Koirmme jouduttiin nukuttamaan pari viikkoa sitten. Kyse oli nuoresta koirasta joka sairastui vakavasti. En pääse eroon tästä syyllisyydestä, että koira olisi ollut kipeä jo kauan aikaa ja minä en vain huomannut oireita ja taudin pitkittyessä se paheni ja koira jouduttiin lopettamaan.
Koiraa käytettiin monella eri eläinlääkärillä, jokaisella oli oma mielipiteensä miksi koirani on niin sairas. Lopullisen tiedon olisin saanut patologilta, mutta emme silloin halunneet sitä. Nyt tuntuu että olisi pitänyt, olisi ainakin saanut varmuuden asiaan. Ja se, kun koira viikonloppuna sairastui niin emme päässeet kunnon eläinlääkärille. Asialle ei mahda enää mitään, mutta tämä syyllisyys kalvaa niin, etten oikein pysty nukkumaan enkä syömään.
Olisiko ketään kohtalotovereita miten olette päässeet asian yli?
Koiramme oli meille niin rakas, ei ole sanoja kertomaan miten musertavaa aikaa tämä on ollut. Jossitteluille ei tule loppua. Auttakaa, kohta olen valmis ammattiauttajalle.
Koiran kuolema
13
2152
Vastaukset
- en oikeastaan
huomannut koirani vakavaa sairautta, ennekuin tuttava sanoi koiran olevan kipeän. Miten sitä ihminen onkaan ja voi olla niin sokea? Ei halua nähdä ystävän sairastuvan? Tiedän, kuinka paha sinun on olla, menetin itse 2 vanhaa koiraa viime kesänä ja syyllisyys painoi niinkuin sinuakin. Lääkäritkään eivät kaikkea tiedä tai osaa edes neuvoa. Meilläkin kävi samoin ja arvaa syytinkö heitä siitä, että koira menikin niin huonoon kuntoon.
Patologista olisit saanut sen varmuuden, mutta onko sillä niin väliä..enää?
Toivon että selviät tästä asiasta yli, minulla meni kokonainen vuosi, ennenkuin olin oma itseni ja hyväksyin elämän jatkuvan kuitenkin.. Ikävä ei koskaan lopu, tuska kyllä helpottaa, vaikka se vanhalta vitsiltä kuulostaa.
Otan osaa suruusi..koko sydämestäni, sillä tiedän kuinka hirveää aikaa käyt läpi. Voimia teille!- Syyllisyys painaa
Kiitos! Jotenkin ymmärtäisin paremmin jos koiramme olisi ollut vanha, silloin kuolema olisi ollut luonnollisempaa, mutta oli vasta pentuiän ohittanut. Olen soittanut eläinlääkärille jälkeenpäinkin, mutta mitään varmuuttaa asiaan ei saada että oliko se synnynnäinen sairaus vai tuliko nyt ja oireita en huomannut. Tiedän, että vain aika auttaa suruun ja ikävään, mutta tämä syyllisyys on hirveää.
Ja koiramme kivut olivat kovat. Sekin painaa mieltä että hän joutui niin paljon kärsimään, tosin teimme kaikkemme kun huomasimme että hän oli kipeä. Käytimme kolmella eri eläinlääkärillä ja neljäs oli sitten viimeinen ja hänen mielestään mitään ei ollut enää tehtävissä joten piti tehdä todella rankka päätös.
Onneksi minulla on ollut olkapäitä joihin itkeä ja sellaisia henkilöitä kuuntelemassa jotka ovat myös menettäneet lemmikkejään, he ainoastaan ymmärtävät tämän tuskan ja ikävän.
- saman kokenut 2kk sitten
Otan todella syvästi osaa suruunne. Saanko kysyä, että minkäikäinen koiranne oli? Mikä hänelle tuli? :'(
Tiedän mitä se on. Meillä itsellämme oli kuuden vanha koira, joka meidän mielestä oli vasta elämän parhaassa ajassa, ei pentu, muttei mikään vanhuskaan. Munuaisissa oli vikaa, ja se oli syy miksi oli luovuttava rakkaasta. Täälläkin aiheesta silloin kirjoittelin.
