VAKAVA-koe

mielipiteitä?

Miten teillä meni VAKAVA-koe? Itsestä tuntu aika hankalalta ja olisin tosi yllättyny jos mulle tulis kutsu haastatteluun. Hakijoita on kuitenki niin tolkuttomasti verrattuna siihen määrään mitä otetaan.

43

38741

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Turhaantunut

      Itse osallistuin myös VAKAVA-kokeeseen. Kirjan sisällön ymmärsin täysin johtuen aiemmista opinnoistani, mutta itse kokeessa tuntui, etten ymmärrä mitään. En voi käsittää kokeenlaatijoiden ajatuksenjuoksua: itse koulutus vaalii syväoppimista pintaoppisen sijaan ja kokonaisuuksien hallintaa yksityiskohtien sijaan, ja itse pääsykoe oli aivan näiden vastainen! Tentit itse koulutuksessa ovat esseemuotoisia, ja esseeseen vastaaminen edellyttää asian kokonaisvaltaista ymmärtämistä, nyt koulutukseen voi päästä hakijoita joko tuurilla tai sitten ulkoa pänttäämällä. Kasvatusalan koulutukset toimivat siis täysin vastoin omia periaatteittaan ja arvojaan. Nyt ei kuitenkaan ole kyse kauppatieteen pääsykokeesta.

      Itselläni on aivan samanlaiset tuntemukset: tuskin pääsen haastatteluun. Kysymykset olivat uskomattoman vaikeita ja moniselkoisia. Harmittaa, koska kirjan sisältö oli mielenkiintoinen ja haastava, esseekysymksiin vastaaminen olisi luonnistunut minulta huomattavasti paremmin.

      Ihmettelen vain, mihin tällä pyritään? En voi ymmärtää tätä suuntaa johon jopa kasvatusala koulutuksena pyrkii - kovien arvojen omaavien koulutusten rivistöön todistellen , ettei kasvatustiede tieteenä ole mikään huuhaa -tiede.

      Kertokaa kokemuksia ja ajatuksia! Menikö jollakin hyvin tämä koe?

      • .............

        Minusta koe oli osittain jopa yllättävän helppo. Osa loppuosan tehtävistä oli vaikeampia. Minun mielestäni kysymysten (väittämien) asettelu oli tehty juuri niin, että testattiin ymmärtämistä.

      • nuppuw
        ............. kirjoitti:

        Minusta koe oli osittain jopa yllättävän helppo. Osa loppuosan tehtävistä oli vaikeampia. Minun mielestäni kysymysten (väittämien) asettelu oli tehty juuri niin, että testattiin ymmärtämistä.

        Oon samaa mieltä sun kanssas, jotkut kysymykset oli siis ihan älyttömän helppoja! Mun mielestä oli muutenkin tosi kiva tuonlainen pääsykoe ja hyvä että kaikki halukkaat pääsee osallistumaan! OOn ite tehnyt jo opettajan työtä ja on kyllä siinä huomannut että käytäntö siinä vie eteenpäin eikä niinkään se päähän päntätty tieto ja on niin paljon ihmisestä kiinni miten hyvä olet alalla,ei tiedoista!

      • fannixi

        Samaa mieltä Turhautuneen kanssa. Olen yhden maisteritutkinnon aiemmin suorittanut ja mietin alan vaihtoa ja ajattelin kokeilla kasvatustieteitä. Eipä oikein onnistunut. Itse pyrin aina ajattelemaan kokonaisuuksia ja ymmärtämään lukemaani. Vakava-koe näytti testaavan lähinnä ulkoaoppimisen taitoa. Eikö tulevilta opettajilta muuta sitten haluta?
        Eipä tullut muuta kuin pää kipeäksi niistä rasti ruutuun -jutuista. Aikakin loppui kesken.

      • Lumpi

        Minustakin testattiin nimenomaan ymmärtämistä. Olin nimittäin itse "päntännyt" vuosilukuja ja nimiä ym. nippelitietoa ja niistä ei ollut kokeessa mitään hyötyä. Sen sijaan tuli ymmärtää kokonaisuus, jotta pystyi vastaamaan.

      • jotain_vaan

        Mielestäni koe oli onnistunut. Itse en todellakaan ollut mitään nippelitietoa lukenut, vaan kokonaisuuksia ja hyvin koe mielestäni sitä mittasi. Myönnetään, että jokunen tehtävä/kysymys oli hieman kömpelö tai sekava. Tosin tämäkin voi johtua siitä, etten vain osannut kyseistä asiaa.

        Mielestäni hyvä, ettei aiemmat opinnot anna apua kokeeseen. Näin sen kuuluukin olla, vaikka myönnetään, että itsekin mielelläni hyödyntäisin kokeessa aiempia opintojani jne.

