Dissosiatiivinen identiteetti?

Oon päiväsairaalassa hoidossa tällä hetkellä. Ensi viikolla on sitten psykologille aikoja (vihdoin, kuukausien odottelun jälkeen), jossa pitäs diagnoosia kattoo paremmin. Nyt mulla on ollu monta kuukautta diagnoosina pelkkä masennus.

Mulla on kyllä traumoja lapsuudessa ja nuoruudessa... Hyvinkin vois olla, että mun esim. aggressiivinen (epävakaa, kontrollikyvytön, pakko-oireisuuteen asti vaativa) persoona ja aggressiiviset flashit pääpersoonalla on sieltä peräisin. Tällä hetkellä tuntuu, et oon jossain pääpersoonan ja täydellisen aggressiivisen persoonan välissä.

Mitä ite oon lukenu, niin disson oireita voi olla just tommonen psykoottisuus tai siltä vaikuttava oireilu. En nyt muista lähdettä, enkä jaksa sitä etsiä niin monen tekstin joukosta. Kyllä mulla ainakin nyt on tosi vahva todellisuudentaju.

No, tein sit tutkimuksia ja ainakin ICD-luokituksessa näin:

F44.3 Hurmos ja haltiotilat

Henkilökohtainen identiteettitunne ja täysi tietoisuus ympäristöstä ovat väliaikaisesti hävinneet. Tähän ryhmään luetaan vain tahattomat transsitilat, jotka esiintyvät uskonnollisesti tai kulttuurisesti hyväksyttyjen tilanteiden ulkopuolella.

Ei sisällä:
- Äkillisiin ja väliaikaisiin psykoottisiin häiriöihin liittyviä tiloja (F23)
- Elimelliseen persoonallisuushäiriöön liittyviä tiloja (F07.0)
- Aivotärähdyksen jälkeiseen oireyhtymään liittyviä tiloja (F07.2)
- Psyykeen vaikuttavien aineiden aiheuttamiin myrkytyksiin liittyviä tiloja (F10-F19.0)
- Skitsofreniaan liittyviä tiloja (F20)

F44.4 Dissosiatiiviset liikehäiriöt

Psyykkisperäinen äänenkato (afonia)
Psyykkisperäinen ääntöhäiriö (dysfonia)

Tavallisimmissa tapauksissa henkilö ei pysty liikuttamaan raajaa tai raajoja taikka niiden osaa. Tila voi läheisesti muistuttaa melkein mitä tahansa ataksian, apraksian, akinesian, afonian, dysartian, dyskinesian, kohtauksen tai halvauksen muotoa.

Tommosia mulla on ollu. Ne on käsittääkseni pistetty skitsofrenian tai siihen (tms psykoosiin) taipuvuuden piikkiin. Muutakin toki, mut kaikki voidaan laittaa disson piikkiin ymmärtääkseni...

Pitää kyllä pyytää tilanteeseen kuuluvia testejä... Toivottavasti tää nyt selviäis. Toki uskon, että on mahdollista olla vähän molempia. Magneettikuvan mukaan mun aivot on niin normaalit kun voi olla. Eikä mulla oo yleisesti ottaen skitsofrenian tyyppisiä piirteitä, eikä perimästä johtuvaa syytä epäillä skitsofreniaa.

Näitä on kyllä ollu pienestä pitäen kun nyt on ruvennu miettiin...

Lääkkeitä en kyllä syö, vaikka olisinkin skitsofreeninen. Pidän sitä muutenkin epätodennäköisenä. Pitää nyt kattoo, miten se psykologi näkee asian.

Kiitos paljon vastauksesta.

Lähellä diagnoosia kirjoitti:

Oon päiväsairaalassa hoidossa tällä hetkellä. Ensi viikolla on sitten psykologille aikoja (vihdoin, kuukausien odottelun jälkeen), jossa pitäs diagnoosia kattoo paremmin. Nyt mulla on ollu monta kuukautta diagnoosina pelkkä masennus.

Mulla on kyllä traumoja lapsuudessa ja nuoruudessa... Hyvinkin vois olla, että mun esim. aggressiivinen (epävakaa, kontrollikyvytön, pakko-oireisuuteen asti vaativa) persoona ja aggressiiviset flashit pääpersoonalla on sieltä peräisin. Tällä hetkellä tuntuu, et oon jossain pääpersoonan ja täydellisen aggressiivisen persoonan välissä.

Mitä ite oon lukenu, niin disson oireita voi olla just tommonen psykoottisuus tai siltä vaikuttava oireilu. En nyt muista lähdettä, enkä jaksa sitä etsiä niin monen tekstin joukosta. Kyllä mulla ainakin nyt on tosi vahva todellisuudentaju.

No, tein sit tutkimuksia ja ainakin ICD-luokituksessa näin:

F44.3 Hurmos ja haltiotilat

Henkilökohtainen identiteettitunne ja täysi tietoisuus ympäristöstä ovat väliaikaisesti hävinneet. Tähän ryhmään luetaan vain tahattomat transsitilat, jotka esiintyvät uskonnollisesti tai kulttuurisesti hyväksyttyjen tilanteiden ulkopuolella.

Ei sisällä:
- Äkillisiin ja väliaikaisiin psykoottisiin häiriöihin liittyviä tiloja (F23)
- Elimelliseen persoonallisuushäiriöön liittyviä tiloja (F07.0)
- Aivotärähdyksen jälkeiseen oireyhtymään liittyviä tiloja (F07.2)
- Psyykeen vaikuttavien aineiden aiheuttamiin myrkytyksiin liittyviä tiloja (F10-F19.0)
- Skitsofreniaan liittyviä tiloja (F20)

F44.4 Dissosiatiiviset liikehäiriöt

Psyykkisperäinen äänenkato (afonia)
Psyykkisperäinen ääntöhäiriö (dysfonia)

Tavallisimmissa tapauksissa henkilö ei pysty liikuttamaan raajaa tai raajoja taikka niiden osaa. Tila voi läheisesti muistuttaa melkein mitä tahansa ataksian, apraksian, akinesian, afonian, dysartian, dyskinesian, kohtauksen tai halvauksen muotoa.

Tommosia mulla on ollu. Ne on käsittääkseni pistetty skitsofrenian tai siihen (tms psykoosiin) taipuvuuden piikkiin. Muutakin toki, mut kaikki voidaan laittaa disson piikkiin ymmärtääkseni...

