Kadonneet Tunteet takaisin

Lääkkeillä? Onnistuuko?

Olin pitkän aikaa yksin, niin pitkän aikaa että lakkasin kaipaamasta läheisyyttä ja rakkautta. Se sellainen normaali kaipaus varmaan "kuoli." Tuona aikana huomasin että esim. halaaminen jonkun tutun kanssa ei enää synnyttänyt sellaista hyvänolon läikähdystä kuin joskus lapsena ja teininä.

Aloitin tuon pitkän yksinolon jälkeen parisuhteen. Suhteen alussa tunsin rakkautta ja jonkinlaista läheisyyttä. Sitten tämän suhteen toinen osapuoli sanoi minulle muutaman kerran oikein ilkeästi ja pahoitin mieleni, sen jälkeen en ole tuntenut läheisyyttä enkä rakkautta.

Muutenkin rakkaus-tunne oli hyvin laimea ihan suhteemme alusta asti, mutta silloin ajattelin että ehkä se voimistuu ja paranee ajan kanssa. Koska olin ollut pitkään yksin, olinkin varautunut siihen että ei ehkä tulisi olemaan helppoa tuntea ja käsitellä tunteita jotka olivat pitkään olleet poissa tai lähteneet ehkä jopa lopullisesti pois. En silloin jaksanut uskoa etten enää koskaan pystyisi ehkä tuntemaan niinkuin muut, normaalit ihmiset.

Nyt kuitenkin alkaa vaikuttamaan siltä. Tuntuu erittäin vaikealta saada takaisin edes niitä laimeita tunteita joita oli suhteen alussa, tuon mieleni pahoittamisen takia. Vaikka olemme keskustelleet tuosta ilkeilystä ja olen saanut anteeksipyynnön.
Olen sellainen luonne että kun minua vastaan on rikottu, en enää pysty suhtautumaan rikkomuksen tehneeseen ihmiseen niin kuin ennen rikettä. Vaikka kuinka haluaisin. Ja tuo ihminen on vielä sellainen unelma-yksilö, että juuri häntä haluaisin rakastaa. Eikä mun kannata tästä suhteesta lähteäkään, koska en usko että sen enempää tuntisin mitään ketään muutakaan kohtaan. Kun en ennen tätä suhdetta moneen vuoteen tuntenut mitään ketään kohtaan.

Tämä on nyt ongelma, koska eihän ihmisen elämä ole oikeastaan enää minkään arvoista jos ei kykene tuntemaan juuri ollenkaan mitään positiivista läheisyyteen ja rakkauteen liittyvää. Elämäni tuntuu siksi aika tasaisen harmaalta massalta, surua ja pahaa oloa kyllä osaan tuntea mutta en läheisyyttä, en sitä niin pitkään poissa ollutta hyvänolon läikähdystä kun joku halaa. Huumori ei kuitenkaan ole häipynyt elämästäni, joten en ole osannut epäillä aiheuttaisiko jonkunlainen masennus tällaista tunteiden häipymistä.

En tiedä sitten voisiko se olla masennus, kun parin vuoden aikana on ollut koko ajan sellainen olo ettei tunnu ns. miltään.

Kiitos jos jaksoit lukea loppuun asti!
Te joille on tapahtunut vastaavaa, kuinka olette saaneet tilanteen korjaantumaan? Onko mahdollista saada nuo kadonneet tunteet palaamaan takaisin jollain masennuslääkkeillä tms.?

14

1531

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aloittaja

      Halailemme kyllä paljon ja olemme lähekkäin, minä koetan koko ajan hakea siitä sitä puuttuvaa ihanaa läheisyys-oloa mutta en pysty saamaan. :( Yritän aina vaan jos tulisi se hyvä olo. Mutta ei.

      Kuitenkin olen ollut suhteemme aikana tavallaan koko ajan vähän onnellisempi kuin yksin ollessani.