Luulen että syyllisyys on ihan normaalia, minä itse syyllistin joka ikisestä asiasta itseäni, että hoidettiinkohan varmasti oikein, ja että miksi ei menty aikaisemmin hoitoon (meidän rakas ei syönyt kunnolla pariin viikkoon, ja se on ISO TYHMÄ VIRHE, mikä pitäisi munuaisvikaisen koiran kanssa heti tajuta) ja tästä asiasta sain itselleni niin pahan olon että ei ruoka maistanut ja tuntui että kuolee että on tehnyt jollekin jotain pahaa. Ja että miksi ei käyty useammalla eläinlääkärillä ja että tekiköhän eläinlääkäri varmasti kaiken ja että kerroinkohan kaiken oleellisen eläinlääkärille. Lisäksi syyllistin itseäni siitä että olen ollut töissä, ja joutunut jättämään koiran yksin kotiin, ja että olenkohan edes lenkittänyt sitä riittävästi ja tiesiköhän rakas varmasti että me sitä rakastettiin että annettiinkohan riittävästi hellyyttä, ja voin sanoa kyllä nyt että ihan taatusti annettiin... ja että ollaankohan annettu sille riittävän hyvää ruokaa, ja miksi ei sekoitettu ruoan sekaan ajoissa mitään herkkuja ettei toinen olisi mennyt anemian puolelle............. jne....... Lista on lukematon.. Tosiasia oli se että munuaisarvot oli niin korkealla että mitään ei ollut enää tehtävissä, ainoa asia minkä voimme tehdä oli laskea rakas koirien taivaaseen, vaikka se sillä hetkellä ja edelleenkin tuntuu niin vaikealta ja väärältä. Hän sairasteli puolitoista vuotta munuaisten kanssa, mutta arvot saatiin pidettyä ihan ruokavaliolla kurissa, eikä vaivoja ollut. Munuaisvikakin on etenevä sairaus joka ei koskaan parane.
Luulen että kai meillä on joku puolustusmekanismi pahaa vastaan tai jotain että pitää koittaa etsiä vastauksia ja syitä ja syyllinen ja siinä samalla syyttää itseään. Sen lisäksi että syytin itseäni siitä että olen tappanut oman koirani, kuulostaa hirveältä, mutta niin ajattelin todella pitkään, syytin eläinlääkäriä murhasta, omassa hurjassa mielessäni.. Aivan sekopäistä.
Viimeksi eilen illalla minulle tuli äärettömän paha olo, kun tuli mieleen se viimeinen lääkärissä käynti ja se kun olin siellä niin älyttömän rauhallinen, ja mietin ja syyllistin ja itkin eilen hiljaa itsekseni että kuinka pystyin olemaan rakkaani lähtiessä pois niin rauhallinen.... Ihmismieli on omituinen.
Voimia sinulle, olo välillä paranee välillä pahenee, ikävä ei koskaan mene pois, mutta vähitellen suru helpottaa. Halaus.- aivan--
niinkuin minun ajatuksiltani..omani kuolemasta on ensi viikolla puoli vuotta ja kyllä on jos jonkinlaisia ajatuksia ollut. Itseäni helpotti se kun hain uurnan niin sain vielä jutella hetken lääkärin kanssa joka osasi osan niistä itsesyytöksistä puhua pois. :(
Se viimeinen hetki on kuitenkin kova shokki ja ihminen reagoi shokkiin eri tavoin. Kyllä siinä itku tuli silloin mut sit lopussa olin "rauhallinen" kun toisaalta odotin että kullan kivut loppuu ja toisaalta en olisi halunnut hyvästellä. ;(
Nyt sen huomaa että aika tekee tehtävänsä vaikka joka viikko itku tulee vielä ja joka päivä rakkaani on mielessä . Mennyttä ei saa takaisin mutta kauniit muistot ei katoa.
- Minnie2
Minulla ei ole neuvoja miten helpottaa suruasi.Voin vain sanoa, ettei syy ollut sinun ja teit varmasti kaiken voitavasi kun huomasit tilanteen. Tiedän, että koira on kuin perheenjäsen, miltei kuin oma lapsi. On vain ajateltava, että koirasi on nyt paremmassa paikassa ja sillä on hyvä olla..
