Kohtalon johdatus

Karavaanareille sattuu ja tapahtuu, poikkeusta ei tee myöskään hillastajakaravaanari, joka näkee unia hillajängistä jo pitkin talvea. Varustautuminen tulevaan sesonkiin aloitetaan jo ennen hillan kukintaa. Kevään alennusmyynnistä hän osti uudet saappaat, sillä entiset taisivat unohtua syksyllä jonnekin. Niin ja kertakäyttöisiä sadetakkeja ja eräpusseja haetaan halpahallista. Tulevalle kaudelle hillastaja päättää ostaa myös uuden tilavamman repun, sillä viime kesänä jäi useamman kerran harmittamaan kun sekä reppu, että sangot olivat täysiä ja hillaa jäi mättäät täyteen. Hyväkuntoinen kun oli, niin voimien puolesta olisi jaksanut kantaa suuremman satsin kerralla.

Juhannuksen jälkeen alkaa vaunun pakkaaminen, siinä sovitetaan sankoja ja saaveja paikoilleen, käydään muonavarastot ja muut kamppeet läpi. Onkohan nyt varmasti kaikki tarpeellinen mukana, itikkamyrkyt, saapaspaikat, känsälaastarit.. mitä vielä??

Viikolla 29 hillastaja starttasi yhdistelmän ja suuntana pohjoinen. Suurempia taukoja pitämättä hän ajoi suoraan Pudasjärvelle. Vaikkei vielä mikään kiire olisi ollut, sillä hillat olivat vasta punaisia moukuroita. Mutta jännitys ja odotus saavat vatsan nipistelemään, sitä on päästävä mahdollisimman nopeasti omin silmin toteamaan pitääkö ennakkotieto paikkansa. Tänä vuonna kun oli kerrottu huhuja, että hillasadosta olisi tulossa huono, ellei peräti surkea.

Iltasella hillastaja saapui Pudasjärvelle ja kaarsi yhdistelmänsä tutulle levikkeelle. Hätäisesti hän ryyppäsi viimeiset tipat kahvia termospullosta ja parin sämpylän painikkeeksi. Tänään ehtii vielä käydä katsomassa miltä jängällä näyttää. Tuolla näkyy yksi ja tuolla toinen punainen raakile. Tunnin kiireisen juoksemisen jälkeen hillastaja oli nähnyt korkeintaan viisi raakiletta. Täytyy myöntää, täällä ei ole mitään joten hän ajelee kohti Ranuaa.

Kaksi päivää Ranuan soita kierreltyään hillastaja toteaa, ettei täältä mitään unelmasaalista saa joten parasta siirtyä Rovaniemelle. Mutta myös siellä on tilanne sama kuin edellä, joten matka jatkuu kohti Kittilää. Siellä marjoja löytyy jo ½L mutta ne ovat kaikki ruskean pilkullisia. Ja muut hillastajat sanovat, ettei koko länsipuolelle ole tulossa tänä vuonna hillaa, joten käännetään suunta kohti Pokankairaa. Kolme päivää hillastaja jaksoi kiertää kairaa todetakseen vain, että tyhjän saa pyytämättäkin.

Allapäin hän keräili kamppeita leirinuotiolta kun siihen ajoi henkilöauto. Vähän aikaa turistuaan henkilöauton kuljettaja sanoi kuulleensa, että Tulppion ja Lokan välissä on joku saanut monta ämpärillistä. Siitäkös hillastaja innostui vaikkakin nuo paikat olivat hänelle entuudestaan tuntemattomia. Mutta joka paikkahan sitä ensimmäisellä kerralla on tuntematon ollut.

Hillastaja körötteli kohti Tulppiota, tie oli sateen hakkaama ja ravisti vaunua sen mukaisesti. Eteen tuli nähtävyysmerkki Samperin pumppuasema, mikä helkkarin pumppuasema? Tuo kyllä tutkintaan tarkemmin, joten jalka jarrulle ja vilkku vasempaan. Aikansa pumppuasemaa ihmeteltyään hillastaja alkoi katsella tarkemmin myös ympäristöään ja totesi pysähdyksen kohtalon johdatukseksi. Tuota kärrytietä on hyvä kävellä ja kartan mukaan jonkin matkan päässä on jänkä. Ei muuta kuin eväät reppuun ja matkaan.

Tovin käveltyään hillastaja tuli jängän reunaan ja riemastui nähdessään mättään, jossa hillat olivat juuri poimittavissa. Hän jätti eväsrepun läheisen männynoksalle ja suuntasi jängälle. Kypsiä hilloja oli siellä täällä ja hillastaja loikki mättäältä toiselle keräten kaikki kypsät hillat sankoonsa. Mutta liika innostus kostautuu, niin nytkin, yhtäkkiä hillastaja havahtui siihen, että kauempana jängällä oli nousemassa sakea sumu. Mihinkäs minä sen kompassin laitoin, ei helkkari se on siinä repussa ja reppu ties missä. Kokeneena metsässä liikkujana hän tiesi, ettei nyt auta muu kuin tehdä tulet ja odotella sumun hälvenemistä.

Hillastaja oli vaipunut johonkin unen ja valveen rajamaille, kun jokin sai hänen aistinsa valpastumaan. Valon ja varjon rajamailla usvasta näkyi tyttö, joka varovaisesti lähestyi hillastajaa ja nuotion lämpöä. Tyttö Thaimaalainen marjanpoimija oli myös eksyksissä ja huomannut nuotion kajon ja suunnannut kohti sen lämpöä.

Vaikkei heillä ollut yhteistä kieltä, niin kohtalon johdatus yhdisti hillastajan ja tytön. Tyttö kaivoi eväät repustaan ja tarjosi hillastjalle, joka oli nälkäisen ja huolestuneen tuntuinen. Yhteisenä kielenä vain kehonkieli, tyttö silmät räpsyivät ja vastavuoroisesti hillastaja kutitteli usvasta tullutta kaunokaista suovillalla. Nuotion lämpö ja kohtalon johdatus hillasuolla oli tehnyt tehtävänsä, se oli rakkautta ensisilmäyksellä.

Auringon noustessa ja usvat haihduttua, hillastja ja tyttö suuntasivat käsi kädessä kohti hillastjan matkailuvälinettä. Vaunun ahtaissa asuintiloissa sai hillataja katsella, kuinka ketterä tyttö oli, hän oli täydellinen, kohtalon johdatuksella toteutui haaveiden ja toiveiden täyttymys.

Jesse Jeesiö ®