Kadonneen kuninkaan metsästäjät

*nauraa hulluna*Okei tämä ei ole mun kirjoittama mutta on aivan pakko nyt luettaa tämä teillä! Siis kuka tämmöisiä kirjoittelee on aivan mahtava *nauraa vieläkin* Vai onko minulla huono huumorintaju!?!

Börjeware presenterar: KADONNEEN KUNINKAAN METSÄSTÄJÄT

Etukäteishuom: tämä tarina tapahtuu todella epämääräisessä fantasiaklishemaailmassa.
Lisähuom: goblinit ja örkit ovat Games Workshop-mallistoa, koboldit taas Die By The Swordista.

Hahmogalleria, joka ei ole aakkosjärjestyksessä:
Sir Francis Hollowhead, ihminen: Hurdastanian paroni, urhoollinen ritari, kuningas Galardienfindelin palveluksessa.
Lady Hollowhead, ihminen: Hurdastanian paronitar, joka ei esiinny tässä tarinassa.
Timothy Hollowhead, ihminen: kakara, joka ei esiinny tässä tarinassa.
Edmund Hollowhead, ihminen: kakara, joka ei esiinny tässä tarinassa.
Sir Lance Winfield, ihminen: Fengolian paroni, toinen urhoollinen ritari, myös edellämainitun kuninkaan hommissa.
Theoden Eomer, ihminen: Sir Francis Hollowheadin aseenkantaja.
Eärendil Eärinpoika, ihminen: Sir Lance Winfieldin aseenkanniskelija.
Lady Winfield, ihminen: Edesmennyt Eugune Winfield, Fengolian ex-paronitar, joka ei esiinny tässä tarinassa.
Lizbeth Turnham, ihminen: Lancen kakaratar, joka ei esiinny tässä tarinassa.
Kuningas Galardienfindel, haltia: Murzun kuningaskunnan laupea hallitsija.
Kuningatar Fendalanarana, haltia: Murzun kuningaskunnan laupean hallitsijan vaimo.
Prinssi Gefilandor, haltia: Murzun kuningaskunnan kruununprinssi tai jokin.
Mazoxin, haltia: Laupean hallitsijan äpäräpoika.
Leman DeGalandor, haltia: huonekalukauppias, joka ei esiinny tässä tarinassa.
Danar Valojuova, haltia: majatalonpitäjä, joka ei esiinny tässä tarinassa.
Flint Grungeward, kääpiö: työtön alkoholisti, joka ei esiinny tässä tarinassa.
Aadolf, goblin: Sir Francis Hollowheadin ja Sir Lance Winfieldin apuri.
Shariz Zosaxasa, liskolainen: Murzun kuningaskunnan kuninkaallisen kaartin päällikkö.
Murogorn Murothornin poika, ihminen: Muroneesian kuningas, joka ei esiinny tässä tarinassa.
Gil-Galad Shubniggurath, hobitti: Tuntematon taskuvaras, joka ei esiinny tässä tarinassa.
Juan Carlos Banderoles, ihminen: Maantierosvo
Ferdinandez Rodrigez, ihminen: Maantierosvo
Heikki Uijari, ihminen: Hevostelijaratsuritarien päällikkö, joka ei esiinny tässä tarinassa.
Drizzt Do'Urden, drow: Ärsyttävä luopio, joka ei esiinny tässä tarinassa.
Paül Eastlake, ihminen: Lopullisen Voiton Ritarikunnan suurmestari Porto Vecchiolla, joka ei esiinny tässä tarinassa.
H.E.Povarka, ihminen: Hevosvaras & pyhimys, joka ei esiinny tässä tarinassa.

Lisäksi on vielä laumoittain muita, jotka eivät esiinny tässä tarinassa, sekä niitä, jotka esiintyvät, mutta joiden nimiä ei mainita listassa, sekä niitä, jotka esiintyvät, mutta joita ei kuitenkaan mainita koskaan missään, koska niitä ei tarvi mainita. Nih.

1.LUKU: Ihan kauheita uutisia

Sir Hollowhead ja Sir Winfield istuskelivat ritarikunnantalossa ja pelasivat pokeria (ilman panoksia, koska uhkapeli on paheellista). Aadolf yritti kovasti parantaa tikanheittotaitojaan: pitkällisen harjoittelun jälkeen hän itse asiassa osui tauluun kolmesta metristä. Elämä oli siis tavallisen tylsää. Äkkiä kuitenkin kuninkaallinen sanansaattaja ryntäsi ovesta sisään ja huusi: "Arvoisat ritarit! Hänen majesteetiltaan, kuningas Mazoxinilta on tullut viesti, että hän on vangituttanut ex-kuningas Galardienfindelin perheineen ja kruunauttanut itsensä kuninkaaksi!" Sir Hollowhead huudahti selvästi kauhistuneena: "Tarkoitatteko, että Mazoxin on vangituttanut kuningas Galardienfindelin perheineen ja kruunauttanut itsensä kuninkaaksi?" "Kyllä, sir, tarkoitan juuri sitä!", sanansaattaja vastasi. "Milloin tämä hirmuteko tapahtui?", Sir Winfield kysyi. "Noin kymmenen päivää sitten, sir!" "Lähtekäämme matkaan! Kutsukaa aseenkantajat tänne, Aadolf!", Sir Hollowhead sanoi. Aadolf, joka oli uutisen kuultuaan vahingossa heittänyt yhden tikan ikkunasta ja tappanut sillä ohikulkevan aatelishaltian, sanoi: "Theoden lähti viime viikolla ostamaan uutta jääkaappia eikä ole tullut vielä takaisin ja Eärendil on protestimarssilla ihmiskokeita vastaan. Ollut jo kaksi kuukautta." "Tarkoitatteko, että aseenkantajamme eivät ole tavoitettavissa?" "Joo." "Te saatte sitten toimia vara-aseenkantajanamme, Aadolf! Ottakaa ylenmääräiset aseemme ja..." "Siis älkääpäs nyt kuulkaapas, kun minä olen vain töissä täällä, enkä mikään aseenkantaja, vaan apuri, että kantakaa itse typerät aseenne tai työntäkää ne vaikka samantien jonnekin helvetin perseeseen niin!"
Urhoolliset ritarit satuloivat itse (koska tallitoimihenkilöt olivat lakossa) vikkelästi ratsunsa, nousivat ratsaille, ratsastivat koko sadan metrin matkan kuninkaanlinnan luo (jossa Aadolf oli heitä odotellut jo puolisen tuntia), laskeutuivat ratsujensa selästä, esittäytyivät vartijalle (joka sattui olemaan edellämainittu kuninkaallinen viestinviejä) ja pyysivät päästä tapaamaan kuningasta. Vartija suostui auliisti, ja henkilökolmikko johdatettiin valtaistuinsaliin. Vallananastaja Mazoxin istui röyhkeän näköisenä valtaistuimella uskollisen kuninkaallisen liskolaiskaartin vartioimana. "Mitä asiaa teillä on, senkin ärsyttävät pikku ritarinpaskiaiset?", Mazoxin kysyi rasittavalla nenä-äänellään. "Teidän majesteettinne, me, urheat hänen majesteettinsa ritarit, Hurdastanian paroni Sir Hollowhead, sekä Fengolian paroni Sir Winfield, tulimme esittämään jyrkimmän vastalauseemme teidän majesteettinne käytöksestä hänen ex-majesteetillisuuttaan vastaan, jonka teidän majesteettinne on vangituttanut ja virasta syrjään siirtänyt, teidän majesteettinne.", Sir Hollowhead sanoi (kumartaen syvään ja muitakin kunnioituksen ja alamaisuuden merkkejä osoittaen). "Höh! Sinä olet tosi ärsyttävä äijjä! Vartija! Tapa toi!", Mazoxin sanoi osoittaen viimeiset sanat Shariz Zosaxasalle, liskolaiselle, Murzun kuningaskunnan (jonka kuningas Mazoxin siis oli) kuninkaallisen kaartin päällikölle. Shariz (joka olisi pystynyt todennäköisesti tekemään yksinään hakkelusta sekä kuninkaasta, ritareista ja Aadolfista, vaikka nämä olisivat hyökänneet yhtä aikaa hänen kimppuunsa) otti anteeksipyytävän-mutta-samalla-paskamaisen ilmeensä suomuisille kasvoilleen ja lausahti: "Teidän majesteettinne, Murzun lain mukaan kunkaallinen vartiokaarti ei saa hyökätä muiden kuin heitä tai heidän kuningastaan uhkaavien henkilöiden kimppuun, paitsi sotatilan vallitessa, jolloin käytetään sotalain 17. pykälää." "Mää oon kuningas! Minä sanon ite lait!" "Teidän majesteettinne, Murzun lain mukaan kuninkaan on myös noudatettava lakeja." "Eikä!" "Teidän majesteettinne, kyllä." "Anteeksi kun keskeytän, teidän majesteettinne, mutta saanen kysellä, mihin olette hänen ex-majesteettisuutensa Galardienfindelin vangiksi kätkenyt?", Sir Winfield uteli. "Se on Synkiövuori-vuoren alla vankityrmässä vankina, ettekä te sitä sieltä saa vapautettua! Ihan totta!", Mazoxin sanoi. "Antaako teidän majesteettinne meille luvan poistua rakennuksesta?" "Menkää!" "Kyllä, teidän majesteettinne!", ritarit huusivat ja häipyivät valtaistuinsalista varsin vikkelästi. "Vartija! Mee noiden perään ja tapa ne!" "Teidän majesteettinne, Murzun lain mukaan kunkaallinen vartiokaarti ei saa hyökätä muiden kuin heitä tai heidän kuningastaan uhkaavien henkilöiden kimppuun, paitsi sotatilan vallitessa, jolloin käytetään sotalain 17. pykälää. Myös: Murzun lain mukaan kuninkaallisen vartiokaartin tulee pysyä kuninkaan turvana aina." "Mää muutan lakeja!" "Teidän majesteettinne, Murzun lain mukaan ette voi muuttaa lakeja muutoin kuin kansanäänestyksen avulla." "Mää oon kuninkas! Mää määrään!" "Teidän majesteettinne, kyllä." "Pidä kansanäänestys aiheesta: 'Kuninkaalle vapautus kaikista laeista'!" "Teidän majesteettinne, en voi pitää kansanäänestystä." "Miks et muka? Tyhmä!" "Teidän majesteettinne, olen kuninkaallisen kaartin päällikkö, ja Murzun lain mukaan kuninkaallisen kaartin päällikkö ei voi järjestää kansanäänestystä." "No voihan höh!"

