Tämä tapahtui jo jonkin aikaa sitte eräässä paikkakunnan kaupassa(jääköön nimi mainitsematta).
Oli perjantaipäivä ja kaupassa pitkät jonot.Minä muiden mukana jonossa.Edelläni oli asiakas kärry täynnä tavaraa ja vuorollaan hän alkoi niitä hihnalle nostelemaan.Ruokaa oli paljon.
Tuli maksun aika....me muut jonottajat emme voineet olla kuulematta ja näkemättä tilanetta.
Asiakas antoi maksun koittaessa kunnan maksusitoumuksen, sain sen vaikutelman, että asia oli hänelle tuttua.
Mutta..kassa totesi kylmästi, että emme enää nykyään hyväksy kunnan maksusitoumuksia, kuulemma sen takia, kun on mennyt laskutus niin monimutkaiseksi kuntayhtymän aikana.
Asiakas nolostui totaalisesti, näytti olevan todella yllättynyt ja jättäen tavarat siihen kassalle, melkein juosten poistui paikalta.
Kyllä jonossa kuului monenlaista kommenttia.Esim.eikö kauppa olisi voinut ilmoittaa kunnalle muuttuneesta käytännöstä?
Minua todella säälitti ja harmistuttikin, että kuinka pitkälle vielä mennään köyhän ja varattoman nolaamisessa?
Eiköhän siinä jo ole tarpeeksi, että ihminen joutuu hätäänsä hakemaan kunnalta apua elämiseen?
Toivottavasti kyseinen kauppa on saanut palautetta.
Nolaamisen huippu??
41
6135
Vastaukset
- vonkamies
kauppias ruvenut pelkäämään,ettei saa rahojaan velkaiselta maakuntayhtymältä,kun noin on käyttäydytty.Se on sitä köyhät kyykkyyn hommaa.
- Ko. kaupan kanssa on ollut ...
Tuo on tosiaan todella noloa niin kaupalle kuin asiakkaallekin. Enemmän tässä, vaikka yrittäjä itsekin olen, käy sääliksi asiakasta koska tiedän omasta kokemuksesta kuinka noloa tuolla maksusitoumuksella on maksaa. Olen sen kerran joutunut tekemään ja voin sanoa että silloin odotin että kauppa oli melkein tyhjä ja valitsin sen pienimmän kaupan mikä mahdolista.
Harmi kun kaupan nimeä ei saa julkistaa. Muutenkin tuo kauppojen hyysäys täällä palstalla on minusta naurettavaa. Jos ihminen on kokenut vääryyttä kaupan puolelta niin eikö sitä kokemusta muka voisi täällä muille jakaa. Tulisi edes vähän palveluintoa Kajaaninkin kauppoihin. - kaupan
Ko. kaupan kanssa on ollut ... kirjoitti:
Tuo on tosiaan todella noloa niin kaupalle kuin asiakkaallekin. Enemmän tässä, vaikka yrittäjä itsekin olen, käy sääliksi asiakasta koska tiedän omasta kokemuksesta kuinka noloa tuolla maksusitoumuksella on maksaa. Olen sen kerran joutunut tekemään ja voin sanoa että silloin odotin että kauppa oli melkein tyhjä ja valitsin sen pienimmän kaupan mikä mahdolista.
Harmi kun kaupan nimeä ei saa julkistaa. Muutenkin tuo kauppojen hyysäys täällä palstalla on minusta naurettavaa. Jos ihminen on kokenut vääryyttä kaupan puolelta niin eikö sitä kokemusta muka voisi täällä muille jakaa. Tulisi edes vähän palveluintoa Kajaaninkin kauppoihin.nimeä ei saa julkistaa? Eihän tässä ole kysymys mistään henkilöön kohdistuvasta kunnianloukkauksesta.Kertokaa nyt mistä kaupasta on kysymys, niin osaan olla tekemättä ostoksiani kyseisessä kaupassa.
