Olen 10. viikolla, enkä osaa kuvitella mitään muuta, kuin sitä etten pysty synnyttämään.
Jotkut kertovat, ettei sektiota anneta tuosta vain, vaan pitää olla kunnon perusteet ja kaikki sitä varten. Tuntuu jo nyt, etten saa sektiota.
Pelkkä ajatteleminenkin taistelemisesta sen eteen(turhaan) saa minut itkun partaalle, onneksi edes läheiset ymmärtävät, ettei minusta ole synnyttäjäksi.
Ajattelin nuorempana, etten ikinä, ikinä aio tulla raskaaksi koska en ikimaailmassa pystyisi synnyttämään. Kun nykymaailma toi mukanaan mahdollisuuden sektioon suuren synnytyspelon vuoksi, helpotuin, ja olin myönteinen vauva-ajatukselle. Yhdessä vaiheessa ajattelin, että minun on pakko synnyttää, ja olen häpeä naiseksi, jos en synnytä. Nyt kun se oikeasti olisi edesssä, olen lohduton.
Minä vain tiedän, etten pysty siihen. Pelkään kipua, ja sitä, etten jaksakaan ponnistaa, masennun ja menen paniikkiin, enkä suostu enää ponnistamaan, enkä välitä mitä tapahtuu, kunhan vain pääsen kivusta eroon. Olen tiettävästi ollut aina kipupelkoinen, ja nyt sitten olisi edessä maailman suurin kipujen kokemus.
Minusta ei ole siihen, piste
Tarvitsen sektion
12
1386
Vastaukset
- uskoo
että täällä palstalla, sitä sulle kukaan suorittaa....
- puhua
neuvolassa asiasta!!
Voin sanoa omasta kokemuksesta ettei se kipeetä ottanu se synnytys...kuvittelin kauheuksia varsinkaan kun en tiennyt mitä tapahtuu!!
Menin synnyttämään hyvissä ajoin het kun rupes tuntumaan siltä et nää supistukset vois olla semmosia! En ruvennu kotona odottelemaan et ottaako kipeetä! Sairaalas sain kaikki mahdolliset kipu piikit jotka helpotti ja synnytyssalissa sain spinaalipuudutuksen...avautumisvaihees ei missään vaihees ottanu kipeetä ...ponnistusvaihees hieman sattui kun pää tuli ulos, mut sekään ei ottanu niin kipeetä kuin tikkaus!!Kyl sä selviit....sektio haava voi olla kipeempi kauemman aikaa!- ...
Onnekas oot jos ei kipeetä ottanu! Mutta toi on aivan väärin sanoa jollekin, ettei se muka satu! Totta kai kipukokemukset on aina yksilöllisiä, mutta toden totta se sattuu! Olen myöskin kuullut että joillakin on niin helpot synnytykset, ettei tarvinnu muuta kuin pieraista...mut epäilenpä että ootte aika harvinaisia! Mun mielestä tällaisella kommentilla voit aiheuttaa vaan hallaa, koska et voi mitenkään tietää, millainen kipukynnys kirjoittajalla on.
Täällä oli jo muutamia todella hyviä vastauksia, joten sinä alkuperäinen kirjoittaja, luepa ne hyvin ja pohdi ratkaisuasi rauhassa. Nimittäin totta se on, että voimakas synnytyspelko on riittävä syy sektiolle. Kaikkea hyvää!
- sektiopelkoinen
Äidin voimakas pelko on peruste sektiolle. Vaan sektiokaan ei ole täysin kivuton synnytystapa. Kuinka kipuherkkä oikein olet? Pelkäätkö esim. verinäytteiden ottoa, neuloja tms?
Monilla on erilaisia pelkoja raskausaikana, joskus jopa hyvin hallitseviakin. Oma suurin pelkoni kolmessa raskaudessa on ollut se että minulle tehtäisiin sektio :). Kun kolmas synnytys lähestyi (edelliset kaksi menivät hienosti) laitoin jo about testamenttia kuntoon, kun jotenkin vain käsittämättömästi tuntui siltä, että kun kerran kaksi on mennyt niin hienosti, pakkohan sitä on jonkin joskus mennä pieleen... Tätähän ei lähipiiri voinut käsittää ollenkaan. Kaikki meni onneksi kuitenkin hyvin.