2.LUKU: Ratsuritarit

Ritarit ja Aadolf ratsastivat valtatietä pitkin pohjoista kohti, määränpäänään Synkiövuori-vuori. Sir Hollowheadin hurjan sotaratsun, joka ei ollut kertaakaan ollut taistelussa, nimi oli Verihurma ja Sir Winfieldin humman Teräskavio. Aadolfin vanhalla kaakilla ei ollut nimeä (tai ainakaan hän ei sitä tiennyt), mutta eipä sillä ollut väliäkään, koska kyseessä oli valtion työsuhdehevonen. Sir Hollowhead aloitti matkakeskustelun huutamalla: "MEIDÄN PITÄÄ PELASTAA HÄNEN EX-KUNINKAALLINEN MAJESTEETTINSA GALARDIENFINDEL VANKITYRMÄSTÄ!" "KYLLÄ, MEIDÄN PITÄÄ PELASTAA HÄNET JA HÄNEN MAJESTEETTINSA KUNINGATAR FENDALANARANA, SEKÄ KRUUNUNPRINSSI GEFILANDOR!", Sir Winfield vastasi. "MEIDÄN PITÄISI VARMAAN OTTAA SELVÄ, MISSÄ KUNKKU ON JA TEHDÄ JOKIN SUUNNITELMA!", Aadolf karjui. "OLETTE OIKEASSA, AADOLF! MITÄ ME TEKISIMMEKÄÄN ILMAN TEITÄ!", Sir Hollowhead huusi. "MEHÄN TIEDÄMME JO MISSÄ KUNINGAS ON! VANKITYRMÄSSÄ VUOREN ALLA!", Sir Winfield kommentoi. "NIINPÄ NIIN, MUTTA EMME TIEDÄ TARKKAAN, JA SYNKIÖVUORI-VUORI ON AIKA LAAJA PAIKKA!" "HMM. HYVÄ HUOMIO, AADOLF! OLETTE PAINONNE ARVOINEN KULTAA!" Hiljaisuutta kesti jonkin aikaa, jonka lopetti Aadolfin kysymys: "PITÄISIKÖHÄN HILJENTÄÄ VAUHTIA? HEVOSET NIMITTÄIN EIVÄT JAKSA RAVATA LOPUTTOMIIN!"
Lukuisat mailit, kilometrit, virts...virstat, jaardit, sylet, piuhat, kukkalaatikot ja muutkin naurettavat pituusmitat jäivät taakse, kunnes noin kello kahden aikaan joukkio saapui vuoren juurelle (he olivat lähteneet puolilta päivin ja pitäneet yhden lepotauon matkan aikana, koska hepat rasittuivat alkuravissa). "Entä mitä me nyt teemme?", Sir Winfield kysyi. "Vapautamme heidän majestteettinsa ja kuninkaalliset muutkin henkilöt, tietenkin.", Sir Hollowhead vastasi. "Mistä saamme selville heidän olinpaikkansa?" "En ole aivan varma." "Mitä, jos kysyttäisiin turisti-informaatiotoimistosta, joka sijaitsee puolen kilometrin päässä lännessä?", Aadolf kysyi. "Mistä tiedät toimistosta?", Sir Winfield kysyi epäileväisen näköisenä. "Tuossa on järkyttävän kokoinen kyltti, jossa lukee: 'TURISTI-INFORMAATIOTOIMISTO SIJAITSEE PUOLEN KILOMETRIN PÄÄSSÄ LÄNNESSÄ'" "Teillä on uskomattoman tarkat silmät! Menkäämme toimistoon ja kysykäämme!"

3.LUKU: Turisti-informaation riemujuhlaa

Sirit Winfield ja Hollowhead astuivat toimiston ovesta, soittivat soittokelloa ja jäivät odottelemaan. Puolen tunnin kuluttua ovesta hortoili sisälle pitkä nuorukainen, jolla oli nimilappu, jossa luki: 'TURISTI-INFORMAATIOTOIMIHENKILÖ' Sir Hollowhead, jonka hermot olivat kiristyneet odottelun takia, aloitti töykeästi: "Mitä helvettiä sinä pisamanaamainen saatanaa palvova saksalainen hiphopparinarkkari viivyit niin kauan? Minä, jalo ritari, en jouda odottelemaan tuollaisen vaivaisen mikässinunnimesinytonkaan-kesätuuraajan henkilökohtaisten menojen takia! Häpeä!" "Kuulkaapas, toimisto aukeaa puoli kolmelta ja kello on puoli kolme, ja haastan teidät kaksintaisteluun kunnianloukkauksesta. Taistelemme pihalla. Valitkaa, mitä aseita käytämme." Sir Hollowhead näytti hetken aikaa varsin kauhistuneelta ja sanoi sitten epävarmasti: "Kai me sitten lyömämiekoin tapellaan."
Hollowhead ja Toimihenkilö seisoivat viiden askeleen päässä toisistaan, lyömämiekat käsissään, Winfieldin ja Aadolfin seuratessa taustalla (ja lyödessä vetoa voittajasta). Toimihenkilö piteli miekkaansa kuin haravaa (roikotti sitä maata kohti epämääräisesti), kun taas ritari piteli omaa asettaan epävarmasti edessään, kuten koulutuksessa oli sanottu aikoinaan (itse asiassa siellä oli kielletty pitämästä miekkaa niin, mutta mitäpä väliä.) Aadolf sanoi: "Taistelu tapahtuu kuolemaan asti. Aika alkaa ... nyt!" ja läpäytti kätensä yhteen. Toimihenkilö karjaisi raivoistasti, ryntäsi kohti Hollowheadia ja kompastui miekkansa terään. Hollowhead teki epämääräisen torjuntaliikkeen ja horjahti selälleen. Henkilö ja ritari nousivat pystyyn ja Hollowhead yritti parantaa tilannettaan loitsimalla lumotun pimeyden vastustajansa ympärille, mutta muisti sitten, että ei ollut mikään velho eikä musta haltiakaan. Henkilö huitoi heikkoja iskuja ritaria kohti, joka sai ne vain vaivoin torjuttua. Hollowhead päätti kuitenkin käyttää vihollisensa aggressiivistä hyökkäysmetodia edukseen, ja yritti taklata vihollisensa maihin iskujen välillä. Francis (se on sen Hollowheadin etunimi, jos et muista) loikkasi suoraan päin henkilöä, ja molemmat olivat taas maissa. Toimihenkilö nousi kuitenkin ylös nopeammin, painoi ritarin maahan jalallaan ja valmistautui lopettamaan taistelun yhdellä iskulla, mutta Aadolfin rohkea väliintulo pelasti päivän: hän nimittäin survaisi florettinsa terän henkilön suojaamattomaan selkään, lävisti hänen molemmat munuaisensa ja työnsi terän sydämeen saakka. Nuorukainen kaatui maahan hölmistynyt ilme kasvoillaan, ja Hollowhead löi varmuuden vuoksi hänen päänsä irti miekallaan. "Hienosti voitettu jalo kaksintaistelu", Sir Winfield sanoi.

