Otin eron äidistä

Kehotat antamaan anteeksi.
Miksi?
Pitäisikö antaa anteeksi ihmiselle, joka ei anteeksiantoa ole pyytänyt eikä käsitä sellaista edes tarvitsevansa.

Oman elämän vuoksi on tärkeää päästä eroon ihmisestä, joka alistaa ja nöyryyttää.

Tämä iänikuinen anteeksiantamisen idea on minua aina ärsyttänyt. Jos ajatellaan mitä tahansa tilannetta, jossa toinen on vahvempi, niin mitä se anteeksiantaminen hyödyttää? Alistaja on kuin rippituolita päässyt, synnitön ja vapaa edellisistä teoistaan.
Nyt hän voi jatkaa kuin ennenkin. Ilma on "puhdistettu". Jos alistettu alkaa taas vinkua ja vastustella, niin hänelle on helppo sanoa halveksien, että tämä sinun asenteesihan selvitettiin juuri, ja silloin sovimme vanhat pois. Mitä sinä nyt siinä mangut! Et kai kuvitellut, että en sanoisi edelleenkin, mitä mieltä asioista olen!

Ei jatkuvaa alistajaa tarvitse sietää. Anteeksiannon aika on vuosien kuluttua, kun alistajalle on ehkä selvinnyt, ettei hän olekaan erehtymätön.
Joka tapauksessa välit on syytä katkaista omanarvontunnon takia.

EI VOI ANTAA ANTEEKIS JOS ON LOUKATTU PAHASTI,MULLA SAMA KOKEMUS JOTA KUKAAN EI YMMÄRRÄ.VAIKKA NÄHNEET JA SILTI MUA SYYTETÄÄN, EN JAKSAA ENÄÄ SELLAISTA KUUNNELLA.
ASIAT EI OLE AINA NIINKIN NÄYTETÄÄN!

YKSI JOKA PETTYNY kirjoitti:

EI VOI ANTAA ANTEEKIS JOS ON LOUKATTU PAHASTI,MULLA SAMA KOKEMUS JOTA KUKAAN EI YMMÄRRÄ.VAIKKA NÄHNEET JA SILTI MUA SYYTETÄÄN, EN JAKSAA ENÄÄ SELLAISTA KUUNNELLA.
ASIAT EI OLE AINA NIINKIN NÄYTETÄÄN!

Lue lisää

Anteeksi antaminen ei tarkoita sitä, että hyväksyt äitisi teot! Kun annat anteeksi, niin vapautat ITSESI VIHASTA JA KAIKESTA NEGATIIISESTA KUORMASTA, JONKA KAUTTA OLET YHÄ SIDOKSISSA ÄITIISI!

Anteeksi antaminen on usein pitkä prosessi. Itselläni on myös ollut vaikea äitisuhde. Kauan olin äidin terapeutti ja parantaja. Annoin elämästäni 10 vuotta. Samalla kasvoin myös ihmisenä. Tämmöiset asiat voivat auttaa anteeksi antamiseen.

1) Vanhempasi ovat menneisyytensä summa. Jos tunnet heidän lapsuus taustansa, niin näet mistä heidän traumansa ovat tulleet. Omat vanhemmat voivat olla kuin pieniä lapsia, jotka kaipaavat rakkautta, huomiota ja hyväksyntää. Kun näet heidät lapsina, sinun on helpompi antaa anteeksi. He eivät vain pysty antamaan enemmän kuin antavat.

2) Luovu kaipuustasi saada äidiltäsi sitä mitä jäit paitsi. Et todennäköisesti tule koskaan saamaan sitä rakkautta, huomiota ja tukea, jota kaipaat vanhemmaltasi. Kun päästät tästä tarpeesta irti, niin voit joutua kohtaamaan paljon sisälläsi olevan pienen lapsen tuskaa, mutta samalla vapautat itsesi vanhempiesi kahleesta.. sillä kahleessahan sinä olet.. haet alitajuisesti yhä sitä mitä jäit paitsi ja tämän takia suostut epäterveeseen suhteeseen.

3) Tervehdytä oma tunne-elämäsi. Jaa asioita ihmisten kanssa, jotka sinua ymmärtävät ja tukevat. He voivat antaa sinulle sitä korvaavaa hoivaa, hyväksyntää ja rakkautta, jota en saanut omilta vanhemmilta.

Niin kauan kun sisälläsi on vihaa ja jotain negatiivista vanhempiasi kohtaan, niin olet vielä heidän kahleissaan. Kun käsittelet kaiken, niin lopulta vapaudut menneisyyden painolastista, eheydyt ja olet VAPAA luomaan haluamasi kaltaisen elämän.

ps. Oman pitkän prosessin jälkeen olen äidilleni anteeksi antanut, laittanut hänelle rajat ja rakastan häntä sellaisena kuin hän on. Se rakkaus on saanut hänet kasvamaan ja muuttumaan parempaan suuntaan.

Tämä oli täysin paikkaansapitävää tekstiä omalta kohdaltani, kuin omaa kirjoitustani.

"...ja sen, että kun loppui voimat.. palveluun.. yhteydet katkesivat myös sitä myöden.. "

Surullisinta on, että voimien piti loppua niin totaalisesti, että en enää pystynyt palvelemaan, vaikka edelleen "halusin" ja yritin miellyttää.En vaan jaksanut.

Ja kun en jaksanut, minut syyllistettiin ja hylättiin tarpeettomana. Olin kuin ilmaa äidilleni ja hän etsi uuden palvelijan.

Silloin silmäni avautuivat ja tajusin kaiken.

Sini SuviSyreeni kirjoitti:

Tämä oli täysin paikkaansapitävää tekstiä omalta kohdaltani, kuin omaa kirjoitustani.

"...ja sen, että kun loppui voimat.. palveluun.. yhteydet katkesivat myös sitä myöden.. "

Surullisinta on, että voimien piti loppua niin totaalisesti, että en enää pystynyt palvelemaan, vaikka edelleen "halusin" ja yritin miellyttää.En vaan jaksanut.

Ja kun en jaksanut, minut syyllistettiin ja hylättiin tarpeettomana. Olin kuin ilmaa äidilleni ja hän etsi uuden palvelijan.

Silloin silmäni avautuivat ja tajusin kaiken.

Lue lisää

Samanlaisia ovat kokemukset meillä. Minäkin olin äidilleni lopulta lähinnä kynnysmatto, likasanko tai potkupallo. Otin myös eron, kuten alkuperäinen.

Se oli paras ratkaisu ja pelasti mielenterveyteni, vaikka piti mennä myös psykoterapiaan saamaan apua ja näkemyksiä muualtakin.

Lukekaa sivuja www.narsistienuhrientuki.info.
Sieltä osastoa "narsistin lapsena". Se on erinomaista vertaistukea tässä vaikeassa tilanteessa.

Perheen ulkopuolisille ei juurikaan kannata puhua näistä konflikteista narsistiäidin kanssa, kun kukaan ei usko. Äidinhän kuuluu olla suloinen pullantuoksuinen emo, joka ajattelee aina lastensa parasta.
Kaikki äidit vaan eivät ole tämän illuusion mukaisia, vaan pitävät lapsia kateuksissaan lähinnä vihollisinaan. Ja käytös on sen mukaista.

ihania emoja kirjoitti:

Samanlaisia ovat kokemukset meillä. Minäkin olin äidilleni lopulta lähinnä kynnysmatto, likasanko tai potkupallo. Otin myös eron, kuten alkuperäinen.

Se oli paras ratkaisu ja pelasti mielenterveyteni, vaikka piti mennä myös psykoterapiaan saamaan apua ja näkemyksiä muualtakin.

Lukekaa sivuja www.narsistienuhrientuki.info.
Sieltä osastoa "narsistin lapsena". Se on erinomaista vertaistukea tässä vaikeassa tilanteessa.

Perheen ulkopuolisille ei juurikaan kannata puhua näistä konflikteista narsistiäidin kanssa, kun kukaan ei usko. Äidinhän kuuluu olla suloinen pullantuoksuinen emo, joka ajattelee aina lastensa parasta.
Kaikki äidit vaan eivät ole tämän illuusion mukaisia, vaan pitävät lapsia kateuksissaan lähinnä vihollisinaan. Ja käytös on sen mukaista.

Lue lisää

En kyllä löytänyt koko sivustolta muuta lasta koskevaa kuin sen uhrin tarinan, jossa lapsikin oli saanut kertoa kokemuksistaan isänsä alaisuudessa.

Sini SuviSyreeni kirjoitti:

Tämä oli täysin paikkaansapitävää tekstiä omalta kohdaltani, kuin omaa kirjoitustani.

"...ja sen, että kun loppui voimat.. palveluun.. yhteydet katkesivat myös sitä myöden.. "

Surullisinta on, että voimien piti loppua niin totaalisesti, että en enää pystynyt palvelemaan, vaikka edelleen "halusin" ja yritin miellyttää.En vaan jaksanut.

Ja kun en jaksanut, minut syyllistettiin ja hylättiin tarpeettomana. Olin kuin ilmaa äidilleni ja hän etsi uuden palvelijan.

Silloin silmäni avautuivat ja tajusin kaiken.

Lue lisää

*kuin ilmaa*..
vain toinen lapsi toteuttaa
äitinsä fantasioita -
symbioosi täydellinen, 'myös
minut syyllistettiin täysin..
joka näki, mitä tapahtui..
liittoutuminen - ei kukaan näitä
usko, ellei itse ole kokenut..

yhteydenotot nollassa.. kirjoitti:

*kuin ilmaa*..
vain toinen lapsi toteuttaa
äitinsä fantasioita -
symbioosi täydellinen, 'myös
minut syyllistettiin täysin..
joka näki, mitä tapahtui..
liittoutuminen - ei kukaan näitä
usko, ellei itse ole kokenut..

Lue lisää

Joo, eikö ole jännää se, että kun ulkopuoleiselle tästä asiasta puhuu, niin melkein hulluna pidetään. Mutta henkilö, joka on tällaisen narsistin kanssa lapsuutensa/elämänsä elänyt, tunnistaa tapauksen alta aika yksikön.

Suurin loukkaus on oman äitini puolelta, ehkä se välinpitämättömyys/vähäpätöistäminen. Hän ikään kuin unohtaa täysin sen, että hänellä on tämä toinenkin lapsi. Kun esimerkiksi soitan hänelle. Hän ikään kuin, herää unesta, kun yritän pitää häneen yhteyttä. Onhan hän sentään kuitenkin minun äitini ja lapsieni mummi. Yhteyttä hän ottaa omalta puoleltaan ainoastaan silloin minuun, kun tarvitsee jotain.

Ja nyt vanhempana äitini on alkanut ”liehittelemään” minun lapsuuden aikaisia ystäviäni. Jotka asuvat samalla paikkakunnalla. Niin, että nämä käyvät tapaamassa äitiäni melko usein. Useammin kuin minä. Itselleni ei heru kyläkutsua edes pyynnöstäni. Ystävätärilleni hän on mitä ihastuttavin ihminen ja täydellinen äiti. Hän lahjoo näitä ystävätäriäni ja heidän lapsia.

Mutta itse tiedän, että asetelmana on ainoastaan se, että äitini tahtoo vain tavallaan omia minun ystäväni itselleen. Koska he ovat minun todellisia sydänystäviäni. Hän vain kadehtii näitä ihmissuhteita minulta. Koska hän on äärettömän kateellinen kaikesta, mitä minulla on.

Ja tiedättekö, että kysymys ei ole todellakaan mustasukkaisuudesta, tai sisarkateudesta. Vaan läpielämän kestäneestä perhehelvetistä.

etsinyt... kirjoitti:

En kyllä löytänyt koko sivustolta muuta lasta koskevaa kuin sen uhrin tarinan, jossa lapsikin oli saanut kertoa kokemuksistaan isänsä alaisuudessa.

Näin se löytyy:

/narsistienuhrientuki.info/keskustelu

aukeamalla olevasta taulukosta klikkaat auki kohdan "narsistien lapsena". Se on siinä !!!

löytänyt kirjoitti:

Näin se löytyy:

/narsistienuhrientuki.info/keskustelu

aukeamalla olevasta taulukosta klikkaat auki kohdan "narsistien lapsena". Se on siinä !!!

Ei kai kukaan selaa keskusteluja, jos sinä kehotat lukemaan jotain osastoa mainitsematta foorumia.

eräsN1 kirjoitti:

Joo, eikö ole jännää se, että kun ulkopuoleiselle tästä asiasta puhuu, niin melkein hulluna pidetään. Mutta henkilö, joka on tällaisen narsistin kanssa lapsuutensa/elämänsä elänyt, tunnistaa tapauksen alta aika yksikön.

Suurin loukkaus on oman äitini puolelta, ehkä se välinpitämättömyys/vähäpätöistäminen. Hän ikään kuin unohtaa täysin sen, että hänellä on tämä toinenkin lapsi. Kun esimerkiksi soitan hänelle. Hän ikään kuin, herää unesta, kun yritän pitää häneen yhteyttä. Onhan hän sentään kuitenkin minun äitini ja lapsieni mummi. Yhteyttä hän ottaa omalta puoleltaan ainoastaan silloin minuun, kun tarvitsee jotain.

Ja nyt vanhempana äitini on alkanut ”liehittelemään” minun lapsuuden aikaisia ystäviäni. Jotka asuvat samalla paikkakunnalla. Niin, että nämä käyvät tapaamassa äitiäni melko usein. Useammin kuin minä. Itselleni ei heru kyläkutsua edes pyynnöstäni. Ystävätärilleni hän on mitä ihastuttavin ihminen ja täydellinen äiti. Hän lahjoo näitä ystävätäriäni ja heidän lapsia.

Mutta itse tiedän, että asetelmana on ainoastaan se, että äitini tahtoo vain tavallaan omia minun ystäväni itselleen. Koska he ovat minun todellisia sydänystäviäni. Hän vain kadehtii näitä ihmissuhteita minulta. Koska hän on äärettömän kateellinen kaikesta, mitä minulla on.

Ja tiedättekö, että kysymys ei ole todellakaan mustasukkaisuudesta, tai sisarkateudesta. Vaan läpielämän kestäneestä perhehelvetistä.

Lue lisää

Tuo olisi voinut
olla oma kirjoitukseni.

"Herää kuin unesta", kun soittaa.
Unohtaa täysin, että hänellä on
toinenkin lapsi.

Olen niin väsynyt omaan äitisuhteeseeni,
joka on ollut todellakin pelkkää lapsensa
sielun manipuöointia ja hyväksikäyttöä -
jota en ole edes suostunut näkemään.

Lapsena ja nuorena yritin kaikkeni -
että kelpaisin, olisin hyvä - toisin
'saaliita' kotiin - miten hyvä olen.

Lakkasin puhumasta murrosiässä melkein
kokonaan, laihduin vain olemattomiin.
Isäni huolstui kehityksestäni,
äitini taas teki kaiken minussa vähäpätöiseksi.
Naurettavaksi. Usein veljeni kanssa
yhdessä - huvittuivat minusta.

En voinut puhua mistään,
todellisesta. Menestys oli ainut mittari.
Olemassaololleneni.
Isä muuten paljon poissa,
workwise. Ainut, joka kuitenkin minua
ymmärsi. Jolle saatoin puhua, edes joskus.

Olisin tarvinnut äitini tukea,
sisään näkemistä.
Hän hylkäsi minut täysin - hänelle olin
pelkkä jatkeensa - esiintyvä nukke.

Lapsuudessa -nuoruudessa (aikuisuudessa raadollisemmin - mutta en mene siihen)äitini sisarukseni kanssa jopa nauroi huolilleni
yhteen ääneen. Nauroi tyhjäksi.
Erikoista, miten nämä muistot eivät katoa.

(Needless to say - synbioosi jatkui/ jatkuu aikuisiässäkin äiti - poika - paha sisar - tytär)
Tein kaiken tunnollisesti silti.
Pyrin täydellisyyteen.

Isäni kuoli.
Nuoruuteni katkesi.

Muutuin kokonaan ilmaksi.
Jos en toiminut 'palvelijana' -
tai minulta jotain tarvittiin.
Suhteessa esimerkiksi perimisasioissa.
Nimi alle. Jne.

Puhuin jopa äidilleni suoraan, itkin -
miksi et KOSKAAN pidä yhteyttä minuun..
miksi sinulle merkitsee vain toinen lapsi.
Kysyin kaikki kysymykset niin suoraan kuin
voi kysyä. Jopa sen joskus puhelimessa nuorena -
miksi SINÄ ET RAKASTA MINUA - miksi minut edes halusit. Kiviseinä vastassa - tai täydellinen syyllistäminen - pahasta tyttärestä jne., minkä tiedän ei pitävän paikkansa. Terve muisto ja suhde isääni säilyttää minulle tiedon siitä, en ole paha. Mutta syyllistäminen ja täydellinen unohtaminen - on musertavaa.

Kukaan ei usko, ellei itse käy läpi tällaista perhehelvettiä ja joka aukenee vasta aikuisiässä.
Tyhjyys, voimattomuus - omanarvontunto katoaa - itsemurha-ajatukset kiertää, kuin saalista.

Päällisinpuolin tällainen kuvio - äiti - toinen lapsista - ja muu rakenne saattavat palvella toisiaan.. niin, että se, joka terveesti reagoi, syyllistetään ja ajetaan yhteyden, yhteydenoton ulkopuolelle.

Hänelle lakataan puhumasta, hänestä ei enää keskustella, häntä ei kutsuta minnekään. Hän lakkaa olemasta - hänet kuoletetaan. Muodollisesti kutsutaan - ehkä muodollisesti
jopa muistetaan - omat kulissit pystyssä -
mutta totuuden nimissä, nimi on pyyhitty jo jo kauan sitten - sinua ei ole.

Päätin, että en ota muodollisia kontakteja - puhelimitse itse "herätä" äitäni - joka aina
yhtä karmea kokemus (jos hän ei edes yhtä soittoa tee itse - kolme vuotta mennyt, ei soittoa..) - ihan kuin ei mitään
olisi - se on satuttanut syvältä.
Herää tekemästä sitä tai tätä.

Vieraillessa oli aina kiire katsomaan
jotain saippuasarjaa teeveestä. Kun oli
vaivan nähnyt kotiin (satoja kilometrejä)
käymään - moitteeton ruoka uunissa -
ota sieltä.

Vaikka olen äidilleni sydämeni verille asti avannut -
mikään ei ole riittänyt. Koskaan.
Ja sanotaan, että olin läpi lapsuuteni
ja nuoruuteni suhteellisen lahjakas.
Ja "ulkopuolisten" ihailema.
Kaunis ja taitava.
Empaattinen. Herkkä.
Vaikka mitä - muilta kuultua.
Kehut äitini pyrki aina
kuittaamaan pois.
Ettei vain ylpistyisi?
Kiinnostus on ollut
aina täysin nolla.

Ystäviensä lapsista ja sisarukseni
- pitää huolta
kyllä - ja osoittaa,
en ole itse mielenkiinnon
arvoinen, ei mitään.
Tai lapsena oli juuri
myös kiinnostunut ystävieni
taidoista etc.
Muuttui eri ihmiseksi.
Monta kasvoa. Koskaan
en nähnyt äitini kasvoja.
Vaikka kuinka yritin
ne nähdä.

Näin jopa unen äidistäni
merellä - joko minä tai
hän hukkumassa - mutta
en nähnyt hänen´KASVOJAAN
ja se oli karmea uni.

Äitini "välittäminen"
(johon vedonnutja sitä
myöten nöyryyttänyt läpi
nuoruuden ainoastaan on):
rahalliset lunnnaat
- tehden vangiksi -

koskaan todella mitään antamatta.

Moni jaksaa (jaksoi) ihmetellä sitä,
miten valoisa ja ihana olen..
kun tapaavat.. ja kuinka hyvin
heitä ymmärrän..
että luen heitä. Heidän ajatuksiaan,
tarpeitaan ja tunteitaan.
Aina valmis auttamaan..
olemaan HEILLE läsnä.

Kunpa he tietäisivät.
Olen siinä mestari.

Jos isäni ei olisi kuollut äkkinäisesti,
tilanne olisi toisin. Tiedän sen.
Mutta niin ei ole.

Kenellekään perhehelvettiä, joka näyttää
muulle suvulle täydelliseltä - on vaikea
mennä kertomaan - koska ei kukaan uskoisi.
Pitäisivät hulluna ja hulluksihan on tarkoitus
tehdäkin. Epäuskottavaksi, murtaa sielu.

Se, että jää suvun "juhlista" pois, kerrotaan
tietysti niin päin - paha tytär, pahas sisar jne.. kiittämätön kenties vielä kaupan päälle.
Juhlat tulossa - muistaminen muodollisesti.
Muuta ei kaivata, ei odoteta. Tuskin edes kutsutaan. Annan olla. Oman terveyteni, tai
niiden rippeiden nojalla.

Silti.

Enää en jaksa leikkiä, palvella näytelmää,
joka on pelkästään falski, vieden minut kuilun ääreen - syönyt minuuteni
ja voimani - itsetuhon partaalle.

Luovuta kokonaan.
Sitä he haluavat.

Ehkä se olisi sinetti,
joka lunastaisi äidillenikin
viimein KAIKEN?

samassa prosessissa kirjoitti:

Tuo olisi voinut
olla oma kirjoitukseni.

"Herää kuin unesta", kun soittaa.
Unohtaa täysin, että hänellä on
toinenkin lapsi.

Olen niin väsynyt omaan äitisuhteeseeni,
joka on ollut todellakin pelkkää lapsensa
sielun manipuöointia ja hyväksikäyttöä -
jota en ole edes suostunut näkemään.

Lapsena ja nuorena yritin kaikkeni -
että kelpaisin, olisin hyvä - toisin
'saaliita' kotiin - miten hyvä olen.

Lakkasin puhumasta murrosiässä melkein
kokonaan, laihduin vain olemattomiin.
Isäni huolstui kehityksestäni,
äitini taas teki kaiken minussa vähäpätöiseksi.
Naurettavaksi. Usein veljeni kanssa
yhdessä - huvittuivat minusta.

En voinut puhua mistään,
todellisesta. Menestys oli ainut mittari.
Olemassaololleneni.
Isä muuten paljon poissa,
workwise. Ainut, joka kuitenkin minua
ymmärsi. Jolle saatoin puhua, edes joskus.

Olisin tarvinnut äitini tukea,
sisään näkemistä.
Hän hylkäsi minut täysin - hänelle olin
pelkkä jatkeensa - esiintyvä nukke.

Lapsuudessa -nuoruudessa (aikuisuudessa raadollisemmin - mutta en mene siihen)äitini sisarukseni kanssa jopa nauroi huolilleni
yhteen ääneen. Nauroi tyhjäksi.
Erikoista, miten nämä muistot eivät katoa.

(Needless to say - synbioosi jatkui/ jatkuu aikuisiässäkin äiti - poika - paha sisar - tytär)
Tein kaiken tunnollisesti silti.
Pyrin täydellisyyteen.

Isäni kuoli.
Nuoruuteni katkesi.

Muutuin kokonaan ilmaksi.
Jos en toiminut 'palvelijana' -
tai minulta jotain tarvittiin.
Suhteessa esimerkiksi perimisasioissa.
Nimi alle. Jne.

Puhuin jopa äidilleni suoraan, itkin -
miksi et KOSKAAN pidä yhteyttä minuun..
miksi sinulle merkitsee vain toinen lapsi.
Kysyin kaikki kysymykset niin suoraan kuin
voi kysyä. Jopa sen joskus puhelimessa nuorena -
miksi SINÄ ET RAKASTA MINUA - miksi minut edes halusit. Kiviseinä vastassa - tai täydellinen syyllistäminen - pahasta tyttärestä jne., minkä tiedän ei pitävän paikkansa. Terve muisto ja suhde isääni säilyttää minulle tiedon siitä, en ole paha. Mutta syyllistäminen ja täydellinen unohtaminen - on musertavaa.

Kukaan ei usko, ellei itse käy läpi tällaista perhehelvettiä ja joka aukenee vasta aikuisiässä.
Tyhjyys, voimattomuus - omanarvontunto katoaa - itsemurha-ajatukset kiertää, kuin saalista.

Päällisinpuolin tällainen kuvio - äiti - toinen lapsista - ja muu rakenne saattavat palvella toisiaan.. niin, että se, joka terveesti reagoi, syyllistetään ja ajetaan yhteyden, yhteydenoton ulkopuolelle.

Hänelle lakataan puhumasta, hänestä ei enää keskustella, häntä ei kutsuta minnekään. Hän lakkaa olemasta - hänet kuoletetaan. Muodollisesti kutsutaan - ehkä muodollisesti
jopa muistetaan - omat kulissit pystyssä -
mutta totuuden nimissä, nimi on pyyhitty jo jo kauan sitten - sinua ei ole.

Päätin, että en ota muodollisia kontakteja - puhelimitse itse "herätä" äitäni - joka aina
yhtä karmea kokemus (jos hän ei edes yhtä soittoa tee itse - kolme vuotta mennyt, ei soittoa..) - ihan kuin ei mitään
olisi - se on satuttanut syvältä.
Herää tekemästä sitä tai tätä.

Vieraillessa oli aina kiire katsomaan
jotain saippuasarjaa teeveestä. Kun oli
vaivan nähnyt kotiin (satoja kilometrejä)
käymään - moitteeton ruoka uunissa -
ota sieltä.

Vaikka olen äidilleni sydämeni verille asti avannut -
mikään ei ole riittänyt. Koskaan.
Ja sanotaan, että olin läpi lapsuuteni
ja nuoruuteni suhteellisen lahjakas.
Ja "ulkopuolisten" ihailema.
Kaunis ja taitava.
Empaattinen. Herkkä.
Vaikka mitä - muilta kuultua.
Kehut äitini pyrki aina
kuittaamaan pois.
Ettei vain ylpistyisi?
Kiinnostus on ollut
aina täysin nolla.

Ystäviensä lapsista ja sisarukseni
- pitää huolta
kyllä - ja osoittaa,
en ole itse mielenkiinnon
arvoinen, ei mitään.
Tai lapsena oli juuri
myös kiinnostunut ystävieni
taidoista etc.
Muuttui eri ihmiseksi.
Monta kasvoa. Koskaan
en nähnyt äitini kasvoja.
Vaikka kuinka yritin
ne nähdä.

Näin jopa unen äidistäni
merellä - joko minä tai
hän hukkumassa - mutta
en nähnyt hänen´KASVOJAAN
ja se oli karmea uni.

Äitini "välittäminen"
(johon vedonnutja sitä
myöten nöyryyttänyt läpi
nuoruuden ainoastaan on):
rahalliset lunnnaat
- tehden vangiksi -

koskaan todella mitään antamatta.

Moni jaksaa (jaksoi) ihmetellä sitä,
miten valoisa ja ihana olen..
kun tapaavat.. ja kuinka hyvin
heitä ymmärrän..
että luen heitä. Heidän ajatuksiaan,
tarpeitaan ja tunteitaan.
Aina valmis auttamaan..
olemaan HEILLE läsnä.

Kunpa he tietäisivät.
Olen siinä mestari.

Jos isäni ei olisi kuollut äkkinäisesti,
tilanne olisi toisin. Tiedän sen.
Mutta niin ei ole.

Kenellekään perhehelvettiä, joka näyttää
muulle suvulle täydelliseltä - on vaikea
mennä kertomaan - koska ei kukaan uskoisi.
Pitäisivät hulluna ja hulluksihan on tarkoitus
tehdäkin. Epäuskottavaksi, murtaa sielu.

Se, että jää suvun "juhlista" pois, kerrotaan
tietysti niin päin - paha tytär, pahas sisar jne.. kiittämätön kenties vielä kaupan päälle.
Juhlat tulossa - muistaminen muodollisesti.
Muuta ei kaivata, ei odoteta. Tuskin edes kutsutaan. Annan olla. Oman terveyteni, tai
niiden rippeiden nojalla.

Silti.

Enää en jaksa leikkiä, palvella näytelmää,
joka on pelkästään falski, vieden minut kuilun ääreen - syönyt minuuteni
ja voimani - itsetuhon partaalle.

Luovuta kokonaan.
Sitä he haluavat.

Ehkä se olisi sinetti,
joka lunastaisi äidillenikin
viimein KAIKEN?

Lue lisää

kirjoitat ihan minun ajatuksiani....

"Kunpa he tietäisivät.
Olen siinä mestari."

Niin olen minäkin...olen joutunut noin lapsesta saakka tekemän. Pakko.

Vaikka kaikkensa antaminenkaan ei riittänyt....

löytänyt kirjoitti:

Näin se löytyy:

/narsistienuhrientuki.info/keskustelu

aukeamalla olevasta taulukosta klikkaat auki kohdan "narsistien lapsena". Se on siinä !!!

En ollut osannut ajatella äitiäni narsistina, hänellä oli vain mielestäni mahtava marttyyrikompleksi. Mutta noista keskusteluista käy kyllä ilmi ihan sama kaava, jonka mukaan minä elin lapsuuteni ja nuoruuteni ja hyvän matkaa aikuisuuttanikin.

Äiti oli se, jonka tarpeita ja tunteita piti aina vain jaksaa pitää ykkösasemassa, oli kyse sitten ihan mistä vain. Eikä mikään kuitenkaan koskaan ollut hyvin.

Aika kammottavaa, että tuollaiset ihmiset hankkivat jälkeläisiä ylipäätänsä.

samassa prosessissa kirjoitti:

Tuo olisi voinut
olla oma kirjoitukseni.

"Herää kuin unesta", kun soittaa.
Unohtaa täysin, että hänellä on
toinenkin lapsi.

Olen niin väsynyt omaan äitisuhteeseeni,
joka on ollut todellakin pelkkää lapsensa
sielun manipuöointia ja hyväksikäyttöä -
jota en ole edes suostunut näkemään.

Lapsena ja nuorena yritin kaikkeni -
että kelpaisin, olisin hyvä - toisin
'saaliita' kotiin - miten hyvä olen.

Lakkasin puhumasta murrosiässä melkein
kokonaan, laihduin vain olemattomiin.
Isäni huolstui kehityksestäni,
äitini taas teki kaiken minussa vähäpätöiseksi.
Naurettavaksi. Usein veljeni kanssa
yhdessä - huvittuivat minusta.

En voinut puhua mistään,
todellisesta. Menestys oli ainut mittari.
Olemassaololleneni.
Isä muuten paljon poissa,
workwise. Ainut, joka kuitenkin minua
ymmärsi. Jolle saatoin puhua, edes joskus.

Olisin tarvinnut äitini tukea,
sisään näkemistä.
Hän hylkäsi minut täysin - hänelle olin
pelkkä jatkeensa - esiintyvä nukke.

Lapsuudessa -nuoruudessa (aikuisuudessa raadollisemmin - mutta en mene siihen)äitini sisarukseni kanssa jopa nauroi huolilleni
yhteen ääneen. Nauroi tyhjäksi.
Erikoista, miten nämä muistot eivät katoa.

(Needless to say - synbioosi jatkui/ jatkuu aikuisiässäkin äiti - poika - paha sisar - tytär)
Tein kaiken tunnollisesti silti.
Pyrin täydellisyyteen.

Isäni kuoli.
Nuoruuteni katkesi.

Muutuin kokonaan ilmaksi.
Jos en toiminut 'palvelijana' -
tai minulta jotain tarvittiin.
Suhteessa esimerkiksi perimisasioissa.
Nimi alle. Jne.

Puhuin jopa äidilleni suoraan, itkin -
miksi et KOSKAAN pidä yhteyttä minuun..
miksi sinulle merkitsee vain toinen lapsi.
Kysyin kaikki kysymykset niin suoraan kuin
voi kysyä. Jopa sen joskus puhelimessa nuorena -
miksi SINÄ ET RAKASTA MINUA - miksi minut edes halusit. Kiviseinä vastassa - tai täydellinen syyllistäminen - pahasta tyttärestä jne., minkä tiedän ei pitävän paikkansa. Terve muisto ja suhde isääni säilyttää minulle tiedon siitä, en ole paha. Mutta syyllistäminen ja täydellinen unohtaminen - on musertavaa.

Kukaan ei usko, ellei itse käy läpi tällaista perhehelvettiä ja joka aukenee vasta aikuisiässä.
Tyhjyys, voimattomuus - omanarvontunto katoaa - itsemurha-ajatukset kiertää, kuin saalista.

Päällisinpuolin tällainen kuvio - äiti - toinen lapsista - ja muu rakenne saattavat palvella toisiaan.. niin, että se, joka terveesti reagoi, syyllistetään ja ajetaan yhteyden, yhteydenoton ulkopuolelle.

Hänelle lakataan puhumasta, hänestä ei enää keskustella, häntä ei kutsuta minnekään. Hän lakkaa olemasta - hänet kuoletetaan. Muodollisesti kutsutaan - ehkä muodollisesti
jopa muistetaan - omat kulissit pystyssä -
mutta totuuden nimissä, nimi on pyyhitty jo jo kauan sitten - sinua ei ole.

Päätin, että en ota muodollisia kontakteja - puhelimitse itse "herätä" äitäni - joka aina
yhtä karmea kokemus (jos hän ei edes yhtä soittoa tee itse - kolme vuotta mennyt, ei soittoa..) - ihan kuin ei mitään
olisi - se on satuttanut syvältä.
Herää tekemästä sitä tai tätä.

Vieraillessa oli aina kiire katsomaan
jotain saippuasarjaa teeveestä. Kun oli
vaivan nähnyt kotiin (satoja kilometrejä)
käymään - moitteeton ruoka uunissa -
ota sieltä.

Vaikka olen äidilleni sydämeni verille asti avannut -
mikään ei ole riittänyt. Koskaan.
Ja sanotaan, että olin läpi lapsuuteni
ja nuoruuteni suhteellisen lahjakas.
Ja "ulkopuolisten" ihailema.
Kaunis ja taitava.
Empaattinen. Herkkä.
Vaikka mitä - muilta kuultua.
Kehut äitini pyrki aina
kuittaamaan pois.
Ettei vain ylpistyisi?
Kiinnostus on ollut
aina täysin nolla.

Ystäviensä lapsista ja sisarukseni
- pitää huolta
kyllä - ja osoittaa,
en ole itse mielenkiinnon
arvoinen, ei mitään.
Tai lapsena oli juuri
myös kiinnostunut ystävieni
taidoista etc.
Muuttui eri ihmiseksi.
Monta kasvoa. Koskaan
en nähnyt äitini kasvoja.
Vaikka kuinka yritin
ne nähdä.

Näin jopa unen äidistäni
merellä - joko minä tai
hän hukkumassa - mutta
en nähnyt hänen´KASVOJAAN
ja se oli karmea uni.

Äitini "välittäminen"
(johon vedonnutja sitä
myöten nöyryyttänyt läpi
nuoruuden ainoastaan on):
rahalliset lunnnaat
- tehden vangiksi -

koskaan todella mitään antamatta.

Moni jaksaa (jaksoi) ihmetellä sitä,
miten valoisa ja ihana olen..
kun tapaavat.. ja kuinka hyvin
heitä ymmärrän..
että luen heitä. Heidän ajatuksiaan,
tarpeitaan ja tunteitaan.
Aina valmis auttamaan..
olemaan HEILLE läsnä.

Kunpa he tietäisivät.
Olen siinä mestari.

Jos isäni ei olisi kuollut äkkinäisesti,
tilanne olisi toisin. Tiedän sen.
Mutta niin ei ole.

Kenellekään perhehelvettiä, joka näyttää
muulle suvulle täydelliseltä - on vaikea
mennä kertomaan - koska ei kukaan uskoisi.
Pitäisivät hulluna ja hulluksihan on tarkoitus
tehdäkin. Epäuskottavaksi, murtaa sielu.

Se, että jää suvun "juhlista" pois, kerrotaan
tietysti niin päin - paha tytär, pahas sisar jne.. kiittämätön kenties vielä kaupan päälle.
Juhlat tulossa - muistaminen muodollisesti.
Muuta ei kaivata, ei odoteta. Tuskin edes kutsutaan. Annan olla. Oman terveyteni, tai
niiden rippeiden nojalla.

Silti.

Enää en jaksa leikkiä, palvella näytelmää,
joka on pelkästään falski, vieden minut kuilun ääreen - syönyt minuuteni
ja voimani - itsetuhon partaalle.

Luovuta kokonaan.
Sitä he haluavat.

Ehkä se olisi sinetti,
joka lunastaisi äidillenikin
viimein KAIKEN?

Lue lisää

Luin tuo murheellisen tarinasi, useampaan kertaankin. Hyvä, kun kerroit sen. Tiedätkö se antoi minulle lisävoimia ymmärtää tätä tilannetta, jota olen joutunut, jo vuosikymmeniä yksin pohtimaan.

Isäni ja osa muita sukulaisia kyllä tiedostavat tämän tilanteen. Mutta ovat jäävänneet tavallaan itsensä tästä. Yleisen rauhan säilyttämiseksi. Minun elinikäinen perhehelvettini alkoi jo 6 - vuotiaana. Taival on ollut pitkä ja kivikkoinen. Mutta jotenkin olen elämästäni selvinnyt hengissä. Sitkeä pirulainen lienet :)

Sinäkään et mahtunut sukusi juhannuksen viettoon. Älä välitä, minullekaan ja lapsilleni ei löytynyt sijaa suvun ruokapöydästä tänäkään juhannuksena. Mutta jokaisellahan on oikeus valita vieraansa. Ikävä että lapsella ei ole mahdollisuutta valita vanhempaansa, vaan hän joutuu tyytymään kohtaloonsa. Kaikesta huolimatta,

Hyvää juhannusta/jaksamista Sinulle.

omasta elämästäni kirjoitti:

En ollut osannut ajatella äitiäni narsistina, hänellä oli vain mielestäni mahtava marttyyrikompleksi. Mutta noista keskusteluista käy kyllä ilmi ihan sama kaava, jonka mukaan minä elin lapsuuteni ja nuoruuteni ja hyvän matkaa aikuisuuttanikin.

Äiti oli se, jonka tarpeita ja tunteita piti aina vain jaksaa pitää ykkösasemassa, oli kyse sitten ihan mistä vain. Eikä mikään kuitenkaan koskaan ollut hyvin.

Aika kammottavaa, että tuollaiset ihmiset hankkivat jälkeläisiä ylipäätänsä.

Lue lisää

Mielestäni on niin, että he hankkivat jälkeläisiä vain ja ainoastaan itsekkäistä syistä ja päteäkseen esimerkiksi sukulaistensa silmissä.

Kun lapsi sitten on olemassa hänenen tai heihin (jos on usempia lapsia) sovelletaan julmia kasvatusoppeja ja tosi kamalaa narsistikäytöstä.
Eikä poispääsyä ole siitä hel*etistä alaikäisellä lapsella.

samassa prosessissa kirjoitti:

Tuo olisi voinut
olla oma kirjoitukseni.

"Herää kuin unesta", kun soittaa.
Unohtaa täysin, että hänellä on
toinenkin lapsi.

Olen niin väsynyt omaan äitisuhteeseeni,
joka on ollut todellakin pelkkää lapsensa
sielun manipuöointia ja hyväksikäyttöä -
jota en ole edes suostunut näkemään.

Lapsena ja nuorena yritin kaikkeni -
että kelpaisin, olisin hyvä - toisin
'saaliita' kotiin - miten hyvä olen.

Lakkasin puhumasta murrosiässä melkein
kokonaan, laihduin vain olemattomiin.
Isäni huolstui kehityksestäni,
äitini taas teki kaiken minussa vähäpätöiseksi.
Naurettavaksi. Usein veljeni kanssa
yhdessä - huvittuivat minusta.

En voinut puhua mistään,
todellisesta. Menestys oli ainut mittari.
Olemassaololleneni.
Isä muuten paljon poissa,
workwise. Ainut, joka kuitenkin minua
ymmärsi. Jolle saatoin puhua, edes joskus.

Olisin tarvinnut äitini tukea,
sisään näkemistä.
Hän hylkäsi minut täysin - hänelle olin
pelkkä jatkeensa - esiintyvä nukke.

Lapsuudessa -nuoruudessa (aikuisuudessa raadollisemmin - mutta en mene siihen)äitini sisarukseni kanssa jopa nauroi huolilleni
yhteen ääneen. Nauroi tyhjäksi.
Erikoista, miten nämä muistot eivät katoa.

(Needless to say - synbioosi jatkui/ jatkuu aikuisiässäkin äiti - poika - paha sisar - tytär)
Tein kaiken tunnollisesti silti.
Pyrin täydellisyyteen.

Isäni kuoli.
Nuoruuteni katkesi.

Muutuin kokonaan ilmaksi.
Jos en toiminut 'palvelijana' -
tai minulta jotain tarvittiin.
Suhteessa esimerkiksi perimisasioissa.
Nimi alle. Jne.

Puhuin jopa äidilleni suoraan, itkin -
miksi et KOSKAAN pidä yhteyttä minuun..
miksi sinulle merkitsee vain toinen lapsi.
Kysyin kaikki kysymykset niin suoraan kuin
voi kysyä. Jopa sen joskus puhelimessa nuorena -
miksi SINÄ ET RAKASTA MINUA - miksi minut edes halusit. Kiviseinä vastassa - tai täydellinen syyllistäminen - pahasta tyttärestä jne., minkä tiedän ei pitävän paikkansa. Terve muisto ja suhde isääni säilyttää minulle tiedon siitä, en ole paha. Mutta syyllistäminen ja täydellinen unohtaminen - on musertavaa.

Kukaan ei usko, ellei itse käy läpi tällaista perhehelvettiä ja joka aukenee vasta aikuisiässä.
Tyhjyys, voimattomuus - omanarvontunto katoaa - itsemurha-ajatukset kiertää, kuin saalista.

Päällisinpuolin tällainen kuvio - äiti - toinen lapsista - ja muu rakenne saattavat palvella toisiaan.. niin, että se, joka terveesti reagoi, syyllistetään ja ajetaan yhteyden, yhteydenoton ulkopuolelle.

Hänelle lakataan puhumasta, hänestä ei enää keskustella, häntä ei kutsuta minnekään. Hän lakkaa olemasta - hänet kuoletetaan. Muodollisesti kutsutaan - ehkä muodollisesti
jopa muistetaan - omat kulissit pystyssä -
mutta totuuden nimissä, nimi on pyyhitty jo jo kauan sitten - sinua ei ole.

Päätin, että en ota muodollisia kontakteja - puhelimitse itse "herätä" äitäni - joka aina
yhtä karmea kokemus (jos hän ei edes yhtä soittoa tee itse - kolme vuotta mennyt, ei soittoa..) - ihan kuin ei mitään
olisi - se on satuttanut syvältä.
Herää tekemästä sitä tai tätä.

Vieraillessa oli aina kiire katsomaan
jotain saippuasarjaa teeveestä. Kun oli
vaivan nähnyt kotiin (satoja kilometrejä)
käymään - moitteeton ruoka uunissa -
ota sieltä.

Vaikka olen äidilleni sydämeni verille asti avannut -
mikään ei ole riittänyt. Koskaan.
Ja sanotaan, että olin läpi lapsuuteni
ja nuoruuteni suhteellisen lahjakas.
Ja "ulkopuolisten" ihailema.
Kaunis ja taitava.
Empaattinen. Herkkä.
Vaikka mitä - muilta kuultua.
Kehut äitini pyrki aina
kuittaamaan pois.
Ettei vain ylpistyisi?
Kiinnostus on ollut
aina täysin nolla.