- NIPSU-NEITI
kaupan kirjoitti:
nimeä ei saa julkistaa? Eihän tässä ole kysymys mistään henkilöön kohdistuvasta kunnianloukkauksesta.Kertokaa nyt mistä kaupasta on kysymys, niin osaan olla tekemättä ostoksiani kyseisessä kaupassa.
Sanoisin kyllä mielelläni kaupan nimen, mutta oon huomioinu sen, että ku jotakin kauppaa tai yritystä nimellä arvostellaan, niin ei mee kauaa ku viestiketju on poistettu.
On tosi harmi, että kaupat eivät kestä kritiikkiä.
Kyseessä on kuitenkin suuri kauppaketju...en sen enempää arvaa sanoa.Löytyy joka paikkakunnalta.
Toivottavasti tätä ketjua ei poisteta....enhän ole nimellä maininnu. kaupan kirjoitti:
nimeä ei saa julkistaa? Eihän tässä ole kysymys mistään henkilöön kohdistuvasta kunnianloukkauksesta.Kertokaa nyt mistä kaupasta on kysymys, niin osaan olla tekemättä ostoksiani kyseisessä kaupassa.
missä kaupassa on niin huonoa palvelua, etteivät kunnan maksu sitoomukset kelpaa.
- Itse ostokseni
rantaneuvos1 kirjoitti:
missä kaupassa on niin huonoa palvelua, etteivät kunnan maksu sitoomukset kelpaa.
Enkä elä muiden siivellä.
- kun ei
Itse ostokseni kirjoitti:
Enkä elä muiden siivellä.
ole vielä elämänkokemusta. Toivottavasti ei ensimmäinen vastoinkäyminen vie haulikon piippua suuhun.
- toki
NIPSU-NEITI kirjoitti:
Sanoisin kyllä mielelläni kaupan nimen, mutta oon huomioinu sen, että ku jotakin kauppaa tai yritystä nimellä arvostellaan, niin ei mee kauaa ku viestiketju on poistettu.
On tosi harmi, että kaupat eivät kestä kritiikkiä.
Kyseessä on kuitenkin suuri kauppaketju...en sen enempää arvaa sanoa.Löytyy joka paikkakunnalta.
Toivottavasti tätä ketjua ei poisteta....enhän ole nimellä maininnu.mistä kauppaketjusta on kysymys.Esimerkiksi
apteekki-ketju selvästi muutti kys. paikan
asiakaspalvelutasoa huomattavasti ja ennen
kaikkea parempaan suuntaan.Ehkäpä sama
vaikutus olisi tälläkin keskustelulla,jos
asioista puhuttaisiin niiden oikeilla nimillä. - paavi paavali
Itse ostokseni kirjoitti:
Enkä elä muiden siivellä.
Voihan olla perheenhuoltaja kuollut tai jotain vastaavaa.
- !!!!
Itse ostokseni kirjoitti:
Enkä elä muiden siivellä.
Et tiedä nykytodellisuudesta mitään. Olet kai niitä ns."parempiosaisia".
Tälläkin kylällä on todella monta, joilla on pakko hakea kaikkia mahdollisia tukia....työtä kun ei ole, vaikka kuinka olisi työhaluja.
Herää tavallisten ihmisten arkeen. - olen tosiaan
!!!! kirjoitti:
Et tiedä nykytodellisuudesta mitään. Olet kai niitä ns."parempiosaisia".
Tälläkin kylällä on todella monta, joilla on pakko hakea kaikkia mahdollisia tukia....työtä kun ei ole, vaikka kuinka olisi työhaluja.
Herää tavallisten ihmisten arkeen.Kotikasvtuksen tulosta on kohdallani se,että en siipeile.Asaitsen elantoni työnteolla,samoiten lapseni.Hävetä tosiaan saavatkin yhteiskunnan elätit.
- "asiantuntija"
Itse ostokseni kirjoitti:
Enkä elä muiden siivellä.
tarkkaan erittäin kapeaa näkökulmaasi!
Ajattelepa, että kyseessä voisi olla vaikka sinun sukulaisesi, jolla ei mene tällä hetkellä niin hyvin kuin Sinulla.
Et vain satu tietämään.
Tai, että Sinulle itsellesi tulee elämänkoulussa vastaavanlainen tilanne.