4.LUKU: Sähläystä

Informaatiotoimistosta löytyneen kartan avulla sankarit suunnistivat kohti Kunkun Luolaksi kutsuttua paikkaa. "Kuninkaan täytyy olla siella!", Winfield oli huudahtanut. Epämääräisen kivikon läpi ratsastettuaan (voi hevosparkoja) kolmikko saapui luolan eteen, ja havaitsi suuaukon molemmin puolin vartiotointa harjoittavan koboldin. Vartijat olivat raskaasti panssaroituja ja heiluttelivat pienehköjä hilpareita, vaikuttivat erittäin hyvin koulutetuilta ja tuijottivat päähenkilöitä lievästi vihamielisesti. "Ei ole epäilystäkään, etteikö kuninkaamme olisi vangittuna tuohon kauheaan, synkeään loukkoon!", Sir Hollowhead huudahti. "Kyllä, hän on varmasti kahlehdittuna saastaisen vankityrmän perimmäiseen loukkoon, saa syödäkseen vain torakoita, joutuu ruoskituksi päivittäin ja varmasti jotain muutakin kamalaa!", Winfield kauhisteli. "Meidän täytyy toimia, ja pelastaa hänet kurjuuden syövereistä!" "Menkäämme ja pelastakaamme hänet!" "Isänmaamme puolesta!" "Jalouden ja hyvyyden puolesta!" "Oikemielisen kuninkaamme nimeen!" "Huraa! Eläköön ... Gefilandor!" "Gefilandor on prinssi, Galardienfindel kuningas." "Huraa! Eläköön Galardienfindel!" "Työn orjat sorron yöstä nouskaa!" "Aadolf, keksi joku suunnitelma."
Ritarit piiloutuivat kiven taakse Aadolfin hortoillessa vartijakaksikkoa kohti. Aatun suunnitelma oli kaikessa yksinkertaisuudessaan seuraavanlainen: hän hortoilisi vartijoiden luo, pyytäisi saada nähdä kuninkaan ja tämän ilmaantuessa paikalle pakenisi hänen kanssaan. "Mikä on nimesi ja asiasi?", toinen koboldeista uteli. "Joo, mää haluaisin tuon kuninkaan nähdä", Aadolf sanaili. "Kuninkaan! Oletko aivan varma?" "No joo." "Ressiemhcs, hae kunkku tänne, ja sano, että on joku valtiovieras.", koboldi sanoi kaverilleen. "Jawohl, Herr Oberleutnant!", tämä vastasi ja pinkaisi luolaan. Hetken ajan päästä vartija saapui takaisin ja huusi: "HÄNEN MAJESTEETTINSA ON TÄÄLLÄ!" Ritarit eivät malttaneet pysyä piilossa, vaan ryntäsivät esiin huutaen: "Majesteetti! Teidän majesteettinne! Oletteko kunnossa?" Heidän järkytyksensä oli suuri, kun he tajusivat, että kuninkaansa sijasta he tajusivatkin näkevänsä kruunupäisen, rotevan koboldin. "Petosta! Väijytys!", Sir Hollowhead huusi vetäen miekkansa esille ja lähtiessään pakoon. "Ettehän te ole teidän majesteettinne!", Winfield rääkäisi shokeerautuneena. Koboldikuningas murahti: "Kyllä minä olen meidän majesteettimme, enkä tajua, että mitä helvettiä te sekopäät ihmiset sähläätte." Aadolf astahti eteenpäin ja lausahti: "Anteeksi, teidän majesteettinne, me teimme valitettavan erehdyksen, koska oletimme löytävämme erään toisen majesteetin, nimittäin Murzun haltiakuningas Galardienfindelin, joka on kaapattu ja viety vangiksi näille vuorille." "Jassoo, että on oikein kunkku kateissa.", koboldi vastasi, ja jatkoi: "Enpä tiedä siitä kylläkään mitään. Häipykääpä sitten suosiolla kuluttamasta majesteetillista aikaani, te vulgäärit ilmestykset." "Kyllä, teidän majesteettinne", Aadolf sanoi ja poistui takavasemmalle Sir Winfieldin kanssa. "Nyt tarvii vain löytää Hollowhead, niin voimme jatkaa kunkun etsiskelyä."

5.LUKU: Sähläystä mark II

"Voisimme mennä tuonne", Hollowhead sanoi nähdessään luolan suuaukon, jonka vieressä oli kyltti, jossa luki: 'Retkikeittimiä ja varaosia niihin'. "Kyllä, voisimme mennä tuonne", Winfield toisti, kuten kunnon aivottoman ritarin kuuluukin toistaa. "Toden totta, tuonne meneminen voisi auttaa kuninkaan löytymistä." "Se on aivan todellisen varmaa." "Kyllä!" "Menkäämme!" Näin sössötettyään he sitoivat heppansa aukon vieressä olevaan kiinnitysrenkaaseen ja siirtyivät luolan synkeään, halogeenivaloin valaistuun hämäryyteen.
Luola tuntui loputtomalta, mutta lopulta, ehkä noin kymmenen metrin kävelyn jälkeen he saapuivat ovelle, johon oli kiinnitetty pelottava kyltti: 'Retkikeittimiä ja varaosia niihin'. "Mitä me teemme? Murrammeko oven?", Winfield pähkäili. "Koetetaan kahvaa ensin", Aadolf sanoi, ja tempaisi oven auki. Takaa paljastui kammottavin näky, minkä he olivat koskaan nähneet: hyllyriveittäin retkikeittimiä. Useimmat olivat propaanipolttimia, mutta jotkut näyttivät selvästi sinolitrangioilta, ja mukana saattoi olla jopa joitakin akkukäyttöisiä keittimiä. Hollowhead tuijotti näkyä hetken aikaa täysin kauhistuneena, kunnes joutui kääntämään katseensa pois. Winfield valahti kalpeaksi nähdessään huoneen sisällön, ja oksensi nurkkaan hetken päästä. Aadolfkin joutui meinasi joutua paniikkiin, mutta hillitsi hermonsa ja juoksi takaisin ulos niin nopeasti kuin pystyi rääkyen kauhuissaan. Winfield ja Hollowhead kokosivat hetken aikaa rohkeuttaan, kunnes uskaltautuivat kulkemaan oven läpi (kirjaimellisesti, koska lasiovi oli sulkeutunut huomaamatta).
Synkeässä halogeenivalossa kylpevät retkikeittimet painostivat ritareita hiljaisesti ja äänettömästi. Hollowhead painoi katseensa lattiaan ja alkoi toistella itsekseen Hevostelijaratsuritarit RY - lahkon uskontunnustus/voimansaanti/synnintunnustus-kombinaatiorukousta Winfieldin tyytyessä ummistamaan silmänsä (hän tosin joutui avaamaan ne törmättyään yhteen hyllyyn). Winfield sanoi pelokkaalla äänellä: "Mitä me itse asiassa tehdään täällä?" "Etsitään sitä ku-ku-kuningasta, tietenkin", Hollowhead kommentoi ääni väristen. Äkkiä kuitenkin kuului huuto: "Asiakkaita!", ja kammottava demoninen ilmestys ilmaantui sivuhuoneesta, jota ritarit eivät olleet huomanneet ('kammottava' ja 'demoninen' eivät välttämättä kuvaa ovesta hortoillutta sinisiin farkkuihin ja harmaaseen pitkähihaiseen paitaan (jossa oli nimilappu, jossa oli epämääräisiä kummallisia riimuja, joiden perässä luki 'myyjätoimihenkilö') pukeutunutta pikkupirua. "ÄÄÄK! SAINT EXELSIS KLOORIA MUNDI! UJA STRETSI DEMONE! GÅ TILL HELVETE!", Hollowhead alkoi sössöttää vetäisten pyhän symbolinsa (pyhäinjäännös, Heikki Uijarin hevosen hevosenkenkä) povitaskustaan. "EAAAAA!" oli kaikki, mitä Winfield sai sanottua, ennenkuin juoksi ulos kaataen pari hyllyä ja kompuroidessaan sitten trangioihin. "Mikäs nyt tuli?", myyjä uteli, mutta Sir Hollowhead ei lopettanut mölinäänsä. "VADE RETRO SAATANAS! A PRÖSKI HARASOO! Helvetti! Ei näistä manauksista mitään hyötyä ole!", hän sanoi vetäisten miekkansa esille, "Nyt käytetään raakaa voimaa!" Pirulainen säpsähti, heitti ritaria päähän propaanipolttimella, ja pakeni takaisin sivuhuoneeseen. "Pysähdy, sinä epäluomi, eikun epäluoma, ja pysähdy kohtaamaan kohtalosi, joka on pyhitetyn miekkani timantinterävä terä (miekka oli tylsä, eikä sitä oltu pyhitetty)!" Hollowheadin kompuroitua sivuhuoneen ovelle asti kaasupoltinpinojen halki, hän näki kauhistuttavan asian: demooni oli juuri saanut laitettua pikimustan panssarinsa päälleen, ja ryntäsi ritaria kohti miekka, jonka terä vaikutti olevan tehty tulesta, rautahansikoidussa kädessään, möristen epäinhimillisesti: "Ja nyt te vandaalit painutte SYVIMPÄÄN HELVETTIIN! minun rauhallisesta KAUPASTANI! PERKELES!" Hollowhead, jonka sankarillisuudenpuuska oli jo haihtunut, tajusi (ihme kyllä) paeta. Hän syöksyi takaisin, juoksi hurjasti hyllyjen välistä, kohtasi keittimet mielummin kuin helvetillisen olennon. Suljettu särkynyt lasiovikaan ei pystynyt pysäyttämään ritarin pakoa, ja tämä juoksi pysähtymättä koko kymmenen metrin matkan kaupan ovelta ulkoilmaan demoni perässään. Winfield ja Aadolf olivat jo irroittaneet ratsut, joten kolmikko pääsi viime hetkellä karkuun pirulaisen raivoa. Katkaistun haulikon laukaus kajahti demonin yrittäessä vielä pysäyttää sankareita, mutta haulit ropisivat harmittomasti kallioon. "Jos kunkku on tuolla, saa jäädäkin sinne!", Hollowhead selitti läkähtyneenä.

