Tuomas Holopainen,seuraava sibelius?

jn7

Onhan Tuomas Holopainen kiistatta oman sukupolvensa yksi lahjakkaimpia säveltäjiä jopa maailmanlaajuisesti ajatellen.Mitä muut olette mieltä.

79

3223

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • YrjöJurri

      Jo joitain vuosia sitten arvostettu brittituottaja Pip Williams totesi Holopaisen olevan sukupolvensa lahjakkaimpia säveltäjiä koko maailmassa. Hän povasi Holopaisesta uutta tekijää elokuvamusiikin alalle Hans Zimmerin tapaan.

      • "säheltäjä"

        "MINULLE ORKESTERI ON VAIN HELVETIN HYVÄN KUULOINEN SYNA"

      • Aivan ja Todellakin🤘!!

    • tällä holopaisella

      on vielä hyvän matkaa Sibeliukseen, monessakin suhteessa. Kunhan nämä puskabändin pojat edes ensin osaisivat soittaa siedettävästi Sibeliuksen yksinkertaisempia kappaleita...

      Ette viitsisi puhua ääneen tällaisia, sillä munaattehan te tässä(kin) itsenne. Mutta koska me elämme jokamiehen vuosisataa, voi jokainen olla oikeassa, ja saada viisitoistaminuutisensa, ja olla joka asian asiantuntija omassa sinäteeveessään, kuten tekin.

      • Jaaha vai niin

        Tässä valossa ei ole muuta musiikkia kun klassinen musiikki eikä muita oikeita soittajia kun klassisen musiikin soittajat. Kaltaisiasi typeryksiä on netti täyttä tämä sinulle suotakoon.

    • Abso-fuckin-lutely

      Tuomas Holopainen on todella
      lahjakas säveltäjä ja näkee
      vaivaa kappaleiden eteen.
      On saanut aikaiseksi vain hienoja
      biisejä. Kaiken lisäksi hauska!! :D

      • Anonyymi

        Samaa mieltä, upea mies kaikella tavalla, tsemppiä ! Fanitan NW:tä. Upeaa musiikkia ja mikä lyriikka!!!

    • TääOnsiisTätä

      Ikuinen mammanpoika ja ylpeä siitä. Jumiutunut kaavoihinsa, toistaen fiksaumaansa mahtipontisesta, mutta usein aika tyhjänä kolisevasta elokuvamusiikista verhoiltuna metallimusiikin kaapuun. Teknisesti soittajana alle keskinkertaisen ja nykyisin livenä ajoittain jopa laiska.

      • Et ja onneksi ymmärrä musiikissa mitään ja Tuomaksen Jaksamisesta/Monipuolisuudesta ! Joten jaksa SINÄ vain kuunnella ja mammasi kanssa Matti,&Teppoa ja Tuppia✋!!

    • Jeesush

      ja Jean Sibeliuksella on yhteistä vain kaupallinen menestys. Nyt Tuomas tosin lyö
      vielä paremmin rahoiksi, kun Nightwish vaihtoi
      kielen eestistä englantiin ja otti rocklaulajan.

    • ...

      Holopainen on miusta auttamatta hyvin lahjakas biisien tekijä. MItä tulee hänen soittotaitoonsa on hän osannut soittaa biisit läpi eikä ne ole tuottaneet hänelle ongelmia. Mitä Sibeliukseen vertaamiseen tulee uskon hyvin, että pojasta voi tulla vielä ehkä Sibeliusta suurempikin nimi musiikin saralla, mutta väistämättä on selvää, että miehet edustavat paljoltikin toisistaan eroavia genrejä. Siispä tämän takia on vaikeaa lähteä vertaiemaan heidän taitoaan musiikin saralla, kun kuienkin niin paljon poikkeavat toisistaan. Toki Nightwishin musiikissa on ollut ja on edelleen klassisen musiikin elementtejä.
      Itse sanon, että kumpikin ovat hienoja muusikoita, joita voi vain ihailla. Tottahan toki kumpikin on vaikuttanut paljon suomalaiseen musiikkiin ja sen vientiin omilla tavoillaan. Elikkä miusta toisin sanoen on turhaa panetella Tuomas Holopaista surkeaksi biisien tekijäksi taikka keskivertoa surkeammaksi soittajaksi, sillä han on loistava omalla sarallaan kuten Sibelis.

      • -----

    • seksijumala

      ...musiikki ei vaan iske, ennen Turusta tai sen jälkeen.
      Sorry.

      • ....

        Jokaisella on omat mielipiteensä asiasta kuin asiasta ja täysi oikeus siihen. En siis sano, että olisit oikeassa tai väärässä. Ja hei eihän kaikki tykkää kaikesta...! :)

      • Anonyymi

        No kyllä todella iskee, en kaipaa Tarjaa! Tuomas tekee upeaa musiikkia ja Floor tulkitsee stä paljon paremmin kuin kolkkoääninen Tarja !

