Päästän keinuni takanojaan ja katselen isäni kuvaa seinällä,tummahko keskiikäinen, vakava ilmeinen mies tuijottaa takaisin.
Muistot kulkee lapsuuteen,muistan kuormaautolle tuoksuvan olemuksen,muistan kovat polvet kannikoitteni alla kun ohjastin autoa.
Se voiman ja vallan tunne oli huikea kun käänsin isoa rattia,olimme kuninkaita kulkureiden,maantie oli minun.
Muistan myös lauantai ehtoon ja kolme veljestä orottamassa linjaautoa,auton pysähdettyä ovesta syöksyi vetelä polvinen mies ojaan.
Nostimme väsyneen raatajan käsikärryihin ja kuljetimme kotiin,onkimme taskuista siellä olevat sulaneet jäätelö tikut.
Se sulanut vellikin maistui hyvälle,ajatus oli ollut kaunis.
Muistoja on paljon mutta en tuntenut häntä ,en tierä mitä sodan kokenut mies puhui kavereilleen,en sitä mistä hän unelmoi.
En sitäkään toteutuiko lapsuus haaveet vai pakottiko arki hänetkin johonkin jota hän ei olisi halunnut unelmissaan tehrä.
En koskaan kuullut hänen puhuvan ,oliko perhe sitä mitä hän halusi.
Tunnetko sinä isäsi ,tai tunsitko?
tuntematon isä
26
1176
Vastaukset
- käyneet
miehet eivät tunteistaan jutelleet,ehkäpä vaikutti kun joutui jo 17v.lähtemään sotaan ja näki ystäviensä ympäriltä kuolevan.Varmaankin jätti jälkensä.Hyvä isä kuitenkin oli hoiti meidät 5 lasta jotka hänelle jäimme vaikka pitkiä päiviä joutui
tekemään 6 päivää viikossa klo5-23 varmasti on ollut hänellä rankkaa eipä valitellut olojaan.Eläkkeelle jääntyää matkusteli ulkomaille ja lelli lastenlapsiaan. - vieläkään
kunnolla isääni.
Lapsuutta kun muistelen,kunnioitin pelonsekaisin tuntein isääni ja hänen puheitaan.
Kuinka hän käytti puhellessaan erikoisia sanoja,joita ei taas äiti käyttänyt.
Isäni on salaperäinen,ei pysty tai halua puhua,kun sille päälle sattuu ,kertoilee sota-ajan tapahtumia ja silloin ajattelen,miten kamalat jäljet ne varmaan on sieluun jättäneet.
Mutta ihaillen ajattelen myös isääni,joka on sitkeimmistä sitkein ihminen -eikä vieläkään,84v,anna periksi määrätyissä asioissa.
Kestävyydessä.Kirvesmiehenä hän näyttää vieläkin taitonsa ja siitäpä minunkin innostukseni naisena
puutöihin,naulaamiseen ja vasaran heiluttamiseen on paljon mieluisempaa kuin käsityöt ja hellapoliisina oleminen.
Isän kanssa rakennettiin navettaa ja siellä mä heiluin naulapussi kaulassa katon rajassa naputellen lautoja kiinni!
Vuodet on jonkunverran pehmentäneet kyllä isäni luonnetta ja on ollut pakkokin antaa periksi - edes joskus... lähin ihminen, minulle hän uskaltaa kiukutella ja vaatia joskus mahdottomia kun hän tietää rakkauteni määrän.
Isä ja äiti loi yhdessä meille sisaruksille turvallisen ja onnellisen lapsuuden.
Nyt on toisinpäin.
Olen ollut isän vierellä äidin sairastaessa, poisnukkuessa, seissyt isän tukena hänen kuolleiden lasten, sisaruksieni arkun äärellä.
Tunnen isäni hänen sisintään myöten.- kotikiusattu
oli itsellä suurin syy isän vierauteen.
Ei ollut eres käytännön mahdollisuutta,10v poika ei sellaisia osannut ajatella. kotikiusattu kirjoitti:
oli itsellä suurin syy isän vierauteen.
Ei ollut eres käytännön mahdollisuutta,10v poika ei sellaisia osannut ajatella.on 91 vuotias, tiedän etten saa pitää häntä enää kauan, jokainen yhdessä eletty hetki on mittaamattoman arvokas.
