Anopin sanomisia - mitä tarkoittaa?

Hyviä neuvoja tässä, ja yritänkin aina ajoittain tarkentaa anopin sanomisia kysymällä.

Ajoittain myös aina päätän, että olen vain iloinen heidän läsnäollessaan enkä anna minkään ihmeellisen kommentin vaivata. Ja näin käykin usein. Mutta sitten välillä tulee jokin juttu, joka laittaa miettimään asioita myöhemmin.

Nytkin olimme juuri risteilyllä kaikki: me lapsi, anoppi ja appi, ja miehen veli ja vaimo (heidän lapset eivät olleet). Koska lapsemme ainoa lastenlapsi risteilyllä, niin ajattelin, että nyt appivanhemmilla aikaa olla hänen kanssaan. Asia ei kuitenkaan mennyt niin. Hytit oli myös toinen poika järjestänyt niin, että heillä molemmilla isot sviitit vierekkäin, me lapsen kanssa pienessä hytissä jonkin matkan päässä. Oli sovittu, että lähdetään Tukholmaan yhdessä aamupäivällä, "Soitellaan". Kun mies soittaa, niin ovat jo kaupungilla miehen veljen vaimon kanssa, ja me siis juuri lähdössä hytistä. (Samalla tavoin kävi edellisvuonna risteilyllä. He eivät saaneet meihin yhteyttä puhelimella (meidän hytti silloin sen verran alempana ettei puhelin toiminut jostain syystä), ja olivat lähteneet taas yhdessä kaupungille ennen meitä.)
Oli sovittu, että mennään yhdessä lounaalle n klo 13. No lounas siirretiinkin myöhemmäksi ja tavattiin vasta silloin. Syömisen jälkeen taas lähdimme eri teille, mutta sitten appivanhemat olivatkin taas olleet yhdessä miehen veljen kanssa.

No, aina ei voi voittaa.

Aivan niin kirjoitti:

Hyviä neuvoja tässä, ja yritänkin aina ajoittain tarkentaa anopin sanomisia kysymällä.

Ajoittain myös aina päätän, että olen vain iloinen heidän läsnäollessaan enkä anna minkään ihmeellisen kommentin vaivata. Ja näin käykin usein. Mutta sitten välillä tulee jokin juttu, joka laittaa miettimään asioita myöhemmin.

Nytkin olimme juuri risteilyllä kaikki: me lapsi, anoppi ja appi, ja miehen veli ja vaimo (heidän lapset eivät olleet). Koska lapsemme ainoa lastenlapsi risteilyllä, niin ajattelin, että nyt appivanhemmilla aikaa olla hänen kanssaan. Asia ei kuitenkaan mennyt niin. Hytit oli myös toinen poika järjestänyt niin, että heillä molemmilla isot sviitit vierekkäin, me lapsen kanssa pienessä hytissä jonkin matkan päässä. Oli sovittu, että lähdetään Tukholmaan yhdessä aamupäivällä, "Soitellaan". Kun mies soittaa, niin ovat jo kaupungilla miehen veljen vaimon kanssa, ja me siis juuri lähdössä hytistä. (Samalla tavoin kävi edellisvuonna risteilyllä. He eivät saaneet meihin yhteyttä puhelimella (meidän hytti silloin sen verran alempana ettei puhelin toiminut jostain syystä), ja olivat lähteneet taas yhdessä kaupungille ennen meitä.)
Oli sovittu, että mennään yhdessä lounaalle n klo 13. No lounas siirretiinkin myöhemmäksi ja tavattiin vasta silloin. Syömisen jälkeen taas lähdimme eri teille, mutta sitten appivanhemat olivatkin taas olleet yhdessä miehen veljen kanssa.

No, aina ei voi voittaa.

Lue lisää

tuolta pisti silmään ...Nyt heillä olisi ollut aikaa lapsen lapselle... Jos ymmärrän oikein, ajattelit ettähe voisivat hetken olla lapsenne kanssa. Mutta ethän vaan odottanut heitä lapsenvahdiksi, jotta te pääsisitte olemaan vapaana.

Älä tykkää pahaa vaikka tälläisen nostan esille. Monesti olen nimittäin huomannut, että matkoilla isovanhemmat toimivat lapsenvahteina ja nuoret vanhemmat menevät omia menojaan. tietysti tämä voi olla isovanhempien oma valinta.

äitikin kirjoitti:

tuolta pisti silmään ...Nyt heillä olisi ollut aikaa lapsen lapselle... Jos ymmärrän oikein, ajattelit ettähe voisivat hetken olla lapsenne kanssa. Mutta ethän vaan odottanut heitä lapsenvahdiksi, jotta te pääsisitte olemaan vapaana.

Älä tykkää pahaa vaikka tälläisen nostan esille. Monesti olen nimittäin huomannut, että matkoilla isovanhemmat toimivat lapsenvahteina ja nuoret vanhemmat menevät omia menojaan. tietysti tämä voi olla isovanhempien oma valinta.

Lue lisää

En tarkoittanut isovanhempia lapsenvahdiksi, vaan lähinnä edellisellä tarkoitin sitä, että he olisivat voineet viettää enemmän aikaa lapsenlapsensa (ja myös minun ja poikansa) kanssa. Eli olisimme kuljeskelleet vaikka suurimman osan ajasta kaupungilla yhdessä, laivalla myös he olisivat syöneet vaikka meidän kanssa ja muuta sellaista yhteistä puuhaa.

