Suhdepohdintaa

ahdistunut...

Pakko saada kirjotettua fiiliksiä, jos olisi vaikka samojen asioiden kanssa painiskelevia... Elän avoliitossa ja meillä on kaksi pientä lasta. Olemme olleet noin 8v yhdessä. Itse olen 25v. Toinen on alkanu niin ärsyttämään välillä että menee hermo, olemme muutenki luonteiltamme hyvin erilaiset. Minä paljon menevämpi ja mieheni rauhallisempi. Mieheni ei monestikaan lähde mukaan mihinkään hullutuksiini. Voisin kuvitella että ihastuisin todella helposti johonkin toiseen, jos sellainen vastaan tulisi. Muutenkin on alkanut paljon mietityttää, että olisko maailmassa sittenkin joku parempi ja sopivampi minulle. Tuntuu että olen aivan hukassa tunteideni kanssa. Toisaalta rakastan miestäni ja välillä sellaista kipinää välillämme on, mutta hän vain tylsistyttää ja ärsyttää negatiivisuudellaan ja passiivisuudellaan minua aivan valtavasti. Mieheni rakastaa varmasti minua, mutta itse olen aivan onneton. Mitä tehdä? Olen yrittäny elämääni piristää kaikella mahdollisella tavalla, mutta en aina jaksa tehdä asoita yksin, ilman toista.

14

1450

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • auttakaa........

      ...Miten ihmeessä rakastuisin mieheeni? Jotenkin vain tuntuu että se jokin on puuttunut suhteemme alusta alkaen. Haluisin niin kovasti rakastaa ja olla onnellinen hänen kanssaa. Mutta miten sitä nyt itseään pystyisi pakottamaankaan? Mitä ihmettä teen? Ero ei houkuttele jo lasten takia, ja pelkään että jäisin yksin ja muutenkin katuisin päätöstäni? Onko joillakin jotakin vinkkejä...?

      • mutta muuttuu

        Klisee, jota kannattaa miettiä kunnolla: ei se mies vaihtamalla parane.
        Kaikilla on hyvät ja huonot puolet. Jos jätät tämän ja löydät uuden, menevämmän, niin hän voi ehkä olla liiankin menevä tai niin menevä ettei halua lapsiasi häiriköimään menoja tai hän on huono sängyssä tai hän on agressiivinen tai joku muu ongelma!

        Voisin kuvitella että koska sinä olet se "hullumpi", aktiivisempi ja "hyökkäävämpi" osapuoli, niin miestäsi ns. pelottaa, että jos hän ei teekään ehdottamaasi asiaa oikein eli miten sinä haluat, reagoit jotenkin miten hän ei halua! Yritä innostaa mukaan ilman painostusta ja huumorilla!!!! Mä nimittäin olen itse sellainen, että jos toinen houkuttelee "liikaa" niin en ainakaan suostu asiaan!
        Joskus luinki yhdestä kirjasta sanonnan, joka meni tyyliin näin: "Toisen liika innostus saa oman lopahtamaan". Se varmaan jotenkin syö omaa energiaa tai jtn.

        Ja mitä rakkauteen tulee, niin se on aika muunnoskykyinen asia, sillä rakkautta on monenlaista ja varsinkin parisuhteen rakkaus tuntuu muuttuvan aikalailla! Tiedät varmaan suhteen kolme vaihetta: symbioosi, itsenäityminen ja lopulta yhteinen "harmonia". Ja osapuolet eivät välttämättä kulje näitä vaiheita samaan tahtiin!

        Täytyyhän sitä olla onnellinen, jokaisella on oikeus siihen, mutta sen eteen täytyy tehdä hommia - ja aika pirusti!

        Ja annan vinkin vielä, että älä ainakaan petä miestäsi, vaan kunnioita häntä sen verran, ettet pilaa hänen loppuelämäänsä eli hänen luottamusta toisiin ihmisiin ja itsetuntoa.