Asun 200 km:n päässä, mutta käyn joka viikonloppu hänen luona.
Keinustooli ja isän syli, se oli hänen tavaramerkki.
Siinä sai olla niin naapurin, kuin omat lapset ja kannustavia sanoja, kuin myös lohdotuksen siitä jokainen sai.
Olen siinäkin suhteen etuoikeutettu, että isässä oli kaikki sellaiset ominaisuudet, jotka yhä edelleen ovat myös minun mallina niin lapsilleni, vaimolle, kuin tutuille tai ventovieraille.
Hän oli isolla sydämmellä ja auliilla pyyteettömällä mielellä 'varustettu', leikkisä, mutta erittäin jämpti ahkera, aikaansaapa 'jokatyön' taitaja.
Soittotaitoinen laulava, vahva mies, joka ei jättänyt mitään asiaa kesken.
En milloinkaan kuullut hänen ketään ihmistä moittivan, mutta monensti hän etsi ne hyvät seikat mitkä puolsivat ja auttoivat ymmärtämään, että arvo oli jokaisella.
Uskovainen hän ei ollut, mutta olen varma , että hänelle on paras paikka varattuna, jos sellainen on yleensä mahdollista 'itselleen lunastaa' omalla elämällä.
Jk. Tämä kaikki on minulle täysin totta, mutta pyydän anteeksi teiltä, jotka eivät ole saaneet kokea vastaavaa syystä tai toisesta johtuen.
Muistakaa kuitenkin, ettei lapsi ole milloinkaan syyllinen siihen elämään, johon hän syntyy ja johon monimutkaiset ja 'tutkimattomat tiet' ovat johtaneet.lisätä.
Hän oli maailman paras jousipyssyjen ts. kaarikoiden tekijä ja tietysti juuri oikeankokoisten, painoisten ja sulavien nuolien tekijä.
Kauan oli nuoli 'silmänkantamattomissa', kun hän näytti meille pojille, kuinka hyvästä laitteesta oli kyse.
Myös hänen kaikki työkalut oli meidän omien ja naapurin lasten vapaassa käytössä.- G.J.
emw34 kirjoitti:
lisätä.
Hän oli maailman paras jousipyssyjen ts. kaarikoiden tekijä ja tietysti juuri oikeankokoisten, painoisten ja sulavien nuolien tekijä.
Kauan oli nuoli 'silmänkantamattomissa', kun hän näytti meille pojille, kuinka hyvästä laitteesta oli kyse.
Myös hänen kaikki työkalut oli meidän omien ja naapurin lasten vapaassa käytössä.tuo jousipyssy juttu. Miun isoveli, se kiltti, teki meille kolme nuorimmaiselle omat jouset ja inkkarileikit oli kovaa huutoa ja ammuskelua. Värjättiin kanan sulkia ja saatiin komioita päähineitä niistä ja aaltopahvista. Ampumaan jousipyssyllä olin aika huono jos ajattelee nuolen kantamaa ja maalia. Mieluummin ammuin nuolia jotka olivat ilman sitä metallikärkeä eli kevyitä vipottavia. niitä lastasin selässä roikkuvaan nuolipussiini tai kartioon?... mikä lie.
Joskus oli 'pakko' ampua pikkuisen vanhemman velejni kanssa (hänen jonka kanssa puskimme kilpaa; eli se hävisi joka tipahti ensin pöydältä, söimme kiviä kilpaa; se hävisi joka söi pienemmän kiven, ja otimme aikaa kumpi seisoi järvenpohjassa pitempää yhdellä sormella). No nämä ampumakisat hävisin aina vaikka sain matka hyvitystä. Siihen lopetin kun sain maalin sijasta osuman viereisen männyn runkoon ihan keskelle. Yritin lohduttautua ajatuksella, että tikat tekee ihan työkseen reikiä puuhun. Eihän se minun nuoleni syvälle siihen kaarnaan painunut, sen verran että pysyi paikoillaan. Mutta puut olivat (leppiä ei lasketa) minun ystäviäni ja olin aikas surullinen. G.J. kirjoitti:
tuo jousipyssy juttu. Miun isoveli, se kiltti, teki meille kolme nuorimmaiselle omat jouset ja inkkarileikit oli kovaa huutoa ja ammuskelua. Värjättiin kanan sulkia ja saatiin komioita päähineitä niistä ja aaltopahvista. Ampumaan jousipyssyllä olin aika huono jos ajattelee nuolen kantamaa ja maalia. Mieluummin ammuin nuolia jotka olivat ilman sitä metallikärkeä eli kevyitä vipottavia. niitä lastasin selässä roikkuvaan nuolipussiini tai kartioon?... mikä lie.
