On vuosi asumiserosta, en millään jaksa uskoa että se on totta.
Lopulliset paperit tuli postissa, onko tämä paperi eroittanut minut vaimostani.
Olen varmaan lapsellinen kunn en päästä irti.
Antaisiko jokin uusi suhde pontta,että pääsisin eroon entisestä elämästä?
voimia teille kaikille. ei avioeroa turhaan sanota "pikkukuolemaksi"
olen ehkä vanhoollinen
Lopulliset paperit tuli postissa, onko tämä paperi eroittanut minut vaimostani.
Olen varmaan lapsellinen kunn en päästä irti.
Antaisiko jokin uusi suhde pontta,että pääsisin eroon entisestä elämästä?
voimia teille kaikille. ei avioeroa turhaan sanota "pikkukuolemaksi"
olen ehkä vanhoollinen
Vastaukset 6
Vanhimmat
monesti jäädään roikkumaan vanhaan suhteeseen, eikä nähdä, mitä muitakin mahdollisuuksia elämässä voi olla.
Uusi suhde jättää vain vanhan sinne alle muhimaan, jossain vaiheessa saattaa sitten pulpahtaa 10kertaa pahempana eteen. Omasta kokemuksesta viisastuneena, kannattaa tämä ero kitua loppuun ja sitten uutta etsimään...
Tämä on ihan mun mielipide, jokainen tekee miten parhaalta tuntuu.
Tiiakka:n kanssa.
Itsellä erohakemus on tossa pöydän nurkalla ollu allekirjoitettuna jo pari kuukautta (täytettiin riidan jälkeen ja hiukan kaduttaa). Sovittiin että katellaan kesän yli syksyyn ja palataan sitten asiaan uudelleen.
Nyt tuntuu että elämä on ollut jopa paljon helpompaa kuin yhdessä ollessa vaikka useasti sitä vaimoa siihen vierelle on tullut kaivattua. 15-vuoden aikana toiseen vain "tottuu" eikä se peitto/tyynykasa vieressä kaikkea korvaa.
Kyllä toisen ihmisen läheisyys ja sen arvostus on itselläni saanut aivan uuden mittasuhteen.
Kaikesta huolimatta jos tästä eriteille lähdetään uskon (toivon) pytyväni olemaan erossa "laastarisuhteista" ja opin elämään ensin yksin omaa elämääni.
Mutta mistä löydän laastarin tähän ikävään, kun omien lasten tapaamiset tehdään aivan mahdottomiksi...se särkee miestä ;-(
on ihan hyvä irrottautumiskeino entisestä suhteesta. Ei tosin sille "laastarille" varmaan kovin mieltäylentävää.
NÄIN SEN TILANTEEN KUVAAN. Jokaisesa uudessa suhteessa on päivittäin mukana vanhasuhde, minun tai hänen, sillä ei ole väliä. Ihmiset voivat vaihtua, mutta virheet pysyvät, jollei nitä setvitä. On erottava hitaasti, kaikki mahdollisuudet reilusti läpi käyde, minkä jälkeen on kasvettava uuteen mahdollisuuteen. Jotkut eivät enää edes uskalla, toiset taas lähtevät heti (jollei jo rinnakkasuhdetta ole) uuteen lentoon. Ne suhteen epäonnistuvat, ja jää jäljelle isot haavat. Terapia on aina tarpeen, yhdessä tai erikseen, ja asiantuntijoiden apu on paras. Silloin voi olla varma, että kasvaa itse eikä kasva juorukerre, jonka eroava aina nostattaa. Itsensä löytäminen ei ole helppo juttu.
Vaikka itse lähdin liitostamme,on ollut tuskaisa taival.Alussa olin todella helpottunut,kun pääsin ahdistavasta liitosta pois.Tuntui,että voi hengittää.
Nyt hirveä suru lasten puolesta.Kuvittelee,kuinka ihanaa olisi olla taas yhdessä eikä muista,millaista se arki oikeasti oli.Kuvittelen mieheni oikeasti muuttuneen luonteeltaan,ulkoinen olemus ja käytös on kyllä muuttunut.Hän on aloittanut jo uuden elämän,pari kuukautta erillään asumisemme jälkeen löysi uuden naisen.On oikein onnellinen nyt.
Itse olen yksin ja suren.Tuntuu pahalta,mutta oma valinta....