        Voimia ja mitä tahansa teetkin niin kuuntele sydäntä, sanoi järki mitä tahansa, koska silloin ei voi harrastaa jälkiviisautta ;)


      • mutta muuttuu kirjoitti:

        Klisee, jota kannattaa miettiä kunnolla: ei se mies vaihtamalla parane.
        Kaikilla on hyvät ja huonot puolet. Jos jätät tämän ja löydät uuden, menevämmän, niin hän voi ehkä olla liiankin menevä tai niin menevä ettei halua lapsiasi häiriköimään menoja tai hän on huono sängyssä tai hän on agressiivinen tai joku muu ongelma!

        Voisin kuvitella että koska sinä olet se "hullumpi", aktiivisempi ja "hyökkäävämpi" osapuoli, niin miestäsi ns. pelottaa, että jos hän ei teekään ehdottamaasi asiaa oikein eli miten sinä haluat, reagoit jotenkin miten hän ei halua! Yritä innostaa mukaan ilman painostusta ja huumorilla!!!! Mä nimittäin olen itse sellainen, että jos toinen houkuttelee "liikaa" niin en ainakaan suostu asiaan!
        Joskus luinki yhdestä kirjasta sanonnan, joka meni tyyliin näin: "Toisen liika innostus saa oman lopahtamaan". Se varmaan jotenkin syö omaa energiaa tai jtn.

        Ja mitä rakkauteen tulee, niin se on aika muunnoskykyinen asia, sillä rakkautta on monenlaista ja varsinkin parisuhteen rakkaus tuntuu muuttuvan aikalailla! Tiedät varmaan suhteen kolme vaihetta: symbioosi, itsenäityminen ja lopulta yhteinen "harmonia". Ja osapuolet eivät välttämättä kulje näitä vaiheita samaan tahtiin!

        Täytyyhän sitä olla onnellinen, jokaisella on oikeus siihen, mutta sen eteen täytyy tehdä hommia - ja aika pirusti!

        Ja annan vinkin vielä, että älä ainakaan petä miestäsi, vaan kunnioita häntä sen verran, ettet pilaa hänen loppuelämäänsä eli hänen luottamusta toisiin ihmisiin ja itsetuntoa.

        Voimia ja mitä tahansa teetkin niin kuuntele sydäntä, sanoi järki mitä tahansa, koska silloin ei voi harrastaa jälkiviisautta ;)

        On se mukavaa, kun joku osaa pukea ajatukset sanoiksi. Löytyi monta kohtaa, mitkä ainakin meillä vastaa ajatusmaailmaa....Kypsän suhteen mukanatuomaa. Vaikka meilläkin ukko naputtaa vaikka mistä, niin kyllä se välillä kauttarantain onkin mukana asioissa.


      • -just me-

        Mikäli vaan mahdollista niin kannattaa kokeilla sellaista että toinen lähtee joksikin aikaa vaikka lomailemaan, pois yhteisestä asunnosta. sellaiseen paikkaan että saa rauhassa miettiä ajatukset ja tunteet läpi. Etäsuhteessa on oppinut yhtä jos toistakin erossaoloaikoina. joskus yhdessä ollessa tuntuu ettei rakasta toista enää lainkaan mutta heti viimeistään kun toinen taas lähtee kauas niin huomaa miten se asia oikeasti on.


    • Topias

      Ainakaan kumppania noin vaan vaihtamalla paranee, epäilen. Jos kerran rakastat avopuolisoasi niin siinähän on jo hyvä lähtökohta jatkaa, mietippä ensin mikä todella on se ärsytyksen syy ja mahdolliset riskit ja seuraukset uudessa suhteessa, paranneko asia todella noin helposti kumppania vaihtamalla kun pitäs vielä rakastuakin siihen.