Joskus oli 'pakko' ampua pikkuisen vanhemman velejni kanssa (hänen jonka kanssa puskimme kilpaa; eli se hävisi joka tipahti ensin pöydältä, söimme kiviä kilpaa; se hävisi joka söi pienemmän kiven, ja otimme aikaa kumpi seisoi järvenpohjassa pitempää yhdellä sormella). No nämä ampumakisat hävisin aina vaikka sain matka hyvitystä. Siihen lopetin kun sain maalin sijasta osuman viereisen männyn runkoon ihan keskelle. Yritin lohduttautua ajatuksella, että tikat tekee ihan työkseen reikiä puuhun. Eihän se minun nuoleni syvälle siihen kaarnaan painunut, sen verran että pysyi paikoillaan. Mutta puut olivat (leppiä ei lasketa) minun ystäviäni ja olin aikas surullinen.Kun jostain syystä ajatukset palaavat lapsuusaikaan ja sen ajan tunnelmaan, on kuin eilistä muistelis.
Aisteilla taitaa olla lähes rajaton muisti, sillä tuoksut, tunnelma, sen hetken ajatuksineen on kuin elävä arkisto, joka on niin autenttinen, ettei pysty unohtamaan.
vielä on mukava huomata, kun jonkun kanssa juttelee lapsuuden ajasta, niin aina uusia asioita muistuu mieleen ja paljon sellaista, jotka eivät muuten ole 'aktiivisessa' muistissa.
Melkoinen sananselitys,(aktiivimuisti) ja varmasti siihen on parempikin sana olemassa?;)
Pojilla ei puiden elämällä ollut muuta merkitystä, kuin miten sitä kulloinkin sattoi hyödyntää, kiipeilyn, linnunpesien, sateensuojan ym,.
Elättinä tuli pidettyä niin oravaa, kuin harakoita/ variksia.
En sentään linnunpesiä hävittänyt, mutta joskus tuli joku elävä tuotua kotiin.
Orava on yksi parhaista 'kotieläimistä', sillä riittää energiaa ja mielikuvitusta mitä ihmeellisempiin tekemisiin.
Vanha karsinasänky oli alakertana ja sen päälle katiskalangasta tehty ympyränmuotonen yläkerta.
Kauaa ei tarvinnut pitää häkissä, kun se kotiutui sinne ja palasi aina, kun oli levon hetki tai jotain hyvää tarvitsi.:)- keksi kyllä
emw34 kirjoitti:
Kun jostain syystä ajatukset palaavat lapsuusaikaan ja sen ajan tunnelmaan, on kuin eilistä muistelis.
Aisteilla taitaa olla lähes rajaton muisti, sillä tuoksut, tunnelma, sen hetken ajatuksineen on kuin elävä arkisto, joka on niin autenttinen, ettei pysty unohtamaan.
vielä on mukava huomata, kun jonkun kanssa juttelee lapsuuden ajasta, niin aina uusia asioita muistuu mieleen ja paljon sellaista, jotka eivät muuten ole 'aktiivisessa' muistissa.
Melkoinen sananselitys,(aktiivimuisti) ja varmasti siihen on parempikin sana olemassa?;)
Pojilla ei puiden elämällä ollut muuta merkitystä, kuin miten sitä kulloinkin sattoi hyödyntää, kiipeilyn, linnunpesien, sateensuojan ym,.
Elättinä tuli pidettyä niin oravaa, kuin harakoita/ variksia.
En sentään linnunpesiä hävittänyt, mutta joskus tuli joku elävä tuotua kotiin.
Orava on yksi parhaista 'kotieläimistä', sillä riittää energiaa ja mielikuvitusta mitä ihmeellisempiin tekemisiin.
Vanha karsinasänky oli alakertana ja sen päälle katiskalangasta tehty ympyränmuotonen yläkerta.
Kauaa ei tarvinnut pitää häkissä, kun se kotiutui sinne ja palasi aina, kun oli levon hetki tai jotain hyvää tarvitsi.:)mitä hassuimpia temppuja,kuten hypätä verhosta toiseen,juosta verhotangon päällä ja sieltä suoraan leivinpöydälle juuri kohoamassa olevien pullapitkojen päälle!
