Nyt kun katselen elämäämme taaksepäin, tuntuu vajaa vuosi sitten koetut tapahtumat painajaiselta. Vierellä on nyt rauhallinen ja kiltti mies, töihin palaamassa 9 kuukauden sairesloman jälkeen.
Se alkoi syyskuussa. Myyntitykkini puhkui tarmoa ja kauppaa tuli, puhelin soi, ja yöunet jäivät. Hän keskittyi sataan asiaan, sai minut tuntemaan itseni hitaaksi ja arkiseksi tämän itsevarman ja dynaamisen miehen rinnalla. Tietysti olin ylpeä hänestä. Hän oli nimittäin ollut masentunut vuoden alusta saakka.
Aloin ahdistua hänen henkisestä yliotteestaan ja riitelimme usein. Huomasin ettemme eläneet enää yhteistä elämää, hänelle merkitsi vain itsensä toteuttaminen. Lähdin pois kotoa, omaan lapsuudenkotiini. Pian huomasin myös olevani raskaana.
En halunnut erota. Ei hänkään.Muutin takaisin kotiin. Kuitenkin hän jatkoi levotonta elämää, oli kuulemma "pakko" lähteä toiselle puolelle Suomea, joten hoidin lapsen yksin.
Sitten tuli pommi: hyvä ystäväni oli rakastunut mieheeni ja tunnustanut sen hänelle. Mies haukkui tämän, mutta piti naiseen yhteyttä, muka selvitti "sotkua". Lopulta tunnusti ihastuneensa myös.
Kuvaan tulivat harhanäyt ja -äänet. Häntä vainottiin, pelkäsi minua, sai näkyja Jumalalta ym. Tajusin, että mieheni luonne ei ollut muuttunut yhtäkkiä täysin.
Hän oli sairastunut vakavasti.
En pitkästytä teitä kertomalla poliiseista la lukemattomista puheluista, jotka soitin lääkäreille. Hän petkutti lääkäreitä ja sai aina terveen paperit. Parin hullun viikon jälkeen mies pakotettiin ambulanssiin kahden poliisin pidellessä.
kahdeksan viikkoahän vietti suljetulla osastolla vahvasti lääkittynä. Sitten sain rakkaan mieheni kotiin, en sitä hirviötä, vaan sen ihmisen, johon aikoinaan rakastuin. Neljä vuotta oli elämämme ollut vuoristorataa. Vihdoin syy selvisi: Kaksisuuntainen mielialahäiriö.
Katson häntä. Hän puhelee hellästi pojalleen, kaksikuiselle. Mahtava isä ja aviomies.
Olen onnellinen, etten jättänyt häntä. Nyt kaikki on hyvin, "paha kausi" jätti velkaa ja huonoja muistoja, mutta tärkeintä se ei vienyt mukanaan.
Me yhä rakastamme toisiamme.
Bibon vaimon tarina
7
710
Vastaukset
- Siiss
Tarkoitat siis Bipoa. Luulin että oli kyse jostain taru sormusten herrasta-jutusta ensin. No, onnea siinä tapauksessa vaan!
- minun ex-liitostani!
Ihan samanlaista oli meillä, mies sairasti maniaa ja masennusta. Erotuksena kuitenkin että sama kuvio toistui ehkä 10-15 kertaa. Siinä mielessä maanis-debressiivisuus on kauhea sairaus että siitä ei voi lopullisesti parantua. On tietysti hyviäkin jaksoja, parhaimmillaan kestää vuosikymmenenkin ennen kuin uusiutuu! Liittomme kesti 28 vuotta. Jokainen mania kausi jätti kuitenkin etenkin lapsillemme parantumattomia arpia. Lopulta en enää jaksanut, vaimon rooli oli vaihtunut omaishoitajan rooliin.
Pelko on pahinta. Koskaan ei voi tietää milloin seuraava mania alkaa, vai onko se jo alkanut. Taloudelliset tappiot eivät mielestäni olleet edes pahimpia vaikka asunto meni alta epäonnistuneen "bisneksen" takia. Loputtomat pettämiset murskasivat luottamuksen täysin. En edelleenkään tiedä paljonko niitä naisia oli, kymmeniä kuitenkin. Se kuuluu kuitenkin sairauteen.
On vaikea olla katkeroitumatta vaikka mies oli ihana kun oli kunnossa. Olisi pitänyt erota lasten takia aikaisemmin. Edes terapia ei pysty korjaamaan kaikki vaurioita jotka ovat syntyneet lapsuudessa. Olisi pitänyt ymmärtää etten voi parantaa miestäni, en vaikka kuinka yritin!