Pitää kyllä pyytää tilanteeseen kuuluvia testejä... Toivottavasti tää nyt selviäis. Toki uskon, että on mahdollista olla vähän molempia. Magneettikuvan mukaan mun aivot on niin normaalit kun voi olla. Eikä mulla oo yleisesti ottaen skitsofrenian tyyppisiä piirteitä, eikä perimästä johtuvaa syytä epäillä skitsofreniaa.

Näitä on kyllä ollu pienestä pitäen kun nyt on ruvennu miettiin...

Lääkkeitä en kyllä syö, vaikka olisinkin skitsofreeninen. Pidän sitä muutenkin epätodennäköisenä. Pitää nyt kattoo, miten se psykologi näkee asian.

Kiitos paljon vastauksesta.

Lue lisää

olet hoidossa ja menossa psykologille.
Kyllä se selvinnee sitten ajan kanssa!

Dissosiatiivisuutta on niiin montaa sorttia ja montaa tasoa ja niitä voi olla useampia yhtä aikaa, että sellaista salapoliisin hommaa se on varmasti selvitellä, mutta se kannattaa koska siitä voi jopa parantua, ainakin toipua niin, että elämänlaatu ja toimintakyky paranee.
Lääkettä ei siihen pillerin muodossa olekaan, oireita voi lievittää ja auttaa lääkkeillä,mutta itse vaiva, se ei poistu kuin hyvällä terapialla ja sen aiheuttajan, trauman käsittelyllä.

Ja joo, kysy ihmeessä niitä testejä siltä psykologilta, koska sellaiset on olemassa ja niistä saa varmasti sitten viitteitä mikä on ongelman ydin.

kettu.nen kirjoitti:

olet hoidossa ja menossa psykologille.
Kyllä se selvinnee sitten ajan kanssa!

Dissosiatiivisuutta on niiin montaa sorttia ja montaa tasoa ja niitä voi olla useampia yhtä aikaa, että sellaista salapoliisin hommaa se on varmasti selvitellä, mutta se kannattaa koska siitä voi jopa parantua, ainakin toipua niin, että elämänlaatu ja toimintakyky paranee.
Lääkettä ei siihen pillerin muodossa olekaan, oireita voi lievittää ja auttaa lääkkeillä,mutta itse vaiva, se ei poistu kuin hyvällä terapialla ja sen aiheuttajan, trauman käsittelyllä.

Ja joo, kysy ihmeessä niitä testejä siltä psykologilta, koska sellaiset on olemassa ja niistä saa varmasti sitten viitteitä mikä on ongelman ydin.

Lue lisää

Mulla on kyllä niin vaikee luonnehäiriö, etten koskaan tuu oleen toimintakykynen ilman ulkopuolisten tekijöiden muuttumista...

Mulla on semmonen ongelma, et en tiä viä "kenenä" tuun jutteleen psykalle. Kun mun vastaukset vaihtelee riippuen siitä kuka puhuu. Joku saattaa vaikuttaa taas ihan täysin terveeltä, mikä mua pelottaa. Jos vallassa onkin tää ylioptimistinen, yli-itsevarma, narsistinen ja elämänilonen tyyppi. Se ei varmaan osaa kertoo ongelmistaan, kun niitä ei ole.

Mut pitää kysyä noita testejä, ellei hän niitä itse ymmärrä tarjota.

Kiitos taas.

Lähellä diagnoosia kirjoitti:

Mulla on kyllä niin vaikee luonnehäiriö, etten koskaan tuu oleen toimintakykynen ilman ulkopuolisten tekijöiden muuttumista...

Mulla on semmonen ongelma, et en tiä viä "kenenä" tuun jutteleen psykalle. Kun mun vastaukset vaihtelee riippuen siitä kuka puhuu. Joku saattaa vaikuttaa taas ihan täysin terveeltä, mikä mua pelottaa. Jos vallassa onkin tää ylioptimistinen, yli-itsevarma, narsistinen ja elämänilonen tyyppi. Se ei varmaan osaa kertoo ongelmistaan, kun niitä ei ole.

Mut pitää kysyä noita testejä, ellei hän niitä itse ymmärrä tarjota.

Kiitos taas.

Lue lisää

kirjoita päiväkirjaa, kirjoita etukäteen asioita ja kysymyksiä,joita haluat terapeuttisi tietävän ja käsittelevän kanssasi, silloin ei haittaa "kuka puhuu", kirjoita niistä asioista joita se itsevarma elämän iloinen sinä ei puhuisi ääneen.

Etkä voikaan tietää kenenä puhut, jos sinulla on sivupersoona häiriö, et voi itse mitenkään hallita niitä etkä etukäteen päättää, kuka milloinkin tulee esiin ja missä ja miten käyttäytyy, sivupersoonat ovat myöskin "ujoja" eli ne eivät oikeastaan edes tule esille muuta kuin a. olet paikassa ja seurassa jossa tunnet olosi täysin turvalliseksi, b. tulee tilanne, joka on niin stressaava ja muistuttaa jotenkin sitä trauma tilannetta, jolloin s.persoona syntyi.

Älä mieti turhan paljon etukäteen, ole oma itsesi - mikä se sitten onkaan sillä hetkellä.
Kyllä ammattitaitoinen terapeutti osaa kaivaa ne oleelliset asiat esille ja nähdä pintaa syvemmälle kunhan tutustuu sinuun ensin.

kettu.nen kirjoitti:

kirjoita päiväkirjaa, kirjoita etukäteen asioita ja kysymyksiä,joita haluat terapeuttisi tietävän ja käsittelevän kanssasi, silloin ei haittaa "kuka puhuu", kirjoita niistä asioista joita se itsevarma elämän iloinen sinä ei puhuisi ääneen.

Etkä voikaan tietää kenenä puhut, jos sinulla on sivupersoona häiriö, et voi itse mitenkään hallita niitä etkä etukäteen päättää, kuka milloinkin tulee esiin ja missä ja miten käyttäytyy, sivupersoonat ovat myöskin "ujoja" eli ne eivät oikeastaan edes tule esille muuta kuin a. olet paikassa ja seurassa jossa tunnet olosi täysin turvalliseksi, b. tulee tilanne, joka on niin stressaava ja muistuttaa jotenkin sitä trauma tilannetta, jolloin s.persoona syntyi.