      • Anonyymi

        Mutta kuitenkin kommentoit sitä, koska se mt- ongelma, haha!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No kyllä todella iskee, en kaipaa Tarjaa! Tuomas tekee upeaa musiikkia ja Floor tulkitsee stä paljon paremmin kuin kolkkoääninen Tarja !

        https://www.youtube.com/watch?v=1TgQOj3rwzE
        No kyllähän tämä on 100 kertaa parempaa kuin mikään mitä Tuomas on koskaan tehnyt. Pitääkö teidän vaimot ja lapset tappaa ja raiskata?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No kyllä todella iskee, en kaipaa Tarjaa! Tuomas tekee upeaa musiikkia ja Floor tulkitsee stä paljon paremmin kuin kolkkoääninen Tarja !

        Täysin samaa mieltä, osuit naulan kantaan. Vasta nyt, kun Floor on vokalistina, Tuomas pystyy käyttämään ja osoittamaan täyden taitonsa tehdä upeita sävellyksiä. IHANAA! Hulluna Holopaisen luomaan musiikkiin!

    • Anonyymi

      No ei nyt aivan Sibelius, mutta moilemmat ovat toki Suomen music hall of famessa, johon ei ihan kaikki Keekit pääse;)

    • Anonyymi

      Se on vähemmän Sibelius kuin Malmsten joka oli ``Sörkän Sibelius``

    • Anonyymi

      Ihan yhtälailla kuin Irwin oli uusi Eino Leino.

    • Anonyymi

      Huono

      • Anonyymi

        Kateus ei johda kuin hautaan

    • Anonyymi

      Tuomas on ehdottomasti jotain mitä ei kuka vaan ikinä tule olemaan. Aivan uskomaton on hänen mestarillinen ja luova mielikuvitusmaailmansa jolla hän itseään ilmaisee, meidän iloksi. Näkeekö tulevaisuuteen vain visioiko mitä tulemanpitää....nähtäväksi jää. SUUREN nautinnon tuottaja jokatapauksessa on Hän.

      • Anonyymi

        Ohhoh, rvnkkaatteko ringissä tuolle musiikille? Onhan se ihan hyvää kamaa, mutta pidetäänhän jalat maassa, eikö?

      • Anonyymi

        Yeees, Tuomas on todellinen Maestro!

      • Anonyymi

        Tuomas on muumimamma ja lyö todella hitaasti.

    • Anonyymi

      Ne Nightwishin kappaleet kuulostaa kaikki samalta.

      • Anonyymi

        No ei todellakaan, jos et hiffaa niin et hiffaa. Tuomas Holopainen, voi mikä lahjakkuus!!

    • On hän lahjakas...

      minustakin totta, Nightwishiä kuunnelleena , että osa niistä kappalaista kyllä kuulostaa samanlaisilta.MUTTA Tuomas Holopainen on talentti, ei vaan ole tainnut suomelle tulla sitä seuraavaa sibbeliusta ... enää ei niin lahjakkaita kehity tai synny, geenimmekin ovat muuttumassa kansainvälisemmiksi..

      Enemmän Sibeliusta on Stratovariuksessa. Mestaribasisti Lauri Porra meinaan.:)

      • Anonyymi

        Hah hah. On tainnut Sibeliukset jäädä kuuntelematta. Porra poraa powermetallia saamatta mitään merkittävää aikaan. Holopainen jätti sen aikakauden jo 20 vuotta sitten kun kehittyi muusikkona ja säveltäjänä. Powermetal on hyvä tyyli aloittaa kaikessa yksinkertaisuudessaan ja siihen on hyvä jäädä vaikka loppuelämäkseen jos kyvyt ei pitemmälle kanna. vrt. Sabaton

        Mikä asiantuntija ja yllyttäjä! :) Sibelius taittuu metallimieheltäkin, kun geenit ovat kohdallaan.
        https://www.youtube.com/watch?v=QXQ2d-xzavw
        https://www.youtube.com/watch?v=oVZaH14JEO8

        Ennenvanhaan oli hyvä sanonta "tekotaiteellista paskaa" tähän loppuu meikäläisen Porra kommentit Vielä noista geeneista, kukas niistä loppujenlopuksi varma voi olla, ei aina lapsen äitikään. Eikös se Aino ollut aika tomera ja aikaansaava nainen. Riittikö sille puolihöperö nero joka oli kokoajan naama nuottipapereissa. Kysyn vaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hah hah. On tainnut Sibeliukset jäädä kuuntelematta. Porra poraa powermetallia saamatta mitään merkittävää aikaan. Holopainen jätti sen aikakauden jo 20 vuotta sitten kun kehittyi muusikkona ja säveltäjänä. Powermetal on hyvä tyyli aloittaa kaikessa yksinkertaisuudessaan ja siihen on hyvä jäädä vaikka loppuelämäkseen jos kyvyt ei pitemmälle kanna. vrt. Sabaton

        Holopainen ei ole säveltänyt mitään merkittävää Candence of Her Last Breathin jälkeen.

    • Anonyymi

      ahne paska se on...

      • Anonyymi

        Ai senkö takia kun asuu Suomen korkeimmin verotetussa kunnassa?

        Tarja Cabuli on maksanut tuloistaan minimiverot argentiinaan vyuodesta 2005.

        Mutta Tuomas on ahne paska?

        Kertoo tuokin kommentti aika lailla älykkyysosamäärästäsi, urposeni;)

      • Anonyymi

        Tuo haukkuja on varmaan Kurkelan ex-mies, jonka näpeistä maestro vei neitokaisen :D Nyt sitten katkeruuksissaan haukkuu Holopaista ympäri nettiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai senkö takia kun asuu Suomen korkeimmin verotetussa kunnassa?