6.LUKU: Meanwhile

'Kuningas' Mazoxin oli sitten vapautettu laeista, kansan äänestettyä niin. "Nyt te vartijat voitte mennä tappamaan ne ritarit, eiks niin?", hän uteli Sharizilta. "Teidän majesteettinne, lait koskevat vieläkin meitä, ja emme saa poistua kuninkaan lähettyviltä." "No voi pierkiele! Soatana! Nyt meni hermot!", Mazoxin kirkaisi ja vetäisi kuninkaallisen lyhyen miekan, 'Lohikäärmeen turman', valtaistuimen vieressä olevasta kuninkaallisesta miekkatelineestä. Sharizin naamalle ilmaantui nyt-olet-kusessa-ilme, ja hän sanoi: "Teidän majesteettinne *kling* (ääni, joka kuuluu, kun liskolaisen juuri huotrasta vetämä miekka pysäyttää 'Lohikäärmeen turman' iskun), kuninkaallisen vartioston tulee *kling* tappaa kaikki, jotka käyvät sen kimppuun." *kling* *klraks* (ääni, joka kuuluu 'Lohikäärmeen turma'-miekan katketessa) "EAAAAARRRGGGgghhhh ögh gröf möh ögöh", vallananastaja sanoi liskolaisen lävistäessä hänen rintakehänsä sahalaidoitetulla miekallaan. "Teidän majesteettinne, olen eliminoinut hyökkääjän. Saanko urholisuusmitalin", vartiostonpäällikkö kysyi Mazoxinilta. "Öröf kröh öggh gurl", tämä vastasi. "Teidän majesteettinne, voisitteko toistaa?" "Ögöh. Arh. Kröf." "Teidän majesteettinne, kuka on vallanperijänne?" "Kuruf. Öääägh." "Etsikää tämä Kuruf, ja tehkää hänestä kuningas. Jos Kurufia ei löydy, minusta tulee varakuningas. Mazoxin taitaa olla kuollut." (vaimeita aploodeja) Shariz pyyhkäisi verisen miekkansa ex-kuninkaan viittaan, ja poistui valtaistuinsalista virnuillen. Siivoojantointa harjoittavat hobittineitokaiset (neitokainen on suhteellinen käsite) (joiden pieni koko salli heidän hiippailla mitä pölyisimpiin paikkoihin) heittivät raadon vallihautaan (jossa oli krokotiilejä) ja pesivät veren lattialta. "Kyllä ne kuninkaalliset aina sotkee joka paikan" "Totta puhut. Edellinen vallananastaja tyytyi sentään oksentelemaan itsensä hengiltä ruokasalissa jouduttuaan myrkytetyksi." "Niinpä niin, ja koska ruokasalissa on muutenkin niin saastaista, kukaan ei kiinnittänyt huomiotaan oksennustahroihin." "Aivan. Nämä veritahrat eivät varmaan lähde koskaan tästä matosta. Mautonta." "Kyllä, juuri niin! Tyylitöntä kuolla valtaistuisalissa!" "Osuitte asian ytimeen." *kaukaista kellon kolinaa* "Kuulitteko! Ruokakello soi! Kuninkaan muistoateria taitaa olla jo valmis! RUOKATAUKO!"

7.LUKU: Lisää sähläystä

Synkiövuori-vuori oli tunnettu äkillisesti nousevista sumuistaan. "Jos sumu nousee Synkiövuori-vuorella, se on voi voi", kuului tosi vanha sananlasku, joka oli suosittu varsinkin onnenkekseissä. Nokkela lukija pystynee arvaamaan, että sumu nousi luonnollisestikin juuri sillä hetkellä, kun lähin tienvarsikuppila oli juuri sopivan pitkän matkan päässä sankarryhmästä. "No voihan samperi. Emme näe enää metriäkään eteemme", Winfield urputti. Hollowhead kommentoi: "Olet oikeassa, emme todellakaan näe metriäkään. Mitä ihmettä voinemme tehdä? Aadolf?" "No, voitaisiin vaikka leiriytyä tien laitaan... missähän helvetissä se tien laita mahtaa olla? Eihän täällä näe metriäkään!", Aadolf lausahti. Äkkiarvaamatta kuului kammottava rääkäisy, ja jotain tömähti vähän matkan päähän porukasta. Verihurme, Teräskavio ja työsuhdehepo pillastuivat, heittivät ratsastajansa selistään ja loikkivat paniikissa lähimpään rotkoon, joita Synkiövuori-vuorella piisasi. Sir Winfield ja Aadolf lähtivät juoksentelemaan ympäriinsä epätoivoisesti tietämättä, mitä tekisivät, kunnes goblini kompastui johonkin epämääräiseen orgaaniseen entiteettiin, joka oli ilmeisesti kuollut ja makasi maassa. "Tulkaapas tänne!", Aadolf huusi. "Missä sinä olet?", muut kyselivät. Samassa sumu kuitenkin haihtui, ja Sir Hollowhead tajusi seisovansa puolen metrin päässä lähimmästä rotkosta. Hän joutui epätoivoiseen paniikkiin ja yritti hiipiä pois reunan läheltä, mutta koska paniikkitilanteessa hiipiminen on tunnetusti hieman hankalaa, hän tipahti vahingossa rotkoon kammottavasti rääkyen. Aadolf tajusi samaan aikaan kompastuneensa jostain epämääräisestä ylempänä olevasta paikasta tipahtaneeseen örkkiin, joka oli liiskautunut vastenmielisesti kivikkoon, ja huomatessaan ystävänsä tipahtaneen, koki tilapäisen surunhetken, ja rupesi jo suunnittelemaan urallakehittymismahdollisuuksiaan, mutta järkyttyi tajutessaan sir Winfieldin hyppäävän Hollowheadin perään. "Helvetin idiootit!", hän ajatteli, ja ryhtyi laskeutumaan läheistä rotkoon vievää portaikkoa alaspäin.
Sir Hollowhead tajusi tipahtavansa alaspäin, läpi pilvien peiton, kohti ilmailun historiaa, tai jotain sinne päin. Hän osui kahteen rinteessä kasvavaan puuhun, kolmeen kalliokielekkeeseen ja epämääräiseen pusikkoon, kunnes päätyi rotkon pohjalla olevaan kuralammikkoon. "Auts", hän lausahti, ja nousi pois rutakosta. Sir Winfield tipahti naamalleen rutakkoon hänen vierelleen, sanoi: "Auh", nousi ylös, ja pyyhki kuran haarniskastaan (kaikkihan toki tietävät, että ritarit käyttävät levyhaarniskoja, jotka suojaavat pudotukselta). Aadolf, joka juuri saapuikin rotkon pohjalle rappuja pitkin, kysyi: "Missä hevoset ovat?" Sankarit tähyilivät ympäriinsä hetken aikaa, kunnes huomasivat, että hummat olivat tipahtaneet läheiseen teräväoksaiseen puuhun ja seivästyneet traagillisesti. "Vastenmielistä! Metwurstit jäivät puuhun roikkumaan", Winfield harmitteli. "Nahatkin ovat täynnä reikä ja repeämiä, eikä suoliakaan voi käyttää mihinkään!", Hollowhead päivitteli. "Kustantaako valtio uuden työsuhdehevosen vanhan tilalle", Aadolf pohdiskeli.
Noustuaan pois rotkosta henkilöt joutuivat vaikean ropleeman eteen: kulkeako eteenpäin, vai palatako takaisinpäin. Sir Hollowhead aloitti: "Koska olen Hurdastanian paroni, sanon, että jatkamme eteenpäin." "Minäpäs taas olen Fengolian paroni, ja sanon, että kuljemme eteenpäin." "Kyseenalaistatko auktoriteettini?" "Kyllä, koska olen saman arvoinen kuin te!" "Oletko varmasti aito paroni? En ole koskaan kuullutkaan Fengoliasta!" "Enkä minä ole käynyt siellä enkä tiedä missä se on, mutta olen sen paroni silti. Missäs Hurdastania sitten on?" "Olettaisin, että se on pääkaupungin eteläpuolella, Savuisen Saappaan majatalon takapihalla. En minäkään ole koskaan käynyt siellä." Aadolf, joka oli kuunnellut toisten höpinöitä vierestä, keskeytti kysymyksellä: "Oletteko te molemmat siis joidenkin pilipali-postimerkinkokoisten rupuparonikuntien, vai mitä ne nyt ovatkaan, hallitsijoita?" "Kyllä!", ritarit vastasivat yhteen ääneen. "Koska itse omistan 7.62*39 kilometrin kokoisen kalliosaaren Pohjoisella Jääkarikkohirviömerellä, sanon, että kuljemme eteenpäin." Ritarit tuijottivat Aadolfia ihmeissään, ja Hollowhead kysyi: "Miten on mahdollista, että omistat noin suuren maa-alueen?" "Tein kuninkaalle kerran palveluksen, ja sain palkkioksi em. saaren, jolla en ole tosin koskaan käynytkään, ja tuskin kovin moni muukaan, koska meressä, jossa se sijaitsee, asustelee kuulemma parisataametrisiä kammottavia jättiläismäisiä merikäärmeitä ja muitakin örmöttejä, mutta ne ovat luultavimmin pelkkää huhupuhetta." "Ehdottamasi suunta oli kerrassaan loistava, aito Poke- eikun siis Salomonin tuomio, periaatteella 'riita puoliksi ja päät irti'! Olette suorastaan korvaamaton avustaja, Sir Aadolf!", Sir Winfield lausahti ylistävästi. "En minä ole mikään Sir, senkin pikkuidiootti, enkä tahdokaan olla, koska aateliset on ihan perseestä.", Aadolf sanoi.