Älä mieti turhan paljon etukäteen, ole oma itsesi - mikä se sitten onkaan sillä hetkellä.
Kyllä ammattitaitoinen terapeutti osaa kaivaa ne oleelliset asiat esille ja nähdä pintaa syvemmälle kunhan tutustuu sinuun ensin.

Lue lisää

Oon kirjottanu aikasemminkin päiväkirjaa. Nyt ei vaan pysty, koska ei tilapäisesti oo Wordia. Voishan sitä kirjottaa muistioon tai paperille, muttei jaksa.

Ja mistäs mä tiän, et oon kirjottanu asioita ylös, jos öö... No, se narsisti tulee valtaan? Voinhan mä laittaa muistutuksen kännykkään, mut en tiä sit. Se on kans sillai aika erillään, et en muista mitä se on tehny. Tajusin, et mulla on muutamien kuukausien aukko about neljä kuukautta sitten ja siitä taaksepäin tapahtuneista asioista. Tää oli ennen kun mulla alko ehkä vasta kunnolla MT-ongelmat. Melkein täysin blank. Muutama asia tulee mieleen ja sit semmosta mitä sillai tiän, et oon tehny, mut en kuitenkaan muista tehneeni. Aika jännä...

Onko sivupersoonan kehityttävä jonkun yksittäisen tapahtuman seurauksena vai voiko se kehittyä ajan kanssa ikäänkuin pääpersoonan rinnalla? Esim. jos joku tietty, pidempi ajanjakso on ollut hyvin traumaattista.

Mut turha näitä kai hirveesti miettiä, vaikken sille voikaan mitään. Mulla on vaan kokemuksien pohjalta semmonen olo, et mun sairaudesta tehdään liian nopeita johtopäätöksiä, jotka on usein vääriä. Pelkään, et nyt käy taas niin ja saan väärän loppudiagnoosin. Kun se aika tua päiväsairaalassakin on rajotettu. En tiä jatketaanko sitä vielä, jos ei päästä päätökseen... Mutta katsotaan nyt.

Lähellä diagnoosia kirjoitti:

Oon kirjottanu aikasemminkin päiväkirjaa. Nyt ei vaan pysty, koska ei tilapäisesti oo Wordia. Voishan sitä kirjottaa muistioon tai paperille, muttei jaksa.

Ja mistäs mä tiän, et oon kirjottanu asioita ylös, jos öö... No, se narsisti tulee valtaan? Voinhan mä laittaa muistutuksen kännykkään, mut en tiä sit. Se on kans sillai aika erillään, et en muista mitä se on tehny. Tajusin, et mulla on muutamien kuukausien aukko about neljä kuukautta sitten ja siitä taaksepäin tapahtuneista asioista. Tää oli ennen kun mulla alko ehkä vasta kunnolla MT-ongelmat. Melkein täysin blank. Muutama asia tulee mieleen ja sit semmosta mitä sillai tiän, et oon tehny, mut en kuitenkaan muista tehneeni. Aika jännä...

Onko sivupersoonan kehityttävä jonkun yksittäisen tapahtuman seurauksena vai voiko se kehittyä ajan kanssa ikäänkuin pääpersoonan rinnalla? Esim. jos joku tietty, pidempi ajanjakso on ollut hyvin traumaattista.

Mut turha näitä kai hirveesti miettiä, vaikken sille voikaan mitään. Mulla on vaan kokemuksien pohjalta semmonen olo, et mun sairaudesta tehdään liian nopeita johtopäätöksiä, jotka on usein vääriä. Pelkään, et nyt käy taas niin ja saan väärän loppudiagnoosin. Kun se aika tua päiväsairaalassakin on rajotettu. En tiä jatketaanko sitä vielä, jos ei päästä päätökseen... Mutta katsotaan nyt.

Lue lisää

Mutta se onkin idea, että opettelet kirjoittamaan asioita ylös käsin; luultavasti jokainen persoona kirjoittaa omalla tyylillään ja omanlaisesti,omalla käsialallaan, ja jos niin käy, se on jo tosi hyvä johtolanka ja vinkki siitä,mistä saattaa olla kyse.

Ja kyllä, sivupersoona tarvitsee kehittyäkseen tietyn traumaattisen tilanteen toistumista pitkän aikaa, se on ihmisen äärinmäinen keino selvitä jostakin yli-pelottavasta ja ahdistavasta tilanteesta, eikä muodostu ihan noin vain yhtäkkiä. Muita dissosiatiivisia oireita, kuten muistinmenetystä voi seurata vaikka autokolarin seurauksena, mutta s.persoona on jo vähän monimutkaisempi juttu ja tarvitsee painavat ja pitkäkestoiset syyt syntyäkseen.

Jos on tuommoinen olo, että tehdään liian nopeita ja tuulesta temmattuja diagnooseja ( pikemminkin sääntö kuin poikkeus, olen kuullut...) niin pyydä lähete oikein sairaalaan tutkimusjaksolle; siellä ne pystyvät näkemään sinut 24/h ja tarkkailemaan ja varmentamaan diagnoosia ihan eri lailla kuin vain lyhyitten terapiatapaamisten aikana.
S.persoonaiselle sairaalassa olo ei kyllä ole kaikkein mukavin vaihtoehto, koska se paikkana jo saattaa pahentaa oireita - toisaalta, jos menet sinne tuollaisen epäilyn kera, he osaavat kyllä ottaa sen huomioon ja kohdella sen mukaan, ettei tule suotta väärinkäsityksiä. Ainakin diagnoosi saattaisi varmentua, mikä se sitten onkin.

peeäs, vielä siitä päiväkirjasta; kun "opetat" kaikki s.persoonat kirjoittamaan sitä -vaikkapa sillä kännykän muistuttajalla- se helpottaa oloasi kun sitten näet itse mustaa valkoisella mitä olet tehnyt, jos muuten et muista, joten kannattaa ehdottomasti kokeilla,se helpottaa arkea ihmeesti saattaa aikaa myöden helpottaa oireita.

kettu.nen kirjoitti:

Mutta se onkin idea, että opettelet kirjoittamaan asioita ylös käsin; luultavasti jokainen persoona kirjoittaa omalla tyylillään ja omanlaisesti,omalla käsialallaan, ja jos niin käy, se on jo tosi hyvä johtolanka ja vinkki siitä,mistä saattaa olla kyse.