Mietin vaan että jos pelkosi pyörii päässäsi noin hallitsevasti, kannattaisi sitä yrittää hoitaa. Hoitamisella en tarkoita sitä, että sinua yritettäisiin "valmentaa" synnyttämään alakautta, vaan sitä että vapautuisit noista huonommuuden ajatuksista ("olen häpeä naiseksi, jos en synnytä"). Synnytyspelko voi olla yhteydessä myös synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Luin juuri että hypnoosia on käytetty menestyksekkäästi mm. synnytyspelon ja raskauspahoinvoinnin hoitoon. Tiedän että esim. Vammalassa tällainen on ollut ainakin joskus mahdollista. Joillakin pelkopoleillakin kätilöt ovat kouluttautuneet antamaan erinäköisiä rentoutusharjoituksia.
Joka tapauksessa sinuna pyytäisin jo nyt (eikä vasta loppuraskaudessa) lähetettä pelkopoliklinikalle, että saisit sinua vaivaavat ajatukset pois päästäsi. Ja tietävätpähän että olet tosissasi ;) - kerran synnyttänyt
minulle iski synnytyspelko juuri noilla viikoilla, kun maha alkoi erottumaan turvotessaan. ja just tuolloin sen alkaa tajuta, että paluuta ei enää ole. raskauden puolivälin jälkeen kävin pelkopolilla.
en ole pelännyt kipua missään vaiheessa, pelkäsin eniten repeämistä ja että jos käy jotenkin etten palaudu synnytyksestä tai vauva loukkaa synnytyksen aikana.
nykyään on kyllä mahdollisuus tosi tehokkaisiin kivunlievityksiin, että sitä kipua ei tarvi pelätä. sattuuhan se, kovemmin kuin mikään aikaisemmin kokemasi, mutta kamalaa se ei välttämättä ole.
toisaalta ei siinä mulle ainakaan mitään onnen tunnetta tullut, eikä ne kivut mihinkään häviä heti kun lapsi on maailmassa, mutta alat parantua heti ja saat lapsen heti ihokontaktiin ja pystyt alkaa harjoittelemaan imetystä jo synnytyssalissa:)
mulla ei synnärillä tullut minkäänlaisia suuria tunteita, ei onnesta eikä epäonnesta. itkuherkkä olin parin päivän kuluttua kun imetys kunolla lähti käyntiin, mutta kotiin päästyä pääkoppa oli jo suht normaali (tai semmoinen kuin yleensä, heh heh)
jos on kiire saada lapsi ulos, tai lapsi ei mahdu tai jostain muusta välttämättömästä syystä on sektio joissakin tapauksissa paikallaan. mutta sattuuhan leikkaushaavankin paraneminen, olet ensi hetket erossa vauvastasi ja varmaan maha on kipeä jälkeen päin, etkä saa nostella mitään. vartalon palautuminen entisiin mittoihinkaan ei välttämättä käy yhtä simppelisti, kun haavaa aristaa ehkä pitkään leikkauksen jälkeen (yksilöllistä toki, eikä tätäkään puolta kannata alkaa pelkäämään, sillä sektiolle on joskus ihan välttämättömät syyt äidin ja lapsen parhaaksi. kumpikin synnytystapa on suomessa tosi turvallinen)
kummassakin tapauksessa kroppa alkaa heti parantaa itseään. ihmiskeho on siitä jännä, että se yleensä auttaa asiat siten kuin luonnollisesti kuuluu. itselläni (ja useimmiten terveillä naisilla) oli jo muutamassa päivässä lähes synnyttämätön olo. uskon tämän omalla kohdallani johtuneen osittain siitä, että mitään ylimääräisiä viiltoja ei tehty. repesin minkä repesin, laitettiin tikit ja paraneminen alkoi oitis.
ponnistamisesta... se vauva tulee kyllä pihalle tavalla tai toisella. yksikään ei ole mahaan jäänyt, oli äiti miten uupunut tahansa. en muista itsekään ponnistaneeni, muttei "ponnistusvaihe" silti ollut mitenkään huippupitkä. lääkäriä ei tarvinnut, esim imukuppia siis ei käytetty vaikken jaksanut ponnistaa. se vauva jotenkin painettiin pihalle supistusteni avulla.
mullakin oli siinä jossain vaiheessa juuri tuo tunne, että en välitä mitä tapahtuu, en suostu ponnistaa, ei kiinnosta. roikuinkin lopuksi vaan miehen kaulassa parin kätilön hääriessä mahan ympärillä. millään ei ollut mitään väliä. ei mikään optimaalinen tilanne sikäli, mutta menetin kontrollin täysin. tästä ei ollut seurauksena mitään vakavaa lopputuloksen kannalta, ainoastaan yhteenotto kätilön kanssa kun häntä alkoi yhteistyökyvyttömyyteni ärsyttää.