        Tarja Cabuli on maksanut tuloistaan minimiverot argentiinaan vyuodesta 2005.

        Mutta Tuomas on ahne paska?

        Kertoo tuokin kommentti aika lailla älykkyysosamäärästäsi, urposeni;)

        Miten liittyy Tarja Tuomaksen ahneuteen? Paitsi ehkä siten, että Tarjakin halusi osansa menestyksestä, mutta poijaat antoi mielummin tossua. Ahneilla oli paskainen loppu. 10v myöhemmin... Ehkä kohta jotain yhtä laadukasta kuin Tarjan aikana tulossa ulos - iso ehkä.

      • Anonyymi

        No siten että Tuomas ei ole se ahne, vaan paska-Cabuli on sitä.

        Enuff said,

      • Anonyymi

        Kateus ei auta sinua, tuskin mikään muukaan...

    • Anonyymi

      Varmasti on vähintään kaikkien Suomi24-fanien Beethoven.

      • Anonyymi

        Joo, jokaisen artistin/bändin sivuilla täällä S24:ssä lukee, että x y ja z on uusi Sibeliuksen Janne ja nero. Joko kaikki on, tai luultavammin, kukaan ei ole. 10 hengen äänekäs rvnkkvrinki täällä vain luulee uuden Jeesuksen tulleen. Ihan kivaa musaa, mutta ei ole Jesse vielä palannut.

      • Anonyymi

        Edelleenkin epäselvää. miksi olet tällä palstalla jos Nightwish ei kiinnosta?

        Ilmeisesti olet vain yksi niistä Tuomaksen mainitsemista "50 Facebook trollista, joilla ei tunnu olevan elämää ollenkaan."

        Kaikenlaista luuseria maailmaan mahtuu...

      • Anonyymi

        Tämähän on paikka Nightwish-aiheiselle keskustelulle. Sekin olisi keskustelua, jos sanoo Nightwishin olevan paskaa. Se ei kuitenkaan ole sitä, vaan ihan ok musiikkia. Jalat kuitenkin maassa, bändin jäsenet ovat taidoiltaan keskinkertaisia ja sävelmät tusina-lirutuksia.

      • Anonyymi

        Tyhmyytesi on ylitsevuotavaista:DDD

    • Anonyymi

      Ei.

    • Anonyymi

      Sibeliuskin varmasti arvostaisi jos eläisi!

    • Anonyymi

      Kumpiko lie Suomen kaikkien aikojen eniten myynyt säveltäjä. Muita ei edes lasketa, mutta voi olla että Janne johtaa vielä kun on hieman kauemmin maailmalla myynyt.

      • Anonyymi

        Veikkaisin että Nightwishiä myyty aika paljon enemmän ja vielä enemmän jos nettilataukset lasketaan mukaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Veikkaisin että Nightwishiä myyty aika paljon enemmän ja vielä enemmän jos nettilataukset lasketaan mukaan.

        Sibeliuksen perikunta saa vuosikymmenestä toiseen eniten tekijänkorvauksia ulkomailta kahta ajankohtaa lukuun ottamatta. Vuosina 1964-1971 Rauno Lehtisen letkajenkasta tehtiin yli sata versiota ympäri maailmaa ja parhaimmillaan mm. Hollannin Top 10:ssä oli neljä eri letkajenkka versiota. Noina vuosina Sibeliuksen tuotot ulkomailta jäi kakkoseksi.
        Toinen poikkeus oli 2004 jolloin Rasmus Dead Letters albumillaan ja etenkin single In The Shadows toivat enemmän rahaa ulkomailta kuin Sibelius.
        Muuten Sibelius on ollut ylivoimainen kautta vuosikymmenien.

        Kuka sitä Sibeliusta ostaa? Soitetaanko klassisissa konserteissa ulkomailla ja sieltä tekijänoikeusrahat vai mistä?

        Suomessa paras klassisen musan kentällä on minusta erkki melartin ja kakkosena tulee helvi Leiviskä. En mä ainakaan katso musapuolella hyvyyttä myyntilukujen perusteella mut jos toki mitataan musassa hyvyyttä myyntiluvuissa niin silloin Suomessa sibelius on paras klassisella musakentällä. Sibeliuksen musateoksista valtaosa puuroutui niin tylsän pateettisiksi joissa tunnetaso meni siis niin patetian puolelle, mut on toki Sibeliuksen finlandia siis ihan mielettömän kova taideteos eli en kiistä tietenkään sibeliuksen ansioita, mut jos katsoo kokonaisukuvaan niin liian paljon mun makuuni hänellä unettavan pateettise tylsiä teoksia joiden sävelrakenteetkaan eivät aina ole niin kummoisia.

