Kolme aloitusta samalla sivulla. Mutta jäi mieleen tämänaamuinen keskustelu postilaatikolla. Naapurin rouva naureskeli, että hän aamuisin aina tekee asiat samassa järjestyksessä. Muuten menee päivä pieneen. Vähän tuntui häpeilevän sitä. Mielestäni siinä ei mitään häpeilemistä ole. Jos joistakin rutiineista tulee tapa, niin miksi se olisi hölmöä? On itsellänikin aina sama "aamujärjestys". Hieman ärsyynnyn, jos muutoksia tulee. Lieneekö muita "höynähtäneitä"?
Nyt tulee sanomista.
14
926
Vastaukset
- a-woman1
Varsinkin silloin, kun vielä olin töissä, noudatin rutiinejani. Koirakin osasi aamutoimeni ulkoa, kulki edellä sinne mihin tiesi minun suunnistavan seuraavaksi. Tiesi, että oman aamupesuni ja -teen jälkeen lähtisin sen kanssa lenkille. Usein oli talutushihna valmiina suussaan!
Nyt eläkeläisenä ei ihan kirjaimellisesti tule noudatettua aina samaa järjestystä, mutta suurinpiirtein kuitenkin. - mummikka
Tunnustan, aamujärjestys on minullakin, oikeastaan tavallaan päiväjärjestys. Kehitin sen mieheni kuoleman jälkeen, kun tuntui, että en jaksa eteenpäin, sain sen avulla päivän iltaan.
Jotenkin tämä turvallinen rutiini jäi päälle. Päivä menee sekaisin jos aamurutiini häiriintyy.
Viikon menot suunnittelen ja sovin etukäteen. Hirveätä oikeasti, urautunut olen.
Tee sinä vaan aloituksia, kiva kun joku vielä uskaltaa kirjoittaa omalla nikillä. Sapiskaa tosin tulee jos aloituksia on monta. Samoin tulee jos osallistuu liian moneen ketjuun. Minäkin kolmeen tänä aamuna, liikaa on varmaan jonkun mielestä.- folk
Jos nukkuu joskus"rokuliin" kello seitsemään,on päivä piloilla.
Vaikkei olis mihinkään kiirettä.
olen minäkin.
Joskus aamuisin, kun herään aikaisemmin, niin mietin josko lähtisi lehden hakemaan ja lukisi sen ensimmäiseksi kaikessa rauhassa, mutta ei kuitenkaan tule lähdettyä ja niin ne samat rutiinit toistuvat joka arkiaamu.
Sunnuntaisin voi vähän systeemit heittää.- Wanha Rouva
Ongelmaa alkaa mielestäni olla silloin, jos rutiineistaan ei voi tinkiä yhtään eli kaikki on tosiaan tehtävä samaan aikaan,samassa järjestyksessä, samalla tavalla ja aloitettava kokonaan alusta, jos jokin viiraa. Silloin viiraa luultavasti enemmänkin.
Eiköhän tarkoituksenmukaisuus ole se syy, miksi rutineita muostuu: opitaan sujuvin tapa tehdä asioita ja siitä tulee rutiini. Henkilökohtaisesti minulla ei ole paljon rutiineja, jos aamukahveja ja peseytymisiä ei oteta lukuun. Pikemminkin pyrin eroon tavoista, jota jotenkin orjuuttavat, jotta en uraudu, koska seisova vesi on tympeää. Yksinasumisen suuri ilo on muun muassa se,että voi tehdä ihan kuin lystää, jollei riko Suomen lakia ja yleistä järjestystä.- NaaliN
...että kaikki pitää tehdä aina saman kaavan mukaan.
Meillä siitä heitetään huultakin,sarkastisesti...
Itse -nyt kun vapaana jo olen,ei mikään tarvitse olla just sillä kellonlyömällä niin ja näin,mies kylläkin ja hänen aikatauluaan on pikku pakko noudattaa,hän ei voi poiketa mistään opitusta mikä koskee ainakin ruokailua.
Mulle ei ole koskaan mikään asia ollut niin pyhä ettäkö se olisi pitänyt tehdä just silloin ja silloin.
Töissä olless oli ainoat työajat,joita täytyi noudattaa,koirakin lähti vaikka keskellä yötä lenkille kun siltä tuntui.
Rutiinit ei sovi mulle,ns.seisonu vesi,yäk!
Kun kerrankin voi elää vapaasti!
- Sara10
Turvallisessa päivärutiinissa on sekin oivallinen puoli, että rajoitetusti käytettävissä olevaa energiaa vapautuu ja jää käytettäväksi muuhun mielenkiintoiseen toimintaan.
Urilta terveellistä poikkeamaa aiheuttaa vaikkapa lastenlasten viikonloppuvisiitti, jolloin rytmi on suloisesti päälaellaan ja täysillä temmelletään tahi jokin täysin uusille vesille suuntautuva aluevaltaus: klassisesta musiikista uudempaan jazzkonserttiin jnpp.