sairaalassakin kuitenkin periaatteessa pätee sääntö "asiakas on oikeassa", joten jos koet tulleesi väärinkohdelluksi, voit antaa kätilölle palautetta. minäkin pyysin tyypin paikalle synnytyksen jälkeen vuodeosastolla, ja puhuin suuni suunnilleen puhtaaksi (en tosin tainnut kehdata sanoa hälle itselleen kaikkea mitä hoitajille valitin pyytäessäni pyytämään hänet paikalle)
suosittelen nyt ihan ensin puhumaan asiasta neuvolassa, sitten saat luultavasti lähetteen pelkopolille. siitä tuli ainakin mulle turvallisempi olo, kun joitain juttuja kirjattiin ylös jo hyvissä ajoin etukäteen. mieti ennen pelkopolille menoa, mitä erityisesti pelkäät ja miksi ja millaista apua toivoisit kätilöltä/muilta JOS kuitenkin jostain syystä sattuisit synnyttämään alakautta. täten sun toiveita lukee sairaalan papereissa jo valmiiksi, kun olet saanut niitä ajateltua "seesteisessä vaiheessa". sitten kun synnyttämään menet (tavalla tai toisella), saattaa tulla tilanne ettei saa sanotuksi ja "antaa mennä vain", vaikkei haluaisikaan.
onnea raskauteesi ja isot onnittelut tulevan perheenjäsenen johdosta! - että sectio
tehdään samassa puudutuksessa minkä sinä voit saada alatiesynnytykseen.
Aina olisi parempi jos synnytät alakautta koska sectioonkin liittyy vaaroja ja paraneminen on alatiesynnytyksessä påaljon nopeampaa kun sectiossa.
Mutta kävi miten tahansa niin muista ettet ole yhtään vähempi nainen tai huonompi äiti vaikka sinulle tehdään sectio. - 777
Tiedän täysin miltä sinusta tuntuu..aivan kuin olisin itse raskausaikana kirjoittanut tuon:)
Ei sinusta tarvitsekaan olla siihen..ei ollut minustakaan. Vaikka kuinka hoetaan että luonnollisuus ennen kaikkea, ei kaikille alakautta synnyttäminen tunnu luonnolliselta. Koko ajatus on ollut täysin vieras minulle aina.
Pidät vaan oman pääsi kun kerta tiedät ettet alakautta synnytä. Niin pidin minäkin, vaikka kuinka kaikki raskauden edetessä sanoivat että vielä sinun mielesi muuttuu ja haluat synnyttää. Sanoin silloin että en synnytä..voin keskustella asioista, kuunnella kaikkien kannat asiaan ja mitä tahansa mutta synnytä en. Lääkärit yrittivät taivutella, joka lailla, ensin kauniisti puhuen ja sitten haukkuen kun en suostunut.
Sektio on turvallinen tapa synnyttää. Ja lääkärit osaavat pelotella sinua kaikilla sektion riskeillä, kuten sillä että paraneminen on paljon, paljon hitaampaa kuin perinteisessä synnytyksessä ym ym..mutta näin ei todellisuudessa ole. Ei ainakaan minulla eikä monella muullakaan. Haava paranee todella nopeaa, eikä tarvitse kuukausia kärsiä kivuista jo pelkästä istumisesta ja vessassa käynneistä, niinkuin alakautta synnyttäneistä monet kärsivät.
Tee kantasi selväksi heti neuvolassa ja pysy lujana asiassasi. Voimia. Tiedän miten ahdistavassa tilanteessa olet.- -alkuperäinen-
Suurimmat pelkoni siis liittyvät siihen, että se tulee sattumaan aivan liian paljon, ja menetän varmaan tajunikin jo siinä touhussa.
Toinen on se, että menen juuri paniikkiin, enkä halua enää synnyttää, ja alan tavallaan inhota vauvaa, koska se satuttaa minua, ja sitten en halua sitä lähelleni, kun istukkakin pitäisi vielä putkauttaa ulos. Oma synnytykseni oli ollut todella pitkä, ja vaikea.
