Kokemuksia puolisona

Ei tule riitaa, kun ei ole muijaa passaamassa ja nalkuttamassa.Itekseen on pärjättävä,komenteleva eukko tästä vielä puuttuisi.

poikamies49 kirjoitti:

Ei tule riitaa, kun ei ole muijaa passaamassa ja nalkuttamassa.Itekseen on pärjättävä,komenteleva eukko tästä vielä puuttuisi.

taisit osua asian ytimeen. kaikkien parkinsonia sairastavien olisi parempi asua yksin ettemme hitaudellamme ja kömpelyydellämme vaikeuttaisi puolisoidemme elämää. omasta erostani on 5 vuotta. mieheni ei enää tarvii auttaa takkia päälle eikä korjata tavaroitani. olemmeko onnelisempia nyt?

parkkismuija kirjoitti:

taisit osua asian ytimeen. kaikkien parkinsonia sairastavien olisi parempi asua yksin ettemme hitaudellamme ja kömpelyydellämme vaikeuttaisi puolisoidemme elämää. omasta erostani on 5 vuotta. mieheni ei enää tarvii auttaa takkia päälle eikä korjata tavaroitani. olemmeko onnelisempia nyt?

Lue lisää

Yksin saa tosiaan tehdä hommansa sitä tahtia kun ehtii, eikä kukaan ole hoputtamassa. Kaupassakin olen käynyt ruokaostoksilla jo aamu seitsemältä niin siellä ei ole ruuhkaa,silloin saa yleensä rauhassa maksaa ja kerätä ostoksensa kassiin.Ruuhka aikana tuntuu,että siellä on kassalla muiden jarruna ja kun yrittää nopeasti kasata ostoksensa niin siitä ei tahdo tulla mitään ja rahat saattavat tippua pitkin lattioita.Olenkin maksanut yleensä pankkikortilla niin ei tarvii tahmeilla sormilla kolikoita ja seteleitä käsitellä.

poikamies49 kirjoitti:

Yksin saa tosiaan tehdä hommansa sitä tahtia kun ehtii, eikä kukaan ole hoputtamassa. Kaupassakin olen käynyt ruokaostoksilla jo aamu seitsemältä niin siellä ei ole ruuhkaa,silloin saa yleensä rauhassa maksaa ja kerätä ostoksensa kassiin.Ruuhka aikana tuntuu,että siellä on kassalla muiden jarruna ja kun yrittää nopeasti kasata ostoksensa niin siitä ei tahdo tulla mitään ja rahat saattavat tippua pitkin lattioita.Olenkin maksanut yleensä pankkikortilla niin ei tarvii tahmeilla sormilla kolikoita ja seteleitä käsitellä.

Lue lisää

On totta että nämä potilaat ovat hitaampia ja sitä on myös minun mieheni, ja minä taas olen nopea käänteissä. Mutta hän ei ole pyytänyt tätä sairautta itselleen ja kärsii varmaan hitaudestaan , minä olen oppinut ajattelemaan toisin omalta kohdaltani, ja se kyllä on hyvä keino. Minun ei tarvitse hätäillä tavallisten kotitöiden kanssa ja mikä on että ne pitäisi niin nopeasti suorittaa. Samoin jos hän tarvitsee minun apuani jossain niin autan häntä sillä minä rakastan häntä ihan yhtä paljon kun silloin kun hän oli terve ja haluan auttaa häntä silloin kun hänellä on vaikeaa, mutta hän haluaa hoitaa mielellään asiansa itse joten avun saa pyytäessä, en mene muuten auttamaan.Se ei ole mikään mukava sairaus mutta kun se nyt on tullut yritämme yhdessä että kaikki olisi hyvin.

PARKINSSON VAIMO kirjoitti:

On totta että nämä potilaat ovat hitaampia ja sitä on myös minun mieheni, ja minä taas olen nopea käänteissä. Mutta hän ei ole pyytänyt tätä sairautta itselleen ja kärsii varmaan hitaudestaan , minä olen oppinut ajattelemaan toisin omalta kohdaltani, ja se kyllä on hyvä keino. Minun ei tarvitse hätäillä tavallisten kotitöiden kanssa ja mikä on että ne pitäisi niin nopeasti suorittaa. Samoin jos hän tarvitsee minun apuani jossain niin autan häntä sillä minä rakastan häntä ihan yhtä paljon kun silloin kun hän oli terve ja haluan auttaa häntä silloin kun hänellä on vaikeaa, mutta hän haluaa hoitaa mielellään asiansa itse joten avun saa pyytäessä, en mene muuten auttamaan.Se ei ole mikään mukava sairaus mutta kun se nyt on tullut yritämme yhdessä että kaikki olisi hyvin.

