Yli- ja aliarvostetut elokuvat.

diapolos

Mitkä elokuvat ovat siis mielestäsi reilusti yli- tai aliarvostettuja. Lista tulemaan kun kaikki täällä listoista niin pitävät.

Top 10 yliarvostetut.

1: Citizen Kane - Olihan tämä hyvä elokuva, muttei todellakaan maailman paras, kuten kriitikot vuosittain äänestelevät. Jotain kertoo kriitikoiden elokuvallisesta tasosta, että elokuva aukesi samantien kun tämän 16 vuotiaana katsoin. Sanomakin on perinteinen "raha ei tuo onnea". Ehkä joskus on ollut mullistava, mutta nykyään vain "hyvä elokuva".

2: Casablanka - joo, olihan tämäkin mukavan tyylitelty tapaus. Bogartin ääni toi viboja, musiikki oli loistavaa ja hahmotkin kivoja. Mutta lol, vaikka elokuva mieleen hyvin jäikin, joka on hyvän elokuvan merkki, ei todellakaan kuulu minnekään 10 parhaan joukkoon. 100 parhaan kylläkin.

3: Brave heart - Arvosteuista 5 tähteä viidestä nappaili. Siis Omfg. Ehkä tämäkin ilmestyessään oli jotkin oistava, mutta nykyään hukkuu massaan. Itse antaisin 3 tähteä, sillä vaikka patriotismi ja viimeiseen taistelu elokuvassa hienoa olikin, oli mukana paljon typeryyksiä, kuten Wallacen ja prinsessan rakkaussuhde, sekä perseen ja munien näyttä briteille. Muuten perse ja muna jutut purevat kyllä, mutta näin munattomasti piti tehdä?

4: Hohto - Katsoin yöllä yksin kuulokkeet päässäni, eri peruskauhu tunnelmaa hain. Oli kauhuelokuvana vain keskitasoa. Kauhun ulkopuoliset tekijät olivat itse kauhua paremmat. Ei missään nimessä mikään suuri mestariteos.

5: Star wars -saga - Joo, nämä ovat viihdyttäviä ja varmasti ilmestyessään olivat mullistavia. Näin nykykatsojan silmin kuitenkin nämä ovat vain perusseikkailua, POC tasoa. Nykyisin nämä helposti kohotetaan maailman prhaimpien elokuvien joukkoon. Voisi sanoa elokuvin maailman olevan kuitenkin itse elokuvia kiehtovampi.

6: Kaunotar ja hirviö - Monet kutsuvt parhaaksi ja kauneimmaksi Disney elokuvaksi koskaan. Tämä kuuluu kyllä Disney suosikkeihini, mutta ei pääse top 5:een.

7: Step father - Tätä pidetään kauhuelokuvan klassikkona, mutta tuskin olisin jaksanut edes katosa ilman Lostin John Locken näyttelijää.

8: Halloween - Aikansa uudistaja, mutta niin pirun tylsä. Ei pärjää edes Elm streeteille, saati sitten Psykolle.

9: Vihreä maili - Lähes poikkeuksetta saa aina 5 tähteä. Ei yllä mielestäni asemaansa ansaitsevaan draamallisuuteen.

10: Narnia - Tylsää meuhkaamista koko elokuva. Ei todellakaan THS:ien tasoa, saati sitten vanhempien, jopa hauskojen, Narnia filmatisointien.



Top 10 aliarvostetut elokuvat. En ota mukaan kalkkuna/camp hyviä. (suurin osa näistä on lisenssituotteita, joten ymmärrettävää että alkuperäisiin tutustumattomien on vaikea ymmärtää. Onko asiaan vihkiytymättien järkevää kriitikoida fanituotteita?):

1: Resident evil - Marilyn Mansonin musiikkkia, Milla Jovovich ja elokuvan kuuluminen Zombie-genreen tekevät tästä jo yksin hyvän elokuvan. Jännyys ja hurjuus tekevät tästä jo loistavan. Vaikkei tämä olekaan mitään Kauhuelokuvien aatelistoa, niin ei tämä kuitenkaan mikään pohjanoteeraus ole.

2: Constantine - koska elokuva perustui sarjkuviin, oli kriitikoiden väkisin keksittävä siitä haukuttavaa, kuten laimeat hahmot tai typerä juoni. Vähän avoimella mielellä (uskonnon suhten siis) tämä kuitenkin on yksi 2000 luvun parhista aksöneistä.

3: Emily Rosen riivaaja - Kriitikot tuntuivat teilaavan vain koska elokuvassa suhtuduttiin avoimesti kristinuskoon. D44, ei elokuvia katsoessaan tarvitse muuttaa vakaumustaan, eihän Kaunankaan katsojat ala uskomaan mihinkään Japanilaisiin myytteihin.

4: Punisher - Tämäkin teilattiin vain koska on sarjakuva elokuva. Kyseessä on kuitenkin yksi parhaista aksönpätkistä aikoihin. Lisäksi mukana on John Travolta.

5: Violence Jack - Postapocalyptistä animea sisältäen väkivaltaa ja seksiä. Tämä on jo tarpeeksi suuri syy kriitikoille teilata elokuva, vaikka kyseessä on mielestäni suuri mestariteos.

6: Final fantasy 7 Advent Children - Ilman fanilaseja tämä on melko pohjasakkaa, mutta näin korostettua fanituotetta ei asiaan perehtymättömien kriitikoiden tarvitsisi edes arvostella.

7: Silent Hill - Joo, mukana oli tunnelmaa latistavaa turhaa videopelimäisyyttä. Mutta elokuvan parhaat kohdat korvaavat typeryydet. Ei tämä fanilasienkaan läpi ole mestariteos, mutta toisaalta ei, objektiivisesti ilman fanilaseja, mikään floppikaan.

8: Lucky Luke sotapolulla - Tätä sanottiin uonoksi lasten elokuvaksi, vaikka lapsena, ja jopa nykyäänkin, pidän kovasti.