Se mitä en pelkää, on leikkaukset, neulat, verikokeet tms. Olen ollut tikattavana, pienessä leikkauksessa, veren luovutuksessa ja lukuisissa verikokeissa, eikä minua heikota, okseta tai pelota ne, eikä ole sattunutkaan.
Ainoa asia mikä sektiossa pelottaa, on se kun kaikki tuntuvat sanovan, että sektiossa on paljon enemmän riskejä kuin alatiesynnytyksessä, ja jotenkin olen saanut päähäni, että nämä riskit kohtaavat minut. Mutta kun olen lukenut, en ole löytänyt mitään sellaisia komplikaatioita kuin, että vauva kuolee leikkauksessa, tai että äiti kuolee, ja sitähän minä juuri pelkäänkin!
Ainoat riskit, yleisimmät, liittyvät näköjään parantumiseen, ja leikkaushaavoihin.
No, sekin etu minulle onnekseni olisi, että paranen yleensä nopeasti, ja kehollani on kai tosi hyvä puolustuskyky. Esim. aina kun taudit ovat liikkeellä, ja kaikki yskivät ja kärsivät kuumeesta, minä rilluttelen iloissani, eikä kuume tartu minuun. Joskus vain sairastan pikkuisen 37 asteen kuumeen, ja se siinä. Tuo harmittikin minua kovasti kouluaikoina, koska en saanut pitää useiden päivien sairaslomia kuten kaikki muut. Toisekseen, en ikinä sairastu vilustumisesta. Kaverini oli heti kuumeessa, jos talvella viivyimme liian pitkään märissä vaatteissa ulkona. Kerran minulta ommeltiin todella syvä ja pitkä haava, ja kappas vain, tikit otettiin pois ennätysajassa. Selvisin myös umpisuolileikkauksesta tosi nopeasti.
Hassua on, etten pelkää sellaisia kipuja, kuin leikkaushaavat tai leikkaaminen yleensä, tai isot piikit. Mitä pelkään, on tuntematon, ja sellaiset kivut, kuten keskenmenossa, kun kohtu tyhjennetään niiden lääkkeiden avulla.
Yleensäkin olen hyvin herkkä limakalvoiltani, ja voin vain kuvitella miten koko välilihani ratkeaa synnytyksessä. Koko synnytysasia saa minut kananlihalle. Pelkään jo nyt sitä karmeaa hetkeä, jolloin alan tuntea jatkuvia supistuksia, ja sitten se olisi menoa. Homma on kuulemma todella sotkuista, ja kyseessä on kuitenkin yli 10 tunnin sessio supistuksineen kaikkineen. Sektio kestänee kai vain jotain puolisen tuntia, siis se vaihe kun lapsi otetaan ulos...kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta. - kerran synnyttänyt
-alkuperäinen- kirjoitti:
Suurimmat pelkoni siis liittyvät siihen, että se tulee sattumaan aivan liian paljon, ja menetän varmaan tajunikin jo siinä touhussa.
Toinen on se, että menen juuri paniikkiin, enkä halua enää synnyttää, ja alan tavallaan inhota vauvaa, koska se satuttaa minua, ja sitten en halua sitä lähelleni, kun istukkakin pitäisi vielä putkauttaa ulos. Oma synnytykseni oli ollut todella pitkä, ja vaikea.
Se mitä en pelkää, on leikkaukset, neulat, verikokeet tms. Olen ollut tikattavana, pienessä leikkauksessa, veren luovutuksessa ja lukuisissa verikokeissa, eikä minua heikota, okseta tai pelota ne, eikä ole sattunutkaan.
Ainoa asia mikä sektiossa pelottaa, on se kun kaikki tuntuvat sanovan, että sektiossa on paljon enemmän riskejä kuin alatiesynnytyksessä, ja jotenkin olen saanut päähäni, että nämä riskit kohtaavat minut. Mutta kun olen lukenut, en ole löytänyt mitään sellaisia komplikaatioita kuin, että vauva kuolee leikkauksessa, tai että äiti kuolee, ja sitähän minä juuri pelkäänkin!
Ainoat riskit, yleisimmät, liittyvät näköjään parantumiseen, ja leikkaushaavoihin.
