Burnoutista psykoosiin

tutullani. Jotkuhan ns kuolee burnoutiin, siis elimistö fyysisesti pettää kokonaan, eli sairastuu vakavasti fyysisestikin. Joo monille burnoutia sairastaville on käynyt niin että psykoosiin on sairastunut tämän jälkeen. Alkaa hiljalleen tästä toipua mutta kauheasti pelkää asioita.

Tänään sain diagnoosin vakava debressio.

Aikaisemman sairastumisen hoidon kesken jättäminen, opiskelujen alettua v.2001. Yksinhuoltajana jatkuva stressi lasten kanssa sekä opiskelujen päätyttyä lomaton pätkätyöläisen arki. Työttömäksi jäätyä jatko opiskeluihin suoraan. Nyt totaalinen loppuun palaminen.
22 vuoteen ei ainottakaan lomaa, ainainen päätönmeno asiasta toiseen meno miljoona asiaa samalla aikaa hoidettavana.

Itselläni myös kokemusta siitä, mihin jatkuva stressi voi johtaa. Ahdistuneisuus, paniikkihäiriöt, masennus kannattaa tosiaan ottaa vakavasti ja hoitaa mahdolliimman ajoissa. Jatkuva stressaaminen KAIKESTA, opiskelussa, ja pätkätyöläisen elämä ajoivat loppuun. Kunnes tajusin sen, että itsehän minä elämästäni päätän. Ja tajusin hellittää.

liikaa stressiä ja liikaa tappelua omaa psyykettä vastaan. Vielä jaksan töissä tämänkin ja tämän. En tunne armoa itseäni kohtaan. Aloin kuvitella vahvemmin ja vahvemmin minulla olevan telepaattisia kykyjä. Äänet tulivat mukaan kuvioihin. Aluksi ne vain kommentoivat omaa käytöstäni ja vittuilivat. Lopulta ne uhkasivat tappaa ja kuvittelin jonkun näkevän telepaattisesti pääni sisälle varastaen salaista tietoa ja silmistäni kaiken edessäni olevan. Juttelin hyvin monien ihmisten kanssa ajatuksen voimalla. Sain homman kuitenkin seis kun en antanut itseni ajatella näitä vääristymiä. Tarvitsin tähän kuitenkin myös ulkopuolista apua. Hakeuduin mielenterveyslääkärille. En kuitenkaan ollut sairaslomalla päivääkään vaikken töissä saanut mitään aikaiseksi. Pidin siinä kuitenkin viikon muuta lomaa. Koko loma kului sängyn pohjalla. Kärsi ehkä 2 tuntia tehdä jotain muuta ja sitten oli jo pakko mennä takaisin makaamaan. Päähän tulvi jatkuvalla syötöllä ajatuksia. Lopuksi niitä ajatuksia tuli päähän pikakelauksella kunnes ne loppuivat. Tästä on nyt yli kolme kuukautta mutta toipumiseen saattaa mennä vuosia. Nyt syön psyykenlääkkeitä ja masennuslääkkeitä ahdistukseen. Onneksi on työpaikan vaihto edessä.

Itse ajauduin burn outista psykoosin. Olin ulkomailla töissä, joka oli todella stressaavaa ja usein työpäivät olivat 14 h. Olisin halunnut lähteä, mutta sopimuksessa sanottiin, että irtisanoessaan itsensä joutuu maksamaan paljon rahaa :( Minulla oli univelkaa jo lähteässeni komennukselle ja tuona aikana se vain paheni. Varmaan kukaan ei olisi aiemmin uskonut, että minä voisin sairastua - olen yleensä ollut reipas ja sosiaalinen. Varmaan siksi en tajunnut epäillä jaksamistani, vaikka kok kroppa ja mieli huusi "pois täältä!". Ajattelin vaan, että pakko selviytyä...

Minulla oli masennusta ja lievä burn-out n.5 vuotta sitten 50 vuotiaana. Menin psykologille, kun minulle tuli itsetuhoisia ajatuksia. En saanut lääkkeitä, kun oireet olivat niin lievät. Pelkkä keskustelu psykologin kanssa auttoi aloittamaan toipumisen. Hän avasi silmäni huomaamaan kuinka olin tyypillinen uhrautuja. Ihmisen pitäisi ajatella myös itseään, tehdä välillä jotain kivaa13= että jaksaa. Ympäristö ei hyväksynyt aluksi muttumistani. Nimiteltiin feministiksi, naureskeltiin että sillä on vaihdevuodet ja viidenkympin villitys. Kun rupesin sanomaan ei ja annoin takaisin nälvijöille ruvettiin kyselemään, että onko jotain sattunut kotona. Hulluksikin on nimitelty kun minä hölmö kerroin psykologilla käynnistäni.

