Rakas lemmikki on poissa

joutunut luopumaan monasti lemmikistäni ,nyt on 6v koira ja lasken että sen kanssa saan olla vielä monta vuotta ,mutta eihän sitä koskaan voi tietää mitä itselullekin voi sattua. Olen jo pojan ja tyttären kanssa sopineet, että jos minä lähden ensin, niin he sitten pitävät Jerrystä huolta ,ja sen ovatkin luvanneet.
Surtava on eläintäkin ,mutta parempi kun koittaa vaan päästä tosiasian kanssa sinuksi.
Koita muistella positiivisessa mielessä ,kuinka sait viettää monta mukavaa hetkeä ystäväsi kanssa.

Kiitos kaikille vastanneille. Tietysti uusikin lemmikki on mahdollinen, mutta ei vielä ole sen aika. Enkä tiedä, miten jaksaisin toisen menetyksen. On ollut yllättävän raskasta tässä. Ei oikein uskalla ihmisille mainitakaan asiasta, koska pelkään että pitävät minua höppänänä, kun elukkaa suren.

Anselmitar kirjoitti:

Kiitos kaikille vastanneille. Tietysti uusikin lemmikki on mahdollinen, mutta ei vielä ole sen aika. Enkä tiedä, miten jaksaisin toisen menetyksen. On ollut yllättävän raskasta tässä. Ei oikein uskalla ihmisille mainitakaan asiasta, koska pelkään että pitävät minua höppänänä, kun elukkaa suren.

Lue lisää

Jouduimme tekemään päätöksen koiramme lopettamisesta, koska sillä todettiin mahalaukun syöpä. Se olisi voitu leikata, minkä jälkeen se olisi elänyt muutaman viikon pistosravinnolla. Koiralle oli helpompi vaihtoehto se, että lääkäri ompeli sen vatsan kiinni ja antoi toisen piikin. Sen elämä sammui tuskattomasti elänlääkärin leikkauspöydälle.
Meille se ei ollut tuskatonta. Ajoimme kotiin kolmenkympin nopeutta, sillä itkimme kumpikin.
Hautasimme koiran kotipihaan, mutta koti tuntui tyhjältä. Kukaan ei tullut ovelle vastaan, iskenyt tassujaan olkapäillemme ja pussannut häntä viuhuen meitä tervetulleiksi.
Koira oli ollut mukanamme ajallessamme lomilla ympäri Suomea. Kun seuraavana kesänä taas lähdimme ajamaan tuttuja reittejämme, itkin joka paikassa. Aina oli mielessä, että täällä oltiin viime kesänä koiramme kanssa.
En ole koskaan itkenyt niin paljon kuin silloin. Saattaa olla, että siinä itkin myös kuolleita vanhempiani. Olen ainoa Suomessa asuva tytär ja jouduin luonnollisesti hoitamaan kaikki kuolemaan liittyvät käytännön asiat. Sen lisäksi piti lohduttaa muita omaisia, jotka olivat surun murtamia. Kummallakaan kertaa ei jäänyt itkulle sijaa. Luultavasti koiramme kuolema mursi padon, ja sain itkeä suruni ulos.
Poikamme olisi tuonut meille koiramme jälkeläisen, mutta minä kielsin jyrkästi. Olisin varmasti oppinut rakastamaan sitäkin, mutta pelkäsin mitä tapahtuisi sitten, kun sekin koira kuolisi.

Sure rauhassa koiraasi. Ei se ole naurettavaa. Se on vakava paikka, mutta aikojen kuluessa suru haaltuu, ja pystyt haikeasti hymyillen muistelemaan koiraasi.

