Hei. En jaksa kirjoittaa asiaani pitkästi, joten yritän kertoa tämän lyhyesti. En myöskään kuvaile tapahtumia mitenkään täällä netissä tarkemmin kaikkien luettavaksi, koska oikeudenkäyntiä ei olla vielä käyty.
Tänä kesänä minulla oli rippileiri ja siellä oli miespappi. Tämä pappi yritti hyväksikäyttää minua seksuaalisesti.
Tapahtuman jälkeen oloni oli pelokas, säikky ja muutenkin outo. Vatsassani humahteli kokoajan, kuin pelkäisin tai jännittäisin. Aivan kuin seisoisin varpaisillani kokoajan jännittäen jotakin. Minulle ei maistunut kolmeen päivään ruoka, kaikki nämä oireet olivat sellaisia, joiden uskoin menevän ohi. Niinhän ne menivätkin, riparilla olleiden kavereiden tuen avulla oli viimeisinä päivinä siellä myös hauskaakin.
Tulin kotiin ja kesti noin kuukauden, kunnes tuli kuulustelu asiasta. Ei tästä sen enempää, elämäni jatkui ja nyt odottelen informaatiota jatkosta. Tapahtumasta on jo muutamia kuukausia, mutta olen huomannut sen vaikuttaneen minuun jollain lailla. Kun näen tietyn ikäluokan miehen, minun sisälläni tulee se samanlainen pelon ja jännityksen sekainen humahdus. Tapaus pyörii päässäni etenkin iltaisin ja lähes kokoajan. Koen suorastaan pelkääväni miehiä, kuin en voisi luottaa kehenkään. Tässä se ongelma onkin... en tiedä helpottaako nämä oireet kun oikeudenkäynti on käyty ja asia on loppuunkäsitelty, eikä siihen tarvitse enää palata. Olen kuitenkin vasta 14-vuotias herkkä tyttö, enkä tiedä kuinka pääsisin eroon traumoistani(?) tai ainakin etten ajattelisi asiaa kokoajan. Minulle on tarjottu ammattiapua, mutta.. se ei vain jotenkin tunnu oikealta. Mitä se auttaisi, että puhuisin heille asiat vain uudestaan läpi, kun voin puhua niistä myös ystävieni kanssa? Jokatapauksessa... en tiedä mitä tarvitsen.
Pedofiilipappi rippileirillä
11
1480
Vastaukset
- gralgkng
Tohon vois auttaa hellä ja ymmärtävä poikaystävä, joka vois palauttaa sun luottamuksen miehiin.
- _Nameless_
Jep... voisihan se, ihanaa se olisikin. Mutta mistäs yhtäkkiä sellaisen poikaystävän hankit. Kaunis ajatus, mutta vain aika näyttää toteutuuko tuo.
- gj gj
_Nameless_ kirjoitti:
Jep... voisihan se, ihanaa se olisikin. Mutta mistäs yhtäkkiä sellaisen poikaystävän hankit. Kaunis ajatus, mutta vain aika näyttää toteutuuko tuo.
Eipäs sinun ikäluokastasi hirveästi varmaan löydy sellaisia poikia. Tietysti on poikkeuksia, mutta useimmat ovat itsekkin niin kamalan lapsia että tuo vaihtoehto sukkaa. Voiskohan siitä ammattiauttajasta kuitenkin olla hyötyä? yrittäisit edes.
- _Nameless_
gj gj kirjoitti:
Eipäs sinun ikäluokastasi hirveästi varmaan löydy sellaisia poikia. Tietysti on poikkeuksia, mutta useimmat ovat itsekkin niin kamalan lapsia että tuo vaihtoehto sukkaa. Voiskohan siitä ammattiauttajasta kuitenkin olla hyötyä? yrittäisit edes.
Se on käynyt mielessä. Jos tätä jatkuu kuukausi tolkulla, voisin ehkä jopa haluta sitä.. edes kokeilla. Asiassa on vain sekin, kun vanhempani ajattelevat minun olevan täysin kunnossa. Eiväthän he tiedä mitä oman pääni sisällä liikkuu, asiat eivät tule ehkä niin hyvin esille ulkokuoren läpi. Ne ovat enemmän oman pääni sisällä, kaikki pelot ja ajatukset.
Minun on vaikea puhua tällaisista ahdistus asioista vanhempien kanssa, en halua tuoda heille päänvaivaa. Koko jutussa oli heillä kestämistä, tuntui pahalta kertoa heille ja huolestuttaa, jollain lailla myös häpesin asiaa. Kuitenkin... kun vanhemmat uskovat että kaikki on hyvin, tuntuu pahalta mennä yhtäkkiä sanomaan, että haluan esimerkiksi psykiatrille tai jollekin muulle vastaavalle alan ammattilaiselle. Minusta on pienestä asti ollut niin paljon "vaivaa", hirveästi sairaala reissuja ja tutkimuksia, psykiatreja myös.