Anoppi sanoi itse, että voisi olla lapsenvahtina illalla että pääsemme yökerhoon (minulla itsellä nyt ei yökerho ollut tullut edes mieleen). Ekana iltana lapsi ei nukahtanut heidän hytissään vaan vain huusi, enkä saanut nukahtamaan meidänkään hyttiin. Ja oli ihan yliväsynyt ja nukahti syliin. Enkä sitten mennyt minnekään.
Toisena iltana onneksi älysin laittaa vaunuihin ja annoin anopille, joka keinutti uneen. Ja lapsi nukkui pari tuntia heidän hytissään, käväistiin miehen kanssa istuskelemassa hetken muualla, ja haettiin sitten lapsi omaan hyttiimme.

Joo, tottakai ensimmäinen lastenlapsi on aina erityinen. Ja tietenkin voi olla, että suosikkipoikansa lapset tulevat olemaan myös erityisempiä, ainakin tällä hetkellä näyttää siltä.

Osa näistä anopin sanomisista on tosiaan aika pahoja "sammakoita" ja ne huvittaakin ajoittain. Enkä niitä jää niin miettimään, muuten kuin siinä mielessä, että miten hän ei voi tavallaan huomata, että kommentti on jotenkin ns. eitahdikas.

Haluaisin kuitenkin oppia ymmärtämään anoppiani. Välillä meneekin ihan hyvin, välillä sitten ollaan ihan eri aaltopituuksilla. Hän tykkää jutella paljon esim. sisustuksesta, siinä hän aina oikein innostuu.

Mainitsin tossa jo toisalla, että tosiaan toinen miniä on tehnyt sen päätöksen, ettei vieraile enää appivanhempien luona ollenkaan. Hän kyllästyi kommentteihin lapsen ulkonäöstä sekä siihen, että anoppi aina esimerkiksi ihaili hänen sisaruksiaan. Mielestäni toinen miniä halusi lähinnä arvostusta appivanhemmiltaan, arvostusta siitä, että hän on hyvä. Heillä käytiinkin jo pitkään keskustelua miniä-poika-anoppi/appi-poika-miniä linjalla asioitten selvittelyssä. Eli esimerkiksi appivanhemmat tupsahtaneet yllättäin kylään, pojan perhe ollut saunomassa. Miniä sitten pessyt rauhassa itsensä loppuun, rasvaillut yms. Kun sitten päässyt muitten pariin, niin pian appivanhemmat jo lähteneet. Kohta sen jälkeen anoppi soittanut pojalleen, että oliko ollut huono hetki olla kylässä, kun miniä niin viipyi saunassa ja oli hiljainen. Ja sitten tieto taas menee miniälle, joka ihemettelee ja pahastuu jne.

Tähän minä en ole halunnut, eli haluan itse keskustella asioistani appivanhempien kanssa, en mieheni välityksellä. Pari kertaa on nyt käynyt myös niin, että miehen veli juttelee minun asioistani heidän kanssaan ja tekevät omia päätelmiään minun sanomisistani eli esim. tässä lapsen läimäytys-jutussa sekä juuri näissä "Soitellaan"-jutuissa.

Yhdessä välissä minä jopa olin anopin ja toisen miniän sanansaattaja toisillensa, koska molemmat puhuivat minulle mutta eivät osanneet puhua toisilleen. Tällä hetkellä en nyt oikein ole yhtyksissä toiseen miniään ollenkaan, mikä ehkä parempi, niin ei tule toisen miniän kanssa kummasteltua mitään appivanhempien tekemisiä.

Aivan niin kirjoitti:

Joo, tottakai ensimmäinen lastenlapsi on aina erityinen. Ja tietenkin voi olla, että suosikkipoikansa lapset tulevat olemaan myös erityisempiä, ainakin tällä hetkellä näyttää siltä.

Osa näistä anopin sanomisista on tosiaan aika pahoja "sammakoita" ja ne huvittaakin ajoittain. Enkä niitä jää niin miettimään, muuten kuin siinä mielessä, että miten hän ei voi tavallaan huomata, että kommentti on jotenkin ns. eitahdikas.

Haluaisin kuitenkin oppia ymmärtämään anoppiani. Välillä meneekin ihan hyvin, välillä sitten ollaan ihan eri aaltopituuksilla. Hän tykkää jutella paljon esim. sisustuksesta, siinä hän aina oikein innostuu.

Mainitsin tossa jo toisalla, että tosiaan toinen miniä on tehnyt sen päätöksen, ettei vieraile enää appivanhempien luona ollenkaan. Hän kyllästyi kommentteihin lapsen ulkonäöstä sekä siihen, että anoppi aina esimerkiksi ihaili hänen sisaruksiaan. Mielestäni toinen miniä halusi lähinnä arvostusta appivanhemmiltaan, arvostusta siitä, että hän on hyvä. Heillä käytiinkin jo pitkään keskustelua miniä-poika-anoppi/appi-poika-miniä linjalla asioitten selvittelyssä. Eli esimerkiksi appivanhemmat tupsahtaneet yllättäin kylään, pojan perhe ollut saunomassa. Miniä sitten pessyt rauhassa itsensä loppuun, rasvaillut yms. Kun sitten päässyt muitten pariin, niin pian appivanhemmat jo lähteneet. Kohta sen jälkeen anoppi soittanut pojalleen, että oliko ollut huono hetki olla kylässä, kun miniä niin viipyi saunassa ja oli hiljainen. Ja sitten tieto taas menee miniälle, joka ihemettelee ja pahastuu jne.