        eipä nykynuoret osta klassista musaa ja nykyään ihmiset ei osta ainaskaan fyysisiä levyjä että suurin osa spotifyssa kuuntelee mut sielläkin nuoriso kuuntelee lähinn räppiä mikä ei ole huono asia, koska on hyvä asia jos jollain on oma makunsa, koska makuasioista ei kannata kiistellä tivata, mut toki voijaan pohtia sitten että onko se hyvä jos nykyään niin suppeaksi on mennyt toi musapuolen fanitus että eipä se ole muuta kuin poppista tai räppiä että mä ainakin tykkään kuunnella laidasta laitaan kaikkea. Menee klassinen, menee pop, menee punk, menee räppi ja iha mikä tahansa, mut sanon oman mielipitteen mikä on tämä seuraava; arvostan eniten klassista musaa koska en viitsis lähtee kiistämään faktoja jotka on ne, että klassisen musan soitto ja sävellys vaatii eniten älyä ja taitoa . Toiseksi eniten älyä ja taitoa musiikillista sellaista vaatii jazzmusa ja kolmanneks eniten proge.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa paras klassisen musan kentällä on minusta erkki melartin ja kakkosena tulee helvi Leiviskä. En mä ainakaan katso musapuolella hyvyyttä myyntilukujen perusteella mut jos toki mitataan musassa hyvyyttä myyntiluvuissa niin silloin Suomessa sibelius on paras klassisella musakentällä. Sibeliuksen musateoksista valtaosa puuroutui niin tylsän pateettisiksi joissa tunnetaso meni siis niin patetian puolelle, mut on toki Sibeliuksen finlandia siis ihan mielettömän kova taideteos eli en kiistä tietenkään sibeliuksen ansioita, mut jos katsoo kokonaisukuvaan niin liian paljon mun makuuni hänellä unettavan pateettise tylsiä teoksia joiden sävelrakenteetkaan eivät aina ole niin kummoisia.

        Olen kirjoittanut tästä ennenkinmutta otetaan uusiksi. Joitakin vuosia sitten BBC kysyi tämän hetken sadalta seitsemänkymmeneltä viideltä arvostetuimmalta nykysäveltäjältä kaikkien aikojen parasta taide/klassista säveltäjää. Jokainen sai nimetä viisi parasta. Yhteistuloksissa Sibelius oli kymmenes ja Kaija Saariaho viidestoista, silloin vielä elossa olevista paras.
        Sibelius on arvostetumpi kuin moni uskoo, hän oli kansainvälinen superstara 1930-luvulla ja nykypolvet eivät enää liitä häneen natsi- tai vapaamuurari yhteyksiä kuten menneinä aikoina. Nyt hänen musiikkinsa otetaan musiikkina jota soitetaan ympäri maailmaa ja soitetaan radioissa ja miksei myös striimata (😉).

        en ota kantaa noihin sibeliusta koskeviin juttuihin että mitä hänestä on sanotttu eikä minusta eikä varmaan sunkaan mielestä pidä musiikkia &musan kuuntelua politisoida koska se on yksinkertaisesti syvältä hanurista. Hyvä asia, että olet perusfiksu ihminen se on hieno juttu arvostan! Tsemppiä sulle.

        Esim suomessa yle yksi -radiokanava soitattaa paljon klassista musaa ja esim Sibeliusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen kirjoittanut tästä ennenkinmutta otetaan uusiksi. Joitakin vuosia sitten BBC kysyi tämän hetken sadalta seitsemänkymmeneltä viideltä arvostetuimmalta nykysäveltäjältä kaikkien aikojen parasta taide/klassista säveltäjää. Jokainen sai nimetä viisi parasta. Yhteistuloksissa Sibelius oli kymmenes ja Kaija Saariaho viidestoista, silloin vielä elossa olevista paras.
        Sibelius on arvostetumpi kuin moni uskoo, hän oli kansainvälinen superstara 1930-luvulla ja nykypolvet eivät enää liitä häneen natsi- tai vapaamuurari yhteyksiä kuten menneinä aikoina. Nyt hänen musiikkinsa otetaan musiikkina jota soitetaan ympäri maailmaa ja soitetaan radioissa ja miksei myös striimata (😉).

        tuo on kieltämättä kova juttu mitä kerroit että kun kirjootit että " BBC kysyi joitain vuosia sitten sen hetken 175 arvostetuimmalta nykysäveltäjältä kaikkien aikojen parasta taide/klassista säveltäjää niin Sibelius oli siis kymmenes niin onhan toi kova juttu ja mä yleensä sitä mieltä että varsinkin jos muusikot&säveltäjät antaa mielipiteen niin heidän mielipide on yleensä fiksumpi kuin ns suuren yleisön mielipide ja myös arvostan paljon musakriitikoiden näkemyksiä. Suuri yleisö (etenkin suomessA) on yleensä aika paljon eri mieltä kuin valtaosa musantekijöistä ja kriitikoista. En tietenkään vähättele suurien massojen mielipiteitä koska pitää kuitenkin aina kunnioittaa kaikkien mielipiteitä.

        Pitkässä juoksussa todelliset mestarit ja lahjakkuus tulee aina esiin. Enpä usko että klassisen musiikin saralla löytyy sadan vuoden takaa joku aivan maailman huippua oleva tuntematon säveltäjä jota ei ole aikaisemmin noteerattu.