9: Bud Spencerin ja Terence Hillin elokuvat - Kansa tykkää, kriitikot inhoaa luokkaa ,joten kriitikot ajattelevat katsojien olevan elokuvia tuntemattomia juntteja. Olen sentään yli 8 keskiarvolla lukion läpäissyt, suurimmaksi osaksi M:ää kirjoittanut, ja satoja elokuvia katsonut. Ja silti nämä elokuvat ovat rautaa. Vaikka näitä on helppo sanoa pelkäksi hömpäksi, niin luulisi olevan järkevämpää katsoa tällaista reippauteen ja nokkeluteen ja jalouteen perustuvaa elokuvasarjaa, kuin jotai lapsellisen opetuksen omaavaa tekotaiteellista paskaa.

10: Rillumarei genre - sama kuin edellisessä. Lisäksi Esa Pakarinen rules, ja laulut ovat loistavia. Ja lasten elokuvina toisiksi parhaita Peppi Pitkätossujen jälkeen. Rillumareiilmentää hyvin millainen oli vanha Suomi, joten ainakin nykykriitikoiden tulisi genreä arvostaa.

28

3091

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Max T W

      Luulin jo provoksi, kunnes katsoin ikäsi.

      • diapolos

        Perustelut mukana ja kaikki.


      • Max T W
        diapolos kirjoitti:

        Perustelut mukana ja kaikki.

        Minäkin pidin Terence Hill- Bud Spencer-elokuvista kun olin 15v ja Casablanca oli NIIN tylsä...


      • diapolos
        Max T W kirjoitti:

        Minäkin pidin Terence Hill- Bud Spencer-elokuvista kun olin 15v ja Casablanca oli NIIN tylsä...

        Casablankaa tylsäks : < ei siinä tylsistymään päässyt. Sitä vaan ettei se kuulu elokuvahistorian kaikkein suurimpien elokuvien joukkoon, kuten se usein mukaan otetaan. Subjektiivinen mielipide siis. Ja miksi ett enää pidä Terencesestä ja pudista :


    • The Rat

      Helpoin tapa bongata yliarvostettuja on vilkaista IMDB:n top-250 -listaa. Tässä järjestyksessä täysin väärässä kohtaa olevia (jollekin listalle kylläkin ehkä, muttei taatusti TOP):
      - Kaikki LotRit. Suorastaan tylsiä. Pari hyvää näyttelijää, mutta siinäpä se.
      - Terminator 2 (ykkönen oli jopa hyvä, kakkonen lähinnä boring, eikä pahiskaan ollut vakuuttava)

      Olisin sanonut myös Stavat osa 1-3, mutta eivätpä näkyneet enää listoilla (olivat siellä kyllä pitkään ja kärkipäässä, hyvä että elää vähän... Ovat meinaan hirveää roskaa).

      Lopetin listan selaamisen tuossa sijan 180 paikkeilla. En enää tuntenut elokuvista kuin ehkä joka neljännen, joten...

      Omista maininnoistasi pitää kyllä nostaa esille tuo Resident Evil. Yritin katsoa telkkarista, mutta oli suoraan sanottuna luokattoman tylsä ja kliseinen. Seurasin muutaman kymmenminuuttisen (ehkä puoli tuntia), sen jälkeen kävin välillä vilkaisemassa josko jotain kivaa tapahtuisi... Njoo, hauskoja tehosteita ja zompiet olivat huvittavia. Muuten ei mitään sisältöä (mutta mitä voi pelin pohjalta odottaa?)

    • dghsouu

      "Maailman toiseksi paras elokuva" Shawshank Redemption

    • diapolos

      "10: Rillumarei genre - sama kuin edellisessä. Lisäksi Esa Pakarinen rules, ja laulut ovat loistavia. Ja lasten elokuvina toisiksi parhaita Peppi Pitkätossujen jälkeen. Rillumareiilmentää hyvin millainen oli vanha Suomi, joten ainakin nykykriitikoiden tulisi genreä arvostaa. "

      Tää on kyll camppia : < sillä vitsit eivät itsessään ole mitenkään hauskoja, lähinnä tekijöiden oletus että vitseille naurettaisiin. Vaikeaa olla nauratamatta, kun Esa Pakarinen työntää kakkua suuhunsa, ja täytteenä onkin sinappia. Jutun typeryys puree

      Antakaa anteeksi, viiltelen itseäni rangistukseksi.

    • nummela100

      Sellaisen henkilön,joka laittaa Terence Hillin ja Bud Spencerin elokuvat TOP 10:iinsä,mielipidettä ei kauheasti kannata kuunnella.Kyseiset elokuvathan on kaikki tehty samalla kaavalla:eli kaverit menee johonkin,tappelee jostain syystä,jatkaa matkaa,tappelee ja sama jatkuu lopputeksteihin asti.

      • kyse ollut...

        Eihän kyseessä ollut mikään parhaat top 10, vaan aliarvostetuimmat. Olen samaa mieltä aloittajan kanssa, että noita leffoja aliarvostetaan. Siis ovathan ne pelkkää höttöä, mutta silloin kun on sillä tuulella että höttöä katsoo, niin ovat kyllä höttöjen aatelia. Eli aliarvostettuja vain genrensä vuoksi, genressään loistavia...


    • The Wolf

      Yliarvostetut:

      1. The Lord of the Rings: Return of the King
      Kaksi ensimmäistä osaa olivat mainioita fantasiaseikkailuja, mutta kolmososassa kaikki sisältö jäi CGI:n ja pökkelöiden näyttelijöiden jalkoihin.

      2. The General
      Olisi tietenkin suotavaa nähdä tämä asianmukaisessa kunnossa, mutta eipä liiemmin amerikkalainen komedia iske varhaisessa muodossaankaan. Ei huono, muttei mikään elämää suurempi mestariteos, vaikka onkin kieltämättä todella merkittävä.

      3. The Gold Rush
      Slapstickit vielä menee, mutta ärsyttävän päälle liimattu romanssitarina syö liki nerokkaan komedian tasoa niin pahasti, että loppujen lopuksi jätti vain ärtyneen mielen.