Tähän minä en ole halunnut, eli haluan itse keskustella asioistani appivanhempien kanssa, en mieheni välityksellä. Pari kertaa on nyt käynyt myös niin, että miehen veli juttelee minun asioistani heidän kanssaan ja tekevät omia päätelmiään minun sanomisistani eli esim. tässä lapsen läimäytys-jutussa sekä juuri näissä "Soitellaan"-jutuissa.

Yhdessä välissä minä jopa olin anopin ja toisen miniän sanansaattaja toisillensa, koska molemmat puhuivat minulle mutta eivät osanneet puhua toisilleen. Tällä hetkellä en nyt oikein ole yhtyksissä toiseen miniään ollenkaan, mikä ehkä parempi, niin ei tule toisen miniän kanssa kummasteltua mitään appivanhempien tekemisiä.

Lue lisää

Tuon toisen miniän valitsema taktiikka, "kukin elää tavallaan", sopisi ainakin minulle, jos olisin vastaavassa tilanteessa. Anoppi muuttaa käytöstään, kun ja jos hän itse havaitsee tarvetta muutokseen. On kaksi tapaa lähestyä asiaa: voimme joko keskustella asiasta kyseisen henkilön kanssa ja jos tämä epäonnistuu, voimme keskustella lisää tai koetamme vaan jatkaa elämää, eläen omilla, oman ydinperheen ehdoilla.

En ole koskaan "keskustellut" anoppini kanssa, olemme puhuneet vain neutraaleista asioista: mitä lehdestä luimme, miten tehdään tiettyä ruokaa. Hänellä on suosikkinsa, kuten kaikilla äideillä, mieheni ei kuulu näihin, paitsi erityistapauksissa, kun hänen neuvojaan kaivataan. Nämä muut, viralliset suosikit ovat vähitellen alkaneet elää omaa elämäänsä, kuitenkin edelleen jatkavat vanhalla linjalla, en ymmärrä heitä. Soittelevat joka päivä anoppilaan, kertovat pienimmätkin asiansa äidilleen. Ihmettelevät, miksi kumppani hermostuu tällaisesta.


Olet koettanut keskustella asiasta anopin kanssa, se on hyvä. Pelkkä keskustelu ei aina valitettavasti riitä muuttamaan ihmisen käytöstä, siihen yleensä tarvitaan jotain muuta, dramaattisempaa, sellaista, joka pakottaa huomaamaan asian. Aiemmassa viestissäsi kerroit, että miehesi on huomannut saman vertailun veljesten välillä, tällainen tapa on juurtunut syvälle ja siitä kertovat nämä anopin möläytykset.

Anoppisi muistuttaa omaa anoppiani aika tavalla, hänkin möläyttää, ei aivan tuolla lailla kuin sinun, mutta möläyttää kuitenkin. Puuttuu mieheni sisarusten asioihin, jotka eivät hänelle kuulu, mutta koska hänelle kerrotaan niistä, hän ei voi olla puuttumatta niihin. Sekametelisoppa on valmis. Sisarukset kertoilevat siten meille, mitä anoppini sanoi heille, kun he olivat ensin sanoneet anopille näin ja näin, ja minä vaan vastaan ymh ymh ja nyökyttelen vieressä.

Tuntuu, että anopiltani ja apelta on jäänyt ihmissuhdekoulun alkeet väliin, he eivät ole olleet paljoakaan tekemisissä ulkopuolisten kanssa, ohimennen tietenkin työelämässä, mutta ne hetket ovat olleet pieniä. He eivät ole onnistuneet rakentamaan suhdetta ulkopuolisiin, käyvät kylässä vain naapureilla ja sukulaisissa, he vain ovat mitä ovat. Heitä ei kiinnosta muiden, meidän, elämä oikeasti. Koskaan ei ole tullut mitään, "hei, mitä sulle kuuluu" -puhelua. Menisin varmaan mykäksi ihmetyksestä. Enkä edes odota sitä heiltä enää. He vain ovat tällaisia. Enkä pysty muuttamaan heitä. Ihminen on mitä on.

tai elettävä kirjoitti:

Tuon toisen miniän valitsema taktiikka, "kukin elää tavallaan", sopisi ainakin minulle, jos olisin vastaavassa tilanteessa. Anoppi muuttaa käytöstään, kun ja jos hän itse havaitsee tarvetta muutokseen. On kaksi tapaa lähestyä asiaa: voimme joko keskustella asiasta kyseisen henkilön kanssa ja jos tämä epäonnistuu, voimme keskustella lisää tai koetamme vaan jatkaa elämää, eläen omilla, oman ydinperheen ehdoilla.

En ole koskaan "keskustellut" anoppini kanssa, olemme puhuneet vain neutraaleista asioista: mitä lehdestä luimme, miten tehdään tiettyä ruokaa. Hänellä on suosikkinsa, kuten kaikilla äideillä, mieheni ei kuulu näihin, paitsi erityistapauksissa, kun hänen neuvojaan kaivataan. Nämä muut, viralliset suosikit ovat vähitellen alkaneet elää omaa elämäänsä, kuitenkin edelleen jatkavat vanhalla linjalla, en ymmärrä heitä. Soittelevat joka päivä anoppilaan, kertovat pienimmätkin asiansa äidilleen. Ihmettelevät, miksi kumppani hermostuu tällaisesta.