Voimia sinulle! - eetulot
Lemmikin menettäminen on aina vaikeaa. Teki miten hyvänsä, aina on joku asia minkä olisi tehnyt ehkä jälkeenpäin eritavalla!
Ei ole mikään häpeä mennä ammattiauttajan puheille, sitä varten heitä on esim terveyskeskuksissa kriisiryhmiä, terveyskeskuspsykologeja, lääkäreitä... - niksu
kestävät kipua niin mielettömän paljon enempi kuin ihminen. Välillä voi olla vaikea nähdä, että koira on todella sairas.
Ei ole teidän syy, jos ette päässeet eläinlääkärille. Suomi on siinä mielessä eläinlääkinnän kehitysmaan, että eläimen pitäisi sairastua virka-aikana saadakseen apua. Esim. Saksassa on klinikoita, mitkä ovat 24/7 auki eivätkä edes ole niin törkeän kalliita kuin Suomessa.
Koska syyllisyys kalvaa sua noin voimakkaana, voisit puhua asiasta ammattiauttajan kanssa. Ota yhteyttä esim. mielesterveystoimistoon. Ei se ole mikään häpeä. Jotenkinhan syyllisyydestä on päästävä yli.
Ainakin nyt tiedät, ettei koira enää kärsi. - *Kaisa*
Samanlaisia tuntemuksia on mullakin. Oma haukkuni lähti torstai aamuna koirien taivaaseen sairastettuaan (näkyvästi) 2 päivää.
Kävimme lääkärissä tiistaina ja keskiviikkona ja se sai lääkitystä ja nestettä suoneen. Keskiviikkona kysyin lääkäriltä (joka ei ollut ihan varma diagnoosista, sanoi että haimatulehdus) että kuinka hengenvaarallista tämä on ja hän sanoi ettei siihen kuole kun saa lääkettä.
Torstai-aamuna olin juuri soittanut lääkäriin että tulemme taas, mutta sinne asti ei koskaan ehditty, vaan rakas koirani kuoli syliini.
Haukkuni lähti sitten tutkittavaksi, haluan tietää mikä sillä oli, tämä epävarmuuskin on tuskaa. Miettii vaan että mitä olisin voinut tehdä toisin ja enkö vaan aiemmin huomannut sen olevan sairas.
Otan osaa myös sinun suruusi, ei ole helppoa luopua parhaasta ja rakkaimmasta ystävästään.- syyllisyys
Koiramme oli juuri täyttänyt vuoden. Ihana kesä olisi ollut edessä.
Jälkeenpäin kun miettii, niin olihan niitä oireita, niitä ei vain osannut yhdistää mihinkään, varsinkin kun ensimmäinen koira oli kyseessä. Että ihan sokea sitä on ollut.
Koiramme oli meille kuin vauva; nukkui meidän keskellä ja sitä kyllä paijattiin ja hellittiin. Siitä olen onnellinen, että kun koiramme sairastui niin otin töistä vapaata ja hoidin häntä kotona koko loppuajan. Paljoa se ei kyllä lohduta, mutta jotain kuitenkin.
Ja siitä minä olen hirveän vihainen, että vaikka monella eläinlääkärillä käytiin niin kukaan ei sanonut miten vakava tilanne oli. Ja ottivatko he edes tosissaan koiramme sairauden? Ja olisiko koiramme nyt hengissä, jos olisimme päässeet heti kunnon eläinlääkärille, nyt jouduimme menemään päivystävälle "lehmälääkärille"
Koti tuntuu niin kamalan tyhjälle ja kylmälle, ei kuulu enää tassujen hipsutusta eikä kukaan tule ovelle vastaan antamaan pusuja kun tulet töistä.
Tein itse arkun puusta, maalasin sen valkoiseksi ja kirjoitin päälle koskettavan runon. Se oli rankka tehtävä.
Mitä mieltä te olette, moni koira-ihminen on sanonut meille, että tästä ei toivu ennenkuin ottaa uuden kóiran. Vasta se auttaa kun sinä touhuat sen uuden koiran kanssa, ja tietenkin aika. Tavallaan se tuntuu kauhean väärältä....Mieheni on kuitenkin vakuuttunut että se on ainoa keino selvitä tästä edes joten kuten tervejärkisenä.