Ja kyllä, sivupersoona tarvitsee kehittyäkseen tietyn traumaattisen tilanteen toistumista pitkän aikaa, se on ihmisen äärinmäinen keino selvitä jostakin yli-pelottavasta ja ahdistavasta tilanteesta, eikä muodostu ihan noin vain yhtäkkiä. Muita dissosiatiivisia oireita, kuten muistinmenetystä voi seurata vaikka autokolarin seurauksena, mutta s.persoona on jo vähän monimutkaisempi juttu ja tarvitsee painavat ja pitkäkestoiset syyt syntyäkseen.

Jos on tuommoinen olo, että tehdään liian nopeita ja tuulesta temmattuja diagnooseja ( pikemminkin sääntö kuin poikkeus, olen kuullut...) niin pyydä lähete oikein sairaalaan tutkimusjaksolle; siellä ne pystyvät näkemään sinut 24/h ja tarkkailemaan ja varmentamaan diagnoosia ihan eri lailla kuin vain lyhyitten terapiatapaamisten aikana.
S.persoonaiselle sairaalassa olo ei kyllä ole kaikkein mukavin vaihtoehto, koska se paikkana jo saattaa pahentaa oireita - toisaalta, jos menet sinne tuollaisen epäilyn kera, he osaavat kyllä ottaa sen huomioon ja kohdella sen mukaan, ettei tule suotta väärinkäsityksiä. Ainakin diagnoosi saattaisi varmentua, mikä se sitten onkin.

peeäs, vielä siitä päiväkirjasta; kun "opetat" kaikki s.persoonat kirjoittamaan sitä -vaikkapa sillä kännykän muistuttajalla- se helpottaa oloasi kun sitten näet itse mustaa valkoisella mitä olet tehnyt, jos muuten et muista, joten kannattaa ehdottomasti kokeilla,se helpottaa arkea ihmeesti saattaa aikaa myöden helpottaa oireita.

Lue lisää

Aika hyvä vinkki toi kirjottaminen paperille. Tajusin tossa samantien, et yhen käsiala on huolimattomampi. Oon joskus kattonu jotain tekstejäni, enkä oo oikeen nähny, et voisin kirjottaa niin "epäselvästi" vaikka olisin kuinka nopeesti ja kiireessä kirjottanu. Se on ollu varmaan sen huolettomamman, narsistisen persoonan juttuja. En nyt muista, et tunnistinko tekstin omakseni... Luultavasti muistaisin tilanteen, jossa oma teksti ei oo tuntunu omalta, mut ei sitä koskaan tiä.

Osaan ajatella kaikkee tosi monesta eri näkökulmasta ja kaikenlaisten eri ihmisten näkökulmasta. Osaan kans asettua kenen tahansa asemaan ja tuntea saman mitä hän. Jotenkin musta on tuntunu, et mulla on muutaman ihmisen elämänkokemus. Siinä samalla sit muutamat eri persoonat. Mut sillai, et ne on kuitenkin ollu jollain tavalla siinä sivussa aina, vaikkei varsinaisesti täysin läsnä. Kun mä oon tätä tällai ruvennu miettiin, niin oon ollu vähän epävarma itestäni, et kuka mussa on se oikee minä.

Voiskohan olla mahdollista, et ne on tässä lähiaikoina jotenkin yhteensulautunu enemmän eri elämäntilanteiden johdosta ja valtavan itsetutkiskelun seurauksena?

Kun mulla oli semmosia aggressiivisia flash forwardeja ja sit myöhemmin niihin liitty semmosia pakkoajatuksia. Ne tuntu siltä kun joku muu olis mun pään sisältä antanu mulle toimintamalleja. Eikä siitä menny kauaa, niin musta tuli epävakaa, ikäänkuin pääpersoona (tai kuka olikaan) ja tää aggressiivinen olis yhteensulautunu. Ei mulle mitään muistiryöppyä tullu, mitä vois kuvitella. Mut tää tapahtukin kyllä aika pitkällä aikavälillä.

Tää nykynen minä ei muuten tykkää koruista sen erityisemmin, vaikka mulla semmosia aika paljonkin on ja tiän, et joku tykkää niistä aivan mielettömästi. Se on kaiketi se narsisti... Oon kirjottanu niistä muuten päiväkirjaani. Olis kiva jos sais sen auki. Sit vois lukee ja kattoo, et muistanko mä niitä tapahtumia, mitä sinne oon kirjotellu.

Mulla tosiaan on vuosia (lähes koko peruskoulun) kestänyt koulukiusaus taustalla. Viä hauskempaa tästä tekee se, etten muista niistä ajoista paljoakaan. Mä en oikeestaan muista, et mua olis kiusattu, mut tiän, et niin on tapahtunu, ja et se on ollu tosi traumaattista. Muistan kyllä jotain raivareita, mitä sillon koulussa sain, mutten muuta. En ainakaan mitään kiusaamiseen liittyvää. Täähän voi kyllä olla ajatusten poissulkuakin... Se taas tarkottais, et mä voisin olla pitkälti skitsofreenikko. Mut mun todellisuudentaju ei kyllä ainakaan pitkään aikaan oo pettäny.

Sit mulla on ollu koko ikäni tosi ristiriitaset kotiolot ja muutenkin lapsuus, mikä vois kans hyvin synnyttää dissosiaatio-oireita, vaikkei nyt ihan varsinaista dissosiatiivista identiteettiä oliskaan.

On tää vaikeeta...

Kiitos taas.

päivää kirjoitti:

Aika hyvä vinkki toi kirjottaminen paperille. Tajusin tossa samantien, et yhen käsiala on huolimattomampi. Oon joskus kattonu jotain tekstejäni, enkä oo oikeen nähny, et voisin kirjottaa niin "epäselvästi" vaikka olisin kuinka nopeesti ja kiireessä kirjottanu. Se on ollu varmaan sen huolettomamman, narsistisen persoonan juttuja. En nyt muista, et tunnistinko tekstin omakseni... Luultavasti muistaisin tilanteen, jossa oma teksti ei oo tuntunu omalta, mut ei sitä koskaan tiä.