Ystäviensä lapsista ja sisarukseni
- pitää huolta
kyllä - ja osoittaa,
en ole itse mielenkiinnon
arvoinen, ei mitään.
Tai lapsena oli juuri
myös kiinnostunut ystävieni
taidoista etc.
Muuttui eri ihmiseksi.
Monta kasvoa. Koskaan
en nähnyt äitini kasvoja.
Vaikka kuinka yritin
ne nähdä.

Näin jopa unen äidistäni
merellä - joko minä tai
hän hukkumassa - mutta
en nähnyt hänen´KASVOJAAN
ja se oli karmea uni.

Äitini "välittäminen"
(johon vedonnutja sitä
myöten nöyryyttänyt läpi
nuoruuden ainoastaan on):
rahalliset lunnnaat
- tehden vangiksi -

koskaan todella mitään antamatta.

Moni jaksaa (jaksoi) ihmetellä sitä,
miten valoisa ja ihana olen..
kun tapaavat.. ja kuinka hyvin
heitä ymmärrän..
että luen heitä. Heidän ajatuksiaan,
tarpeitaan ja tunteitaan.
Aina valmis auttamaan..
olemaan HEILLE läsnä.

Kunpa he tietäisivät.
Olen siinä mestari.

Jos isäni ei olisi kuollut äkkinäisesti,
tilanne olisi toisin. Tiedän sen.
Mutta niin ei ole.

Kenellekään perhehelvettiä, joka näyttää
muulle suvulle täydelliseltä - on vaikea
mennä kertomaan - koska ei kukaan uskoisi.
Pitäisivät hulluna ja hulluksihan on tarkoitus
tehdäkin. Epäuskottavaksi, murtaa sielu.

Se, että jää suvun "juhlista" pois, kerrotaan
tietysti niin päin - paha tytär, pahas sisar jne.. kiittämätön kenties vielä kaupan päälle.
Juhlat tulossa - muistaminen muodollisesti.
Muuta ei kaivata, ei odoteta. Tuskin edes kutsutaan. Annan olla. Oman terveyteni, tai
niiden rippeiden nojalla.

Silti.

Enää en jaksa leikkiä, palvella näytelmää,
joka on pelkästään falski, vieden minut kuilun ääreen - syönyt minuuteni
ja voimani - itsetuhon partaalle.

Luovuta kokonaan.
Sitä he haluavat.

Ehkä se olisi sinetti,
joka lunastaisi äidillenikin
viimein KAIKEN?

Lue lisää

SyMbioosi*

ja muut saa itse
mielessään korjata.

Hyvää juhannusta,
kaikille.

samassa prosessissa kirjoitti:

Tuo olisi voinut
olla oma kirjoitukseni.

"Herää kuin unesta", kun soittaa.
Unohtaa täysin, että hänellä on
toinenkin lapsi.

Olen niin väsynyt omaan äitisuhteeseeni,
joka on ollut todellakin pelkkää lapsensa
sielun manipuöointia ja hyväksikäyttöä -
jota en ole edes suostunut näkemään.

Lapsena ja nuorena yritin kaikkeni -
että kelpaisin, olisin hyvä - toisin
'saaliita' kotiin - miten hyvä olen.

Lakkasin puhumasta murrosiässä melkein
kokonaan, laihduin vain olemattomiin.
Isäni huolstui kehityksestäni,
äitini taas teki kaiken minussa vähäpätöiseksi.
Naurettavaksi. Usein veljeni kanssa
yhdessä - huvittuivat minusta.

En voinut puhua mistään,
todellisesta. Menestys oli ainut mittari.
Olemassaololleneni.
Isä muuten paljon poissa,
workwise. Ainut, joka kuitenkin minua
ymmärsi. Jolle saatoin puhua, edes joskus.

Olisin tarvinnut äitini tukea,
sisään näkemistä.
Hän hylkäsi minut täysin - hänelle olin
pelkkä jatkeensa - esiintyvä nukke.

Lapsuudessa -nuoruudessa (aikuisuudessa raadollisemmin - mutta en mene siihen)äitini sisarukseni kanssa jopa nauroi huolilleni
yhteen ääneen. Nauroi tyhjäksi.
Erikoista, miten nämä muistot eivät katoa.

(Needless to say - synbioosi jatkui/ jatkuu aikuisiässäkin äiti - poika - paha sisar - tytär)
Tein kaiken tunnollisesti silti.
Pyrin täydellisyyteen.

Isäni kuoli.
Nuoruuteni katkesi.

Muutuin kokonaan ilmaksi.
Jos en toiminut 'palvelijana' -
tai minulta jotain tarvittiin.
Suhteessa esimerkiksi perimisasioissa.
Nimi alle. Jne.

Puhuin jopa äidilleni suoraan, itkin -
miksi et KOSKAAN pidä yhteyttä minuun..
miksi sinulle merkitsee vain toinen lapsi.
Kysyin kaikki kysymykset niin suoraan kuin
voi kysyä. Jopa sen joskus puhelimessa nuorena -
miksi SINÄ ET RAKASTA MINUA - miksi minut edes halusit. Kiviseinä vastassa - tai täydellinen syyllistäminen - pahasta tyttärestä jne., minkä tiedän ei pitävän paikkansa. Terve muisto ja suhde isääni säilyttää minulle tiedon siitä, en ole paha. Mutta syyllistäminen ja täydellinen unohtaminen - on musertavaa.

Kukaan ei usko, ellei itse käy läpi tällaista perhehelvettiä ja joka aukenee vasta aikuisiässä.
Tyhjyys, voimattomuus - omanarvontunto katoaa - itsemurha-ajatukset kiertää, kuin saalista.

Päällisinpuolin tällainen kuvio - äiti - toinen lapsista - ja muu rakenne saattavat palvella toisiaan.. niin, että se, joka terveesti reagoi, syyllistetään ja ajetaan yhteyden, yhteydenoton ulkopuolelle.

Hänelle lakataan puhumasta, hänestä ei enää keskustella, häntä ei kutsuta minnekään. Hän lakkaa olemasta - hänet kuoletetaan. Muodollisesti kutsutaan - ehkä muodollisesti
jopa muistetaan - omat kulissit pystyssä -
mutta totuuden nimissä, nimi on pyyhitty jo jo kauan sitten - sinua ei ole.

Päätin, että en ota muodollisia kontakteja - puhelimitse itse "herätä" äitäni - joka aina
yhtä karmea kokemus (jos hän ei edes yhtä soittoa tee itse - kolme vuotta mennyt, ei soittoa..) - ihan kuin ei mitään
olisi - se on satuttanut syvältä.
Herää tekemästä sitä tai tätä.

Vieraillessa oli aina kiire katsomaan
jotain saippuasarjaa teeveestä. Kun oli
vaivan nähnyt kotiin (satoja kilometrejä)
käymään - moitteeton ruoka uunissa -
ota sieltä.

Vaikka olen äidilleni sydämeni verille asti avannut -
mikään ei ole riittänyt. Koskaan.
Ja sanotaan, että olin läpi lapsuuteni
ja nuoruuteni suhteellisen lahjakas.
Ja "ulkopuolisten" ihailema.
Kaunis ja taitava.
Empaattinen. Herkkä.
Vaikka mitä - muilta kuultua.
Kehut äitini pyrki aina
kuittaamaan pois.
Ettei vain ylpistyisi?
Kiinnostus on ollut
aina täysin nolla.

Ystäviensä lapsista ja sisarukseni
- pitää huolta
kyllä - ja osoittaa,
en ole itse mielenkiinnon
arvoinen, ei mitään.
Tai lapsena oli juuri
myös kiinnostunut ystävieni
taidoista etc.
Muuttui eri ihmiseksi.
Monta kasvoa. Koskaan
en nähnyt äitini kasvoja.
Vaikka kuinka yritin
ne nähdä.

Näin jopa unen äidistäni
merellä - joko minä tai
hän hukkumassa - mutta
en nähnyt hänen´KASVOJAAN
ja se oli karmea uni.

Äitini "välittäminen"
(johon vedonnutja sitä
myöten nöyryyttänyt läpi
nuoruuden ainoastaan on):
rahalliset lunnnaat
- tehden vangiksi -

koskaan todella mitään antamatta.

Moni jaksaa (jaksoi) ihmetellä sitä,
miten valoisa ja ihana olen..
kun tapaavat.. ja kuinka hyvin
heitä ymmärrän..
että luen heitä. Heidän ajatuksiaan,
tarpeitaan ja tunteitaan.
Aina valmis auttamaan..
olemaan HEILLE läsnä.

Kunpa he tietäisivät.
Olen siinä mestari.

Jos isäni ei olisi kuollut äkkinäisesti,
tilanne olisi toisin. Tiedän sen.
Mutta niin ei ole.

Kenellekään perhehelvettiä, joka näyttää
muulle suvulle täydelliseltä - on vaikea
mennä kertomaan - koska ei kukaan uskoisi.
Pitäisivät hulluna ja hulluksihan on tarkoitus
tehdäkin. Epäuskottavaksi, murtaa sielu.

Se, että jää suvun "juhlista" pois, kerrotaan
tietysti niin päin - paha tytär, pahas sisar jne.. kiittämätön kenties vielä kaupan päälle.
Juhlat tulossa - muistaminen muodollisesti.
Muuta ei kaivata, ei odoteta. Tuskin edes kutsutaan. Annan olla. Oman terveyteni, tai
niiden rippeiden nojalla.

Silti.

Enää en jaksa leikkiä, palvella näytelmää,
joka on pelkästään falski, vieden minut kuilun ääreen - syönyt minuuteni
ja voimani - itsetuhon partaalle.

Luovuta kokonaan.
Sitä he haluavat.

Ehkä se olisi sinetti,
joka lunastaisi äidillenikin
viimein KAIKEN?

Lue lisää

Hei!
Sympatiani ovat todellakin puolellasi koska kirjoituksesi olisi voinut olla myös suoraan minun kirjoittamaani.
Olen kuvitellut ettei kellään voi olla tällaista helvettiä, ettei ketään muuta varmasti satuteta omien sukulaisten taholta niin paljon kuin minua.
Mutta näköjään meitä on vissiin paljonkin...
Kyllä on monet kerrat pyörinyt itsemurha mielessä mutta minäkin koen olevani niin sisukas etten moisten idioottien takia siihen suostu alentumaan.
Mutta koskee niin perkeleesti kun aina, siis ihan joka asiassa huomaat olevasi se huonoin lapsi.
Ja kuitenkin se kenen apuun aina luotetaan.
Kyllähän minä autan, ainahan minä olen auttanut...
Olen minä miettinyt että menisinkö mielenterveystoimistoon, ihan vaan että saisin kerran päästää kaiken ulos. Tuntuu niin pahalta pitää sisällään vuodesta toiseen.
Olen kyllä päässytkin näistä paskamaisuuksista yli mutta kun niitä tulee koko ajan lisää niin ei tätä voi pitkään enää kestää.
Tällä hetkellä taas sellainen "tilanne" päällä ja alkaa jo mulla kroppa oireilla siihen malliin että jotain ratkaisua on tapahduttava, ja minun nimenomaan se tehtävä!
Tuntee itsensä niin turhaksi, ettei kukaan välitä, hyväksikäytetyksi.
Mutta samalla yritän saada itseni "aivopestyä" että minä olen tärkeä ja minä ansaitsen hyvää kohtelua!
En kyllä haluaisi että muutun toisia ihmisiä kohtaan.Luulen että tällä menolla minusta tulee jossain vaiheessa kylmä ja tunteeton.
Yritän kyllä päästä ennen sitä tästä painajaisesta eroon...mahdollisimman nopeasti!
Hyvää Juhannusta kaikille ja muistakaa että kaikki ihmiset ovat arvokkaita ja tärkeitä!

typoista yhden.. kirjoitti:

SyMbioosi*

ja muut saa itse
mielessään korjata.

Hyvää juhannusta,
kaikille.

aina löytyy tommosia joita häiritsee kamalasti joku pikku kirjoitusvirhe, huoh, elämäsi on varmaan kyttäillä foorumeita että pääset pätemään.

löytänyt kirjoitti:

Näin se löytyy:

/narsistienuhrientuki.info/keskustelu

aukeamalla olevasta taulukosta klikkaat auki kohdan "narsistien lapsena". Se on siinä !!!

toi paslta nytten, oliko se niin, että aukee 6.8.
Mutta voi siellä lukemassa käydä viestei.

näitä kirjoitti:

aina löytyy tommosia joita häiritsee kamalasti joku pikku kirjoitusvirhe, huoh, elämäsi on varmaan kyttäillä foorumeita että pääset pätemään.

Etkö nyt edes tuota tajunnut? Oli otsikosta jäänyt n-kirjain pois, eli piti olla KorjaaN.

näin se on - koettu on kirjoitti:

Mielestäni on niin, että he hankkivat jälkeläisiä vain ja ainoastaan itsekkäistä syistä ja päteäkseen esimerkiksi sukulaistensa silmissä.

Kun lapsi sitten on olemassa hänenen tai heihin (jos on usempia lapsia) sovelletaan julmia kasvatusoppeja ja tosi kamalaa narsistikäytöstä.
Eikä poispääsyä ole siitä hel*etistä alaikäisellä lapsella.

Lue lisää

Se on parinkymmenen vuoden tuomio ("kakku") ennen kuin pois pääsee, jos narsistiperheeseen sattuu syntymään. Näin se on eikä hevin muuksi muutu.

kärsinyt ja selvinnyt kirjoitti:

Se on parinkymmenen vuoden tuomio ("kakku") ennen kuin pois pääsee, jos narsistiperheeseen sattuu syntymään. Näin se on eikä hevin muuksi muutu.

kahdenkymmenen vuoden...
mulla meni yli neljäkymmentä vuotta, ja tiedän tapauksia, että on mennyt koko elämä hukkaan sen takia.
toiset kuolevatkin , teitämättä mitä on vapaus, vapaus olla ihminen, oma itsensä.

... kirjoitti:

kahdenkymmenen vuoden...
mulla meni yli neljäkymmentä vuotta, ja tiedän tapauksia, että on mennyt koko elämä hukkaan sen takia.
toiset kuolevatkin , teitämättä mitä on vapaus, vapaus olla ihminen, oma itsensä.

Lue lisää

Totta on, itselläkin meni paljon kauemmin kuin 20 vuotta irtautumiseen. Lopullinen ero (vanhemmista)on tullut vasta viime vuosina.

Toisaalta, minun nuoruudessani ei näistä asioista (luonnehäiriöt, psykopatia, narsut, kiusaaminen)ei ollut kovin paljon tietoa. Ehkä psykologeilla oli, mutta ei tavallisilla ihmisillä.
Nuoruudessani ei myöskään ollut sallittua asettua poikkiteloin vanhempiensa mielipiteeseen. Sitä pidettiin (mukamas) huonona käytöksenä, syntinä ja vanhempien kunnioittamattomuutena. Muistutettiin usein neljännestä käskystä. Silleen sitä nuorisoa ennen vanhaan pidettiin kurissa ja nuhteessa.

Todellinen tiedollinen läpimurto on tapahtunut internetin myötä ja minua on auttanut valtavasti nettitiedosto www.narsistienuhrientuki.info.
Netistä saatu ja luettu vertaistuki on ollut aivan korvaamatonta.

Lisäksi apua (tietoa) olen saanut viime vuosina ilmestyneistä alaan liityvistä suomenkielisistä kirjoista ja keskusteluista samaa kokeneiden kanssa - on helppo ymmärtää mitä kaikkea keskustelukumppani on kokenut karuissa kotiolosuhteissa.

Kovaa on ollut, myönnetään. Olen kuitenkin päättänyt selvitä, vaikka lujille se ottaa. Terveys on kärsinyt ja mielenterveys on tiukoilla. Mutta, eiköhän tästä mennä parempaan päin.

Sellaiselle,jolla ei ole vastaavia kotikokemuksia, ei kannata näistä narsuperheen kokemuksista puhua,koska heillä ei yksinkertaisesti ole ymmärrystä siihen millaista infernoa lapsen (lasten) elämä kodin mukamas kiillotetun julkisivun takana voi olla.

kärsinyt ja selvinnyt kirjoitti:

Se on parinkymmenen vuoden tuomio ("kakku") ennen kuin pois pääsee, jos narsistiperheeseen sattuu syntymään. Näin se on eikä hevin muuksi muutu.

Omien kokemuksieni kautta olen kyllä sitä mieltä, että "kakkua" saa maistaa koko elämän ajan.

Vaikka irtaannut ja muutat kauemmaksi äidistäsi. Eihän se siihen lopu. Ellet sitten katkaise kokonaan välejäsi äitiisi. Joka tuntuu tosi julmalta isän takia. Mutta muuta ratkaisua ei ehkä ole.

näin se on - koettu on kirjoitti:

Mielestäni on niin, että he hankkivat jälkeläisiä vain ja ainoastaan itsekkäistä syistä ja päteäkseen esimerkiksi sukulaistensa silmissä.

Kun lapsi sitten on olemassa hänenen tai heihin (jos on usempia lapsia) sovelletaan julmia kasvatusoppeja ja tosi kamalaa narsistikäytöstä.
Eikä poispääsyä ole siitä hel*etistä alaikäisellä lapsella.

Lue lisää

elämäänsä. Lapsi on heille vain pätemisen väline. Oma elämä 'tapetaan' ja aloitetaan elämään lapsen ja nuoren kautta. Alitajuisesti heijastetaan omat unelmat lapseen.

pönkittääkseen omaa kirjoitti:

elämäänsä. Lapsi on heille vain pätemisen väline. Oma elämä 'tapetaan' ja aloitetaan elämään lapsen ja nuoren kautta. Alitajuisesti heijastetaan omat unelmat lapseen.

luonnehäiriöinen, kuten minun äitini tekee, ulottaa tämän heijastamisen lastenlapsiinkin!

Niidenkin pitäisi pönkätä mummon "keskenjääneitä" projekteja.
Itseasiassa, sillä ei ole mitään kesken, kun ei ole ikänään mitään alottanutkaan. Mutta silti lasten pitäs täyttää jottain tyhjiötä sen elämässä.
ainut "tyhjiö" on sen päässä....

samassa prosessissa kirjoitti:

Tuo olisi voinut
olla oma kirjoitukseni.

"Herää kuin unesta", kun soittaa.
Unohtaa täysin, että hänellä on
toinenkin lapsi.

Olen niin väsynyt omaan äitisuhteeseeni,
joka on ollut todellakin pelkkää lapsensa
sielun manipuöointia ja hyväksikäyttöä -
jota en ole edes suostunut näkemään.

Lapsena ja nuorena yritin kaikkeni -
että kelpaisin, olisin hyvä - toisin
'saaliita' kotiin - miten hyvä olen.

Lakkasin puhumasta murrosiässä melkein
kokonaan, laihduin vain olemattomiin.
Isäni huolstui kehityksestäni,
äitini taas teki kaiken minussa vähäpätöiseksi.
Naurettavaksi. Usein veljeni kanssa
yhdessä - huvittuivat minusta.

En voinut puhua mistään,
todellisesta. Menestys oli ainut mittari.
Olemassaololleneni.
Isä muuten paljon poissa,
workwise. Ainut, joka kuitenkin minua
ymmärsi. Jolle saatoin puhua, edes joskus.

Olisin tarvinnut äitini tukea,
sisään näkemistä.
Hän hylkäsi minut täysin - hänelle olin
pelkkä jatkeensa - esiintyvä nukke.

Lapsuudessa -nuoruudessa (aikuisuudessa raadollisemmin - mutta en mene siihen)äitini sisarukseni kanssa jopa nauroi huolilleni
yhteen ääneen. Nauroi tyhjäksi.
Erikoista, miten nämä muistot eivät katoa.

(Needless to say - synbioosi jatkui/ jatkuu aikuisiässäkin äiti - poika - paha sisar - tytär)
Tein kaiken tunnollisesti silti.
Pyrin täydellisyyteen.

Isäni kuoli.
Nuoruuteni katkesi.

Muutuin kokonaan ilmaksi.
Jos en toiminut 'palvelijana' -
tai minulta jotain tarvittiin.
Suhteessa esimerkiksi perimisasioissa.
Nimi alle. Jne.

Puhuin jopa äidilleni suoraan, itkin -
miksi et KOSKAAN pidä yhteyttä minuun..
miksi sinulle merkitsee vain toinen lapsi.
Kysyin kaikki kysymykset niin suoraan kuin
voi kysyä. Jopa sen joskus puhelimessa nuorena -
miksi SINÄ ET RAKASTA MINUA - miksi minut edes halusit. Kiviseinä vastassa - tai täydellinen syyllistäminen - pahasta tyttärestä jne., minkä tiedän ei pitävän paikkansa. Terve muisto ja suhde isääni säilyttää minulle tiedon siitä, en ole paha. Mutta syyllistäminen ja täydellinen unohtaminen - on musertavaa.

Kukaan ei usko, ellei itse käy läpi tällaista perhehelvettiä ja joka aukenee vasta aikuisiässä.
Tyhjyys, voimattomuus - omanarvontunto katoaa - itsemurha-ajatukset kiertää, kuin saalista.

Päällisinpuolin tällainen kuvio - äiti - toinen lapsista - ja muu rakenne saattavat palvella toisiaan.. niin, että se, joka terveesti reagoi, syyllistetään ja ajetaan yhteyden, yhteydenoton ulkopuolelle.

Hänelle lakataan puhumasta, hänestä ei enää keskustella, häntä ei kutsuta minnekään. Hän lakkaa olemasta - hänet kuoletetaan. Muodollisesti kutsutaan - ehkä muodollisesti
jopa muistetaan - omat kulissit pystyssä -
mutta totuuden nimissä, nimi on pyyhitty jo jo kauan sitten - sinua ei ole.

Päätin, että en ota muodollisia kontakteja - puhelimitse itse "herätä" äitäni - joka aina
yhtä karmea kokemus (jos hän ei edes yhtä soittoa tee itse - kolme vuotta mennyt, ei soittoa..) - ihan kuin ei mitään
olisi - se on satuttanut syvältä.
Herää tekemästä sitä tai tätä.

Vieraillessa oli aina kiire katsomaan
jotain saippuasarjaa teeveestä. Kun oli
vaivan nähnyt kotiin (satoja kilometrejä)
käymään - moitteeton ruoka uunissa -
ota sieltä.

Vaikka olen äidilleni sydämeni verille asti avannut -
mikään ei ole riittänyt. Koskaan.
Ja sanotaan, että olin läpi lapsuuteni
ja nuoruuteni suhteellisen lahjakas.
Ja "ulkopuolisten" ihailema.
Kaunis ja taitava.
Empaattinen. Herkkä.
Vaikka mitä - muilta kuultua.
Kehut äitini pyrki aina
kuittaamaan pois.
Ettei vain ylpistyisi?
Kiinnostus on ollut
aina täysin nolla.

Ystäviensä lapsista ja sisarukseni
- pitää huolta
kyllä - ja osoittaa,
en ole itse mielenkiinnon
arvoinen, ei mitään.
Tai lapsena oli juuri
myös kiinnostunut ystävieni
taidoista etc.
Muuttui eri ihmiseksi.
Monta kasvoa. Koskaan
en nähnyt äitini kasvoja.
Vaikka kuinka yritin
ne nähdä.

Näin jopa unen äidistäni
merellä - joko minä tai
hän hukkumassa - mutta
en nähnyt hänen´KASVOJAAN
ja se oli karmea uni.

Äitini "välittäminen"
(johon vedonnutja sitä
myöten nöyryyttänyt läpi
nuoruuden ainoastaan on):
rahalliset lunnnaat
- tehden vangiksi -

koskaan todella mitään antamatta.

Moni jaksaa (jaksoi) ihmetellä sitä,
miten valoisa ja ihana olen..
kun tapaavat.. ja kuinka hyvin
heitä ymmärrän..
että luen heitä. Heidän ajatuksiaan,
tarpeitaan ja tunteitaan.
Aina valmis auttamaan..
olemaan HEILLE läsnä.

Kunpa he tietäisivät.
Olen siinä mestari.

Jos isäni ei olisi kuollut äkkinäisesti,
tilanne olisi toisin. Tiedän sen.
Mutta niin ei ole.

Kenellekään perhehelvettiä, joka näyttää
muulle suvulle täydelliseltä - on vaikea
mennä kertomaan - koska ei kukaan uskoisi.
Pitäisivät hulluna ja hulluksihan on tarkoitus
tehdäkin. Epäuskottavaksi, murtaa sielu.

Se, että jää suvun "juhlista" pois, kerrotaan
tietysti niin päin - paha tytär, pahas sisar jne.. kiittämätön kenties vielä kaupan päälle.
Juhlat tulossa - muistaminen muodollisesti.
Muuta ei kaivata, ei odoteta. Tuskin edes kutsutaan. Annan olla. Oman terveyteni, tai
niiden rippeiden nojalla.

Silti.

Enää en jaksa leikkiä, palvella näytelmää,
joka on pelkästään falski, vieden minut kuilun ääreen - syönyt minuuteni
ja voimani - itsetuhon partaalle.

Luovuta kokonaan.
Sitä he haluavat.

Ehkä se olisi sinetti,
joka lunastaisi äidillenikin
viimein KAIKEN?

Lue lisää

Äitini kuulostaa samanlaiselta. Aina ovat veljeni tehneet oikein ja minua vähätelty. Pahinta on, että isänikin käänsi selkänsä pitääkseen vaimonsa tyytyväisenä.

... kirjoitti:

kahdenkymmenen vuoden...
mulla meni yli neljäkymmentä vuotta, ja tiedän tapauksia, että on mennyt koko elämä hukkaan sen takia.
toiset kuolevatkin , teitämättä mitä on vapaus, vapaus olla ihminen, oma itsensä.

Lue lisää

Nyt elät vaion itseöllesi ja ajattelet mikä on sinulle parasta.Kestää aikansa ennekuin ns.viha helpottaa,mutta lupaan että tulee päivä kun tunnet ettei sinulla ole enempi vihan kuin hellyyden tunteitakaan äitiäsi kohtaan,vaan hän on kuin kuka tahansa vieras tuttava jota voi morjestaa jos vastaan tulee,mutta ei muuta välttämättä.Olet silloin täysin vapaa.Nyt kun sinulle tulee menneisyys mieleen,käännä välittömästi ajatuksesi johonkin kivaan asiaan ja yritä unohtaa äitisi.Toinen vaihtoehto olisi käydä juttelemassa jonkun terapeutin kanssa,niitä on myös seurakunnan työntekijöissä sitä varten.Pelkästään se että voit vapaasti puhua tunteesi ulos,on alku elämän parantumiseen.Heillä on vaitiolo velvollisuus,niin siellä voi antaa tulla kaikki paineet ulos.Onnellista jatkoa sinulle,tulet vielä olemaan onnellinen !!!

"=!= kirjoitti:

Nyt elät vaion itseöllesi ja ajattelet mikä on sinulle parasta.Kestää aikansa ennekuin ns.viha helpottaa,mutta lupaan että tulee päivä kun tunnet ettei sinulla ole enempi vihan kuin hellyyden tunteitakaan äitiäsi kohtaan,vaan hän on kuin kuka tahansa vieras tuttava jota voi morjestaa jos vastaan tulee,mutta ei muuta välttämättä.Olet silloin täysin vapaa.Nyt kun sinulle tulee menneisyys mieleen,käännä välittömästi ajatuksesi johonkin kivaan asiaan ja yritä unohtaa äitisi.Toinen vaihtoehto olisi käydä juttelemassa jonkun terapeutin kanssa,niitä on myös seurakunnan työntekijöissä sitä varten.Pelkästään se että voit vapaasti puhua tunteesi ulos,on alku elämän parantumiseen.Heillä on vaitiolo velvollisuus,niin siellä voi antaa tulla kaikki paineet ulos.Onnellista jatkoa sinulle,tulet vielä olemaan onnellinen !!!

Lue lisää

Tunteettomuus ei tee vapaaksi vaan asioiden hyväksyminen, anteeksiantaminen ja oman elämänsä jatkaminen. Jokainen tallaa omaa polkuaan niillä taidoilla ja ominaisuuksilla mitä on annettu. Sinulla on ollut paha olla äitisi lähellä, mutta viha tunteettomuus tai katkeruus ei auta sinua. Hyväksy ja anna anteeksi tapahtuneet asiat ja nauti kaikista hyvistä asioista joita sinulla nyt on, se on vapaus!

Sini SuviSyreeni kirjoitti:

Tämä oli täysin paikkaansapitävää tekstiä omalta kohdaltani, kuin omaa kirjoitustani.

"...ja sen, että kun loppui voimat.. palveluun.. yhteydet katkesivat myös sitä myöden.. "

Surullisinta on, että voimien piti loppua niin totaalisesti, että en enää pystynyt palvelemaan, vaikka edelleen "halusin" ja yritin miellyttää.En vaan jaksanut.

Ja kun en jaksanut, minut syyllistettiin ja hylättiin tarpeettomana. Olin kuin ilmaa äidilleni ja hän etsi uuden palvelijan.

Silloin silmäni avautuivat ja tajusin kaiken.

Lue lisää

Äiti antaa lapselleen sen mitä hänellä on! Äiti, joka on elänyt rakkaudettomassa kodissa, on kohdeltu huonosti, mitätöity, vähätelty, ehkä nähnyt nälkää.. ja jne.. niin mitenkä sellainen ihminen voisi antaa lapselleen rakkautta ja oikeanlaista henkistä kohtaamista?! Ei mitenkään!

Minun äitini on elänyt erittäin rakkaudettomassa kodissa, jonka vuoksi hänelläkään ei ole ollut rakkautta antaa minulle. Hän antoi minulle kuitenkin elämän, vaatteet ja ruuan.

Sini suvisyreeni, voit kantaa vihaa sisälläsi vaikka lopun elämääsi, mutta se ei tule antamaan sinulle sitä mitä jäit paitsi. Niin kauan kuin sinussa on vihaa, niin olet äitisi kahleissa.

Kenelläkään ihmisellä ei ole täydellisiä vanhempia. Täydellinen anteeksi antaminen vapauttaa ihmisen kaikesta negatiivisesta. Anteeksi antaminen tapahtuu, kun ihminen käy läpi kaikki sisäisen lapsen tunteet. Tunteille pitää antautua. Itkeä ulos valtava ikävä ja kaipuu äidin syliin. Itkeä ulos pettymysten tulva, kun ei ole tullut kuulluksi ja ei ole saanut mitä olisi kaivanut. Itkeä ulos raivo, kiukku ja viha, jotka on pitänyt tukahduttaa.

Kirjoittaminen on työväline joka auttaa prosessointiin. Kun ihminen sallii itselleen tämän prosessiin, niin lopulta siitä seuraa vapauden tunne, ilo ja rauha. Tuntui kuin uusi elämä avautuisi. Mistä minä tiedän sen? Koska minä käyn tätä prosessia läpi jo toista kuukautta ja nyt näen kuinka merkittävä asia se tulee olemaan elämälleni.

Ja prosessin jälkeen omaa äitiään voi rakastaa pyyteettömästi, olipa hänen kanssaan tekemisissä tai ei.

Tuo aloittajahan on jo tehnyt itsellensä sopivia ratkaisuja.

relaa vähän kirjoitti:

Tuo aloittajahan on jo tehnyt itsellensä sopivia ratkaisuja.

Martti Paloheimolta: Kotivammaisuus ja Kotivammaisuuden synty
Helpottaa...huomaatte ettette ole yksin ja että se ei todellakaan ole oma vika!

cccvb kirjoitti:

Martti Paloheimolta: Kotivammaisuus ja Kotivammaisuuden synty
Helpottaa...huomaatte ettette ole yksin ja että se ei todellakaan ole oma vika!

No, luin tuon tutkielman ja järkeähän siinä tietysti oli. Mutta miksi ihmeessä sitten on samassa perheessä lapsia, joista toinen pidetään jalustalla ja on suunnilleen jumalasta seuraava. Ja toinen lapsista on täysin pois pyyhitty/unohdettu.

NPH:ssahan tuo asia on selitetty. Mutta mikä on se laukaiseva tekijä, joka laittaa nämä lapset eriarvoiseen asemaan. Miksi toiselle lapselle annetaan kaikki rakkaus, mutta sitä ei kyetä jakamaan sen toisen lapsen kanssa tasapuolisesti?

Juuri noiden ohjeiden mukaan olen toiminut 5 vuotta.
Tuosta aloitusviestistäni voisi saada sen käsityksen, että olen masentunut tai lamaantunut.
Ei,minun eheytymiseni alkoi täysillä heti sen jälkeen, kun tajusin mitä olin 35 vuotta kestänyt.
Ainut joka enää tässä tilanteessa taistelee, on äitini, joka on suorastaan raivon partaalla, koska on menettänyt minut, palvelijansa.

Välejä en ole kokonaan äitiin katkaissut, vielä.
Mutta käyn siellä omilla ehdoillani, voi olla kuukausien välikin. Ja kun käyn, olen täsmälleen sen aikaa, kun haluan, lähden heti, kun siltä tuntuu. Olen siihen asti, kun äiti osaa joten kuten käyttäytyä (no, ei osaa) ja en kuuntele mitään paskaa viittä sanaa kauempaa.

Äidillä on paha olla, äiti itkee, huutaa, raivoaa. Ei siksi, että "rakas tytär" on kaikonnut, vaan siksi, ettei hänellä ole valtaa minuun. Sairasta.
Enää minuun ei tehoa uhkailut: " mitenkäs suu sitten pannaan, kun äitiä ei enää ole?"

Lapsuudesta muistan, kuinka äiti pelotteli, että kuolee pian, ellei olla kilttejä hänelle.
Aikuisiällä muistan, kuinka yölläkin soitti ja oli kuoleman kielissä.."tule kiireesti tänne".
Tuhatta ja sataa ajettuani ja perille päästyä sanoikin, että" taisi mennä ohi, mikälie heikotus, lähde vaan kotiin, kyllä minä pärjään..."

Nykyään noihin "sairauskohtauksiin" ja kuolemalla pelotteluihin en edes ota kantaa.

eräsN1 kirjoitti:

No, luin tuon tutkielman ja järkeähän siinä tietysti oli. Mutta miksi ihmeessä sitten on samassa perheessä lapsia, joista toinen pidetään jalustalla ja on suunnilleen jumalasta seuraava. Ja toinen lapsista on täysin pois pyyhitty/unohdettu.

NPH:ssahan tuo asia on selitetty. Mutta mikä on se laukaiseva tekijä, joka laittaa nämä lapset eriarvoiseen asemaan. Miksi toiselle lapselle annetaan kaikki rakkaus, mutta sitä ei kyetä jakamaan sen toisen lapsen kanssa tasapuolisesti?

Lue lisää

Poika nostettiin jalustalle, samalla häntä kyllä on käytetty hyväksi kaikin tavoin. Tyttäret taas ei sitten minkäänarvoisia, piikoja korkeintaan.

Luin tässä tuota narsistien uhrien tukipalstaa, voi jestas, loksahti palaset paikoilleen. Nyt näen koko kuvan. Olen 46-vuotias nainen.

Äääk siis. Ei ihme, että oli lapsuudenkodissa paha olo ihan koko ajan.

yksinkertaisesti kirjoitti:

Poika nostettiin jalustalle, samalla häntä kyllä on käytetty hyväksi kaikin tavoin. Tyttäret taas ei sitten minkäänarvoisia, piikoja korkeintaan.

Luin tässä tuota narsistien uhrien tukipalstaa, voi jestas, loksahti palaset paikoilleen. Nyt näen koko kuvan. Olen 46-vuotias nainen.

Äääk siis. Ei ihme, että oli lapsuudenkodissa paha olo ihan koko ajan.

Lue lisää

Ihan tahtomattani.
Mutta se tarkoitti käytännössä sitä, että minua myös pidettiin narussa rahalahjoituksia vastaan.
Ollin aina se joka kuskasi äiskää ympäri kyliä, kelloon katsomatta, omat työt ja tekemiset jääivät syrjään, ei ollut mitään tärkeämpää, kuin äiti ja äidin tarpeet.
Luulin olevani "kiltti tytär"(kappas vaan:/

Todellisuudessa olin orja ja narri.
Palkkioksi sain -en rahaa- vaan äiti osti minulle vaatteita (aikuiselle!!)omien mieltymystensä mukaan, sekä sisusti kotiani niin kuin tykkäsi! Omalla tyylillään, lempiväreillään ja kuoseillaan....yäk.
Jos ikinä aukasin suutani sanoakseni, että en halua ...niin minut vaiennettiin.

Arvatenkin, tämä roina on päässyt"psrempaan käyttöön" nykyisin....:)))

Kukaan ei sitä tiedä,
muu kuin oman perheen
jäsenet - tai ainakin se,
joka altistettu peilin asemaan -
palveluun.

Ei omilla ehdoillaan maailmaan
tulleena, omana persoonana.

Ei halua ollut tutustua, antaa
tilaa lapsen persoonan tulla
näkyviin - asettua ihmettelemään -
vaan alkaa imeväisiästä julma kontrolli,
tunteiden ja mielen haltuunotto.

Itseensä imeminen.
Kaikki lapsen omat reaktiot
pahaksi koettuina - äkäisenä,
kiukuttelevana - syyllisyys monella
lapsella päällimmäisensä.

Minäkin muistan, että usein öisin
oli pakko mennä vaan pyytämään
äidiltä anteeksi.. vaikka en edes
tiennyt mitä - tunne vain oli se,
että en riittänyt tai että äiti oli
vihainen.

Mikä nöyryyttävä valta herkkiin
lapsiin - on äideillä.
Ja jotka sitä julkeasti myös
käyttävät.

Consuming their daughters,
if not children all along.

Kun mitään ei ole enää jäljellä
kulutettavaa, poltettavaa..
jättävät kuin tuhka-astian,
kylmänä paikoilleen.

He ovat osansa ottaneet.
Mitään ei ole enää saatavissa.

Joo mutta, tämä takaisin antaminen/palauttaminen se vasta onkin tosi loukkaavaa. Tapahtui se sitten miten päin tahaansa.
Itse sain joskus joululahjat takaisin joulun jälkeen narsisti äidiltäni. Ja vaikka tuosta on jo vuosia, niin asia tulee eittämättä mieleen joka joulu.

eräsN1 kirjoitti:

Joo mutta, tämä takaisin antaminen/palauttaminen se vasta onkin tosi loukkaavaa. Tapahtui se sitten miten päin tahaansa.
Itse sain joskus joululahjat takaisin joulun jälkeen narsisti äidiltäni. Ja vaikka tuosta on jo vuosia, niin asia tulee eittämättä mieleen joka joulu.

Lue lisää

käyttämättä ;))

yhtä loukkaavaa sekin :))

love it - sanoen kun kysyin syytä,
'ei malta' excuse aina valmiina :D

jätti *lahjani' kirjoitti:

käyttämättä ;))

yhtä loukkaavaa sekin :))

love it - sanoen kun kysyin syytä,
'ei malta' excuse aina valmiina :D

rannekellosetin - kummallekin samanlainen, toinen vaan naiselle tarkoitettu, toinen miehelle. Isä piti lahjastaan ja käytti sitä jatkuvasti. Äiti mainitsi parilla sanalla isän kirjeen lopussa, että kiitos kalliista lahjasta - mutta kello on yhä käyttämätön. Hänelle oli tärkeämpää pitää se uutena, ja näyttää sitä tuttavilleen, kuin iloita sen käyttämisestä. Olisihan se näyttänyt siltä, kuin lahjan antaja olisi osannut valita sopivan lahjan!

Muistan vuosia sitten, kun isä osti hänelle todella kauniin (ja kalliin) talvitakin. Senkin vaati vietävän takaisin kauppaan, ja valitsi itse aivan toisenlaisen tilalle, halvemman, ja piti rahat.

En oikein ymmärrä, mistä se johtuu. Olisiko se sellaista, että rakastava vanhempi mielellään käyttää lapseltaan saamaansa lahjaa, ja muistaa antajaa. Joku toisenlainen vanhempi pitää tärkeämpänä sitä, että saa näyttää muille: "Katsopa, millaisia lahjoja MINULLE annetaan, koska olen niin hyvä ihminen." Lahjan antajasta viis.

kultahäälahjaksi kirjoitti:

rannekellosetin - kummallekin samanlainen, toinen vaan naiselle tarkoitettu, toinen miehelle. Isä piti lahjastaan ja käytti sitä jatkuvasti. Äiti mainitsi parilla sanalla isän kirjeen lopussa, että kiitos kalliista lahjasta - mutta kello on yhä käyttämätön. Hänelle oli tärkeämpää pitää se uutena, ja näyttää sitä tuttavilleen, kuin iloita sen käyttämisestä. Olisihan se näyttänyt siltä, kuin lahjan antaja olisi osannut valita sopivan lahjan!

Muistan vuosia sitten, kun isä osti hänelle todella kauniin (ja kalliin) talvitakin. Senkin vaati vietävän takaisin kauppaan, ja valitsi itse aivan toisenlaisen tilalle, halvemman, ja piti rahat.

En oikein ymmärrä, mistä se johtuu. Olisiko se sellaista, että rakastava vanhempi mielellään käyttää lapseltaan saamaansa lahjaa, ja muistaa antajaa. Joku toisenlainen vanhempi pitää tärkeämpänä sitä, että saa näyttää muille: "Katsopa, millaisia lahjoja MINULLE annetaan, koska olen niin hyvä ihminen." Lahjan antajasta viis.

Lue lisää

ei merkityksestä,
että kuka lahjan antaja on..
ja mitä tahtoo antaa eli sanoa..
tuttaville ja ystäville esiintymistä..
lapsien tai jonkun lapsensa välineellistäminen
osoittamaan - miten onnistunut tosiaan on..

Mikään lahja ei tosiaan silloin merkitse yhtään mitään- kylmiä objekteja, joita kerätään ja pannaan piirongin päälle saaliina asetille.

eräsN1 kirjoitti:

Joo mutta, tämä takaisin antaminen/palauttaminen se vasta onkin tosi loukkaavaa. Tapahtui se sitten miten päin tahaansa.
Itse sain joskus joululahjat takaisin joulun jälkeen narsisti äidiltäni. Ja vaikka tuosta on jo vuosia, niin asia tulee eittämättä mieleen joka joulu.

Lue lisää

Miksi te annatte polkea itseänne vielä aikuisenakin?

Annatteko yhä vielä lahjoja ihmiselle, joka on palauttanut edelliset? Miksi ihmeessä?

Miksi ette näe äitiänne henkilönä, ihmisenä, huonosti käyttäytyvänä ja sivistymättömänä henkilönä, joka hän näiden kirjoitusten perusteella täydellisesti on?

Miksi olette sidotut henkilöön, jolla ei ole teille mitään hyvää sanottavaa?

Itselle pitää olla hyvä. Ei pidä liittyä joukkoon, joka alentaa sinua, hyväksyä itsesi alentaminen, js suorastaan osallistua siihen itse.
Nöyryyttämisellä on rajansa.

Vapautukaa.

Viimeisen kerran kirjoitti:

Miksi te annatte polkea itseänne vielä aikuisenakin?

Annatteko yhä vielä lahjoja ihmiselle, joka on palauttanut edelliset? Miksi ihmeessä?

Miksi ette näe äitiänne henkilönä, ihmisenä, huonosti käyttäytyvänä ja sivistymättömänä henkilönä, joka hän näiden kirjoitusten perusteella täydellisesti on?

Miksi olette sidotut henkilöön, jolla ei ole teille mitään hyvää sanottavaa?

