Olen ajatellut pyrkiä yliopistoon nyt keväällä. Takana on parikymmentä vuotta työelämää ja edessä on jonkin laisen uuden suunnan hakeminen.
Aion siis pyrkiä yliopistoon ja ihan uudelle alalle vielä näin aikuisena miehenä. Askarruttaa vaan, miten sinne nuorten yliopistomaailmaan sopeutuisi? Onkohan muita "kohtalotovereita", jotka opiskelevat aikuisena yliopistossa ja miten siellä nuorten seassa pärjäätte?
Kaikenlaiset kokemukset ovat tervetulleita.
Aion siis pyrkiä yliopistoon ja ihan uudelle alalle vielä näin aikuisena miehenä. Askarruttaa vaan, miten sinne nuorten yliopistomaailmaan sopeutuisi? Onkohan muita "kohtalotovereita", jotka opiskelevat aikuisena yliopistossa ja miten siellä nuorten seassa pärjäätte?
Kaikenlaiset kokemukset ovat tervetulleita.
Vastaukset 12
Vanhimmat
pienin huolen aiheesi.
Itse olen suurten ikäluokkien edustaja, ja haen ensi viikolla maisterin paperit. Olen sitä mieltä, että kannatti, vaikka joskus työn ohella opiskelu tuntui raskaalta.
Yliopistossa on hyvin eri-ikäisiä opiskelijoita, ja minulla on heistä kaikista vain positiivisia kokemuksia. Myös opettajat ovat käyttäytyneet täysin korrektisti minua kohtaan.
Sekaan vaan ja onnea päästykokeisiin!
Aikuisena minäkin aloitin ja jatkan edelleen.
Tämä "aikuisuus" on joillakin kursseilla noussut puheenaiheeksi, ihan positiivisessa mielessä.
Jotkut nuoret kollit ovat kysyneet malliin "miten te aikuiset ja vähän enemmän elämää nähneet.."
Hei,
Olen itse lähtenyt liikkeelle avoimen yliopiston kautta. Suoritin siellä työn ohessa ison osan opintoja. Sitten hain yliopistoon erityisvalinnan kautta ilman pääsykokeita. Oletko miettinyt sitä vaihtoehtona opintojen aloittamiselle?
Sen voin kokemuksesta kertoa, että teinit ovat aika kaukana käytännöistä ym. varsinkin opintoja aloittaessaan. No, tietty yo-maailma on heille uusi.
Master
Kuten joku jo sanoikin, sopeutuminen on pienin ongelmista...
Tein ensin avoimessa perusopinnot yhdestä aineesta ja cumun toisesta aineesta. Sen jälkeen pääsykokeessa sisään kolmanteen, uuteen pääaineeseen. Tosin kaikki aineet olivat saman tiedekunnan sisältä.
Kävin valmennuskurssin pääsykokeihin. Siellä oli hyvä henki ja tosin moni samasta porukasta pääsi sisään. Ikäni ei ainakaan silloin ollut ongelma. Olen siis 33 ja opiskelukavereista voi sanoa, että ihan kivasti on ehkä viisi sellaista, joiden kanssa tulee juteltua milloin enemmän milloin vähemmän.
Enemmän stressaa oma vaativuustaso, tai se, että hermoilee, onko tarpeeksi "oikeanlainen" opiskelija omassa oppiaineessa. Mutta vieläkin enemmän stressaa se, että mun ihanat työkaverit on yli-innostuneita mun opinnoista. Koko ajan kysytään, että no mites siellä... Eilen pomo kysyi hississä, että kauanko sitä vielä kestää ja eikö sieltä jo saa jotain "välipaperia"!! Tuo on todella rasittavaa, koska en halua tehdä "juosten k****a" ja tarvitsen oman aikani, kun olen töissäkin. Eli menee vielä 2-3 vuotta.
Tuntuu ettei mistään löydä näitä kohtalotovereita, eli stressaantuneita aikuisopiskelijoita, vaikka tokihan tämä menee kuitenkin enemmän plussan puolelle :)
se käyttövoima, joka saa tarttumaan tenttikirjaan vielä raskaan työpäivän päätteeksi.