    • Me ollaan vaan vähän vanhempi pariskunta, mutta just samat ongelmat löytyy.
      Itse ajattelin, että tasaannun tässä vuosien mittaan.
      Isännän touhuissa pitää olla kyllä mukana (kotoisaa yksinpuuhastelua), mutta mun systeemeihin ei intoa riitä (olisko liikaa ihmisiä tai jotain). Meilläkin toi kipinöinti on kai se liima mikä kahta erilaista pitää yhdessä. Minkäköhänlaista oliskaan elämä jonkun samanhenkisen kanssa, jaksaiskohan kuitenkaan sitä vauhtia kauaa....

      • muistakin...

        Varmaanki se jonkinlainen kipinä ja huumori meitä yhdistää. Mutta sitten taas pelkään kovasti että se kipinä sammuu jos toinen on onneton. Välillä tuntuu siltä, että suhteemme laatu riippu kovasti minun mielialasta. Itse jos olen iloinen, niin saatan halailla ja pitää miestäni hyvänä, niin saahan se hyvän olon molemmille. Mutta sitten taas jos minä olen onneton niin kaikki on huonosti, ei halailuja, ei mitään, lähinnä ärsyyntymistä. Mutta sitten taas toisinaan tuntuu että yritän parantaa suhdettamme ikään kuin väkisin ja ei se tunnu silloin luonnolliselta. Olisi mukava kuulla, miten itse olet jaksanut suhteessanne.


      • muistakin... kirjoitti:

        Varmaanki se jonkinlainen kipinä ja huumori meitä yhdistää. Mutta sitten taas pelkään kovasti että se kipinä sammuu jos toinen on onneton. Välillä tuntuu siltä, että suhteemme laatu riippu kovasti minun mielialasta. Itse jos olen iloinen, niin saatan halailla ja pitää miestäni hyvänä, niin saahan se hyvän olon molemmille. Mutta sitten taas jos minä olen onneton niin kaikki on huonosti, ei halailuja, ei mitään, lähinnä ärsyyntymistä. Mutta sitten taas toisinaan tuntuu että yritän parantaa suhdettamme ikään kuin väkisin ja ei se tunnu silloin luonnolliselta. Olisi mukava kuulla, miten itse olet jaksanut suhteessanne.

        Olenko vaan se joka puhaltaa siihen yhteiseen hiileen. Olen kyllä miettinyt sitäkin, että kauanko sitä jaksaa....rakkaus ei kuitenkaa ole yksipuolista(ilmoittaa kuulemma jos muutoksia).Mitä se ihana rakkaus/parisuhde sitten onkaan, vai onkositä ollenkaan. Sitä aikansa upottaa energiat lapsiin ja mummon mussukoihin, tunnen kyllä, ettei se riitä (onneks on hevi musa, kun laittaa hanikat kaakkoon ne patotuneet energiat katoaa). Kerro lisää....Hyvä kuulla itsekin, etten ole ainoa.


      • olen...
        tiiakka kirjoitti:

        Olenko vaan se joka puhaltaa siihen yhteiseen hiileen. Olen kyllä miettinyt sitäkin, että kauanko sitä jaksaa....rakkaus ei kuitenkaa ole yksipuolista(ilmoittaa kuulemma jos muutoksia).Mitä se ihana rakkaus/parisuhde sitten onkaan, vai onkositä ollenkaan. Sitä aikansa upottaa energiat lapsiin ja mummon mussukoihin, tunnen kyllä, ettei se riitä (onneks on hevi musa, kun laittaa hanikat kaakkoon ne patotuneet energiat katoaa). Kerro lisää....Hyvä kuulla itsekin, etten ole ainoa.

        Sitä itse olenkin miettinyt, että miten oikein jaksan tässä suhteessa koko loppuelämäni ja vielä kun olen niin nuori, täytän kohta 26v. Niin tuntuu, että on vielä elämä edessä. Ja nimen omaan nähdä, voisinko olla onnellisempi sellaisen miehen kanssa, joka alun alkaenkin veisi jalat alta. Tuntuu että olen aivan sekaisin tunteideni kanssa... Periaatteessa kaikki on hyvin; Luotettava ja nimen omaan kunnollinen mies, joka on myös hyvä isä, mutta se jokin puuttuu. Olen sitten miettinytkin, onko minulla vain jokin vaihe menossa, mutta kun ikinä tämä homma ei ole tuntunut siltä oikealta. Hankalia asioita...


