Tahtoo tunteettomaksi!

ja avoin kirjoitus. Tosi hieno. Sopivasti huumorilla höystetty. Toivottavasti löydät tasapainon elämääsi-yksinkin. Silläkin on merkitystä, yksin elämisellä.

kirjoitus. Olen itse painiskelut samoissa ongelmissa tyyliin "Et kun sais jostain vähän vahvemaa droppia, niin saisi tunteet ja ahdistuksen pois. Ei painaisi murheet enää.". Lääkkeitä käytin kolmisen vuotta. Terapiassa olin kolme vuotta. Itsetunto-ongelmia on ollut johtuen isän ryyppäämisestä ja äidin vaino-harhoista. Nyt olen melkein kolmekymmentä ja alkaa jo helpottamaan. En jaksa enää stressata. Lääkkeitä en ole käyttänyt viiteen vuoteen. Ahdistukset puran netissä, kävelylenkeillä, kuuntelemalla musiikkia ja tekemällä taidetta vapaa-aikana.

Toivoa ei saa koskaan menettää. Muista se. Vaikka olisi syvässä epäonnistumisen kierteessä, niin ei saa luopua omasta itsestään. Vaikka on joutunut kohtaamaan hyvin rankkoja asioita, niin aika parantaa haavat ja se, että pikkuhiljaa alkaa luottamaan ihmisiin ja sitä kautta syntyy ystävyyssuhteita. Moni yksinäinen ei luota ihmisiin ja sen tähden on yksin. Kyllä mukaviakin ja samanhenkisiä ihmisiä löytyy.

Hyvää syksyä kaikille!

Onneksi minulla on muutama kaveri, joiden kanssa tavataan välillä.

Yhteiskunta-niminen instanssi järjestää meille rikkinäisille, yksinäisille, ressukoille tapaamisia. Tiedän että julkisen sektorin hoidon piiriin eivät kaikki edes pääse, vain ns. "kannattaviin yksilöihin panostetaan". Ihme kyllä, minut on nähty sellaisena, jolle on annettu keskusteluapua. Tosin en tiedä, toimiiko se mitenkään peilinä. Ei se paljoa auta, jos sanotaan, että "lopeta itsesi sättiminen". Minun itsetunto-ongelma on niin saatanan, perkeleen tiukasti kiinni minussa, että miten sitä hetkessä muuttaa. Joo, ehkä tilanne on jo toinen 20 vuoden päästä? Perkele! Miksei valtio järjestä eutanasiapalvelua, niitä haluaville oikeustoimikelpoisille kansalaisille? On synnytyslaitoksia, on äitiysneuvoloita! Kyllä sitä uutta aina tulee lisää.

Olishan se kaikkien kannalta parempi, että minäkin antaisin paikkani jollekin paremmalle ja tehokkaammalle. Sellaiselle, joka olisi kannattava pelinappulla, joka osaisi hankkia parisuhteen ja saisi rahaa tuottavia jälkeläisiä. Ei tällaisia itsekkäitä sikoja, jotka elävät vain oman navan tähden!

Verrataanpas hieman: yksinäinen, luuseri. Kuluttaa mielenterveyspalvelveluiden kautta valtion rahoja. Yrittää opiskella, ei hajuakaan, pääseekö ikinä töihin. Ostaa ruokaa ja mielialalääkkeitä. Maksaa niistä alv 8/17%. Työllistää muutaman farmaseutin. Maksaa terveyskeskusmaksun koko vuodelle, noin 22e. Käyttää rahat tehokkaasti, varaamalla joka viikko uuden ajan lääkäriin. Valittaa aina yksinjäämistä ja vaatii lobotomiaa, eutanasiaa yms. päätöntä. Saa lopulta porttikiellon terveyskeskuskeen. Tästä vielä kuulette! Vieläkö se Hannu Karpo tekee sitä ohjelmaa? Vai hoitotakuu, perketi!

Sitten onnellinen perhe: On töissä tai ei, mutta ostavat paljon ruokaa ja työllistävät tuottajia, kauppiaita. Ennen kaikkea, tuottavat lapsia, joista saadaan myöhemmin tuottavia, rahaa ja jälkeläisiä tuottavia... Perheet käyttävät äitiyspalveluja, neuvoloita, synnytysairaaloita, mutta ne lasketaan osaksi tuotannon kuluja. Perheet ovat tuottavia tehtaita ja valtio maksaa tenavien hoidosta paljon rahaa. Mutta nämä tenavat tulevat hyvin pidettyinä vielä rikastuttamaan valtion kassaa. Koko työikä on vain rahaa valtion kassaan. Osa sairastuu, jää työttömäksi.