Olisiko mitenkään mahdollista saada jostain ammattiapua, ilman että siitä tulisi suurta numeroa, vanhempien ei tarvitsisi saada tietää? Esim. koulussa? - gj gj
_Nameless_ kirjoitti:
Se on käynyt mielessä. Jos tätä jatkuu kuukausi tolkulla, voisin ehkä jopa haluta sitä.. edes kokeilla. Asiassa on vain sekin, kun vanhempani ajattelevat minun olevan täysin kunnossa. Eiväthän he tiedä mitä oman pääni sisällä liikkuu, asiat eivät tule ehkä niin hyvin esille ulkokuoren läpi. Ne ovat enemmän oman pääni sisällä, kaikki pelot ja ajatukset.
Minun on vaikea puhua tällaisista ahdistus asioista vanhempien kanssa, en halua tuoda heille päänvaivaa. Koko jutussa oli heillä kestämistä, tuntui pahalta kertoa heille ja huolestuttaa, jollain lailla myös häpesin asiaa. Kuitenkin... kun vanhemmat uskovat että kaikki on hyvin, tuntuu pahalta mennä yhtäkkiä sanomaan, että haluan esimerkiksi psykiatrille tai jollekin muulle vastaavalle alan ammattilaiselle. Minusta on pienestä asti ollut niin paljon "vaivaa", hirveästi sairaala reissuja ja tutkimuksia, psykiatreja myös.
Olisiko mitenkään mahdollista saada jostain ammattiapua, ilman että siitä tulisi suurta numeroa, vanhempien ei tarvitsisi saada tietää? Esim. koulussa?Mene puhumaan terveyden hoitajalle hän voi varmasti järjestää sinulle apua.
- _Nameless_
gj gj kirjoitti:
Mene puhumaan terveyden hoitajalle hän voi varmasti järjestää sinulle apua.
Se vaatii kyllä rohkeutta, asia on sen verran arka ja ahdistava. Terveyshoitajallahan on vaitiolovelvollisuus? Tai kenellä tahansa muulla, jolle menen puhumaan.. vanhemmat tai kukaan muukaan ei siis saa tietää asiasta, ellen itse halua?
Odotan vielä jonkin aikaa, katson mitä sitten teen. - joku
_Nameless_ kirjoitti:
Se vaatii kyllä rohkeutta, asia on sen verran arka ja ahdistava. Terveyshoitajallahan on vaitiolovelvollisuus? Tai kenellä tahansa muulla, jolle menen puhumaan.. vanhemmat tai kukaan muukaan ei siis saa tietää asiasta, ellen itse halua?
Odotan vielä jonkin aikaa, katson mitä sitten teen.Rohkeasti vaan sanot äidillesi että se tapahtuma pyörii vieläkin mielessäsi. Ei pidä jäädä yksin murehtimaan asiaa koska se pahentaa tilannetta. Ja tämä tpaus ei todellakaan ole sinun syy vaaan sen sairaan miehen. Ja muista että vanhemmillesi voit kertoa mitä vaan, se todellakin helpottaa oloasi.
- Must-to-wear
_Nameless_ kirjoitti:
Se vaatii kyllä rohkeutta, asia on sen verran arka ja ahdistava. Terveyshoitajallahan on vaitiolovelvollisuus? Tai kenellä tahansa muulla, jolle menen puhumaan.. vanhemmat tai kukaan muukaan ei siis saa tietää asiasta, ellen itse halua?
Odotan vielä jonkin aikaa, katson mitä sitten teen.Tosissaan kannattaa kertoa vanhemmille. Ei sitä sun kannata mitenkään hävetä tai pelätä. Ne on sun vanhemmat, kyllä ne auttaa sua. Auttaa nyt ja aina kun vaan pystyy.
Mun veljeä puukotettiin pari vuotta sitten, ne tapahtumat pyöri sen päässä aika paljon alkuajoista. Se meni puhumaan vanhemmille ja, noh.. Sille ei kai mitään ammattiauttajaa tarvittu. Mutta tosissaan. Kerro ihmeessä vanhemmilles. Ne on sitä varten. =)
On mullakin ongelmia ollu. Vaikka oon vasta 16, niin oon saanu kokea paljon kaikkea, hyvää ja pahaa. Vuoden syvä masennus jakso takana ja siitä vuodesta 2kk suljetulla osastolla. Sen takia jouduin sit tuplaamaan kasiluokan. Kahta veljeä on puukotettu, toista sydämeen. Miten moni 16v kundi saa noin paljon rapaa niskaan? (Noi tapahtumat kävi saman vuoden sisällä)
Kyllä mulla on kaikki muuten ihan ok. Rakastavat vanhemmat, ja niistäkin saan kiittää luojaa. Sen mä oon kaikesta pahasta huomannu, että kun sen jaat läheisille ketkä ymmärtää eikä kummeksu. Olo helpottaa, ja tosi hyvin! Ei sun pidä yksin kaikkea kohdata. Jos uskot Jumalaan kannattaa rukoilla. Ei se pitemmän päälle mitään "hihhuli"hommaa pidä olla. (Se pappi ei ollu mikään oikea pappi ja epäilen aika paljon et miten tosissaan edes uskoo Jumalaan. Mun näkökulmasta se oli yks kusipää. Eikä mitään muuta. Jos olis ollu vähääkään Jumalanpelkoa ei olis tollasta tehny. Se on kakkunsa ansainnut.)