        Koe mittasi myös todella hyvin kykyä hallita ajankäyttöään ja työskentelyä stressaavassa tilanteessa. Aika ei minulla kesken loppunut, mutta työskentely piti kyllä järjestää tehokkaasti koetilanteessa. Eikös opettajan nimenomaan pidä pystyä nopeisiin päätöksiin ja työskentelyyn paineen alla?

      • esther79
        fannixi kirjoitti:

        Samaa mieltä Turhautuneen kanssa. Olen yhden maisteritutkinnon aiemmin suorittanut ja mietin alan vaihtoa ja ajattelin kokeilla kasvatustieteitä. Eipä oikein onnistunut. Itse pyrin aina ajattelemaan kokonaisuuksia ja ymmärtämään lukemaani. Vakava-koe näytti testaavan lähinnä ulkoaoppimisen taitoa. Eikö tulevilta opettajilta muuta sitten haluta?
        Eipä tullut muuta kuin pää kipeäksi niistä rasti ruutuun -jutuista. Aikakin loppui kesken.

        Mielestäni koe ei todellakaan testannut nippelitietoa tai ulkoaoppimista. Ja joku väitti , että kokeesta voisi päästä tuurilla läpi - höpön löpö.
        Mielestäni vakava-koe testasi asioiden ymmärtämistä koknaisuudessa. Hyvä koe kaiken kaikkiaan, vaikka essee olisi ollut kiva lisä kokeessa.

      • Pettynyt
        jotain_vaan kirjoitti:

        Mielestäni koe oli onnistunut. Itse en todellakaan ollut mitään nippelitietoa lukenut, vaan kokonaisuuksia ja hyvin koe mielestäni sitä mittasi. Myönnetään, että jokunen tehtävä/kysymys oli hieman kömpelö tai sekava. Tosin tämäkin voi johtua siitä, etten vain osannut kyseistä asiaa.

        Mielestäni hyvä, ettei aiemmat opinnot anna apua kokeeseen. Näin sen kuuluukin olla, vaikka myönnetään, että itsekin mielelläni hyödyntäisin kokeessa aiempia opintojani jne.

        Koe mittasi myös todella hyvin kykyä hallita ajankäyttöään ja työskentelyä stressaavassa tilanteessa. Aika ei minulla kesken loppunut, mutta työskentely piti kyllä järjestää tehokkaasti koetilanteessa. Eikös opettajan nimenomaan pidä pystyä nopeisiin päätöksiin ja työskentelyyn paineen alla?

        Laskimme yhden toisen kokeeseen osallistuneen kanssa, että jokaiseen kysymykseen oli aikaa vastata n. 37 sekuntia...se on aika vähän ottaen huomioon, että jotkin kysymykset vaativat soveltamista. Mielestäni aikaa olisi pitänyt olla ehdottomasti vaikka tunti enemmän.
        Myös kysymysten asettelut olisivat saaneet olla selkeämpiä. Mielestäni aikamoista pilkun viilaamista joissakin kohdissa...
        Huomasiko joku virhettä viimeisessä tehtävässä??

      • pettynyt
        Pettynyt kirjoitti:

        Mitä mieltä olitte tehtävästä, jossa oli vaihtoehdot: mainitaan molemmissa artikkeleissa, ei mainita kummassakaan artikkelissa? Mielestäni olisi pitänyt olla vielä vaihtoehto mainitaan vain toisessa artikkelissa.

      • jotain_vaan
        Pettynyt kirjoitti:

        Laskimme yhden toisen kokeeseen osallistuneen kanssa, että jokaiseen kysymykseen oli aikaa vastata n. 37 sekuntia...se on aika vähän ottaen huomioon, että jotkin kysymykset vaativat soveltamista. Mielestäni aikaa olisi pitänyt olla ehdottomasti vaikka tunti enemmän.
        Myös kysymysten asettelut olisivat saaneet olla selkeämpiä. Mielestäni aikamoista pilkun viilaamista joissakin kohdissa...
        Huomasiko joku virhettä viimeisessä tehtävässä??

        Mielestäni 37 sekuntia yhden virkkeen lukemiseen on enemmän kuin riittävä aika. Periaatteessa vaikka lasketaan, että ohjeiden lukemiseen ja lopullisten vastausten kopiointiin menee jonkin aikaa, on silti aikaa noin 30 sekuntia per kysymys/väite.

        Lauseen luet kuitenkin 10 sekunnissa ja joko tiedät tai et. Näin aikaa jää noin 20 sekuntia per väittämä yli ja tämän voit sitten hyödyntää soveltavammissa tehtävissä.

      • Peppi

        Te joiden mielestä koe oli helppo, huomasitteko ne monet kompakysymykset. Esim. eräässä väitteessä "vain" sana muutti koko kysymyksen. Itse meinasin ensin komapastua, niihin, onneksi kuitenkin huomasin ja ehdin korjaamaan asian. Koe testasi kokonaisuutta, kuin ulkoaosaamistakin. Kysymysten/väitteiden epätarkkuus aiheutti mielestäni enemmän ongelmia.