Yhteenveto: Olen yksinäinen, mielenterveystapaus (ns. osa-aikahullu) ja en kykene olemaan sosiaalinen. En minä ole aivan ääritapaus epäsosiaalisesta yksilöstä, mutta parisuhdetta tavoittamattomana olen nk. "epävarma sijoituskohde". Ajatelkaapa, jos meistä kaikki joutuis jäämään yksin! Yhteiskuntamme hajoaisi hyvin pian. Yksinäisyyden sairastuttamat ihmiset eivät kykenisi pyörittämään näitä rattaita. Ei se terveyskeskuslääkärikään voisi hoitaa työtään, jos se olisi päivästä toiseen ahdistunut, itsemurhaa hautova. Aattelleppa ite, omalle kohalle!

Miten sitten, jos minulle muodostuu riippuvuus rauhoittaviin? Joudunko pakkohoitoon? Lääkäriltä kun pyytää reseptiä rauhoittaviin, saa usein kuulla kysymyksen: "Oletko suunnitellut itsemurhaa viimeaikoina?". Näinhän se menee! Ja missä menee se raja, kuinka paljon on liikaa rauhoittavia, esim. koulussa. Kyllähän ne saavat olon veltoksi ja poissaolevaksi, uneliaaksi. Saako lääkärin luvalla olla hieman oxazepami-huppelissa?

"Tuntuu vaan niin saatanan vaikealta, kun mun tehtäväksi on tullut katkaista sukupolvelta toiseen siirtyneet itseen liittyvät ongelmat."
Nyt onkin sitten hyvä tilaisuus! Tee toisin kuin vanhempasi äläkä ruoski ja väheksy koko ajan itseäsi! Rupea ajattelemaan itsestäsi hyvää! Anna itsellesi "viat" anteeksi!

"Mun päässä on vain joku vika, kun en kykene olemaan normaali."
Normaali on joku kuvitelma, ei semmoista olekaan. Olet ihan tarpeeksi hyvä ja normaali.

"Näemme ympärillämme pareja ja perheitä. Ajatelkaapa, kuinka paljon parempia he ovat ihmisinä."
No eivät todellakaan! Samanlaisia pulliaisia, osa tappelee perhehelvetissä. Näemme ympärillämme myös ihan hyviä yksineläjiä. Ja onko sillä väliä jos joku on parempi?

"Jos olis tunteeton, olisko se hyvä tilanne? Tarvitsen kerta kaikkiaan sellaiset kemialliset aineet, etten ajattele itseäni yksinjääneenä ja ahdistuneena. Ettei minulla olisi enää luonnollisia tunteita."
Voi tunteet kyllä välillä tehdä tosi kipeää. Mutta on ne toisaalta kivojakin. Vaikeeta on. Joskus on hyvä päästää ikävä tunne tulemaan "käsittelyyn" ja huomata että siihen ei kuolekaan, ainakin oman kokemukseni mukaan.

vaan kulje kohti !! Tutkaile vanhempiasi jos vielä voit sen tehdä ja katso missä ovat heikkoja ja omanarvontunto hukassa. Löytyisikö sieltä jotain mistä sinäkin voisit ymmärtää jotain enemmän. Lue jos jaksat ottaen selvää ihmisen ajattelutavoista ja toiminnoista mikä voi olla takana. Itse olen lukenut valittujen palojen tunne itsesi ymmärrä muita - kirjaa joka on helppotajuinen yleiskatsaus ihmiseen . Siitä sain osviittaa !! Sitten on hypnoositerapiaa joka on toisilla nopeuttanut tervehtymistä ainakin kirjoitusten perusteella, mutta sekään ei ole kaikkivoipa. Akupainelu on lievää apua jen.. Voi koettaa yhdistellä eri hoitomuotojakin korjatakseen omanarvontunnon omalle paikalleen. Pistä tuulemaan oikein kunnolla!! Toivottavasti sinulla on siihen aikaa ja varaa, se olisi paras sijoituksesi mitä voit tehdä, muu tulee sitten aikanaan :)

joka voit katkaista tuon itsetunnon ja harmonian kanssa olemisen puutteen? Sinä taidat olla se joka on valveutunut ja tajuaa !!!!

