanssa sillä ei välttämättä ole mitään tekemistä.
Eli- jos minä kerran olen tajuttomana tai shokkitilassa kokenut vaikka kuinka "ylimaallisia hetkiä" se ei välttämättä tarkoita sitä että kokemus olisi aina sama ja samanlainen toisessa tilanteessa..tajuttomana ollessa tai dementoituneena.
Dementoitunut on aina yksilö, ei ole kaikille dementoituneille yhteistä maailmaa, ihmisten yksilöllisyys ja oma henkilökohtainen elämänkaari ja elämänkokemukset luovat aina jonkinlaisen pohjan dementoituneelle - sen sairauden alkuvaiheessa..siis alkuvaiheessa.
Dementian edetessä, aivojen hermosolut kytkeytyvät miten sattuu - tuhoutuneiden hermosolujen sisältämä informaatio katoaa ikuisiksi ajoiksi ja yksittäiset solut luovat uusia, ennaltakokemattomia ja täysin arvaamattomia kokemuksia joilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa miten on elänyt, mitä on kokenut - aivojen neurologinen sairaus luo uutta aivokarttaa jota kukaan ei voi kuvantaa, kertoa tai välittää. Olet satunnaisen, oikukkaan ja ennalta arvaamattoman muutoksen kourissa kykenemättä vaikuttamaan mitenkään siihen mitä tapahtuu, mihin kohtaan "plakit" hermosoluissasi seuraavaksi iskevät, se on ikäänkuin virus jota ei voi poistaa - vaan se etenee ja tekee vääjäämättömästi sinusta ehkä sellaisen, jollainen et olisi koskaan terveenä olessasi- halunut olevan -
Tällaista on elää dementoituneena. Jos olet syvästi dementoitunut - et tajua ympäristöstäsi yhtään sen ennempää kuin vastasynyt lapsi joka on juuri ponnistellut itsensä ulos. Ennen tätä syvää dementiaa saatat kokea elämäsi helvetin tai taivaan, täysin riippumatta siitä kuka hoitaa tai miten hoitaa. Koska - koko sen astinen elämäsi - on vain sinun aivojesi ja hermosolujesi tuote - perimä, ympäristö ja elämänkokemukset ovat muokanneet aivoistasi tietynlaiset. Jokainen on siis yksilö, vaikka terveenä olessamme olisimme nauraneet samalle vitsille tuhat kertaa satojen muiden kanssa.
Kärsimyskin on yksilöllistä ja ennalta arvaamatonta.
ET VOI TILATA HYVÄÄ VANHUUTTA MISTÄÄN HOITOLAITOKSESTA.
Eikä yhteiskuntamme ole kauppa tai pohjattomasti rakastava vanhempi joka tarjoaa kermaa ja mansikoita sillon kun haluamme ja koska haluamme.
Ei toinen ihminen voi tehdä elämästämme tervettä jos olemme sairaita, eikä toinen ihminen voi poistaa pelkojamme, ahdistustamme - vain olemalla olemassa. Loppujen lopuksi olemme ihmisinä hyvin yksin - sen yksinäisyyden sietäminen on eräs elämän oppiläksyistä.

Kypsä ja terve vanhuus on rajoitteiden ja rajallisuuden hyväksymistä, se on pitkälle myös taipumista ja nöyrtymistä suuremman edessä -se on syvää kiitollisuuta eletystä elämästä ja lopulta tyyntä ja sisäistä rauhaa itsensä kanssa.

Kuinka moni tähän kykenee? Aika harva ilmeisesti koska siitä kyvyttömyydestä kumpuaa kohtuuttomat ja lapsenomaiset, naivit vaateet ja toiveet, se on eräänlaista kypsymättömyyttä - eletty elämä ei ollut sitä mitä halusin - nyt minulla on oikeus vaatia muita täyttämään elämättömän elämän tai hyvin katkeran elämän malja kaikella sillä mistä on jääty paitsi.Ja tämä ei tarkoita sitä, että on kestettävä huonoa kohtelua - vaan luulen että kyseessä onkin perustyytymättömyys joka vain on löytänyt purkautumiskanavan heikoimasta lenkistä, "yksinäinen ja turvaton vanhuus" momentin alta.

Ikuisuuden takaa kirjoitti:

Että ihmisen tajunnan taso voi olla sellainen ettet aisti yhtään mitää. Tai voit pahimmassa tapauksessa kuulla ja nähdä ahdistavia aistiharhoja, joilla ei ole mitään todellista yhteyttä ympäröivään todellisuuteen tai kokea euforisia olotiloja.
Mutta kukaan ei voi ennustaa tai sanoa oikeastaan loppujen lopuksi miten kukin yksilö asiat kokee.

Ydinkysymys lienee; haluaako joku olla tai tulla tietoisesti siihen tilaan - jossa et voi ilmaista itseäsi ymmärrettävästi, et ole tietoinen itsestäsi, omasta olemassaolostasi tai koet kaiken vain fyysisenä; kosketteluna, kuumana , kylmänä, lämpimänä, pehmeänä,viileänä, terävänä, tylppänä jne.
Jos koet kipua - et kykene ilmaisemaan kivun luonnetta tai voimakkuutta, jos olet kylmissäsi (riippumatta siitä onko realimaailmassasi juuri sillä hetkellä oikeasti fysikaalisesti todettavaa kylmää tai kuumaa)et tiedä tai tajua mikä sen aiheuttaa jne. ja oikeastaan et ehkä edes väitä.
Oma kehosi voi viestittää täysin virheellisesti ympäröivää maailmaa - dementoituneena avaruuden ja tilan hahmottaminen vääristyy, värit eivät ole sitä mitä ne terveenä olessasi olivat, haju-ja makuaisti muuttuvat hapan on suolaista jne. Ihmisahahmot näyttävät lehmiltä, sininen muuttuu vihreäksi jne.
Realiteetit häviävät, persoonallisuus muuttuu; et ole enää sama ihminen henkisesti kuin mitä olit ennne sairastumistasi, oma ulosteesi on sinulle jotain jonka laitat suuhusi, riippumatta siitä onko sinulla oikeasti nälkä vai ei..itse asiassa et edes tiedosta tai tajua syöväsi omaa ulostettasi - jos sen teksit - et söisi sitä. Siinä yksi hyvä esimerkki siitä, että dementoituneet eivät tiedosta ympäröivää maailmaa. Heidän looginen, kongnitiiven ajattelunsa on tuhoutunut, myös tunne-elämä taantuu lopulta kuollen - eli ole mitään "sielua" joka tuntisi surua tai iloa - aivot ovat kemiaa, sähköistä toimintaa ja liikettä - tai liikumattomuuta. Psykopatian olemassaolo on selkeä todiste siitä. Ihminen voi olla täysin tunnekylmä - joten missä se "sielu luuraa"?

Lisäksi: kukaan ei tunnu muistavan, että muistikuvatkin voivat vääristyä, jos on tajuttomana ollessaan kokenut erilaisa asioita, niin todellisuuden kanssa sillä ei välttämättä ole mitään tekemistä.
Eli- jos minä kerran olen tajuttomana tai shokkitilassa kokenut vaikka kuinka "ylimaallisia hetkiä" se ei välttämättä tarkoita sitä että kokemus olisi aina sama ja samanlainen toisessa tilanteessa..tajuttomana ollessa tai dementoituneena.
Dementoitunut on aina yksilö, ei ole kaikille dementoituneille yhteistä maailmaa, ihmisten yksilöllisyys ja oma henkilökohtainen elämänkaari ja elämänkokemukset luovat aina jonkinlaisen pohjan dementoituneelle - sen sairauden alkuvaiheessa..siis alkuvaiheessa.
Dementian edetessä, aivojen hermosolut kytkeytyvät miten sattuu - tuhoutuneiden hermosolujen sisältämä informaatio katoaa ikuisiksi ajoiksi ja yksittäiset solut luovat uusia, ennaltakokemattomia ja täysin arvaamattomia kokemuksia joilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa miten on elänyt, mitä on kokenut - aivojen neurologinen sairaus luo uutta aivokarttaa jota kukaan ei voi kuvantaa, kertoa tai välittää. Olet satunnaisen, oikukkaan ja ennalta arvaamattoman muutoksen kourissa kykenemättä vaikuttamaan mitenkään siihen mitä tapahtuu, mihin kohtaan "plakit" hermosoluissasi seuraavaksi iskevät, se on ikäänkuin virus jota ei voi poistaa - vaan se etenee ja tekee vääjäämättömästi sinusta ehkä sellaisen, jollainen et olisi koskaan terveenä olessasi- halunut olevan -
Tällaista on elää dementoituneena. Jos olet syvästi dementoitunut - et tajua ympäristöstäsi yhtään sen ennempää kuin vastasynyt lapsi joka on juuri ponnistellut itsensä ulos. Ennen tätä syvää dementiaa saatat kokea elämäsi helvetin tai taivaan, täysin riippumatta siitä kuka hoitaa tai miten hoitaa. Koska - koko sen astinen elämäsi - on vain sinun aivojesi ja hermosolujesi tuote - perimä, ympäristö ja elämänkokemukset ovat muokanneet aivoistasi tietynlaiset. Jokainen on siis yksilö, vaikka terveenä olessamme olisimme nauraneet samalle vitsille tuhat kertaa satojen muiden kanssa.
Kärsimyskin on yksilöllistä ja ennalta arvaamatonta.
ET VOI TILATA HYVÄÄ VANHUUTTA MISTÄÄN HOITOLAITOKSESTA.
Eikä yhteiskuntamme ole kauppa tai pohjattomasti rakastava vanhempi joka tarjoaa kermaa ja mansikoita sillon kun haluamme ja koska haluamme.
Ei toinen ihminen voi tehdä elämästämme tervettä jos olemme sairaita, eikä toinen ihminen voi poistaa pelkojamme, ahdistustamme - vain olemalla olemassa. Loppujen lopuksi olemme ihmisinä hyvin yksin - sen yksinäisyyden sietäminen on eräs elämän oppiläksyistä.

Kypsä ja terve vanhuus on rajoitteiden ja rajallisuuden hyväksymistä, se on pitkälle myös taipumista ja nöyrtymistä suuremman edessä -se on syvää kiitollisuuta eletystä elämästä ja lopulta tyyntä ja sisäistä rauhaa itsensä kanssa.

Kuinka moni tähän kykenee? Aika harva ilmeisesti koska siitä kyvyttömyydestä kumpuaa kohtuuttomat ja lapsenomaiset, naivit vaateet ja toiveet, se on eräänlaista kypsymättömyyttä - eletty elämä ei ollut sitä mitä halusin - nyt minulla on oikeus vaatia muita täyttämään elämättömän elämän tai hyvin katkeran elämän malja kaikella sillä mistä on jääty paitsi.Ja tämä ei tarkoita sitä, että on kestettävä huonoa kohtelua - vaan luulen että kyseessä onkin perustyytymättömyys joka vain on löytänyt purkautumiskanavan heikoimasta lenkistä, "yksinäinen ja turvaton vanhuus" momentin alta.

Lue lisää

Tässä viestiketjussa on puhuttu enimmäkseen yhteiskunnallisesta eutanasiasta eli kerrotuista tapauksista, joissa kuolemaa on nopeutettu hoitolaitoksissa. Yhteiskunnallinen siksi että vanhuksia voidaan pitää kulueränä, josta pitäisi säästää.

Esimerkkinä on otettu dementikot, koska ajatellaan että he eivät tunne, koe eivätkä ymmärrä mitään kuten ansiokkaasti ja ilmeisesti alalla toimivana selitit. Eli käytännössä heillä ei ole ihmisarvoa joten heitä voi kohdella miten vain...

Nämä yhteiskunnan "säästöt" eivät sitäpaitsi kohdistu pelkästään hoitolaitoksiin vaan myös kotona yksin asuviin dementikkoihin. On tapauksia, joissa kotisairaanhoidosta on käyty useita kertoja päivässä antamassa lääkkeitä ja ruokaa mutta vanhusta ei ole pesty kahteen - kolmeen kuukauteen. Dementikko kun voi ujostella vieraita ja kieltäytyä suihkusta. Laitospaikkojen puute ja kotihoidon pienet resurssit ovat syynä tällaiseen.

Suomalaisista suurin osa on valmiita maksamaan veroja jotta hyvinvointipalvelut säilytettäisiin.
Naivia tai ei niin tämän kansan sivistystaso nähdään siinä miten se kohtelee vanhuksiaan.

Ei dementikko kirjoitti:

Tässä viestiketjussa on puhuttu enimmäkseen yhteiskunnallisesta eutanasiasta eli kerrotuista tapauksista, joissa kuolemaa on nopeutettu hoitolaitoksissa. Yhteiskunnallinen siksi että vanhuksia voidaan pitää kulueränä, josta pitäisi säästää.

Esimerkkinä on otettu dementikot, koska ajatellaan että he eivät tunne, koe eivätkä ymmärrä mitään kuten ansiokkaasti ja ilmeisesti alalla toimivana selitit. Eli käytännössä heillä ei ole ihmisarvoa joten heitä voi kohdella miten vain...

Nämä yhteiskunnan "säästöt" eivät sitäpaitsi kohdistu pelkästään hoitolaitoksiin vaan myös kotona yksin asuviin dementikkoihin. On tapauksia, joissa kotisairaanhoidosta on käyty useita kertoja päivässä antamassa lääkkeitä ja ruokaa mutta vanhusta ei ole pesty kahteen - kolmeen kuukauteen. Dementikko kun voi ujostella vieraita ja kieltäytyä suihkusta. Laitospaikkojen puute ja kotihoidon pienet resurssit ovat syynä tällaiseen.

Suomalaisista suurin osa on valmiita maksamaan veroja jotta hyvinvointipalvelut säilytettäisiin.
Naivia tai ei niin tämän kansan sivistystaso nähdään siinä miten se kohtelee vanhuksiaan.

Lue lisää

Tuo ettei heillä olisi ihmisarvoa. Miten henkinen tai älyllinen kuolema automaattisesti johtaa siihen päätelmään että heitä kohdeltaisiin miten vain? Eläimilläkään ei ole senkään vertaa arvoa kuin syvästi dementoituneilla ja hoidetaanhan niitäkin.
Suurinta osaa kohdellaan hyvin - ongelmana käytännössä on vain se, ettei lääkäriresurssointia saada koskaan kuntoon..hoitajaresurssoinnista nyt puhumattakaan.
Geriatriset osastot ovat aina ja nyt erityisesti kärsineet jatkuvasta ammattitaitoisesta lääkäripulasta. Se kieltämättä voi johtaa siihen ettei selkeäjärkinen ja vain lievästä dementiasta kärsivä vanhus saa apua kaikkiin ongelmiinsa.

Mutta - pitkälle dementoituneiden aktiivinen hoito on ihan oikeasti resurssien hirvittävää tuhlausta. Oireenmukainen hoito - käsitteenä hirvittävän laaja - pitää sisällään lähes kaiken lukuunottamatta leikkauksia tai kivulloisia ja potilaalle liian rasittavia tai elämää tarpeettomasti pitkittäviä hoitoja
tai tutkimuksia. Esim. paksusuolen tähystys on erittäin kivualias ja raskas suolentyhjennyksineen työssäkäyvälle, hyväkuntoiselle ja nuorelle henkilöllekin. Se on todella kivulias kokemus - niin mitä se onkaan 80-v. hauraalle vanhukselle ottaen humioon hänen neurologinen sairautensa ja sen tuomat ongelmat.

Ja sitten tuohon elämää tarpeettomasti pitkittäviin hoitoihin. Jos potilaan ennuste on huono -dementia johtaa kuolemaa - se on varmaa - niin onko mieltä ihan oikeasti käyttää julkisia varoja sellaiseen mikä oikeasti ei kuitenkaan tule kuntoon..ta ei edes paranna elämänlaatua? Mitä sillä samalla rahalla saataisiin aikaan jossain muualla.
Ihmisen yksilöllinen arvo on ylimitoitettu - henkilökohtainen suhde hoidettavaan vääristää ajattelua - se ihminen jonka tunsimme ennen hänen sairastumistaan - häntä ei ole enää kuin fyysisessä mielessä. Hän ei ole sama - hän ei tule enää koskaan olemaan sama henkilö.

Kenestä on mukavaa seurata läheisen henkistä ja älyllistä rappeutumista ja samalla tehdä kaikkensa, että se rappeutuminen jatkuu edelleen..voi hyvin...se rappeutuminen .. ja johtaa lopulta myös fyysisen olemuksen kuolemiseen. Kuka tällaista oikeasti haluaa?

No edelleen..
Dementikkoa ei ole pesty kahteen kolmeen kuukauteen - missä ihmeessä näin on tehty? Jos vanhus päättäväisesti kieltäytyy pesuista - eikä maanittelu, lahjonta, houkuttelu tai muu auta tulee farmakologia avuksi. Ujous - no - dementikko voi ujoudesta riippumatta käyttäytyä omaa parastaan vastaan ja siitä huolimatta ; hoidettava on, on käytävä suihkussa, on hoidettava haavat, on syötävä jne.