Itselle pitää olla hyvä. Ei pidä liittyä joukkoon, joka alentaa sinua, hyväksyä itsesi alentaminen, js suorastaan osallistua siihen itse.
Nöyryyttämisellä on rajansa.

Vapautukaa.

Lue lisää

Ei, kyllä se oli viimeinen lahja, jonka hänelle ostin. Sanoin aikoinaan hänelle, että on parempi, että emme osta toisillemme lahjoja, jotta säästymme enemmältä mielipahalta.

Jos tällainen narsisti on puolisona, niin hänestähän aina pääsee eroon eroamalla. Mutta jos hän on toinen vanhemmista, niin miten ratkaista se pulma, että yhteys ei katkea myös siihen syyttömään vanhempaan. Koska hänellä on jo tarpeeksi kestämistä narsistin puolisona muutenkin.

Ja eiköhän se narsistin perimmäinen tarkoitus ole juuri tuo, että hän saisi katkaistua välit lapsen ja syyttömän vanhemman väliltä.

Viimeisen kerran kirjoitti:

Miksi te annatte polkea itseänne vielä aikuisenakin?

Annatteko yhä vielä lahjoja ihmiselle, joka on palauttanut edelliset? Miksi ihmeessä?

Miksi ette näe äitiänne henkilönä, ihmisenä, huonosti käyttäytyvänä ja sivistymättömänä henkilönä, joka hän näiden kirjoitusten perusteella täydellisesti on?

Miksi olette sidotut henkilöön, jolla ei ole teille mitään hyvää sanottavaa?

Itselle pitää olla hyvä. Ei pidä liittyä joukkoon, joka alentaa sinua, hyväksyä itsesi alentaminen, js suorastaan osallistua siihen itse.
Nöyryyttämisellä on rajansa.

Vapautukaa.

Lue lisää

"Miksi te annatte polkea itseänne vielä aikuisenakin? "

Siksi, että en tiennyt muusta. Äiti oli numero yksi, äiti opetti palvomaan itseään, tai paremminkin sairaalla kurilla ja määräämisellä pakotti siihen.
Aivopesi.
Aikoinaan, lapsena ehkä yritin vastaustaa sitä, mutta tuloksena oli hakkaamista, alistamista, nöyryyttämistä, uhkailua ja pelottelua.
Ja se se totuus, että "äitiä ei kohta ole, miten sitten suut pannaan, äiti kuolee pian, jos ette ole kunnolla ja tottele"
Pienelle lapselle tuo on kauhein uhkaus.

Sitä vaan oppi olemaan kiltti ja tottelevainen, vaikka tuli paskaa päälle...seuraus>>> pitää olla vielä kiltimpi, että äiti tykkää.

...... kirjoitti:

"Miksi te annatte polkea itseänne vielä aikuisenakin? "

Siksi, että en tiennyt muusta. Äiti oli numero yksi, äiti opetti palvomaan itseään, tai paremminkin sairaalla kurilla ja määräämisellä pakotti siihen.
Aivopesi.
Aikoinaan, lapsena ehkä yritin vastaustaa sitä, mutta tuloksena oli hakkaamista, alistamista, nöyryyttämistä, uhkailua ja pelottelua.
Ja se se totuus, että "äitiä ei kohta ole, miten sitten suut pannaan, äiti kuolee pian, jos ette ole kunnolla ja tottele"
Pienelle lapselle tuo on kauhein uhkaus.

Sitä vaan oppi olemaan kiltti ja tottelevainen, vaikka tuli paskaa päälle...seuraus>>> pitää olla vielä kiltimpi, että äiti tykkää.

Lue lisää

Minulle sanottiin aivan samalla tavalla, ja olin varma, että äiti kuolee. Muistan 12-13-vuotiaana sunnitelleeni elämääni eteenpäin sitten kun äiti on kuollut. Ymmärsin, että elämä jatkuu parempana kuin ennen.
Se tuntui helpottavalta ajatukselta.

Minä oli hyvin pettynyt, kun hän ei kuollutkaan. Piti tehdä uudet suunnitelmat, mutta aina otin huomioon sen, että äiti ei ole mukana kuviossa, koska hän kuolee. Mokoma ei kuollut, ja aloin olla siitä yhä vihaisempi.

Aikuisena en ottanut hänen puheitaan vakavasti koskaan, koska ymmärsin, että hän ei tiennyt mistään mitään sen enempää kuin omista sairauksistaankaan.

tunneköyhäkö? kirjoitti:

Minulle sanottiin aivan samalla tavalla, ja olin varma, että äiti kuolee. Muistan 12-13-vuotiaana sunnitelleeni elämääni eteenpäin sitten kun äiti on kuollut. Ymmärsin, että elämä jatkuu parempana kuin ennen.
Se tuntui helpottavalta ajatukselta.

Minä oli hyvin pettynyt, kun hän ei kuollutkaan. Piti tehdä uudet suunnitelmat, mutta aina otin huomioon sen, että äiti ei ole mukana kuviossa, koska hän kuolee. Mokoma ei kuollut, ja aloin olla siitä yhä vihaisempi.

Aikuisena en ottanut hänen puheitaan vakavasti koskaan, koska ymmärsin, että hän ei tiennyt mistään mitään sen enempää kuin omista sairauksistaankaan.

Lue lisää

Minun äitini syyttä minua erittäin katkerana, elämättömästä elämästään. Ja olen myös syyllinen hänen rappeuma sairauksiinsa. Kun sanoin hänelle, että jokainen voi elää vain omaa elämäänsä. Ja ehtoopuolella on turha alkaa valittamaan itse suorittamistaan valinnoista minulle, koska syytönhän minä niihin olen, niin hän alkaa uhkailemaan itsemurhalla.

tunneköyhäkö? kirjoitti:

Minulle sanottiin aivan samalla tavalla, ja olin varma, että äiti kuolee. Muistan 12-13-vuotiaana sunnitelleeni elämääni eteenpäin sitten kun äiti on kuollut. Ymmärsin, että elämä jatkuu parempana kuin ennen.
Se tuntui helpottavalta ajatukselta.

Minä oli hyvin pettynyt, kun hän ei kuollutkaan. Piti tehdä uudet suunnitelmat, mutta aina otin huomioon sen, että äiti ei ole mukana kuviossa, koska hän kuolee. Mokoma ei kuollut, ja aloin olla siitä yhä vihaisempi.

Aikuisena en ottanut hänen puheitaan vakavasti koskaan, koska ymmärsin, että hän ei tiennyt mistään mitään sen enempää kuin omista sairauksistaankaan.

Lue lisää

Mnä en päässyt vapaaksi pelosta aikuisenakaan, koska se oli niin syvään juurrutettu. Lisäksi oli kauhea tunne, että kuinka pärjään ilman äitiä koskaan, sitten kun äiti kuolee.
Aikuisella ihmisellä tällaiset pelot! kuin pienellä lapsella, järkyttävää!

Onneksi äiti elää vielä, että pääsen nyt kuittaamaan kaiken, en ilkeyksilläni, vaan ihan kerron asioista totuuden. Se eheyttää minua, voin oikaista vääryydet.
Normaali äiti pyytäisi anteeeksi, mutta tämä minun äiskäni se vaan suuttuu, raivoaa, ilkkuu ja haukkuu. Vain siksi, että menetti minut, hyvän palvelijansa. Ja kun minusta ei ole palvelijaksi, enkä raportoi hänelle joka jumalan asiaa, niin minua ei ole , olen ilmaa.Olen hyödytön.

Sanoi toivovansa, että koen omien lasteni taholta saman kuin hän nyt minun taholta!
Kysyin häneltä, että miksi toivot minulle pahaa?
Vastasin hänelle tyynenä, että samaa en tule kokemaan, koska en ole kohdellut omia lapsiani sairaalla tavalla.
Olisittepa nähneet äitini ilmeen tuon sanottuani. Se oli niin syvää halveksuntaa ja vihaa täynnä, silmät suorastaan paloivat vihasta ja raivosta. Hetken jo näytti, että turpaan tulee, mutta katsoin vain rauhallisena häntä ja samoin, "et voi minua enää satuttaa."
Tuo lause oli varmasti "tappava", mikäli hän edes tajusi sen.

Vielä jatkoi "toivotuksillaan", että tulet vielä kärsimään, ja sitten saat itkeä haudallani, kun minua ei enää ole...

Hohhoijaa...eipä kiinnosta, vaikka ois siihen kuollut.
Siihenkin sanoin, että saatanpa itkeäkin, mutta itseäni ja menetettyä elämääni, en sinua.

Pidätte minua varmaan kylmänä , ilkeänä ihmisenä, mutta totuus on, että äiti ei vieläkään(yllätys, yllätys) välitä minusta.
Kyse on siitä, että hän kärsii, koska on menettänyt suurimman ihailijansa. Minut.

Tuskin edes muistaa tai haluaa, että olen hänen tyttärensä.Se seikka ei ole koskaan merkinnyt hänelle mitään, eikä tule merkitsemään.

S S S kirjoitti:

Mnä en päässyt vapaaksi pelosta aikuisenakaan, koska se oli niin syvään juurrutettu. Lisäksi oli kauhea tunne, että kuinka pärjään ilman äitiä koskaan, sitten kun äiti kuolee.
Aikuisella ihmisellä tällaiset pelot! kuin pienellä lapsella, järkyttävää!

Onneksi äiti elää vielä, että pääsen nyt kuittaamaan kaiken, en ilkeyksilläni, vaan ihan kerron asioista totuuden. Se eheyttää minua, voin oikaista vääryydet.
Normaali äiti pyytäisi anteeeksi, mutta tämä minun äiskäni se vaan suuttuu, raivoaa, ilkkuu ja haukkuu. Vain siksi, että menetti minut, hyvän palvelijansa. Ja kun minusta ei ole palvelijaksi, enkä raportoi hänelle joka jumalan asiaa, niin minua ei ole , olen ilmaa.Olen hyödytön.

Sanoi toivovansa, että koen omien lasteni taholta saman kuin hän nyt minun taholta!
Kysyin häneltä, että miksi toivot minulle pahaa?
Vastasin hänelle tyynenä, että samaa en tule kokemaan, koska en ole kohdellut omia lapsiani sairaalla tavalla.
Olisittepa nähneet äitini ilmeen tuon sanottuani. Se oli niin syvää halveksuntaa ja vihaa täynnä, silmät suorastaan paloivat vihasta ja raivosta. Hetken jo näytti, että turpaan tulee, mutta katsoin vain rauhallisena häntä ja samoin, "et voi minua enää satuttaa."
Tuo lause oli varmasti "tappava", mikäli hän edes tajusi sen.

Vielä jatkoi "toivotuksillaan", että tulet vielä kärsimään, ja sitten saat itkeä haudallani, kun minua ei enää ole...

Hohhoijaa...eipä kiinnosta, vaikka ois siihen kuollut.
Siihenkin sanoin, että saatanpa itkeäkin, mutta itseäni ja menetettyä elämääni, en sinua.

Pidätte minua varmaan kylmänä , ilkeänä ihmisenä, mutta totuus on, että äiti ei vieläkään(yllätys, yllätys) välitä minusta.
Kyse on siitä, että hän kärsii, koska on menettänyt suurimman ihailijansa. Minut.

Tuskin edes muistaa tai haluaa, että olen hänen tyttärensä.Se seikka ei ole koskaan merkinnyt hänelle mitään, eikä tule merkitsemään.

Lue lisää

Ne ovat äitisi ominaisuuksia. Et ole onneksesi niitä perinyt.

Minunkin äitini aina syytti meitä lapsia (ja meitä on monta) siitä, että olemassaolollamme pilasimme hänen elämänsä. Hänestä kun olisi pitänyt tulla jotain merkittävää! Mutta elämä menikin ruokaa laittaessa ja pyykätessä.

Sanoin hänelle viisitoistavuotiaana, että minulta ei kysytty, halusinko syntyä tähän perheeseen. Jos olisi kysytty, olisin sanonut että ehdottomasti ei, kerroin hänelle. Hän ei sen jälkeen koskaan vaatinut kiitollisuutta minun synnyttämisestä. Itki hiukan.

Tunnusta syyllisyytesi syntymääsi ja vaadi päästä takaisin sinne, mistä tulit!

etkä ilkeä kirjoitti:

Ne ovat äitisi ominaisuuksia. Et ole onneksesi niitä perinyt.

Minunkin äitini aina syytti meitä lapsia (ja meitä on monta) siitä, että olemassaolollamme pilasimme hänen elämänsä. Hänestä kun olisi pitänyt tulla jotain merkittävää! Mutta elämä menikin ruokaa laittaessa ja pyykätessä.

Sanoin hänelle viisitoistavuotiaana, että minulta ei kysytty, halusinko syntyä tähän perheeseen. Jos olisi kysytty, olisin sanonut että ehdottomasti ei, kerroin hänelle. Hän ei sen jälkeen koskaan vaatinut kiitollisuutta minun synnyttämisestä. Itki hiukan.

Tunnusta syyllisyytesi syntymääsi ja vaadi päästä takaisin sinne, mistä tulit!

Lue lisää

LApsena istuin metsässä ja itkin, miksi minun piti syntyä, miksi minun pitää elää.
Nuoruudesta muistan, että halusin kuolla. Mieluiten kitumalla, esim. syöpään, koska "olin niin paha ihminen".
Äiti sanoi myös usein, että hänen elämänsä pilasivat sekä isäni, että sitten me lapset.
Lapsia teki, koska anoppi oli kuulemma kieltänyt tekemästä.Siis kaikki neljä olemme tehty anopin kiusaksi.
Ja uskokaa tai älkää, äiti on tämän itse myöntänyt.

jätti *lahjani' kirjoitti:

käyttämättä ;))

yhtä loukkaavaa sekin :))

love it - sanoen kun kysyin syytä,
'ei malta' excuse aina valmiina :D

sanoi. " yäk, minkä värisiä"!, kun ojensin synttärikukat.
Teki mieli syöttää ne sille samantien...

.... kirjoitti:

sanoi. " yäk, minkä värisiä"!, kun ojensin synttärikukat.
Teki mieli syöttää ne sille samantien...

Tällaisessa kohdassa aina menee toimintakyvyttömäksi.
Jälkeenpäin sitten voi ajatella, että olis pitänyt syöttää ne sille.
Tai olisi pitänyt sanoa: Minä hoidan nämä, viedä ne keittiöön ja paiskata roskikseen saman tien.

Mutta sehan se on, että nielaisee ällistyneenä loukkaukset ja mykistyy.
Sydän hakkaa ja pää on tyhjä. Vasta jälkeenpäin tietää, miten oli pitänyt toimia.

"olisi pitänyt" kirjoitti:

Tällaisessa kohdassa aina menee toimintakyvyttömäksi.
Jälkeenpäin sitten voi ajatella, että olis pitänyt syöttää ne sille.
Tai olisi pitänyt sanoa: Minä hoidan nämä, viedä ne keittiöön ja paiskata roskikseen saman tien.

Mutta sehan se on, että nielaisee ällistyneenä loukkaukset ja mykistyy.
Sydän hakkaa ja pää on tyhjä. Vasta jälkeenpäin tietää, miten oli pitänyt toimia.

Lue lisää

Nuo äidin lausahdukset ja ilkeilyt vaan tulee niin äkkiä ja yllättävästi. Ja ne on niin kertakaikkisen tyrmääviä, etten minä, kilttinä tyttönä, muuta kun nieleskelen itkua ja olen hiljaa.
Pitäis varmaan antaa samalla mitalla takaisin, mutta kun ei ole oppinut puolustamaan itseään, ikinä, ketään vastaan.(miksiköhän?)
Niin, minkäs teet?

Kyllä kai se raivo kasvaa minussakin kohta niin isoksi, että saan annettua takaisin.

miiinäää kirjoitti:

Nuo äidin lausahdukset ja ilkeilyt vaan tulee niin äkkiä ja yllättävästi. Ja ne on niin kertakaikkisen tyrmääviä, etten minä, kilttinä tyttönä, muuta kun nieleskelen itkua ja olen hiljaa.
Pitäis varmaan antaa samalla mitalla takaisin, mutta kun ei ole oppinut puolustamaan itseään, ikinä, ketään vastaan.(miksiköhän?)
Niin, minkäs teet?

Kyllä kai se raivo kasvaa minussakin kohta niin isoksi, että saan annettua takaisin.

Lue lisää

nämä ilkeydet.
Se on oikeen taiteen laji, tosin ruma sellainen.

Ei niitä tarvi sietää. Pitää OPPIA puolustautumaan.
Kyllä sen oppii vielä näin vanhemmallakin iällä.

paljon on kyse esillepanosta kirjoitti:

ei merkityksestä,
että kuka lahjan antaja on..
ja mitä tahtoo antaa eli sanoa..
tuttaville ja ystäville esiintymistä..
lapsien tai jonkun lapsensa välineellistäminen
osoittamaan - miten onnistunut tosiaan on..

Mikään lahja ei tosiaan silloin merkitse yhtään mitään- kylmiä objekteja, joita kerätään ja pannaan piirongin päälle saaliina asetille.

Lue lisää

Sinä se löydät nasevat sanat kuvaamaan tilannetta ihan nappiin. Äiti voi tosiaan olla saalistava peto, saalistaa kunniaa lastensa kautta.

asetille" kirjoitti:

Sinä se löydät nasevat sanat kuvaamaan tilannetta ihan nappiin. Äiti voi tosiaan olla saalistava peto, saalistaa kunniaa lastensa kautta.

että osaan olla akkurantti ja nasevasanainen -
ehkä myös totuudenpuhuja, joille ei välttämättä sitten yösijaa löydykään?

tunneköyhäkö? kirjoitti:

Minulle sanottiin aivan samalla tavalla, ja olin varma, että äiti kuolee. Muistan 12-13-vuotiaana sunnitelleeni elämääni eteenpäin sitten kun äiti on kuollut. Ymmärsin, että elämä jatkuu parempana kuin ennen.
Se tuntui helpottavalta ajatukselta.

Minä oli hyvin pettynyt, kun hän ei kuollutkaan. Piti tehdä uudet suunnitelmat, mutta aina otin huomioon sen, että äiti ei ole mukana kuviossa, koska hän kuolee. Mokoma ei kuollut, ja aloin olla siitä yhä vihaisempi.

Aikuisena en ottanut hänen puheitaan vakavasti koskaan, koska ymmärsin, että hän ei tiennyt mistään mitään sen enempää kuin omista sairauksistaankaan.

Lue lisää

valitettavasti olen itse elänyt myös sellaisen äidin "alaisuudessa" että olen ajatellut aina näin. Välillä tuskani oli niin suuri että näin mielessäni haamukuvia kuinka tappaisin äitini, koska hän on jo minut henkisesti tappanut. Mutta ei, edelleen hän kituuttaa hengissä ja "voi voi kun on noita vaivoja". pälpänpälpän. Onneksi pian muutan KAUAS enkä aio käydä kuin ehkä isäni vuoksi kerran vuodessa-kahdessa. Onneksi puolisoni yrittää ja haluaa ja osittain ymmärtääkin jo minua.

p.s. Sitä ihmettelin miksi tähän ketjuun kirjoittaneet kaikki ovat naisia? :-o eikö miehiin kohdistu samanlaisia asioita...

tekstiäni kirjoitti:

valitettavasti olen itse elänyt myös sellaisen äidin "alaisuudessa" että olen ajatellut aina näin. Välillä tuskani oli niin suuri että näin mielessäni haamukuvia kuinka tappaisin äitini, koska hän on jo minut henkisesti tappanut. Mutta ei, edelleen hän kituuttaa hengissä ja "voi voi kun on noita vaivoja". pälpänpälpän. Onneksi pian muutan KAUAS enkä aio käydä kuin ehkä isäni vuoksi kerran vuodessa-kahdessa. Onneksi puolisoni yrittää ja haluaa ja osittain ymmärtääkin jo minua.

p.s. Sitä ihmettelin miksi tähän ketjuun kirjoittaneet kaikki ovat naisia? :-o eikö miehiin kohdistu samanlaisia asioita...

Lue lisää

Voit olla oikeassa. Poikiin ei (yleensä) kohdistu samanlaisia paineita,kuin tyttöihin. Pojan ovat yleensä äidin kultalapsia ("kultamunia"), joita muorit melkein palvovat ja paapovat.

Tytöt saavat maksaa laskun kaikista niistä hankaluuksista,joita luonnevikainen äiti omassa elämässään on kokenut.
Ja luonnevikaisen kohdalla syyttely,kiusaaminen, nöyryyttäminen ja raivokohtaukset eivät lopu koskaan. Pahenee vain iän myötä.

Paras tapa on tehdä kertaratkaisu (kun on täysi-ikäinen) ja oman hyvinvoinnin nimissä poistua kuvioista (lapsuudenperheestä).
Alle 18-vuotiasta ei taida mikään pelastaa perhehelvetistä. Pitää vaan yrittää säilyttää järkensä ja toivoa, että elämä vanhemmiten on mukavampaa kuin oli lapsena ja nuorena.

hautajaisiinsakaan. No, ainakaan siitä loukkauksesta et kai sitten enää voi häntä syyttää.

kutsuvan kirjoitti:

hautajaisiinsakaan. No, ainakaan siitä loukkauksesta et kai sitten enää voi häntä syyttää.

tekee kuten minun äitini.
Hän on jo vuosia sitten tehnyt listan, ketkä saavat tulla hautajaisiinsa! Nimet listalla vaan vähenee jatkuvasti...Ja ehdottomasti tulevasta kuolemastaan ei saa kertoa KENELLEKÄÄN, ennenkuin on haudattu. Vaati polttohautauksen, ja uurna pitää laskea "salaiseen" paikkaan, ja nimi vain sitten uurnalehdon "yhteiskiveen".
Näin haluaa varmistaa, etä ei-toivotut sukulaiset(niitä on PALJON) ja muut inhottavat ihmiset eivät pääse haudalleeen...
Kymmenevuotta sitten "vieraslistassa" oli 12 nimeä. Tasaiseen tahtiin siitä putoaa nimiä pois, koska ihmiset muuttuvat pikkuhiljaa niin inhottaviksi, ettei niitä saa päästää hautajaisiinkaan...

S S S kirjoitti:

tekee kuten minun äitini.
Hän on jo vuosia sitten tehnyt listan, ketkä saavat tulla hautajaisiinsa! Nimet listalla vaan vähenee jatkuvasti...Ja ehdottomasti tulevasta kuolemastaan ei saa kertoa KENELLEKÄÄN, ennenkuin on haudattu. Vaati polttohautauksen, ja uurna pitää laskea "salaiseen" paikkaan, ja nimi vain sitten uurnalehdon "yhteiskiveen".
Näin haluaa varmistaa, etä ei-toivotut sukulaiset(niitä on PALJON) ja muut inhottavat ihmiset eivät pääse haudalleeen...
Kymmenevuotta sitten "vieraslistassa" oli 12 nimeä. Tasaiseen tahtiin siitä putoaa nimiä pois, koska ihmiset muuttuvat pikkuhiljaa niin inhottaviksi, ettei niitä saa päästää hautajaisiinkaan...

Lue lisää

sitten yksin. Salliiko hän uurnankantajan osallistua? Entä, jos hänkin muuttuu epätoivottavaksi henkilöksi? Minne tätin tuhkat sitten joutuvat?

Aaah... ihania nuo sukulaiset!

Kuolkoon kirjoitti:

sitten yksin. Salliiko hän uurnankantajan osallistua? Entä, jos hänkin muuttuu epätoivottavaksi henkilöksi? Minne tätin tuhkat sitten joutuvat?

Aaah... ihania nuo sukulaiset!

Lue lisää

ja huuhdellaan. Sillähän se hoituu. Eikä jää hautapaikkaa hoidettavaksi. Ja mielipiteensä voi kukin lähettää perään.

Olenpas nyt taas ilkeä..

S S S kirjoitti:

tekee kuten minun äitini.
Hän on jo vuosia sitten tehnyt listan, ketkä saavat tulla hautajaisiinsa! Nimet listalla vaan vähenee jatkuvasti...Ja ehdottomasti tulevasta kuolemastaan ei saa kertoa KENELLEKÄÄN, ennenkuin on haudattu. Vaati polttohautauksen, ja uurna pitää laskea "salaiseen" paikkaan, ja nimi vain sitten uurnalehdon "yhteiskiveen".
Näin haluaa varmistaa, etä ei-toivotut sukulaiset(niitä on PALJON) ja muut inhottavat ihmiset eivät pääse haudalleeen...
Kymmenevuotta sitten "vieraslistassa" oli 12 nimeä. Tasaiseen tahtiin siitä putoaa nimiä pois, koska ihmiset muuttuvat pikkuhiljaa niin inhottaviksi, ettei niitä saa päästää hautajaisiinkaan...

Lue lisää

Tuttua, niin tuttua tuollainen touhu. Minuakaan ei kutsuttu äitini hautajaisiin ja olen sentään perheen ainoa lapsi. Niin sairasta meininkiä....alusta loppuun.

S S S kirjoitti:

tekee kuten minun äitini.
Hän on jo vuosia sitten tehnyt listan, ketkä saavat tulla hautajaisiinsa! Nimet listalla vaan vähenee jatkuvasti...Ja ehdottomasti tulevasta kuolemastaan ei saa kertoa KENELLEKÄÄN, ennenkuin on haudattu. Vaati polttohautauksen, ja uurna pitää laskea "salaiseen" paikkaan, ja nimi vain sitten uurnalehdon "yhteiskiveen".
Näin haluaa varmistaa, etä ei-toivotut sukulaiset(niitä on PALJON) ja muut inhottavat ihmiset eivät pääse haudalleeen...
Kymmenevuotta sitten "vieraslistassa" oli 12 nimeä. Tasaiseen tahtiin siitä putoaa nimiä pois, koska ihmiset muuttuvat pikkuhiljaa niin inhottaviksi, ettei niitä saa päästää hautajaisiinkaan...

Lue lisää

...että ne 12:kaan tuskin hänen hautajaisiinsa tulevat.
Kullessaan, että muita ei kutsuta, he peruuttavat oman tulonsa.

Äitimuorille pitää kertoa, että hänen viimeinen matkansa hoidetaan hautaustoimiston kautta laskulla.

Mitään vastaanottoa ei pidetä, eikä kukaan suostu maksamaan lehti-ilmoitusta, koska se on kallis.
Häneltä pitää kysyä, olisiko hänellä itsellään mahdollisuus maksaa valmiiksi oma nimensä siihen yhteiskiveen.

Ketään ei voida pakottaa hautajaisiin. Vainaja kaikkein vähimmin.

S S S kirjoitti:

tekee kuten minun äitini.
Hän on jo vuosia sitten tehnyt listan, ketkä saavat tulla hautajaisiinsa! Nimet listalla vaan vähenee jatkuvasti...Ja ehdottomasti tulevasta kuolemastaan ei saa kertoa KENELLEKÄÄN, ennenkuin on haudattu. Vaati polttohautauksen, ja uurna pitää laskea "salaiseen" paikkaan, ja nimi vain sitten uurnalehdon "yhteiskiveen".
Näin haluaa varmistaa, etä ei-toivotut sukulaiset(niitä on PALJON) ja muut inhottavat ihmiset eivät pääse haudalleeen...
Kymmenevuotta sitten "vieraslistassa" oli 12 nimeä. Tasaiseen tahtiin siitä putoaa nimiä pois, koska ihmiset muuttuvat pikkuhiljaa niin inhottaviksi, ettei niitä saa päästää hautajaisiinkaan...

Lue lisää

Joskus ajattelee, että tällaiset ihmiset eivät tajua kuoleman lopullisuutta.
Heille se on kuin joku kummituskertomuksen tapahtuma, siirrytään tuonpuoleiseen ja aletaan elää ruumiittomana ja näkymättömänä ilman kipuja ja vaivoja.
Sitten sitä vasta voikin seurata kaikkien muitten elämää!
Kyllä on sitten hauskaa katsella, kuinka ne itkevät haudallani. Tai kyllä on hauskaa seurata, kun he eivät löydä hautaani ja vaeltavat itkien kalmistossa kukat kädessä.

Tällaiselle ihmiselle pitäisi selvittää, että kuolema on ikuinen. Jos erottaa itsensä jo elävässä elämässä kaikista läheisistään, niin kuoleman tullessa ei surijoita ole edes listan mukaan.
Joku hoitaa hautausvelvollisuuden, koska sen määrittää laki.
Ja siinä kaikki.

pettymys? kirjoitti:

Joskus ajattelee, että tällaiset ihmiset eivät tajua kuoleman lopullisuutta.
Heille se on kuin joku kummituskertomuksen tapahtuma, siirrytään tuonpuoleiseen ja aletaan elää ruumiittomana ja näkymättömänä ilman kipuja ja vaivoja.
Sitten sitä vasta voikin seurata kaikkien muitten elämää!
Kyllä on sitten hauskaa katsella, kuinka ne itkevät haudallani. Tai kyllä on hauskaa seurata, kun he eivät löydä hautaani ja vaeltavat itkien kalmistossa kukat kädessä.

Tällaiselle ihmiselle pitäisi selvittää, että kuolema on ikuinen. Jos erottaa itsensä jo elävässä elämässä kaikista läheisistään, niin kuoleman tullessa ei surijoita ole edes listan mukaan.
Joku hoitaa hautausvelvollisuuden, koska sen määrittää laki.
Ja siinä kaikki.

Lue lisää

Mun 'äitini ihan selvästi luulee, tai uskoo? ihan miten vaan, että hän pystyy vielä haudantakaakin seuraamaan ja pitämään komentoa koko suvulle.
Toivotaan nyt kumminkin hartaasti, että edes kuolema meidät kärsivät armahtaa näistä!

kutsuvan kirjoitti:

hautajaisiinsakaan. No, ainakaan siitä loukkauksesta et kai sitten enää voi häntä syyttää.

niin minun äitini ei kyllä kutsuisikaan,hänellä suku ja ystävät(mun entiset ystikset)Eipä siellä ainoolla tyttärellä olisikaan mitään tekoa,olehan hänelle kaksi poikalastenlasta tehnyt!!!Siis on lähtöläskenta alkanut,onneksi.

kirjoittaa pilkallisen, vähättelevän jutun lehteen siitä, lopettaisitko kirjoittamisen? Jos hän liehittelee ystäviäsi, hankitko uudet ystävät? Jos hän soittelee sinulle, suljetko puhelinliittymäsi?

Minusta tuntuu, että ainoa tapa parantaa tilanne täysin, on jotenkin saada luonnevikainen muuttumaan. Miten, sitä en tiedä. Ehkä ihminen, joka elää omalla alallaan, ja on sen vuoksi onnellinen, ei ole niin ilkeä, vaikka olisi siihen taipumustakin, luuletko? Ehkä ko. henkilöä voisi jotenkin epäsuorasti rohkaista kohti hänelle luontevasti sopivaa uraa. Muuta en keksi.

Tuntuu kohtuuttomalta, että kaikki ympärillä olevat ihmisen joutuisivat muuttamaan elämäänsä viallista kartellakseen. Sellainen antaa luonnevikaiselle liian suuren vallan toisiin ihmisiin. Jotenkin pitäisi voida elää oma elämänsä, hänestä huolimatta.

Mutta miten? Se on hyvä kysymys. Vastaus vaan on vaikea.

Ainoa tulosta tuottava keino on etäisyyden ottaminen, käytännössä välien katkaiseminen.
Muuttaminen mahdollisimman kauas, mahdollisesti puhelinnumeron salaaminen.

Kun narsisti "menettää" pikkupiikansa, narsismin kohteensa,jota on nöyryyttänyt ja nälvinyt läpi elämänsä, on tilanne tietysti narsistille hankala. Narsistihan "imee" voimansa uhrista ja heijastaa oman pahuutensa suoraan uhriin.

Minähän en uhriksi suostunut ja riita oli jatkuvaa...Loppui siihen, että panin välit poikki ehdottomasti ja lopullisesti.
Oma narsistini sai hirveän raivokohtauksen ja näytti että vaan tilanne pahenee. En jäänyt odottamaan, että käykö päälle vai ei. Poistuin paikalta.
Kostoa tuli monenlaista perästäpäin vuosien ajan. Haukkumakirjeitä, kateutta, katkeruutta. Tietojen salaamista ja kaikenlaista kiusaa.

Tärkeätä on olla omillaan, ettei ole riippuvainen naristista, ei henkisesti eikä taloudellisesti, ei mitään yhteisiä afäärejä,joilla voisi uhria vedättää.... Ei tietenkään mitään tapaamisia, sukujuhlia, aikatauluja - missä on milloinkin. Käyttävät kaikkea saamaansa tietoa omaksi hyväkseen ja uhrin haitaksi.
Yrittävät koko ajan omalla toiminnallaan loukata, jopa vahingoittaa uhria. Kun uhri tästä huomauttaa, sanoo narsisti,
että "sehän oli vaan huumoria. Etkö sinä ymmärrä huumoria...?"

Kiitos vastauksistanne.
Kyllä tää mun kohdalla tuntuu sille ettei mikään muu auta kuin välien katkaiseminen.
On ujuttautunut erään ystäväni elämään ja vaikka joskus olen tälle ystävälleni sanonut tästä henkilöstä ettei kannata ehkä ruveta enemmälti kaveeraamaan hänen kanssaan, ei ystäväni usko koska tämä narsisti on TOSI HYVÄ esittämään.Siis ystäväni aikaan ja hänelle esittää olevansa tosi hyvissä väleissä kanssani mutta selän takana...HUH!
Minä en vaan jaksa katsoa sitä kieroa näytelmää enkä ottaa vastaan solvauksia.
Kaikki ideani muuttuvat välittömästi hänen ideoikseen, kaikki unelmani hänen unelmoikseen, kaikki sanomiseni hänen sanomisikseen, ystäväni hänen ystävikseen jne....Ja minä sit se paska vissiin vaan sen takia että minulla on tämä elämä jota hän niin paljon kadehtii että tunkee mistä vaan...
Eli otan etäisyyttä ja aika hoitaa loput, yhteydenpito "unohtuu".
Joka tapauksessa hyvää kesää kaikille kärsiville ja myös niille onnellisille joiden lähellä ei tällaisia henkilöitä ole! =)

alkup. kirjoitti:

Kiitos vastauksistanne.
Kyllä tää mun kohdalla tuntuu sille ettei mikään muu auta kuin välien katkaiseminen.
On ujuttautunut erään ystäväni elämään ja vaikka joskus olen tälle ystävälleni sanonut tästä henkilöstä ettei kannata ehkä ruveta enemmälti kaveeraamaan hänen kanssaan, ei ystäväni usko koska tämä narsisti on TOSI HYVÄ esittämään.Siis ystäväni aikaan ja hänelle esittää olevansa tosi hyvissä väleissä kanssani mutta selän takana...HUH!
Minä en vaan jaksa katsoa sitä kieroa näytelmää enkä ottaa vastaan solvauksia.
Kaikki ideani muuttuvat välittömästi hänen ideoikseen, kaikki unelmani hänen unelmoikseen, kaikki sanomiseni hänen sanomisikseen, ystäväni hänen ystävikseen jne....Ja minä sit se paska vissiin vaan sen takia että minulla on tämä elämä jota hän niin paljon kadehtii että tunkee mistä vaan...
Eli otan etäisyyttä ja aika hoitaa loput, yhteydenpito "unohtuu".
Joka tapauksessa hyvää kesää kaikille kärsiville ja myös niille onnellisille joiden lähellä ei tällaisia henkilöitä ole! =)

Lue lisää

Olet varmaan joku vastanneista, koska minä olin kuitenkin se ap. joka keskustelun aloitti tästä.

No, mahdutaan tänne molemmat. :)

ja hän kirjoitti:

kirjoittaa pilkallisen, vähättelevän jutun lehteen siitä, lopettaisitko kirjoittamisen? Jos hän liehittelee ystäviäsi, hankitko uudet ystävät? Jos hän soittelee sinulle, suljetko puhelinliittymäsi?

Minusta tuntuu, että ainoa tapa parantaa tilanne täysin, on jotenkin saada luonnevikainen muuttumaan. Miten, sitä en tiedä. Ehkä ihminen, joka elää omalla alallaan, ja on sen vuoksi onnellinen, ei ole niin ilkeä, vaikka olisi siihen taipumustakin, luuletko? Ehkä ko. henkilöä voisi jotenkin epäsuorasti rohkaista kohti hänelle luontevasti sopivaa uraa. Muuta en keksi.

Tuntuu kohtuuttomalta, että kaikki ympärillä olevat ihmisen joutuisivat muuttamaan elämäänsä viallista kartellakseen. Sellainen antaa luonnevikaiselle liian suuren vallan toisiin ihmisiin. Jotenkin pitäisi voida elää oma elämänsä, hänestä huolimatta.

Mutta miten? Se on hyvä kysymys. Vastaus vaan on vaikea.

Lue lisää

Eihän sitä luonnevikaisen luonnetta voi muuttaa. Koska ei hän tunne olevansa mitenkään sairas. Hänen mielestään, hän on ihan normaali. MUUT OVAT AINA SYYLLISIÄ.

Minun äitini on tehnyt perinnönjakolistan. Tällä listalla ei ole nimeäni. Listan hän muistaa aina esitellä sopivan tilaisuuden tullen. Lapseni kysyivät joskus mummilta, miksi äidin nimeä ei ole listassa? Kyllä tuli mummille kiire keittiöön.

S S S kirjoitti:

Olet varmaan joku vastanneista, koska minä olin kuitenkin se ap. joka keskustelun aloitti tästä.

No, mahdutaan tänne molemmat. :)

Olen siis tuon "miten toimitte-viestin" alkuperäinen kirjoittaja... =)

eräsN1 kirjoitti:

Eihän sitä luonnevikaisen luonnetta voi muuttaa. Koska ei hän tunne olevansa mitenkään sairas. Hänen mielestään, hän on ihan normaali. MUUT OVAT AINA SYYLLISIÄ.

Minun äitini on tehnyt perinnönjakolistan. Tällä listalla ei ole nimeäni. Listan hän muistaa aina esitellä sopivan tilaisuuden tullen. Lapseni kysyivät joskus mummilta, miksi äidin nimeä ei ole listassa? Kyllä tuli mummille kiire keittiöön.

Lue lisää

(haudassa), kun saat sinulle kuuluvan lakiosan, olipa hän sitten kirjoittanut testamentinkin vaikka. Voit varautua kummitteluun..

sitten kismittää kirjoitti:

(haudassa), kun saat sinulle kuuluvan lakiosan, olipa hän sitten kirjoittanut testamentinkin vaikka. Voit varautua kummitteluun..

Hän kummittelee jo eläessään ihan tarpeeksi, joten tuo on pieni juttu pelättäväksi :)

eräsN1 kirjoitti:

Hän kummittelee jo eläessään ihan tarpeeksi, joten tuo on pieni juttu pelättäväksi :)

kummitusta, että ae enemmän pelottaisi, kuin äiti! ;))))

eräsN1 kirjoitti:

Eihän sitä luonnevikaisen luonnetta voi muuttaa. Koska ei hän tunne olevansa mitenkään sairas. Hänen mielestään, hän on ihan normaali. MUUT OVAT AINA SYYLLISIÄ.

Minun äitini on tehnyt perinnönjakolistan. Tällä listalla ei ole nimeäni. Listan hän muistaa aina esitellä sopivan tilaisuuden tullen. Lapseni kysyivät joskus mummilta, miksi äidin nimeä ei ole listassa? Kyllä tuli mummille kiire keittiöön.

Lue lisää

Mun äitillä on just samaten lista niistä, jotka hänet perii.tosin siinä nimet vaihtuu mielialan mukaan:))
Taitaa kumminki olla piru joka äitin viimekädes perii! :D

kaajuska kirjoitti:

Mun äitillä on just samaten lista niistä, jotka hänet perii.tosin siinä nimet vaihtuu mielialan mukaan:))
Taitaa kumminki olla piru joka äitin viimekädes perii! :D

Hän on säännöllisin väliajoin selittänyt vierailijoille, mitä hän on kullekin merkinnyt saatavaksi, kun hän on poistunut. Hän on myös selittänyt, mille hautausmaalle hän sitten "mielellään menee" kun aika tulee. Olin noin 7-vuotias, kun hän ekaa kertaa muistaakseni selosti tuota tulevaa kuolemaansa. Ai joo, ensin hän pahoinpiteli minua ja sanoi katkerana lähtevänsä pois, että me (miehensä ja lapset) saisimme "oikein sitten elää saastassa ja liassa". Käsittämätön lausahdus sekin, muttei ainut. Hän ei selittänyt, mistä hänen senkertainen raivokohtauksensa sai alkunsa - ei hän koskaan selittänyt mitään.

Olisipa sitten vaikka toteuttanut uhkauksensa eikä muuttanut mieltään kuin täydellinen oikkupussi. Olisin minäkin, hänen pahaan oloonsa viaton pikkutyttö, säästynyt monesta pahasta.

Hän säästelee loputtomiin käyttökelvotonta roinaa ja miettii, kukahan hänen talonsa sitten tyhjentää. (Miksei tyhjennä itse? Kaatis on käytettävissä 5 päivää viikossa.) Kuka sellaista mukamas haluaa periä?

Jos minulle jokin paperi ilmestyy, kun ns. äitini tosiaankin joskus kuolee (jos kuolee ennen minua, mistäpä sen tietää), aion vastata, ettei voisi vähempää kiinnostaa. Jos joku haluaa tyhjentää hänen talonsa ja myydä sen omanaan, niin senkus. Niin pahat muistot minulla on.

35+ vuotta kirjoitti:

Hän on säännöllisin väliajoin selittänyt vierailijoille, mitä hän on kullekin merkinnyt saatavaksi, kun hän on poistunut. Hän on myös selittänyt, mille hautausmaalle hän sitten "mielellään menee" kun aika tulee. Olin noin 7-vuotias, kun hän ekaa kertaa muistaakseni selosti tuota tulevaa kuolemaansa. Ai joo, ensin hän pahoinpiteli minua ja sanoi katkerana lähtevänsä pois, että me (miehensä ja lapset) saisimme "oikein sitten elää saastassa ja liassa". Käsittämätön lausahdus sekin, muttei ainut. Hän ei selittänyt, mistä hänen senkertainen raivokohtauksensa sai alkunsa - ei hän koskaan selittänyt mitään.

Olisipa sitten vaikka toteuttanut uhkauksensa eikä muuttanut mieltään kuin täydellinen oikkupussi. Olisin minäkin, hänen pahaan oloonsa viaton pikkutyttö, säästynyt monesta pahasta.

Hän säästelee loputtomiin käyttökelvotonta roinaa ja miettii, kukahan hänen talonsa sitten tyhjentää. (Miksei tyhjennä itse? Kaatis on käytettävissä 5 päivää viikossa.) Kuka sellaista mukamas haluaa periä?

Jos minulle jokin paperi ilmestyy, kun ns. äitini tosiaankin joskus kuolee (jos kuolee ennen minua, mistäpä sen tietää), aion vastata, ettei voisi vähempää kiinnostaa. Jos joku haluaa tyhjentää hänen talonsa ja myydä sen omanaan, niin senkus. Niin pahat muistot minulla on.

Lue lisää

Katsopa sinäkin sivut www.narsistienuhrientuki.info

Sieltä keskustelut ja kohta "narsistin lapsena".
Sivuilla paljon samaa kohtelua kokeneita kohtalotoverereita. Vertaistuki helpottaa.

