Kun mies lähtee armeijaan

hei, minun mieheni palasi tänään vuoden kestäneeltä varusmiespalvelukselta. usko pois jälkeen päin huomaat ajan mennen nopeasti ja koko armeija aika vain vahvistaa teidän suhdetta jos pidätte siitä huolta. eli viikonloppuina kannattaa tehdä asioita yhdessä, muuten voi vieraantua toisesta. sinä kestät, vaikka ensimmäiset viikot voivat olla yhtä itkua.. ja aina kun hän käy kotona ja lähtee, tuntuu se pahalta.. mutta puolessa vuodessa sinä kasvat henkisesti paljon, tulet vahvemmaksi ja itsenäisemmäksi. toivotan teille onnea ja muistakaan että erossa olo herättää teissä uudenlaisia tunteita toisianne kohtaan.

nim, kokemusta on

Tämä oma tapaukseni on todella tuore, tavattiin vasta juhannuksena, mutta tunteet oli heti niin vahvalla pohjalla, että seurustelu alkoi välittömästi, etäsuhteena mennään siihen asti. Ikävä on aivan hirveä. tilannetta ainakaa auta, että mies asuu Oulussa ja on Kajaanissa intissä ja itse asun nykyisin Helsingissä.
Mutta yksi asia on varmaa, jos lakkaa ikävöimästä ja kaipaamasta, mihin toivoit helpotusta, nii sehän tarkottaa että tunteet rakasta kohtaan kuolee. Sen ikävän kans täytyy vaan oppia elämään. Kyllä me tää kestetää. Aah, hani pääsee lomalle ens viikolla, kaks viikkoa kun nähtii, tuntuu kuukaudelta.

Olen juuri samassa tilanteessa.
Poikaystäväni on 70prossan varmuudella vuoden. Sitä odotellessa...
Tulee olemaan todella tyhjää...

ei se intti oikeesti ees oo niin paha paikka mitä luullaan. se riippuu hyvin paljon suhteen osapuolista, miten se aika selvitään. joka asiasta ei kannata alkaa nipottaa. mies on tosi väsyny osan ajasta eikä jaksa ajatella miten sulla ois hyvä olo kun ite on väsy ja mahassa kurnii nälkä.

mun mies kotiutu perjantaina vuoden palveluksesta. tottakai se tuntu aluks pahalta, mut nyt vuoden jälkeen voi vaan ihmetellä miten nopeeta se sit menikään ohi. 6/9/12kk on kuitenkin niin pieni aika ihmisen elämässä, eikä varmasti kaada hyvää suhdetta :D

kärsivällisyyttä ja ymmärrystä kehiin. ja kannattaa opetella puhumaan armeijaa ja olla kiinnostunu miehen jutuista. se puhuu kuitenkin käytännössä vaan ja ainoastaan inttijuttuja, koska siellä ei oikeen muuta elämää oo.

meillä oli ennen inttiä takana 9kk seurustelua ja nyt se aika on lisääntyny vuodella eikä ikinä olla oltu näin onnellisia. molempia osapuolia armeija aika vaan itsenäistää ja molemmat oppii arvostamaan toisiaan enemmän. ikävä kasvattaa suhdetta. pitkän gineksen jälkeen on lopultakin niin ihana nähdä. ja loppupeleissä ne on aika hyvin lomilla. mun miehellä ei ollu kertaakaan tuplakinkkua, mutta sit toisaalta kiinnioloaikana en kertaakaan voinu käydä sotkussa moikkaamassa, koska mies palveli 200 kmn päässä, RUK:n aikana välimatka oli vielä suurempi.

keksikää joku uus harrastus, nähkää vanhoja kavereita enemmän. älkää jumittako kotiin. jos jumitatte niin etsikää netistä keskustelufoorumeita, joissa on ihmisiä samassa tilanteessa.

hyvin se menee! tsemppiä kaikille!

