Hulluksi tulossa(ko)?

olen vakavasti alkanut epäillä omaa milenterveyttäni. toivoisin vaikkapa kokemuksia tai viisaampia mielitpiteitä siitä mitä tämä on..

Siis... Elämäni jaksottuu tavallaan hyviin ja huonoihin päiviin. Huonot päivät tarkoittavat sitä, että joko olen todella vihainen kaikille tai apaattinen tai itkuinen ja ahdistunut. tai sitten noita kaikkea saman päivän aikaan. Näiden päivien perusteella minut on helppo luokitella masentuneeksi, ja psykologi oli myös tätä mieltä. Ongelmani toden näköisesti aiheuttaa huono itse tuntoni.
Hyvinäkään päivinä en tunne itseäni "normaaliksi". EN osaa keskittyä hetkeen ja nauttia siitä, käyn tavallaan ylikierroksilla pääni sisällä, ajatuksia on liikaa ja ne pyörivät samaa ympyrää. VAikka olisin kuinka hyvällä tuulella, jokin pikku asia (maitoa pöydällä tms.) voi saada minut totaalisen raivon partaalle ja päivä on pilalla.
suhteeni omaan vartalooni on vääristynyt, tiedän sen. Olen osittain pahoillani raskaudestani koska tiedän sen pilaavan vartaloni lopullisesti. toinen lapsemme syntyy siis marraskuussa. Aloin odottaa juuri kun aloin oppia hyväksymään edellisen raskauden aiheuttamat muutokset. Tiedän, että raskaus aikana kropan muutokset mietityttää, onhan tämä minulle toinen kerta. Jollain tasolla tiedän, että ajatukseni meinaavat olla liian pakko mielteisiä. Odotan vauvan syntymää, että pääsisin muokkaamaan vartaloani mieleisekseni, nyt raskaus aikana se kun ei ole suositeltavaa. iltoitsen toki vauvasta, tunnen vain, että se syntyy "väärään" aikaan.
Arjessa koen, että minun tulisi olla täydellinen vaimo ja äiti, ja näillä ajatuksillani kulutan itseäni, enkä saakaan aikaan mitään,ja tunnen siten itseinhoa.
Mielikuvissani ja tavoitteissani olen iloinen täydellinen äiti ja vaimo joka pitää kodin täydellisessä järjestyksessä, leikkii usein lapsen kanssa, joka laittaa miehelleen ruoan valmiiksi kun hän tulee töistä ja keittää kahvit. Samalla kuitenkin haluttava ja himoittava seksipeto, joka täyttää miehen jokaisen toiveen.
tähän asti en tätä ole vielä onnistunut toteuttamaan, on kausia, jolloin olen aika lähellä tavoitettani, mutta sitten tulee taas aika ettei jaksa.
En koe olevani ihmisenä hyväksyttävä jos en täytä tätä mielikuvaa.
Lisäksi minulla kamala tarve analysoida (jos se nyt on oikea sana tähän) kaikkea. Omia ajatuksiani, mieheni ajtuksia, muiden ajatuksia/ sanomisia. En siis osaa hyväskyä minulle esitettyä yksinkertaista vaastusta, vaan käyn mielessäni läpi, mitä se periaatteessa voisi sisältää, ja tarkoittiko hän asian näin jne. Yritän jatkuvasta analysoida itseäni; miksi teen näin, miksi ajattelen näin, miksi tunnen näin ja kuuluuko näin tehdä yms.... Samaa teen muiden ihmisten kohdalla.
Seksi on minulle myös pakkomielteistä. en osaa nauttia siitä spontaanisti, vaan tavoittelen siinä täydellisyyttä. Saatan istua tunteja netissä, etsimässä uusia parempia tapoja tyydyttää mieheni.

tulipa tästä pitkä sepustus... Toivottavasti joku jaksaa tämän lukea ja sanoa oman kantansa tähän.