DREAM(mukana mm. Daniel,Tom,Elijah)

E.A.

Huulet painautuivat omiani vasten. Suutelin poikaa intohimoisesti. Mutta mielessäni ei ollut tuo poika jota suutelin, vaan eräs toinen. Irrottauduin pojan syleilystä.
"Daniel-", aloitin, mutta kuulin jonkun sanovan samoin. Käänsin pääni hitaasti tulijaa kohti. Tulija katsoi minua hetkisen järkyttyneenä ja lähti sitten juoksemaan pois päin surullinen ilme kasvoillaan.
"TOM! Odota! Ei tämä ole sitä miltä näyttää!" huusin Tomin perään, mutta hän jatkoi vain juoksemista.

1 ja ½ vuotta aikaisemmin:

"Tiesitkös, et Danielilla on aivan ihanat silmät?" paras kaverini, Rose sanoi.
Naurahdin. Rose oli ihan retkussa Danieliin, vaikka ei ole koskaan edes nähnyt tätä.
"Mitä sä naurat? olethan säkin ihastunut, Tomiin."
Niinpä, ihana Tom Felton. Mutta onhan Danielkin ihana. Ja sitten oli vielä Elijah Wood. Elijah on ehkä hieman lyhyt ja ehkä liian vanha, mutta söde. Ja ne ihanan siniset silmät! Tom Felton... on taas... KERTAKAIKKIAAN IHANA! Sitten se Daniel. siniset silmät ja...
"Taasko ajatuksissasi?" Rose keskeytti minun ns. unelmoinnit.
Nyökkäsin.
"Lutunen Tom on saanut finnejä"
"MITÄ?!"
"Niin että lutunen Tom on saanut finnejä", Rose toisti.
Sieppasin lehden Rosen kädestä ja rupesin nauramaan nähtyäni kuvan.
"Rose. Ei tää oo Tom Felton!" naureskelin.
"Mitä?!" Rose sanoi ja riuhtaisi lehden käsistäni. Pian Rose nauroi kippurassa lattialla. Katsoin silmät suurella, kuinka paras kaverini sai nauru kohtauksen. Se on hyvin yleistä, jos sattuu oleilemaan Rosen kanssa paljon.
"Rose lopeta jo..." naureskelin.

Makasin sängylläni ja ajattelin ERÄSTÄ. Katselin katossani olevaa julistetta. Tuntui kuin Tom olisi katsonut juuri minua. Niinhän ne kaikki julisteet tekevät...
Nukahdin.

Joku hyppi sängylläni.
"Ääh, mee pois Ginny!" huudahdin ja heitin tyynyn pikkusiskoani päin. Ginnystä on syntynyt yks riesa.
"Kuka toi on?" Ginny kysyi ja osoitti katossa olevaa kuvaa.
"Mee pois!"
"Onko se sun poikaystävä?" Ginny kysyi. Olisikin!
"HÄIVY!" huusin ja heitin toisen tyynyn kohti siskoani.
Ginny hyppäsi alas sängyltä ja rupesi lallattamaan: "Emilyllä on poikaystävästä kuva katossa!"
'olisikin' ajattelin.

Kävelin kotiin kaverini, Erican luota. äitini ja Erican äiti ovat hyviä kavereita ja olemme olleet Erican kanssa hyviä ystäviä jo lapsesta saakka. Olen vuoden nuorempi kuin Erica.
Olin saanut Ericalta julisteen(A4) joka esitti Elijah Woodia. reunoilla oli tietoa Elijahista.
Ei minulla ollutkaan yhtään julistetta Elijahista vielä. Tietenkin olin etsinyt internetistä kuvia ja tulostanut parhaimmat kuvat Elijahista. Tomista minulla oli vain yksi iso ja kolme pientä julistetta. Danielista, ei ollenkaan. Olin joutunut antamaan Roselle kaikki julisteet missä edes oli Danielin näköinen tyyppi.
Kännykkäni tärisi taskussani.
"No?" vastasin.
"ootkos lukenut uutta lehteä?" Rose kysyi innoissaan.
"No ei vois vähempää kiinnostaa! Ja mitä sä näin myöhään soitat? Kello on jo pual kymmenen. Sä tiedät et äiti saisi sellaisen hepulin jos mä olisin kotona", motkotin.
"Tämä onkin erikois tapaus", Rose sanoi.
"Niin varmaan. No antaa kuulua", huokaisin. En paljoonkaan kiinnittänyt huomiotani Rosen puheeseen vaan kävelin kotiin päin ja katselin vanhoja maisemia ja muistelin vanhoja muistoja...
Rose sepitti tiuhaan tahtiin siitä kuinka löysi mainoksen kun tuli kotiinsa, otti takkinsa pois ja heitti kenkänsä Yläkertaan. Kuinka meni keittiöön ja huomasi uuden numeron saapuneen. Kuinka hän selasi koko lehden ja kuinka hän toisiksi viimeiseltä sivulta löysi ilmoituksen koekuvauksiin jossa: "Tom Felton ja Daniel Radcliffe, sekä Elijah Wood näyttelisivät. Esiintyjäksi tarvittaisiin joku uusi kasvo"
"EIKÄ!" huudahdin.
"Mmm. Mutta koekuvaukset on vasta kolmen kuukauden päästä. Ensiks ne karsii pois vähä ja sit seuraas karsii taas lisää. Sit ne seuraaval viikol karsii lisää... ja seuraavalla viikolla. Sit on Muutaman kuukauden treeni valitulle henkilölle. Ja sit alkaa harjoitukset", Rose sepitti niin tiuhaan, ettei puheesta meinannut saada selvää. Taisin kuitenkin saada selvää tarpeeksi. Ainakin ne kohdat mitkä piti.
"Sun kannattaisi yrittää", Rose sanoi.
"Ei. Sä tiedät et mä haluaisin, mut en mä..."
"SÄ MEET! kävin jo laittaa sun hakemuksen postiin. Sanoin et sä et viel tiedä täst mitään. Siis siit et mä ilmoitin sut, mut et sä kyl varmasti tuut. Sit laitoin siihen kaikki syntymäajat ja silleen. Saas nähdä miten käy", Rose selitti innoissaan.
VOI EI! EI MINÄ! En mä halua nolata itseäni niitten edessä...
"Mihin sä sen lomakkeen pudotit?" kysyin.
"Siihen koulun vieressä olevaan posti juttuun.
"Joo. Kiitti Moi!"
sanoi ja lähdin juoksemaan.
Kuulin kuinka Rose huusi että mitä minä sillä tiedolla teen. Suljin puhelimen.
Juoksin koululle ja työnsin käteni luukkuun. Etsin kädelläni lomaketta. Onneksi posti oli tyhjennetty juuri aamulla, eikä sisällä ollut kovinkaan paljoa mitään. Pahaksi onnekseni löysin kyllä lomakkeen. Mutta Rose oli pistänyt sinne kasetin ja kaikkea. Änkenyt sen niin että oli varmaan mennyt jotain jo rikki. Enkä saanut kirjettä ulos. Tietenkin myös käteni juuttui luukkuun...

Oli kulunut jo muutama kuukausi siitä kun juutuin siihen luukkuun. Rose oli saanut käännytettyä minut ja osallistumaan koekuvauksiin.
Olin hermona. Ne olisivat kahden viikon päästä, enkä tiedä mitä pitäisi tehdä. En ole koskaan ollut koekuvauksissa.
Rose laittoi kätensä olkapäälleni: "Hyvin se koekuvaus menee. Mä oon varma et pääset jatkoon."
"No en ny oo varma. Jos mä en ekal kerral nolaa itseäni, niin ainakin tokalla", huokaisin syvään. Aloin jo katua lupaustani Roselle.
"Äh, etkä nolaa. Tule, mennään ostoksille. Sun pitää saada jotain uutta päällesi sinne... koekuvauksiin", Rose sanoi ja veti minut kädestä ylös. Hän raahasi minut kauppoihin... ja taas uusiin kauppoihin. Mikään vaatekappale ei tuntunut kelpaavan koekuvauksiin, ei ainakaan Rosen mielestä. Pitäisi varmaankin olla jokin silkkihame ja oikeat timantti korvakorut. Lasikengät ja silleen.
Pian Rose pysähtyi vaatekaupan etten ja katseli vaatteita, joita oli pistetty näytille.
"ROSE, EI! EI!" pudistelin vimmatusti päätäni.
Lukiko Rose ajatukseni?
Heti ovesta päästyään sisään, Rose sieppasi hameen ja työnsi minut sovituskoppiin.
Istahdin penkille, joka oli kopissa. Odotin hieman. Tulin sitten ulos kopista ja sanoin: "En tykkää, ei oikein sovi lanteilta"
"Ei hätiä", Rose sanoi ja antoi minulle vielä kamalamman hameen. Koko puku hameen. JA se todellakin oli silkkiä. PUNAISTA!
"Rose, nyt saa riittää", sanoin ja lampsin ulos kaupasta.

Enää kaksi päivää koekuvaukseen. Jännitin enemmän, kuin koskaan.
Olimme menneet Rosen kanssa ostamaan vaatteita. Paremmalla maulla tällä kertaa.
Päädyimme kauppaan, missä myytiin muotikamppeita. Onneksi oli ale.
Päädyimme farkkuihin, jotka levenevä lahkeesta ja kireään hihattomaan paitaan. Rose oli myös kiikuttanut minulle paidan hihattoman päälle.
Vaatteeni koekuvausta varten oli ostettu.
"Mitä luulet, tapaankohan mä Tomin siel?" kysyin.
"Voi olla. Mut Kun sut valitaan. Sä näet sen joka ikinen päivä", Rose sanoi innoissaan.
"JOS mut valitaan", korjasin.
"KUN!" Rose sanoi.
Heitin Rosea tyynyllä.

Istuin odotuspenkillä.
Menisin pian "tuomariston eteen". Moni tyttö oli tullut ovesta kyyneleet silmissä. He nähtävästi olivat todella armottomia ihmisiä. En saisi mokata, MITÄÄN.
Ovesta asteli kevyin askelin tummahiuksinen tyttö, hymyssä suin. Hänet oli nähtävästi valittu. Hän tuli luokseni ja sanoi kuiskaten: "Onnee. Nähdään karsinnoissa"
En ollut koskaan nähnyt tuota tyttöä, enkä tajua miksi hän sen minulle sanoi, mutta...
"SEURAAVA!"
Nielaisin kuuluvasti. Oli minun vuoro. Käteni tärisivät ja luulin pyörtyväni. Se olisi ollut todella iso Moka.
Astelin tärisevin jaloin sisälle. Pettymyksekseni, sisällä ei ollut yhtään näyttelijää. Vain ohjaaja ja silleen...
Minua käskettiin istumaan tuolille ja kertoa nimeni ja sukunimeni kuuluvasti.
Tein työtä käskettyä.

Hymyilin. Ja kävelin pois rakennuksesta. Törmäsin mieheen ja kaaduin.
"Anteeksi. Ei kai sattunut pahasti?" hän sanoi ja ojensi kätensä.
Tartuin siihen ja nousin ylös maasta.
"Ei mitään", sanoin. Vasta silloin tulin katsoneeksi tuota miestä. Henkeni salpautui ja silmäni pullistuivat melkein kuopistaan. Onneksi suuni ei kuitenkaan loksahtanut auki.
"Tom", hän sanoi ja ojensi kätensä. Tartuin siihen, muuta en saanut sanaa suustani.
"Emily", sain sanottua lopulta.
Tom hymyili: "tuutko koekuvauksista?"
Nyökkäsin.
"Miten meni?" Felton kysyi.
"No ei kehuttavasti, mut pääsin kuitenkin viel jatkoon", sanoin. Tunsin oloni jo rennommaksi. Mitä sitten vaikka Tom saisi musta huonon kuvan? Enhän mä tapaisi sitä enää... koskaan. EI, KYLLÄ SILLÄ OLI VÄLIÄ!
Mutta en jännittänyt enää niin. Tomin kanssa pystyin puhumaan niin kuin Roselle, no en ihan.
"No sehän kiva. Voin sit korvata tämän et kaadoin sut, joskus", Tom sanoi.
ymyilin: "Ei sun tarvitse"
"Pitääpäs. Sun pitää päästä seuraavastakin karsinnoista jatkoon!" Tom sanoi ja pullisteli lihaksiaan.
Nauroin. Ei turhaan, satoja ihmisiä ollut ihastunut Tomiin. Hän oli ihana, en KIELLÄ..."No, nähdään karsinnoissa", Tom sanoi, heilautti kättään ja meni eteenpäin. Katsoin Tomin perään uneksien.

Kotiin tultuani olin kuin seitsemännessä taivaassa...
PIIP PIIP . PIIP PIIP.
Ryntäsin kännykkäni luo. Eihän se tietenkään olisi Tomilta, mutta ainahan sitä voi toivoa. Mistä hän olisi sitä paitsi saanut numeroni? EI MISTÄÄN!
Viesti oli Roselta. Kysyi vain miten meni. Joskus Rose ottaa niin päähän että tulee migreeni.
Laitoin Roselle vain että: pääsin jatkoon.
Laitoin lempicd:ni soimaan ja makasin sängylläni, haaveksien Tomista.
Nukahdin.


"Herran jestas! Milloin sä oikein tulit kotiin eilen? Teitkö ees eilen läksyt? Kello on jo puol kahdeksan!" äiti raakkui. Todella mukava tapa herätä. En tehnyt läksyjäni eilen, mutta ainahan voin kopioida Roselta.

Kuukauden päästä...
Istuin samaisella penkillä, kuin viimeksi, odotellessani vuoroani, Juryn luo.
Pian oli minun vuoro ja menin sisään. Enää ei jännittänyt niin paljon kuin viimeksi, en tiedä miksi. Tom istui myös tuomariston joukossa. Hymyilin Tomille ja istahdin sitten penkille.

