Ihminen, minäkö?

ajattelija.

Palstaa lukeneena ja monia ajatuksia näistä kirjoituksista saatuani, ajattelin, että työnnänpä omatkin sormeni tähän muurahaispesään. Minulle on tullut mieleen kysymys, että mihin on unohtunut ihmisyys, pelkkänä, puhtaana itseisarvona ihmisyys?

Ihmisyys ei ole kilojen määrästä kiinni, oli niitä paljon tai vähän. Ihminen on ihminen toiselle ulkonäöstä riippumatta. Ja sen pitäisi riittää. Tämä nykyaika vain on niin ulkonäkökeskeinen ja ikävänä puolena siinä on se, että ulkonäköön liitetään ominaisuuksia, joilla ei välttämättä ole mitään tekemistä ihmisen persoonan kanssa.

Juu, tiedän, että on olemassa tutkimuksia, jotka "tukee" näitä tutkimuksia. Tulee kuitenkin mieleen, tukeeko tutkimukset käyttäytymistä siihen suuntaan mihin tulokset viittaavat?

Ihminen on aina kallis yhteiskunnalle, olipa lihava tai laiha. Pelkkä lapsen synnyttäminen maksaa niin paljon, että jos me joutuisimme todelliset kulut maksamaan itse, monellako olisi varaa edes yhteen lapseen? Tällä viittaan lihavien "kalleuteen" yhteiskunnassa. Kuitenkin me olemme jokainen saamapuolella, kiloista riippumatta.

Vielä näille, jotka kirjoittavat "voivansa pahoin" nähdessään lihavan ihmisen, niin olettekohan ihan rehellisiä? Jos olette, niin miksi ihmeessä täällä on silloin tällöin viittauksia esim. Youtubeen, jossa voi katsella todella lihavan ihmisen tekemisiä? Vai tykkäättekö oksennella (pieni sarkastinen kysymys)?.

En väitä olevani sen parempi kuin kukaan muukaan. Siitä voin kertoa esimerkin: olen tehnyt päätöksen, että olipa ihminen millainen hyvänsä, jos hän tulee minulle juttelemaan, niin minä juttelen hänen kanssaan. Muistan katsoa myös puhekumppania silmiin, enkä anna katseeni harhailla jossain muualla. Tässä päivänä muutamana istuin penkillä, johon tuli vähän laitapuolenkulkijan näköinen henkilö, joka alkoi jutella. Siinä me, kaksi ihmistä, vaihdoimme ajatuksia ja muistin katsoa silmiin. En ajatellut, että olen tuota parempi, en ole vajonnut noin alas, en ainakaan tietoisesti ajatellut. Kun lähdin pois, huomasin ajattelevani, että luulikohan joku, että se oli minun tuttuni.

Se siitä suvaitsevaisuudesta. Meillä on siihen vielä pitkä matka, mutta minä aion jatkaa aloittamallani tiellä olipa ihminen minkälainen tahansa. Toivon, että opin jättämään turhat jälkiajatukset unholaan. Koskaan ei tiedä mitä traagisia tapahtumia kenenkin ihmisen historiassa on. Enkä minä ainakaan ole oikea enempää kuin oikeutettu arvostelemaan ketään.

Toivoisin keskustelua aloittamastani aiheesta. Ihan rehellisiä mielipiteitä. Ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta kirjoitelkaa, tuliko jotain mieleen pitkästä sepustuksestani.

9

764

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • moni tällä

      palstalla lihavuudesta vaahtoava, ei tiedä miten pahaa jälkeä, tuollainen "ilkeilyjen" heittäminen, tekee lihavan ihmisen itsetunnolle.

      Minä olen ollut lihava lapsesta asti (kun äiti ei imettänyt, juotettiin sokerivettä, 50-luvulla)
      koulukiusattu, jotenkin selvisin aikuiseksi, kovetin itseni ja menin työelämässäkin vauhdilla esimies asemaan. Ja olin lihava.

      Sitten jouduin onnettomuuteen ja jouduin pitkälle sairaslomalle ja lihoin.
      En enää kyennytkään entiseen työhöni (tällä hetkelläkään en kykene) ja lihoin.

      Lopulta masennuin ja silloin kaikki kokemani vittuilut ja vääryydet suorastaan hyökkäsivät päälleni. Ryven niissä jatkuvasti, en etene parantumisessa, masennus on välillä hyvin syvää.