        Romanialainen säveltäjä serban Nichifor on tosi kova säveltäjä muuten! Törmäsin aika sattumalta hänen muutamaan teokseen youtubessa.Hän on syntynyt vuonna 1954 ja on vielä elävien kirjoissa. Hän on kait tietääkseni ns tuntematon suuruus eli pidän häntä ns tuntemattomana suuruutena. Löytyy sellaisiakin minusta. Ei nyt ihan top20;ssä, mutta yhdysvaltalaiset säveltäjät charles Ives ja george rochberg ja taidesäveltäjä(pääosin elektroniseen taidemusailmaisuun + osa folk-henkisiä) gloria Coates on kovia tekijöitä joista muistaakseni Coates kuoli äskettäin ellen väärin muista. Mulla on mm yksi Coatesin levy (ei nimi levyn tuu nyt heti mieleeni mutta muistaakseni joku in autumn mut ainaki varmaa että levyn nimessä on sana autumn jossa on mm folk-vivahteita ja elektroninen taidemusatyylilaji sekä hieman avaruus eli space tyylistä avantgardeakin ja osa minimalistisella tyylillä esitettyjä).

        Iso-britannialainen säveltäjä arnold bax ei tunnettu eikä myöskään top20:ssä eikä ehkä top50:ssäkään mutta osasi hyvin tehdä hyviä linjakkaita kokonaisuuksia.

        Fanny mendellsohn ja clara Schumann(ja claran aviomies Robert) oli todella hyviä esittämään teoksiansa pianolla ja huilulla sekä harpulla. Chopin on ehkä tunnetuin pianoteosten säveltäjä, mut sanoisin että Fanny mendelssohn on se kaikkein paras pianolle (ja huilulle) sävellyksiä tehnyt. Hän osasi mennä tunteisiin syvälle ja loi laajaulotteisesti hyviä teoksia koko tuotantoon.

        Kaikki parhaatkin musantekijät koko maailman historian aikana eivät toki aina ole minusta onnistuneet luomaan ainoastaan pelekkää huippumusataidetta, mut on siellä erojakin kun minusta esim Ludviggi van beethovveni teki enemmän kuin muut huipputason teoksia. Ja lisäksi Beethovveni oli monipuolisuusihme ja hänen teoksissa esim oli paljon kunnianhimoisia juttuja sekä osasi luoda myös paljon hittejä. Ehkä kaikkein eniten hittejä klassisella musapuolella on luonut Mozartti tai Johan sebastian bach (bachhi ).

        Se että tuomas holopaisen nimi nostetaan esille usein on tietenkin minusta vain hyvä asia joskaan en haluis puida hänen persoonaa kun aika monella on mennyt tunteisiin tuomaksen mielipiteet että osa täällä panettelee häntä aika turhamaisesti ja loukkaavaankin sävvyyn ja tuo avauspostaus niin ymmärrän kyllä nyt varmaankin että tuo avauspostauksen toteamus "tuomas Holopainen seuraava Sibelius" oli varmaan kait hieman huumorilla &ironialla heitetty koska ei nyt ihan voi verrata Sibeliukseen. Oman musalajinsa suuri taitaja Holopainen on ja tietääkseni suomalaisista hyvin iso osa arvostaa tuomas Holopaisen taitoja ja myös ostava yleisö on useinkin noteerannut hänen ja hänen bändinsä tekemiset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitkässä juoksussa todelliset mestarit ja lahjakkuus tulee aina esiin. Enpä usko että klassisen musiikin saralla löytyy sadan vuoden takaa joku aivan maailman huippua oleva tuntematon säveltäjä jota ei ole aikaisemmin noteerattu.

        on se hyvin loogistakin ettei nykyään eikä tulevaisuudessakaan tule kait enää todellisia mestareita klassisella puolella eikä ehkä muissakaan musalajigenreissä koska loogisesti ajateltuna kun musamaailman alku suhteuttuna nykyhetkeen , niin siihen väliin mahtuu niin paljon musiikkia että nykyään on yhä suurempi haaste lauluntekijöiden ja säveltäjien löytää uusia huipputeoksia, koska se vaatii tuhottaman paljon jopa mielikuvitusta. Nykyään on vallalla (en tiedä onko klassisella puolella) semmonen trendi musamaailmassa että pyritään panostamaan enemmän kokonaisuuksiin ja esim sovitustekovaiheprosesseissa myös laitetaan eri musalajigenrejä teokseen sekaan ja joskus tämä voi olla kova juttu, mutta joskus voijjaan kompastua omaan näppäryyteensä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sibeliuksen perikunta saa vuosikymmenestä toiseen eniten tekijänkorvauksia ulkomailta kahta ajankohtaa lukuun ottamatta. Vuosina 1964-1971 Rauno Lehtisen letkajenkasta tehtiin yli sata versiota ympäri maailmaa ja parhaimmillaan mm. Hollannin Top 10:ssä oli neljä eri letkajenkka versiota. Noina vuosina Sibeliuksen tuotot ulkomailta jäi kakkoseksi.
        Toinen poikkeus oli 2004 jolloin Rasmus Dead Letters albumillaan ja etenkin single In The Shadows toivat enemmän rahaa ulkomailta kuin Sibelius.
        Muuten Sibelius on ollut ylivoimainen kautta vuosikymmenien.

        Noisssa vaan ei ole mukana suoratoistopalvelut, niissä toistokertoja on paljon enemmän ja veikkaisin että siloin myös rahalliset korvaukset ovat suurimmat, vaikkakin ovat suhteessa pienet.

