Avoin kirje

Sinä olet seurannut minua jo hyvin pitkään.

Ensimmäisen kerran minä muistan, kun olit jossain takanani Kinopalatsissa. Ihmismassat kätkivät sinut hälisevään joukkoonsa, mutta minä tunsin katseen niskassani. Ja aina kun katsoin taakseni, niin tuo tunne sisälläni katosi.

En voi olla varma, mutta jouduit ostamaan jokaiseen tulevaan näytökseen liput, jotta olisit voinut tulla siihen samaan näytökseen johon itse olin menossa. Ethän mistään voinut tietää mitä minä olin tullut katsomaan. Siellä teatterissahan sinä näit minut ensimmäistä kertaa, eikö niin?

Tästä kaikesta on jo kauan, jo kohta vuosi ja kolma kuukautta. Ja sinä seuraat minua yhä. Sinä tiedät missä minä asun, ja sinä tiedät myös kuka minä olen. Tiedät nimeni, kotini, osoitteeni, kaikki ystäväni ja koulun jota käyn. Luultavasti sinulla on kamera jolla kuvaat minua, tai sitten ei. Mutta minä luulisin, että sinulla on kotisi seinillä minun kuviani. Minä jotenkin arvaan sen.

Jotta tietäisit että puhun juuri sinulle, niin kuvailen itseni; jättäen pois kaikki sellaiset yksityiskohdat, jotka voisivat paljastaa jollekin toiselle kuka minä olen. Kuvailen itseni niin kuin silloin teatterissa olin. Muistatko?

Oli syksy ja satoi vettä. Katu ulkona lainehti, ja kaikilla oli kiire sisään teatteriin. Törmäsimmekö me yhteen siinä ovella, vai näitkö väkijoukossa ensin minun kasvoni?

Niin, kyllä minulle ovat kertoneet muutkin että olen hyvin kaunis. Sinä et ole ensimmäinen. Sinä tiedät, että olen Palmyran katalogissa, etkö tiedäkin?
Minäkin tiedän, että olen hyvin kaunis. Se on kiinni siitä miten itsesi näet. Se, kun he meikkaavat minut, ei ole niin tärkeää minun itseni kannalta. Se kaikki tapahtuu heidän itsensä näkökulmasta. Ja he maksavat minulle näkemyksensä toteutumisesta oikein hyvin.

Kun tapasit minut, niin minulla oli mustat, ylösnostetut hiukset tupeerauksella. Häiritseekö sinua se, että olen nyt vaalea ja suorahiuksinen. Minä luulisin että sinua se hieman harmittaa. Minä en juuri voi valita miltä näytän, jos haluan pitää työni.

Olen ajatellut paljon mitä rahoillani teen. Ensin kuitenkin säästän niitä tulevia opiskeluja varten. Haluaisin olla jotain tärkeää, luultavasti eläinlääkäri… ehkä lastenlääkäri.

Sinä pidät hoikista vartaloista, niin? Minulla on sellainen venytettyine kurjenkauloineen, eikö totta? Olen kuulemma kuvaajien mielestä joissain olosuhteissa lähes täydellinen kuvattava. Taasen itse otan kohteliaisuuden ammatillisin reseptorein vastaan. Tiedän, että mikään ei ole täydellistä, en siis minäkään. Ehkä he tarkoittavat kaikella tällä sitä, että he ovat nähneet minussa jotain sellaista jonka sinäkin olet nähnyt.

Muistatko mikä se oli minussa, juuri se joka kiinnitti sinun huomiosi minuun niin tiukkaan, ettet ole vielä tänäkään päivänä kyennyt siitä laskemaan irti? Nenä? Suu? Arvailen vain. Vai olivatko ne minun silmäni? Osuinko oikeaan? Mitä sinä näit minun silmissäni? Kerro.

Minä kerron sen sinulle. Minun silmissäni asuu rauhallisuus, jonka takana on jotain hyvää ja tuttua. Kaikki tämä asuu vihreässä meressä, kuin utuisessa unessa jossa kaikki on hyvin. Olet kuin kotonasi ja sinulla on hyvä olla. Olet turvassa ja sinua rakastetaan. Ylläsi on lämmin peitto ja sinua nukuttaa. Käyt lepäämään viereeni ja katselet minua silmiin. Lausut nimeni ja kuiskaat että rakastat minua.

On harmillista, että seuraamisesi on vienyt minut tänne jossa et pääse minua katsomaan. Tunnen siitä surua, sillä haluaisin olla lähelläsi jotta näkisit minut taas. Lääkärit ovat sitä mieltä, että minun on jäätävä tänne pitkäksi aikaa. He ovat keskustelleet perheeni kanssa ja minä olen yrittänyt kovasti ymmärtää tilannetta, mutta se on ollut minulle kovin vaikeaa. Tuntuu siltä, kuin jokin ovi joka vielä äsken oli täällä, olisi nyt kadonnut. Olen etsinyt sitä kaikkialta, mutta hoitajat kertovat minulle jatkuvasti, että minun olisi parasta nyt vain levätä.

Istun usein vain huoneessani, enkä puhu juurikaan muiden potilaiden kanssa. Pihalla kasvaa suuri mänty joka humisee öisin. Silloin minua pelottaa ja tunnen kaiken luhistuvan sisälläni. Ja minusta tuntuu, etten koskaan voi saavuttaa enää mitään, en lääkärinuraa enkä jatkaa työtäni. Aivan kuin elämä lipeäisi lääkkeiden tuomaan sumuun, jonne ojennan kättäni tavoittamatta sieltä mitään.

Olen pulassa, mutta onneksi sinä olet siellä ystäväni, ihailijani. Sinä autat minua kestämään huomiseen. Sillä minä tiedän että sinä rakastat minua pyyteettömästi.
Olet minulle minun suojelusenkelini.

t: minä