      • ............
        tiiakka kirjoitti:

        Olenko vaan se joka puhaltaa siihen yhteiseen hiileen. Olen kyllä miettinyt sitäkin, että kauanko sitä jaksaa....rakkaus ei kuitenkaa ole yksipuolista(ilmoittaa kuulemma jos muutoksia).Mitä se ihana rakkaus/parisuhde sitten onkaan, vai onkositä ollenkaan. Sitä aikansa upottaa energiat lapsiin ja mummon mussukoihin, tunnen kyllä, ettei se riitä (onneks on hevi musa, kun laittaa hanikat kaakkoon ne patotuneet energiat katoaa). Kerro lisää....Hyvä kuulla itsekin, etten ole ainoa.

        ...että miten jaksan koko loppuelämäni tälläistä? Ja sitten lisää väriä antaa ajatuksille se, että kun olen vielä niin nuori (kohta 26v) niin ajattelen, että voisinko sittenkin löytää jonkun paremman ja sopivamman minulle, jonkun sellaisen joka oikeesti veisi jalat alta. Olen sitten miettinyt, että onko tämä vain jokin vaihe, joka menee ohi, mutta kun tämä homma ei oikeestaan ole oikeastaan koskaan tuntunut "siltä oikealta". Vaikeita asioita...


      • ............ kirjoitti:

        ...että miten jaksan koko loppuelämäni tälläistä? Ja sitten lisää väriä antaa ajatuksille se, että kun olen vielä niin nuori (kohta 26v) niin ajattelen, että voisinko sittenkin löytää jonkun paremman ja sopivamman minulle, jonkun sellaisen joka oikeesti veisi jalat alta. Olen sitten miettinyt, että onko tämä vain jokin vaihe, joka menee ohi, mutta kun tämä homma ei oikeestaan ole oikeastaan koskaan tuntunut "siltä oikealta". Vaikeita asioita...

        Onkohan nämä just niitä suhteita jotka loppuvat kuin seinään, mies sitten ihmettelee mitä tapahtui ja miksi. Me naiset varmaan vaadimme ihan muita juttuja suhteelta kuin miehet. Ainakin kun itse kysyn ukoltani, niin kaikki on aina ihan hyvin. Vaatimattomuuttako vai tyytymistä, onhan ainakin emäntä talossa!! Mikä sitten onkaan se ihannemies meille jotaka halutaan elämältä jotain ihan muuta ??


      • saamaa
        tiiakka kirjoitti:

        Onkohan nämä just niitä suhteita jotka loppuvat kuin seinään, mies sitten ihmettelee mitä tapahtui ja miksi. Me naiset varmaan vaadimme ihan muita juttuja suhteelta kuin miehet. Ainakin kun itse kysyn ukoltani, niin kaikki on aina ihan hyvin. Vaatimattomuuttako vai tyytymistä, onhan ainakin emäntä talossa!! Mikä sitten onkaan se ihannemies meille jotaka halutaan elämältä jotain ihan muuta ??

        olen miettinyt , meidän lapsluku ja ikäkin täsmää;) Ja seurusteluvuodetkin? Herrajumala, olet ihan kuin minä. Itsellänikin pelko et mitä tapahtuisi jos erottas, huolisko mua kukaan lasten kanssa, löytyykö se parempi mies jonka kanssa elämä ei kahdeksassa vuodessa "laimene" tähän tilaan.

        Paljon pyörii vieraat jo mielessä, en voi sille mitään. Mutta tunteet miestäni kohtaan ovat ehkä lähinnä ystävyyttä, velvollisuutta ja tottumusta. En osaa kuvitella eläväni ilman häntä muttei mistään suuresta rakkaudesta ole enää kysymys.......en uskalla tehdä ratkaisua tilanteeseen. Joskus jopa toivon että mies sanoisi et nyt me erotaan?