Kiitos kaikille myötätunnosta ja tsemppaamisesta. On se hyvä, etten ole ainoa "syyllinen". - niksu
syyllisyys kirjoitti:
Koiramme oli juuri täyttänyt vuoden. Ihana kesä olisi ollut edessä.
Jälkeenpäin kun miettii, niin olihan niitä oireita, niitä ei vain osannut yhdistää mihinkään, varsinkin kun ensimmäinen koira oli kyseessä. Että ihan sokea sitä on ollut.
Koiramme oli meille kuin vauva; nukkui meidän keskellä ja sitä kyllä paijattiin ja hellittiin. Siitä olen onnellinen, että kun koiramme sairastui niin otin töistä vapaata ja hoidin häntä kotona koko loppuajan. Paljoa se ei kyllä lohduta, mutta jotain kuitenkin.
Ja siitä minä olen hirveän vihainen, että vaikka monella eläinlääkärillä käytiin niin kukaan ei sanonut miten vakava tilanne oli. Ja ottivatko he edes tosissaan koiramme sairauden? Ja olisiko koiramme nyt hengissä, jos olisimme päässeet heti kunnon eläinlääkärille, nyt jouduimme menemään päivystävälle "lehmälääkärille"
Koti tuntuu niin kamalan tyhjälle ja kylmälle, ei kuulu enää tassujen hipsutusta eikä kukaan tule ovelle vastaan antamaan pusuja kun tulet töistä.
Tein itse arkun puusta, maalasin sen valkoiseksi ja kirjoitin päälle koskettavan runon. Se oli rankka tehtävä.
Mitä mieltä te olette, moni koira-ihminen on sanonut meille, että tästä ei toivu ennenkuin ottaa uuden kóiran. Vasta se auttaa kun sinä touhuat sen uuden koiran kanssa, ja tietenkin aika. Tavallaan se tuntuu kauhean väärältä....Mieheni on kuitenkin vakuuttunut että se on ainoa keino selvitä tästä edes joten kuten tervejärkisenä.
Kiitos kaikille myötätunnosta ja tsemppaamisesta. On se hyvä, etten ole ainoa "syyllinen".aikoinaan auttoi uuden pennun ottaminen. En edes ollut varma halusinko todella pennun vielä siinä vaiheessa, kun menin hakemaan sitä. Se oli kuitenkin niin ihana ja suloinen, että kannatti ottaa. Helpotti kovasti surua, eikä sitä vanhaa kaveria silti ikinä unohda.
- tämäkin täällä
niksu kirjoitti:
aikoinaan auttoi uuden pennun ottaminen. En edes ollut varma halusinko todella pennun vielä siinä vaiheessa, kun menin hakemaan sitä. Se oli kuitenkin niin ihana ja suloinen, että kannatti ottaa. Helpotti kovasti surua, eikä sitä vanhaa kaveria silti ikinä unohda.
Meille on toivottavasti kesällä tulossa pentu. Pari kuukautta rakkaan pois menosta (kts. tekstiä ylöspäin..) Uusi pentu ottaa sydämestä uuden paikan, koskaan ei tule viemään edesmenneen rakkaan paikkaa sieltä sydämestä. Tuo lohtua ja elämää mökkiin. Ainoa mikä tuo tällä hetkellä lohtua elämään ja saa jaksamaan eteenpäin, kun on mitä odottaa.
Luulen, että uusi pentu on hyvä asia, mutta en että liian nopeasti toisen perään. Minä ainakin omasta mielestäni tarvitsen aikaa surulle ja itkulle ja sitten kun vähän helpottaa tulee uusi vauva taloon pissoineen kakkoineen.. :) Mutta joku toinen voi olla eri mieltä. - Surussa
syyllisyys kirjoitti:
Koiramme oli juuri täyttänyt vuoden. Ihana kesä olisi ollut edessä.
Jälkeenpäin kun miettii, niin olihan niitä oireita, niitä ei vain osannut yhdistää mihinkään, varsinkin kun ensimmäinen koira oli kyseessä. Että ihan sokea sitä on ollut.