Olet koettanut keskustella asiasta anopin kanssa, se on hyvä. Pelkkä keskustelu ei aina valitettavasti riitä muuttamaan ihmisen käytöstä, siihen yleensä tarvitaan jotain muuta, dramaattisempaa, sellaista, joka pakottaa huomaamaan asian. Aiemmassa viestissäsi kerroit, että miehesi on huomannut saman vertailun veljesten välillä, tällainen tapa on juurtunut syvälle ja siitä kertovat nämä anopin möläytykset.

Anoppisi muistuttaa omaa anoppiani aika tavalla, hänkin möläyttää, ei aivan tuolla lailla kuin sinun, mutta möläyttää kuitenkin. Puuttuu mieheni sisarusten asioihin, jotka eivät hänelle kuulu, mutta koska hänelle kerrotaan niistä, hän ei voi olla puuttumatta niihin. Sekametelisoppa on valmis. Sisarukset kertoilevat siten meille, mitä anoppini sanoi heille, kun he olivat ensin sanoneet anopille näin ja näin, ja minä vaan vastaan ymh ymh ja nyökyttelen vieressä.

Tuntuu, että anopiltani ja apelta on jäänyt ihmissuhdekoulun alkeet väliin, he eivät ole olleet paljoakaan tekemisissä ulkopuolisten kanssa, ohimennen tietenkin työelämässä, mutta ne hetket ovat olleet pieniä. He eivät ole onnistuneet rakentamaan suhdetta ulkopuolisiin, käyvät kylässä vain naapureilla ja sukulaisissa, he vain ovat mitä ovat. Heitä ei kiinnosta muiden, meidän, elämä oikeasti. Koskaan ei ole tullut mitään, "hei, mitä sulle kuuluu" -puhelua. Menisin varmaan mykäksi ihmetyksestä. Enkä edes odota sitä heiltä enää. He vain ovat tällaisia. Enkä pysty muuttamaan heitä. Ihminen on mitä on.

Lue lisää

Tuntui hieman samalta appivanhempiesi elämä noissa ihmiskuvioissa. Poikiensa mukaan appivanhemmat eivät esim. yleensä ole koskaan niin sanotusti kyläilleet missään, he eivät vain sitä tehneet, eivät edes perheenäkään. Ehkä heillä on niin paljon omassa elämässään (ovat yrittäjiä) että eivät sitten jaksa muuta.

Tämä keskustelu on kuitenkin ollut ajatuksia avartavaa. Meitä on moneksi.

Kiitos vastauksista, vastaanpa nyt ainakin tähän. Selvennän vielä, että en minä näitä niin kauheasti mieti. Ja esimerkit oli ehkä osaksi huonoja, mutta noi tuli mieleen.

Perheenperustamiskommenteilla tarkoitin lähinnä sitä, että eikö se kuitenkin ole miniän ja pojan välinen asia, milloin suhteessa edetään, eikä anopin tulisi niitä kommentoida muutoin kuin onnitella sitten tarvittessa. Kun olimme menneet naimisiin (2,5 vuotta seurustelun alusta) niin parin kuukauden kuluttua anoppi lähetti kortin lomamatkaltansa ja siinä luki näin: Katselen tässä parvekkeelta vastapäisellä katolla olevaa haikaraa pesässään, ettei sillä vain olisi uutisia vau... Lomaterveisin... Mitään muuta siinä kortissa ei siis lukenut. Mielestäni tämä kommentointi ei ole kohteliasta.

Mieheni veli kertoi meille heti raskauden alussa, kun heille odotettiin vauvaa. Me emme tietenkään paljastaneet sitä, vaan annoimme heidän kertoa sen ajallaan. Ja niin tietenkin olisimme miehen veljenkin toivoneet tekevän. Olin tietenkin vihainen miehen veljelle, kerroin sen hänelle, hän pyysi anteeksi. Tässä ehkä sitten korostui se, että taas olisin halunnut anopinkin myöntävän, että hänen suosikkipoikansa teki jotain väärin. Toisen pojan suosiminen on ihan päivittäistä, siinä asiassa en ole kyllä vainoharhainen. Olen yrittänyt siihen tottua.

Tämä anopin "soitellaan" kommentti luo vain usein ns. turhia tilanteita, joissa me odotamme heitä jonnekin tms. Ja sitten anoppi joutuu selittelemään, miten hän ei tarkoittanut niin. Haluan juuri päästä eroon kaikenlaisesta selittelystä.

He tietenkin muuttivat isompaan asuntoon sen vuoksi, että me kaikki mahdumme sinne paremmin lapsinemme. Olin anopin kanssa aikaisemmin puhunut, miten sitten menen töihin aika aikaiseen ja jos anoppi sitten katsoo lasta, ainakin aluksi ennen kuin laitetaan hoitoon. Nyt he asuvat toisella puolella pääkaupunkia, ja meidän on ihan mahdoton saada lapsemme esim. heidän luo aamuruuhkassa. Heidän luo kestää ajaa illalla klo 18 noin 45min, niin aamuruuhkassa vielä pahempi.