Lue lisää

Minä olen myös huomannut, että oma asenteeni on tärkeä.Monissa ongelmissa selviää neuvokkuudella ja kärsivällisyydellä. Aina ei silti jaksa, joskus tarvitsee purkautua. Mutta riidelläänhän sitä "terveenäkin"! Puolensa on tietysti pidettävä, että ei huomaamattaan uuvu liikaa. On asioita, joita parkkispuoliso ei tule ajateeksikaan, mutta eikös se ole niin terveissäkin liitoissa? Tällähetkellä olen iloinen, että omat kädet toimii vielä hyvin, joten eteenpäin mennään omin avuin. Autan miestäni samoin kuin sinä, silloin kuin hän pyytää itse apua. Napit ja vetoketjut alkavat olla hankalia, pukeminen on hidasta.

Olen huomannut että mieheni on vähentänyt alkoholin käyttöä senjälkeen kun lääkitys alkoi 3v. sitten, mutta en ole huomannut juuri muuta eroa.

kokemuksia puolisona kirjoitti:

Olen huomannut että mieheni on vähentänyt alkoholin käyttöä senjälkeen kun lääkitys alkoi 3v. sitten, mutta en ole huomannut juuri muuta eroa.

mieheni, - ottaa enää harvoin alkoholia, vaikka ennen oli jopa hieman ongelmakäyttäjä, tai aina viikonloppuisin täytyi olla se perjantaipullo.
Mielestäni vähäkin alkoholimäärää saa hänet huonompaan kuntoon seuraavana päivänä.

Siis, ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin.

Kiitos tutun tuntuisista tunnelmista, vaikka teillä ollaan varmaankin sairauden kanssa pitemmällä kuin meillä. Nyt on ollut tasaisempaa, lääkkeet on sopivat varmaankin. Aikaisemmin hänellä oli yöllä uni niin levotonta, että kärsin uneksimisesta, en saanut heti nukutuksi kun heräsin monta kertaa yössä huutoonkin. Nyt on yllättäen mennyt puoli vuotta paremmin, vaikka kerkäsin tasaiseen alamäkeen valmistautua. Hyvä että näinkin päin joskus! Kovin huomaan tunteeni ristiriitaiseksi. Välillä ymmärrän ja jaksan, välillä tuntuu vaikealta. Syyllinen olo seuraa sitten, kun kärsivällisyys loppuu.Kaikesta huolimatta asiassa on hyviäkin puolia, ainakin tähän on aikaa sopeutua ja löytää omat selviämiskeinonsa.Itse harrastan aktiivisesti kansalaisopistossa kaikkea mieleistä, nyt kun on vielä mahdollista.Hiihdän ja kävelen paljon luonnossa, sieltä tunnen saavani voimia arkeen. Voimia kaikille kanssamatkaajille, sekä puolisoille että potilaille!

päivä kerrallaan kirjoitti:

Kiitos tutun tuntuisista tunnelmista, vaikka teillä ollaan varmaankin sairauden kanssa pitemmällä kuin meillä. Nyt on ollut tasaisempaa, lääkkeet on sopivat varmaankin. Aikaisemmin hänellä oli yöllä uni niin levotonta, että kärsin uneksimisesta, en saanut heti nukutuksi kun heräsin monta kertaa yössä huutoonkin. Nyt on yllättäen mennyt puoli vuotta paremmin, vaikka kerkäsin tasaiseen alamäkeen valmistautua. Hyvä että näinkin päin joskus! Kovin huomaan tunteeni ristiriitaiseksi. Välillä ymmärrän ja jaksan, välillä tuntuu vaikealta. Syyllinen olo seuraa sitten, kun kärsivällisyys loppuu.Kaikesta huolimatta asiassa on hyviäkin puolia, ainakin tähän on aikaa sopeutua ja löytää omat selviämiskeinonsa.Itse harrastan aktiivisesti kansalaisopistossa kaikkea mieleistä, nyt kun on vielä mahdollista.Hiihdän ja kävelen paljon luonnossa, sieltä tunnen saavani voimia arkeen. Voimia kaikille kanssamatkaajille, sekä puolisoille että potilaille!

