Joel Kontinen
Evoluutiota mainostetaan yleisesti tieteeksi, jota ilman on mahdotonta ymmärtää todellisuutta. Mutta evoluution historian kätköistä löytyy kiinnostavia yksityiskohtia, joista uskolliset darwinistit mielellään vaikenevat.
Oppikirjat esittelevät Charles Darwinin evoluutioteorian isänä, vaikka todellisuudessa kehitysidea ilmeni jo muinaisten kreikkalaisten kirjoituksissa. Charles Darwinin isoisä Erasmus Darwin esitti oman versionsa evoluutiosta jo vuonna 1770. Lopulta 1850-luvulla Charles Darwin ja Alfred Russel Wallace esittivät teorian lajien synnystä samanaikaisesti.
Tiedemaailma on sittemmin hylännyt Wallacen. Suurin syy lienee se, että Wallace harrasti spiritismiä ja uskoi voivansa kommunikoida kuolleiden kanssa meedioiden välityksellä. Evoluutiolla näyttää siis olevan vahva yhteys spiritismiin, joka puolestaan on nykyisen new age -liikkeen taustalla. Ei siis ole ihme, että aikamme postmoderni, new agestä innoitusta hakeva ihminen mielellään uskoo näkemykseen, jonka mukaan kaikki oleva syntyi sattumalta ei-mistään mahdottomissa oloissa miljardien sattumien tuloksena. Jumalaksi ei kelpaa ainakaan kristinuskon ilmoittama pyhä Luoja, kaiken järjestyksen aikaansaaja.
Evoluution kannattajat halusivat esittää näkemyksensä tieteellisenä teoriana, joten Wallace spiritisti-istuntoineen hylättiin vähin äänin ja kunnia ihmiskunnan menneisyyden selvittämisestä annettiin Darwinille, jonka kirja Lajien synty (1859) sentään pohjimmiltaan perustui tieteeseen eli lähinnä kesyjen eläinten rodunjalostukseen. Siitä on vielä pitkä matka lajien syntyyn, josta Darwinin kirja vaikenee kuin muuri. Myöhemmin Darwin käsitteli aihetta teoksessaan Descent of Man (1871), jossa hän tuli samalla paljastaneeksi evoluution toisen pimeän puolen: hän nimittäin uskoi, että kaukaasialainen eli valkoinen ”rotu” oli kehittyneempi kuin muut rodut ja musta ”rotu” oli vasta apinoiden tasolla. Jos Darwin julkaisisi teoksensa meidän päivinämme, hän saattaisi hyvinkin saada syytteet rasismista.
Evoluutionistilla on siis edessään vaikea valinta: pitääkö aatteensa isänä spiritistiä vai rasistia.
Lähteet
Grigg, Russell. 2003. Darwinism: It Was All in the Family. Erasmus Darwin’s Famous Grandson Learned Early about Evolution. Creation 26(1):16–18.
_________. 2005. Alfred Russel Wallace – ‘Co-Inventor’ of Darwinism. Creation
27(4):33–35.
Morris, Henry. 2000. The Long War against God: The History and Impact of the Creation-Evolution Conflict. Green Forest, AR: Master Books.
Evoluutiosta
13
538
Vastaukset
- tiedoksi
Evoluutio on tosiasia riippumatta siitä olivatko Wallace ja Darwin symppiksiä.
Ei mene hihhulilla jakeluun, ei.- luutu
Ilmaisu tuo hihhuli, mutta silläkö tarkoitetaan uskovaista. ??
Ei ole kovin fiksua käytöstä keneltäkään leimata ketään miksikään..
- pph.
evoluutiota tapahtuu kyllä...sekarotuisia koiria ym., mutta ei niistä koirista koskaan kissaa tule, sen paremmin kuin oraavakaan...tai mitään muuta uutta lajia.
Kerran koira, aina koira.- pph.
ei siis sinulle, anteeksi.
- pph.
pph. kirjoitti:
ei siis sinulle, anteeksi.
ei siis jaajolle...Taitaa olla nukkumaanmenoaika...
- '''''''*
>"Kerran koira, aina koira."
Darwinille jauhot suuhun! Harmi että hän ei ole kuulemassa, kun kumoat hänen tieteellisen elämäntyönsä tuolla yhdellä virkkeellä. Mahtaisi ukkoa harmittaa! - ertert
Mitä sinä yrität kertoa? Ei evoluutioteoria tuollaista väitäkään, joten nähtävästi ongelma onkin sinun käsityskyvyssä kuin evoluutioteoriassa.
- Munchausen
"evoluutiota tapahtuu kyllä...sekarotuisia koiria ym., mutta ei niistä koirista koskaan kissaa tule, sen paremmin kuin oraavakaan"
Evoluutioteorian perusteella olisikin hirmuisen epätodennäköistä, että koirasta kehittyisi kissa tai orava. Jotakin muuta koirasta saattaa kehittyäkin, mutta se on sitten sellainen laji, jota kukaan ei vielä tunne. - Olet näköjään
pph. kirjoitti:
ei siis jaajolle...Taitaa olla nukkumaanmenoaika...