      Lihavuuteni takia, en tunne olevani edes ihminen, vaikka olenhan minä, mutta luulen, etten muiden mielestä ole.

      En ole yksin, minulla on mies ja lapsia, mutta tunnen olevani "vääränlainen".

      Masennus jatkuu, terapia jatkuu, elämä jatkuu...
      Toivottavasti!

      • ajattelija.

        Toivon sinulle "moni täällä" tsemppiä jaksaa aloittamallasi tiellä. Itsellä on menossa jo kolmas vuosi terapiaa mm. ahmimishäiriön takia, joka on seuraus ei syy lihavuuteen.

        Kovin samanlaiselta kuulostaa kokemasi, minuakin koulukiusattiin ym. Monet vuodet painoin kaikki pahkaan ja olin niin kuin mitkään sanomiset eivät koskettaisi minua. Lopulta olin niin rikki, vereslihalla, että ainoa mikä auttoi oli syöminen itseni "sammuksiin". Silloin voin edes hetkeksi unohtaa kaiken.

        Sinä selviät, uskon siihen vakaasti ihan omasta kokemuksesta. Se vaatii aikaa, mutta ei ole mahdotonta. Usko siihen!


    • hoikistunut

      Suvaitsevaisuus ei ole hävinnyt mihinkään vaikka lihavuutta kritisoidaankin. On todella ikävää että joskus jotkut provoilevat heittämällä pilkkaa lihavista. Lihavia on aina pilkattu, enkä tiedä miksi. Ilmeisesti toisten heikkoudet ja poikkeava ulkonäkö kiihottavat toisia heikkoja kiusaamaan.

      Minä suvaitsen kaikki ihmiset juuri sellaisen näköisinä kuin he ovat. Olisi ihan kivaakin, jos osa ihmisistä voisi vaaratta olla suloisia pulleroita, mutta kun tietää että heidän terveytensä on vaarassa, ja heidän elämänsä on kovin rajoittunutta, toivon heille laihtumista.

      Minä siis kannustan ihmisiä laihtumaan siksi, että se kohottaa elämänlaatua, ei siksi että lihava häiritsisi minua esteettisesti. Sitä se ei tee.

      Ulkonäkökeskeisyys on tämän aikakauden yksi ongelma. Ihmisille tuputetaan että heidän pitäisi olla anorektisen trimmattuja pop-tähtiä. Laulajien laulutaitoa tärkeämmäksi kohoaa ulkonäkö, mikä aiheuttaa sen, että markkinoille monistetaan toistensa näköisiä, tylsiä barbeja ja kenejä, joiden laulutaito on vähän niin ja näin. Ihmisyys ja sielukkuus on silti aina muodissa! Mutta se sielukin voi paremmin terveessä ruumissa, joten senkään vuoksi ei kannata heittää laihdutushanskoja tiskiin!

      Muoti-ihanteita on aina ollut, niistä ei pääse valitettavasti. On helppo ymmärtää, että kauneusihanne on terve, elinvoimainen, lisääntymiskykyinen ja itseään toteuttava yksilö. Nälänhätien aikaan kauneusihanne voi olla pyöreämpi ihminen, jolle on varmistunut ravintoa.

      Minullakin on henkilökohtaisia ulkonäköpaineita. Olen laihduttanut valtavasti viimeisten vuosien aikana, ja silti minun urheilijapoikaystäväni toivoo että laihtuisin vielä 64kg:sta 58 kiloon, sillä hänestä olisin tosi upea näky laiheliinina. No, arvatenkaan en laihduta hänen takiaan jos laihdutan, vaan sen takia että tämä on ollut aivan oma projektini ja oma matkani sieluuni kehomuutóksen kautta.

      Vastaan: ihmisyys itseisarvona ei ole kadonnut mihinkään. Junteille emme mahda mitään.

    • kukaan,

      lihavalle päin naamaa sanoo rumasti esim. kadulla. Mutta tottakai sairaalloinen lihavuus kiinnittää huomion, kuten anoreksiakin.

      • ajattelija.

