Hei.
Kaipaisin mielipiteitänne te muut vauvakuumeilijat. :]
Ollaan mieheni kanssa seurusteltu vuoden ja nyt asutaan yhdessä, mutta vain väliaikaisesti, koska jatkan opintojani syyskuussa joutuen muuttamaan taas toiselle paikkakunnalle.
Olen 22v ja mieheni 24v. Suhteen alussa mies ilmoitti haluavansa piakkoin lapsia, koska haluaisi niitä nuorena. Silloin oudouksuin vielä ajatusta vauvoista, koska opinnot kesken (2v vielä jälellä AMK:ssa). Mutta nyt noin 4kk on ollut ihan kamala vauvakuume, joka on vaan aina pahentunut. Nykyisin näen useasti vauvaunia (omasta vauvasta tai että olen raskaana) ja vauvat pyörii mielessäni joka ikinen päivä ja joskus koko ajan. Vauvakuume vielä entisestään pahentunut, kun kuulin luokkakaverini olevan raskaana ja tietäväni, että opiskelusta voisi pitää taukoa ja jatkaa vaikka vuoden päästä..
Näiden kuukausien aikana on tullut vahva tunne, olisin valmis äidiksi. Otin asian puheeksi miehen kanssa ja hän olikin nyt sitä mieltä ettei olekaan valmis isäksi ja haluaisi odottaa, että saan koulun käytyä ja itse saisi vakituisen työpaikan (on osa-aikaisena tammikuuhun asti). Miehen mielestä ennen vauvaa täytisi saada hyvä työpaikka, ehkä isompi asunto... Miettii myös kuinka käy moottoripyörälleen, tulisiko siitä luopua?
Rahat olisi kyllä tiukemmalla ilman vakituista työpaikkaa, mutta onko vauvan onnellisuus ja hyvä vanhemmuus kiinni rahasta? Tuoko raha onnea? MIun mielestä ei. MItä mieltä olette? Asuntoasiakin järjestyisi, jos tulisin raskaaksi. tottakai muuttaisin taas miehen luokse tai mies muuttaisi opiskelupaikkakunnalleni, se ei ole ongelma.
MUtta kuinka voin elää tän vauvakuumeen kanssa, jos mies haluaa oottaa vielä 2 vuotta? Meneekö tää ohi? KOkemuksia?
Ainiin, en muistanut mainita, että ehkäisynä käytämme vain kondomia, koska pelottaa ehkäsypillereiden haittavaikutukset..
Salaa toivon tulevani raskaaksi ja 2kk sitten olin jo varma että olisi tärpännyt, mutta alkoikin kuukautiset, masennuin.. Mutta mitä jos tulisin raskaaksi ja mies ei olisi valmis isäksi? Olisiko se suhteemme loppu?
jos vaan jaksatte niin kommentoikaa jotain, kiitos! :]
Vauvakuumeilijat!
21
1320
Vastaukset
Itsellä on ollut kovia "vauvakuumepuuskia" ainakin kerran vuodessa viimeisten neljän vuoden ajan. Olemme olleet puolisoni kanssa pian 6 vuotta ja naimisiin menimme viime kedänä. Olen saman ikäinen kuin sinä, itsellä valmistumiseen 1-1.5 vuotta. Siihen asti olen päättänyt odottaa. Vakituiset työpaikat ym. tulevat heti valmistumisen jälkeen, jos ovat tullakseen. Sopivan elämäntilanteen ikuinen odottaminen voi tarkoittaa sitä, että sitä ei ehkä koskaan tule. Kunnianhimoinen toiveeni on, että saisin ensimmäisen lapseni ennen 25- vuotispäivääni=).
Jonkin verran on tietenkin hyvä itseään hillitä. Projektin tulee olla pariskunnan yhteinen, jos siis eletään parisuhteessa=mitään kieroilua en siis kannata.
Kyllä hormonit ovat mielenkiintoisia. Itsekin kidutan itseäni lukemalla vauvalehtiä ja rakentamalla pilvilinnoja ruusuisesta tulevaisuudesta perheen kanssa. Onneksi(?) järkikin on mukana ja tiedän,etteivät asiat mene aina niin kuin kuvittelee, lapsia ei ehkä koskaan tule, tai on muita ongelmia lasten tai parisuhteen kanssa... Maltan myös odottaa juuri tämän "järjen" takia.
Mutta kuten ehkä rivien välistä voi lukea, vauvakuumeen voi hallita, helppoa se ei todella ole. Mielestäni myöskään talousasioita ei pidä turhaan painottaa. Tietty vakaus on tietenkin jo hyvä asia. Nykyään joka tapauksessa "suunnitellaan" liikaa tulevaisuutta ja lastenhankintaa, mutta asioiden olisi hyvä joskus mennä omalla painollaan.
Raha ei tuo onnea, mielummin teen lapsia kuin elän yksin miljoonieni kanssa.
PS. Mistä e-pillereiden haittavaikutuksista puhut? Itsellä ei ole totisesti ollut mitään sivuvaikutuksia, mitä nyt muisti hieman temppuillut. Toki olen kuullut haitoista, mutta kokeilematta ei tiedä miten ne vaikuttavat juuri sinuun. Pillerit vaikuttavat toki joskus raskaaksi tulemiseen(hormonitasapainon löytyminen)niiden lopettamisen jälkeen.- Apua tarvitseva kuumeilija
Heips!
Ensiksi kiitos vastauksestasi. :)
Tavallaan kyllä tiedän mikä olisi järkevintä ja kuinka kannattaisi tulevaisuudessa toimia, mutta tuo vauvakuumeilu on tainnut hieman harhauduttaa järkeäkin siinä määrin, että alkaa epäilemään omia ajatuksiaan ja miettimään mitä jos voisi tehdäkkin asiat toisin..
Kun kerroin salaa haaveilevani, että tulisin raskaaksi, en todellakaan tarkoittanut, että käyttäisin jonkinlaisia vippaskonsteja. En kannata moisia. Olen ihan samaa mieltä, että lapsen hankkiminen täytyy olla pariskunnan yhteinen, vakaa päätös ja 100%. Sitä kuitenkin rakentaa itselleen niitä pilvilinnoja ja haaveilee vauvasta ja samalla ajattelee, jos kuitenkin voisi tulla raskaaksi..