Eli päinvastoin minulla, ongelmia tulee juuri siksi kun en tunnista tunteitani eli olen sillä tavalla tunteeton tai ne tunnot jumissa että estyy todellinen minän tunteminen !

Olet tosiaankin mainio kirjoittaja. Olen joistain asioista vähän eri mieltä kuin sinä. Olen tällainen mamma, toistakymmentä vuotta sinua vanhempi monen lapsen äiti. Olen myös terapiapalveluiden ja lääkkeiden kuluttaja. Elämä on nuijinut minua sillä tavalla, että tunteeni eivät enää ole käytössäni, vaan ne ovat "purkissa" tai "naftaliinissa", miten vain. Ei olekaan mikään pieni juttu loihtia ja kaivella niitä takaisin esille ja käyttöön.

Olen pelännyt sitä, että siirrän nämä vammani lapsiimme, mutta terapeuttini on todennut, ettei niin ole käynyt ja on ihmetellyt sitä (minä tuntenut itseni omituiseksi myös siitä syystä). Ei siis ole pelkoa, että kierre jatkuu. Kun on tiedostanut asiat, voi toimia eri tavalla kuin omat vanhemmat ovat aikoinaan toimineet. Ei siis ole sinullakaan mitään pelkoa sellaisesta.

Miehet ovat sitäpaitsi naisia edullisemmassa asemassa, koska heille voi tulla lapsia paljon varttuneemmalla iällä kuin naisille. Minä alan siinä asiassa olla jo hylkytavaraa, mieheni sen sijaan on varsin kukkea edelleen, vaikka on minua vanhempi.

Perheelliset ihmiset eivät ole ihmisinä yhtään sen parempia kuin yksinäiset. Molemmissa ryhmissä on edustettuna ihmisyyden koko kirjo laidasta laitaan. Omista vanhemmistani ja heidän suhteestaan voin sanoa sen verran, että sitä huonommaksi ei parisuhde juuri voi tulla. Vain ruumiillinen väkivalta puuttui. Muuten olisivat kaikki kauheudet olleet täydellisesti edustettuina. Se onkin aiheuttanut sen, etten kykene riitelemään, koska se on niin ahdistavaa. Siinä tulee niin helposti hylätyn ihmisen olo, sitä riskiä en voi ottaa.

Mistä olet päätellyt, ettet kykene muodostamaan parisuhdetta? Sopiva neito voi tulla milloin tahansa sinua vastaan. Olenhan minäkin ollut täynnä ahdistusta ja silti mieheni vain otti minut omakseen ja pitänyt hyvänään lähes kaksikymmentä vuotta. Huolimatta suurista vaikeuksistani ruumiillisessa kanssakäymisessä hän jaksaa uskoa parempaan, toipumiseeni, joka minulle tuntuu olevan ylen kaukana.

Olin niin hassu, että luulin, ettei miehillä ole ollenkaan tunteita. Olin kai oppinut sen sodan käyneeltä isältäni. Minua ällistytti nähdä mieheni tunteellisuus ja herkkyys. Nehän ovat vain hyviä asioita. Tunteet kuuluvat ihmisten elämään. Onko todellista elämää ilman niitä?

"Tuntuu vaan niin saatanan vaikealta, kun mun tehtäväksi on tullut katkaista sukupolvelta toiseen siirtyneet itseen liittyvät ongelmat. Tiesin jo lapsena, että olen liian heikko yksilö muodostamaan toimivaa parisuhdetta, eli perhettä."

Kirjoitustesi perusteella olet aika fiksu, viisas, sosiaalinen ja muutenkin sellainen jokanaisen unelma.

"Mun mielestä perhe on kaikki kaikessa. Voin vain puhua itsestäni, kun en tiedä miten muut kokevat tilanteensa. Mun päässä on vain joku vika, kun en kykene olemaan normaali."

Päättäkää että ei ole.

"Näemme ympärillämme pareja ja perheitä. Ajatelkaapa, kuinka paljon parempia he ovat ihmisinä. Hehän ovat osanneet toimia oikein, että ovat saaneet suhteen. Se on palkinto ja lahja. Nainen on raamatunkin mukaan lahja miehelle. Minä olen lahjaton."

Kaikki ei ole siltä miltä se näyttää. Perheissä ei ole yksityisyyttä, rauhaa, on riitoja, väkivaltaa, raha-huolia, kiusaamista ja ongelmia.

