Ei ehkäisyä - miten jaksaa?

Koska uskontonne ei kiellä sukupuolielämästä pidättäytymistä, voitte pidättäytyä sukupuoliyhdyntöjen harjoittamisesta.

Tiesithän ettei raamattu anna mitään perusteita ehkäisykiellollenne eikä lasten määrällinen ahnehtiminen edistä taivaaseen pääsyäsi mitenkään. Raamatussa tuomitaan ahneus monessa kohtaa ja se koskee myös lasten määrää. Se että teillä on paljon lapsia tarkoittaa rajallisessa maailmassa nimittäin sitä, että jollain toisella (ei välttämättä tässä ajassa) on oltava vähemmän.

Ajatuksesi tuskin menevät "ohi" automaattisesti vaan sinun on mietittävä tarkoin mitä elämältäsi ajattelet.

Älä aseta itsellesi ehdottomia perusteettomia vaatimuksia, joista sitten ahdistut kun et niitä kykene täyttämään. Voit useinkin elämässäsi joutua tilanteisiin, joissa ehkäisemättä jättäminen on synti. Jossain vaiheessa ajankäyttö tulee olemaan ongelma. Esimerkiksi tilanteessa, jossa olemassa olevat lapsesi tarvitsevat sairauden tai muun syyn takia tavallista enemmän tukea ja hoivaa, et saa laiminlyödä lastasi uusien raskauksien vuoksi. Pienten sisarusten hoitovastuu ei myöskään kuulu vanhemille lapsille vaan on jakamattomasti yksin vanhempien. Lapset voivat toki auttaa, mutta vastuuseen heitä ei tule pistää.

Ehkäisemättömyys on lestadiolaisuudessa varsin uusi perinne, jota esimerkiksi iso-isoäitimme eivät tunteneet. Ehkäisemättömyys ei myöskään kuulu juutalaisuuteen vaan (raamatun ulkopuolisissa) juutalaisten pyhissä kirjoituksissa annetaan tarkkoja ohjeita ehkäisyn toteuttamiseksi tietyissä tilanteissa, esimerkiksi lapsivaimojen kanssa.

Lue raamattua ihan itse ja päätä sen (ei perinnäissäädösten) mukaan mitä Jumala sinulta tahtoo. Muista myös se, ettei Jumala missään lupaa aina auttaa, jos teemme elämässämme tyhmiä päätöksiä. Olemme ihan itse vastuussa päätöstemme seurauksista. Et voi esimerkiksi hypätä kaivoon ja vaatia Jumalaa nostamaan sinut sieltä. Samoin et voi vaatia Jumalaa järjestämään lastesi hoitoa, jos päätät hankkia niitä enemmän kuin kykenet ruokkimaan.

En ole kylläkään lestadiolainen, mutta kuitenkin 8 lapsen äiti. Meillä lapset ovat tulleet parin vuoden välein pikkuisen alle tai päälle, paitsi toinen ja kolmas tulivat yhtäaikaa eli kaksoset.
Minä olen halunnut kaikki lapseni ja ne ovat saaneet tulla kun ovat olleet tullakseen. Mieheni on myös halunnut lapset ja ollut hyvä ja osallistuva isä, jolta lastenhoito ja kotityöt luistavat.
Olemme myöskin olleet siinä onnellisessa asemassa, että on hyvät ammatit ja hiukan varallisuuttakin takana, joten ei ole ollut taloudellisia ongelmia ja ei ole tarvinnut tinkiä asioista.
Ainahan se tuntematon tulevaisuus mietityttää ja pelottaakin, mutta kun sitä elää sen päivän kerrallaan niin kyllähän se sujuu. Silloin kun on monta alle kouluikäistä niin jaksaminen on vähäistä, kummasti jokaisella lapsella on kuitenkin paikka sydämessä ja kodissa. Lapset kasvavat nopeasti ja nyt kun kaikki on jo koululaisia niin haikeana muistelee sitä hulina aikaa.
Ymmärrän kyllä mietteesi ja kun on vielä vasta se esikoinen sitä ajattelee, että ketään toista ei voi samalla lailla rakastaa, mutta usko pois kyllä ne seuraavatkin ovat yhtä rakkaita ja ihania.
Oma jaksaminen on myös kiinni siitä millainen suhde on puolisoon ja miten tämä kortensa kantaa kekoon. Toivottavasti teillä on mahdollisuus joskus hengähtää kaksistaan ja siten saada voimaa.