Järki todellakin sanoo, että "odota vielä pari vuotta, että olet saanut opinnot loppuun" jne. Mutta mitä sen jälkeen? Tulee uusia tavotteita, täytyy saada vakituinen työ ja ansaita rahaa jemmaan, isompi asunto kenties jne. Olen sitäkin miettinyt, että olisiko opintojen aikana helpompi pitää vuoden taukoa kuin vakituisesta töistä. Olen opiskelemassa alalle, jolla ei ole edes paljon työpaikkoja. JOs ja kun vakituisen omanalan työpaikan saan, uskon että tulee olemaan paljon vaikeampaa äitiyslomalle lähtö..
Niin niistä ehkäisypillereistä.. En tarkoittanut mitään konkreettisia sivuvaikutuksia. Olen elämäni aikana joutunut syömään jo niin paljon lääkkeitä, että en vaan haluaisi taas alkaa pilereitä popsia joka ikinen päivä. Kuukautiset ovat kyllä aika epäsäännölliset ja tiedän että niistä olisi apua ja helpottaisihan se petipuuhiakin, kun ei tarviisi kondomeita käyttää. Ollaan vana miehen kanssa jotenkin päätytty ehkäisynä kondomeihin ja meille se sattuu hyvin. Nykyisin olen kyllä harkinnut pillereitä, mutta tuli juuri mieleen ne pillerin lopettamisen oireet, jos meneekin monta kuukautta loppettamisen jälkeen ennen kun luomukuukautiset taas alkaa. KOska vielä pohdimme tätä vauva-asiaa ei mielestäni ole hyvä aika alkaa pillereitä popsimaan.
Millä mielellä muuten siun miehesi on koskien vauvoja ja niiden hankintaa? onko miehellä jo ilmennyt vauvakuumeilua?
Mukavaa päivänjatkoja ja kiios kun jaksoit lukea loppuun asti :D Apua tarvitseva kuumeilija kirjoitti:
Heips!
Ensiksi kiitos vastauksestasi. :)
Tavallaan kyllä tiedän mikä olisi järkevintä ja kuinka kannattaisi tulevaisuudessa toimia, mutta tuo vauvakuumeilu on tainnut hieman harhauduttaa järkeäkin siinä määrin, että alkaa epäilemään omia ajatuksiaan ja miettimään mitä jos voisi tehdäkkin asiat toisin..
Kun kerroin salaa haaveilevani, että tulisin raskaaksi, en todellakaan tarkoittanut, että käyttäisin jonkinlaisia vippaskonsteja. En kannata moisia. Olen ihan samaa mieltä, että lapsen hankkiminen täytyy olla pariskunnan yhteinen, vakaa päätös ja 100%. Sitä kuitenkin rakentaa itselleen niitä pilvilinnoja ja haaveilee vauvasta ja samalla ajattelee, jos kuitenkin voisi tulla raskaaksi..
Järki todellakin sanoo, että "odota vielä pari vuotta, että olet saanut opinnot loppuun" jne. Mutta mitä sen jälkeen? Tulee uusia tavotteita, täytyy saada vakituinen työ ja ansaita rahaa jemmaan, isompi asunto kenties jne. Olen sitäkin miettinyt, että olisiko opintojen aikana helpompi pitää vuoden taukoa kuin vakituisesta töistä. Olen opiskelemassa alalle, jolla ei ole edes paljon työpaikkoja. JOs ja kun vakituisen omanalan työpaikan saan, uskon että tulee olemaan paljon vaikeampaa äitiyslomalle lähtö..
Niin niistä ehkäisypillereistä.. En tarkoittanut mitään konkreettisia sivuvaikutuksia. Olen elämäni aikana joutunut syömään jo niin paljon lääkkeitä, että en vaan haluaisi taas alkaa pilereitä popsia joka ikinen päivä. Kuukautiset ovat kyllä aika epäsäännölliset ja tiedän että niistä olisi apua ja helpottaisihan se petipuuhiakin, kun ei tarviisi kondomeita käyttää. Ollaan vana miehen kanssa jotenkin päätytty ehkäisynä kondomeihin ja meille se sattuu hyvin. Nykyisin olen kyllä harkinnut pillereitä, mutta tuli juuri mieleen ne pillerin lopettamisen oireet, jos meneekin monta kuukautta loppettamisen jälkeen ennen kun luomukuukautiset taas alkaa. KOska vielä pohdimme tätä vauva-asiaa ei mielestäni ole hyvä aika alkaa pillereitä popsimaan.
Millä mielellä muuten siun miehesi on koskien vauvoja ja niiden hankintaa? onko miehellä jo ilmennyt vauvakuumeilua?
Mukavaa päivänjatkoja ja kiios kun jaksoit lukea loppuun asti :Djo tuohon alempaan viestiisi, eli miehelläni ei tällä hetkellä ole vauvakuumetta, sillä jos olisi, yritys olisi varmasti alkamassa. Taitaa tarvita vielä hetken, mutta hän suostuu esittämääni aikatauluun(mikäli sellaista on realistista tehdä), jos ei mitään ihmeitä ilmene. On siitä kuitenkin niin paljon puhuttu ja mietitty, esimerkiksi asuntomme järjestelyjä lapsen tultua on pohdittu. Asumme rivitalokolmiossa, josta yksi huone on mieheni harrastushuone: kotiteatteri. Ihana mieheni on valmis luopumaan siitä (ainakin väliaikaisesti, kunnes isompi on hankittava)lapsen astuessa elämäämme.
Ja en kyllä vakavasti epäillyt, että yrittäisit jotain seläntakana. Vauvakuume on vain niin iso asia, että sitä kuuluukin miettiä yhdessä.
Opiskelutilanteesi on hieman siis eri kuin minulla, itse en voi nyt keskeyttää. Tiedän kuitenkin ihmisiä, jotka ovat onnistuneet opintoihin paluussa lapsen jälkeen. "Pehmitä" miestäsi vielä, niin ehkä vielä ehdit välissäkin lapsen tekemään, vaikka et heti siihen ryhtyisikään. Aika näyttää, miten käy.
Siitäkin olen samaa mieltä, että se on loputon oravanpyörä, jos odottaa ja odottaa, aina on jotain, mitä pitää saavuttaa ennen, kuin lapsi on tervetullut. Mielestäni tämä on yliarvostettua.
No, kattellaan ihan rauhassa vielä hetki. Hyvää paivänjatkoa sinullekinApua tarvitseva kuumeilija kirjoitti:
Heips!