8.LUKU: Bandidos banderoles

Maantierosvo Juan Carlos Banderoles ja hänen ystävänsä Ferdinandez Rodrigez katselivat lähestyviä matkalaisia pusikon kätköstä: kolme jalankulkijaa, joista kaksi oli selvästikin ritareita tai vastaavia. "Tyrmää sinä tuo goblini, niin minä hakkaan nuo kaksi haarniskapelleä", Juan kuiskasi. Rosvot odottelivat kärsivällisesti, kunnes potentiaaliset uhrit saapuivat pusikon vierelle, ja loikkasivat sitten heidän kimppuunsa.
Aadolf tajusi ensimmäisenä mitä tapahtui, veti florettinsa esille ja rääkäisi: "HYÖKKÄYS!". Hollowhead ei ehtinyt tehdä juuri mitään ennen kuin Juanin lyijyputki iski hänet tajuttomaksi. Winfield kiskaisi myös miekkansa esille ja valmistautui taistelemaan vaikka kuolemaan asti (siis Aadolfin kuolemaan), jos tarvetta olisi. Ferdinandez, joka ei siis onnistunut yllättämään Aadolfia, joutui puolustuskannalle goblinin viuhtoessa ympäriinsä pilipalimiekallaan. Sir Winfield sen sijaan sai yhden, toisen ja kolmannenkin iskun Juanin putkenpätkästä päähänsä, kunnes kaatui maahan ritaritoverinsa viereen. Aadolf tajusi jääneensä yksin kahta vastaan, ja joutui turvautumaan ovelimpaan liikkeeseen, mitä tunsi: äkilliseen pakenemiseen.
Juan ja Ferdinandez pettyivät pahan kerran, koska ritareilla ei ollut mitään ryöstämisen arvoista. "Varmaan jotain askeetikkoja molemmat", Banderoles arveli. Hän jatkoi: "Yritetään löytää se karkuun päässyt pikkupas" *tonk* (ääni, joka kuuluu kiven osumisesta päähän), ja tuupertui maahan. Ferdinandez käännähti ympäri ja yritti löytää hyökkääjän, mutta mokasi havainnointiheittonsa eikä pystynyt havaitsemaan Aadolfia, joka onnistui kolkkaamaan hänetkin. "Olihan siitä kivenheittotaidostakin vihdoin jotain hyötyä", Aadolf ajatteli.
Juan ja Ferdinandez heräsivät varsin ikävään tilanteeseen: heidät oli sidottu, suukapuloitu, ja heidän aseensa oli takavarikoitu. Lisäksi ritarit näyttivät varsin vihamielisiltä. "Kuka teidät lähetti meidän kimppuumme?", Hollowhead kysyi. "Jos ette vastaa, heitämme teidät jyrkänteeltä alas!", Winfield uhkaili. "Kyllä, heitämme teidät jyrkänteeltä!" Koska kumpikaan rosvo ei vastannut, Aadolf ehdotti suukapuloiden poistoa, jonka jälkeen Juan aloitti sössötyksen: "Me ollaan ihan yksityisyrittäjiä vaan, senjoor! Ei me muuta kuin aiottiin varastaa teidän omaisuus ja jättää sitten lojumaan!" "Da da, mje olla vain viaton rosvokaksikko! Meillä molemmilla perhe ja monta nälkäistä suuta ruokittavana, tje olla kiljtei ja jättä meidät rauha, me mennä!", Ferdinandez selitti opetellulla feikkikorostuksellaan. "Mitäs tehdään noille?", Winfield ihmetteli. "Eihän me nyt millään voida tappaa perheellisiä miehiä!" "Kyllähän voidaan, sodissakaan ei koskaan mietitä, keitä tapetaan!" "Kyllä, sodissa ei koskaan mietitä, mutta tämä ei ole sotaa!" "Oletko varma?" "Olen!" "Miten voit olla täysin varma?" "En ole varma." "Olen samaa mieltä." "Mistä?" "Mitä mistä?" "Mitä mitä mistä?" "En nyt ymmärrä johtopäätöstäsi." "En ole varma, ymmärränkö, mitä et ymmärrä." "Ymmärrän, että et ymmärrä, mitä ymmärrän." "Ymmärrätkö mitä ymmärrän?" "En ymmärrä." "Etkö ymmärrä mitä en ymmärrän?" "Ymmärrä en mitään en." "TURVAT KIINNI, IDIOOTIT!", Aadolf karjaisi kuunneltuaan ritarien filosofointia tarpeeksi kauan. "Ettekö te saatanan pikkuidiootit pelleritarit ymmärrä pitää turpianne kiinni tuollaisista asioista?" "En ymmärrä, mitä tarkoitat, Aadolf", Hollowhead sanoi. "AAAAAAARH! JOS JOKU SANOO 'YMMÄRRÄN' VIELÄ KERRAN, HEITÄN HÄNET ALAS JYRKÄNTEELTÄ!" Ferdinandez, joka lojui vieläkin sidottuna maassa, huokaisi, ja sanoi: "Minä en kyllä ymmärrä mitään teidän sekoilustanne." Aadolfilla naksahti oikein pahan kerran, ja hän tempaisi Rodrigezin ylös ja heitti hänet yli kymmenen metrin päässä olevaan rotkoon. Rosvon rääkynä kuului hetken aikaa, kunnes se päättyi äkillisesti kuin seinään (tarkalleen ottaen se päättyi rotkossa kulkevan tien pintaan). "Älkää tehkö noin minulle! Älkääälkääälkää! Ei!", Banderoles sönkötti. "Emmehän me nyt niin tekisikään", Hollowhead rauhoitteli. "Tehän teitte niin jo! Tapoitte ystäväni! Ettekö te ymmärrä mitä teitte?" Kahden sekunninkymmenyksen jälkeen myös Juan lensi rotkoon silmittömästi raivostuneen Aadolfin heittämänä. "KUKAAN - EI - ENÄÄ - SANO - SITÄ - SANAA!", hän rääkyi, ja kaatui lopuksi pyörtyneenä maahan. "Aadolf on hieman ylirasittunut, vai mitä?", Winfield sanoi. "Kyllä, hän on selvästi ylirasittunut."

9.LUKU: Pikaruokaa

Kellon lähestyessä puoli viittä ilta alkoi hämärtyä uhkaavasti. "Jos pimeys koittaa Synkiövuori-vuorella, se on voi voi", kuului toinen tosi vanha sananlasku, joka oli myös suosittu onnenkekseissä. "Meidän pitäisi tehdä jotain", Winfield lausahti. "Kyllä, meidän todellakin pitäisi tehdä jotain", Hollowhead toisti kaikuna. "Meidän pitäisi varmaan löytää kuningas." "Kyllä, meidän pitäisi." (Sivuhuom: sanomalla 'pitäisi tehdä jotain' pärjää maailmassa todella hyvin, kunhan vain muistaa olla tekemättä mitään.) Aadolf, jota koko homma alkoi jo kyrsiä todella pahasti, ehdotti: "Mennään MuckDonaldsiin. Sellainen on tuolla kulman takana." Ja he menivät.
Ulkona oli jo lähes sysipimeää sankareiden vihdoin päästessä pikaruokalaan. Myyjä, 17-vuotias alipalkattu finninaamainen haltia, sanoi ulkoaopetellun tervehdyksensä väkinäisesti hymyillen: "Tervetuloa Iloisen Palvelun MuckDonalds-PerheRavintolaan! Mitä teille saisi olla?" Aadolf, pikaruokaloiden vakioasiakas, osasi heti käyttäytyä luontevasti: "Yksi Big Muck, Chocolate MilkShake ja Isot Ranskalaiset." Winfield ja Hollowhead, jotka eivät osanneet olla niin luontevia, alkoivat selostaa yhteen ääneen: "Tuollainen hampurilainen " "jossa on juustoa" "pihvi" "salaattia" "kastiketta" "ei pikkelsiä" "kylläpäs!" "no ota sinä sitä" "ja tuollaisia perunasuikaleita" "ja kako-kolaa." "Siis kaksi cheeseburgeria, kahdet ranskalaiset ja keskikokoinen kolajuoma, sekä yksi Big Muck, suklaapirtelö ja isot ranskikset?" "Jep", Aadolf sanoi. Haltia kaiveli nopesti tiskin takana olevalta grilliltä epämääräisisiä klönttejä, laittoi ne pahvilaatikoihin, täytti nopeasti kaksi 0.3 litran pahvimukia, laittoi ne tarjottimille, laittoi laatikot tarjottimille, täytti yhden törpön suklaapirtelöllä automaatista, laittoi törpön yhdelle tarjottimelle, täytti kolme pahvihökötystä ranskiksilla (yhteen hieman enemmän kuin toisiin), laittoi ne tarjottimille, nosti tarjottimet tiskille ja sanoi keinotekoinen hymy huulillaan: "Kaksi cheeseburgeria, kahdet ranskalaiset ja keskikokoinen kolajuoma, sekä yksi Big Muck, suklaapirtelö ja isot ranskalaiset tekee yhteensä 72 talaria." Ritarit vilkaisivat toisiinsa, sanoivat duettona: "Meillä ei ole rahaa mukana", ja kääntyivät Aadolfin puoleen, joka joutui maksamaan koko summan (tosin maantierosvoilta sosialisoimillaan rahoilla).
Aadolf puraisi ison palan hampurilaisestaan, nauttien rotanlihaisesta pihvistä, eltaantuneesta majoneesista, voikukanlehdistä, lismaisesta juustosta ja sahajauhovehnästä tehdystä sämpylästä. Suklaapirtelössä oli käytetty tuoreinta maitoa, mitä BrozNoviasta (joka sijaitsi useiden satojen kilometrien päässä) sai, ja ranskalaisten perunoiden E-koodattu maku oli aivan taivaallinen. Winfield ja Hollowhead eivät sen sijaan pystyneet nauttimaan roskaruuistaan, koska eivät ennen olleet syöneet roskia. "Tämä ruoka on silkkaa roskaa", Hollowhead sanoi kesken kaiken. "Kyllä, tämä on todellakin roskaa", Winfield myönteli. "Aivan! Senhän takia se onkin niin herkullista!", Aadolf huudahti majoneesi valuen suupielistään. Myyjän keinohymyyn ilmaantui hieman murhanhimoa, mutta hän pystyi peittämään sen. "Kuulkaapas nyt, Aadolf, tämä ruogghhkkäähhhh" *Winfield kaatuu lattialle naamalleen*. "Lance! Mikä sinulle nyt tuli?", Hollowhead uteli. "Ruoka...oli...myrky...tetty....ä......kosta...kaa......kuolemani!", vastaus kuului. "Voi minun jumalani! Ne tappoivat Winfieldin!", Aadolf huudahti, vetäisten florettinsa esille ja loikatessaan haltian kimppuun. "Te äpärät!", Hollowhead lisäsi, havaiten, että kommentti kuulostaisi paremmalta englanninkielisenä. Myyjä onnistui väistämään Aadolfin raivoisan hyökkäyksen, ja toimi sääntö #7:n mukaisesti "Ryöstön tai päällekarkauksen uhatessa vedä konepistooli esiin pöydän alta, huuda: "Poistukaa tai avaan tulen", ja avaa tuli, jos tilanne ei rauhoitu." Aadolf tajusikin äkisti tuijottavansa haltian kädessä olevan Ingram MAC-10:n piippuun ja kuuli huudon: "PAINUKAA HELVETTIIN!" Hän heittäytyi maihin silmänräpäystä ennen kuin haltia vetäisi liipaisimesta ja tyhjensi aseen 30 panoksen lippaan noin puolessatoista sekunnissa. Hollowhead kaatui lattialle kammottavalla räminällä (johtui haarniskasta). Aadolf luuli hänenkin kuolleen, nousi lattialta ja iski pistomiekkansa myyjän silmästä sisään. Haltia kuoli välittömästi ja lysähti maahan valittamatta. Goblini päätti konfiskoida kuolleiden tovereittensa varusteet, mutta yllättyi suuresti huomatessaan Hollowheadin yhä hengittävän. Vielä suurempi yllätys oli huomata Winfieldinkin olevan yhä elävien kirjoissa.