Ja ihan oikeesti, en ihmettele jos ton jälkeen tulee pahaolo. Jos sun itseluottamus kärsii siitä sun kannattaa tosissaan kertoa sun vanhemmille. Mä turrasin samassa kohtaa melkein vuoden ja oon huomannu että kaikki asiat pitää oppia uusiks. Vanhalla luokalla olin ns. valioyksilöitä :D
Aineet sujui hyvin ja kaikkien kanssa tuli tosi hyvin juttuun. Ei mitenkään ylpeillen, mutta tuntu aina välillä siltä että mä päätin mille jutulle naurettiin ja mille ei, kaipaan tosi paljon kaikkia kavereita joita en oo enää niin paljoa nähny. Tosi mukavia aikoja. Noh, sit ku oli se masennus vuos takana, tuntu ihan että oisin menny ihan huipulta pohjalle. Jotenkin oli muiden ihmisten kanssa hankala tulla toimeen. Viime vuosi meni ihan just ja just läpi, ei numeroiden takia. Vaan kun oli 4. jaksossa melkein 200 tuntia poissaoloa. =(
Kahta päivää lukuun ottamatta koko jakso. Sovin sitten rehtorin ja koulukuraattorin kanssa että tekisin kokeita kuraattorilla. Noh, läpi meni. Ja onneks menikin. Jos olisin joutunu taas sen kasiluokan uusimaan ei olis tullu enää mitään. Koulut kesken olis jääny.
Viimesen kerran, älä tee sitä virhettä ettet kertois vanhemmilles. Mä oon joutunu juttelemaan ns. psykologien kanssa, ja mun näkökulmasta se on yhtä sonnan jauhamista. Kyllä ensikädessä ne vanhemmat on ne keiltä sä avun ja tuen saat.
- _Nameless_
Kiitos vastauksistanne.. arvostan niitä suuresti.
Olen kuullut, että jokaisella koululla on oma psykiatri. Voisiko terkkarin kautta päästä tällaiselle juttelemaan? Voisikohan niitä jutteluja lomittaa jotenkin koulupäivän ajalle, jonkin tunnin päälle tai ruokavälitunnille. En tiedä miten homma toimii, mutta onko jollain kokemuksia/tietääkö joku?- hoitsu2003
Ei jokaisella koululla ole omaa psykiatria, mutta terveydenhoitajan / kouluterveydenhuollon kautta voit kyllä sinne päästä juttelemaan. Kysy terveydenhoitajaltasi asiaa ja kerro mikä tilanne oli, jotta hän ymmärtää paremmin tarpeesi.
- .......
Hyi hele....! mä e voi ymmärtää vaa ihmisiä jotka tekee tommosta! ja vielä PAPPI!! Mulla tulee semmone hirvee vihanpuuska, ko kuulee mitää tommosta!
Ite oon 15 vuotias poika jota o haukuttu ala-asteella ja yhdessä välissä ylä-astetta kans, mut onneks on lopetettu jo.
Mä jotenki ymmärrän sun ajatuksias vaikka sun tapauksesa onki ollu paljo vakavammasta asiasta kyse, mut toivon ettet pidä kaikkia meitä miespuolen edustajia samallaisina paskoina! vaikka vaikiaa se todennäkösesti on, mut toivotan sulle kaikkea parasta mahollista! :) ja toivottavasti toivut joskus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä aiot tehdä uudenvuoden aattona
Mitä olet suunnitellut tekeväsi uudenvuoden aattona ja aiotko ensi vuonna tehdä jotain muutoksia tai uudenvuoden lupauks1523446Marin sitä, Marin tätä, yhyy yhyy, persut jaksaa vollottaa
On nuo persut kyllä surkeaa porukkaa. Edelleen itkevät jonkun Marinin perään, vaikka itse ovat tuhonneet Suomen kansan t512422Muistattekos kuinka persujen Salainen Akentti kävi Putinin leirillä
Hakemassa jamesbondimaista vakoiluoppia paikan päällä Venäjällä? Siitä ei edes Suomea suojeleva viranomainen saanut puhu151220- 1161220
Ikävä sinua..
Kauan on aikaa kulunut ja asioita tapahtunut. Mutta sinä M-ies olet edelleen vain mielessäni. En tiedä loinko sinusta va101109Väestönsiirtoa itään?
Ano "the Russo" Turtiainen sai poliittisen turvapaikan Venäjältä. Pian lähtee varmaan Nazima Nuzima ja Kiljusen väki per50963- 46894
Vuoden luetuimmat: Mikä on Pelle Miljoonan taiteilijaeläkkeen suuruus?
Pelle Miljoonan eläkkeen suuruus kiinnosti lukijoita tänä vuonna. Artikkeli on Suomi24 Viihteen luetuimpia juttuja v. 2019890- 40805
Riikka Purra sanoo, että sietokykyni vittumaisiin ihmisiin alkaa olla lopussa.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/be8f784d-fa24-44d6-b59a-b9b83b629b28 Riikka Purra sanoo medialle suorat sanat vitt202721