VOIKO GERBIILEJÄ PITÄÄ YKSIN!!!???

On se totta että gerbbu tarvii kamun,
se saa siitä seuraa ja turvaa,eikä se tykkää olla yksin.

~kata~

asiattomasta viestistä...

Jos pidät gerbiiliä yksin, niin eihän sillä ole mitään muuta mahdollisuutta, kuin pärjätä yksin ja yrittää mahdollisuuksiensa mukaan tutustua ainoaan elävään kontaktiinsa; sinuun. Mutta gerbiilin pitäminen yksin, jotta siitä tulisi ihmiseen kiintynyt on erittäin kyseenalaista. Vaikka kuinka juttelet gerbiilille ja pidät sitä sylissä, se ei Koskaan korvaa toisen gerbiilin kanssa nukkumista ja gerbiilikaverin pesemistä, joista kummastakin gerbiilit silminnähden nauttivat.

Tottakai gerbiileistäkin löytyy erakkoluonteita, jotka ovat onnellisempia yksin, mutta pääsääntöisesti gerbiileitä pidetään vähintään pareittain.

Huom! 4-5 -viikkoinen gerbiililapsi ei ole vielä valmis muuttamaan pois emon luota (vasta 6-viikkoisena). Mikäli tiedät jonkun eläinkaupan myyvän "alaikäisiä" gerbiileitä, tulee sinun huomauttaa heitä asiasta; he syyllistyvät rikkomukseen. Vielä moraalittomampaa on ostaa liian nuori eläin siksi, että se on pienempänä suloisempi, ja samalla tietää ostavansa alle luovutusikäinen lemmikki siitä mitään myyjälle sanomatta. Liian varhain emosta vierotetun poikasen kehitys saattaa kärsiä pahastikin.

Mielestäni gerbiilille ei ole laadukasta elämää joutua (jopa alle) luovutusikäisenä koko elämäkseen yksin asumaan.


Suvi
----
www.saunalahti.fi/~sevilsu/gerba

Ei ikinä saa ottaa gerbiilin poikasta yksin!!!

Vasta sitten, jos gerbiilit tappelevat tai toinen/yksi laumasta näyttää selvästi alistavan toista/muita, tulee harkita, kannattaisiko tämä hankalasti muiden kanssa toimeentuleva yksilö laittaa asumaan yksin. Jos tällaisessa tilanteessa jää toinen "viaton" gerbiili yksin, tulisi sille hankkia uusi kaveri. Ainahan ei tietenkään voi mennä sanomaan, kumpi/kuka gerbiileistä on syyllinen ilmeneviin ongelmiin, mutta haluan sanoa, että vasta sitten voi harkita pitävänsä yksinäistä gerbiiliä, kun se on osoittautunut huonosti toimeentulevaksi lajitovereidensa kanssa.

Nyt tekisi mieli sanoa, että äskeinen viesti on sitä miksi kirjoittaja kutsui puheita gerban pitämisestä yksin...

Gerbiili on laumaeläin ja jos sillä ei ole laumaa, ei sillä ole muita vaihtoehtoja kuin selvitä yksin. Ensinnäkin sanoisin, että ihmisen on hyvin vaikea sanoa milloin gerbiilin kaltainen pikkujyrsijä on "masentunut tai surullinen" tai jotenkin muuten vain huonossa kunnossa. Gerbiili on luonnossa saaliseläin ja tästä syystä se välttää viimeiseen asti heikkoutensa näyttämistä. Gerbiili siis näyttää sairaalta vasta, kun se on ollut sitä jo jonkun aikaa tai kun se on TODELLA sairas. Pikkujyrsijät ovat hyvin sopeutuvaisia eläimiä ja tästä syystä gerbiilikin usein "pärjää" ilman ystävää, mutta onko se sitten oikein, se onkin eri asia.

Kuten tässä on jo sanottu, on olemassa gerbiileitä, jotka eivät hyväksy kaverikseen toista gerbiiliä ja tällaisen pitämien yksin on siis oikein, mutta jos gerbiili huolii itselleen kaverin, sillä kuuluisi se myös olla. Ihminen ei koskaan pysty korvaamaan gerbiilille sitä toista gerbiiliä. Sitä, kun voi nukkua yhdessä kasassa toisen samanlaisen kanssa ja niin pois päin. Suurin osa ihmisistäkin haluaa lähelleen toisen ihmisen, miksi siis kieltää gerbiililtä oikeus toiseen gerbiiliin?

Monesti ihmiset puolustelevat gerbiilin tai muun laumaeläimen pitämistä yksin, koska silloin se kiintyy paremmin ihmiseen. Totta kai se kiintyy. Sillä ei ole muita, mutta tuntuuko mukavalta ajatella, että eläin on riippuvainen sinusta myös läheisyyden ja seuran suhteen? Onko oikein, että eläin saa seurustella pari tuntia ehkä päivässä ihmisen kanssa ja lopun aikaa se nököttää yksin häkissä toivoen, että ihminen tulisi seurustelemaan sen kanssa, kun vaihtoehtoisesti sillä voisi olla lajitoveri seurana? Jos joku nyt ehdottomasti haluaa yhden gerbiilin, niin kysy kasvattajalta aikuista eläintä, jonka kasvattaja on todennut "erakoksi". Silloin saa varmasti eläimen, joka on sitten tykästynyt omaan yksinäiseen oloonsa, mutta kuitenkin monesti erittäin ihmiskesy ja -rakaskin.

