Olenkohan minä niin köyhä eläkeläinen, että meinasin lentää pyllylleni, katsellessani lounaiden hintoja äitienpäiviksi. 27-59€!!! per henkilö.
Joten päätin laittaa 27€ neljälle juhla-aterian. Pääruoka on lihaa paistia 10€ kg. Viipaloitu n. 150 g palasiksi ja esipaistettu pakkaseen. Jälkikäsittely uunissa ja punaviinikastike. Uudet perunat ja salaatti. Jälkiruoka kahvi ja jäätelö. Muutakin olisi vaan eivät syö.
Hinnat nousee vaan ei eläkkeet. Vai onko markka = euro? Katsokaa esim. kukkakaupan hintoja.
Terveisiä et.Suomesta
Äitienpäivälounaiden hinnat
8
820
Vastaukset 8
- Erkki.
Jokainen tulee eläkeläiseksi ja silti meistä pidetään niin huonoa huolta.
Jokaisen eläke lasken 2-3 kertaa kovemmalla vuosivauhdilla, kuin inflaatio kulkee,
kun laskelmissa on sellainen tuoteryhmä.
Mahdetaankohan korin rakennetta muuttaa tai tehdä poikkeuslakin
jottei viinan hinnan korotus nostaisi mitenkään eläkkeitä.
Silloinhan sitä muutettiin, että viinan hinta merkitsi enemmän eläkeindeksiin,
silloin kun viinan hintaa laskettiin.
(nyt kun aloitan, ”saan mukavasti”, mutta se ei ole sitä enää 10v kuluttua,
varsinkin jos sairastan)
Meillä ei paljoa enempää maksa, kun kaikilla on lievä ylipaino-ongelma ja
siksi emme koskaan syö juhla-aterioita, yms.
Tämä on meidän tapamme pysyä hoikkana.
Ja toiseksi, emme enää osaakaan laittaa ruokaa,
kun aina syömme niin vaatimattomasti.
Äitienpäivälounailla emme ajattelisikaan käydä, niiden hälinän ja rauhattomuuden vuoksi. - folk
Kallistahan tuo on,Äitien,Isänpäivä, vappulounaiden ym.hinnat nostetaan puolella.
Tosin se on yrittäjien kulta aikaa.
Harvemmin ainakin tälläsellä pikku paikkakunnalla mennään koko perheen kanssa ulos syömään,kun mennään niin silloin on jonkun juhlat,synttärit tai muut.
Täällä kyllä hinnatkin on toisenlaiset.
Ensi sunnuntaina maksamme 17,50 euroa/henkilö ja tiedän,että ruoka on laadukasta siinä paikassa.
Samassa paikassa saa arki lounaan 7-8 eurolla.
En tiedä, mutta minusta on ainakn kiva laittaa vähän parempi kolttu päälle ja toisetkin on pukeutuneet vähän juhlavammin.Äiti saa sitten ison kimpun valkovuokkoja,ei ruusuja eikä muutakaan rääsää.näillä pienillä paikkakunnilla on se, että kaikki hinnat ei tosiaan ole pilvissä.
Alle kahdellakympillä pääsee noutopöytään syömään, ei minkään hienoon ravintolaan, mutta hyvään ja siistiin paikkaan.
Tietysti sillä rahalla kotona söisi vielä seuraavanakin päivänä, mutta joskus voi vähän törsätä ja nauttia, kun ei tarvii itse kokata.- viisaus
Tellastiina kirjoitti:
näillä pienillä paikkakunnilla on se, että kaikki hinnat ei tosiaan ole pilvissä.
Alle kahdellakympillä pääsee noutopöytään syömään, ei minkään hienoon ravintolaan, mutta hyvään ja siistiin paikkaan.
Tietysti sillä rahalla kotona söisi vielä seuraavanakin päivänä, mutta joskus voi vähän törsätä ja nauttia, kun ei tarvii itse kokata.400g jauhelihapihvirasia ja mummonmuusi on yht,1.30eu.Sen kun syötät .on maha täynnä.!
- Zirkonia
viisaus kirjoitti:
400g jauhelihapihvirasia ja mummonmuusi on yht,1.30eu.Sen kun syötät .on maha täynnä.!
kun menet ulos syömään,maksat ympäristöstä, tarjoilusta, fiiliksestä, ja myös siitä, että et joudu tiskaamaan ja laittamaan safkaa, sekä sotkemaan samalla koko keittiötä.
Joskus arjen tylsyyteen hieman hemmottelua, vai mitä? - käsitys tällanen
viisaus kirjoitti:
400g jauhelihapihvirasia ja mummonmuusi on yht,1.30eu.Sen kun syötät .on maha täynnä.!
juhla-ateriasta.
Juhlapäivänä on tapana nauttia juhlallisempaa ruokaa ja tuo sun tarjoukses oli ihan tavallista arkiruokaa. Euro ja 30 senttiä, kuuluko siihen salaatit, leivät, voit, juomat, jäkiruoka, kakku ja kahvit? Maksaa se muusikin.
Jotenkin tuntuu, että et haluaisi äitejä muistettavan tarjoamalla heille tavallista erikoisempaa ateriaa. Kummallista.
- mummeliina
ainakin minut ja siinä ohessa mieheni lounaalle. Joten ei se syöminen minun eläkettäni kuluta. Se on ollut tapana jo useampana vuotena. Eikös sen niin pidä mennäkin, että äitienpäivänä äidit saavat nauttia vapaapäivästä. Tosin onhan niitä vapaapäiviä useampiakin vuoden aikana, mutta oikein virallisella vapaalla ja oikein liputtavatkin meidän äitien kunniaksi.
- 1943
vielä eli (kuoli v.1982), annoin hänelle lahjaksi vapaapäivän. Tein mm. kaikki ateriat. Hän arvosti lahjaani suuresti. Melko kallista on syödä ulkona.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 112711
Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.
Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?65551- 39526
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha73492Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät41485Hyvää yötä
Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!26483- 152434
Missähän pöytäkirja viipyy, taas?
Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett40408Hyvästi feikit hiustenpidennykset - Kerttu Rissanen hurmaa uudella hiustyylillä
Kerttu Rissanen ihastuttaa uudella hiustyylillään ja lookillaan. Rissasella on totuttu näkemään pitkät hiukset ja hiust6404- 20371