        Klassista musiikkia on huomattavasti vähemmän, se varmaankin selittää että suosituimmat kerää edelleen paljon tuloja, uusia menestyneitä säveltäjiä tulee harvakseltaan. Muuta musiikkia tulee valtavasti koko ajan.

        https://www.teosto.fi/lauri-tahkan-aavikko-on-vuoden-2021-soitetuin-kotimainen-kappale/

        Tekijänoikeusmaksuja tulee mitä ihmeellisimmistä paikoista, mainoksista, urheilukisojen yhteydessä soitetusta musiikista (Darude ✌), elokuvista, TV-sarjoista, fyysisistä tallenteista (edelleen), striimauksesta, elävän musiikin esittämisestä ja esim. Suomessa taitaa menestyvien artistien yksi parhaista tulonlähteistä olla YLE:n ohjelmien yhteydessä soitetusta musiikista, näin olen ymmärtänyt. Lista on pitkä missä kaikissa yhteyksissä musiikkia soitetaan.
        Sibeliuksesta vielä taitaa olla niin että Sibeliuksen kuolemasta tulee vuonna 2027 kuluneeksi 70 vuotta ja tekijänoikeusmaksujen velvoite loppuu joten kolmen vuoden kuluttua Sibelius ei enää tuo maailmalta eniten rahaa musiikin avulla.
        Noniin kysy Googlelta niin saat vastauksen, eli näin: Kuinka kauan tekijänoikeus on voimassa? Tekijänoikeuden suoja-aika on voimassa tekijän koko eliniän sekä 70 vuotta hänen kuolinvuotensa päättymisestä. Yhteisteosten – eli teosten, joita on ollut tekemässä useampi henkilö – suoja-ajat lasketaan viimeksi kuolleen tekijän kuolinvuoden päättymisestä.

        voihan tokkiinsa senttään kuunnelkla esim sibbe sibeliuksen musaa youtubesta ja youtube on siitä mainio paikka ettei sinne tarvi rekisteröityä kun iliman rekisteröitymist sielä voi kuunnella musaa. Spotifyssa ei pysty kuunteleen musaa ilman rekisteröitymistä mikä on perseestä ja rahastusta tai noh se oli huonostisanottu kait, sillä on hyvä että markkinoilla on kilpailua ja syön siis sanani sillä ei se ole rahastusta vaan normaalia juttua tuo kuvio tuollainen, mut onneksi on myös tuollainen paikka kuin juutubi(youtube). Lakkaan kyllä käyttämästä juutuubia jos tulevaisuudessa joudut rekisteröityyn sinne jotta voit musaa kuunnella ja jos youtube muuttuu maksulliseksi niin lopetan siellä käymisen heti stop tykkänään.

        makuja on monia, joku tykkää räpistä ja joku klassisesta, mut kyl se on nii, että klassinen jää koko ajan enemmän ja enemmän kait tulevaisuudessakin varjoon.

        Sen sijjaan tuomas Holopaisen nightwishin musalla on edelleen paljon kuuntelijoita(ei ainosataan suomessa vaan ulkomaillakin esim saksa +USA)
        aika yllättävää ehkä että USA;ssa niin hyvin myynyt sen musa kun USA:laiset ei ehkä välttämättä ole niin melankolisen musan ystäviä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tekijänoikeusmaksuja tulee mitä ihmeellisimmistä paikoista, mainoksista, urheilukisojen yhteydessä soitetusta musiikista (Darude ✌), elokuvista, TV-sarjoista, fyysisistä tallenteista (edelleen), striimauksesta, elävän musiikin esittämisestä ja esim. Suomessa taitaa menestyvien artistien yksi parhaista tulonlähteistä olla YLE:n ohjelmien yhteydessä soitetusta musiikista, näin olen ymmärtänyt. Lista on pitkä missä kaikissa yhteyksissä musiikkia soitetaan.
        Sibeliuksesta vielä taitaa olla niin että Sibeliuksen kuolemasta tulee vuonna 2027 kuluneeksi 70 vuotta ja tekijänoikeusmaksujen velvoite loppuu joten kolmen vuoden kuluttua Sibelius ei enää tuo maailmalta eniten rahaa musiikin avulla.
        Noniin kysy Googlelta niin saat vastauksen, eli näin: Kuinka kauan tekijänoikeus on voimassa? Tekijänoikeuden suoja-aika on voimassa tekijän koko eliniän sekä 70 vuotta hänen kuolinvuotensa päättymisestä. Yhteisteosten – eli teosten, joita on ollut tekemässä useampi henkilö – suoja-ajat lasketaan viimeksi kuolleen tekijän kuolinvuoden päättymisestä.