      • Aloittaja

        Niin, eli minulla on kyllä koko ajan melko tasainen olo, ei huippuja kumpaankaan suuntaan. Eli ehkä minun pitäisi olla siis tyytyväinen. Jos lääkkeillä ei voi saada niitä ylettömän mielihyvän tunteita takaisin, niin niistä ei voi olla minulle hyötyä.

        Ja seksuaalisuuteni kyllä toimii, seksi kiinnostaa ihan normaalisti.

        Ikävä kyllä en voi keskustella tästä asiasta kumppanini kanssa, koska olen miettinyt miltä ITSESTÄNI tuntuisi jos rakastaisin toista joka yhtäkkiä sanoo ettei omaa melkein ollenkaan mitään tunteita minua kohtaan tai sitten ne tunteet ovat aivan olemattomia ja satunnaisia... Se voisi olla aika shokki. En tiedä haluaisiko toinen enää olla kanssani sellaisen paljastuksen jälkeen.

        Olen ajatellut yrittää jos ne palautuisivat ajan kanssa. Kun pelkäsin läheisyyttä pitkän aikaa ja sitten kun sitä tuli yhtäkkiä ja näin nopeasti, niin saatoin mennä jotenkin lukkoon.


    • Aloittaja

      Niin ja miten ne lääkkeet vaikuttaa, kun mullahan ei ole mitään varsinaista ahdistusta joka pitäisi saada pois, tunteet vaan takaisin?
      Eli en haluaisi ruveta syömään mitään lääkkeitä jotka vaan poistaa ahdistuksen niin ettei tuntuisi miltään, koska musta ei tunnu miltään normaalistikaan.

      • on vienyt tunteet

        niin kai ne ainakin osittain saa takaisin pillereillä, eri asia sitten on miten mielekästä on elää mahdollisesti koko loppuikänsä tunne-elämä pillerien varassa.

        Jotkut esittävät että pillerit tuovat tasaisen miellyttävän oln, ei huippuja kumpaankaan suuntaan, toiset taas tuntevat olonsa aivan "normaaliksi" ja jotkut valittavat hukanneensa itsensä täysin ja muuttuneensa tunne-elämältään zombieksi.

        Nämä ovat kovin arvaamattomia kemikaaleja, joiden vaikutusta aivoihin ei oikeastaan juuri tunneta koska ne vaikuttavat myös epäsuorasti heijasteena aivojen aineenvaihdunnan kautta kemialliseen kokonaistilanteeseen.


    • hormonaalista taustaa

      "Olen sellainen luonne että kun minua vastaan on rikottu, en enää pysty suhtautumaan rikkomuksen tehneeseen ihmiseen niin kuin ennen rikettä. Vaikka kuinka haluaisin."

      Mulla on tää ihan sama 'ongelma'. Huom. En ole masentunut, vaan ns. terve.
      Nuorempana siedin ja kestin mitä vain, mutta nyt keski-iässä olen tullut hyvin jyrkäksi: en sulata mitään asiattomuuksia, jotka kohdistuvat persoonaani tai huonoa kohtelua. Mielestäni se onkin periaatteessa ihan oikein ja jokaisen ihmisarvon mukaista.

    • tai käy lääkärillä

      oletko omasta mielestäsi masentunut? ainakaan millään lääkkeillä ei kannata yrittää tunne-elämyksiä... voihan kyse olla siitäkin, että et ole tällä hetkellä kovin seksuaalinen: ihmisen seksuaalivietti on aaltoliikettä. jospa antaisit ajan kulua ja tutustuisit paremmin tyttö/poikaystävääsi, pakottamatta tunteita. toivottavasti voit kertoa ja puhua hänen kanssaan tästä asiasta?

      • Aloittaja

        Tein Beckin masennustestin ja sain tulokseksi 13, joten ei kai mua ihan kauheasti mikään masennus vaivaa...