Ensiksi kiitos vastauksestasi. :)
Tavallaan kyllä tiedän mikä olisi järkevintä ja kuinka kannattaisi tulevaisuudessa toimia, mutta tuo vauvakuumeilu on tainnut hieman harhauduttaa järkeäkin siinä määrin, että alkaa epäilemään omia ajatuksiaan ja miettimään mitä jos voisi tehdäkkin asiat toisin..
Kun kerroin salaa haaveilevani, että tulisin raskaaksi, en todellakaan tarkoittanut, että käyttäisin jonkinlaisia vippaskonsteja. En kannata moisia. Olen ihan samaa mieltä, että lapsen hankkiminen täytyy olla pariskunnan yhteinen, vakaa päätös ja 100%. Sitä kuitenkin rakentaa itselleen niitä pilvilinnoja ja haaveilee vauvasta ja samalla ajattelee, jos kuitenkin voisi tulla raskaaksi..
Järki todellakin sanoo, että "odota vielä pari vuotta, että olet saanut opinnot loppuun" jne. Mutta mitä sen jälkeen? Tulee uusia tavotteita, täytyy saada vakituinen työ ja ansaita rahaa jemmaan, isompi asunto kenties jne. Olen sitäkin miettinyt, että olisiko opintojen aikana helpompi pitää vuoden taukoa kuin vakituisesta töistä. Olen opiskelemassa alalle, jolla ei ole edes paljon työpaikkoja. JOs ja kun vakituisen omanalan työpaikan saan, uskon että tulee olemaan paljon vaikeampaa äitiyslomalle lähtö..
Niin niistä ehkäisypillereistä.. En tarkoittanut mitään konkreettisia sivuvaikutuksia. Olen elämäni aikana joutunut syömään jo niin paljon lääkkeitä, että en vaan haluaisi taas alkaa pilereitä popsia joka ikinen päivä. Kuukautiset ovat kyllä aika epäsäännölliset ja tiedän että niistä olisi apua ja helpottaisihan se petipuuhiakin, kun ei tarviisi kondomeita käyttää. Ollaan vana miehen kanssa jotenkin päätytty ehkäisynä kondomeihin ja meille se sattuu hyvin. Nykyisin olen kyllä harkinnut pillereitä, mutta tuli juuri mieleen ne pillerin lopettamisen oireet, jos meneekin monta kuukautta loppettamisen jälkeen ennen kun luomukuukautiset taas alkaa. KOska vielä pohdimme tätä vauva-asiaa ei mielestäni ole hyvä aika alkaa pillereitä popsimaan.
Millä mielellä muuten siun miehesi on koskien vauvoja ja niiden hankintaa? onko miehellä jo ilmennyt vauvakuumeilua?
Mukavaa päivänjatkoja ja kiios kun jaksoit lukea loppuun asti :DTuntuu tuota tekstiä tulevan, niin on pakko vielä jatkaa =D. Toivottavasti käyt täällä vielä lueskelemassa.
Olen itsekin haaveilija, pilvilinnoja muodostuu koko ajan. Lisäksi olen hieman romantisoiva ja ehkä jopa sinisilmäinen. Kuitenkin olen teini- iästä asti tuntenut itseni kypsemmäksi verrattuna moniin kavereihini ja sama on vieläkin. Nykyään kyllä ikäiseni ovat jo aikuistuneet tai ainakin aikuistumassa, joten eroa ei anää ole.
Osa kypsyyden tuntemuksesta johtuu siitä, että olisin hyväksynyt lapsen, jos sellainen olisi tullut "suunnittelematta". Edelleen elämäntilanteeni on sellainen, että lapsi saa tulla, jos "vahinko" käy. Muut asiat voivat sitten joustaa.
Mielestäni sinä tunnut myös kypsältä, ja asioiden pohtiminen osoittaa, että alat olemaan valmis äidiksi. Tekstisi muistuttaa omia ajatuksiani ja pelkojani. Niitä on kiva kertoilla ja vertailla. Kuulemisiin!
- Nasu20
Ajattelin kertoa vahän omista kokemuksistani, jos se jotain auttaisi...
Elikkäs, itselläni iski kaamea vauvakuume melkein 3 vuotta sitten. Koulua oli vielä vuosi jäljellä, ja yritin ajatella järjellä, että olisi hyvä yrittää turvata vaavin tulevaisuus, että olisi ainakin kunnon koulutus. Vuoden kamppailin kuumeen kanssa. (joka EI ollut helppoa) Kun koulu sitten oli ohi, päätettiin, että tienataan muutama kuukausi rahaa jemmaan, ennen kun aloitaan yritys. Kun sitten aloitettiin "tekemään" vaavia, molemmilla oli vakituinen työ, eli huolta ei ainakaan siitä ollut. Pettymys ja tuska olikin sitten kauhea kun vaavia ei vaan alkanut kuulua!! Nyt reilu vuosi yritystä takana ja ensi viikolla taas lääkäriin, joka laittaa eteenpäin...
Meillä olisi kaikki kunnossa, ainakin teoriassa. Vakituiset työt, ja juuri tehty kauppa omakotitalosta... Puuttuu enää oma taapero. Eli mie en ainakaan usko siihen, että raha toisi onnen!! Ehkä lapsen tuloa ja tekoa nykypäivänä suunnitellaan liiankin kanssa. Omasta mielestäni tärkeintä on, että lapsi saa hyvät ja rakastavat vanhemmat, ja että lapsi todella on toivottu!! =)
Jos miehesi on jo aikoinaan puhunut lapsista, niin en usko, ettei hän olisi onnelinen, jos teille vaikka pieni nyt päättäisi tulla.. Ja jos suhde vaan on vakaalla pohjalla...
Toisaalta onko koululla merkitystä? Sitähän voi aina jatkaa..! Jos aikaa voisi kääntää taakse päin, en ehkä suunnittelisi ja ajattelisi kaikkea järjellä, vaan tekisin niinkuin sydän sanoo, eli olisi aloitettu yritys jo aijemmin...
Voihan muilla olla toisin, mutta meille ei ainakaan onnea ole suotu vaikka kaikki puitteet on kunnossa... Ja omaa nyyttiä niin kovasti halutaan!!