Jauhot vain pöllysi kun äiti antoi kyytiä mokomalle.
Vaatekomero oli piilopaikka,hihasta sisään,kauluksesta ulos ja piiloon jonkun takin taskuun.
Kukat se nakerteli poikki,istui koiran korvien välissä käpälät oravamaisesti rinnalla ja koira nolona häpeästä katseli alta kulmain ja irvisti...
Voi kuinka monta hauskaa hetkeä oli sen pikku veijarin kanssa! - isäsihän on
keksi kyllä kirjoitti:
mitä hassuimpia temppuja,kuten hypätä verhosta toiseen,juosta verhotangon päällä ja sieltä suoraan leivinpöydälle juuri kohoamassa olevien pullapitkojen päälle!
Jauhot vain pöllysi kun äiti antoi kyytiä mokomalle.
Vaatekomero oli piilopaikka,hihasta sisään,kauluksesta ulos ja piiloon jonkun takin taskuun.
Kukat se nakerteli poikki,istui koiran korvien välissä käpälät oravamaisesti rinnalla ja koira nolona häpeästä katseli alta kulmain ja irvisti...
Voi kuinka monta hauskaa hetkeä oli sen pikku veijarin kanssa!varsinainen veijari ollut.
- Kaivanto
muistan hänen keinuttaneen minua keinutuolissa ja laulaneen ja hypittäneen... hauskaa... kunnes äiti, alituinen ilonpilaaja ja tiukkapipo, kielsi tuollaiset renkutukset: "Iitin Tiltu oli viidentoista, kun pääsi rippiskoulusta. Sulhasia tuli sille ympäri maata ja pastorin poika Oulusta."
Pystypäinen, jämpti sotilas, herrasmiestä kiireestä kantapäähän, tyynet kasvot, mutta pieni ilkikurin väre silmäkulmassa. Repullinen sieniä tai puolukoita syyssotaharjoituksista palatessa.
Nyt on isä kohta ollut haudassa kymmenen vuotta. Dementian täysin tunnistamattomaksi muuttama persoonallisuus sai hyvän levon. - tapasin isäni
Tapasin isäni kolmikymppisenä ensikerran,halusin nähdä millainen mies hän on.Ei siinä tapaamisessa mitään ihmeellistä ollut,vieras mies hän oli ja sellaisena pysyi.Nyt hän on jo kuollut,surettaa vain kun omilla lapsilla ei pappaa koskaan ollut,eikä mummoakaan.
antoi minulle paljon ja rakasti perhettään. Olen monesti surrut sitä, etten saanut pitää häntä kauempaa. Arvostan ja rakastan isääni. Tuntuu, että aikuisena hänen kuolemansa jälkeen olen tutustunut häneen entistä paremmin omien ajatusteni ja muistojen kautta. Nuorena kapinoin vastaan, enkä ymmärtänyt, että ankaruus, kovat vaatimukset ja ikuinen tyytymättömyys omiin saavutuksiini johtuivat sen ajan kasvatusperiaatteista ja perustuivat rakkauteen. Hän halusi lastensa ponnistelevan kohti parempaa, kun tuloksista riippumatta totesi aina: ”Sinä olisit pystynyt varmaan vielä vähän parempaan suoritukseen, jos olisit oikein yrittänyt”. Hän pelkäsi, että kehumalla ja kiittämällä lapsista kasvaisi laiskoja ja omahyväisiä ihmisiä.
Isä oli ahkera ja yritteliäs ihminen. Minun mielestäni hän osasi ja tiesi kaiken; ellei tiennyt hän otti selvää asioista. Hän oli omaksunut jo omalta isältään ajatukset, että lähes kaikkiin asioihin voi vaikuttaa, ja ihmisillä on myös velvollisuuksia toisia ihmisiä kohtaan.