Mieheni lähti jo nyt, kun lupasi mennä vanhemmilleen syömään ja yöksi.
Kiitoksia paljon tuesta ja neuvoista =). Onneksi aloitan työharjoittelun viikon päästä niin ei ajatukset pyöri koko ajan toisessa.
Eilen pääsi itku, mutta tänään en kovin surullinen ole ollut. Pakko kai hyväksyä tosiasiat, mies menee inttiin, ja sillä siisti =).

Täällä kanssa mies lähti aamulla. Ikävä on nyt jo kova. Vuoden siellä meinaa olla. Tässä vaiheessa tuntuu että ensi kesään on todella pitkä aika. Kuitenkin tietää, että aika menee loppujen lopuksi nopeaan. Ja onhan meillä sitten koko loppuelämä aikaa sen jälkeen.

Minä menin inttiin v. 1972 ja tyttöystävä jäi odottamaan, lomille pääsin eka kerran 5 viikon jälkeen ja joka toinen viikonloppu oli keskim lomat. Itse olin 11 kk armeijassa ja välillä meillä molemmilla oli kova ikävä toisiamme. Nyt olemme olleet naimisissa 30 v ja ihanasti saaneet olla yhdessä. Inttiaika menee nopeasti ja miehesi tulee lomille aika usein, nyt on kännykät, s-postit joten helppo pitää yhteyttä. Silloin minun inttiaikanani nyk. vaimoni lähetti minulle aika kauniita rakkauskirjeitä jotka ovat minulla vieläkin tallessa. Res. ylil. vm. 1973

Näitä viestejä lukiessa huokaisin "helpotuksesta". Ei ollakaan ainoita, jotka itkeskelee edellisenä päivänä ja lähtöpäivänä. Minunkin poikakaveri lähti tänään ja nyt on jo ikävä. Viimenen viikonloppu vietettiin yhdessä ja viel jäin tänne miehen luo, et saan ennen töihin paluuta vähän rauhoittua, enkä itkeskele töissä.
Yritän itselleni hokea, että kyllä se puol vuotta menee äkkiä, mutta ainakin viel tänään se tuntuu ikuisuudelta. Sanoin myös poikakaverille, että "eikähän se ole ku leiri, joka kestää pidempää, ku joku viikon ripari ja jossa on kovempi kuri. Paikka täynnä poikia ja pyssyjä; pikkupojan unelma". Mä tiedän, että kun me tästä selvitään, niin selvitään mistä vain. "Kaiken se kestää, kaiken se kärsii".

Tietääkö kukaan noista vierailuajoista? Että kauanko kestää ja monelta suunnilleen alkaa, arkisin vai viikonloppuisin? =)
Odotan kovasti poiaystävältä viestiä, että "nyt voi soittaa" tai jotain =). Ei oo kuulunu suunnilleen mitään kullasta siitä lähtien kun armeijan leiviin astui =S.

Yhhy-yhy-yyy...niisk...ja nyt se on alkanut, puolen vuoden ikävä ja kaipuu.
Mulla tämä "sotaleskeksi" jääminen on jo toista kertaa ajankohtainen, mutta jumaliste niin nyt olen itkenyt ja ikävöinyt enemmän kuin olisin kuvitellutkaan.
Viime kerralla olin seurustellut exäni kanssa reilun vuoden kun se lähti armeijaan ja voin kertoa, mikään siinä suhteessa ei saanu mun oloa helpommaks ja paremmaks kuin se tieto, että sain olla viikonlopunkin ihan rauhassa. Siis nyt kun mulla on aivan ihana, mahtavin rakastavin ja rakastettavin mies, tajuan, että jo siinä vaiheessa olis varmaan hälyjen pitänyt soida kun oli parempi olo toisen ollessa tavoittamattomissa. Väkivaltaa, painostusta, tossuttamista, alkoholiongelmia ja vaikka mitä paskaa siinä oli. Sitten kun tämän nykyiseni tapasin pari vuotta tajusin, että olen täysin onneton ja voin itse valita toisin. Tein elämäni parhaan valinnan; jätin exän ja otin tulevan aviomieheni...joka prkl on nyt siis armeijassa!
....

