Lähes vuosi sitten äitini nukkui pois täysin tuntemattomasta syystä. Mitä lähemmäs äidin kuolinpäivä tulee, sitä kamalammalta minusta tuntuu. Perheemme pään pois meno hajotti liki koko lopun perheestämme. Isä ja nuoremmat sisaret muuttivat monen sadan kilometrin päähän, vain koska isäni ei voinut olla ja elää kotipaikkakunnalla. Itse en ole isäni kanssa kummoisissa väleissä, mutta sisaruksiini pyrin pitämään yhteyttä päivittäin. Äitini oli minulle kaikki kaikessa ja teimme paljon asioita yhdessä. Etenkin viimeinen kesä jäi mieleen.
Lähes vuoden ajan olen yrittänyt työstää suruani siinä kovinkaan hyvin onnistumatta. Olen myös yrittänyt auttaa minulle läheisiä ihmisiä, kun heidän rakkaansa ovat poistuneet maan kamaralta. Läheiseni ovat myös kiittäneet tästä avusta, mutta ihmettelen vain miksen osaa auttaa itseäni?
äiti :'(
10
2512
Vastaukset
- yksinäinen lapsi
Itsekin olen samaa tuumaillut...olen aina ollut kova auttamaan muita ja usein ystäväni kääntyvät puoleeni, kun heillä on vaikeuksia. Nyt olen kuitenkin itse täysin umpikujassa. Kai se on niin, että kun liian paljon menettää, tietyllä tavalla lamaantuu, eikä nääkään ulospääsyä siitä tilanteesta...
Minullakin kuoli äiti täysi yllättäen ja äkillisesti, mutta syy kyllä tiedetään. Äiti oli rakkain myös minulle. Tästä on vasta reilu kuukausi ja tuntuu todella, että tämä pimeys ei lopu koskaan. Sydän pakahtuu ikävästä. Itselläni on myös se tilanne, etten ole kovinkaan läheinen isäni kanssa...hän ei juurikaan pidä yhteyttä (odottaa kai minulta sitä).
Oletko muuten hakenut ammattiapua? Ajattelisin, että sitä kautta voisi ehkä saada hieman jonkin asteen "helpotusta"...vaikka eihän se ikävä ja kaipaus sillä häviä...mutta toivoisin kuitenkin, että ammattihimiseltä saisi jonkin sortin apua. Itse ainakin yritän päästä psykologin tms. puheille.
Voimia!- yksinäinen lapsi
Olen käynyt puolen vuoden ajan nuorisopsykiatrilla, joka auttaa myös perheitä, mutta käynneistä ei ollut apua minun kohdallani ollenkaan. Jauhan samoja asioita myös ystävieni kuullen ja he jaksavat kuunnella niitä. Tosin olen kyllä sanonut heille, että jos eivät jaksa kuunnella voivat pyytää minua sulkemaan suuni.
Jonkin aikaa minulla meni tässä ihan hyvin, mutta mitä lähemmäs tämä ns. "vuosipäivä" tulee sitä kamalammaksi olo taas muuttuu. :/ - myös minulle
yksinäinen lapsi kirjoitti:
Olen käynyt puolen vuoden ajan nuorisopsykiatrilla, joka auttaa myös perheitä, mutta käynneistä ei ollut apua minun kohdallani ollenkaan. Jauhan samoja asioita myös ystävieni kuullen ja he jaksavat kuunnella niitä. Tosin olen kyllä sanonut heille, että jos eivät jaksa kuunnella voivat pyytää minua sulkemaan suuni.
Jonkin aikaa minulla meni tässä ihan hyvin, mutta mitä lähemmäs tämä ns. "vuosipäivä" tulee sitä kamalammaksi olo taas muuttuu. :/niinkuin olisin itse sen kirjoittanut.
Minä olen ajatellut että se että kykenen kumminkin auttamaan muita vaikka oma olo välillä kehno,onkin tavallaan keino minulle (vielä)työstää niitä omia asioita ja murhetta.
En vaan jaksa,kykene itseäni suoraan auttaa.Mutta nyt kun on vuosi vierähänyt,ei mitenkään nopeasti tai huomaamatta,on todettava että muiden auttamisesta on ollut minullekkin apua,ei vaan hyvä mieli kun voi auttaa ystävää.
Alitajunnassa työstän suruani,ja jokin päivä ehkä pystyn puhua siitä jollekkin?nyt ei ole aika vielä,ei se ainakaan onnistu.En löydä sanoja enkä "jaksa"
voimia sinulle,teille molemmille! - hyvä ajatus
hei teille kirjoittajille
ihan hyvä ajatus että hakisi ammattiauttajan apua. Minulle kriisissä oli aivan korvaamaton apu psykiatrinen hoitaja, jonka kanssa sain luodata asioista. - Kyse oli omasta vakavasta sairaudestani, joka oli kyllä pysähdys siihen tilanteeseen elämää-
joten ilman muuta, teille, hyvät ihmiset, surutyöhön varmaan apua tuo ottaa rohkeasti ammatti-ihmiseen yhteyttä. Monenlaista vertaistukea ja muuta apua on teillekin olemassa.
Meidän täällä vielä elävien täytyy 'pyhittää' elämä, elää se jäljelläoleva meille sallittu elämä täytenä ja juuri tässä hetkessä hyvänä.
- lapseni.....
menehtyi, ei minua olisi kukaan osannut auttaa.
Ei siihen tuskaan ja suruun ole auttajia.