        On monia muitakin asioita, jotka kiinnittävät kanssaihmisten huomion. Onko näistä muista asioista tehty yhtä suurta numeroa kuin lihavuudesta? Esim. jokainen vammautunut ei ole jonkun toisen aiheuttaman onnettomuuden uhri, vaan ihan itse aikaansaanut vammautumisen. Tulisiko kenellekään mieleen perustaa palstaa, jossa piikiteltäisiin, arvosteltaisiin, nimiteltäisiin näitä ihmisiä? Ei varmaankaan, mutta ei tarvitsekaan. Enemmän hekin tarvitsevat myötätuntoa ja ystäviä kuin arvostelua niin kuin jokainen meistä.

        Kenellekään ei tarvitse sanoa ääneen ulkonäöstä yhtään mitään. Sen nimittäin näkee jo keskustelukumppanin ilmeestä. Tässä pätee tutkimus, jossa on todettu, että 95% on non-verbaalista viestintää ja vain 5% verbaalista. Toisekseen millä oikeudella kukaan arvostelee toisten ihmisten ulkonäköä? Onko siihen kenties annettu joillekin erikoislupa?

        Pitäisi oppia olemaan onnellinen niistä asioista mitä kenelläkin on. Perheestä, ystävistä, hyvästä olosta, eikä vain etsiä syitä miksi en ole onnellinen. Ja jos en ole onnellinen, se on tuon ällöttävän lihavan syy.

        Vaan ehkäpä jokaiselle joskus tulee aika, jolloin joutuu pysähtymään paljon suurempien asioiden takia. Silloin naapurin lihavuus ei enää merkitse mitään. Ne ovat niitä ihmisen kasvun paikkoja, ja kun ne käy pohjia myöten läpi, alkaa huomata maailmassa paljon muutakin kuin toisten kilot.


      • näkökulma
        ajattelija. kirjoitti:

        On monia muitakin asioita, jotka kiinnittävät kanssaihmisten huomion. Onko näistä muista asioista tehty yhtä suurta numeroa kuin lihavuudesta? Esim. jokainen vammautunut ei ole jonkun toisen aiheuttaman onnettomuuden uhri, vaan ihan itse aikaansaanut vammautumisen. Tulisiko kenellekään mieleen perustaa palstaa, jossa piikiteltäisiin, arvosteltaisiin, nimiteltäisiin näitä ihmisiä? Ei varmaankaan, mutta ei tarvitsekaan. Enemmän hekin tarvitsevat myötätuntoa ja ystäviä kuin arvostelua niin kuin jokainen meistä.

        Kenellekään ei tarvitse sanoa ääneen ulkonäöstä yhtään mitään. Sen nimittäin näkee jo keskustelukumppanin ilmeestä. Tässä pätee tutkimus, jossa on todettu, että 95% on non-verbaalista viestintää ja vain 5% verbaalista. Toisekseen millä oikeudella kukaan arvostelee toisten ihmisten ulkonäköä? Onko siihen kenties annettu joillekin erikoislupa?

        Pitäisi oppia olemaan onnellinen niistä asioista mitä kenelläkin on. Perheestä, ystävistä, hyvästä olosta, eikä vain etsiä syitä miksi en ole onnellinen. Ja jos en ole onnellinen, se on tuon ällöttävän lihavan syy.

        Vaan ehkäpä jokaiselle joskus tulee aika, jolloin joutuu pysähtymään paljon suurempien asioiden takia. Silloin naapurin lihavuus ei enää merkitse mitään. Ne ovat niitä ihmisen kasvun paikkoja, ja kun ne käy pohjia myöten läpi, alkaa huomata maailmassa paljon muutakin kuin toisten kilot.

        Olen itse normaalipainoinen, en laiha, en lihava. Työpaikalla kuitenkin jokaikisellä tauolla joku (ylipainoisista) työkavereistani ottaa asiakseen puhua lihavuudesta ja "pitäisi alkaa laihduttaa, pitäisi mahtua vanhoihin vaatteisiin, ihmiset tuijottavat jne jne." Olenkin alkanut miettiä, että ehkä he ottavat jonkun vilkaisun liiankin vakavasti ja kuvittelevat että nämä ihmiset ajattelevat heistä pahaa ja arvostelevat. En väitä etteikö näitä tuijottajia olisi. Itse 183-senttisenä naisena tiedän että ihmiset tuijottavat. Mutta en ole koskaan ajatellut että kukaan heistä säälisi tai ajattelisi pahaa. En siis halua vähätellä lihavien itsensä kertomia tarinoita muiden säälivistä ja inhoavista katseista mutta minusta tuntuu että paljon on kiinni heidän omasta huonosta olostaan ja itsetunnostaan. Ihmisten pitäisi enemmän olla sinut itsensä kanssa kuin miellyttää muita. Ollaan lihavia tai laihoja ja laihdutetaan jos siltä tuntuu mutta ei tehdä sitä muiden takia, eikä ainakaan vähätellä koskaan itsejämme. Ihmisessä piilee valtavia voimia kun hän sille päälle sattuu.