Sama tilanne myös täällä,mies poissa ja ikävä suuri.Itku tulee välillä pakosti,vaikka yrittää kuinka ajatella muita asioita ja et nopeasti se aika menee ja... Vahvistaa varmasti pieni erossa olo,mutta ei nyt pysty järjellä ajattelemaan.Sydän on ihan rikki..yksinäinen ja surkea mieli.Jokainen ihminen on oma persoona,ja jokainen tuntee asiat eri tavoin-jollekkin erossa olo suunnilleen kaataa maailman,toinen taas ei ole moksiskaan.Kunnioittakaamme siis toisiamme ja jättäkäämme turhat haukkumiset pois.En itse ainakaan näe tarvetta alkaa suureen ääneen ihmettelemään tyyppiä,jota miehen poissaolo ei suuremmin hetkauta.
Minä rakastan ikävöiden.

rakas ollut intissä tammikuusta ja tuntuu välillä että sekoan tähän hommaan... vituttaa kympillä helvetin usein ja ongelmia parisuhteessa, ja ikävää, ja mietitään pettääkö se toinen, ja kaikkee muuta paskaa.............

Joo, luulin tosiaan, että olisin ihan täysin maassa. Ainakin alkuajan. Mut nyt tuntuu, että ei tää nyt niin kauheeta oo kuitenkaan. Sunnuntaina pääsee kultaa kattomaan ku on se omaistenpäivä. Vien sille jotain herkkuja sinne =D.
Kyllä tämän kestää.

Kyllä siitä selviää. Itse kävin armejan 8.1-6.7 ja harvoin näin kultaani, mutta lomat ja kun soitteli/textaili niin ne antaa voimia odotella. Puol vuotta menee nopeammin kuin luuleekaan.

Olin 18 ja mies 19 kun olimme 9kk erossa armeijan takia. Asuimme saman katon alla ja koko ajan yhdessä.. Olimme kolmisen vuotta sillon seurustelleet. No, alku oli hankalaa mutta kyllä se siitä helpotti. Armeijasta kun tuli niin vuoden päästä lähti rauhanturvaajaksi, puoli vuotta..no, siinä oli jo vähän tukalammat paikat kun kerran kuukaudessa nähtiin ja yhteydenpito oli lähinnä tekstiviestit ja sähköposti sekä huono puhelinlinja.. No, sekin meni jo rutiinilla sitten.

Nyt mies on koulussa toisella puolella suomea ja me täällä odotellaan sitä koiran ja vatsan asukkaan kanssa, joka syntyy ihan näillä hetkillä :) vuosi olis koulua jäljellä, vielä.. Nyt on toki kesälomalla. Halusin vain sanoa, että kaikkee tottuu :) Tsemppiä!

Voi ihanuus, hani soitti eilen ja kysy et enhän oo menos viikonloppuna mihinkää. Se oli pyytäny pidempää vapaata intistä ja tulee tänää Hkiin mun luo! Et aina ei meiän tyttöjen järjestää sitä yllätystä, miehetki osaa jos haluu.. =)
*leijailee ruusunpunasissa pilvissä*
Tsemii kohtalotovereille.

Mä yllätyin kuinka helposti rakkaan inttiin lähtö meni ku lähin ite suoraan töihin, mutta viime sunnuntaina piti lomien jäkee laskee kulta takas tuntu ihan karmeelta...Alkua oli saanu sulatella jo pitkään mut sit lomilta ei ois millää tahtonu laskea toista takas... sänkykin oli niin tyhjä...Tosin on ollu kiva huomata että myös toinen oottaa oikeesti sun näkemistä ja ei ollenkaan tunnu kaipaavan enää omaa aikaa...No jos se tästä... ei välimatka oo meitä ennenkään kaatanu...