Kulkenut silmät kiinni koko viime vuosisadan ;)
- ertert
"Evoluutiota mainostetaan yleisesti tieteeksi, jota ilman on mahdotonta ymmärtää todellisuutta."
Jos biologiasta ja siihen liittyvistä aiheista haluaa kokonaisvaltaisesti ymmärtää, niin on hyvin tärkeää ymmärtää myös evoluutiosta.
"Lopulta 1850-luvulla Charles Darwin ja Alfred Russel Wallace esittivät teorian lajien synnystä samanaikaisesti."
Entä sitten? Darwin esitti todisteet ja heidän toerioissaan oli eroja muutenkin.
"Charles Darwinin isoisä Erasmus Darwin esitti oman versionsa evoluutiosta jo vuonna 1770."
Millainen oli Erasmuksen versio?
"Suurin syy lienee se, että Wallace harrasti spiritismiä ja uskoi voivansa kommunikoida kuolleiden kanssa meedioiden välityksellä."
Lienee? Tiedemaailma ei muuten ole hyljännyt Wallacea.
"Evoluutiolla näyttää siis olevan vahva yhteys spiritismiin, joka puolestaan on nykyisen new age -liikkeen taustalla."
Vaikka olisikin, niin sillä ei ole mitään tekemistä teorian oikeellisuuden kannalta. Luonnontieteet eivät perustu auktoriteettiuskoon vaan todisteisiin ja perusteluihin. Mitään spiritismiä ei evoluutioteoriasta löydä.
"Jumalaksi ei kelpaa ainakaan kristinuskon ilmoittama pyhä Luoja, kaiken järjestyksen aikaansaaja."
Katsotaan sitten tilannetta uudestaan, kun Jumala on edes tieteellisen hypoteesin tasolla.
"kunnia ihmiskunnan menneisyyden selvittämisestä annettiin Darwinille, jonka kirja Lajien synty (1859) sentään pohjimmiltaan perustui tieteeseen"
Ja syy selviää jo kirjan nimestäkin. Alaviiva tarkoittaa tässä tapauksessa alleviivauksen alkamista ja loppumista:
On the Origin of Species _by Means of Natural Selection_
"lähinnä kesyjen eläinten rodunjalostukseen."
Ja paskat. Sanooko esim. Galapagos mitään?
"Siitä on vielä pitkä matka lajien syntyyn, josta Darwinin kirja vaikenee kuin muuri."
Juuri siinä kirjassahan käydään läpi niitä lainalaisuuksia, joiden mukaan lajit syntyy.
"Myöhemmin Darwin käsitteli aihetta teoksessaan Descent of Man (1871), jossa hän tuli samalla paljastaneeksi evoluution toisen pimeän puolen: hän nimittäin uskoi, että kaukaasialainen eli valkoinen ”rotu” oli kehittyneempi kuin muut rodut ja musta ”rotu” oli vasta apinoiden tasolla."
Kerrohan, missä nämä Darwinin uskomukset tulevat ilmi. Darwin nimittäin piti esim. ihon väriä pinnallisena erona rotujen välillä. Kehittyneisyydestä niiden rotujen välillä hän ei sanonut mitään. Mitähän kirjaa Grigg on mahtanut lukea?
"Jos Darwin julkaisisi teoksensa meidän päivinämme, hän saattaisi hyvinkin saada syytteet rasismista."
En usko. Voisitko näyttää ne kohdat.
"Evoluutionistilla on siis edessään vaikea valinta: pitääkö aatteensa isänä spiritistiä vai rasistia."
Evoluutioteoria ei ole aate ja sen "isällä" ei ole mitään väliä teorian oikeellisuuden kannalta.- ertert
Tietysti, jos ajatellaan, että auktoriteetilla on väliä, niin Joel Kontinen ei ole ainakaan millään tavalla merkittävä nimi arvioimaan noita asioita. Uskonnollisesta putkinäöstä ja valehtelusta häntä voi paremminkin epäillä. Taitaa olla joku Keuruun hellari
http://www.netmission.fi/srk/keuruu/index.php?id=2503
- sharyn
He olivat kirjeenvaihdossa keskenään ja vaihtoivat ajatuksia. Darwin päätti julkaista kirjansa vasta, kun Wallace kysyi häneltä neuvoa oman teoriansa julkaisemiseen. Ongelmia ei siis esiintynyt teorioissa, vain julkaisujärjestyksessä.
Se, että Wallace harjoitti spiritualismiä, ei muuta hänen tieteellisiä teorioitaan tippaakaan. Newton puuhaili ennustusten ja muun okkultismin parissa, ja hänen painovoimateoriansa on silti vankkaa tietoa (samoin valo-oppi). Wallacen ja Darwinin aikakaudella spiritualismi oli muodissa. - panteisti
Joskus jopa totaalinen pölvästi keksii jotakin mikä on oikein. Tämä ei ole kannanotto sen enempää Darwiniin kuin muihinkaan.
Gandhi oli todistettavasti rasisti, mutta se ei vähennä hänen pasifistisen ideologiansa arvoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614283Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653487Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541817Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251707Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2981443Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?133950Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235863en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115852Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18849