Opin, että ihminen osaa tehdä ja voi saavuttaa ihan mitä tahansa, jos oikein haluaa. Opin myös, että tytöt ovat ihan yhtä taitavia missä tahansa tekemisessä kuin pojat ja kaikkea kannattaa kokeilla. Esikoistyttärestä kasvoi isälle mieleinen apumies kaikenlaisiin puuhiin. Yhdessä puuhaillessa isä ehti myös aina vastata uteliaan lapsen kysymyksiin. Hän ei tyytynyt antamaan käskyjä, vaan opetti samalla kertoen mitä tehtiin ja miksi sekä miten erilaiset laitteet toimivat tai miten kasvimaata hoidetaan. Koen monet isän antamat ohjeet käyttökelpoisiksi vielä tänäkin päivänä.
Pienenä hän kantoi minua kuin kukkaa kämmenellä, kirjaimellisestikin, siitä on todisteena mm. uimarannalla otettu valokuva. Hellyydenosoitukset loppuivat isommaksi kasvaessani, ja sain melko varhain kuulla, etteivät isot tytöt enää istu isän sylissä. Murrosiässä taistelin isää vastaan, ja se taisi olla rankkaa meille molemmille. Vasta avioiduttuani ja kotoa pois muutettuani kohtasimme aikuisina, toisiamme arvostavina ihmisinä. Pääsimme jatkamaan yhteisiä keskusteluja, joita olin monesti kapinavuosinani salaa kaivannut ja kaipaan edelleen. Vaikka meillä oli erilaisia näkemyksiä monista asioista, kuuntelimme toisiamme ja luultavasti molempien maailmankuva avartui.
Iloitsen siitä, että isäni ehti ennen kuolemaansa saada jo jonkin aikaa odottelemansa tiedon sukunsa jatkumisesta, ja suren sitä, etteivät hänen lapsenlapsensa ole saaneet tilaisuutta tutustua upeaan ihmiseen kuin valokuvien ja kertomusten välityksellä.- tammikuun likka
Isäni joutui sotaan 17 vuotiaana kuten niin monen isä on joutunut. Muistan isän puheet lapsuudessani. Sota-asiat olivat jokapäiväisä ja vielä aikuisena ollessani sain niitä kuunnella, joskin jo paljon lievemmin ilmaistuina.
En oppinut isääni tuntemaan eikä meistä sisaruksista muutkaan. Isä alkoholisoitui jo nuorena miehenä eikä elämä ollut kovinkaan hääppöstä.
Ainoana tyttönä viidestä lapsesta, olin isän suosikki ja aina hän ilahtui, kun aikusena kävin häntä tapaamassa. Viimeiset elinvuotensa hän asui vanhainkodissa ilman alkoholia joskin dementoituneena ja oli elämäänsä tyytyväinen, puheissaan hän kaipasi kovasti äitiäni.
Yksi itselle merkittäväksi asiaksi on jäänyt isäni viimeinen joulu 2000. Kesken joulukiireitten otin isälle jolulahjaksi ostamani taulun ja hyppäsin auton rattiin lähtien isää tapaamaan. Sillä reissulla vierähti muutama tunti. Isä söi jouluruokaa ja muisti, että olin hänen tyttärensä ja ilo loisti hänen silmissään. Se oli hyvä joulu isälle, viimeinen. - KunnonNainen55
Meidän ikäisillä taitaa olla samankaltaiset muistot monista asioista. Isäni, synt. 1919 vietti sodassa putkeen 5 vuotta ja äitini kertoman mukaan tuli sieltä aivan erilaisena miehenä takaisin. Sisareni on syntynyt "vahinkona" vuonna -40 ja minä samanlaisena vahinkona vuonna -52. Isän muistan aina vain teheneen työtä ja työtä. Kuorma-autoilijana/yksityisyrittäjä ei ollut lomia eikä vapaita. Itsekin ajoin viisi vuotiaana ensimmäisiä kertoja kuorma-autot kotitietä pitkin pihaan. Usein olin ajossa mukana. Herättiin klo 04 ja lähdettiin tekemään keikkaa. Usein sain, varsinkin kotimatkalla, istua isän sylissä ja ohjata autoa. Isä lepuutti silmiään! Uskaliasta ja vaarallista näin jälkeenpäin ajatellen.
Isä ei koskaan puhunut sodasta sanaakaan, oli jotesakin synkkä ja ahdasmielinen, tiukka, ankara ja ahdistunutkin. Ei osannut levätä eikä rentoutua. Ei juonut eikä polttanut - ne touhut olivat jääneet rintamalle, kuulemma. Oli tehnyt lupauksen, että jos sieltä pois pääsee, ei ikinä juo eikä polta.