"Itsetunto-ongelmat opitaan jo lapsena. Vanhemmista vähintään toisella on ongelmia ja itsetuhoisia ajatuksia. Miten siinä lasta kasvattaa! Okei. Saat lapsia, voit hysyttellä ja hoitaa niitä ja elämäsi onkin merkityksellistä. Mutta se itsetunnon heikkous siirtyy valitettavasti kasvatettavaan. Kuinkahan moni nytkin kasvattaa lapsia, vaikka kokee olevansa
arvoton, ei siis ole sujut itsensä kanssa?"

Et näe puita metsältä. Eli sen kuinka suurenmoisen ihmisen kuvan näytät kirjoituksillasi. Mitä ongelmia sinulla muka on ?

"Jotenkin sitä nuorempana ei tajunnut tätä koko paskan laajuutta. Nyt jo 29 vuotiaana sen tajuaa, eikä sitä voi enää paeta. Olisin aika tyytyväinen, jos tietäisin kuolevani lähivuosina. Sitä alkais hyväksyä tämän oman elämän tällaisena ainutlaatuisena. Valitettavasti lääketiede ja hyvä ravinto on pidentänyt ikäämme."

Siis sopeutukaa.

"Haluaisin vaihtaa Efexorin tujumpaan troppiin. Minulla ei ole diagnosoitu kuin depressioita, joten en tiedä saanko psykoosilääkkeitä tai muita tujuja nappuloita."

Se on lääkärinne päänsärky.

Eikö ne lääkkeet vielä ole tehneet sinua tarpeeksi tunteettomaksi? Mielialalääkkeethän sen tekevät. Sinun pitänee hakea vahvemmat dropit.

Kehotan sinua kuitenkin luopumaan lääkityksestä. Mene jonkun "sielunhoitajan" puheille. Se voi antaa uskomatonta voimaa, jos terapeutti tai terapeuttiin verrattavissa oleva henkilö kuuntelee sinua ja avaa uusia näkemyksiä.

"Kirjoitustesi perusteella olet aika fiksu, viisas, sosiaalinen ja muutenkin sellainen jokanaisen unelma."

Kiitos mielipiteestäsi. Olen joskus kuullut tuon fiksuuden mainittavan. Ajattelen tosi paljon ja koen asioita syvällisesti, siksi varmaan olen sairastunut masennukseen ja ahdistuneisuuteen.
Mistä lienet keksinyt sosiaalisuuden? Olen kehittänyt huimasti sosiaalisia taitojani. Olin teininä ja nuorena tosi arka ja ujo, mutta olen nykyään paljon sosiaalisempi.

Et näe puita metsältä. Eli sen kuinka suurenmoisen ihmisen kuvan näytät kirjoituksillasi. Mitä ongelmia sinulla muka on ?

Tarkoitatko, että kirjoitukseni antaa minusta 'suurenmoisen' kuvan?

Voisin loppuun vielä hieman kerrata tarinaani. Olen siinä rohkea ja avoin, auttaakseni muita häpeilijöitä. Olen ollut lapsesta saakka arka ja säikky ihminen, "Anteeksi, että olen olemassa" -syndroomasta lienee ollut kyse. En ole voinut elää normaalia, nuoren ihmisen elämää. Ja miksi? Siksi, koska olen hävennyt itseäni. En tekemisiäni, vaan sitä että minä olen tällainen ja tämännäköinen. Miten selviytyy, kos kantaa tuota taakkaa päivästä päivään? Jopa yötkin meni 10 vuoden ajan pyörimällä lakanoissa aamuyölle klo 2-4. Elämässä selviytyy huonosti. Olen 29-vuotiaana edelleen, kuin se lukion päättänyt pojankloppi. Olen saanut käytyä intin ja hankkinut yhden ammatin. Mutta siinä ne sitten ovatkin.

Opiskelen vielä tässä iässä ja koen siitäkin hieman syyllisyyttä. Tiedän, että opiskelu on hyvä juttu esim. alkoholismiin tai pitkäaikaistyöttömyyteen verrattuna. Mutta koen syyllisyyttä siitä, etten ole kyennyt antamaan riittävää panosta yhteiskunnallemme, lähinnä tarkoitan työllistymista ja uraa.

En ole koskaan aikaisemmin nauttinut opiskelusta ja sen tuomasta sosiaalisesta verkostosta. Luulen sen johtuneen siitä, että olen ollut teinistä saakka masentunut ja nukkunut yöt muutamalla tunnilla. Nyt vasta huomaan senkin, mitä on olla päivä koulussa/töissä, kun ei tarvitse pyöriä ja kieriä lakanoita rullalle, ennen kuin nukahtaa hetkeä ennen herätystä. Tiedättekö, miltä tuntuu herätä aamulla, kun on voinut nukahtaa lähes välittömästi sänkyyn menon jälkeen =). Nyt sen tiedän!