Muutenkin nyt näemme harvemmin, sillä enää en pääse heille kävellen kuin aiemmin. Meillä on yksi auto, jolla mieheni käy töissä ja auto siis hänellä yleensä arkisin klo 8-18. Meillä on myös iltaisin omia sovittuja harrastuksia. Näkemiset painottuu sitten viikonloppuun, eikä aina sitten siihenkään, sillä joskus haluamme myös muuta menoa itsellemme tai olla vain kotona. Aikani yritin kutsua heitä meille vauvan ollessa vastasyntynyt-muutamia kuukausia, aina meni niin, että meidän oli mentävä heille. Ja myöhemmin anopin kanssa keskustellessa tuli ilmi, että he haluavat meidän käyvän heillä eikä toisinpäin.

Joten he tavallaan muuttivat kauemmaksi meistä, ja jotenkin nyt olettavat minun samalla lailla vierailevan, vaikka välimatka muuttui aika hankalaksi (julkisilla menee ainakin 1,5 tuntia suuntaansa). Aikaisemmin siis kävelymatka 10 min.

Haluaisin ymmärtää anoppia, mutta tosiaan tuntuu että olemme ns.törmäyskurssilla välillä. Toinen miniä on saanut tarpeekseen anopin kommenteista, ja ei nykyään enää vieraile heillä ollenkaan, vaikka tosiaan asuvat lähellä heitä.

Minä en kyllä näe noissa asioissa minkäänlaista ikäkriisin aikaansaamaa ilmiötä? Mikä siellä nyt kertoo, että ko. anopilla olisi "ikäkriisi?" Haloo!

Vaihdevuodet - no ne on kyllä useimmilla 58-vuotiailla naisilla jo olleet ja menneet.

Älkää selitelkö joka ikistä asiaa millään hemmetin ikäkriiseillä. Kyllä suurin osa tavallisista naisista ikääntyy ihan luonnollisesti ilman sen kummempia kriisejä.

Tähän varsinaiseen asiaan sanoisin minäkin, että oikein mikään noista esimerkeistä ei kerro, että anopissa olisi jotain vikaa. Miksi hänen tekemisiään ja sanomisiaan täytyy tuolla lailla kaiken aikaa analysoida? Entä jos anopilla olisikin itsellään vihko, johon hän kirjoittaisi kaikki miniöitten sanomiset ja ilmeet yms. Niitä sitten vatkaisi ja analysoisi ystäviensä kanssa, että mikä sillä miniällä oikein on ja mitä se milläkin tarkoitti.

Aika tavalliselta ihmiseltä vaikuttaa anoppisi.

Eräs ihminen kirjoitti:

Minä en kyllä näe noissa asioissa minkäänlaista ikäkriisin aikaansaamaa ilmiötä? Mikä siellä nyt kertoo, että ko. anopilla olisi "ikäkriisi?" Haloo!

Vaihdevuodet - no ne on kyllä useimmilla 58-vuotiailla naisilla jo olleet ja menneet.

Älkää selitelkö joka ikistä asiaa millään hemmetin ikäkriiseillä. Kyllä suurin osa tavallisista naisista ikääntyy ihan luonnollisesti ilman sen kummempia kriisejä.

Tähän varsinaiseen asiaan sanoisin minäkin, että oikein mikään noista esimerkeistä ei kerro, että anopissa olisi jotain vikaa. Miksi hänen tekemisiään ja sanomisiaan täytyy tuolla lailla kaiken aikaa analysoida? Entä jos anopilla olisikin itsellään vihko, johon hän kirjoittaisi kaikki miniöitten sanomiset ja ilmeet yms. Niitä sitten vatkaisi ja analysoisi ystäviensä kanssa, että mikä sillä miniällä oikein on ja mitä se milläkin tarkoitti.

Aika tavalliselta ihmiseltä vaikuttaa anoppisi.

Lue lisää

... on siis kuitenkin oppia ymmärtämään anoppiani. Kerroin noita esimerkkejä sen vuoksi, että josko siitä jotain selviäisi.

Minua harmittaa noi niin sanotukset pienet törmäykset. Niinkuin tuota viimeistä "Soitellaan"-juttua selvittelivät mieheni, miehen veli, anoppi ja luultavasti siihen väliin on appiukkokin jotain jyrähtänyt. Minä en siis pyytänyt ketään selvittelemään. Sanoin miehelleni, että äitinsä sanoi vielä soittelevansa ennen kuin lähtevät. Meidän lähtökiiressään mies soitti veljelleen, ja selvisi, että he kaikki olivat jo lähteneet, vaikka piti lähteä yhdessä. Mieheni sitten sanoi, että äitinsä oli sanonut soittavansa ennen kuin lähtevät... ja keskustelua. Ja sitten miehen veli vielä soitti uudelleen samasta asiasta miehelle.

Tavatessamme sanoin kuitenkin anopille, että luulin hänen vielä soittavan ennen lähtöä. Hän taas sanoi minun sanoneen, että meillä menee vielä tunti pari (näin olin sanonutkin, ja siihen anoppi minulle vastasi silloin, että eivät hekään vielä lähde). Ja sen jälkeen anoppi sanoi Soitellaan. Eli minä jäin selkeästi siihen vaikutelmaan, että soitellaan ennen lähtöä. Ja anoppi sitten ilmeisesti ajatteli, että meillä menee niin kauan, että he lähtevät aikaisemmin ja tarkoitti varmaan soittelemisella, että soitellaan sitten myöhemmin.