        tekijänpoikeusjutut on siitä semmosia että niissä pitää olla tarkkana kun muistan että joskus latasin youtubeen musaa niin tuli huomautuksia kanavalleni jolloin poistin videot.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tekijänoikeusmaksuja tulee mitä ihmeellisimmistä paikoista, mainoksista, urheilukisojen yhteydessä soitetusta musiikista (Darude ✌), elokuvista, TV-sarjoista, fyysisistä tallenteista (edelleen), striimauksesta, elävän musiikin esittämisestä ja esim. Suomessa taitaa menestyvien artistien yksi parhaista tulonlähteistä olla YLE:n ohjelmien yhteydessä soitetusta musiikista, näin olen ymmärtänyt. Lista on pitkä missä kaikissa yhteyksissä musiikkia soitetaan.
        Sibeliuksesta vielä taitaa olla niin että Sibeliuksen kuolemasta tulee vuonna 2027 kuluneeksi 70 vuotta ja tekijänoikeusmaksujen velvoite loppuu joten kolmen vuoden kuluttua Sibelius ei enää tuo maailmalta eniten rahaa musiikin avulla.
        Noniin kysy Googlelta niin saat vastauksen, eli näin: Kuinka kauan tekijänoikeus on voimassa? Tekijänoikeuden suoja-aika on voimassa tekijän koko eliniän sekä 70 vuotta hänen kuolinvuotensa päättymisestä. Yhteisteosten – eli teosten, joita on ollut tekemässä useampi henkilö – suoja-ajat lasketaan viimeksi kuolleen tekijän kuolinvuoden päättymisestä.

        saako artistit&bändit&säveltäjät tuloja myös youtubesta? Kyllä kait tietääkseni. Ehkä vähän minulta nyt tyhmä kysymys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        saako artistit&bändit&säveltäjät tuloja myös youtubesta? Kyllä kait tietääkseni. Ehkä vähän minulta nyt tyhmä kysymys.

        Enemmän saavat youtubesta kuin spotifysta ja omista videoista saa mainoksista lisää, vaikka suurin varmaankin estää ne. En maksaisi ikinä spotifylle, normaalisti riittää radio ja youtubesta näkee videotkin kun haluaa valita mitä kuuntelee, myös kommentteja hauska lukea.

        mä oon youtubesta nauhoottanut musaa kaupasta ostamalleni tyhjälle C-kasetille eli mulla on vanhanajan radio&c-kasettisoitin jossa on record nappi. Kaupassa kauppias oli tosi hämmästynyt mut hyvällä tavalla kun halpahallin tavaraosastolla sen kanssa vaihdoin muutamat sanat niin hän sanoi että olet melkeinpä ainoa täällä päin joka ostaa näitä meidän kaupoista näitä tyhjiä C-kasettejja että eivät mene kaupaksi että harkinnassa on jatko että kannattaako niitä enää tilata. Onhan se mahdollista kuten vinyylilevyjen kohalla, että C-kasettien kysyntä vielä nousee kun on tietyt ikäluokat jotka kiinnostuneita kun taas 2000-luvun ja sitä nuoremmat ikäluokat tuskin rahojansa tuhlaa vinyyleihin ja C-kasetteihin.

        Olen kuulemma jäärä kun ostelen tyhjiä C-kasetteja kaupasta. No empä tiiä oonko jäärä, tuskinpa oon. Mm kaarle viikate sanoi jossain haastattelussa näin että semmoset ihmiset on jääriä jotka ostaa tyhjiä kaupan C-kasetteja mut ehkä hänen näkemys on hieman naiivi.

        Ainakin halpahallin tyhjissä C-kaseteissa osassa on se huono puoli että vaikka nauhoitat musaa youtubesta voluumit täysillä niin ei siltikään kuulu erityisen hyvin musiikki. Ei muistaakseni tosin pätenyt ihan kaikkiin ostamiini C-kasetteihin.

    • Anonyymi

      no en lähtis vertaileen silti heitä ko Sibelius oli kuitenkin klassisen musan säveltäjä koska klassinen musa asettaa säveltäjälle isommat haasteet koska klassinen musa kuten jazz ja progemusa on haastavampia musalajeja ja kaikkein haastavin ja arvostetuin on klassinen musagenre jos sitä kysyy laajalta joukolta eri maailmalla olevia muusikoilta, säveltäjiltä(tarkotan siis kaikkia musalajien säveltäjiä) ja musakriitikoilta.

      • Anonyymi

        Komppaan osittain, pitää olla joku Duke Ellington, John Coltrane tai Miles Davis ennen kuin voi puhua samana päivänä suurten ja miksei vähemmänkin kuuluisien klassisten säveltäjien kanssa.
        Progea en arvosta kovin suuresti, se on minusta vain yksi rockin alalaji ja siinä on liikaa säännönmukaisia rakenteita jotta se olisi omiin korviini kovin luovaa ja vaativaa. Kyllä Nightwish aina Rushin tai Emerson Lake ja Palmerin hakkaa.

        progea et arvosta okei kiitos mielpitteestä kun nää mielipitteet on tärkiä asia vappaassa demokratiassa jota myö kannatan. En ala ehkä nyt haastamaan sua mahdollisesti pitempään ja älyllisesti relevanttihin keskusteluun vaik tekis mieli, mut ei mullakaan täällä somessa aika riitä ihan kaikkeen vaikka haluiski =)

        mut joo siis sä meinaat että progessa on liikaa säännönmukaisia jutskia no empä oo tuota miettinytkään edes. Mä ainakin oon miettinyt, että rockn roll on semmonen haastava genre koska rockn roll genre on niin suppea koska käytännössä kaikki maailman rockn roll genren biisit on samanlaisia koska rockn roll on rakenteiltaan niin ohutta että siin on niin ohut limitti jos tiiät ymmärrät mitä tarkootan limiitillä. Ehkä kaikkein ohuin limitti on rokkenrollissa. Se on toisaalta haastavan vaikea genre mut toisaalta heleppo eli helpolla tarkoitan sitä että sitä on helppo soittaa mut toki amatööreiltä ei rokkenrollinkaan soitto taivu niin hyvin kuin ammattilaisilta, mutta koska rokkenrolli on limitiltään niin ohutta niin se vaatii mielikuvitusta paljon rokkenrollin säveltäjältä mut käytännössä sen genren musantekijät on melkeinpä oikeestaan ihan tekemättömässä paikassa luoda "uutta musaa" koska johtuen siitä ohuesta rakenteest.