      • syväymmärrys

        Ihan samat fiilikset. Yleensä saan tenteistä hyviä arvosteluja. En ole pänttääjä, en vain kykene toistamaan samaa, hauki on kala. Kun sain kokeen eteeni, luin kysymyksiä, tajusin etten tule menestymään. Joo, jotkut kys olivat helppoja, mutta liian moni edellytti hyvää pän
        ttäystyötä. Ymmärtämistä ei edellytetty. Pönttö pänttääjä öärjää hyvin. Muutoinkin kys llivat sekopäisiä. Epäilen, että jos Suomen KT:t latetaan tekemään koe perehdyttyään ensin matskuun, ei mene monella hyvin.

        Ei harmita, koska menestyminen tuollaisessa kokeessa ei ole minulle saavutuksen arvoinen tavoite. Jos koe olisi ollut essee muotoinen enkä olisi menestynyt, se harmittaisi.

        Voi, voi tulevaisuuden koululaisparkoja.

    • oon pettynyt

      Joo samaa mieltä! Kohtuu helppo se ite kirja, mutta kummasti siitä oli vaikeet kysymykset saatu väsättyä.. Päätin sitten kokeessa, että yhtään en jätä tyhjäksi, eli riskillä vaan! Toivottavasti ees joku arvauksista olis oikein. ;)

      • QuikSLVR

        Mitä kysymyksiä siinä oli? Itse en päässyt kokeeseen esteen vuoksi, ja olisi mukava tietää..

      • Hemps
        QuikSLVR kirjoitti:

        Mitä kysymyksiä siinä oli? Itse en päässyt kokeeseen esteen vuoksi, ja olisi mukava tietää..

        Ensin taisi olla n. 70 oikein-väärin-väittämää kaikista artikkeleista. Sitten oli artikkeleista erikseen ja yhdessä kysymyksiä, osa yksityiskohtaisempia ja osassa testattiin kokonaisuuksien hallitsemista. Oli myös pari soveltavaa tehtävää, esim. pidemmät tekstinpätkät, joihin piti yhdistää oikea totuusteoria. Hankalimmat kysymykset taisivat olla siitä Bardyn Rousseau-artikkelista. Ongelmaperustaisesta oppimisesta kysyttiin melko paljon, mutta mielestäni ainakaan ne kysymykset eivät olleet vaikeita, jos oli ymmärtänyt mistä siinä kokonaisuudessaan on kysymys. Yksi vaikeimmista tehtävistä oli mielestäni sellainen, jossa oli väittämiä ja piti ruksata, oliko ne artikkelin perusteella oikein, väärin vai eivätkö esiintyneet artikkelissa lainkaan. Olisi ollut helpompi, jos vaihtoehdot olisivat olleet vain oikein/väärin.

        Kokonaisuudessaan ihan hyvä koe, osasivat kysyä myös kokonaisuuksista eivätkä sortuneet yksityiskohtiin. Aikaa taisi olla liian vähän, ainakin mitä täällä on ihmiset puhuneet. Minä lähdin kokeesta klo 15.35 ja olin vasta n. 5. hakija joka lähti pois.

        Välillä piti arvailla, kun en tyhjiäkään kohtia viitsinyt jättää. Vääristä vastauksista menee tosin miinuspisteitä 0,25-1, mutta voihan olla, että ne arvaukset menivätkin oikein. Nyt pitää vain odotella pari viikkoa, niin piina on ohi. :)

      • minävaan...
        Hemps kirjoitti:

        Minulle kirja oli ainakin tosi haastava ja monet itkut itketty sen takia, mutta loppujen lopuksi osasin kirjan kohtuu hyvin ja kirjottamani 20 sivun muistiinpanot tosi hyvin.
        KOkeessa jotain tiesin jotain arvasin. Ei siinä kauheesti kerinny miettimään, mulla loppu aika ihan kesken, että aika hätäseen laitoin niitä rasteja sinne, enkä kerinny edes tarkistaa. Koe oli loppujen lopuksi ihan ok, mutta mitä ihmettä tuollaisella aikarajalla testataan?? Minusta joku 3h ois ollu vähän kohtuullisempi.