"Onneksi olkoon Emily. Olet päässyt jatkoon", Tom sanoi ja halasi minua.
Mikä ihana ihminen!
"Kiitti", sanoin Tomin korvaan. Tom ei meinannut päästää irti, hyvä niin.
"Tom. Päästäs irti jo. Emily taitaa tukehtua pian, sä halaat niin kovaa", yksi tuomareista vitsaili.
Tuomareiden kanssa oli mukava jutella kaikista. No melkein kaikista. He vitsailivat ja ymmärsivät jos minulla oli jokin ongelma näyttelemisen kanssa. HE auttoivat ja...Taidan kuvitella jo saavani roolin,
eikä se luultavasti ole sallittua... No, minun päässäni se on, onneksi.
Tom päästi minut lähtemään, mutta ohjasi minut taka-oven kautta ulos.
"Toivottavasti sä saat roolin", Tom sanoi ovella.
Hymyilin: "Niin mäkin. Te ootte niin mukavia, et..."
"ootas kun tapaat maskeeraajan", Tom nauroi.
"Toivottavasti tapaan. no, pitää mennä. Nähdään taas!" sanoin ja halasin Tomia. Matkalla kotiin kaduin tuota halausta. Nyt Tom ajattelee varmaan että olen joku...
HETKINEN! Tomhan se ensin halasi. Olihan minulla oikeus halata takaisin, vai? Pitää kysyä Roselta...

oli kulunut viikko ja istuin taas odottamassa että karsinnat alkaisivat.
Pian nainen, joka oli aina huutanut että; seuraava, sanoi: "Tästä lähtien karsinnat tehdään niin, että koko ryhmä menee sisälle ja sitten tuomaristo sanoo viisitoista nimeä. Heidän, jotka mainittiin pitää mennä riviin tuomariston eteen. Sitten tuomaristo sanoo ketkä häipyvät. Joskus on myös pieniä kohtauksia, mitä näytellään, ennen pudottamista."
Menimme sisään huoneeseen. Nyt oli jo Danielkin saapunut mukaan. Muutamat tytöt kikattelivat keskenään ja puhuivat jotain Danielista. Olisin itsekin tehnyt samoin, jos Rose olisi ollut myös karsinnoissa. Mutta silti se inhotti.
Pian minun nimeni lausuttiin ja menin riviin muiden kanssa. Tuomaristo sanoi syyt, miksi jokin pudotettiin. Sitten he sanoivat että: "jääneet menevät tuonne. Teemme siellä sellaisen pienen kohtauksen Tomin ja Danielin kanssa." Olin innoissani. Koska nimeäni ei mainittu lähtijäksi. Menin sivuhuoneeseen odottamaan. Jännitti ihan pirusti...

Huone johon tulin oli iso ja reunoilla oli tuolit. Istahdin yhdelle niistä ja odotin. Se oli todella pitkästyttävää. Olisipa Tom ollut pitämässä minulle seuraa.
Pian ilahduin, kun Tom tuli huoneeseen. Hän hymyili minulle ja meni toiseen huoneeseen. Pian muutkin tuomaristosta tuli ja saman tien meni. sitten alkoi nimien huuto ja mainitun henkilön piti mennä samaan huoneeseen tuomareiden kanssa, tällä kertaa yksin.

"Emily tämä on sellainen kohtaus, jos sä ja Tom tappelette. Sä syytät Tomia pettämisestä. Sä oot yllättänyt sen toisen naisen kans ja sä oot todella vihainen, okei? Eli sä vaan improvisoit", luultavasti ohjaaja, sanoi.

"Nähdään viikon päästä", Tom sanoi taka-ovella ja halasi minua. Olimme viime kerralla Rosen kanssa päädytty siihen, etten tehnyt mitään väärää, kun halasin Tomia. Taisimme olla oikeassa.
"Joo, nähdään", sanoin ja rupesin kävelemään kotiin päin. Katselin kyllä taakseni, niin paljon kuin pystyin, mutta Tom ei tullut kadulle, katsomaan minua. Tiesin sen, mutta olin silti toivonut toisin.

Istuin tunnilla. En opiskellut. Se oli kaukana opiskelusta! Haaveilin Tomista. Rose istui takanani ja pukkasi minua kynällä selkään. Käännyin Roseen päin. Hän antoi paperi lappusen. Käännyin takaisin opettajaan päin ja luin lappusen.

Jännittääkö? Huomen näet taas Tomin... oon unohtanut kysyä. Miten teil menee?

Ope näki lapun, muttei välittänyt siitä. Oli hän sentään niin viisas, ettei puuttunut lappujen lähettelyyn.
Laitoin Roselle lapun: Jännittää. En mä oikein ota selvää, miten mulla ja Tomilla menee. Se on vähän sekavaa. Me kyl aina kun nähdään toisemme, niin hymyillään, mut... Niin ja aina kun mä lähden kotiin se saattaa mut taka-ovelle ja halaa. Ota siitä nyt selvää?! Pian sain lapun Roselta: Jos SE halaa SUA, niin se on kiinnostunut. Jos SE hymyilee SULLE, se on kiinnostunut. Yritä vaan...pian se on niin retkussa suhun, et se ei pästä sua menemään

Nauroin äänekkäästi, jolloin opettaja suuttui ja kielsi lappuset tältä tunnilta. Mutta kuka sitä uskoo. Jatkoimme lappujen lähettelyä... koko tunnin ja seuraavan... ja seuraavan...

Tällä kertaa oli viimeinen ennen valitsemista. Elijah Woodkin oli mukana.
Olimme kaikki... noin 50 rivissä suuressa huoneessa. Vain 10 pääsisi jatkoon.
"Tässä tulevat jatkoon päässeet: "Miranda Ling(taputuksia), Sandra McBeal(taputuksia)" tuomaristo jatkoi nimien sanomista. Viimein oli kaikki sanottu ja kaikki muut paitsi jatkoon jääneet ajettiin kotiin. En päässyt jatkoon.
Katsoin Tomia surullisena ja lähetin lentosuukon tälle. Tunsin kuinka pian kyynel putoaisi poskelleni.
"HETKINEN!" Tom huudahti. Tuomaristo katsoi häntä ihmeissään. Myös ulos meno jono, oli pysähtynyt.
"Sähän sanoit, et meidän jokaisen lempinäyttelijä pääsee loppuun asti, ennen valintaa. Mut missä mun lemppari on? Sitä paitsi, noit on vaan yhdeksän"
Pakostakin rupesin hymyilemään. Tom näytti niin... komealta, kun hän puolusti lempi näyttelijäänsä. Enhän se tietenkään olisi minä, mutta silti...
"Aivan. Anteeksi. Emily McNeil." Sydämmeni jätti yhden lyönnin väliin. Olin niin iloinen. Pääsisin sittenkin jatkoon. Juoksin halaamaan Tomia, kaikkien nähden. Tom ei välittänyt, enkä liioin minä.
"Mähän sanoin et mä korvaan sen kaatumis jutun", Tom kuiskasi korvaani.
Sitäkö se olikin? Hän vain maksoi vanhat kalavelat? Petyin, suoraan sanottuna.
Katsoin Tomia:" Enkö siis olekaan sinun lempi näyttelijä näistä kaikista? Sil jos mä en oo, niin mä en haluu päästä jatkoon. Mä haluun sellasen päästä jatkoon, jolla on todellakin mahdollisuuksia", sanoin ja lähdin takaisin jonoon.
Tom otti käsivarrestani kiinni ja sanoi: "Sä oot mun lemppari"
Hymyilin. Pääsisin JATKOON!

Koko viikon olin kuin taivaassa...
Olin koko ajan ajatuksissani ja... Tomin naama oli koko ajan päässäni. Kaunis hymy ja...
"EMILY!" Heräsin unelmistani: "Jooh niih mitäh?"
"Kysyin sinulta seitsemän kertaa, mikä on Suomen pääkaupunki, etkä SINÄ vastaa. Tahdotko sä taas jäädä juttelemaan koulun jälkeen? Kyllä se mulle käy. On ihan mukava jutella sun ongelmistasi, jos sä suostuisit puhumaan. Emily, Ei enää perjantaina. Jo neljä kertaa oon joutunu sun kans olemaan tääl koulun jälkeen tällä viikolla. Koeta nyt petrata opiskeluun, äläkä unelmiisi"
Koko luokka nauroi. Hävetti ihan vietävästi. Ei sillä, huomennahan näkisin taas... TOMIN!

Silmäni meinasivat JO MENNÄ KIINNI, TYLSYYDESTÄ. Kaikkien piti näytellä jokin vaativa kohtaus. Ja jokaisella kesti ainakin puolituntia ennen kuin saivat kohtauksen valmiiksi. Olin jo tehnyt sen, mutta tuomaristo vain... Yrittivät päättää kuka tulisi päänäyttelijäksi meistä kymmenestä. Se kesti ja kesti. He luultavasti kävivät jokaisen taustat ja kuvatut kohtaukset.
Viimein Yksi tuomareista nousi ylös.
"Olemme päättäneet ottaa kaksi näyttelijää. Toisella on päärooli ja toisella on... no, voisi sitäkin kutsua päärooliksi. Soitamme näille kahdelle kotiin, että näyttelijät pysyisivät salassa edes hetkisen. Niille, joita ei valita; olemme pahoillamme. Emme vain etsineet ihan sellaisia näyttelijöitä. Olitte kaikki hyviä ja olisimme halunneet valita kaikki, mutta nämä kaksi sopivat parhaiten näihin rooleihin. Voitte lähteä kotiin."
Katsoin Tomia kysyvästi. Tämä käänsi päänsä muualle, eikä edes katsonut minuun. Silmäni vetistivät. Pyysin naiselta, joka huusi aina SEURAAVA, paperia ja kynää. Kirjoitin Tomille viestin: Pidäthän yhteyttä, vaikka en saanutkaan roolia?
Kirjoitin alapuolelle kännykkäni numeron ja nimeni. Käskin naista antamaan sen Tomille.
"Minä annan. Onko tämä henkilökohtaista?"
Nyökkäsin. Yritin estellä kyyneliä.
Lähdin pois surullisena.

"älä huoli. Sä saat varmasti jonkin muun roolin", Rose sanoi.
Pudistin päätäni: "Enkä saa. En ainakaan saa roolia sellaisesta elokuvasta, mis Tom näyttelee." Ja paskat! Jos Tom pitää susta, se soittaa sulle. Sähän annoit sen lapun sille, eikös?" Rose kysyi.
"No mä annoin sen sellaselle naiselle, joka huusi aina et SEURAAVA", selitin.
Rose parkaisi: "Ja se tietenkin sanoi: Minä annan. Onko tämä henkilökohtaista?" Järkytyin: "Mistä tiesit?"
"TYP*ERÄ! Niin ne aina sanoo. Se varmastikin heitti lapun roskikseen", Rose mekasti.
En voinut uskoa sitä. Tom ei koskaan soittaisi. En kuulisi Tomista enää milloinkaan...

Kolmen kuukauden treenaus alkoi. Tyttö, joka sanoi minulle silloin, että nähdään karsinnoissa, oli myös saanut roolin. Hänen nimensä on Kat, lyhennys Katherinesta.
Vaikka olimme tunteneet, KUNNOLLA, vain vaivaiset kaksi päivää, olimme erottamattomat. Tietenkin Rose oli edelleen paras kaverini, mutta teimme Katin kanssa kaikkea mukavaa. Juttelimme pojista ja Kat kertoi iskuvinkkejä ja edellisistä poikakavereistaan. Nauroimme aina pitkälle yöhön Katin ex-poikaystävien temmellyksille.
Emme puhuneet pelkästään Katin poikaystävistä, puheenaiheet vaihtelivat kaikesta maan ja taivaan välillä. Kat oli kuin kauan kadoksissa ollut sisko. Meillä oli paljon samaa ja tiesimme melkein heti, mitä toinen ajatteli poikien ja vaatteiden suhteen, myös uusista tuttavuuksista. Vitsailimme yleensä myös käsikirjoittajasta. Se vasta oli ovela mies. Nenä kuin noita-akalla, päälaen kalju osuus kimmelsi, kuin viimeistä päivää, eikä silmiään meinannut saada irrotettua hikisestä päälaesta. Mutta asiasta toiseen. Harjoittelimme action-kohtauksia, rakkaus-kohtauksia ja vaikka mitä muita kohtauksia. Olimme kuudesta kahdeksaan tuntiin koulussa ja teimme ahkerasti töitä, ettei mitään jäisi rästiin, kun tekisimme elokuvaa. Loput ajastamme harjoittelimme. Harjoittelimme taistelua miekoilla ja ilman. Pääsimme jopa ampumaradalle harjoittelemaan ampumista. Koska valvoimme Katin kanssa pitkälle yöhön, joka päivä, tai oikeastaan yö, olimme aina väsyneitä. Kuitenkaan yöllä, ei uni maittanut. Jouduimme muuttamaan pois kotoa, jotta voisimme harjoitella enemmän. Asuimme nykyään luksustalossa. Kun näimme Katin kanssa talon, saimme sätkyn. Luulimme tietenkin, että talo olisi yksin meidän käytössämme. Mutta ei. Siellä asui koko kuvausryhmä ja muutama näyttelijä. Jotkut olivat majoittuneet hotelleihin. Tomia en nähnyt, taisi olla majoittuneena hotelliin. Tai sitten yksinkertaisesti, hän asui kotona. "Tiesitkö, että maapalo on lätty?" Kat kysyi. Rupesin nauramaan.
"Mitäs neiti McNeil siellä kikattaa? Kerropas meille muillekin", opettaja, Keltanokka, siksi häntä kutsuttiin, sanoi kimittävällä äänellään.
Rupesimme Katin kanssa nauramaan. Keltanokka ei saanut vastausta.