        Kyllä kumppanini tietää että minulla on ongelmia jonkun verran, joskus mua kyllä ahdistaa oikein kunnolla kaikki menneisyyden pahat asiat ja itkettää ja silloin olemme yrittäneet näitä käsitellä ja olenkin jonkun verran puhunut kumppanilleni. Mutta ongelmana on että siinä tilanteessa en kuitenkaan saa lohdutusta vaikka toinen kuinka yrittää lohduttaa. :( Eli ahdistus vain pahenee.

        Tuollaiset ahdistukset menee kuitenkin ohi sillä tavalla että nukkuu yön yli, aamulla on taas aina uusi päivä. Mutta minua kyllä häiritsee se että lohdutus jää saamatta. Kun ei minua ennen kukaan lohduttanutkaan kun yksin olin ja nyt kun olisi lohduttaja jolle olen kuitenkin aika paljon kehdannut puhua, niin en koekaan tulevani lohdutetuksi. :( En kai sitten pysty vastaanottamaan lohdutusta, kehoni on unohtanut miltä silloin pitäisi tuntua.

        Tai sitten olen miettinyt sitäkin että kumppanini käsittelee asiat liian eri tavalla tuossa tilanteessa kun tarvisin apua, hän rupeaa järkeilemään ja puhumaan kun minä vain haluaisin että hän kietoisi kädet lujasti ympärilleni.
        Mutta eihän toista voi käskeä tuollaisessa tilanteessa että toimi nyt näin, ei se sitten enää auta. Haluaisin nimenomaan että hän oma-aloitteisesti tekisi niin, luulen että jos hän osaisi käyttäytyä ja puhua oikealla tavalla, ongelmani saattaisi ratketa. Tämä kumppanini ei siis ole pystynyt ongelmaani ratkaisemaan, vaikka sitä suhteen alussa toivoinkin kovasti.


    • kolme_alaviivaa

      Myös minulla on kaikki mukavat tunteet hävinneet. Enää en tunne sellaista lämmintä ilon aaltoa ollenkaan. Vain viha ja suru ovat todellisia, syvältä koskettavia tunteita minulle. Edes rakkaus ei tunnu niinkuin ennen, välillä epäilen onko sitä enää ollenkaan. Masentuneena on niin vaikeaa selvittää omia tunteitaan. En taida osata olla onnellinen. En odota, että elämässäni tapahtuisi jotain ihmeellisen ihanaa, vaan haluaisin nauttia niistä pienistäkin ilonaiheista niinkuin silloin ennen.

      Minäkin olin pitkään yksin, ja vuosia ajattelin että kukaan ei kanssani koskaan voi haluta ollakaan. Siksi kun rakkaus sitten osui kohdalle, se olikin masentavaa eikä mukavaa. En osannut suhtautua toisen hellyydenosoituksiin jne. mutta totuin vähitellen. Vieläkään rakkaus ei ole niin varauksetonta ja avointa kuin se voisi normaalisti olla. olen miettinyt pääni puhki, onko avomiehelläni oikeus tietää että tunteeni häntä kohtaan ovat näin epävarmoja. On vaikeaa, kun pelkään myös tuota suhtautumista minun epävarmuuteeni... Toisaalta on typerää sanoa että en tiedä rakastanko jos oikeasti rakastankin. Olen ajatellut, että ehkä annan asian vielä hautua ja teen hänelle selväksi että minulla ei ole kovinkaan helppoa nyt ja olen vähän pihalla elämästä.

      Ajan kanssa tunteet palautuvat hitaasti. Kuten jokaisessa suhteessa, on muistettava varata aikaa kumppanin huomioimiselle eikä vaan paahtaa töissä tms. Järjestämällä jotain yhteistä tekemistä voi saada taas kosketuksen niihin hyviin tunteisiin. Se voisi olla sinullekin paras apu tilanteeseesi. Menkää lenkille, leffaan, kahvilaan tai mitä vain.