Ja deadline on paras muusa. Moni mahdottomalta näyttävä tehtävä tulee kuin ihmeen kautta tehdyksi viimeisenä iltana tai yönä.
On kiva seurata opintopisteiden karttumista, saada opintokokonaisuuksia valmiiksi jne.
Kannattaa laskea, mikä numero riittää mistäkin tentistä. Kokonaisuuden viimeisestä opintopisteestä riittää usein ykkönenkin: kokonaisarvosana ei muutu siitä miksikään, kuten ei viitosestakaan.
Jos pomosi on noin kiinnostunut opintojesi etenemisestä, niin voithan näyttää hänelle opintorekisteriotettasi!
Hauskoja hetkiä opintojen parissa! Minulta ne ovat nyt ohitse, ja harkitsen vakavasti jonkin uuden aineen opintojen aloittamista.
No, kauppakorkeakouluun pääsee ilman valintakoetta, jos on suorittanut vähintään 114 opintopistettä avoimessa. Aika iso luku, mutta sisäänpääsy on melko varmaa, koska monissa aineissa avoimen kautta hakevien kiintiöt jäävät vajaiksi.
Täällä yksi vähän yli kolmekymppinen, joka on myöskin harkinnut yliopistoon pyrkimistä. On kuitenkin vakituinen ja pitkäaikainen työ ja sitä kautta vakiintuneet tulot, joiden menetys ei suuremmin innostaisi. Opiskelijaelämä sinänsä olisi kyllä tervetullutta tähän tylsään 8/16-puurtamiseen, mutta se (kuitenkin vielä suht tuoreessa muistissa oleva) köyhäily ei enää innosta.
Toistaiseksi olenkin vain suorittanut avoimen puolella haluamani aineen perusopinnot ja nyt olisi suunnitteilla suorittaa kesän aikana myös aineopinnot. Syksyllä sitten, jos energiaa vielä riittää, voisi aloittaa jonkin toisen aineen perusopinnot. Niiden jälkeen olisi väylän kautta hakuun vaadittavat 85 op kasassa.
Jos saa tutkinnonsuoritusoikeuden, on mahdollista hakea Koulutusrahastosta aikuisopintotukea (ks. http://www.koulutusrahasto.fi/?1;2;2000;900.2000.html ). Tätä kuitenkin saa maksimissaan kahdeksi lukukaudeksi, joten se riittäisi ehkä kandin papereiden saamiseen, muttei maisteriksi asti. Onko joku käyttänyt tätä mahdollisuutta hyväkseen?
Täällä on toinen aikuinen mies, joka aloitti viime syksynä yliopisto-opiskelut. Sanoisin, että äärimmäisen stressaavaa. Vaatii korkeaa motivaatiota ja tavallaan rauhoittunutta mieltä, että pystyy omaksumaan niitä asioita. Lisäksi vaatii aikamoista joustoa työelämästä, koska yleensä ne luennot ovat keskellä päivää. Tietenkin voi yrittää tenttiä mahdollisimman paljon yksin, mutta silloin kyllä kontaktit muihin opiskelijoihin jäävät olemattomiksi ja tunnet itsesi vähän "yksinäiseksi sudeksi". Minulla on tällä hetkellä harkinta-aika päällä ensi vuoden suhteen. Johtuu kyllä varmaan asenteesta, koska olen jonkinasteinen pingottajatyyppi, koska jonkinasteinen nuoruudenrentous on kadonnut. Tietenkin,jos ottaa opiskelun harrasteena kuten monet aikuisopiskelijat tekevät, niin tällöin opiskelu voi tuntuakin mielekkäältä. Nämä olivat tällaisia hieman negatiivisia kokemuksia, mutta sinulla voi olla täysin eri lähtöasetelmat. Mutta yliopisto-opiskelu on aina pitkä ja kivinen tie.
miettiä, miksi opiskelet yliopistossa. Jos syy on se, että haluat tai tarvitset tutkinnon, on sinulla vain yksi tie: eteenpäin!
Jos taas opiskelet vain huviksesi, eikä opiskelu tunnukaan hauskalta, kannattaa valita toinen harrastus.