Ovi narahti. Jaahas. Kat meni taas käymään jossain. Pian tunsin kuinka joku istahti sängylleni.
"TOM!" huudahdin.
"Shh", Tom yritti saada minut pysymään hiljaa, ja pisti kätensä suuni eteen. Etsin Tomin käden pois suultani.
"Mitä sä täällä teet?" kysyin ihmeissäni.
"Meidän pitää mennä, tule", Tom sanoi ja alkoi nykimään minua kädestä. Yhtäkkiä tunsin, kuinka verta alkoi valumaan nenästäni. Verta tipahti hieman lakanoille. Tukin paperia nenääni ja vaihdoin vaatteet, vessassa tietty. Lähdimme ulos. Pian pääsimme rantaan. Tom istahti hiekalle. Istahdin Tomin viereen. Hän halasi minua. Olimme siinä hetken.
"Mulla oli sua ikävä", sanoin ja katsoin Tomia suoraan silmiin.
"Niin mullakin sua", Tom sanoi ja suuteli minua.
Yhtäkkiä kuulimme poliisiauton äänen. Pian ambulanssin. Äänet lujenivat koko ajan. Pian huomasimme, että autot menivät talolle päin. Katsoimme Tomin kanssa toisiamme pelokkaana.
"Eii..."Sanoimme yhteen ääneen ja pudistelimme päitämme. Rupesimme kuitenkin juoksemaan talolle päin.
Autot olivat pihassa. Juoksin ovelle. Minut kuitenkin pysäytettiin: "Ei sinne saa mennä"
"Te ette nyt ymmärrä. Mun... Mun sisko on tuolla", valehtelin.
"Mitä on tapahtunut?" Tom tuli kysymään olan takaani.
"On tapahtunut murha", mies sanoi.
"EIII!" karjuin. Kyyneleet virtasivat alas poskiani. Halasin Tomia.

Hetken kuluttua Kat ryntäsi ulos talosta.
"KAT!" huudahdin ja halasin tyttöä.
"Em, ne epäilee sua. Sun lakanoissa on verta, niin... Em, mä...miten sä...", Kat sanoi. Tytön silmät kostuivat.
"Mitä? minä? En minä..."
Poliisit laittoivat käteni taakse ja laittoivat käsiraudat.
"Kaikkea mitä sanotte voidaan käyttää todisteena teitä vastaan...." yksi poliiseista pälpätti tutut oikeudet. Olihan niitä poliisi-sarjoja tullut luettua.
"Emily oli mun kans!" Tom kertoi poliiseille.
"Näkikö kukaan teitä?" poliisi kysyi.
Tom pudisti murheissaan päätään.
Pian Tomillekin luettiin oikeudet ja pistettiin viereeni istumaan.
"Mitä ne sua epäilee?" kysyin.
"Puolustin sua ja... Nyt ne epäilee, et mä oon mukana", Tom kertoi.
"Mut sähän oot syytön!"
Tom Katsoi jalkojaan.
"Tom?" järkytyin.
"Tom, Ei" pudistelin päätäni.
"Et sinä..." kyyneleet valuivat silmistäni. Tom... EI IKINÄ! EI TOM! EI MITENKÄÄN!

Sitten kaikki alkoi käydä järkevämmäksi. Tom tiesi, että joku alkoi tappaa jonkun ja haki minut pois talosta. Tomin sanat kaikuivat päässäni: "Meidän pitää mennä, tule!" aloin luultavasti muuttua itsekkääksi, kun ajattelin, että Tom haki minut pois talosta, pelastaakseen minut, mutta mitään muuta järkevää syytä ei ollut.
Nojauduin eteenpäin poliisi autossa. Menin lähelle verkkoa, joka oli etu- ja takapenkkien välissä.
"Kenet minä nyt sitten tapoin?" kysyin.
Poliisit nauroivat: "En mene lankaan tällä kertaa!"
"Eikä kun, mä en tunne sitä tyyppiä, kenet mä tapoin", halusin niin kovasti tietää, kuka kuoli, etten voinut... Oli pakko uskotella että minä...
"No, miten sä luulet, et me sit tiedetään?" poliisit kysyivät ivaa täynnä äänessä.
käteni tärisivät. Kuka kuoli?

Istuin kuulustelu huoneessa.
En halunnut kertoa Tomista mitään, mutta en halunnut itsekään joutua vankilaan murhasta, jota en tehnyt.
"Entäs tämä Tom? Miten hän liittyy tähän?"
"Me mentiin kävelylle rantaan", kerroin. Olihan se tottakin...
"Neljältä aamulla?" poliisi kysyi epäilevästi.
"Niin, no, onhan se vähän myöhä mut..."
"Entäpä se veriläntti lakanoissasi?" "Multa tuli verta nenästä ja sitä verta tippui sit lakanoille", kerroin.
"Aivan", poliisi naureskeli.
------------------------------------------------
Toivottavasti ees joku lukee....

15

878

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • E.A.

      Kertokaa ny mielipiteenne! jookos....?

    • E.A.

      "Voinko mä kysyä jotain?"
      Poliisi nyökkäsi.
      "Kenen murhasta mua syytetään?" kysyin.
      "Michael Jacksonin", poliisi kertoi.
      Katsoin tätä silmät suurella.
      Poliisi retkahti nauramaan: "Ei tietenkään!"
      "Kenen murhasta sitten?" kysyin vakavana.
      "Aaron Kingin", poliisi sanoi.
      Läimäytin käteni suulleni.
      EI IKINÄ!

      "Aaron King", puhelin itsekseni.
      "Miksi kukaan haluaisi tappaa hänet?"
      Kävelin ympyrää sellissäni. Aaronin kuva kummitteli ajatuksissani.
      Kuinka sellainen, joka ei ole koskaan ollut edes lehdessä, voidaan tappaa? poika oli aina ollut omissa oloissaan, eikä jutellut toisille mitään. Hänellä oli aina vihko ja kynä mukana. Luultavasti jokin muistivihko. Aaron oli hyvä näyttelemään, eikä koskaan puhunut kenestäkään mitään pahaa. Ei edes roolihahmossaan. Hän ei suostunut näyttelemään hahmoa, joka haukkui tai teki jotain muuta väärää. Aaron piti aina paksuja silmälaseja, mutta näytellessään, tietenkin, piilolaseja. Tuntui pahalta, olla syytettynä, niin kiltin pojan murhasta. Enhän tietenkään tehnyt sitä, mutta...
      "Emily!" vartija hakkasi ovea.
      "Tom haluaisi tavata sinut ennen teloitusta", hän sanoi.
      Syöksyin ovelle: "MITÄ TELOITUSTA?!"

      Halasin Tomia. En halunnut päästää irti. Tätä poikaa ei sitten muuten teloiteta!
      "Emily", Tom sanoi ja silitti hiuksiani.
      "Mä en päästä sua mihinkään teloitukseen!" ilmoitin ja halasin Tomia lujemmin.
      "Mä rakastan sua. Mä teen tän sun takias, koska mä rakastan sua niin ja mä en halua, et sulle tapahtuu mitään pahaa", Tom sanoi ja suuteli otsaani.
      "Mä en halua et sä teet sen mun takia!" ilmoitin.
      Tom nosti päätäni ja suuteli minua. Tunsin jotain märkää. Tom itki. Niin itkin minäkin.
      "Jos sut teloitetaan, mä teen itsarin!" töksäytin.
      "Voi Em! Tiedäthän sä et mä välitän susta, tiedäthän?" Nyökkäsin: "Mutta en mä halua, et sut teloitetaan, mun takia. Mä syyttäisin itseäni koko loppu elämäni ajan, enkä mä halua nähdä sua lehdessä, kuolin ilmoituksena. Mä en halua, et sut teloitetaan!"
      Halasimme toisiamme.
      "Ethän sä tehnyt sitä, ethän?" kysyin.
      "Tom pudisti päätään: "En. Mulla oli sua ikävä ja sen takia hain sua kävelylle. Vain sen takia, mut mä taidan tietää kuka..." Tomin ääni murtui.
      "Tom, kerro mulle", sanoin ja katsoin poikaa silmiin.
      "Se... se oli..."
      "Kerro", sanoin odottelevasti.
      "Lij"
      "ELIJAH?!" huudahdin järkytyksestä.
      Tom pudisteli päätään: "Ei, ei. Ku se toinen Lij"
      Kävin läpi kaikki henkilöt, jotka tunsin talon läheisyydestä.
      "Kuka?"
      "Lisa Isabel Jackson", Tom huokaisi.
      "Lisa...?" huokaisin ja istahdin maahan. Tom istahti viereeni. Hän halasi minua. En voinut uskoa. Liian monta järkytystä tälle päivälle.
      "Oletko varma?" kysyin kuiskaten. Tom nyökkäsi.
      "Mutta sehän on..."
      "Tiedän. Katherinen äitipuoli", Tom jatkoi.
      "Miten mä kerron tän Katille?" kysyin epätoivoisesti.
      "En tiedä, en todellakaan tiedä..."
      Katselin ylös. Huomasin jotain ylänurkassa.
      "Tom. Tiesitkö, et tääl on kamera?" kysyin ääni täristen.
      "ONKO?!" Tom huudahti kauhuissaan. Osoitin kameraa käsi täristen. "VOI Perkele Saatana Vitun homo!"
      Vedin Tomin alas istumaan ja halasin poikaa

      Ovesta astui sisään kaksi miestä. He erottivat meidät toisistamme.
      "Mä rakastan sua", kuiskasin Tomille ennen kuin Hänet vietiin pois. Tom muodosti huulillaan sanat: Niin mäkin sua.
      Hymyilin. Heti Tomin lähettyä rupesin itkemään. Miksi aina minulle käy näin? Hypähdin ylös ja rupesin hakkaamaan ovea tuolilla.
      "TOM ON SYYTÖN!" huusin itkun seasta. Pian ovi aukesi ja kaksi miestä veivät minut toiseen huoneeseen. työnsivät minut sängylle makaamaan ja sitoivat käteni ja jalkani kiinni sänkyyn. Sitten he antoivat minulle jonkun piikin, sen jälkeen en muista mitään.
      Seuraava, mitä muistin oli se kun Tom piteli kädestäni ja jutteli minulle.
      "Kaikki on hyvin Emily. Herää, oo niin kiltti"
      Olin hämilläni. Miehethän laittoivat minulle vain nukutuslääkettä, ei mitään muuta. Mutta miksi Tom on noin surullinen?
      "Tom..."
      "EM! Sattuuks sua mihinkään?" Tom kysyi hädissään.
      "Mitä... miks sattuis?" kysyin hämilläni.
      "Jotkut miehet kidnappasi sut ja ajo sitten kolarin, sut tuotiin tänne", Tom kertoi.
      Yritin hymyillä, mutta se sattui.
      "Eikö sua teloitettukaan?" kysyin.
      "Ei. Ne vaan halus, et me kerrottais kuka se oikee murhaaja on. Ne nähtävästi jotenkin arvas, tai ties et mä tai sinä tietää, kuka Aaronin murhas. Ne ei kuulemma oo koskaan ees epäilly meitä. Aika ovelaa", Tom kertoi.
      "Ihanaa et sä oot kunnossa", sanoin ja puristin Tomin kättä hellästi.
      "Sitä samaa"
      Ovi Aukesi ryminällä.
      "Em. Tiesitkö sä kauankin et mun äitipuoli on murhaaja? Et vaan viitsinyt mulle sanoa mitään. Mä luulin et sä olit mun ystävä!" Kat mesosi.
      "Niinhän mä oonkin. Mä sain sen tietää just ennen kuin Tomia vietiin pois. Sit mut KUULEMMA kidnapattiin. Missä välissä mä oisin voinu sulle sen kertoa? Sanopa nyt mulle sitten; Missä välissä, Häh?"
      "Anteeksi", Kat sanoi ja istahti sängylle.
      "Mä vaan..."
      "Mä tiedän", sanoin. "Jos mä voisin hymyillä, niin hymyilisin."

      Pidettiin Aaron Kingin hautajaisia. Olin päässyt jo pois sairaalasta.
      Vein haudalle ruusun.
      "Hyvästi Aaron", sanoin melkein kuulumattomasti.
      Aaronin vanhemmat itkivät vuolaasti, kun Aaron laskettiin alas. "Miks sä teit sen?!" näyttelin.
      "Minkä?" Kat kysyi.
      Harjoittelimme kohtausta. Siinä minä ja Kat riitelemme.
      "Tapoit sen. Miks?" tivasin.
      "POIKKI!" ohjaajamme, Cameron Lee, huusi. "Katherine, miks sä itket?"
      "Äiti..." Kat sanoi hiljaa.
      "EM! Sulle ois vieras!" Elijah huusi ovelta.
      "Mä tuun ihan kohta!" huusin Elijahille. "Pärjäätkö sä?"
      Kat Nyökkäsi.
      Cameron antoi luvan mennä. Menin aulaan, siellä yleensä tapasimme vieraamme. Järkytyin nähtyäni vieraani.
      "Sinä!"
      "Minäpä juuri", mies sanoi ja tuli lähemmäksi. Otin pari askelta taakse päin. "Mitä sä haluut musta?" kysyin.
      "Mitäs luulisit?" mies nauroi.
      Hän tuli taas lähemmäksi ja jouduin perääntymään.
      "Et sä pääse mua pakoon. Mä löydän sut AINA", mies ilmoitti. Lähdin juoksemaan portaita ylös. Mies seurasi.
      Törmäsin Elijahiin.
      "Elijah, auta! Toi mies... Toi mies yrittää..."sanoin ja halasin Elijahia.
      "Shhh. Kaikki on ihan hyvin", Elijah rauhoitteli.
      Katsoin taakseni. Mies katsoi minua vihaisesti. Sitten hän lähti pois. Luultavasti Elijahin takia.
      "Kiitos", sanoin hiljaa.