Vielä pohdintaa:
Kun tulet vanhaksi - elämä ja kuolemasi voi olla omassa hallinassasi..päätät lopettaa syömisen, lääkkeiden oton tietoisesti ja päättäväisesti, harkiten asiaa monelta kantilta.
Mutta kun tulet vanhaksi ja sairaaksi - tulee yhteiskunta joka ottaa kehosi ja mielesi haltuun - yhteiskunta omistaa sinut tai omaisesi omistaa sinut ..tuolloin..koska et ymmärrä omaa parastasi.
Joudut sairaalaan, kuntoutuksen kautta - jos se ei edisty asianmukaisesti ja odotetulla tavalla - joudut pitkäaikaisosastolle - jo sanakin kertoo kaiken. Olet systeemin ja järjestelmän hoivissa. Olet luovuttanut elämäsi ja olemassaolosi, olet täysin avuton. Sinua pestään, puetaan,syötetään, lääkitään ja siis - hoidetaan - ettet vaihingossakaan pääsisi kuolemaan.
Lainsäädäntömme velvoittaa hoitamaan..siinä mielessä - kuolemisesi on yhteiskunnan hoito-ja palvelujärjestelmälle tappio. Rahallisesti se voi olla plussaa, mutta vielä toistaiseksi yhteiskuntamme kuitenkin laittaa painoarvon elämisen pituudelle. Sen organisaatio puuttuu epänormaalilta tuntuvaan, liiallisten kuolemisien määrään.
Yhteiskunta jolla on tavoitteita ja visioita- puuttuu tilastolisiin poikkeamiin herkästi. Itse asiassa - kun tulet vanhaksi ja sairaaksi - muutut myös tilastonumeroksi - jonkinlaiseksi tasokkaan, laadukaan ja hyvän hoidon mittarin anturaksi.
Yhteiskuntamme vammais-ja vanhustenhuolto on itse asiassa vain ja ainoastaan sairaan mielen ja kehon ylläpitämistä - koska lainsäädäntö kieltää aktiivisen eutanasian. Neurologisista sairauksista ei parannuta.
Yksi ihan käytännön esimerkki: alzheimerin tautia sairastava vanha ihminen saa pneumonian - sehän on se johon vanhukset aika yleisesti menehtyvät - omaiset vaativat tehokasta antibioottihoitoa, i.v:sti ja tippa laitetaan.

Vanhus itse ei tunne enää omaisiaan, elää omassa suljetussa maailmassaan, on harhainen; näkee ja kuulee mitä sattuu. Viikottain käydään vierailulla - muodon vuoksi - kun täytyy käydä. Vuorovaikutusta omaisen ja potilaan välillä ei ole kuin satunnaisesti. Potilas ei muista mitään, ei edes sitä että tunti sitten hänen luonaan käytiin ja hokee miksei hänen luonaan kukaan käy. Hoitajat toistavat samaa asiaa parisenkymmentä kertaa- ihan turhaan - juuri kerrottu asia valuu kuin vesi hanhen selästä pois - eikä vanhus muista enää mitään.
No - aikaa kuluu, verenkierto vanhuksen jaloissa heikkenee - tulee kuolio joka aiheuttaa hirvittäviä kipuja. Sitä hoidetaan, puhdistetaan ja hoidetaan viikkokausia ja vanhus saa asianmukaiset lääkkeet verenkierron tehostamiseksi ja elvyttämiseksi raajoissa, lisäksi on voimakkaita kipulääkkeitä. Jalka nekrosoituu, mätänee ja kivut ovat kovat. Harkitaan leikkausta - amputaatiota - mutta vanhuksen sydän ei kestä leikkausta. Lopulta - hän menehtyy sydäninfarktiin..saaden sitä ennen vahvoja kipulääkkeitä.
Kysymys kuuluu: kumpi tapa kuolla oli eettisempi; sydäninfarkti vai pneumonian aiheuttaman infektio? Toista hoidetiin ja elinikä piteni - muutama kuukausi samaa mitätöntä olemassaoloa, harhaisuutta, muistamattomuutta, vääristynyttä todellisuudentajua - toista ei enää hoidettu ja seuraus oli kuolema. Kuolema olisi joka tapauksessa seurannut leikkauksessa, vanhuksen sydän ei olisi kestänyt anestesiaa.
Mietin omaisia: olivatko he tyytyväisiä, oliko vanhus tyytyväinen, oliko hänen loppuelämänsä laatu hyvää, kipuja tai kipulääkityksen aiheuttamaa pahaa oloa, sekavuutta..täynnä. Jos vanhusta ei olisi lääkitty silloin kun pneumonia oli pahimmillaan, hän olisi menehtynyt. Mitä hän oikeasti sai puolen vuoden jatkoajasta kun ottaa huomioon sen, että hänen neurologinen sairautensa eteni koko ajan. Tuli pahempia jaksoja, sekavuutta, ahdistuneisuutta jne.

Kuka oikeasti haluaa itselleen tällaisen loppuelämän -siitähän tässä on myös kyse, kun keskustellaan vanhusten tehohoidosta tai hoitamatta jättämisestä koska jokainen meistä voi olla sen hoidon tai hoitamatta jättämisen seuraava kohde. Eihän tässä ollut kyse mistään elämää suuremmasta, kohtalosta tai "jossain taivaassa on päätetty elämäsi pituus-jutusta". Kyse on vain siitä, mitä tehdään ja miksi tehdään ja mikä on tehtyjen ratkaisujen seuraus, aktiivihoidot eivät aina takaa laadukasta tai hyvää elämää - ei myöskään hoitamatta jättäminen takaa mitään. Se on vain valintakysymys jonka jokainen joutuu tekemään viimeistään kun on omasta itsestä tai läheisestä kyse.
Näin siis - sairas vanhus antaa elämänsä omaisten ja lääkärin käsiin. Kumpaan luotat enemmän? Asiantuntijaan- joka on sitoutunut ammattietiikkansa puolesta tekemään ratkaisun sinun parhaaksesi.
Vai luotatko omaiseen, joka on emotionaalisesti takertunut sinuun ja olemassaoloosi -eikä halua luovuttaa vaikka itselläsi olisi helvetillinen olotila.
Esimerkkitapauksessa lääkäri huomioi ja teki omaisten toiveen mukaan, pelastava antibioottikuuri aloitettiin ja syvästi dementoitunut sai "monien halajaman laatuajan" . Kyse on myös sitä, oliko se laatuaika todella laatuaikaa..vai hoitivatko /rauhoittivatko omaiset vain itseään..omaa psyykeään ja mielikuvaansa tehokkaasta sairaanhoidosta, hoitivat oma turvattomuuden tunnettaan?
Hyviä kysymyksiä joita jokainen voi pohtia tykönänsä.

Passiivinen eutanasia - on mitä? No vaikka oireenmukaista hoitoa tiettyyn rajaan asti. Rajan asettajana toimii siihen valtuutettu ja koulutettu henkiö - ei tämän yhteiskunnan järjestelmä ole kontrolloimaton - mielivaltainen. Jokaisen hoitamatta jättämisen ratkaisun takana on useita edeltäneitä hoitokuureja, olivatpa ne sitten mitä tahansa, mutta oireisiin liittyviä tai niitä lieventäviä..henkeä ylläpitäviä, mutta ei aina parantavia. Sataprosenttisen varmaa hoitomuotoa ei ole - se joko tehoaa tai sitten ei..se on realitetti joka vain täytyy hyväksyä.
Lääkärin tulee tehdä ratkaisu potilaan parhaaksi - ei omaisen parhaaksi - omainen ei ole sairas - läheisriippuvainen hän voi toki olla, mutta se on ihan eri asia. Nykyään omaisen mielipide vaikuttaa ratkaisevasti. Vaikkakaan hän ei ole aina alan asiantuntija, tietämättömydessän hän voi siis pitkittää kärsimyksiä tahtomattaankin.

Vaikeasti dementoituneiden oireiden tulkinta ja tutkiminen on vaikeaa ja monimutkaista. Varsinaisen neurologisen sairauden lisäksi potilaalla voi olla muita somaattisia oireita jotka eivät liity neurologiseen sairauteen.

Joskus on turhaa lääkitystä, väärää lääkitystä - mutta sekin on osittain resurssoinnin vika. Jos lääkärillä olisi aikaa perehtyä päivystyksensä ohessa kahteensataan muuhun potilaaseen samanaikaisesti - ei kait olisi lääkityksen suhteenkaan ongelmia. Mutta on aivan älyvapaata olettaa, että pari viikkoa osastolla viipyvä keikkalääkäri kykenisi perehtymään sellaiseen potilasmäärään ideaalisesti - kuten haluttaisiin. Täysin järjenvastaista.
Potilaiden tunteminen, oireiluiden vaihtelevuus jne. vaatii pitkäaikaista seurantaa -siihen ei keikkalääkäri pysty eikä myöskään keikkailevat hoitajat. On annettu liian iso kakku purtavaksi.

Syvästi dementoituneiden aktiiviseen hoitoon panostaminen - on siis resurssoinnin tuhlausta -mutta myös potilaan kokonaistilanne huomioiden väärin eettisestikin. Näin tehdessään lääkäri syyllistyy ainakin mun mielestäni - inhimillisen kärsimyksen tai "ei kärsimyksen" mutta ei inhimilliseen tai "ei laadukkaaseen" elämän jatkamiseen olosuhteissa jossa ei kuitenkaan ole keinoja parantaa tai poistaa varsinaista sairautta. Eli hoitaminen, tutkiminen ei kuitenkaan johda mihinkään konkreettiseen - esim potilas ei kestä fyysisesti leikkausta, ei edes tutkimusta.
Siinäkin mielessä vanhusten pitkäaikashoito on epäeettisintä mitä vain voi olla.. Vanhusten pitkäaikashoitoa ei pitäisi sivistysvaltiossa enää olla -ei tässä sen nykyisessä muodossa.

Ennaltaehkäisy, heti oireisiin puretuminen, lääkitys ja kuntoutus ovat avainsanoja. Ja kun sairaus etenee siihen pisteesen ettei pysty esim. itse syömään, ei tajua ympäröivästä maailmasta tuon taivaallista, todellisuus on vääristynyt, persoonallisuus muuttunut, rakon ja suolen toiminta ovat kuin "auki jätetty hana " tai ulosteet joudutaa kaivamaan ulos - on aika lähteä pois tästä maailmasta.
Nykyinen hoitokäytäntö on nimenomaan keinotekoista pitkittämistä, jos ei olisi hoitohenkilökuntaa tai omaisia jotka auttaisivat ruokailussa, asennonvaihdoissa, kuivituksissa jne. satoja tuhansia pitkäaikasipotilaita olisi jo poistunut keskuudestamme - kenen suruksi tai kenen iloksi, aivan sama. Heitä tämä ei kuitenkaan enää koske eikä liikuta, poislähteneitä siis.

Ihmiselämän laatu on korvien välissä - valitettavasti - ei missään muualla. Tätä korvien välin tyhjyyttä ei voi paikata tekemällä näiden ihmisten olemisesta, hengittämisestä tai erittämisestä, ääntelyistä, olemassaolosta ja hoitamisesta jotenkin keinotekoisesti arvokasta.

Keinotekoistahan tämä kaikki hymistely ihmisarvosta ynnä muusta kuitenkin on, joka tapauksessa jokainen - terve ihminen tajuaa ja tiedostaa, ettei sellaisena avuttomana olemista ja elämistä tee mikään arvokkaaksi - ei lääkärin jatkuva läsnäolo, ei tuhannet antibioottikuurit, ei tehohoidot, i.v. nesteytykset jne. Ei vaikka kuinka sitä yrittäisimme itsellemme uskotella.
Jos se olisi niin humaania , arvokasta ja ihanaa - jokainenhan siihen pyrkisi - sairaana, avuttomana,ihmisyytensä ja järkensä valon menettäneenä eläminen ja oleminen on vain niin hirvittävän sietämätöntä, että siinä olotilassa olemista halutaan lievittää kaikin käytettävissä olevin keinoin. Paras keino olisi - kunnollisen ja parantavan hoidon täysin puuttuessa antaa ihmisten vain poistua. Yläpitämällä sairautta ja sairaan ihmisen olemassaoloa kiellämme tosiasiat.

Ikuisuuden takaa kirjoitti:

Tuo ettei heillä olisi ihmisarvoa. Miten henkinen tai älyllinen kuolema automaattisesti johtaa siihen päätelmään että heitä kohdeltaisiin miten vain? Eläimilläkään ei ole senkään vertaa arvoa kuin syvästi dementoituneilla ja hoidetaanhan niitäkin.
Suurinta osaa kohdellaan hyvin - ongelmana käytännössä on vain se, ettei lääkäriresurssointia saada koskaan kuntoon..hoitajaresurssoinnista nyt puhumattakaan.
Geriatriset osastot ovat aina ja nyt erityisesti kärsineet jatkuvasta ammattitaitoisesta lääkäripulasta. Se kieltämättä voi johtaa siihen ettei selkeäjärkinen ja vain lievästä dementiasta kärsivä vanhus saa apua kaikkiin ongelmiinsa.

Mutta - pitkälle dementoituneiden aktiivinen hoito on ihan oikeasti resurssien hirvittävää tuhlausta. Oireenmukainen hoito - käsitteenä hirvittävän laaja - pitää sisällään lähes kaiken lukuunottamatta leikkauksia tai kivulloisia ja potilaalle liian rasittavia tai elämää tarpeettomasti pitkittäviä hoitoja
tai tutkimuksia. Esim. paksusuolen tähystys on erittäin kivualias ja raskas suolentyhjennyksineen työssäkäyvälle, hyväkuntoiselle ja nuorelle henkilöllekin. Se on todella kivulias kokemus - niin mitä se onkaan 80-v. hauraalle vanhukselle ottaen humioon hänen neurologinen sairautensa ja sen tuomat ongelmat.

Ja sitten tuohon elämää tarpeettomasti pitkittäviin hoitoihin. Jos potilaan ennuste on huono -dementia johtaa kuolemaa - se on varmaa - niin onko mieltä ihan oikeasti käyttää julkisia varoja sellaiseen mikä oikeasti ei kuitenkaan tule kuntoon..ta ei edes paranna elämänlaatua? Mitä sillä samalla rahalla saataisiin aikaan jossain muualla.
Ihmisen yksilöllinen arvo on ylimitoitettu - henkilökohtainen suhde hoidettavaan vääristää ajattelua - se ihminen jonka tunsimme ennen hänen sairastumistaan - häntä ei ole enää kuin fyysisessä mielessä. Hän ei ole sama - hän ei tule enää koskaan olemaan sama henkilö.

Kenestä on mukavaa seurata läheisen henkistä ja älyllistä rappeutumista ja samalla tehdä kaikkensa, että se rappeutuminen jatkuu edelleen..voi hyvin...se rappeutuminen .. ja johtaa lopulta myös fyysisen olemuksen kuolemiseen. Kuka tällaista oikeasti haluaa?

No edelleen..
Dementikkoa ei ole pesty kahteen kolmeen kuukauteen - missä ihmeessä näin on tehty? Jos vanhus päättäväisesti kieltäytyy pesuista - eikä maanittelu, lahjonta, houkuttelu tai muu auta tulee farmakologia avuksi. Ujous - no - dementikko voi ujoudesta riippumatta käyttäytyä omaa parastaan vastaan ja siitä huolimatta ; hoidettava on, on käytävä suihkussa, on hoidettava haavat, on syötävä jne.

Vielä pohdintaa:
Kun tulet vanhaksi - elämä ja kuolemasi voi olla omassa hallinassasi..päätät lopettaa syömisen, lääkkeiden oton tietoisesti ja päättäväisesti, harkiten asiaa monelta kantilta.
Mutta kun tulet vanhaksi ja sairaaksi - tulee yhteiskunta joka ottaa kehosi ja mielesi haltuun - yhteiskunta omistaa sinut tai omaisesi omistaa sinut ..tuolloin..koska et ymmärrä omaa parastasi.
Joudut sairaalaan, kuntoutuksen kautta - jos se ei edisty asianmukaisesti ja odotetulla tavalla - joudut pitkäaikaisosastolle - jo sanakin kertoo kaiken. Olet systeemin ja järjestelmän hoivissa. Olet luovuttanut elämäsi ja olemassaolosi, olet täysin avuton. Sinua pestään, puetaan,syötetään, lääkitään ja siis - hoidetaan - ettet vaihingossakaan pääsisi kuolemaan.
Lainsäädäntömme velvoittaa hoitamaan..siinä mielessä - kuolemisesi on yhteiskunnan hoito-ja palvelujärjestelmälle tappio. Rahallisesti se voi olla plussaa, mutta vielä toistaiseksi yhteiskuntamme kuitenkin laittaa painoarvon elämisen pituudelle. Sen organisaatio puuttuu epänormaalilta tuntuvaan, liiallisten kuolemisien määrään.
Yhteiskunta jolla on tavoitteita ja visioita- puuttuu tilastolisiin poikkeamiin herkästi. Itse asiassa - kun tulet vanhaksi ja sairaaksi - muutut myös tilastonumeroksi - jonkinlaiseksi tasokkaan, laadukaan ja hyvän hoidon mittarin anturaksi.
Yhteiskuntamme vammais-ja vanhustenhuolto on itse asiassa vain ja ainoastaan sairaan mielen ja kehon ylläpitämistä - koska lainsäädäntö kieltää aktiivisen eutanasian. Neurologisista sairauksista ei parannuta.
Yksi ihan käytännön esimerkki: alzheimerin tautia sairastava vanha ihminen saa pneumonian - sehän on se johon vanhukset aika yleisesti menehtyvät - omaiset vaativat tehokasta antibioottihoitoa, i.v:sti ja tippa laitetaan.