Voit myös kirjoittaa tarinasi nimettömänä heidän sivuilleen.

kummallisia äitejä kirjoitti:

Katsopa sinäkin sivut www.narsistienuhrientuki.info

Sieltä keskustelut ja kohta "narsistin lapsena".
Sivuilla paljon samaa kohtelua kokeneita kohtalotoverereita. Vertaistuki helpottaa.

Voit myös kirjoittaa tarinasi nimettömänä heidän sivuilleen.

Lue lisää

,,,vieläkun jaksaisi kirjoittaa sinne, ei vaan tiedä mistä aloittas.
Ja tekstistä tulisi tosi rankkaa, en tiedä uskaltaisko edes kirjoittaa, ahdistaa jo , kun vähän muistelee...

surusilmäsusanna kirjoitti:

,,,vieläkun jaksaisi kirjoittaa sinne, ei vaan tiedä mistä aloittas.
Ja tekstistä tulisi tosi rankkaa, en tiedä uskaltaisko edes kirjoittaa, ahdistaa jo , kun vähän muistelee...

Lue lisää

Itse asiassa, kun otat härkää sarvista ja aloitat "työskentelyn" itsesi kanssa. Niin opit ymmärtämään sen, että mitä on oikein tapahtunut. Vastausta siihen, miksi näin on tapahtunut. Sitä et ehkä koskaan tule tietämään. Mutta, nämä asiat on tärkeää prosesoida itsensä kanssa ja oppia ymmärtämään se tosiasia, että sinä et ole syyllinen tapahtuneisiin asioihin. Vaikka sinua on ehkä syyllistetty koko elämäsi ajan. Mutta näin tavallaan pystyt vahvistumaan omana minänäsi.

Se, että kykenee kohtaamaan nämä asiat, on alku vahvemmalle minuudelle. Joka ei hevin horjahda, kun asioihin osaa tavallaan varautua ennakkoon.

eräsN1 kirjoitti:

Itse asiassa, kun otat härkää sarvista ja aloitat "työskentelyn" itsesi kanssa. Niin opit ymmärtämään sen, että mitä on oikein tapahtunut. Vastausta siihen, miksi näin on tapahtunut. Sitä et ehkä koskaan tule tietämään. Mutta, nämä asiat on tärkeää prosesoida itsensä kanssa ja oppia ymmärtämään se tosiasia, että sinä et ole syyllinen tapahtuneisiin asioihin. Vaikka sinua on ehkä syyllistetty koko elämäsi ajan. Mutta näin tavallaan pystyt vahvistumaan omana minänäsi.

Se, että kykenee kohtaamaan nämä asiat, on alku vahvemmalle minuudelle. Joka ei hevin horjahda, kun asioihin osaa tavallaan varautua ennakkoon.

Lue lisää

mutta lapsuus alkaa valottua, ja siellä on kauheita asioita, sellaisia, joita en ole muistanut, joita en tiennyt edes olevan olemassa.

Siis, "mitä enemmän kaivaa, sen pahammalta haisee".
Ja tuntuu :(

surusilmäsusanna kirjoitti:

mutta lapsuus alkaa valottua, ja siellä on kauheita asioita, sellaisia, joita en ole muistanut, joita en tiennyt edes olevan olemassa.

Siis, "mitä enemmän kaivaa, sen pahammalta haisee".
Ja tuntuu :(

Lue lisää

sen kaiken ulos, se alkaa hajota auringonpaisteessa, ja siitä tulee multaa, joka ravitsee.

Voimia sinulle.

surusilmäsusanna kirjoitti:

mutta lapsuus alkaa valottua, ja siellä on kauheita asioita, sellaisia, joita en ole muistanut, joita en tiennyt edes olevan olemassa.

Siis, "mitä enemmän kaivaa, sen pahammalta haisee".
Ja tuntuu :(

Lue lisää

Olen itsekin yllättynyt, kun vakaassa keski-iässä alkaa vähitellen yhä paremmin selviämään millaisen lapsuuden ja nuoruuden on viettänyt näiden luonnevikaisten ihmisten kanssa.

Täytyy vaan selittää itselleen, ettei ole syyllinen omaan tilanteeseensa. Ei ole voinut vanhempiaan valita.
On paljon sellaisia kysymyksiä,joihin ei kukaan osaa vastata. Siis Miksi näin on käynyt? Mihin olen syyllinen? Mitä pahaa olen tehnyt, että tällainen kohtalo, tällaiset vanhemmat? Ja paljon muuta...

vähän vastauksia kirjoitti:

Olen itsekin yllättynyt, kun vakaassa keski-iässä alkaa vähitellen yhä paremmin selviämään millaisen lapsuuden ja nuoruuden on viettänyt näiden luonnevikaisten ihmisten kanssa.

Täytyy vaan selittää itselleen, ettei ole syyllinen omaan tilanteeseensa. Ei ole voinut vanhempiaan valita.
On paljon sellaisia kysymyksiä,joihin ei kukaan osaa vastata. Siis Miksi näin on käynyt? Mihin olen syyllinen? Mitä pahaa olen tehnyt, että tällainen kohtalo, tällaiset vanhemmat? Ja paljon muuta...

Lue lisää

kun ei tiedä kuka on.
Kun ei tiedä kuka oikeasti on, millainen ihminen olisi, jos olisi normaalit vanhemmat saanut.

Kuvitelkaa, olen aikuinen.
Kaikilla mittareilla mitattuna jo vähintään puolet elämästäni elänyt, eikä minulla ole mitään omia ajatuksia, omia tapoja, omia käyttäytymismalleja.Ei omaa minuutta.

Kaikki on äidiltä kopioitua, äidin pakkosyöttöä, aivopesua..näin ja näin PITÄÄ tehdä, tämä on ainut oikea tapa, muut on kiellettyjä.

Äiti on määritellyt millainen saan olla, miten muut saavat kohdella minua, miten minun tulee suhtautua itseeni, mikä olen ja minkälaisena minun pitäisi pysyä koko ikäni.
Äiti on luonut minut, muovannut, purkittanut sellaiseksi kun on halunnut.
Olen äitini frankenstainhirviö.
Olen äitini peilikuva.

Ja nyt, minä aikuinen
olen kuin murrosikäinen, kapinoin , taistelen, haluan irti , pois , kauas äidistä. Haluan ajatella itse, päättää itse, toimia itse.

Olen vasta huomannut, että olenkin erillinen ihminen, en äidin jatke, hänen oikea kätensä, apulaisensa, kätyrinsä, jonka hän työntää tuleen, josta hänen pitäisi ITSE mennä.
Hän on aina uhrannut minut omaksi parhaakseen, omien päämääriensä eteen.

Pelastan sen mitä pelastettavissa on, itseni.
Ja se tarkoittaa eroa äidistä, totaalista eroa.
En kaipaa sitä hirviötä, joka tuhosi elämäni, muovasi minusta kaltaisensa.

...... kirjoitti:

kun ei tiedä kuka on.
Kun ei tiedä kuka oikeasti on, millainen ihminen olisi, jos olisi normaalit vanhemmat saanut.

Kuvitelkaa, olen aikuinen.
Kaikilla mittareilla mitattuna jo vähintään puolet elämästäni elänyt, eikä minulla ole mitään omia ajatuksia, omia tapoja, omia käyttäytymismalleja.Ei omaa minuutta.

Kaikki on äidiltä kopioitua, äidin pakkosyöttöä, aivopesua..näin ja näin PITÄÄ tehdä, tämä on ainut oikea tapa, muut on kiellettyjä.

Äiti on määritellyt millainen saan olla, miten muut saavat kohdella minua, miten minun tulee suhtautua itseeni, mikä olen ja minkälaisena minun pitäisi pysyä koko ikäni.
Äiti on luonut minut, muovannut, purkittanut sellaiseksi kun on halunnut.
Olen äitini frankenstainhirviö.
Olen äitini peilikuva.

Ja nyt, minä aikuinen
olen kuin murrosikäinen, kapinoin , taistelen, haluan irti , pois , kauas äidistä. Haluan ajatella itse, päättää itse, toimia itse.

Olen vasta huomannut, että olenkin erillinen ihminen, en äidin jatke, hänen oikea kätensä, apulaisensa, kätyrinsä, jonka hän työntää tuleen, josta hänen pitäisi ITSE mennä.
Hän on aina uhrannut minut omaksi parhaakseen, omien päämääriensä eteen.

Pelastan sen mitä pelastettavissa on, itseni.
Ja se tarkoittaa eroa äidistä, totaalista eroa.
En kaipaa sitä hirviötä, joka tuhosi elämäni, muovasi minusta kaltaisensa.

Lue lisää

totaalisesti. Kaputt. Finito. The end.

Olen aivan rikkinäinen, mutta oikeudentuntoni on sen verran vahva että tajuan: minulla on oikeus rakentaa omanlaiseni elämä. Minulla on oikeus tuntea omia tunteitani, ajatella omia ajatuksiani. Minulla on oikeus pitää siitä mistä pidän, ja olla pitämättä asioista, jotka MINULLE ovat vastenmielisiä. Eivät äidin mielestä.

En jaksa enää olla tekemisissä sen ihmisen kanssa. Hänen ei olisi pitänyt koskaan hankkia lapsia, sillä hän ei ole kyennyt antamaan meille rakkautta eikä tilaa kasvaa itsenäisiksi yksilöiksi. Olemme olleet olemassa äitiä varten, äidin piikoina ja renkeinä.

Mutta nyt se on loppu. Palkatkoon itselleen henkilökohtaisen avustajan ja terapeutin.

ja hän kirjoitti:

kirjoittaa pilkallisen, vähättelevän jutun lehteen siitä, lopettaisitko kirjoittamisen? Jos hän liehittelee ystäviäsi, hankitko uudet ystävät? Jos hän soittelee sinulle, suljetko puhelinliittymäsi?

Minusta tuntuu, että ainoa tapa parantaa tilanne täysin, on jotenkin saada luonnevikainen muuttumaan. Miten, sitä en tiedä. Ehkä ihminen, joka elää omalla alallaan, ja on sen vuoksi onnellinen, ei ole niin ilkeä, vaikka olisi siihen taipumustakin, luuletko? Ehkä ko. henkilöä voisi jotenkin epäsuorasti rohkaista kohti hänelle luontevasti sopivaa uraa. Muuta en keksi.

Tuntuu kohtuuttomalta, että kaikki ympärillä olevat ihmisen joutuisivat muuttamaan elämäänsä viallista kartellakseen. Sellainen antaa luonnevikaiselle liian suuren vallan toisiin ihmisiin. Jotenkin pitäisi voida elää oma elämänsä, hänestä huolimatta.

Mutta miten? Se on hyvä kysymys. Vastaus vaan on vaikea.

Lue lisää

ei koskaan.
Ainut keino on, jos hän itse huomaa tekevänsä väärin ja sitten yrittää tosissaan muuttaa tapojaan.
Mutta sitä nämä hirviöt eivät tee, koska tunnetusti he eivät ole väärässä missään asiassa.

Näin on.

35+ vuotta kirjoitti:

Hän on säännöllisin väliajoin selittänyt vierailijoille, mitä hän on kullekin merkinnyt saatavaksi, kun hän on poistunut. Hän on myös selittänyt, mille hautausmaalle hän sitten "mielellään menee" kun aika tulee. Olin noin 7-vuotias, kun hän ekaa kertaa muistaakseni selosti tuota tulevaa kuolemaansa. Ai joo, ensin hän pahoinpiteli minua ja sanoi katkerana lähtevänsä pois, että me (miehensä ja lapset) saisimme "oikein sitten elää saastassa ja liassa". Käsittämätön lausahdus sekin, muttei ainut. Hän ei selittänyt, mistä hänen senkertainen raivokohtauksensa sai alkunsa - ei hän koskaan selittänyt mitään.

Olisipa sitten vaikka toteuttanut uhkauksensa eikä muuttanut mieltään kuin täydellinen oikkupussi. Olisin minäkin, hänen pahaan oloonsa viaton pikkutyttö, säästynyt monesta pahasta.

Hän säästelee loputtomiin käyttökelvotonta roinaa ja miettii, kukahan hänen talonsa sitten tyhjentää. (Miksei tyhjennä itse? Kaatis on käytettävissä 5 päivää viikossa.) Kuka sellaista mukamas haluaa periä?

Jos minulle jokin paperi ilmestyy, kun ns. äitini tosiaankin joskus kuolee (jos kuolee ennen minua, mistäpä sen tietää), aion vastata, ettei voisi vähempää kiinnostaa. Jos joku haluaa tyhjentää hänen talonsa ja myydä sen omanaan, niin senkus. Niin pahat muistot minulla on.

Lue lisää

Tuollainen käytös on hyvä saada pois itseltä,eli että ottaa sen huonon kokemuksen ohjeena millainen ei saa olla. Meillä tosin lapseni äiti on jatkanut narsistiäitinsä mallia juuri esim.tuollaisilla lähtö-/jättöuhkauksilla saadaksen lapsen peloteltua haltuunsa.

Mikäli äitisi on poissa kuvioista, niin ei hätää. Olet tervejärkinen nainen, ei äitisi häiriö ole sinussa, osaat olla hyvä äiti.
MUTTA:
Jos äitisi mummon ominaisuudessa pääsee tekemään lapsellesi samaa, mitä olet itse kokenut, niin se on paha juttu se.
Älä siis anna hänen sanella lapsen kasvatukseen AINUTTAKAAN ohjetta.
En tiedä tilannettasi äitisi suhteen nykyisin, joten aika vaikea vastata.

Kyllä sinä varmasti onnistut lapsesi kasvatuksessa. Yleensähän sitä ihminen pyrkii korjaamaan ne epäkohdat, jotka ovat lapsuudessa itseensä kohdistuneet. Ja näin luomaan lapsilleen tasapainoisen/tasapuolisen lapsuuden.

Pidät oman pääsi lapsen kanssa.
Jos kerran rakastat häntä nyt, ei se siitä miksikään muutu. Et siis muutu kylmäksi lastasi kohtaan.
Ei kaikki pahuutta ja kylmyyttä kokeneet automaattisesti ole itse sitä omille lapsilleen.

Ainut minkä virheen voi tehdä, on liiallinen huolehtiminen ja periksiantaminen.
Toimii siis korostetusti päinvastoin, kuin itselle on tehty.

ton alkup.kirjoittajan äidin sisko ?

Olen kanssasi samaa mieltä. Ihmettelen, miksi aikuiset ihmiset ei voi keskustella ja tehdä pelisääntöjä selviksi. Ketään ei voi pakottaa mihinkään, eikä kenenkään tarvitse alistua mihin tahansa. Järkyttäviä tarinoita ja näitähän on ollut sukupolvesta toiseen ja tulee olemaan.
Miksi äidit ovat sukupolvesta toiseen aina niitä "hirviöitä". Miksi se ketju ei vihdoinki katkea?

ihmetyttää kirjoitti:

Olen kanssasi samaa mieltä. Ihmettelen, miksi aikuiset ihmiset ei voi keskustella ja tehdä pelisääntöjä selviksi. Ketään ei voi pakottaa mihinkään, eikä kenenkään tarvitse alistua mihin tahansa. Järkyttäviä tarinoita ja näitähän on ollut sukupolvesta toiseen ja tulee olemaan.
Miksi äidit ovat sukupolvesta toiseen aina niitä "hirviöitä". Miksi se ketju ei vihdoinki katkea?

Lue lisää

Mietihän nyt. Kuinka monen kohdalla nämä asiat ovat saaneet alkunsa jo varhaisessa lapsuudessa. Ei lapsi kykene vaatimaan oikeuksiaan keskustelemalla, kun hän ei tiedä normaalista elämästä mitään. Eikä hänellä ole vertailukohdetta tilanteesta.

Lapsen mielestä tilanne oli normaali. Vaikka ulkopuoleisen aikuisen mielestä se oli täysin epänormaali.

Miksi 9 -vuotias lapsi jynssää kotona jalkalistoja ja pesee lattioita viikottain. Tai miksi hän joutuu valmistamaan perheen ateriat päivittäin. Eli, hoitamaan äidille tarkoitetut tehtävät. Vieläkin muistan, kuinka sydäntä kouraisi, kun perunat kypsyivät niin hitaasti ja kello läheni jo puoli viittä.

Nyt aikuisena tiedän sen, että nämä asiat eivät olisi saaneet kuulua lapsen vastuualueeseen.

ihmetyttää kirjoitti:

Olen kanssasi samaa mieltä. Ihmettelen, miksi aikuiset ihmiset ei voi keskustella ja tehdä pelisääntöjä selviksi. Ketään ei voi pakottaa mihinkään, eikä kenenkään tarvitse alistua mihin tahansa. Järkyttäviä tarinoita ja näitähän on ollut sukupolvesta toiseen ja tulee olemaan.
Miksi äidit ovat sukupolvesta toiseen aina niitä "hirviöitä". Miksi se ketju ei vihdoinki katkea?

Lue lisää

Jos olet todellakin tuota mieltä, voit onnitella itseäsi, olet saanut tasapainoisen lapsuuden, nuoruuden, ehkä olet jo aikuinen.

Kaikilla ei ole noin hyvin asiat.

Enkä tarkoita normaaleja erimielisyyksiä, mitä lasten ja vanhempien välillä on,normaaleja vastoinkäymisiä, vaan sairasta alistamista, väkivaltaa ja aivopesua.

" Ketään ei voi pakottaa mihinkään, eikä kenenkään tarvitse alistua mihin tahansa".

Kumpa todellisuus olisikin noin mukava..
Usko pois, kyllä voipakottaa ja alistaa.
Sairaalla ihmisellä on keinonsa, oli se sitten isä tai äiti.

Jos kertoisin sinulle tarinani, voisi olla että itkisit ja oksentaisit pahasta olosta.

........ kirjoitti:

Jos olet todellakin tuota mieltä, voit onnitella itseäsi, olet saanut tasapainoisen lapsuuden, nuoruuden, ehkä olet jo aikuinen.

Kaikilla ei ole noin hyvin asiat.

Enkä tarkoita normaaleja erimielisyyksiä, mitä lasten ja vanhempien välillä on,normaaleja vastoinkäymisiä, vaan sairasta alistamista, väkivaltaa ja aivopesua.

" Ketään ei voi pakottaa mihinkään, eikä kenenkään tarvitse alistua mihin tahansa".

Kumpa todellisuus olisikin noin mukava..
Usko pois, kyllä voipakottaa ja alistaa.
Sairaalla ihmisellä on keinonsa, oli se sitten isä tai äiti.

Jos kertoisin sinulle tarinani, voisi olla että itkisit ja oksentaisit pahasta olosta.

Lue lisää

ja yhdestä sisarestakin tuli samanlainen (en ole varma, onko meillä sama biologinen isä - äiti on aina ollut flirtti, ja tuossa siskossa ei ole mitään isän piirteitä, ja on aina inhonnut isää).

Hän kohteli meitä kuin olisimme olleet syöttösikoja. Kissojaankin käsitteli hellemmin kuin meitä. En muista, että olisin koskaan saanut halausta sitten vauvaiän.

Halusin olla 'kiltti' ja auttavainen. Halusin oppia leipomaan ja pyykkäämään ja hoitamaan puutarhaa jne, mutta hän ei koskaan neuvonut. Sitten vertasi kuitenkin meitä naapurin lapsiin, jtka olivat niin avuliaita kotonaan. Opettelin sitten omin päin ruoanlaittoa. Kiitosta ei tullut siitäkään, vaikka äiti aina valitti, miten hänellä oli liikaa tekemistä.

Me emme olleet hänen silmissään ihmisiä. Hän nimitti meitä 'syöttiläiksi'.

Nyt hän on vanha. Kun hän joutui sairaalaan aivokasvaimen takia, en tuntenut mitään. Leikkauksen jälkeen hän ei enää pysty asumaan yksin, eikä halua asua terveyskeskuksessa. Ei tulisi mieleenikään kutsua häntä kotiini asumaan. Meillä ei ole minkäänlaista tunnesidettä. En enää vihaa häntä, mutten välitäkään. Hän on vain yksi epämiellyttävä vanha ihminen muiden joukossa. Hän pilasi isäni elämän ja meidän lapsuutemme. Olisi ihanaa, jos olisi normaali äiti, johon voisi pitää yhteyttä. En osaa oikein edes kuvitella, miltä se tuntuisi.

luonnevikainen narsisti kirjoitti:

ja yhdestä sisarestakin tuli samanlainen (en ole varma, onko meillä sama biologinen isä - äiti on aina ollut flirtti, ja tuossa siskossa ei ole mitään isän piirteitä, ja on aina inhonnut isää).

Hän kohteli meitä kuin olisimme olleet syöttösikoja. Kissojaankin käsitteli hellemmin kuin meitä. En muista, että olisin koskaan saanut halausta sitten vauvaiän.

Halusin olla 'kiltti' ja auttavainen. Halusin oppia leipomaan ja pyykkäämään ja hoitamaan puutarhaa jne, mutta hän ei koskaan neuvonut. Sitten vertasi kuitenkin meitä naapurin lapsiin, jtka olivat niin avuliaita kotonaan. Opettelin sitten omin päin ruoanlaittoa. Kiitosta ei tullut siitäkään, vaikka äiti aina valitti, miten hänellä oli liikaa tekemistä.

Me emme olleet hänen silmissään ihmisiä. Hän nimitti meitä 'syöttiläiksi'.

Nyt hän on vanha. Kun hän joutui sairaalaan aivokasvaimen takia, en tuntenut mitään. Leikkauksen jälkeen hän ei enää pysty asumaan yksin, eikä halua asua terveyskeskuksessa. Ei tulisi mieleenikään kutsua häntä kotiini asumaan. Meillä ei ole minkäänlaista tunnesidettä. En enää vihaa häntä, mutten välitäkään. Hän on vain yksi epämiellyttävä vanha ihminen muiden joukossa. Hän pilasi isäni elämän ja meidän lapsuutemme. Olisi ihanaa, jos olisi normaali äiti, johon voisi pitää yhteyttä. En osaa oikein edes kuvitella, miltä se tuntuisi.

Lue lisää

Myös minua ja sisaruksiani on sanottu juuri "syöttiläiksi".

On toki sanottu paljon pahemminkin halventavilla nimillä, mutta muistinpahan taas yhden, kiitos sinun. :)
Mullakin äiti alkaa olla ehtoopuolella elämäänsä, joten nyt varmaan alkaa tulla niitä "oikeita" sairauksia sensijaan, että marisee olemattomista ja suurentelee kaiken. (huomiontarpeessaan)
Enää ei liioin paljon kuolemallaan pelottele, on vissiin tullut siihen tulokseen, että voi oikeastikin oikasta koipensa kohtapuoliin, niin siitä onkin tullut hänelle pelko, ei "vahvuus".

Mikä olisi tyttären kertomus samasta aiheesta?
Näkeekö hän asiat noin myös?

Kyllä minunkin äitini moittii minua muille sanoen että "mikä sillä Liisalla on, kun se ei käy kotona, ja miksi äiti ei enää kuulu sen elämään, kaikkeni tein kun se oli lapsi".

Että kai minäkin olen sitten peto...?

Käyn terapiassa juuri sen takia, että olin niin paha peto jo lapsena , että minua piti hakata , alistaa, eristää ja nöyryyttää kaikin mahdollisin keinoin.

En kuitenkaan väitä, että teillä olisi tämä tilanne. Tämä oli vain toinen näkökanta asiaan.

on varmasti olemassa syy, miksi tytär tekee noin.
Oletko koskaan kysynyt syytä, sensijaan, että moitit ja syyllistät?
Oletko haluksa edes kuulemaan totuutta?

Outoa tunkea päinvastaista juttua yhteen ketjuun.

toisesta aiheesta kirjoitti:

Outoa tunkea päinvastaista juttua yhteen ketjuun.

narsistihan tunkee mihin vaan, toisten reviirille ym.

on kokeneet samaa.
Itselläni olisi kanssa pitkä tarina kerrottavaksi.

jotka.. kirjoitti:

on kokeneet samaa.
Itselläni olisi kanssa pitkä tarina kerrottavaksi.

SYYLLISYYS JÄYTÄÄ TYTÖN MIELTÄ


>>Tutkija Erik H. Erikssonin esittämään kehitysteoriaan viitaten Laurila pitää murrosikää ihmisen toisena mahdollisuutena.

- Jos kannustusta kaipaavan leikki-ikäisen äiti on kovin syyllistävä, niin varsinkin tytär kokee itsensä epäonnistuneeksi. Voimakkaasti syyllistetty tytär voi kuvitella, että hänen elämäntehtävänsä on pitää äiti hyvällä tuulella koko tämän elämän ajan, karrikoi Laurila.

Syyllisyydentunne on Laurilan mukaan erittäin vahva tunne, ja niinpä voimakkaasti syyllisyyttä tunteva saattaa syyllistyä kaikista mahdollisista asioista.

- Kun äiti on rakentanut jäytävän syyllisyyden tyttärensä sisään, niin ehdotonta anteeksiantoa on vaikea kokea.

jotka.. kirjoitti:

on kokeneet samaa.
Itselläni olisi kanssa pitkä tarina kerrottavaksi.

Kirjoita tarinasi anonyyminä nettisivuille www.narsistienuhrientuki.info. Siellä otsikon "narsistin lapsena" alle.

Palstalla saat hyvää vertaistukea ja palstan lukijat voivat jälleen kerran havaita, kuinka monimuotoista ja pitkäaikaista äidin viha, kateus, katkeruus ja ilkeys lastaan kohtaa voi olla.

saat itsekin vertaistukea kirjoitti:

Kirjoita tarinasi anonyyminä nettisivuille www.narsistienuhrientuki.info. Siellä otsikon "narsistin lapsena" alle.

Palstalla saat hyvää vertaistukea ja palstan lukijat voivat jälleen kerran havaita, kuinka monimuotoista ja pitkäaikaista äidin viha, kateus, katkeruus ja ilkeys lastaan kohtaa voi olla.

Lue lisää

nyt kirjoittaa mitään.
Lueskelin niitä juttuja siellä ja itkin.
Niin samaa, niin samaa on elämäni ollut, mutta vaan siten, että joka kirjoituksesta ne kauheimmat jutut ovat kuin omasta elämästäni.
Raskasta luettavaa.

eräsN1 kirjoitti:

SYYLLISYYS JÄYTÄÄ TYTÖN MIELTÄ


>>Tutkija Erik H. Erikssonin esittämään kehitysteoriaan viitaten Laurila pitää murrosikää ihmisen toisena mahdollisuutena.

- Jos kannustusta kaipaavan leikki-ikäisen äiti on kovin syyllistävä, niin varsinkin tytär kokee itsensä epäonnistuneeksi. Voimakkaasti syyllistetty tytär voi kuvitella, että hänen elämäntehtävänsä on pitää äiti hyvällä tuulella koko tämän elämän ajan, karrikoi Laurila.

Syyllisyydentunne on Laurilan mukaan erittäin vahva tunne, ja niinpä voimakkaasti syyllisyyttä tunteva saattaa syyllistyä kaikista mahdollisista asioista.

- Kun äiti on rakentanut jäytävän syyllisyyden tyttärensä sisään, niin ehdotonta anteeksiantoa on vaikea kokea.

Lue lisää

"Voimakkaasti syyllistetty tytär voi kuvitella, että hänen elämäntehtävänsä on pitää äiti hyvällä tuulella koko tämän elämän ajan"

Allekirjoitan tuon lauseen.

ei siinne voi kirjoitti:

nyt kirjoittaa mitään.
Lueskelin niitä juttuja siellä ja itkin.
Niin samaa, niin samaa on elämäni ollut, mutta vaan siten, että joka kirjoituksesta ne kauheimmat jutut ovat kuin omasta elämästäni.
Raskasta luettavaa.

Lue lisää

Voih, olen koko tämän pienen elämäni ajan luullut, että minun äitini on maailman hirvein ja kamalin ja että kukaan ei elä yhtä pahassa helvetissä kuin minä. Nyt kun luen tätä viestiketjua niin olenkin törmännyt hyvin moneen kirjoitukseen joka voisi olla suoraan elämästäni! Tämä on outo tunne.

Ulkopuolisillemme perheemme on täydellinen ja monet katsovat sivusta kateellisina. Omistamme uuden hienon omakotitalon,hienoja autoja,ulkomaanmatkoja aina kun huvittaa ja kaikki asiat on aina viimeisen päälle. Totuushan on aivan toinen. Äitini on totaalisen velkaantunut ja sitä kautta varmasti katkeroitunut elämästään ja sitä kautta minulle, koska minulla on kaikki vielä edessä. Jos kerron onnistuneeni jossain asiassa, niin hän heti kumoaa onnistumiseni ja kertoo siitä jotain negatiivista. Hän vähättelee minua koko aika, hänen mielestään minä olen se paha joka tuhoaa perheemme, minä teen joka asian väärin ja joka asia on minun syytäni. En nyt jaksa eritellä selvemmin näitä äitini "ominaisuuksia", koska melkein jokainen tämän viestiketjun kirjoitus pitänee äitini kohdallani paikkaansa.

Kaikista eniten haluaisin äidin itselleni. Olisi ihanaa keskustella iltaisin oman äitinsä kanssa kaikista asioista kuten vaikka poikaystävistä tai mistä tahansa mitä ei isille kerrota. Olisi kiva viettää rentoja shoppailupäiviä oman äidin kanssa ja pitää hauskaa kahdestaan. Olisi kivaa soittaa äidille aina kun on joku hätä. Valitettavasti näin ei ole, joten ehkä saan yrittää olla sitä omille lapsilleni sitten joskus. Minulla on kuitenkin sama pelko kuin tuntuu olevan monella muullakin tänne kirjoittaneella, että nuo samat äitini ominaisuudet siiryvät minuun ja sitten minäkin alan vihata lapsiani ja he taas itseänsä. Tämän perusteella olen useasti tullut siihen tulokseen, että minun ei ole ehkä hyvä hankkia lapsia vaikka haluaisin.

Ja todella surullista on aina kun joku puolituttu tai tuntematon sanoo jotain äidistäni esimerkiksi opettajani kerran sanoi: "Mahtaa äitisi olla todella ylpeä sinusta kun piirrät noin upeasti!". Siinä sitten tulee aina vain mieleen, että harmi vain kun äitiäni ei kiinnosta paskaakaan asiani. Hän ei tiedä minusta yhtikäs mitään.

Toisaalta olen hyvin onnekas, koska minulla on mukava isä, joka varmasti korvaa tämän hirveän äidin(he ovat eronneet ajat sitten). Isälleni pystyn kertomaan kaikki elämäni asiat ja hän on oikeasti läsnä kanssani. Ajoittain se ei kuitenkaan riitä, koska äiti on kuitenkin äiti joka tuo sen naisen mallin elämääni. Omat sukuni naispuolisetkin henkilöt joita näen kerran vuodessa ovat miljoona kertaa läheisempiä kuin oma äitini.

Olen kuitenkin pikkuhiljaa hyväksynyt asian, että minä en tule omistamaan äitiä ainakaan henkisellä tasolla, mutta minulla on muuten asiat hyvin ja niinhän se menee, että kaikkea ei voi saada.

En varmasti kirjoittanut ihan aloitusviestiin liittyen, mutta innostuin nyt vain kirjoittelemaan. Jos joku ihmettelee ikääni niin olen 17v. ja asun ajoittain äitini luona. Tosin olen siellä kuin vieras, epätervetullut vieras.

Jaksamisia kaikille:)

äitini_on_narsisti kirjoitti:

Voih, olen koko tämän pienen elämäni ajan luullut, että minun äitini on maailman hirvein ja kamalin ja että kukaan ei elä yhtä pahassa helvetissä kuin minä. Nyt kun luen tätä viestiketjua niin olenkin törmännyt hyvin moneen kirjoitukseen joka voisi olla suoraan elämästäni! Tämä on outo tunne.

Ulkopuolisillemme perheemme on täydellinen ja monet katsovat sivusta kateellisina. Omistamme uuden hienon omakotitalon,hienoja autoja,ulkomaanmatkoja aina kun huvittaa ja kaikki asiat on aina viimeisen päälle. Totuushan on aivan toinen. Äitini on totaalisen velkaantunut ja sitä kautta varmasti katkeroitunut elämästään ja sitä kautta minulle, koska minulla on kaikki vielä edessä. Jos kerron onnistuneeni jossain asiassa, niin hän heti kumoaa onnistumiseni ja kertoo siitä jotain negatiivista. Hän vähättelee minua koko aika, hänen mielestään minä olen se paha joka tuhoaa perheemme, minä teen joka asian väärin ja joka asia on minun syytäni. En nyt jaksa eritellä selvemmin näitä äitini "ominaisuuksia", koska melkein jokainen tämän viestiketjun kirjoitus pitänee äitini kohdallani paikkaansa.

Kaikista eniten haluaisin äidin itselleni. Olisi ihanaa keskustella iltaisin oman äitinsä kanssa kaikista asioista kuten vaikka poikaystävistä tai mistä tahansa mitä ei isille kerrota. Olisi kiva viettää rentoja shoppailupäiviä oman äidin kanssa ja pitää hauskaa kahdestaan. Olisi kivaa soittaa äidille aina kun on joku hätä. Valitettavasti näin ei ole, joten ehkä saan yrittää olla sitä omille lapsilleni sitten joskus. Minulla on kuitenkin sama pelko kuin tuntuu olevan monella muullakin tänne kirjoittaneella, että nuo samat äitini ominaisuudet siiryvät minuun ja sitten minäkin alan vihata lapsiani ja he taas itseänsä. Tämän perusteella olen useasti tullut siihen tulokseen, että minun ei ole ehkä hyvä hankkia lapsia vaikka haluaisin.

Ja todella surullista on aina kun joku puolituttu tai tuntematon sanoo jotain äidistäni esimerkiksi opettajani kerran sanoi: "Mahtaa äitisi olla todella ylpeä sinusta kun piirrät noin upeasti!". Siinä sitten tulee aina vain mieleen, että harmi vain kun äitiäni ei kiinnosta paskaakaan asiani. Hän ei tiedä minusta yhtikäs mitään.

Toisaalta olen hyvin onnekas, koska minulla on mukava isä, joka varmasti korvaa tämän hirveän äidin(he ovat eronneet ajat sitten). Isälleni pystyn kertomaan kaikki elämäni asiat ja hän on oikeasti läsnä kanssani. Ajoittain se ei kuitenkaan riitä, koska äiti on kuitenkin äiti joka tuo sen naisen mallin elämääni. Omat sukuni naispuolisetkin henkilöt joita näen kerran vuodessa ovat miljoona kertaa läheisempiä kuin oma äitini.

Olen kuitenkin pikkuhiljaa hyväksynyt asian, että minä en tule omistamaan äitiä ainakaan henkisellä tasolla, mutta minulla on muuten asiat hyvin ja niinhän se menee, että kaikkea ei voi saada.

En varmasti kirjoittanut ihan aloitusviestiin liittyen, mutta innostuin nyt vain kirjoittelemaan. Jos joku ihmettelee ikääni niin olen 17v. ja asun ajoittain äitini luona. Tosin olen siellä kuin vieras, epätervetullut vieras.

Jaksamisia kaikille:)

Lue lisää

Olet nuori, elä omaa elämääsi, älä anna äitisi mollata ja polkea saavutuksiasi. Älä anna hänen vähätellä ja kylvää pahaa oloaan ja tapojaan sinuun.
Pelasta itsesi äidiltäsi!

...... kirjoitti:

"Voimakkaasti syyllistetty tytär voi kuvitella, että hänen elämäntehtävänsä on pitää äiti hyvällä tuulella koko tämän elämän ajan"

Allekirjoitan tuon lauseen.

Ja vaikka kuinka yritit tehdä parhaasi ja helpottaa äidin taakkaa, kiitosta tuli hyvin harvakseltaan, jos ollenkaan.

Pienikin rike ja sinut melkeen naulattiin korvista seinään.

Nyt aikuisena olen yrittänyt joskus keskustella äitini kanssa, näistä kummallisista kasvatus menetelmistä. Hän vain toeteaa, että TYTÖN OSA ON SELLAINEN. Eikä hän itse ymmärrä sitä, minkälainen perhehelvetti, tuo oli silloin täysin nujerretulle/piiskatulle pienelle lapselle. Hänen tyttärelleen, johon se jätti elinikäiset vammat.

äitini_on_narsisti kirjoitti:

Voih, olen koko tämän pienen elämäni ajan luullut, että minun äitini on maailman hirvein ja kamalin ja että kukaan ei elä yhtä pahassa helvetissä kuin minä. Nyt kun luen tätä viestiketjua niin olenkin törmännyt hyvin moneen kirjoitukseen joka voisi olla suoraan elämästäni! Tämä on outo tunne.

Ulkopuolisillemme perheemme on täydellinen ja monet katsovat sivusta kateellisina. Omistamme uuden hienon omakotitalon,hienoja autoja,ulkomaanmatkoja aina kun huvittaa ja kaikki asiat on aina viimeisen päälle. Totuushan on aivan toinen. Äitini on totaalisen velkaantunut ja sitä kautta varmasti katkeroitunut elämästään ja sitä kautta minulle, koska minulla on kaikki vielä edessä. Jos kerron onnistuneeni jossain asiassa, niin hän heti kumoaa onnistumiseni ja kertoo siitä jotain negatiivista. Hän vähättelee minua koko aika, hänen mielestään minä olen se paha joka tuhoaa perheemme, minä teen joka asian väärin ja joka asia on minun syytäni. En nyt jaksa eritellä selvemmin näitä äitini "ominaisuuksia", koska melkein jokainen tämän viestiketjun kirjoitus pitänee äitini kohdallani paikkaansa.

Kaikista eniten haluaisin äidin itselleni. Olisi ihanaa keskustella iltaisin oman äitinsä kanssa kaikista asioista kuten vaikka poikaystävistä tai mistä tahansa mitä ei isille kerrota. Olisi kiva viettää rentoja shoppailupäiviä oman äidin kanssa ja pitää hauskaa kahdestaan. Olisi kivaa soittaa äidille aina kun on joku hätä. Valitettavasti näin ei ole, joten ehkä saan yrittää olla sitä omille lapsilleni sitten joskus. Minulla on kuitenkin sama pelko kuin tuntuu olevan monella muullakin tänne kirjoittaneella, että nuo samat äitini ominaisuudet siiryvät minuun ja sitten minäkin alan vihata lapsiani ja he taas itseänsä. Tämän perusteella olen useasti tullut siihen tulokseen, että minun ei ole ehkä hyvä hankkia lapsia vaikka haluaisin.

Ja todella surullista on aina kun joku puolituttu tai tuntematon sanoo jotain äidistäni esimerkiksi opettajani kerran sanoi: "Mahtaa äitisi olla todella ylpeä sinusta kun piirrät noin upeasti!". Siinä sitten tulee aina vain mieleen, että harmi vain kun äitiäni ei kiinnosta paskaakaan asiani. Hän ei tiedä minusta yhtikäs mitään.

Toisaalta olen hyvin onnekas, koska minulla on mukava isä, joka varmasti korvaa tämän hirveän äidin(he ovat eronneet ajat sitten). Isälleni pystyn kertomaan kaikki elämäni asiat ja hän on oikeasti läsnä kanssani. Ajoittain se ei kuitenkaan riitä, koska äiti on kuitenkin äiti joka tuo sen naisen mallin elämääni. Omat sukuni naispuolisetkin henkilöt joita näen kerran vuodessa ovat miljoona kertaa läheisempiä kuin oma äitini.

Olen kuitenkin pikkuhiljaa hyväksynyt asian, että minä en tule omistamaan äitiä ainakaan henkisellä tasolla, mutta minulla on muuten asiat hyvin ja niinhän se menee, että kaikkea ei voi saada.

En varmasti kirjoittanut ihan aloitusviestiin liittyen, mutta innostuin nyt vain kirjoittelemaan. Jos joku ihmettelee ikääni niin olen 17v. ja asun ajoittain äitini luona. Tosin olen siellä kuin vieras, epätervetullut vieras.

Jaksamisia kaikille:)

Lue lisää

Hyvä,jos olet innostunut hankkimaan lapsia kaiken tuon jälkeen.
Itse en lapsia hankkinut, niin oli kamalaa elämä lapsuudenkodissa. Sitä ilkeilyä ja nöyryyttämistä jatkui vielä pitkälle aikuisuuteen, vaikka muutin omaan kotiin ja menin naimisiin.

Pidä myös tarkkaan huoli, että äitisi (tulevien lastesi isoäiti) ei pääse manipuloimaan lapsiasi
sinua vastaan. Sen manipulonnin nämä luonnevikaiset isoäidit osaavat paremmin kuin uskotkaan. Ole siis varuillasi.
Vedä tarkat rajat isoäidin toiminnalle ja pidä huolellisesti niistä rajoista kiinni.

isoäitiä kirjoitti:

Hyvä,jos olet innostunut hankkimaan lapsia kaiken tuon jälkeen.
Itse en lapsia hankkinut, niin oli kamalaa elämä lapsuudenkodissa. Sitä ilkeilyä ja nöyryyttämistä jatkui vielä pitkälle aikuisuuteen, vaikka muutin omaan kotiin ja menin naimisiin.

Pidä myös tarkkaan huoli, että äitisi (tulevien lastesi isoäiti) ei pääse manipuloimaan lapsiasi
sinua vastaan. Sen manipulonnin nämä luonnevikaiset isoäidit osaavat paremmin kuin uskotkaan. Ole siis varuillasi.
Vedä tarkat rajat isoäidin toiminnalle ja pidä huolellisesti niistä rajoista kiinni.

Lue lisää

Narsistinen isoäiti on hyvin tuhoava perheen kesken.
Rahalla ja lahjonnalla hallitsee lapsenlapsia ja siinäkin niin, että toiset ovat "rakkaampia" kuin toiset.
Vaikka en tiedä onko narsistille muuta rakasta kuin oma itsensä?
Lisäksi "leikin varjolla" istuttaa lapsiin ajatuksen, että " äitinne ei ole mitään, isoäiti on se , jota kuuntelette, joka antaa rahaa, joka tekee mitä vaan, jos siitä hänelle itselleen on hyötyä.
Korvauksena lapset voivat siivota, poimia marjoja, käydä kauppa asioilla, jopa hieroa mummon hartioita, kammata....siis kaikkea pientä kivaa, mitä mummo ei viitsi, vaan käskyttää.
Ja lapset tekevät tuota kilvan, koska mummo sitten lahjoo anteliaasti "parhaiten suoriutuneita".

Niin,että varokaa tyttäret,jos tunnette äitinne, niin häne tekee samat jutut lastenne pään menoksi.
Suojelkaa heitä.
Itse en sitä tajunnut aikanaan...

Sandcake kirjoitti:

Narsistinen isoäiti on hyvin tuhoava perheen kesken.
Rahalla ja lahjonnalla hallitsee lapsenlapsia ja siinäkin niin, että toiset ovat "rakkaampia" kuin toiset.
Vaikka en tiedä onko narsistille muuta rakasta kuin oma itsensä?
Lisäksi "leikin varjolla" istuttaa lapsiin ajatuksen, että " äitinne ei ole mitään, isoäiti on se , jota kuuntelette, joka antaa rahaa, joka tekee mitä vaan, jos siitä hänelle itselleen on hyötyä.
Korvauksena lapset voivat siivota, poimia marjoja, käydä kauppa asioilla, jopa hieroa mummon hartioita, kammata....siis kaikkea pientä kivaa, mitä mummo ei viitsi, vaan käskyttää.
Ja lapset tekevät tuota kilvan, koska mummo sitten lahjoo anteliaasti "parhaiten suoriutuneita".