      Masennuslääkkeet (SSRI) eivät ainakaan minulla tuoneet iloa takaisin, vaan vain poistivat ikävät ahdistuksen tunteet. Sitten minulle ei mitään tunteita jäänytkään, vaan olin aivan turta. Sen vuoksi lopetin masennuslääkkeet, jolloin tunteet palautuivat samalle tasolle kuin ennen lääkitystä. Vaikka ahdistus oli palannut, koin joskus pieniä ilon pilkahduksiakin jotka tuntuivat mahtavilta. Ilon tunteet ovat lisääntyneet hieman, kun olen opetellut murehtimaan vähemmän ja yrittänyt piristää itseäni esim. liikunnalla.

      Vielä tuosta lohduttamisesta... Jos kumppanisi ei älyä halata sinua, halaa sinä häntä. Sitten hän varmasti ymmärtää että kaipaat hellyyttä. Hän saattaa alkaa puhua ihan silkkaa hämmennystään kun ei tiedä miten lohduttaisi. Se on kuitenkin hyvä että hän yrittää.

      Muista, että toinen ihminen ei voi olla apu ahdistukseen. Sinun on selvittävä ongelmistasi oman itsesi varassa niin vahvistut. Toki kaipaat tukea, mutta älä ala nojata liikaa toiseen ihmiseen. Ongrelmasi ratkaiset sinä itse, ei joku lohduttaja. En tiedä olisiko myös ammattiavusta hyötyä. Voisi olla kokeilemisen arvoista.

      • Aloittaja

        Minullakin oli muuten samoin kuin sinulla, aluksi suhteessamme että minua lähinnä masensi kun olin ihastunut. Kun myös minäkin ajattelin hirveän pitkän aikaa etten kelpaa varmaan kenellekään järkevälle.
        Tuosta kyllä silloin aluksi sanoin kumppanilleni, että minä aina masennun jos ihastun.

        Olemme olleet aika paljon yhdessä, ja minua ehkä hämmentää se nyt kun noita hellyydenosoituksia yms. onkin ja on niin paljon. Niin olen kai jotenkin lukossa. Välillä on tuntunut että tekee hyvää olla yksin pari päivää ja käsitellä niitä asioita, jos sitten seuraavalla kerralla kun tavataan olisinkin "valmiimpi."

        Silloin kun kumppanini viimeksi alkoi järkeilemään ja olisin tarvinnut halausta, meninkin lopulta itse halaamaan mutta se ei tehonnut silloin. Olisin tarvinnut nimenomaan lohdutushalia, ja kumppanin omasta aloitteesta. Ja ymmärrän senkin, etten keneltäkään muultakaan voi sellaista saada. Ammattiauttajalta ei saa halia ja vaikka saisikin niin tuskin se mitään tunteita herättäisi.
        Kyllä muuten olen toisinaan miettinytkin jollekin ammattiauttajalle menemistä, ihan vaan keskustelemaan ja käsittelemään näitä asioita.

        On minulla kyllä ilon tunteita aika usein, nauran päivittäin ja joskus ihan kippurassa. Tunnepuoli vaan mättää :/


      • kolme_alaviivaa
        Aloittaja kirjoitti:

        Minullakin oli muuten samoin kuin sinulla, aluksi suhteessamme että minua lähinnä masensi kun olin ihastunut. Kun myös minäkin ajattelin hirveän pitkän aikaa etten kelpaa varmaan kenellekään järkevälle.
        Tuosta kyllä silloin aluksi sanoin kumppanilleni, että minä aina masennun jos ihastun.

        Olemme olleet aika paljon yhdessä, ja minua ehkä hämmentää se nyt kun noita hellyydenosoituksia yms. onkin ja on niin paljon. Niin olen kai jotenkin lukossa. Välillä on tuntunut että tekee hyvää olla yksin pari päivää ja käsitellä niitä asioita, jos sitten seuraavalla kerralla kun tavataan olisinkin "valmiimpi."