Vanhus itse ei tunne enää omaisiaan, elää omassa suljetussa maailmassaan, on harhainen; näkee ja kuulee mitä sattuu. Viikottain käydään vierailulla - muodon vuoksi - kun täytyy käydä. Vuorovaikutusta omaisen ja potilaan välillä ei ole kuin satunnaisesti. Potilas ei muista mitään, ei edes sitä että tunti sitten hänen luonaan käytiin ja hokee miksei hänen luonaan kukaan käy. Hoitajat toistavat samaa asiaa parisenkymmentä kertaa- ihan turhaan - juuri kerrottu asia valuu kuin vesi hanhen selästä pois - eikä vanhus muista enää mitään.
No - aikaa kuluu, verenkierto vanhuksen jaloissa heikkenee - tulee kuolio joka aiheuttaa hirvittäviä kipuja. Sitä hoidetaan, puhdistetaan ja hoidetaan viikkokausia ja vanhus saa asianmukaiset lääkkeet verenkierron tehostamiseksi ja elvyttämiseksi raajoissa, lisäksi on voimakkaita kipulääkkeitä. Jalka nekrosoituu, mätänee ja kivut ovat kovat. Harkitaan leikkausta - amputaatiota - mutta vanhuksen sydän ei kestä leikkausta. Lopulta - hän menehtyy sydäninfarktiin..saaden sitä ennen vahvoja kipulääkkeitä.
Kysymys kuuluu: kumpi tapa kuolla oli eettisempi; sydäninfarkti vai pneumonian aiheuttaman infektio? Toista hoidetiin ja elinikä piteni - muutama kuukausi samaa mitätöntä olemassaoloa, harhaisuutta, muistamattomuutta, vääristynyttä todellisuudentajua - toista ei enää hoidettu ja seuraus oli kuolema. Kuolema olisi joka tapauksessa seurannut leikkauksessa, vanhuksen sydän ei olisi kestänyt anestesiaa.
Mietin omaisia: olivatko he tyytyväisiä, oliko vanhus tyytyväinen, oliko hänen loppuelämänsä laatu hyvää, kipuja tai kipulääkityksen aiheuttamaa pahaa oloa, sekavuutta..täynnä. Jos vanhusta ei olisi lääkitty silloin kun pneumonia oli pahimmillaan, hän olisi menehtynyt. Mitä hän oikeasti sai puolen vuoden jatkoajasta kun ottaa huomioon sen, että hänen neurologinen sairautensa eteni koko ajan. Tuli pahempia jaksoja, sekavuutta, ahdistuneisuutta jne.

Kuka oikeasti haluaa itselleen tällaisen loppuelämän -siitähän tässä on myös kyse, kun keskustellaan vanhusten tehohoidosta tai hoitamatta jättämisestä koska jokainen meistä voi olla sen hoidon tai hoitamatta jättämisen seuraava kohde. Eihän tässä ollut kyse mistään elämää suuremmasta, kohtalosta tai "jossain taivaassa on päätetty elämäsi pituus-jutusta". Kyse on vain siitä, mitä tehdään ja miksi tehdään ja mikä on tehtyjen ratkaisujen seuraus, aktiivihoidot eivät aina takaa laadukasta tai hyvää elämää - ei myöskään hoitamatta jättäminen takaa mitään. Se on vain valintakysymys jonka jokainen joutuu tekemään viimeistään kun on omasta itsestä tai läheisestä kyse.
Näin siis - sairas vanhus antaa elämänsä omaisten ja lääkärin käsiin. Kumpaan luotat enemmän? Asiantuntijaan- joka on sitoutunut ammattietiikkansa puolesta tekemään ratkaisun sinun parhaaksesi.
Vai luotatko omaiseen, joka on emotionaalisesti takertunut sinuun ja olemassaoloosi -eikä halua luovuttaa vaikka itselläsi olisi helvetillinen olotila.
Esimerkkitapauksessa lääkäri huomioi ja teki omaisten toiveen mukaan, pelastava antibioottikuuri aloitettiin ja syvästi dementoitunut sai "monien halajaman laatuajan" . Kyse on myös sitä, oliko se laatuaika todella laatuaikaa..vai hoitivatko /rauhoittivatko omaiset vain itseään..omaa psyykeään ja mielikuvaansa tehokkaasta sairaanhoidosta, hoitivat oma turvattomuuden tunnettaan?
Hyviä kysymyksiä joita jokainen voi pohtia tykönänsä.

Passiivinen eutanasia - on mitä? No vaikka oireenmukaista hoitoa tiettyyn rajaan asti. Rajan asettajana toimii siihen valtuutettu ja koulutettu henkiö - ei tämän yhteiskunnan järjestelmä ole kontrolloimaton - mielivaltainen. Jokaisen hoitamatta jättämisen ratkaisun takana on useita edeltäneitä hoitokuureja, olivatpa ne sitten mitä tahansa, mutta oireisiin liittyviä tai niitä lieventäviä..henkeä ylläpitäviä, mutta ei aina parantavia. Sataprosenttisen varmaa hoitomuotoa ei ole - se joko tehoaa tai sitten ei..se on realitetti joka vain täytyy hyväksyä.
Lääkärin tulee tehdä ratkaisu potilaan parhaaksi - ei omaisen parhaaksi - omainen ei ole sairas - läheisriippuvainen hän voi toki olla, mutta se on ihan eri asia. Nykyään omaisen mielipide vaikuttaa ratkaisevasti. Vaikkakaan hän ei ole aina alan asiantuntija, tietämättömydessän hän voi siis pitkittää kärsimyksiä tahtomattaankin.

Vaikeasti dementoituneiden oireiden tulkinta ja tutkiminen on vaikeaa ja monimutkaista. Varsinaisen neurologisen sairauden lisäksi potilaalla voi olla muita somaattisia oireita jotka eivät liity neurologiseen sairauteen.

Joskus on turhaa lääkitystä, väärää lääkitystä - mutta sekin on osittain resurssoinnin vika. Jos lääkärillä olisi aikaa perehtyä päivystyksensä ohessa kahteensataan muuhun potilaaseen samanaikaisesti - ei kait olisi lääkityksen suhteenkaan ongelmia. Mutta on aivan älyvapaata olettaa, että pari viikkoa osastolla viipyvä keikkalääkäri kykenisi perehtymään sellaiseen potilasmäärään ideaalisesti - kuten haluttaisiin. Täysin järjenvastaista.
Potilaiden tunteminen, oireiluiden vaihtelevuus jne. vaatii pitkäaikaista seurantaa -siihen ei keikkalääkäri pysty eikä myöskään keikkailevat hoitajat. On annettu liian iso kakku purtavaksi.

Syvästi dementoituneiden aktiiviseen hoitoon panostaminen - on siis resurssoinnin tuhlausta -mutta myös potilaan kokonaistilanne huomioiden väärin eettisestikin. Näin tehdessään lääkäri syyllistyy ainakin mun mielestäni - inhimillisen kärsimyksen tai "ei kärsimyksen" mutta ei inhimilliseen tai "ei laadukkaaseen" elämän jatkamiseen olosuhteissa jossa ei kuitenkaan ole keinoja parantaa tai poistaa varsinaista sairautta. Eli hoitaminen, tutkiminen ei kuitenkaan johda mihinkään konkreettiseen - esim potilas ei kestä fyysisesti leikkausta, ei edes tutkimusta.
Siinäkin mielessä vanhusten pitkäaikashoito on epäeettisintä mitä vain voi olla.. Vanhusten pitkäaikashoitoa ei pitäisi sivistysvaltiossa enää olla -ei tässä sen nykyisessä muodossa.

Ennaltaehkäisy, heti oireisiin puretuminen, lääkitys ja kuntoutus ovat avainsanoja. Ja kun sairaus etenee siihen pisteesen ettei pysty esim. itse syömään, ei tajua ympäröivästä maailmasta tuon taivaallista, todellisuus on vääristynyt, persoonallisuus muuttunut, rakon ja suolen toiminta ovat kuin "auki jätetty hana " tai ulosteet joudutaa kaivamaan ulos - on aika lähteä pois tästä maailmasta.
Nykyinen hoitokäytäntö on nimenomaan keinotekoista pitkittämistä, jos ei olisi hoitohenkilökuntaa tai omaisia jotka auttaisivat ruokailussa, asennonvaihdoissa, kuivituksissa jne. satoja tuhansia pitkäaikasipotilaita olisi jo poistunut keskuudestamme - kenen suruksi tai kenen iloksi, aivan sama. Heitä tämä ei kuitenkaan enää koske eikä liikuta, poislähteneitä siis.

Ihmiselämän laatu on korvien välissä - valitettavasti - ei missään muualla. Tätä korvien välin tyhjyyttä ei voi paikata tekemällä näiden ihmisten olemisesta, hengittämisestä tai erittämisestä, ääntelyistä, olemassaolosta ja hoitamisesta jotenkin keinotekoisesti arvokasta.

Keinotekoistahan tämä kaikki hymistely ihmisarvosta ynnä muusta kuitenkin on, joka tapauksessa jokainen - terve ihminen tajuaa ja tiedostaa, ettei sellaisena avuttomana olemista ja elämistä tee mikään arvokkaaksi - ei lääkärin jatkuva läsnäolo, ei tuhannet antibioottikuurit, ei tehohoidot, i.v. nesteytykset jne. Ei vaikka kuinka sitä yrittäisimme itsellemme uskotella.
Jos se olisi niin humaania , arvokasta ja ihanaa - jokainenhan siihen pyrkisi - sairaana, avuttomana,ihmisyytensä ja järkensä valon menettäneenä eläminen ja oleminen on vain niin hirvittävän sietämätöntä, että siinä olotilassa olemista halutaan lievittää kaikin käytettävissä olevin keinoin. Paras keino olisi - kunnollisen ja parantavan hoidon täysin puuttuessa antaa ihmisten vain poistua. Yläpitämällä sairautta ja sairaan ihmisen olemassaoloa kiellämme tosiasiat.

Lue lisää

...tekstiä. Juurikin samoja asioita, joita itse yritin ajaa takaa mutta kun en jaksa noin pitkiä viestejä kirjoittaa. Lukea jaksoin, kiitos!

Ikuisuuden takaa kirjoitti:

Että ihmisen tajunnan taso voi olla sellainen ettet aisti yhtään mitää. Tai voit pahimmassa tapauksessa kuulla ja nähdä ahdistavia aistiharhoja, joilla ei ole mitään todellista yhteyttä ympäröivään todellisuuteen tai kokea euforisia olotiloja.
Mutta kukaan ei voi ennustaa tai sanoa oikeastaan loppujen lopuksi miten kukin yksilö asiat kokee.

Ydinkysymys lienee; haluaako joku olla tai tulla tietoisesti siihen tilaan - jossa et voi ilmaista itseäsi ymmärrettävästi, et ole tietoinen itsestäsi, omasta olemassaolostasi tai koet kaiken vain fyysisenä; kosketteluna, kuumana , kylmänä, lämpimänä, pehmeänä,viileänä, terävänä, tylppänä jne.
Jos koet kipua - et kykene ilmaisemaan kivun luonnetta tai voimakkuutta, jos olet kylmissäsi (riippumatta siitä onko realimaailmassasi juuri sillä hetkellä oikeasti fysikaalisesti todettavaa kylmää tai kuumaa)et tiedä tai tajua mikä sen aiheuttaa jne. ja oikeastaan et ehkä edes väitä.
Oma kehosi voi viestittää täysin virheellisesti ympäröivää maailmaa - dementoituneena avaruuden ja tilan hahmottaminen vääristyy, värit eivät ole sitä mitä ne terveenä olessasi olivat, haju-ja makuaisti muuttuvat hapan on suolaista jne. Ihmisahahmot näyttävät lehmiltä, sininen muuttuu vihreäksi jne.
Realiteetit häviävät, persoonallisuus muuttuu; et ole enää sama ihminen henkisesti kuin mitä olit ennne sairastumistasi, oma ulosteesi on sinulle jotain jonka laitat suuhusi, riippumatta siitä onko sinulla oikeasti nälkä vai ei..itse asiassa et edes tiedosta tai tajua syöväsi omaa ulostettasi - jos sen teksit - et söisi sitä. Siinä yksi hyvä esimerkki siitä, että dementoituneet eivät tiedosta ympäröivää maailmaa. Heidän looginen, kongnitiiven ajattelunsa on tuhoutunut, myös tunne-elämä taantuu lopulta kuollen - eli ole mitään "sielua" joka tuntisi surua tai iloa - aivot ovat kemiaa, sähköistä toimintaa ja liikettä - tai liikumattomuuta. Psykopatian olemassaolo on selkeä todiste siitä. Ihminen voi olla täysin tunnekylmä - joten missä se "sielu luuraa"?

Lisäksi: kukaan ei tunnu muistavan, että muistikuvatkin voivat vääristyä, jos on tajuttomana ollessaan kokenut erilaisa asioita, niin todellisuuden kanssa sillä ei välttämättä ole mitään tekemistä.
Eli- jos minä kerran olen tajuttomana tai shokkitilassa kokenut vaikka kuinka "ylimaallisia hetkiä" se ei välttämättä tarkoita sitä että kokemus olisi aina sama ja samanlainen toisessa tilanteessa..tajuttomana ollessa tai dementoituneena.
Dementoitunut on aina yksilö, ei ole kaikille dementoituneille yhteistä maailmaa, ihmisten yksilöllisyys ja oma henkilökohtainen elämänkaari ja elämänkokemukset luovat aina jonkinlaisen pohjan dementoituneelle - sen sairauden alkuvaiheessa..siis alkuvaiheessa.
Dementian edetessä, aivojen hermosolut kytkeytyvät miten sattuu - tuhoutuneiden hermosolujen sisältämä informaatio katoaa ikuisiksi ajoiksi ja yksittäiset solut luovat uusia, ennaltakokemattomia ja täysin arvaamattomia kokemuksia joilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa miten on elänyt, mitä on kokenut - aivojen neurologinen sairaus luo uutta aivokarttaa jota kukaan ei voi kuvantaa, kertoa tai välittää. Olet satunnaisen, oikukkaan ja ennalta arvaamattoman muutoksen kourissa kykenemättä vaikuttamaan mitenkään siihen mitä tapahtuu, mihin kohtaan "plakit" hermosoluissasi seuraavaksi iskevät, se on ikäänkuin virus jota ei voi poistaa - vaan se etenee ja tekee vääjäämättömästi sinusta ehkä sellaisen, jollainen et olisi koskaan terveenä olessasi- halunut olevan -
Tällaista on elää dementoituneena. Jos olet syvästi dementoitunut - et tajua ympäristöstäsi yhtään sen ennempää kuin vastasynyt lapsi joka on juuri ponnistellut itsensä ulos. Ennen tätä syvää dementiaa saatat kokea elämäsi helvetin tai taivaan, täysin riippumatta siitä kuka hoitaa tai miten hoitaa. Koska - koko sen astinen elämäsi - on vain sinun aivojesi ja hermosolujesi tuote - perimä, ympäristö ja elämänkokemukset ovat muokanneet aivoistasi tietynlaiset. Jokainen on siis yksilö, vaikka terveenä olessamme olisimme nauraneet samalle vitsille tuhat kertaa satojen muiden kanssa.
Kärsimyskin on yksilöllistä ja ennalta arvaamatonta.
ET VOI TILATA HYVÄÄ VANHUUTTA MISTÄÄN HOITOLAITOKSESTA.
Eikä yhteiskuntamme ole kauppa tai pohjattomasti rakastava vanhempi joka tarjoaa kermaa ja mansikoita sillon kun haluamme ja koska haluamme.
Ei toinen ihminen voi tehdä elämästämme tervettä jos olemme sairaita, eikä toinen ihminen voi poistaa pelkojamme, ahdistustamme - vain olemalla olemassa. Loppujen lopuksi olemme ihmisinä hyvin yksin - sen yksinäisyyden sietäminen on eräs elämän oppiläksyistä.

Kypsä ja terve vanhuus on rajoitteiden ja rajallisuuden hyväksymistä, se on pitkälle myös taipumista ja nöyrtymistä suuremman edessä -se on syvää kiitollisuuta eletystä elämästä ja lopulta tyyntä ja sisäistä rauhaa itsensä kanssa.