Niin,että varokaa tyttäret,jos tunnette äitinne, niin häne tekee samat jutut lastenne pään menoksi.
Suojelkaa heitä.
Itse en sitä tajunnut aikanaan...

Lue lisää

Kirjoitin jo tuossa ylempänäkin äidistäni, mutta tänään tapahtui kaiken huippu(ei pahin juttu todellakaan, mutta nyt mun pinna ylittyi!)

Elikkäs kun oltiin tässä viikko sitten sukulaisteni luona niin he kysyivät ystävällisesti minulta, että vietänkö ensiviikolla syntymäpäiviäni. Noh, ennen kuin kerkesin mitään sanomaan niin äitini selittää hymyillen, että totta kai juhlat pidetään. No nyt en ole tuon sukulaisvierailun jälkeen ollut äitini luona asumassa ku olin isäni luona. Eilen sitten äitini soitti ja karjui puhelimeen: "Et ole mitään ilmoitellut!ala tulla ja sieltä vähän sassiin tänne tekemään niitä kakkujas!mä en tee sulle yhtään mitään kakkuja! lupasit niille sukulaisillesikin hymyillen, että juu juhlat pidetään. Tänne sieltä!". Äitini käänsi kaiken taas minun niskoilleni, vaik en silloin sanonut sanaakaan. No kieltäydyin kakkujen teosta ja näin ollen en saanut juhliakaan itselleni. Äiti oli sit tänää tehny kuitenki mulle synttärikakun ja kaikkia leivonnaisia ja sukulaisia oli kuulemma tullut meille ja äiti oli sanonut, että olen kipeänä, mutta kahvit toki tarjotaan. Minua ei siis kutsuttu omiin juhliini. En tiedä pitäisikö tässä vain nyt nauraa äitini typeryydelle vai mitä:D Tästäkin asiasta sain kuulla vanhimmalta veljeltäni kun kyseli mun vointia että olenko jo terve ja tällee.. Ainii, äiti kuulemma pitää kaikki mun synttärilahjarahatkin, koska on antanut minulle rahaa niin paljon elämänsä aikana. Rahaa tuli yhteensä 500e.

Mainittakoot vielä, että kyseessä oli 18v. syntymäpäiväni. Tiedä menikö taas ohi aiheen, mutta pakko oli tämäkin jonneen purkaa:p

äitini_on_narsisti kirjoitti:

Kirjoitin jo tuossa ylempänäkin äidistäni, mutta tänään tapahtui kaiken huippu(ei pahin juttu todellakaan, mutta nyt mun pinna ylittyi!)

Elikkäs kun oltiin tässä viikko sitten sukulaisteni luona niin he kysyivät ystävällisesti minulta, että vietänkö ensiviikolla syntymäpäiviäni. Noh, ennen kuin kerkesin mitään sanomaan niin äitini selittää hymyillen, että totta kai juhlat pidetään. No nyt en ole tuon sukulaisvierailun jälkeen ollut äitini luona asumassa ku olin isäni luona. Eilen sitten äitini soitti ja karjui puhelimeen: "Et ole mitään ilmoitellut!ala tulla ja sieltä vähän sassiin tänne tekemään niitä kakkujas!mä en tee sulle yhtään mitään kakkuja! lupasit niille sukulaisillesikin hymyillen, että juu juhlat pidetään. Tänne sieltä!". Äitini käänsi kaiken taas minun niskoilleni, vaik en silloin sanonut sanaakaan. No kieltäydyin kakkujen teosta ja näin ollen en saanut juhliakaan itselleni. Äiti oli sit tänää tehny kuitenki mulle synttärikakun ja kaikkia leivonnaisia ja sukulaisia oli kuulemma tullut meille ja äiti oli sanonut, että olen kipeänä, mutta kahvit toki tarjotaan. Minua ei siis kutsuttu omiin juhliini. En tiedä pitäisikö tässä vain nyt nauraa äitini typeryydelle vai mitä:D Tästäkin asiasta sain kuulla vanhimmalta veljeltäni kun kyseli mun vointia että olenko jo terve ja tällee.. Ainii, äiti kuulemma pitää kaikki mun synttärilahjarahatkin, koska on antanut minulle rahaa niin paljon elämänsä aikana. Rahaa tuli yhteensä 500e.

Mainittakoot vielä, että kyseessä oli 18v. syntymäpäiväni. Tiedä menikö taas ohi aiheen, mutta pakko oli tämäkin jonneen purkaa:p

Lue lisää

Samanlaisia ne on kaikki narsisti-ilkiöt, olkoot sitten äitejä tai sisaria.
Sinulle sanoisin, että kannattaa mahdollisimman pian ottaa täydellinen ero äidistä. Kannattaa myös hankkia täydellinen taloudellinen ja sosiaalinen itsenäisyys. Äitisi "sohlaa" sukulaisuussuhteissasi niin kauan kuin annat hänelle sellaiseen pienimmänkin mahdollisuuden.
Voimia sinulle.

Muista lukea samaa kärsineiden kertomuksia sivuilta www.naristienuhrientuki.info. Erityisesti kohdasta "narsistin lapsena".
Nyt sivuston ylläpitäjät ovat kesälomalla eikä uusia juttuja voi sivuille kirjoittaa, mutta vanhoja voi koko ajan lukea.

Elokuun alussa sivusto avautuu jälleen normaalitilaan ja voit kertoa oman tarinasi sinne. Vertaistukea saat varmasti muilta samanlaista kokeneilta.

äitini_on_narsisti kirjoitti:

Kirjoitin jo tuossa ylempänäkin äidistäni, mutta tänään tapahtui kaiken huippu(ei pahin juttu todellakaan, mutta nyt mun pinna ylittyi!)

Elikkäs kun oltiin tässä viikko sitten sukulaisteni luona niin he kysyivät ystävällisesti minulta, että vietänkö ensiviikolla syntymäpäiviäni. Noh, ennen kuin kerkesin mitään sanomaan niin äitini selittää hymyillen, että totta kai juhlat pidetään. No nyt en ole tuon sukulaisvierailun jälkeen ollut äitini luona asumassa ku olin isäni luona. Eilen sitten äitini soitti ja karjui puhelimeen: "Et ole mitään ilmoitellut!ala tulla ja sieltä vähän sassiin tänne tekemään niitä kakkujas!mä en tee sulle yhtään mitään kakkuja! lupasit niille sukulaisillesikin hymyillen, että juu juhlat pidetään. Tänne sieltä!". Äitini käänsi kaiken taas minun niskoilleni, vaik en silloin sanonut sanaakaan. No kieltäydyin kakkujen teosta ja näin ollen en saanut juhliakaan itselleni. Äiti oli sit tänää tehny kuitenki mulle synttärikakun ja kaikkia leivonnaisia ja sukulaisia oli kuulemma tullut meille ja äiti oli sanonut, että olen kipeänä, mutta kahvit toki tarjotaan. Minua ei siis kutsuttu omiin juhliini. En tiedä pitäisikö tässä vain nyt nauraa äitini typeryydelle vai mitä:D Tästäkin asiasta sain kuulla vanhimmalta veljeltäni kun kyseli mun vointia että olenko jo terve ja tällee.. Ainii, äiti kuulemma pitää kaikki mun synttärilahjarahatkin, koska on antanut minulle rahaa niin paljon elämänsä aikana. Rahaa tuli yhteensä 500e.

Mainittakoot vielä, että kyseessä oli 18v. syntymäpäiväni. Tiedä menikö taas ohi aiheen, mutta pakko oli tämäkin jonneen purkaa:p

Lue lisää

Ensin ulkopuolisille ollaan niin imelää ja lässyn,lässyn.....sitten "kotiin päästyä"hyökätään silmille ja syytellään.Kaadetaan kaikki omaan niskaan ja komennetaan tekemään sitä ja tätä koska" sinähän tätä halusit, en minä"!
Ja tuokin vielä, että sitten pidetään sukulaisille ja tutuille julkisivua puhtaana ja sanotaan, että "ei se nyt päässytkään" ym.

Niin tuttua tekstiä....

Teepäs nyt sellainen homma, että kerrot vieraisilla olleille sukulaisille, että teillä tuli äidin kanssa riitaa, etkä viitsinyt tulla juhliin. Mainitse myös, että äitisi piti rahat "kärsimyskorvauksena".
Koska asiahan on niin, että lahjoja tuoneet ehkä odottavat jonkinlaista kiitosta niistä.

Tuonkin äitisi saattaa selittää sukulaisille vaikka niin , että " tyttö on niin kiittämätön" tai sitte, jos haluaa sukulaisia kovin mielistellä, niin välittää "sinun" kiitoksesi heille, ettei totuus rahoista paljastu.

Tee tuo paljastus sukulaisille äitisi läsnäollessa.

Kuulehan nyt. Tämä on varmasti totista totta. Olen itse yksi kirjoittajista ja olen elänyt ensin vanhempieni kodissa noin 20 vuotta (mihin siitä olisi voinut mennä?).

Ilkeily, latistaminen ja nöyryyttäminen jatkui vaikka menin naimisiin. Välit vanhempiin menivät lopullisesti poikki muutama vuosi sitten.

En jaksanut enää, skeidaa tuli silmille joka kerta,kun tavattiin ja mielenterveyteni oli vaarassa.

Onneksi avioliitto jatkuu ja voi hyvin. Yritän löytää elämästä mahdollisimman paljon hyviä puolia. Pitänee kuitenkin vielä hakeutua psykoterapiaan purkamaan viimeiset pahoinvoinnin jämät,jotta jaksaa elää.

vaikka ehkä muuta luulet kirjoitti:

Kuulehan nyt. Tämä on varmasti totista totta. Olen itse yksi kirjoittajista ja olen elänyt ensin vanhempieni kodissa noin 20 vuotta (mihin siitä olisi voinut mennä?).

Ilkeily, latistaminen ja nöyryyttäminen jatkui vaikka menin naimisiin. Välit vanhempiin menivät lopullisesti poikki muutama vuosi sitten.

En jaksanut enää, skeidaa tuli silmille joka kerta,kun tavattiin ja mielenterveyteni oli vaarassa.

Onneksi avioliitto jatkuu ja voi hyvin. Yritän löytää elämästä mahdollisimman paljon hyviä puolia. Pitänee kuitenkin vielä hakeutua psykoterapiaan purkamaan viimeiset pahoinvoinnin jämät,jotta jaksaa elää.

Lue lisää

enkä tarkoittanut, etten usko näitä kirjoituksia.

Ihmettelin vaan ääneen, että voiko tällaista todella olla olemassa, miksi kukaan ei näe, ja puutu asiaan. Sivulliset? Suku? Naapurit?

EIkö uskalleta? Ovatko vamhemmat/vanhempi niin pelottavia ja määrääviä, että siitä saavat osansa kaikki, jotka kyseenalaistavat heidän toimintansa? Vai ovatko he niin hyviä näyttelijöitä, jotka peittävät toisten silmiltä ja korvilta julmat tekosensa, ettei kukaan osaa epäillä mitään?

Vastatkoon ken voi.Tai osaa.

.......... kirjoitti:

enkä tarkoittanut, etten usko näitä kirjoituksia.

Ihmettelin vaan ääneen, että voiko tällaista todella olla olemassa, miksi kukaan ei näe, ja puutu asiaan. Sivulliset? Suku? Naapurit?

EIkö uskalleta? Ovatko vamhemmat/vanhempi niin pelottavia ja määrääviä, että siitä saavat osansa kaikki, jotka kyseenalaistavat heidän toimintansa? Vai ovatko he niin hyviä näyttelijöitä, jotka peittävät toisten silmiltä ja korvilta julmat tekosensa, ettei kukaan osaa epäillä mitään?

Vastatkoon ken voi.Tai osaa.

Lue lisää

Hyvä kysymys. Nämä on niitä sukujen saloja, jotka eivät näy ulospäin. Narsisti on niin taitava manipuloija, että suurin osa ihmisistä hänen lähipiirissään uskoo näkemänsä naamion, mutta ei näe sitä pahuutta naamion takana.

Ja kun tällaisen henkilön lapsena joutuu kasvamaan. Siitä ei ole ulospääsyä. Kun lapsi ei voi valita vanhempiaan. Kun yrittää nyt aikuisena keskustella asioista vanhempien kanssa. Niin tavallaan syytetään lasta vanhemman tekemistä virheistä. Eli elinikäinen syyllistäminen vain jatkuu.

Äitini kateuksissaan marisee ystävätärelleen, kun käyn joskus auttamassa naapurin vanhaa mummoa. Ikään kuin se olisi häneltä pois. Vaikka suon hänelle ihan ne samat palvelut silloin, kun olen hänen luonaan.

Ystäviä minulla ei saisi olla. Nauraminen ja hauskanpito on muiden ihnmisten kanssa pahasta. Hän itse haluaa olla ainoastaan seuran keskipisteenä. Jos keskustelut ja mielenkiinto kohdistuu jononkin muuhun ihmiseen, kuin häneen. Kysymyksessä on typerät ihmiset ja huonot juhlat.

eräsN1 kirjoitti:

Hyvä kysymys. Nämä on niitä sukujen saloja, jotka eivät näy ulospäin. Narsisti on niin taitava manipuloija, että suurin osa ihmisistä hänen lähipiirissään uskoo näkemänsä naamion, mutta ei näe sitä pahuutta naamion takana.

Ja kun tällaisen henkilön lapsena joutuu kasvamaan. Siitä ei ole ulospääsyä. Kun lapsi ei voi valita vanhempiaan. Kun yrittää nyt aikuisena keskustella asioista vanhempien kanssa. Niin tavallaan syytetään lasta vanhemman tekemistä virheistä. Eli elinikäinen syyllistäminen vain jatkuu.

Äitini kateuksissaan marisee ystävätärelleen, kun käyn joskus auttamassa naapurin vanhaa mummoa. Ikään kuin se olisi häneltä pois. Vaikka suon hänelle ihan ne samat palvelut silloin, kun olen hänen luonaan.

Ystäviä minulla ei saisi olla. Nauraminen ja hauskanpito on muiden ihnmisten kanssa pahasta. Hän itse haluaa olla ainoastaan seuran keskipisteenä. Jos keskustelut ja mielenkiinto kohdistuu jononkin muuhun ihmiseen, kuin häneen. Kysymyksessä on typerät ihmiset ja huonot juhlat.

Lue lisää

olen seurannut kirjoituksiasi, ja niin samoja juttuja itselleni tapahtunut , kuin sinulle.
Itse taistelen äitini kanssa edelleen, vaikka olen aikuinen.
Tosin, äiti ei enää saa minusta otetta entiseen malliin, ja sekös hänestä vasta pirun tekee!

....... kirjoitti:

olen seurannut kirjoituksiasi, ja niin samoja juttuja itselleni tapahtunut , kuin sinulle.
Itse taistelen äitini kanssa edelleen, vaikka olen aikuinen.
Tosin, äiti ei enää saa minusta otetta entiseen malliin, ja sekös hänestä vasta pirun tekee!

Lue lisää

Joskus tuntuu, että tämä narsismi on iäisyysprojekti. Narsisti on aina niskan päällä. Vaikka kuinka otat etäisyyttä. Kaikki hyvä käännetään usein miten pahaksi, tai ne mitätöidään ja vähäpätöistetään tyystin.

Äitini kirjoitti minulle "Lapsuuden kultaiset muistot" -kirjan 40 -vuotta myöhässä. Hän kertoi siinä pääsääntöisesti itsestään ja siitä kuinka väsynyt hän oli lapsenhoitoon, meidän ollessamme vauvoja.

Ihana asia oli se, että hän oli todellakin miettinyt minua ja elämääni. Tuota kirjaa täyttäessään. Mutta pettymys oli se, että hän ei maininnut kovinkaan montaa positiivistä asiaa elämästäni. Saatika, että olisi iloinnut ainoasta tyttärestään. Olin kuulema aina ollut nälkäinen ja kitisevä vauva, jolla riitti tempperamenttiä veljiään enemmän.

Jos mitään muuta hyvää ei voi näistä asioista löytää. On se kuitenkin kasvattanut kohteelle sitkeän ponnistelevan ja oikeudenmuklaisen luonteen, joka huomioi myös toisten ihmisten tarpeet :)

eräsN1 kirjoitti:

Joskus tuntuu, että tämä narsismi on iäisyysprojekti. Narsisti on aina niskan päällä. Vaikka kuinka otat etäisyyttä. Kaikki hyvä käännetään usein miten pahaksi, tai ne mitätöidään ja vähäpätöistetään tyystin.

Äitini kirjoitti minulle "Lapsuuden kultaiset muistot" -kirjan 40 -vuotta myöhässä. Hän kertoi siinä pääsääntöisesti itsestään ja siitä kuinka väsynyt hän oli lapsenhoitoon, meidän ollessamme vauvoja.

Ihana asia oli se, että hän oli todellakin miettinyt minua ja elämääni. Tuota kirjaa täyttäessään. Mutta pettymys oli se, että hän ei maininnut kovinkaan montaa positiivistä asiaa elämästäni. Saatika, että olisi iloinnut ainoasta tyttärestään. Olin kuulema aina ollut nälkäinen ja kitisevä vauva, jolla riitti tempperamenttiä veljiään enemmän.

Jos mitään muuta hyvää ei voi näistä asioista löytää. On se kuitenkin kasvattanut kohteelle sitkeän ponnistelevan ja oikeudenmuklaisen luonteen, joka huomioi myös toisten ihmisten tarpeet :)

Lue lisää

hauskaa, kun huomaa olleensa äidille taakka ja rasitus.
Mulle äiti on kans ikänsä valittanu(ja muille sisaruksille) kuinka hän on raatanut meidän eteen ja tehnyt kaikki viimesenpäälle, että meillä olisi hyvät oltavat.
Joo, varmaan niin.
(hakkaaminen, eristäminen, nöyryyttäminen ja halveksunta oli vain meidän lasten parhaaksi?)

Ollessani jotain viidentoista, äiti sanoi, että jos tulisi raskaaksi vielä, niin hyppäisi kaivoon.
Kysyin, että "ollaanko me sitte oltu niin pahoja lapsia"?
OOTTE!!! oli vastaus.

........ kirjoitti:

hauskaa, kun huomaa olleensa äidille taakka ja rasitus.
Mulle äiti on kans ikänsä valittanu(ja muille sisaruksille) kuinka hän on raatanut meidän eteen ja tehnyt kaikki viimesenpäälle, että meillä olisi hyvät oltavat.
Joo, varmaan niin.
(hakkaaminen, eristäminen, nöyryyttäminen ja halveksunta oli vain meidän lasten parhaaksi?)

Ollessani jotain viidentoista, äiti sanoi, että jos tulisi raskaaksi vielä, niin hyppäisi kaivoon.
Kysyin, että "ollaanko me sitte oltu niin pahoja lapsia"?
OOTTE!!! oli vastaus.

Lue lisää

Ikään kuin tällaisen narsisti äidin pitäisi todistaa ympäristölleen pelkkää omaa naiseuttaan. Lapsista niinkään välittämättä.

Itse koen taas oman äitini puolelta ääretöntä kateutta ja mustasukkaisuutta. Mitä huonommin minulla meni, sen parempi. Näin äitini tavallaan pystyi todistamaan itselleen, kuinka paljon paremmin hänellä itsellään menee.

Perhettämme kohtasi aikoinaan suuri suru. Yksi lapsista menehtyi tapaturmaisesti. Tuolloin sen kaiken järkytyksen keskellä, äitini sanoi minulle 6 -vuotiaana, että olisit sinä kuollut ennemin, kuin XX.

eräsN1 kirjoitti:

Ikään kuin tällaisen narsisti äidin pitäisi todistaa ympäristölleen pelkkää omaa naiseuttaan. Lapsista niinkään välittämättä.

Itse koen taas oman äitini puolelta ääretöntä kateutta ja mustasukkaisuutta. Mitä huonommin minulla meni, sen parempi. Näin äitini tavallaan pystyi todistamaan itselleen, kuinka paljon paremmin hänellä itsellään menee.

Perhettämme kohtasi aikoinaan suuri suru. Yksi lapsista menehtyi tapaturmaisesti. Tuolloin sen kaiken järkytyksen keskellä, äitini sanoi minulle 6 -vuotiaana, että olisit sinä kuollut ennemin, kuin XX.

Lue lisää

Käsittämätöntä julmuutta.

sen yli? kirjoitti:

Käsittämätöntä julmuutta.

Tämä kirjoittaminen on esimerkiksi yksi hyvä konsti, millä näitä vuosikymmeniä kestäneitä asioita, voi purkaa sisältään pois.

Ja vertaistuki on äärettömän tärkeä asia myös. Kun voi kertoa jollekkin samankaltaisia asioita kokeneelle ihmiselle omia kokemuksiaan. Koska silloin tietää, että vastapuoli ymmärtää kuulemansa. Eikä ensimmäisenä ala syyttelemään "hulluksi", tai uskottele, että elämän kokemukset ovat, vain liian vilkkaan mielikuvituksen tuotetta.

Mennyt elämä, lapsuus ja rankat kokemukset, itkettävät välillä. Mutta onneki omat lapset, ymmärtävät asioiden todellisen tilan ja omalla rakkaudellaan tukevat raskaan tien kulkijaa.

eräsN1 kirjoitti:

Tämä kirjoittaminen on esimerkiksi yksi hyvä konsti, millä näitä vuosikymmeniä kestäneitä asioita, voi purkaa sisältään pois.

Ja vertaistuki on äärettömän tärkeä asia myös. Kun voi kertoa jollekkin samankaltaisia asioita kokeneelle ihmiselle omia kokemuksiaan. Koska silloin tietää, että vastapuoli ymmärtää kuulemansa. Eikä ensimmäisenä ala syyttelemään "hulluksi", tai uskottele, että elämän kokemukset ovat, vain liian vilkkaan mielikuvituksen tuotetta.

Mennyt elämä, lapsuus ja rankat kokemukset, itkettävät välillä. Mutta onneki omat lapset, ymmärtävät asioiden todellisen tilan ja omalla rakkaudellaan tukevat raskaan tien kulkijaa.

Lue lisää

Niin, anteeksi, että utelen, mutta pystyitkö pitämään lastesi puolia äitiäsi vastaan?

Minä en tajunnut sitä aikanani tehdä ja tulos on ikävä. Lapseni ovat kärsineet ja olleet myös äitini "narussa".
Itse en raukka osannut kyseenalaistaan mitään mikä koski äitiäni, kaikki meni läpi.
Ja jos jotain epäkohtia oli, niin uskoin, että ne johtuivat minusta. :((
Äidin tekemisiä ei vaan voinut kyseenalaistaa, se ei ollut millään muotoa mahdollista.

Silmäni ovat auenneet, mutta en ikinä anna anteeksi itselleni, että annoin äitini kohdella lapsianikin samoin, kuin itseäni.
Itkettää...

miiinnääää kirjoitti:

Niin, anteeksi, että utelen, mutta pystyitkö pitämään lastesi puolia äitiäsi vastaan?

Minä en tajunnut sitä aikanani tehdä ja tulos on ikävä. Lapseni ovat kärsineet ja olleet myös äitini "narussa".
Itse en raukka osannut kyseenalaistaan mitään mikä koski äitiäni, kaikki meni läpi.
Ja jos jotain epäkohtia oli, niin uskoin, että ne johtuivat minusta. :((
Äidin tekemisiä ei vaan voinut kyseenalaistaa, se ei ollut millään muotoa mahdollista.

Silmäni ovat auenneet, mutta en ikinä anna anteeksi itselleni, että annoin äitini kohdella lapsianikin samoin, kuin itseäni.
Itkettää...

Lue lisää

Kun lapseni olivat pieniä. Silloin pidin heidän puoliaan. Koska äitini käytti samaa kaavaa heihin ja yritti suosia yhtä lasta, ylitse muiden ja vähäpätöistää/mitätöidä kahta muuta.

Kun lapseni aikuistuivat. Niin kerroin heille asioista suoraan ja he saivat luettavaksi kirjallisuutta asiasta. Joten oppivat ymmärtämään mummonsa ihmeellistä "suosimisjärjestelmää".

Mutta sitkeässti edelleen äitini yrittää ostaa/lahjoa yhtä lastani puolelleen. Olen sanonut hänelle, että jos hän antaa yhdelle lapselle rahaa, niin kahden muunkin on saatava juuri saman verran. Koska lapseni on oltava kaikkien saman arvoisia hänelle.

Meillä ainakin äiti oli se jolla oli päässä vikaa.
Samoin kohteli meitä kaikkia kolmea lasta.
Kahta veljeäni ja minua,isä sai osansa myös, eikä koskaan sanonut vastaan taikka puollustanut meitä äitiä vastaan.
No, miten olisikaan, kun äiti piti isääkin varmaan yhtenä "alamaisistaan".Joten sama kuri se oli sillekin.
Jos ois isä meidän puolta ollut, olisi varmaan saanut selkäsaunan.
Isä oli hiljainen hissukka. joka tyytyi kohtaloonsa.

Veljeni ovat kärsineet isän puutteesta ja oireilevat sitä vielä aikuisinakin.
Ei ole minullakaan isää ollut, mutta tytölle se kai ei ole niin tärkeää??Vai?
Kun en tiedä millaista olisi jos olisi ollut kunnon isä.
Eipä sillä, ei minulla ole häävi naisen mallikaan ollut.
Onneksi en kumminkaan ole samanlainen.

Minäkin olen nainen, mutta vastaan sinulle. Äiti oli meilläkin se, jolla päässä vippasi.
Hän halusi olla kotona kaiken toiminnan keskipiste ja kaikkien tuli totella häntä. Oli siis vain yksi oikea mielipide.

Oma sukunsa oli hänen "hovinsa",jossa hän kävi aika ajoin näyttäytymässä ja antamassa elämänohjeita nuoremmille sisaruksilleen...
joilla oli kyllä siellä omalla paikkakunnallaan omat perheensä ja kuvionsa.

Olin ainoa lapsi ja väärää sukupuolta (tyttö). Kun tytön saat,niin tyhjän saat. Olisi pitänyt tulla poikia.

Isä yritti pitää puoliaan, mutta loppupelissä alistui jonkinmoiseen aivopesuun. Välit vanhempiin menivät poikki totaalisten raivokohtausten ja syyttelyjen seurauksena.

Äitini haukkui ja syytteli minua, koska olen korkeasti koulutettu ja kielitaitoinen, monia asioita osaava ihminen. Rehellisesti sanottuna hän oli (nyt jo edesmennyt) äärettömän kateellinen myös onnellisesta aviliitostani.
Luonnevikainenhan on silloin parhaimmillaan, kun "uhrilla" menee asiat huonosti. Pääsee mukavasti kääntämään puukkoa haavassa ja kehumaan itseään.

Hänkin olisi kenties halunnut jotain (koulutus yms.) samaa elämäänsä, mutta olosuhteiden pakosta (sota-aika, varojen niukkuus, suuri perhe) jäi vähälle koulutukselle.

En ole mielenterveyspotilas, en ole koskaan syönyt mielenterveyspuolen lääkkeitä. Psykoterapiassa olen kyllä aikuisena käynyt päätäni selvittelemässä ja toteamassa, että en minä tässä perheesä ainaakan ole ollut se sekopää.

Paljon aikuisia lapsiuhreja kirjoitti:

Minäkin olen nainen, mutta vastaan sinulle. Äiti oli meilläkin se, jolla päässä vippasi.
Hän halusi olla kotona kaiken toiminnan keskipiste ja kaikkien tuli totella häntä. Oli siis vain yksi oikea mielipide.

Oma sukunsa oli hänen "hovinsa",jossa hän kävi aika ajoin näyttäytymässä ja antamassa elämänohjeita nuoremmille sisaruksilleen...
joilla oli kyllä siellä omalla paikkakunnallaan omat perheensä ja kuvionsa.

Olin ainoa lapsi ja väärää sukupuolta (tyttö). Kun tytön saat,niin tyhjän saat. Olisi pitänyt tulla poikia.

Isä yritti pitää puoliaan, mutta loppupelissä alistui jonkinmoiseen aivopesuun. Välit vanhempiin menivät poikki totaalisten raivokohtausten ja syyttelyjen seurauksena.

Äitini haukkui ja syytteli minua, koska olen korkeasti koulutettu ja kielitaitoinen, monia asioita osaava ihminen. Rehellisesti sanottuna hän oli (nyt jo edesmennyt) äärettömän kateellinen myös onnellisesta aviliitostani.
Luonnevikainenhan on silloin parhaimmillaan, kun "uhrilla" menee asiat huonosti. Pääsee mukavasti kääntämään puukkoa haavassa ja kehumaan itseään.

Hänkin olisi kenties halunnut jotain (koulutus yms.) samaa elämäänsä, mutta olosuhteiden pakosta (sota-aika, varojen niukkuus, suuri perhe) jäi vähälle koulutukselle.

En ole mielenterveyspotilas, en ole koskaan syönyt mielenterveyspuolen lääkkeitä. Psykoterapiassa olen kyllä aikuisena käynyt päätäni selvittelemässä ja toteamassa, että en minä tässä perheesä ainaakan ole ollut se sekopää.

Lue lisää

"Ei ole minullakaan isää ollut, mutta tytölle se kai ei ole niin tärkeää??Vai?
Kun en tiedä millaista olisi jos olisi ollut kunnon isä. "

Isän roolihan tyttärellehän on yksi tärkeimmistä rooleista mitä tällä voi olla. Kun on luotettava ja hyvä isä, niin myös pystyy valitsemaan sen oman kumppaninkin sellaiseksi. Eikä päädy siten näihin rappiolla oleviin luusereihin, jotka pettävät ja alistavat. Ja naisilla joilla on ollut hyvä isäsuhde on kuulemma myös useimmiten hyvä itsetunto ja itsevarmuus, koska heidän ei tarvitse hakea koko aika miesten hyväksyntää. (ei ehkä liittynyt aiheeseen, mutta halusin antaa oman näkemykseni asiasta)

................ kirjoitti:

"Ei ole minullakaan isää ollut, mutta tytölle se kai ei ole niin tärkeää??Vai?
Kun en tiedä millaista olisi jos olisi ollut kunnon isä. "

Isän roolihan tyttärellehän on yksi tärkeimmistä rooleista mitä tällä voi olla. Kun on luotettava ja hyvä isä, niin myös pystyy valitsemaan sen oman kumppaninkin sellaiseksi. Eikä päädy siten näihin rappiolla oleviin luusereihin, jotka pettävät ja alistavat. Ja naisilla joilla on ollut hyvä isäsuhde on kuulemma myös useimmiten hyvä itsetunto ja itsevarmuus, koska heidän ei tarvitse hakea koko aika miesten hyväksyntää. (ei ehkä liittynyt aiheeseen, mutta halusin antaa oman näkemykseni asiasta)

Lue lisää

Vaikka isä oli vain hissukka, joka asui meillä, ei ikinä sanonut mitään tai tehnyt elettäkään lasten eteen, niin silti minulla on joitakin häivähdyksiä lapsuudesta, joitakin, joihin ei liity se ainainen pelko ja odotus, "milloin räjähtää".
Esimerkiksi muistan joitakin kertoja istuneeni isän sylissä, samoin molempien pappojeni.
(kuolivat kun olin pieni)

Äitini sylissä en muista olleeni muuta kuin silloin, kun sain remmiä.
Liioin äitini äidin, mummoni, sylissä en ole ikinä ollut. Hän oli samanlainen, kuin äitini.Inhosi minua.
Isän äiti kuoli jo varhain, mutta muistan saaneeni karkkia häneltä ja muistan hänet hymyilevänä.

Olen kumminkin löytänyt hyvän miehen, joka rakastaa ja arvostaa minua.
Tästäkin äiti on kateellinen ja on ikänsä "flirttaillut" miehelleni ja yrittänyt aiheuttaa minulle mielipahaa.Siinä onnistumatta.

Paljon aikuisia lapsiuhreja kirjoitti:

Minäkin olen nainen, mutta vastaan sinulle. Äiti oli meilläkin se, jolla päässä vippasi.
Hän halusi olla kotona kaiken toiminnan keskipiste ja kaikkien tuli totella häntä. Oli siis vain yksi oikea mielipide.

Oma sukunsa oli hänen "hovinsa",jossa hän kävi aika ajoin näyttäytymässä ja antamassa elämänohjeita nuoremmille sisaruksilleen...
joilla oli kyllä siellä omalla paikkakunnallaan omat perheensä ja kuvionsa.

Olin ainoa lapsi ja väärää sukupuolta (tyttö). Kun tytön saat,niin tyhjän saat. Olisi pitänyt tulla poikia.

Isä yritti pitää puoliaan, mutta loppupelissä alistui jonkinmoiseen aivopesuun. Välit vanhempiin menivät poikki totaalisten raivokohtausten ja syyttelyjen seurauksena.

Äitini haukkui ja syytteli minua, koska olen korkeasti koulutettu ja kielitaitoinen, monia asioita osaava ihminen. Rehellisesti sanottuna hän oli (nyt jo edesmennyt) äärettömän kateellinen myös onnellisesta aviliitostani.
Luonnevikainenhan on silloin parhaimmillaan, kun "uhrilla" menee asiat huonosti. Pääsee mukavasti kääntämään puukkoa haavassa ja kehumaan itseään.

Hänkin olisi kenties halunnut jotain (koulutus yms.) samaa elämäänsä, mutta olosuhteiden pakosta (sota-aika, varojen niukkuus, suuri perhe) jäi vähälle koulutukselle.

En ole mielenterveyspotilas, en ole koskaan syönyt mielenterveyspuolen lääkkeitä. Psykoterapiassa olen kyllä aikuisena käynyt päätäni selvittelemässä ja toteamassa, että en minä tässä perheesä ainaakan ole ollut se sekopää.

Lue lisää

Äitini on aina mollannut, että en ole mitään, kun ei mulla ole koulutusta.
Miten olisin voinut kouluttautua, kun ei äiti antanut mihinkään kouluun hakea edes!
Ja sitten mollasi, ettei ollut koulutusta.

"sinäkin joudut noita paskahommia tekemään, kun et aikoinas käynyt kouluja. olis vaan pitänyt hommata joku ammatti, mutta kun ei sua mikään kiinnostanut"
Kaikkea kanssa!
ÄITI ei päästänyt ammattikouluun minua!

Nyt jo yli kolmekymppisenä luin lähihoitajaksi, ja sekös äitiä otti päähän!
Koko kolmen opiskeluvuoden aikana ei muuta osannut, kun moittia ja paasata.
Aina sanoi, että ei sun lukupäällä mitään opiskella ja et tule pärjäämään, saapa nähdä milloin lopetat kesken"
Valmistuin ja sain töitäkin, mutta sitten alkoi marmatus, että "ei tuo oo mitään, naapurin tyttö on sentää sairaanhoitaja, parempi palkkakin.mutta sillä olikin LUKUPÄÄTÄ".

taasen kirjoitti:

Vaikka isä oli vain hissukka, joka asui meillä, ei ikinä sanonut mitään tai tehnyt elettäkään lasten eteen, niin silti minulla on joitakin häivähdyksiä lapsuudesta, joitakin, joihin ei liity se ainainen pelko ja odotus, "milloin räjähtää".
Esimerkiksi muistan joitakin kertoja istuneeni isän sylissä, samoin molempien pappojeni.
(kuolivat kun olin pieni)

Äitini sylissä en muista olleeni muuta kuin silloin, kun sain remmiä.
Liioin äitini äidin, mummoni, sylissä en ole ikinä ollut. Hän oli samanlainen, kuin äitini.Inhosi minua.
Isän äiti kuoli jo varhain, mutta muistan saaneeni karkkia häneltä ja muistan hänet hymyilevänä.

Olen kumminkin löytänyt hyvän miehen, joka rakastaa ja arvostaa minua.
Tästäkin äiti on kateellinen ja on ikänsä "flirttaillut" miehelleni ja yrittänyt aiheuttaa minulle mielipahaa.Siinä onnistumatta.

Lue lisää

Tutulta kuulostaa. Mieheni halatessa minua äitini nähden eräänä jouluna. Äitini tokaisi hyvin vihaisen näköisenä, isäni kuullen. Että hän on pian 70 -vuotias ja ollut jo yli 50 -vuotta naimisissa. Eikä ole koskaan ollut päivääkään onnellinen.

eräsN1 kirjoitti:

Tutulta kuulostaa. Mieheni halatessa minua äitini nähden eräänä jouluna. Äitini tokaisi hyvin vihaisen näköisenä, isäni kuullen. Että hän on pian 70 -vuotias ja ollut jo yli 50 -vuotta naimisissa. Eikä ole koskaan ollut päivääkään onnellinen.

Lue lisää

kun jouluisin ja syntymäpäivinä ym. mieheni ostaa minulle esim.koruja, niin äiti murjottaa ja sanoo ettei hänelle vaan kukaan osta mitään koskaa, eikä isä ole koskaan mitään koruja ostanu...mistähän minäkin saisin tuommoisia..

Lisäksi kun mulla ja miehellä on tapana halata ja antaa suukko kun toinen lähtee jonnekin, niin äitiä se inhottaa suuresti.
Aina sanoo, että eikö tuota jo vois lopettaa , tuommoista typerää tapaa, ootte heti niinku mitkäkin kakarat, pitääkö sitä tuolla tavalla olla TUON ikäisinä vielä.
Isän ja äidin en ole koskaan nähny halaavan, puhumattakaan muusta. Ovatko ikinä olleetkaan kosketusetäisyydellä sen jälkeen kun pikkuveli sai alkunsa...siis. noin 30 vuotta sitten.

taasen kirjoitti:

kun jouluisin ja syntymäpäivinä ym. mieheni ostaa minulle esim.koruja, niin äiti murjottaa ja sanoo ettei hänelle vaan kukaan osta mitään koskaa, eikä isä ole koskaan mitään koruja ostanu...mistähän minäkin saisin tuommoisia..

Lisäksi kun mulla ja miehellä on tapana halata ja antaa suukko kun toinen lähtee jonnekin, niin äitiä se inhottaa suuresti.
Aina sanoo, että eikö tuota jo vois lopettaa , tuommoista typerää tapaa, ootte heti niinku mitkäkin kakarat, pitääkö sitä tuolla tavalla olla TUON ikäisinä vielä.
Isän ja äidin en ole koskaan nähny halaavan, puhumattakaan muusta. Ovatko ikinä olleetkaan kosketusetäisyydellä sen jälkeen kun pikkuveli sai alkunsa...siis. noin 30 vuotta sitten.

Lue lisää

Jep, nämä koruasiat ne vasta todella kaihertaa äitini mieltä. Jatkuva narina siitä, että hänen olisi saatava "timanttihääpäivälahjaksi" juuri samanlaiset timanttikorvakorut, kuin minulla on.

Siis todella uskomatonta, miten saman kaavan mukaan tällainen narsisti äiti käyttääntyy. Luulin joskus, että olen ainoa ihminen maailmassa. Jolla on tälläinen kateellinen, mustasukkainen, hyljeksivä/halveksiva äiti.

Uskoin myös pitkään, että olen todellinen epäonnistuja. Koska minusta ei koskaan ole mitään hyvää sanottavaa löytynyt.

Esimerkiksi, äitini soitti minulle viime syntymäpäivänäni ja kertoi, mitä hän aikoo ostaa veljelleni syntymäpäivälahjaksi. Seuraavalla kerralla, kun hänellä on syntymäpäivät. Mutta minua hän ei edes onnitellut.

Näiden kirjoitusten pohjalta huomaan, että meitä saman kokeneita on paljon. Ja toivon kaikille heille parempaa huomista ja aurinkoista loppuelämää. Mehän emme anna periksi, kun olemme jo kivikkomme kompuroineet tähänkin saakka :)

eräsN1 kirjoitti:

Jep, nämä koruasiat ne vasta todella kaihertaa äitini mieltä. Jatkuva narina siitä, että hänen olisi saatava "timanttihääpäivälahjaksi" juuri samanlaiset timanttikorvakorut, kuin minulla on.

Siis todella uskomatonta, miten saman kaavan mukaan tällainen narsisti äiti käyttääntyy. Luulin joskus, että olen ainoa ihminen maailmassa. Jolla on tälläinen kateellinen, mustasukkainen, hyljeksivä/halveksiva äiti.

Uskoin myös pitkään, että olen todellinen epäonnistuja. Koska minusta ei koskaan ole mitään hyvää sanottavaa löytynyt.

Esimerkiksi, äitini soitti minulle viime syntymäpäivänäni ja kertoi, mitä hän aikoo ostaa veljelleni syntymäpäivälahjaksi. Seuraavalla kerralla, kun hänellä on syntymäpäivät. Mutta minua hän ei edes onnitellut.

Näiden kirjoitusten pohjalta huomaan, että meitä saman kokeneita on paljon. Ja toivon kaikille heille parempaa huomista ja aurinkoista loppuelämää. Mehän emme anna periksi, kun olemme jo kivikkomme kompuroineet tähänkin saakka :)

Lue lisää

Jos on kymmeniä vuosia kestänyt tätä helvettiä, niin ei tässä ainakaan henkisesti mitään pahempaa ole tulossa.
Ja kuoltuaankaan ei joudu helvettiin, kun taivaan portilla todetaan, että olemme jo helvettimme kärsineet eläissämme. :D

myysit kirjoitti:

Äitini on aina mollannut, että en ole mitään, kun ei mulla ole koulutusta.
Miten olisin voinut kouluttautua, kun ei äiti antanut mihinkään kouluun hakea edes!
Ja sitten mollasi, ettei ollut koulutusta.

"sinäkin joudut noita paskahommia tekemään, kun et aikoinas käynyt kouluja. olis vaan pitänyt hommata joku ammatti, mutta kun ei sua mikään kiinnostanut"
Kaikkea kanssa!
ÄITI ei päästänyt ammattikouluun minua!

Nyt jo yli kolmekymppisenä luin lähihoitajaksi, ja sekös äitiä otti päähän!
Koko kolmen opiskeluvuoden aikana ei muuta osannut, kun moittia ja paasata.
Aina sanoi, että ei sun lukupäällä mitään opiskella ja et tule pärjäämään, saapa nähdä milloin lopetat kesken"
Valmistuin ja sain töitäkin, mutta sitten alkoi marmatus, että "ei tuo oo mitään, naapurin tyttö on sentää sairaanhoitaja, parempi palkkakin.mutta sillä olikin LUKUPÄÄTÄ".

Lue lisää

Aikeet lytättiin jo varhaisessa vaiheessa.
Sanottiin, ettei sinusta mihinkään ole, ikinä sinusta ei mitään tule, eikä kukaan huoli.

Aioin aloittaa opiskelun yli nelikymppisenä, niin äiti vielä silloinkin lyttäsi haaveen sanoen
"mitä sinä vanha akka hourit! että muka opiskelemaan, ja paskat, sinä mihinkään kelpaa"

Uskoin vielä silloinkin.:((

Nyt ole äidistä vapaa, kun panin välit kokonaan poikki....
Mutta nyt olen omasta mielestäni liian vanha (53 vuotias)menemään kouluun.:((

minullakaan kirjoitti:

Aikeet lytättiin jo varhaisessa vaiheessa.
Sanottiin, ettei sinusta mihinkään ole, ikinä sinusta ei mitään tule, eikä kukaan huoli.