      • tulossa...
        saamaa kirjoitti:

        olen miettinyt , meidän lapsluku ja ikäkin täsmää;) Ja seurusteluvuodetkin? Herrajumala, olet ihan kuin minä. Itsellänikin pelko et mitä tapahtuisi jos erottas, huolisko mua kukaan lasten kanssa, löytyykö se parempi mies jonka kanssa elämä ei kahdeksassa vuodessa "laimene" tähän tilaan.

        Paljon pyörii vieraat jo mielessä, en voi sille mitään. Mutta tunteet miestäni kohtaan ovat ehkä lähinnä ystävyyttä, velvollisuutta ja tottumusta. En osaa kuvitella eläväni ilman häntä muttei mistään suuresta rakkaudesta ole enää kysymys.......en uskalla tehdä ratkaisua tilanteeseen. Joskus jopa toivon että mies sanoisi et nyt me erotaan?

        Luin viestiketjuanne tässä ja huokaisen: meitä on varmaan monta.
        Itse olen 24, olen elänyt avoliitossa yli 5 vuotta ja samanlaisia tunteita pyörii mielessä.
        Meillä ei tosin ole lapsia, ja tämäkin se on yksi ongelma. Mieheni on minua vanhempi ja haluaisi kovasti jo perheenlisäystä, mutta minä olen juuri tämän kesän aikana ikäänkuin löytänyt itseni. Tai miten sen nyt sanoisi, olen innostunut työstä, työkavereista jne. Olemme muuttaneet vuosi sitteen toiseen kaupunkiin hänen työnsä perässä, ja olen ollut ikäänkuin irrallisena vieraassa kaupungissa, samat ystävät molemmilla. Nyt kun olen löytämässä jotain mikä sytyttää minua, hän on koko kesän kummastellut kun olen koko ajan menossa ja puhun vain ja ainoastaan työasioista. (ennen puhuimme lähinnä hänen työasioistaan)
        Joka tapauksessa, tunnen ettei hän ole tuonut samaa panostusta tähän suhteeseen kuin mitä minä olen, ja nyt kun minä "irtaannuin" suhdepoliisin tehtävistä, hän on heti sitä mieltä että minä en rakasta jne. Sanoin että ota itseäsi niskasta kiinni ja käyttäydy niinkuin mies. Siitähän sitten loukkaantui.
        Nyt tulee kyllä niin epäselvää tekstiä. Olen pahoillani.

        Mutta mietityttää, kun olen ollut koko kesän miesten ympäröimänä työssäni, että miten minä olen tuollaisen saamattoman miehen kanssa päätynyt? ja mitä pitää asialle tehdä ja pitääkö? hoh. aivot solmussa.

        Selvä homma. Nyt loppui vuodatus. Kai se on jatkettava niinkuin aina ennenkin: teeskennellä että kaikki on hyvin. Sittenhän ne asiat kai muuttuukin hyväksi?


      • tulossa... kirjoitti:

        Luin viestiketjuanne tässä ja huokaisen: meitä on varmaan monta.
        Itse olen 24, olen elänyt avoliitossa yli 5 vuotta ja samanlaisia tunteita pyörii mielessä.
        Meillä ei tosin ole lapsia, ja tämäkin se on yksi ongelma. Mieheni on minua vanhempi ja haluaisi kovasti jo perheenlisäystä, mutta minä olen juuri tämän kesän aikana ikäänkuin löytänyt itseni. Tai miten sen nyt sanoisi, olen innostunut työstä, työkavereista jne. Olemme muuttaneet vuosi sitteen toiseen kaupunkiin hänen työnsä perässä, ja olen ollut ikäänkuin irrallisena vieraassa kaupungissa, samat ystävät molemmilla. Nyt kun olen löytämässä jotain mikä sytyttää minua, hän on koko kesän kummastellut kun olen koko ajan menossa ja puhun vain ja ainoastaan työasioista. (ennen puhuimme lähinnä hänen työasioistaan)
        Joka tapauksessa, tunnen ettei hän ole tuonut samaa panostusta tähän suhteeseen kuin mitä minä olen, ja nyt kun minä "irtaannuin" suhdepoliisin tehtävistä, hän on heti sitä mieltä että minä en rakasta jne. Sanoin että ota itseäsi niskasta kiinni ja käyttäydy niinkuin mies. Siitähän sitten loukkaantui.
        Nyt tulee kyllä niin epäselvää tekstiä. Olen pahoillani.