Osaan ajatella kaikkee tosi monesta eri näkökulmasta ja kaikenlaisten eri ihmisten näkökulmasta. Osaan kans asettua kenen tahansa asemaan ja tuntea saman mitä hän. Jotenkin musta on tuntunu, et mulla on muutaman ihmisen elämänkokemus. Siinä samalla sit muutamat eri persoonat. Mut sillai, et ne on kuitenkin ollu jollain tavalla siinä sivussa aina, vaikkei varsinaisesti täysin läsnä. Kun mä oon tätä tällai ruvennu miettiin, niin oon ollu vähän epävarma itestäni, et kuka mussa on se oikee minä.

Voiskohan olla mahdollista, et ne on tässä lähiaikoina jotenkin yhteensulautunu enemmän eri elämäntilanteiden johdosta ja valtavan itsetutkiskelun seurauksena?

Kun mulla oli semmosia aggressiivisia flash forwardeja ja sit myöhemmin niihin liitty semmosia pakkoajatuksia. Ne tuntu siltä kun joku muu olis mun pään sisältä antanu mulle toimintamalleja. Eikä siitä menny kauaa, niin musta tuli epävakaa, ikäänkuin pääpersoona (tai kuka olikaan) ja tää aggressiivinen olis yhteensulautunu. Ei mulle mitään muistiryöppyä tullu, mitä vois kuvitella. Mut tää tapahtukin kyllä aika pitkällä aikavälillä.

Tää nykynen minä ei muuten tykkää koruista sen erityisemmin, vaikka mulla semmosia aika paljonkin on ja tiän, et joku tykkää niistä aivan mielettömästi. Se on kaiketi se narsisti... Oon kirjottanu niistä muuten päiväkirjaani. Olis kiva jos sais sen auki. Sit vois lukee ja kattoo, et muistanko mä niitä tapahtumia, mitä sinne oon kirjotellu.

Mulla tosiaan on vuosia (lähes koko peruskoulun) kestänyt koulukiusaus taustalla. Viä hauskempaa tästä tekee se, etten muista niistä ajoista paljoakaan. Mä en oikeestaan muista, et mua olis kiusattu, mut tiän, et niin on tapahtunu, ja et se on ollu tosi traumaattista. Muistan kyllä jotain raivareita, mitä sillon koulussa sain, mutten muuta. En ainakaan mitään kiusaamiseen liittyvää. Täähän voi kyllä olla ajatusten poissulkuakin... Se taas tarkottais, et mä voisin olla pitkälti skitsofreenikko. Mut mun todellisuudentaju ei kyllä ainakaan pitkään aikaan oo pettäny.

Sit mulla on ollu koko ikäni tosi ristiriitaset kotiolot ja muutenkin lapsuus, mikä vois kans hyvin synnyttää dissosiaatio-oireita, vaikkei nyt ihan varsinaista dissosiatiivista identiteettiä oliskaan.

On tää vaikeeta...

Kiitos taas.

Lue lisää

Nyt alkoi minuakin kiinnostamaan tosissaan diagnoosisi, voisiko siinä olla sivupersoona/persoonia?

Onko joku s.persoonista lapsi? Koska sivupersoona häiriö alkaa lapsena, on tai on ollut niistä aina yksi lapsi, eli sen ikäinen jolloin se alkoi muodostumaan?

Kyllä, ne voivat integroitua pääpersoonaan, ja itseasiassa yksi tämän ongelman terapia muotoja on juuri se, että persoonat koitetaan sulauttaa siihen yhteen pääpersoonaan, ja niin voi käydä kyllä ihan itsekseenkin, ilman terapioitakin joskus. Silloin nämä persoonat saattavat esim. keskustella keskenään ajatuksissasi, siitä voi olla kyse kun tunnet, että joku on antanut sinulle käskyjä yms. Se ei kuitenkaan ole sellaista harhaista tai todellista ulkopuolisen ääntä päässäsi, jota et pystyisi erottamaan todellisuudesta.

Muita terapia muotoja on koittaa kokonaan "hävittää" ainakin mm itsetuhoiset persoonat, tai sitten antaa vain olla ja tavallaan opettaa kontrolloimaan niitä persoonia, etteivät ne aiheuttaisi vaikeuksia ja vaaratilanteita. Siinä tuo käsin kirjoittaminen on vallan mainio, ja vinkkinä taasen; pyydäpä terapeuttiasi joskus kirjoittamaan jollekin näistä s.persoonistasi, mikäli joku niistä aiheuttaa oikein kenkkuja tilanteita,mutta et tiedä miten saisit sen kuriin.

Sinä taidat olla aika nuori vielä? Mikäli sinulla todetaan tuo dissosiatiivisyyden muoto ja saat siihen terapiaa, siitä voi parantua, jos ei ihan kokonaan niin ainakin niin,että normaali elämä on mahdollista. Aikaa siihen menee paljon, mutta kuitenkin.

Minusta sinä et näin yhtäkkisiltään kirjoitustesi perusteella vaikuta yhtään skitsofreenikolta, harhaiselta,sekavalta etkä luonnehäiriöiseltäkään kuten itse jossakin mainitsit, ja veikkaanpa että jos saat oikeaan vaivaan oikeaa hoitoa, katoavat nuo muut diagnoosit sen tien.

Minua kiinnostaisi todella tietää,miten homma kohdallasi etenee,haluaisitko laittaa joskus vaikkapa sähköpostilla kuulumisiasi?

kettu.nen kirjoitti:

Nyt alkoi minuakin kiinnostamaan tosissaan diagnoosisi, voisiko siinä olla sivupersoona/persoonia?

Onko joku s.persoonista lapsi? Koska sivupersoona häiriö alkaa lapsena, on tai on ollut niistä aina yksi lapsi, eli sen ikäinen jolloin se alkoi muodostumaan?

Kyllä, ne voivat integroitua pääpersoonaan, ja itseasiassa yksi tämän ongelman terapia muotoja on juuri se, että persoonat koitetaan sulauttaa siihen yhteen pääpersoonaan, ja niin voi käydä kyllä ihan itsekseenkin, ilman terapioitakin joskus. Silloin nämä persoonat saattavat esim. keskustella keskenään ajatuksissasi, siitä voi olla kyse kun tunnet, että joku on antanut sinulle käskyjä yms. Se ei kuitenkaan ole sellaista harhaista tai todellista ulkopuolisen ääntä päässäsi, jota et pystyisi erottamaan todellisuudesta.