No, sekin etu minulle onnekseni olisi, että paranen yleensä nopeasti, ja kehollani on kai tosi hyvä puolustuskyky. Esim. aina kun taudit ovat liikkeellä, ja kaikki yskivät ja kärsivät kuumeesta, minä rilluttelen iloissani, eikä kuume tartu minuun. Joskus vain sairastan pikkuisen 37 asteen kuumeen, ja se siinä. Tuo harmittikin minua kovasti kouluaikoina, koska en saanut pitää useiden päivien sairaslomia kuten kaikki muut. Toisekseen, en ikinä sairastu vilustumisesta. Kaverini oli heti kuumeessa, jos talvella viivyimme liian pitkään märissä vaatteissa ulkona. Kerran minulta ommeltiin todella syvä ja pitkä haava, ja kappas vain, tikit otettiin pois ennätysajassa. Selvisin myös umpisuolileikkauksesta tosi nopeasti.
Hassua on, etten pelkää sellaisia kipuja, kuin leikkaushaavat tai leikkaaminen yleensä, tai isot piikit. Mitä pelkään, on tuntematon, ja sellaiset kivut, kuten keskenmenossa, kun kohtu tyhjennetään niiden lääkkeiden avulla.
Yleensäkin olen hyvin herkkä limakalvoiltani, ja voin vain kuvitella miten koko välilihani ratkeaa synnytyksessä. Koko synnytysasia saa minut kananlihalle. Pelkään jo nyt sitä karmeaa hetkeä, jolloin alan tuntea jatkuvia supistuksia, ja sitten se olisi menoa. Homma on kuulemma todella sotkuista, ja kyseessä on kuitenkin yli 10 tunnin sessio supistuksineen kaikkineen. Sektio kestänee kai vain jotain puolisen tuntia, siis se vaihe kun lapsi otetaan ulos...kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta.kätilöä saatat vihata lopun elämäsi etenkin jos tämä on tyly. ja on ihan luonnollista että "äidinrakkaus" kehittyy vasta muutamassa päivässä, oli synnytystapa mikä hyvänsä. älä siis pidä itseäsi epänormaalina ja lapsenvihaajana, vaikka ekoina päivinä et tuntisikaan mitään lastasi kohtaan.
muistan, kun lapsi nostettiin ekan kerran rinnalleni, ajattelin ekana ihan muuta, sitten kun tajusin että siinä se nyt sitten on, hoin mielessäni "lapsi on viaton kipuun, itsehän äidiksi halusin", eli ehkä osittain juuri tuota mainitsemaasi tunnetta. ja jo seuraavana päivänä näin miten suloinen hän on:)
synnytyksen kesto on yksilöllistä. en yritä taivuttaa sinua, koska oma kroppasi ja oma lapsesi on kyseessä. kerron vain, että minulla ensisynnytys kesti reilu 6 tuntia. ja sotkuista se ei ollut ennen ponnistusvaihetta;) lapsivesi on ihan kuin vettä, se ei häirinnyt ainakaan mua. ja siinä vaiheessa kun ei päässyt itse vessaan, kätilö katetroi. ja mitä tahansa eritettä susta tuleekin, sitä kyllä siivotaankin koko ajan.
ja sitä istukka ei tarvitse mitenkään ponnistella, se kyllä plopsahtaa sieltä kätilön avulla. en edes huomannut että jotain tapahtui, kun kätilö jo näytti että tossa on muuten istukka.
sektio itsessään on nopea juttu, se sitten vaihtelee kauanko olet heräämössä sen jälkeen että anestesia hellittää. - kata-
-alkuperäinen- kirjoitti:
Suurimmat pelkoni siis liittyvät siihen, että se tulee sattumaan aivan liian paljon, ja menetän varmaan tajunikin jo siinä touhussa.
Toinen on se, että menen juuri paniikkiin, enkä halua enää synnyttää, ja alan tavallaan inhota vauvaa, koska se satuttaa minua, ja sitten en halua sitä lähelleni, kun istukkakin pitäisi vielä putkauttaa ulos. Oma synnytykseni oli ollut todella pitkä, ja vaikea.
Se mitä en pelkää, on leikkaukset, neulat, verikokeet tms. Olen ollut tikattavana, pienessä leikkauksessa, veren luovutuksessa ja lukuisissa verikokeissa, eikä minua heikota, okseta tai pelota ne, eikä ole sattunutkaan.
Ainoa asia mikä sektiossa pelottaa, on se kun kaikki tuntuvat sanovan, että sektiossa on paljon enemmän riskejä kuin alatiesynnytyksessä, ja jotenkin olen saanut päähäni, että nämä riskit kohtaavat minut. Mutta kun olen lukenut, en ole löytänyt mitään sellaisia komplikaatioita kuin, että vauva kuolee leikkauksessa, tai että äiti kuolee, ja sitähän minä juuri pelkäänkin!