      • ajattelija.
        näkökulma kirjoitti:

        Olen itse normaalipainoinen, en laiha, en lihava. Työpaikalla kuitenkin jokaikisellä tauolla joku (ylipainoisista) työkavereistani ottaa asiakseen puhua lihavuudesta ja "pitäisi alkaa laihduttaa, pitäisi mahtua vanhoihin vaatteisiin, ihmiset tuijottavat jne jne." Olenkin alkanut miettiä, että ehkä he ottavat jonkun vilkaisun liiankin vakavasti ja kuvittelevat että nämä ihmiset ajattelevat heistä pahaa ja arvostelevat. En väitä etteikö näitä tuijottajia olisi. Itse 183-senttisenä naisena tiedän että ihmiset tuijottavat. Mutta en ole koskaan ajatellut että kukaan heistä säälisi tai ajattelisi pahaa. En siis halua vähätellä lihavien itsensä kertomia tarinoita muiden säälivistä ja inhoavista katseista mutta minusta tuntuu että paljon on kiinni heidän omasta huonosta olostaan ja itsetunnostaan. Ihmisten pitäisi enemmän olla sinut itsensä kanssa kuin miellyttää muita. Ollaan lihavia tai laihoja ja laihdutetaan jos siltä tuntuu mutta ei tehdä sitä muiden takia, eikä ainakaan vähätellä koskaan itsejämme. Ihmisessä piilee valtavia voimia kun hän sille päälle sattuu.

        Olet ihan oikeassa kirjoituksessasi, vaikka otsikko onkin "toinenkin näkökulma". Varmaan joka työpaikalla on näitä ainaisia laihduttajia olivatpa lihavia tai normaalipainoisia. Se miksi siitä pitää puhua ääneen, on varmaan joidenkin kohdalla se, että joku sanoisi, että "olet ihan sopiva, ei tarvitse laihduttaa". Kertonee varmaan huonosta itsetunnosta.

        Noin pitkänä naisena saat taatusti katseita, eikä se ehkä tunnu yhtään sen mukavammalta kuin jos olisit lihava. Minusta kyllä pituuttasi ajatellen olet upea. Itse olen tällainen 163cm ja olisin mielelläni pitempi.

        Kirjoitit niin osuvasti, että "ihmisten pitäisi enemmän olla sinut itsensä kanssa kuin miellyttää muita". Se on niin totta! Sellaisesta ihmisestä loistaa tyytyväisyys elämään ja olemassa oloon ja se on tärkeintä. Ne ovat juuri niitä mainitsemiasi voimia, jotka pitäisi saada käyttöön.


      • näkökulma
        ajattelija. kirjoitti:

        Olet ihan oikeassa kirjoituksessasi, vaikka otsikko onkin "toinenkin näkökulma". Varmaan joka työpaikalla on näitä ainaisia laihduttajia olivatpa lihavia tai normaalipainoisia. Se miksi siitä pitää puhua ääneen, on varmaan joidenkin kohdalla se, että joku sanoisi, että "olet ihan sopiva, ei tarvitse laihduttaa". Kertonee varmaan huonosta itsetunnosta.

        Noin pitkänä naisena saat taatusti katseita, eikä se ehkä tunnu yhtään sen mukavammalta kuin jos olisit lihava. Minusta kyllä pituuttasi ajatellen olet upea. Itse olen tällainen 163cm ja olisin mielelläni pitempi.

        Kirjoitit niin osuvasti, että "ihmisten pitäisi enemmän olla sinut itsensä kanssa kuin miellyttää muita". Se on niin totta! Sellaisesta ihmisestä loistaa tyytyväisyys elämään ja olemassa oloon ja se on tärkeintä. Ne ovat juuri niitä mainitsemiasi voimia, jotka pitäisi saada käyttöön.