Aioin aloittaa opiskelun yli nelikymppisenä, niin äiti vielä silloinkin lyttäsi haaveen sanoen
"mitä sinä vanha akka hourit! että muka opiskelemaan, ja paskat, sinä mihinkään kelpaa"

Uskoin vielä silloinkin.:((

Nyt ole äidistä vapaa, kun panin välit kokonaan poikki....
Mutta nyt olen omasta mielestäni liian vanha (53 vuotias)menemään kouluun.:((

Lue lisää

Ei muuta kuin opiskelemaan vaan. Itse jouduin aikoinani työttömäsksi, kun firma meni konkurssiin. Ja siinä vaiheessa päätin suorittaa ammattitutkinnon. Ja ajantasauttaa omaa ammatti osaamistani. Enkä ole päivääkään katunut :)

Aikuisopiskelu oli niin mukavaa ja motivoivaa. Vieläkin kaiholla muistelen noita ihania vuosia ja kivoja luokkakavereita ja opettajia.

Suosittelen sitä lämpimästi sinullekin.

että jokin outo piirre riivaa suomalaisia
itsetunnot sairaita, joita kostona laitetaan kiertoon - oikeaa aitoa välittämistä ja rakkautta osoitetaan kitsaasti - kyse on ansaitesmisesta ja syyllistämisestä -

itse asuin kauan ulkomailla - ja kyllä mielestäni näin ihan erilaisen kulttuurin, joissa äidit todentoella olivat läsnä lastensa elämässä ja jopa ihan aidosti kiinnostuneita heistä - ilman nöyryytyksen kierrettä ja ottivat lastensa ajatukset ja ehdotuksetkin arkipäivässä huomioon - jopa ihan niinkin banaalissa asiassa, kuin mitä perhe haluaisi syödä seuraavana päivänä..

minulle se oli miltei radikaali kysymys kuulla joltain toiselta äidiltä, joka olin tottunut, että mitään ei koskaan kysytty - saati oltu edes suuremmassa määrin kiinnostuneita tyttären sielunmaisemasta - mutta näinkin arkipäiväinen kysymys havahdutti - jossain päin tosiaankin JAETAAN arkipäivää perheen kesken ihan eritavalla, otetaan lapset aikuisten tavoin huomioon ja heidän näkemyksiään kunnioitetaan - istuudutaan koko perheen voimin ruokapöytään - ja - niin - jopa ihan keskustellaan--- eikä keskitytä hiljaa mussuttamaan keittiöhirmun keitoksia - että ainut sananvaihto on - joo, kyllä oli hyvää - kun äiti tivaa lopuksi naamarivirne päällään, että eikös ollut taas oikein onnistunutta - vuodesta toiseen - miten tukahtunutta - olikaan huomata se kulttuuriero - eri puolella maailmaa - että perheet 'elää' ja tuntee - ovat vuorovaikutksessa keskenään, kinaavat avoimesti, tunteet käy välillä kuumina, mutta vuorovaikutus on elävää koko ajan - ja siksi tervett- ja lapset saavat kasvaa vapauteen siinä, ettei heidän ajatuksiaan tai tunteita mitätöidä saati syyllistetä.

jotain olisi tutkimisen aihetta suomalaisessa psykososiaalisessa rakenteessa .- joka kasvattaa vinoutuneita vuorovaikutusmalleja - ja on täynnä katkreroituneita äitejä ja isät poissa - ja kukaan ei ole läsnä kenellekään- kuin puuttuisi tästä maasta aikuiset kokonaan - on oma kokemukseni pitkällisen ulkomaaneloni jälkeen..

ja voitte uskoa, paluu takaisin oli todella hankalaa ja nähdä tämä lapsenkenkäisyys ihan televisio-ohjelmien tasosta alkaen, tuntui, kuin olisi tullut lastentarhatasolla - monessa suhteessa - kypsät ajattelevat aikuiset - rakastavat sellaiset - heitä ei ole - täällä - niinkuin sai kokea jossain toisaalla - ihan tavallisten ihmisten keskuudessa - vaan pelkkää fronttia esitystä aikuisuudesta kypsymättömät kateuden ja katkeruuden motiivit sisällä -kasvua ei ole tapahtunut..

ehkä vielä palaan -- sinne, missä sain kokea, ihmisten välillä jotain muuta, kuin latistamisen ja mitätöimisen henki - suosittelen toki muillekin, käykää jos mahdollista - elämässä muissa kulttuureissa, niin voitte saada vertailupohjaa ja kyseenalaistaa kasvatusmalleja tai vuorovaikutus malleja, joiden keskellä olette kasvaneet, pitäen niitä ainoina oikeina..

kunnes..


jokin täällä mättää ja tosi pahasti

väkivaltatilastot tosiaan, murhat, tapot ja itsemurhat..

tutkimista, reflektointia riittäisi varmasti pitkään ja monelle, jotka alaa haluaa kartoittaa -- ehkä teen sitä jopa itse jatkaessani psykologian opintojani - olisi motiiveja kyllä - aukaista solmuja nähdä ja tehdä näkyväksi - katkaista kierre - ja PUHUA - ja muuttaa tämä latistamisen ja.. minkä lie sanomattoman pahan ilmasto.

roger. over.

periksi kirjoitti:

Jos on kymmeniä vuosia kestänyt tätä helvettiä, niin ei tässä ainakaan henkisesti mitään pahempaa ole tulossa.
Ja kuoltuaankaan ei joudu helvettiin, kun taivaan portilla todetaan, että olemme jo helvettimme kärsineet eläissämme. :D

Lue lisää

Niin tosiaan, voi olla, että jotkut elävät helvettinsä jo täällä maan päällä - ja vieläpä lapsuudenperheessä. Senhän pitäisi tunnetusti olla se paras turvapaikka maan päällä.

Meillä "erimielisyydet" ja minun mollaamisesn alkoi varmaan silloin, kun oli uhmaikä ja alkoi olla itse jotain mieltä (omista) asoistaan.

Ei saa olla mielipiteitä. Narsistiperheessä on vain narsistin mielipide,joka on tietysti aina se ainoa ja oikea. Koska hänhän on aina oikeassa ja tietää kaiken.

Voi sentään, olisipa ollut Internet minun lapsudessani ja nuoruudessani,niin olisi voinut elämä olla toisenlaista.
Tosin en halua valittaa, nykytilanteeni on aivan hyvä ja elämä nyt onnellista. Välit vanhempiin käytännössä poikki.

Esimerkiksi 50-vuotispäivänäni en saanut vanhemmiltani mitään ns. lahjaa, mutta kukkia kyllä tuli Interfloran kautta.

Ja kun menin äitini syntymäpäiville kalliiden lahjojen kanssa (arvo ehkä noin 200 euroa) - sain vastalahajaksi haukkumisten ryöpyn ja raivokohtauksen. Syntymäpäivien vietto jäi tietysti kesken.

Että tällaista elämää näin aikuisena narsistivanhempien juhlapäivinä.

minullakaan kirjoitti:

Aikeet lytättiin jo varhaisessa vaiheessa.
Sanottiin, ettei sinusta mihinkään ole, ikinä sinusta ei mitään tule, eikä kukaan huoli.

Aioin aloittaa opiskelun yli nelikymppisenä, niin äiti vielä silloinkin lyttäsi haaveen sanoen
"mitä sinä vanha akka hourit! että muka opiskelemaan, ja paskat, sinä mihinkään kelpaa"

Uskoin vielä silloinkin.:((

Nyt ole äidistä vapaa, kun panin välit kokonaan poikki....
Mutta nyt olen omasta mielestäni liian vanha (53 vuotias)menemään kouluun.:((

Lue lisää

Et todellakaan ole liian vanha. Kouluun vaan,jos mieli tekee ja sopiva ala on tiedossa.

Muista nyt, että ihminen ei ole kosksaan liian vanhan oppimaan uutta ja vanhemmiten elämänkokemus vielä auttaa ja tukee opintojen läpiviemistä.

Sitäpaitsi kaikenlainen opiskelu on parasta ennaltaehkäisyä muun muassa dementialle.
Minäkin suunnittelen aloittavani uuden kielen opiskelun ja kenties jotain muutakin.

tulla toimeen kirjoitti:

Niin tosiaan, voi olla, että jotkut elävät helvettinsä jo täällä maan päällä - ja vieläpä lapsuudenperheessä. Senhän pitäisi tunnetusti olla se paras turvapaikka maan päällä.

Meillä "erimielisyydet" ja minun mollaamisesn alkoi varmaan silloin, kun oli uhmaikä ja alkoi olla itse jotain mieltä (omista) asoistaan.

Ei saa olla mielipiteitä. Narsistiperheessä on vain narsistin mielipide,joka on tietysti aina se ainoa ja oikea. Koska hänhän on aina oikeassa ja tietää kaiken.

Voi sentään, olisipa ollut Internet minun lapsudessani ja nuoruudessani,niin olisi voinut elämä olla toisenlaista.
Tosin en halua valittaa, nykytilanteeni on aivan hyvä ja elämä nyt onnellista. Välit vanhempiin käytännössä poikki.

Esimerkiksi 50-vuotispäivänäni en saanut vanhemmiltani mitään ns. lahjaa, mutta kukkia kyllä tuli Interfloran kautta.

Ja kun menin äitini syntymäpäiville kalliiden lahjojen kanssa (arvo ehkä noin 200 euroa) - sain vastalahajaksi haukkumisten ryöpyn ja raivokohtauksen. Syntymäpäivien vietto jäi tietysti kesken.

Että tällaista elämää näin aikuisena narsistivanhempien juhlapäivinä.

Lue lisää

joten se niistä pyöreistä päivistä -
niin paljon loukkauksia ja nöyryytyksiä sadellut pitkin matkaa, että kutsumatta päiville en mene -
jopa kysyin, miten viettää - aasinsilta kutsua minut - aina yhtä ympäripyöerä vastaus, josta kuultavissa - en kutsu - en alennu koskaan pyytämään sinulta mitään - tai pyytämään minnekään - viettäköön naamioidensa kanssa, jotka naamiotaan suojaavat - tai vietti siis jo - toki lähettää kiitoksia lahjasta - kutsua ei tullut - äitini on saanut minut täysin sairaaksi - koska omaa sairauttaan tunne-elämässään ei ole koskaan nähnyt - se on ollut aina - all about her - ja paranoiaa milloin mitenkin tyttären sanoista tai teoista - koska - jos kaikki on vain itsestä - niin kaikki muut - varsinkin ne tyttäret, edustavat täydellisinä kasvaneille pikkuprinsessoille valtakuntansa murenemisen uhkaa... isät - auttakaa tyttärenne pois pahan äitiensä pauloista - älkää ainakaan kuolko.

Lukeaa satuja - mitä ne kertovat äideistä suhteissa tyttäriinsä - universaalinen ongelma?

näkemyksiä ja kokemuksia aiheesta.
Täytyyhän teillä hyvät miehet olla jotain sanottavaa tähän?edes mielipidettä.

miesten.. kirjoitti:

näkemyksiä ja kokemuksia aiheesta.
Täytyyhän teillä hyvät miehet olla jotain sanottavaa tähän?edes mielipidettä.

prinssejä ´ja aina etusijalla, jos sitten äidit riippuvatkin näissä.. mutta ehkä siitä ei ole helppo tai edes halua kirjoittaa, prinssinä on myös prissin edut.. ja äitikuningatar hävittää ilkeät sisaret valtakunnasta pois hyvän poikansa tieltä.

ovat äitiensä kirjoitti:

prinssejä ´ja aina etusijalla, jos sitten äidit riippuvatkin näissä.. mutta ehkä siitä ei ole helppo tai edes halua kirjoittaa, prinssinä on myös prissin edut.. ja äitikuningatar hävittää ilkeät sisaret valtakunnasta pois hyvän poikansa tieltä.

Lue lisää

jotka ovat kieltäytyneet prinssin asemasta ja ovat sitten joutuneet äitinsä hylkäämäksi?

Ja muuten, nämä "prinssit" on tämä äitikuningatar myöskin alistanut palvomaa ja palvelemaan itseään.
eikö miehet vain huomaa tätä?

poikia kirjoitti:

jotka ovat kieltäytyneet prinssin asemasta ja ovat sitten joutuneet äitinsä hylkäämäksi?

Ja muuten, nämä "prinssit" on tämä äitikuningatar myöskin alistanut palvomaa ja palvelemaan itseään.
eikö miehet vain huomaa tätä?

Lue lisää

raivonsa palvomiseen pakottamisesta sitten kanssasisariinsa eikä oikeaan kohteeseensa, äitikungingattareen, koska samalla oma identiteetti prinssinäkin katoaisi - tyhjää tilalla ja pelkkä kupla.

Jos olet erossa äidistäsi ja päätät omista asioistasi, etkä anna äidin enää määräillä, nii ei ole mitään pelättävää.
Sellainen ihminen, joka pelkää olevansa jotain kauheaa, ei sitä yleensä ole.
Toki sinulla voi olla samanlaisi piirteitä, koska olet niitä oppinut äidiltäsi, mutta siinä se onkin se ero!
Se mikä on opittua, siitä voi oppia pois.
Äitisi taas on sitä syntymästään, siis sairas, siitä ei voi oppia pois, koska hän ei koe edes olevansa mitenkään kummallinen.

Minullakin on lapsia,vaikka kauhean lapsuuden ja nuoruuden olenkin kokenut äitini toimesta.
Itse ole n ollut melkein liiankin salliva ja lepsu lasteni kanssa.Että niinpäin se helposti kääntyy, kun on itse kokenut kovia, ei halua lapsilleen samaa.
Suosittelen kyllä keskustelemaan asiantuntijan kanssa, niin saa vähän ulkopuolisen näkökulmaa asiaan ja saa huomata, että on ollut ihan normaali ihminen.
Äiti vain on ollut se, joka muuta on väittänyt ja saanut sinutkin niin uskomaan.

Muista aina, että narsisti itse ei koe omassa käytöksessään mitään epäkuranttia. Eikä hän koe olevansa myöskään luonnevikainen ihminen. (Muut ovat aina kaikkeen syyllisiä, ei hän.) Mutta sinä näet itse äitisi "läpi". Joten sinä tiedostat tilanteen.

Jokaisessa ihmisessä on tietty määrä narsistisia piirteitä. Mutta ne eivät välttämättä kehity luonnevikaisuuteen asti. Jokainen meistä on varmasti joskus esittänyt kysymyksen itselleen > Kauheata, olenko minäkin tuollainen

eräsN1 kirjoitti:

Muista aina, että narsisti itse ei koe omassa käytöksessään mitään epäkuranttia. Eikä hän koe olevansa myöskään luonnevikainen ihminen. (Muut ovat aina kaikkeen syyllisiä, ei hän.) Mutta sinä näet itse äitisi "läpi". Joten sinä tiedostat tilanteen.

Jokaisessa ihmisessä on tietty määrä narsistisia piirteitä. Mutta ne eivät välttämättä kehity luonnevikaisuuteen asti. Jokainen meistä on varmasti joskus esittänyt kysymyksen itselleen > Kauheata, olenko minäkin tuollainen

Lue lisää

niin ilman muuta pitäisivät hulluna.

Olen ajatellut, ettei kannata alkaa keskustella äidistäni kenenkään kanssa. Jokainen kokee hänen kanssaan mitä kokee, minulla on omat kokemukseni eikä niihin vaikuta se mitä muut uskovat meidän perhe-elämästämme.

Tiedän, mitä olen kokenut. Tiedän myös, ettei äitini käytös ole koskaan ollut ns. normaalia.

narsismin kirjoitti:

niin ilman muuta pitäisivät hulluna.

Olen ajatellut, ettei kannata alkaa keskustella äidistäni kenenkään kanssa. Jokainen kokee hänen kanssaan mitä kokee, minulla on omat kokemukseni eikä niihin vaikuta se mitä muut uskovat meidän perhe-elämästämme.

Tiedän, mitä olen kokenut. Tiedän myös, ettei äitini käytös ole koskaan ollut ns. normaalia.

Lue lisää

samanlaisen käytösmallin ja kohtelun läpikäynyt voi nähdä ja ymmärtää tilanteen - selittämällä rakkaille sukulaisille saattaa tosiaan olla kyseessä hulluksi leimaaminen...

viisaampi vaieta ja puhua - vaikka sitten keskenämme tai heille, jotka uskovat kokemuksemme todeksi vähättelemättä.

ainoastaan toinen kirjoitti:

samanlaisen käytösmallin ja kohtelun läpikäynyt voi nähdä ja ymmärtää tilanteen - selittämällä rakkaille sukulaisille saattaa tosiaan olla kyseessä hulluksi leimaaminen...

viisaampi vaieta ja puhua - vaikka sitten keskenämme tai heille, jotka uskovat kokemuksemme todeksi vähättelemättä.

Lue lisää

Itse olen toiminut muutaman sukulaiseni kanssa niin. Kun he ovat aloittaneet omalta puoleltaan keskustelun, äitini kummallisesta käytöksestä. Olen sanonut heille, että mitä ilmeisemmin äidilläni on narsistisia taipumuksia. Ja kehoittanut heitä lukemaan Raimo Mäkelän kirjoittaman kirjan >Naamiona tervemieli

eräsN1 kirjoitti:

Itse olen toiminut muutaman sukulaiseni kanssa niin. Kun he ovat aloittaneet omalta puoleltaan keskustelun, äitini kummallisesta käytöksestä. Olen sanonut heille, että mitä ilmeisemmin äidilläni on narsistisia taipumuksia. Ja kehoittanut heitä lukemaan Raimo Mäkelän kirjoittaman kirjan >Naamiona tervemieli

Lue lisää

ja hetki.

Ja totuus tulee näkyviin.
Joskus. Aina.

eräsN1 kirjoitti:

Itse olen toiminut muutaman sukulaiseni kanssa niin. Kun he ovat aloittaneet omalta puoleltaan keskustelun, äitini kummallisesta käytöksestä. Olen sanonut heille, että mitä ilmeisemmin äidilläni on narsistisia taipumuksia. Ja kehoittanut heitä lukemaan Raimo Mäkelän kirjoittaman kirjan >Naamiona tervemieli

Lue lisää

Kaikki narsisteista (luonnehäiriöisistä, psykopaateita yms.) kärsivät löytävät apua lukemalla esimerkiksi

seuraavia kirjoja:

Mäkelä: Naamiona terve mieli
Sandy Hotchkiss: Miksi aina sinä?
Jorma Myllärniemi: Narsismi - vamma ja voimavara
Naimisissa narsistin kanssa (en muista tekijän nimeä)

Lisäksi löysin netistä rovasti Olavi Peltolan kirjoittaman artikkelin
"Miten kestän luonnehäiriöistä ?"
Se löytyy osoitteesta: www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/teemat/
Luonnehairioinen2.htm

Mielstäni kyseisessä artikkelissa on tiivistettynä jotain hyvin keskeistä tämän ongelman tärkeimmästä sisällöstä. On myös muutamia ratkaisu- ja suhtautumisehdotuksia.

kaikille tietoa tarvitseville kirjoitti:

Kaikki narsisteista (luonnehäiriöisistä, psykopaateita yms.) kärsivät löytävät apua lukemalla esimerkiksi

seuraavia kirjoja:

Mäkelä: Naamiona terve mieli
Sandy Hotchkiss: Miksi aina sinä?
Jorma Myllärniemi: Narsismi - vamma ja voimavara
Naimisissa narsistin kanssa (en muista tekijän nimeä)

Lisäksi löysin netistä rovasti Olavi Peltolan kirjoittaman artikkelin
"Miten kestän luonnehäiriöistä ?"
Se löytyy osoitteesta: www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/teemat/
Luonnehairioinen2.htm

Mielstäni kyseisessä artikkelissa on tiivistettynä jotain hyvin keskeistä tämän ongelman tärkeimmästä sisällöstä. On myös muutamia ratkaisu- ja suhtautumisehdotuksia.

Lue lisää

kirjoja vaikean lapsuuden kokeneille ovat Tommy Helstenin kirjat.

eräsN1 kirjoitti:

Itse olen toiminut muutaman sukulaiseni kanssa niin. Kun he ovat aloittaneet omalta puoleltaan keskustelun, äitini kummallisesta käytöksestä. Olen sanonut heille, että mitä ilmeisemmin äidilläni on narsistisia taipumuksia. Ja kehoittanut heitä lukemaan Raimo Mäkelän kirjoittaman kirjan >Naamiona tervemieli

Lue lisää

ei ole ketään sukulaisia joiden kanssa olisi missään väleissä edes!
Äiti kun inhoaa kaikkia sisaruksistaan ja serkuistaan alkaen, niin minä olen siinä samalla oppinut olemaan erossa kaikista sukulaisista, koska äiti ei ole siitä pitänyt.
Ja mihinkään sukulaistapaamisiin ei ole saanut mennä, kun ei äitikään ole mennyt.
Sukulaisilla on minusta varmaan ihan sama kuva kuin äidistäni. :(
Aina on pitänyt kulkea äidin vanavedessä eikä ole saanut puhua kenellekään sellaiselle, jota äiti on vihannut ja inhonnut. (siis aika harvalle on saanut puhua)

mutta kun kirjoitti:

ei ole ketään sukulaisia joiden kanssa olisi missään väleissä edes!
Äiti kun inhoaa kaikkia sisaruksistaan ja serkuistaan alkaen, niin minä olen siinä samalla oppinut olemaan erossa kaikista sukulaisista, koska äiti ei ole siitä pitänyt.
Ja mihinkään sukulaistapaamisiin ei ole saanut mennä, kun ei äitikään ole mennyt.
Sukulaisilla on minusta varmaan ihan sama kuva kuin äidistäni. :(
Aina on pitänyt kulkea äidin vanavedessä eikä ole saanut puhua kenellekään sellaiselle, jota äiti on vihannut ja inhonnut. (siis aika harvalle on saanut puhua)

Lue lisää

Äiti sanelee aikuiselle ihmiselle mitä puhutaan ja kenelle?
Miten se on mahdollista? Missä on omat aivosi?

mutta kun kirjoitti:

ei ole ketään sukulaisia joiden kanssa olisi missään väleissä edes!
Äiti kun inhoaa kaikkia sisaruksistaan ja serkuistaan alkaen, niin minä olen siinä samalla oppinut olemaan erossa kaikista sukulaisista, koska äiti ei ole siitä pitänyt.
Ja mihinkään sukulaistapaamisiin ei ole saanut mennä, kun ei äitikään ole mennyt.
Sukulaisilla on minusta varmaan ihan sama kuva kuin äidistäni. :(
Aina on pitänyt kulkea äidin vanavedessä eikä ole saanut puhua kenellekään sellaiselle, jota äiti on vihannut ja inhonnut. (siis aika harvalle on saanut puhua)

Lue lisää

Onkohan klo 19.11 viesti jäänyt johonkin matkalle?

harrikaarina kirjoitti:

Äiti sanelee aikuiselle ihmiselle mitä puhutaan ja kenelle?
Miten se on mahdollista? Missä on omat aivosi?

Onko Sinulla Harrikaarina kokemusta narsisteista? Jos ei ole,niin älä sitten ihmettele, miten aikuinen ihminen (äiti) voi estää toisen aikuisen ihmisen (lapsensa) viestinnän.

Narsistien maailma on ihan oma lukunsa,joka ei taivu ollankaan meidän tavallisten ihmisten tapoihin ja totuuksiin. Siellä kaikki on jotenkin kummallista, kieroutunutta, sairasta ja vääränmallista.
Narsisti ottaa ympäristönsä ja sen ihmiset omalla lipevällä manipuloinnilla valtaansa ja antaa ymmärtää, että jos tähän ei sopeudu, niin huonosti tulee käymään.

Yrittää kaikkensa säilyttääkseen omituisen ylivaltansa: nöyryyttää, pilkkaa (myös julkisesti), moittii, syyttää, kiusaa ja tekee kaikenlaista filunkia,jos "uhri" ei pysy ruodussa. Ja tekee silti temppujaan, vaikka "uhri" pysyisikin ruodussa.

Narsisteille ei tunnetusti riitä mikään. Hänen toiminnallaan ei ole rajoja, vaan aina tarvitaan enemmän ja enemmän...

Kun "uhri" sitten jossain elämänsä vaiheessa päättää irroittautua narsistin likasta, niin niskaan sataa "tulta ja tulikiveä",kun narsisti kiukkuaa, huutaa ja raivoaa - huomattuaan, että "uhri" on karannut ja hänen vaikutusvaltansa mennyttä. Sen pituinen se.

narsistin kanssa kirjoitti:

Onko Sinulla Harrikaarina kokemusta narsisteista? Jos ei ole,niin älä sitten ihmettele, miten aikuinen ihminen (äiti) voi estää toisen aikuisen ihmisen (lapsensa) viestinnän.

Narsistien maailma on ihan oma lukunsa,joka ei taivu ollankaan meidän tavallisten ihmisten tapoihin ja totuuksiin. Siellä kaikki on jotenkin kummallista, kieroutunutta, sairasta ja vääränmallista.
Narsisti ottaa ympäristönsä ja sen ihmiset omalla lipevällä manipuloinnilla valtaansa ja antaa ymmärtää, että jos tähän ei sopeudu, niin huonosti tulee käymään.

Yrittää kaikkensa säilyttääkseen omituisen ylivaltansa: nöyryyttää, pilkkaa (myös julkisesti), moittii, syyttää, kiusaa ja tekee kaikenlaista filunkia,jos "uhri" ei pysy ruodussa. Ja tekee silti temppujaan, vaikka "uhri" pysyisikin ruodussa.

Narsisteille ei tunnetusti riitä mikään. Hänen toiminnallaan ei ole rajoja, vaan aina tarvitaan enemmän ja enemmän...

Kun "uhri" sitten jossain elämänsä vaiheessa päättää irroittautua narsistin likasta, niin niskaan sataa "tulta ja tulikiveä",kun narsisti kiukkuaa, huutaa ja raivoaa - huomattuaan, että "uhri" on karannut ja hänen vaikutusvaltansa mennyttä. Sen pituinen se.

Lue lisää

Ensin lapsena käskyt, kiellot ja kaikenlaiset "mallit" istutetaan päähän uhkailuilla, pahoinpitelyllä, manipuloinnilla...

Aikuisena tämä kaikki on niin selkäytimessä, että äitiltä riittää jo pelkkä katse määräämään mikä on oikein, mikä väärin.
Tai sitten niin että jos aikoo tehdä jotain oman päänsä mukaan, äitin tahtoa vastaan, niin äiti n tarvitsee vain sanoa:
"..itse en kyllä tekisi niin ja niin...mutta..teepäs nyt miten haluat..en kyllä sinuna tekisi noin..."
Tähän vielä SE katse ja muutamat ilmeet ja huokaukset päälle, niin ei ole muuta mahdollisuutta vastata kun, että:
" joo, en mä taidakaan tehdä niin, tehdään niin kun sinä haluat äiti... sinä tiedät paremmin, mikä on parasta.."

Näin siksi, että sitä vaan tietää joka solullaan, mitä "niskoittelusta seuraa"

Ja nämä äitin määräämät asiat voi olla ihan pieniäkin, vaikkapa vaatteiden väri!
Esim. kauppareissulla, jos löytää mielestään nätin vaatteen, äiti kieltää sen ostamasta.

Silloin ei auta muuta kun laittaa tavara kärrystä takaisin hyllyyn ja katsoa haikeasti perään.
Ja älkää kysykö, miksi pitää olla äitin kanssa ostoksilla. Tottakai pitää!
Yksinkin voi joskus mennä, mutta ei voi ostaa mitään vaatteita, sisustusjuttuja ym. koska äiti ei ole mukana valitsemassa...
Lisäksi, jos menee yksin, niin äiti loukkaantuu verisesti, ja sitten joutuu lähteä hänen kanssaa uudestaan.Heti.

myysit kirjoitti:

Ensin lapsena käskyt, kiellot ja kaikenlaiset "mallit" istutetaan päähän uhkailuilla, pahoinpitelyllä, manipuloinnilla...

Aikuisena tämä kaikki on niin selkäytimessä, että äitiltä riittää jo pelkkä katse määräämään mikä on oikein, mikä väärin.
Tai sitten niin että jos aikoo tehdä jotain oman päänsä mukaan, äitin tahtoa vastaan, niin äiti n tarvitsee vain sanoa:
"..itse en kyllä tekisi niin ja niin...mutta..teepäs nyt miten haluat..en kyllä sinuna tekisi noin..."
Tähän vielä SE katse ja muutamat ilmeet ja huokaukset päälle, niin ei ole muuta mahdollisuutta vastata kun, että:
" joo, en mä taidakaan tehdä niin, tehdään niin kun sinä haluat äiti... sinä tiedät paremmin, mikä on parasta.."

Näin siksi, että sitä vaan tietää joka solullaan, mitä "niskoittelusta seuraa"

Ja nämä äitin määräämät asiat voi olla ihan pieniäkin, vaikkapa vaatteiden väri!
Esim. kauppareissulla, jos löytää mielestään nätin vaatteen, äiti kieltää sen ostamasta.

Silloin ei auta muuta kun laittaa tavara kärrystä takaisin hyllyyn ja katsoa haikeasti perään.
Ja älkää kysykö, miksi pitää olla äitin kanssa ostoksilla. Tottakai pitää!
Yksinkin voi joskus mennä, mutta ei voi ostaa mitään vaatteita, sisustusjuttuja ym. koska äiti ei ole mukana valitsemassa...
Lisäksi, jos menee yksin, niin äiti loukkaantuu verisesti, ja sitten joutuu lähteä hänen kanssaa uudestaan.Heti.

Lue lisää

usein äiti valitsee vaatteet sekä itselleen ja tyttärelleen, SAMANLAISET molemmille.
Ja tämä tietenkin äitin maun mukaan.

Kuvitelkaa, neli-ja kuuskymppisellä samat kuosit ja tyyli! Hirveetä.

Tulin miettineeksi, että kun Suomessa aina parjataan, että nuoret naiset pukeutuu kuin vanhat tädit.....
Onko syynä se, että he ovat näitä "äitin kopioita" joita on niin paljon tässä maassa?
Tämäkin ketju osoittaa, että meitä on.
Ja narskujenuhrien tukipalstalla lisää.

Ja aika moni sielläkin on avannut silmänsä vasta luettuaan niitä juttuja!
Elikkä, paljonko on vielä "tietämättömiä"?
Itse olin yksi tietämätön, kauan...liian kauan.

.......... kirjoitti:

usein äiti valitsee vaatteet sekä itselleen ja tyttärelleen, SAMANLAISET molemmille.
Ja tämä tietenkin äitin maun mukaan.

Kuvitelkaa, neli-ja kuuskymppisellä samat kuosit ja tyyli! Hirveetä.

Tulin miettineeksi, että kun Suomessa aina parjataan, että nuoret naiset pukeutuu kuin vanhat tädit.....
Onko syynä se, että he ovat näitä "äitin kopioita" joita on niin paljon tässä maassa?
Tämäkin ketju osoittaa, että meitä on.
Ja narskujenuhrien tukipalstalla lisää.

Ja aika moni sielläkin on avannut silmänsä vasta luettuaan niitä juttuja!
Elikkä, paljonko on vielä "tietämättömiä"?
Itse olin yksi tietämätön, kauan...liian kauan.

Lue lisää

Olen yli nelikymppinen, mutta äiti ei koskaan ole hyväksynyt näkemiään minun ostamia vaatteita ylläni. Viimeksi tänä jouluna hän osti tarpeettomia vaatteita, aivan kuin en itse osaisi käydä ostoksilla. Heitin saamani käyttämättöminä vaatekierrätykseen, kun vaatekaapit ovat muutenkin täynnä. Lapsuudestani muistan samoja tapauksia vielä enemmän (5-vuotiaasta alkaen, ainakin sama kangas ja sama vaatemalli.

Mainitsemasi neli- ja kyyskymppisten samat kuosit pitää paikkansa meidän suvussa.

Aivan samanlaista oli meillä tuo äiti-ihmisen itsensä "kuolettaminen",jopa aivan samoin sanoin.

Miten osaakin olla noilla narsisteilla,jotka ei eivät toisiaan henkilöina tunne tai toisistaan tiedä, niin samanalainen tuo puheenparsi jopa sanavalintoja ja ilmaisutapoja myöten.

Ja mukana tietysti pelotteluaspekti, jopa aivan pienille lapsille, jotka tietysti säikähtävät sydänjuuriaan myöten,kun eivät hahmota kokonaisuutta.

Todella ronskia ja yksipuolista vallankäyttöä, minä - minä keskeisyyttä ja lapsen tunnemaailman
hyväksikäyttöä, kuitenkaan vailla todellista perää. Kunhan vaan pelotellaan...

Aikuinen ja pelastunut kirjoitti:

Aivan samanlaista oli meillä tuo äiti-ihmisen itsensä "kuolettaminen",jopa aivan samoin sanoin.

Miten osaakin olla noilla narsisteilla,jotka ei eivät toisiaan henkilöina tunne tai toisistaan tiedä, niin samanalainen tuo puheenparsi jopa sanavalintoja ja ilmaisutapoja myöten.

Ja mukana tietysti pelotteluaspekti, jopa aivan pienille lapsille, jotka tietysti säikähtävät sydänjuuriaan myöten,kun eivät hahmota kokonaisuutta.

Todella ronskia ja yksipuolista vallankäyttöä, minä - minä keskeisyyttä ja lapsen tunnemaailman
hyväksikäyttöä, kuitenkaan vailla todellista perää. Kunhan vaan pelotellaan...

Lue lisää

Vaikka äidillä ei enää ole valtaa minuun, niin tämä kuitenkin heijastuu elämääni siten, että pelkään kokoajan menettäväni rakkaita ihmisiä ympäriltäni.
Yleensä matkoilla pelkään, että heille sattuu joku kolari tai sitten ihan , että kuolevat yks´kaks muuten vaan.
Kokoajan pelottaa, että esim.aviomies kuolee töissä, ja kohta on poliisit ovella kertomassa...
:((
en osaa elää vapaasti.

jäljet jäi kirjoitti:

Vaikka äidillä ei enää ole valtaa minuun, niin tämä kuitenkin heijastuu elämääni siten, että pelkään kokoajan menettäväni rakkaita ihmisiä ympäriltäni.
Yleensä matkoilla pelkään, että heille sattuu joku kolari tai sitten ihan , että kuolevat yks´kaks muuten vaan.
Kokoajan pelottaa, että esim.aviomies kuolee töissä, ja kohta on poliisit ovella kertomassa...
:((
en osaa elää vapaasti.

Lue lisää

juurensa juontaa!!! Minulla aivan sama juttu. Olen ihmetellyt miksi pelkään sitä menettämistä niin kovasti. Olen vasta hiljattain "herännyt" väsymykseni myötä äitini omituisuuteen.

Ja syyllistäminen senkuin jatkuu...Yritin soittaa ja pitää välit edes jonkinlaisina niin tulihan sieltä jo kauhea ryöppy. miten HÄN on saanut kärsiä, ei puhettakaan mitä on toisille aiheuttanut. En jakasa enää, annan olla. Vihjaisi taas sinnepäin, että kuolemaksihan tämä on kun ei nukuttua eikä syötyä saa. Ja kenen syy, minunpa tietenkin.

tuokin kirjoitti:

juurensa juontaa!!! Minulla aivan sama juttu. Olen ihmetellyt miksi pelkään sitä menettämistä niin kovasti. Olen vasta hiljattain "herännyt" väsymykseni myötä äitini omituisuuteen.

Ja syyllistäminen senkuin jatkuu...Yritin soittaa ja pitää välit edes jonkinlaisina niin tulihan sieltä jo kauhea ryöppy. miten HÄN on saanut kärsiä, ei puhettakaan mitä on toisille aiheuttanut. En jakasa enää, annan olla. Vihjaisi taas sinnepäin, että kuolemaksihan tämä on kun ei nukuttua eikä syötyä saa. Ja kenen syy, minunpa tietenkin.

Lue lisää

tuo pelko.
Samoin muuten minulla , kun äitin kanssa tulee riitaa, HÄN on se joka kärsii ja yllätys, yllätys!..ei syö, eikä saa nukutuksi, sydämestä ottaa ja heikottaa ja plää plää....
Kuitenkin veljeni kertoo, että äiti on samaan aikaan ollut niin pirteä ja lenkkeillyt , siivonnut ja puuhaillut kaikenlaista ihan innoissaan!
Kyse on vaan siitä syyllistämisestä, mitä äiti harrastaa. On aina harrastanut, ja nauttinut keskipisteenä olosta ja siitä,,että ollaan huolissaan ja paapotaan.
Nykyään, kun mua ei enää kiinnosta sen "kuolemiset", niin se onkin vähitellen lopettanut sen "toinen jalka haudassa- olon".

tuokin kirjoitti:

juurensa juontaa!!! Minulla aivan sama juttu. Olen ihmetellyt miksi pelkään sitä menettämistä niin kovasti. Olen vasta hiljattain "herännyt" väsymykseni myötä äitini omituisuuteen.

Ja syyllistäminen senkuin jatkuu...Yritin soittaa ja pitää välit edes jonkinlaisina niin tulihan sieltä jo kauhea ryöppy. miten HÄN on saanut kärsiä, ei puhettakaan mitä on toisille aiheuttanut. En jakasa enää, annan olla. Vihjaisi taas sinnepäin, että kuolemaksihan tämä on kun ei nukuttua eikä syötyä saa. Ja kenen syy, minunpa tietenkin.

Lue lisää

Voi meitä aiheetta syyllistettyjä tyttäriä! Mitä olemmekaan koko elämämme kokeneet, minäkin olen jo kunnolla keski-iässä !

Tätä ei kukaan perheen ulkopuolinen voi ymmärtää, miten kieroutuneella tavalla narsistiperheessä lapset (ne toivottavasti terveet ja fiksuina syntyneet)joutuvat elämään ja mihin kaikkiin narsistin tempauksiin mukaan lähtemään,jotta narsisti saisi omansa (=kykenisi imemään elinvoimaa uhreistaan).

Muistakaa siskot, samaa kokeneet, että narsistin "työkalut" ovat häpeän aiheuttaminen uhrilleen ja uhrin syyllistäminen.
Näitä molempia päivittäin,jatkuvasti, limittäin ja lomittain satelee "uhrin" päälle kuin rakeita raekuuron aikana.
Narsisti on kyltymätön, hänellehän ei mikään riitä,joten loppua ei ole tuolle kiusalle näkyvissä,ennen kuin uhri kaikeen väsyneenä ottaa sen eron ja lähtee omille teilleen.

Tietenkin narsistin uhkailujen ja sadattelujen saattelemana. Narsistihan menettää siinä samassa "energianlähteensä", kun vuosikymmeniä äitiään kaikilla mahdollisilla tavoilla huomioon ottanut, palvellut ja paaponut tytär päättää
irrottautua liekasta.

On se kuulkaa upea tunne. Pitää unohtaa kaikki tunteet ja tehdä se eropäätös aivan järkisyiden pohjalta. Näin saa elämänlaatunssa kerralla paremmaksi ja voimat riittäävät paremmin myös omaan elämään.

narsistin työkalut kirjoitti:

Voi meitä aiheetta syyllistettyjä tyttäriä! Mitä olemmekaan koko elämämme kokeneet, minäkin olen jo kunnolla keski-iässä !

Tätä ei kukaan perheen ulkopuolinen voi ymmärtää, miten kieroutuneella tavalla narsistiperheessä lapset (ne toivottavasti terveet ja fiksuina syntyneet)joutuvat elämään ja mihin kaikkiin narsistin tempauksiin mukaan lähtemään,jotta narsisti saisi omansa (=kykenisi imemään elinvoimaa uhreistaan).

Muistakaa siskot, samaa kokeneet, että narsistin "työkalut" ovat häpeän aiheuttaminen uhrilleen ja uhrin syyllistäminen.
Näitä molempia päivittäin,jatkuvasti, limittäin ja lomittain satelee "uhrin" päälle kuin rakeita raekuuron aikana.
Narsisti on kyltymätön, hänellehän ei mikään riitä,joten loppua ei ole tuolle kiusalle näkyvissä,ennen kuin uhri kaikeen väsyneenä ottaa sen eron ja lähtee omille teilleen.

Tietenkin narsistin uhkailujen ja sadattelujen saattelemana. Narsistihan menettää siinä samassa "energianlähteensä", kun vuosikymmeniä äitiään kaikilla mahdollisilla tavoilla huomioon ottanut, palvellut ja paaponut tytär päättää
irrottautua liekasta.

On se kuulkaa upea tunne. Pitää unohtaa kaikki tunteet ja tehdä se eropäätös aivan järkisyiden pohjalta. Näin saa elämänlaatunssa kerralla paremmaksi ja voimat riittäävät paremmin myös omaan elämään.

Lue lisää

Mulla äiti on ollu mitä "rakastettavin" ja mukavin minulle.
Siis siltä se valheellisesti tuntui!
Nyt kun simät avautui mullakin, niin olen huomannu, että kaikki "mukavuus" on ollut syötti seuraavaan ansaan.
Hauskanpito on ollut lähinnä muiden kustannuksella nauramista, pilkkaa ja ilkeitä "naurettavia" juttuja sukulaisista, naapureista..ja minusta(niillekin on pitänyt nauraa)
"Keskustelut" on olleet äidin huolten ja murheiden, sairauksien kuuntelua, likasankona oloa.
Mistään äiti ei ollut kiinnostunut mitä MINÄ tein, paitsi siinä mielessä, että pääsi mollaamaan ja sanomaan sanansa ja päättämään asioista.
Näin meillä ...

On myös keskustelua

nynnyliisa kirjoitti:

Mulla äiti on ollu mitä "rakastettavin" ja mukavin minulle.
Siis siltä se valheellisesti tuntui!
Nyt kun simät avautui mullakin, niin olen huomannu, että kaikki "mukavuus" on ollut syötti seuraavaan ansaan.
Hauskanpito on ollut lähinnä muiden kustannuksella nauramista, pilkkaa ja ilkeitä "naurettavia" juttuja sukulaisista, naapureista..ja minusta(niillekin on pitänyt nauraa)
"Keskustelut" on olleet äidin huolten ja murheiden, sairauksien kuuntelua, likasankona oloa.
Mistään äiti ei ollut kiinnostunut mitä MINÄ tein, paitsi siinä mielessä, että pääsi mollaamaan ja sanomaan sanansa ja päättämään asioista.
Näin meillä ...

Lue lisää

Mä luulin, että olen äitille tärkeä.
Olinkin, mutta en äitille, vaan hänen "egon nostolle"
Salakavalasti aina äiti mollas joka käänteessä, nauroi ulkomuodolleni, sanoi itse olevansa paljon kauniimpi(!!) haluttavampi ja fiksumpi, vahvempi...kaikki tämä ikäänkuin leikin varjolla, mutta silti tosissaan.
Ja naurua ja ivaa päälle....ja minä nauroin mukana, luulin että se on hauskaakin, kun äitiä naurattaa.
Nykyään, kun ajattelen, niin itkin kyllä sisimmässäni noita sanoja...mutta kun äiti TODELLA oli mielestäni parempi kaikessa, niin nauroin..että äitillä olisi hyvä mieli, vaikka itseeni sattui, kuin puukolla olisi isketty.

k77k kirjoitti:

Mä luulin, että olen äitille tärkeä.
Olinkin, mutta en äitille, vaan hänen "egon nostolle"
Salakavalasti aina äiti mollas joka käänteessä, nauroi ulkomuodolleni, sanoi itse olevansa paljon kauniimpi(!!) haluttavampi ja fiksumpi, vahvempi...kaikki tämä ikäänkuin leikin varjolla, mutta silti tosissaan.
Ja naurua ja ivaa päälle....ja minä nauroin mukana, luulin että se on hauskaakin, kun äitiä naurattaa.
Nykyään, kun ajattelen, niin itkin kyllä sisimmässäni noita sanoja...mutta kun äiti TODELLA oli mielestäni parempi kaikessa, niin nauroin..että äitillä olisi hyvä mieli, vaikka itseeni sattui, kuin puukolla olisi isketty.