Ei edes he jolla on omakohtaisia kokemuksia poistanut suruani. Tuntuu kun suru on vaan sutava pois omalla tavallaan. Itse tulen suremaan lastani niin kauan kun täällä maan päällä tallustelen.
Monet kerrat olen tuntenut epätoivoa ja varsinkin yksinäisyyttä kunnei tunnu siltä että edes oma mies ja lapsen isä pysty minua auttamaan. Olen tyytynyt vastaukseen että suruni kanssa olen aina yksin, kukaan ei voi tuntea niin kuin minä.
Kirjoitan ja minulla on myös tavallaan vuoropuyheluita itseni kanssa, ja tavallaan kai luon omia vastauksia, toisiin ei vaan kai ikinä löydy niitä vastauksia ja sen kanssa kai vaan on opittava elämään.- eräs äiti
ovat minunkin ajatukseni.Yli vuoden olen surrut
rakasta lastani.Välillä on helpompaa, välillä vaikeaa. Tuntuu, ettei kukaan voi auttaa surussani.Aina tulen olemaan kuin "jalkapuoli", jotain minusta itsestäni on mennyt lapseni mukana.Tuntuu, että kanssaihmiset odottavat, että
olisin "unohtanut jo koko jutun"!
- Meidän kulttuurimme
on sellainen, että se "ruokkii" surua: pitää olla niin ja niin kauan tummissa vaatteissa, ei saisi nauraa, ei saisi käydäkään kuin kirkosa jne.
Älä nyt luule, että mitenkään aliarvioin sinun suruasi! Mutta on kulttuureita, joissa ILOITAAN JA TANSSITAAN HAUTAJAISISSA. Soitetaan rytmikästä musiikkia, koska niissä kulttuurreissa kuolemaa pidetään hyvävä asiana.
Muistan, kun n. 6 vuotta sitten olin poikani silloisen morsiamen hautajaisissa, hän kuoli vain 24-vuotiaana ja haudattiin morsiuspukukankaasta tehdyssä asussa. Häät piti olla 8.7. kirkossa, kutsukortitkin jo painossa. Kuulutukset olivat 7.5. kun tämä rakas "miniäni", joksi minä häntä jo kutsuin yllättäen, varoittamatta kuoli 6.5. Kuuntelimme poikamme kanssa kirkossa kuulutuksia kyyneleiden vallassa...
Muistotilaisuudessa oli eräs nigerialainen evankelista, oppinut mies, professori, muistaakseni. Minäkin olin käynyt Maria muistelemassa itkuisena....ja sitten tuli tämä nigerialainen. Hän kysyi kovalla äänellä, antaen katseensa kiertää koko saattoväen: "WHY YOU CRY?"
Hän puhui siitä, miten Marin on nyt hyvä olla ja miten me kaikki voimme kerran vielä tavata hänet. Minulle on elävästi jäänyt nuo sanat :"Why you cry?" mieleeni...siispä sanon ne nyt sinullekin: "Miksi itket?" Veljelläsi on kaikki hyvin ja sinulla muistot, jotka voit koska tahansa ottaa esille ja muistella niitä jopa hymyillen...- a-nelly
Löysin netistä tämän runon/rukouksen, joka antaa luvan joskus olla surematta. Lohduttavaa luettavaa minusta.
Kun olen kuollut
itke hiukan minun
vuokseni
Ajattele minua toisinaan
Mutta älä liikaa
Ajattele minua silloin
tällöin
Sellaisena kun olin
eläessäni
Toisinaan on mukava
muistella
Mutta ei kauan
Jätä minut rauhaan
Niin minäkin jätän
sinut rauhaan
Ja niin kauan kun
elät
Säästä ajatuksesi
eläviä varten
(perinteinen intiaanirukous)
Intiaanien kulttuurissakin ilmeisesti kuolemaan suhtaudutaan eri lailla, kuin meillä. Tämän rukouksen sisäistäminen auttaisi meitä rakkaittemme menettäneitä surutyössä. Ehkä senkin aika tulee, että voi päästää irti ..... ja elää... - tuskatta antaa pois
Viestissäsi on paljon asiaa, MUTTA asia ei ihan noin vaan toimi. Vaikka kuinka uskoisi, että rakkaalla on nyt kaikki hyvin ja että vielä kerran taivassa tavataan, ei se poista ikävää ja kaipuuta. Ei sitä, että koskaan enään et voi saada häneltä tukea, turvaa, rakkautta, jakaa elämääsi...soittaa, keskustella, täällä maan päällä. Se on valtavan suuri aukko elämään.
Olen kyllä sitä mieltä, että jos todella rakkaan ihmisen menettää aivan liian aikaisin, tuo "iloitseminen ja tanssiminen" ei oikein onnistu. Eikä mielestäni pidäkään. Jokainen tietty suree tavallaan. Itselläni on kuitenkin vielä pitkä matka siihen, että "voin ottaa muistot esille", koska ne ovat koko ajan mielessä ja huokuvat ikävää. Ehkä sitten joskus voi niitä miettiä muunkin kuin ikävän läpi.
" Pyhä, kallis on lahja kiintyä niin
kuin kiinnymme täällä rakkaimpiin,
Pyhä liiaksi, jotta sen pitää vois
ja kerran tuskatta antaa pois."
- sekoitin
kirjoituksessani ssinut veljensä menettäneeseen tyttöön! Mutta eikö samat sanani sovellu yhtä hyvin sinulle? Keskityin niin kirjoittamiseeni, etten enää muistanut, kenelle lopulta vastasinkaan...Anteeksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1147293
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h985233Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1163486Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p333412Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352524Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191856Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961501Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3411451Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311346Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?481290