Ainoat riskit, yleisimmät, liittyvät näköjään parantumiseen, ja leikkaushaavoihin.
No, sekin etu minulle onnekseni olisi, että paranen yleensä nopeasti, ja kehollani on kai tosi hyvä puolustuskyky. Esim. aina kun taudit ovat liikkeellä, ja kaikki yskivät ja kärsivät kuumeesta, minä rilluttelen iloissani, eikä kuume tartu minuun. Joskus vain sairastan pikkuisen 37 asteen kuumeen, ja se siinä. Tuo harmittikin minua kovasti kouluaikoina, koska en saanut pitää useiden päivien sairaslomia kuten kaikki muut. Toisekseen, en ikinä sairastu vilustumisesta. Kaverini oli heti kuumeessa, jos talvella viivyimme liian pitkään märissä vaatteissa ulkona. Kerran minulta ommeltiin todella syvä ja pitkä haava, ja kappas vain, tikit otettiin pois ennätysajassa. Selvisin myös umpisuolileikkauksesta tosi nopeasti.
Hassua on, etten pelkää sellaisia kipuja, kuin leikkaushaavat tai leikkaaminen yleensä, tai isot piikit. Mitä pelkään, on tuntematon, ja sellaiset kivut, kuten keskenmenossa, kun kohtu tyhjennetään niiden lääkkeiden avulla.
Yleensäkin olen hyvin herkkä limakalvoiltani, ja voin vain kuvitella miten koko välilihani ratkeaa synnytyksessä. Koko synnytysasia saa minut kananlihalle. Pelkään jo nyt sitä karmeaa hetkeä, jolloin alan tuntea jatkuvia supistuksia, ja sitten se olisi menoa. Homma on kuulemma todella sotkuista, ja kyseessä on kuitenkin yli 10 tunnin sessio supistuksineen kaikkineen. Sektio kestänee kai vain jotain puolisen tuntia, siis se vaihe kun lapsi otetaan ulos...kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta.No niin. Älä turhaan lietso itseäsi paniikkiin asioilla, jotka eivät ole edes ajankohtaisia kohdallasi, tai eivät ehkä tulekaan eteesi raskauden tai synnytyksen aikana!Sitäpaitsi synnytyksen ja keskenmenon raja on 22 raskausviikkoa - siihenkin on pitkä aika vielä.On tärkeää, että työstät synnytyspelkoasi aktiivisesti, silloin pelon aiheet selkiytyvät ja pystyt järkevästi niitä analysoimaan.Apunasi on mm. pelkopolin kätilöt.
Ohjaisin sinua keskittymään raskauteesi,nauttimaan uudesta olomuodostasi ja kohentamaan itsetuntoasi - olet ylväs, luomisvoimainen nainen, jonka kaikki voivat jo havaita!Oli synnytystapasi sitten alatie tai sectio, se ei kuulu vielä tähän hetkeen.Muista aina, että naisen keho on sopeutuvainen, kestävä ja luotu synnyttämistä varten. Koko raskauden ajan kehosi siihen valmistatuu. Lasketuissa ajoissa olet joustavampi, lantioltasi tilavampi, hormonivaikutuksesta liukkaampi jne eli valmis vauvan syntyä :)Ja syntymän mekanismit eivät vauvaasi vahingoita!Supistukset valmistavat häntä maailmaan tuloon, kypsyttävät keuhkoja jne.Ponnistamallakaan et voi häntä vahingoittaa. Silloin työskentelet kohdun kanssa yhdessä. Luonto ohjaa sinua, luota siihen ja kuuntele kehoasi.Voin luvata, että kunnon ponnistamisen tarpeelle harva nainen voi laittaa hanttiin - päin vastoin silloin löytää sisäiset voimansa uudelleen.Silloin se vauvakin jo on aivan lähellä syntyä :)Eikä vauva sieltä tule kuin raketti, ainakaan ensimmäisellä kerralla.Kätilö tukee välilihaa ja vauvan päätä, jotta kudokset pystyvät mukautumaan pään syntymiseen.
Muista vielä se, että synnytyksen hetkellä olette molemmat - sinä ja vauvasi kaikkein tiukimman valvonnan alla, kätilön hoivissa ja kaikki apu lähellä ja saatavillasi.Ja hoitohenkilökunnalla on tieto peloistasi ja toiveistasi hyvissä ajoin -silloin ei sinun tarvitse keskittyä kuin synnyttämiseen.