      • piip
        minävaan... kirjoitti:

        moooi!

        itse osallistuin helsingissä vakava-kokeeseen ja pidin koetta hyvänä, käytännöllisenä ja määrätietoisella lukemisella hyvinkin mahdollisena selvittää kahdessa tunnissa. koe oli juuri sellainen kuin uskoinkin, eli yksityiskohtainen. miten muuten tuhansista hakijoista voitaisiin erotella ns. jyvät akanoista!? lukuaika oli kuitenkin viitisen viikkoa, joten uskon, että joka ainoa hakija pystyi sisäistämään aineiston pääajatuksen siinä ajassa. yksityiskohtaiset kysymykset testasivatkin ehkä juuri sitä, keillä on ollut kärsivällisyyttä ja tarpeeksi tahtoa opetella pienimmätkin sivulauseet. ottakaa huomioon, että esseekoekysymykset olisi ollut myös paljon vaikeampi arvostella koska korukielellä voi saada paljon aikaan.

        kuitenkin olen myös samaa mieltä, haastavahan koe oli vaikka olinkin opetellut kaiken huolella. osa kysymyksistä oli ärsyttävän moniselitteisiä ja muutamia oli sellaisiakin, joihin ei minusta löytynyt vastausta tekstien pohjalta. vastasin myös jokaiseen, eli pienellä riskillä mennään :) toivottavasti kutsu tulisi toiseen vaiheeseen edes...

      • mulperipöö
        minävaan... kirjoitti:

        Minulle kirja oli ainakin tosi haastava ja monet itkut itketty sen takia, mutta loppujen lopuksi osasin kirjan kohtuu hyvin ja kirjottamani 20 sivun muistiinpanot tosi hyvin.
        KOkeessa jotain tiesin jotain arvasin. Ei siinä kauheesti kerinny miettimään, mulla loppu aika ihan kesken, että aika hätäseen laitoin niitä rasteja sinne, enkä kerinny edes tarkistaa. Koe oli loppujen lopuksi ihan ok, mutta mitä ihmettä tuollaisella aikarajalla testataan?? Minusta joku 3h ois ollu vähän kohtuullisempi.

        Ensinnäkin esseevastausten tarkastaminen nyt, kun hakijamäärät on lähes tuplaantuneet olisi ollut käsittämättömän iso homma. Ymmärrän täysin monivalintasysteemin.

        Itse tein muistiinpanoja vajaa 100 s! Sekä luin niin hyvin kuin pystyin ja työltäni ehdin. Siitä huolimatta koe oli vaikea ja kiireen takia meni arvuutteluksi tosi iso osa kysymyksistä, kun kiireestä aiheutuneen "paniikin" ja sydämentykytyksen takia en enää pystynyt keskittymään tehtäviin. Ja todennäköisesti en pääse jatkoon :-(

      • Me&My
        mulperipöö kirjoitti:

        Minulta loppui aika kesken vakava-kokeessa. :-/
        Mielestäni olisi ollut kohtuullista ilmoittaa kun aika on lopussa. Odotin, että kokeessa mukana olleet valvojat olisivat varoittaneet esim. että "viisi minuuttia koeaikaa jäljellä", mutta ei. Tiedän, olisi varmaan itse pitänyt tuijotella kelloa taukoamatta (sen lisäksi että istuin reunimmaisena rivillä ja jouduin ainakin kymmenenkertaa nousta ylös kun joku oli tunkemassa ohi), joten itseänihän tässä saan syytellä. Arvatkaapa ottaako päästä kun olet jo laittanut vaustaukset ei-viralliseen vastauspaperiin etkä kerkeä siirtää niitä viralliselle vastauspaperille, kun kuulet ilmoituksen "koeaika on päättynyt, kynät pois ja mitään merkintöjä ei ole enää luvallista tehdä". ARRRGH !!!

      • junan tuoma
        Me&My kirjoitti:

        Pyrin ensi kertaa akateemiseen kouluun enkä ollut tätä ennen liiemmin uhrannut ajatusta edes moiselle vaihtoehdolle. Olen yksinhuoltaja, ikää 25 ja päätin, että tälle elämälle täytyy jotain tehdä. Siispä pyrin toimittuani vuoden verran opettajana kansalaisopistossa (englanti) vailla mitään muodollista pätevyyttä.

        En ehtinyt lukea kirjan kuin kaksi kertaa läpi; toisella kertaa tein alleviivauksia, mutta muistiinpanoille ei jäänyt aikaa. Keskustelin artikkeleista isäni kanssa, joka samanlaisena noviisina ne luki päällisin puolin.

        olin yllättynyt (en välttämättä kovin positiivisesti) kirjaan valittujen artikkelien aihepiireistä/vaikeasta terminologiasta. Jäi tuntu, että pitäisi osata jo aika paljon ennenkuin kouluun on mitään asiaa. Luulen pärjänneeni aika hyvin oikein/väärin kysymyksissä, mutta soveltava osuus ja "mielipide"-pohjaiset kysymykset menivät osittain arvailuksi. En myöskään ymmärrä, mitä mitataan sillä, että muistaa mikä tutkijaryhmä edustaa mitäkin totuusteorian haaraa jne. Knoppailua, sanon ma.