Juuri tällaisista ns. yhteentörmäyksiä haluan välttää. Ja tätä sattuu siis usein ja eri asioissa.

Aivan niin kirjoitti:

... on siis kuitenkin oppia ymmärtämään anoppiani. Kerroin noita esimerkkejä sen vuoksi, että josko siitä jotain selviäisi.

Minua harmittaa noi niin sanotukset pienet törmäykset. Niinkuin tuota viimeistä "Soitellaan"-juttua selvittelivät mieheni, miehen veli, anoppi ja luultavasti siihen väliin on appiukkokin jotain jyrähtänyt. Minä en siis pyytänyt ketään selvittelemään. Sanoin miehelleni, että äitinsä sanoi vielä soittelevansa ennen kuin lähtevät. Meidän lähtökiiressään mies soitti veljelleen, ja selvisi, että he kaikki olivat jo lähteneet, vaikka piti lähteä yhdessä. Mieheni sitten sanoi, että äitinsä oli sanonut soittavansa ennen kuin lähtevät... ja keskustelua. Ja sitten miehen veli vielä soitti uudelleen samasta asiasta miehelle.

Tavatessamme sanoin kuitenkin anopille, että luulin hänen vielä soittavan ennen lähtöä. Hän taas sanoi minun sanoneen, että meillä menee vielä tunti pari (näin olin sanonutkin, ja siihen anoppi minulle vastasi silloin, että eivät hekään vielä lähde). Ja sen jälkeen anoppi sanoi Soitellaan. Eli minä jäin selkeästi siihen vaikutelmaan, että soitellaan ennen lähtöä. Ja anoppi sitten ilmeisesti ajatteli, että meillä menee niin kauan, että he lähtevät aikaisemmin ja tarkoitti varmaan soittelemisella, että soitellaan sitten myöhemmin.

Juuri tällaisista ns. yhteentörmäyksiä haluan välttää. Ja tätä sattuu siis usein ja eri asioissa.

Lue lisää

Vaikutat todella joustavalta ihmiseltä, joka haluaa olla sovussa ja väleissä kaikkien kanssa :)

Mitäpä jos keskittyisit välillä vähän enemmän vain omaan elämään, omaan parisuhteeseen ja omaan lapseen. Unohda ne anopit ja apet, veljet ja muut sen semmoiset.

Tärkeintä elämässä on nimittäin sinä itse, lapsesi ja oma parisuhteesi - siinä kohteet jotka kantavat läpi elämän, pitkälle.

Jos nuo sukulaiset haluavat tavata, niin tehkää se kerrankin omilla ehdoillanne. Varautukaa tietty mahdollisiin vastoinkäymisiin, jos tätä neuvoani noudatatte. Mielestäni on kuitenkin parempi puhdistaa pöytä omaa elämää varten kuin vähitellen katkeroitua kaikenmaailman parempihuonompi -erottelujen myötä. Tsemppiä!

Yleensä haluavat sitä omaa epäonnistunutta elääänsä, nyt väkisin päteä sen uuden puolison
kautta. Kyllä minä tiedän miten pitää tehdä,
vaikka itse olisi tehnyt kaikki päin P.tä oman
puolisonsa kanssa.

Minä soittaisin, jos tarvitsisin anopin apua, ja se jäisi soiton päähän.

Mutta jos soitteleminen tulee tavaksi, niin että ei voi koskaan sopia mitään varmuudella, niin hakisin avun muualta.
Minä haluan, että asiat on selvästi päätetty, ja näin sitten edetään.

Varmistus kirjoitti:

Minä soittaisin, jos tarvitsisin anopin apua, ja se jäisi soiton päähän.

Mutta jos soitteleminen tulee tavaksi, niin että ei voi koskaan sopia mitään varmuudella, niin hakisin avun muualta.
Minä haluan, että asiat on selvästi päätetty, ja näin sitten edetään.

Lue lisää

Minäkin haluaisin mieluummin, että asiat olisi sovittu. Mutta anoppi sanoo melkein aina että "Soitellaan vielä". Ja sitten tosiaan joudumme törmäyskurssille milloin mistäkin. Eli vaikka anoppi edellisenä päivänä, että he voisivat tulla meille illalla käymään, mutta "Soitellaan vielä".

No sitten ostan vaikka jotain kahvin kanssa kaupasta tms. Seuraavana päivänä klo 19 heitä ei vieläkään kuulu ja soitan anopille: "Me ollaan täällä lenkillä. Ei, ei me sitten tultukaan, kun ajateltiin nyt lähtee lenkille."

Että en sitten nykyään enää valmistele mitään erikoista, kun ei ikinä tiedä tulevatko he vai eivät. Appiukkokin tekee vähän samaa eli sanoo tulevansa, ja sitten iltayhdeksältä huomataan, että eipä sitten näkynyt. Olemme aika paljon kotona viihtyvää sorttia, mutta olisihan se kuitenkin kohteliasta ilmoittaa, jos ei tulekaan.

Aivan niin kirjoitti:

Minäkin haluaisin mieluummin, että asiat olisi sovittu. Mutta anoppi sanoo melkein aina että "Soitellaan vielä". Ja sitten tosiaan joudumme törmäyskurssille milloin mistäkin. Eli vaikka anoppi edellisenä päivänä, että he voisivat tulla meille illalla käymään, mutta "Soitellaan vielä".