Ja kauhistusta herättää tämä, että 4-5 viikkoinen gerbiili pitäisi riistää emoltaa muka tottumaan yksinäisyyteen. Gerbiilin saa luovuttaa vasta 6 viikkoisena. Noin nuorta gerbiiliä ei missään tapauksessa saisi pitää yksin. On ihmiseltä julmaa itsekkyyttä, jos hän haluaa erottaa 4-5 viikkoisen poikasen emostaan ja sisarruksistaan vain, jotta tämä tottuisi yksinäisyyteen, joka on siis gerbiilille luonnoton tila.

Itselläni on tällä hetkellä kolme viisi viikkoista gerbiiliä, ne eivät ole hetkeäkään elämässään olleet yksin vaan aina on läheltä löytynyt toinen gerbiili. Kun laitan käteni terraarioon, ne kipittävät samantien kädelle ja siitä sitten kiipeävät syliin, tekevät tutkimusmatkaa paidan sisällä ja nuuhkivat uteliaana ympäristöä. En ihan heti keksi, että mitä vielä voisin niiltä odottaa kiintymisessä ihmiseen.

-minttis

minttis kirjoitti:

Nyt tekisi mieli sanoa, että äskeinen viesti on sitä miksi kirjoittaja kutsui puheita gerban pitämisestä yksin...

Gerbiili on laumaeläin ja jos sillä ei ole laumaa, ei sillä ole muita vaihtoehtoja kuin selvitä yksin. Ensinnäkin sanoisin, että ihmisen on hyvin vaikea sanoa milloin gerbiilin kaltainen pikkujyrsijä on "masentunut tai surullinen" tai jotenkin muuten vain huonossa kunnossa. Gerbiili on luonnossa saaliseläin ja tästä syystä se välttää viimeiseen asti heikkoutensa näyttämistä. Gerbiili siis näyttää sairaalta vasta, kun se on ollut sitä jo jonkun aikaa tai kun se on TODELLA sairas. Pikkujyrsijät ovat hyvin sopeutuvaisia eläimiä ja tästä syystä gerbiilikin usein "pärjää" ilman ystävää, mutta onko se sitten oikein, se onkin eri asia.

Kuten tässä on jo sanottu, on olemassa gerbiileitä, jotka eivät hyväksy kaverikseen toista gerbiiliä ja tällaisen pitämien yksin on siis oikein, mutta jos gerbiili huolii itselleen kaverin, sillä kuuluisi se myös olla. Ihminen ei koskaan pysty korvaamaan gerbiilille sitä toista gerbiiliä. Sitä, kun voi nukkua yhdessä kasassa toisen samanlaisen kanssa ja niin pois päin. Suurin osa ihmisistäkin haluaa lähelleen toisen ihmisen, miksi siis kieltää gerbiililtä oikeus toiseen gerbiiliin?

Monesti ihmiset puolustelevat gerbiilin tai muun laumaeläimen pitämistä yksin, koska silloin se kiintyy paremmin ihmiseen. Totta kai se kiintyy. Sillä ei ole muita, mutta tuntuuko mukavalta ajatella, että eläin on riippuvainen sinusta myös läheisyyden ja seuran suhteen? Onko oikein, että eläin saa seurustella pari tuntia ehkä päivässä ihmisen kanssa ja lopun aikaa se nököttää yksin häkissä toivoen, että ihminen tulisi seurustelemaan sen kanssa, kun vaihtoehtoisesti sillä voisi olla lajitoveri seurana? Jos joku nyt ehdottomasti haluaa yhden gerbiilin, niin kysy kasvattajalta aikuista eläintä, jonka kasvattaja on todennut "erakoksi". Silloin saa varmasti eläimen, joka on sitten tykästynyt omaan yksinäiseen oloonsa, mutta kuitenkin monesti erittäin ihmiskesy ja -rakaskin.

Ja kauhistusta herättää tämä, että 4-5 viikkoinen gerbiili pitäisi riistää emoltaa muka tottumaan yksinäisyyteen. Gerbiilin saa luovuttaa vasta 6 viikkoisena. Noin nuorta gerbiiliä ei missään tapauksessa saisi pitää yksin. On ihmiseltä julmaa itsekkyyttä, jos hän haluaa erottaa 4-5 viikkoisen poikasen emostaan ja sisarruksistaan vain, jotta tämä tottuisi yksinäisyyteen, joka on siis gerbiilille luonnoton tila.

Itselläni on tällä hetkellä kolme viisi viikkoista gerbiiliä, ne eivät ole hetkeäkään elämässään olleet yksin vaan aina on läheltä löytynyt toinen gerbiili. Kun laitan käteni terraarioon, ne kipittävät samantien kädelle ja siitä sitten kiipeävät syliin, tekevät tutkimusmatkaa paidan sisällä ja nuuhkivat uteliaana ympäristöä. En ihan heti keksi, että mitä vielä voisin niiltä odottaa kiintymisessä ihmiseen.