Itse olin 8 vuotta sitten 30v esikoisen äiti. Mietin, että jos lapsia tulee 1,5-2 vuoden välein, kuinka jaksan, ja kuinka paljon heitä kerkee tulla, kun äitinikin sai kuopuksensa 44 vuotiaana. Kun kolmas syntyi, oli esikoinen vasta 3v5kk. Se talvi oli raskas, mutta rukoukseni kuultiin. Nyt esikoiseni on reipas 8 vuotias, ja kuopus, perheemme neljäs lapsi, on vähän alle 2v. Vauvakuumetta on, mutta jos ei luoja enempää suo, ollaan tyytyväisiä tähänkin.

Monenlaisia asioita on elämä eteemme heittänyt. Lapsiluku on ollut niitä murheista pienimpiä. Sen vuoksi ei ole tarvinnut yhtään yötä valvoa. Apua on saatu kun on tarvittu, vaikka ei aina sieltä mistä luultiin apua löytyvän.

Aina ei elämä ole helppoa, mutta se, että se on työntäyteistä, ei välttämättä aina tarkoita että se olisi raskasta. Lapset ovat ihania. Heillä on yllättävän hyvä kyky mukautua tilanteeseen. Tänään esikoinen ulkoilutti kuopusta, kakkonen laittoi välipalat ja kolmas pesi kaappien ovia, kun minä tein keittiössä joulusiivuosta. Ja kuopus kaatoi iltapalalla juomat vasta pestylle lattialle. Me odotamme isää jouluksi kotiin työmatkalta.

itsekin ajattelin joskus noin mutta se menee ohi kun näet työsi tuloksen!

hyvin se on kaupattu. Ovatkohan muut toisaalta liiankin tarkkoja vähäisen lapsilukunsa kanssa, mitäpä jos me muutkin antaisimme tulla edes 8 lasta, olisi kohta 10 miljoonaa asukasta tässäkin maassa eikä väestökato. Mutta mistäs se toimeentulo sitten tässä ahtaassa maailmassa?

Kun toinen lapsemme syntyi ja eka oli yksivuotias, olin tiukoilla. Tuntui tosi raskaalta. Mutta kolmas menikin jo sitten helpommin. Kokemus tuo lisää varmuutta ja organisointikyky kasvaa. Muiden suurperheiden äitien kanssa katselemme välillä hymyssä suin esikoistaan hoitavia vanhempia: isä ja äiti häärivät molemmat vauvan ympärillä ja vaipanvaihtokin on melkoinen operaatio... Sellaista se on aluksi. Kun lapsimäärä lähentelee kymmentä, käy vaipanvaihto vaikka puistonpenkillä kenenkään huomaamatta. Kokemus tuo taitoa. Ja ensin syntyneet lapset kasvavat ja oppivat tekemään monia asioita itse. Ja pian he osallistuvat myös kotihommiin kukin oman ikätasonsa mukaisesti. Sillä eihän koti ole isommille lapsille mikään palvelutalo, vaan koti on yhteinen juttu jossa jokainen tekee arjen sujumisen eteen oman osuutensa.

Nyt kun meillä on enemmän lapsia, on omaa aikaakin enemmän kuin silloin kun talossa oli vain muutama alle kolukäinen. Nyt isommat lapset huoehtivat pienemmistä että vanhemmat voivat saunoa kahdestaan. Nyt isommat lapset menevät mummulaan yökylään ja pienemmät nukkuvat päiväunia ja äiti roikkuu tietokoneella ;). Moni asia on myös ajanmittaan kehittynyt helppohoitoiseksi: suunnittelen kotiamme koko ajan helpommaksi hoitaa. Organisointikyky kasvaa lapsimäärän myötä. Saman olen huomannut myös tuttavaperheissä.

Ja vielä asenne: Olen oppinut iän myötä tajuamaan ettei elämän kuulu olla helppoa. Elämän kuuluu maistua ELÄMÄLTÄ!

Itse pian neljän äitinä tohdin sanoa pari asiaa.

Ensinnäkin elämä voi osoittaa huolesi turhaksi. Ehkä et saakaan monia lapsia, tai lasten väliin jää pitkät välit (jolloin suret ja harmittelet kun täytyykin hakea töitä ja järjestää elämänsä siihen malliin että lasta ei ole tulossa - vaikka kohta pian taas voi olla... Uuden lapsen tulo jäsentää elämää tavallaan sekin, on elämässä taas suunta ja suunnitelma vähintään vuodeksi).