Itse suoritin suuren osan opinnoistani kirjatentteinä, koska olin päivätöissä. Sitä, olinko yksinäinen susi vain en, en miettinyt, eikä sillä ollut opintojen kannalta merkitystä. Suoritin pakolliset kieliopinnot kesäyliopistossa, jossa luennot ovat iltaisin. Pakolliset seminaarit valitsin pitkälle sen perusteella, mihin aikaan päivästä ne pidettiin.
Jos suoritat nyt perusopintoja, voin kertoa, että useimpien aineiden perusopinnot ovat melkoista tervanjuontia. Myöhemmin valinnanvaraa ja mielekkyyttä tulee lisää.
Ei kannata lannistua. Kun olet päässyt kunnialla yliopistoon sisälle, pääset sieltä kyllä kunnialla uloskin. Työtä se vaatii, eli joudut seuraavat vuodet tekemään kahta työtä. Omakohtaisesta kokemuksesta voin silti sanoa, että se kannattaa ja on anoisaa.
Toistaiseksi olen päättänyt purra hammasta. Kevään kursseja on kuutisen viikkoa jäljellä. Kesän taidan olla irti opinnoista. Olen lukenut, että on enemmän kuin tavallista miettiä omaa motivaatiotaan. Viime keväänä oli sama juttu. Odotin vain vapaata, mietin että en tiedä mihin olen ryhtynyt, ja loppukesästä luin aivan intona aineeni perusteosta ja innostuin taas... Kun kandin papereihin on jäljellä kevään jälkeen enää kuusi kurssia, en tosiaan aio luovuttaa! Olen kuitenkin myös sellainen tyyppi, että on aina kiva, kun on jotain tavoitteita. Ja on totta, että ihan oikeasti tarvitsen tätä koulutusta, ihan jo itsetunnon vuoksi ja työelämäänkin kai.
Haluaisin vielä kysyä, oletteko muut aikuisena opiskelleet joutuneet läheisille tai työkavereille perustelemaan opiskelua? Mitä sitä osaisi letkauttaa, kun tulee näitä kysymyksiä, että no miiiiites sielä...? Huumori on tietysti usein paras lääke, eilen chattailtiin kaverin kanssa, että voisi liimata työhuoneen ulkopuolelle lapun:
I will graduate before I die. (At least not after that). :)))
Myös minulla on kandityö loppuvaiheessa ja näitä aikuisopiskeluvuosia takana jo jostain vuosituhannen alusta ja ikääkin kohta 40. Huomaan myös itselläni saman joka keväisen motivaatioromahduksen, joka sitten taas kesän jälkeen jostain löytyy. Tuollaisen perusteoksen selailu tosiaan on minullakin sellainen moottori josta aina saa uutta virtaa:)
Ainahan sitä joutuu perustelemaan näitä omia valintoja. Olen nyt muutaman kuukauden ollut ihan täyspäiväinen opiskelija (tietenkin perhe-elämän lomassa) eli työnantajan suuntaan ei nyt tarvitse mitään heitellä mutta tuttaville annettavat meriselitykset on sitten aina ympäripyöreästi keksittävä. Näin muutaman köyhäilykuukauden jälkeen voin aina loihea lausumahan Timo Koivusalon sanoin että "kotkat lentää joskus matalalla mutta kanat ei koskaa korkealla" :)
Mietin tässä, miksi omaa opiskelua tarvitsee hirveästi muille perustella? Eikös ole tärkeintä, että itsellä on selkeä tavoite, mitä haluaa tehdä ja pyrkii tekemään kaikkensa sen eteen?
Olen itse 39v, täysillä työelämässä oleva aikuisopiskelija ja täytyy myöntää että välillä on todella rankkaa, mutta toisaalta antoisaa. Omasta 15-vuoden työkokemuksesta on valtavasti hyötyä opiskelussa. Kun kirjoittaa 20 sivun esseitä, on mukava kun voi sinne heittää omia kokemuksia oikeasta elämästä eikä tarvitse keksiä, kuten nuoret, suoraan lukiosta tulleet opiskelijat.
Eli aikuiset, olkaa ylpeitä että jaksatte opiskella ja kannustan teitä jatkamaan, opiskelu kannattaa aina.