10.LUKU: Pimeää hommaa

Winfieldin toivuttua ruokamyrkytyksestään ja Hollowheadin tultua taas tolkkuihinsa sankarit poistuivat valoisasta MuckDonaldsista pimeään yöhön (aadolf oli tosin tyhjentänyt kassan ja saanut maantierosvoilta viemänsä rahat takaisin sekä hieman ylimääräistä). Hollowhead lausahti pessimistisesti: "Emme ole edenneet jalossa questissämme vielä paljon mitään." "Kyllä, emme ole. Emme edes vielä tiedä kuninkaamme sijoituspaikkaa näillä vuorilla.", Winfield sanoi synkästi. "Olen samaa mieltä." Aadolf kaiveli hetken taskujaan, löysi turisti-informaatiokartan, alkoi tutkiskella sitä suurella mielenkiinnolla ja sanoi sitten: "Kuulkaapas, mahtaisiko kuningas olla lohikäärmeen luolassa? Se olisi sopivan klisheinen paikka." "Saatat olla oikeassa! Mennään sinne!", ritarit huudahtivat yhteen ääneen. "Asiassa on vain yksi ongelma: on yö, emmekä näe metriäkään eteemme.", Aadolf kommentoi. "Miten sitten näit lukea karttaa?", Hollowhead ihmetteli. "Enpä tiedä! Se on näitä tyypillisiä epäloogisuuksia. Tekin kuljeskelette koko ajan levyhaarniskat päällä, ettekä valita kuumuudesta tai väsähdä", Aadolf vastasi. "Hmm. Taidat olla oikeassa! Emme ole syöneet tänään oikeastaan mitään ennen hampurilaisia." "Emmekä ole joutuneet käymään vessassa!" "Samperi! Lisäksi tuolla Aadolfilla on floretti, jota ei ole edes keksitty vielä!" "Eikä sovi unohtaa konepistoolia, haulikkoa, retkikeittimiä, loisteputkia jne..." "Itse asiassa ne kannattaa unohtaa! Ei välitetä epäloogisuuksista vaan jatketaan!" "Kyllä, jatketaan!" "Joo. Takaisin originaaliin ropleemaan: on niin pimeää, ettemme näe kulkea lohikäärmeen luolalle." "Leiriydytään!" "Ei ole sopivaa leiripaikkaa." "Miten niin ei?" "Kun ei vaan ole. Meidän täytyy lähteä hortoilemaan vuoripoluille keskellä yötä." "Yövytään tuolla perheravintolassa!" "Ei se sovi! Meidän täytyy kiipeillä pimeydessä, koska siitä saa parempia kauhuefektejä! Ajatelkaa nyt: sankarit joutuvat taistelemaan siivekkäitä pimeyden demooneja vastaan öisellä vuorenhuipulla jäätävän viiman ujeltaessa ja ukkosen jyristessä! Spektaakkelimaista!" "Oletko aivan varma?" "No kyllä! Lähdetään kiipeämään tuota seinämää! Hollowhead ensin!"
Kolmikko kiipesi ylös jyrkkää seinämää. Välillä kamerakulma näytti matkan edistymistä alaviistosta, välillä ylhäältä, ja välillä otettiin lähikuvia putoavista pikkukivistä. Kertaalleen Winfieldin ote lipesi, ja hän alkoi pudota, mutta Aadolf sai viime hetkellä kiinni hänen kädestään ja pysäytti pudotuksen. "Se oli lähellä!", Winfield sanoi. Lopulta, kolmikon saavuttua tasaiselle, aukealle vuorenhuipulle, jäätävä viima alkoi ujeltaa ja ukkonen jyristä. Jostain kuului epäinhimmillinen rääkäisy, ja ne siivekkäät paholaisetkin ilmaantuivat paikalle. Sankarit vetivät miekkansa ja hakkasivat demoonit hurjassa erikoisefektitaistelussa, jonka jälkeen näytettiin Hollowheadia, joka pyyhkäisi veren miekastaan kuolleen vihollisensa viittaan, ja sanoi: "Meidän ei sovi hukata aikaa. Braznox tietää, missä olemme. On todennäköistä, että kimppuumme hyökätään vielä uudestaan." "Kuka on Braznox?", Aadolf kysyi. "Mistä minä tiedän! Pakkohan minun oli tuohon joku nimi keksiä! Repliikki vaati sitä!"