Kovasti onnea sinulle asian pähkäilyn kanssa. Voimia vauvakuumeen kanssa jos, ette vielä päätäkään lasta alkaa toden teolla yrittää...Miten se verbaalisti lahjakkaalta tuleekin selvemmin ilmaistua, samaa yritin sanoa. Tosin itse odotan vielä hieman, mutta en aio odottaa sitä "sopivaa taloudellista hetkeä". Itselläni tärkeitä toimia koulun ja lopputyön sekä eräiden messujen järjestämisen kanssa, siksi lähinnä siirrämme vielä hankintaa. Nyt olisi muuten hyvä hetki vakauden kannalta, sillä mieheni sai vakituisen työn entisen osa-aikaisuuden tilalle...
Puoltoistakin vuotta on todella pitkä aika, mutta kyllä on pakko jaksaa. Huoh...- Apoa tarvitseva kuumeilija
Heips.
Kiitos ku vastasit. Ihan samoja asioitahan sitä on tullut pohdittua. Olisiko helpompi jatkaa opintoja, kun jäädä äitiyslomalle juuri alottamassa vakituisessa työpaikassa tai mitä jos ei saakkaan heti töitä ja kaikki taas viivästyy..
Tiedän, että yrittäminen voi viedä paljon aikaa. Kaikki vauvat, kun ei halua syntyä heti. Pelottaa juuri se, jos ei sitä vauvaa sitten alakana kuulua ja elämä on mennyt niiden asioiden järjestelyyn. JOllain tavalla olisi ihana osata elää hetkessä, mutta pitemmällä tähtäimellä ei se kai kamalan viisastakaan ole. Kuinka siun mies muuten suhtautuu odotteluun?
Asioita, mitä täytyy kunnolla pohtia, miettiä ja yhdessä tuumailla, mutta mielestäni ei liian kauan. En haluaisi olla nelikymppinenkään ensisynnyttäjä :D
Kiitos pohdinnoista, jotka antoivat taas lisää pohdintoja miun vauvakuumeisen sekaiseen päähäni, hih. PÄivänjatkoja! Apoa tarvitseva kuumeilija kirjoitti:
Heips.
Kiitos ku vastasit. Ihan samoja asioitahan sitä on tullut pohdittua. Olisiko helpompi jatkaa opintoja, kun jäädä äitiyslomalle juuri alottamassa vakituisessa työpaikassa tai mitä jos ei saakkaan heti töitä ja kaikki taas viivästyy..
Tiedän, että yrittäminen voi viedä paljon aikaa. Kaikki vauvat, kun ei halua syntyä heti. Pelottaa juuri se, jos ei sitä vauvaa sitten alakana kuulua ja elämä on mennyt niiden asioiden järjestelyyn. JOllain tavalla olisi ihana osata elää hetkessä, mutta pitemmällä tähtäimellä ei se kai kamalan viisastakaan ole. Kuinka siun mies muuten suhtautuu odotteluun?
Asioita, mitä täytyy kunnolla pohtia, miettiä ja yhdessä tuumailla, mutta mielestäni ei liian kauan. En haluaisi olla nelikymppinenkään ensisynnyttäjä :D
Kiitos pohdinnoista, jotka antoivat taas lisää pohdintoja miun vauvakuumeisen sekaiseen päähäni, hih. PÄivänjatkoja!tuli eilen kotiin töistä ja kertoi miten sen kohta entiset työkaverit kyselivät joko meillekin olisi vauva tulossa, olis kuulemma niistä niiiin ihanaa...=D
Mutta vakavasti sanoen se odotus taitaa olla mieheni kannaltakin hyvä asia. On kuitenkin iso asia ja muutos entiseen valtava, minä olisin ehkä valmis nyt, mutta luulen hänen tarvitsevan vielä hetken. Ja ehkä hän kantaa enemmän huolta rahasta. Ei meidän tulot kuitenkaan putoais tämänhetkisestä tilanteesta, menot kyllä kasvaa, mutta nykyisestä on varaa tarpeen tullen säästää. Tällä hetkellä jää kuitenkin joka kuukausi "ylimääräistä".=D
Juuri tuo työtilanne minuaki mietityttää. Valmistun miesvaltaiselle alalle, jossa on kuitenkin hyvät työllistymismahdollisuudet. Tiedän kuitenkin kokemuksesta, että töitä ei ole helppo saada, joten sen varaan en halua laskea. Voi mennä vuosia sen mukavan ja vakituisen työpaikan saamiseksi. Nykyään kuitenkin on noita pätkätöitä ja kauheat vaatimukset. Enkä haluaisi ikuista pätkätyökierrettä. Ehkä jos tarjoutuu määräaikainen paikka mielenkiintoisessa yrityksessä ja tehtävässä niin katsoisin sen rauhassa ensin. Mutta mutta, tulevaisuutta ei voi ennustaa. Voi vain toivoa parasta.
Lapsettomuuskin on tietysti tämän päivän kysymyksiä, sitä kun ei tiedä kenen kohdalle se osuu ja miksi. On toivottava parasta. Yrittämiseen on todella asennoiduttava siten, että aina ei heti tärppää.
Niin, monimutkaista. Kaiken tämän lisäksi on vielä tuo vauvakuume, polttava halu kokea pahoinvointia, selkäsärkyjä ja synnytyskipuja =). Niin, nehän tähtäävät kuitenkin siihen ihanaan tavoitteeseen, lapseen. Tsemppiä odotuksen odotukseen! Kiva löytää ihmisiä, jotka miettivät samoja asioita!- Nasu20
Apoa tarvitseva kuumeilija kirjoitti:
Heips.
Kiitos ku vastasit. Ihan samoja asioitahan sitä on tullut pohdittua. Olisiko helpompi jatkaa opintoja, kun jäädä äitiyslomalle juuri alottamassa vakituisessa työpaikassa tai mitä jos ei saakkaan heti töitä ja kaikki taas viivästyy..
Tiedän, että yrittäminen voi viedä paljon aikaa. Kaikki vauvat, kun ei halua syntyä heti. Pelottaa juuri se, jos ei sitä vauvaa sitten alakana kuulua ja elämä on mennyt niiden asioiden järjestelyyn. JOllain tavalla olisi ihana osata elää hetkessä, mutta pitemmällä tähtäimellä ei se kai kamalan viisastakaan ole. Kuinka siun mies muuten suhtautuu odotteluun?