Kuinka moni tähän kykenee? Aika harva ilmeisesti koska siitä kyvyttömyydestä kumpuaa kohtuuttomat ja lapsenomaiset, naivit vaateet ja toiveet, se on eräänlaista kypsymättömyyttä - eletty elämä ei ollut sitä mitä halusin - nyt minulla on oikeus vaatia muita täyttämään elämättömän elämän tai hyvin katkeran elämän malja kaikella sillä mistä on jääty paitsi.Ja tämä ei tarkoita sitä, että on kestettävä huonoa kohtelua - vaan luulen että kyseessä onkin perustyytymättömyys joka vain on löytänyt purkautumiskanavan heikoimasta lenkistä, "yksinäinen ja turvaton vanhuus" momentin alta.

Lue lisää

Olen kanssasi samaa mieltä, että "kukaan ei voi ennustaa tai sanoa oikeastaan loppujen lopuksi miten kukin yksilö asiat kokee." En minä, etkä sinä.

Mutta voin tuntea suurta myötätuntoa näitä ihmisiä kohtaan, joiden elämää kuvailit. Omakohtaista kokemusta minulla ei ole ko sairaudesta ja hartaasti toivon ettei koskaan tulisikaan. Tuskinpa kukaan sitä haluaa itselleen.

Keskustelin kerran henkilön kanssa, jolta oli leikattu aivokasvain. Hän oli korkeastikoulutettu alan ihminen ja puhui asiallisesti. Mutta toisena hetkenä hän läträsi ulosteidensa kanssa ja sotki paikat. Ymmärrän, että aivot voivat vaurioitua ja tuottaa ongelmia, mutta "sielua" se ei poista.

Mitä tulee "sielun" olemassaoloon, olen siis kanssasi eri mieltä, olettaen että puhumme samasta käsitteestä. Ilmeisesti et ole kokenut kuolemaa, sillä vasta sen jälkeen voisit omakohtaisesti tietää, jatkuuko olemassaolosi jossakin muussa ulottuvaisuudessa vai ei. Sitä ennen sinä vain uskot tai et.

Jos vanhusten tai kenenkään muunkaan kärsimys ei kosketa ihmistä eikä herätä halua auttaa niin kai silloinkin voidaan puhua tunnekylmyydestä tai tunneköyhyydestä. Mutta "sielua" ei sekään poista.

Olen samaa mieltä ettei hyvää vanhuutta voi tilata, mutta hyvä hoito pitää kuulua jokaiselle vanhukselle. Ja sitä näissä kirjoituksissa peräänkuulutetaan. Ja se on yhteiskunnan tehtävä.

Tutkimusten mukaan hoitolaitoksissa on kymmeniä tuhansia aliravittuja vanhuksia ja joka toinen päivä tekee joku vanhus itsemurhan. On tapauksia, joissa kuolemaa on nopeutettu passiivisella eutanasialla. Näitä asioita on ollut esillä julkisuudessa. Täytyy olla melkoisen tunnevammainen, jos tällaiset tiedot eivät kosketa.


Ps.
Kokemukseni verensiirrossa saamani shokin aikana oli täysin selvä. Tiesin kuka olin, missä olin, mitä oli tapahtunut aikaisemmin, kuulin lääkärien kenkien kopinan, kuulin keskustelut ja tunsin kuka puhui, tiesin hoitajan läsnäolon. Itse en kuitenkaan voinut mitenkään liikkua tai sanoa mitään.

Aikaisemmin elimistöni oli hyväksynyt 3 pussia verta mutta ei neljättä, 10 vuotta myöhemmin se ei enää hyväksynyt ensimmäistäkään pisaraa. Kokemus oli molemmissa samankaltainen.
Voit selittää sen miksi tahansa, mutta kokemuksesta TIEDÄN, että näinkin voi tapahtua.

Ikuisuuden takaa kirjoitti:

Tuo ettei heillä olisi ihmisarvoa. Miten henkinen tai älyllinen kuolema automaattisesti johtaa siihen päätelmään että heitä kohdeltaisiin miten vain? Eläimilläkään ei ole senkään vertaa arvoa kuin syvästi dementoituneilla ja hoidetaanhan niitäkin.
Suurinta osaa kohdellaan hyvin - ongelmana käytännössä on vain se, ettei lääkäriresurssointia saada koskaan kuntoon..hoitajaresurssoinnista nyt puhumattakaan.
Geriatriset osastot ovat aina ja nyt erityisesti kärsineet jatkuvasta ammattitaitoisesta lääkäripulasta. Se kieltämättä voi johtaa siihen ettei selkeäjärkinen ja vain lievästä dementiasta kärsivä vanhus saa apua kaikkiin ongelmiinsa.

Mutta - pitkälle dementoituneiden aktiivinen hoito on ihan oikeasti resurssien hirvittävää tuhlausta. Oireenmukainen hoito - käsitteenä hirvittävän laaja - pitää sisällään lähes kaiken lukuunottamatta leikkauksia tai kivulloisia ja potilaalle liian rasittavia tai elämää tarpeettomasti pitkittäviä hoitoja
tai tutkimuksia. Esim. paksusuolen tähystys on erittäin kivualias ja raskas suolentyhjennyksineen työssäkäyvälle, hyväkuntoiselle ja nuorelle henkilöllekin. Se on todella kivulias kokemus - niin mitä se onkaan 80-v. hauraalle vanhukselle ottaen humioon hänen neurologinen sairautensa ja sen tuomat ongelmat.

Ja sitten tuohon elämää tarpeettomasti pitkittäviin hoitoihin. Jos potilaan ennuste on huono -dementia johtaa kuolemaa - se on varmaa - niin onko mieltä ihan oikeasti käyttää julkisia varoja sellaiseen mikä oikeasti ei kuitenkaan tule kuntoon..ta ei edes paranna elämänlaatua? Mitä sillä samalla rahalla saataisiin aikaan jossain muualla.
Ihmisen yksilöllinen arvo on ylimitoitettu - henkilökohtainen suhde hoidettavaan vääristää ajattelua - se ihminen jonka tunsimme ennen hänen sairastumistaan - häntä ei ole enää kuin fyysisessä mielessä. Hän ei ole sama - hän ei tule enää koskaan olemaan sama henkilö.

Kenestä on mukavaa seurata läheisen henkistä ja älyllistä rappeutumista ja samalla tehdä kaikkensa, että se rappeutuminen jatkuu edelleen..voi hyvin...se rappeutuminen .. ja johtaa lopulta myös fyysisen olemuksen kuolemiseen. Kuka tällaista oikeasti haluaa?

No edelleen..
Dementikkoa ei ole pesty kahteen kolmeen kuukauteen - missä ihmeessä näin on tehty? Jos vanhus päättäväisesti kieltäytyy pesuista - eikä maanittelu, lahjonta, houkuttelu tai muu auta tulee farmakologia avuksi. Ujous - no - dementikko voi ujoudesta riippumatta käyttäytyä omaa parastaan vastaan ja siitä huolimatta ; hoidettava on, on käytävä suihkussa, on hoidettava haavat, on syötävä jne.

Vielä pohdintaa:
Kun tulet vanhaksi - elämä ja kuolemasi voi olla omassa hallinassasi..päätät lopettaa syömisen, lääkkeiden oton tietoisesti ja päättäväisesti, harkiten asiaa monelta kantilta.
Mutta kun tulet vanhaksi ja sairaaksi - tulee yhteiskunta joka ottaa kehosi ja mielesi haltuun - yhteiskunta omistaa sinut tai omaisesi omistaa sinut ..tuolloin..koska et ymmärrä omaa parastasi.
Joudut sairaalaan, kuntoutuksen kautta - jos se ei edisty asianmukaisesti ja odotetulla tavalla - joudut pitkäaikaisosastolle - jo sanakin kertoo kaiken. Olet systeemin ja järjestelmän hoivissa. Olet luovuttanut elämäsi ja olemassaolosi, olet täysin avuton. Sinua pestään, puetaan,syötetään, lääkitään ja siis - hoidetaan - ettet vaihingossakaan pääsisi kuolemaan.
Lainsäädäntömme velvoittaa hoitamaan..siinä mielessä - kuolemisesi on yhteiskunnan hoito-ja palvelujärjestelmälle tappio. Rahallisesti se voi olla plussaa, mutta vielä toistaiseksi yhteiskuntamme kuitenkin laittaa painoarvon elämisen pituudelle. Sen organisaatio puuttuu epänormaalilta tuntuvaan, liiallisten kuolemisien määrään.
Yhteiskunta jolla on tavoitteita ja visioita- puuttuu tilastolisiin poikkeamiin herkästi. Itse asiassa - kun tulet vanhaksi ja sairaaksi - muutut myös tilastonumeroksi - jonkinlaiseksi tasokkaan, laadukaan ja hyvän hoidon mittarin anturaksi.
Yhteiskuntamme vammais-ja vanhustenhuolto on itse asiassa vain ja ainoastaan sairaan mielen ja kehon ylläpitämistä - koska lainsäädäntö kieltää aktiivisen eutanasian. Neurologisista sairauksista ei parannuta.
Yksi ihan käytännön esimerkki: alzheimerin tautia sairastava vanha ihminen saa pneumonian - sehän on se johon vanhukset aika yleisesti menehtyvät - omaiset vaativat tehokasta antibioottihoitoa, i.v:sti ja tippa laitetaan.

Vanhus itse ei tunne enää omaisiaan, elää omassa suljetussa maailmassaan, on harhainen; näkee ja kuulee mitä sattuu. Viikottain käydään vierailulla - muodon vuoksi - kun täytyy käydä. Vuorovaikutusta omaisen ja potilaan välillä ei ole kuin satunnaisesti. Potilas ei muista mitään, ei edes sitä että tunti sitten hänen luonaan käytiin ja hokee miksei hänen luonaan kukaan käy. Hoitajat toistavat samaa asiaa parisenkymmentä kertaa- ihan turhaan - juuri kerrottu asia valuu kuin vesi hanhen selästä pois - eikä vanhus muista enää mitään.
No - aikaa kuluu, verenkierto vanhuksen jaloissa heikkenee - tulee kuolio joka aiheuttaa hirvittäviä kipuja. Sitä hoidetaan, puhdistetaan ja hoidetaan viikkokausia ja vanhus saa asianmukaiset lääkkeet verenkierron tehostamiseksi ja elvyttämiseksi raajoissa, lisäksi on voimakkaita kipulääkkeitä. Jalka nekrosoituu, mätänee ja kivut ovat kovat. Harkitaan leikkausta - amputaatiota - mutta vanhuksen sydän ei kestä leikkausta. Lopulta - hän menehtyy sydäninfarktiin..saaden sitä ennen vahvoja kipulääkkeitä.
Kysymys kuuluu: kumpi tapa kuolla oli eettisempi; sydäninfarkti vai pneumonian aiheuttaman infektio? Toista hoidetiin ja elinikä piteni - muutama kuukausi samaa mitätöntä olemassaoloa, harhaisuutta, muistamattomuutta, vääristynyttä todellisuudentajua - toista ei enää hoidettu ja seuraus oli kuolema. Kuolema olisi joka tapauksessa seurannut leikkauksessa, vanhuksen sydän ei olisi kestänyt anestesiaa.
Mietin omaisia: olivatko he tyytyväisiä, oliko vanhus tyytyväinen, oliko hänen loppuelämänsä laatu hyvää, kipuja tai kipulääkityksen aiheuttamaa pahaa oloa, sekavuutta..täynnä. Jos vanhusta ei olisi lääkitty silloin kun pneumonia oli pahimmillaan, hän olisi menehtynyt. Mitä hän oikeasti sai puolen vuoden jatkoajasta kun ottaa huomioon sen, että hänen neurologinen sairautensa eteni koko ajan. Tuli pahempia jaksoja, sekavuutta, ahdistuneisuutta jne.

Kuka oikeasti haluaa itselleen tällaisen loppuelämän -siitähän tässä on myös kyse, kun keskustellaan vanhusten tehohoidosta tai hoitamatta jättämisestä koska jokainen meistä voi olla sen hoidon tai hoitamatta jättämisen seuraava kohde. Eihän tässä ollut kyse mistään elämää suuremmasta, kohtalosta tai "jossain taivaassa on päätetty elämäsi pituus-jutusta". Kyse on vain siitä, mitä tehdään ja miksi tehdään ja mikä on tehtyjen ratkaisujen seuraus, aktiivihoidot eivät aina takaa laadukasta tai hyvää elämää - ei myöskään hoitamatta jättäminen takaa mitään. Se on vain valintakysymys jonka jokainen joutuu tekemään viimeistään kun on omasta itsestä tai läheisestä kyse.
Näin siis - sairas vanhus antaa elämänsä omaisten ja lääkärin käsiin. Kumpaan luotat enemmän? Asiantuntijaan- joka on sitoutunut ammattietiikkansa puolesta tekemään ratkaisun sinun parhaaksesi.
Vai luotatko omaiseen, joka on emotionaalisesti takertunut sinuun ja olemassaoloosi -eikä halua luovuttaa vaikka itselläsi olisi helvetillinen olotila.
Esimerkkitapauksessa lääkäri huomioi ja teki omaisten toiveen mukaan, pelastava antibioottikuuri aloitettiin ja syvästi dementoitunut sai "monien halajaman laatuajan" . Kyse on myös sitä, oliko se laatuaika todella laatuaikaa..vai hoitivatko /rauhoittivatko omaiset vain itseään..omaa psyykeään ja mielikuvaansa tehokkaasta sairaanhoidosta, hoitivat oma turvattomuuden tunnettaan?
Hyviä kysymyksiä joita jokainen voi pohtia tykönänsä.

Passiivinen eutanasia - on mitä? No vaikka oireenmukaista hoitoa tiettyyn rajaan asti. Rajan asettajana toimii siihen valtuutettu ja koulutettu henkiö - ei tämän yhteiskunnan järjestelmä ole kontrolloimaton - mielivaltainen. Jokaisen hoitamatta jättämisen ratkaisun takana on useita edeltäneitä hoitokuureja, olivatpa ne sitten mitä tahansa, mutta oireisiin liittyviä tai niitä lieventäviä..henkeä ylläpitäviä, mutta ei aina parantavia. Sataprosenttisen varmaa hoitomuotoa ei ole - se joko tehoaa tai sitten ei..se on realitetti joka vain täytyy hyväksyä.
Lääkärin tulee tehdä ratkaisu potilaan parhaaksi - ei omaisen parhaaksi - omainen ei ole sairas - läheisriippuvainen hän voi toki olla, mutta se on ihan eri asia. Nykyään omaisen mielipide vaikuttaa ratkaisevasti. Vaikkakaan hän ei ole aina alan asiantuntija, tietämättömydessän hän voi siis pitkittää kärsimyksiä tahtomattaankin.

Vaikeasti dementoituneiden oireiden tulkinta ja tutkiminen on vaikeaa ja monimutkaista. Varsinaisen neurologisen sairauden lisäksi potilaalla voi olla muita somaattisia oireita jotka eivät liity neurologiseen sairauteen.

Joskus on turhaa lääkitystä, väärää lääkitystä - mutta sekin on osittain resurssoinnin vika. Jos lääkärillä olisi aikaa perehtyä päivystyksensä ohessa kahteensataan muuhun potilaaseen samanaikaisesti - ei kait olisi lääkityksen suhteenkaan ongelmia. Mutta on aivan älyvapaata olettaa, että pari viikkoa osastolla viipyvä keikkalääkäri kykenisi perehtymään sellaiseen potilasmäärään ideaalisesti - kuten haluttaisiin. Täysin järjenvastaista.
Potilaiden tunteminen, oireiluiden vaihtelevuus jne. vaatii pitkäaikaista seurantaa -siihen ei keikkalääkäri pysty eikä myöskään keikkailevat hoitajat. On annettu liian iso kakku purtavaksi.

Syvästi dementoituneiden aktiiviseen hoitoon panostaminen - on siis resurssoinnin tuhlausta -mutta myös potilaan kokonaistilanne huomioiden väärin eettisestikin. Näin tehdessään lääkäri syyllistyy ainakin mun mielestäni - inhimillisen kärsimyksen tai "ei kärsimyksen" mutta ei inhimilliseen tai "ei laadukkaaseen" elämän jatkamiseen olosuhteissa jossa ei kuitenkaan ole keinoja parantaa tai poistaa varsinaista sairautta. Eli hoitaminen, tutkiminen ei kuitenkaan johda mihinkään konkreettiseen - esim potilas ei kestä fyysisesti leikkausta, ei edes tutkimusta.
Siinäkin mielessä vanhusten pitkäaikashoito on epäeettisintä mitä vain voi olla.. Vanhusten pitkäaikashoitoa ei pitäisi sivistysvaltiossa enää olla -ei tässä sen nykyisessä muodossa.