        Silloin kun kumppanini viimeksi alkoi järkeilemään ja olisin tarvinnut halausta, meninkin lopulta itse halaamaan mutta se ei tehonnut silloin. Olisin tarvinnut nimenomaan lohdutushalia, ja kumppanin omasta aloitteesta. Ja ymmärrän senkin, etten keneltäkään muultakaan voi sellaista saada. Ammattiauttajalta ei saa halia ja vaikka saisikin niin tuskin se mitään tunteita herättäisi.
        Kyllä muuten olen toisinaan miettinytkin jollekin ammattiauttajalle menemistä, ihan vaan keskustelemaan ja käsittelemään näitä asioita.

        On minulla kyllä ilon tunteita aika usein, nauran päivittäin ja joskus ihan kippurassa. Tunnepuoli vaan mättää :/

        se ammattiauttaja voi huomata käytöksestäsi asioita joita itse et ole ollenkaan huomannut ja ymmärtämään omia ajatusmallejasi. eihän siitä ainakaan haittaa ole!

        ja toki minuakin naurattaa, mutta ei se vaan enää tunnu oikein missään. tällainen tunteettomuus kyllä syö elämänhalua, kun ei tiedä tunteeko enää mitään elämisen arvoista... joten ammattiavun hakeminen voisi olla jopa elintärkeä asia.


      • Varjolilja
        Aloittaja kirjoitti:

        Minullakin oli muuten samoin kuin sinulla, aluksi suhteessamme että minua lähinnä masensi kun olin ihastunut. Kun myös minäkin ajattelin hirveän pitkän aikaa etten kelpaa varmaan kenellekään järkevälle.
        Tuosta kyllä silloin aluksi sanoin kumppanilleni, että minä aina masennun jos ihastun.

        Olemme olleet aika paljon yhdessä, ja minua ehkä hämmentää se nyt kun noita hellyydenosoituksia yms. onkin ja on niin paljon. Niin olen kai jotenkin lukossa. Välillä on tuntunut että tekee hyvää olla yksin pari päivää ja käsitellä niitä asioita, jos sitten seuraavalla kerralla kun tavataan olisinkin "valmiimpi."

        Silloin kun kumppanini viimeksi alkoi järkeilemään ja olisin tarvinnut halausta, meninkin lopulta itse halaamaan mutta se ei tehonnut silloin. Olisin tarvinnut nimenomaan lohdutushalia, ja kumppanin omasta aloitteesta. Ja ymmärrän senkin, etten keneltäkään muultakaan voi sellaista saada. Ammattiauttajalta ei saa halia ja vaikka saisikin niin tuskin se mitään tunteita herättäisi.
        Kyllä muuten olen toisinaan miettinytkin jollekin ammattiauttajalle menemistä, ihan vaan keskustelemaan ja käsittelemään näitä asioita.

        On minulla kyllä ilon tunteita aika usein, nauran päivittäin ja joskus ihan kippurassa. Tunnepuoli vaan mättää :/

        Minunkin tunteeni ovat kadonneet, ne ovat olleet jo kauan kadoksissa, vuosia. Viimeksi tunsin enää ahdistusta tai en mitään. En pysty itkemään, ei naurata, en tunne iloa, en mitään.

        Olen muutaman kuukauden käyttänyt mielialalääkettä, en kovin suurta annosta. Oli ryhdyttävä siihen, koska terapia johti masennukseen (pahat muistot alkoivat vuosikymmenten unohduksen jälkeen palautua mieleeni).

        Minua kiinnostaisi tietää, miten tunteet palautuvat, miten se tapahtuu, miten kauan se kestää. Minun tapauksessani se vie vuosia. Terapeuttini sanoi, että tunteet eivät häviä minnekään. Ne on vain vaimennettu, syväjäädytetty, eivät ole toiminnassa.