Muita terapia muotoja on koittaa kokonaan "hävittää" ainakin mm itsetuhoiset persoonat, tai sitten antaa vain olla ja tavallaan opettaa kontrolloimaan niitä persoonia, etteivät ne aiheuttaisi vaikeuksia ja vaaratilanteita. Siinä tuo käsin kirjoittaminen on vallan mainio, ja vinkkinä taasen; pyydäpä terapeuttiasi joskus kirjoittamaan jollekin näistä s.persoonistasi, mikäli joku niistä aiheuttaa oikein kenkkuja tilanteita,mutta et tiedä miten saisit sen kuriin.

Sinä taidat olla aika nuori vielä? Mikäli sinulla todetaan tuo dissosiatiivisyyden muoto ja saat siihen terapiaa, siitä voi parantua, jos ei ihan kokonaan niin ainakin niin,että normaali elämä on mahdollista. Aikaa siihen menee paljon, mutta kuitenkin.

Minusta sinä et näin yhtäkkisiltään kirjoitustesi perusteella vaikuta yhtään skitsofreenikolta, harhaiselta,sekavalta etkä luonnehäiriöiseltäkään kuten itse jossakin mainitsit, ja veikkaanpa että jos saat oikeaan vaivaan oikeaa hoitoa, katoavat nuo muut diagnoosit sen tien.

Minua kiinnostaisi todella tietää,miten homma kohdallasi etenee,haluaisitko laittaa joskus vaikkapa sähköpostilla kuulumisiasi?

Lue lisää

Mitä ite oon miettiny, niin ainakin tosi paljon kallellaan tommoseen sivupersoonahommaan tää on.

Yks on ainakin semmonen lapsenmielinen - se narsisti. Elää sillai haavemaailmassa, odottaa, että asiat tapahtuu jotenkin itsestään ja on huomionkipee ym. Soon hypomaaninen, ostaa mitä tykkää ja on sillai vapaa maailman murheista. Soon kans spontaanein kaikista. Se on varmaan se todellisin tai alkuperänen minä. Ainakin haluaisin et muuttuisin siks tai saisin ainakin sen piirteitä enemmän. Soon huoleton ja osaa ottaa rennosti, kuitenkin hyvässä mielessä. Pienenä mä olin tosiaan semmonen, et otin rennosti (olin kai jotenkin kuuluisa siitä), mutta olin semmonen huimapää ja etin jännitystä. Ne piirteet on jotenkin jääny taka-alalle, en tiä missä vaiheessa, mut uskosin, et koulun alun jälkeen. Onhan sekin ottanu aikansa ja kyllä oon vieläkin jossain tilanteissa semmonen.

Tätä kaikkee ei kyllä selitä mikään epävakaa rajatilapersoonallisuus, vaikka nyt koenkin olevani välillä semmonen. On mulla silti sekamuotosia luonnehäiriöitä ja/tai yksittäisiä, riippuen persoonasta.

Jos tässä tosiaan oliskin tapahtumassa niin, että ne on itsehoidon avulla muokkautumassa yhdeks, niin se selittäis paljon viimeaikasia tuntemuksia ja niiden ajoittaista ristiriitaa eri tilanteissa.

Nyt (ja lähiaikoina ehkä muutenkin) tuntuu, et oon vähän kun joku eri persoonien pyörremyrsky, joka ei saa ihan täysin kunnollista otetta yhestäkään tietystä. (tai tällä hetkellä koen olevani se normaalein, tyyni minä) Pieniä palasia toisista persoonista vilahtelee aika ajoin pääpersoonalla... Se, kuka milläkin hetkellä oon, ikäänkuin pomppii sillai vähän edestakas ja ohi. Tää tuntemus voi tietty johtua nyt tästä aggressivisen ja tyynen yhteensulautumisesta/vuorottelusta ja siitä, että olin reilun viikon se välinpitämätön, enkä muista ajasta paljoakaan.

Mä tiedostan ainakin suurimman osan niistä kaikista ja tuntuu, et niillä on jonkinnäkönen yhteys. Niillä on kans tiettyjä yhtenäisiä piirteitä, kuten vapaudenriistokammo (määrittelemätön ahd. häiriö). Kaikki on kans enemmän tai vähemmän luovia (joku, luultavimmin narsisti, ihan ylenpalttisen luova), kekseliäitä ja joka osa-alueella alykkäitä. Noon huomaavaisia ja huomioivia, jotkut enemmän tai vähemmän kun toiset. Kaikki on kans analyyttisiä. Tällä hetkellä oon ihan ylenpalttisen analyyttinen, mutten niinkään luova. Kaikki huomaa ihmisen mielialan ja sen muutokset ja yks on ihan yliempaattinen, mutta sitä välinpitämätöntä sosiopaattia tosin ei vaan kiinnosta, eikä se asetu ongelmaisen ihmisen asemaan.

Mun nää vakavammat ongelmat alko aika pitkälti yhden traumaattisen kokemuksen jälkeen. Muistan aikaa joitakin viikkoja ennen sitä (sen traumaattisen tapahtuman odottelua), mutta siitä taaksepäin on tämä muutamien kuukausien tauko, josta muistan vaan pätkiä. Sen jälkeen on sit ollu joitain shokkeja, joiden johdosta mä oon muuttunu täysin eri ihmiseks. Ne mä kyllä muistan, paitsi nyt tätä sosiopaatin kokemaa. Enkä muuten muista kaikkee sen aggressiivisenkaan kokemaa, mutta kuitenkin enemmän kuin sen sosiopaatin juttuja. Siinäkin kohtaa on about viikon katko, josta muistan tiettyjä pätkiä.