Mieti Hyvä Ystavä!
Elämä on hyvin moni ulotteinen. - ilikesit
olen tosiaan kirjoitti:
Kotikasvtuksen tulosta on kohdallani se,että en siipeile.Asaitsen elantoni työnteolla,samoiten lapseni.Hävetä tosiaan saavatkin yhteiskunnan elätit.
kirjottoa. et taija nähä nokkoasi pitemmälle.
van elämän koulu opettaa.
itekki oon ollu samansuuntanen arvostelie. eri asijoessa kuitenni.
niin ompahan lemppari tullu itelle vastaa jossaen vaeheessa elämeä.
muistapa joskus, ku elämä tökkii.
että joku elämeä nähny sano keskustelupalstalla tällälaella.
tämä teksti on kirjotettu tahallaa tähän muotoon. - parempiosanen
olen tosiaan kirjoitti:
Kotikasvtuksen tulosta on kohdallani se,että en siipeile.Asaitsen elantoni työnteolla,samoiten lapseni.Hävetä tosiaan saavatkin yhteiskunnan elätit.
Luojan kiitos, että on varattomilla mahdollisuus tukiin. Pitäskö olla niinku Venäjällä, että kerjäläisie joka kadun kulumassa??
Vaikka muka kuvittelet olevan kotikasvatuksen ansiota, että oot töissä jne.,niin varohan vaan ettei pilikka satu omaan nilikkaan...
Moni hyvän kotikasvatuksen saanu on nykyään työttömänä hyvin yksinkertaisesti sanottuna(jotta älyät)siitä syystä ettei työtä oo. - Parenpiosanen
parempiosanen kirjoitti:
Luojan kiitos, että on varattomilla mahdollisuus tukiin. Pitäskö olla niinku Venäjällä, että kerjäläisie joka kadun kulumassa??
Vaikka muka kuvittelet olevan kotikasvatuksen ansiota, että oot töissä jne.,niin varohan vaan ettei pilikka satu omaan nilikkaan...
Moni hyvän kotikasvatuksen saanu on nykyään työttömänä hyvin yksinkertaisesti sanottuna(jotta älyät)siitä syystä ettei työtä oo.Ansiostapa juuri en ole koskaan työtön.Josmuilta loppuu työt,niin kehittelen itse lisää.Enimmäkseen toimin yrittäjänä.
- Parenpiosanen1

- muutaman kerran
hieman kritisoinut Nipsun juttuja (tosin enemmän leikkimielellä), mutta nyt on myönteisen palautteen vuoro. Jutun aihe oli sitä arkipäivän todellisuutta ja erittäin hyvin kirjoitettu. Hyvä Nipsu!
- aamulenkkeilijä
Ilman muuta Nipsun ilmoitettava asiasta eteenpäin kuntaan ja maakuntayhtymään. Kassalla pitäisi olla ilmoituskyltti asiasta.
- NIPSU-NEITI
En tiedä onko kyseisessä kaupassa tapahtunut muutosta sen jälkeen. Toivottavasti.
En todellakaan halaisi enää kenenkään saavan kärsiä samanlaisesta tilanteesta.
- tärkeää asiaa
Laitapa viestin aloittaja sama asia Kainuu.fi ...sivustolle. ( kuntayhtymän sivusto )
Alettaisiin hieman ajattelemaan maksusitoumuksiin liittyviä asioita.- NIPSU-NEITI
Kiitti vinkistä. Laitoin palautetta Kainuu.fi-kuntayhtymä-osallistu ja vaikuta.
Saa nähdä vastaavatko julkisesti asiakaspalvelu-palaute sivuilla. - että hän,
NIPSU-NEITI kirjoitti:
Kiitti vinkistä. Laitoin palautetta Kainuu.fi-kuntayhtymä-osallistu ja vaikuta.
Saa nähdä vastaavatko julkisesti asiakaspalvelu-palaute sivuilla.asianomainen itse on mennyt kyselemään oikeuksiensa perään, miksi kassatäti tiesi asioistaan ennenkuin hän itse.Sivullisena olisin arka sekaantumaan asiaan, vaikka todella nolo juttu onkin. Olen myös sitä mieltä, että vähäosaisia TÄYTYY auttaa.