    • Liikaa kaipaava

      Kuinka voi lakata kaipaamasta läheisyyttä ja rakkautta? Käytitkö apuna lääkkeitä vai muutuitko vain niiltä osin tunteettomaksi? Pidän näitä läheisyyden ja kaipauksen tunteita omalla kohdallani ihan turhina. Kyllä se on jo nähty näiden kahdenkymmenenkahdeksan ja puolen vuoden aikana, ettei tätä miestä voi kukaan rakastaa. Nyt kun kärsin näistä tunteista, se masentaa ja ahdistaa. Luulen että jos tämä osa tunteista kuoletettaisiin, sopeutuisin paremmin tähän maailmaan.

      • Aloittaja

        Läheisyyden- ja rakkauden kaipuuni loppui siten, että silloin pitkään yksin eläessäni, minulta katosi vähitellen kokonaan kiinnostus läheisyyteen. Viimeinen niitti oli se kun minulla oli kerran yksi yhdenillanjuttu josta olisin halunnut vain läheisyyttä, ja se kumppani halusi vain seksiä. Ja senkin se teki vielä todella ikävällä tavalla, erittäin runnomalla ja minä en nauttinut yhtään.

        Tämä tapaus sattui noin puolitoista vuotta sitten.
        Ja tämän tapauksen johdosta petyin jotenkin kaikkiin miespuolisiin ihmisiin enkä enää sen jälkeen kaivannutkaan läheisyyttä enää senkään vertaa kuin aiemmin. Silloin päätin etten enää harrastaisi seksiä muuta kuin sellaisen kanssa joka välittää oikeasti. Ja nyt mulla on sellainen, mutta en pysty enää tuntemaan niin kuin ennen. :(
        Kai tuo tapaus jotenkin jäädytti sen läheisyyden tai rakkauden kaipauksen... ja myös ne tunteet. Kun ne vain saisi NYT jotenkin lohkottua esiin sieltä jäävuoren alta ja sulatettua!

        Muuten tuosta tapauksesta tavallaan oli hyötyäkin siihen yksinolooni, kun sitä ennen olin monia vuosia joka päivä aika masentuneella ja ikävällä mielellä siksi ettei ollut minkäänlaista läheisyyttä. Se kylläkin vaimentui ajan kuluessa, kun läheisyyttä ei vaan tullut. Ja kun sitten kaikki loppukin läheisyydentarve yhtäkkiä katosi tuon tapauksen jälkeen, se oli tavallaan helpotus kun ei ollut enää sellaista häiritsevää tarvetta mielessä.

        Joo tämä on mulle nyt todellakin ongelma, kun niin olisin toivonut että tämä kumppanini olisi saanut "parannettua" minut. :(


      • Näin on
        Aloittaja kirjoitti:

        Läheisyyden- ja rakkauden kaipuuni loppui siten, että silloin pitkään yksin eläessäni, minulta katosi vähitellen kokonaan kiinnostus läheisyyteen. Viimeinen niitti oli se kun minulla oli kerran yksi yhdenillanjuttu josta olisin halunnut vain läheisyyttä, ja se kumppani halusi vain seksiä. Ja senkin se teki vielä todella ikävällä tavalla, erittäin runnomalla ja minä en nauttinut yhtään.

        Tämä tapaus sattui noin puolitoista vuotta sitten.
        Ja tämän tapauksen johdosta petyin jotenkin kaikkiin miespuolisiin ihmisiin enkä enää sen jälkeen kaivannutkaan läheisyyttä enää senkään vertaa kuin aiemmin. Silloin päätin etten enää harrastaisi seksiä muuta kuin sellaisen kanssa joka välittää oikeasti. Ja nyt mulla on sellainen, mutta en pysty enää tuntemaan niin kuin ennen. :(
        Kai tuo tapaus jotenkin jäädytti sen läheisyyden tai rakkauden kaipauksen... ja myös ne tunteet. Kun ne vain saisi NYT jotenkin lohkottua esiin sieltä jäävuoren alta ja sulatettua!