Ennaltaehkäisy, heti oireisiin puretuminen, lääkitys ja kuntoutus ovat avainsanoja. Ja kun sairaus etenee siihen pisteesen ettei pysty esim. itse syömään, ei tajua ympäröivästä maailmasta tuon taivaallista, todellisuus on vääristynyt, persoonallisuus muuttunut, rakon ja suolen toiminta ovat kuin "auki jätetty hana " tai ulosteet joudutaa kaivamaan ulos - on aika lähteä pois tästä maailmasta.
Nykyinen hoitokäytäntö on nimenomaan keinotekoista pitkittämistä, jos ei olisi hoitohenkilökuntaa tai omaisia jotka auttaisivat ruokailussa, asennonvaihdoissa, kuivituksissa jne. satoja tuhansia pitkäaikasipotilaita olisi jo poistunut keskuudestamme - kenen suruksi tai kenen iloksi, aivan sama. Heitä tämä ei kuitenkaan enää koske eikä liikuta, poislähteneitä siis.

Ihmiselämän laatu on korvien välissä - valitettavasti - ei missään muualla. Tätä korvien välin tyhjyyttä ei voi paikata tekemällä näiden ihmisten olemisesta, hengittämisestä tai erittämisestä, ääntelyistä, olemassaolosta ja hoitamisesta jotenkin keinotekoisesti arvokasta.

Keinotekoistahan tämä kaikki hymistely ihmisarvosta ynnä muusta kuitenkin on, joka tapauksessa jokainen - terve ihminen tajuaa ja tiedostaa, ettei sellaisena avuttomana olemista ja elämistä tee mikään arvokkaaksi - ei lääkärin jatkuva läsnäolo, ei tuhannet antibioottikuurit, ei tehohoidot, i.v. nesteytykset jne. Ei vaikka kuinka sitä yrittäisimme itsellemme uskotella.
Jos se olisi niin humaania , arvokasta ja ihanaa - jokainenhan siihen pyrkisi - sairaana, avuttomana,ihmisyytensä ja järkensä valon menettäneenä eläminen ja oleminen on vain niin hirvittävän sietämätöntä, että siinä olotilassa olemista halutaan lievittää kaikin käytettävissä olevin keinoin. Paras keino olisi - kunnollisen ja parantavan hoidon täysin puuttuessa antaa ihmisten vain poistua. Yläpitämällä sairautta ja sairaan ihmisen olemassaoloa kiellämme tosiasiat.

Lue lisää

Olihan mielipide!!! Sanoit näin:

... "Vanhusten pitkäaikashoitoa ei pitäisi sivistysvaltiossa enää olla -ei tässä sen nykyisessä muodossa."...

..."Yhteiskuntamme vammais-ja vanhustenhuolto on itse asiassa vain ja ainoastaan sairaan mielen ja kehon ylläpitämistä - koska lainsäädäntö kieltää aktiivisen eutanasian."...

Mitä siis ehdotat, aktiivista eutanasiaa?
Oletko varma ettei niin jo tapahdu?

Lääketieteen opiskelija elvytti sydänpotilaan, jonka papereissa oli elvytyskielto. Kertoi, että olipa mukava nähdä henkilö seuraavana aamuna ryystämässä kahvia sängynreunalla.
Eikös elvytyskielto itseasiassa ole aktiivista eutanasiaa?

Jos kirjoitti:

Olihan mielipide!!! Sanoit näin:

... "Vanhusten pitkäaikashoitoa ei pitäisi sivistysvaltiossa enää olla -ei tässä sen nykyisessä muodossa."...

..."Yhteiskuntamme vammais-ja vanhustenhuolto on itse asiassa vain ja ainoastaan sairaan mielen ja kehon ylläpitämistä - koska lainsäädäntö kieltää aktiivisen eutanasian."...

Mitä siis ehdotat, aktiivista eutanasiaa?
Oletko varma ettei niin jo tapahdu?

Lääketieteen opiskelija elvytti sydänpotilaan, jonka papereissa oli elvytyskielto. Kertoi, että olipa mukava nähdä henkilö seuraavana aamuna ryystämässä kahvia sängynreunalla.
Eikös elvytyskielto itseasiassa ole aktiivista eutanasiaa?

Lue lisää

Joo on se, ehdottomasti . jos ei elvytetä kuolet varmasti - sen tekemättä jättäminen on siis murha. Mutta entä sitten kun elvytys ei toimi ja kuolet. Onko se sitten mitä ja KUKA ON SYYLLINEN? VASTAA SIIHEN!

Heips kirjoitti:

Joo on se, ehdottomasti . jos ei elvytetä kuolet varmasti - sen tekemättä jättäminen on siis murha. Mutta entä sitten kun elvytys ei toimi ja kuolet. Onko se sitten mitä ja KUKA ON SYYLLINEN? VASTAA SIIHEN!

Lue lisää

Niinpä niin, silloinhan lääkäri on toiminut ammattietiikkansa mukaisesti ihmisyyttä ja elämää kunnioittaen, yrittänyt siis puolustaa elämää. Syyllistä ei ole. Oli aika lähteä.

Jos kirjoitti:

Olihan mielipide!!! Sanoit näin:

... "Vanhusten pitkäaikashoitoa ei pitäisi sivistysvaltiossa enää olla -ei tässä sen nykyisessä muodossa."...

..."Yhteiskuntamme vammais-ja vanhustenhuolto on itse asiassa vain ja ainoastaan sairaan mielen ja kehon ylläpitämistä - koska lainsäädäntö kieltää aktiivisen eutanasian."...

Mitä siis ehdotat, aktiivista eutanasiaa?
Oletko varma ettei niin jo tapahdu?

Lääketieteen opiskelija elvytti sydänpotilaan, jonka papereissa oli elvytyskielto. Kertoi, että olipa mukava nähdä henkilö seuraavana aamuna ryystämässä kahvia sängynreunalla.
Eikös elvytyskielto itseasiassa ole aktiivista eutanasiaa?

Lue lisää

Vanhusten pitkäaikasihoitoa ei todellakaan tulisi olla sivistysvatiossa nykymuodossaan - siitä mielipiteestä en tingi.
Vanhusten pitkäaikaishoito on epäeettistä ja epäinhimillistä.
Lisäksi se on resurssien; olivatpa ne sitten aineellisia tai aineettomia - tai vaikka rahaa vieviä - ääretöntä tuhlausta ja haaskausta. Lopputulos on ennakoitavissa - ja laadullisesti elämä sellaisena kuin nykyihminen sen käsittää - on erittäin huonoa.
Nykyihmisile ei riitä olla vain hengissä, se riitti ehkä luolakauden ihmisille. Hengissä olemiselle on oltava jokin mielekäs tarkoitus. Ja jos et pysty löytämään mieltä olemassaolollesi terveenäkään vanhuksena, kuinka löydät sen vakavasti sairaanakaan. Täytyy muistaa että tässä nyt puhumme vanhuksista joiden aivot tuhoutuvat.

Lisäksi on muistettava ympäristökysymykset. Sairaaloista ja vanhusten pitkäaikaiosastoilta lähtee tonneittain jätettä kaatopaikoille - se on siis myös ympäristöriski. Tosin ehkä tulevaisuudessa hoidettavissa oleva asia - toivon mukaan.
Taloudelliset seikathan me jo tiedämme; kuinka paljon vie rahaa yhden vanhuksen laitoshoito tehohoitoineen.
Tulevaisuudessa vanhusten määrä kasvaa. Siinä mielessä juuri esim. neurologisten sairauksien varhainen todentaminen ja hoito tulee taloudellisestikin kannattavaksi. Vanhusten aktivointi silloin kun jäsenet ovat vielä kunnossa on tärkeää. Itse asiassa kaikille yli 65v. olisi suotava ilmaiset kuntosalikäynnit. Ja nämä uudet visiot vanhuskeskuksista monitoimihalleineen, uimahalleineen, kuntosaleineen on tervetullut muutos. Jokainen hoitaa itse itseään niin pitkälle kuin kykenee - se on myös sairauden, raihnaistumisen, jäsenten jykistymisen ja masentuneisuuden parasta ennaltaehkäisyä.
Sairaudet, kuten Alzheimerin tauti kyettäisiin diagnosoimaan jo erittäin varhain ja aloittamaan siihen taudin etenemistä hidastava lääkitys.

Valitettavasti alzheimerin tauti oireistoineen voi viedä 10v ennen kuin se täysin tappaa ihmisen.
Mitä tehdä näille sadoille tuhansille jotka eivät ole vielä kuolleita, mutta eivät enää kykene itse mihinkään - siinä ongelma. Taloudelliset resursit tulevat sataprosenttisesti vastaan kun mietitään mitä nielee varoja ilmastomuutoksen ehkäisy tai sen hidastaminen. En usko että on olemassa henkilöitä jotka pitävät ensiarvoisempana vanhusten pitkäaikaishoidon rahoitusta - eli käytännössä dementikkojen hengissäpitämistä - kuin esim. lintuinfluennssan torjumista, hoitoa ja ehkäisyä..tai ilmastomuutoksen aiheuttamien ongelmien rahoitusta. Ilmastomuutos vie miljoonilta työpaikat, asunnot ja luonnon ekologinen tasapaino häiriintyy - siinä muutamia tulevaisuuden visioita..niitä on muitakin - niiden ongelmien keskellä on sekava dementikko kuin hyttysen kakki valtameressä - valitettavasti.
Ja sitten vielä:
Alzheimerin taudin lisäksi voi iskeä sydän-ja verisuonitaudit, tuki-ja liikuntaelinsairaudet, psyykensairaudet eli meillä on hoidettavana todellinen sairauksien rypäs..ei vain alzheimerin tauti hankalinen oireistoineen.
Mielenkiintoinen kysymys.
Se, onko elvytyskielto aktiivista eutanasiaa - no jaa - jos elvytetään ja elvytetty jää vammaiseksi - onko se sitten pysyvän ruumiinvamman tahallista, tietoista tai tahatonta tuottamista - voi myös kysyä näin? Maksaako lääkäri omasta palkastaan pitkäaikasihoidon kustannukset? Ei maksa- vaan me kaikki maksamme. Koska aina ei käy niin onnellisesti että selviää vammoitta.
Luulen, että ennemminkin löytyy esimerkkejä siitä, mitä elvytys, erityisesti pitkitetty sellainen- tuottaa; satoja ja taas satoja hoitopaikkaa, laitospaikkaa, kuntoutuspaikkaa jne. tarvitsevia. Kaiki eivät kuntoiudu vaan aina on heitä - vanhuksia - jotka jäävät pitkäaikaispotilaiksi. Ei ole kivaa olla sellaisenakaan.
Lisäksi saldoon täytyy lisätä omaisten henkinen hätä, suru, joka ei mene ohi vuodessa =tilastollisesti keskimääräinen omaisensa tai läheisensä menettäneen surutyöaika. Kuollutta surraan tietty aika, vammautunutta ja pitkäaikais sairasta koko hänen elinaikansa..joka voi olla 5 - 60 vuotta riippuen uhrin iästä ja fyysisestä kunnosta ja monesta muustakin asiasta.
Kumpi on sitten parempi - sitäkin voi miettiä.

Jos kirjoitti:

Olen kanssasi samaa mieltä, että "kukaan ei voi ennustaa tai sanoa oikeastaan loppujen lopuksi miten kukin yksilö asiat kokee." En minä, etkä sinä.

Mutta voin tuntea suurta myötätuntoa näitä ihmisiä kohtaan, joiden elämää kuvailit. Omakohtaista kokemusta minulla ei ole ko sairaudesta ja hartaasti toivon ettei koskaan tulisikaan. Tuskinpa kukaan sitä haluaa itselleen.

Keskustelin kerran henkilön kanssa, jolta oli leikattu aivokasvain. Hän oli korkeastikoulutettu alan ihminen ja puhui asiallisesti. Mutta toisena hetkenä hän läträsi ulosteidensa kanssa ja sotki paikat. Ymmärrän, että aivot voivat vaurioitua ja tuottaa ongelmia, mutta "sielua" se ei poista.

Mitä tulee "sielun" olemassaoloon, olen siis kanssasi eri mieltä, olettaen että puhumme samasta käsitteestä. Ilmeisesti et ole kokenut kuolemaa, sillä vasta sen jälkeen voisit omakohtaisesti tietää, jatkuuko olemassaolosi jossakin muussa ulottuvaisuudessa vai ei. Sitä ennen sinä vain uskot tai et.

Jos vanhusten tai kenenkään muunkaan kärsimys ei kosketa ihmistä eikä herätä halua auttaa niin kai silloinkin voidaan puhua tunnekylmyydestä tai tunneköyhyydestä. Mutta "sielua" ei sekään poista.

Olen samaa mieltä ettei hyvää vanhuutta voi tilata, mutta hyvä hoito pitää kuulua jokaiselle vanhukselle. Ja sitä näissä kirjoituksissa peräänkuulutetaan. Ja se on yhteiskunnan tehtävä.

Tutkimusten mukaan hoitolaitoksissa on kymmeniä tuhansia aliravittuja vanhuksia ja joka toinen päivä tekee joku vanhus itsemurhan. On tapauksia, joissa kuolemaa on nopeutettu passiivisella eutanasialla. Näitä asioita on ollut esillä julkisuudessa. Täytyy olla melkoisen tunnevammainen, jos tällaiset tiedot eivät kosketa.


Ps.
Kokemukseni verensiirrossa saamani shokin aikana oli täysin selvä. Tiesin kuka olin, missä olin, mitä oli tapahtunut aikaisemmin, kuulin lääkärien kenkien kopinan, kuulin keskustelut ja tunsin kuka puhui, tiesin hoitajan läsnäolon. Itse en kuitenkaan voinut mitenkään liikkua tai sanoa mitään.

Aikaisemmin elimistöni oli hyväksynyt 3 pussia verta mutta ei neljättä, 10 vuotta myöhemmin se ei enää hyväksynyt ensimmäistäkään pisaraa. Kokemus oli molemmissa samankaltainen.
Voit selittää sen miksi tahansa, mutta kokemuksesta TIEDÄN, että näinkin voi tapahtua.

Lue lisää

Hei keskustelijat ja lukijat,
sain tällaisen vinkin, jossa voisimme ilmaista mielipiteemme ja yrittää vaikuttaa, jotta meille riittäisi hoitohenkilöitä vähän enemmän jatkossa.

Avatkaapa linkki ja katsokaa, haluatteko olla mukana paremman hoidon puolesta.

http://www.iltalehti.fi/suurilupaus/adressi.shtml

Eräs sairaanhoitaja kirjoitti:

Hyvä nimimerkki "laitoksessa surmataan"

Kirjoituksessasi toteat (väität), että hoitohenkilökunnalla on oikeus panna täytäntöön lääkärin määräykset, vaikka ne johtaisivat kuolemaan. Kerro yksityiskohtaisesti edes yhdestä tälläisesta määräyksestä. Olet oman kirjoituksesi mukaan "saman kokenut". Olen hyvin kiinnostunut asiasta.

Lue lisää

Lääkäri, tehtyään väärän diagnoosin suonensisäisen lääkityksen, 3X vuorokaudessa pistettiin liuosmäärä jota ei löydy kirjoista eikä kansista. hoitavan lääkkeen milligramma määrä kyllä löytyy.

Pistostilanteessa hoitajatkin ilmaisi eleillään ja ilmeillään , että pistos on heidän mielestään väärä!!!

Omaiseni kuoli , hoitajat tulivat pyytämään anteeksi ja sanoivat , että kun hoitajat eivät saa puuttua lääkärin määräyksiin.

Liekö pitäjämme poikkeustapaus, jossa on erittäin saamattomia hoitajia, ei en usko , vaan tämä on yleinen käytäntö , onhan sairaalamaailma erittäin hierarkinen ja lääkärit tarkkoja asemastaan ja arvostaan.

Pienillä paikkakunnilla hoitajat mieluummin pitävät työpaikkansa , kun alkavat riitelemään lääkärien kanssa.

Omaiseni tapauksesta on tehty valitukset ja kantelut , poliisitutkimus myös. Päätöstä emme vielä ole saaneet.

Sama sairaanhoitaja kirjoitti:

Ole hyvä ja vastaa kysymykseen...

Mitä ovat ne määräykset joilla ihmisiä tapetaan... Kerro nyt ja oikein yksityiskohtaisesti miten "kokemuksesi" mukaan näin kävi.

Lue lisää

Riittäisköhän tällaiset määräykset hoitopapereissa: DNR-päätös, todella suuret annokset nesteenpoistolääkettä (tarkoitettu vain sairaalakäyttöön) tai ehkäpä useampia, paria eri ummetuslääkettä peräruiskeet, keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä, psyykelääkettä ja kipulääkettä jne.
miten kauan syömätön, juomaton vanhus pärjännee tällä reseptillä?

Ikuisuuden takaa kirjoitti:

Tuo ettei heillä olisi ihmisarvoa. Miten henkinen tai älyllinen kuolema automaattisesti johtaa siihen päätelmään että heitä kohdeltaisiin miten vain? Eläimilläkään ei ole senkään vertaa arvoa kuin syvästi dementoituneilla ja hoidetaanhan niitäkin.
Suurinta osaa kohdellaan hyvin - ongelmana käytännössä on vain se, ettei lääkäriresurssointia saada koskaan kuntoon..hoitajaresurssoinnista nyt puhumattakaan.
Geriatriset osastot ovat aina ja nyt erityisesti kärsineet jatkuvasta ammattitaitoisesta lääkäripulasta. Se kieltämättä voi johtaa siihen ettei selkeäjärkinen ja vain lievästä dementiasta kärsivä vanhus saa apua kaikkiin ongelmiinsa.