- jos tilanne
on ollut "asiakas-somistaja" kaupassa.
Tästäkin toiminnasta olisi monenmoista kirjoitettavaa.
Seuraatteko ihmiset ko. tahon toimintaa?
Ainakin ruoka maksaa, jopa enemmänkin kuin joissain muisssa liikkeissä.- minä vaan
Mm.ruoka on todellakin kallistunut ja kuten jo mainitsit, monenmoista olisi sanottavaa....kuullut paljon kylillä.
- tuttavuus numero yksi/kaksi
on tämä Nipsu-Neiti, juttua tulee sieltäkin paljon ja hemmetin hyvää provoa sekaan, tosin tästä jutusta tuli mieleen monta muutakin asiaa… ja mikä lie ammatti, jotenkin tulee hoitoala mieleen… kirjoitustaitoa/intoa riittää…
- vielä ole
tunnistanut näitä nimimerkki kirjoittajia?
Laita nimimerkkki laajempaan hakuun kohtaan ... kirjoitettu nimimerkillä.
Systeemmi listaa kirjoittamansa viestit.
Ihminen hölöttää yllättävän paljon itsestään ja samalla mitä todennäköisemmin kertoo kuka on. - on tullut
vielä ole kirjoitti:
tunnistanut näitä nimimerkki kirjoittajia?
Laita nimimerkkki laajempaan hakuun kohtaan ... kirjoitettu nimimerkillä.
Systeemmi listaa kirjoittamansa viestit.
Ihminen hölöttää yllättävän paljon itsestään ja samalla mitä todennäköisemmin kertoo kuka on.ja minä en ole huomannut lukea. Kiitos vinkistä, kokeilen, jos onnistaa… en näitä haku systeemejä yleensä käytä keskusteluissa.
- sukari
Työpaikalla voi myös joutua jatkuvasti nolatuksi, jos joutuu jonkun esimiehen silmätikuksi syystä tai toisesta. Tätä saattaa jatkua kymmeniä vuosia.
- Ymmärtävä
Ei muuta kuin tuollainen kauppa tai kauppaketju ostoboikottiin, jos se ei hyväksy yhteiskunnan antamia laillisia maksusitoumuksia.
Maakuntayhtymän on pysäytettävä kaikki yhteistyö ja ennen kaikkea lopetettava ostotoiminnot kyseiseltä firmalta, sillä niin törkeästä käyttäytymisestä on tässä tapauksessa ollut kysymys. Rasistisia piirteitä, kun köyhiä näin kyykytetään kaiken kansan edessä.
Hyi helevetti mitä käytöstä kaupalta. Pistäkää vaan sen kaupan ja kauppiaan nimi sivustolle, niin saapahan kauppias itse sitten kokea, miltä tuntuu, kun omasta pussista ei löydy euroja lasten jokapäiväiseen ruokkimiseen. - NIPSU-NEITI
Ymmärtävä kirjoitti:
Ei muuta kuin tuollainen kauppa tai kauppaketju ostoboikottiin, jos se ei hyväksy yhteiskunnan antamia laillisia maksusitoumuksia.
Maakuntayhtymän on pysäytettävä kaikki yhteistyö ja ennen kaikkea lopetettava ostotoiminnot kyseiseltä firmalta, sillä niin törkeästä käyttäytymisestä on tässä tapauksessa ollut kysymys. Rasistisia piirteitä, kun köyhiä näin kyykytetään kaiken kansan edessä.
Hyi helevetti mitä käytöstä kaupalta. Pistäkää vaan sen kaupan ja kauppiaan nimi sivustolle, niin saapahan kauppias itse sitten kokea, miltä tuntuu, kun omasta pussista ei löydy euroja lasten jokapäiväiseen ruokkimiseen.Yksi parhaimmista vastauksista aloittamaani ketjuun.