      4. The Magnificent Ambersons
      Welles on nero, mutta Ambersonit on repsahdus, josta tietenkin täytyy syyttä studiota. Mutta vaikea kuitenkin ymmärtää suurta arvostusta tällaisen kohdalla, joka kuitenkin on raiskattu studion toimesta siihen kuntoon, ettei toiste tekisi mieli katsoa.

      5. The Shawshank Redemption
      Mainio elokuva, mutta ylistyksiään ei välttämättä ole ansainnut. Lopetus oli niin naurettava, että itselläkin tekee mieli haukkua koko elokuvaa, vaikka itse asiassa pidän elokuvasta...


      Aliarvostetut:

      1. Летят журавли/Letyat zhuravli
      Saanut toki arvostusta elokuviin paremmin perehtyneiltä, mutta tuntuu silti olevan todella pienelle huomiolle jäänyt mestariteos, joka on kuitenkin kuvaukseltaan ehkä upeinta mitä olen ikinä nähnyt.
      2. Cannibal Holocaust
      Eksploitaatiota, jolta kuitenkin löytyy ihan oikeasti paljon sanottavaa.
      3. Wild at Heart
      Lynchin epälynchmäisin ei-suora elokuva, joka kuitenkin sisältää pientä häröilyä kohtausten välissä.
      4. La Passion de Jeanne d'Arc
      Tosiasiassahan tämä on yksi arvostetuimmista elokuvista, mutta suuren yleisön tietoisuuteen ei ole tällainen täydellisyys päätynyt vielä 79 vuotta valmistumisensa jälkeenkään.
      5. The Last House on The Left
      Yksi onnistuneimmista uusintafilmatisoinneista, joskin Jungfrukällan toimi vain esikuvana.

    • Guest Star

      Gladiator oli kyllä ihan näyttävä, mutta täysin sisällötön. Tuntui, että koko leffan idea on näyttää gladiaattoritaisteluita gladiaattoritaisteluiden perään ja siinä kaikki. Maximuksen kostotarina on pitkästyttävän moneen kertaan aikaisemmin nähty, ja siitä oli mennyt maku jo noin 120 leffaa aikaisemmin. Enimmäkseen mustavalkoiset henkilöt eivät herättäneet minkäänlaista empatiaa. Irtopisteitä leffa keräsi minulta lähinnä siksi, että se onnistui hiuksenhienosti väistämään monta kliseetä joihin luulin sen seuraavaksi kompastuvan.

      Olen myös samaa mieltä Braveheartista mutta en samoista syistä. Muistaakseni mitään suhdetta Wallacen ja prinsessa Isabellen välille ei kehittynyt, luottamus kylläkin. Takapuolten vilauttelu ei ärsyttänyt, mutta mustavalkoinen näkemys kylläkin. Kun poliitikasta yritetään tehdä mustavalkoista hyvä-paha/rohkea-pelkuri -asetelmaa kuten Braveheartissa (yksi rohkea (Wallace), yksi nynny (Robert Bruce), yksi ilkiö (Edward II) ja joukko pettureita (klaanipäälliköt)) vesittyy mielestäni koko historiallisuus. Braveheartin sidonnaisuus oikeaan historiaan teki siitä kuitenkin kiinnostavamman kuin Gladiatorista.

    • zappp

      Kummisetä 2:sta pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaimmista elokuvista, mutta itse en ole yrityksistä huolimatta onnistunut katsomaan sitä loppuun pitkästymättä. Sehän on pirun tylsä keskusteluohjelma, jossa ei tapahdu yhtikäs mitään. Ei ole maineensa arvoinen pätkä.

      • juuks

        messageen pakko sanoa että kannattaa vielä joko kasvaa tai miettiä että onko oikeesti elokuva ihminen sillä missään nimessä en ikinä pystyisi itse kummisetä 2:sta sanomaan tylsäksi keskusteluohjelmaksi. Kyseessä mestariteos.

        Yliarvostettuja:

        Batman Begins:
        Vaikka onkin hieno kuvaus batmanista niin jää roolisuoritukset ja kiehtovat hahmot erittäin vähälle omasta mielestäni. 1989 Batman edelleen se parempi.

        Silence of the lambs:
        Pidän elokuvasta mutta henkilö joka on elokuvan suola on ruudulla vain n 15 minuuttia ja elokuvan kannattelu painottuu suurelta osin hannibalin rooliin. Tosin en ole nähnyt elokuvaa pariin vuoteen mutta tällainen muistikuva

        Matrix:
        Hienot taistelut paljon filosofiaa mutta ehkä hieman liikaa. Ampaisee yli tarkoituksella mutta en sanoisi että se tekee siitä mestariteosta. Käsittämättömän hyvät arvostelut mättöpläjäykseksi jossa jauhetaan muka fiksuja. Silti pidän elokuvasta.

        Syriana:
        Voi olla että itseltäni jäi vain pointti näkemättä mutta elokuvaksi oli aivan liian kolkko. Henkilöt eivät herättäneet minkäänlaista myötätuntoa kun ei heistä niin hirveästi saanut irti. Ei silti huono mutta yliarvostettu.

        Aliarvostettuja:

        Good will hunting:
        Liian vähälle huomiolle jäänyt roolisuoritusten kannattama mahtava elokuva josta jää hyvä mieli.

        Indiana Jones and the temple of doom:
        Aivan liian mollattu synkkyytensä vuoksi jota ei elokuvasta oikeasti löydy niin paljon kuin väitetään. Ilman tätä elokuvaa viimeinen ristiretki olisi näyttänyt monelta osaa ykkösosasta kopioidulta. Hieno seikkailuelokuva loistavalla musiikilla ja meiningillä.

        Lost in translation:
        Tunnelma elokuvien yksi mahtavimpia. Itse pidän elokuvaa tunnelma elokuvien ehkäpä yhtenä parhaimmista. Liian unohdettu.

        True Romance:
        Mahtava elokuva. Loistavia rooleja täynnä. Ihan pienimmätkin roolit kuten brad pittin olivat viihdyttäviä ja miellyttäviä. Elokuvana mahtava ja jälleen unholaan jätetty liiaksi.