11.LUKU: Fiasko

Winfieldin, Hollowheadin ja Aadolfin jatkuvan urputuksen takia ryhmä päätti kuitenkin leiriytyä läheiseen luolaan yöksi (kukaan ei ollut varma, kuka oli vastustanut leiriytymistä). Aamulla urhoolliset sankarit lähtivät taas matkaan, ja pääsivät lohikäärmeen luolan luokse ongelmitta. Luolan suuaukon edessä oli muutakin porukkaa: valkovaatteinen viaton neitsyt (ihminen), joka kantoi kylttiä, jossa luki "viaton neitsyt", sekä urhea ritari (myös ihminen), jolla oli rintamerkki, jossa luki "lohikäärmeensurmaaja". "Voi, pelasta minut lohikäärmeeltä!", neitsyt sanoi teatraalisella äänellä. "Kyllä, sen teen, ja surmaan kauhian pedon, joka pitää koko valtakuntaa kauhun & pelon alla ja otteessaan, sekä ja niin edelleen.", lohikäärmeensurmaaja sanoi. "Oh, ota tämä lohikäärmeen suomuista tehty kilpi, joka suojaa sinua lieskoilta!", neitsyt sanoi ojentaen suomuista kyhättyä kilpeä lohikäärmeensurmaajalle. "Olen syvästi kiitollisna aina ja ijänkaiken teille", surmari sanoi, ja astui luolan sisälle. Hollowhead kysyi neitsyeltä: "Mitäs täällä tapahtuu, armon lady?" "No, urhoollinen lohikäärmeensurmaaja yrittää pelastaa minut joutumasta uhratuksi louhikiärmekselle." "Uhratuksi? Kauheata!", Winfield huudahti selvästi järkyttyneenä. "Niinpä. Onneksi noita ritareita tulee sellaista tahtia, että minun ei ole vielä tarvinut uhrautua." "Öööh... Mitä tarkoitatte?" "No, kukaan ei ole ainakaan vielä tullut takaisin." Samalla hetkellä luolasta kuului inhimmillinen rääkäisy, joka loppui äkillisesti. "Kuten kuuluu. No, menettekö te sitten seuraavaksi?", neitsyt kysyi silmäillen päähenkilökolmikkoa. "EI!", Aadolf parkaisi, mutta Hollowhead lausui jo juhlallisesti: "Meidän tulee pelastaa tämä viaton neitsyt kuolemaakin pahemmalta kohtalolta! Menkäämme!" "Kyllä, menkäämme! Tule, Aadolf!", Winfield huudahti. "Menkää te vaan, senkin aivokuolleet pikkuidiootit! Minä en kylläkään lähde mihinkään!", Aadolf vastasi.
Hollowhead yritti olla näkemättä hiiltynyttä luurankoa, jonka ylitse astui. Winfield sen sijaan yritti pitää katseensa erossa osittain sulaneesta rengaspanssarista. "Ehkäpä tämä ei ollut täysin viisasta", Hollowhead sanoi heikolla äänellä. "Hiljaa! Lohikäärme kuulee meidät!", Winfield kivahti. "Turpa kiinni!", Hollowhead rääkäisi. Ritarit hiipivät (tosin heidän haarniskansa pitivät kammottavaa kitinää ja kilinää) syvemmälle luolaan, kunnes äkisti joutuivat ongelmapaikkaan: heidän eteensä tuli nelikulmainen huone josta lähti käytäviä kaikkiin pääilmansuuntiin (he tulivat etelästä). Huoneen keskellä oli jousiampujaa esittävä patsas. "Tämä tuo mieleeni jotain... samperi. En muista.", Winfield sanoi. "Kieltämättä jotain tuttua tässä paikassa on.", Hollowhead myönsi. "TEIDÄN EI TARVITSE POHTIA TUOLLAISIA TURHANPÄIVÄISIÄ ASIOITA ENEMPÄÄ.", huoneeseen huomaamatta lännestä hiipinyt vihreä lohikäärme sanoi. "Ääk", Hollowhead lausahti. Winfield sen sijaan muisti, että lohikäärmeitä täytyy imarrella, ja aloitti: "Teidän mahtavuutenne, me, vaivaiset ritarit, tulimme tänne asti ihailemaan" "TURPA KIINNI! TÄMÄ EI OLE MIKÄÄN EDESMENNEEN TSR-KORPORAATION TUOTE, JOTEN PASKANJAUHANTA EI AUTA TEITÄ YHTÄÄN." "Hupsista. Pakoon!", Winfield huusi, ja ryntäsi karkuun. Hollowhead ei kuitenkaan paennut, vaan kysyi: "Mahtaako kuningas Galardienfindel, kuningatar Fendalanarana tai prinssi Gefilandor olla täällä?" "EI MAHDA" "No, sitten minäkin pakenen!", ritari sanoi ja ryntäsi karkuun. Lohikäärmeen syöksemät lieskat korvensivat Hollowheadin selkäpanssaria, mutta hän pääsi kuitenkin elossa ulos luolasta. Winfield kysyi: "Surmasitko lohikäärmeen?" "En, mutta sain selville, että kuningas ei ole luolassa.", Hollowhead sanoi. "Puhutteko te kenties Murzun kuningas Galardienfindelistä?", neitsyt kysyi. "Jep. Sitä me täällä etsitään.", Aadolf lausahti. "No, sehän on vankina Mustassa Tornissa.", neitsyt sanoi. "Menkäämme tornille!", Hollowhead huusi. "Kyllä, menkäämme! Kiitämme teitä tiedoista, jalo neito!", Winfield lausui. Kolmikon lähtiessä matkaan seuraava urhoollinen lohikäärmeensurmaaja saapui paikalle. "Voi, pelasta minut lohikäärmeeltä!", neitsyt sanoi teatraalisella äänellä taas kerran.

12.LUKU: Toveri Torni

Musta torni oli torni, joka sattui olemaan mustasta kivestä rakennettu. Sen sai vuokrata käyttöönsä epämääräisiksi ajanjaksoiksi naurettavaan pilkkahintaan, vain talari/päivä. Tornin omistaja, örkki, jota kutsuttiin toveri Torniksi, asui tornin alakerrassa sijaitsevassa toimistossa. Saavuttuaan tornin luokse sankarit päättivät suunnitella loistavan torninvaltaustaktiikan: "Voisin kiivetä yläkertaan seinää pitkin, vapauttaa vangit ja pelastaa vaikka koko maailman siinä sivussa", Winfield ehdotti. "Huono idea, joutuisit taistelemaan paluumatkalla.", Aadolf sanoi. "No, entä jos me mentäisiin tornin sisälle ovesta ja tapettaisi kaikki vastaantulijat?" "Ei, ei. Kuninkaallinen perhe kuolisi myös." "Helikopteri?" "Ei hyvä." "Lohikäärme?" "Mitä hyötyä siitä olisi?" "No... laitetaan ikkunan alle trampoliini, ja pyydetään kuninkaallisia hyppäämään ikkunasta!" "Ei tosiaan! Luuletko, että ne hyppää?" "Mikäs niitä nyt estäisi?" "Jospa ne ovat vaikka kahlittu seinään, dorka!" "Sanoitko minua dorkaksi, vaikka et ole edes aatelinen?" "Kyllä!" "Kunnianloukkaus! Haastan teidät kaksin.... unohda koko juttu." "Hyvä." "Hmm. Grappling hookki ikkunasta?" "Ei! Sehän saattaisi osua johonkuhun kuninkaalliseen ja vaikka tappaa hänet!" "Ääh. Mennään vaan ovesta ja tapetaan vartijat." "Ei se välttämättä onnistu." "Pirhana. Onko sinulla itselläsi mitään toimintasuunnitelmaa, Aadolf?" "No, mehän voisimme kokeilla vartijoiden lahjomista!" "Loistava idea, Aadolf! Menkäämme ja lahjokaamme!" "Kyllä, menkäämme!"
Toveri Torni katseli kummallista kolmikkoa, joka ryntäsi sisälle ovesta. "Torni on vuokrattu Sir Mazoxinin käyttöön heinäkuun loppuun saakka.", hän sanoi. "Me olemme tulleet vapauttamaan kuninkaallisen perheen kidutuksesta ja julmuudesta!", yksi ritareista sanoi. "Kyllä, olemme!", toinen vahvisti. Toveri kaiveli taistelukirveensä esille pöydän alta ja valmistautui pistämään turpiin ylimielisille tunkeilijoille, mutta ritareiden seurassa oleva goblini sanoi: "Mehän tietenkin olemme valmiit vuokraamaan tornin omaan käyttöömme välittömästi. Voimme maksaa tuplasti kruununanastajaäpärään verrattuna." "No, maksakaa 80 talaria, niin saatte tornin käyttöönne. Heinäkuun loppuun siis." Aadolf kaiveli taskustaan 80 talaria, ja heitti ne örkille. "Selvä, mennään ylös ja vapautetaan hallitsijaperhe."
Kuningas, kuningatar ja prinssi olivat surkeassa, pienessä ja kylmässä kopperossa (joka oli noin 50 neliömetrin kokoinen, sisälsi kaksi takkaa, paljon yleellisiä huonekaluja, ruokakomeron, polttopuita, minigolfradan, kaksi WCtä ja juoksevan veden), ja kuullessaan lukon aukeavan Fendalanarana lausui surkealla äänellä: "Nyt he tulevat ja lisäävät kärsimystämme entisestään." Gefilandor pillahti itkuun sanat kuullessaan ja ryhtyi uikuttamaan: "Eikä! Ei ne saa!" Galadrienfindel kuitenkin päätti pysyä lujana ja kohdata koettelemukset pystypäin. Suuri oli heidän yllätyksensä ritarien rynnätessä sisälle, esitellessä itsensä ja sanoessa: "Teidän majesteettinne, tulimme vapauttamaan teidät ja teidän perheenne vankeudesta ja syrjäyttämään vallananastajaäpärän, Mazoxinin!" Fendalanarana sanoi heti, tajuttuaan tulijoiden olevan ystävällisiä: "Kyllä oli aikakin! Me olemme saaneet mädäntyä tässä viheliäisessä loukossa käsittämättömän pitkän ajan, ettekä te veltot ihmisenketaleet ole saaneet mitään kunnollista tulosta aikaan! Hävetkää!" Galardienfindel oli kuitenkin ymmärtäväisempi, ja tyytyi sanomaan: "Olisitte voineet kyllä toimia ripeämmenkin. Velttoilijat." "Kyllä, teidän majesteettinne. Häpeämme, teidän majesteettinne.", Hollowhead sanoi, painaen päänsä lattiaan. "Olkaa armollinen meidän huonoudellemme, teidän korkeutenne", Winfield mateli. Aadolfin huomatessaan kuningas kuitenkin ilahtui silminnähden, ja huudahti: "Aadolf! Terve! Hieno homma, että hommasit meidät vapaaksi! Saat toisenkin saaren, tällä kertaa 5.56*45-kilometrisen, jos haluat!"