-minttis

Lue lisää

Nyt niin hanakasti olette (joskin ehkä epäsuorasti) väittämässä, että minun erakkogerbiilini olisivat muka kärsineet yksinäisyydestään...

Itseasiassa minun yksinäiset gerbiilini ovat olleet kaikkein terveimpiä, iloisempia ja onnellisimman näköisiä gerbiilejä, joita olen nähnyt. Yhdellä tuttavallani oli "epävirallinen" gerbiilikasvattamo, eivätkä eläimet juurikaan nauttineet siitä, että ympärillä oli jatkuva hässäkkä. Ne laihtuivat´, menettivät turkkinsa kiillon ja tulivat apaattisiksi. HUOM! yksikään ei ollut sairas, oikeaoppista hoitoa ja ruokintaakin riitti, mutta eläimet eivät viihtyneet. Ehkä häkissä oli liikaa eläimiä.

Toinen esimerkki. Serkuillani oli kaksi gerbiiliä, joita ei koskaan pidetty sylissä ja jotka saivat elää lähes "luonnontilassa". Nämä olivat selvästi ahdistuneita eläimiä, jotka pelkäsivät paitsi ihmistä myös toisiaan.

Ehkä nämä ovat ääritapauksia, mutta haluan vain osoittaa, että gerbiilit voivat kärsiä myös laumassa, eli iso kasa eläimiä ei ole mikään autuaaksi tekevä tekijä.

Itseasiassa gerbiilit ovat lemmikkeinä niin nuoria, että kenenkään on vähän paha mennä sanomaan, mikä niille on hyväksi ja mikä ei. En usko että yksinäiset gerbiilini kärsivät elämästään. On ehkä totta, että gerbiilit ovat laumaeläimiä, mutta jos ne eivät tiedä "paremmasta", tuskin ne sitä osaavat haikaillakaan. Ei gerbiili muistele kuinka kivaa oli poikasena, kun oli paljon populaa ympärillä. Kuten sanottua, se sopeutuu, eikä ole välttämättä takeita siitä, että toisen eläimen seura olisi parempi kuin jatkuva ihmisen seura.

Tällä tarkoitan sitä, että gerbiilini olivat käytännössä vapaina, ja kanssani lähes joka hetki kun olin kotona. Eli siis suurimman osan aikaa... En tietenkään voi nukkua gerbiilini vieressä, mutta pehmoinen pesä luultavasti korvaa sen välttävästi. Jos ei ole pitänyt gerbiiliä yksinään, ei tiedä, millainen on ero sen ja laumaeläimen välillä. Voin sanoa että se on suuri. En kyllä pitänyt gerbiilejä yksin siitä syystä, että olisin halunnut sen itsekkäästi kesyyntyvän paremmin, mutta myöntää täytyy että on mukavaa kun eläimestä tulee "todellinen" kumppani.


Yksinäisistä gerbiileistä tulee luottavaisempia. Ne saattavat jopa käpertyä nukkumaan kädellesi. Ne näykkivät kepeästi kättä kuten tekevät toisilleen turkkia puhdistaessaan. Ne nauttivat ihmisten silittelystä, jota laumagerbiilit yleensä välttelevät. Niitä voi kuljettaa taskuissa ja hupuissa ilman että ne karkaavat. Yksi gerbiileistäni oppi istumaan olkapäälläni niin paikallaan, että saatoin vetää gollegepaidan päälle ja kaveri kiipesi panikoimatta kaula-aukosta takaisin paidan ulkopuolelle istumaan. ...listaa voisi jatkaa loputtomiin...

Ei siis ole kyse siitä, kumpi elämä on parempaa, laumaelämä vai yksittäinen (kunhan gerbiilien kanssa todellakin vietetään aikaa enemmän kuin se parituntia päivässä), vaan siitä että molemmat elämät voivat olla joko kamalia tai sitten täysipainoisia. Ne ovat vain erilaisia, ei yksittäinen gerbiili välttämättä kärsi.

Minulla on kokemusta gerbiililaumoistakin, ja niidenkin pito on ihan antoisaa, mutta yksittäisen gerbiilin pidossa on aina oma "henkilökohtaisuutensa".

Aina ei tarvitse mennä eläinoppaiden tai näsäviisaiden kasvattajien auktoriteetin mukaan. Kunhan tekee asian kunnolla. Kun yksittäisen gerbiilin oppii tuntemaan, näkee jo sen ruumiinkielestä, millainen sen mieliala on.
Ehkä minua nyt syytetään vastuuttomuudesta, mutta sanon, että monen gerbiilinpito vain pätemis- ja oman kasvattajanimensä kohottamistarkoituksessa(, jolloin gerbiileistä tulee vain välineitä oman egonsa pönkittämiseen) on paljon epäeettisempää kuin yksinäisen gerbiilin pito!