        Olin parikymppisenä mielestäni hirvi bambien joukossa, kömpelö ja hontelo. Ensimmäisessä työpaikassani tehtaassa pidettiin kesäpäivät ja tervetulopuhetta kuunneltiin yhdessä ryhmässä. Hivuttauduin ison kovaäänisen ja äärimmäisen hauskan parimetrisen miehen viereen, koska en halunnut olla "yksin" muiden keskellä. Kuiskasin hänelle hiljaa että antaisin mitä vain jos voisin olla lyhyempi ja sulautuisin paremmin joukkoon. Hän katsoi minua haudan vakavana silmiin, kaappasi valtavaan kainaloonsa, käski nostaa pään pystyyn ja katsoa muiden ihmisten yli horisonttiin ja kuiskasi takaisin: "miksi? Et näkisi sitten näin kauas". Muistelen edelleen noita sanoja. Hän sanoi ne oikeat sanat juuri oikealla hetkellä. Mitä vanhemmaksi elän, sitä syvempiä merkityksiä niistä löydän. Hän ei alkanut puhumaan että olet juuri hyvä noin tai olethan sinä nätti tyttö - hän sanoi paljon enemmän. Niin arkinen lause ja se muutti koko elämäni.

        Aina kun tuskailen arkisissa askareissa esimerkiksi vaikkapa sovituskopissa liian lyhyiden lahkeiden tai liian lyhyiden hihojen kanssa ajattelen - "minä näen kauas", ja maailma muuttuu paremmaksi.

        Toivon kaikille voimia elämän haasteissa, mitä ne sitten kenelläkin ovat. Ja toivon myös jokaiselle ikiomaa arjen sankaria. Ja muistakaa katsoa ihmistä silmiin, näette paljon enemmän kuin pelkän naaman.


      • ajattelija.
        näkökulma kirjoitti:

        Olin parikymppisenä mielestäni hirvi bambien joukossa, kömpelö ja hontelo. Ensimmäisessä työpaikassani tehtaassa pidettiin kesäpäivät ja tervetulopuhetta kuunneltiin yhdessä ryhmässä. Hivuttauduin ison kovaäänisen ja äärimmäisen hauskan parimetrisen miehen viereen, koska en halunnut olla "yksin" muiden keskellä. Kuiskasin hänelle hiljaa että antaisin mitä vain jos voisin olla lyhyempi ja sulautuisin paremmin joukkoon. Hän katsoi minua haudan vakavana silmiin, kaappasi valtavaan kainaloonsa, käski nostaa pään pystyyn ja katsoa muiden ihmisten yli horisonttiin ja kuiskasi takaisin: "miksi? Et näkisi sitten näin kauas". Muistelen edelleen noita sanoja. Hän sanoi ne oikeat sanat juuri oikealla hetkellä. Mitä vanhemmaksi elän, sitä syvempiä merkityksiä niistä löydän. Hän ei alkanut puhumaan että olet juuri hyvä noin tai olethan sinä nätti tyttö - hän sanoi paljon enemmän. Niin arkinen lause ja se muutti koko elämäni.

        Aina kun tuskailen arkisissa askareissa esimerkiksi vaikkapa sovituskopissa liian lyhyiden lahkeiden tai liian lyhyiden hihojen kanssa ajattelen - "minä näen kauas", ja maailma muuttuu paremmaksi.

        Toivon kaikille voimia elämän haasteissa, mitä ne sitten kenelläkin ovat. Ja toivon myös jokaiselle ikiomaa arjen sankaria. Ja muistakaa katsoa ihmistä silmiin, näette paljon enemmän kuin pelkän naaman.

        Sinulla on ollut onnea, kun olet tavannut noin viisaan miehen. Viisaan siksi, että hänellä oli oikeat sanat silloin, kun sinä tarvitsit niitä. Toivottavasti tällaisia ihmisiä, miehiä ja naisia, olisi ja tulisi olemaan, enemmän.

        Yritetään levittää suvaitsevaisuutta toisiamme kohtaan riippumatta olemmekko pitkiä vai pätkiä, hoikkia tai paksuja ym. Kaikki olemme kuitenkin ihmisiä tunteineen. Yksikin suvaitseva ihminen on enemmän kuin kymmenen suvaitsematonta.

        Hyvää jatkoa sinulle elämääsi sekä kaikille muillekin, jotka tarpovat tässä välillä hyvässä, välillä pahassa maailmassa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4267
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3477
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1812
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1698
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      298
      1439
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      945
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      862
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      848
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      839
    Aihe