      Rupesin kantamaan puukkoa mukanani joka paikassa. Olin hankkinut jopa aseen. Pidin sitä makuuhuoneessani olevassa lipastossa. Vain Elijah tiesi, että pakenin jotakin. Ehkä hän arvasi, että pakenin sitä miestä. En ole kertonut hänestä kellekään. Aloin olemaan hirveän säikky, enkä halunnut olla hetkeäkään yksin. Aloin hengailemaan Elijahin kanssa paljon. Elijah ei koskaan kysellyt miehestä, mutta tiesin, että hänen teki mieli kysyä. Tietenkin Elijahilla piti olla omaa rauhaa, joten hengailin myös Danielin kanssa. Tomin kanssa sen sijaan, en ollut niinkään paljon. Toivoin kai, ettei mies saisi selville, että olin ihastunut Tomiin. Yöllä otin aseeni tyynyni alle. Olin jopa hommannut huoneeseen turvallisuus laitteita. Kat kyseli ensin, mutta en kertonut mitään. En puhu miehestä mitään. Pelkään häntä niin.

      Olin ostoksilla Danielin, Elijahin ja Katin kanssa. He menivät jäätelölle ja minä jäin vielä vaatekauppaan jonottamaan vuoroani.
      Päästyäni jonosta lähdin kohti paikkaa, jossa Elijah ja muut olivat. Menin oikotietä. Vastaani kuitenkin tuli juuri se mies, jota pelkäsin yli kaiken. Lähdin juoksemaan kassien kanssa toiseen suuntaan niin lujaa kuin jaloistani lähti. Mies kuitenkin saavutti minua.
      Katselin hädissäni taakse päin: Mies saavutti koko ajan. Törmäsin johonkin.
      "Em. Voitko sä jo vihdoin kertoa kuka toi mies on?" Elijah kysyi ja osoitti sormellaan miestä.
      Pudistin päätäni: "En, mut mä haluun pois täältä."
      Lähdimme kävelemään kahvilaan. Katsoin kumminkin vielä taakseni ja näin miehen vihaisen ilmeen.

      "Missä muut on?" kysyin päästyämme kahvilaan.
      "Ne on erissä paikassa. Em, mä haluan tietää miks se mies pelottaa sua niin paljon. Miks sä juokset sitä karkuun?" Elijah kysyi.
      "Mä satuin näkemään jotain, mitä ei ois pitäny ja... Siit on niin kauan. Mun isä... se vaihto elämänsä mun elämään. Nyt se mies ajaa mua takaa, eikä lopeta koskaan. Mä luulin jo, et se ois lopettanut, kun mä en ollu nähnyt sitä moneen vuoteen, mut..." kerroin. Elijah otti kiinni kädestäni.
      "Tiedäthän sä sen, et sä voit aina luottaa muhun? Olkoon mistä tahansa kyse", Elijah sanoi.
      Katsoin Elijahia epäröiden: "Et kai sä yritä iskeä mua tai jotain?"
      Elijah nauroi: "Voi luoja, en!"
      Huokaisin helpotuksesta.
      "Mistä sä niin päättelet?" Elijah kysyi.
      "no sä... Sä oot ollu niin kiltti mulle ja...", aloitin.
      Elijah keskeytti minut: "Kuuntele nyt. Mä haluan sulta vain ja ainoastaan ystävyyttä, okei?"
      Nyökkäsin.
      "Täällähän te ootte" Daniel saapui Katin kanssa.
      Kat otti itselleen tuolin ja istui seuraamme.
      "Mistäs täällä puhutaan?" Kat kysyi. Elijah aukaisu suunsa ja meinasi kertoa kaiken. Potkaisin Elijahia jalkaan.
      "AU! Miks sä ton teit?" se kysyi viattomasti.
      "Siitä ei puhuta kellekään, okei?"
      Elijah nyökkäsi.
      "Mistä ei puhuta?" Kat kysyi juorukello ilme naamallaan.
      Rupesimme Elijahin kanssa nauramaan.

      "Otos viisi, kolmas kohtaus!" Cameron sanoi megafoniin.
      Katselin kuinka Tom ja Elijah näyttelivät kohtausta. Otoksien määrä oli niin suuri, sillä onnistuimme Katin kanssa aina nauramaan yhdessä samassa kohtauksessa. Tietysti senhän pystyi ottamaan pois sen naurun, mutta kun Tom ja Elijah nauroivat myös.
      Daniel viittoili minua tulemaan luokseen. Hiivin Danielin luo.
      "Sulle on vieras"
      Nyökkäsin.

      "EI TAAS! Huudahdin. Mies syöksyi päälleni. Kiljuin ja rimpuloin. Sain vedettyä puukon saappaastani, mutta mies sai sen otettua minulta pois. Hän laittoi puukon kaulalleni. Kiljuin niin kovaa kuin pystyin apua. En tiedä kuulivatko toiset, mutta toivoin ainakin niin.
      Elijah juoksi huoneeseen.
      "VOI DZIISUS!" hän huudahti. Elijah otti miestä paidasta kiinni ja läimäytti miestä' turpaan. Nousin ylös ja halasin Elijahia.
      "Kiitos"
      "Ei kestä. Ethän sä vaan yritä iskeä mua?" Elijah vitsaili.
      "En!" sanoin ja tönäisin Elijahia olkapäähän. Rupesimme Elijahin kanssa nauramaan. Elijah soitti kännykällään poliisille. Menin istumaan siksi aikaa penkille. Yhtäkkiä joku otti minua kaulasta kiinni ja puristi niin, etten saanut henkeä.
      "Elijah..."Yritin sanoa, mutta suustani ei päässyt paljoa mitään.
      Elijah kääntyi minuun päin. Hän järkyttyi todella. Elijah tuli luokseni ja otti miestä rinnuksista irti. Hän pakotti miehen irrottamaan otteensa minusta. Sitten hän raahasi miehen toiselle puolelle huonetta ja sitoi hänet tuoliin kiinni.
      Istuin vieläkin tuolilla shokin vallassa.
      "Ootko sä kunnossa?" Elijah kysyi. Tom tuli huoneeseen. "Mitä tääl on tapahtunut?" hän kysyi nähtyään miehen.
      "Tom", sanoin ja syöksyin halaamaan poikaa.
      "Mä kostan tän vielä Emily", Mies sanoi poliisiauton sireenien lähestyttyä.
      "Ja etkä muuten kosta", Elijah sanoi ja meni opastamaan poliiseja.

      "Kuka se mies oikein oli?" Tom kysyi.
      Katselimme elokuvaa huoneessani.
      "Yks vaan", sanoin ja keskityin elokuvaan.
      "Ei kun ihan oikeesti. Mä haluun tietää", Tom sanoi. En vastannut. Yhtäkkiä Tom suuteli minua. Työnsin pojan pois luotani.
      "Mikä nyt?" Tom kysyi ihmeissään.
      "EI mikään, ei yhtikäs mikään", sanoin. Vaikka tiesin, ettei Tom uskoisi, en uskonut itsekään.

      "Em. Ois asiaa", Daniel viittoili luokseen.
      Jätin Tomin katselemaan elokuvaa ja lähdin Danielin mukaan.

      Daniel vetäisi aseen taskustaan.
      "Danny, mitä sä...? Et kai sä...?"
      "Oo nyt vaan hiljaa. Nyt sä istut tuohon tuolille, okei?" Daniel määräsi. Istahdin tuolille ja odotin, mitä tulevan piti.
      Daniel sitoi käteni tuolin selkänojan taakse. Sitten hän istahti syliini, niin että olimme kasvotusten.
      Daniel suuteli minua. Valitettavasti käteni oli sidottu, etten voinut työntää häntä pois. Yritin jaloillani pukkia häntä pois, mutta se ei onnistunut.
      Daniel hymyili: "Ootahan ku Tom saa tietää..."
      "Ei! Älä!" huusin Danielin selälle. Hän lähti pois huoneesta ja jätti minut yksin kylmään huoneeseen. Yritin saada narut irti käsistäni. Rimpuilin ja yritin kaikkea. Vihdoin köydet pettivät sen verran että sain vedettyä käteni pois. Juoksin Tomin luo.

      Tom katsoi minua vihaisesti.
      "Tom..."Aloitin.
      "Kuinka sä kehtaat?" Tom kysyi ääni täristen.
      "En mä..."
      "Mä olisin halunnut kuulla sen sulta, eikä Danielilta. Miksi?"
      "Mä en suudellut Danielia, se suuteli mua", sanoin.
      "Suudellut?! Suutelitko sä Danielia? Mä... Miksi sä et kertonu Danny?" Tom tivasi.
      Olin hämilläni. Mitä Daniel sitten kertoi Tomille?
      "Mitä Daniel sitten kertoi?" kysyin ihmeissäni. "Kuinka monen kanssa sä oot oikein puuhastellut sängyssä? Daniel kertoi, et sä kerroit sille, et sä oot ollu jo... viiden kaa sängyssä..."Tom kertoi.
      "Mitäh?" kysyin ihmeissäni ja katsoin Danielia. Dan virnuili ilkeästi. Teki mieli kuristaa Daniel.
      Tom lähti ovet paiskuen huoneesta. Katsoin Danielia silmät vihasta leiskuen.
      Daniel istahti rennosti nojatuoliin ja katseli inhottavasti ympärilleen, kuin etsien pilkan aihetta.
      "Jos voisit häipyä täältä, petturi", sanoin ja osoitin ovea. "Ovi on tuolla päin."
      Daniel nousi hitaasti ylös ja käveli vielä hitaammin pois huoneesta. Ovi jäi auki, joten paiskasin sen lujaa kiinni. Ovessa kiinni oleva naulakko tippui rämisten alas.
      Jatkoin elokuvan katsomista, murheissani. Jotenkin elokuvat olivat aina auttaneet unohtamaan murheet, niin auttoivat nytkin. Elokuvan loputtua tunsin, kuinka silmäni alkoivat kostua.
      "Ei", sanoin itsekseni. "Mä en itke sellaisten idioottien tähden."
      Itkin kuitenkin.

      Heräsin siihen, että joku koputti oveeni.
      "MEE POIS!" huusin unisesti.
      Ovi kuitenkin avautui.
      "Mä... mä..."Daniel takersi.
      "Mene pois", sanoin vihaa äänessäni.
      Daniel ei kuitenkaan mennyt pois.
      "Mä... Mä oon pahoillani, siitä mitä mä eilen tein"
      "Vai oot pahoillas!" nousin istumaan. "Nykyään Tom vihaa mua, SUN pölötystes takia!"
      "Mä oon pahoillani. Mä en tiiä mikä muhun eilen meni. Mä vaan..."Daniel sanoi.
      "Niin mitä sä vaan...?" tivasin.
      "Mä taidan olla ihastunut suhun", Daniel sanoi hiljaa.
      Tirskahdin. Daniel katsoi minua kysyvästi.
      "Ensiks sä pilaat mun maineen, väittämällä, et mä oon joku huora ja sit sä sanot et sä oot ihastunut muhun. Daniel kulta, pitäisiköhän sulle tilata aika lääkäriltä?" naureskelin.
      "Saanko mä anteeksi?" Daniel kysyi apeana.
      Hymyilin: "Tietenkin saat." Nostin Daniel pään ylös ja katsoin poikaa silmiin.
      Olimme hiljaa. Tunnelma oli...
      "Anteeksi"
      "Mähän sanoin jo, sä saat anteeksi", sanoin hiljaa.
      Yhtäkkiä Daniel tuli lähemmäksi minua. Huulet painautuivat omiani vasten. Suutelin poikaa intohimoisesti. Mutta mielessäni ei ollut tuo poika jota suutelin, vaan eräs toinen. Irrottauduin pojan syleilystä.
      "Daniel-" aloitin, mutta kuulin jonkun sanovan samoin. Käänsin pääni hitaasti tulijaa kohti. Tulija katsoi minua hetkisen järkyttyneenä ja lähti sitten juoksemaan pois päin surullinen ilme kasvoillaan.
      "TOM! Odota! Ei tämä ole sitä miltä näyttää!" huusin Tomin perään, mutta hän jatkoi vain juoksemista.
      Katsoin Danielia. Sitten ovea, josta Tom juuri ampaisi pois. Katsoin jälleen Danielia. Hymyilin hieman ja lähdin sitten Tomin perään.
      "Tom odota!" huusin pojan perään. Juoksin niin lujaa kuin pääsin. Pian sain Tomin kiinni. Otin hänen kädestä kiinni ja pidin häntä paikoillaan.
      "Kuuntele nyt"
      Tom tuhahti, mutta kuunteli ainakin toisella korvallaan.
      "Mä... Mä en oo ollu kenenkään kanssa sängyssä, silla lailla. Daniel suuteli mua. Mä yritin työntää sen pois. Mä haluun vain sut, en ketään muuta", kerroin.
      Tom katsoi ensin hieman epäilevästi.
      "Mä haluun vain sut", sanoin ja tunsin kuinka silmäni kostuivat.
      "Mä niittaan se Danielin!" Tom raivosi ja lähti jo takaisin mottaamaan Danielia.
      Pysäytin Tomin: "Älä." Suutelin Tomia.
      "Anna anteeksi", Tom sanoi ja halasi minua.
      "Saat."
      "Vaikka onhan se aika totta, et mä oon ollut aika monen kanssa... sillai", sanoi.
      Tom katsoi minua järkyttyneenä. Rupesin nauramaan: "Vitsi!" pökkäsin Tomia hellästi olkapäähän.
      "Viuh", Tom sanoi liioitellusti ja rupesimme nauramaan.
      "Anna anteeksi Tom", Daniel sanoi takaamme. Käännyimme kumpikin katsomaan Danielia.
      Tom puristi kätensä nyrkkiin. Pidin häntä käsi kynkästä kiinni, jotta hän ei lähtisi Danielin kimppuun.
      "Mene pois. Ajattelen ihan vain sun parastasi", sanoin. Daniel pudisti päätään.
      "Mä en tiiä mikä muhun eilen meni. Anna anteeksi", Daniel sanoi ja otti muutaman askeleen lähemmäksi meitä. Tunsin kuinka Tomin lihakset pullistuivat paidan alla. Vedin häntä taakse päin.
      "Pelkäätkö sä mua Em?" Daniel kysyi. Pudistin päätäni.
      "Mä en vaan halua mitään tappelua", sanoin. "Lähde, kiltti."
      Daniel huokaisi ja lähti sitten pois päin. Ellen olisi ollut siellä, olisi luultavasti Danielilla ollut musta silmä seuraavana päivänä.