        Jatsissa on joskus se ongelma, että voi mennä joillakin liikaa "sooloiluksi" tai että puuttuu tunnetta että pintapuolista höttöä. Tosin samoja perusvirheitä voi sattua missä tahansa genresäs toisaalta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Komppaan osittain, pitää olla joku Duke Ellington, John Coltrane tai Miles Davis ennen kuin voi puhua samana päivänä suurten ja miksei vähemmänkin kuuluisien klassisten säveltäjien kanssa.
        Progea en arvosta kovin suuresti, se on minusta vain yksi rockin alalaji ja siinä on liikaa säännönmukaisia rakenteita jotta se olisi omiin korviini kovin luovaa ja vaativaa. Kyllä Nightwish aina Rushin tai Emerson Lake ja Palmerin hakkaa.

        no haha mä sanoin etten jaksa alkaa skriivaan sun kaa ku aika ei riitä niin mie kuitenkin turisin jottain haha, voi minnuuu höpsöä haha

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Komppaan osittain, pitää olla joku Duke Ellington, John Coltrane tai Miles Davis ennen kuin voi puhua samana päivänä suurten ja miksei vähemmänkin kuuluisien klassisten säveltäjien kanssa.
        Progea en arvosta kovin suuresti, se on minusta vain yksi rockin alalaji ja siinä on liikaa säännönmukaisia rakenteita jotta se olisi omiin korviini kovin luovaa ja vaativaa. Kyllä Nightwish aina Rushin tai Emerson Lake ja Palmerin hakkaa.

        No revihän nyt huoras vittua. Nightwishi ei ole millään mittarilla haastavaa soittaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No revihän nyt huoras vittua. Nightwishi ei ole millään mittarilla haastavaa soittaa.

        no on kyllä huvittavaa ottaa ELP esimerkiksi, Löytyy esim Taurus vinyylinä ja voin
        kyllä vakuuttaa, että aika pahoja soinnutuksia vrt NW.
        NW on tehnyt yksinkertaisuudesta omanlaista taidetta joka toimii ja tavallaan kaunista ja nerokasta. ELP ei ole taas lähelläkään kaunista.
        Oikeastaan Floorin tylsähkö ääni vaivaa ja samaa toistoa, mutta toimiihan sekin näin.

        Tarja ja Anette oli minusta molemmat selvästi parempia, mutta ei Floorkaan huono ole, joissakin kappaleissa kuulostaa ihan hyvältä. Popahtavat kappaleet parempia tai sitten pitäisi olla ääni kuten Tarjalla. Viimeiset olleet turhan samanlaisia.

        ELP on samassa luokassa Rick Wakemanin kanssa. Pelkkää kikkailua musiikin teorian kanssa kokonaisuuden kustannuksella. Perinteisistä brittiproge bändeistä Yes oli ainoa joka upposi meikäläiseen. Siinä bändissä Wakemankin pysyi ruodussa kun koko viisikko oli samantasoisia muusikoita niin Wakeman ei päässyt laukalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No revihän nyt huoras vittua. Nightwishi ei ole millään mittarilla haastavaa soittaa.

        Nightwishin musiikki ei ehkä ole haastavaa soittaa mutta sitäkin enemmän sitten säveltää albumikokonaisuuksia ja saada niin toimiva kokonaisuus konserteissa. Se vaatii ammattitaitoa ja biisien tekemisen osalta nerokkuutta. Ei Empun pelkistetyt kitarasoolot kerro muuta kuin että hänellä on tyylitajua eikä sorru turhaan tilutukseen.
        Kai Hahto toki on muusikko jonka osalta voi sanoa että "perkele, pistä paremmaksi".
        En aikonut repiä huorani vittua koska en käytä prostituoitujen palveluksia ja vaikka käyttäisinkin niin toki enemmän perinteisellä tavalla. Jos aihepiiri koskettaa sinua niin pidäthän huolta hygieniasta ja siitä ettei maksullinen seura ole ihmiskaupan uhri.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarja ja Anette oli minusta molemmat selvästi parempia, mutta ei Floorkaan huono ole, joissakin kappaleissa kuulostaa ihan hyvältä. Popahtavat kappaleet parempia tai sitten pitäisi olla ääni kuten Tarjalla. Viimeiset olleet turhan samanlaisia.

        Hyvä ettei ole Tarjaaaa,!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä ettei ole Tarjaaaa,!

        Todellakin

    • Anonyymi

      Daah...kaikkihan sen tietää.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      310
      7141
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2116
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1327
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1267
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      8
      1203
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1200
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1126
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1061
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      289
      1008
    Aihe