Venlastiina kirjoitti:

Jouduimme tekemään päätöksen koiramme lopettamisesta, koska sillä todettiin mahalaukun syöpä. Se olisi voitu leikata, minkä jälkeen se olisi elänyt muutaman viikon pistosravinnolla. Koiralle oli helpompi vaihtoehto se, että lääkäri ompeli sen vatsan kiinni ja antoi toisen piikin. Sen elämä sammui tuskattomasti elänlääkärin leikkauspöydälle.
Meille se ei ollut tuskatonta. Ajoimme kotiin kolmenkympin nopeutta, sillä itkimme kumpikin.
Hautasimme koiran kotipihaan, mutta koti tuntui tyhjältä. Kukaan ei tullut ovelle vastaan, iskenyt tassujaan olkapäillemme ja pussannut häntä viuhuen meitä tervetulleiksi.
Koira oli ollut mukanamme ajallessamme lomilla ympäri Suomea. Kun seuraavana kesänä taas lähdimme ajamaan tuttuja reittejämme, itkin joka paikassa. Aina oli mielessä, että täällä oltiin viime kesänä koiramme kanssa.
En ole koskaan itkenyt niin paljon kuin silloin. Saattaa olla, että siinä itkin myös kuolleita vanhempiani. Olen ainoa Suomessa asuva tytär ja jouduin luonnollisesti hoitamaan kaikki kuolemaan liittyvät käytännön asiat. Sen lisäksi piti lohduttaa muita omaisia, jotka olivat surun murtamia. Kummallakaan kertaa ei jäänyt itkulle sijaa. Luultavasti koiramme kuolema mursi padon, ja sain itkeä suruni ulos.
Poikamme olisi tuonut meille koiramme jälkeläisen, mutta minä kielsin jyrkästi. Olisin varmasti oppinut rakastamaan sitäkin, mutta pelkäsin mitä tapahtuisi sitten, kun sekin koira kuolisi.

Sure rauhassa koiraasi. Ei se ole naurettavaa. Se on vakava paikka, mutta aikojen kuluessa suru haaltuu, ja pystyt haikeasti hymyillen muistelemaan koiraasi.

Lue lisää

nuorin poikani muutti pois kotoa.En ole eläimiin koskaan niin kiintynyt.Ei ole ollut aikaa slloin kun joku pystykorva oli ulkona kopissa ja kiinni.Nyt ottasin erilailla varmaan kun olisin enemmän aikaa.En alkaisi sellaista vaivaa näkemään enää.

Olen jo elämäni aikana joutunut luopumaan kolmesta minulle rakkaasta koirasta. Ensimmäinen oli Cockerspanieli semmonen ihana ruskea poika. Yhdeksän vanhana siihen tuli imusolmuke syöpä. Kun sitten ei enää mikään hoito tehonnut oli kauheaa katsoa kun tuo lemmikkini tuli viereeni istumaan ihan kuin haluten sanoa että haluaa nyt lähteä jo pois. Tuosta tapauksesta on jo aikaa 25 vuotta mutta vieläkin näen ne anovat silmät edessäni. Vieläkään en ilman kyyneleitä asiaa voi ajatella.En itse pystynyt viemään lemmikkiäni pistettäväksi vaan vävyni ja poikani tekivät sen puolestani. Samoin hoitivat hautauksen.

Toinen oli ihan puhdas sekarotuinen ja vilkas koira joka jäi jo 8 kuukauden vanhana auton alle ja kuoli. Tähän en ehtinyt niin kovasti kiintyä vaikka se monet ihanat hetket ehti järjestääkin munulle. Ikävöin sitäkin kyllä kovasti.

Kolmas oli sitten tuon edellisen jälkeen otettu Saksanpaimenkoira. Sillä alkoi takapää pettää ja se todella kärsi vaivastaan jo. Jouduimme sen nukuttamaan mutta ei ollut minusta silloinkaan katsomaan tämän lemmikin nukuttamista ja hautaamista.

Nämä on kyllä niin vaikeita asioita ettei niistä ihan helpolla yli pääse. Jotenkin se eläimen avuttomuuden näkeminen ja sen omistajaan luottamuksen osoittaminen vie tunne tilan niin syvälle että sitä on vaikea edes selittää. Tavallaan eläin pyytää apua ja on ihmisen avun varassa kun lähtöhetki lähenee. Se katseen näkeminen tekee kipeää ja kulkee mukana koko elin iän. Kuitenkin on hyvä kun viimein saa sen päätöksen tehtyä ettei anna tuon rakkaan ystävän enää kärsiä on sen jälkeen itsellekin helpotus.

Tiedän kuinka vaikealta se päätös tuntuu mutta ajatus siitä että nyt on tuskat pois auttaa siinäkin vaiheessa.