Mutta - pitkälle dementoituneiden aktiivinen hoito on ihan oikeasti resurssien hirvittävää tuhlausta. Oireenmukainen hoito - käsitteenä hirvittävän laaja - pitää sisällään lähes kaiken lukuunottamatta leikkauksia tai kivulloisia ja potilaalle liian rasittavia tai elämää tarpeettomasti pitkittäviä hoitoja
tai tutkimuksia. Esim. paksusuolen tähystys on erittäin kivualias ja raskas suolentyhjennyksineen työssäkäyvälle, hyväkuntoiselle ja nuorelle henkilöllekin. Se on todella kivulias kokemus - niin mitä se onkaan 80-v. hauraalle vanhukselle ottaen humioon hänen neurologinen sairautensa ja sen tuomat ongelmat.

Ja sitten tuohon elämää tarpeettomasti pitkittäviin hoitoihin. Jos potilaan ennuste on huono -dementia johtaa kuolemaa - se on varmaa - niin onko mieltä ihan oikeasti käyttää julkisia varoja sellaiseen mikä oikeasti ei kuitenkaan tule kuntoon..ta ei edes paranna elämänlaatua? Mitä sillä samalla rahalla saataisiin aikaan jossain muualla.
Ihmisen yksilöllinen arvo on ylimitoitettu - henkilökohtainen suhde hoidettavaan vääristää ajattelua - se ihminen jonka tunsimme ennen hänen sairastumistaan - häntä ei ole enää kuin fyysisessä mielessä. Hän ei ole sama - hän ei tule enää koskaan olemaan sama henkilö.

Kenestä on mukavaa seurata läheisen henkistä ja älyllistä rappeutumista ja samalla tehdä kaikkensa, että se rappeutuminen jatkuu edelleen..voi hyvin...se rappeutuminen .. ja johtaa lopulta myös fyysisen olemuksen kuolemiseen. Kuka tällaista oikeasti haluaa?

No edelleen..
Dementikkoa ei ole pesty kahteen kolmeen kuukauteen - missä ihmeessä näin on tehty? Jos vanhus päättäväisesti kieltäytyy pesuista - eikä maanittelu, lahjonta, houkuttelu tai muu auta tulee farmakologia avuksi. Ujous - no - dementikko voi ujoudesta riippumatta käyttäytyä omaa parastaan vastaan ja siitä huolimatta ; hoidettava on, on käytävä suihkussa, on hoidettava haavat, on syötävä jne.

Vielä pohdintaa:
Kun tulet vanhaksi - elämä ja kuolemasi voi olla omassa hallinassasi..päätät lopettaa syömisen, lääkkeiden oton tietoisesti ja päättäväisesti, harkiten asiaa monelta kantilta.
Mutta kun tulet vanhaksi ja sairaaksi - tulee yhteiskunta joka ottaa kehosi ja mielesi haltuun - yhteiskunta omistaa sinut tai omaisesi omistaa sinut ..tuolloin..koska et ymmärrä omaa parastasi.
Joudut sairaalaan, kuntoutuksen kautta - jos se ei edisty asianmukaisesti ja odotetulla tavalla - joudut pitkäaikaisosastolle - jo sanakin kertoo kaiken. Olet systeemin ja järjestelmän hoivissa. Olet luovuttanut elämäsi ja olemassaolosi, olet täysin avuton. Sinua pestään, puetaan,syötetään, lääkitään ja siis - hoidetaan - ettet vaihingossakaan pääsisi kuolemaan.
Lainsäädäntömme velvoittaa hoitamaan..siinä mielessä - kuolemisesi on yhteiskunnan hoito-ja palvelujärjestelmälle tappio. Rahallisesti se voi olla plussaa, mutta vielä toistaiseksi yhteiskuntamme kuitenkin laittaa painoarvon elämisen pituudelle. Sen organisaatio puuttuu epänormaalilta tuntuvaan, liiallisten kuolemisien määrään.
Yhteiskunta jolla on tavoitteita ja visioita- puuttuu tilastolisiin poikkeamiin herkästi. Itse asiassa - kun tulet vanhaksi ja sairaaksi - muutut myös tilastonumeroksi - jonkinlaiseksi tasokkaan, laadukaan ja hyvän hoidon mittarin anturaksi.
Yhteiskuntamme vammais-ja vanhustenhuolto on itse asiassa vain ja ainoastaan sairaan mielen ja kehon ylläpitämistä - koska lainsäädäntö kieltää aktiivisen eutanasian. Neurologisista sairauksista ei parannuta.
Yksi ihan käytännön esimerkki: alzheimerin tautia sairastava vanha ihminen saa pneumonian - sehän on se johon vanhukset aika yleisesti menehtyvät - omaiset vaativat tehokasta antibioottihoitoa, i.v:sti ja tippa laitetaan.

Vanhus itse ei tunne enää omaisiaan, elää omassa suljetussa maailmassaan, on harhainen; näkee ja kuulee mitä sattuu. Viikottain käydään vierailulla - muodon vuoksi - kun täytyy käydä. Vuorovaikutusta omaisen ja potilaan välillä ei ole kuin satunnaisesti. Potilas ei muista mitään, ei edes sitä että tunti sitten hänen luonaan käytiin ja hokee miksei hänen luonaan kukaan käy. Hoitajat toistavat samaa asiaa parisenkymmentä kertaa- ihan turhaan - juuri kerrottu asia valuu kuin vesi hanhen selästä pois - eikä vanhus muista enää mitään.
No - aikaa kuluu, verenkierto vanhuksen jaloissa heikkenee - tulee kuolio joka aiheuttaa hirvittäviä kipuja. Sitä hoidetaan, puhdistetaan ja hoidetaan viikkokausia ja vanhus saa asianmukaiset lääkkeet verenkierron tehostamiseksi ja elvyttämiseksi raajoissa, lisäksi on voimakkaita kipulääkkeitä. Jalka nekrosoituu, mätänee ja kivut ovat kovat. Harkitaan leikkausta - amputaatiota - mutta vanhuksen sydän ei kestä leikkausta. Lopulta - hän menehtyy sydäninfarktiin..saaden sitä ennen vahvoja kipulääkkeitä.
Kysymys kuuluu: kumpi tapa kuolla oli eettisempi; sydäninfarkti vai pneumonian aiheuttaman infektio? Toista hoidetiin ja elinikä piteni - muutama kuukausi samaa mitätöntä olemassaoloa, harhaisuutta, muistamattomuutta, vääristynyttä todellisuudentajua - toista ei enää hoidettu ja seuraus oli kuolema. Kuolema olisi joka tapauksessa seurannut leikkauksessa, vanhuksen sydän ei olisi kestänyt anestesiaa.
Mietin omaisia: olivatko he tyytyväisiä, oliko vanhus tyytyväinen, oliko hänen loppuelämänsä laatu hyvää, kipuja tai kipulääkityksen aiheuttamaa pahaa oloa, sekavuutta..täynnä. Jos vanhusta ei olisi lääkitty silloin kun pneumonia oli pahimmillaan, hän olisi menehtynyt. Mitä hän oikeasti sai puolen vuoden jatkoajasta kun ottaa huomioon sen, että hänen neurologinen sairautensa eteni koko ajan. Tuli pahempia jaksoja, sekavuutta, ahdistuneisuutta jne.

Kuka oikeasti haluaa itselleen tällaisen loppuelämän -siitähän tässä on myös kyse, kun keskustellaan vanhusten tehohoidosta tai hoitamatta jättämisestä koska jokainen meistä voi olla sen hoidon tai hoitamatta jättämisen seuraava kohde. Eihän tässä ollut kyse mistään elämää suuremmasta, kohtalosta tai "jossain taivaassa on päätetty elämäsi pituus-jutusta". Kyse on vain siitä, mitä tehdään ja miksi tehdään ja mikä on tehtyjen ratkaisujen seuraus, aktiivihoidot eivät aina takaa laadukasta tai hyvää elämää - ei myöskään hoitamatta jättäminen takaa mitään. Se on vain valintakysymys jonka jokainen joutuu tekemään viimeistään kun on omasta itsestä tai läheisestä kyse.
Näin siis - sairas vanhus antaa elämänsä omaisten ja lääkärin käsiin. Kumpaan luotat enemmän? Asiantuntijaan- joka on sitoutunut ammattietiikkansa puolesta tekemään ratkaisun sinun parhaaksesi.
Vai luotatko omaiseen, joka on emotionaalisesti takertunut sinuun ja olemassaoloosi -eikä halua luovuttaa vaikka itselläsi olisi helvetillinen olotila.
Esimerkkitapauksessa lääkäri huomioi ja teki omaisten toiveen mukaan, pelastava antibioottikuuri aloitettiin ja syvästi dementoitunut sai "monien halajaman laatuajan" . Kyse on myös sitä, oliko se laatuaika todella laatuaikaa..vai hoitivatko /rauhoittivatko omaiset vain itseään..omaa psyykeään ja mielikuvaansa tehokkaasta sairaanhoidosta, hoitivat oma turvattomuuden tunnettaan?
Hyviä kysymyksiä joita jokainen voi pohtia tykönänsä.

Passiivinen eutanasia - on mitä? No vaikka oireenmukaista hoitoa tiettyyn rajaan asti. Rajan asettajana toimii siihen valtuutettu ja koulutettu henkiö - ei tämän yhteiskunnan järjestelmä ole kontrolloimaton - mielivaltainen. Jokaisen hoitamatta jättämisen ratkaisun takana on useita edeltäneitä hoitokuureja, olivatpa ne sitten mitä tahansa, mutta oireisiin liittyviä tai niitä lieventäviä..henkeä ylläpitäviä, mutta ei aina parantavia. Sataprosenttisen varmaa hoitomuotoa ei ole - se joko tehoaa tai sitten ei..se on realitetti joka vain täytyy hyväksyä.
Lääkärin tulee tehdä ratkaisu potilaan parhaaksi - ei omaisen parhaaksi - omainen ei ole sairas - läheisriippuvainen hän voi toki olla, mutta se on ihan eri asia. Nykyään omaisen mielipide vaikuttaa ratkaisevasti. Vaikkakaan hän ei ole aina alan asiantuntija, tietämättömydessän hän voi siis pitkittää kärsimyksiä tahtomattaankin.

Vaikeasti dementoituneiden oireiden tulkinta ja tutkiminen on vaikeaa ja monimutkaista. Varsinaisen neurologisen sairauden lisäksi potilaalla voi olla muita somaattisia oireita jotka eivät liity neurologiseen sairauteen.

Joskus on turhaa lääkitystä, väärää lääkitystä - mutta sekin on osittain resurssoinnin vika. Jos lääkärillä olisi aikaa perehtyä päivystyksensä ohessa kahteensataan muuhun potilaaseen samanaikaisesti - ei kait olisi lääkityksen suhteenkaan ongelmia. Mutta on aivan älyvapaata olettaa, että pari viikkoa osastolla viipyvä keikkalääkäri kykenisi perehtymään sellaiseen potilasmäärään ideaalisesti - kuten haluttaisiin. Täysin järjenvastaista.
Potilaiden tunteminen, oireiluiden vaihtelevuus jne. vaatii pitkäaikaista seurantaa -siihen ei keikkalääkäri pysty eikä myöskään keikkailevat hoitajat. On annettu liian iso kakku purtavaksi.

Syvästi dementoituneiden aktiiviseen hoitoon panostaminen - on siis resurssoinnin tuhlausta -mutta myös potilaan kokonaistilanne huomioiden väärin eettisestikin. Näin tehdessään lääkäri syyllistyy ainakin mun mielestäni - inhimillisen kärsimyksen tai "ei kärsimyksen" mutta ei inhimilliseen tai "ei laadukkaaseen" elämän jatkamiseen olosuhteissa jossa ei kuitenkaan ole keinoja parantaa tai poistaa varsinaista sairautta. Eli hoitaminen, tutkiminen ei kuitenkaan johda mihinkään konkreettiseen - esim potilas ei kestä fyysisesti leikkausta, ei edes tutkimusta.
Siinäkin mielessä vanhusten pitkäaikashoito on epäeettisintä mitä vain voi olla.. Vanhusten pitkäaikashoitoa ei pitäisi sivistysvaltiossa enää olla -ei tässä sen nykyisessä muodossa.

Ennaltaehkäisy, heti oireisiin puretuminen, lääkitys ja kuntoutus ovat avainsanoja. Ja kun sairaus etenee siihen pisteesen ettei pysty esim. itse syömään, ei tajua ympäröivästä maailmasta tuon taivaallista, todellisuus on vääristynyt, persoonallisuus muuttunut, rakon ja suolen toiminta ovat kuin "auki jätetty hana " tai ulosteet joudutaa kaivamaan ulos - on aika lähteä pois tästä maailmasta.
Nykyinen hoitokäytäntö on nimenomaan keinotekoista pitkittämistä, jos ei olisi hoitohenkilökuntaa tai omaisia jotka auttaisivat ruokailussa, asennonvaihdoissa, kuivituksissa jne. satoja tuhansia pitkäaikasipotilaita olisi jo poistunut keskuudestamme - kenen suruksi tai kenen iloksi, aivan sama. Heitä tämä ei kuitenkaan enää koske eikä liikuta, poislähteneitä siis.

Ihmiselämän laatu on korvien välissä - valitettavasti - ei missään muualla. Tätä korvien välin tyhjyyttä ei voi paikata tekemällä näiden ihmisten olemisesta, hengittämisestä tai erittämisestä, ääntelyistä, olemassaolosta ja hoitamisesta jotenkin keinotekoisesti arvokasta.

Keinotekoistahan tämä kaikki hymistely ihmisarvosta ynnä muusta kuitenkin on, joka tapauksessa jokainen - terve ihminen tajuaa ja tiedostaa, ettei sellaisena avuttomana olemista ja elämistä tee mikään arvokkaaksi - ei lääkärin jatkuva läsnäolo, ei tuhannet antibioottikuurit, ei tehohoidot, i.v. nesteytykset jne. Ei vaikka kuinka sitä yrittäisimme itsellemme uskotella.
Jos se olisi niin humaania , arvokasta ja ihanaa - jokainenhan siihen pyrkisi - sairaana, avuttomana,ihmisyytensä ja järkensä valon menettäneenä eläminen ja oleminen on vain niin hirvittävän sietämätöntä, että siinä olotilassa olemista halutaan lievittää kaikin käytettävissä olevin keinoin. Paras keino olisi - kunnollisen ja parantavan hoidon täysin puuttuessa antaa ihmisten vain poistua. Yläpitämällä sairautta ja sairaan ihmisen olemassaoloa kiellämme tosiasiat.

Lue lisää

ja jos sodassa voisin Sinut tappaa - tekisin sen silmää räpäyttämättä. Siinä säästyisi ihmisiltä pahaa mieltä ja varmaankin kaltaistesi takia myös paljon ihmishenkiä. Ajatuksesi ovat mielestäni puhtaasti murhaajan joka verhoa ne hyvyyteen. Se on niin, että "GOOD BECOMES EVIL" !!!
Luulet olevasi älykkö ja viisas - jopa humanisti - VÄÄRIn - ajatuksiltasi olet sellainen jonka tappaisin jos voisin tilanteessa josta en halua enempää puhua.
Joka tapauksessa olet henkilö joka mielestäni selvästi kuulut siihen sakkiin jotka rapauttavat yhteiskunnnan moraalin ja arvot. On aivan uskomatonta että teidän laisia moraalittomia murhaajia asuu keskuudessamme.
EI OLE MITÄÄN MUUTA ARVOA NIIN SUURTA KUIN IHMISEN ELÄMÄ !
- vaihtoehtona - ei tuomioita murhaajille - ja minäkin saisin uuden ammatin !

määräsi Johtava kirjoitti:

Lääkäri, tehtyään väärän diagnoosin suonensisäisen lääkityksen, 3X vuorokaudessa pistettiin liuosmäärä jota ei löydy kirjoista eikä kansista. hoitavan lääkkeen milligramma määrä kyllä löytyy.

Pistostilanteessa hoitajatkin ilmaisi eleillään ja ilmeillään , että pistos on heidän mielestään väärä!!!

Omaiseni kuoli , hoitajat tulivat pyytämään anteeksi ja sanoivat , että kun hoitajat eivät saa puuttua lääkärin määräyksiin.

Liekö pitäjämme poikkeustapaus, jossa on erittäin saamattomia hoitajia, ei en usko , vaan tämä on yleinen käytäntö , onhan sairaalamaailma erittäin hierarkinen ja lääkärit tarkkoja asemastaan ja arvostaan.

Pienillä paikkakunnilla hoitajat mieluummin pitävät työpaikkansa , kun alkavat riitelemään lääkärien kanssa.