Hieman ennen hänen kuolemaansa kysyin "oletko sinä nyt onnellinen, kun olet eläkkeellä?". Hän vastasi "en tiedä mitä onni on". Se oli ainut syvällinen keskustelu välillämme.
Hän kuoli pois 70-vuotiaana. - Pirre*
ne meidän lapsuusajan isät paljoa tunteistaan puhuneet, - ilmaisivat niitä muuten, kielteisiä ja myönteisiäkin.
Hyvät - ja rakastavat vanhemmat ovat lapselle lottopottiakin suurempi onni. - kotikiusattu
päivä vierähti sairaalas ja nyt kun illan hämärä sulkee maan syliinsä on aikaa katella kirjoituksia.
Yllättävän saman laiset on kokemukset meiän ikäluokalla,eli ei mitään uutta länsirintamalta. - namisuku
...Lukemani:(D
En (Tuntenut) Isääni, vaikkakin hän oli Paras isi minkä tyttö toivoa saattaa=D
Erittäin Vahva työnsä (raataja), Rehellinen ja Oikeudenmukainen, HYVÄ Vaari=D
Mutta, mutta hengelliset Keskustelut loppuivat kesken, lopulliseen Tunteeseen:(((
Kuolema haki Vaarien Vaarin....Itte koen olevani oikia "onnen Pekka" justihin näireen isien suhteen.
Kolome niitä kokonaasta suurta ja hengenlahajooltaan mittavaa miestä sopi mun lapsuuren maalimaani.
Oman isäni lisäksi oli kovasti tärkiä ja rakas läheenen isooisäni. Ja kolomantena miehenmallina oli kuljettajien "Nestori" vanha Kassu.
Kaikki nämä kolome läheestä miestä tekivät parhaansa kerätessäni sitä "kultaa" elämäni varsitielle, sanoosinko mitä sitten itte oon pyrkiny omalle pojalleni antamahan. Ja isäni, siis poikani isooisä on täs hommas mua auttanu ja teheny parhaansa jotta oon siinä myöskin onnistunu.
Nämä kolme miestä yhyrees ja jokaanen eriksensä osasivat ja airoosti halusivatki teherä parhaansa lastensa etehen. Eikä sellaasta asiaa ollukkaan mistä ei oliis voinu puhua. Vanha Kassuhan oli lapsille niin hyvä jotta vaikka oliis vääntäny nenän hänen päästään niin ei varmaankaan hermostunu. Ja suuren perheen isänä ymmärsi lapsia.
Isäni ja isooisäni ny sanomattaki.
Mumma piti samoonkuun äiti kokolaalla kovan komennon ja usiasti neuvotteluvarat oli enempi ku hakusees. Silloon mua aina vietihin isooisän selijän taakse turvahan. Isooisä sanoo jotta "poikaan ei kosketa"
Kyllä minulla on sellaaset lämpimät muistot isäästä ja isähän elää vielä ja on ikääsekseen hyväkuntoonen. Ajeloo autolla vieläkin vanhasta muistista.
terv. onnellisen lapsuuren eläny seppä ja pieni Tiitu-kani täältä meirään kotoa vaan.seppäpohojanmaalta kirjoitti:
Itte koen olevani oikia "onnen Pekka" justihin näireen isien suhteen.
Kolome niitä kokonaasta suurta ja hengenlahajooltaan mittavaa miestä sopi mun lapsuuren maalimaani.
Oman isäni lisäksi oli kovasti tärkiä ja rakas läheenen isooisäni. Ja kolomantena miehenmallina oli kuljettajien "Nestori" vanha Kassu.
Kaikki nämä kolome läheestä miestä tekivät parhaansa kerätessäni sitä "kultaa" elämäni varsitielle, sanoosinko mitä sitten itte oon pyrkiny omalle pojalleni antamahan. Ja isäni, siis poikani isooisä on täs hommas mua auttanu ja teheny parhaansa jotta oon siinä myöskin onnistunu.
Nämä kolme miestä yhyrees ja jokaanen eriksensä osasivat ja airoosti halusivatki teherä parhaansa lastensa etehen. Eikä sellaasta asiaa ollukkaan mistä ei oliis voinu puhua. Vanha Kassuhan oli lapsille niin hyvä jotta vaikka oliis vääntäny nenän hänen päästään niin ei varmaankaan hermostunu. Ja suuren perheen isänä ymmärsi lapsia.