No sitten ostan vaikka jotain kahvin kanssa kaupasta tms. Seuraavana päivänä klo 19 heitä ei vieläkään kuulu ja soitan anopille: "Me ollaan täällä lenkillä. Ei, ei me sitten tultukaan, kun ajateltiin nyt lähtee lenkille."

Että en sitten nykyään enää valmistele mitään erikoista, kun ei ikinä tiedä tulevatko he vai eivät. Appiukkokin tekee vähän samaa eli sanoo tulevansa, ja sitten iltayhdeksältä huomataan, että eipä sitten näkynyt. Olemme aika paljon kotona viihtyvää sorttia, mutta olisihan se kuitenkin kohteliasta ilmoittaa, jos ei tulekaan.

Lue lisää

Juuri niin, tuevat jos tulevat.
Kutsuja ei minun puoleltani satelisi, ja jos kysymyksessä olisi vaikka lastenhoitokeikka tärkeän menonn vuoksi, niin hakisin hoitajan ilman vaiheita muualta.

Ei appivanhempien tarvitsekaan olla ja tulla. Sanoisivat vain suoraan.
Vastaisuudessa voisit tietysti sanoa, että soittakaa sitten ennen klo 18, koska jos ette tule, menemme elokuviin.

Olen nelinkertainen anoppi, 58-vuotias ja työelämässä.

En minäkään pysty näkemään, mistä tässä nyt noin iso haloo on noussut. Ihan tavallista elämää muuten, mutta missä on ilo, hauskanpito ja huumori teidän suvun elämästä?

Jos se ikäkriisi tai mikä tahansa kriisi onkin tämän ketjun aloittaneella miniällä?
No, herraisä sentään, vitsi vitsi. Sataa muuten puukkoja miniärintaman suunnalta : = )

tehkää miniät perässä kirjoitti:

Olen nelinkertainen anoppi, 58-vuotias ja työelämässä.

En minäkään pysty näkemään, mistä tässä nyt noin iso haloo on noussut. Ihan tavallista elämää muuten, mutta missä on ilo, hauskanpito ja huumori teidän suvun elämästä?

Jos se ikäkriisi tai mikä tahansa kriisi onkin tämän ketjun aloittaneella miniällä?
No, herraisä sentään, vitsi vitsi. Sataa muuten puukkoja miniärintaman suunnalta : = )

Lue lisää

Osuit ehkä juuri oikeaan, ehkä sitä huumorin kukkaa tässä perheyhteisössä ei oikein olekaan... Tai ainakin voi olla, että sitä on vain vähäisessä määrin... En ole edes ajatellut asiaa. Mutta mitä enemmän sitä ajattelen, niin voipi pitää paikkansa. Lapsista iloitaan, mutta aikuisten kesken on enemmänkin sitten ehkä sitä suorittamista, ja toistensa sietämistä.

Edelleen peräänkuulutan sitä, että kirjoitin noita esimerkkejä anopin sanomista juuri sen vuoksi, että haluaisin oppia ymmärtämään anoppiani. Koska nykyään tapahtuu monia ns. väärinymmärryksiä puolin ja toisin, ja sitten on kohta koko suku selittelemässä. Inhoan sitä.

En minä noita asioita kauheasti mieti, en välttämättä ollenkaan. Mutta sitten saattaa tulla mitta täydeksi välillä, ja sellaisen puuskassa taisin tämänkin kirjoittaa.

Haluaisin vain ymmärtää anoppiani. Tiedän sen onnistuvan niin parhaiten, että kysyn asioita häneltä. Hän ei kuitenkaan helposti kerro ajatuksiaan tai tunteitaan ja usein juttelu on juuri sitä pinnallista, ja töksäyttelyä ja ymmärretään toisiamme väärin. Haluaisin kuitenkin suhteemme olevan toisenlainen ja ajattelin, että josko joku osaisi hieman valaista asioita, että mitä voisi olla anopin kommenttien ja tekemisten takana.

Aivan niin kirjoitti:

Osuit ehkä juuri oikeaan, ehkä sitä huumorin kukkaa tässä perheyhteisössä ei oikein olekaan... Tai ainakin voi olla, että sitä on vain vähäisessä määrin... En ole edes ajatellut asiaa. Mutta mitä enemmän sitä ajattelen, niin voipi pitää paikkansa. Lapsista iloitaan, mutta aikuisten kesken on enemmänkin sitten ehkä sitä suorittamista, ja toistensa sietämistä.

Edelleen peräänkuulutan sitä, että kirjoitin noita esimerkkejä anopin sanomista juuri sen vuoksi, että haluaisin oppia ymmärtämään anoppiani. Koska nykyään tapahtuu monia ns. väärinymmärryksiä puolin ja toisin, ja sitten on kohta koko suku selittelemässä. Inhoan sitä.

En minä noita asioita kauheasti mieti, en välttämättä ollenkaan. Mutta sitten saattaa tulla mitta täydeksi välillä, ja sellaisen puuskassa taisin tämänkin kirjoittaa.