        Kakkosvaihe on toiveissa vaikka hainkin hieman "vasemmalla kädellä" aikapulan johdosta. Loputtomiin sitä voisi mutista kokeen rakenteesta, aikarajoituksista (itse olin valmis puolta tuntia ennen kokeen loppua ja ehdin vielä tarkistaakin) ja ylipäänsä kaikesta, mutta kyseessähän oli kokeilu ja jos tarpeeksi moni koki tämän huonona ( muistakaa jättää palautetta virallisislle sivuille), tullee vanha systeemi takaisin. Tsemppiä kaikille pyrkineille ja menestyksekästä elämää oli alanne mikä hyvänsä!

      • iikkunen
        Me&My kirjoitti:

        Minulta loppui aika kesken vakava-kokeessa. :-/
        Mielestäni olisi ollut kohtuullista ilmoittaa kun aika on lopussa. Odotin, että kokeessa mukana olleet valvojat olisivat varoittaneet esim. että "viisi minuuttia koeaikaa jäljellä", mutta ei. Tiedän, olisi varmaan itse pitänyt tuijotella kelloa taukoamatta (sen lisäksi että istuin reunimmaisena rivillä ja jouduin ainakin kymmenenkertaa nousta ylös kun joku oli tunkemassa ohi), joten itseänihän tässä saan syytellä. Arvatkaapa ottaako päästä kun olet jo laittanut vaustaukset ei-viralliseen vastauspaperiin etkä kerkeä siirtää niitä viralliselle vastauspaperille, kun kuulet ilmoituksen "koeaika on päättynyt, kynät pois ja mitään merkintöjä ei ole enää luvallista tehdä". ARRRGH !!!

        Tuolla ajan rajoituksellahan lienee testattu hakijan paineensietokykyä ja toisaalta sitä, kuka todella on lukenut ja omaksunut kirjan.
        Itse koin ajan hyvinkin riittäväksi. Tehtäviin ehti vastata hyvin, siirtää ne rauhassa paperille ja tarkistaa. Ja aikaa jäi silti puoli tuntia!

        Ei siis ongelmaa ajankäytön suhteen, eikä koe muutenkaan yllättänyt. Ymmärsin nimittäin jo ennen koetta, että tulossa olisi pitkä liuta monivalintoja, paljon ihmisiä, vähän ylimääräistä hässäkkää ja muuta sellaista. Silti olin pettynyt noihin samoihin asioihin, mistä Turhautunut mainitsi.

        Mielestäni uusi pääsykoe ei avaa ovia uudenlaiselle oppilasaineelle, jollaista esim. Opettaja-lehden palstoilla on kaipailtu. Pahimmillaanhan sisään voi päästä lauma opiskelijoita, jotka eivät kykene hahmottamaan kokonaisuuksia, vaan vaativat sekä itseltään että muilta pikkuisten nippelitietojen muistamista.
        Olinkin yllättynyt soveltavien tehtävien vähyydestä. Käytännössähän niitä olivat vain loppupään PBL-tekstikatkelma, Suutarisen artikkelissa esiintynyt taulukko ja muutama vertaileva tehtävä. Olisin odottanut koko kokeen testaavan enemmän hakijan kykyä soveltaa ja tulkita lukemaansa.

        Oppimiskäsityksistä puhuttaessahan korkeimmalle tasolle nostetaan yleensä kokonaisuuksien hahmottaminen, opitun asian tulkitsemis- ja soveltumiskyky. Tuntuu kornilta, ettei luokanopettajilta - jotka opettajan roolissa astuvat myös elinikäisen oppimisen taipaleelle - ei vaadita tällaista oppimiskykyä.
        Ymmärrän, etteivät resurssit riittäisi yli 6000 esseen lukemiseen, mutta monivalintatehtäviä laadittaessa tulisi mielestäni kiinnittää enemmän huomiota kokonaisuuksiin.

        Enkä sano tätä siksi, että tuntisin epäonnistuneeni. Yksi korkeakoulupaikka on jo alla, joten paineita ei kokeessa ollut. Se ehkä osaltaan auttoi suoritukseen, jonka turvin on lohdullista odottaa tuloksia...

      • jotain_vaan
        iikkunen kirjoitti:

        Itsellänikin aika riitti mukavasti. Sain vastaukset ruksittua vihkoseen, tehtyä analyysejä ja todennäköisyyslaskuja ja lopulta vielä puhtaaksi kirjoitettua (siirrettyä vastauslomakkeeseen). Pois lähdin puolineljän jälkeen. En tosin tiedä miten koe meni, kovasti jännittää paljonko pisteitä olen haalinut.

        Kysymyksistä olen hieman erimieltä. Mitään ääretöntä nippelitietoa ei mielestäni kysytty. Jotkin kysymykset ehkä hieman nippeliksi alkoivat mennä, mutta kokonaisuutena ei ollut pahemmin nippelikoe.