Lue lisää

Pieniä ivallisia kommentteja puettuna -mukahuumoriin - lapsesta lähtien, mitä ihan vauvaikäisenä, ei tietenkään edes muista - jatkeena kuitenkin - vain äidin tarpeille - hirvittää kyllä, koska tuntuu siltä, että ihan kuin meille n.30-40vuotiailla naisilla olisi paljon samankaltaisia kokemuksia äideistämme - totaalisia tunnevammoja äideillämme - ivaamisilla alistaminen, huumoriin pukien.. jossain vaiheessa itse lakkasin nauramasta äidin ivoille - vaikka sitten kenestä tahansa muusta, vaikka miten hauskasti puettuna.. . alkoi tuntumaan, kaikki kipu piti aina paketoida pois näkyvistä - sarkasmin lahjan lapsilleen ojenataen..

Puhua kipeistä asioista, todellisista - ei vain ole listalla. Eikä tule olemaankaan. Itse luovutin enää edes yrittämästä.

Vitsailkoon itsekseen, yksin nyt.
Tai heille, joille naamari on tarpeeksi.

Sattui kyllä, muistan myös letkautukset kaukaa.. vaikka en antanut niiden silloin näkyä. Ajattelin, ei äiti voi puhua noin, vahinkoja kaikki.

Lapsi on niin uskollinen. Oman terveytensäkin kustannuksella. Lasku tulee jälkikäteen. Sitä me täällä kirjoittelemme, suurin osa. I guess.

täällä-- kirjoitti:

Pieniä ivallisia kommentteja puettuna -mukahuumoriin - lapsesta lähtien, mitä ihan vauvaikäisenä, ei tietenkään edes muista - jatkeena kuitenkin - vain äidin tarpeille - hirvittää kyllä, koska tuntuu siltä, että ihan kuin meille n.30-40vuotiailla naisilla olisi paljon samankaltaisia kokemuksia äideistämme - totaalisia tunnevammoja äideillämme - ivaamisilla alistaminen, huumoriin pukien.. jossain vaiheessa itse lakkasin nauramasta äidin ivoille - vaikka sitten kenestä tahansa muusta, vaikka miten hauskasti puettuna.. . alkoi tuntumaan, kaikki kipu piti aina paketoida pois näkyvistä - sarkasmin lahjan lapsilleen ojenataen..

Puhua kipeistä asioista, todellisista - ei vain ole listalla. Eikä tule olemaankaan. Itse luovutin enää edes yrittämästä.

Vitsailkoon itsekseen, yksin nyt.
Tai heille, joille naamari on tarpeeksi.

Sattui kyllä, muistan myös letkautukset kaukaa.. vaikka en antanut niiden silloin näkyä. Ajattelin, ei äiti voi puhua noin, vahinkoja kaikki.

Lapsi on niin uskollinen. Oman terveytensäkin kustannuksella. Lasku tulee jälkikäteen. Sitä me täällä kirjoittelemme, suurin osa. I guess.

Lue lisää

Mulla tuli kans mitta täyteen äitin haukkumisia, ivailuja ja mollaamisia.
Ei yksin koskien itseäni, vaan myös muita kohtaan naureskelut.
En enää lähtenyt mukaan äitini "leikkiin", jossa ivattiin ja haukuttiin sukulaisia, ja tuntemattomiakin! (heidän puhe-kävely-vaate-hius ym tyyliään.)
Aina piti ilkkua jostakin ja haukkua kaikki lyttyyn, äidin johdolla.Kenestäkään ihmisestä ei ollut hyvää sanottavaa, KOSKAAN!
No, sitten kun aloin sanomaan, äidin ilkkuessa jotakuta, että ei tuo minusta mikään kauhea ole tai ruma tai ällöttävä, niin äiti SUUTTUI.
Suuttui MINULLE, koska en pönkittänyt hänen showtaan!

Loppujen lopuksi, kun lopetin mukana haukkumisen, niin meillä ei ollutkaan mitään puhumista keskenämme!
Koska meidän "keskustelut " olivat ollet vain tätä paskanjauhantaa.AINA

k77k kirjoitti:

Mulla tuli kans mitta täyteen äitin haukkumisia, ivailuja ja mollaamisia.
Ei yksin koskien itseäni, vaan myös muita kohtaan naureskelut.
En enää lähtenyt mukaan äitini "leikkiin", jossa ivattiin ja haukuttiin sukulaisia, ja tuntemattomiakin! (heidän puhe-kävely-vaate-hius ym tyyliään.)
Aina piti ilkkua jostakin ja haukkua kaikki lyttyyn, äidin johdolla.Kenestäkään ihmisestä ei ollut hyvää sanottavaa, KOSKAAN!
No, sitten kun aloin sanomaan, äidin ilkkuessa jotakuta, että ei tuo minusta mikään kauhea ole tai ruma tai ällöttävä, niin äiti SUUTTUI.
Suuttui MINULLE, koska en pönkittänyt hänen showtaan!

Loppujen lopuksi, kun lopetin mukana haukkumisen, niin meillä ei ollutkaan mitään puhumista keskenämme!
Koska meidän "keskustelut " olivat ollet vain tätä paskanjauhantaa.AINA

Lue lisää

tulette toimeen nykyisin?
Vierailetko äitisi luona nykyisin, vai ovatko välit poikki?

Itse olen herännyt vähän samaan tilanteeseen äitini suhteen.

että miten kirjoitti:

tulette toimeen nykyisin?
Vierailetko äitisi luona nykyisin, vai ovatko välit poikki?

Itse olen herännyt vähän samaan tilanteeseen äitini suhteen.

eli "juuri herännyt" Kertokaa samalla miten olette saaneet itsenne vakuuttuneiksi, että toimitte oikein? Minunkin jaksamiseni on loppu, mutta silti pähkäilen, olenko kuitenkin syyllinen...voiko joku äiti todella kohdella lastaan noin? Järki sanoo, että pysy kaukana...kuitenkin takaraivossa kihertää ajatus, josko se olenkin minä joka keksii asioita. Onko tuttua teille muille?

samanlainen... kirjoitti:

eli "juuri herännyt" Kertokaa samalla miten olette saaneet itsenne vakuuttuneiksi, että toimitte oikein? Minunkin jaksamiseni on loppu, mutta silti pähkäilen, olenko kuitenkin syyllinen...voiko joku äiti todella kohdella lastaan noin? Järki sanoo, että pysy kaukana...kuitenkin takaraivossa kihertää ajatus, josko se olenkin minä joka keksii asioita. Onko tuttua teille muille?

Lue lisää

on loppu, siitä sen tietää.
Ja siitä, että ne jutut ja pilkkaamist oksettaa, ja se tunne, että "hei, mähän oon aikuinen, ei äiti voi sanella mulle enää käskyjä".

Se mikä takaraivossa sanoo, että on itse väärässä ja tekee väärin.
Se on se opetuksen ja pakkosyötön tulos:

"sinä olet aina väärässä, äiti on oikeassa"

Luovu siitä ajattelumallista, niin huomaat, että osaat itsekin ajatella.

jaksaminen kirjoitti:

on loppu, siitä sen tietää.
Ja siitä, että ne jutut ja pilkkaamist oksettaa, ja se tunne, että "hei, mähän oon aikuinen, ei äiti voi sanella mulle enää käskyjä".

Se mikä takaraivossa sanoo, että on itse väärässä ja tekee väärin.
Se on se opetuksen ja pakkosyötön tulos:

"sinä olet aina väärässä, äiti on oikeassa"

Luovu siitä ajattelumallista, niin huomaat, että osaat itsekin ajatella.

Lue lisää

selkeytti ajatusta aika lailla. Niinhän se varmasti meneekin. Että pitikin näin vanhaksi päästä, ennen kuin "heräsi".

kommentistasi kirjoitti:

selkeytti ajatusta aika lailla. Niinhän se varmasti meneekin. Että pitikin näin vanhaksi päästä, ennen kuin "heräsi".

onnea matkaan "aikuistumisen" tiellä.
Kyllä se elämä mellekin vielä hymyilee...:)

Sivulla 1 kirjoitti:

On myös keskustelua

"aina sairas, kuolemassa oleva" vanhempi, kumpivaan, isä tai äiti. Niin kannattaa vähän miettiä heidän uutakin käytöstään, siinä on usein muitakin alistavia ja hallitsevia piirteitä.

........ kirjoitti:

"aina sairas, kuolemassa oleva" vanhempi, kumpivaan, isä tai äiti. Niin kannattaa vähän miettiä heidän uutakin käytöstään, siinä on usein muitakin alistavia ja hallitsevia piirteitä.

Lue lisää

Nänä kirjoitukset ovat kuin suoraa elämästäni.

Turha minun on enää tässä kertoa omasta elämästäni, koska melkein koko viestiketjussa ne on kerrottukin.Tai itse asiassa haluankin kertoa... tämä on niin sairasta.

Joskus äitini tekee silleen, että lukitsee huoneeni oven aivan syyttä. Sitten kun menen kysymään, että miksi hän tekee noin niin hän vain sanoo, että: "Mieti itse". ja sitten kun mukamas olen keksinyt syyn, niin hän alkaa vaahtoamaan kaikki virheeni mitä minä en ole osannut tehdä(esim.olen niin sotkuinen(yksi sukka lattialla),en tee koskaan kotitöitä,haluan aina vain rahaa,en puhu asioista,olen ilkeä,olen sairas,en hoida koulutöitäni jne. jne.). ja tätä toistuu aina kun äitiäni huvittaa ja sitten se ovi on myös lukittuna sen viikon verran ja kouluunhan silloin ei mennä. Ja sitten kun yitän olla parempi lapsi ja menen kertomaan asiostani äidille uskoen, että nyt hän kuuntelee, niin sieltä tulee vain, että:"nii, mitä sitte?"(Näin hän reagoi kun kerroin, että pääsen mukaan esiintyvään tanssiryhmään josta saan palkkaakin!)

Sitten joskus toi oven lukkoonlaittaminen on mennyt siihen, että mun on ollut pakko päästä kouluun ja sitten olen yrittänyt väkivalloin saada ovea auki. No äitini uhkailee poliiseilla ja sanoo pelkäävänsä kun yritän hajottaa paikkoja. Sitten hän kutsuu miesystävänsä apuun ja yhdessä he sitten hakkaavat minulta hampaat kurkkuun. nahkavyö on käynyt myös melko tutuksi ja keho on täynnä arpia upotetuista kynsistä ja jalanpotkuista. Sitten kun sanon että teen kaikkeni jotta he lopettaisivat, niin äitini sanoo: "No painu isälles siitä sitten ja ei oo takasin tulemista!!". No sitten kun olen lähdössä niin sitten äitini muuttaakin mieltään ja sanoo: "Et tyttö mene kyllä yhtään minneen! ensin siivoat huoneesi ja korjaat veret lattialta! ja anna avaimesi tänne"(avaimet isäni luo!) No sitten teen työtä käskettyä itku kurkussa ja sitten kun olen taas lähdössä, niin äitini sanoo: "Anna vaatteesi tänne". ja minä vastustelen. "VAATTEET TÄNNE,EIKÖ SANA KUULU?!". Sitten he miesystävänsä kanssa repivät yhdessä vaatteeni päältäni ja heittävät pihalle,keskiyöllä. Silloin mulla oli vielä menkkojen vikoi päivii ja en ollu varautunu siteisiin, ni äiti näki pienen läikän mun farkuis ni johan siitä haloo synty ku se soitteli mun veljille ja isälleni kuinka likanen epäsikiö mä olen. Tuolloin pelastuksekseni osottautui leikkimökkini jossa minulla oli kuivumassa verkkarpuku ja lenkkarit, ni pääsin kävellen isäni luokse(15km) ja minulla ei ollut edes isälleni avaimia ja isäni asuu kerrostalossa ja alaovet on lukossa. onneksi eräs mummeli tuli avaamaan minulle oven, ku näki minut naama verisenä ikkunasta(kiitos sille mummelille!!)

Noh, sitten yleensä äitini soittaa seuraavana päivänä ja haluaa puhua isäni kanssa kuinka vaikea lapsi olen, kun minulla ei ole käytöstapoja. Ja sitten viimeistään viikon sisällä äitini haluaa minut vahtimaan pikkuveljeäni ja jos en tule, niin se tietää, että huoneen ovi on taas lukossa seuraavan viikon ja ei koulua, eikä kavereita, eikä omia vaatteita!

Kotona äitini luona on myös tunteiden näyttäminen ollut kiellettyä. Kerran kun tulin koeviikolta kotiin ja menin olohuoneeseen jossa äiti oli ja äiti kysyi ivallisella äänellänsä taas, että: "Noh, mitenkäs tämä koe meni vaikka et lukenut siihen?"(olin lukenut kuin viimistä päivää siihen!)..se koe oli menny päin persettä, joten aloin nyyhkiä siinä sitten, että ihan ok. Äitini luuli, että suutuin hänen kysymyksestään ja läppäsi poskelle, että miksi suutuin hänelle. HYVÄNEN AIKA!minähän nyyhkytin huonosti mennyttä koettani, en sitä, että äitini kysyy minulta jotain!

Ja tässä on sekin outoa, että kerran ollessani äitini kanssa kaupungilla(sitä en normaalisti tee), niin kerroin äidilleni että käyn ostamassa valkoiset housut ja että hän voi kierrellä sillä välin rauhassa. No siitähän riita syntyi sillä äitini sanoi, että valkoisia housuja minä en saa pitää, koska ne likaantuu heti ja alkkarit näkyy läpi ja näytän huoralta niissä. Noh, minä silti kävin ostamassa. Siitä seuraavana päivänä kun näin taas äitini, niin hän oli myös ostanut valkoiset housut. Ihmettelin suuresti, sillä hänhän vihasi valkoista väriä. Siihen hän vain tokaisi: "No, meillähän on pesukone". Oliko hän kateellinen minulle vai mitä ihmettä?

Nyt kun olen asunut isäni luona tämän kesän, niin mitään yhteyttä hän ei ole minuun ottanut. Ja silloin kun käyn ruokkimassa marsuani siellä, niin hän ei edes vastaa minun tervehdykseeni tai kysymyksiini. Hän on liian suuttunut, kun tietää, että minullahan menee hyvin isäni luona ja kun minulla on ihminen joka arvostaa minua. Kerran kiireissäni soitin, että voisiko hän laittaa marsuni häkkiin omenan ja palan kurkkua, kun en kerkeä tulemaan sinne, niin siihen hän vain sanoo: "Mä en sun marsuusi koske ja mulla on muutenkin kiire.. pitää mennä suihkuun..*piip piip*"

muutenkin omista tavaroista ollaan oltu hirveän tarkkoja. En saa koskea mihinkään mikä on hänen. Kerran kun lainasin hänen ikivanhoja sormikkaitansa aamulla kun läksin pyörällä töihin, niin sen seurauksena äitini sotki vaatekaappini ja sanoi, että "SIIVOA SOTKU, tältä tuntuu kun toisten tavaroihin kosketaan!". ja aina hän seuraa mitä syön. "taas joku oli ottanut yhden piparin...no näkeehän sen sinusta ulospäin, että kuka niitä salaa syö"


Huoh, pitkä tilitys eikö?

Nyt itken sitä kun pitäisi kouluvuoden alkaessa mennä takaisin äidilleni. Viime vuosi meni masennuksien kourissa siellä. Nyt isälläni ollessa elämä hymyilee minulle ja tunnen saavani olla se kuka olen. Huoh, valitettavasti raaka totuus on, että joudun vielä kituamaan siellä pari vuotta. Nyt olen 16,kohta 17.

Ainiin, äitini näyttää ulospäin hyvin rikkaalta. Asumme viime vuonna valmistuneessa lähes desing-talossa,unelma puutarha josta kaikki ovat kateellisia,käymmä paljon ulkomailla...ja kaikki on velaksi. Edes höylää jalkakarvojen poistoon hän ei anna minun ostaa, kun se on niin kallis.


Olisin kiitollinen jos joku lukisi tämän, tuntuisi vain paremmalta, vaikka ei siitä mitään hyötyä olisi. Tämä kun on tällainen "perhesalaisuus". (Olen ystävilleni kertonut, mutta tuskin ne tajuaa tilanteen vakavutta oikeesti)

Joo nyt lopetan ennen kuin innostun liikaa kirjoittelemaan:)

purkkapallox kirjoitti:

Nänä kirjoitukset ovat kuin suoraa elämästäni.

Turha minun on enää tässä kertoa omasta elämästäni, koska melkein koko viestiketjussa ne on kerrottukin.Tai itse asiassa haluankin kertoa... tämä on niin sairasta.

Joskus äitini tekee silleen, että lukitsee huoneeni oven aivan syyttä. Sitten kun menen kysymään, että miksi hän tekee noin niin hän vain sanoo, että: "Mieti itse". ja sitten kun mukamas olen keksinyt syyn, niin hän alkaa vaahtoamaan kaikki virheeni mitä minä en ole osannut tehdä(esim.olen niin sotkuinen(yksi sukka lattialla),en tee koskaan kotitöitä,haluan aina vain rahaa,en puhu asioista,olen ilkeä,olen sairas,en hoida koulutöitäni jne. jne.). ja tätä toistuu aina kun äitiäni huvittaa ja sitten se ovi on myös lukittuna sen viikon verran ja kouluunhan silloin ei mennä. Ja sitten kun yitän olla parempi lapsi ja menen kertomaan asiostani äidille uskoen, että nyt hän kuuntelee, niin sieltä tulee vain, että:"nii, mitä sitte?"(Näin hän reagoi kun kerroin, että pääsen mukaan esiintyvään tanssiryhmään josta saan palkkaakin!)

Sitten joskus toi oven lukkoonlaittaminen on mennyt siihen, että mun on ollut pakko päästä kouluun ja sitten olen yrittänyt väkivalloin saada ovea auki. No äitini uhkailee poliiseilla ja sanoo pelkäävänsä kun yritän hajottaa paikkoja. Sitten hän kutsuu miesystävänsä apuun ja yhdessä he sitten hakkaavat minulta hampaat kurkkuun. nahkavyö on käynyt myös melko tutuksi ja keho on täynnä arpia upotetuista kynsistä ja jalanpotkuista. Sitten kun sanon että teen kaikkeni jotta he lopettaisivat, niin äitini sanoo: "No painu isälles siitä sitten ja ei oo takasin tulemista!!". No sitten kun olen lähdössä niin sitten äitini muuttaakin mieltään ja sanoo: "Et tyttö mene kyllä yhtään minneen! ensin siivoat huoneesi ja korjaat veret lattialta! ja anna avaimesi tänne"(avaimet isäni luo!) No sitten teen työtä käskettyä itku kurkussa ja sitten kun olen taas lähdössä, niin äitini sanoo: "Anna vaatteesi tänne". ja minä vastustelen. "VAATTEET TÄNNE,EIKÖ SANA KUULU?!". Sitten he miesystävänsä kanssa repivät yhdessä vaatteeni päältäni ja heittävät pihalle,keskiyöllä. Silloin mulla oli vielä menkkojen vikoi päivii ja en ollu varautunu siteisiin, ni äiti näki pienen läikän mun farkuis ni johan siitä haloo synty ku se soitteli mun veljille ja isälleni kuinka likanen epäsikiö mä olen. Tuolloin pelastuksekseni osottautui leikkimökkini jossa minulla oli kuivumassa verkkarpuku ja lenkkarit, ni pääsin kävellen isäni luokse(15km) ja minulla ei ollut edes isälleni avaimia ja isäni asuu kerrostalossa ja alaovet on lukossa. onneksi eräs mummeli tuli avaamaan minulle oven, ku näki minut naama verisenä ikkunasta(kiitos sille mummelille!!)

Noh, sitten yleensä äitini soittaa seuraavana päivänä ja haluaa puhua isäni kanssa kuinka vaikea lapsi olen, kun minulla ei ole käytöstapoja. Ja sitten viimeistään viikon sisällä äitini haluaa minut vahtimaan pikkuveljeäni ja jos en tule, niin se tietää, että huoneen ovi on taas lukossa seuraavan viikon ja ei koulua, eikä kavereita, eikä omia vaatteita!

Kotona äitini luona on myös tunteiden näyttäminen ollut kiellettyä. Kerran kun tulin koeviikolta kotiin ja menin olohuoneeseen jossa äiti oli ja äiti kysyi ivallisella äänellänsä taas, että: "Noh, mitenkäs tämä koe meni vaikka et lukenut siihen?"(olin lukenut kuin viimistä päivää siihen!)..se koe oli menny päin persettä, joten aloin nyyhkiä siinä sitten, että ihan ok. Äitini luuli, että suutuin hänen kysymyksestään ja läppäsi poskelle, että miksi suutuin hänelle. HYVÄNEN AIKA!minähän nyyhkytin huonosti mennyttä koettani, en sitä, että äitini kysyy minulta jotain!

Ja tässä on sekin outoa, että kerran ollessani äitini kanssa kaupungilla(sitä en normaalisti tee), niin kerroin äidilleni että käyn ostamassa valkoiset housut ja että hän voi kierrellä sillä välin rauhassa. No siitähän riita syntyi sillä äitini sanoi, että valkoisia housuja minä en saa pitää, koska ne likaantuu heti ja alkkarit näkyy läpi ja näytän huoralta niissä. Noh, minä silti kävin ostamassa. Siitä seuraavana päivänä kun näin taas äitini, niin hän oli myös ostanut valkoiset housut. Ihmettelin suuresti, sillä hänhän vihasi valkoista väriä. Siihen hän vain tokaisi: "No, meillähän on pesukone". Oliko hän kateellinen minulle vai mitä ihmettä?

Nyt kun olen asunut isäni luona tämän kesän, niin mitään yhteyttä hän ei ole minuun ottanut. Ja silloin kun käyn ruokkimassa marsuani siellä, niin hän ei edes vastaa minun tervehdykseeni tai kysymyksiini. Hän on liian suuttunut, kun tietää, että minullahan menee hyvin isäni luona ja kun minulla on ihminen joka arvostaa minua. Kerran kiireissäni soitin, että voisiko hän laittaa marsuni häkkiin omenan ja palan kurkkua, kun en kerkeä tulemaan sinne, niin siihen hän vain sanoo: "Mä en sun marsuusi koske ja mulla on muutenkin kiire.. pitää mennä suihkuun..*piip piip*"

muutenkin omista tavaroista ollaan oltu hirveän tarkkoja. En saa koskea mihinkään mikä on hänen. Kerran kun lainasin hänen ikivanhoja sormikkaitansa aamulla kun läksin pyörällä töihin, niin sen seurauksena äitini sotki vaatekaappini ja sanoi, että "SIIVOA SOTKU, tältä tuntuu kun toisten tavaroihin kosketaan!". ja aina hän seuraa mitä syön. "taas joku oli ottanut yhden piparin...no näkeehän sen sinusta ulospäin, että kuka niitä salaa syö"


Huoh, pitkä tilitys eikö?

Nyt itken sitä kun pitäisi kouluvuoden alkaessa mennä takaisin äidilleni. Viime vuosi meni masennuksien kourissa siellä. Nyt isälläni ollessa elämä hymyilee minulle ja tunnen saavani olla se kuka olen. Huoh, valitettavasti raaka totuus on, että joudun vielä kituamaan siellä pari vuotta. Nyt olen 16,kohta 17.

Ainiin, äitini näyttää ulospäin hyvin rikkaalta. Asumme viime vuonna valmistuneessa lähes desing-talossa,unelma puutarha josta kaikki ovat kateellisia,käymmä paljon ulkomailla...ja kaikki on velaksi. Edes höylää jalkakarvojen poistoon hän ei anna minun ostaa, kun se on niin kallis.


Olisin kiitollinen jos joku lukisi tämän, tuntuisi vain paremmalta, vaikka ei siitä mitään hyötyä olisi. Tämä kun on tällainen "perhesalaisuus". (Olen ystävilleni kertonut, mutta tuskin ne tajuaa tilanteen vakavutta oikeesti)

Joo nyt lopetan ennen kuin innostun liikaa kirjoittelemaan:)

Lue lisää

Älä palaa siihen taloon enää, tai palaa sittenkin, pelasta marsusi sieltä ja sen jälkeen ÄLÄ mene sinne.
Kerro isällesi, terveydenhoitajalle, sukulaiselle...ihan kenelle vaan, kerro tämä tarinasi, tai näytä tämä kirjoituksesi heille.

Olet nuori vielä, älä anna kenenkään polkea ihmisarvoasi, hae apua. Pian.

purkkapallox kirjoitti:

Nänä kirjoitukset ovat kuin suoraa elämästäni.

Turha minun on enää tässä kertoa omasta elämästäni, koska melkein koko viestiketjussa ne on kerrottukin.Tai itse asiassa haluankin kertoa... tämä on niin sairasta.

Joskus äitini tekee silleen, että lukitsee huoneeni oven aivan syyttä. Sitten kun menen kysymään, että miksi hän tekee noin niin hän vain sanoo, että: "Mieti itse". ja sitten kun mukamas olen keksinyt syyn, niin hän alkaa vaahtoamaan kaikki virheeni mitä minä en ole osannut tehdä(esim.olen niin sotkuinen(yksi sukka lattialla),en tee koskaan kotitöitä,haluan aina vain rahaa,en puhu asioista,olen ilkeä,olen sairas,en hoida koulutöitäni jne. jne.). ja tätä toistuu aina kun äitiäni huvittaa ja sitten se ovi on myös lukittuna sen viikon verran ja kouluunhan silloin ei mennä. Ja sitten kun yitän olla parempi lapsi ja menen kertomaan asiostani äidille uskoen, että nyt hän kuuntelee, niin sieltä tulee vain, että:"nii, mitä sitte?"(Näin hän reagoi kun kerroin, että pääsen mukaan esiintyvään tanssiryhmään josta saan palkkaakin!)

Sitten joskus toi oven lukkoonlaittaminen on mennyt siihen, että mun on ollut pakko päästä kouluun ja sitten olen yrittänyt väkivalloin saada ovea auki. No äitini uhkailee poliiseilla ja sanoo pelkäävänsä kun yritän hajottaa paikkoja. Sitten hän kutsuu miesystävänsä apuun ja yhdessä he sitten hakkaavat minulta hampaat kurkkuun. nahkavyö on käynyt myös melko tutuksi ja keho on täynnä arpia upotetuista kynsistä ja jalanpotkuista. Sitten kun sanon että teen kaikkeni jotta he lopettaisivat, niin äitini sanoo: "No painu isälles siitä sitten ja ei oo takasin tulemista!!". No sitten kun olen lähdössä niin sitten äitini muuttaakin mieltään ja sanoo: "Et tyttö mene kyllä yhtään minneen! ensin siivoat huoneesi ja korjaat veret lattialta! ja anna avaimesi tänne"(avaimet isäni luo!) No sitten teen työtä käskettyä itku kurkussa ja sitten kun olen taas lähdössä, niin äitini sanoo: "Anna vaatteesi tänne". ja minä vastustelen. "VAATTEET TÄNNE,EIKÖ SANA KUULU?!". Sitten he miesystävänsä kanssa repivät yhdessä vaatteeni päältäni ja heittävät pihalle,keskiyöllä. Silloin mulla oli vielä menkkojen vikoi päivii ja en ollu varautunu siteisiin, ni äiti näki pienen läikän mun farkuis ni johan siitä haloo synty ku se soitteli mun veljille ja isälleni kuinka likanen epäsikiö mä olen. Tuolloin pelastuksekseni osottautui leikkimökkini jossa minulla oli kuivumassa verkkarpuku ja lenkkarit, ni pääsin kävellen isäni luokse(15km) ja minulla ei ollut edes isälleni avaimia ja isäni asuu kerrostalossa ja alaovet on lukossa. onneksi eräs mummeli tuli avaamaan minulle oven, ku näki minut naama verisenä ikkunasta(kiitos sille mummelille!!)

Noh, sitten yleensä äitini soittaa seuraavana päivänä ja haluaa puhua isäni kanssa kuinka vaikea lapsi olen, kun minulla ei ole käytöstapoja. Ja sitten viimeistään viikon sisällä äitini haluaa minut vahtimaan pikkuveljeäni ja jos en tule, niin se tietää, että huoneen ovi on taas lukossa seuraavan viikon ja ei koulua, eikä kavereita, eikä omia vaatteita!

Kotona äitini luona on myös tunteiden näyttäminen ollut kiellettyä. Kerran kun tulin koeviikolta kotiin ja menin olohuoneeseen jossa äiti oli ja äiti kysyi ivallisella äänellänsä taas, että: "Noh, mitenkäs tämä koe meni vaikka et lukenut siihen?"(olin lukenut kuin viimistä päivää siihen!)..se koe oli menny päin persettä, joten aloin nyyhkiä siinä sitten, että ihan ok. Äitini luuli, että suutuin hänen kysymyksestään ja läppäsi poskelle, että miksi suutuin hänelle. HYVÄNEN AIKA!minähän nyyhkytin huonosti mennyttä koettani, en sitä, että äitini kysyy minulta jotain!

Ja tässä on sekin outoa, että kerran ollessani äitini kanssa kaupungilla(sitä en normaalisti tee), niin kerroin äidilleni että käyn ostamassa valkoiset housut ja että hän voi kierrellä sillä välin rauhassa. No siitähän riita syntyi sillä äitini sanoi, että valkoisia housuja minä en saa pitää, koska ne likaantuu heti ja alkkarit näkyy läpi ja näytän huoralta niissä. Noh, minä silti kävin ostamassa. Siitä seuraavana päivänä kun näin taas äitini, niin hän oli myös ostanut valkoiset housut. Ihmettelin suuresti, sillä hänhän vihasi valkoista väriä. Siihen hän vain tokaisi: "No, meillähän on pesukone". Oliko hän kateellinen minulle vai mitä ihmettä?

Nyt kun olen asunut isäni luona tämän kesän, niin mitään yhteyttä hän ei ole minuun ottanut. Ja silloin kun käyn ruokkimassa marsuani siellä, niin hän ei edes vastaa minun tervehdykseeni tai kysymyksiini. Hän on liian suuttunut, kun tietää, että minullahan menee hyvin isäni luona ja kun minulla on ihminen joka arvostaa minua. Kerran kiireissäni soitin, että voisiko hän laittaa marsuni häkkiin omenan ja palan kurkkua, kun en kerkeä tulemaan sinne, niin siihen hän vain sanoo: "Mä en sun marsuusi koske ja mulla on muutenkin kiire.. pitää mennä suihkuun..*piip piip*"

muutenkin omista tavaroista ollaan oltu hirveän tarkkoja. En saa koskea mihinkään mikä on hänen. Kerran kun lainasin hänen ikivanhoja sormikkaitansa aamulla kun läksin pyörällä töihin, niin sen seurauksena äitini sotki vaatekaappini ja sanoi, että "SIIVOA SOTKU, tältä tuntuu kun toisten tavaroihin kosketaan!". ja aina hän seuraa mitä syön. "taas joku oli ottanut yhden piparin...no näkeehän sen sinusta ulospäin, että kuka niitä salaa syö"


Huoh, pitkä tilitys eikö?

Nyt itken sitä kun pitäisi kouluvuoden alkaessa mennä takaisin äidilleni. Viime vuosi meni masennuksien kourissa siellä. Nyt isälläni ollessa elämä hymyilee minulle ja tunnen saavani olla se kuka olen. Huoh, valitettavasti raaka totuus on, että joudun vielä kituamaan siellä pari vuotta. Nyt olen 16,kohta 17.

Ainiin, äitini näyttää ulospäin hyvin rikkaalta. Asumme viime vuonna valmistuneessa lähes desing-talossa,unelma puutarha josta kaikki ovat kateellisia,käymmä paljon ulkomailla...ja kaikki on velaksi. Edes höylää jalkakarvojen poistoon hän ei anna minun ostaa, kun se on niin kallis.


Olisin kiitollinen jos joku lukisi tämän, tuntuisi vain paremmalta, vaikka ei siitä mitään hyötyä olisi. Tämä kun on tällainen "perhesalaisuus". (Olen ystävilleni kertonut, mutta tuskin ne tajuaa tilanteen vakavutta oikeesti)

Joo nyt lopetan ennen kuin innostun liikaa kirjoittelemaan:)

Lue lisää

Keero isällesi asiasta, sano, että haluat muuttaa pois kotoa. Isäsi pitäisi osata järjestää asiaa eteenpäin.
Jos ei, niin ota yhteyttä vaikka mielenterveystoimistoon,sosiaalitoimistoon..vaikka minne, mutta älä jää vain seurailemaan tilannetta, se tuskin muuttuu itsestään paremmaksi.
Olet 16 vuotias, ei sinua voida pakottaa asumaan äitisi kanssa.
parempi sinulle olisi asua isän kanssa tai jossain muualla, mutta ei äitisi ja tämän miesystävän luona.

Tsemppiä sulle!

kommentistasi kirjoitti:

selkeytti ajatusta aika lailla. Niinhän se varmasti meneekin. Että pitikin näin vanhaksi päästä, ennen kuin "heräsi".

Meitä "myöhäisherännäisiä" onkin varmasti aika paljon.
Ennen vanhaan tytöt kasvatettiin nöyriksi pelkäämään ja kunnioittamaan vanhempiaan ja muun muassa iäkkäitä sukulaisia.
Nyt sitten vanhemmiten (itsekin olen keski-iässä) alkaa tajuta koko totuuden,kun suomut putoilevat silmiltä ja näkee "totuuden" muun muassa omien vanhempiensa käytöksekssä.

Uuvuttavaa, ahdistavaa, masentavaa.

Kaikkein parasta on ottaa ero ja valita uusi suunta elämässä eteenpäin.
Turha on riutua siinä vanhassa asetelmassa, jossa äiti (tai isä tai molemmat) arvotelevat elämääsi, ulkonäköäsi, valintojasi, aviopuolisoasi, ammattiasi, harrstuksiasi, ystäviäsi. Siis aivan kaikkea tai kaikkia.

Vain he itse ovat täydellisiä ja heidän mielipiteensä ehdottoman oikeita. Aina.

Minä en jaksanut ja välit ovat poikki. Eiköhän tämä elämä tästä vähitellen korjaudu....

väsymys ja uupumus kirjoitti:

Meitä "myöhäisherännäisiä" onkin varmasti aika paljon.
Ennen vanhaan tytöt kasvatettiin nöyriksi pelkäämään ja kunnioittamaan vanhempiaan ja muun muassa iäkkäitä sukulaisia.
Nyt sitten vanhemmiten (itsekin olen keski-iässä) alkaa tajuta koko totuuden,kun suomut putoilevat silmiltä ja näkee "totuuden" muun muassa omien vanhempiensa käytöksekssä.

Uuvuttavaa, ahdistavaa, masentavaa.

Kaikkein parasta on ottaa ero ja valita uusi suunta elämässä eteenpäin.
Turha on riutua siinä vanhassa asetelmassa, jossa äiti (tai isä tai molemmat) arvotelevat elämääsi, ulkonäköäsi, valintojasi, aviopuolisoasi, ammattiasi, harrstuksiasi, ystäviäsi. Siis aivan kaikkea tai kaikkia.

Vain he itse ovat täydellisiä ja heidän mielipiteensä ehdottoman oikeita. Aina.

Minä en jaksanut ja välit ovat poikki. Eiköhän tämä elämä tästä vähitellen korjaudu....

Lue lisää

>>>Siis aivan kaikkea tai kaikkia.

jäljet jäi kirjoitti:

Vaikka äidillä ei enää ole valtaa minuun, niin tämä kuitenkin heijastuu elämääni siten, että pelkään kokoajan menettäväni rakkaita ihmisiä ympäriltäni.
Yleensä matkoilla pelkään, että heille sattuu joku kolari tai sitten ihan , että kuolevat yks´kaks muuten vaan.
Kokoajan pelottaa, että esim.aviomies kuolee töissä, ja kohta on poliisit ovella kertomassa...
:((
en osaa elää vapaasti.

Lue lisää

vaikka olemme koko perhe liikkeellä samalla autolla, niin pelkään että tulee kolari ja kaikki muut kuolevat ja minä jään henkiin, tai sitten pelkään, että minä kuolen ja mies jää yksin ja syyttelee sitten itseään tapahtuneesta.
Ajattelen siis toistenkin puolesta"vielä haudan takaakin". tämä on kamalaa, ei yhtään reissua ettei kuolema olisi mielessä.
menettämisen pelkoa se on, että kiitti vaan äiskä...

Pikku apina kirjoitti:

vaikka olemme koko perhe liikkeellä samalla autolla, niin pelkään että tulee kolari ja kaikki muut kuolevat ja minä jään henkiin, tai sitten pelkään, että minä kuolen ja mies jää yksin ja syyttelee sitten itseään tapahtuneesta.
Ajattelen siis toistenkin puolesta"vielä haudan takaakin". tämä on kamalaa, ei yhtään reissua ettei kuolema olisi mielessä.
menettämisen pelkoa se on, että kiitti vaan äiskä...

Lue lisää

meitä oikein onkaan? Minäkin aikaisemmin vain sinnitellin sen turvin, että kunhan elän niin kauan, että saan lapseni itsenäisiksi...mikä ajatusmalli..karmea. Lapset kun sairastuivat, pelkäsin heti pahinta, että menettäisin heidät, sama mieheni kohdalla. Nyt välit jäissä ja tulipa viestinpätkää, että älä muistele pahalla sitten kun sen aika on, joten jatkuu ja jatkuu, vaan laitanpa itseni ja oman hyvinvointini edelle. No, rinnasta puristaa ja on paha olla mutta kai se siitä ajan kanssa helpottaa.

Eniten jäin kuitenkin ihmettelemään sitä ihmisten mollaamista...miksi kaikissa on jotain vikaa, miksei jokainen saa olla rauhassa sellainen kuin on? Se haukkuminen ja ilkeily väsytti eniten, ihmisillä ei ole mitään arvoa hänen silmissään.

Aikaisemmin olin kauhuissani kun puhuttiin yksinäisistä vanhuksista, en ihmettele enää.

paljon.... kirjoitti:

meitä oikein onkaan? Minäkin aikaisemmin vain sinnitellin sen turvin, että kunhan elän niin kauan, että saan lapseni itsenäisiksi...mikä ajatusmalli..karmea. Lapset kun sairastuivat, pelkäsin heti pahinta, että menettäisin heidät, sama mieheni kohdalla. Nyt välit jäissä ja tulipa viestinpätkää, että älä muistele pahalla sitten kun sen aika on, joten jatkuu ja jatkuu, vaan laitanpa itseni ja oman hyvinvointini edelle. No, rinnasta puristaa ja on paha olla mutta kai se siitä ajan kanssa helpottaa.

Eniten jäin kuitenkin ihmettelemään sitä ihmisten mollaamista...miksi kaikissa on jotain vikaa, miksei jokainen saa olla rauhassa sellainen kuin on? Se haukkuminen ja ilkeily väsytti eniten, ihmisillä ei ole mitään arvoa hänen silmissään.

Aikaisemmin olin kauhuissani kun puhuttiin yksinäisistä vanhuksista, en ihmettele enää.

Lue lisää

sitä minäkin aikaisemmin mietin ja ajattelin, että ompa kumma ja törkeää, ettei vanhempiaan käy katsomassa laitoksessa.(No, nyt ymmärrän, mikä siinäkin on takana).
Ajattelin, että minä ainakin sitten käyn jokapäivä äitiä katsomassa, jos laitokseen joutuu.
Vaan maailma muuttuu.En mene, en katsomaan, en varmaan hautajaisiinkaan. miksi menisin?

paljon.... kirjoitti:

meitä oikein onkaan? Minäkin aikaisemmin vain sinnitellin sen turvin, että kunhan elän niin kauan, että saan lapseni itsenäisiksi...mikä ajatusmalli..karmea. Lapset kun sairastuivat, pelkäsin heti pahinta, että menettäisin heidät, sama mieheni kohdalla. Nyt välit jäissä ja tulipa viestinpätkää, että älä muistele pahalla sitten kun sen aika on, joten jatkuu ja jatkuu, vaan laitanpa itseni ja oman hyvinvointini edelle. No, rinnasta puristaa ja on paha olla mutta kai se siitä ajan kanssa helpottaa.

Eniten jäin kuitenkin ihmettelemään sitä ihmisten mollaamista...miksi kaikissa on jotain vikaa, miksei jokainen saa olla rauhassa sellainen kuin on? Se haukkuminen ja ilkeily väsytti eniten, ihmisillä ei ole mitään arvoa hänen silmissään.

Aikaisemmin olin kauhuissani kun puhuttiin yksinäisistä vanhuksista, en ihmettele enää.

Lue lisää

Aina ajattelin, että toivottavasti elän siihen asti, että lapset pärjäävät omillaan.
Itseenkin tarttunut se äidin pelottelu kuolemasta "pian". :(

purkkapallox kirjoitti:

Nänä kirjoitukset ovat kuin suoraa elämästäni.

Turha minun on enää tässä kertoa omasta elämästäni, koska melkein koko viestiketjussa ne on kerrottukin.Tai itse asiassa haluankin kertoa... tämä on niin sairasta.

Joskus äitini tekee silleen, että lukitsee huoneeni oven aivan syyttä. Sitten kun menen kysymään, että miksi hän tekee noin niin hän vain sanoo, että: "Mieti itse". ja sitten kun mukamas olen keksinyt syyn, niin hän alkaa vaahtoamaan kaikki virheeni mitä minä en ole osannut tehdä(esim.olen niin sotkuinen(yksi sukka lattialla),en tee koskaan kotitöitä,haluan aina vain rahaa,en puhu asioista,olen ilkeä,olen sairas,en hoida koulutöitäni jne. jne.). ja tätä toistuu aina kun äitiäni huvittaa ja sitten se ovi on myös lukittuna sen viikon verran ja kouluunhan silloin ei mennä. Ja sitten kun yitän olla parempi lapsi ja menen kertomaan asiostani äidille uskoen, että nyt hän kuuntelee, niin sieltä tulee vain, että:"nii, mitä sitte?"(Näin hän reagoi kun kerroin, että pääsen mukaan esiintyvään tanssiryhmään josta saan palkkaakin!)