Teen jatkuvasti töitä itseni korjaamiseksi. Välillä se ahdistaa, kun on "jo" 29 ja rakentaa vasta tervettä ja normaalia käsitystä itsestään. Sillä olen elänyt vain vääristyneenä varjona. Mulle on lukuisat ihmiset sanoneet vuosien varrella, että: "Miksi Sinä Yleinen vuodattaja mollaat ja ajat itseäsi alas?". Koska teet sen ilman todellista syytä!

Suurin haaveeni on ollut lapsesta saakka, kokea olevansa rakastettu. Varoitus: sisältää paljastuksia. Muutamat naiset ovat ihmetelleet minua miehenä. Olen onnistunut pääsemään joitakin kertoja tutustumaan naisiin. Okei. Seksi on tärkeä osa ihmisyyttä, mutta minä tarvitsen siihen tunnetta ja turvallisuutta. En minä halua vain fyysistä naintia. Toivon, että kohtaisin sellaisen naisen, joka hyväksyisi minut tällaisena ja antaisi aikaa. Koska seksuaalisuus on sellainen osa-alue, jolla herkästi rikotaan lisää. Nämä naiset ovat sattuneet olemaan vain seksin perässä, halunneet komeaa, tummaa, atleettista nuorukaista. No, seksistä en oikein ole saanut mitään, koska tunne ja kiintymys ei ole ollut mahdollista. Mutta se toinen ihminen, jota on saanut koskettaa ja tulla kosketetuksi. Se on ollut uskomattoman hieno kokemus. Naisen iho, hyväillä ja silittää naisen kasvoja, kaulaa ja käsiä. (okei, muitakin aluita on kiva hyväillä), mutta se toisen iho ja lämpö on se, mitä olen aina kaivannut. Toivottavasti on olemassa sellainen nainen, joka hyväksyy minut näine tarpeineni, eikä halua vain panna minua heti. Haluaisin tavat hyvän naisen, mutta pelkään että kelpaanko sellaiselle.

Miulla oli tänään aamulla just samanlainen olo kun mitä kirjotit tohon siun tekstiin. Aamulla tuntu etten pysty edes sängystä nousee ylös kun oli niin masentunut ja surullinen olo, tuntu että mitä välii millää enää on edes. Nukkuminen ainoastaan tuotti mielihyvää.
Olen 23 vuotias nainen ja miulta on lähipiiristä rakkaimpia ystäviä löytänyt puolison jo jokunen vuosi sitten. Aika on ollut vaikeaa miulle koska kaipaan myös itse kumppania. Äh en voi jatkaa koska ahdistus alkaaa kasvaa... pakko lopettaa ja keskittyä muuhun...

että määräisi mulle niin vahvat tropit, että en tuntisi enää mitään ja tekisin töitä kuin kone.

Psykiatri sano, että kirjoittappas tyttö tuo lause ylös ja mieti sitä myöhemmin.

Jaaha. Olet sentäs kertomasi mukaan komea, tumma ja atleettinen. Ajatteles sellaista henkilöä, jolla on samat ongelmat kuin sinulla, mutta joka on kaiken lisäksi ruma. Niin että paas miettien!

Oletko kenties ikinä kysynyt itseltäsi, että josko mystifioit tuota perhe-elämää liiaksi? Siihen nähden, ettei sinulla ole koskaan ollut omaa perhettä (eikä kaiketi parisuhdetta) näytät tietävän siitä paljonkin: ihanaa on, auvo kukoistaa. Elätköhän luuloissa ja omissa kansallisromanttisissa maalauksissasi? Parisuhteen vaatima työ on toisinaan painavakin taakka, jos siis haluaa pitää suhteen.

Siitä en oikein saanut selvää, että miksi olisit kykenemätön parisuhteeseen. Kertomasi perusteella olet kuitenkin joskus rakastanut.

Muistan muuten kuulleeni, että Ruotsissa Karoliinisessa instituutissa tehtäisiin lobotomioita. Sen sijaan muulla kuin masennusdiagnoosilla tuskin saat psykoosilääkkeitä.