Haluaisin vain ymmärtää anoppiani. Tiedän sen onnistuvan niin parhaiten, että kysyn asioita häneltä. Hän ei kuitenkaan helposti kerro ajatuksiaan tai tunteitaan ja usein juttelu on juuri sitä pinnallista, ja töksäyttelyä ja ymmärretään toisiamme väärin. Haluaisin kuitenkin suhteemme olevan toisenlainen ja ajattelin, että josko joku osaisi hieman valaista asioita, että mitä voisi olla anopin kommenttien ja tekemisten takana.

Lue lisää

Mitäpä, jos sinä ketjun aloittanut tietoisesti muutat suhtautumista anoppiisi. Tästä lähtien älä ota kuuleviin korviisi hänen kommenttejaan. Jos he lupaavat tulla kylään,älä ihmeessä varaudu mitenkään. Päin vastoin lähdet pitkälle lenkille ja saavut iloisesti naureskelle kotiin, jos vaikka olvat siellä odotelleet. Selitä heille, että kiva kun tulitte - pitikö teidän tulla? Eli kääntäen samaa käyttäytymiskaavaa: ikäänkuin unohdat kaiken mitä on sovittu ja luvattu.

Tämä on sitä valtataistelua - he haluavat päättää kaikesta ja antavat ymmärtää, että teidän mielipiteellämme ei ole merkitystä. Johtaja siis päättää asiat ja alempi kasti kestää kaiken mukisematta. Siihen kannattaa vastata täydellisellä välinpitämättömyydellä. Ei tarvitse repiä hermojaan eikä miettiä mitä ne nyt tarkoitti? Oma perhe ykköseksi eikä nöyristelyä!

Aivan niin kirjoitti:

Osuit ehkä juuri oikeaan, ehkä sitä huumorin kukkaa tässä perheyhteisössä ei oikein olekaan... Tai ainakin voi olla, että sitä on vain vähäisessä määrin... En ole edes ajatellut asiaa. Mutta mitä enemmän sitä ajattelen, niin voipi pitää paikkansa. Lapsista iloitaan, mutta aikuisten kesken on enemmänkin sitten ehkä sitä suorittamista, ja toistensa sietämistä.

Edelleen peräänkuulutan sitä, että kirjoitin noita esimerkkejä anopin sanomista juuri sen vuoksi, että haluaisin oppia ymmärtämään anoppiani. Koska nykyään tapahtuu monia ns. väärinymmärryksiä puolin ja toisin, ja sitten on kohta koko suku selittelemässä. Inhoan sitä.

En minä noita asioita kauheasti mieti, en välttämättä ollenkaan. Mutta sitten saattaa tulla mitta täydeksi välillä, ja sellaisen puuskassa taisin tämänkin kirjoittaa.

Haluaisin vain ymmärtää anoppiani. Tiedän sen onnistuvan niin parhaiten, että kysyn asioita häneltä. Hän ei kuitenkaan helposti kerro ajatuksiaan tai tunteitaan ja usein juttelu on juuri sitä pinnallista, ja töksäyttelyä ja ymmärretään toisiamme väärin. Haluaisin kuitenkin suhteemme olevan toisenlainen ja ajattelin, että josko joku osaisi hieman valaista asioita, että mitä voisi olla anopin kommenttien ja tekemisten takana.

Lue lisää

Mitä vanhemmaksi tulee, sen helpompi on antaa toisen olla sellainen kuin on. Tiedän sen kokemuksesta, koska takanani on useampi vuosikymmen.

Nuorena oli käsittävinään, että toinen on sen ja sen sorttinen ihminen, ja sitten itse saatoin loukkaantua, kun hän ei ollutkaan luulemani tyyppi. Kuvittelin, että toisen luonteen tai hänen asenteensa voi kääntää pelkällä puheella.
Yritin "keskustella".
Mitäpä se hyödyttää.

Asioista voidaan keskustella, tapahtumia voidaan kertoa ja kerrata, mutta ei toisen luonteenpiirteitä voida miksikään muuttaa. On joustettava ja otettava toiset sellaisina kuin he ovat.
Ainoa, jota mahdollisesti VOI muuttaa, on ihminen itse. Kuinka helppoa se sitten on, on jokaisen itsensä huomattava.
Mielestäni ei kannata yrittää muuttaa itseään toisten mieleiseksi. Se onnistuu vain oman itsekunnioituksen kustannuksella. Olen sitäkin aikanani opetellut, ja tultuani opiskelussani tien päähän, katkesivat välini ko. ihmisiin kokonaan, koska olin heidät opettanut siihen, että olen niin mukava ja samaa mieltä joka asiassa. Vastarintani sitten vuosien päästä oli vain ihmeellistä ja heidän mielestään varmaan johtui stressistä ja vaihdevuosista.

Mutta opettele siis ottamaan ihmiset sellaisenaan. Jos ovat epäluotettavia, toimi sen mukaan. Ei mitään tärkeää heidän kanssaan sovita.
Huumorilla vain. "Joo-joo, tavataan sitten!"

Kun olet itse järjestelmällinen ja sanasi pitävä, niin ehkä heidän asenteensa muuttuu, mutta opettamalla se ei muutu. "Joka ei pahene, ei parane", sanotaan.

Olisikohan aika antaa anteeksi itselle ja muille? Monta mukavaa hetkeä menee ohi suun. Kun näyttää nimittäin siltä, että molemmissa on ollut vikaa. Ja kannat tuota asiaa mielessäsi kuin naisen joen yli auttaneen papin pappistoveri - hetkessä eläminen, tässä ja nyt, on elämisen taitoa.