Lue lisää

Kiva, kun tulit palstalle. Olet oikeassa, että oma jaksaminen on kuitenkin ehkä tärkeintä. Itse en voi pyykkitupaa kauemmaksi hievahtaakaan, kun jo joku ainakin pieni katastrofi odottaa. Onneksi minulla on se luvattu intervallihoitomahdollisuus. Nuo yöhuutelut ovat meilläkin loppuneet, mutta oli niitä vuosia. Elämäniloa tässä pitäisi potilaalle saada, jos jaksaisi. Ymmärrän kyllä, että pinna palaa. Olin aivan hermoraunio itsekin ja kohta tulossa uudelleen.Pidetään yhteyksiä. Toivottavasti parempi kausi jatkuu teilläpäin!

päivä kerrallaan kirjoitti:

Kiitos tutun tuntuisista tunnelmista, vaikka teillä ollaan varmaankin sairauden kanssa pitemmällä kuin meillä. Nyt on ollut tasaisempaa, lääkkeet on sopivat varmaankin. Aikaisemmin hänellä oli yöllä uni niin levotonta, että kärsin uneksimisesta, en saanut heti nukutuksi kun heräsin monta kertaa yössä huutoonkin. Nyt on yllättäen mennyt puoli vuotta paremmin, vaikka kerkäsin tasaiseen alamäkeen valmistautua. Hyvä että näinkin päin joskus! Kovin huomaan tunteeni ristiriitaiseksi. Välillä ymmärrän ja jaksan, välillä tuntuu vaikealta. Syyllinen olo seuraa sitten, kun kärsivällisyys loppuu.Kaikesta huolimatta asiassa on hyviäkin puolia, ainakin tähän on aikaa sopeutua ja löytää omat selviämiskeinonsa.Itse harrastan aktiivisesti kansalaisopistossa kaikkea mieleistä, nyt kun on vielä mahdollista.Hiihdän ja kävelen paljon luonnossa, sieltä tunnen saavani voimia arkeen. Voimia kaikille kanssamatkaajille, sekä puolisoille että potilaille!

Lue lisää

Hei tautia sairastavat ja puolisot
Onko kellään muulla kokemuksia siitä, että tautia sairastavan seksuaaliset halut ovat valtavat ja saavat jopa sairaalloisia piirteitä siitä huolimatta, että ei kunnolla toimi. Jos et suostu selittäen, että asia ahdistaa, sinut syyllistetään ja mökötys ja ilkeily jatkuu niin kauan kuin annat periksi. Homma saa jopa kiristyksenomaisia piirteitä ja on jokapäiväistä (anelu jopa kokopäiväistä, jos et heti suostu)ts. väsytystaktiikkaa.
Ymmärrän kyllä, että tauti on ahdistavaa ja sairastava luopuisi paljosta, jos parantuisi, mutta kyllä em. tilanne jatkuttuaan jo lähes 10 vuotta on myös puolisolle henkisesti raskasta. Edelliseen liittyy myös mustasukkaisuus kaikenlaisine kuvitelmineen. Asiallinen keskustelu ei auta. Jos haluat, että jokin asia hoituu sovitulla tavalla, on sinun käyttäydyttävä mielinkielin niin kauan, että asia on hoidettu. Kuitenkin haluaisit osoittaa hellyyttä ja auttaa mahdollisuuksiesi mukaan, mutta heti, jos menet lähelle, alkaa seksuaalinen hyväksikäyttösi. Siis umpikujassa ja jaksaminen on äärirajoilla. Kuulisin mielelläni muiden kokemuksia ja kuinka niistä on selvitty.

itsekkyyttäkö kirjoitti:

Hei tautia sairastavat ja puolisot
Onko kellään muulla kokemuksia siitä, että tautia sairastavan seksuaaliset halut ovat valtavat ja saavat jopa sairaalloisia piirteitä siitä huolimatta, että ei kunnolla toimi. Jos et suostu selittäen, että asia ahdistaa, sinut syyllistetään ja mökötys ja ilkeily jatkuu niin kauan kuin annat periksi. Homma saa jopa kiristyksenomaisia piirteitä ja on jokapäiväistä (anelu jopa kokopäiväistä, jos et heti suostu)ts. väsytystaktiikkaa.
Ymmärrän kyllä, että tauti on ahdistavaa ja sairastava luopuisi paljosta, jos parantuisi, mutta kyllä em. tilanne jatkuttuaan jo lähes 10 vuotta on myös puolisolle henkisesti raskasta. Edelliseen liittyy myös mustasukkaisuus kaikenlaisine kuvitelmineen. Asiallinen keskustelu ei auta. Jos haluat, että jokin asia hoituu sovitulla tavalla, on sinun käyttäydyttävä mielinkielin niin kauan, että asia on hoidettu. Kuitenkin haluaisit osoittaa hellyyttä ja auttaa mahdollisuuksiesi mukaan, mutta heti, jos menet lähelle, alkaa seksuaalinen hyväksikäyttösi. Siis umpikujassa ja jaksaminen on äärirajoilla. Kuulisin mielelläni muiden kokemuksia ja kuinka niistä on selvitty.

Lue lisää

Onko miehelläsi Sifrol -nimistä lääkettä?