      • Töllölöllö
        juuks kirjoitti:

        messageen pakko sanoa että kannattaa vielä joko kasvaa tai miettiä että onko oikeesti elokuva ihminen sillä missään nimessä en ikinä pystyisi itse kummisetä 2:sta sanomaan tylsäksi keskusteluohjelmaksi. Kyseessä mestariteos.

        Yliarvostettuja:

        Batman Begins:
        Vaikka onkin hieno kuvaus batmanista niin jää roolisuoritukset ja kiehtovat hahmot erittäin vähälle omasta mielestäni. 1989 Batman edelleen se parempi.

        Silence of the lambs:
        Pidän elokuvasta mutta henkilö joka on elokuvan suola on ruudulla vain n 15 minuuttia ja elokuvan kannattelu painottuu suurelta osin hannibalin rooliin. Tosin en ole nähnyt elokuvaa pariin vuoteen mutta tällainen muistikuva

        Matrix:
        Hienot taistelut paljon filosofiaa mutta ehkä hieman liikaa. Ampaisee yli tarkoituksella mutta en sanoisi että se tekee siitä mestariteosta. Käsittämättömän hyvät arvostelut mättöpläjäykseksi jossa jauhetaan muka fiksuja. Silti pidän elokuvasta.

        Syriana:
        Voi olla että itseltäni jäi vain pointti näkemättä mutta elokuvaksi oli aivan liian kolkko. Henkilöt eivät herättäneet minkäänlaista myötätuntoa kun ei heistä niin hirveästi saanut irti. Ei silti huono mutta yliarvostettu.

        Aliarvostettuja:

        Good will hunting:
        Liian vähälle huomiolle jäänyt roolisuoritusten kannattama mahtava elokuva josta jää hyvä mieli.

        Indiana Jones and the temple of doom:
        Aivan liian mollattu synkkyytensä vuoksi jota ei elokuvasta oikeasti löydy niin paljon kuin väitetään. Ilman tätä elokuvaa viimeinen ristiretki olisi näyttänyt monelta osaa ykkösosasta kopioidulta. Hieno seikkailuelokuva loistavalla musiikilla ja meiningillä.

        Lost in translation:
        Tunnelma elokuvien yksi mahtavimpia. Itse pidän elokuvaa tunnelma elokuvien ehkäpä yhtenä parhaimmista. Liian unohdettu.

        True Romance:
        Mahtava elokuva. Loistavia rooleja täynnä. Ihan pienimmätkin roolit kuten brad pittin olivat viihdyttäviä ja miellyttäviä. Elokuvana mahtava ja jälleen unholaan jätetty liiaksi.

        "Mitkä elokuvat ovat siis mielestäsi reilusti yli- tai aliarvostettuja. Lista tulemaan kun kaikki täällä listoista niin pitävät."

        Eli SINUN mielipiteesi (elokuvista) eikä toisten (mielipiteistä).

        En ole alkuperäinen kirjoittaja mutta offtopicciin meni juttu.

        -Että eiköhän se jommastakummasta teistä pitäisi kasvaa niin sinä.


      • niinn
        Töllölöllö kirjoitti:

        "Mitkä elokuvat ovat siis mielestäsi reilusti yli- tai aliarvostettuja. Lista tulemaan kun kaikki täällä listoista niin pitävät."

        Eli SINUN mielipiteesi (elokuvista) eikä toisten (mielipiteistä).

        En ole alkuperäinen kirjoittaja mutta offtopicciin meni juttu.

        -Että eiköhän se jommastakummasta teistä pitäisi kasvaa niin sinä.

        Kasvamisella ehkä tarkoitan lähinnä sitä että jos elokuva ei nyt sytytä ehkä vanhempana uusinta voisi olla hyvä idea. en mene arvostelemaan mielipidettä sinänsä mutta omani halusin kertoa lähinnä siksi että elokuva on niin lähellä sydäntä.
        ja ihan siinäkin mielessä että itselläsi se offtopiciin menee kun tulet väliin jauhamaan etkä edes kerro omia mielipiteitäsi. ihan rauhassa vaan jäitä hattuun kun kyse ei ollut ollenkaan loukkauksesta.


    • ...joista ei voi kuin kiistellä!

      Tässä minun mielipiteeni:

      Yliarvostetut:

      1. Saturday Night Fever: Okei, tähän liittyy kokonaisen sukupolven nostalgiatunteet... Mutta ei se poista sitä tosiasiaa, että leffa on korneista kornein.

      2. Tarantinon elokuvat: Nyt ette saa ymmärtää minua väärin. Minä PIDÄN Tarantinon tyylitellyistä elokuvista suunnattomasti... Mutta ihan oikeasti, mitä uutta Tarantino loppujen lopuksi on tehnyt? Hänen elokuvansa kyllä ovat ansaitusti moderneja klassikoita, mutta ne ovat silti lainaa. Tarantino on tyylitajuinen kierrättäjä.

      3. Rocky Horror Picture Show. Okei, ehkä kulttikamaa, mutta kun menee yli hilseen, niin sitten menee ja lujaa. En ole pystynyt katsomaan leffaa loppuun saakka.

      Aliarvostetut elokuvat:

      1. First blood (Rambo). Saanut turhaan aivottoman räiskintäelokuvan maineen. Sylvester Stallone on oikeasti hyvä roolissaan posttraumaattisen stressin aiheuttamien mielenterveysongelmien piinaamana sotaveteraanina, jonka iso pyörä napsahtaa totaalisesti radaltaan. Perustuu David Morrellin romaaniin Ajojahti, jota suosittelen. Jatko-osat sitten ovatkin olleet typerämpiä.

      2. Mother, Jugs and Speed (Muori, Hinkki ja Speedy). Mainio musta komedia kahden ambulanssifirman kilpailusta potilaskyydeistä.

      3. Two Minute warning. 1970-luvun katastrofileffa jenkkifutismatsissa väijyvästä sala-ampujasta, joka odottaa USA:n presidenttiä paikalle ja LAPD:n yrityksestä saada tilanne laukeamaan aiheuttamatta paniikkia katsomossa.