Olen täysin samaa mieltä kanssasi ja olen jo aikoja sitten vaihtanut kauppaa. Otti niin päähän ja säälitti asiakkaan puolesta.
Jotkut on sitä mieltä, ettei sivullisten kuulu puuttua asiaan, mut minä kyllä puutun, kun huomaan jonkin törkeän epäkohdan.
Se kauppa missä tämä asiakkaan nolaaminen sattui on S-market Suomussalmella.
Vaikka ketju poistettas, niin on ainakin moni kerenny saada tietoonsa tälläisenkin tarinan.
Tulen kyllä jatkossakin antamaan palautetta, kuten tein tässäkin tapauksessa. Laitoin palautteen maakuntayhtymän palautesivulle...
Joku mainitsi keskustelussa et sen asiakkaan, joka joutuu esim.tälläisen nolaamisen kohteeksi, pitäs itsellä antaa palautetta heti....helppo sanoa.
Mutta....kun ihminen on totaalisesti nöyryytetty, niin ei siinä oo muuta mielessä, ku äkkiä pois paikalta.
Toivoisin, et ois muitakin ihmisiä, jotka rohkeasti vaan puuttuuis asiaan, jos huomaa epäkohtia.
Kaikki olemme samanarvoisia ihmisinä...niin rikkaat ku köyhät. - Ainakin
NIPSU-NEITI kirjoitti:
Yksi parhaimmista vastauksista aloittamaani ketjuun.
Olen täysin samaa mieltä kanssasi ja olen jo aikoja sitten vaihtanut kauppaa. Otti niin päähän ja säälitti asiakkaan puolesta.
Jotkut on sitä mieltä, ettei sivullisten kuulu puuttua asiaan, mut minä kyllä puutun, kun huomaan jonkin törkeän epäkohdan.
Se kauppa missä tämä asiakkaan nolaaminen sattui on S-market Suomussalmella.
Vaikka ketju poistettas, niin on ainakin moni kerenny saada tietoonsa tälläisenkin tarinan.
Tulen kyllä jatkossakin antamaan palautetta, kuten tein tässäkin tapauksessa. Laitoin palautteen maakuntayhtymän palautesivulle...
Joku mainitsi keskustelussa et sen asiakkaan, joka joutuu esim.tälläisen nolaamisen kohteeksi, pitäs itsellä antaa palautetta heti....helppo sanoa.
Mutta....kun ihminen on totaalisesti nöyryytetty, niin ei siinä oo muuta mielessä, ku äkkiä pois paikalta.
Toivoisin, et ois muitakin ihmisiä, jotka rohkeasti vaan puuttuuis asiaan, jos huomaa epäkohtia.
Kaikki olemme samanarvoisia ihmisinä...niin rikkaat ku köyhät.ite, jos olisin ollut tämä kassalla nöyryytetty, en tietenkää olisi heti antanu palautetta kassalle, syytönhän hän oli, toimi annetun ohjeen mukaan. VAAN,
olisin varmalla mennyt sen maksusitoumuksen ANTAJAN luo noijjunnan kanssa, enkä olisi sanojani säästelly! Tivannu meleko isoon ääneen miksei käytännön muutosta oo hälle ilmoitettu ja näin HÄNTÄ NÖYRYYTETTIIN kaikkien nähden. Kai näillä kahella taholla on ollut yhteis-sopimus maksusopimuksesta, ei kai kauppa noin vaan voi sellaista yksipuolisesti lopettaa!?
-Lähtikö kukaan nöyryytetyn perään lohuttamaan ja jakelemaan neuvoja miten toimia, tokkopa.
Tätä tarkoitin epäillessäni asianomaisen itse hoitaneen asiansa.TOIVOTTAVASTI niin on myöskin tehnyt.Hällehän ei ole ollut mikään häpeä mennä tämän asian hoitoon kun kerran asioinut siellä aiemminkin lupalapun saatuaan. Ois takapuolen pyyhkeeksi nakannu koko LUPAlapun! Vähäosaisemman auttamiseen ei ole omakaan käsi koukussa, vaikka itsekään en ookkaa rikas.