Niitä flasheja mulla on ollu nuorempanakin, sillon ne oli itsetuhosia. (Semmonenkin persoona musta löytyy.) Ne mun flashit jne on semmosia filminpätkiä, jotka välähtää mun päässä. Tiedän, et ne tulee mun päästä, mutta ne ei oo senhetkisen persoonan tuotoksia. Eka ne oli ihan kertaluonteisia, mut jonkun ajan päästä niitä alko seuraan semmonen pakko-oireisuus... Se sama pätkä juurtu mun mieleen ja olin seota kun yritin pitää sitä loitolla ja olla tekemättä toimintamallin mukaan. Pystyin kuitenkin tällaisissa tilanteissa lopulta hillitsemään itseni. Sitten eräänä kertana tapahtui se läpilyönti ja en edes saanut mitään flashia, vaan suoraan valtavan raivarin, kuitenkin aiheesta. Rauhotuin siitä sitten ajan kanssa. Olisko ollu sitten vähän sen jälkeen (erään tapahtuman johdosta) kun muutuin kokopäiväisesti aggressiiviseks ja ahdistuneeks (kokopäivänen paniikkikohtaus). Sen verran muistan...

Sen jälkeen tuli sit tää sosiopaatti. Siitä ajasta en muista oikein mitään, mutta muistan/tiedän/pystyn päätteleen mimmonen se on.

Pitää kyllä laittaa kännykkään ylös, et oon tänne kirjotellu, ettei käy huonosti. Tiedän sit kertoo psykallekin tästä.

Tunnistan itessäni ainakin viis eri persoonaa... Nyt mä oon se keskimmäinen kaikista, pääpersoona ja se, joka keskustelee muiden persoonien kans. Oon nyt alkanu ajatteleen, et ihan sama mitä mulla diagnosoidaan, mä käsittelen ongelmaani jonkin sortin dissosiatiivisena identiteettinä ja muuna dissosiatiivisen häiriön oireiluna. Täytyy sit vaihtaa alan asiantuntijaa jos se ei päädy samaan tulokseen. Se on kyllä edessä muutenkin kun hoitojakso luultavimmin loppuu, mutta kuitenkin...

Muistin just pari juttua... Hämärästi muistelisin, et mun depersonalisaatioaika, jos sitä semmoseks voidaan kutsua, johtu siitä, et näin itteni peilistä jotenkin vanhempana kun mun kuuluis olla (oon muuten -86). En siks jotenkin tunnistanu itteeni ja välttelin peiliin kattomista.

Sit toiseks, mulla on ollu semmosia tilanteita, että oon seurannu "itteeni" ikäänkuin pääni sisältä. Noon ollu aika hetkellisiä rajatilakokemuksia. Multa on kyselty sit et sillai ulkopuoleltako oon itteeni seurannu. Mut kun se on nimenomaan niinkun pään sisältä, mutta jotenkin sivullisena. Nää on sit pistetty psykoottisuuden piikkiin.

Semmonenkin tuli mieleen, et voisko joku traumaattinen ym. shokit käynnistää tämmösen yhteensulautumisprosessin. Tämmönen sivupersoonahäiriö ja sen tasasuuden järkkyminen selittäis oikeestaan ihan kaiken, mitä oon lähiaikoina kokenu.

Toki voin laittaa sähköpostia, mutta profiilissasi ei oo osotetta. Jos joskus ens viikolla kun oon ollu psykan juttusilla. Tai omahoitajakeskustelun jälkeen, se on ennen noita psykakeskusteluja. Pitää kattoo mitä sekin sanoo mun ajatuksista. Oletko muuten itse alan hommissa vai muuten kiinnostunut tai itse MT-ongelmainen? Ei oo tietenkään pakko vastata.

Lähellä diagnoosia kirjoitti:

Mitä ite oon miettiny, niin ainakin tosi paljon kallellaan tommoseen sivupersoonahommaan tää on.

Yks on ainakin semmonen lapsenmielinen - se narsisti. Elää sillai haavemaailmassa, odottaa, että asiat tapahtuu jotenkin itsestään ja on huomionkipee ym. Soon hypomaaninen, ostaa mitä tykkää ja on sillai vapaa maailman murheista. Soon kans spontaanein kaikista. Se on varmaan se todellisin tai alkuperänen minä. Ainakin haluaisin et muuttuisin siks tai saisin ainakin sen piirteitä enemmän. Soon huoleton ja osaa ottaa rennosti, kuitenkin hyvässä mielessä. Pienenä mä olin tosiaan semmonen, et otin rennosti (olin kai jotenkin kuuluisa siitä), mutta olin semmonen huimapää ja etin jännitystä. Ne piirteet on jotenkin jääny taka-alalle, en tiä missä vaiheessa, mut uskosin, et koulun alun jälkeen. Onhan sekin ottanu aikansa ja kyllä oon vieläkin jossain tilanteissa semmonen.

Tätä kaikkee ei kyllä selitä mikään epävakaa rajatilapersoonallisuus, vaikka nyt koenkin olevani välillä semmonen. On mulla silti sekamuotosia luonnehäiriöitä ja/tai yksittäisiä, riippuen persoonasta.

Jos tässä tosiaan oliskin tapahtumassa niin, että ne on itsehoidon avulla muokkautumassa yhdeks, niin se selittäis paljon viimeaikasia tuntemuksia ja niiden ajoittaista ristiriitaa eri tilanteissa.

Nyt (ja lähiaikoina ehkä muutenkin) tuntuu, et oon vähän kun joku eri persoonien pyörremyrsky, joka ei saa ihan täysin kunnollista otetta yhestäkään tietystä. (tai tällä hetkellä koen olevani se normaalein, tyyni minä) Pieniä palasia toisista persoonista vilahtelee aika ajoin pääpersoonalla... Se, kuka milläkin hetkellä oon, ikäänkuin pomppii sillai vähän edestakas ja ohi. Tää tuntemus voi tietty johtua nyt tästä aggressivisen ja tyynen yhteensulautumisesta/vuorottelusta ja siitä, että olin reilun viikon se välinpitämätön, enkä muista ajasta paljoakaan.

Mä tiedostan ainakin suurimman osan niistä kaikista ja tuntuu, et niillä on jonkinnäkönen yhteys. Niillä on kans tiettyjä yhtenäisiä piirteitä, kuten vapaudenriistokammo (määrittelemätön ahd. häiriö). Kaikki on kans enemmän tai vähemmän luovia (joku, luultavimmin narsisti, ihan ylenpalttisen luova), kekseliäitä ja joka osa-alueella alykkäitä. Noon huomaavaisia ja huomioivia, jotkut enemmän tai vähemmän kun toiset. Kaikki on kans analyyttisiä. Tällä hetkellä oon ihan ylenpalttisen analyyttinen, mutten niinkään luova. Kaikki huomaa ihmisen mielialan ja sen muutokset ja yks on ihan yliempaattinen, mutta sitä välinpitämätöntä sosiopaattia tosin ei vaan kiinnosta, eikä se asetu ongelmaisen ihmisen asemaan.