Sifroll voi aiheuttaa tuota hyper seksuaalisuutta, ja muutakin liika aktiivisuutta, tai holtittomuutta.

Olen ajatellut soittaa pian neurologille ja hän saa luvan määrätä jotain estolääkitystä miehelleni :(

En rupea olemaan hyväksikäytetty..

riita täälläkin aiheesta..:( kirjoitti:

Onko miehelläsi Sifrol -nimistä lääkettä?

Sifroll voi aiheuttaa tuota hyper seksuaalisuutta, ja muutakin liika aktiivisuutta, tai holtittomuutta.

Olen ajatellut soittaa pian neurologille ja hän saa luvan määrätä jotain estolääkitystä miehelleni :(

En rupea olemaan hyväksikäytetty..

Lue lisää

Myös mieheni on vainoharhainen ja mustasukkainen, ja jos en suostu hän vetää heti esille että olen jossain muualla saanut..:( Prke tätä elämää..!

jatkoa.. kirjoitti:

Myös mieheni on vainoharhainen ja mustasukkainen, ja jos en suostu hän vetää heti esille että olen jossain muualla saanut..:( Prke tätä elämää..!

Ihan samanlaista. Kuinka pitkään teillä on ao. jatkunut? Ei helppoa, ei ja tarttis ymmärtää!
Kyllä on Sifrolia.

Niin...Kyllä tosiaan oma jaksaminen on tärkeä asia. Koska sairaus tulee hitaasti edeten, voi käydä niin, että jonakin päivänä huomaa tekevänsä lähes kaiken, ja enemmänkin. Meillä ollaan nyt siirtymässä vaiheeseen, missä tarvitaan suihkussa pesuapua,kangistuminen on jo sitä luokkaa. Ymmärrän kyllä, että toista auttaessa täytyy olla tahdikas, mutta töykeä vastaanotto kiireessä, kun apua selvästi kuitenkin tarvitaan, tahtoo tuoda minullekin, auttajalle, mielipahan. Siinä vaiheessa alan usein itkeä ja huutaa. Onneksi mieheni unohtaa pian suuttumisensa, ja pyytää joskus jopa anteeksi, paremmin kuin tervennä ollessaan. Elämän kouluahan tämä vaan kuitenkin on. Tuttujen purkaukset ns. terveiden liitoista eivät ole ainakaan sen helpompia. Yritän sillä linjalla, että luottamus ja kunnioitus toistamme kohtaan säilyisi, se kun on mielestäni kaikkein tärkein.40 vuotta on taivallettu yhdessä, nyt on tällainen vaihe. Oma piiri puolisoille ei ole huono ajatus, mutta käytännön toteutus ehkä vaikeaa. Sähköpostiyhteys kenties?

päivä kerrallaan kirjoitti:

Niin...Kyllä tosiaan oma jaksaminen on tärkeä asia. Koska sairaus tulee hitaasti edeten, voi käydä niin, että jonakin päivänä huomaa tekevänsä lähes kaiken, ja enemmänkin. Meillä ollaan nyt siirtymässä vaiheeseen, missä tarvitaan suihkussa pesuapua,kangistuminen on jo sitä luokkaa. Ymmärrän kyllä, että toista auttaessa täytyy olla tahdikas, mutta töykeä vastaanotto kiireessä, kun apua selvästi kuitenkin tarvitaan, tahtoo tuoda minullekin, auttajalle, mielipahan. Siinä vaiheessa alan usein itkeä ja huutaa. Onneksi mieheni unohtaa pian suuttumisensa, ja pyytää joskus jopa anteeksi, paremmin kuin tervennä ollessaan. Elämän kouluahan tämä vaan kuitenkin on. Tuttujen purkaukset ns. terveiden liitoista eivät ole ainakaan sen helpompia. Yritän sillä linjalla, että luottamus ja kunnioitus toistamme kohtaan säilyisi, se kun on mielestäni kaikkein tärkein.40 vuotta on taivallettu yhdessä, nyt on tällainen vaihe. Oma piiri puolisoille ei ole huono ajatus, mutta käytännön toteutus ehkä vaikeaa. Sähköpostiyhteys kenties?

Lue lisää

hei..minulla sellainen elämäntilanne tällä hetkellä että tapasin ihanan miehen joka kertoi heti sairaudestaan parkkinsoniin..olemme vasta vähän aikaa seurustelleet ja olemme rakastuneita..mutta pakko miettiä tulevaisuutta ja hän pyytääkin minun perehtymään sairauteen täysin.olenko valmis siihen..antakaa neuvoja vinkkejä...miten etenen asiassa.haluan hänet elämääni kaikesta huolimatta..