      Kävelin Lontoon kaduilla. Oli myöhä, eikä minun pitäisi enää olla kaupungilla. Ohjaajat ja muut työkaverini ovat kieltäneet minua olemasta enää puoli kymmenen jälkeen kaupungilla, yksin. Mutta olinhan minä. Huomenna aloittaisimme uuden kohtauksen kuvaamista. Pidin siitä kohtauksesta kovasti, sillä saisin... suudella Tomia. Ja vielä kameran edessä. Vielä mukavampaa, on se, että TOM suutelee MINUA eikä päin vastoin.

      "Em herää", Tom herätteli.
      "Mee pois, mä haluan nukkua", sanoin ja viskasin tyynyn kohti Tomia.
      "Enkä mene", Tom sanoi ja istui sängylleni.
      "Meistä on juttu lehdessä", Tom kertoi.
      "No on ollut aika montakin juttua. Mä haluan nukkua", sanoin ja laitoin tyynyn korvilleni. Tom riuhtaisi tyynyt pois ja näytti lehteä minulle. Otin lehden ja rupesin lukemaan sitä unisesti.
      "MITÄ?! Kuka on laverrellut?!" kiljaisin. Tom pörrötti hiuksiaan ja kohautti olkapäitään. Nousin istumaan ja halasin Tomia.
      "Mutta toisaalta, nyt ei tarvitse enää salailla."
      "No se täs just kiikastaakin. Kaikki tietää", Tom sanoi apeasti.
      "Häpeätkö sä mua?" kysyin hiljaa.
      "EN!" Tom huudahti ja katsoi minua silmiin.
      "Sä oot ihanin ihminen mitä mä tiedän. Ja mä oon ylpeä susta. Mä oon ylpeä, et juuri mä oon sun poikakaveri." Hymyilin: "Niin mäkin."

      Tom suuteli minua. Kat ilmestyi taaksemme. Irrotti meidät toisistamme ja läppäisi Tomia KOVAA poskelle.
      "mitä sä oikein meinaat?" Huusin.
      "Se pettää mua. Kai mulla on oikeus lyödä pettäjää", Kat sanoi.
      "Pettää sua. Jim?" sanoin ja katsoin Tomia kysyvästi.
      "POIKKI!" ohjaaja huusi. Lysähdimme istumaan penkille, jossa minä ja Tom olimme suudelleet.
      "Mitä sä oikein teet Tom? Teet hiekkakakkuja vai?"
      "E-en mä..."
      Rupesimme nauramaan. Niin rupesi Tomikin. Sillä Hänen jalkojensa juureen oli ilmestynyt iso hiekkakasa, josta oli muodostunut tähden muotoinen.
      "Anteeksi", Tom sanoi ja astui tähden päälle.
      "I Love You", Tom kuiskasi minulle ennen uutta otosta.
      Hymyilin Tomille ja muodostin huulillani sanat: I Love You too

      Päivät matelivat. Vihdoin elokuva oli valmis. Wicked, elokuva jonka teimme nousi heti yhdysvaltain katsotuimpien joukkoon, niin myös Isossa-Britanniassa. Minulla oli jo sopimus elokuvan teosta. Näyttelisin Elijahin kanssa samassa elokuvassa, mutta Tom. Hän ei ollut mukana. Kaduin jo että lupasin tulla elokuvaan. Halusin niin kovasti olla Tomin kanssa. Ja seuraava elokuvani tehtäisiin yhdysvalloissa

      "Mitä aiot pistää päällesi gaalaan?" Kat kysyi ja penkoi vaatekaappiaan.
      "Hmm." sanoin ja selasin viikkolehteä.
      "Em?"
      "Hmm."
      "Mitä sä aiot pistää gaalaa?"
      "Hmm." Kat sieppasi lehden minulta ja kysyi taas: "Mitä sä pistät päälles gaalaan?"
      "Vaatteet. anna nyt se lehti."
      "Mitä noin mielenkiintoista täs lehdessä on?" Kat kysyi ja rupesi lukemaan samaa aukeamaa, mitä minä luin.
      "Ai. No ole hyvä", Kat sanoi ja antoi lehden takaisin minulle. Siinä oli juttu minun ja Tomin suhteesta. Kuinka minä ja Tom aioimme viettää kesäloman ja niin edelleen.
      "Kävisikö tämä?" Kat kysyi ja näytti pitkää sinistä mekkoa.
      Nyökkäsin ja jatkoin lukemista.
      "Susta on tullu ihan tylsä, kun sun ja Tomin suhteesta tuli julkinen", Kat ilmoitti ja häipyi. Hän oli oikeassa. Minusta oli tullut tylsä, liiankin tylsä.

      Istuin Tomin vieressä Oscar-gaalassa. Pidin häntä kädestä kiinni, kun julistettiin paras miespäänäyttelijä.
      "Tom Felton!" huudettiin mikkiin. Tom läimäytti kätensä suunsa eteen. Halasin häntä ja kuiskasin: "Onneks olkoon kulta"
      Tom hymyili ja meni hakemaan pystinsä.

      Kat sai paras nais-sivuosa pystin. Minä ja Elijah jäimme ilman pystiä. Olin kuitenkin iloinen Tomin ja Katin puolesta. Vaikka olisinhan minäkin halunnut pystin, myönnän.

      Kävelin rannalla Tomin kanssa. Vesi kimalteli kauniisti ja oli muutenkin ihana päivä. Pidin Tomia kädestä. Pojan vaaleat hiukset pörröttivät kivasti.
      "Tom, mulle tulee ikävä sua", sanoin. Tom pysähtyi ja katsoi minua silmiin.
      "Niin minunkin sinua", hän sanoi ja suuteli minua hellästi. Hymyilin. Pysähdyimme istumaan kiville. Katselimme kimaltelevaa Järveä. Joutuisin kohta lähtemään yhdysvaltoihin, enkä näkisi Tomia pitkään aikaan.
      "Kirjoitellaan sähköpostia joka päivä. Soitellaan ja..." Tom sanoi, mutta loppua kohden ääni murtui. Halasin Tomia ja silmäni kostuivat.
      "Tietenkin. Ja tavataan monta kertaa vuodessa", sanoin ja silitin Tomin selkää.

      Oli koittanut tuomion päivä. Tai no, melkein. Oli se päivä, kun joutuisin lähtemään San Fransicoon. Kaikki ystäväni jäisivät Lontooseen. Halasin Rosea ennen lähtöä. Tom ei ollut tullut hyvästelemään. Katselin kuitenkin ennen autoon menoa ympärilleni, jos Tom olisi siellä jossain. Surullisena menin autoon, kohti lentoasemaa.

      Astuin ulos autosta silmät vetisten. Otin laukkukärryt ja kuljettaja laittoi laukut kärryyn. Työnsin kärryä terminaaliin. Ennen kuin pääsin ovista sisälle joku pysäytti minut ja halasi minua. Työnsin hänet pois nopeasti ja rupesin karjumaan: "Mitä ihmettä sä oikein yrität?!" Sitten huomasin että se oli...
      "TOM!" huudahdin ja halasin poikaa.
      "Luulitko jo etten tuu?" Tom kysyi virnistäen. Nyökkäsin.
      "Mulla on hieman vapaata täs ja mä ajattelin et haluaisitko sä matkaseuraa?" Tom kysyi takerrellen.
      "TIETYSTI!"
      Tom hymyili, enkä voinut vastustaa kiusausta. Suutelin Tomia keskellä muita ihmisiä, vaikka lupasimme käsi raamatulla, ettemme pussailisi yleisillä paikoilla. Tom ei kuitenkaan työntänyt minua pois. Lopetimme suutelemisen, koska jokin välähti vieressämme.
      "VOI EI!"
      Se oli toimittaja. Saa luultavasti oivan jutun meistä. Ja nyt on vielä näytettäkin.
      Jätimme kärryt oven eteen ja lähdimme ajamaan toimittajaa takaa, naureskellen.
      ----------------------------------------
      Tulee viel jatkoa.... mut, toivottavasti joku kertoo mielipiteensä täst....

      • link

        en mä saanu oikein mitää selvää koko jutusta, oliks toi sit olevinaan joku elokuva kohtaus, vai et niille oikeesti tapahtuis jotain???
        en mä ainakaan jaksanu lukee tota toista pätkää loppuun... sorry!

    • E.A.

      Kiitos kommentista...
      --------------------------------------------Palasimme naureskellen kärryillemme. Onneksi autonkuljettajani oli jäänyt vahtiin, eikä niitä oltu varastettu. Emme saaneet toimittajaa kiinni, eikä sillä ollut niinkään väliä. Kiitin kuljettajaa ja menimme sisälle.

      Istuin lentokoneessa ja pidin Tomia kädestä kiinni. Hän oli junaillut, niin että oli saanut minun vierestä paikan. Onneksi oli siinä vieressäni. En olisi halunnut ketään sekopoltsia viereeni istumaan. En halunnut ostaa ykkösluokan lippua, joten... Kaikki tuijottivat meitä herkeämättä. Olisi sittenkin ollut parempi ottaa ykkösluokan lentolippu. Minun moka.
      Pian kone laskeutui ja pääsin tutustumaan San Franciscoon, no ainakin hieman. Työt alkaisivat vasta muutaman viikon päästä. Sitä ennen minulle oli varattu aikaa tavaroiden purkamiseen ja totuttautumiseen kaupunkiin. Aikaa oli kyllä liikaa. Onneksi Tom oli mukana. Minulle oli vuokrattu kattohuoneisto. Se oli iso ja maisema oli... UPEA. Onneksi kämppä oli sisustettu valmiiksi, muuten olisi tullut ongelmia. Elijah tulisi vasta muutaman päivän päästä San Franciscoon.
      Tom meni heti sohvalle väsyneenä makaamaan. Hän viittoi minua luokseen. Istahdin sohvan reunalle ja Tom nousi istumaan. Hän halasi minua ja suuteli kaulaani. Yhtäkkiä ovikello soi ja hypähdin ylös. Menin ruskeaksi maalatulle ovelle ja avasin oven.
      "Terve mieheen!"
      "SAMUEL!" Huudahdin ja halasin veljeäni.
      "on sulla komee luukku", Samuel sanoi ja katseli ympärilleen. En itsekään ollut eteistä eteenpäin päässyt. Kahden suuren oven edessä oli iso upea matto. Oikealla puolella oli naulakot. Vasemmalla puolella oli kasvi ja sen vieressä ihanan pehmeä sohva, johon jo tutustuimme. Keskellä eteistä oli iso pyöreä pöytä, jossa oli kukka. Oikealla puolelle mentäessä oli ovi sivulla. Aukaisin sen. Luultavasti vieras huone. Sänky oli perimmäisessä nurkassa. Ovesta tultaessa oikealla oli kirjoituspöytä, jolla oli tietokone. Vasemmalla puolella oli stereot. Sänkyä vastapäätä oli iso televisio. Lattialla oli pitkä matto.
      Huoneesta poistuessa vastapäätä oli ovi. Menin siitä sisään. Se oli vessa. Suuri sellainen. neljä koppia, joissa oli tietenkin vessanpönttö. Kolme lavuaaria oli vastapäätä koppeja. Ovesta päin oikealla oli kolme suihkua, joiden edessä lattialla oli pienet matot.
      Seuraava huone, johon miellyin valtavati oli iso makuuhuone. Järkyttävän iso televisio oli sänkyä vastapäätä, eikä sänkykään ollut pienimmästä päästä. Se oli SUURI! Istahdin sängylle. Upposin syvälle. Ihastuin siihen heti. Ovesta tultaessa vasemmalla oli pehmeä sohva, joka sopi hyvin sängyn peitteiden kanssa. Se oli yön sininen. Sängyn molemmilla puolilla oli yöpöydät. Sitten oli vaatekaappi. Sen vieressä oli kasvi. Sen vieressä oli isot stereot. Ja tietenkin kirjoituspöytä.
      Lattialla oli iso sininen matto, jossa oli kuin tähtiä. Huoneesta johti ovi vessaan, eriin kuin olin aikaisemmin käynyt. Yhtäkkiä kauhea jyskytys täytti kämpän. Astuin ulos huoneesta korviani pidellen. Tom ja Samuel olivat löytäneet. JÄTTI STEREOT! Juoksin laittamaan sen hiljempaa. Pidin tietenkin Samuelin bändin musiikista, mutta en halunnut saada häätöä ensimmäisenä päivänä. Jätin tutustumisen siihen ja istahdin sohvalle. Sitä vastapäätä oli toinen sohva. Niiden vieressä oli kaksi noja tuolia vieretysten. Nojatuolien takana oli suuri ikkuna, josta näki San Franciscon koko kaupungin, no melkein.