Asioita, mitä täytyy kunnolla pohtia, miettiä ja yhdessä tuumailla, mutta mielestäni ei liian kauan. En haluaisi olla nelikymppinenkään ensisynnyttäjä :D
Kiitos pohdinnoista, jotka antoivat taas lisää pohdintoja miun vauvakuumeisen sekaiseen päähäni, hih. PÄivänjatkoja!Heipsan taasen! =)
Kyselit, että miten miun mies suhtautuu odotteluun...
Yrittämisen aloituksesta päätettiin siis yhteistuumin jo vuosia sitten. silloin oltiin molemmat sitä mieltä, että minullakin olisi iltava "kunnon" ammatti. (avokkini minua siis 3 vuotta vanhempi).
Nyt kun ollaan yritetty, yritetty ja yritetty, niin mieheni on ollut se, joka on pinanyt minua pystyssä. Hän siis se "vahvempi" meistä... Joka kerta kun menkat sitten taas tulevat, itkemme yhdessä ja lohdutamme toinen toistamme. Tiedän tämän "projektin" olevan ihan yhtä rankkaa aikaa hänelle kuin itselleni... Ja olemme puhuneet asiasta NIIN PALJON!!
Kultainen ukkoni viihtyy mahtavasti ystävien ja sukulaisten muksujen kanssa. Haluaaa jopa syöttää ja vaihtaa vaippaa!! =)
Kun esiviikolla menen taasen lääkärin pakeille, niin avokkini sanoi, että haluaa tulla tuekseni ja turvakseni mukaan! (enkä ollut edes vihjaillut moista)
Välillä oikein meinaa tulla tippa linssiin kun katson häntä muiden lasten kanssa... Uskon hänestä tulevan maailman paras isä meidän jälkikasvulle!! =)
- neuvo sinulle. :)
Hei!
Ei kannata hankkiutua "vahingossa" raskaaksi. Miehesi on ihan oikeassa: ennen lapsen saamista tulisi harkita monia taloudellisia(kin) seikkoja, vaikkeivat ne tietenkään onnea takaakaan. Mutta kun teillä ei muutenkaan ole kiire - pari vuotta menee hujauksessa ja kokemuksesta voin sanoa, että koulun penkille palaaminen lapsen jälkeen on yhtä myrkkyä, vaikka itselläni hyvin vapaamuotoista opiskelu olikin. Ja nyt kun ystävällesi tulee vauva, yritä nauttia siitä ja tutustua heidän perhe-elämäänsä läheltä - silloin sitä vasta tajuaa, kuinka suuri muutos lapsi omaan elämään oikeasti onkaan. Mitä miehesi moottoripyörään tulee, aika "pinnallinen" huoli minun mielestäni - kun vauva tulee, ei hän hirmuisesti enää pitkiä reissuja pyörällään halua edes tehdä, eikä vauva todellakaan ole minkään harrastuksen korvike saati verrannolinen sellaisille! Pitäköön jokainen harrastuksensa vauvan jälkeenkin - kyllä rahaa välttämättömään aina löytyy, kunhan ei vaadi omakotitaloa, kahta autoa ja koiraa heti ja välittömästi. Onnea elämäänne, nyt ja tulevaisuudessa! Luulenpa, että onnenne on tuplasti suurempaa sitten, kun itse tietää hotaneensa "välttämättömyydet" pois alta ja voi oikeasti hyvällä omallatunnolla keksittyä perheeseen. Toistan vielä, että kahden vuoden päästä olet ihan, että "näin äkkiäkö se aika menikin??". :)- Apua tarvitseva kuumeilija
Heippa ja kiitos pohdinnoista! :)
Tiedän kyllä mitä kaikkea taloudellisia, käytännönasioita yms täytyy miettiä ennen kun alkaa vauvaa yrittämään.
Niin kuin tuossajo edelle kerkesinkin jo toiselle vastailemaan en todellakaan eijo "tulla vahingossa raskaaksi", vaan tarkoitin niitä pilvilinnoja ja haaveita, joissa on ihana olla raskaana ja tottakai olisin kamalan onnellinen, jos vauva päättäisikin syntyä. Mutta itse en ala mitään vippaskonsteja käyttämään, en todellakaan! Yhteinen sen päätöksen tulee olla.
Pari vuottako menee hujauksessa? hmm.. Nyt kun miettii menneisyyttä niin onhan nui vuodet aika hujauksessa menneet, mutta eri asia aina uskoa, että tulevaisuuteen päin vuodet hujahtais nopeasti. Tuntuu välillä niin kaukaisilta asioilta vauvan saaminen, oma talo yms, juuri sen takia, koska ajattelee mitä kaikkea tulisi ennen niitä tehdä ja saavuttaa.
Varmasti tuttu tunne monille, mutta ajattelu on liian arvostettua nykypäivänä! MIksi kaikkea pitää nykysin niin paljon ja kauan ja huolella miettiä, arvioida ja suunnitella? Totta kylläkin, ettei vauva voi vaan putkahta maailmaan mitään suunittelematta, mutta liikakin on liikaa.
Uskon, että alallani tuo kouluun paluu ei olisi mikään ongelma vauvan saamisen jälkeenkään. kyse ei nimittäin ole mistään tunneilla istumisesta ja tentteihin pänttäämisestä.
Miehelle moottoripyörä on erittäin rakas, koska se on rakas harrastus ja sen takia siitä luopuminen olisi iso pala miehelle ja uskon myös miehisyydelle :D Kone ei todellakaan ole milläänmuotoa verrannollinen ihmiseen, mutta jos ei olisi vauvan saamisen jälkeen varaa pitää moottoripyörää (koska on se autokin, kissa ja..) niin miehelle se kaikesta huolimatta olisi kova pala.
Toisaalta olen samaa mieltä, että varmasti tuntuu "huojentuneemmalta", kun opiskelut olisi jo ohi vauvan saamiseen mennessä. Mutta toisaalta, jos vauvaa alkaa yrittämään vasta opintojen päättymisen jälkeen ja vauvaa ei alakaan kuulua ja vuodet vierähtää (ehkä vähän liian karka ilmaus) niin onkohan mennyt pohtiminen kuitenkin hukkaan..?
2 vuotta tuntuu nyt kovin pitkältä ajalta ja niin se onkin, paljon saattaa tapahtua ja tapahtuukin. Saa nähdä mitä meidän elämässä tapahtuu näiden kahden vuoden sisällä taikka lähikuukausina. Keskustelut miehen kanssa on vielä kesken, joten saa nähdä.. :)
Jokainenhan itse tiedää milloin on oikea tai sopiva aika, mutta ihana kuullu mielipiteitä ja muiden kokemuksia samoista asioista, kiitos! :)
- ja toisaalta.