      4. Fuzz (Jepariryhmä). Ed McBainin romaaniin perustuva rikoskomedia kaupunkia kiristävästä psykopaatista ja häntä jahtaavista poliiseista.

      • ulliP

        Rocky horror kannattaa käydä katsomassa elokuvateatterissa niin ymmärrät miksi se on kulttikamaa.


    • zappp

      Attack Force Z - Mel Gibsonin ja Sam Neillin pätkä. Realistinen kuvaus erikoisjoukkojen toiminnasta toisessa maailmansodassa. Paljon mainettaan parempi, eikä Gibsonkaan vielä ollut ruvennut ylinäyttelemään, kuten muutaman vuoden päästä ollessaan isompi nimi. Loppu on hyvä ja samalla vahva lausunto sodan mielettömyydestä.

      Gallipoli - Toinen Gibsonin filmi ja tässäkin Gibsonin näytteleminen on vakuuttavaa. Tämäkin filmi on jäänyt Mad Maxien ja Tappavien aseiden varjoon aivan syyttä. Tässäkin erittäin vahva loppu.

      Code Of Silence - Yllättävän hyvä Chuck Norris pätkä, vaikka loppu meinaakin mennä hivenen yli. Mutta joka tapauksessa viihdyttävä filmi ja ehdottomasti yksi Norriksen parhaita.

      Cruising - Al Pacino komppaa homoluolia. Tämä taitaa olla vähemmän tunnettu Pacinon filmi, ainakin itselleni tämä oli muinoin positiivinen ylläri. Nahkakarjuja, pimeitä homoluolia, karuja sivukujia ja murhaaja vapaana. Synkkä tunnelma.

      • Code of silence on todellakin aika hyvä pätkä ollakseen Norrisin leffa. Siinä leffassa muistaakseni varsinainen karatekikkailu oli minimissään.

        Cruising... En ole vieläkään pystynyt päättämään kuka niistä mahdollisista tyypeistä oli lopulta murhaaja. Oletko sinä?


    • Per789789

      Olen samaa mieltä kanssasi joistakin asioista. Ja rohkea olet kun yliarvostat "hohtoa" vaikka täytyy myöntää että leffan visuaalinen anti on tod.näk. kauhua parempaa! Mutta mitä sillä on sitten haettu onkin toinen juttu?

      Mutta: Resident evil on totta tosiaan aivan loistava, ja jos musaa diggaat niin hommaa soundtrack. Mulla on se ja se on erittäin hyvä. Manson..joo, mutta on siinä myös Coal Chamberia, Fear factoryä ja slipknot jne jne. Ja alkusanat vakuuttavat! Nupit kaakkoon myös sitä levyä eeeeeiiiiii saa hiljaa kuunnella.

      Ja silent hill. Helvetin hyvä, ja kun mainitsit videopelimäisyyden niin nimenomaan siitä annan sille leffalle tähdet, koska se nimenomaan on pelille uskollinen tietyissä asioissa! Ja pelistähän tämä lähti! Ja joka leffasta tykkää niin hommatkaa vaikka xbox tai pc ja siihen silent hill..ehkä 2 joka on mun mielestä paras. Pääset leffaan ite.

    • älkäätuitkomutta

      Yliarvostetut

      Titanic-liika pitkäveteisyys ja typerä rakkaustarina pilaa leffan

      Machete- älkää kysykö miksi mutta tämä elokuva ei vaan uponnut minuun

      Joo en saanut enempää koska harvoin koen leffat yliarvostetuiksi

      Aliarvostetut

      Oldboy(2013)- alkuperäinen on 100 kertaa parempi mutta ei uudempi huonokaan ollut jos katsotaan monia muita jenkki remakeja niin oldboy on ihan jees

      The rookie- hyvä toimintakomedia joka on saanut todella huonot pisteet

      Väkivallan vihollinen 4- vaikka ei pääse 1 ja 3 tasolle mutta on neljäs todella viihdyttävä

      Cannibal holocaust- ihmisille on jäänyt käsiin pelkkä väkivalta

      A serbian film-sama kun holocaustissa
      Juu tässä oli mun mieli

    • Kirvelihyrrä

      Yliarvostetut (en keksinyt kymmentä, joten tämä on top5)

      1. Dark Knight
      Voi jumankauta että minä inhosin tätä elokuvaa kun sen erehdyin teatterissa katsomaan. Senkin huomioiden, etten ole ala-asteen jälkeen enää supersankareista pitänyt, en oikein sisäistä mikä tässä elokuvassa oli niin saamarin hienoa ja mille ihmisryhmälle se oikeastaan on edes tarkoitettu; trilleri- tai dekkarirainaksi se tuntuu turhan hoopolta ja suoraviivaiselta, mutta supersankarielokuvaksi se ottaa itsensä ihan liian vakavasti ja ylimalkaisen synkistellen. Loppujen lopuksi ainoa vähänkään mieleenpainuva asia rainassa oli Jokeri ja minulle tämä jäi mieleen ensisijaisesti siksi että kestin sitä tyyppiä ruudulla viisi minuuttia ennen kuin se kävi ärsyttäväksi. Hahmo on hyvin näytelty, mutta käsikirjoituksen osalta yksi rasittavin ja mielikuvituksettomin versio stereotyyppisestä sekopäästä, mitä muistan valkokankaalla nähneeni. Kun Hannibal Lecterin kaltaisia oikeasti älykkään ja kiehtovan oloisia psykopaatteja on elokuvissa tehty, en tajua miten jostain räkättävästä, spurkun ammattitaidolla meikatusta s&m-pellestä olisi miksikään ikoniseksi pahikseksi. Joo olihan sillä Jokerilla joku oma kuppainen filosofiansa kaaoksessa rypemisestään, mutta tämmöiset hahmot eivät minusta yksinkertaisesti toimi, jos ei katsojalle anneta ensin jotain syytä sympata hahmoa. Tämä olisi muuten varmaan ollut ensimmäinen elokuva mistä koskaan kävelin kesken ulos, mutta portsarin retku oli lukinnut salin oven, joten minun oli pakko istua koko paska alusta loppuun.