Koiramme oli meille kuin vauva; nukkui meidän keskellä ja sitä kyllä paijattiin ja hellittiin. Siitä olen onnellinen, että kun koiramme sairastui niin otin töistä vapaata ja hoidin häntä kotona koko loppuajan. Paljoa se ei kyllä lohduta, mutta jotain kuitenkin.
Ja siitä minä olen hirveän vihainen, että vaikka monella eläinlääkärillä käytiin niin kukaan ei sanonut miten vakava tilanne oli. Ja ottivatko he edes tosissaan koiramme sairauden? Ja olisiko koiramme nyt hengissä, jos olisimme päässeet heti kunnon eläinlääkärille, nyt jouduimme menemään päivystävälle "lehmälääkärille"
Koti tuntuu niin kamalan tyhjälle ja kylmälle, ei kuulu enää tassujen hipsutusta eikä kukaan tule ovelle vastaan antamaan pusuja kun tulet töistä.
Tein itse arkun puusta, maalasin sen valkoiseksi ja kirjoitin päälle koskettavan runon. Se oli rankka tehtävä.
Mitä mieltä te olette, moni koira-ihminen on sanonut meille, että tästä ei toivu ennenkuin ottaa uuden kóiran. Vasta se auttaa kun sinä touhuat sen uuden koiran kanssa, ja tietenkin aika. Tavallaan se tuntuu kauhean väärältä....Mieheni on kuitenkin vakuuttunut että se on ainoa keino selvitä tästä edes joten kuten tervejärkisenä.
Kiitos kaikille myötätunnosta ja tsemppaamisesta. On se hyvä, etten ole ainoa "syyllinen".Itse kohta kolme kuukautta sitten rakkaan koirani menettäneenä koen samanlaisia tunteita kuin Sinä. Tuntuu, ettei pääse yli ei ympäri, kun miettii, mitä olisi voinut tehdä toisin, monenkin asian suhteen. Mietin, oliko koirallani kipuja enkä huomannut. Ajattelen, että miksi en antanut herkkuja ruuan kanssa, hänelle mieluisimpia. Kuitenkin ruokinta oli eläinlääkärin kanssa juteltu ja hyväksi havaittu ja koiralle hyväksi. Etenkin viimeistä ruokaa mietin. Jos olisin tiennyt sen viimeiseksi olisin laittanut kuppiin vain hänelle mieluisia herkkuja. Kuule, lista on pitkä niistä asioista, joilla itseäni syyllistän. Ja kuitenkin tämä koira toisen koirani kanssa on minulle ollut rakkainta maailmassa ja siltä kantilta katsoen olen kai tehnyt hyvääkin.
- saman kokenut
Surussa kirjoitti:
Itse kohta kolme kuukautta sitten rakkaan koirani menettäneenä koen samanlaisia tunteita kuin Sinä. Tuntuu, ettei pääse yli ei ympäri, kun miettii, mitä olisi voinut tehdä toisin, monenkin asian suhteen. Mietin, oliko koirallani kipuja enkä huomannut. Ajattelen, että miksi en antanut herkkuja ruuan kanssa, hänelle mieluisimpia. Kuitenkin ruokinta oli eläinlääkärin kanssa juteltu ja hyväksi havaittu ja koiralle hyväksi. Etenkin viimeistä ruokaa mietin. Jos olisin tiennyt sen viimeiseksi olisin laittanut kuppiin vain hänelle mieluisia herkkuja. Kuule, lista on pitkä niistä asioista, joilla itseäni syyllistän. Ja kuitenkin tämä koira toisen koirani kanssa on minulle ollut rakkainta maailmassa ja siltä kantilta katsoen olen kai tehnyt hyvääkin.
tälläviikolla tiistaina. Vaikka meitä näyttää olevan paljon, sekään ei helpoita suruani, mitä teen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa6315350Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?283399HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa2692424- 1281763
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.1281474Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon3691411Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E101213- 121115
Onko PS kaaoksessa?
Kuinka pahasti kulissit heiluu? Tulenarka aihe? Kyllähän vaalitappio toisensa jälkeen on vakava paikka, mutta jospa P76942- 115905