Tsemppiä!
- sinua...
Ymmärrän hyvin sinua, koska olen itsekin kipukammoinen ja koko ajatus alakautta synnyttämisestä sai minut voimaan fyysisesti pahoin. Siksipä voinkin oikeastaan olla tyytyväinen, että oma vauvani päätti olla perätilassa ja sain ensisynnyttäjänä automaattisesti sektion. Olin kyllä jo kysellyt pelkosektiosta ensimmäisellä neuvolakäynnillä ja siellä sanottiin, että kyllä sen sektion saa pelon takia.
Minua kammottaa synnytyksessä juuri tuo kipu ja vielä enemmän se, että paikat repeää niin, ettei pysty pidättelemään edes ulostetta. Vaikka kaikki synnyttäneethän väittää, ettei niin käy, mutta joillekin kuitenkin tapahtuu niin.
Paranin myös sektiosta tosi nopeasti. Ja vauvan sain ainakin itse heti tarkkailuhuoneessa rinnoilleni, vaikka toiset väittää, että kestää monta tuntia ennen kuin näet vauvan. No, minulla kesti ainakin vain sen että minut kursittiin kokoon ja siirrettiin tarkkailuun. - Sektioitu
Jos todella nuo pelot jäytävät noin paljon niin ehdottomasti niistä kannattaa puhua lääkärille ja pyytää sektio. Minulle luvattiin sektio ensimmäisellä kerralla kun kävin synnytyssairaalassa, koska synnytyspelkoni oli todella paniikinomaista laatua.
Sisareni synnytti alateitse ensimmäisen lapsen. Hän eijaksanut ponnistaa ja lapsi halvaantui synnytyksen yhteydessä ja sisarellani repesi paikat pahasti ja hengenmeno oli molemmilla lähellä. Olin tuolloin 16-vuotias ja kun kävin katsomass sisartani synnytyslaitoksella se oli traumaattinen kokemus ja päätin, että en ikinä synnytä.
Raskaudenpelkoni aiheutti myös seksielämääni ongelmia. Pelkäsin tulevani raskaaksi enkä kyennyt nauttimaan seksistä enkä sitten enää halunnut sitä harrastaakaan ja 20-vuotinen avioliittoni päättyi kenties siihen.
45-vuotiaana tapasin miehen, jonka kanssa halusin perustaa perheen. Halusin lapsen, mutta vain sillä ehdolla, että saan keisarinleikkauksen. Lääkäri suostui siihen siltä istumalta. Kerroin sisareni tarinan sekä omat pelkoni. 47-vuotiaana sain esikoiseni ja ainokaiseni. Mitä ilmeisemmin olin aika hedelmällinen nainen, koska tulin raskaaksi hyvin helposti. Nyt minulla on terve 2½-vuotias lapsi.
Pelkäsin siis sekä kipuja että sitä miten minun tai vauvan käy synnytyksessä. Olen todella kipuherkkä ihminen. Mutta sektio oli TÄYSIN kivuton toimenpide. Puudutus ei tuntunut missään - vähemmän kuin mitkään verikokeiden otot tmv. ja toimenpide oli nopea ja kivuton. Kipuja oli vasta sitten kun puudutus oli mennyt ohi, mutta ainakin siinä sairaalassa missä minä synnytin, sai kipulääkettä niin paljon kuin tarvitsi.
Jokainen meistä pelkää jotakin. Tuo kirjoituksesi olisi voinut olla minun; niin samanlaisia tuntemuksia minulla oli synnytykseen ja kipuun liittyen.
Raskaus oli aika vaikea minulle johtuen osittain iästäni, osittain ehkä huonosta kunnostani. Painoa tuli raskauden aikana 25 kg ja edelleen kamppailen liikakilojen kanssa, mutta se on sitten itsestään kiinni eli omaa tahdonvoiman puutettani, etten ole pystynyt saavuttaman raskautta edeltävää painoani/mittojani.
Kunpa voisin auttaa sinua pelkosi kanssa. Täällä palstalla kun ei voi suositella nimeltä ketään tiettyä lääkäriä, joka voisi kirjoittaa sinulle lähetteen kivun vuoksi sektioitavaksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614206Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653435Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541792Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251657Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2971424Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132925Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235856en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115828Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17797