Isäni ja isooisäni ny sanomattaki.
Mumma piti samoonkuun äiti kokolaalla kovan komennon ja usiasti neuvotteluvarat oli enempi ku hakusees. Silloon mua aina vietihin isooisän selijän taakse turvahan. Isooisä sanoo jotta "poikaan ei kosketa"
Kyllä minulla on sellaaset lämpimät muistot isäästä ja isähän elää vielä ja on ikääsekseen hyväkuntoonen. Ajeloo autolla vieläkin vanhasta muistista.
terv. onnellisen lapsuuren eläny seppä ja pieni Tiitu-kani täältä meirään kotoa vaan.ja sekin kovin lyhyen aikaa,olen varmaan omalle likalle jotenkin yrittäny sitä korvata.
Meinaan ,että olen yrittäny olla läsnä.- namisuku
seppäpohojanmaalta kirjoitti:
Itte koen olevani oikia "onnen Pekka" justihin näireen isien suhteen.
Kolome niitä kokonaasta suurta ja hengenlahajooltaan mittavaa miestä sopi mun lapsuuren maalimaani.
Oman isäni lisäksi oli kovasti tärkiä ja rakas läheenen isooisäni. Ja kolomantena miehenmallina oli kuljettajien "Nestori" vanha Kassu.
Kaikki nämä kolome läheestä miestä tekivät parhaansa kerätessäni sitä "kultaa" elämäni varsitielle, sanoosinko mitä sitten itte oon pyrkiny omalle pojalleni antamahan. Ja isäni, siis poikani isooisä on täs hommas mua auttanu ja teheny parhaansa jotta oon siinä myöskin onnistunu.
Nämä kolme miestä yhyrees ja jokaanen eriksensä osasivat ja airoosti halusivatki teherä parhaansa lastensa etehen. Eikä sellaasta asiaa ollukkaan mistä ei oliis voinu puhua. Vanha Kassuhan oli lapsille niin hyvä jotta vaikka oliis vääntäny nenän hänen päästään niin ei varmaankaan hermostunu. Ja suuren perheen isänä ymmärsi lapsia.
Isäni ja isooisäni ny sanomattaki.
Mumma piti samoonkuun äiti kokolaalla kovan komennon ja usiasti neuvotteluvarat oli enempi ku hakusees. Silloon mua aina vietihin isooisän selijän taakse turvahan. Isooisä sanoo jotta "poikaan ei kosketa"
Kyllä minulla on sellaaset lämpimät muistot isäästä ja isähän elää vielä ja on ikääsekseen hyväkuntoonen. Ajeloo autolla vieläkin vanhasta muistista.
terv. onnellisen lapsuuren eläny seppä ja pieni Tiitu-kani täältä meirään kotoa vaan....Sinäkin Elämäsi Isiä Muistelet=D
- namisuku
koti-kiusattu kirjoitti:
ja sekin kovin lyhyen aikaa,olen varmaan omalle likalle jotenkin yrittäny sitä korvata.
Meinaan ,että olen yrittäny olla läsnä....Sinä Kultainen=D
Lapsille (läsnä oleva) Vanhempi (Vanhemmat) Ovat Elämän Perusta ja Heiltä tulee Elämän "vinkit"=D - Pirre*
seppäpohojanmaalta kirjoitti:
Itte koen olevani oikia "onnen Pekka" justihin näireen isien suhteen.
Kolome niitä kokonaasta suurta ja hengenlahajooltaan mittavaa miestä sopi mun lapsuuren maalimaani.
Oman isäni lisäksi oli kovasti tärkiä ja rakas läheenen isooisäni. Ja kolomantena miehenmallina oli kuljettajien "Nestori" vanha Kassu.
Kaikki nämä kolome läheestä miestä tekivät parhaansa kerätessäni sitä "kultaa" elämäni varsitielle, sanoosinko mitä sitten itte oon pyrkiny omalle pojalleni antamahan. Ja isäni, siis poikani isooisä on täs hommas mua auttanu ja teheny parhaansa jotta oon siinä myöskin onnistunu.