Mulla työuupumus laukaisi aivan massiivisen masennuksen, aluksi keskivaikeana, mutta nyt jo vakavana. Päivät kuluvat maaten sängyssä ja suunnitellen kuolemista. Onneksi olen sairastanut masennusta ennenkin: hoen itselleni että tämä on oire ja menee ohi. Maanantaina lääkäriin, ehkä osastojakso on tarpeen?

muita? Tässäpä yksi....minua kiinnostaa kuinka kauan olet ollut poissa työstä...kuukausia vai vuosia vaiko vain viikkoja? Itse olen saanut käytyä joitain kursseja hiljattain jotka olen kokenut hyväksi....työhönpaluu jossain hamassae
tulevaisuudessa.......ehkä...kaikkea hyvää sinulle....

Minulle kävi päinvastoin. Pää kesti mutta kroppa sairastui. Niimpä hankkiuduin työstä eroon mutta seurakseni tuli yksinäisyys. No, onneksi harrastuksia on olemassa ja kevätaurinkokaan ei ole enää kaukana. Elämä jatkuu, kai... :)

Aikoinaan töihin lähteminen tuntui todella pahalta ja kuvittelin/oletin tuon olevan aivan normaalia. Eihän työssä olemisen kuulu tuntua kivalle tai edes mielekkäälle.

Vuosia pelkäsin, kärsin unettomuudesta ja kotona olin aina hermot kireällä. Elämä oli suorittamista ja työelämä vei minusta kaiken. Kuitenkin kävin töissä, koska jokainen kunnollinen ihminen tekee töitä vaikka hampaat irvessä.

Menin aina vain heikompaan kuntoon, viimeiset vuodet tein töitä lääkkeiden voimin. Yritin ja yritin, jaksoin ja jaksoin. En nähnyt tilaani ja miten olisikaan, kun töitä on tässä maassa tehtävä, jotta saa elätettyä itsensä ja perheensä. Töitä jotta saa ostettua tuota ja tuota sekä sitä ja tätä.

Jossain vaiheessa sitä vain putosi tai vajosi masennukseen, joka vuosien aikana paheni sekä syveni aina psyykoosiin saakka. Ikävä kyllä tuota psykoositilaa eivät huomanneet ulkopuoliset enkä minä itsekään aluksi ymmärtänyt mikä minulla oli.

Tapaukseni on varmasti harvinainen, mutta halusin vain tuoda esille tämänkin puolen, ettei aina tarvitse venyä ja joustaa.

Mitä minulle nyt kuuluu? Sairaslomalla olen ja parin viikon kuluttua laitan menemään kuntoutustukihakemuksen. Minusta tuli loinen, mutta pidän kuitenkin mielenterveyttä niin tärkeänä asiana etten sitä enää turmele työllä.

Miten sinulla nytten menee ? Aika lailla samoin kävi minun miehellenikin... jaksoi jaksoi, teki kaikkensa, lopulta ei enää itselleen riittänyt mikään.. jotain omanarvon laskua oli ehkä havaittavissa.. alakuloisuutta, ehkä jopa masennuksen tyyppistä oli pimeimpinä vuodenaikoina... näin jälkikäteen kun miettii. Psykoosiin sairastui lopun kaiken.. sairaalassa hoitojakso...ja oli toinenkin ikävän perhetapahtuman vuoksi.. nyt vielä kotona toipilaana. Kovin voimaton ja henkisesti väsynyt välillä...tällä hetkellä myös. Haluaisi lääkkeet lopettaa mutta syö silti.. ihmettelen hoitoa vain...silloin tällöin hoitajansa kanssa tapaamisia...eikös pitäisi olla terapiaa...psykoterapiaa ?? Konkreettista nopeaa apua asioiden selvittämistä... ? Elämän eteenpäin viemistä.. ?? Täytyy ilmeisemmin ihan itse vaatia..
kovin raskasta kyllä yhtkkiä sairastua, lopettaa työt, ystävät kaikkoaa... tsemppiä ihan hirveästi jokaiselle mielenterveystoipilaalle. Kaikkea hyvää

Jos sairaus pahenee kun syö lääkkeitä, syynä ovat lääkkeiden sivuvaikutukset.
Lääkityksen aikana tullut masennuksen lisääntyminen ja psykoosi eivät luultavasti ole aitoja vaan lääkkeiden aiheuttamia. Tätä eivät kaikki ole tiedostaneet. Tai jos lääkkeitä vähennetään, lopetetaan tai vaihdetaan, psykoosin kaltainen sekava olotila saattaa tulla. On tärkeää itse - tai perheen jäsenten - tiedostaa tämä. Muussa tapauksessa voi varautua lopun ikäiseen lääkekierteeseen ja olon pahentumiseen. Ei se ole ihmisen elämää.

On tää elämä vaikeaa, milloin se loppuu.