Jos jotain myy paljon,voi edullisesti myydä,mutta jos vähän on nostettava hintaa????
Välittäjät ounastelevat jo palkkioiden kasvua
* Suosittele
* Ei suosituksia
* Tulosta
* Pdf-versio
* Lähetä kaverille
* Kommentoi
13.12. 14:17 Asuntojen välityspalkkiot ovat pitkään olleet aavistuksen laskussa, koska asuntomarkkinat ovat viime vuosina vetäneet hyvin. Kun kasvu on alkanut hidastua, ei välityspalkkioihin liene enää luvassa alennuksia, ja palkkiot saattavat pian jopa suurentua.
Huoneistokeskuksen toimitusjohtaja Risto Kyhälä uskoo, että jos asuntomarkkinat hidastuvat, välityspalkkiot tulevat hiukan nousemaan.
Kyhälä ei usko, että mahdollinen nousu olisi kovin rajua. Hänen mukaansa palkkiot eivät ole suuresti heilahdelleet viimeiseen 15 vuoteen.
– Keskimääräinen välityspalkkiomme lienee tänä vuonna ollut 3,7 prosentin paikkeilla. Viime vuosien aikana hinnat ovat vaihdelleet vain muutamia prosentin kymmenyksiä, Kyhälä sanoo.
Huoneistokeskuksen ilmoittama perusvälityspalkkio on arvonlisäveron kanssa 4,88 prosenttia, mutta jokaiselle asunnolle neuvotellaan erikseen oma tarjous, johon vaikuttavat esimerkiksi asunnon sijainti ja koko.
Myös Igglon toimitusjohtaja Mikko Ranin uskoo, että välityspalkkiot eivät enää ole ainakaan laskussa.
– Emme usko välityspalkkioiden pienenevän, koska asuntojen hinnat eivät ole enää nousukierteessä, Ranin sanoo.
– Alalle on tuskin lähiaikoina tulossa uusia välitysyrityksiä, koska markkinat eivät juuri nyt ole houkuttelevat, hän toteaa.
Ja kauppa käy?Tämä kertoo
Jotain muuta?
3
356
Vastaukset 3
- tämä palsta on
ihan paskaa, toisin kun esim. kauppalehden vähän asiallisempi versio. Sieltä voitte käydä lukemassa raakaa faktaa kaupasta ja myymättömistä kohteista. Näkemiin.
- kyl kyl
Pakko myöntää.suosittelen kaikille tuul Areille.
wälittäjää kun woi myydä itsekin?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 110675
Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.
Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?64516- 37496
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha71437Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät37432Hyvää yötä
Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!21419- 152414
Missähän pöytäkirja viipyy, taas?
Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett38399Hyvästi feikit hiustenpidennykset - Kerttu Rissanen hurmaa uudella hiustyylillä
Kerttu Rissanen ihastuttaa uudella hiustyylillään ja lookillaan. Rissasella on totuttu näkemään pitkät hiukset ja hiust6394- 20371