        Mutta mietityttää, kun olen ollut koko kesän miesten ympäröimänä työssäni, että miten minä olen tuollaisen saamattoman miehen kanssa päätynyt? ja mitä pitää asialle tehdä ja pitääkö? hoh. aivot solmussa.

        Selvä homma. Nyt loppui vuodatus. Kai se on jatkettava niinkuin aina ennenkin: teeskennellä että kaikki on hyvin. Sittenhän ne asiat kai muuttuukin hyväksi?

        Sanoin että ota itseäsi niskasta kiinni ja käyttäydy niinkuin mies. Siitähän sitten loukkaantui.
        Oliskohan toi "ole mies" se kultajyvä tässä tilanteessa??
        Onkohan toi miehenä oleminen meidän tämänpäivän naisten kanssa jotenkin ongelmallista, kun meillä mies sano "ole joskus nainen" piti oikeen kysyä mitä se sitten mahtaakaan olla?? vai" NÄIN RUMASTISANOTTUNA" olemmeko tulleet ottaneeksi ns. mammanpojan joka ei osaakkaan olla meidän kanssa, jos vaikka suuntaammekin huomiota muuaallekkin kuin häneen???


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jumala rankaisi; nainen kuoli Suviseuroissa

      Eihän näissä joukkohysteriatapahtumissa ole mitään tolkkua. Aina pitää hajauttaa. Toivottavasti lestatkin tulevat nyt
      Maailman menoa
      195
      4815
    2. Mopomiitti onnettomuus

      Vittu se tehdas-alue ole oikea paikka mopomiitille, Ja minkälainen vanhempi hyväksyy, että pojan mopo kulkee järkyttävä
      Kokkola
      123
      2997
    3. Koettakaa nyt Trumpinkin fanit ymmärtää:

      Hän on myös jo vanha mies. Kukaan ei tiedä, mitä kunnossa hän on parin vuoden päästä.
      Maailman menoa
      342
      2334
    4. Pääsit nainen todella

      lähelle ja kaikki sinussa oli jotain selittämättömän kiehtovaa. Silti en koskaan ymmärtänyt sinua täysin. Mitä halusit t
      Ikävä
      139
      2334
    5. Kiitos, kun paljastit

      Vaikka mä tiesinkin! Nyt voi ottaa seuraavan askeleen? Hyvää yötä:)
      Ikävä
      55
      1972
    6. En saa unta kun ajattelen

      Sinua mies. Sydäntä ahdistaa meidän välit 😌😞
      Ikävä
      81
      1546
    7. YLE kirjoittaa - Viritetyt sähköpyörät aiheuttavat ongelmia poliiseille

      "Itse rakennellut ja viritetyt sähköpyörät ovat poliisin ja Liikenneturvan mukaan yleistyvä kirous liikenteessä." https
      Pyöräily
      115
      1472
    8. Missä hiton pippaloissa

      Sä käyt kun sua ei näy missään..tahtosin vaan varmistua et kaikki ok.
      Ikävä
      31
      1383
    9. Olen miettinyt sinua tänään

      Se mitä teit oli oikeasti vähän tylyä. En voi ottaa sitä muuna kuin mitä se konkreettisesti on. Esitän itsellenikin että
      Tunteet
      24
      1210
    10. Vieläkö pidät minusta

      Vieläkö pidät minusta nuori nainen? Vaikutat etääntyneeltä ja olen ajatellut että haluat olla rauhassa.
      Ikävä
      105
      1091
    Aihe