"onko vauvan onnellisuus ja hyvä vanhemmuus kiinni rahasta? "
Sikäli vauvan onnellisuus on kiinni rahasta, että mikäli vanhempien ei tarvitse joka senttiä laskea, on suurempi todennäköisyys, että vanhemmat ovat tyytyväisiä elämäänsä ja parin välillä on kitkaa vähemmän. Vanhempien parisuhde vaikuttaa tietysti myös lapseen.
"Tuoko raha onnea?"
Kannattaa miettiä, mitä onnella tarkoittaa. Mun mielestä se on turhan "juhlava" tai yliampuva sana käytettäväksi arjesta puhuttaessa. Ehkä tasapaino olisi parempi.
Itse olen sen verran materialisti, että oma/perheeni arki on tasapainoisempaa, jos toimeentulo on kohtuullinen. Arvostan tilavahkoa asuntoa, turvallista ja varmaa autoa (jos asuu paikassa, missä julkiset liikennevälineet kulkevat harvoin), sitä ettei tarvitse kitkuttaa esim. ruokamenoissa (enkä tarkoita mitään ravintolassa syöntiä tai jatkuvaa valmisten einesten ostamista, en käytä niitä) jne.
Ehkä kannattaisi katsella tätä elämää vielä jonkin aikaa. Ei millään pahalla, mutta et kuulosta vielä kovin kypsältä, kun kyselet nettipalstalla tällaisistä asioista.- Apoa tarvitseva kuumeilija
Hei.
Samaa mieltä noista miettesitäsi. Toinen juttu on sitten se millaisen kuvan ihminen voi näin kirjoitettuna yhdessä pätkässä tekstiä itsestään antaa?
Ei kai sen täydy tarkoittaa, että olisin epäkypsä, koska kirjoitan tälle palstalle? Eikä kai täydy tarkoittaa sitä, että en pohtisi näitä asioita muiden "oikeiden" ihmisten keskuudessa (=ystävät) tai miettisi asioita kunnolla mieheni kanssa..
Ensimmäistä kertaa itseasiassa tänne ajattelin rustailla ja katsoa minkälaisia viestejä saisin takaisin, mielenkiinnosta. Mukavaa lueskella ihmisten kommentteja ja nähdä kuinka erilaisia mielipiteitä ihmiset omaavat :)
Päivänjatkoja ja kiitos kommenteistasi! :) - vaikutat
Apoa tarvitseva kuumeilija kirjoitti:
Hei.
Samaa mieltä noista miettesitäsi. Toinen juttu on sitten se millaisen kuvan ihminen voi näin kirjoitettuna yhdessä pätkässä tekstiä itsestään antaa?
Ei kai sen täydy tarkoittaa, että olisin epäkypsä, koska kirjoitan tälle palstalle? Eikä kai täydy tarkoittaa sitä, että en pohtisi näitä asioita muiden "oikeiden" ihmisten keskuudessa (=ystävät) tai miettisi asioita kunnolla mieheni kanssa..
Ensimmäistä kertaa itseasiassa tänne ajattelin rustailla ja katsoa minkälaisia viestejä saisin takaisin, mielenkiinnosta. Mukavaa lueskella ihmisten kommentteja ja nähdä kuinka erilaisia mielipiteitä ihmiset omaavat :)
Päivänjatkoja ja kiitos kommenteistasi! :)kirjoittamasi perusteella ikäistäsi vanhemmalta ja kypsemmältä. Vaikka tuolla jo aiemmin annoin hyväsydämisen neuvon, että ehkä jaksaisit vielä vähän odottaa, teet tietenkin itse miehesi kanssa päätöksen. :) Minua itseänikin vaivasi aikanaan pelko, että mitä jos lasta ei sitten kuulukaan, kun sellaista ryhtyy tosissaan yrittämään. Mutta kun todennäköisyyksiä katsoo, niin vain ani-ani-aniharva nuoripari kärsii todellisesta lapsettomuudesta. Kolmekymppiseksi asti voi olla aika lailla huoleti. Ja sitä paitsi: vauva tulee silloin jos ja kun on tullakseen - vaikka olisi odottanut muutaman vuoden ja ryhtyy sitten yrittämään, eikä vauvaa rupea kuulumaan, onko missään sanottu, että se olisi tullut silloin aiemminkaan? Paljon tsemppiä opiskeluihisi ja mukavaa kesän jatkoa!
- Nasu20
Ihmisillä on kyseisestä asiasta monenlaista mielipidettä, joka tietenkin on hyvä asia! =)
Haluan "korjata" omia sanojani, ettei kukaan ymmärrä väärin. En kannata sellaista perheen perustamista, että mitään ei ajatella valmiiksi ja asiaan hypätään suin päin. Ehkä jokaisen olisi hyvä kärsiä vauvakuumeesta hetki, sitten ainakin tietää, että halu tulla äidiksi on todellinen ja pysyvä! itsestäni ääripää eikä toinenkaan ole välttämättä se paras... eli jos suhde olisi vaikka juuri alkanut, ei olisi minkäänlaista koulutusta tai omaa asuntoa, niin ei sekään tilanne ole ehkä ihan ihanne lapsen "tekoon"... (siis omasta mielestäni!) tosin tämä toinenkaan ääripää ei ehkä ole maailman paras. Eli tämä meidän tilanne... On siis molemmilla vakituiset työt, pitkä suhde takana, omakotitalo, kaksi autoa ja koira...ja mikä tärkeintä valtava halu saada oma tuhisko. Ei sillä, kaikkea emme ole liiaksi suunnitelleet, mutta silti... Asiat ovat vain kerenneet järjestyä tällä aikaa kun olemme omaa pientä yrittäneet...