Sitten joskus toi oven lukkoonlaittaminen on mennyt siihen, että mun on ollut pakko päästä kouluun ja sitten olen yrittänyt väkivalloin saada ovea auki. No äitini uhkailee poliiseilla ja sanoo pelkäävänsä kun yritän hajottaa paikkoja. Sitten hän kutsuu miesystävänsä apuun ja yhdessä he sitten hakkaavat minulta hampaat kurkkuun. nahkavyö on käynyt myös melko tutuksi ja keho on täynnä arpia upotetuista kynsistä ja jalanpotkuista. Sitten kun sanon että teen kaikkeni jotta he lopettaisivat, niin äitini sanoo: "No painu isälles siitä sitten ja ei oo takasin tulemista!!". No sitten kun olen lähdössä niin sitten äitini muuttaakin mieltään ja sanoo: "Et tyttö mene kyllä yhtään minneen! ensin siivoat huoneesi ja korjaat veret lattialta! ja anna avaimesi tänne"(avaimet isäni luo!) No sitten teen työtä käskettyä itku kurkussa ja sitten kun olen taas lähdössä, niin äitini sanoo: "Anna vaatteesi tänne". ja minä vastustelen. "VAATTEET TÄNNE,EIKÖ SANA KUULU?!". Sitten he miesystävänsä kanssa repivät yhdessä vaatteeni päältäni ja heittävät pihalle,keskiyöllä. Silloin mulla oli vielä menkkojen vikoi päivii ja en ollu varautunu siteisiin, ni äiti näki pienen läikän mun farkuis ni johan siitä haloo synty ku se soitteli mun veljille ja isälleni kuinka likanen epäsikiö mä olen. Tuolloin pelastuksekseni osottautui leikkimökkini jossa minulla oli kuivumassa verkkarpuku ja lenkkarit, ni pääsin kävellen isäni luokse(15km) ja minulla ei ollut edes isälleni avaimia ja isäni asuu kerrostalossa ja alaovet on lukossa. onneksi eräs mummeli tuli avaamaan minulle oven, ku näki minut naama verisenä ikkunasta(kiitos sille mummelille!!)

Noh, sitten yleensä äitini soittaa seuraavana päivänä ja haluaa puhua isäni kanssa kuinka vaikea lapsi olen, kun minulla ei ole käytöstapoja. Ja sitten viimeistään viikon sisällä äitini haluaa minut vahtimaan pikkuveljeäni ja jos en tule, niin se tietää, että huoneen ovi on taas lukossa seuraavan viikon ja ei koulua, eikä kavereita, eikä omia vaatteita!

Kotona äitini luona on myös tunteiden näyttäminen ollut kiellettyä. Kerran kun tulin koeviikolta kotiin ja menin olohuoneeseen jossa äiti oli ja äiti kysyi ivallisella äänellänsä taas, että: "Noh, mitenkäs tämä koe meni vaikka et lukenut siihen?"(olin lukenut kuin viimistä päivää siihen!)..se koe oli menny päin persettä, joten aloin nyyhkiä siinä sitten, että ihan ok. Äitini luuli, että suutuin hänen kysymyksestään ja läppäsi poskelle, että miksi suutuin hänelle. HYVÄNEN AIKA!minähän nyyhkytin huonosti mennyttä koettani, en sitä, että äitini kysyy minulta jotain!

Ja tässä on sekin outoa, että kerran ollessani äitini kanssa kaupungilla(sitä en normaalisti tee), niin kerroin äidilleni että käyn ostamassa valkoiset housut ja että hän voi kierrellä sillä välin rauhassa. No siitähän riita syntyi sillä äitini sanoi, että valkoisia housuja minä en saa pitää, koska ne likaantuu heti ja alkkarit näkyy läpi ja näytän huoralta niissä. Noh, minä silti kävin ostamassa. Siitä seuraavana päivänä kun näin taas äitini, niin hän oli myös ostanut valkoiset housut. Ihmettelin suuresti, sillä hänhän vihasi valkoista väriä. Siihen hän vain tokaisi: "No, meillähän on pesukone". Oliko hän kateellinen minulle vai mitä ihmettä?

Nyt kun olen asunut isäni luona tämän kesän, niin mitään yhteyttä hän ei ole minuun ottanut. Ja silloin kun käyn ruokkimassa marsuani siellä, niin hän ei edes vastaa minun tervehdykseeni tai kysymyksiini. Hän on liian suuttunut, kun tietää, että minullahan menee hyvin isäni luona ja kun minulla on ihminen joka arvostaa minua. Kerran kiireissäni soitin, että voisiko hän laittaa marsuni häkkiin omenan ja palan kurkkua, kun en kerkeä tulemaan sinne, niin siihen hän vain sanoo: "Mä en sun marsuusi koske ja mulla on muutenkin kiire.. pitää mennä suihkuun..*piip piip*"

muutenkin omista tavaroista ollaan oltu hirveän tarkkoja. En saa koskea mihinkään mikä on hänen. Kerran kun lainasin hänen ikivanhoja sormikkaitansa aamulla kun läksin pyörällä töihin, niin sen seurauksena äitini sotki vaatekaappini ja sanoi, että "SIIVOA SOTKU, tältä tuntuu kun toisten tavaroihin kosketaan!". ja aina hän seuraa mitä syön. "taas joku oli ottanut yhden piparin...no näkeehän sen sinusta ulospäin, että kuka niitä salaa syö"


Huoh, pitkä tilitys eikö?

Nyt itken sitä kun pitäisi kouluvuoden alkaessa mennä takaisin äidilleni. Viime vuosi meni masennuksien kourissa siellä. Nyt isälläni ollessa elämä hymyilee minulle ja tunnen saavani olla se kuka olen. Huoh, valitettavasti raaka totuus on, että joudun vielä kituamaan siellä pari vuotta. Nyt olen 16,kohta 17.

Ainiin, äitini näyttää ulospäin hyvin rikkaalta. Asumme viime vuonna valmistuneessa lähes desing-talossa,unelma puutarha josta kaikki ovat kateellisia,käymmä paljon ulkomailla...ja kaikki on velaksi. Edes höylää jalkakarvojen poistoon hän ei anna minun ostaa, kun se on niin kallis.


Olisin kiitollinen jos joku lukisi tämän, tuntuisi vain paremmalta, vaikka ei siitä mitään hyötyä olisi. Tämä kun on tällainen "perhesalaisuus". (Olen ystävilleni kertonut, mutta tuskin ne tajuaa tilanteen vakavutta oikeesti)

Joo nyt lopetan ennen kuin innostun liikaa kirjoittelemaan:)

Lue lisää

Herra jestas sentään.. tuntuu aivan kamalalta, että sinua kohdellaan noin:(( Etkö voisi muuttaa isäsi luo? Jos se ei ole mahdollista, niin voisitko päästä sijaisperheeseen? Sinun ei pitäisi jäädä enää hetkeksikään äitisi luokse. Tiedän, että sinun on vaikea lähteä äitisi luota.. olet nuori ja haavoittuvainen ja olet liian tottunut huonoon kohteluun.

Jonain päivänä voit kääntää kaiken tuon kamalan omaksi vahvuudeksesi. Itse olen elänyt rakkaudettomassa kodissa. Pitkä on ollut tiet vapautumiseen. Nyt 38 vuotiaana olen vapaa menneestä ja elän onnellista elämää.

Aika kornia, että ensin lapsuudessa nimiteltiin vaikka miksi, ja aikuisena pilkattiin ja nimiteltiin..

Nyt sitten, kun yrittää elää jonkinlaista normaalia elämää, niin äidillä on uudet nimitykset taas käytössä.

Minua äiti sanoo nimillä luopio, kiittämätön,älyvapaa ja riivattu.

Siis eikö tämä haukkuminen lopu koskaan??? keksiikö äiti näitä rumia , halventavia nimityksiä hamaan hautaan saakka??!!
Tämä niin masentaa.

äidistä on paljastunut todellinen piru senjälkeen, kun en mennyt kesälomaani viettämään hänen luokseen.Olin kuitenkin viikon, mutta olisi pitäönyt olla koko loma siellä, se ei riittänyt. Tai ainakin olisi pitänyt ottaa hänet sitten mukaan ja ajeluttaa ympäri suomen ja käydä siellä ja täällä...puuuh...

Sanoin, että mulla on muut suunnitelmat, mene eläkeläisten reissuille, niin näet maailmaa.
Ei ole kuuleman mukaan rahaa.Vaati minua kustantamaan reissun, ja kun en sitä tehnyt, sanoi että "kiittämätön olet, vanhalle äidille, joka kohta kuolee"

Tuon jälkeen äiti on ollut tosi v....mainen ja ilkeä.en tiedä miten suhtautuis, kun välillä tulee morkkis ja välillä sapettaa ihan älyttömästi.

nimullakin kirjoitti:

Aika kornia, että ensin lapsuudessa nimiteltiin vaikka miksi, ja aikuisena pilkattiin ja nimiteltiin..

Nyt sitten, kun yrittää elää jonkinlaista normaalia elämää, niin äidillä on uudet nimitykset taas käytössä.

Minua äiti sanoo nimillä luopio, kiittämätön,älyvapaa ja riivattu.

Siis eikö tämä haukkuminen lopu koskaan??? keksiikö äiti näitä rumia , halventavia nimityksiä hamaan hautaan saakka??!!
Tämä niin masentaa.

äidistä on paljastunut todellinen piru senjälkeen, kun en mennyt kesälomaani viettämään hänen luokseen.Olin kuitenkin viikon, mutta olisi pitäönyt olla koko loma siellä, se ei riittänyt. Tai ainakin olisi pitänyt ottaa hänet sitten mukaan ja ajeluttaa ympäri suomen ja käydä siellä ja täällä...puuuh...

Sanoin, että mulla on muut suunnitelmat, mene eläkeläisten reissuille, niin näet maailmaa.
Ei ole kuuleman mukaan rahaa.Vaati minua kustantamaan reissun, ja kun en sitä tehnyt, sanoi että "kiittämätön olet, vanhalle äidille, joka kohta kuolee"

Tuon jälkeen äiti on ollut tosi v....mainen ja ilkeä.en tiedä miten suhtautuis, kun välillä tulee morkkis ja välillä sapettaa ihan älyttömästi.

Lue lisää

Meillä vanhempani hermostui ja kiukutteli, kun muutin perheineni ulkomaille. Se ratkaisu ei ollut heidän mieleen.

Niinpä niin, lapsen - myös aikuisen ja naimisisissa olevan "lapsen" - tärkein tehtävä näkyy olevan kuunnella ja sietää vanhempansa kiukuttelua, manipulointia, ilkeilyä ja aliarviointia loputtomasti. Jos ei siedä, on huono lapsi.

Ainoa ratkaisu tällaiseen ja keino säilyttää mielenterveys on ottaa ero näistä ilkeistä ihmisistä, vaikka he olisivatkin omat vanhempasi.

nimullakin kirjoitti:

Aika kornia, että ensin lapsuudessa nimiteltiin vaikka miksi, ja aikuisena pilkattiin ja nimiteltiin..

Nyt sitten, kun yrittää elää jonkinlaista normaalia elämää, niin äidillä on uudet nimitykset taas käytössä.

Minua äiti sanoo nimillä luopio, kiittämätön,älyvapaa ja riivattu.

Siis eikö tämä haukkuminen lopu koskaan??? keksiikö äiti näitä rumia , halventavia nimityksiä hamaan hautaan saakka??!!
Tämä niin masentaa.

äidistä on paljastunut todellinen piru senjälkeen, kun en mennyt kesälomaani viettämään hänen luokseen.Olin kuitenkin viikon, mutta olisi pitäönyt olla koko loma siellä, se ei riittänyt. Tai ainakin olisi pitänyt ottaa hänet sitten mukaan ja ajeluttaa ympäri suomen ja käydä siellä ja täällä...puuuh...

Sanoin, että mulla on muut suunnitelmat, mene eläkeläisten reissuille, niin näet maailmaa.
Ei ole kuuleman mukaan rahaa.Vaati minua kustantamaan reissun, ja kun en sitä tehnyt, sanoi että "kiittämätön olet, vanhalle äidille, joka kohta kuolee"

Tuon jälkeen äiti on ollut tosi v....mainen ja ilkeä.en tiedä miten suhtautuis, kun välillä tulee morkkis ja välillä sapettaa ihan älyttömästi.

Lue lisää

Olen ihan hirveä kun en ole joka viikonloppu matkustanut Ruotsista Suomeen palvelemaan äitiäni.

Joopa joo. Niinhän sitä luulis... Missähän välissä hoitaisin oman elämäni, jos keskittyisin jonkun ilkeän naisihmisen elämään? Joka ei silti olisi ikinä tyytyväinen?

Ja miten hienosyistä se minunkin mollaamiseni on väliin ollut, miten joku ihminen keksiikin aina vain uusia tapoja kiusata OMAA TYTÄRTÄÄN? Väliin on kyllä sanonut suoraankin, että olen aivan hirveä ja miten mukamas VOIN edes olla hänen tyttärensä, hänhän on KAIKKENSA uhrannut jne jne...

Ne kiusaamistavat ovat olleet kyllä niin moninaiset, ja se hirveä KIEROUS myös. Ei yhtään auta, jos vaikka keksii jonkin vastaustavan etukäteen johonkin entiseen v***tuiluun, sillä se nainen kyllä keksi aina erilaisia uusia tapoja. Aina olen mennyt mykäksi, ensinnäkin jostain ääliömäisestä, järjettömästä syytöksestä, ja sitten vielä siitä äärimmäisestä röyhkeydestä. Se on ollut kyllä aivan hirveää. Joku vikkeläsanaisempi olisi varmaan pärjännyt paremmin, mutta minuthan kasvatettiin ns. kiltiksi. Sanoisin näin jälkeenpäin, että ovimatoksi.

Kaiken huippu oli kyllä se, kun olin täysin väsynyt yrittäessäni lukea yliopistossa (ei ole helppoa enää näin vanhana) ja mieheni makasi sairaalassa sydänleikkauksessa. Äitiäni kiinnosti VAIN oma elämänsä ja se, että kun "kukaan ei käy hänen mattojansa puistelemassa". Että sellaista tukea äidiltä tyttärelle.

Arvatkaa kuin loppuun palanut ja uupunut olin, ennen kuin tajusin panna stopin. Kääk siis miksi en tajunnut tehdä sitä jo 20 vuotta sitten? Samanlaista syyllistämistähän se on ollut ihan koko ajan, niin kauan kuin muistan.

Mistä tuommoisia ilkimyksiä oikein poikii? Ja mitä ihmeen hyötyä he siitä jatkuvasta ilkeilystään oikein saavat? Miten voi nauttia kun näkee että loukkaa toista, usein oikein pahasti, ja sitten vain seuraavassa lauseessa taas kehtaa vaatia jotakin hommanhoitoa ja muistaa AINA huomauttaa omasta kuolemastaan. Vaikka olisi vasta nelikymppinen.

Hirveitä ihmisiä, joiden ei pitäisi hankkia lapsia lainkaan.

käydä puistelemassa... kirjoitti:

Olen ihan hirveä kun en ole joka viikonloppu matkustanut Ruotsista Suomeen palvelemaan äitiäni.

Joopa joo. Niinhän sitä luulis... Missähän välissä hoitaisin oman elämäni, jos keskittyisin jonkun ilkeän naisihmisen elämään? Joka ei silti olisi ikinä tyytyväinen?

Ja miten hienosyistä se minunkin mollaamiseni on väliin ollut, miten joku ihminen keksiikin aina vain uusia tapoja kiusata OMAA TYTÄRTÄÄN? Väliin on kyllä sanonut suoraankin, että olen aivan hirveä ja miten mukamas VOIN edes olla hänen tyttärensä, hänhän on KAIKKENSA uhrannut jne jne...

Ne kiusaamistavat ovat olleet kyllä niin moninaiset, ja se hirveä KIEROUS myös. Ei yhtään auta, jos vaikka keksii jonkin vastaustavan etukäteen johonkin entiseen v***tuiluun, sillä se nainen kyllä keksi aina erilaisia uusia tapoja. Aina olen mennyt mykäksi, ensinnäkin jostain ääliömäisestä, järjettömästä syytöksestä, ja sitten vielä siitä äärimmäisestä röyhkeydestä. Se on ollut kyllä aivan hirveää. Joku vikkeläsanaisempi olisi varmaan pärjännyt paremmin, mutta minuthan kasvatettiin ns. kiltiksi. Sanoisin näin jälkeenpäin, että ovimatoksi.

Kaiken huippu oli kyllä se, kun olin täysin väsynyt yrittäessäni lukea yliopistossa (ei ole helppoa enää näin vanhana) ja mieheni makasi sairaalassa sydänleikkauksessa. Äitiäni kiinnosti VAIN oma elämänsä ja se, että kun "kukaan ei käy hänen mattojansa puistelemassa". Että sellaista tukea äidiltä tyttärelle.

Arvatkaa kuin loppuun palanut ja uupunut olin, ennen kuin tajusin panna stopin. Kääk siis miksi en tajunnut tehdä sitä jo 20 vuotta sitten? Samanlaista syyllistämistähän se on ollut ihan koko ajan, niin kauan kuin muistan.

Mistä tuommoisia ilkimyksiä oikein poikii? Ja mitä ihmeen hyötyä he siitä jatkuvasta ilkeilystään oikein saavat? Miten voi nauttia kun näkee että loukkaa toista, usein oikein pahasti, ja sitten vain seuraavassa lauseessa taas kehtaa vaatia jotakin hommanhoitoa ja muistaa AINA huomauttaa omasta kuolemastaan. Vaikka olisi vasta nelikymppinen.

Hirveitä ihmisiä, joiden ei pitäisi hankkia lapsia lainkaan.

Lue lisää

on minulle todella hyvä ja ainut tuki ja turva maan päällä.
Minut oli kasvatettu siihen, että äiti on kaiken keskipiste.Ei sitä saanut, eikä osannutkaan kyllä, kyseenalaistaa, ei ikinä.
Lapsena oppi kunnioittamaan ja pelkäämään äidin vihaa ja raivokohtauksia, aikuisena niitä varoi tietysti ihan automaattisesti, vaikka en kyllä itse huomannut omaa käytöstäni.
Äidille piti olla mieliksi, aina.

Ei sitä välittänyt, vaikka äiti pilkkasi, piti vaan nauraa mikana, niinkuin hyvällekin vitsille.
Sisimmässään kumminkin oli tuskaa, jota ei osannut yhdistää äidin aiheuttamaksi.

Nyt on niin helppo olla, kun on tajunnut kaiken.Ei äidin sanat enää satu, vaikka muutoin sitä kyllä suree menetettyä lapsuuttaan, nuoruuttaan ja parasta aikuisikäänsä...
Olisi voinut olla niin toisin...niin toisin..

käydä puistelemassa... kirjoitti:

Olen ihan hirveä kun en ole joka viikonloppu matkustanut Ruotsista Suomeen palvelemaan äitiäni.

Joopa joo. Niinhän sitä luulis... Missähän välissä hoitaisin oman elämäni, jos keskittyisin jonkun ilkeän naisihmisen elämään? Joka ei silti olisi ikinä tyytyväinen?

Ja miten hienosyistä se minunkin mollaamiseni on väliin ollut, miten joku ihminen keksiikin aina vain uusia tapoja kiusata OMAA TYTÄRTÄÄN? Väliin on kyllä sanonut suoraankin, että olen aivan hirveä ja miten mukamas VOIN edes olla hänen tyttärensä, hänhän on KAIKKENSA uhrannut jne jne...

Ne kiusaamistavat ovat olleet kyllä niin moninaiset, ja se hirveä KIEROUS myös. Ei yhtään auta, jos vaikka keksii jonkin vastaustavan etukäteen johonkin entiseen v***tuiluun, sillä se nainen kyllä keksi aina erilaisia uusia tapoja. Aina olen mennyt mykäksi, ensinnäkin jostain ääliömäisestä, järjettömästä syytöksestä, ja sitten vielä siitä äärimmäisestä röyhkeydestä. Se on ollut kyllä aivan hirveää. Joku vikkeläsanaisempi olisi varmaan pärjännyt paremmin, mutta minuthan kasvatettiin ns. kiltiksi. Sanoisin näin jälkeenpäin, että ovimatoksi.

Kaiken huippu oli kyllä se, kun olin täysin väsynyt yrittäessäni lukea yliopistossa (ei ole helppoa enää näin vanhana) ja mieheni makasi sairaalassa sydänleikkauksessa. Äitiäni kiinnosti VAIN oma elämänsä ja se, että kun "kukaan ei käy hänen mattojansa puistelemassa". Että sellaista tukea äidiltä tyttärelle.

Arvatkaa kuin loppuun palanut ja uupunut olin, ennen kuin tajusin panna stopin. Kääk siis miksi en tajunnut tehdä sitä jo 20 vuotta sitten? Samanlaista syyllistämistähän se on ollut ihan koko ajan, niin kauan kuin muistan.

Mistä tuommoisia ilkimyksiä oikein poikii? Ja mitä ihmeen hyötyä he siitä jatkuvasta ilkeilystään oikein saavat? Miten voi nauttia kun näkee että loukkaa toista, usein oikein pahasti, ja sitten vain seuraavassa lauseessa taas kehtaa vaatia jotakin hommanhoitoa ja muistaa AINA huomauttaa omasta kuolemastaan. Vaikka olisi vasta nelikymppinen.

Hirveitä ihmisiä, joiden ei pitäisi hankkia lapsia lainkaan.

Lue lisää

On hyvin yleistä näillä tämän tyypin äideillä.

Siitä huomautellaan ohimennen, sivulauseissa...hyvin tavallistenkin asioiden yhteydessä. Mutta yleensä se on valttikortti silloin, kun muu ei enää tepsi.

Äitini ainakin osaa näytellä puolikuollutta ihan kevyesti. Se on ihan hullun näköistä, ei se itsekään tajua miltä se oikeasti näyttää!

Istuu tai makaa sohvalla silmät ummessa ja hengittää hyvin, hyvin harvakseltaan ja välillä näyttää jopa tajuttomalta.hiljaa, lähes kuulumattomalla äänellä sitten sanoo, että "taitaa loppu tulla kohta, miten alkoikin näin heikottaa.."
Erään kerran kävi hassusti, kun juuri oli tämä kyseinen näytös meneillään, niin ovikello soi, ja äiti pinkaisi ovelle ja mutisi vihaisena että" kuka sieltä nyt justiinsa tulee...!"
Aika nopea muutos, kun ekaksi on kuoleman porteilla ja ovikellon ääni "herättää kuolleista" :D

Tuo oli ihan kamalaa aikoinaan, kun todella uskoi noihin "kohtauksiin".
Nykyisin ei enää tee edes tuota mulle, kun tietää, että en kepilläkään koskis, vaikka miten esittäis.
Jos joskus onkin sitten tosi kyseessä, niin voi jäädä ilman apua. Miettisi sitä.

käydä puistelemassa... kirjoitti:

Olen ihan hirveä kun en ole joka viikonloppu matkustanut Ruotsista Suomeen palvelemaan äitiäni.

Joopa joo. Niinhän sitä luulis... Missähän välissä hoitaisin oman elämäni, jos keskittyisin jonkun ilkeän naisihmisen elämään? Joka ei silti olisi ikinä tyytyväinen?

Ja miten hienosyistä se minunkin mollaamiseni on väliin ollut, miten joku ihminen keksiikin aina vain uusia tapoja kiusata OMAA TYTÄRTÄÄN? Väliin on kyllä sanonut suoraankin, että olen aivan hirveä ja miten mukamas VOIN edes olla hänen tyttärensä, hänhän on KAIKKENSA uhrannut jne jne...

Ne kiusaamistavat ovat olleet kyllä niin moninaiset, ja se hirveä KIEROUS myös. Ei yhtään auta, jos vaikka keksii jonkin vastaustavan etukäteen johonkin entiseen v***tuiluun, sillä se nainen kyllä keksi aina erilaisia uusia tapoja. Aina olen mennyt mykäksi, ensinnäkin jostain ääliömäisestä, järjettömästä syytöksestä, ja sitten vielä siitä äärimmäisestä röyhkeydestä. Se on ollut kyllä aivan hirveää. Joku vikkeläsanaisempi olisi varmaan pärjännyt paremmin, mutta minuthan kasvatettiin ns. kiltiksi. Sanoisin näin jälkeenpäin, että ovimatoksi.

Kaiken huippu oli kyllä se, kun olin täysin väsynyt yrittäessäni lukea yliopistossa (ei ole helppoa enää näin vanhana) ja mieheni makasi sairaalassa sydänleikkauksessa. Äitiäni kiinnosti VAIN oma elämänsä ja se, että kun "kukaan ei käy hänen mattojansa puistelemassa". Että sellaista tukea äidiltä tyttärelle.

Arvatkaa kuin loppuun palanut ja uupunut olin, ennen kuin tajusin panna stopin. Kääk siis miksi en tajunnut tehdä sitä jo 20 vuotta sitten? Samanlaista syyllistämistähän se on ollut ihan koko ajan, niin kauan kuin muistan.

Mistä tuommoisia ilkimyksiä oikein poikii? Ja mitä ihmeen hyötyä he siitä jatkuvasta ilkeilystään oikein saavat? Miten voi nauttia kun näkee että loukkaa toista, usein oikein pahasti, ja sitten vain seuraavassa lauseessa taas kehtaa vaatia jotakin hommanhoitoa ja muistaa AINA huomauttaa omasta kuolemastaan. Vaikka olisi vasta nelikymppinen.

Hirveitä ihmisiä, joiden ei pitäisi hankkia lapsia lainkaan.

Lue lisää

Otapa nyt tällainen ajattelutapa, että nämä luonnehäiriöiset äidit (ihmiset) nauttivat, saavat siis kicksejä, siitä, että voivat kiusata lähimmäisiään.
Se on heille tarpeellista ja tärkeätä elämäneliksiiriä.

Meidän normaalien suoraviivainen ajattelutapa ja heidän kieroutunut ja vääristynyt ajattelutapa eivät koskaan tule tavoittamaan toisiaaan.

He ovat mielestään täydellisiä, heissä ei ole mitään vikaa.
Siksi kaikki viat ja puuttet ovatkin näiden luonnehäiriöisten ulkopuolisissa ihmisissä,
esimerkiksi perheenjäsenissä, ystävättärissä ja työtovereissa.

Heillä ei ole omaatuntoa, ei tunne-elämää ("näyttelevät" kyllä hyvin eri tunnetiloja), eikä syyllisyyttä.

Eivät pyydä koskaan anteeksi (miksi pitäisi, hehän ovat täydellisiä...).

"Herkuttelevat" sillä, että toisilla menee huonosti tai on epäonnea asioissa. Kääntävät vielä mielellään puukkoa haavassa.
Heillä ei ole minkäänlaista kykyä empatiaan.

Ei kannata koskaan odottaa minkäänlaista
myötätunnon ilmausta.

Ovat kovia kadehtimaan, moittimaan ja arvostelemaan ympäristöä. Muistakaa - hehän ovat aina oikeassa ja heillä on ainoa oikea mielipide.

Ennemmin tai myöhemmin kuluttavat ympäristön ihmisten voimat loppuun. he vaan mennä porskuttavat eteenpäin.

Todellisuudessa heillä on tavattoman heikko itsetunto,jota yrittävät kompensoida yltiöröyhkeällä käytöksellään.

Tämäntyyppiset luonnehäiriöt syntyvät näiden ihmisten lapsuudenkodissa jo varhaisessa lapsuusvaiheessa,kun he eivät saa tarpeeksi (tai ollenkaan) lapsen eri vaiheisiin
kuuluvaa välttämätöntä hoivaa ja hoitoa vanhemmiltaan.

vie voimat ympäristöltä kirjoitti:

Otapa nyt tällainen ajattelutapa, että nämä luonnehäiriöiset äidit (ihmiset) nauttivat, saavat siis kicksejä, siitä, että voivat kiusata lähimmäisiään.
Se on heille tarpeellista ja tärkeätä elämäneliksiiriä.

Meidän normaalien suoraviivainen ajattelutapa ja heidän kieroutunut ja vääristynyt ajattelutapa eivät koskaan tule tavoittamaan toisiaaan.

He ovat mielestään täydellisiä, heissä ei ole mitään vikaa.
Siksi kaikki viat ja puuttet ovatkin näiden luonnehäiriöisten ulkopuolisissa ihmisissä,
esimerkiksi perheenjäsenissä, ystävättärissä ja työtovereissa.

Heillä ei ole omaatuntoa, ei tunne-elämää ("näyttelevät" kyllä hyvin eri tunnetiloja), eikä syyllisyyttä.

Eivät pyydä koskaan anteeksi (miksi pitäisi, hehän ovat täydellisiä...).

"Herkuttelevat" sillä, että toisilla menee huonosti tai on epäonnea asioissa. Kääntävät vielä mielellään puukkoa haavassa.
Heillä ei ole minkäänlaista kykyä empatiaan.

Ei kannata koskaan odottaa minkäänlaista
myötätunnon ilmausta.

Ovat kovia kadehtimaan, moittimaan ja arvostelemaan ympäristöä. Muistakaa - hehän ovat aina oikeassa ja heillä on ainoa oikea mielipide.

Ennemmin tai myöhemmin kuluttavat ympäristön ihmisten voimat loppuun. he vaan mennä porskuttavat eteenpäin.

Todellisuudessa heillä on tavattoman heikko itsetunto,jota yrittävät kompensoida yltiöröyhkeällä käytöksellään.

Tämäntyyppiset luonnehäiriöt syntyvät näiden ihmisten lapsuudenkodissa jo varhaisessa lapsuusvaiheessa,kun he eivät saa tarpeeksi (tai ollenkaan) lapsen eri vaiheisiin
kuuluvaa välttämätöntä hoivaa ja hoitoa vanhemmiltaan.

Lue lisää

mutta äitini ei ole koskaan kertonut mitään lapsuudestaan, ei hyvää eikä pahaa.
Ihan muutamalla sanalla ohimennen kommentoinut jotain.
Mutta yleensä jos, aiheesta on jotein puhetta ollut, niin se on ollut naapurien ja sukulaisten arvostelua ja moittimista.
Esim, kaikki äitin lapsuudenkodin naapurit olivat kaikki ihan paskoja tyyppejä.

Mitenkähän , kun äidin aikuisiän naapuritkin sattuivat olemaan aina ne paskimmat, mitä vaan löytyy...
..samoin minun, vaikka missä olen asunut, niin äiti on haukkunu kaikki naapurit ja kieltänyt olemasta heidän kanssaan tekemisissä.

kumma juttu kirjoitti:

mutta äitini ei ole koskaan kertonut mitään lapsuudestaan, ei hyvää eikä pahaa.
Ihan muutamalla sanalla ohimennen kommentoinut jotain.
Mutta yleensä jos, aiheesta on jotein puhetta ollut, niin se on ollut naapurien ja sukulaisten arvostelua ja moittimista.
Esim, kaikki äitin lapsuudenkodin naapurit olivat kaikki ihan paskoja tyyppejä.

Mitenkähän , kun äidin aikuisiän naapuritkin sattuivat olemaan aina ne paskimmat, mitä vaan löytyy...
..samoin minun, vaikka missä olen asunut, niin äiti on haukkunu kaikki naapurit ja kieltänyt olemasta heidän kanssaan tekemisissä.

Lue lisää

Niinpä niin, ei kertonut minunkaan äitini lapsuudestaan, vaikka aivan erityisesti pyysin.
Halusi kuvailla vaan kotinsa kaunista sijaintipaikkaa (vesistön rannalla) ja kesien ihanuutta.

Jälkeenpäin olen siten summannut mielessäni millaista se elämä on ollut, kun lapsia tuli yksi melkein joka vuosi, oli karjaa ja sellaista tavanomaista maalaiselämää.

Ehkäpä lapsuus on heille niin vaikea paikka, etteivät ryhdy sitä erityisesti muistelemaan - näin arveli psykoterapeuttini,kun asiasta hänelle kerroin.
Narsistien oireilun ja koko "taudin" aiheuttajanhan on pilalle mennyt lapsuus,kun se narsistivanhempi ei ole lapsena saanut kotonaan
ikäkaudelleen tarpeellista hoitoa ja hoivaa eli hänet on aina "ohitettu".
Vanhemmilla on ollut jotain tärkeämpää: kotitöitä, karjanhoitoa, nuorempien lasten hoivaamista, puutarhanhoitoa yms.

Tätä huomionpuutetta narsisit maksattavat ja ulosmittaavat meiltä lähiympäristöltään koko ikänsä. Lopulta mikään ei riitä...
me syyttömät kieroutuneen ihmisen lähiomasiet saamme siten maksaa todella "pitkän laskun" siitä, että jotain on mennyt ratkaisevalla tavalla pieleen narsistivanhemman lapsuudessa.

Niinhän Raamattukin sanoo, että isien ja äitien pahat teot kostautuvat kolmanteen ja neljänteen polveen. Universaalia tietoa.

laskun maksaja kirjoitti:

Niinpä niin, ei kertonut minunkaan äitini lapsuudestaan, vaikka aivan erityisesti pyysin.
Halusi kuvailla vaan kotinsa kaunista sijaintipaikkaa (vesistön rannalla) ja kesien ihanuutta.

Jälkeenpäin olen siten summannut mielessäni millaista se elämä on ollut, kun lapsia tuli yksi melkein joka vuosi, oli karjaa ja sellaista tavanomaista maalaiselämää.

Ehkäpä lapsuus on heille niin vaikea paikka, etteivät ryhdy sitä erityisesti muistelemaan - näin arveli psykoterapeuttini,kun asiasta hänelle kerroin.
Narsistien oireilun ja koko "taudin" aiheuttajanhan on pilalle mennyt lapsuus,kun se narsistivanhempi ei ole lapsena saanut kotonaan
ikäkaudelleen tarpeellista hoitoa ja hoivaa eli hänet on aina "ohitettu".
Vanhemmilla on ollut jotain tärkeämpää: kotitöitä, karjanhoitoa, nuorempien lasten hoivaamista, puutarhanhoitoa yms.

Tätä huomionpuutetta narsisit maksattavat ja ulosmittaavat meiltä lähiympäristöltään koko ikänsä. Lopulta mikään ei riitä...
me syyttömät kieroutuneen ihmisen lähiomasiet saamme siten maksaa todella "pitkän laskun" siitä, että jotain on mennyt ratkaisevalla tavalla pieleen narsistivanhemman lapsuudessa.

Niinhän Raamattukin sanoo, että isien ja äitien pahat teot kostautuvat kolmanteen ja neljänteen polveen. Universaalia tietoa.

Lue lisää

äitiäni.
Ihan sama mitä sillä on ollut lapsuudessa, sen ei olisi tarvinnut kostaa sitä minulle.

Enhän minäkään ole kohdellut omia lapsiani, niinkuin äiti on kohdellut minua.
Kyllä sen kierteen voi katkaista.

Omat virheeni olen tehnyt minäkin, mutta ei kai virheetöntä kasvattajaa olekaan? ei voi olla onnistunut niin täydellisesti, että ei mitään vikaa olisi.
Luonnevikaisen äidin "kasvatus" sensijaan...se on kauheaa, se on jotain, mistä ei halua puhua...se on jotain, missä ei ole mitään hyvää eikä kaunista, se on kylmää ja tunteetonta.

Lapset ovat tällaiselle äidille vain esineitä, materiaa...eivät eläviä olentoja ensinkään.
Tällaisen äidin lapsena olo on painajaista, loputonta painajaista, joka ei pääty, ei ikinä.
Vaikka äidistä pääsisi eroon, niin on muistot, jotka piinaavat..päivin ,öin...aina.

sääliä kirjoitti:

äitiäni.
Ihan sama mitä sillä on ollut lapsuudessa, sen ei olisi tarvinnut kostaa sitä minulle.

Enhän minäkään ole kohdellut omia lapsiani, niinkuin äiti on kohdellut minua.
Kyllä sen kierteen voi katkaista.

Omat virheeni olen tehnyt minäkin, mutta ei kai virheetöntä kasvattajaa olekaan? ei voi olla onnistunut niin täydellisesti, että ei mitään vikaa olisi.
Luonnevikaisen äidin "kasvatus" sensijaan...se on kauheaa, se on jotain, mistä ei halua puhua...se on jotain, missä ei ole mitään hyvää eikä kaunista, se on kylmää ja tunteetonta.

Lapset ovat tällaiselle äidille vain esineitä, materiaa...eivät eläviä olentoja ensinkään.
Tällaisen äidin lapsena olo on painajaista, loputonta painajaista, joka ei pääty, ei ikinä.
Vaikka äidistä pääsisi eroon, niin on muistot, jotka piinaavat..päivin ,öin...aina.

Lue lisää

Kai se menee jotenkin niin, että kostetaan sille joka on jotenkin itsensä "alapuolella" eli lapselle, lemmikille tms.
Mennään siis yli siitä mistä aita on matalin.
Pienimmän vastuksen tietä.

Oikeasti narsistin pitäisi puhua asiansa ja suhteensa selväksi sen hankalan vanhempansa kanssa.
Sanoa selvästi ja suorasanaisesti, että missä meni pieleen koko kasvatushomma. Kaikkea muuta, ainakin meillä.
Tekopyhää, mukamas kunnioittavaa ja samalla manipuloivaa käytöstä narsistilta isoäitiäni
(= omaa vanhempaansa) kohtaan.

Ja minua kohtaan sitä elämänmittaista kaunaa, kiukkua ja katkeruutta. Vihaa, nöyryyttämistä
ja aliarvioimista.
Siitä hän sai elämänenergiansa.
Lapsi tehtiin nähdäkseni omaa elämäntilannetta pönkittämään (tulee siis arvostusta suvulta ja ympäristöltä). Lapsi on ollut lähinnä väline
tai oman egon jatke, mihin minä en suostunut ja siitäkös riittaa riiti.

Ja välillä on tuntunut siltä, että kunnon isäntä kohtelee lemmmikkikoiraansakin paremmin kuin mitä meidän perheessä kohdeltiin lasta.

Nyt aikuisena koen, että olin ja olen suurinpiirtein vanhempieni pahan olon likasanko, kynnysmatto ja perheen musta lammas,josta sopi syytellä aina ja kaikesta.

On kyllä varsinan kohtalo syntyä narsistiperheen lapseksi. Eihän sitä voi koskaan kaikkea oikein sanoiksi selittää.....

Totta puhuakseni on vielä todettava, että kaikesta kokemastani huolimatta olen aivan yhteiskuntakelpoinen kaski-ikäinen kansalainen,jolla on hyvä koulutus ja kunnon perhe sekä nykyisin aivan suotuisat olosuhteet.

Välit lapsuudenkotiin ovat käytännössä poikki.

sääliä kirjoitti:

äitiäni.
Ihan sama mitä sillä on ollut lapsuudessa, sen ei olisi tarvinnut kostaa sitä minulle.

Enhän minäkään ole kohdellut omia lapsiani, niinkuin äiti on kohdellut minua.
Kyllä sen kierteen voi katkaista.

Omat virheeni olen tehnyt minäkin, mutta ei kai virheetöntä kasvattajaa olekaan? ei voi olla onnistunut niin täydellisesti, että ei mitään vikaa olisi.
Luonnevikaisen äidin "kasvatus" sensijaan...se on kauheaa, se on jotain, mistä ei halua puhua...se on jotain, missä ei ole mitään hyvää eikä kaunista, se on kylmää ja tunteetonta.

Lapset ovat tällaiselle äidille vain esineitä, materiaa...eivät eläviä olentoja ensinkään.
Tällaisen äidin lapsena olo on painajaista, loputonta painajaista, joka ei pääty, ei ikinä.
Vaikka äidistä pääsisi eroon, niin on muistot, jotka piinaavat..päivin ,öin...aina.

Lue lisää

Kai se menee jotenkin niin, että kostetaan sille joka on jotenkin itsensä "alapuolella" eli lapselle, lemmikille tms.
Mennään siis yli siitä mistä aita on matalin.
Pienimmän vastuksen tietä.

Oikeasti narsistin pitäisi puhua asiansa ja suhteensa selväksi sen hankalan vanhempansa kanssa.
Sanoa selvästi ja suorasanaisesti, että missä meni pieleen koko kasvatushomma. Kaikkea muuta, ainakin meillä.
Tekopyhää, mukamas kunnioittavaa ja samalla manipuloivaa käytöstä narsistilta isoäitiäni
(= omaa vanhempaansa) kohtaan.

Ja minua kohtaan sitä elämänmittaista kaunaa, kiukkua ja katkeruutta. Vihaa, nöyryyttämistä
ja aliarvioimista.
Siitä hän sai elämänenergiansa.
Lapsi tehtiin nähdäkseni omaa elämäntilannetta pönkittämään (tulee siis arvostusta suvulta ja ympäristöltä). Lapsi on ollut lähinnä väline
tai oman egon jatke, mihin minä en suostunut ja siitäkös riittaa riiti.

Ja välillä on tuntunut siltä, että kunnon isäntä kohtelee lemmmikkikoiraansakin paremmin kuin mitä meidän perheessä kohdeltiin lasta.

Nyt aikuisena koen, että olin ja olen suurinpiirtein vanhempieni pahan olon likasanko, kynnysmatto ja perheen musta lammas,josta sopi syytellä aina ja kaikesta.

On kyllä varsinan kohtalo syntyä narsistiperheen lapseksi. Eihän sitä voi koskaan kaikkea oikein sanoiksi selittää.....

Totta puhuakseni on vielä todettava, että kaikesta kokemastani huolimatta olen aivan yhteiskuntakelpoinen kaski-ikäinen kansalainen,jolla on hyvä koulutus ja kunnon perhe sekä nykyisin aivan suotuisat olosuhteet.

Välit lapsuudenkotiin ovat käytännössä poikki.

aivan kauheaa kirjoitti:

Kai se menee jotenkin niin, että kostetaan sille joka on jotenkin itsensä "alapuolella" eli lapselle, lemmikille tms.
Mennään siis yli siitä mistä aita on matalin.
Pienimmän vastuksen tietä.

Oikeasti narsistin pitäisi puhua asiansa ja suhteensa selväksi sen hankalan vanhempansa kanssa.
Sanoa selvästi ja suorasanaisesti, että missä meni pieleen koko kasvatushomma. Kaikkea muuta, ainakin meillä.
Tekopyhää, mukamas kunnioittavaa ja samalla manipuloivaa käytöstä narsistilta isoäitiäni
(= omaa vanhempaansa) kohtaan.

Ja minua kohtaan sitä elämänmittaista kaunaa, kiukkua ja katkeruutta. Vihaa, nöyryyttämistä
ja aliarvioimista.
Siitä hän sai elämänenergiansa.
Lapsi tehtiin nähdäkseni omaa elämäntilannetta pönkittämään (tulee siis arvostusta suvulta ja ympäristöltä). Lapsi on ollut lähinnä väline
tai oman egon jatke, mihin minä en suostunut ja siitäkös riittaa riiti.

Ja välillä on tuntunut siltä, että kunnon isäntä kohtelee lemmmikkikoiraansakin paremmin kuin mitä meidän perheessä kohdeltiin lasta.

Nyt aikuisena koen, että olin ja olen suurinpiirtein vanhempieni pahan olon likasanko, kynnysmatto ja perheen musta lammas,josta sopi syytellä aina ja kaikesta.

On kyllä varsinan kohtalo syntyä narsistiperheen lapseksi. Eihän sitä voi koskaan kaikkea oikein sanoiksi selittää.....

Totta puhuakseni on vielä todettava, että kaikesta kokemastani huolimatta olen aivan yhteiskuntakelpoinen kaski-ikäinen kansalainen,jolla on hyvä koulutus ja kunnon perhe sekä nykyisin aivan suotuisat olosuhteet.

Välit lapsuudenkotiin ovat käytännössä poikki.

Lue lisää

>Tekopyhää, mukamas kunnioittavaa ja samalla manipuloivaa käytöstä narsistilta isoäitiäni
(= omaa vanhempaansa) kohtaan.<


meilläkin äiti oli sitä ikäpolvea, että vanhempiaan piti "teititellä".

Ja sehän sitten vasta hullulle kuulosti, kun äiti haukkui ja parjasi ommaa äitiään, kuitenkin kohteliaasti teititellen samalla!! :D

Jottain hauskaakin siis on muistoissa.