      2.Manaaja
      Tämä elokuva voisi ehkä, vain EHKÄ olla pelottava, jos se Regania riivaava demoni osaisi sanoa jotain uhkaavampaa kuin vasta kiroilemaan oppinut alakouluikäinen, tai sitten vaan yksinkertaisesti keskittyisi tyhjän pään aukomisen sijaan mulkoilemaan uhkaavasti. Tosin silloinkin se lopun "Power of Christ!"-kohtaus olisi tuskin enempää, kuin tahattoman huvittava. Tämä elokuva on yleisesti ottaen kaikessa ylimalkaisuudessaan ihan hauska ja jos joisin niin varmaan saisin siitä vielä vähän enemmän irti humalassa, mutta en koskaan tule ymmärtämään miten kukaan pitää moista hoopoilua jonain suurena kauhuklassikkona, saati "maailman pelottavimpana elokuvana".

      3. Blair Witch Project
      Myönnän olevani vähän jäävi kritisoimaan tätä leffaa, koska en ole koskaan saanut sitä katsottua alusta loppuun, mutta se fakta että olen nukahtanut joka kerta yrittäessäni kertoo mielestäni jotain siitä, miten hyvin tämä toimii kauhuelokuvana.

      4. Matrix
      Tässä taas yksi elokuva, jonka oletettu "loistavuus" ei vaan koskaan ole auennut minulle. Ehkä se johtuu siitä, etten vaan jaksa olla sen sisäisestä universumista niin kiinnostunut, että saisin pidettyä mielenkiintoni yllä kaikkien elokuvan universumia valottavien selitysosioiden läpi. Kyllähän elokuva paranee selvästi sitten loppua kohden kun jotain oikeasti alkaa tapahtua, mutta silti siitä jää joka kerta sen katsottuani lähinnä lattea fiilis.

      5. Casino Royale
      Ihan hyvä leffa, mutta Bondina yliarvostettu ja rainan rytmitys on loppupuolella ihan mitä sattuu. Pahis kuolee jo pikkuisen yli puolenvälin ja vähän samaan tapaan kuin "Hänen majesteettinsa salaisessa palvelussa", Bondin jatkuva naistenkaataminen ja toisinaan havaittu selkeä välinpitämättömyys isoa osaa seksikumppaneistaan kohtaan tekee aika vaikeaksi nähdä mikä Bondin ja Vesperin suhteessa on niin erilaista, että Bondin rakastuminen tähän ja sitä myötä lopun traagisuus tuntuisi täysin uskottavalta. Plus leffan koko pokeriosuus tuntuu aika heppoisesti toteutetulta.

    • Keijo_K

      Kummisedät, Taru sormuksen herrasta -elokuvat, star warssit (paitsi ykkönen, eli episode 4) ja ylipäätään kaikki supersuositut elokuvat, joihin tehdään kokoajan loputtomasti jatko-osia, täyttä tylsistyttävää skeidaa.

      Olen kaksi kertaa yrittänyt katsoa Kummisetä 2:sen onnistumatta siinä. Kolmannella kerralla katsoin sen väkisillä ja en tajua, miksi sitä pidetään mestariteoksena. Citizen Kane, mit vit Hessu? Tyyppi vain hokee kokoajan: minä olen Kane! ja tyypit pyörii ihaillen ympärillä. Sitten pitäisi muka liikuttua, kun jotain hemmetin kelkkaa näytetään ennen lopputekstejä.

      Kummisetä ykkösen suosion ymmärrän, koska se oli ensimmäinen sellainen sisialaisten apinoiden ylistyselokuva, joita nykyään enemmän kuin länkkäreitä.

      Hohto taas on spektaakkeli, ylielokuva.

    • Keijo_K

      Aliarvostetuimmista komedioista haluan avautua. Kauhuelokuvia valtavasti nähneenä, en ymmärrä esim. Scary Movie -elokuvien huonoa arvosanaa. Ne kai vaatii, että on nähnyt kaikki kauhut, joita ne pitää pilalla. Itse ainakin sain nauraa 1-4 kohdilla aivan kippurassa välillä, kun nähnyt kaikki elokuvat, joita pidettiin pilalla. Varsinkin se Village-pila, muistaakseni nelosessa.

      Tässä on komedia, jonka alhaista arvosanaa en voi ymmärtää ja haluaisin perusteluja, miksi et pitänyt:

      Pyörryksissä (2000)
      https://www.imdb.com/title/tt0230030/

      Toki se on remake, jonka itsekin olen nähnyt, sekö on syy? Fraser tekee mielestäni aivan Jim Carreyn tasoisen roolisuorituksen miehenä, joka on ihastunut liigaansa ylempään naiseen ja itse Saatana tulee kehiin "toteuttamaan" tyypin unelmat. Ehkä naiset eivät vain ymmärrettävistä syistä mitenkään voi samaistua tähän elokuvan luuseriin, joten siitäkö huono arvosana johtuu? Ei silti mielestäni mikään äijä-elokuva.

      Mielipiteitä.

    • Anonyymi

      yliarvostetut

      Titanic
      - Onhan siinä hienot lavasteet ym , mutta mielestäni tää leffa on vaan yliarvostettuja yli kehuttu. Ei sinänsään mitään vikaa , mutta itse kuulun niihin joille kaksi kertaa tuon leffan näkeminen riittää.

      Pirates of the Caribbean leffat
      -Eka leffa oli ihan hauska ja mukavan toiminnallinen yliluonnollisuuksista huolimatta , mutta ne jatko osat on ihan täyttä kuraa ja taso laskee joka leffan jälkeen. Suurin syy taitaa suosioon olla pelkästään Johnny Depp.

      Mamma Mia!
      - todella kuivahko ja tylsä musikaali elokuva

      Maija Poppanen
      - Tää oli pakko katsoa koulussa ja seurata kunnolla koska siitä piti tehdä essee ja vastata kysymyksiin. En oo koskaan koulussa kärsinyt näin paljon.