- väkisin
mieleen, että ainakin Nipsulla on ollut jo ennen kyseistä ”tapausta”, erittäin kielteinen suhtautuminen koko kauppaketjuun.
- mieleen,
että ainakin Nipsulla on ollut jo ennen kyseistä ”tapausta”, erittäin kielteinen suhtautuminen koko kauppaketjuun.
- kauppaa
toellakaan minkään ulkopuolisen tekijän vuoksi. On vakiokauppa ja muissakin sillointällöin.
Ei siis valittamista mistään liikkeestä.
- Mie.
Nipsu huijaa,ei kyseistä tapausta ole koskaan sattunutkaan!ompa vaan hyvän jutun keksinyt ja on niin tosissaan että itsekkin uskoo.on vaan kyseistä kauppaa kohtaan jotain on hampaankolossa.tämmöiset epäoikeudenmukaiset tarinat suututtavat aina,mutta niidenkin pitäisi olla totta.
- NIPSU-NEITI
Ikävä kyllä tapaus sattui S-marketissa. Voithan käydä kysäisemässä kaupasta, onko näin tapahtunut ja onko käytäntöön tullut muutosta.
Kirjoittamastani tapauksesta on jo joku kuukausi ja olen myös laittanut palutetta Kainuu.fi sivuille.
Jos minulla olisi jotakin hampaankolossa kyseistä kauppaa kohti(muuta ku huono kassapalvelu)niin en nyt sentään niin hullu ole, et jonkun toisen ihmisen nolaamisesta keksisin tarinaa.
Taidat olla itse kauppias tai ainakin jotain sukua.
Ikävää että joudun murskaamaan luulosi. Kyllä minun mielestäni tälläiset jutut pitää tuoda päivänvaloon. Onhan varmaan tässäkin kunnassa monta jotka joutuu hakemaan maksusitoumuksen.
- hurja juttu
jos väittämäsi on tosi?
Jos Sinä taas olet väärässä. Mietipä mitä se voi tarkoittaa? - maksusitoumus-
nöyryytyksestä päästäisiin erittäin yksinkertaisella tavalla: Maksaisi kunta suoraan avuntarvitsijan tilille summan joka vastaa hänen ruokalaskuansa.Silloin saattaisi joku nälässä elävä vanhankin kansan ihminen iletä hakea apua "sossusta".Nykykäytännöllä taitaa käydä niin, että ne jotka todella apua tarvitsevat eivät sitä tohdi hakea, koska varsinkin vanhemmille ihmisille on vieläkin ylitsepääsemättömän vaikea ajatus joutua "kunnanelätiksi".
- korpi
Silloin on vaarassa joissakin perheissä rahan menevän viinaan tai muihin turhuuksiin.
- suuresti
korpi kirjoitti:
Silloin on vaarassa joissakin perheissä rahan menevän viinaan tai muihin turhuuksiin.
että mökinmummon avustukset menisivät turhuuksiin.
Mielestäni ihmiselle pitää antaa vapaus, jota seuraa väistämättä myös vastuu omasta elämästään ja myös avustuksen muodossa tulevasta rahankäytöstään.
Maksusitoumuksen kaltaiset tuet vain passivoivat ihmistä ja näin vastuu siirtyy ihmiseltä itseltään yhteiskunnalle. - raharalli
suuresti kirjoitti:
että mökinmummon avustukset menisivät turhuuksiin.
Mielestäni ihmiselle pitää antaa vapaus, jota seuraa väistämättä myös vastuu omasta elämästään ja myös avustuksen muodossa tulevasta rahankäytöstään.
Maksusitoumuksen kaltaiset tuet vain passivoivat ihmistä ja näin vastuu siirtyy ihmiseltä itseltään yhteiskunnalle.Harva mökinmummo tukea tarvitsee normaalielämässä, koska hän on eläkkeellä. Voihan joku liero jollain konstilla saada mummonkin ahdinkoon. Luulisin, että tarvitsijat ovat muita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait1493979Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso123591Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai492967Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani122952Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1452551- 552290
Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist201663"Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko
"Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For1051456Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es631334Oot kyl rakas
Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t391213