        Muuten tuosta tapauksesta tavallaan oli hyötyäkin siihen yksinolooni, kun sitä ennen olin monia vuosia joka päivä aika masentuneella ja ikävällä mielellä siksi ettei ollut minkäänlaista läheisyyttä. Se kylläkin vaimentui ajan kuluessa, kun läheisyyttä ei vaan tullut. Ja kun sitten kaikki loppukin läheisyydentarve yhtäkkiä katosi tuon tapauksen jälkeen, se oli tavallaan helpotus kun ei ollut enää sellaista häiritsevää tarvetta mielessä.

        Joo tämä on mulle nyt todellakin ongelma, kun niin olisin toivonut että tämä kumppanini olisi saanut "parannettua" minut. :(

        Ja nyt vasta kerrot tuosta todella ikävästä yhden illan jutustasi? Tuohan on verrattavissa raiskaamiseen, varsinkin kun itse koit tilanteen noin järkyttävänä. Ja vielä jos havaitsit että nykyisen kumppanisi ilkeiden kommenttien jälkeen sulkeuduit entisestäsi, ehkä koit että sekin yrittää satuttaa sua ja alitajunnassas pelkäsit ja pelkäät kokoajan tuntea mitään jos tuutkin pettymään. Eli ei muuta ku terapiaan.

        Tästä eteenpäin alkaa paasaaminen omasta elämästäni, lopeta siis lukeminen jos et ole kiinnostunut.

        Aloin lukemaan tätä ketjua siks että itsekään en pysty enää tuntemaan miehiä kohtaan mitään, kavereitani kyllä rakastan syvästi ja heidän kanssaan pystyn olemaan läheinen. Lisäksi olen syömishäiriöinen ja masentunut. Yksi syy näihin ongelmiin saattaa olla se, että seurustelin teini-ikäisenä useamman vuoden miehen kanssa joka hakkas mut henkihieveriin lähes joka viikonloppu. Erostakin on jo vuosia mutta sen jälkeen en mitään positiivista ole tuntenut ainuttakaan miestä kohtaan, en vaikka itsellänikin olisi unelma-ehdokas ja niin kovasti haluaisin vastata hänen tunteisiinsa. Välillä jopa uskon oikeasti välittäväni hänestä, kunnes jossain vaiheessa tulen jopa todella aggressiiviseksi häntä kohtaan koska en vaan voi SIETÄÄ silmissäni sitä ärsyttävää ahdistelijaa. Sitten pari kuukautta välttelen häntä ja kaikin puolin kohtelen kuin paskaa, kokoajan kuitenkin pitäen naruissani. Jossain vaiheessa sitten alan taas tuntemaan järjettömästi jotain rakkauden tapaista, jota kestää jälleen korkeintaan kuukauden.. Reilua, eikö vain. Joskus katkerana mietin, että osaa ne naisetkin pelata jos miehetkin. Mutta eipä tämä kyllä oma valinta ole.

        Noh, tähän tilanteeseeni saattaa vaikuttaa myös lapsesta alkanut läskiksi nimittely, vanhempieni väkivaltaiset riidat kun olin lapsi, sekä vasta vuosi sitten heidän eronsa josta isäni masentui ja siskoni sairastui anoreksiaan. Itse siis kärsin bulimiasta.

        Olis varmaan itelläkin aika hankkiutua hoitoon, mutta tässäpä nytkin mussutan karkkia ja luen masennus- keskustelupalstaa valmistautuen pian työntämään sormet kurkkuun ystäväni WC-pöntön juurella. Tuo aiemmin mainitsemani unelma-mies muuten lähetti juuri viestin, haluaisi tavata tänään. Enpä taida ehtiä kun kaiket päivät kotona yksin makaaminen on niin paljon kivempaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4225
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3455
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1803
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1673
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      298
      1433
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      933
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      861
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      842
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      809
    Aihe