En halua pelotella, toivottavasti tauti pysyy hallinnassa! Mutta muista hankki apua kun tilanne niin vaatii, muuten väsyt tilanteeseen itse.- koskaan parane,
derpessiot ja maniakaudet vaihtelevat..Ensijaisen tärkeätä on, että lääkärisuhde on tiivis, lääkitys kunnossa ym. , tosin lääkitykselläkään sairaus ei välttämättä pysy oireettomana.
Kai alkuperäinen olet tietoinen ettei miehesi sairaus koskaan parane? - Saaga*
koskaan parane, kirjoitti:
derpessiot ja maniakaudet vaihtelevat..Ensijaisen tärkeätä on, että lääkärisuhde on tiivis, lääkitys kunnossa ym. , tosin lääkitykselläkään sairaus ei välttämättä pysy oireettomana.
Kai alkuperäinen olet tietoinen ettei miehesi sairaus koskaan parane?Mies on kuitenkin motivoitunut ottamaan lääkkeensä ja ymmärtää sairastavansa parantumatonta mielisairautta. Eihän tulevaisuudesta koskaan tiedä, ja tietenkin välillä pelottaa, mutta pelolle ei saa antaa yliotetta.
Olen sanonut miehelle, että jos ei ota lääkkeitään ja mania uusiutuu, se on loppu se...
Tietysti lapsiakin pitää silloin ajatella. Onneksi esikoiseni oli vasta vuoden vanha, kun elimme sitä painajaista, eikä muista sitä. - lääkityksestä
Saaga* kirjoitti:
Mies on kuitenkin motivoitunut ottamaan lääkkeensä ja ymmärtää sairastavansa parantumatonta mielisairautta. Eihän tulevaisuudesta koskaan tiedä, ja tietenkin välillä pelottaa, mutta pelolle ei saa antaa yliotetta.
Olen sanonut miehelle, että jos ei ota lääkkeitään ja mania uusiutuu, se on loppu se...
Tietysti lapsiakin pitää silloin ajatella. Onneksi esikoiseni oli vasta vuoden vanha, kun elimme sitä painajaista, eikä muista sitä.huolimatta.
- bipo
Olet tosi lojaali miehellesi, sinun kaltaistasi kumppania saa etsiä.
Ja lohdutukseksi sanon, että maniat saadaan kyllä pysymään aisoissa, kun vain miehesi ei jätä syömättä lääkeitään. Se tuntuu joskus houkuttelevalta ajatukselta kun kaikki on kunnossa.
Kannattaa tutustua tähän sairauteen perusteellisesti, niin pystyy ennakoimaan mielialanvaihtelut, ennen kuin menevät pahoiksi.
Sairastan itse kyseistä tautia ja tiedän miten vaikea välillä olen. - Uskoa on - toivon niin!
Luin viestisi, enkä voi kun tuntea suurta empatiaa Sinua, miestäsi ja perhettänne kohtaan.
Itse olen diagnosoitu kaksisuuntainen, ollut jo kaksi vuotta, mutta sairastanut ties kuinka kauan ennen sitä.
Oma parisuhteeni kärsii koko ajan. Syitä on monia, eikä pienin se, että miesystäväni ei halua edetä suhteessamme. Ymmärrän, että omat mielialanvaihteluni syvästä masennuksesta hypomaanisuuteen tekevät hänelle vaikeaksi seurata elämäni kulkua, mutta helppoa ei minullakaan ole ollut hänen kanssaan, joka taustaltaan on ollut riippuvaisessa avioliitossa. Syyllistämistä, väkivaltaisuutta.
Suhteemme ei ole edennyt ja viime viikolla tein syrjähypyn. En oikeastaan tiedä mitä siitä ajatella - se oli kuitenkin vain "vauhdin" hurmaa, lääkitystä huonolle itsetunnolleni, mutta silti.
Mietin nyt olisiko sittenkin parempi yksin. Oliko tekoni oire jostain? Missään tapauksessa en mokaustani hänelle kerro ja loukkaa, ehkä, häntä lisää. Luulen kuitenkin, että hän on vain tyytyväinen kun olen kuulumattomissa. Keväällä hän sanoi vaikeimman masennusjaksoni jälkeen humalassa, että "silloin olisi ollut helpointa päästä sinusta eroon".. riippuvaisen miehen puhetta.
Olen ehkä tasapainoisempi ilman häntä.
Tsemppia ja jaksamista teille :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 895685
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h804742Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1113067Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv902976Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p242677Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.612049Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska251996- 321533
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191476- 1851328