13.LUKU: Takaisin takaisin

Paluumatka Murzun pääkaupunkiin sujui mukavasti, koska kuningas pystyi vaikutusvallallaan hankkimaan vaunukyydin koko porukalle. Kuningatar tosin valitti koko matkan ajan ritareiden vastenmielisyydestä, mutta se ei tunnelmaa pahemmin haitannut. He saapuivat kaupungin muurien luo noin kello kolme, mutta porteilla kuitenkin kaupunginvartijakääpiö pysäytti vaunut ja sanoi: "Kaupunkiin on pääsy kielletty Kurufsodan takia." "Kurufsodan?", kuningas kysyi huolestunut ilme kasvoillaan. "Kyllä! Kurufit ovat valloillaan kaup... Teidän majesteettinne! Olette tullut takaisin! En aluksi tunnistanut teitä! Antakaa anteeksi erehdykseni!", kääpiö sönkötti syvään kumarrellen. "Ylös siitä, hyypiö, ja kerro niistä kurufeista!" "No, teidän majesteettinne, kun ex-kuningas Mazoxinin kuoleman jälkeen..." "Mazoxin on kuollut?" "Kyllä, teidän majesteettinne. Kaartinpäällikkö tappoi hänet." "Jatkakaa." "Kyllä, teidän majesteettinne. Teidän majesteettinne, Mazoxin julisti Kurufin kruununperijäksi, ja puolet kaupunkilaisista on nyt Kurufeja." "Miten se on mahdollista?", Winfield kysyi. "Lain mukaan nimeä saa vaihtaa milloin haluaa, typerä ihminen.", Fendalanarana sanoi. "No joka tapauksessa Kurufit sotivat keskenään ja tappavat toisiaan, teidän majesteettinne. Kaartinpäällikkö on julistanut sotatilan alkaneeksi, ja liskolaiset riehuvat ympäri kaupunkia ja lahtaavat Kurufeja, minkä kerkeävät. Kurufien määrä kuitenkin kasvaa koko ajan, teidän majesteettinne." "Hmm. Te muut, jääkää tänne.", kuningas sanoi viitaten muihin vaunussa olijoihin, "Vartija, hae kaartinpäällikkö ja muutama kaartilainen."
Shariz pyyhki verta miekastaan samalla kun kuunteli Mazshazin selostusta: "Kapteeni, tilanne on riisstäytynyt kässisstä! Kurufeja on valtaisstuinssalin ulkopuolella kymmenittäin, eikä heidän määränsä tunnu vähenevän, vaikka he tappavat toissiaan usskomatonta vauhtia! Meidän täytyy vetäytyä!" Shariz, joka oli saanut pari lievää viiltohaavaa, viittasi parille toverilleen, ja sanoi: "Mennään tappamaan ne kaikki.", kun haavoittunut kääpiö ryntäsi ovesta verinen kirves kädessään. "Kuruf?", lähimmät liskolaiset kysyivät, mutta kääpiö huudahti: "En ole, vaan Tuomas Tuoppi kaupunginvartiostosta!" "Mitä asiaa?", Shariz kysyi. "Kuningas on porteilla!" "Kurufko?" "Ei, vaan Galadein..dien..rien..dindel...mikälieneekään!" "Todellako? Menkäämme sinne välittömästi!" Tämän sanottuaan huoneessa olleet kaartilaiset (yhteensä 17 kappaletta) lähtivät Sharizin perässä kohti portteja, ja useita Kurufeja tapettuaan kaartilaiset onnistuivat pääsemään kaupungin halki perille asti. Nähdessään kuninkaansa liskolaiset kumarsivat syvään ja huusivat yhteen ääneen: "KAARTI KÄSKYVALMIUDESSA, TEIDÄN MAJESTEETTINNE!" Kunigas sanoi: "Saattakaa minut turvallisesti valtaistuinsaliin! Saatte valtuudet tappaa jokaisen Kuruf-nimisen henkilön!" "KYLLÄ, TEIDÄN MAJESTEETTINNE!"
Sir Winfield, Sir Hollowhead ja Aadolf jäivät seisoskelemaan kuningattaren ja prinssin luokse kaupungin muurien ulkopuolelle. "No, taisimme pelastaa valtakunnan", Hollowhead sanoi. "Niinpä, taisimme.", Winfield vahvisti. "Te kaksi ette tehneet mitään! Mieheni, Aadolf ja Shariz ovat todelliset sankarit!", Fendalanarana kivahti. "Kyllä, teidän korkeutenne.", ritarit sanoivat nöyrästi. "Älkää olko noin rankka ritareita kohtaan, teidän korkeutenne. He tekivät hyvää työtä", Aadolf sanoi. "Oliko heistä muka jotain hyötyä?" "No, kyllähän he auttoivat minua suunnattomasti." "Jassoo, asianlaidan ollessa noin taidan lahjoittaa heille sitten jotkut kätevät maa-alueet vaivanpalkaksi. Sir Hollowhead, mieheni sallimuksella lahjoitan teille neliömetrin kaupungin kaatopaikalta. Sir Winfield, saatte kuninkaanlinnasta kellarikomeron." "Kiitämme, teidän korkeutenne!", ritarit huudahtivat kiitollisina. "Aadolf, saatte 5.56*45 kilometrin kokoisen saaren Pohjoisella Jääkarikkohirviömerellä." "No kiitos vaan, vaikka en sillä kyllä mitään tee.", Aadolf sanoi. "Lisäksi tarjoan teille, Aadolf, aatelisarvoa: eikö Sir Aadolf, Nurinan Paroni, kuulostakin hienolta?" "No ei helvetissä. Aatelisarvot on ihan perseestä." "No, jos sitä mieltä olet, niin eipä sitten mitään."
Tällä välin Sharizin kaarti eteni katuja pitkin, ja hakkasi, silppusi, teurasti, lahtasi ja raatoonnutti kaikki vastaantulevat Kurufit. Liskolaisten sahalaitaiset miekat sekä vastenmielisillä piikeillä varustetut nuijat repivät kammottavia ammottavia haavoja hyökkääjiin, loukkaantuneita ei säästetty eikä vankeja otettu. Kurufien veri virtasi valtoimenaan katukiveyksellä kuninkaan ja kaartin edetessä palatsia kohti. Sisäänkäyntiä vartioi pari Kurufia, jotka tappelivat keskenään. Mazshaz iski toisen pään irti ja Shariz viilsi toiselta vatsan auki. Alakerran käytävillä edetessään kaartilaiset kohtasivat paljon vastarintaa, mutta ylivoimaiset Kurufit eivät mahtaneet mitään koulutetuille tappokoneille (joka taas saattoi johtua siitä, että Kurufit yrittivät tosiaankin tappaa toisensa). Valtaistuinsalissa oli kasoittain kuolleita ja runsaasti eläviä paskiaisia, mutta liskolaiset raivasivat tiensä valtaistuimelle raa'alla voimalla, ja lopuksi kuningas Galardienfindel pystyi istumaan valtaistuimelle. Hän huusi: "OLEN NYT PALANNUT VALTAAN, JA SOTATILALAIN TURVIN MÄÄRÄÄN, ETTÄ KAIKKI KURUF-NIMISET TUOMITAAN KUOLEMAAN HUOMISAAMUNA KELLO 8. KURUF EI OLE ENÄÄ KRUUNUNPERILLINEN!" Huoneen reunoilla käyty taistelu lakkasi kokonaan, ja ex-Kurufit yrittivät selitellä raivostuneille liskolaisille olevansa vain tavallisia kaduntallaajia. Sanan levitessä ympäri kaupunkia Kurufit vaihtoivat nimensä takaisin alkuperäisiksi, ja piiloutuivat koteihinsa. Rauha palasi jälleen Murzun kuningaskuntaan.

Epilooki

Kurufien jäänteiden siivoamiseen kului pari viikkoa. Peikot ja liskolaiset söivät osan raadoista, muut heitettiin vallihautoihin krokotiileille.
Sir Hollowhead ei koskaan käynyt vilkaisemassa kaatopaikkatonttiaan tai Hurdastaniaa, vaan muutti takaisin ritarikunnantallolle asumaan ja kutsui perheensäkin sinne.
Sir Winfield kävi perehtymässä kellarikomeroonsa, mutta ei viitsinyt asettua sinne aloilleen, vaan palasi takaisin ritarikunnantaloon.
Aadolf lähti laivamatkalle Pohjoiselle Jääkarikkohirviömerelle, mutta selvisi täpärästi parisataametrisen kammottavan jättiläismäisen merikäärmeen hyökkäykseltä, ja palasi ritarikunnantalolle.
Galardienfindel pysyi kuninkaana varsin pitkän aikaa kunnes kuoli vanhuuteen. Gefilandorista tuli sitten kunkku.
Myyjädemoni korjautti kauppansa ja jatkoi retkikeitinmyyntiään.
Viaton Neitsyt kyllästyi eräänä päivänä ritarien avuttomuuteen ja lähti menemään. Lohikäärme hermostui ja grillasi pari pikkukylää asukkaineen.
Shariz jatkoi uraansa ja tappoi aika paljon porukkaa. Hän meni Mazshazin kanssa naimisiin.
Theoden Eomer ei löytänyt jääkaappia. Eärendilin protestimarssi onnistui hyvin, ja ihmiskokeet lopetettiin.

Mitä moraaliseikkoja opimme tästä tarinasta:
Vallananastajalla on verinen loppu
Työn orjat sorron yöstä nouskaa
Demonit on pahoja, hyi
Kuninkaan hyväksi saa tappaa vaikka kuinka paljon porukkaa
Voima ei aina ratkaise kaikkea, joskus taipuvaisuudestakin on hyötyä (Aadolfin floretti)
Huhupuheissa on aina totuuden siemen itämässä tai jotain
Kivenheittotaidosta on hyötyä
Roskaruoka on epäterveellistä ja tappaa
Sahalaitainen miekka tekee pahempaa jälkeä kuin tavallinen, vaikkakin vaatii enemmän voimaa käyttäjältään
Lahjonnalla pärjää pahoissakin paikoissa

Kopirait informeison:
Tätä tarinaa saa ihan vapaasti levitellä ympäriinsä, kunhan muutoksia ei liiemmin tapahdu ja börjeware-nimi mainitaan jossain. Like I cared.

Börjeware 2000