      Tuntematon sotilas ( uusi)
      - Ei ollu tähän leffaan saatu mitään kunnon tunnetta mikä alkuperäisissä onnistui ja lisäksi lähes kaikki näyttelijät olivat niitä samoja vanhoja naamoja joita pyörii joka paikassa .

      Taru sormusten herrasta
      -Sinänsä ihan hyvä elokuvatrilogia

      Manaaja
      -Kersana tuli katottu ekan kerran ja oli silloo pelottava, mutta ei ollut enää kun sen nöki uudestaan myöhemmin. Leffa käynnistyi erittäin htaasti ja pitkäveteisesti. Parasta tässä oli riivatun Reaganin vittuilu papille.

      Tappaja hai
      -Ei mitään tätä leffaa vastaan, mutta mielestäni oli vähän lapsellista se että tyypit ei saa vaan millään yhtä hemmitin haita hengiltä

      Frozen
      -Mun mielestä yksi DIsneyn huonoimpia leffoja. Liian ennalta arvattavaa höttöä ja huonosti käsikirjoitettuja kliseisia hahmoja . Laulutkaan ei oikee innostanu. Olisi ollut parempi jos ois vaan keskittyny pelkkään Elsaan ja jätetty kaikki turha sisaruus rakkaus ja ym siirappi pois.

      Painajainen ennen joulua
      -Ihan harmiton ja katsottava leffa , mutta ei mielestäni kaiken hypettämisen arvoinen


      Puhdistus
      -Paljon melua tyhjästä. Kirja sekä leffa ei ole musta kaiken sen arvostuksen väärti.

      Lapsuuden loppu
      -olihan tää ajoittain aika ahdistvaa katottavaa , mutta päähenkilö oli tosi raivostuttava kakara ja en ymmärrä miksi se kersa ei voinut kertoa sheriffille siitä autosta joka kaappasi hänen kaverinsa . Olisi ne raiskarimurhaajat saatu ehkä kiinni.

      Harry Potterit
      -Ekat kaksi leffaa oli mielestäni ihan hyviä, mutta loput taas tylsiä ja hengettömiä. En pitänyt Harryn hahmosta ja muutamista muista lopuissa leffoista. Voldemort ja kumppanit oli paljon mielenkiintosimpia hahmoina.

      Geishan muistelmat
      - Taiteellisesti upea leffa, mutta päähenkilö alkoi käydä ärsyttäväksi ja liian täydelliseksi eikä hänellä ollut edes mitään kunnon kilpailijaa .Tyyppi joka kirjoitti kirjan riitautui muuten niin pahasti haastattelemansa oikean geishan kanssa että suurinosa kirjasta kirjoitettiin vain keksittynä.

      Twilight leffat
      - Kliseitä ja siirappia täynnä oleva elokuvasarja . Bella on yksi kaikkien aikojen huonoimmista päähahmoista. Se tyttö ei sitten millään osaa päättää mistään ja on lähes jatkuvasti pelastettavana eikä juurikaan tee mitään itse. MIeluummin Edward ja Jacob ois voinu päätyä yhteen XD

      Aliarvostetuttuja

      Venom
      - MOnet tietysti pettyivät siitä kun Venomin hahmo muutettiin niin paljon ja leffaan laitettiin komiikkaan, mutta itse pidin tästä leffasta ja sitä jaksoi seurata vaikka loppu ym ei yllättänytkään

      Musta torni
      -Olihan tää vähän hutaistusti tehty ja jätti paljon kysymyksiä ja juoniaukkoja , mutta hyvin toiminnallinen ja kelpo leffa siitä huolimatta

      Skeleton key ja Death silence
      -Kaksi hyvää ja omaperäistä kauhuleffaa joissa molemmissa kunnon loppu twisti

      Avain pakoon
      -Kehuja saanut, mutta tuntuu että harva edes muistaa tätä elokuvaa. Paras vankilaleffa minkä oon nähnyt

      Kummeli kultakuume
      -Paras kummeli leffa josta monet pitävät , mutta saanut aivan liian huonoja arvosteluja

      Rautajätti
      -Todella hyvä animaatio elokuva joka on vaipunut unohduksiin.

      Kadonnut maailma ( ei Jurassic park leffa)
      -Tätä leffaa on näytetty telkkarista kahdessa osassa . Hyvä seikkailu/tutkimus matkailu elokuva

      Willow suuri seikkailu
      -Kelpo fantasia leffa joka kulkee sormusten herran hengessä

      Antz
      -Viihdyttävä, lapsille ehkä jossai kohtaan pelottava , mutta juonellisesti hyvin kulkeva ja katsottava leffa

      Ihmeotukset 2
      -Ymmärrän kritiikin joltain osin , mutta tää oli musta paljon toiminnallisempi kun eka osa , joka oli musta ajoittain tylsä. Odotan innolla jatkoa.

      Kuolema pukee häntä
      - Todella onnistunut ja hauska satiirinen musta komedia ja hyvät näyttelijät.

      Norbit
      -Olihan tää vähän hölmö ja liioiteltu ajoittain ja vitsi pyöri liikaa Rasputian kilojen ympärillä ,mutta oli tässä hauskojakin juttuja ja sellainen " aivot narikkaan" leffa .

      Magdalena sisaret
      -hyviä arvosteluja kyllä saanut, mutta jälleen yksi niistä leffoista joita kukaan ei tunnu muistavan tai ei edes mainita missään . karu kuvaus siitä miten "langenneita" naisia suljettii kyseisiin Magdalena luostareihin pakko työhön ( jotkut jopa ihan naurettavista syistä) huonoihin oloihin sadsitisten nunnien armoille.