Nämä kolme miestä yhyrees ja jokaanen eriksensä osasivat ja airoosti halusivatki teherä parhaansa lastensa etehen. Eikä sellaasta asiaa ollukkaan mistä ei oliis voinu puhua. Vanha Kassuhan oli lapsille niin hyvä jotta vaikka oliis vääntäny nenän hänen päästään niin ei varmaankaan hermostunu. Ja suuren perheen isänä ymmärsi lapsia.
Isäni ja isooisäni ny sanomattaki.
Mumma piti samoonkuun äiti kokolaalla kovan komennon ja usiasti neuvotteluvarat oli enempi ku hakusees. Silloon mua aina vietihin isooisän selijän taakse turvahan. Isooisä sanoo jotta "poikaan ei kosketa"
Kyllä minulla on sellaaset lämpimät muistot isäästä ja isähän elää vielä ja on ikääsekseen hyväkuntoonen. Ajeloo autolla vieläkin vanhasta muistista.
terv. onnellisen lapsuuren eläny seppä ja pieni Tiitu-kani täältä meirään kotoa vaan.se kulta sinussa näkyykin, tai on aistittavissa, - niinkuin kaikissa ihmisissä joita vanhemmat ovat rakastaneet.
Vaikka geeneillä onkin kuulemma suurin merkitys siihen millaisia me olemme. - Pirre*
koti-kiusattu kirjoitti:
ja sekin kovin lyhyen aikaa,olen varmaan omalle likalle jotenkin yrittäny sitä korvata.
Meinaan ,että olen yrittäny olla läsnä.saanut viisauden.
- helisevä
seppäpohojanmaalta kirjoitti:
Itte koen olevani oikia "onnen Pekka" justihin näireen isien suhteen.
Kolome niitä kokonaasta suurta ja hengenlahajooltaan mittavaa miestä sopi mun lapsuuren maalimaani.
Oman isäni lisäksi oli kovasti tärkiä ja rakas läheenen isooisäni. Ja kolomantena miehenmallina oli kuljettajien "Nestori" vanha Kassu.
Kaikki nämä kolome läheestä miestä tekivät parhaansa kerätessäni sitä "kultaa" elämäni varsitielle, sanoosinko mitä sitten itte oon pyrkiny omalle pojalleni antamahan. Ja isäni, siis poikani isooisä on täs hommas mua auttanu ja teheny parhaansa jotta oon siinä myöskin onnistunu.
Nämä kolme miestä yhyrees ja jokaanen eriksensä osasivat ja airoosti halusivatki teherä parhaansa lastensa etehen. Eikä sellaasta asiaa ollukkaan mistä ei oliis voinu puhua. Vanha Kassuhan oli lapsille niin hyvä jotta vaikka oliis vääntäny nenän hänen päästään niin ei varmaankaan hermostunu. Ja suuren perheen isänä ymmärsi lapsia.
Isäni ja isooisäni ny sanomattaki.
Mumma piti samoonkuun äiti kokolaalla kovan komennon ja usiasti neuvotteluvarat oli enempi ku hakusees. Silloon mua aina vietihin isooisän selijän taakse turvahan. Isooisä sanoo jotta "poikaan ei kosketa"
Kyllä minulla on sellaaset lämpimät muistot isäästä ja isähän elää vielä ja on ikääsekseen hyväkuntoonen. Ajeloo autolla vieläkin vanhasta muistista.
terv. onnellisen lapsuuren eläny seppä ja pieni Tiitu-kani täältä meirään kotoa vaan.sun kirjoitukset on.luulen mulle riittävän murteesi mutta aina niin palkitseva sisältö.tottatosiaan välillä tuntuu että oot paljon vanhempi ja sekin siitä,että mä en oikeistaan oo muittenkuin vanhojen puhuvan murteella.itselläkään ei oikeen oo hallus ).mun isä ajaa myös autolla päivittäin vanhasta muistista.autokuumekkin välillä on mutta ei vaihda kun nyt luuloo kaikkien osaavan varoa hänen autoaan.isän tyttö oon aina ollu ja tuntui kummalliselta kun luulin isooksi flikaksi että kaikilla on vanhemmat joille omat lapset on niin tärkeitä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?
HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa681847- 1001839
- 1371669
- 971411
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo331344MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil3141233- 591191
Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1301092Julkisuuden henkilön päiväin päätös
Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa2731039Kuulin juttua että Jeesus on kopioitu krishnasta
Pitääkö paikkansa että kertomukset ovat samat kummankin uskonnon kirjoissa446933