Eiköhän loppujen lopuksi jokainen pariskunta tiedä aina itse parhaiten, että milloin on se paras oma aika! Mutta olen samaa mieltä toisenkin kirjoittajan kanssa, että päätös alkaa perustaa perhettä on oltava parin yhteinen, ja molempien pitää olla varma asiasta!! Toiset tarvitsevat ehkä enemmän harkinta aikaa kun toiset parit...mutta mielestäni näin isoissa asioissa ei pitäisi hätiköidä, ellei ole 100% varma... - kyllä odottaisin
jo siksi että tuo vuosi (jonka olette seurustelleet) on oikeasti TODELLA lyhyt aika! Ja siksi myös että ette edes asu saman katon alla kuin toistaiseksi. Mielestäni ihminen kenen kanssa ne lapset hankitaan täytyisi ehdottomasti tuntea paremmin. Lapsia ei pitäisi hetken huumassa "hankkia" pahan vauvakuumeen kourissa koska siten niitä yksinhuoltajia ikävä kyllä syntyy (nimim. nähnyt vierestä monta kertaa, ikävä kyllä). Eli opettele nyt ensin tuntemaan kumppanisi hyvin, mielellään asuisitte ensin pitemmän aikaa saman katon alla ettei tule mitään ikäviä yllätyksiä...
Itse olin jo vuosia (yli 7 vuotta) asunut mieheni kanssa ennen kuin uskalsin edes harkita lapsia (ja mieheni on kyllä aivan ihana :)). Nyt onnellisesti olemme olleet yhdessä jo 12 vuotta ja meillä on 2 lasta.- Apua tarvitseva kuumeilija
Kiitos kommentistasi, mutta samaan aikaan voin huokaista helpotuksesta.. Onneksi kaikki me olemme erilaisia ihmisiä! :)
"...tuo vuosi (jonka olette seurustelleet) on oikeasti TODELLA lyhyt aika!" Aika on aikas laaja käsitys ja kaikkihan me sen eritavalla koemme. Jollekin vuosi on lyhyt aika, jollekin taas pitkäaika, riippuen ihmisestä.
"Mielestäni ihminen kenen kanssa ne lapset hankitaan täytyisi ehdottomasti tuntea paremmin." Hmm, kuinkahan voit tietää/olettaa kuinka huonosti, hyvin tunnemme toisemme mieheni kanssa? Palatakseni äskeiseen, aikaan. Ajanhan voi käyttää hyvin tai huonosti. Huonosti käytetty aika miehen/naisen kanssa voi tosiaankin viivytttää toiseen tutustumista ja johtaa siihen, ettei monen vuoden päästäkään toista kunnolla tunne. Onneksi meillä on toisin. EIkä ole tarvetta alkaa todistella mittää, kunhan mainitsen, että tunnemme miehen kanssa kyllä toisemme todella hyvin. :)
"Lapsia ei pitäisi hetken huumassa "hankkia" pahan vauvakuumeen kourissa..." Ei ole hetken huuma.
"...koska siten niitä yksinhuoltajia ikävä kyllä syntyy." Yleistystä, joka on todellakin totta, mutta pätee vaan osaan parisuhteita.
"Eli opettele nyt ensin tuntemaan kumppanisi hyvin." Ööh.. Vieläkin mietityttää kuka olet sanomaan kuinka hyvin joku tuntee jonkun.. mutta antaa olla :D
"Itse olin jo vuosia (yli 7 vuotta) asunut mieheni kanssa ennen kuin uskalsin edes harkita lapsia." Anteeksi, mutta en kyllä ihmettele, jos on mennyt niin kauan, jos oletat muiden tutustuvan niin hitaasti kumppaniinsa, kuin sinä itse mieheesi.
"Nyt onnellisesti olemme olleet yhdessä jo 12 vuotta ja meillä on 2 lasta." Onneksi olkoon! :) Toivottavasti tunnet lapsesi hyvin :)
Kiitos ja näkemiin. :) - babyboom
Apua tarvitseva kuumeilija kirjoitti:
Kiitos kommentistasi, mutta samaan aikaan voin huokaista helpotuksesta.. Onneksi kaikki me olemme erilaisia ihmisiä! :)
"...tuo vuosi (jonka olette seurustelleet) on oikeasti TODELLA lyhyt aika!" Aika on aikas laaja käsitys ja kaikkihan me sen eritavalla koemme. Jollekin vuosi on lyhyt aika, jollekin taas pitkäaika, riippuen ihmisestä.
"Mielestäni ihminen kenen kanssa ne lapset hankitaan täytyisi ehdottomasti tuntea paremmin." Hmm, kuinkahan voit tietää/olettaa kuinka huonosti, hyvin tunnemme toisemme mieheni kanssa? Palatakseni äskeiseen, aikaan. Ajanhan voi käyttää hyvin tai huonosti. Huonosti käytetty aika miehen/naisen kanssa voi tosiaankin viivytttää toiseen tutustumista ja johtaa siihen, ettei monen vuoden päästäkään toista kunnolla tunne. Onneksi meillä on toisin. EIkä ole tarvetta alkaa todistella mittää, kunhan mainitsen, että tunnemme miehen kanssa kyllä toisemme todella hyvin. :)
"Lapsia ei pitäisi hetken huumassa "hankkia" pahan vauvakuumeen kourissa..." Ei ole hetken huuma.
"...koska siten niitä yksinhuoltajia ikävä kyllä syntyy." Yleistystä, joka on todellakin totta, mutta pätee vaan osaan parisuhteita.
"Eli opettele nyt ensin tuntemaan kumppanisi hyvin." Ööh.. Vieläkin mietityttää kuka olet sanomaan kuinka hyvin joku tuntee jonkun.. mutta antaa olla :D
"Itse olin jo vuosia (yli 7 vuotta) asunut mieheni kanssa ennen kuin uskalsin edes harkita lapsia." Anteeksi, mutta en kyllä ihmettele, jos on mennyt niin kauan, jos oletat muiden tutustuvan niin hitaasti kumppaniinsa, kuin sinä itse mieheesi.
"Nyt onnellisesti olemme olleet yhdessä jo 12 vuotta ja meillä on 2 lasta." Onneksi olkoon! :) Toivottavasti tunnet lapsesi hyvin :)
Kiitos ja näkemiin. :)Vastauksestasi päätellen hoitaisit varmasti kunnialla opiskelusi ja lapsen hoidon. Muutama opiskelukaverini pyöräytti lapsen opiskeluaikana ja hienosti on mennyt molemmilla. Hyvät työpaikatkin jo löytyneet! Olen kanssasi samaa mieltä, aika ei ole se ratkaiseva tekijä! Se on jotain aivan muuta.
Ja siihen katoaako vauvakuume, voin sanoa, että hetkiksi kyllä, kun perustelee itselleen vain asian huonot puolet. Mutta kyllä se palaa takaisin.. Aina silloin tällöin kummittelemaan. :) Itse juuri kärsin kyseisestä "vaivasta".. Tällä kertaa en tiedä haluanko antaa sen mennä ohi...