Toiseksi, olet vasta kasvamassa äidiksi. Tuo huolesi on ihan normaali siinä prosessissa. Muistan etten itsekään ensimmäisen jälkeen toivonut pitkään aikaan seuraavaa. Oli niin paljon miettimistä ja huolehtimista siinä uudessa. Sitten ehkä vuoden päästä huomasin, ettei minulla enää ole vauvaa, taapero oli jo ihan erilainen hoitaa. Silloin alkoi vähän kerrassaan haaveilla ihan pienestä uudesta nyytistä. Meillä kuitenkin meni yli kaksi vuotta ennen kuin alettiin odottaa seuraavaa. Seuraavan hoito oli PALJON helpompaa, koska se oli tuttua ja rentoa. Kuulemma kymmenes lapsi se vasta rakas onkin, kun se hoituu jo rutiinilla ja se saa kaikkien edellisten vauvojen herättämän rakkauden sekä vielä aivan oman annoksensa päälle.

Kolmanneksi oma asenteesi vaikuttaa tosi paljon jaksamiseesi. Jos osaat ottaa rennosti ja asettaa asiat "oikeaan" arvojärjestykseen, pääset helpommalla. Jos haluat koko ajan olla täydellinen äiti ja perheenemäntä (kukapa ei tietysti haluaisi), asetat itsellesi ja perheellesi melkoisia vaatimuksia. Jos ikkunalasien ei tarvitse olla koko ajan tahrattomat ja ehdit lukea päivän lehdet, vaikka kylppärissä onkin pyykkejä - ja jos 2-vuotiaan vaatteissa ei elämän ja syömisen jäljet haittaa, jaksat paljon paremmin (ehkä - joku tietysti saattaa saada siitä täydellisyyden tunteesta niin suurta tyydytystä että jaksaa nähdä vaivan). Itse huomaan, että kun olen hyvissä voimissa, on arvojärjestyksen näkeminen helppoa, eikä koti siltikään kaaostu. Huonoina päivinä lapsilla on sekä äkäinen äiti että likainen koti.

Kannattaa kyllä käydä jonkun kivan vanhemman perheenäidin kanssa juttelemassa, voit saada paljon näköalaa.
Ja varmasti saat rohkaisua, nuo ajatukset eivät kyllä ole kenellekään vieraita (ehkä kaikki eivät tosin tunnusta). Sitä paitsi tulee mieleen, että samasta asiasta on kysymys monella, jotka tekevät sitä tarkoin suunniteltua toista ja viimeistä lastaan; mikä on sopiva ikäero, miten pärjää, riittääkö rakkaus?

Jäi vähän epäselväksi, että haluatko siis todella tulla pian uudelleen raskaaksi vai et? Jos haluat, niin kannattaa nyt keskittyä vain siihen ja esikoiseesi, eikä vielä ajatella niitä mahdollisia sen jälkeisiä lapsia.

Ota huomioon että et voi tietää miten mielesi tulee muuttumaan tulevaisuudessa. Jos saatkin toisen lapsen, niin oletko varma että haluat kuitenkaan enää kolmatta? Voit nyt ajatella, että päätät hankkia 10 lasta. Mutta et voi olla varma tuleeko tuo päätös pitämään, vaan vaikka nyt uhoat, niin saatat kuitenkin jossain välissä hankkia ne e-pillerit. Et voi suunnitella elämääsi niin pitkälle, koska et tiedä mitä tulee tapahtumaan. Et edes tiedä saatko enää yhtää lasta. Ota huomioon, että monen naisen hedelmällisyys alkaa heiketä 30-vuotiaana, ja olet nyt jo 27.

Niin ja jos ET halua lasta, niin sinun on joko käytettävä jonkinlaista ehkäisyä tai pidättäydyttävä yhdynnästä. Toivottavasti ymmärrät tämän, eikä sinua painosteta kenenkään ulkopuolisten henkilöitten taholta. Sinulla on äitinä vastuu tästä asiasta.

Siis oikein ihmetyttää ! Teitä lestaadiolaisiahan on vaikka kuinka, eikö kanssasisaret anna tukea ja apua sinulle jos nämä asiat mietityttää? Onhan se päivänselvä asia, että lapsia tulee jos ehkäisy on kielletty. Onko teidän pakko näytellä tämän asian suhteen vahvaa ja kestävää? Luulisi, että näistä asioista puhutaan vaikka naisten illoissa tai joissain ettei tarvi täällä kysellä. Ei millään pahalla, jotenkin vain säälittää tuo kun naiset ovat lastentekokoneita ja heiltä riistetään oma elämä ja jopa terveys uskonnon varjolla.