        Soveltavuus on mielestäni hankala asia pääsykokeessa. Soveltamisessa tulee enemmän tai vähemmän mukaan myös näkemysasioita. Niissä haluaa väkisin käyttää myös aiempaa tietoaan ja nämä voivat olla ristiriidassa koemateriaalin kanssa. Tällöin on mielekkäämpää kysyä kokeessa "millä perusteella henkilö X perustelee artikkelissaan näkemyksen Y epätoimivaksi?" ja antaa vaihtoehtoja. Runsas soveltaminen myös suosisi opiskelijoita, joilla on jo kokemusta soveltamisesta. Tuore ylioppilas voi vielä jännittää soveltamista aika paljon, vaikka periaattessa osaisikin. Millaisia kysymyksiä itse olisit tehnyt?

        Yliopisto-opiskelu on paljon aineiston tulkitsemista, vertailua, näkemysten muodostamista ja kokonaisuuksien hallintaa. Kuitenkin aluksi opiskelu on mielestäni melko epäkriittistä, koska aiempaa tietoa ei vertailukohdaksi ole. Kriittisyys ja soveltaminen ovat asioita, jotka kehittyvät opintojen edetessä. Tämä ainakin oma kokemukseni on.

      • MBW123

        Minusta koe oli onnistunut vaikka itse en kaikkea osannutkaan. Kokeessa oli myös ainakin pari virhettä tai sitten oli tarkoitus että ei tarvitse vastata ollenkaan. Ei tuollaisista hakijamääristä voi tehdä essee-pohjaista koetta. Se olisi aivan järjetöntä. Ei mun teksteistä saisi edes selvää. Monivalinnat on ok ja rennompi vaihtoehto. Lukuaika oli kaikille sama ja koeaika myös. Kaikille suht tasapuolinen lähtökohta. No jokaisella voi olla omat työnsä tai sitten lukevat koko 5 viikkoa kotona. Joka tapauksessa koe oli onnistunut ja kysymysten ja tehtävien on oltava tulkinnanvaraisia ja omituisia osaltaan, jotta tulee kokeessa säpinää. Monivalintakokeen suuriin etuihin liittyy myös nopea tarkastusaika. Haluammehan nopeasti tiedon miten kokeessa kävi. Monia tuntuu piinaavan epätietoisuus. Mutta lopuksi on muistutettava, että suurin osa putoaa kuitenkin kakkosvaiheessakin pois-kumpi on parempi myöhemmin vai heti-lopputulos on kuitenkin sama.

      • esther79
        jotain_vaan kirjoitti:

        Itsellänikin aika riitti mukavasti. Sain vastaukset ruksittua vihkoseen, tehtyä analyysejä ja todennäköisyyslaskuja ja lopulta vielä puhtaaksi kirjoitettua (siirrettyä vastauslomakkeeseen). Pois lähdin puolineljän jälkeen. En tosin tiedä miten koe meni, kovasti jännittää paljonko pisteitä olen haalinut.

        Kysymyksistä olen hieman erimieltä. Mitään ääretöntä nippelitietoa ei mielestäni kysytty. Jotkin kysymykset ehkä hieman nippeliksi alkoivat mennä, mutta kokonaisuutena ei ollut pahemmin nippelikoe.

        Soveltavuus on mielestäni hankala asia pääsykokeessa. Soveltamisessa tulee enemmän tai vähemmän mukaan myös näkemysasioita. Niissä haluaa väkisin käyttää myös aiempaa tietoaan ja nämä voivat olla ristiriidassa koemateriaalin kanssa. Tällöin on mielekkäämpää kysyä kokeessa "millä perusteella henkilö X perustelee artikkelissaan näkemyksen Y epätoimivaksi?" ja antaa vaihtoehtoja. Runsas soveltaminen myös suosisi opiskelijoita, joilla on jo kokemusta soveltamisesta. Tuore ylioppilas voi vielä jännittää soveltamista aika paljon, vaikka periaattessa osaisikin. Millaisia kysymyksiä itse olisit tehnyt?

        Yliopisto-opiskelu on paljon aineiston tulkitsemista, vertailua, näkemysten muodostamista ja kokonaisuuksien hallintaa. Kuitenkin aluksi opiskelu on mielestäni melko epäkriittistä, koska aiempaa tietoa ei vertailukohdaksi ole. Kriittisyys ja soveltaminen ovat asioita, jotka kehittyvät opintojen edetessä. Tämä ainakin oma kokemukseni on.

        Hyvin kirjoitit. Koe oli hyvä ja reilu, ja ei siellä kyllä nippelitietoa tivattu. Hyvin monipuolinen ja näppärä koe.

    • Tuurilla...?

      Nyt tulosten tultua pakko sanoa, että koe olisi voinut olla vaikeampi. Itse haen tänä keväänä neljään eri paikkaan, joista VAKAVA- kokeeseen osallistuin 'katellaan nyt' asenteella. Luin materiaalin kaksi kertaa, istuin kokeessa 50 min ja sain eilen kutsun toiseen vaiheeseen.