Tsemppiä teille! - onnea vaan...
Apua tarvitseva kuumeilija kirjoitti:
Kiitos kommentistasi, mutta samaan aikaan voin huokaista helpotuksesta.. Onneksi kaikki me olemme erilaisia ihmisiä! :)
"...tuo vuosi (jonka olette seurustelleet) on oikeasti TODELLA lyhyt aika!" Aika on aikas laaja käsitys ja kaikkihan me sen eritavalla koemme. Jollekin vuosi on lyhyt aika, jollekin taas pitkäaika, riippuen ihmisestä.
"Mielestäni ihminen kenen kanssa ne lapset hankitaan täytyisi ehdottomasti tuntea paremmin." Hmm, kuinkahan voit tietää/olettaa kuinka huonosti, hyvin tunnemme toisemme mieheni kanssa? Palatakseni äskeiseen, aikaan. Ajanhan voi käyttää hyvin tai huonosti. Huonosti käytetty aika miehen/naisen kanssa voi tosiaankin viivytttää toiseen tutustumista ja johtaa siihen, ettei monen vuoden päästäkään toista kunnolla tunne. Onneksi meillä on toisin. EIkä ole tarvetta alkaa todistella mittää, kunhan mainitsen, että tunnemme miehen kanssa kyllä toisemme todella hyvin. :)
"Lapsia ei pitäisi hetken huumassa "hankkia" pahan vauvakuumeen kourissa..." Ei ole hetken huuma.
"...koska siten niitä yksinhuoltajia ikävä kyllä syntyy." Yleistystä, joka on todellakin totta, mutta pätee vaan osaan parisuhteita.
"Eli opettele nyt ensin tuntemaan kumppanisi hyvin." Ööh.. Vieläkin mietityttää kuka olet sanomaan kuinka hyvin joku tuntee jonkun.. mutta antaa olla :D
"Itse olin jo vuosia (yli 7 vuotta) asunut mieheni kanssa ennen kuin uskalsin edes harkita lapsia." Anteeksi, mutta en kyllä ihmettele, jos on mennyt niin kauan, jos oletat muiden tutustuvan niin hitaasti kumppaniinsa, kuin sinä itse mieheesi.
"Nyt onnellisesti olemme olleet yhdessä jo 12 vuotta ja meillä on 2 lasta." Onneksi olkoon! :) Toivottavasti tunnet lapsesi hyvin :)
Kiitos ja näkemiin. :)Kyllä se vuosi vaan on lyhyt aika, ei siitä kannata nokkiinsa ottaa, sehän nyt on vain totta! Toki JOKAINEN (kyllä, aivan jokainen)rakastunut kuvittelee tuntevansa puolisonsa, tämäkin on fakta, nähnyt monen monituista kertaa. Ja voin sanoa sinulle että kyllä minäkin ajattelin tuntevani kumppanini kun olin juuri tuossa rakastumisen vaiheessa, ei se riipu mistään ajan käyttämisestä tai ihmisten erilaisuudesta hyvänen aika sentään :D. Aika lapselliselta kyllä kuulostat, ettehän edes asu yhdessä :D. Mutta kyllä, olen itse realisti, en tee mitään hetken mielijohteesta. Mutta onnea matkaan, sitä tarvitset. Ei millään pahalla, huvittavaa vaan on että ensin kyselet täällä neuvoja ja jos joku ei ole kanssasi samaa mieltä niin vedät palkokasvin nenään...
- lisäys
onnea vaan... kirjoitti:
Kyllä se vuosi vaan on lyhyt aika, ei siitä kannata nokkiinsa ottaa, sehän nyt on vain totta! Toki JOKAINEN (kyllä, aivan jokainen)rakastunut kuvittelee tuntevansa puolisonsa, tämäkin on fakta, nähnyt monen monituista kertaa. Ja voin sanoa sinulle että kyllä minäkin ajattelin tuntevani kumppanini kun olin juuri tuossa rakastumisen vaiheessa, ei se riipu mistään ajan käyttämisestä tai ihmisten erilaisuudesta hyvänen aika sentään :D. Aika lapselliselta kyllä kuulostat, ettehän edes asu yhdessä :D. Mutta kyllä, olen itse realisti, en tee mitään hetken mielijohteesta. Mutta onnea matkaan, sitä tarvitset. Ei millään pahalla, huvittavaa vaan on että ensin kyselet täällä neuvoja ja jos joku ei ole kanssasi samaa mieltä niin vedät palkokasvin nenään...
vielä että kyllä, tunnen lapseni hyvin. Varmasti paremmin kuin siskoni joka pyöräytti ensimmäisensä kesken opiskelujen ja joutui opintojen jatkuessa viemään lapsensa jo 1,5-vuotiaana päiväkotiin etteivät opinnot jää liian kauaksi aikaa junnaamaan paikoilleen. Itse jäin äitiyslomalle hyväpalkkaisesta työstäni (joka minua odottaa hoitopapaan jälkeen) ja hoidan nuorimmaiseni myös kotona vähintään 3-vuotiaaksi. Olin säästänyt sen verran paljon rahaa etukäteen että voin hoitaa lapseni kotona pitkään eikä talous merkittävästi tästä kärsi :)
- Apua tarvitseva kuumeilija
lisäys kirjoitti:
vielä että kyllä, tunnen lapseni hyvin. Varmasti paremmin kuin siskoni joka pyöräytti ensimmäisensä kesken opiskelujen ja joutui opintojen jatkuessa viemään lapsensa jo 1,5-vuotiaana päiväkotiin etteivät opinnot jää liian kauaksi aikaa junnaamaan paikoilleen. Itse jäin äitiyslomalle hyväpalkkaisesta työstäni (joka minua odottaa hoitopapaan jälkeen) ja hoidan nuorimmaiseni myös kotona vähintään 3-vuotiaaksi. Olin säästänyt sen verran paljon rahaa etukäteen että voin hoitaa lapseni kotona pitkään eikä talous merkittävästi tästä kärsi :)
"Hyvänen aika sentään!" :D
Kiitos taas ja onnea myös itsellesi! :D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.315346- 363701
Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1833263- 112505
- 292102
- 122027
- 1631876
- 1051352
- 141318
- 1371154