Pidetään siis totutut urat, mutta eläköön hypyt uusiin seikkailuihin!! - KristaTee
tässä itsekseni ja kyllä minullakin on noita omia juttuja. Otetaanpa esim. nämä "lehdettömät" päivät. Kun aamukahvin kanssa ei saakaan eteensä päivän uutispläjäystä. Siinä päivä vasta vinksalleen meneekin. Nettiin pitäisi raahautua nähdäkseen edes otsikot. Mutta eihän se ole sama asia kuin istua mukavasti keittiön pöydän ääressä välillä vilkaisten ohiajavien autojen valoja. "Kukahan tuokin oli, ja vielä tähän aikaan."
Ja muitakin omituisuuksia löytyy.- Fridanna
Vähän mukaelin Eino Leinoa:)) Minulla on päinvastoin kuin folkilla, että jos nousen aamulla klo 7 aikoihin, olen kuin nukkuneen rukous koko päivän. Ja toisaalta, jos herään puoli kymmenen, niin vähän suututtaa. Kultainen keskitie pitäisi löytää heräämiselle ja nukkumaan menemiselle.
Olen sitä mieltä, että rutiinit olisivat ihan paikallaan. Silloin saisi jotain aikaiseksi päivän mittaan. Vielä kahden eläkkeelläolovuoden jälkeen etsin kuitenkin sopivaa päivärytmiä. Olen aina ollut illan virkku, mutta kerrostalossa ei oikein ole soveliasta öiseen aikaan touhuta, sillä kaikki kuuluu yön hiljaisuudessa.
Mutta olisi varmaan ihan terveellistä sotkea rutiinejaan, sillä ne voisivat olla yksi tapa torjua dementiaa!
- 1948
Ihmiselle on hyvä jos on määrätyt rutiinit ja aikaa itselle 1-2 aamulla ja illalla. Ilalla riittää 1th. Saa paremman unen eikä tarvitse nukahtamis nalleja. Oli rutiinit kuin "hölmöjä" tahansa toisten mielestä. Itselle jos tulee hyvä olo tulee heijastuu siitä muillekin ympäristölle. Minulla ainakin jos en tee aamulla esim. venyttelyä joka aamu "linkutan" mielestäni koko päivän. aivan sama asia jos lähtisi toisen juhla tilaisuuteen hirveellä höngällä olematta varma onko päällä sopivat vaatteet. Rutiineista tulee varma olo. Aamujutut, iltajutut, joskushan on pakko joustaa. Elämää eikä mitään fossiilina oloo. Puuhakasta ja iloista pimeimmän ajan olemista. Kynttilät palamaan ja vaatekaapille etsimään jotai pirteetä päälle laitettavaa.
- OliviaKoo
kun on rutiinit. Rutiini on tuttu ja turvallinen olotila. Mutta ei ihan niin kaavoihinsa kangistunut pidä olla, että koko päivä menee pilalle, jos kaikki ei mene aikataulun mukaan.
Eiköhän meille kaikille ole vuosien mittaan tullut erilaisia tapoja ja rutiineja, joiden mukaan toimimme. Töissä ollessa toisenlaiset ja vapaalla toisenlaiset.
Kyllä tietynlainen kaava päivälle on hyvä olla olemassa, muutenhan saattaa tulla kaaos.
Usein kuitenkin vasta jälkeen päin huomaa, miten mukava oli poiketa jossain asiassa rutiinista.
Se virkistää. - lupiini
tee asioita aivan samalla tavalla. Aamulla kyllä vuorossa on kahvinjuonti, mutta sitten vaihtelen mielelläni tekemisten järjestystaä. Ja varsinkin bussissa pyrin istumaan eri paikoille, jottei samasta paikasta tule rutiinia. Samoin aikanaan työelämässä oikein tarkoituksella menin istumaan ruokalassa eri pöytiin eri päivinä ja sitten vielä toisten toimistojen virkailijoiden luo, jottei keskustelukumppaninani aina ollut vain oman toimiston väkeä. Se oli oikein piristävää, mutta näin monen tukeutuvan vain oman toimiston seuraan.
- vaviskaan tai minä...
Älä välitä, ei Villekään välittänyt vaikka teki säkillisen pajupillejä eikä yksikään soinut.
Anna arvostelijoiden arvostella. Elä sinä heidän yläpuolellaan. Kyllä me muut osataan erottaa jyvät akanoista. Kyllä näille sivuille kirjoituksia mahtuu - laidasta laitaan. - sibyllavon
viettelen. Tällä viikollakin olen juonut jo aamukahvini kolmessa eri paikassa. Aikaväli kello kolmesta kymmeneen. Sää vaikuttaa melko paljon päivärytmiini, koska käyn työskentelemässä ulkosalla. Nautin tästä boheemielästä täysin rinnoin, työssä oli tarpeeksi aikatauluja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721147
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37561Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296538Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t217503- 50494
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45492