      Olen aikaisemmin hakenut valtsikaan tosissani ('uhrannut' kuukausia), mutta jäänyt pari varasijaa vaille opiskelupaikasta. Siihen suhteutettuna tämä ei tunnu oikealta systeemiltä.

      Joku mainitsi, että hakijamäärän vuoksi monivalintakoe on hyvä. Voi olla, mutta toisaalta jos koe olisi erilainen, ei hakijoita olisi niin paljon...

      • löppö82

        Nim.pettynyt mainitsi, että viimeisessä tehtävässä oli virhe. Mikä virhe? Huomasitteko muita virheitä vakava-kokeessa?

      • menmu

        Otetaanpa kuitenkin huomioon, että kirjallinen koe on vain yksi osa ja haastattelussa sitten mitataan sitä motivaatiota, missä saatetaan huomata sitten se hällä väliä-asenne. ja itsekin valtsikaan hakeneena mielestäni myöskään se systeemi ei ole ihan kohdallaan, kun asioiden osaaminen ei riitä, vaan tentataan hillitöntä nippelitietoa/vaikeasti sovellettuja asioita, kun ei muuten saada eroteltua pääsijöitä muiden joukosta.

    • Vakavasti

      Pääsykoe ei ollut niin vaikea kuin odotti, ei ollut kyllä aikaisempaa kokemusta, mutta täytyy sanoa että kaikkien niiden aakkosten ja ruudukoiden aallokossa ei voi kyllä sanoa, miten meni. Tuolla tavalla laadittu koe on aika petollinen. Hämmästyttävintä ainakin täällä Oulun päässä oli, että kysymyksiin 51-60 ei ollut ruudukoita ja ne täytyi jättää väliin! Miten tuollainen kömmähdys on mahdollista, kun ei ole kuin yksi A4, mikä pitäisi tarkistaa, että kaikki olisi kohdallaan.

      • merkurius

        Moi vaan

        olin todella ensimmäinen joka löysi kampuksen eilen. olin nimittäin paikalla anivarhain kuin varmistamalla että varmasti saavun oikeaan osoitteeseen. iltapäivä sitten ei ollut yllätys; kuin muurahaisten täyttämää. salissa oli tolkuttomasti väkeä ja meinasi siinä pala tulla. eipä mitään.
        ---
        en tiedä mikä meikäläisellä on mutta yo-kirjoitukset tai tämä: olen viimeinen luokassa tai ainakin toiseksi viimeinen, se joka kirjoittaa.
        --
        jokainen maalaisjärjellä ajatteleva pystyy tehtäviin vastaamaan mutta koe vaatii "hauki on kala" linjan, eli kirja (oikoluvulla) ulkoa. ja niin koin että monivalintatehtävät oli kompaa, ainakin osa tehtävistä ja siksi turhan haastavia. sotki se aikarajoitus, meikäläinen tarvitsee aikaa. etanallakin on sarvensa.

    • toinen yritys

      Mielestäni koe oli aika helppo. Osa kysymyksistä oli naurettavan helppoja mutta oli myös pari kysymyksiä johon en uskaltanut vastata kun ei ollut mitään hajua vastauksesta.. Viime vuonna oli sama.

      • vakavassa

        Ja nyt meni hyvin! Koska kävin viime vuonna tarkastamassa kokeen rakenteen, osasin nyt keskittyä enemmän ulkoaopetteluun. Tiedon soveltamista ja asiakokonaisuuksien hallintaa koe ei mittaa. Vain parissa tehtävässä (ville ekassa isossa tentissä ja tyttöjen ilmastokeskustelu) tarvitsi todella hyödyntää lukemaansa ja järkeillä asioita, niitä ei voinut osata ulkolubun avulla, mutta muuten kokeessa pärjää hyvin sillä. Soveltuvuuskokeissa oli viime vuonnakin puolet karseita kirjanörttejä, joita mä en ikinä päästäis opettajiks!

        Selkeästi viime vuodesta oli viisastuttu, koska kysymyksiä oli 100 vähemmän, mutta tosi helppoja. ja toisaalta kovin tulkinnanvaraisia. Erityislastentarhanopettajana tiedän, että mikään kokeessa mainituista vaihtoehdoista ei kuulu VAIN segregaatioon, mutta tehtävässä piti muistaa ulkoa artikkelissa mainitut asiat, järkeä tai ammatillista osaamista ei uskaltanut käyttää.

      • IJJ
        vakavassa kirjoitti:

        Luulisi, että opettajaksi aikovalla pitäisi olla sivistys kohdallaan. Lienee edelleenkin tarpeen pieni kirjaviisaus ja sen välittäminen, ettei yleissivistyksen pohja olisi tulevalla sukupolvella vielä huonompi mitä se monella meistä nuorista aikuisista tällä hetkellä on.

