"Kansallismielinen" vai

rasisti?

Suomessa ei uskalleta myöntää, että yhteiskunnassamme esiintyy rasismia ja muukalaisvihaa, koska tämän tunnustaminen uhkaa kansakunnan käsitystä itsestään kehittyneenä ja sivistyneenä pohjoismaisena yhteiskuntana, josta muiden tulisi ottaa mallia.

Rasismia esiintyy useimmiten hyvinvointivaltioissa, jossa yksilö saavuttaa huomattavia sosiaalisia etuja vain olemalla maan kansalainen (Suomessa KELA:n etuudet, sosiaalitoimen palvelut, terveydenhoitojärjestelmä jne.).
Jos maahanmuuttajille myönnetään samat sosiaaliset edut kuin maan kansalaisille, ihmiset kysyvät, miksi maahanmuuttajat saavat kaikki nämä edut, vaikka he eivät ole vielä tehneet yhteiskunnan hyväksi mitään.
Jotkut ovat väistämättä sitä mieltä, että maahanmuuttajat eivät ole, eivätkä koskaan voi olla, kyseisen yhteiskunnan jäseniä ihonvärinsä, uskontonsa tai minkä tahansa muun syyn vuoksi. Siksi heille eivät kuulu kansalaisoikeudetkaan.
Enemmän markkinavoimien ehdoilla toimivissa yhteiskunnissa, kuten Yhdysvalloissa, maahanmuuttajien kotouttaminen on helpompaa, koska he ovat oikeutettuja vähempään. Siksi tällaisen vastaanottajayhteiskunnan jäsenet näkevät helpommin, mitä se saa (usein halpaa työvoimaa), kuin mitä se antaa.

6

597

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • saa jokainen saa ne mainitsemasi edut joille on yli vuoden kestävä oleskelulupa ne ei edeltää Suomen kansalaisuutta.

      • sentään!

        Missä on sisälukutaitosi Wonterghem?

        Tarkoitus ei ollut lähteä "repimään" auki jokaisen hyvinvointivaltion sosiaalipolitiikkaa erikseen vaan herättää ajattelemaan rasismin taustoja versus maassa harjoitettava sosiaalipolitiikka.

        Jos nyt sille "repimis" linjalle kuitenkin lähdetään, niin mainittakoon vaikka Ranskan assimilaatiomalli: Kun maahanmuuttaja on omaksunut ranskan kielen, kulttuurin ja saanut kansalaisuuden, hän saa myös ranskalaisuuteen kuuluvat edut ja oikeudet.


    • Reppujuutalainen

      itse edes koskaan ollut jenkeissä??? Vai onko tämä sinun sanahelinä vain pelkästään luettua faktaa?
      Kandeis ottaa asioista selvää ennen kun alkaa huutelee vieraisiin pöytiin...

      • J.E

        Väitän että rasismia on huomattavasti enemmän köyhissä, monikulttuurisissa maissa. Otetaan esimerkiksi vaikka Irak. Ei ole sosiaalisia etuuksia kenellekään ja kaikki ovat köyhiä. Sunnit, shiiat ja kurdit pommittavat toisiaan joka päivä. Lisää esimerkkejä löytyy Afrikasta.


      • Poika 23
        J.E kirjoitti:

        Väitän että rasismia on huomattavasti enemmän köyhissä, monikulttuurisissa maissa. Otetaan esimerkiksi vaikka Irak. Ei ole sosiaalisia etuuksia kenellekään ja kaikki ovat köyhiä. Sunnit, shiiat ja kurdit pommittavat toisiaan joka päivä. Lisää esimerkkejä löytyy Afrikasta.

        Tarkoitat viivoittemalla ja jokien mukaan tehtyjä entisiä siirtomaavaltioita, joissa on useita eri kansallisuuksia samojen rajojen sisällä.


      • tuota

        selvää asioista ihan silmät ja korvat avoimina kun "rapakon takana" 4-vuotta ja risat elelin. Suomeen palasin takaisin muutama vuosi sitten. Tulin juuri parahiksi näkemään kuinka tämä todella massiivinen, suorastaan laavavirtaan verrattava maahanmuuttajavirta on saavuttanut Suomen suojellut rannat :) Ihmetellä vaan täytyy paikallisen lehdenkin palstoilla viimeaikoina käytyä depattia.
        Tuu istuu mun pöytää ettei mun kurkku oo huomen kähee ku pitäis töis pystyy puhuu taas monta tuntii :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. PropsApp Koodi

      Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset
      2
      3823
    2. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      103
      3455
    3. Taas nuoren kuolema

      Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭
      Lapua
      79
      3125
    4. "Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"

      Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin
      Maailman menoa
      99
      3065
    5. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      62
      2733
    6. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      96
      2531
    7. Ahdistelu ongelmaa vain vasemmistossa - ei oikeiston edustajissa

      Mutta demarit ovat tunnetusti sivistymättömiä, ja vähemmän fiksuja.
      Maailman menoa
      23
      2234
    8. Elikkäs persuissa ovat pahimmat häiriköijät

      Koska sieltä tuli kaikkein kovin ulahdus. Persujen peesissä seuraa kokoomus js hajuraon päässä röhkii kepulaiset. Olipa
      Maailman menoa
      47
      2118
    9. Tehomaksu rankaisisi normaalista sähkönkäytöstä

      Energiaviraston valmistelema tehomaksumalli herättää aiheellista huolta erityisesti tavallisten kotitalouksien näkökulma
      Maailman menoa
      19
      1939
    10. Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!

      Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä
      Suomalaiset julkkikset
      26
      1584
    Aihe