      Silent Hill
      -HYvä elokvua käännös pelisarjasta. Ei mikään täydellinen, mutta toimii hyvin.

      jatkuu

    • Anonyymi

      toi pyörryksissä on kyllä hyvä leffa

    • Anonyymi

      1. Citizen Cane
      En koskaan ole ymmärtänyt Citizen Canen loistavuutta ja sitä miksi se aina äänestetään maailman parhaaksi elokuvaksi.
      2. Hohto
      On mestariteos. Se on Kubrickin paras ohjaustyö ja tätä elokuvaa värittää Kingin ja Kubrickin välinen välirikko. Kinghän ei koskaan hyväksynyt Hohdon käsikirjoitusta, mutta Kubrick piti päänsä ja piti oman versionsa käsikirjoituksesta joka lopulta oli elokuvan virallinen käsikirjoitus. Elokuvassa hyvin on asioita ja kohtia joissa Kubrick lähinnä aukoo päätään Kingille.
      (2.) Stephen King-kirjojen filmatisoinnit. Suurin osa näistä ovat täysiä floppeja mutta muutama helmi niistäkin löytyy Hohdon lisäksi. Pet Sematary on saanut yleensä keskiverto-arvosteluja mutta on ehdottomasti hieno ja pelottavakin elokuva ja mukailee uskollisesti kirjaa. Misery on myös loistava jossa James Caan tekee hienon roolityön. Uusimmista mainittakoon 1922 joka on hyvä elokuva ja joka myös on saanut keskiverto-arvostelun.
      3. Star Wars
      Se että ensimmäinen elokuva tehty 1977 jolloin tekijöillä lähes olematon budjetti ja -70-luvulla pystyivät noinkin laadukkaaseen jälkeen mitä elokuva on. Kaksi jatko-osaa tälle kulki samaa polkua ja kun Lucas halusi tehdä kolme ensimmäistä osaa vuosituhannen vaihteessa, vesitti se koko samuraikulttuurista vaikutteita saavan elokuvasarjan. Digitaalisuus ja erikoisefektit lähinnä pilasivat seuraavat kolme osaa. Kun Disney tuli mukaan niin alamäki alkoi ja miltei joka vuosi ilmestyy erinäisiä Star Wars-elokuvia aina sivuhenkilöistä lähtien. Tämä tuntuu loputtomalta. Star Wars olisi pitänyt jättää kolmeen ensimmäiseen elokuvaan jotta se olisi säilyttänyt uskottavuutensa.
      4. Halloween
      Ensimmäinen elokuva oli arvonsa ansainnut ja ehkäpä paras Halloween-saagasta. Mutta tässäkin elokuvasarjassa liika on liikaa. Halloweenin olisi voinut jättää kahteen ensimmäiseen osaan.
      5. Hellbound-Hellraiser
      Koko elokuvasarjan paras elokuva. Ensimmäinen ei yltänyt samalle tasolle kuin Hellbound joka on liian aliarvostettu elokuva.
      6. Resident Evil-sarja
      Tätä ei pitäisi lokeroida edes kauhuksi. Täysin luokatonta paskaa ja ehkäpä tämän elokuvasarjan huippukohta on se että Milla Jovovitch vilautta paljaan pillunsa. Videopeleistä ei koskaan saa hyvää kauhua.
      7. Punisher
      Jos tarkoitetaan Thomas Janen tähdittämää Punisheria, olisi tämän voinut jättää tekemättä. Elokuva lähes tekee pilkkaa alkuperäiselle Punisherille ja samalla koko sarjakuvalle. Jo Travoltan mukanaolo latistaa elokuvan. Luokattoman huono ja yliampuva tekele. Sarja paljon parempi.
      8. Psyko
      Psykosta tekee taas mestariteoksen se että siinä näytettiin ehkä elokuvahistorian ensimmäinen murha joka tehdään suihkussa. Tässä elokuvassa ja sen taustoissa on paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia ja tässä kuvataan hienosti miten äiti-poika-suhde voi olla hyvin kieroutunut.
      9. Re-animator
      Lähes täydellinen kauhuelokuva ja kun elokuva tehty vuonna 1985, erikoisefektit ja gore ovat aivan omaa luokkaansa. Tätä elokuvaa katsoo edelleen ihaillen.
      Yliarvostetut:
      1. Kaikki The Lord of the Ringsit
      2. Lähes kaikki DC-tai Marvel-sarjakuvaan perustuvat elokuvat ovat pelkkää erikoistehostetta vailla elokuvallista tunnetta tai elokuvallista taidetta.
      3. Die Hardit. Yksi hyvä löytyy: Die Hard 4.0
      4. Terminator: Tökeröä ja nykyaikana katsottaessa naurettava.
      5. Terminator2: Tästä tekee mielenkiintoisen vain se että 1992 saatiin aikaiseksi näinkin mullistavaa erikoistehostetta joka vielä nykyään näyttää hienolta.
      Kaikki kauhu joka on tehty 2000-luvulla. Parhaimmat kauhuelokuvat tehtiin 1970-ja 1990 välisenä aikana.
      6. Tarantinon elokuvat
      Mikä näistä tekee niin hienoja ja ylistyksellisiä elokuvia. Muutama hyvä ja kohtuullinen on mutta eivät ole mestriteoksia. Hateful Eight oli ihan hyvä mutta pitkäveteinen. Ensimmäinen KIll Bill ja Inglourious Basterds ihan hyviä mutta mielestäni liian yliarvostettuja.
      7. Batmanit (Cristian Bale)
      Näissä vain Heat Ledgerin roolisuoritus Jokerina on hyvää.

      Aliarvostetut:
      1. I Spit on Your Grave (1978)
      Tässä on sitä jotakin kun katsoo leikkaamattoman version ja toimi vähän sysäyksenä tälle ekploitaatiogenrelle.
      2. Cannibal Holocaust
      Tästä löytyy paljon sanottavaa ja kulttimaineeseen sen ajoi oikeastaan se että elokuvaa luultiin aluksi oikeaksi. Deodatohan kielsi näyttelijöitä esiintymästä julkisesti elokuvan ensi-illan jälkeen jolloin luultiin että he kuolivat ja katosivat oikeasti. Tämä elokuva nosti pienen kohunkin rankkuudellaan ja jopa Italian valtio kielsi elokuvan esittämistä.

    • Anonyymi

      Citizen Kane ja Casablanca kuuluvat top 500 :nnn. Muista voi väitellä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5088
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3337
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1472
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1307
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      1010
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      908
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      758
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      717
    Aihe