    • HUh.HuH

      Mie olin ajatellu koetta ihan erilaiseksi ja net kaikki rastitukset sai minut aivan sekasin. Ja sitte vielä ko osa niistä vastauskohista puuttu niin minun keskittyminen meni sitte siinä. Ei varmana menny hyvin.:/

      • tepsu

        Hei.

        Muistaako joku, mikä oli kirjallisen VAKAVA- kokeen maksimi pistemäärä..? Yritin etsiskellä tietoa kaikista lappusista ja netistä, mutta en löytänyt:/

      • mindeste
        tepsu kirjoitti:

        Hei.

        Muistaako joku, mikä oli kirjallisen VAKAVA- kokeen maksimi pistemäärä..? Yritin etsiskellä tietoa kaikista lappusista ja netistä, mutta en löytänyt:/

        juu, eli 210 oli maksimipistemäärä. Mut osaisko joku kertoo, et paljo oli savonlinnaa lastetarhanopekoulutuksen alin hyväksytty pistemäärä?

      • menmu
        mindeste kirjoitti:

        juu, eli 210 oli maksimipistemäärä. Mut osaisko joku kertoo, et paljo oli savonlinnaa lastetarhanopekoulutuksen alin hyväksytty pistemäärä?

        Onko 210 pistettä se maksimi silloin kun on kaikki kysymykset vai sen jälkeen, kun ne kymmenen jäi pois?

      • mindeste
        menmu kirjoitti:

        Onko 210 pistettä se maksimi silloin kun on kaikki kysymykset vai sen jälkeen, kun ne kymmenen jäi pois?

        hmm.. onko sillä väliä kun ei niistä saa pisteitä kuitenkaan? Olettaisin siis et ilman niitä.. En kyl tiiä, mut nuo kirjeet väittää ainakin sen olleen maks. pistemäärä.

    • luiku

      Olen tässä miettinyt, että minkälaista kirjallisuutta VAKAVA-kokeeseen on, jos on ollenkaan? Kun lueskelin mm. Tampereen yliopiston sivuja, niin siellä sanotaan että aineisto tulee nettiin näkyviin 7.4.2009 tai jotain sellaista. Ajattelin ensin sen tarkoittavan ettei kirjoja tarvitse ostaa, vaan aineiston voi lukea netistä? Vai tarkoittaako se sitä, että sillon vasta saa tietää mitä kirjallisuutta täytyy hankkia?

      Kiitoksia niille, jotka tietävät ja viitsivät vastata :)

      • kerran jo käynyt vakava-kok...

        Eli aineisto tulee yliopiston sivuille pdf-muodossa,eli sitä voi lukea koneelta jos haluaa, mutta se tulee myös kirjana kirjakauppoihin. Itse tulostin viime vuonna aineiston netistä,tuli halvemmaksi kuin ostaa kirja:) kirjan hinta oli kai päälle 30 euroa.

    • Älä ota VAKAVAsti

      Olihan tämä vakava-koe nyt aivan täysin kiinni sitä, miten hyvin olit kokeeseen valmistautunut. Itse en juurikaan lukenut, mutta kysymyksiin joiden aihealueen olin lukenut olivat helppoja, koska muistin kappaleet ulkoa. Päinvastaisesti sujui kysymykset joiden aihealueita en ollut lukenut. Minun mielestäni huono koe, koska ulkoaopettelijat, jotka eivät muuten olisi välttämättä yhtä päteviä, kuin toiset hakijat juuri opettajan työhön pääsevät sisään, sen sijaan, että juuri ihmiset, jotka ovat tälle alalle luotuja eivät pääse. Haastattelu tai muu vastaava voitaisiin lisätä myös ensimmäiseen vaiheeseen, jotta puntteja saisi hieman tasattua.

    • hMMMMMMmmmmMM

      Eli kaikki fiksut jotka pärjää kokeessa on huonoja opettajakandidaatteja xD ja laiskimukset jotka ei jaksa lukea niin ne ois hyviä esikuvia ja opettajia xD t. xD miten voi opettaa toista oppimaan jos ei ite opi? :S Siinä pohdittavaa :O

    • Kukkuuluuruu

      Itseäni häiritsi se jatkuva rastittelu.. silmät menee sekaisin :o olisin kyllä kaivannut laajempaa esseetä ja lyhyempää osiota raksittelusta. :)

    • Anonyymi

      Uusi kaiken kattava VAKAVA-koe artikkeli on julkaistu! Artikkelissa asiaa mm. pisterajoista, yleisistä ohjeista, sähköisestä koejärjestelmästä, erilaisia vinkkejä, todistusvalinnasta/koevalinnasta, erilaisista kokemuksista ja paljon muuta!

      Käy lukemassa ja ottamassa kaikki irti VAKAVA-kokeesta mitä lähtee!

      https://www.verkkovalmennus.com/vakava-koe

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3940
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      80
      2049
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      548
      1641
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      85
      1308
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1097
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1028
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      908
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      883
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      854
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      818
    Aihe