Neuvoja koliikkilapsen äidille

Ajattelin kirjoittaa tänne palstalle, koska olen viimeisilläni raskaana ja mieleen on palannut 1,5 vuotiaan tyttäreni alkutaipale. Tytär oli 2vko.n vanha kun koliikkihuudot alkoivat. Tasaista huutamista kesti n.8kk ikään saakka. Jälkeen päin on ollut hirveää miettiä mitä kaikkea mielessä on käynyt ja millaisa ajatuksia olen pystynyt ajattelemaan lapsestamme. Koskaan en ole lapselle mitään tehnyt mutta pelottaa ajatella miten lähellä sekin vaihtoehto olisi voinut olla.


Etsimme mieheni kanssa koliikista hirmuisesti tietoa ja kokeilimme kaikki mahdolliset jumpat, vyöhyketerapian, hieronnat, uutteet ja tipat mutta mikään ei auttanut. Olin jo varma että lapseni huudot johtuivat minusta. Tuo aika oli henkisesti todella raskasta ja väsyttävää.

Nyt kun meille on tulossa toinen lapsi olen miettinyt asiaa paljonkin ja lähinnä mitä tekisimme toisin jos kyseessä olisi taas koliikkivauva. Ensinnäkin lähdin jo siitä lähtökohdasta että vauvan kanssa valvominen olisi mielekästä. Nyt olenkin sisustanut vauvan ja minun makuuhuoneen mieluisaksi ja viihtyisäksi. Lisäksi olemme päättäneet että jatkamme samaa sively rauhoittelua mitä aikaisemminkin emmekä ole vaihtamassa uusia tapoja ja uusia rytmejä heti jos joku ilta tai yö on vaikeampi kuin edellinen. Näin jälkeen päin koen että tiedonhakuisuutemme ja se miten paljon tietoa oli saatavilla sekoitti meidät. Odotimme taikatemppua ja ihmettä joka muuttaisi itkevän lapsemme nauravaksi auringoksi. Niinpä kokeilimme kaikkia mahdollisia niksejä. Olenkin miettinyt että entäpäs jos olisimme vain luoneet toistuvan rytmin ja tavat ja pitäneet sitä yllä olisiko itkut loppuneet aikaisemmin vai aiheuttivatko muutttuvat käytännöt lisää turvattomuutta??
Niinhän sitä sanotaan että esikoinen on kuin koevedos. Onhan totta, että suurin kasvu vanhemmaksi tapahtuu juuri silloin. Pitäisi vaan uskaltaa luottaa omiin vaistoihin ja uskaltaa tehdä omat tavat ja rytmit.


Lisäksi tulee muistaa oma jaksaminen ja turvautua läheisiin ja ottaa välillä myös omaa aikaa. Ota vastaan kaikki mahdollinen apu mitä on saatavilla. Sillä äiti on kuitenkin se tärkein linkki perheessä jossa on pieni vauva. On myös hyvä opetella tunnistamaan omassa itsessään väsyminen ja ärtymys. Silloin kun havainnot omassa voinnissa tekee tarpeeksi ajoissa ei muutoksen tarvitse olla iso että siitä on apua. Esim. hankalan yön jälkeen isä lähtee vauvan kanssa ulkoilemaan ja äiti nukkuu.Tämä on jo piristävää mutta jos olet valvonut monta viikkoa ja nukkunut yöt huonosti ei yksi aamupäivä tee muutosta. Silloin tarvii jo jotain paljon enemmän. Lisäksi muista että lapsella on myös isä jolle myöskin kuuluu lapsen hoito. Anna tilaa ja rauha myös miehen opetella hoitamaan lasta. Jaettuna arki on huomattavsti helpompi.

Toivottavasti tästä oli jollekin hyötyä, sillä itse olisin kaivannut että joku olisi antanut selviytymisohjeita/ asennoitumisohjeita eikä aina vaan uutta vinkkiä mikä tilanteen rauhoittaa. Totta kai kannattaa kokeilla kaikki mahdollinen mutta olla realistinen ja rakentaa järkevä ja sujuva arki lapsen ympärille. Onneksi kaikki loppuu aikanaan.. Ei koliikki kestä loputtomiin.
Jaksamista kaikille koliikkivauvan kanssa eläville ja nauttikaa auringon paisteesta ja kevään tulosta!

Heidi