Meinasin lähteä illalla baariin, mutta onneksi tajusin jäädä kotiin. Koska yleensä kapakassa koen oloni hyvin ulkopuoliseksi ja surulliseksi. Se on vain yksinäisyyden pakenemista täysin väärään ympäristöön. En siellä yleensä edes viihdy, mutta pakenen sinne.

Miksi meidän pitää kokea tarvetta tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi? Miksen voisi olla kuin kone, joka tekee arkena työtä ja huilii pyhät? Miksi ihmisen taakaksi on annettu tunteet - nuo turhuuksien turhuudet? Jännä, että kuitenkin eläimetkin kaipaavat hyväksyntää ja läheisyyttä. Koirat usein hakeutuvat ihmisten viereen nukkumaan ja monet kissat tulevat syliin tai menevät makaavan ihmisen mahan päälle kehräämään. Eläimet myös pitävät siitä, kun niitä silitetään tai rapsutetaan. En usko, että eläimet kaipaavat "elämänkumppania". Onko eläinten käytös vaistojen takia mutkattomampaa?

Herkkyyteni ja syvyyteni on minulle taakka. Kärsin siitä, että minulla on niin voimakkaat kaipuuntunteet. Kysyin tästä asiasta eräällä palstalla asiantuntijalta, ja hän vastasi, että on luonnollista kokea tarvetta olla rakastettu. Hänen mielestään sitä tunnetta ei ole syytä kieltää tai tukahduttaa. Mutta sitä juuri teen ja haluan tukahduttaa sen tunteen, vaikkapa kemiallisesti. Haluaisin rakastaa, mutta olen niin rikkinäinen ja heikko, etten kykene rakkauteen. Tai en siis kyke tavoittamaan rakkautta. Ehkä voisin rakastaa, mutta en pääse siihen tilanteeseen, että saisin ketään rakastaa. En siis kykene luomaan kontaktia sellaiseen naiseen, johon haluaisin. Olen ehkä niin tunnevammainen. Naisilla on helpompaa saada kumppani vastaavanlaisesta vammasta huolimatta, koska joku mies tulee ja ottaa epävarmankin naisen. Minun on taas tunne-elämässä vammautuneena miehenä mahdotonta mennä ja tutustua kiinostavaan naiseen. Se ero on sukupuolella tunnevamman kohdalla. Olkaa naiset onnellisia siitä, että olette nainen! Moni nainen on viettänyt lapsuutensa hyvin rikkinäisessä perheessä ja vammautunut henkisesti. Mutta sitten vain on tullut vastaan se "Oikea", joka on hyväksynyt hänet sellaisena, rikkinäisenä ja osoittanut rakkautta ja lämpöä - sitä, mitä epävarma yksinäinen on eniten epäillyt.

Näin on tunnevammainen Yleinen vuodattaja asian ymmärtänyt. Kaipa se on päätettävä tämä pohdinto ja lähdettävä tuonne sängyn puolelle. Mirtazapiini-nappula alkaa vaikuttaa unettavasti tunnin sisällä sen otosta. Usein luen sen ajan kirjaa, kun odotan hiipumistani. Ajattelin lukea hieman "Virtahepo olohuoneessa" -kirjaa. Ah.. Sitä tunnetta, kun alkaa väsyttää aivan sairaasti.. Sitten kuuntelen vielä langattomilla kuulokkeilla rentoutuslevyä, ihan kiusaan itseäni. Saan unohtaa kaiken ja vain maata lämpimänä peiton alla, ja lentää kohti unien maailmaa. Sitten huomenna päivällä herään johonkin aikaan kun huvittaa. Jos ei kiinnosta nousta, voin maata vaikka kellon ympäri. Laitan puhelimen äänettömälle. Seuraavana iltana saan taas takuulla unen mirtazapiinin avulla, vaikka nukkuisin iltapäivään saakka. Nyt on aika huoleton olo. Pari päivää saa vaikka nukkua. Juuri nyt ei edes ahdista yksinäisyyskään. Joskus mietin sitäkin, että miksi ihminen on niin luotettava "kone"? Miksi minäkin herään taas huomenna, enkä saa vaipua ikiuneen yön aikana. Ajatelkaa mikä vapautus ja helpotus se olisikaan! Nyt Yv päättää päivänsä... ja menee nukkumaan!

Mä erehdyin nuorena naimisiin narsistin kanssa. Siitä päästyä minusta tuli miesten hyväksikäyttäjä ja käyttämä. Nykyään yritän vaan hyötyä taloudellisesti miehistä.