      Samuel istahti viereeni.
      "Miten sisko-kulta on viihtynyt näyttelijän ammatissa?" se kysyi.
      Kohautin hartioitani. "Miksi sä tulit tänne?"
      "Eikö siskoaan sais tulla kattomaan?" Samuel kysyi viattomasti. Kohautin hartioitani ja katsoin Samuelia.
      "Luuletko sä et mä tulin rahan takia?" Samuel kysyi järkyttyneenä. Kohautin hartioitani.
      "Tiedoksi vaan sullekin. Et muillakin voi mennä hyvin, kun vaan sula. Mulla nimittäin on täällä keikka, sen takia mä tänne tulin. Tulin vaan moikkaamaan siskoa, ku kuulin et oot tääl. On siinäkin mulla sisko!" Samuel raivosi ja lähti ovea kohti.
      "Samuel odota!"
      Lähdin hänen peräänsä.
      "Anteeksi", sanoin ja halasin häntä. "Kiva kun tulit moikkaamaan"
      Samuel hymyili.
      "Olisi mulla kyllä pieni pyyntö..."Hän aloitti.
      "SAMUEL?!" järkytyin.
      "Okei okei! Olisin vaan pyytänyt yösijaa", Hän sanoi ja lähti ovet paiskuen. Rupesin nauramaan ja ryntäsin veljeni perään.

      Päivät kuluivat ja Elijahkin saapui. Kattohuoneisto oli tarkoitettu minun ja Elijahin käyttöön. Kivaa! Samuelin keikka oli ohi ja hän lähti Suomeen. Tämä ilta piti olla koti-ilta. Olimme vuokranneet videoita, siis monta filmiä. Oli sipsiä, karkkia ja Popkorneja, limsaa ja vähän väkevämpääkin juomaa Elijahille. En voi kieltää, kyllä minäkin sitä hieman maistoin. Okei, paljon!
      Oli menossa the Ring. Istuin poikien keskellä. Kummatkin nauroivat kun minä läimäytin käsiäni joissakin kohdissa silmilleni. Olihan se tietenkin noloa, mutta ei kavereiden keskellä nolota niin paljoa, tai no, nolottaa. Kännykkäni soi. Otin kännykkäni kirjoituspöydältä ja lähdin huoneestani. Katsoimme minun huoneessani elokuvia, sillä mulla oli isoin televisio. Kuitenkin, kännykässäni vilkkui koti.
      "No?" vastasin ja rupesin nauramaan. En tiedä mille.
      "Emily. Mitä sä naurat", äiti sanoi ja niiskutti.
      "Onko kaikki okei?" kysyin vaikka nauroinkin vielä.
      "Em, älä naura", äiti sanoi ja hetken oli ihan hiljaista.
      "Äiti?"
      "Emily, kaikki ei oo kunnossa", äiti kertoi.
      "Mitä on tapahtunut?" kysyin järkyttyneenä.
      Äiti parahti itkuun.
      "Äiti, kerro mulle"
      "Samuel. Ja Ginny."
      "Mitä niistä?" kysyin hädissäni.
      "Samuel ja Ginny olivat..."äiti ei pystynyt jatkamaan. Hän itki ja itki.
      Mielikuvitukseni lähti liikkeelle. Auto onnettomuudesta kidnappaukseen, murhasta, ryöstöön ja vaikka mitä.
      Mitä heille oli tapahtunut?!
      "Sun on parasta tulla kotiin", äitini nyyhkytti ja sulki puhelun. Ryntäsin huoneeseeni ja riuhtaisin vaatekaapin oven auki. Kaivoin sieltä matkalaukun ja sieppasin yöpöydältä handsfreen ja kiinnitin sen kännykkäni. Soitin lentoasemalle. Tungin vaatteita laukkuun ja jonotin samalla puhelimessa. Pian musiikki loppui ja puhelimeen vastasi luultavasti aika nuori nainen. Hänen äänen sävy oli ystävällinen ja rauhallinen.
      "Milloin lähtee seuraava lento Lontooseen?" Kysyin ja ryntäsin etsimään lenkkareitani eteisestä.
      "Huomen aamulla kello seitsemän, nolla nolla. Laitetaanko varaus?" nainen kysyi.
      "Joo. Nimellä Emily McNeil. Milloin tulen hakemaan lipun?" kysyin ja syöksyin tällä kertaa pesuhuoneeseen. Sieppasin shampoon, hoito-aineen ja saippuan ja heitin ne laukkuun. Etsin myös pyykki korista joitakin vaatteita, mitä tarvitsen kotona. Voihan ne tietenkin kotonakin pestä.
      "Puoli seitsemän?" nainen ehdotti.
      "Selvä. Tulen sitten hakemaan", sanoin ja suljin puhelun. Soitin vielä ohjaajalle ja selitin asian. Elijah ja Tom ihmettelivät puuhiani, mutta eivät sanoneet mitään. Tuijottivat vain. Se oli omituista. Pakattuani lysähdin sängylleni ja suljin silmäni.

      Katsahdin kelloa.
      "PERHANA!" huudahdin ja puin nopeasti päälleni. Kello oli jo kuusi, eikä ikinä tiedä minkälainen ruuhka ulkona olisi. olin 100% varma, että myöhästyisin.

      Oli ihme että kerkesin puoleksi hakemaan lippuani. Ei sillä, en syönyt enkä pessyt naamaani tai mitään. Pesin kuitenkin hampaani ja naamani lento-aseman vessassa.

      "Pähkinöitä?" lento-emäntä kysyi. Nyökkäsin, vaikken oikeasti halunnutkaan. Se kuitenkin kuului lennon hintaan. Vaikka olinkin saanut miljoonia elokuvasta, en ajatellut itseäni rikkaaksi ja nytkin matkustin turisti luokassa. Teen ihan samalla lailla kuin ennen kuin tulin ns. kuuluisaksi. Enhän tietenkään nytkään ole kuuluisa, no ehkä vähän. Kaivoin laukustani korvalappu stereot ja rupesin kuuntelemaan niitä. Evanescence Bring me to Life rupesi soimaan ja suljin silmäni. Yhtäkkiä joku koputti olkapäähäni. Nostin katseeni ja sain kiljahduksen päin naamaa. Otin kuulokkeet pois korvistani ja katsoin kiljuvaa tyttöä kysyvästi.
      "Ootko sä... Ootko sä Emily McNeil?" hän kysyi. Nyökkäsin ja pistin toisen kuulokkeista korvaani.
      "Mä oon Lauren", tyttö sanoi ja ojensi kätensä. Tartuin käteen.
      "Emily", sanoin väsyneesti.
      Lauren rupesi nauramaan: "Tiesin sen jo. Kerrohan, minkälaista on näytellä Elijahin, Danielin ja Tomin kanssa?"
      "Ihan kivaa. Oliko sulla jotain muutakin asiaa? Mä nimittäin haluaisin nyt kuunnella rauhassa musiikkia ja ajatella asioita", sanoin tylsistyneenä.
      "Joo, tuota, sä istut mun paikalla", tyttö sanoi.
      "Ai. Sori", Siirryin ihan ikkunan viereen istumaan. Katselin ulos ja ajattelin Samuelia ja Ginnyä. En kuitenkaan saanut olla rauhassa, vaan Lauren väänti asiaa tikustakin. Hänelle ei kuitenkaan voinut olla nauramatta.

      Istuin autossa kohti kotia. Tom tulisi muutaman päivän päästä Lontooseen. Ei ollut kovin mukava ajoitus onnettomuudella. Kaikki oli niin hyvin, kunnes Samuel ja Ginny. En edes tiedä mitä heille tapahtui! Ohi vilisti taloja, joiden pihoilla leikki iloisia lapsia. Kaipasin niin niitä aikoja, jolloin ei ollut murheita näin paljon. Isompana on vielä enemmän. Ja minä kun pienenä halusin olla jo kahdeksantoista. Auto pysähtyi ja astuin ulos autosta. Äiti juoksi minua vastaan ja halasi minua.
      "Äiti, mitä on tapahtunut?" kysyin. Äiti otti toisen laukuistani ja vei sen huoneeseeni. Sitten hän määräsi minut olohuoneeseen. Istuimme vastapäätä toisiamme. Äidin silmät vetistivät, eikä hän pystynyt kertomaan. Otin äitiä kädestä kiinni ja katsoin häntä silmiin.
      "Kerro"
      "Samuel ja Ginny joutui auto-onnettomuuteen. Ginny on koomassa. Samuel... tarvitsee uuden sydämen, eikä sitä oo. Samuel kuolee", äiti nyyhkytti.
      "Miten siinä noin pahasti kävi?"
      "TÖRMÄÄ ITE REKKAAN JA KOMMENTOI SITTEN!" äiti karjui. Katsoin häntä pelokkaasti. Äiti kuitenkin rupesi itkemään vuolaasti. Pidättelin itkua. Olin siinä jo aika hyvä, olihan sitä hieman tultu näyteltyä.
      "Jättäisitkö minut yksin?" äiti kysyi niiskuttaen. Nyökkäsin ja lähdin tapaamaan Danielia.

      Daniel avasi oven.
      "EM!" hän huudahti ja halasi minua.
      "DANNY!" Matkin.
      "Tule sisään"
      Astuin suureen taloon. Eteinen oli melkein yhtä iso, kuin meidän koko alakerta, no, ei nyt kuitenkaan. Daniel johdatti minut huoneeseensa. Tervehdin hänen vanhempiaan ohi mennen.

      "Mikä sut tänne lennätti?" Daniel kysyi.
      En pystynyt enää pidättelemään itkuani.
      "Ginny ja Samuel, ne..." ääneni sortui loppua kohden. Daniel otti minut halailuunsa ja silitti hiuksiani.
      "Itke vaan"
      Niin minä teinkin. Yhdessä hetkessä, elämäni oli muuttunut hirveäksi. Miksi en kertonut Tomille? En tiedä, ehkä... en vain pystynyt. Miksi sitten kerroin Danielille? En tiedä!

      "Mitäs sisko?" Samuel kysyi eloisasti. Hymyilin, vaikka tiesin, etten näkisi häntä enää kauan ja senkin ajan sairaalassa. Onneksi lehdet eivät olleet saaneet tietää onnettomuudesta, se olisi ollut liian suuri pala minulle.
      "Em, voisitko tehdä palveluksen?" Samuel kysyi vienosti.
      Nyökkäsin: "Tietysti"
      "Mä haluaisin päästä oikein isoihin lööppeihin. Voisitko sä kertoa lehdistölle tästä?"
      Järkytyin. Halusiko hän, että lehdet kertoisivat, kuinka minun veljeni ajoi kolarin ja kuolee, kuinka Ginny on koomassa ja...
      "Ei. En voi tehdä sitä", sanoin ankarasti.
      "Miksi et?" Samuel kysyi.
      "En halua sotkea perhettäni tähän sotkuun", kerroin.
      "Sovitaanko näin, että tämä olisi viimeinen toivomukseni. Haluan päästä lehteen, ennen kuin kuolen", Samuel sanoi.
      Pudistin päätäni. En ikinä voisi tehdä sellaista.
      Huokaisin ja sanoin hiljaa: "Okei sit"
      Samuel hymyili elokkaasti ja hetken jo luulin, että hän pärjäisi kyllä ilman uutta sydäntäkin. Olin kuitenkin väärässä. Hän alkoi yskiä hirveästi. Samuel otti pöydältä kipon ja laittoi sen suunsa alle. Hänen suusta tuli verta. Kauhistuin. En voinut piilotella järkytystäni. Äsken hän hymyili ja nyt sylkee veri-palloja. Pian Samuel otti paperia ja pyyhki suunsa ympärystän.
      "Kerrothan lehdistölle?" hän kysyi. En voinut muuta kuin nyökätä. Minun oli pakko kertoa lehdistölle melkein heti, tai voisi olla liian myöhäistä toteuttaa toivetta myöhemmin. Lähdin sairaalasta. Heti ulko-ovesta astuttuani aukaisin kännykkäni ja soitin juoru-lehdelle.
      "Juorut, kuinka voin palvella?" vastattiin. 'Mitkä ihmeen juorut?' ihmettelin, onneksi en kuitenkaan sanonut sitä ääneen.
      Muutin ääntäni hieman: "Emily McNeilin veli ajoi kolarin. Ginny, Emilyn sisko ja Samuel, Emilyn veli ovat kumpikin sairaalassa. Ginny on koomassa ja Samuel tarvitsee uuden sydämen. Voisikohan tätä saada mitenkään seuraavaan lehteen?"
      "Mikä uutinen! Kiitos. Varmasti saamme sen johonkin väliin laitettua." Kiitin ja suljin puhelimen.

      "Mites siellä?" Tom kysyi. Puhelimessa puhuminen oli ollut minun juttuni ennemmin, muta nyt. Halusin pois puhelimen juuresta. Tuntui kuin olisin pettänyt itseni, juuri tuolla puhelimella. Kuulostaa varmaankin tyhmältä, mutta olinhan luvannut itselleni, etten toisi perhettäni julkisuuteen. Muut ovat saaneet kärsiä, siitä että perhe joutui lehteen, enkä halunnut itselleni käyvän niin. Kuitenkin se oli Samuelin viimeinen toive, enkä voinut pettää häntä.
      "Mikä on?" Tom kysyi hellästi.
      "Mä en haluais nyt oikein puhua. On... on juttuja mitä pitäis hoitaa", sanoin. Tiesin, että Tom rupeaisi epäilemään jotain, mutta se on sen ajan murhe. Suljin puhelun ja menin makaamaan sängylleni. Kyyneleet valuivat pitkin naamaa, halusin kuitenkin itkeä pahan olon pois.