Mun nää vakavammat ongelmat alko aika pitkälti yhden traumaattisen kokemuksen jälkeen. Muistan aikaa joitakin viikkoja ennen sitä (sen traumaattisen tapahtuman odottelua), mutta siitä taaksepäin on tämä muutamien kuukausien tauko, josta muistan vaan pätkiä. Sen jälkeen on sit ollu joitain shokkeja, joiden johdosta mä oon muuttunu täysin eri ihmiseks. Ne mä kyllä muistan, paitsi nyt tätä sosiopaatin kokemaa. Enkä muuten muista kaikkee sen aggressiivisenkaan kokemaa, mutta kuitenkin enemmän kuin sen sosiopaatin juttuja. Siinäkin kohtaa on about viikon katko, josta muistan tiettyjä pätkiä.

Niitä flasheja mulla on ollu nuorempanakin, sillon ne oli itsetuhosia. (Semmonenkin persoona musta löytyy.) Ne mun flashit jne on semmosia filminpätkiä, jotka välähtää mun päässä. Tiedän, et ne tulee mun päästä, mutta ne ei oo senhetkisen persoonan tuotoksia. Eka ne oli ihan kertaluonteisia, mut jonkun ajan päästä niitä alko seuraan semmonen pakko-oireisuus... Se sama pätkä juurtu mun mieleen ja olin seota kun yritin pitää sitä loitolla ja olla tekemättä toimintamallin mukaan. Pystyin kuitenkin tällaisissa tilanteissa lopulta hillitsemään itseni. Sitten eräänä kertana tapahtui se läpilyönti ja en edes saanut mitään flashia, vaan suoraan valtavan raivarin, kuitenkin aiheesta. Rauhotuin siitä sitten ajan kanssa. Olisko ollu sitten vähän sen jälkeen (erään tapahtuman johdosta) kun muutuin kokopäiväisesti aggressiiviseks ja ahdistuneeks (kokopäivänen paniikkikohtaus). Sen verran muistan...

Sen jälkeen tuli sit tää sosiopaatti. Siitä ajasta en muista oikein mitään, mutta muistan/tiedän/pystyn päätteleen mimmonen se on.

Pitää kyllä laittaa kännykkään ylös, et oon tänne kirjotellu, ettei käy huonosti. Tiedän sit kertoo psykallekin tästä.

Tunnistan itessäni ainakin viis eri persoonaa... Nyt mä oon se keskimmäinen kaikista, pääpersoona ja se, joka keskustelee muiden persoonien kans. Oon nyt alkanu ajatteleen, et ihan sama mitä mulla diagnosoidaan, mä käsittelen ongelmaani jonkin sortin dissosiatiivisena identiteettinä ja muuna dissosiatiivisen häiriön oireiluna. Täytyy sit vaihtaa alan asiantuntijaa jos se ei päädy samaan tulokseen. Se on kyllä edessä muutenkin kun hoitojakso luultavimmin loppuu, mutta kuitenkin...

Muistin just pari juttua... Hämärästi muistelisin, et mun depersonalisaatioaika, jos sitä semmoseks voidaan kutsua, johtu siitä, et näin itteni peilistä jotenkin vanhempana kun mun kuuluis olla (oon muuten -86). En siks jotenkin tunnistanu itteeni ja välttelin peiliin kattomista.

Sit toiseks, mulla on ollu semmosia tilanteita, että oon seurannu "itteeni" ikäänkuin pääni sisältä. Noon ollu aika hetkellisiä rajatilakokemuksia. Multa on kyselty sit et sillai ulkopuoleltako oon itteeni seurannu. Mut kun se on nimenomaan niinkun pään sisältä, mutta jotenkin sivullisena. Nää on sit pistetty psykoottisuuden piikkiin.

Semmonenkin tuli mieleen, et voisko joku traumaattinen ym. shokit käynnistää tämmösen yhteensulautumisprosessin. Tämmönen sivupersoonahäiriö ja sen tasasuuden järkkyminen selittäis oikeestaan ihan kaiken, mitä oon lähiaikoina kokenu.

Toki voin laittaa sähköpostia, mutta profiilissasi ei oo osotetta. Jos joskus ens viikolla kun oon ollu psykan juttusilla. Tai omahoitajakeskustelun jälkeen, se on ennen noita psykakeskusteluja. Pitää kattoo mitä sekin sanoo mun ajatuksista. Oletko muuten itse alan hommissa vai muuten kiinnostunut tai itse MT-ongelmainen? Ei oo tietenkään pakko vastata.

Lue lisää

kyllä nuo kaikki voivat olla hyvinkin dissosiatiivisuutta - epäilen mitään psykoottista, koska toisaalta sanot aina olevasi voimakkaasti todellisuudessa - eri persoonissakin.
Psykoosissahan todellisuus ja epätosi ja harhat menevät sekaisin ja en usko, että osaisit olla noin analyyttinen ja johdonmukainen kertoessasi näistä, jos kyse olisi psykoosista.
MT-ongelmainen on ehkä vähän voimakas sana - sanoisin itse mieluiten tässä tapauksessa vammautunut, kyse on enemmän mielestäni vammasta kuin sairaudesta. Vastannee tuohon kysymykseesi, eli minulla on dg traumaperäisestä dissosiatiivisuudesta, enkä ole vielä törmännyt suomen maassa lisäkseni kuin yhteen ainoaan toiseen henkilöön, jolla olisi sama diagnoosi -siksi kiinnostuin ja osaan ainakin käytönnän vinkkejä kertoa sinulle kun itse olen jo aika pitkällä kuntoutumisprosessissa.

Toivottavasti saat hyvän terapeutin joka tukee ajatuksiasi ja on riittävän kiinnostunut ottamaan niistä selvää.
Sähköpostia voi laittaa osoitteeseen; [email protected]

mutta ei mitään kiirettä, kirjoitat kun siltä tuntuu ja jos tuntuu- ajattelin, että ehkä mukavempi jutella asiasta ihan privaatisti kuin näin "kaikkien nähden".