Omaiseni tapauksesta on tehty valitukset ja kantelut , poliisitutkimus myös. Päätöstä emme vielä ole saaneet.

Lue lisää

onnettomien ja kärsivien maa. Turhat ihmiset tapetaan jättämällä heidät oman onnensa nojaan.
Näin on käynyt - siitä kertovat lukuisat tarinat julkisuudessa ja eikä vähiten asenteet vanhuksia kohtaan !

Ikuisuuden takaa kirjoitti:

Tuo ettei heillä olisi ihmisarvoa. Miten henkinen tai älyllinen kuolema automaattisesti johtaa siihen päätelmään että heitä kohdeltaisiin miten vain? Eläimilläkään ei ole senkään vertaa arvoa kuin syvästi dementoituneilla ja hoidetaanhan niitäkin.
Suurinta osaa kohdellaan hyvin - ongelmana käytännössä on vain se, ettei lääkäriresurssointia saada koskaan kuntoon..hoitajaresurssoinnista nyt puhumattakaan.
Geriatriset osastot ovat aina ja nyt erityisesti kärsineet jatkuvasta ammattitaitoisesta lääkäripulasta. Se kieltämättä voi johtaa siihen ettei selkeäjärkinen ja vain lievästä dementiasta kärsivä vanhus saa apua kaikkiin ongelmiinsa.

Mutta - pitkälle dementoituneiden aktiivinen hoito on ihan oikeasti resurssien hirvittävää tuhlausta. Oireenmukainen hoito - käsitteenä hirvittävän laaja - pitää sisällään lähes kaiken lukuunottamatta leikkauksia tai kivulloisia ja potilaalle liian rasittavia tai elämää tarpeettomasti pitkittäviä hoitoja
tai tutkimuksia. Esim. paksusuolen tähystys on erittäin kivualias ja raskas suolentyhjennyksineen työssäkäyvälle, hyväkuntoiselle ja nuorelle henkilöllekin. Se on todella kivulias kokemus - niin mitä se onkaan 80-v. hauraalle vanhukselle ottaen humioon hänen neurologinen sairautensa ja sen tuomat ongelmat.

Ja sitten tuohon elämää tarpeettomasti pitkittäviin hoitoihin. Jos potilaan ennuste on huono -dementia johtaa kuolemaa - se on varmaa - niin onko mieltä ihan oikeasti käyttää julkisia varoja sellaiseen mikä oikeasti ei kuitenkaan tule kuntoon..ta ei edes paranna elämänlaatua? Mitä sillä samalla rahalla saataisiin aikaan jossain muualla.
Ihmisen yksilöllinen arvo on ylimitoitettu - henkilökohtainen suhde hoidettavaan vääristää ajattelua - se ihminen jonka tunsimme ennen hänen sairastumistaan - häntä ei ole enää kuin fyysisessä mielessä. Hän ei ole sama - hän ei tule enää koskaan olemaan sama henkilö.

Kenestä on mukavaa seurata läheisen henkistä ja älyllistä rappeutumista ja samalla tehdä kaikkensa, että se rappeutuminen jatkuu edelleen..voi hyvin...se rappeutuminen .. ja johtaa lopulta myös fyysisen olemuksen kuolemiseen. Kuka tällaista oikeasti haluaa?

No edelleen..
Dementikkoa ei ole pesty kahteen kolmeen kuukauteen - missä ihmeessä näin on tehty? Jos vanhus päättäväisesti kieltäytyy pesuista - eikä maanittelu, lahjonta, houkuttelu tai muu auta tulee farmakologia avuksi. Ujous - no - dementikko voi ujoudesta riippumatta käyttäytyä omaa parastaan vastaan ja siitä huolimatta ; hoidettava on, on käytävä suihkussa, on hoidettava haavat, on syötävä jne.

Vielä pohdintaa:
Kun tulet vanhaksi - elämä ja kuolemasi voi olla omassa hallinassasi..päätät lopettaa syömisen, lääkkeiden oton tietoisesti ja päättäväisesti, harkiten asiaa monelta kantilta.
Mutta kun tulet vanhaksi ja sairaaksi - tulee yhteiskunta joka ottaa kehosi ja mielesi haltuun - yhteiskunta omistaa sinut tai omaisesi omistaa sinut ..tuolloin..koska et ymmärrä omaa parastasi.
Joudut sairaalaan, kuntoutuksen kautta - jos se ei edisty asianmukaisesti ja odotetulla tavalla - joudut pitkäaikaisosastolle - jo sanakin kertoo kaiken. Olet systeemin ja järjestelmän hoivissa. Olet luovuttanut elämäsi ja olemassaolosi, olet täysin avuton. Sinua pestään, puetaan,syötetään, lääkitään ja siis - hoidetaan - ettet vaihingossakaan pääsisi kuolemaan.
Lainsäädäntömme velvoittaa hoitamaan..siinä mielessä - kuolemisesi on yhteiskunnan hoito-ja palvelujärjestelmälle tappio. Rahallisesti se voi olla plussaa, mutta vielä toistaiseksi yhteiskuntamme kuitenkin laittaa painoarvon elämisen pituudelle. Sen organisaatio puuttuu epänormaalilta tuntuvaan, liiallisten kuolemisien määrään.
Yhteiskunta jolla on tavoitteita ja visioita- puuttuu tilastolisiin poikkeamiin herkästi. Itse asiassa - kun tulet vanhaksi ja sairaaksi - muutut myös tilastonumeroksi - jonkinlaiseksi tasokkaan, laadukaan ja hyvän hoidon mittarin anturaksi.
Yhteiskuntamme vammais-ja vanhustenhuolto on itse asiassa vain ja ainoastaan sairaan mielen ja kehon ylläpitämistä - koska lainsäädäntö kieltää aktiivisen eutanasian. Neurologisista sairauksista ei parannuta.
Yksi ihan käytännön esimerkki: alzheimerin tautia sairastava vanha ihminen saa pneumonian - sehän on se johon vanhukset aika yleisesti menehtyvät - omaiset vaativat tehokasta antibioottihoitoa, i.v:sti ja tippa laitetaan.

Vanhus itse ei tunne enää omaisiaan, elää omassa suljetussa maailmassaan, on harhainen; näkee ja kuulee mitä sattuu. Viikottain käydään vierailulla - muodon vuoksi - kun täytyy käydä. Vuorovaikutusta omaisen ja potilaan välillä ei ole kuin satunnaisesti. Potilas ei muista mitään, ei edes sitä että tunti sitten hänen luonaan käytiin ja hokee miksei hänen luonaan kukaan käy. Hoitajat toistavat samaa asiaa parisenkymmentä kertaa- ihan turhaan - juuri kerrottu asia valuu kuin vesi hanhen selästä pois - eikä vanhus muista enää mitään.
No - aikaa kuluu, verenkierto vanhuksen jaloissa heikkenee - tulee kuolio joka aiheuttaa hirvittäviä kipuja. Sitä hoidetaan, puhdistetaan ja hoidetaan viikkokausia ja vanhus saa asianmukaiset lääkkeet verenkierron tehostamiseksi ja elvyttämiseksi raajoissa, lisäksi on voimakkaita kipulääkkeitä. Jalka nekrosoituu, mätänee ja kivut ovat kovat. Harkitaan leikkausta - amputaatiota - mutta vanhuksen sydän ei kestä leikkausta. Lopulta - hän menehtyy sydäninfarktiin..saaden sitä ennen vahvoja kipulääkkeitä.
Kysymys kuuluu: kumpi tapa kuolla oli eettisempi; sydäninfarkti vai pneumonian aiheuttaman infektio? Toista hoidetiin ja elinikä piteni - muutama kuukausi samaa mitätöntä olemassaoloa, harhaisuutta, muistamattomuutta, vääristynyttä todellisuudentajua - toista ei enää hoidettu ja seuraus oli kuolema. Kuolema olisi joka tapauksessa seurannut leikkauksessa, vanhuksen sydän ei olisi kestänyt anestesiaa.
Mietin omaisia: olivatko he tyytyväisiä, oliko vanhus tyytyväinen, oliko hänen loppuelämänsä laatu hyvää, kipuja tai kipulääkityksen aiheuttamaa pahaa oloa, sekavuutta..täynnä. Jos vanhusta ei olisi lääkitty silloin kun pneumonia oli pahimmillaan, hän olisi menehtynyt. Mitä hän oikeasti sai puolen vuoden jatkoajasta kun ottaa huomioon sen, että hänen neurologinen sairautensa eteni koko ajan. Tuli pahempia jaksoja, sekavuutta, ahdistuneisuutta jne.

Kuka oikeasti haluaa itselleen tällaisen loppuelämän -siitähän tässä on myös kyse, kun keskustellaan vanhusten tehohoidosta tai hoitamatta jättämisestä koska jokainen meistä voi olla sen hoidon tai hoitamatta jättämisen seuraava kohde. Eihän tässä ollut kyse mistään elämää suuremmasta, kohtalosta tai "jossain taivaassa on päätetty elämäsi pituus-jutusta". Kyse on vain siitä, mitä tehdään ja miksi tehdään ja mikä on tehtyjen ratkaisujen seuraus, aktiivihoidot eivät aina takaa laadukasta tai hyvää elämää - ei myöskään hoitamatta jättäminen takaa mitään. Se on vain valintakysymys jonka jokainen joutuu tekemään viimeistään kun on omasta itsestä tai läheisestä kyse.
Näin siis - sairas vanhus antaa elämänsä omaisten ja lääkärin käsiin. Kumpaan luotat enemmän? Asiantuntijaan- joka on sitoutunut ammattietiikkansa puolesta tekemään ratkaisun sinun parhaaksesi.
Vai luotatko omaiseen, joka on emotionaalisesti takertunut sinuun ja olemassaoloosi -eikä halua luovuttaa vaikka itselläsi olisi helvetillinen olotila.
Esimerkkitapauksessa lääkäri huomioi ja teki omaisten toiveen mukaan, pelastava antibioottikuuri aloitettiin ja syvästi dementoitunut sai "monien halajaman laatuajan" . Kyse on myös sitä, oliko se laatuaika todella laatuaikaa..vai hoitivatko /rauhoittivatko omaiset vain itseään..omaa psyykeään ja mielikuvaansa tehokkaasta sairaanhoidosta, hoitivat oma turvattomuuden tunnettaan?
Hyviä kysymyksiä joita jokainen voi pohtia tykönänsä.

Passiivinen eutanasia - on mitä? No vaikka oireenmukaista hoitoa tiettyyn rajaan asti. Rajan asettajana toimii siihen valtuutettu ja koulutettu henkiö - ei tämän yhteiskunnan järjestelmä ole kontrolloimaton - mielivaltainen. Jokaisen hoitamatta jättämisen ratkaisun takana on useita edeltäneitä hoitokuureja, olivatpa ne sitten mitä tahansa, mutta oireisiin liittyviä tai niitä lieventäviä..henkeä ylläpitäviä, mutta ei aina parantavia. Sataprosenttisen varmaa hoitomuotoa ei ole - se joko tehoaa tai sitten ei..se on realitetti joka vain täytyy hyväksyä.
Lääkärin tulee tehdä ratkaisu potilaan parhaaksi - ei omaisen parhaaksi - omainen ei ole sairas - läheisriippuvainen hän voi toki olla, mutta se on ihan eri asia. Nykyään omaisen mielipide vaikuttaa ratkaisevasti. Vaikkakaan hän ei ole aina alan asiantuntija, tietämättömydessän hän voi siis pitkittää kärsimyksiä tahtomattaankin.

Vaikeasti dementoituneiden oireiden tulkinta ja tutkiminen on vaikeaa ja monimutkaista. Varsinaisen neurologisen sairauden lisäksi potilaalla voi olla muita somaattisia oireita jotka eivät liity neurologiseen sairauteen.

Joskus on turhaa lääkitystä, väärää lääkitystä - mutta sekin on osittain resurssoinnin vika. Jos lääkärillä olisi aikaa perehtyä päivystyksensä ohessa kahteensataan muuhun potilaaseen samanaikaisesti - ei kait olisi lääkityksen suhteenkaan ongelmia. Mutta on aivan älyvapaata olettaa, että pari viikkoa osastolla viipyvä keikkalääkäri kykenisi perehtymään sellaiseen potilasmäärään ideaalisesti - kuten haluttaisiin. Täysin järjenvastaista.
Potilaiden tunteminen, oireiluiden vaihtelevuus jne. vaatii pitkäaikaista seurantaa -siihen ei keikkalääkäri pysty eikä myöskään keikkailevat hoitajat. On annettu liian iso kakku purtavaksi.

Syvästi dementoituneiden aktiiviseen hoitoon panostaminen - on siis resurssoinnin tuhlausta -mutta myös potilaan kokonaistilanne huomioiden väärin eettisestikin. Näin tehdessään lääkäri syyllistyy ainakin mun mielestäni - inhimillisen kärsimyksen tai "ei kärsimyksen" mutta ei inhimilliseen tai "ei laadukkaaseen" elämän jatkamiseen olosuhteissa jossa ei kuitenkaan ole keinoja parantaa tai poistaa varsinaista sairautta. Eli hoitaminen, tutkiminen ei kuitenkaan johda mihinkään konkreettiseen - esim potilas ei kestä fyysisesti leikkausta, ei edes tutkimusta.
Siinäkin mielessä vanhusten pitkäaikashoito on epäeettisintä mitä vain voi olla.. Vanhusten pitkäaikashoitoa ei pitäisi sivistysvaltiossa enää olla -ei tässä sen nykyisessä muodossa.

Ennaltaehkäisy, heti oireisiin puretuminen, lääkitys ja kuntoutus ovat avainsanoja. Ja kun sairaus etenee siihen pisteesen ettei pysty esim. itse syömään, ei tajua ympäröivästä maailmasta tuon taivaallista, todellisuus on vääristynyt, persoonallisuus muuttunut, rakon ja suolen toiminta ovat kuin "auki jätetty hana " tai ulosteet joudutaa kaivamaan ulos - on aika lähteä pois tästä maailmasta.
Nykyinen hoitokäytäntö on nimenomaan keinotekoista pitkittämistä, jos ei olisi hoitohenkilökuntaa tai omaisia jotka auttaisivat ruokailussa, asennonvaihdoissa, kuivituksissa jne. satoja tuhansia pitkäaikasipotilaita olisi jo poistunut keskuudestamme - kenen suruksi tai kenen iloksi, aivan sama. Heitä tämä ei kuitenkaan enää koske eikä liikuta, poislähteneitä siis.

Ihmiselämän laatu on korvien välissä - valitettavasti - ei missään muualla. Tätä korvien välin tyhjyyttä ei voi paikata tekemällä näiden ihmisten olemisesta, hengittämisestä tai erittämisestä, ääntelyistä, olemassaolosta ja hoitamisesta jotenkin keinotekoisesti arvokasta.

Keinotekoistahan tämä kaikki hymistely ihmisarvosta ynnä muusta kuitenkin on, joka tapauksessa jokainen - terve ihminen tajuaa ja tiedostaa, ettei sellaisena avuttomana olemista ja elämistä tee mikään arvokkaaksi - ei lääkärin jatkuva läsnäolo, ei tuhannet antibioottikuurit, ei tehohoidot, i.v. nesteytykset jne. Ei vaikka kuinka sitä yrittäisimme itsellemme uskotella.
Jos se olisi niin humaania , arvokasta ja ihanaa - jokainenhan siihen pyrkisi - sairaana, avuttomana,ihmisyytensä ja järkensä valon menettäneenä eläminen ja oleminen on vain niin hirvittävän sietämätöntä, että siinä olotilassa olemista halutaan lievittää kaikin käytettävissä olevin keinoin. Paras keino olisi - kunnollisen ja parantavan hoidon täysin puuttuessa antaa ihmisten vain poistua. Yläpitämällä sairautta ja sairaan ihmisen olemassaoloa kiellämme tosiasiat.

Lue lisää

sairatan parkinsontautia. olen hoitaja ammatiltani ja toivon että olisi joku lääke päästä pois kun olen huonossa kunnossa.
Hyvä kirjoitus ja asiallinen

Eräs sairaanhoitaja kirjoitti:

Hyvä nimimerkki "laitoksessa surmataan"

Kirjoituksessasi toteat (väität), että hoitohenkilökunnalla on oikeus panna täytäntöön lääkärin määräykset, vaikka ne johtaisivat kuolemaan. Kerro yksityiskohtaisesti edes yhdestä tälläisesta määräyksestä. Olet oman kirjoituksesi mukaan "saman kokenut". Olen hyvin kiinnostunut asiasta.

Lue lisää

Vuonna 2010 kesällä äitini joutui sairaalaan, peruslääkityksen päivityksen vuoksi. Dikoksiinin valmistusprosessi on muutettu keväällä 2010 EU.n ympäristölainsäädännön määräyksestä. Jolloin uudella tapaa valmistettu lääke tulee päivittää potilaan tarpeita vastaavaksi, mikäli se aiheuttaa hengenahdistusta ja / tai jalkojen turvotusta. Äitini oli yksi niistä. Ikä 80 vuotta.