      Kaikki tiesivät Samuelin ja Ginnyn surkeasta kohtalosta. Minua oli haastateltu monta kertaa siitä asiasta ja kyselty lisää heidän vaivoista. Olin tietenkin sanonut kaikille, etten halunnut puhua asiasta, mutta aina se vedettiin esiin. Elokuvan nauhoituksia lykättiin muutamalla viikolla, tietenkin minun pyynnöstä. Elijah, josta oli muodostunut paras kaverini, oli tullut tuekseni, niin oli kyllä tullut Tomkin. Rose kävi joka päivä katsomassa ja kyselemässä miten menee. Aivan kuin minä olisin ollut sairaalassa eikä Samuel ja Ginny. Kat ja Daniel kävivät myös. Ehkä he ajattelivat, että en tekisi mitään pahaa itselleni, jos he näyttäisivät että välittävät. Olin toki muutaman kerran ajatellut tekeväni jotain... pahaa itselleni. Kerran olin jopa mennyt rautatie-asemalle, mutta... en pystynyt tekemään sitä. Ehkä vain äidin takia. Tämä on hänelle muutenkin jo liian raskasta. Kaks lasta kumpikin melkein kuolleita, mikään muu ei auttaisi heitä, kuin ihme, eikä sellaista ollut lähettyvillä. Ginny ei ollut vieläkään herännyt. Hän tarvitsi letkuja hengittääkseen. Koneet pitivät hänet hengissä. Samuelille tuskin saadaan sydäntä. Jonossa on niin monta ennen Samuelia. Olisi vain minä ja äiti. Isäkin kuoli auto-onnettomuudessa. En tajua, miksi minulle käy aina näin? Olenko kirottu?
      "Em", Elijah tuli huoneeseeni. Nousin istumaan ja pyyhin kyyneleet pois naamaltani. Elijah istahti viereeni ja halasi minua. Itkin hänen paitaansa vasten.

      Pamautin ulko-oven kiinni ja potkaisin kenkäni pois jaloistani. Olin käynyt katsomassa Samuelia ja Ginnyä.
      "Em? Sinäkö siellä?"
      "Juups", sanoin ja otin takkini pois päältäni.
      "Voitasiko me jutella keittiössä?" äiti kysyi.
      Laitoin reppuni sohvalle ja lampsin keittiöön. Istahdin penkille ja rupesin kuorimaan mandariinia. "Mitä mieltä olisit, jos lopetettaisi Ginnyn tuskat?" äiti kysyi. Pudotin mandariinin käsistäni ja se rupesi vierimään lattialla. En voinut uskoa, että oma äitini ehdottaisi hengitys laitteiden poistoa. Silloinhan Ginny kuolisi!
      "Emily?"
      Katsoin äitiä järkyttyneenä. Sitten juoksin omaan huoneeseeni ovet paukkuen. Kuinka hän edes voi ajatella sellaista?!

      Äiti tuli huoneeseeni ja istui sängyn reunalle. Hän silitti selkääni.
      "Lääkäri sanoi, ettei oo enää mitään mahdollisuuksia saada Ginnyä heräämään. Mä lupasin puhua sun kanssa ja..."äiti aloitti, mutta rupesi kuitenkin itkemään. Käännyin äitiini päin. Katsoin häntä kyynelten edelleen virratessa poskilleni.
      "Mä vaan... Mä en halua et se kärsii", äiti niiskutti.
      "Mä ymmärrän", sanoin ja otin äitiäni kädestä kiinni. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen halasimme oikein kunnolla. Ei jäähyväis halauksina, vaan niin kuin ennenkin, kun äiti lohdutti minua jossakin asiassa. Nyt oli vain niin, että lohdutimme kumpikin toisiamme.

      Muutama päivä sitten näyttelijä Emily McNeilin(Wicked) veli ja sisko haudattiin upeassa seremoniassa. Emily päästi meidät sisään, ilman kameraa. olin se onnekas, joka pääsi seuraamaan hautausta. Kaikki eivät siis päässeet seuraamaan sitä. Ensin oli kaunis tilaisuus kirkossa. Emilyllä oli puhe. Hän kertoi siskostaan hieman, niin myös veljestään. Hän kertoi joitain ikimuistoisia juttuja heidän yhteisestä ajastaan. Emily pyysi, ettemme kertoisi mitä hän sanoi, koko maailmalle. Hän kertoi myös, että hänen veljensä viimeinen pyyntö Emilylta, oli päästä kunnon lööppeihin. Emily oli kuulemma vastahakoisesti soittanut lehdemme jourut-palstalle ja kertonut onnettomuudesta, nimettömänä. Kuulimme myös Emilyn veljen, Samuelin bändin kappaleen. Emily valitsi sen kappaleeksi, joka kuvastaa veljeään eniten ja jonka luultavasti Samuelkin olisi halunnut hautajaisissa soitettavan. Kirkosta siirryttiin hautausmaalle. Laulettiin muutama virsi ja Emily lauloi äitinsä kanssa yhdessä kehittämän kappaleen, joka kertoi heidän huonosta onnestaan. Kappaleen nimikin oli Bad luck. Saimme myös kuulla(laulusta), että Emilyn isä, oli sopinut jollekin miehelle että hän vaihtaa oman elämänsä tyttärensä elämään. Ottaen huomioon, ettei Emilyn pikkusisko, Ginny, ollut silloin vielä syntynyt. Tämä järkytti monia ihmisiä, mutta Emily ja hänen äitinsä eivät olleet moksiskaan, kun kysyin heiltä yksityiskohtia. Emily kertoi mielellään asiasta. Hän kertoi kuinka tämä mies oli tullut joskus kyläilemään ja yrittänyt tapaa hänet. Onneksi Elijah Wood oli sattumalta aina keskeyttämässä miehen aikeet. Emily yhdessä Elijahin kanssa ilmiantoivat miehen ja sitoivat hänet tuoliin, siksi aikaa, kunnes poliisit saapuisivat. Hautausmaalta menimme muistotilaisuuteen ja ihmiset kertoivat muistoja Samuelista ja Ginnystä. Meidät ajettiin ulos, emmekä kuullet paljon muistoja. Vain joitain keikalla sattuneita kömmähdyksiä ja hassuja juttuja, joita oli sanottu pienempänä, Ginny tietenkin muutama vuosi sitten. Rauha Ginny ja Samuel McNeilin sielulle.

      Paiskasin lehden takkaan. Niinkuin toimittaja muka välittäisi Ginnystä tai Samuelista pätkän vertaa! Vedin jalkani syliini. Oliko elämä elämisen arvoista?

      "Em, ootko sä hereillä?" äiti kysyi. Mumisin jotain ja vedin peiton korviini.
      "Tom tuli", äiti kuiskasi korvaani.
      "Mmm..." sanoin ja käänsin kylkeä. Pian Tom tuli koputtamaan olkapäätäni. Heräsin vihdoin ja nousin istumaan. Katsoin Tomia unisilla silmilläni.
      "Mitäs sinä?" hän sanoi hymyilen.
      "Tonko takia mun piti herätä?" kysyin ihmetellen.
      Tom rupesi nauramaan. Hän otti kädestäni kiinni ja istuimme siinä hetken, vain katsoen toisiamme. Yhtäkkiä kännykkäni rupesi soimaan ja irrotin otteeni Tomista.
      "No mitä ny?" kysyin.
      "Tuota... Lähtisitkö sä vaik leffaan?"
      Rupesin nauramaan:"Ja kenen kanssa?"
      "Minun tietty! Ei kai se ny noin vaikea oo arvata?" Elijah kysyi ihmetellen. Nauroin.
      "Ei, mut lähdetkö?"
      "Okei, prinssi Rohkea." Sitä minun ei olisi pitänyt sanoa, sillä Tom katsoi minua pitkään vihoissaan. Mustasukkaisuutta? Ei kai Tom?!

      Menimme Elijahin kanssa elokuvan jälkeen kahville läheiseen kahvilaan. Istuimme ja juttelimme. Meistä oli tullut todella hyvät kaverit. Katsoin Elijahia hymyillen tämän kertoessa kömmellyksestään.
      "Mitä?" Elijah kysyi ihmeissään.
      "Ei mitään", sanoin.
      "Miks sä katot mua noin?"
      "Miten?" kysyin ja hörppäsin kahvia. Irvisin, koska en todellakaan pidä kahvista.

      makasimme sängyllä ja katsoimme myöhäis elokuvaa. Mainostauon aikana juttelimme kaikesta kunnes... katsoimme toisiamme hiljaa. Elijah painoi huulensa omiani vasten ja...
      Työnsin pojan säikähtäneenä pois. Hän katsoi minua hetken hölmistyneenä.
      "Anteeks", se sanoi ja lähti omaan huoneeseensa.

      Koputin oveen, mutta en odottanut vastausta vaan aukaisin oven. Istahdin sängylle, nukkuvan Elijahin viereen. silitin hänen hiuksiaan, kuin herättääkseni häntä. Pian Elijah kääntyi kyljeltä selälleen ja katsoi minua unisesti. "Munhan tässä anteeks pitäis pyytää", sanoin ja katsoin ylös päin. En tohtinut katsoa Elijahia silmiin. Hän otti minua kädestä kiinni ja hymyili.

      Hieroin silmiäni. Jokin oli kiinni selässäni. Käänsin päätäni taaksepäin. Järkytyin ja pomppasin pystyyn. Elijahkin heräsi.
      "Mikä nyt?" hän kysyi. Puistin päätäni ja juoksin omaan huoneeseeni. Puhelin soi yöpöydällä. Vastasin siihen, edes katsomatta, kuka soitti. "Haloo"
      "Hei kulta"
      EIII!

      Tapasin Tomin Lontoossa. Olin käymässä äitini luona ja halusin jutella asiat halki Tomin kanssa.
      "Hei", Tom sanoi ja suuteli minua.
      "Hei"
      Kävelimme ensin rannalla, sanaakaan sanomatta. Sitten istahdimme hiekalle juttelemaan.
      "Mä en usko et tästä tulee mitään", töksäytin.
      "miten niin?" Tom kysyi ja katsoi minua silmiin. Käänsin katseeni muualle ja sanoin: "Mä en usko et tää toimii. Me ollaan niin kaukana toisistamme ja..."
      "Pistätkö sä poikki?"
      Nyökkäsin melkein olemattomasti.
      "Kauan sitä hyvää jatkuikin. Ja onkos se matka sit ainut syy?" Tom kysyi.
      Pudistin päätäni: "Mä en vaan.(huokaus) Elijah suuteli mua muutama päivä sitten. Ja mä tunsin jotain. Samalla tavalla, kun me suudeltiin eka kerran. Mut nyt sun kaa... Mä en tunne enää sellasta samanlaista"
      "Selvä. Sul on siis toinen. Melkeen yhdeksän vuotta sua vanhemman miehen kaa sit imuttelet. Ole hyvä vaan! EI se mua haittaa!" Tom raivosi ja lähti juoksien pois.
      "Tom! ODOTA!" Tunteeni ailahtelivat välillä Elijahin puolelle, välillä Tomin puolelle. Juoksin Tomin perään ja vihdoin sain hänet kiinni. Tartuin häntä käsivarresta, ettei hän karkaisi.
      "Uskothan sä mua, et mä oon rakastanu sua koko sen ajan, kun me oltiin yhes. Rakastan vieläkin. Yritetään uudestaan, ku mä oon taas maisemis. Mut mä en haluu kauko suhdetta. Ei koskaan tiedä, mitä toinen puolisko tekee. Se voi vaikka maata jonkun kans. Suurin syy, miks mä pistin poikki, on se, et mä en haluu satuttaa itseeni enempää. Mä oon tosi kiitollinen, et sä oot ollu mun tukena, ku mulla oli vaikeaa. Toivottavasti pysytään silti ystävinä"
      "JA pah! Haluut vaan suositumman ukon!" Tom huudahti ja riuhtaisi itsensä irti.
      Mä en rakasta Elijahia samalla lailla, kun sua! Elijah on kaveri, enkä mä haluu siltä muuta" huusin Tomin perään.
      Onko jättäminen aina muka noin vaikeaa. Ennemmin jättäminen oli tosi helppoa, ei tarvinnut kuin sanoa, että mä jätän sut tai jotain ja nyt...

      Katsoin itseäni peilistä. Elämä oli syvältä. Elokuva valmistui huikeaa vauhtia, enkä meinannut pysyä mukana juonen edetessä. Ohjaajat joutuivat aina selittämään minulle, missä mennään. Kerran jouduin niin sanottuun puhutteluun. He kyselivät mikä minulla oli ja miksi en enää ollut pysynyt kärryillä elokuvan teossa. Tuntui kauhealta. Halusin takaisin normaaliin elämään. Ei haastatteluja, ei kinaa Tomin kanssa, ei tyhjän päiväisiä juoruja, ei...
      "Em, ootko sä kunnossa?" Elijah kysyi ja laski oikean kätensä olkapäälleni.
      "Joo, oon mä. Vähän vaan... Mä en... Mä haluun takas mun entisen elämän", huokaisin.
      Elijah istahti viereeni ja katsoi minua silmiin: "Niin minäkin, joka päivä. Mutta minkäs minä sille voin, että olen jäänyt koukkuun tähän työhöni. Rakastan työtäni. Muistan, kuinka sinä silloin hehkuit, kun saavuit ensimmäiseen kuvaukseen. Olit onnesi kukkuloilla. Tiesin, etä sinäkin rakastat näyttelemistä. Nyt kuitenkin haluat tästä eroon, miksi?" Kohautin olkapäitäni: "Tom, Samuel, Ginny, Kat, Daniel, Rose, Äiti jopa sinä"
      "En ymmärrä"
      "Etpä tietenkään. Te ootte tuonu mulle paljon iloa, mutta sitäkin enemmän surua ja huolia", selitin.
      "Surua ja huolia, miten niin?" katselin lattiaa ja mumisin: "Kauan sitten, tämä oli unelmani. Poissa kotoa, vapaana, mutta... Olin poissa Ginnyn viimeisillä päivillä, enkä... Samuelin viimeinen pyyntö, tein sen tietenkin, mutta entä Ginnyn? Mä en kestä tätä enää..." kerroin ja ryntäsin ulos. Juoksin ja juoksin, tietämättä edes minne...
      ----------------------------------
      Tulee viel jatkoa....