Hänen itsensä, sekä omaisten tietämättä ja omaisille kertomatta hänelle oli tehty, elvyttämättäjättämispäätös. Juhannuksen keikkalääkäri tämän kertoi. Okei, varmaan tarpeellinen päätös.

Äidin tila huononi tajuttomuuteen asti sairaalassa jonne hän oli omin jaloin kävellyt. Osastojen ylilääkärin tavatessani hänen oli pakko kakistaa mitä on kysymys. "Olen tehnyt päätöksen että hän saa vapaasti lähteä. Sopiihan se teille ? Me hoidamme häntä oksinormilla, ettei hän lähtiessä tunne kipuja."
"No ei tietenkään sovi ! " "Ketä se hyödyttää hänen elämäänsä jatkaa ? " "Häntä itseään. Jos äiti tästä sairaalareissusta selviää hengissä hän saattaa täyttää 20 v.n kuluttua 100 vuotta, eikä 100 vuotias nyky-Suomessa ole mikään ihme." "Hänelle on tullut jo pitkiä hengityskatkoja, yö hoitajat ovat huomanneet sen jo heti silloin kun hän tänne tuli." "Äitillä on ollut pitkiä hengityskatkoja - lapsesta asti. Teillä on alkuperäinen tehtävä suorittamatta, päivittää hänen peruslääkityksensä." "Hänen peruslääkityksensä on jätetty kokonaan pois, sekä nesteytys. Mikäli hänenllä on hengityskatkot olleet aina, niin minä kyllä voin pyörtää päätökseni." Sen jälkeen oli keskustelua hoitajan kanssa, kansion pladaamista, tutuntuntuisten lääkkeiden nimiä vilahteli sanoissa ja milligramma määriä. Osastojen ylilääkäri katsahtaa minuun ja sanoo: "Hän saa peruslääkityksensä takaisin niinpitkälle kun pystymme sen antamaan. Nesteytys aloitetaan ja antibioottihoito todennäköiseen virtsatietulehdukseen. Pissa pussi tuntuu tuoksahtelevan. Laboratorikokeet otetaan ja mikäli ei virtsatietulehdusta ole antibioottihoito lopetetaansiihen. Oksinormi lopetetaan."

Eikö ole selvää tekstiä. Tämä on tapahtunut minun äidilleni kesällä 2010. Kolmeviikkoa hän eli. Lääkkeet, nesteytys, ja ravinto oli ollut yli viikon katkolla, virtsatietulehdus oli ja sama bakteeri oli jo aloittanut keuhkokuumeenkin jotka tosin saatiin hallintaan. Tilanne oli kuitenkin hallitsematon. Hän kuoli.

Oli täysin selvät määräykset lääkäriltä passiivisesta eutanasiasta, joka muuten on Suomessa lailla kielletty. Oltiinpa me mitä mieltä tahansa niin se on Suomen lakien vastaista.

Asioille kannattaisi tehdä pian jotain. Joka sekuntti on liikaa jos joku kärsii.

Keskustelulla siis eteenpäin.

Ruoka pelastaa, parantaa, on kaiken ratkaisu. Ja höpöhöpö sanon, ilmiselvä feikki :D

yönhoitaja kirjoitti:

Ruoka pelastaa, parantaa, on kaiken ratkaisu. Ja höpöhöpö sanon, ilmiselvä feikki :D

Entäpä ne vanhukset, jotka ovat jo eläneet elämänsä loppuun ja ovat lähellä kuolemaa. He, jotka toivovat, että taivaan isä ottaa luokseen, he jotka toivovat pääsevänsä kuolleiden rakkaitten luo. Eikö heidän anneta mennä pois? Onko omaisilla niin huono omatunto siitä, ettei tullutkaan tarpeeksi käytyä ja oma suru ja menettämisen pelko ajaa siihen, että vaaditaan kaikki mahdollinen hoito, joka ei kuitenkaan kuin hieman pidentää muutamilla päivillä vanhuksen elämää (kärsimystä)?

Vanhus on saattanut viettää vuosia vanhaikodissa(palvelukeskuksessa), hoitajat ovat hänelle tuttuja ja ympäristöstä tullut jo koti. Mutta omaiset saattavat haluta riistää iäkkään vanhuksen tästä ympäristöstä terveyskeskukseen, vieraiden, kiireisten hoitajien äärelle, vieraisiin paikkoihin, erilaiseen ympäristöön. Miksei vanhusten anneta kuolla arvokkaasti ja rauhallisesti. Sehän on luonnollinen asia!
Ihmiset pelkäävät kuolemaa, omaa tuskaansa, sitä miten minä itse selviän tästä menetyksestä. On unohdettu, ettemmehän me elä ikuisesti, ei edes meidän vanhemmat.

näin on kirjoitti:

Entäpä ne vanhukset, jotka ovat jo eläneet elämänsä loppuun ja ovat lähellä kuolemaa. He, jotka toivovat, että taivaan isä ottaa luokseen, he jotka toivovat pääsevänsä kuolleiden rakkaitten luo. Eikö heidän anneta mennä pois? Onko omaisilla niin huono omatunto siitä, ettei tullutkaan tarpeeksi käytyä ja oma suru ja menettämisen pelko ajaa siihen, että vaaditaan kaikki mahdollinen hoito, joka ei kuitenkaan kuin hieman pidentää muutamilla päivillä vanhuksen elämää (kärsimystä)?

Vanhus on saattanut viettää vuosia vanhaikodissa(palvelukeskuksessa), hoitajat ovat hänelle tuttuja ja ympäristöstä tullut jo koti. Mutta omaiset saattavat haluta riistää iäkkään vanhuksen tästä ympäristöstä terveyskeskukseen, vieraiden, kiireisten hoitajien äärelle, vieraisiin paikkoihin, erilaiseen ympäristöön. Miksei vanhusten anneta kuolla arvokkaasti ja rauhallisesti. Sehän on luonnollinen asia!
Ihmiset pelkäävät kuolemaa, omaa tuskaansa, sitä miten minä itse selviän tästä menetyksestä. On unohdettu, ettemmehän me elä ikuisesti, ei edes meidän vanhemmat.

Lue lisää

Tottakai kuolema kuuluu tähän elämään, kukaan kun ei ole siitä selvinnyt elävänä.

Kysymys onkin siitä, että jos kuolemaa pyritään nopeuttamaan taloudellisin perustein, niin se ei ole oikein. Se antaa kuvan siitä, että vanhuksia ei arvosteta sen enempää kuin eläimiä. Se sotii kaikkea inhimillisyyttä vastaan. Kuten huono hoitokin.

Joku voi väittää että kaikki tehdään lääketieteellisin perustein.
Kaikenlainen tarkoituksellinen kuoleman nopeuttaminen on väärin, koska silloin se johtaa siihen, että vähitellen raja oikean ja väärän välillä häipyy ja Hitlerin hallinnon kaltaiset opit saavat valtaa.

Se johtaa siihen, että vanhukset pelkäävät hakeutua sairaalaan, kuten Hollannissa jo tapahtuu. Se johtaa myös siihen että vanhukset tekevät yhä enemmän itsemurhia, ja se on kyllä häpeä tälle maalle.

enkä koskaan olisi itse Sinunlaisesi "Hoidokki". Olet ilmeisesti vaan lypsämässä rahaa ja "hoitsu" nimikekin feikki !

todellisuudessa yhtään mitään muuta kuin työttömyyttä.

ei sitä suomessa mikään lopeta. Lääkäreitäkin on sellaisia jotka eivät välitä edes sairaalle reseptiäpyytävälle sitä kirjoittaa.
piilotappaminen jatkuu...

että kaikissa ammateissa löytyy " sairaita ihmisiä" niin myös hoitajissa ja lääkäreissä... tuomareissa. Ja hyvin korkeissa viroissa istuu henkisesti sairaita, jotka tekevät rikoksia.

Toisaalta nuo ilmitulleet hoitajien tekemät murhat/surmat auttavat varmaan siten, että työpaikoilla on entistä tarkempi seuranta ja epäilyt viedään eteenpäin. Kyse ei ole jäävuoren huipusta ja ehkä tulevaisuudessa paljastuu vastaavia, en tiedä, mutta lukumäärät jäävät marginaalisiksi. Hoitajia on sentää kymmeniä tuhansia joten suureen joukkoon mahtuu muutama sairas yksilö.

pitkän kokemuksen sh kirjoitti:

että kaikissa ammateissa löytyy " sairaita ihmisiä" niin myös hoitajissa ja lääkäreissä... tuomareissa. Ja hyvin korkeissa viroissa istuu henkisesti sairaita, jotka tekevät rikoksia.

Toisaalta nuo ilmitulleet hoitajien tekemät murhat/surmat auttavat varmaan siten, että työpaikoilla on entistä tarkempi seuranta ja epäilyt viedään eteenpäin. Kyse ei ole jäävuoren huipusta ja ehkä tulevaisuudessa paljastuu vastaavia, en tiedä, mutta lukumäärät jäävät marginaalisiksi. Hoitajia on sentää kymmeniä tuhansia joten suureen joukkoon mahtuu muutama sairas yksilö.

Lue lisää

kun olemme niin pieni kansa niin sisäsiittoisuus alkaa vaikuttamaan

tarkaaja mies kirjoitti:

kun olemme niin pieni kansa niin sisäsiittoisuus alkaa vaikuttamaan

kun se tuli aamulla YLE PUHE kanavalta.
Rahaa poistetaan vanhustenhuollosta ja hoitajia vähennetään. Taitaa tulla mielenkiintoinen vanhuus HYVINVOINTI Suomessa. Voi että tämä kansa on tyhmää. Loisille annetaan ja omat vanhukset jätetään paskoihinsa kuolemaan nälkään !!!!! Suomessa !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Enkös sanonut jo kirjoitti:

kun se tuli aamulla YLE PUHE kanavalta.
Rahaa poistetaan vanhustenhuollosta ja hoitajia vähennetään. Taitaa tulla mielenkiintoinen vanhuus HYVINVOINTI Suomessa. Voi että tämä kansa on tyhmää. Loisille annetaan ja omat vanhukset jätetään paskoihinsa kuolemaan nälkään !!!!! Suomessa !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Lue lisää

Hoitakaa itse vanhuksenne, jos kerran olette noin kiinnostuneita ylläpitämään "elämää" keinolla millä hyvänsä.

hfghsldhfld kirjoitti:

Hoitakaa itse vanhuksenne, jos kerran olette noin kiinnostuneita ylläpitämään "elämää" keinolla millä hyvänsä.

juuri kaltaisille moraalittomille jotka imevät rahamme muka "palkkana" ja rapauttavat yhteiskuntamme peruspilareita. Voisin verrata henkilöön joka ei nauti mitään luottamusta tässä yhteiskunnassa !
Murhaajia on näemmä liikkeellä "joukolla".

hfghsldhfld kirjoitti:

Hoitakaa itse vanhuksenne, jos kerran olette noin kiinnostuneita ylläpitämään "elämää" keinolla millä hyvänsä.

vanhustenhoidossa "työskentelee" murhaajia joitten myyräntyö rapauttaa yhteiskuntaa ja tappaa vanhuksia.
Heidät pitää löytää ja vastuuttaa pienimmistäkin virheistä ja laiminlyönneistä.
Käykää kansalaiset heidän kimppuun ja heti rikosilmoitusta tekemään. Tyypilliset esimerkit on näytetty oikeudenkäynneissä mutta PALJON on piilossa järjestelmässä.
Se on siivottava heti, ja luotava listat asennevammaisista hoitajista ja lääkäreistä jotka passiivihoidolla tappaa vanhuksia nälkään ja sairauksiinsa. Kukaan vaan kun ei tiedä mitä kulissien takana tapahtuu. Minulle sanottiin äidistä että annetaanko mennä ? Minne kysyin johon sain tuhahduksia vastaukseksi.
Hän kuoli kohta sen jälkeen. Ei saanut ruokaa, ei lääkkeitä eikä pyynnöistäni huolimatta lääkäri tullut katsomaan. 10 tuntia ja henki pois !

hfghsldhfld kirjoitti:

Hoitakaa itse vanhuksenne, jos kerran olette noin kiinnostuneita ylläpitämään "elämää" keinolla millä hyvänsä.

hyvänsä, mutta perushoito ja ihmisarvon kunnioittaminen kuuluu loppuun asti.
Meillä omaiselleni on tapahtunut liikaa laitoksessa, ei esim. ole viety lääkäriin/ kutsuttu lääkäriä paikalle kun on ollut kova yskä yli viikon ja röhinää rinnassa, kun kysyin asiaa hoitaja sanoi koppavasti me ei ainakaan viedä lääkärille, minä otin ja vein sitten ja keuhkoputkentulehdus oli menossa, näitä esimerkkejä olisi vaikka kuinka...

Johtava lääkärikin vähätteli asiaa ja tivasi vain omaiseni hoitotahtoa, HERRANJESTAS! Mitä hoitotahto tähän kuuluu? PERUSHOITOON! Kai jokaiselle kuuluu perushoito olipa hoitotahto tahi ei, eri asia on pitkittää elämää letkuissa yms. mutta normaali hoito kuuluu meille jokaiselle, ruuasta, lääkkeistä ja puhtaudesta puhumattakaan ja aina tartteis sanoa että onhan tuota ikääkin jo kun on yli 90v.

Itse olen osani hoitanut omaa äitiäni 8v. omaishoitajana, että tiedän jotain mitä on dementiaa sairastavaa hoitaa, kaikella kunnioituksella hoitajia kohtaan, osa vaan on niin ylimielisiä ja piittaamattomia, että ottaa pannuun, siis väärällä alalla!

omomomainen kirjoitti:

hyvänsä, mutta perushoito ja ihmisarvon kunnioittaminen kuuluu loppuun asti.
Meillä omaiselleni on tapahtunut liikaa laitoksessa, ei esim. ole viety lääkäriin/ kutsuttu lääkäriä paikalle kun on ollut kova yskä yli viikon ja röhinää rinnassa, kun kysyin asiaa hoitaja sanoi koppavasti me ei ainakaan viedä lääkärille, minä otin ja vein sitten ja keuhkoputkentulehdus oli menossa, näitä esimerkkejä olisi vaikka kuinka...

Johtava lääkärikin vähätteli asiaa ja tivasi vain omaiseni hoitotahtoa, HERRANJESTAS! Mitä hoitotahto tähän kuuluu? PERUSHOITOON! Kai jokaiselle kuuluu perushoito olipa hoitotahto tahi ei, eri asia on pitkittää elämää letkuissa yms. mutta normaali hoito kuuluu meille jokaiselle, ruuasta, lääkkeistä ja puhtaudesta puhumattakaan ja aina tartteis sanoa että onhan tuota ikääkin jo kun on yli 90v.

Itse olen osani hoitanut omaa äitiäni 8v. omaishoitajana, että tiedän jotain mitä on dementiaa sairastavaa hoitaa, kaikella kunnioituksella hoitajia kohtaan, osa vaan on niin ylimielisiä ja piittaamattomia, että ottaa pannuun, siis väärällä alalla!

Lue lisää

Joka iikka käsi pystyyn kun pystyy syömään silloin, kun on kipeänä!

Jokainen voi tarjoutua vapaaehtoiseksi ruokatunnille syöttämään vanhusta. Katsotaan sitten kuinka helppoa se on, kun vanhus kieltäytyy syömästä.

fdjsklaö kirjoitti:

Joka iikka käsi pystyyn kun pystyy syömään silloin, kun on kipeänä!

Jokainen voi tarjoutua vapaaehtoiseksi ruokatunnille syöttämään vanhusta. Katsotaan sitten kuinka helppoa se on, kun vanhus kieltäytyy syömästä.

Lue lisää

paremmin kuin hyvin tämäkin asia, käyn joka ilta syöttämässä äitini ja siinä samalla muutaman muunkin mummon( iltaisin siksi kun silloin on henkilökuntaa vähiten töissä) ja nyt juuri tuo ruokailu on hankalaa ollut jo jonkin aikaa, lääkkeitten ottaminen toooosi hankalaa, nieleminen yleensäkin, nyt ruvettu lääkkeitä minimiin vähentämään vähitellen, lääkitys muutettu toisentyyppiseksi...

Väkisin ei voi ketään ruokkia, eikä se ole millään muotoa hyväksyttävääkään, jos ei maistu niin ei, mutta olen huomannut omasta äidistäni, että jos ei ensimmäisellä yrittämällä maistu voi jo toisella maistua, joten ei pidä uskoa ensimmäiseen tarjoukseen ( olen vaan huomannut että kaikki hoitajat ei tarjoa kuin kerran ja se on siinä)

Tuolla missä minä käyn äitini luona, siellä kyllä omaiset ovat mukana kiitettävästi ruokailu apuna ja muutama vapaaehtoinenkin on, joten joka ilta meitä on mukava joukko remmissä ja aion kyllä viimeiseen asti äitiäni auttaa miten vain voin:)