    • E.A.

      Eli, täs on nytsitten isolla sen nimi, kenen näkökulmasta tää on.... juups....
      -----------------------------------------

      ELIJAH

      Ryntäsin Emilyn perään, mutta hän nappasi taksin. Tein samoin ja käskin kuskin seurata sitä taksia. Kuski oli hieman hämmentynyt, mutta seurasi kuitenkin. Emilyn taksi pysähtyi Sillalle. Hän astui pian ulos taksista ja lähti kävelemään siltaa pitkin. Maksoin taksin ja lähdin Emilyn perään. Hän pysähtyi ja nousi Sillan kaiteelle.
      "Emily, älä tee sitä!" huusin kurkku suorana. Hän säikähti hieman, mutta ei onneksi pudonnut kaiteelta. Hän katsoi minua vihaisesti.
      "Mitä sä tääl teet? Mee helve*ttiin täältä!"
      Pudistin päätäni ja astuin muutaman askeleen lähemmäksi Emilyä.
      "Yksikin askel ja mä hyppään!"
      Pysähdyin ja anelin Emilyä tulemaan alas. Hän pudisti päätään ja hyppäsi. Yritin tarttua hänen kädestä ja sainkin otteen...

      "Elijah, auta!" Em huusi hysteerisenä. Hän ojensi toisen kätensäja tartuin siihen. Yritin vetää häntä ylös, mutta se tuntui mahdottomalta.
      "Kerro äidille et mä rakastan sitä", Emily pyysi.
      "Et sä kuole! Sä et saa luovuttaa! Sun pitää uskoa, et kaikki on pian taas hyvin!"
      Emily katsoi minua epätoivoisesti ja pudisti päätään: "Mä kuolen Eijah.Sano Tomille, et mä oon aina rakastanu sitä, en oo koskaan lakannu rakastamasta. Sano Katille ja Roselle, et... Keksi jotain lohduttavaa. Sano Danielille, et mä en kanna kaunaa mistään sen tempuista. Elijah, mä oon kiitollinen, et oot auttanu mua, aina kun mulla on ollu vaikeaa. Sä oot aina ollu niinku turvana. Mä oon tosi kiitollinen."
      "VOI HYVÄNEN AIKA! KOETA JO USKOA, ET MÄ EN IKINÄ PÄÄSTÄ SUA IRTI! MÄ EN IKINÄ PUDOTA SUA TUONNE KiLOMETRIEN PÄÄHÄN! USKO JO!" huusin.
      "Uskonhan minä, mutta... Mäuskon et sä voit roikuttaa mua täs vaik koko päivän, jos siitä on kyse, mut... Ennen pitkää, sun ote... JA mä tipun alas..." Emily sanoi kyyneleet silmissä. Se ei ollut mitenkään noirmaalia Emilyltä. Puhe tapa, jolla hän puhui, oli eri kuin joskus silloin, kun teimme elokuvaa Lontoossa. Hinasin Emilyä Ylös päin Sain otteen jo hänen kainaloista, kunnes korvan juureeni tuli toimittaja. Hän otti kuvan minusta ja EMilystä. Päästin irti EMilystä ja mottasin toimittajaa naamaan. Sitten vasta tajusin, että olin päästänyt Emilystä irti. Katsoin alas kaiteelta. Emilyä ei näkynyt missään...
      Juoksin alas pennertä pitkin. Etsin epätoivoisesti Emilyä. Häntä ei kuitenkaan näkynyt. Silmäni rupesivat kostumaan, enkä voinut muuta, kuin huutaa. huusin niin kovaa kuin pystyin.
      "EM! MISSÄ HEL*VETI*SSÄ SÄ OOT?!" raivosin, vaikka tiesin, ettei hän voinut vastata. Halusin kuitenkin varmistuksen, että Em oli todella kuollut. Voihan olla, että hän omaa taikavoimia tai jotain. Katsoin ylöspäin, jos Emily olisi vaikka saanut otteen sillasta ja pysyi siellä. Mutta Emilyä ei näkynyt. Vain huivi, joka hänellä oli päässä, roikkui kiinni sillassa. Istahdin ja vedin jalkani syliini. Se ei ollut minulta normaalia. Itkin vuolaasti ja toivoin, että Emily olisi vielä hengissä. Oi rakas Jumala...

      Katselin ulos ikkunasta. Oli yö. En vain saanut unta. Emily kummitteli ajatuksissani. Olin penkonut Emilyn kirjahyllyä ja etsinyt sieltä luettavaa. Löysin muutaman mielenkiintoisen kirjan ja olin mennyt olohuoneeseen lukemaan. En vain pystynyt lukemaankaan. Elokuvien katselukin oli turhaa. Koko talossa ei ollut viinaa ollenkaan, Emilyn takia. Hän inhosi känniläisiä. Olin pitänyt Emilyä päivän selvänä asiana, en koskaan... olin jopa unohtanut hänen syntymäpäivänsä. 18. Toukokuuta. Yhtäkkiä joku ryskytti ovea. Ryntäsin avaamaan.
      Ovella seisoi kaksi poliisia. Katsoin heitä ihmeissäni.
      "Löysimme Emily McNEilin. Hänen kukkarossaan oli tämä osoite joten päätimme tulla käymään", poliisit selittivät.
      "Onko Emily kunnossa?" kysyin intoa täynnä.
      "Hän oli pudonnut luultavasti sillalta roska-autoon. Roskat olivat pehmusteina, eikä hänelle käynyt kovin pahasti",he selittivät.
      "Missä hän on?" kysyin.
      "Kuitenkin, roskat laitettiin tuhoajaan, eikä Eilyä löydetty, muutakuin vähän aikaa sitten, keskivartalosta ylöspäin. Alapäätä ei olla vielä löydetty", toinen poliiseista sanoi.
      Rupesin parkumaan. Itkin ja itkin.
      "Otamme osaa. Jonkun pitäisi tulla tunnistamaan ruumis,voisitteko te... ilmoittaa myös vanhemille?"
      Nyökkäsin ja pamautin oven poliisien edestä kiinni.
      Emily... oli kuollut, koska minä....Pudotin hänet...

      TOM

      PRRR.... PRRR.....
      "Haloo", vastasin.
      "Tom, täs on Elijah. Jotain kauheaa on tapahtunut.

      "Ei ikinä!" huusin kyyneleet silmissä.
      "Emily käski sanoa, et se on aina rakastanu sua, et se ei oo koskaan lakannu rakastamasta sua", ELijah sanoi.
      "Mä en usko tätä!"
      "Tuota... Mun pitäis soittaa vielä vaikka kuinka monelle... et..."
      "Joo, tuota. Eily varmaan haudataan Lontooseen, eikös?" kysyin.
      "Joo", Elijah niiskutti.
      "Hyvä. No nähdään", sanoin ja suljin puhelun.
      En voinut uskoa, Emily oli kuollut!

      Muutamaa viikkoa myöhemmin:

      ROSE

      "Me kaikki oleme tulleet tänään tänne..." en pystynyt jatkamaan enää, joten juoksin pois itkien.
      Pysähdyin penkille ja istahdin siihen. Pian viereeni istahti joku. Katsahdin ylöspäin. Se oli Daniel. Hän halasi minua ja lohdutteli.
      "Kaikki käy vielä hyvin", sse sanoi ja hetken päästä vei minut takaisin haudalle.
      Jatkoin puhettani.
      "Me kaikki olemme tulleet tänään tänne, kunnioittamaan Emily McNeilin muistoa. Tom Feltonin ja Elijah Woodin, sekä Emilyn äidin pyynnöstä, täällä ei ole ketään lehdistöstä. Kun ajattelen kaikkia niitä vuosia, jotka olen ollut EMilyn parhaana kaverina, en voi sanoa mitään pahaa hänestä. Joskus hän ehkä hieman äksyili, mutta aina hyvästä syystä.

      ELIJAH

      Laskin ruusun Emilyn haudalle. Hän oli todella poissa. Poissa, ikuisesti.

      KUMMENEN VUOTTA MYÖHEMMIN

      "Olemme kokoontuneet tänne tänään iloitsemaan Rosen ja Danielin kanssa. He ovat vihdoinkin päättäneet mennä naimisiin! Rose, ole hyvä" sanoin ja annoin mikrofoonin Roselle.
      "Kiitos Elijah. Kymmenen vuotta sitten, sanoin melkein samat sanat, Eilyn haudalla. Kyllä, Siitä on kulunut kymmenen vuotta, enkä oleviettänytyhtäkään päivää ajattelematta Emilyä. Kuitenkin, Tuona päivänä, kun Emily haudattiin, Tapasin Danielin. Itkin penkillä ja hän tuli lohduttamaan. Tiesin, että tuo poika, oli se oikea. Se oikea minulle...
      Minun unelmani. KErron vielä hieman Emilystä. Hänen unelma oli näyteleminen elokuvassa ja Tom. Hän sai kummatkin. Vaikka jättikin TOmin juuri ennen kuolemaansa. Hänellä oli unelma ja hän toteutti sen. Minullakin oli ja on edellen unelma. Haluan vain sanoa, että unelmiin kannattaa uhrata aikaa ja yrittää toteuttaa ne. Rauha Emilyn sielulle. Mutta nyt, Juhlikaa meidän kanssamme. Käykää hakemassa kakkua tuolta..." Rose sanoi jaosoitti sormellaan huonetta, jossa oli tarjolla kaiken laista. Tom tuli luokseni.
      "Sanoiko Emily oikeasti, että hn rakasti minua aina, eikä koskaan lakannut rakastamasta minua?" hän kysyi. Nyökkäsin.
      Tom hymyili leveästi ja sanoihiljaa: "Niin minäkin Emilyä. Aina. Emily on minun unelma"

    • E.A.

      MIELIPITEITÄ?! Kellään?

      • bee

        olihan se ihan kiva..aika pitkä tosin.

      • Noo
        bee kirjoitti:

        olihan se ihan kiva..aika pitkä tosin.

        Mutta oletko sä alle 12-vuotias?

        Kyllähän tuommoisia voi kirjoittaa, niin saa vähän kuin elää "unelmia". Mutta eri asia, voiko kenenkään muun odottaa ottavan niitä vakavasti.

        Juonenkäänteet olivat ehkä HIUKAN ylidramaattisia, ja muutenkin yliampuvia. Mutta veikkaanpa, että sinulla oli hauskaa kun kirjoitit tuota.

        Ja plussana se, että sait juttuun (niin pitkä kuin se olikin) selvän lopetuksenkin.

        Vinkki: Ota tämä teksti talteen, ja lue se uudelleen kun olet 17. Ymmärrät ehkä silloin minun tärkeimmät pointtini.

      • just joo
        Noo kirjoitti:

        Mutta oletko sä alle 12-vuotias?

        Kyllähän tuommoisia voi kirjoittaa, niin saa vähän kuin elää "unelmia". Mutta eri asia, voiko kenenkään muun odottaa ottavan niitä vakavasti.

        Juonenkäänteet olivat ehkä HIUKAN ylidramaattisia, ja muutenkin yliampuvia. Mutta veikkaanpa, että sinulla oli hauskaa kun kirjoitit tuota.

        Ja plussana se, että sait juttuun (niin pitkä kuin se olikin) selvän lopetuksenkin.

        Vinkki: Ota tämä teksti talteen, ja lue se uudelleen kun olet 17. Ymmärrät ehkä silloin minun tärkeimmät pointtini.

        Ihan surkee ja sä taidat olla 10 vuotias ku tommosii kirjottelet!!!

      • Draco
        just joo kirjoitti:

        Ihan surkee ja sä taidat olla 10 vuotias ku tommosii kirjottelet!!!

        tarina oli aika pitkä.. mut ihan ok,, tarinassa oli ehkä vähän liikaa toimintaa.. ja kaikki tapahtu aika nopeesti.. mut loppujen lopuks mun mielestä tarina oli kirjotettu hyvin..=) ¤taputtaa käsiään!¤

    • Tyttö joka unelmoi (TJU)

      Itse kirjoitan samantyylisiä juttuja. Yleensä ne mielyttävät enemmän itseä kuin muita lukijoita, onhan ne omia "unelmia". Mutta jatka samaan tahtiin. Pidin tästä.

    • meg_halliwell

      No tää nyt ei oo mun ns. unelma. En mä halua tomin tyttökaveriks tai mitään, tai edes elijahin, vaikka se oliskin huippua, muttah. Enhän mä edes tunne niitä.

    • -Ruusunen-

      Luin kaksi ensimmäistä pätkää,luen ehkä vielä loppuunkin, kunhan kerkiän.(Vaikka jutun olisivoinut lopettaa siihenkin;) )

      Vaan yks asia jäi selvästi mu mieleen: Elijah on ehkä hieman lyhyt.
      Mikä ikänen toi tyttö muuten on? Mainittiinkohan sitä missään vaiheessa? En ainakaan huomannut...
      Joka tapauksessa pidin tästä joistakin asioista piittaamatta.
      Jatka samaan malliin! :)

      • E.A.

        Niin, siis toi meg_halliwell on sama, kuin minä!
        No siis. Mä oon tehny ton noven varmaan sata vuotta sitten. En muista kaikkea edes mitä siin oli. Kävin vain kastomas sähköpostii, nis iel sitte... No muttah. Kiitti ku luitte! Ja hmm. Laitoinko mä kaikki loputkin tähän...? Pitääpi katsoa...

    • Merino

      Aika hyvä juttu tää oli.. kiva tarina.. Mut miten se sit lopulta päätty? Pakko kertoa!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      114
      5925

    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      32
      4037

    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3342

    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2976

    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      252
      2034

    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      1994

    7. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1775

    8. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      42
      1763

    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1686

    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1559
    Aihe
    TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt