Tietoisuus ja unitietoisuus

Qadesha

Nyt kun siis yksi sun toinenkin on kokenut lucid- eli tietoisia unia ja tietää että unessa voi olla tietoinen, niin mietityttää: onko psykoosi tuon ilmiön vastakohta, eli hereillä nähty uni? (Abduktiokokemuksiahan on jo aiemmin kai jossain tullut pähkäiltyäkin siltä kantilta.)

Omat "iso pyörä heittää" -tuntemukseni ovat jääneet tässä elämässä varsin vähälle, eli psykoosiin asti ei ole vielä tullut päästyä. Siten en omalta kohdaltani osaa sanoa voisiko se olla niin. (Tuota isoa pyörää on pirun metka käyttää koska se stemmaa niin hienosti CC:n kokoomapisteen liikkeen kanssa...)

95

2468

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rev Love

      Suuri Wikipedia sanoo:

      "Psykoosi tarkoittaa todellisuudentajun pettämistä. Psykoottinen ihminen ei täysin erota mikä on oman mielen ja aivojen tuottamaa ja mikä on itsen ulkopuolista todellisuutta."

      Jos otamme tämän täysin annettuna, lienee määritelmäsi oikean suuntainen. Jos sinun mielessäsi uni ja valve sekoittuu sinun sitä ymmärtämättä ja tiedostamtta, eiköhän se täytä todellisuudentajun pettämisen määritelmän.

      Mutta psykoosi on vain käsite. Jos kysyt onko asia A tai B psykoosi, oikeastaan kysyt vain, täyttääkö tämä asia todellisuudentajun pettämisen määritelmän. Todellisuudentajun pettäminen viittaa tapahtumaan, joka on koettavissa, siis subjektiiviseen kokemukseen.

      Mitä on todellisuudentaju?

      Yleisesti tietenkin normaali ihmiselle tavallinen ymmärrys ajasta, paikasta ja itsestä, sekä kyky arvioida omien tekojen seurauksia. Sanasta "pettää" tulee myös mieleen maan pettäminen jalkojen alta, kontaktin menettäminen johonkin perustavaa laatua olevaan elämää tukevaan yhteyteen.

      Psykoosi on kuitenkin sana, jolla voidaan helposti leimata mielipuoliksi kaikki, joiden käsitys todellisuudesta on erilainen kuin oma, etenkin jos oma käsitys vastaa yleisesti hyväksyttyä. Minä epäilen, että sitä käytetään liian helposti.

      Oma mielipiteeni on, että unien on oltava todellisuutta, koska muuten niitä ei voisi olla. Koska niitä on, ne ovat todellisia. Voimme silti miettiä sitä, KUINKA unet ovat, ja mitkä ovat uneksimisen mahdollisuudet ja riskit.

      Unennäkemistä ei siis mielestäni voida kutsua psykoosiksi, vaikket tietäisikään näkeväsi unta, koska se mitä koet, on todellista. Psykoosi on siis mahdottomuus, koska se rajaa osan todellisuudest todellisuuden ulkopuolelle, joten se on määriteltävä uudelleen.

      Mutta koska en usko, että voin tietää psykoosista mitään olennaista kokematta sitä itse, joten olen jäävi määrittelemään sitä.

      Toisaalta juuri se lucidity eli selkeys on se mielen ominaisuus, jonka harjoittaminen minunkin mielestäni parhaiten suojelee ihmistä joutumasta merihätään, niin unessa kuin valveilla. Mutta koska jooga- ja muut harjoitukset joilla tätä selkeyttä kultivoidaan, voivat länsimaisen lääketieteen näkökulmasta johtaa myös psykoottisiin oireisiin, kuten uskonnollisiin kokemuksiin, ruumiistairtautumiseen, telepatiaan ja muuhun nk. maagiseen ajatteluun, joten voin vain todeta, että todellisuudentaju ja sen kultivointi on jotain, johon liittyy sekä tavanomaista ja vakaata, että outoa ja myrskyisää mielen toimintaa.

      • Qad

        Kuulemani perusteella psykoosiin voi joutua jos uupuu niin totaalisesti että jokin päässä vain yksinkertaisesti tilttaa. Tuo uupumus voinee ilmeisesti tapahtua aivan yhtähyvin fyysis- kuin psyykkisperäisestikin (jos näitä edes oikeastaan voi erotella). Fyysisen uupumuksen hyvä esimerkki lienee itkevän vauvansa vuoksi pitkään valvonut ihminen, psyykkisellä puolella esim. yllättävä jätetyksi tuleminen voi kuulema viedä järjenlähdön partaalle.

        On varsin mielenkiintoista että intiaaneilla (ehkä muillakin shamanistisia menetelmiä harjoittavilla kansoilla?) on ollut tapana tieten tahtoen ajaa ihminen sellaiseen kondikseen että alkaa "näkyä harhoja". Ts. paastoamalla ja valvomalla on aiheutettu poikkeava tietoisuudentila jota myös vision questiksi on nimitelty.

        Jotenkin tuntuu ikäänkuin täällä länsimaissa suhtauduttaisiin niin hysteerisesti ja keinotekoisesti mielenkin tepposteluun, että ihminen ikäänkuin leimataan ja syyllistetään jos hänelle tapahtuu jotain sellaista mikä toisessa kulttuuriympäristössä katsottaisiin normaaliksi tai jopa toivottavaksi! Katselin tänään tuota

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000216&posting=22000000035895089

        Noidan Tyttären tarjoilemaa videonpätikkää ja mietiskelin miten "siellä" on meditaatiokoulu ja "täällä" on joku pyhäkoulu, ja miten paljon enemmän hyötyä tuosta meditaatiokoulusta saattaisi olla. Kuitenkin ne jotka eivät kykene ajattelemaan että jonkun vieraan kulttuurin tai ideologian edustajat voisivat tarjota jotain parempaa kuin meillä täällä länsimaissa on, ovat valmiita tuomitsemaan arveluttavaksi ja jotenkin pahaksikin sen kaiken mikä on toisessa kulttuurissa täysin normaalia ja hyväksyttävää. Kyllä maailma on kumma paikka.

        Poikkeavat tietoisuudentilat ovat aina kiinnostaneet minua niin vietävästi, ja onhan siinä mukana heti se tekijä että voi alkaa syyllistyä siitä että on eskapisti. Mutta minun on vaikea nähdä poikkeavia tietoisuudentiloja jotenkin elämästä erillisinä, toivoisin ja soisin että ne olisivat osa elämää siinä missä niin moni muukin asia. Voisin jopa kannattaa sellaista näkemystä että kulttuurimme on mennyt nimenomaan sen vuoksi päin helvettiä että olemme sysänneet kaikki "poikkeavuudet" pois elämästä ja antaneet tiedemiesten kertoa meille mitä mikäkin on ja minkä mukamas kuuluu olla mitäkin. Tieteet ovat ihan okei, mutta siitä en pidä että ihmiseltä otetaan pois hänen omat kokemuksensa, rääpöstellään ne ja tyrkätään takaisin Täysin Selitettyinä. Ei hjuva.

        Se loputon pelottelukin mitä jotkut harjoittavat, että meditaatiosta voi seota, joogasta voi seota, siitä ja siitä voi seota - no mitä sitten jos sekoaa? Itseasiassa mehän "sekoamme" jokaiikka jokaikinen yö, kaikki eivät vain sitä tietenkään muista jälkikäteen. Uskon optimisesti että ihminen jolla on sisäsyntyinen rautainen moraali (kunnioitus elämää kohtaan, haluttomuus tehdä ns. pahaa eli satuttaa eläviä olentoja) saa vaikka vähän seotakin ilman että koko elämän perii hukka.


      • cyberanimus
        Qad kirjoitti:

        Kuulemani perusteella psykoosiin voi joutua jos uupuu niin totaalisesti että jokin päässä vain yksinkertaisesti tilttaa. Tuo uupumus voinee ilmeisesti tapahtua aivan yhtähyvin fyysis- kuin psyykkisperäisestikin (jos näitä edes oikeastaan voi erotella). Fyysisen uupumuksen hyvä esimerkki lienee itkevän vauvansa vuoksi pitkään valvonut ihminen, psyykkisellä puolella esim. yllättävä jätetyksi tuleminen voi kuulema viedä järjenlähdön partaalle.

        On varsin mielenkiintoista että intiaaneilla (ehkä muillakin shamanistisia menetelmiä harjoittavilla kansoilla?) on ollut tapana tieten tahtoen ajaa ihminen sellaiseen kondikseen että alkaa "näkyä harhoja". Ts. paastoamalla ja valvomalla on aiheutettu poikkeava tietoisuudentila jota myös vision questiksi on nimitelty.

        Jotenkin tuntuu ikäänkuin täällä länsimaissa suhtauduttaisiin niin hysteerisesti ja keinotekoisesti mielenkin tepposteluun, että ihminen ikäänkuin leimataan ja syyllistetään jos hänelle tapahtuu jotain sellaista mikä toisessa kulttuuriympäristössä katsottaisiin normaaliksi tai jopa toivottavaksi! Katselin tänään tuota

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000216&posting=22000000035895089

        Noidan Tyttären tarjoilemaa videonpätikkää ja mietiskelin miten "siellä" on meditaatiokoulu ja "täällä" on joku pyhäkoulu, ja miten paljon enemmän hyötyä tuosta meditaatiokoulusta saattaisi olla. Kuitenkin ne jotka eivät kykene ajattelemaan että jonkun vieraan kulttuurin tai ideologian edustajat voisivat tarjota jotain parempaa kuin meillä täällä länsimaissa on, ovat valmiita tuomitsemaan arveluttavaksi ja jotenkin pahaksikin sen kaiken mikä on toisessa kulttuurissa täysin normaalia ja hyväksyttävää. Kyllä maailma on kumma paikka.

        Poikkeavat tietoisuudentilat ovat aina kiinnostaneet minua niin vietävästi, ja onhan siinä mukana heti se tekijä että voi alkaa syyllistyä siitä että on eskapisti. Mutta minun on vaikea nähdä poikkeavia tietoisuudentiloja jotenkin elämästä erillisinä, toivoisin ja soisin että ne olisivat osa elämää siinä missä niin moni muukin asia. Voisin jopa kannattaa sellaista näkemystä että kulttuurimme on mennyt nimenomaan sen vuoksi päin helvettiä että olemme sysänneet kaikki "poikkeavuudet" pois elämästä ja antaneet tiedemiesten kertoa meille mitä mikäkin on ja minkä mukamas kuuluu olla mitäkin. Tieteet ovat ihan okei, mutta siitä en pidä että ihmiseltä otetaan pois hänen omat kokemuksensa, rääpöstellään ne ja tyrkätään takaisin Täysin Selitettyinä. Ei hjuva.

        Se loputon pelottelukin mitä jotkut harjoittavat, että meditaatiosta voi seota, joogasta voi seota, siitä ja siitä voi seota - no mitä sitten jos sekoaa? Itseasiassa mehän "sekoamme" jokaiikka jokaikinen yö, kaikki eivät vain sitä tietenkään muista jälkikäteen. Uskon optimisesti että ihminen jolla on sisäsyntyinen rautainen moraali (kunnioitus elämää kohtaan, haluttomuus tehdä ns. pahaa eli satuttaa eläviä olentoja) saa vaikka vähän seotakin ilman että koko elämän perii hukka.

        psykoosi on mielentila, josta kärsivä ei pääse pois samoin kuin meditaatioista, päihteistä, transeista yms. pääsee. Psykoosin taustalla on sairaus ja se ei liity mitenkään siihen, miten yhteiskunta määrittää terveen ja omituisen maailmankatsomuksen eroja.

        On mielestäni järkyttävää, kuinka kepeästi psykoosi-tila voidaan määritellä asiaa sen enempää tuntematta tai tutkimatta yhteiskunnasta tulevaksi määritteeksi ihmisille, jotka nyt vain ajattelevat eri tavalla. Voisitte oikeasti vähän miettiä mitä puhutte.

        Menisittekö tosissanne sanomaan ihmiselle, jolla on esimerkiksi sydänkohtaus tai umpisuolentulehdus, että nyt sulle vaan tehdään tälläisiä diagnooseja, eikä se tarkoita sitä, että sun pitäisi oikeasti mennä sairaalaan. Mielen sairauden ovat verrattavissa fyysisiin sairauksiin ja ne pitäisi ottaa yhtä vakavasti. Ilman hoitoa vakavat sairaudet yleensä pahenevat eikä hoitoon menemistä helpota yhtään tuollaisten asiaa tuntemattomien vähättelevät kommentit.

        Minua rehellisesti ottaen hävettää... ollaan muka niin avoimia ja empaattisia tähtikansalaisia mutta asenteet mielenterveyteen ovat suoraan 50-luvulta, järkyttävää.


      • Qad
        cyberanimus kirjoitti:

        psykoosi on mielentila, josta kärsivä ei pääse pois samoin kuin meditaatioista, päihteistä, transeista yms. pääsee. Psykoosin taustalla on sairaus ja se ei liity mitenkään siihen, miten yhteiskunta määrittää terveen ja omituisen maailmankatsomuksen eroja.

        On mielestäni järkyttävää, kuinka kepeästi psykoosi-tila voidaan määritellä asiaa sen enempää tuntematta tai tutkimatta yhteiskunnasta tulevaksi määritteeksi ihmisille, jotka nyt vain ajattelevat eri tavalla. Voisitte oikeasti vähän miettiä mitä puhutte.

        Menisittekö tosissanne sanomaan ihmiselle, jolla on esimerkiksi sydänkohtaus tai umpisuolentulehdus, että nyt sulle vaan tehdään tälläisiä diagnooseja, eikä se tarkoita sitä, että sun pitäisi oikeasti mennä sairaalaan. Mielen sairauden ovat verrattavissa fyysisiin sairauksiin ja ne pitäisi ottaa yhtä vakavasti. Ilman hoitoa vakavat sairaudet yleensä pahenevat eikä hoitoon menemistä helpota yhtään tuollaisten asiaa tuntemattomien vähättelevät kommentit.

        Minua rehellisesti ottaen hävettää... ollaan muka niin avoimia ja empaattisia tähtikansalaisia mutta asenteet mielenterveyteen ovat suoraan 50-luvulta, järkyttävää.

        Kuule, jos minun asenteeni koskien mielenterveydellisiä sairauksia olisivat 50-luvulta, niin minun kuuluisi vaatia että ns. sairaat eristetään "muista" lukkojen ja paksujen seinien taakse. Kumppanini joka on herkempi aistimaan kummittelua ja sen sellaista sanoo että kotiseutumme erään mielisairaalan alueella on todella kielteistä energiaa. Jos siis nämä laitokset joihin ihmiset pitää saada "tervehtymään" ovat niin erinomaisia paikkoja, niin luulisi että alueella on ennemminkin vaikka enkelien armada ja muutenkin hyvät fibat, eikä sitä negatiivisuutta.

        En mitenkään vähättele psykoosia ollessani sitä mieltä että siihen voisi hankkia muitakin näkökulmia kuin tämä iänikuinen HULLUT ON HULLUJA ÄÄK LAITETAAN NE LUKKOJEN TAAKSE POIS SILMISTÄ NIIN MEILLÄ MUILLA ON HETI PAREMPI OLLA. Onkohan sinulla lähimainkaan tietoakaan kuinka ylimielisiä ja omahyväisiä ns. terveet ihmiset saattavatkaan olla?

        On sitä tullut tässä kaikenlaista nähtyä ja on tuttuja ja sukua jota ei kovin terveeksi voi sanoa, joten tämän vuoksi en halua että mielenterveysongelmaisia ja mielisairaita kohdellaan kuin spitaalisia. Ylivarovaisuuskin heitä kohtaan on heidän oman ihmisyytensä kieltämistä. Vertaa asiaa vaikka siihen että jotakuta mustaihoista kohdeltaisiin paapoen ja lässyttäen sen vuoksi että hän on "erilainen" kuin valtaväestö.

        Lisäksi olen kuullut ja lukenut todella ikäviä asioita hoitohenkilökunnan asenteesta potilaita kohtaan. Esim. potilasta ei päästetä ulkoilemaan, kun henkilökunnasta ei yksikään jouda häntä saattamaan - pitää näet akkaväen kesken saada kitata sitä kahvikultaa kahvihuoneessa. Helvetti että oikein ärsyttää kaikki mitä on korviin osunut!

        En sitä väitä etteikö joku voisi tosiaan sairaalassa parantuakin, ja tottakai jos joku on psykoosissa hänet pitää toimittaa hoitoon, mutta ei tätä länsimaista lääketiedettä tarvitse niin kauheasti nöyristellä ja palvoa. Sopii joillekuille, joillekuille ei. Ja jos joku haluaa tietentahtoen "ajautua mielenhäiriöön" kuten Turkka sanoo, niin pitäisikö se häneltä sitten kieltää vai? Niin kauan kuin ei satuta läheisiään.

        Toimittaisitko sinä ne paastonneen vision questilla olevat intiaanitkin lukkojen taakse ja iskisit mömmöjä täyteen? Et toivottavasti.


      • Rev Love
        cyberanimus kirjoitti:

        psykoosi on mielentila, josta kärsivä ei pääse pois samoin kuin meditaatioista, päihteistä, transeista yms. pääsee. Psykoosin taustalla on sairaus ja se ei liity mitenkään siihen, miten yhteiskunta määrittää terveen ja omituisen maailmankatsomuksen eroja.

        On mielestäni järkyttävää, kuinka kepeästi psykoosi-tila voidaan määritellä asiaa sen enempää tuntematta tai tutkimatta yhteiskunnasta tulevaksi määritteeksi ihmisille, jotka nyt vain ajattelevat eri tavalla. Voisitte oikeasti vähän miettiä mitä puhutte.

        Menisittekö tosissanne sanomaan ihmiselle, jolla on esimerkiksi sydänkohtaus tai umpisuolentulehdus, että nyt sulle vaan tehdään tälläisiä diagnooseja, eikä se tarkoita sitä, että sun pitäisi oikeasti mennä sairaalaan. Mielen sairauden ovat verrattavissa fyysisiin sairauksiin ja ne pitäisi ottaa yhtä vakavasti. Ilman hoitoa vakavat sairaudet yleensä pahenevat eikä hoitoon menemistä helpota yhtään tuollaisten asiaa tuntemattomien vähättelevät kommentit.

        Minua rehellisesti ottaen hävettää... ollaan muka niin avoimia ja empaattisia tähtikansalaisia mutta asenteet mielenterveyteen ovat suoraan 50-luvulta, järkyttävää.

        "psykoosi on mielentila, josta kärsivä ei pääse pois samoin kuin meditaatioista, päihteistä, transeista yms. pääsee."

        Psykoosi on useinmiten tilapäinen ohi menevä tila, johtuipa se mistä tahansa. Vakavampi asia on sitten skitsofrenia, jota ehkä tarkoitit? (vrt. Nälkä ei ole yhtä kuin nälänhätä)

        Ennenkuin alat luomaan keskusteluun voimakasta vastakkainasettelua, mieti tarkkaan mitä tarkoitat käyttämilläsi sanoilla, ja että onko muilla keskustelijoilla sama käsitys siitä, mitä niillä tarkoitetaan. Muuten saatamme tuhlata aikaamme aivan turhaan väittelyyn.

        "Psykoosin taustalla on sairaus"

        Tämä on sen verran isosti sanottu, että se kaipaisi kyllä perusteluja tai jonkin lähdeviitteen. Ja sinun tulisi aivan ehdottomasti nyt määritellä mitä oikein tarkoitat psykoosilla.

        Wikipedian mukaan psykoosi on tila, jossa todellisuudentaju on heikentynyt. Mitä se tarkoittaa, kukin päättäköön itse. Jos haluat väitellä asiasta, sinun tulisi kertoa, kuinka tuon määritelmän itse tulkitset.

        "Voisitte oikeasti vähän miettiä mitä puhutte."

        Kyllä me mietimmekin. Varmasti sinäkin. Mutta sen miettimisen lisäksi täytyy olla halukas rakentamaan mielekästä keskustelua, eikä vain luoda näennäisiä ja ilmassa leijuvia vastakkainasetteluita yleisellä tasolla.

        "Menisittekö tosissanne sanomaan ihmiselle, jolla on esimerkiksi sydänkohtaus, eikä se tarkoita, että sun pitäisi oikeasti mennä sairaalaan."

        Tällaista ei ole kukaan ehdottanutkaan. Argumenttisi on niinsanottu olkiukko, eli korvaat esitetyn väitteen itse keksityllä ja kumoat sen, esittäen kuitenkin kumonneesi alkuperäisen argumentin. Pyytäisin palaamaan itse asiaan, eikä vertaamaan sitä noin kaukaa haettuun asiaan.

        "Mielen sairauden ovat verrattavissa fyysisiin sairauksiin ja ne pitäisi ottaa yhtä vakavasti."

        Minä sanoisin jopa, että mielen sairaudet OVAT fyysisiä sairauksia. Kaikki uutiset aivotutkimuksen tuloksista viimeisen kymmenen vuoden ajalta ovat vahvistaneet tätä käsitystäni. Kaikilla mielenterveysongelmista kärsivillä on uskoakseni fyysisiä muutoksia aivoissa verrattuna terveisiin, ja niissä tapauksissa joissa niitä ei ole, ei ole joko tutkittu tarpeeksi tarkasti, tai sitten kyseessä ei ole sairaus.

        (Huom. Tällä en kuitenkaan tarkoita redusoida mielen toimintaa "materiaaliseksi" ilmiöksi, vaan ainoastaan huomioida tietoisuuden ja kehollisuuden erottamattomuuden toisistaan)

        "Ilman hoitoa vakavat sairaudet yleensä pahenevat eikä hoitoon menemistä helpota yhtään tuollaisten asiaa tuntemattomien vähättelevät kommentit."

        Vähättely on nyt kuulijan korvissa. Minulla on peräti kaksi hyvää ystävää, joista toinen sairastaa ehkä pysyvästi skitsofreniaa ja toinen kärsi vastaavista oireista joitakin vuosia. Mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että demonit ja muut yhtä oudot visiot ja tuntemukset ovat olleet heille yhtä todellinen osa heidän elämäänsä kuin aamupuuro minulle. Olla mukana heidän arjessaan, tutkimassa yhdessä, mitä mielen vakaus, joustavuus ja terveys käytännössä tarkoittaa ja miten sitä voidaan auttaa, on kyllä tuttu asia.

        Oma isäni on myös kuollut Alzheimerin tautiin, jonka leimaavin ominaisuus on juuri todellisuudentajun progressiivinen hämärtyminen, joka on yhtä kuin psykoosi, jos nyt paremman määritelmän puutteessa nojaamme wikipediaan).

        Ennenkuin lähdet soitellen sotaan toista keskustelijaa vastaan, katso tarkkaan, josko "vihollinen" olisikin oman mielesi luoma olkiukko, omaa ahdasmielisyyttäsi hellivä "tarpeellinen vihollinen".

        "/ollaan muka niin avoimia ja empaattisia tähtikansalaisia mutta asenteet mielenterveyteen ovat suoraan 50-luvulta, järkyttävää."

        Minkälaisia ne 50-luvun asenteet sitten olivat?


      • cyberanimus
        Rev Love kirjoitti:

        "psykoosi on mielentila, josta kärsivä ei pääse pois samoin kuin meditaatioista, päihteistä, transeista yms. pääsee."

        Psykoosi on useinmiten tilapäinen ohi menevä tila, johtuipa se mistä tahansa. Vakavampi asia on sitten skitsofrenia, jota ehkä tarkoitit? (vrt. Nälkä ei ole yhtä kuin nälänhätä)

        Ennenkuin alat luomaan keskusteluun voimakasta vastakkainasettelua, mieti tarkkaan mitä tarkoitat käyttämilläsi sanoilla, ja että onko muilla keskustelijoilla sama käsitys siitä, mitä niillä tarkoitetaan. Muuten saatamme tuhlata aikaamme aivan turhaan väittelyyn.

        "Psykoosin taustalla on sairaus"

        Tämä on sen verran isosti sanottu, että se kaipaisi kyllä perusteluja tai jonkin lähdeviitteen. Ja sinun tulisi aivan ehdottomasti nyt määritellä mitä oikein tarkoitat psykoosilla.

        Wikipedian mukaan psykoosi on tila, jossa todellisuudentaju on heikentynyt. Mitä se tarkoittaa, kukin päättäköön itse. Jos haluat väitellä asiasta, sinun tulisi kertoa, kuinka tuon määritelmän itse tulkitset.

        "Voisitte oikeasti vähän miettiä mitä puhutte."

        Kyllä me mietimmekin. Varmasti sinäkin. Mutta sen miettimisen lisäksi täytyy olla halukas rakentamaan mielekästä keskustelua, eikä vain luoda näennäisiä ja ilmassa leijuvia vastakkainasetteluita yleisellä tasolla.

        "Menisittekö tosissanne sanomaan ihmiselle, jolla on esimerkiksi sydänkohtaus, eikä se tarkoita, että sun pitäisi oikeasti mennä sairaalaan."

        Tällaista ei ole kukaan ehdottanutkaan. Argumenttisi on niinsanottu olkiukko, eli korvaat esitetyn väitteen itse keksityllä ja kumoat sen, esittäen kuitenkin kumonneesi alkuperäisen argumentin. Pyytäisin palaamaan itse asiaan, eikä vertaamaan sitä noin kaukaa haettuun asiaan.

        "Mielen sairauden ovat verrattavissa fyysisiin sairauksiin ja ne pitäisi ottaa yhtä vakavasti."

        Minä sanoisin jopa, että mielen sairaudet OVAT fyysisiä sairauksia. Kaikki uutiset aivotutkimuksen tuloksista viimeisen kymmenen vuoden ajalta ovat vahvistaneet tätä käsitystäni. Kaikilla mielenterveysongelmista kärsivillä on uskoakseni fyysisiä muutoksia aivoissa verrattuna terveisiin, ja niissä tapauksissa joissa niitä ei ole, ei ole joko tutkittu tarpeeksi tarkasti, tai sitten kyseessä ei ole sairaus.

        (Huom. Tällä en kuitenkaan tarkoita redusoida mielen toimintaa "materiaaliseksi" ilmiöksi, vaan ainoastaan huomioida tietoisuuden ja kehollisuuden erottamattomuuden toisistaan)

        "Ilman hoitoa vakavat sairaudet yleensä pahenevat eikä hoitoon menemistä helpota yhtään tuollaisten asiaa tuntemattomien vähättelevät kommentit."

        Vähättely on nyt kuulijan korvissa. Minulla on peräti kaksi hyvää ystävää, joista toinen sairastaa ehkä pysyvästi skitsofreniaa ja toinen kärsi vastaavista oireista joitakin vuosia. Mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että demonit ja muut yhtä oudot visiot ja tuntemukset ovat olleet heille yhtä todellinen osa heidän elämäänsä kuin aamupuuro minulle. Olla mukana heidän arjessaan, tutkimassa yhdessä, mitä mielen vakaus, joustavuus ja terveys käytännössä tarkoittaa ja miten sitä voidaan auttaa, on kyllä tuttu asia.

        Oma isäni on myös kuollut Alzheimerin tautiin, jonka leimaavin ominaisuus on juuri todellisuudentajun progressiivinen hämärtyminen, joka on yhtä kuin psykoosi, jos nyt paremman määritelmän puutteessa nojaamme wikipediaan).

        Ennenkuin lähdet soitellen sotaan toista keskustelijaa vastaan, katso tarkkaan, josko "vihollinen" olisikin oman mielesi luoma olkiukko, omaa ahdasmielisyyttäsi hellivä "tarpeellinen vihollinen".

        "/ollaan muka niin avoimia ja empaattisia tähtikansalaisia mutta asenteet mielenterveyteen ovat suoraan 50-luvulta, järkyttävää."

        Minkälaisia ne 50-luvun asenteet sitten olivat?

        puhut hienosti mutta muistuttaisin, että läheltä saatu kokemus ei ole yhtä kuin tutkittu ja opetettu tieto ko. aiheesta. Ihminen helposti perustaa mielipiteensä subjektiiville seikoille ja unohtaa, että "länsimaisen tieteen" takana on tutkimukset ja seulonnat jotka on pystyttävä toistamaan ja saatava samat tulokset toisin kuin näissä vaihtoehtoisissa hoidoissa useinkaan on tapana.

        En tiedä mitä wikipedia sanoo psykoosista enkä myöskään luottaisi sinne kirjoitettuun tietoon 100%, sillä sinne voi kirjoittaa kuka tahansa eikä sitä virallisissakaan lähteissä saa juuri tämän syyn takia käyttää. Suosittelin enemmänkin lukemaan tälläisiä virallisia lähteitä, jotka on kirjoittanut asiantuntija, kuten esimerkiksi
        http://www.terveysportti.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=sae05050
        (Terveyskirjaston artikkelit ja ohjeet perustuvat Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin tuottamiin kansallisiin hoitosuosituksiin ja Kustannus Oy Duodecimin julkaisemiin lääkäreiden käsikirjoihin.
        Terveyskirjaston kehitystyössä ovat olleet mukana Kansanterveyslaitos, Kuntaliitto sekä maamme sairaanhoitopiirit.)

        Tämä myös vastannee kysymykseen miten tulkitsen psykoosin, sille taas en mahda mitään jos joku tulkitsee tämän termin kansantajuisemmin tai omalla tavallaan. Mielestäni virallinen tulkinta on kuitenkin se tyhjentävin asiassa. Samoin myös lähteeni perustunevat virallisiin lähteisiin ko. asiassa.

        "Minä sanoisin jopa, että mielen sairaudet OVAT fyysisiä sairauksia. Kaikki uutiset aivotutkimuksen tuloksista viimeisen kymmenen vuoden ajalta ovat vahvistaneet tätä käsitystäni."
        Tässä on muuten linkki ko. aiheeseen liittyen Kansanterveyslaitoksen sivuilta:
        http://www.ktl.fi/portal/suomi/osastot/mao/tutkimus/mielenterveystutkimus/aivojen_rakenne_ja_toiminta/

        "Oma isäni on myös kuollut Alzheimerin tautiin, jonka leimaavin ominaisuus on juuri todellisuudentajun progressiivinen hämärtyminen.."
        Otan syvästi osaa lähiomaisesi menetyksen johdosta, mutta haluan lisätä tähän ko. sairaudesta pari linkkiä niille, jotka eivät tunne ko. sairautta samalla tavalla kuin sinä.
        http://www.alzheimer.fi/fin/muistihairiot_ja_dementia/dementia/
        http://www.alzheimerintauti.net/
        Valitettavasti en kykene yhtymään ajatukseesi alzheimerin yhdistämisestä psykoottiseksi tilaksi mutta en halua myöskään ryhtyä kiistelemään asiasta asian henkilökohtaisuuden takia.

        "Ennenkuin lähdet soitellen sotaan toista keskustelijaa vastaan, katso tarkkaan, josko "vihollinen" olisikin oman mielesi luoma olkiukko, omaa ahdasmielisyyttäsi hellivä "tarpeellinen vihollinen". "
        Valitettavasti en näe "olkiukkoja" mielessäni tai ole edes ahdasmielinen, vaan aidosti huolestunut ihmisten asenteista mielenterveyden sairauksia kohtaan ja kun huomaan ihmisten todella puhuvan vähätellen asioista, joista heillä on suppea tai objektiivinen näkemys.

        Itse olen myös valitettavasti joutunut todistamaan tälläistä syvää piittaamattomuutta toisen sairautta kohtaan ja melkein sen seurauksena menettänyt läheisen ystäväni. On helppoa olettaa asioita ja arvostella tietämättä mistä todella on kyse. Jos verrataan 50-luvun mentaliteettia, että hullut ovat hulluja, jotka on lukittava laitoksiin loppuiäkseen sairaine hoitoineen ja huumaavine lääkityksineen 2000-luvun kuntouttavan lääkehoidon, avohoidon, erilaisten terapioiden ja lyhyiden sairaalajaksojen maailmaan, mielestäni asiat ovat nykyään oikeasti paljon paremmin. Tätä vaan ei valitettavasti usein muisteta, vaan uskotaan kaikki mitä pahaa puhutaan.


      • cyberanimus
        Qad kirjoitti:

        Kuule, jos minun asenteeni koskien mielenterveydellisiä sairauksia olisivat 50-luvulta, niin minun kuuluisi vaatia että ns. sairaat eristetään "muista" lukkojen ja paksujen seinien taakse. Kumppanini joka on herkempi aistimaan kummittelua ja sen sellaista sanoo että kotiseutumme erään mielisairaalan alueella on todella kielteistä energiaa. Jos siis nämä laitokset joihin ihmiset pitää saada "tervehtymään" ovat niin erinomaisia paikkoja, niin luulisi että alueella on ennemminkin vaikka enkelien armada ja muutenkin hyvät fibat, eikä sitä negatiivisuutta.

        En mitenkään vähättele psykoosia ollessani sitä mieltä että siihen voisi hankkia muitakin näkökulmia kuin tämä iänikuinen HULLUT ON HULLUJA ÄÄK LAITETAAN NE LUKKOJEN TAAKSE POIS SILMISTÄ NIIN MEILLÄ MUILLA ON HETI PAREMPI OLLA. Onkohan sinulla lähimainkaan tietoakaan kuinka ylimielisiä ja omahyväisiä ns. terveet ihmiset saattavatkaan olla?

        On sitä tullut tässä kaikenlaista nähtyä ja on tuttuja ja sukua jota ei kovin terveeksi voi sanoa, joten tämän vuoksi en halua että mielenterveysongelmaisia ja mielisairaita kohdellaan kuin spitaalisia. Ylivarovaisuuskin heitä kohtaan on heidän oman ihmisyytensä kieltämistä. Vertaa asiaa vaikka siihen että jotakuta mustaihoista kohdeltaisiin paapoen ja lässyttäen sen vuoksi että hän on "erilainen" kuin valtaväestö.

        Lisäksi olen kuullut ja lukenut todella ikäviä asioita hoitohenkilökunnan asenteesta potilaita kohtaan. Esim. potilasta ei päästetä ulkoilemaan, kun henkilökunnasta ei yksikään jouda häntä saattamaan - pitää näet akkaväen kesken saada kitata sitä kahvikultaa kahvihuoneessa. Helvetti että oikein ärsyttää kaikki mitä on korviin osunut!

        En sitä väitä etteikö joku voisi tosiaan sairaalassa parantuakin, ja tottakai jos joku on psykoosissa hänet pitää toimittaa hoitoon, mutta ei tätä länsimaista lääketiedettä tarvitse niin kauheasti nöyristellä ja palvoa. Sopii joillekuille, joillekuille ei. Ja jos joku haluaa tietentahtoen "ajautua mielenhäiriöön" kuten Turkka sanoo, niin pitäisikö se häneltä sitten kieltää vai? Niin kauan kuin ei satuta läheisiään.

        Toimittaisitko sinä ne paastonneen vision questilla olevat intiaanitkin lukkojen taakse ja iskisit mömmöjä täyteen? Et toivottavasti.

        "erään mielisairaalan alueella on todella kielteistä energiaa. Jos siis nämä laitokset joihin ihmiset pitää saada "tervehtymään" ovat niin erinomaisia paikkoja, niin luulisi että alueella on ennemminkin vaikka enkelien armada ja muutenkin hyvät fibat, eikä sitä negatiivisuutta. "
        Oletko ajatellut, että potilaat tuovat itse sen negatiivisuuden sinne? Ei se tule tyhjästä kuitenkaan. On helppoa olla ns. uhrien puolella, mutta jos ajatellaan asiaa siten, että suurin osa psykiatrisiin sairaaloihin joutuneista (päässeistä) todella tulevat sieltä takaisin terveempinä, niin ehkäpä nämä "enkeliarmadat ja hyvät vibat" ovat niitä taitoja, joihin hoitohenkilökunta on koulutettu ja joiden avulla he sairastuneita auttavat.

        "Onkohan sinulla lähimainkaan tietoakaan kuinka ylimielisiä ja omahyväisiä ns. terveet ihmiset saattavatkaan olla? "
        Valitettavasti minulla on ja nämä asenteet voivat olla myös henkisesti sairastuneellakin, joka vaikeuttaakin kovasti hoitoon hakeutumista. Joillekin voi olla jo pelkästään tuskallisen vaikeaa myöntää itselleen, ettei kaikki ole itsellään hyvin, saatikka sitten, jos ympäristö suhtautuu kielteisesti ko. aiheeseen ja leimaavat sairastuneen yksilön. Voidaan myös miettiä esimerkiksi itsemurhia, kuinka molnen takana onkaan hoitamaton mielenterveydellinen sairaus?

        "Lisäksi olen kuullut ja lukenut todella ikäviä asioita hoitohenkilökunnan asenteesta potilaita kohtaan. Esim. potilasta ei päästetä ulkoilemaan, kun henkilökunnasta ei yksikään jouda häntä saattamaan - pitää näet akkaväen kesken saada kitata sitä kahvikultaa kahvihuoneessa."
        Valitettavasti tässä on taas yksi ennakkoluuloinen asenne mielenterveydellistä työtä tekeviä kohtaan. On vaikea sanoa todellista syytä, miksi henkilökunta ei päästänyt potilasta ulkoilemaan, kyseessä voi myös olla potilaan henkinen tila tai muu syy, mutta kahvittelu tuskin. Voidaan myös miettiä olisiko potilaan juuri heti pitänyt päästä ulos ja miksi? Ja muistettava että myös mielenterveystyöntekijöillä on lain määräämät tauot, jolloin he saavat koota itseään vaativan työn lomassa. Mielestäni ulkoilu ei ole syy keskeyttää ehkä ainoaa 10-20 minuutin taukoa 8 h kestävässä työpäivässä. Voidaan myös miettiä miksi potilas ei voinut odottaa sen aikaa, että hän pääsisi ulos hoitajan kanssa tai sopinut ulkoilua edellisenä päivänä?
        On helppoa vetää yleistyksiä ja kauhistella yksipuolisesti katseltuna tilannetta. Toisaalta en voi esittää muuta kuin arvailuja, kun itse tilanteessa en ole ollut ja kun en kaikkien osapuolien näkemyksiä asiasta tiedä.

        "mutta ei tätä länsimaista lääketiedettä tarvitse niin kauheasti nöyristellä ja palvoa. Sopii joillekuille, joillekuille ei. Ja jos joku haluaa tietentahtoen "ajautua mielenhäiriöön" kuten Turkka sanoo, niin pitäisikö se häneltä sitten kieltää vai? Niin kauan kuin ei satuta läheisiään."
        Kysymys ei ole palvomisesta eikä nöyristelystä vaan uskomisesta tutkittuun tietoon, joka pystytään todistamaan uudelleen ja uudelleen valvotuissa olosuhteissa. Mielestäni on outoa, että uskotaan kyllä fysiikan lakeihin, maapallon pyöreyteen (soikeuteen)yms. länsimaisen tieteen humputuksiin, mutta toisaalta sitten kielletään kokonaan jokin osa-alue.
        Jos haluaa "ajautua mielenhäiriöön", ei kukaan siinä estä, tosin useinkaan mielenhäiriöt ja sairaudet eivät todellakaan ole itse tietentahdoin valittuja sairauksia vaikka niiden kanssa oikealla hoidolla kykeneekin elämään. Toisaalta sinä siis sallisit sen, että ihminen vahingoittaisi itseään mahdollisesti jopa kuolemaan asti näissä "mielenhäiriöissään"?

        "Toimittaisitko sinä ne paastonneen vision questilla olevat intiaanitkin lukkojen taakse ja iskisit mömmöjä täyteen? Et toivottavasti."
        Luultavasti en. Toisaalta harvemmin pelkkä paasto saa mielenterveyttä järkkymään ihan sairastumiseen asti, toista ovat taas nämä päihteitä kokeilevat, joilla voi olla piilossa oleva altteus koko ajan olemassa, joka sitten puhkeaa tälläisten ainekokeilujen myötä.


      • Rev Love
        cyberanimus kirjoitti:

        puhut hienosti mutta muistuttaisin, että läheltä saatu kokemus ei ole yhtä kuin tutkittu ja opetettu tieto ko. aiheesta. Ihminen helposti perustaa mielipiteensä subjektiiville seikoille ja unohtaa, että "länsimaisen tieteen" takana on tutkimukset ja seulonnat jotka on pystyttävä toistamaan ja saatava samat tulokset toisin kuin näissä vaihtoehtoisissa hoidoissa useinkaan on tapana.

        En tiedä mitä wikipedia sanoo psykoosista enkä myöskään luottaisi sinne kirjoitettuun tietoon 100%, sillä sinne voi kirjoittaa kuka tahansa eikä sitä virallisissakaan lähteissä saa juuri tämän syyn takia käyttää. Suosittelin enemmänkin lukemaan tälläisiä virallisia lähteitä, jotka on kirjoittanut asiantuntija, kuten esimerkiksi
        http://www.terveysportti.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=sae05050
        (Terveyskirjaston artikkelit ja ohjeet perustuvat Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin tuottamiin kansallisiin hoitosuosituksiin ja Kustannus Oy Duodecimin julkaisemiin lääkäreiden käsikirjoihin.
        Terveyskirjaston kehitystyössä ovat olleet mukana Kansanterveyslaitos, Kuntaliitto sekä maamme sairaanhoitopiirit.)

        Tämä myös vastannee kysymykseen miten tulkitsen psykoosin, sille taas en mahda mitään jos joku tulkitsee tämän termin kansantajuisemmin tai omalla tavallaan. Mielestäni virallinen tulkinta on kuitenkin se tyhjentävin asiassa. Samoin myös lähteeni perustunevat virallisiin lähteisiin ko. asiassa.

        "Minä sanoisin jopa, että mielen sairaudet OVAT fyysisiä sairauksia. Kaikki uutiset aivotutkimuksen tuloksista viimeisen kymmenen vuoden ajalta ovat vahvistaneet tätä käsitystäni."
        Tässä on muuten linkki ko. aiheeseen liittyen Kansanterveyslaitoksen sivuilta:
        http://www.ktl.fi/portal/suomi/osastot/mao/tutkimus/mielenterveystutkimus/aivojen_rakenne_ja_toiminta/

        "Oma isäni on myös kuollut Alzheimerin tautiin, jonka leimaavin ominaisuus on juuri todellisuudentajun progressiivinen hämärtyminen.."
        Otan syvästi osaa lähiomaisesi menetyksen johdosta, mutta haluan lisätä tähän ko. sairaudesta pari linkkiä niille, jotka eivät tunne ko. sairautta samalla tavalla kuin sinä.
        http://www.alzheimer.fi/fin/muistihairiot_ja_dementia/dementia/
        http://www.alzheimerintauti.net/
        Valitettavasti en kykene yhtymään ajatukseesi alzheimerin yhdistämisestä psykoottiseksi tilaksi mutta en halua myöskään ryhtyä kiistelemään asiasta asian henkilökohtaisuuden takia.

        "Ennenkuin lähdet soitellen sotaan toista keskustelijaa vastaan, katso tarkkaan, josko "vihollinen" olisikin oman mielesi luoma olkiukko, omaa ahdasmielisyyttäsi hellivä "tarpeellinen vihollinen". "
        Valitettavasti en näe "olkiukkoja" mielessäni tai ole edes ahdasmielinen, vaan aidosti huolestunut ihmisten asenteista mielenterveyden sairauksia kohtaan ja kun huomaan ihmisten todella puhuvan vähätellen asioista, joista heillä on suppea tai objektiivinen näkemys.

        Itse olen myös valitettavasti joutunut todistamaan tälläistä syvää piittaamattomuutta toisen sairautta kohtaan ja melkein sen seurauksena menettänyt läheisen ystäväni. On helppoa olettaa asioita ja arvostella tietämättä mistä todella on kyse. Jos verrataan 50-luvun mentaliteettia, että hullut ovat hulluja, jotka on lukittava laitoksiin loppuiäkseen sairaine hoitoineen ja huumaavine lääkityksineen 2000-luvun kuntouttavan lääkehoidon, avohoidon, erilaisten terapioiden ja lyhyiden sairaalajaksojen maailmaan, mielestäni asiat ovat nykyään oikeasti paljon paremmin. Tätä vaan ei valitettavasti usein muisteta, vaan uskotaan kaikki mitä pahaa puhutaan.

        Tätä pitää vähän purkaa.

        Puhuttelit aluksi monikossa minua ja Qadia kun moittien kommentoit keskusteluamme ja näkökulmaa, jota mielestäsi edustimme. Koin lähestymistapasi tylyksi, provosoivaksi ja reaktiiviseksi.

        Puhuttelit ikäänkuin meitä molempia, mutta huomautan, että puolustan ainoastaan omaa kantaani. Siinä en edelleenkään näe korjaamisen varaa siltä osin kuin mistä huomautit. Olen oikeastaan vain pohdiskellut todellisuudentajun käsitteen luonnetta kortenani kekoon alkuperäiseen aiheeseen. En ole sanonut mitään siitä, mitä "hulluista" pitäisi ajatella.

        Nyt kun luin uudelleen Qadin viime viestin, luulen ymmärtäväni mistä asiasta sinä älähdit. Mutta...minusta nyt kuitenkin vaikuttaa siltä, että sinä taisit käsittää tahattoman kirjaimellisesti sen mitä Qad kirjoitti. Hänen kirjoitustyylinsä on kärjistävä, rempseä, haastava ja arvuuttelevakin, eikä kovin neutraali. En usko, että hänkään tarkoitti millään tavoin edistää 50-lukulaisia lääketieteen metodeja.

        Minulla on omat näkemykseni, joten pyydän lähestymään niitä vapaana ennakkoluuloista, joita toinen kirjoittaja sinussa nyt herättää. Kenties minun ja Qadin sopuisa kirjoittelu sai sinut ajattelemaan, että edustamme jotakin yksimielistä ja vastakkaista leiriä sinuun nähden, mutta pidän tätä väärinkäsityksenä. Minusta tuntuu, että odotat minun puolustavan näkökulmaa, jota en edusta.

        Kiitos käsitteellisen hämmennyksen selvittämisestä ja lähteistä.


      • Qad
        cyberanimus kirjoitti:

        puhut hienosti mutta muistuttaisin, että läheltä saatu kokemus ei ole yhtä kuin tutkittu ja opetettu tieto ko. aiheesta. Ihminen helposti perustaa mielipiteensä subjektiiville seikoille ja unohtaa, että "länsimaisen tieteen" takana on tutkimukset ja seulonnat jotka on pystyttävä toistamaan ja saatava samat tulokset toisin kuin näissä vaihtoehtoisissa hoidoissa useinkaan on tapana.

        En tiedä mitä wikipedia sanoo psykoosista enkä myöskään luottaisi sinne kirjoitettuun tietoon 100%, sillä sinne voi kirjoittaa kuka tahansa eikä sitä virallisissakaan lähteissä saa juuri tämän syyn takia käyttää. Suosittelin enemmänkin lukemaan tälläisiä virallisia lähteitä, jotka on kirjoittanut asiantuntija, kuten esimerkiksi
        http://www.terveysportti.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=sae05050
        (Terveyskirjaston artikkelit ja ohjeet perustuvat Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin tuottamiin kansallisiin hoitosuosituksiin ja Kustannus Oy Duodecimin julkaisemiin lääkäreiden käsikirjoihin.
        Terveyskirjaston kehitystyössä ovat olleet mukana Kansanterveyslaitos, Kuntaliitto sekä maamme sairaanhoitopiirit.)

        Tämä myös vastannee kysymykseen miten tulkitsen psykoosin, sille taas en mahda mitään jos joku tulkitsee tämän termin kansantajuisemmin tai omalla tavallaan. Mielestäni virallinen tulkinta on kuitenkin se tyhjentävin asiassa. Samoin myös lähteeni perustunevat virallisiin lähteisiin ko. asiassa.

        "Minä sanoisin jopa, että mielen sairaudet OVAT fyysisiä sairauksia. Kaikki uutiset aivotutkimuksen tuloksista viimeisen kymmenen vuoden ajalta ovat vahvistaneet tätä käsitystäni."
        Tässä on muuten linkki ko. aiheeseen liittyen Kansanterveyslaitoksen sivuilta:
        http://www.ktl.fi/portal/suomi/osastot/mao/tutkimus/mielenterveystutkimus/aivojen_rakenne_ja_toiminta/

        "Oma isäni on myös kuollut Alzheimerin tautiin, jonka leimaavin ominaisuus on juuri todellisuudentajun progressiivinen hämärtyminen.."
        Otan syvästi osaa lähiomaisesi menetyksen johdosta, mutta haluan lisätä tähän ko. sairaudesta pari linkkiä niille, jotka eivät tunne ko. sairautta samalla tavalla kuin sinä.
        http://www.alzheimer.fi/fin/muistihairiot_ja_dementia/dementia/
        http://www.alzheimerintauti.net/
        Valitettavasti en kykene yhtymään ajatukseesi alzheimerin yhdistämisestä psykoottiseksi tilaksi mutta en halua myöskään ryhtyä kiistelemään asiasta asian henkilökohtaisuuden takia.

        "Ennenkuin lähdet soitellen sotaan toista keskustelijaa vastaan, katso tarkkaan, josko "vihollinen" olisikin oman mielesi luoma olkiukko, omaa ahdasmielisyyttäsi hellivä "tarpeellinen vihollinen". "
        Valitettavasti en näe "olkiukkoja" mielessäni tai ole edes ahdasmielinen, vaan aidosti huolestunut ihmisten asenteista mielenterveyden sairauksia kohtaan ja kun huomaan ihmisten todella puhuvan vähätellen asioista, joista heillä on suppea tai objektiivinen näkemys.

        Itse olen myös valitettavasti joutunut todistamaan tälläistä syvää piittaamattomuutta toisen sairautta kohtaan ja melkein sen seurauksena menettänyt läheisen ystäväni. On helppoa olettaa asioita ja arvostella tietämättä mistä todella on kyse. Jos verrataan 50-luvun mentaliteettia, että hullut ovat hulluja, jotka on lukittava laitoksiin loppuiäkseen sairaine hoitoineen ja huumaavine lääkityksineen 2000-luvun kuntouttavan lääkehoidon, avohoidon, erilaisten terapioiden ja lyhyiden sairaalajaksojen maailmaan, mielestäni asiat ovat nykyään oikeasti paljon paremmin. Tätä vaan ei valitettavasti usein muisteta, vaan uskotaan kaikki mitä pahaa puhutaan.

        >todella puhuvan vähätellen asioista

        Olisin hivenen enemmän kyllä odottanut taholtasi luetun ymmärtämistä varsinkin annettuani vastineeni, mutta kun mielen täyttää täysin oma näkemys, ei näemmä jaksa edes kiinnostua siitä mitä oikeasti sanotaan. Samaa vikaahan sitä on toki ihmisellä kuin ihmisellä. Meillä on monella korvat tukossa mutta suu auki.

        Mikäli olisin niin pinnallinen ja ilkeä että haluaisin vähätellä ihmisten mielisairauksia, niin en tietenkään spekuloisi teoreettisesti TÄÄLLÄ vaan lähtisin sinne missä näitä mielisairaita on ja kiusaisin heitä _oikeasti_. Mutta mitähän pointtia siinä olisi?

        Otettakoon kuitenkin huomioon että tämä on uskontopalstojen alainen Magia-palsta EIKÄ mikään terveyspalsta, varsinkaan mielenterveyspalsta.


      • Rev Love
        Qad kirjoitti:

        >todella puhuvan vähätellen asioista

        Olisin hivenen enemmän kyllä odottanut taholtasi luetun ymmärtämistä varsinkin annettuani vastineeni, mutta kun mielen täyttää täysin oma näkemys, ei näemmä jaksa edes kiinnostua siitä mitä oikeasti sanotaan. Samaa vikaahan sitä on toki ihmisellä kuin ihmisellä. Meillä on monella korvat tukossa mutta suu auki.

        Mikäli olisin niin pinnallinen ja ilkeä että haluaisin vähätellä ihmisten mielisairauksia, niin en tietenkään spekuloisi teoreettisesti TÄÄLLÄ vaan lähtisin sinne missä näitä mielisairaita on ja kiusaisin heitä _oikeasti_. Mutta mitähän pointtia siinä olisi?

        Otettakoon kuitenkin huomioon että tämä on uskontopalstojen alainen Magia-palsta EIKÄ mikään terveyspalsta, varsinkaan mielenterveyspalsta.

        "Otettakoon kuitenkin huomioon että tämä on uskontopalstojen alainen Magia-palsta EIKÄ mikään terveyspalsta, varsinkaan mielenterveyspalsta."

        Joo. Uskoontulo täyttää hyvin virallisten tahojen kuvaukset psykoosista tai vähintään orastavan psykoosin oireista. Jos poikkeava käyttäytyminen tai puhe, oudot uskomukset tai poikkeava käsitys todellisuudesta on lähtökohtaisesti aina psykoottista, voimme tosiaan unohtaa magian ja vaihtaa palstan nimeksi mielenterveys, ja alkaa vaihtelemaan kokemuksiamme erilaisista psyykenlääkityksistä.

        Se, että mielenvikaisuutta seulotaan kartoittamalla potilaan poikkeamista "normaaliudesta" eri asioissa, ei tarkoita sitä, että mielenvikaisuus itsessään olisi täsmälleen sama asia kuin poikkeaminen normaaliudesta.

        Normaaliuttakaan ei ole olemassa muuten kuin tilastollisesti, joten poikkeamatkin siitä ovat hieman kyseenalainen käsite, jonka purkaminen ei ole lainkaan epäeettistä. Milloinkaan ei tule lakata kysymästä mikä on mitäkin, eikä ottaa annettuna sitä mitä "virallinen" taho sanoo.

        Mielenvikaisuus, yhtä lailla kuin nerous ja viisauskin, aiheuttaa tavanomaisesta poikkeavia ajatuksia, tunteita ja käyttäytymistä. Todellakin, lainkaan vakavia psyykkisiä ongelmia väheksymättä, ei voida suoraan olettaa, että kaikki poikkeamat tavanomaisuudesta ovat patologisia, vaikka ne toki voivat sitä olla.

        Nerous ja hulluus ovat aina kulkeneet käsi kädessä. Tervetuloa vaan skitsofreenikotkin keskustelemaan, ei täällä tarvitse leikkiä lääkäriä. Ajatusten tasokkuus tai tasottomuus puhuu puolestaan, tai sitten ei puhu, mikä on ainoa mittari, jolla voimme täällä arvioida toistemme kuosituksen laatua.

        Järkikultaa kannattaa vaalia hyvin, mutta kun kansa ja auktoriteetit käyvät yksissä tuumin poistamaan "hulluutta" maailmasta, joutuvat usein nerous, runous ja kosminen viisauskin samalla viemäriin. Mutta kuka nyt sellaiseen uskoo... hullutko ne vaan...


      • Qad
        Rev Love kirjoitti:

        "Otettakoon kuitenkin huomioon että tämä on uskontopalstojen alainen Magia-palsta EIKÄ mikään terveyspalsta, varsinkaan mielenterveyspalsta."

        Joo. Uskoontulo täyttää hyvin virallisten tahojen kuvaukset psykoosista tai vähintään orastavan psykoosin oireista. Jos poikkeava käyttäytyminen tai puhe, oudot uskomukset tai poikkeava käsitys todellisuudesta on lähtökohtaisesti aina psykoottista, voimme tosiaan unohtaa magian ja vaihtaa palstan nimeksi mielenterveys, ja alkaa vaihtelemaan kokemuksiamme erilaisista psyykenlääkityksistä.

        Se, että mielenvikaisuutta seulotaan kartoittamalla potilaan poikkeamista "normaaliudesta" eri asioissa, ei tarkoita sitä, että mielenvikaisuus itsessään olisi täsmälleen sama asia kuin poikkeaminen normaaliudesta.

        Normaaliuttakaan ei ole olemassa muuten kuin tilastollisesti, joten poikkeamatkin siitä ovat hieman kyseenalainen käsite, jonka purkaminen ei ole lainkaan epäeettistä. Milloinkaan ei tule lakata kysymästä mikä on mitäkin, eikä ottaa annettuna sitä mitä "virallinen" taho sanoo.

        Mielenvikaisuus, yhtä lailla kuin nerous ja viisauskin, aiheuttaa tavanomaisesta poikkeavia ajatuksia, tunteita ja käyttäytymistä. Todellakin, lainkaan vakavia psyykkisiä ongelmia väheksymättä, ei voida suoraan olettaa, että kaikki poikkeamat tavanomaisuudesta ovat patologisia, vaikka ne toki voivat sitä olla.

        Nerous ja hulluus ovat aina kulkeneet käsi kädessä. Tervetuloa vaan skitsofreenikotkin keskustelemaan, ei täällä tarvitse leikkiä lääkäriä. Ajatusten tasokkuus tai tasottomuus puhuu puolestaan, tai sitten ei puhu, mikä on ainoa mittari, jolla voimme täällä arvioida toistemme kuosituksen laatua.

        Järkikultaa kannattaa vaalia hyvin, mutta kun kansa ja auktoriteetit käyvät yksissä tuumin poistamaan "hulluutta" maailmasta, joutuvat usein nerous, runous ja kosminen viisauskin samalla viemäriin. Mutta kuka nyt sellaiseen uskoo... hullutko ne vaan...

        Jotenkin huvituin lukiessani

        >kirjoitustyylinsä on kärjistävä, rempseä, haastava ja arvuuttelevakin, eikä kovin neutraali

        - sillä sellaiseksihan se taitaa meikäläisellä usein mennä että soitellen sotaan. En kauheasti pähkäile etukäteen mitä "voi" tai "saa" tai on suotavaa mistäkin asiasta sanoa, sillä jos jotain en aivoillani ymmärrä niin se on se että jostain ei muka voisi puhua jos puhututtaa. Tietenkään esmes hautajaisissa ei pidä vetää jotain ihme show'ta, eli edetään tilanteen mukaan, mutta nettipalstojen yksi viehätys on se että asiaa kuin asiaa voidaan purkaa suunnalta jos toiseltakin.

        Toisinaan kuitenkin havaitsee että ihmisillä on niin erilainen tapa ilmaista itseään ja käsittää toisten kommentteja että törmäilyiltä ei voi välttyä. Silloin ehkä pitäisi muistaa että puhe on kumminkin eri asia kuin teot. Pelkkää suunpieksäntäähän tämä kaikki tyynni on kun netissäkin liikutaan. Tuntuu oudolta että parin viime vuoden sisällä on tullut ikäänkuin muodiksi että jokaista pitää välittömästi rangaista tai ainakin pelotella sen vuoksi että on tullut vähän avoimemmin hölötettyä ja tuotua mielipiteitään esiin. Missä kohdin KIELESTÄ tuli niin vaarallista kuin sen nykyään annetaan ymmärtää olevan? Tätä olen aivan tosissani ihmetellyt seuratessani miten siellä ja täällä kiristetään sensurointia ja yritetään jo etukäteen suitsia ihmisiä puhumasta "mitä sattuu". Erityisen kireäksi tämä touhu on menossa kaiken vähänkin katsomuksiin liittyvän kanssa. Mielenterveys- ja terveysasioistahan on oikeastaan kai jo "luvallista" puhuakin, mutta aina on joku vihonviimeinen kiellettyjen aiheiden vyöhyke josta pidetään kiinni kuin henkikullasta.

        Ketä todella oikeasti satuttaa että puhutaan, keskustellaan, mutistaan, mussutetaan?

        Tai miksi se on niin - heh - maagista että sanoo asioita ääneen; maagista siinä mielessä että tulee niitä tunnereaktioita puolin ja toisin?


      • Saag Paneer
        cyberanimus kirjoitti:

        puhut hienosti mutta muistuttaisin, että läheltä saatu kokemus ei ole yhtä kuin tutkittu ja opetettu tieto ko. aiheesta. Ihminen helposti perustaa mielipiteensä subjektiiville seikoille ja unohtaa, että "länsimaisen tieteen" takana on tutkimukset ja seulonnat jotka on pystyttävä toistamaan ja saatava samat tulokset toisin kuin näissä vaihtoehtoisissa hoidoissa useinkaan on tapana.

        En tiedä mitä wikipedia sanoo psykoosista enkä myöskään luottaisi sinne kirjoitettuun tietoon 100%, sillä sinne voi kirjoittaa kuka tahansa eikä sitä virallisissakaan lähteissä saa juuri tämän syyn takia käyttää. Suosittelin enemmänkin lukemaan tälläisiä virallisia lähteitä, jotka on kirjoittanut asiantuntija, kuten esimerkiksi
        http://www.terveysportti.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=sae05050
        (Terveyskirjaston artikkelit ja ohjeet perustuvat Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin tuottamiin kansallisiin hoitosuosituksiin ja Kustannus Oy Duodecimin julkaisemiin lääkäreiden käsikirjoihin.
        Terveyskirjaston kehitystyössä ovat olleet mukana Kansanterveyslaitos, Kuntaliitto sekä maamme sairaanhoitopiirit.)

        Tämä myös vastannee kysymykseen miten tulkitsen psykoosin, sille taas en mahda mitään jos joku tulkitsee tämän termin kansantajuisemmin tai omalla tavallaan. Mielestäni virallinen tulkinta on kuitenkin se tyhjentävin asiassa. Samoin myös lähteeni perustunevat virallisiin lähteisiin ko. asiassa.

        "Minä sanoisin jopa, että mielen sairaudet OVAT fyysisiä sairauksia. Kaikki uutiset aivotutkimuksen tuloksista viimeisen kymmenen vuoden ajalta ovat vahvistaneet tätä käsitystäni."
        Tässä on muuten linkki ko. aiheeseen liittyen Kansanterveyslaitoksen sivuilta:
        http://www.ktl.fi/portal/suomi/osastot/mao/tutkimus/mielenterveystutkimus/aivojen_rakenne_ja_toiminta/

        "Oma isäni on myös kuollut Alzheimerin tautiin, jonka leimaavin ominaisuus on juuri todellisuudentajun progressiivinen hämärtyminen.."
        Otan syvästi osaa lähiomaisesi menetyksen johdosta, mutta haluan lisätä tähän ko. sairaudesta pari linkkiä niille, jotka eivät tunne ko. sairautta samalla tavalla kuin sinä.
        http://www.alzheimer.fi/fin/muistihairiot_ja_dementia/dementia/
        http://www.alzheimerintauti.net/
        Valitettavasti en kykene yhtymään ajatukseesi alzheimerin yhdistämisestä psykoottiseksi tilaksi mutta en halua myöskään ryhtyä kiistelemään asiasta asian henkilökohtaisuuden takia.

        "Ennenkuin lähdet soitellen sotaan toista keskustelijaa vastaan, katso tarkkaan, josko "vihollinen" olisikin oman mielesi luoma olkiukko, omaa ahdasmielisyyttäsi hellivä "tarpeellinen vihollinen". "
        Valitettavasti en näe "olkiukkoja" mielessäni tai ole edes ahdasmielinen, vaan aidosti huolestunut ihmisten asenteista mielenterveyden sairauksia kohtaan ja kun huomaan ihmisten todella puhuvan vähätellen asioista, joista heillä on suppea tai objektiivinen näkemys.

        Itse olen myös valitettavasti joutunut todistamaan tälläistä syvää piittaamattomuutta toisen sairautta kohtaan ja melkein sen seurauksena menettänyt läheisen ystäväni. On helppoa olettaa asioita ja arvostella tietämättä mistä todella on kyse. Jos verrataan 50-luvun mentaliteettia, että hullut ovat hulluja, jotka on lukittava laitoksiin loppuiäkseen sairaine hoitoineen ja huumaavine lääkityksineen 2000-luvun kuntouttavan lääkehoidon, avohoidon, erilaisten terapioiden ja lyhyiden sairaalajaksojen maailmaan, mielestäni asiat ovat nykyään oikeasti paljon paremmin. Tätä vaan ei valitettavasti usein muisteta, vaan uskotaan kaikki mitä pahaa puhutaan.

        Lueskelen useinkin Duodecimin julkaisuja. Varsinkin kognitiivisesta psykoterapiasta kertova opus on vertaansa vailla oleva kokoelma fiksujen ihmisten fiksuja juttuja.

        Kuitenkin, aivan kuten Wikipediaa, myös Duodecimin jukaisuja voidaan kyseenalaistaa. Ne ovat suosituksia, tulkintoja ja näkemyksiä - eivät mitään jumalansanaa. Varsinkin silloin teksteistä tehtävät tulkinnat kannattaa kysenalaistaa, mikäli tulkitsijana on maallikko.

        Ja vain maallikko voi kirjoittaa:
        >>"länsimaisen tieteen" takana on tutkimukset ja seulonnat jotka on pystyttävä toistamaan ja saatava samat tulokset


      • Rev Love
        Qad kirjoitti:

        Jotenkin huvituin lukiessani

        >kirjoitustyylinsä on kärjistävä, rempseä, haastava ja arvuuttelevakin, eikä kovin neutraali

        - sillä sellaiseksihan se taitaa meikäläisellä usein mennä että soitellen sotaan. En kauheasti pähkäile etukäteen mitä "voi" tai "saa" tai on suotavaa mistäkin asiasta sanoa, sillä jos jotain en aivoillani ymmärrä niin se on se että jostain ei muka voisi puhua jos puhututtaa. Tietenkään esmes hautajaisissa ei pidä vetää jotain ihme show'ta, eli edetään tilanteen mukaan, mutta nettipalstojen yksi viehätys on se että asiaa kuin asiaa voidaan purkaa suunnalta jos toiseltakin.

        Toisinaan kuitenkin havaitsee että ihmisillä on niin erilainen tapa ilmaista itseään ja käsittää toisten kommentteja että törmäilyiltä ei voi välttyä. Silloin ehkä pitäisi muistaa että puhe on kumminkin eri asia kuin teot. Pelkkää suunpieksäntäähän tämä kaikki tyynni on kun netissäkin liikutaan. Tuntuu oudolta että parin viime vuoden sisällä on tullut ikäänkuin muodiksi että jokaista pitää välittömästi rangaista tai ainakin pelotella sen vuoksi että on tullut vähän avoimemmin hölötettyä ja tuotua mielipiteitään esiin. Missä kohdin KIELESTÄ tuli niin vaarallista kuin sen nykyään annetaan ymmärtää olevan? Tätä olen aivan tosissani ihmetellyt seuratessani miten siellä ja täällä kiristetään sensurointia ja yritetään jo etukäteen suitsia ihmisiä puhumasta "mitä sattuu". Erityisen kireäksi tämä touhu on menossa kaiken vähänkin katsomuksiin liittyvän kanssa. Mielenterveys- ja terveysasioistahan on oikeastaan kai jo "luvallista" puhuakin, mutta aina on joku vihonviimeinen kiellettyjen aiheiden vyöhyke josta pidetään kiinni kuin henkikullasta.

        Ketä todella oikeasti satuttaa että puhutaan, keskustellaan, mutistaan, mussutetaan?

        Tai miksi se on niin - heh - maagista että sanoo asioita ääneen; maagista siinä mielessä että tulee niitä tunnereaktioita puolin ja toisin?

        "- sillä sellaiseksihan se taitaa meikäläisellä usein mennä että soitellen sotaan."

        Heh, sinä olet ainoa laatuasi. Toivottavasti myös välittyi, että kuvaukseni kirjoitustyylistäsi oli sävyltään neutraalista hieman positiivisen puolelle. Hitto, tämä palsta olisi kuin hautausmaa ilman sinua.

        "En kauheasti pähkäile etukäteen mitä "voi" tai "saa" tai on suotavaa mistäkin asiasta sanoa, sillä jos jotain en aivoillani ymmärrä niin se on se että jostain ei muka voisi puhua jos puhututtaa."

        Voit sillä tavoin auttaa muita ajattelemaan.

        "Missä kohdin KIELESTÄ tuli niin vaarallista kuin sen nykyään annetaan ymmärtää olevan?"

        Kieli on vaarallista. Se on voimakasta ja hyödyllistä, se on valtaa. Sitä voi käyttää hyvään ja pahaan. Se on energiaa, jolla on rytmi, ja se omaa korkeamman älykkyyden kuin voimme edes kuvitella. Me osallistumme sen kautta toisiimme, joten se on yhteisöjä luova ja niitä hajottava voima. Se joka hallitsee kielen... on kai maagikko, joka on Suuren Kielen mieleen ja siihen erikoistunut.

        "Tai miksi se on niin - heh - maagista että sanoo asioita ääneen; maagista siinä mielessä että tulee niitä tunnereaktioita puolin ja toisin?"

        Sanat ovat voimakkaita. Minkä sanan valitset, ja millä tavalla sen sanot, sanotko suoraan kohti vai hieman ohi. Se on ajatuskehojen tanssia. Voit tehdä kenet tahansa rauhalliseksi, levottomaksi, suostuvaiseksi, iloiseksi, jne. Se on leikki, jota kaikki leikkivät, jota sinä voit oppia, jotain mikä tekee sinut tietoisemmaksi kaikesta mitä tapahtuu sisäpuolella ja ulkopuolella.


      • Qad
        Rev Love kirjoitti:

        "- sillä sellaiseksihan se taitaa meikäläisellä usein mennä että soitellen sotaan."

        Heh, sinä olet ainoa laatuasi. Toivottavasti myös välittyi, että kuvaukseni kirjoitustyylistäsi oli sävyltään neutraalista hieman positiivisen puolelle. Hitto, tämä palsta olisi kuin hautausmaa ilman sinua.

        "En kauheasti pähkäile etukäteen mitä "voi" tai "saa" tai on suotavaa mistäkin asiasta sanoa, sillä jos jotain en aivoillani ymmärrä niin se on se että jostain ei muka voisi puhua jos puhututtaa."

        Voit sillä tavoin auttaa muita ajattelemaan.

        "Missä kohdin KIELESTÄ tuli niin vaarallista kuin sen nykyään annetaan ymmärtää olevan?"

        Kieli on vaarallista. Se on voimakasta ja hyödyllistä, se on valtaa. Sitä voi käyttää hyvään ja pahaan. Se on energiaa, jolla on rytmi, ja se omaa korkeamman älykkyyden kuin voimme edes kuvitella. Me osallistumme sen kautta toisiimme, joten se on yhteisöjä luova ja niitä hajottava voima. Se joka hallitsee kielen... on kai maagikko, joka on Suuren Kielen mieleen ja siihen erikoistunut.

        "Tai miksi se on niin - heh - maagista että sanoo asioita ääneen; maagista siinä mielessä että tulee niitä tunnereaktioita puolin ja toisin?"

        Sanat ovat voimakkaita. Minkä sanan valitset, ja millä tavalla sen sanot, sanotko suoraan kohti vai hieman ohi. Se on ajatuskehojen tanssia. Voit tehdä kenet tahansa rauhalliseksi, levottomaksi, suostuvaiseksi, iloiseksi, jne. Se on leikki, jota kaikki leikkivät, jota sinä voit oppia, jotain mikä tekee sinut tietoisemmaksi kaikesta mitä tapahtuu sisäpuolella ja ulkopuolella.

        Kiitos, tässähän vallan häkeltyy. Teikäläiseltä kun positiivista palautetta saa on sillä aina enemmän merkitystä kuin monen muun satunnaisen suhaajan palautteella. Pitkälti sen vuoksi että olen aina ollut ilahtunut siitä että jaksat pitää tällä palstalla soihtua pystyssä - sanotaan nyt vaikka _kuolemattomuuden_ missiossa. Ei kai sille parempaakaan termiä oikein löydy. Ja se on missio jonka haluan jakaa, vaikka epäilykseni minulla aina omista tsänsseistäni onkin. Mutta perässä yritetään tulla, vaikka kontaten.


      • kirjis
        Rev Love kirjoitti:

        "Otettakoon kuitenkin huomioon että tämä on uskontopalstojen alainen Magia-palsta EIKÄ mikään terveyspalsta, varsinkaan mielenterveyspalsta."

        Joo. Uskoontulo täyttää hyvin virallisten tahojen kuvaukset psykoosista tai vähintään orastavan psykoosin oireista. Jos poikkeava käyttäytyminen tai puhe, oudot uskomukset tai poikkeava käsitys todellisuudesta on lähtökohtaisesti aina psykoottista, voimme tosiaan unohtaa magian ja vaihtaa palstan nimeksi mielenterveys, ja alkaa vaihtelemaan kokemuksiamme erilaisista psyykenlääkityksistä.

        Se, että mielenvikaisuutta seulotaan kartoittamalla potilaan poikkeamista "normaaliudesta" eri asioissa, ei tarkoita sitä, että mielenvikaisuus itsessään olisi täsmälleen sama asia kuin poikkeaminen normaaliudesta.

        Normaaliuttakaan ei ole olemassa muuten kuin tilastollisesti, joten poikkeamatkin siitä ovat hieman kyseenalainen käsite, jonka purkaminen ei ole lainkaan epäeettistä. Milloinkaan ei tule lakata kysymästä mikä on mitäkin, eikä ottaa annettuna sitä mitä "virallinen" taho sanoo.

        Mielenvikaisuus, yhtä lailla kuin nerous ja viisauskin, aiheuttaa tavanomaisesta poikkeavia ajatuksia, tunteita ja käyttäytymistä. Todellakin, lainkaan vakavia psyykkisiä ongelmia väheksymättä, ei voida suoraan olettaa, että kaikki poikkeamat tavanomaisuudesta ovat patologisia, vaikka ne toki voivat sitä olla.

        Nerous ja hulluus ovat aina kulkeneet käsi kädessä. Tervetuloa vaan skitsofreenikotkin keskustelemaan, ei täällä tarvitse leikkiä lääkäriä. Ajatusten tasokkuus tai tasottomuus puhuu puolestaan, tai sitten ei puhu, mikä on ainoa mittari, jolla voimme täällä arvioida toistemme kuosituksen laatua.

        Järkikultaa kannattaa vaalia hyvin, mutta kun kansa ja auktoriteetit käyvät yksissä tuumin poistamaan "hulluutta" maailmasta, joutuvat usein nerous, runous ja kosminen viisauskin samalla viemäriin. Mutta kuka nyt sellaiseen uskoo... hullutko ne vaan...

        Taidankin olla tällä erää ainoa keskustelija, jolla löytyy plakkarista ihan virallinen psykoosidiagnoosi ja kokemusta psykoosilääkityksestä.

        Ei aiheeseen silti sen kummempaa sanottavaa, kaikilla on ihan hyviä mielipiteitä.


      • kirjis
        kirjis kirjoitti:

        Taidankin olla tällä erää ainoa keskustelija, jolla löytyy plakkarista ihan virallinen psykoosidiagnoosi ja kokemusta psykoosilääkityksestä.

        Ei aiheeseen silti sen kummempaa sanottavaa, kaikilla on ihan hyviä mielipiteitä.

        fbeee tuolla kuuluu näköjään samaan kastiin.


      • cyberanimus
        Saag Paneer kirjoitti:

        Lueskelen useinkin Duodecimin julkaisuja. Varsinkin kognitiivisesta psykoterapiasta kertova opus on vertaansa vailla oleva kokoelma fiksujen ihmisten fiksuja juttuja.

        Kuitenkin, aivan kuten Wikipediaa, myös Duodecimin jukaisuja voidaan kyseenalaistaa. Ne ovat suosituksia, tulkintoja ja näkemyksiä - eivät mitään jumalansanaa. Varsinkin silloin teksteistä tehtävät tulkinnat kannattaa kysenalaistaa, mikäli tulkitsijana on maallikko.

        Ja vain maallikko voi kirjoittaa:
        >>"länsimaisen tieteen" takana on tutkimukset ja seulonnat jotka on pystyttävä toistamaan ja saatava samat tulokset

        "Kuitenkin, aivan kuten Wikipediaa, myös Duodecimin jukaisuja voidaan kyseenalaistaa. Ne ovat suosituksia, tulkintoja ja näkemyksiä - eivät mitään jumalansanaa. Varsinkin silloin teksteistä tehtävät tulkinnat kannattaa kysenalaistaa, mikäli tulkitsijana on maallikko."

        Hmm. en väittänyt ko. sivustoa jumalansanaksi, mutta johonkin konkreettiseen ja tutkittuun haluan mieluummin perustaa näkemykseni kuin objektiivisille mielipiteille mitä olen kuullut tai lukenut foorumeissa yms. Toisaalta virallisa lähteenä Duodecim on luotettava ja virallisesti hyväksytty, toisin kuin wikipedia. Uskon mieluummin ihmisiin, joilla on alan koulutus kuin maalikkoihin, jotka kirjoittavat aiheen vierestä, objektiivisesti tai liian suppeasti makuuni. Mutta kukin tyylillään. Toisaalta kuka tulkitsee mitä? Voin suoraa lainata lääkärin kirjoitusta tulkitsematta sitä millään lailla, sillä voidaan myös miettiä näitä maallikkopsykologeja, jotka kykenevät diagnisoimaan varmaankin meille kaikille jonkun henkisen sairauden. Sitä taas en tietääkseni ole tehnytkään?

        "Oletko lainkaan tutustunut psykiatrian ja psykologian alueella tehtävään tutkimustyöhön? Kyse ei ole mistään luonnontieteiden pariin kuuluvasta "kovasta tieteestä", jonkalaisia kriteerejä sinä nyt tuossa tieteen nimiin tyrkytät.
        Mieti nyt vähän. Ote tuosta ylistämästäsi Duodecimin sivusta: "
        On mielenkiintoista, että onnistuin nostattamaan suuttumusta pyytäessäni ihmisiä vain olemaan vähättelemättä vakavia sairauksia.
        Oli kyseessä sitten "kova tiede" tai psykologia, tutkittavat määreet alistuvat tietyille syy-seuraus-suhteille ja luonnon lainalaisuuksille. Meidän ihmistenkään persoonallisuus ja mieli ei ole niin toisistaan poikkeava kuin haluat antaa ymmärtää. On totta, että ihmisten käyttäytymistä tutkittaessa tietyt vahvuudet voivat pidentää kohteen esimerkiksi murtumapistettä, mutta kaikilla meillä sellainen on, ja se on samankaltaisuutta, joka tietyillä kriteereillä pystytään löytämään ja todistamaan sen olemassaolo.

        Valitettavasti en myöskään ylistä Duodecomia vaan googletin sanan psykoosi ja se oli ensimmäinen virallinen sivu ko. aiheesta. On niitä muitakin, haluatko että etsin niitä sinulle?

        "Onpa eksaktia tiedettä."
        Tosiaan, kun nyt verrattaisiin tätä kuvausta fyysiseen sairausryhmään ja sinulle kuvailtaisiin yleisesti esimerkiksi sydän- ja verisuonisairaudet, luultavasti saisit yhtä tyhjentävän vastauksen aiheesta. Tosin sitten kun käymme erittelemään mitä eri psykooseja on eli minkälaisia erilaisia sydän- ja verisairauksia on, luutavasti voisit ymmärtää, että pitäisi lopulta nähdä metsästä puutkin eikä vain puidenlatvojen horisonttiviivan perusteella haukkua koko kasvustoa huonoksi.

        Jos mietitään sairauksia ylipäätään tai spesifikoidusti, täytyy myös muistaa, ettei niitä diagnooseja ihan hatusta vedetä, vaikka siltä voisikin tuntua. Jokaiselle luokitellulle sairaudelle on kriteerit, joiden tulee täyttyä, ennen kuin diagnoosi tehdään. Diagnoosi ei ole myöskään elinikäinen leima terveyspapereissa vaan sen hetkisen tilan arviointi. Toisaalta maallikkonahan minä en lähde mitään diagnooseja tekemään kenestäkään vaan ne tekee lääkäri. Halusin vain kertoa, että metsässä on puita ja niitä kevyin mielin kaatamalla koko ekosysteemi on vaarassa. Toisaalta minua myös alkaa väsyttää, joten koko jutussani tuskin on järjen hiventäkään.

        Lähdetäänhän toistamiseenkin sotapolulle =)?


      • kirjis
        cyberanimus kirjoitti:

        "Kuitenkin, aivan kuten Wikipediaa, myös Duodecimin jukaisuja voidaan kyseenalaistaa. Ne ovat suosituksia, tulkintoja ja näkemyksiä - eivät mitään jumalansanaa. Varsinkin silloin teksteistä tehtävät tulkinnat kannattaa kysenalaistaa, mikäli tulkitsijana on maallikko."

        Hmm. en väittänyt ko. sivustoa jumalansanaksi, mutta johonkin konkreettiseen ja tutkittuun haluan mieluummin perustaa näkemykseni kuin objektiivisille mielipiteille mitä olen kuullut tai lukenut foorumeissa yms. Toisaalta virallisa lähteenä Duodecim on luotettava ja virallisesti hyväksytty, toisin kuin wikipedia. Uskon mieluummin ihmisiin, joilla on alan koulutus kuin maalikkoihin, jotka kirjoittavat aiheen vierestä, objektiivisesti tai liian suppeasti makuuni. Mutta kukin tyylillään. Toisaalta kuka tulkitsee mitä? Voin suoraa lainata lääkärin kirjoitusta tulkitsematta sitä millään lailla, sillä voidaan myös miettiä näitä maallikkopsykologeja, jotka kykenevät diagnisoimaan varmaankin meille kaikille jonkun henkisen sairauden. Sitä taas en tietääkseni ole tehnytkään?

        "Oletko lainkaan tutustunut psykiatrian ja psykologian alueella tehtävään tutkimustyöhön? Kyse ei ole mistään luonnontieteiden pariin kuuluvasta "kovasta tieteestä", jonkalaisia kriteerejä sinä nyt tuossa tieteen nimiin tyrkytät.
        Mieti nyt vähän. Ote tuosta ylistämästäsi Duodecimin sivusta: "
        On mielenkiintoista, että onnistuin nostattamaan suuttumusta pyytäessäni ihmisiä vain olemaan vähättelemättä vakavia sairauksia.
        Oli kyseessä sitten "kova tiede" tai psykologia, tutkittavat määreet alistuvat tietyille syy-seuraus-suhteille ja luonnon lainalaisuuksille. Meidän ihmistenkään persoonallisuus ja mieli ei ole niin toisistaan poikkeava kuin haluat antaa ymmärtää. On totta, että ihmisten käyttäytymistä tutkittaessa tietyt vahvuudet voivat pidentää kohteen esimerkiksi murtumapistettä, mutta kaikilla meillä sellainen on, ja se on samankaltaisuutta, joka tietyillä kriteereillä pystytään löytämään ja todistamaan sen olemassaolo.

        Valitettavasti en myöskään ylistä Duodecomia vaan googletin sanan psykoosi ja se oli ensimmäinen virallinen sivu ko. aiheesta. On niitä muitakin, haluatko että etsin niitä sinulle?

        "Onpa eksaktia tiedettä."
        Tosiaan, kun nyt verrattaisiin tätä kuvausta fyysiseen sairausryhmään ja sinulle kuvailtaisiin yleisesti esimerkiksi sydän- ja verisuonisairaudet, luultavasti saisit yhtä tyhjentävän vastauksen aiheesta. Tosin sitten kun käymme erittelemään mitä eri psykooseja on eli minkälaisia erilaisia sydän- ja verisairauksia on, luutavasti voisit ymmärtää, että pitäisi lopulta nähdä metsästä puutkin eikä vain puidenlatvojen horisonttiviivan perusteella haukkua koko kasvustoa huonoksi.

        Jos mietitään sairauksia ylipäätään tai spesifikoidusti, täytyy myös muistaa, ettei niitä diagnooseja ihan hatusta vedetä, vaikka siltä voisikin tuntua. Jokaiselle luokitellulle sairaudelle on kriteerit, joiden tulee täyttyä, ennen kuin diagnoosi tehdään. Diagnoosi ei ole myöskään elinikäinen leima terveyspapereissa vaan sen hetkisen tilan arviointi. Toisaalta maallikkonahan minä en lähde mitään diagnooseja tekemään kenestäkään vaan ne tekee lääkäri. Halusin vain kertoa, että metsässä on puita ja niitä kevyin mielin kaatamalla koko ekosysteemi on vaarassa. Toisaalta minua myös alkaa väsyttää, joten koko jutussani tuskin on järjen hiventäkään.

        Lähdetäänhän toistamiseenkin sotapolulle =)?

        Länsimaisen psykiatrian - kyseessä ei todellakaan ole universaali totuus, vaan yhden kulttuurin näkemys - ongelma on se vallitseva peruslähtöoletus, että psyyken ilmiöt redusoituvat pelkästään klassiseen mekaniikkaan eli sähkökemiallisiin prosesseihin. Ja näinhän ei ole. Edes edistyneimmän tieteen mukaan.

        Hassua kyllä, länsimaisen psykiatrian suurista nimistä Jung - jolla ei ikävä kyllä ole paljoakaan vaikutusta nykykäytäntöihin - oli itsekin "psykoosissa" ihan tykkänään, jutteli henkioppaansa kanssa ja mitä kaikkea.


      • Qad
        cyberanimus kirjoitti:

        "Kuitenkin, aivan kuten Wikipediaa, myös Duodecimin jukaisuja voidaan kyseenalaistaa. Ne ovat suosituksia, tulkintoja ja näkemyksiä - eivät mitään jumalansanaa. Varsinkin silloin teksteistä tehtävät tulkinnat kannattaa kysenalaistaa, mikäli tulkitsijana on maallikko."

        Hmm. en väittänyt ko. sivustoa jumalansanaksi, mutta johonkin konkreettiseen ja tutkittuun haluan mieluummin perustaa näkemykseni kuin objektiivisille mielipiteille mitä olen kuullut tai lukenut foorumeissa yms. Toisaalta virallisa lähteenä Duodecim on luotettava ja virallisesti hyväksytty, toisin kuin wikipedia. Uskon mieluummin ihmisiin, joilla on alan koulutus kuin maalikkoihin, jotka kirjoittavat aiheen vierestä, objektiivisesti tai liian suppeasti makuuni. Mutta kukin tyylillään. Toisaalta kuka tulkitsee mitä? Voin suoraa lainata lääkärin kirjoitusta tulkitsematta sitä millään lailla, sillä voidaan myös miettiä näitä maallikkopsykologeja, jotka kykenevät diagnisoimaan varmaankin meille kaikille jonkun henkisen sairauden. Sitä taas en tietääkseni ole tehnytkään?

        "Oletko lainkaan tutustunut psykiatrian ja psykologian alueella tehtävään tutkimustyöhön? Kyse ei ole mistään luonnontieteiden pariin kuuluvasta "kovasta tieteestä", jonkalaisia kriteerejä sinä nyt tuossa tieteen nimiin tyrkytät.
        Mieti nyt vähän. Ote tuosta ylistämästäsi Duodecimin sivusta: "
        On mielenkiintoista, että onnistuin nostattamaan suuttumusta pyytäessäni ihmisiä vain olemaan vähättelemättä vakavia sairauksia.
        Oli kyseessä sitten "kova tiede" tai psykologia, tutkittavat määreet alistuvat tietyille syy-seuraus-suhteille ja luonnon lainalaisuuksille. Meidän ihmistenkään persoonallisuus ja mieli ei ole niin toisistaan poikkeava kuin haluat antaa ymmärtää. On totta, että ihmisten käyttäytymistä tutkittaessa tietyt vahvuudet voivat pidentää kohteen esimerkiksi murtumapistettä, mutta kaikilla meillä sellainen on, ja se on samankaltaisuutta, joka tietyillä kriteereillä pystytään löytämään ja todistamaan sen olemassaolo.

        Valitettavasti en myöskään ylistä Duodecomia vaan googletin sanan psykoosi ja se oli ensimmäinen virallinen sivu ko. aiheesta. On niitä muitakin, haluatko että etsin niitä sinulle?

        "Onpa eksaktia tiedettä."
        Tosiaan, kun nyt verrattaisiin tätä kuvausta fyysiseen sairausryhmään ja sinulle kuvailtaisiin yleisesti esimerkiksi sydän- ja verisuonisairaudet, luultavasti saisit yhtä tyhjentävän vastauksen aiheesta. Tosin sitten kun käymme erittelemään mitä eri psykooseja on eli minkälaisia erilaisia sydän- ja verisairauksia on, luutavasti voisit ymmärtää, että pitäisi lopulta nähdä metsästä puutkin eikä vain puidenlatvojen horisonttiviivan perusteella haukkua koko kasvustoa huonoksi.

        Jos mietitään sairauksia ylipäätään tai spesifikoidusti, täytyy myös muistaa, ettei niitä diagnooseja ihan hatusta vedetä, vaikka siltä voisikin tuntua. Jokaiselle luokitellulle sairaudelle on kriteerit, joiden tulee täyttyä, ennen kuin diagnoosi tehdään. Diagnoosi ei ole myöskään elinikäinen leima terveyspapereissa vaan sen hetkisen tilan arviointi. Toisaalta maallikkonahan minä en lähde mitään diagnooseja tekemään kenestäkään vaan ne tekee lääkäri. Halusin vain kertoa, että metsässä on puita ja niitä kevyin mielin kaatamalla koko ekosysteemi on vaarassa. Toisaalta minua myös alkaa väsyttää, joten koko jutussani tuskin on järjen hiventäkään.

        Lähdetäänhän toistamiseenkin sotapolulle =)?

        ...eli alkuperäinen "suuttumus" omalta osaltani oli siinä että loukkaannuin kun itseäni vääristeltiin ihmiseksi jota en katso olevani. Myönnettäköön siis että itsetärkeyteni taas kerran voitti; eli koin tärkeäksi paasata siitä mitä ns. todella ajattelen = olen. Periaatteessahan se on yksi lysti mitä itsekukin minusta ajattelee, koska itsehän sen tiedä mitä olen - paitsi että jos oikein syvällisesti ajattelee, niin en tiedä itseäni sen enempää kuin moni muukaan joka täällä vielä pallottelee Buddha-tason valaistumista vailla. ;)

        Mutta muuten en ole sen kummemmin suuttunut, vaan harmistunut siitä etten tunnu löytävän niitä maagisia sanoja joilla tavoittaa yhteisymmärrys meidän kaikkien kesken. Pääpointtini kumminkin on kokoajan että

        ***tietoisuus on jännittävä ilmiö ja sitä on syytä tutkia usaemmaltakin kantilta***

        En tällä palstalla lähtisi niinkään mietiskelemään lääketieteen näkemyksiä (kyllähän ne itsekullekin selviävät muuta kautta), vaan vertailen miten samankaltaisia tietoisuudentiloja todellakin voi saada aikaiseksi eri tavoin. Kyllä sen minun mielestäni pitäisi olla helkkarin kiinnostavaa että joku voi stressin myötä saada psykoosin ja nähdä ja kuulla "halluja", ja joku voi tietoisesti esim. paastoamalla ja valvomalla saada itsensä samaan tilaan, mutta se onkin _hänen_ kulttuurissa okei koska se on se vision quest. Eikö tämä ole aika merkittävä juttu? Voisiko olla niin että täällä länsimaissa psykoosiin joutunut voitaisiin parantaa paremmin siten että hänen kokemustaan ei leimata sairaaksi ja vastenmieliseksi?

        Olen kuullut näkemyksiä että raiskatut selviäisivät kokemuksestaan paremmin jos heitä ei leimattaisi mitenkään, ei edes uhreiksi. Itse suhtaudun naisena asiaan kyynisesti ja skeptisesti että sellaisen kokemuksen voisi "ohittaa olankohautuksella", mutta lienen ymmärtänyt asian vähän väärin. Pointtihan on siinä että "uhri" ei jämähdä uhriuteensa. Jos psykoosin kokeneelle vastaavasti vuodesta toiseen jankutetaan että hän on mielisairas (ja maallikoilla on tähän asiattomampiakin nimikkeitä!) niin hän ei pysty mitenkään hyötymään erikoisesta kokemuksestaan. _En tiedä_ voiko psykoosia hyödyntää sen paremmin kuin vaikka jotain mustaa aukkoa, mutta eikö kannattaisi edes harkita sellaisen mahdollisuutta?

        Onhan sitä kaikenlaisia erikoisia kokemuksia itsellänikin; jos tietyille tahoille pälpättäisin edellisiä elämiäni koskevista näyistäni, niin mitä luulette mahtaisiko tulla lähtö lasarettiin? Kenties! Erään uneni perusteella olen myös saattanut yhdessä elämässä olla kertakaikkisen umpihullu. Unen mukaan olin vangittuna hivenen hevostallia muistuttavaan paikkaan, jossa meitä hulluja hoiti riippuvaviiksinen mies hakkaamalla kepillä selkään. Tarkoitus kun oli karkottaa demonit. Että sellainen hoito siellä jossakin... (Koska kyseessä on uni ja/tai _minun_ mennyt elämäni, otin oikeuden käyttää sanaa "hullu".)

        En kai voine liikaa korostaa että olemme Magia-palstalla, ja täällä S24:ssä tämä palsta on mielestäni soveltuvin tietoisuudentilojen tarkastelemiseen ja vertailuun. Monikaan ei välttämättä kerro kaikkia merkillisimpiä kokemuksiaan, eikä se siitä aina ole kiinni että ei muka kehtaa, vaan siitä että sanat eivät riitä. Taannoisten kokemusteni perusteella itsekin joutuisin höpöttämään jostain "kipinöivästä mustuudesta" tai että "näin taas piirteitä huoneestani silmät kiinni kuten 90-luvun alusta asti aina silloin tällöin". (Jälkimmäinen lienee ymmärrettävämpi kokemus.)

        Jos sellaisia sanoja ei edes olisi kuin hullu, mielisairas, psykoosi jne. niin mitenkähän SE vaikuttaisi ajatteluumme?


      • Rev Love
        cyberanimus kirjoitti:

        "Kuitenkin, aivan kuten Wikipediaa, myös Duodecimin jukaisuja voidaan kyseenalaistaa. Ne ovat suosituksia, tulkintoja ja näkemyksiä - eivät mitään jumalansanaa. Varsinkin silloin teksteistä tehtävät tulkinnat kannattaa kysenalaistaa, mikäli tulkitsijana on maallikko."

        Hmm. en väittänyt ko. sivustoa jumalansanaksi, mutta johonkin konkreettiseen ja tutkittuun haluan mieluummin perustaa näkemykseni kuin objektiivisille mielipiteille mitä olen kuullut tai lukenut foorumeissa yms. Toisaalta virallisa lähteenä Duodecim on luotettava ja virallisesti hyväksytty, toisin kuin wikipedia. Uskon mieluummin ihmisiin, joilla on alan koulutus kuin maalikkoihin, jotka kirjoittavat aiheen vierestä, objektiivisesti tai liian suppeasti makuuni. Mutta kukin tyylillään. Toisaalta kuka tulkitsee mitä? Voin suoraa lainata lääkärin kirjoitusta tulkitsematta sitä millään lailla, sillä voidaan myös miettiä näitä maallikkopsykologeja, jotka kykenevät diagnisoimaan varmaankin meille kaikille jonkun henkisen sairauden. Sitä taas en tietääkseni ole tehnytkään?

        "Oletko lainkaan tutustunut psykiatrian ja psykologian alueella tehtävään tutkimustyöhön? Kyse ei ole mistään luonnontieteiden pariin kuuluvasta "kovasta tieteestä", jonkalaisia kriteerejä sinä nyt tuossa tieteen nimiin tyrkytät.
        Mieti nyt vähän. Ote tuosta ylistämästäsi Duodecimin sivusta: "
        On mielenkiintoista, että onnistuin nostattamaan suuttumusta pyytäessäni ihmisiä vain olemaan vähättelemättä vakavia sairauksia.
        Oli kyseessä sitten "kova tiede" tai psykologia, tutkittavat määreet alistuvat tietyille syy-seuraus-suhteille ja luonnon lainalaisuuksille. Meidän ihmistenkään persoonallisuus ja mieli ei ole niin toisistaan poikkeava kuin haluat antaa ymmärtää. On totta, että ihmisten käyttäytymistä tutkittaessa tietyt vahvuudet voivat pidentää kohteen esimerkiksi murtumapistettä, mutta kaikilla meillä sellainen on, ja se on samankaltaisuutta, joka tietyillä kriteereillä pystytään löytämään ja todistamaan sen olemassaolo.

        Valitettavasti en myöskään ylistä Duodecomia vaan googletin sanan psykoosi ja se oli ensimmäinen virallinen sivu ko. aiheesta. On niitä muitakin, haluatko että etsin niitä sinulle?

        "Onpa eksaktia tiedettä."
        Tosiaan, kun nyt verrattaisiin tätä kuvausta fyysiseen sairausryhmään ja sinulle kuvailtaisiin yleisesti esimerkiksi sydän- ja verisuonisairaudet, luultavasti saisit yhtä tyhjentävän vastauksen aiheesta. Tosin sitten kun käymme erittelemään mitä eri psykooseja on eli minkälaisia erilaisia sydän- ja verisairauksia on, luutavasti voisit ymmärtää, että pitäisi lopulta nähdä metsästä puutkin eikä vain puidenlatvojen horisonttiviivan perusteella haukkua koko kasvustoa huonoksi.

        Jos mietitään sairauksia ylipäätään tai spesifikoidusti, täytyy myös muistaa, ettei niitä diagnooseja ihan hatusta vedetä, vaikka siltä voisikin tuntua. Jokaiselle luokitellulle sairaudelle on kriteerit, joiden tulee täyttyä, ennen kuin diagnoosi tehdään. Diagnoosi ei ole myöskään elinikäinen leima terveyspapereissa vaan sen hetkisen tilan arviointi. Toisaalta maallikkonahan minä en lähde mitään diagnooseja tekemään kenestäkään vaan ne tekee lääkäri. Halusin vain kertoa, että metsässä on puita ja niitä kevyin mielin kaatamalla koko ekosysteemi on vaarassa. Toisaalta minua myös alkaa väsyttää, joten koko jutussani tuskin on järjen hiventäkään.

        Lähdetäänhän toistamiseenkin sotapolulle =)?

        "On mielenkiintoista, että onnistuin nostattamaan suuttumusta pyytäessäni ihmisiä vain olemaan vähättelemättä vakavia sairauksia."

        Tuntuuko hyvältä? Sinä nostit "suuttumusta" sen vuoksi, että tulit pystymetsästä keskusteluun sanomaan, että meidän kirjoituksia lukiessa hävettää olla ihminen. Kuulostaako mukavalta? Sanoisitko niin vento vieraalle? Voisitko harkita kirjoittavasi ilman turhaa tylyttämistä? Se on viisaampaakin, kun oma näkökulmasi ei kuitenkaan ole sen vakaammalla pohjalla kuin "Luotan paremman puutteessa auktoriteetteihin".

        Olemme myös osoittaneet, että kommenttisi oli aiheeton. Voisiko siis ajatella, että olet ehkä sittenkin vain käyttäytynyt sopimattomasti tai äkkipikaisesti, etkä ehkä sittenkään vielä ansaitse antaa itsellesi Sokrates-palkintoa tästä keissistä? ;-S

        "voidaan myös miettiä näitä maallikkopsykologeja..."

        Minä ainakin olen mies, joka sanoo mitä mieltä on omasta tai jonkun toisen aivotoiminnasta, jos minusta tuntuu, että on jotain annettavaa. Mitä järkeä olla hiljaa omassa keittiössään, jos päässä kuitenkin kerran liikkuu jotain omiakin ajatuksia, ja ajatella että "Se on kuitenkin väärin, koska olen vaan maallikko, joka ei mitään voi ymmärtää.".

        Me olemme jokainen maallikkoja kaikissa asioissa, joita emme tee ammatiksemme, eli melkein kaikessa. Ja kuitenkin meidän täytyy ottaa vastuu kaikista ajatuksistamme ja teoistamme kaikilla tasoilla, joita elämäämme kuuluu. Sen vastuun ottamiseen kuuluu luottaminen omaan ymmärrykseen, ja sitoutuminen oman ymmärryksen ja viisauden kehittämiseen omaksi ja muiden hyödyksi. Tämä on minusta paljon eettisempi lähtökohta kuin lammasmaisesti kumarrella auktoriteeteille ja ajatella olevansa "vain maallikko", joka ei mitään tarpeeksi hyödyllistä ajatusta voi kehittää, jotta sitä ainakaan kannattaisi muiden kanssa jakaa.

        Mitenkään lääketiedettä väheksymättä.


      • Qad
        cyberanimus kirjoitti:

        "erään mielisairaalan alueella on todella kielteistä energiaa. Jos siis nämä laitokset joihin ihmiset pitää saada "tervehtymään" ovat niin erinomaisia paikkoja, niin luulisi että alueella on ennemminkin vaikka enkelien armada ja muutenkin hyvät fibat, eikä sitä negatiivisuutta. "
        Oletko ajatellut, että potilaat tuovat itse sen negatiivisuuden sinne? Ei se tule tyhjästä kuitenkaan. On helppoa olla ns. uhrien puolella, mutta jos ajatellaan asiaa siten, että suurin osa psykiatrisiin sairaaloihin joutuneista (päässeistä) todella tulevat sieltä takaisin terveempinä, niin ehkäpä nämä "enkeliarmadat ja hyvät vibat" ovat niitä taitoja, joihin hoitohenkilökunta on koulutettu ja joiden avulla he sairastuneita auttavat.

        "Onkohan sinulla lähimainkaan tietoakaan kuinka ylimielisiä ja omahyväisiä ns. terveet ihmiset saattavatkaan olla? "
        Valitettavasti minulla on ja nämä asenteet voivat olla myös henkisesti sairastuneellakin, joka vaikeuttaakin kovasti hoitoon hakeutumista. Joillekin voi olla jo pelkästään tuskallisen vaikeaa myöntää itselleen, ettei kaikki ole itsellään hyvin, saatikka sitten, jos ympäristö suhtautuu kielteisesti ko. aiheeseen ja leimaavat sairastuneen yksilön. Voidaan myös miettiä esimerkiksi itsemurhia, kuinka molnen takana onkaan hoitamaton mielenterveydellinen sairaus?

        "Lisäksi olen kuullut ja lukenut todella ikäviä asioita hoitohenkilökunnan asenteesta potilaita kohtaan. Esim. potilasta ei päästetä ulkoilemaan, kun henkilökunnasta ei yksikään jouda häntä saattamaan - pitää näet akkaväen kesken saada kitata sitä kahvikultaa kahvihuoneessa."
        Valitettavasti tässä on taas yksi ennakkoluuloinen asenne mielenterveydellistä työtä tekeviä kohtaan. On vaikea sanoa todellista syytä, miksi henkilökunta ei päästänyt potilasta ulkoilemaan, kyseessä voi myös olla potilaan henkinen tila tai muu syy, mutta kahvittelu tuskin. Voidaan myös miettiä olisiko potilaan juuri heti pitänyt päästä ulos ja miksi? Ja muistettava että myös mielenterveystyöntekijöillä on lain määräämät tauot, jolloin he saavat koota itseään vaativan työn lomassa. Mielestäni ulkoilu ei ole syy keskeyttää ehkä ainoaa 10-20 minuutin taukoa 8 h kestävässä työpäivässä. Voidaan myös miettiä miksi potilas ei voinut odottaa sen aikaa, että hän pääsisi ulos hoitajan kanssa tai sopinut ulkoilua edellisenä päivänä?
        On helppoa vetää yleistyksiä ja kauhistella yksipuolisesti katseltuna tilannetta. Toisaalta en voi esittää muuta kuin arvailuja, kun itse tilanteessa en ole ollut ja kun en kaikkien osapuolien näkemyksiä asiasta tiedä.

        "mutta ei tätä länsimaista lääketiedettä tarvitse niin kauheasti nöyristellä ja palvoa. Sopii joillekuille, joillekuille ei. Ja jos joku haluaa tietentahtoen "ajautua mielenhäiriöön" kuten Turkka sanoo, niin pitäisikö se häneltä sitten kieltää vai? Niin kauan kuin ei satuta läheisiään."
        Kysymys ei ole palvomisesta eikä nöyristelystä vaan uskomisesta tutkittuun tietoon, joka pystytään todistamaan uudelleen ja uudelleen valvotuissa olosuhteissa. Mielestäni on outoa, että uskotaan kyllä fysiikan lakeihin, maapallon pyöreyteen (soikeuteen)yms. länsimaisen tieteen humputuksiin, mutta toisaalta sitten kielletään kokonaan jokin osa-alue.
        Jos haluaa "ajautua mielenhäiriöön", ei kukaan siinä estä, tosin useinkaan mielenhäiriöt ja sairaudet eivät todellakaan ole itse tietentahdoin valittuja sairauksia vaikka niiden kanssa oikealla hoidolla kykeneekin elämään. Toisaalta sinä siis sallisit sen, että ihminen vahingoittaisi itseään mahdollisesti jopa kuolemaan asti näissä "mielenhäiriöissään"?

        "Toimittaisitko sinä ne paastonneen vision questilla olevat intiaanitkin lukkojen taakse ja iskisit mömmöjä täyteen? Et toivottavasti."
        Luultavasti en. Toisaalta harvemmin pelkkä paasto saa mielenterveyttä järkkymään ihan sairastumiseen asti, toista ovat taas nämä päihteitä kokeilevat, joilla voi olla piilossa oleva altteus koko ajan olemassa, joka sitten puhkeaa tälläisten ainekokeilujen myötä.

        Huomasin kommenttisi vasta nyt (jonkinlaista tekstisokeutta kun toisinaan poden).

        Niin, tuo tilanne mistä kuulin oli muistaakseni sellainen että hoitaja ja potilas olivat sopineet ulkoiluajasta, ja kun potilas sitten hätääntyi kun sovittuna aikana hoitaja vieläkin notkuu kahvihuoneessa, ei tätä potilasta sitten lainkaan eskorteerattu ulos. Saattaa olla että tästä asiasta keskusteltiin sairaanhoitajien ikiomalla keskustelupalstalla sellaiseen tyyliin jossa potilasta halveerattiin ja hänen hädälleen naureskeltiin. Tuosta hoitajien välisestä keskustelusta liikkui juttuja netissä hyvin laajaltikin käsittääkseni, ja pian tämän tapauksen jälkeen kyseinen keskustelufoorumi esti ulkopuolisia pääsemästä sivustolleen.

        Kyllä minä sen ymmärrän että työhönsä voi leipiintyä, mutta voisi myös miettiä millaisen kuvan itsestään ja ammatistaan antaa kun kaiken kansan kuullen alkaa riekkua potilaiden kustannuksella.

        Tapaukset Nokian hoitaja ja mikäs tämä oli tämä toinen jossa naispari piikitti potilaan hengiltä panevat myös ajattelemaan että taitaa olla parempi että vanhanakin pitää siitä huolen ettei joudu hoitajien mielivallan armoille. Valitettavasti kaiken muualtakin kuulemani perusteella en osaa kauheasti enää hoitajakuntaa arvostaa, tai minulla ei ole ainakaan illuusioita siitä että _kaikki_ heikäläisistä oikeasti välittäisivät ihmisistä joita ns. hoitavat fyys. tai psyyk. sairauden vuoksi.

        Jos pysytellään näissä psyykkisissä sairauksissa, niin Nokiallahan on ns. hullujen hautausmaa jonka olen itse omin silmin nähnyt keskellä metsää täysin unohdettuna. Sinne ei tainnut kulkea mitään kovin kummoista tietäkään, eikä sinne takuulla ole mitään tienviittoja ja opasteita. Siellä sitä vaan on sammalikossa hautakiviä, vai oliko ristejä, en muista enää sitä seikkaa. Mieheni joka on erityisen kiinnostunut bongailemaan kummituksia hautausmailta sen paikan meille etsi ja siellä sitten vierailimme. Muistelisin juttua kuulleeni että aikoinaan noita ihmisiä "hoidettiin" mm. antamalla heidän nääntyä nälkään. En muista tarkoin mistä vuosikymmenestä oli kyse, mutta toki siitä jo aikaa lienee melkoisesti. Ja ketään ei noidenkaan piruparkojen elämä taida juurikaan kiinnostaa. Kaikenlaista jaksetaan jäkättää veljessodasta ja sen sellaisesta, mutta mieleltään sairaat ovat tälle maalle persona non grata. Aika ihmeellisenä pidän sitäkin että kun tunnettu ihminen tässä taannoin kuoli - eikä ole kerrottu miten - pian sen jälkeen kun hänet oli pantu pihalle mielisairaalasta, niin ketään ei kiinnosta tutkia oliko kyseessä heitteillejättö, ko. ihminen kun olisi kaiketi mieluummin pysynyt sairaalassa sisällä.

        Mutta tuo kaikki menee tietysti ohi palstan aiheen. Se negatiivisuus: tottakai siihen potilaillakin on osansa annettavana, mutta kuinka he itse mitään muutakaan mahtaisivat? Ei siinä auta vaikka lasaretin ympärillä olisi miten kaunis puutarha, jos kuitenkin lähistöllä viuhtoo autoja kovaäänisellä moottoritiellä ja päivät saattaa mennä vaikka jossain kalterien takana - tai millaista siellä nyt sitten onkaan jos ei ole avo-osastolla. Mutta en nyt sentään väitä etteikö kehitys olisi kehittynyt, kun hoitona ei sentään ole enää se että ammuttaisiin jääkylmää vettä letkulla päin näköä... (Tyyliin Edgar Allan Poen tarinat?)

        Olen tuntenut ihmisen joka oli varmaan kokeillut kaikki mahdolliset aineet mitä on, ja LSD-kokeilujen vuoksi koki spontaaneja näkyjä vaikka aineen ottamisesta oli kulunut jo pitkä tovi. Kuitenkin hän pystyi elämään normaalia elämää ja oli varsin järkevän ja älykkään oloinen, joten en tämän perusteella voi päätellä että ihminen on totaalisesti, väistämättömästi pilalla huumekokeiluidenkaan jälkeen. Se miten luovia esim. amerikkalaiset ovat olleet hippiaikojensa jälkeenkin osoittaa että joiltakin juttu sujuu ja joiltakin ei. En kuitenkaan usuttaisi ketään "avaamaan mielensä portteja" minkään aineen avulla jos ei ole aivan varma että on valmis ottamaan ne riskit ja absolut ehdottomasti kokee että elämällä ei kertakaikkiaan ole enää mitään tarjottavana ns. puhtaalla (streittillä) tyylillä. En mahda sille mitään että ymmärrän erittäin hyvin ihmisten kaipuun jonkinlaiseen transkendenttiin ja sen epätoivonkin mikä syntyy kun sinne ei tunne pääsevän. Pikkaisenhan se on itsellekin tuttu, se epätoivo. Mutta lakia en ole vielä sen vuoksi rikkonut, kuitenkaan.

        Jos ajattelee tätä elämää kaikkein tylsimmillään, eli se on syö - juo - nai - raada ittes sekopäiseksi, niin onko se _tosiaan_ niin erinomainen elämä että se voittaa kaiken muun mitä voisi olla...


      • Saag Paneer
        cyberanimus kirjoitti:

        "Kuitenkin, aivan kuten Wikipediaa, myös Duodecimin jukaisuja voidaan kyseenalaistaa. Ne ovat suosituksia, tulkintoja ja näkemyksiä - eivät mitään jumalansanaa. Varsinkin silloin teksteistä tehtävät tulkinnat kannattaa kysenalaistaa, mikäli tulkitsijana on maallikko."

        Hmm. en väittänyt ko. sivustoa jumalansanaksi, mutta johonkin konkreettiseen ja tutkittuun haluan mieluummin perustaa näkemykseni kuin objektiivisille mielipiteille mitä olen kuullut tai lukenut foorumeissa yms. Toisaalta virallisa lähteenä Duodecim on luotettava ja virallisesti hyväksytty, toisin kuin wikipedia. Uskon mieluummin ihmisiin, joilla on alan koulutus kuin maalikkoihin, jotka kirjoittavat aiheen vierestä, objektiivisesti tai liian suppeasti makuuni. Mutta kukin tyylillään. Toisaalta kuka tulkitsee mitä? Voin suoraa lainata lääkärin kirjoitusta tulkitsematta sitä millään lailla, sillä voidaan myös miettiä näitä maallikkopsykologeja, jotka kykenevät diagnisoimaan varmaankin meille kaikille jonkun henkisen sairauden. Sitä taas en tietääkseni ole tehnytkään?

        "Oletko lainkaan tutustunut psykiatrian ja psykologian alueella tehtävään tutkimustyöhön? Kyse ei ole mistään luonnontieteiden pariin kuuluvasta "kovasta tieteestä", jonkalaisia kriteerejä sinä nyt tuossa tieteen nimiin tyrkytät.
        Mieti nyt vähän. Ote tuosta ylistämästäsi Duodecimin sivusta: "
        On mielenkiintoista, että onnistuin nostattamaan suuttumusta pyytäessäni ihmisiä vain olemaan vähättelemättä vakavia sairauksia.
        Oli kyseessä sitten "kova tiede" tai psykologia, tutkittavat määreet alistuvat tietyille syy-seuraus-suhteille ja luonnon lainalaisuuksille. Meidän ihmistenkään persoonallisuus ja mieli ei ole niin toisistaan poikkeava kuin haluat antaa ymmärtää. On totta, että ihmisten käyttäytymistä tutkittaessa tietyt vahvuudet voivat pidentää kohteen esimerkiksi murtumapistettä, mutta kaikilla meillä sellainen on, ja se on samankaltaisuutta, joka tietyillä kriteereillä pystytään löytämään ja todistamaan sen olemassaolo.

        Valitettavasti en myöskään ylistä Duodecomia vaan googletin sanan psykoosi ja se oli ensimmäinen virallinen sivu ko. aiheesta. On niitä muitakin, haluatko että etsin niitä sinulle?

        "Onpa eksaktia tiedettä."
        Tosiaan, kun nyt verrattaisiin tätä kuvausta fyysiseen sairausryhmään ja sinulle kuvailtaisiin yleisesti esimerkiksi sydän- ja verisuonisairaudet, luultavasti saisit yhtä tyhjentävän vastauksen aiheesta. Tosin sitten kun käymme erittelemään mitä eri psykooseja on eli minkälaisia erilaisia sydän- ja verisairauksia on, luutavasti voisit ymmärtää, että pitäisi lopulta nähdä metsästä puutkin eikä vain puidenlatvojen horisonttiviivan perusteella haukkua koko kasvustoa huonoksi.

        Jos mietitään sairauksia ylipäätään tai spesifikoidusti, täytyy myös muistaa, ettei niitä diagnooseja ihan hatusta vedetä, vaikka siltä voisikin tuntua. Jokaiselle luokitellulle sairaudelle on kriteerit, joiden tulee täyttyä, ennen kuin diagnoosi tehdään. Diagnoosi ei ole myöskään elinikäinen leima terveyspapereissa vaan sen hetkisen tilan arviointi. Toisaalta maallikkonahan minä en lähde mitään diagnooseja tekemään kenestäkään vaan ne tekee lääkäri. Halusin vain kertoa, että metsässä on puita ja niitä kevyin mielin kaatamalla koko ekosysteemi on vaarassa. Toisaalta minua myös alkaa väsyttää, joten koko jutussani tuskin on järjen hiventäkään.

        Lähdetäänhän toistamiseenkin sotapolulle =)?

        >>Hmm. en väittänyt ko. sivustoa jumalansanaksi, mutta johonkin konkreettiseen ja tutkittuun haluan mieluummin perustaa näkemykseni kuin objektiivisille mielipiteille mitä olen kuullut tai lukenut foorumeissa yms.>Toisaalta virallisa lähteenä Duodecim on luotettava ja virallisesti hyväksytty, toisin kuin wikipedia.>Uskon mieluummin ihmisiin, joilla on alan koulutus kuin maalikkoihin, jotka kirjoittavat aiheen vierestä, objektiivisesti tai liian suppeasti makuuni.>Toisaalta kuka tulkitsee mitä? Voin suoraa lainata lääkärin kirjoitusta tulkitsematta sitä millään lailla>Oli kyseessä sitten "kova tiede" tai psykologia, tutkittavat määreet alistuvat tietyille syy-seuraus-suhteille ja luonnon lainalaisuuksille. Meidän ihmistenkään persoonallisuus ja mieli ei ole niin toisistaan poikkeava kuin haluat antaa ymmärtää.>Valitettavasti en myöskään ylistä Duodecomia vaan googletin sanan psykoosi ja se oli ensimmäinen virallinen sivu ko. aiheesta. On niitä muitakin, haluatko että etsin niitä sinulle?>Tosiaan, kun nyt verrattaisiin tätä kuvausta fyysiseen sairausryhmään ja sinulle kuvailtaisiin yleisesti esimerkiksi sydän- ja verisuonisairaudet, luultavasti saisit yhtä tyhjentävän vastauksen aiheesta.>luutavasti voisit ymmärtää, että pitäisi lopulta nähdä metsästä puutkin eikä vain puidenlatvojen horisonttiviivan perusteella haukkua koko kasvustoa huonoksi.


      • Out There
        Saag Paneer kirjoitti:

        >>Hmm. en väittänyt ko. sivustoa jumalansanaksi, mutta johonkin konkreettiseen ja tutkittuun haluan mieluummin perustaa näkemykseni kuin objektiivisille mielipiteille mitä olen kuullut tai lukenut foorumeissa yms.>Toisaalta virallisa lähteenä Duodecim on luotettava ja virallisesti hyväksytty, toisin kuin wikipedia.>Uskon mieluummin ihmisiin, joilla on alan koulutus kuin maalikkoihin, jotka kirjoittavat aiheen vierestä, objektiivisesti tai liian suppeasti makuuni.>Toisaalta kuka tulkitsee mitä? Voin suoraa lainata lääkärin kirjoitusta tulkitsematta sitä millään lailla>Oli kyseessä sitten "kova tiede" tai psykologia, tutkittavat määreet alistuvat tietyille syy-seuraus-suhteille ja luonnon lainalaisuuksille. Meidän ihmistenkään persoonallisuus ja mieli ei ole niin toisistaan poikkeava kuin haluat antaa ymmärtää.>Valitettavasti en myöskään ylistä Duodecomia vaan googletin sanan psykoosi ja se oli ensimmäinen virallinen sivu ko. aiheesta. On niitä muitakin, haluatko että etsin niitä sinulle?>Tosiaan, kun nyt verrattaisiin tätä kuvausta fyysiseen sairausryhmään ja sinulle kuvailtaisiin yleisesti esimerkiksi sydän- ja verisuonisairaudet, luultavasti saisit yhtä tyhjentävän vastauksen aiheesta.>luutavasti voisit ymmärtää, että pitäisi lopulta nähdä metsästä puutkin eikä vain puidenlatvojen horisonttiviivan perusteella haukkua koko kasvustoa huonoksi.

        Pidän silmällä nimimerkkiäsi, koska kirjoituksesi sopivat logiikantajuuni ja ajatusmaailmaani ja tekstisi juoksee sujuvasti. Koen ne komplimentiksi lukijan ymmärrykselle. Linkittämäsi video oli parasta pitkään aikaan. Kiitos.


      • cyberanimus
        Rev Love kirjoitti:

        "On mielenkiintoista, että onnistuin nostattamaan suuttumusta pyytäessäni ihmisiä vain olemaan vähättelemättä vakavia sairauksia."

        Tuntuuko hyvältä? Sinä nostit "suuttumusta" sen vuoksi, että tulit pystymetsästä keskusteluun sanomaan, että meidän kirjoituksia lukiessa hävettää olla ihminen. Kuulostaako mukavalta? Sanoisitko niin vento vieraalle? Voisitko harkita kirjoittavasi ilman turhaa tylyttämistä? Se on viisaampaakin, kun oma näkökulmasi ei kuitenkaan ole sen vakaammalla pohjalla kuin "Luotan paremman puutteessa auktoriteetteihin".

        Olemme myös osoittaneet, että kommenttisi oli aiheeton. Voisiko siis ajatella, että olet ehkä sittenkin vain käyttäytynyt sopimattomasti tai äkkipikaisesti, etkä ehkä sittenkään vielä ansaitse antaa itsellesi Sokrates-palkintoa tästä keissistä? ;-S

        "voidaan myös miettiä näitä maallikkopsykologeja..."

        Minä ainakin olen mies, joka sanoo mitä mieltä on omasta tai jonkun toisen aivotoiminnasta, jos minusta tuntuu, että on jotain annettavaa. Mitä järkeä olla hiljaa omassa keittiössään, jos päässä kuitenkin kerran liikkuu jotain omiakin ajatuksia, ja ajatella että "Se on kuitenkin väärin, koska olen vaan maallikko, joka ei mitään voi ymmärtää.".

        Me olemme jokainen maallikkoja kaikissa asioissa, joita emme tee ammatiksemme, eli melkein kaikessa. Ja kuitenkin meidän täytyy ottaa vastuu kaikista ajatuksistamme ja teoistamme kaikilla tasoilla, joita elämäämme kuuluu. Sen vastuun ottamiseen kuuluu luottaminen omaan ymmärrykseen, ja sitoutuminen oman ymmärryksen ja viisauden kehittämiseen omaksi ja muiden hyödyksi. Tämä on minusta paljon eettisempi lähtökohta kuin lammasmaisesti kumarrella auktoriteeteille ja ajatella olevansa "vain maallikko", joka ei mitään tarpeeksi hyödyllistä ajatusta voi kehittää, jotta sitä ainakaan kannattaisi muiden kanssa jakaa.

        Mitenkään lääketiedettä väheksymättä.

        "Tuntuuko hyvältä? Sinä nostit "suuttumusta" sen vuoksi, että tulit pystymetsästä keskusteluun sanomaan, että meidän kirjoituksia lukiessa hävettää olla ihminen. Kuulostaako mukavalta? Sanoisitko niin vento vieraalle?"
        Kyllä sanoisin, jos kuulisin vastaavaa puhuttavan minun lähistölläni, enkä oikeastaan tule pystymetsästä sen enempää kuin kukaan muukaan tähän keskusteluun tuleva, sillä kaikki kommentithan näkyvät mitä ko. aiheesta on käyty.

        On helppoa moralisoida ja kuvitella oman kannan olevan se oikea, toisaalta vähättelykin on yksi ikävä tapa, joka kertoo toisen keskustelijan aliarvioimisesta. surullista tosiaan =).

        "Olemme myös osoittaneet, että kommenttisi oli aiheeton..."
        jaa-a, mitenköhän vain? Olen lukenut lisää vain mielenterveyshoitoa vähättelevää ja kauhistelevaa tekstiä sekä subjektiivista ennakkoluuloja ja kuvitelmia siitä, miten joutuu ylipäätään joutuu sairaalaan tai kuinka yksi päihteenkäyttäjän tapaus voi sitten vain selättää huolellisen tutkimustyön.

        Mielestäni puhumme vierailla kielillä toisillemme, emme näköjään löydä ymmärrystä yli ennakkoluulojen ja omien ennakkoasenteiden, sääli. Olisin niin mieluusti halunnut kertoa, kuinka vaikeaa on nykyään edes päästä mielenterveyssairaalaan vaikka olisi tarvetta, ja meistä yli puolet olisi siellä, jos pelkät puheet laskettaisiin. Jos osaisin puhua samaa kieltä kanssanne, voisin selittää transsin ja psykoosin eron, tai kuinka mielenterveyssairaudet eivät rajoitu vain länsimaihin, vaan muualla henkisesti sairastuneet ajetaan yhteisöstä tai pidetään jumalina tai tapetaan, mutta mitä väliä sillä on, sillä typerät länsimaalaiset ovat vain yrittäneet keksiä parannuskeinoja ihmisille ja siten parantaa heidän elämänlaatuaan. Jos tämä henkinen sairaus tekee elämisen sietämättömäksi ja saa haluamaan omaa kuolemaa, olisiko sittenkin vastaus myös sinulla sama kärsivälle, kuin miten nyt minua soimaat?

        Ps. enpä ole hirmuinen filosofi, koska mielestäni kaikessa on taustalla puhdas järki, siksipä sen sokrates-palkinnonkin ehkä mieluummin luovuttaisin sinulle...


      • cyberanimus
        Saag Paneer kirjoitti:

        >>Hmm. en väittänyt ko. sivustoa jumalansanaksi, mutta johonkin konkreettiseen ja tutkittuun haluan mieluummin perustaa näkemykseni kuin objektiivisille mielipiteille mitä olen kuullut tai lukenut foorumeissa yms.>Toisaalta virallisa lähteenä Duodecim on luotettava ja virallisesti hyväksytty, toisin kuin wikipedia.>Uskon mieluummin ihmisiin, joilla on alan koulutus kuin maalikkoihin, jotka kirjoittavat aiheen vierestä, objektiivisesti tai liian suppeasti makuuni.>Toisaalta kuka tulkitsee mitä? Voin suoraa lainata lääkärin kirjoitusta tulkitsematta sitä millään lailla>Oli kyseessä sitten "kova tiede" tai psykologia, tutkittavat määreet alistuvat tietyille syy-seuraus-suhteille ja luonnon lainalaisuuksille. Meidän ihmistenkään persoonallisuus ja mieli ei ole niin toisistaan poikkeava kuin haluat antaa ymmärtää.>Valitettavasti en myöskään ylistä Duodecomia vaan googletin sanan psykoosi ja se oli ensimmäinen virallinen sivu ko. aiheesta. On niitä muitakin, haluatko että etsin niitä sinulle?>Tosiaan, kun nyt verrattaisiin tätä kuvausta fyysiseen sairausryhmään ja sinulle kuvailtaisiin yleisesti esimerkiksi sydän- ja verisuonisairaudet, luultavasti saisit yhtä tyhjentävän vastauksen aiheesta.>luutavasti voisit ymmärtää, että pitäisi lopulta nähdä metsästä puutkin eikä vain puidenlatvojen horisonttiviivan perusteella haukkua koko kasvustoa huonoksi.

        Olipas kamalasti kysymyksiä...

        "Tarkoittanet kuitenkin subjektiivisia mielipiteitä, et objektiivisia, otaksun?"
        ehkäpä... ehkäpä...

        "Miten voit arvottaa tutkimustietoa, ellet tiedä millä tavoin se on saatu aikaan?"
        Miten voin arvotta yhtään mitään? Jos kaiken kyseenalaistaa ja haluaa pilkuntarkasti tietää miten se tehtiin, niin en muuta sitten tekisikään. Miksi on ihmisiä, jotka opiskelevat tiettyä aihealuetta monia vuosia, jos ei siksi, että joku muu, joka on opiskellut muuta alaa, voi luottaa saavansa tarkkaa ensimmäiseltä itselleen vieraammasta aiheesta.

        "Miten "konkreettisiksi" kuvittelet psykologian alaan kuuluvat tutkimukset?"
        Rehellisesti ottaen en ole kuvitellut yhtään mitään, en ole psykologi tai psykiatri, enkä lääkäri, joten miksi minun pitäisi olla perehtynyt niihin sen tarkemmin? Opetteletko sinä kirurgiaa jotta voit luottaa sydämesi sydänspesialistin leikattavaksi?

        "Tieteelliselle tiedolle on ominaista, että se on itseään korjaavaa...Toisaalta monet "uskomustietoon" perustuvat menetelmät nojaavat käytännössä hyviksi todettuihin menetelmiin, joten en aliarvioisi niidenkään arvoa."
        Ensimmäinen juttu on itsestään selvä, sillä jos ei ole kehitystä ei ole myöskään uutta tietoa tai parempia menetelmiä. Kuka sanoi ettei tieto muutu? Kyseessä on kuka tiedon antaa ja kuinka paljon voin luottaa tuon lähteen oikeellisuuteen?
        Jos mietitään "uskomustietoa", niin kumma kyllä se käytäntö ei monien satojen vuosienkaan aikana ole ratkaissut niitä kriittisimpiä, ihmisen terveyttä hengenvaarallisesti uhkaavia tauteja vaan taas tiede jyllää ja toimii luotettavammin. Mikäs siinä, kukin saa uskoa mihin haluaa, mutta toisten terveydellä leikkiminen on vakava asia.

        "Totuus ei ole niin mustavalkoinen kuin annat ymmärtää sen olevan."
        eipä ole fyysisissä sairauksissakaan, joillekin sopiva lääke samaan tautiin on toiselle aivan väärä ja kolmannelle puolet samasta annoksesta toimii paremmin kuin neljännen eri lääkkeen syöjän lääkkeet samaan sairauteen. On outoa, että psykologisen rintaman pitäisi olla yhtenäinen ja samaa "lääkettä" tarjoava, pitäisikö mennä takaisin freudin aikaan, jolloin kaikki oli kiinni ihmisen seksuaalisuudesta. Mielestäni kuhunkin sairauteen ja kullekin yksilölle on vain löydettävä oikea hoito, ei sen kummempaa.

        "Keskustelun pohjana on argumentointi, se miten hyvin kykenee perustelemaan kantansa ja väittämänsä. Pelkkä auktoriteetteihin vetoaminen ei ole uskottavaa argumentointia."
        En nyt oikeastaan vetoa auktoritetteihin vaan tuon esille minua alasta paremmin tuntevia tekstejä. Jos se on teistä väärin, niin sille en mahda mitään. [Oma peruskantani oli ja on, että psykoosi ei ole mikään kevyesti otettava sairaus ja sen vertaaminen muihin esim. kevyisiin mielentilanmuutoksiin tai päihtyneen olotilaan, joista selviää pois ilman hoitoa, on harhaanjohtavaa ja väärin niitä kohtaan, jotka miettivät joko hoitoon hakeutumista tai yleistä kantaa asiasta] Voi ehkä olla, että jos olisin kirjoittanut samat tekstit omana ajatuksenani, ne olisivat saaneet myönteisemmän vastaanoton, tiedä sitten...

        "...Siinä toimi apuna ihan terve maalaisjärki ilman mitään Duodecimin analyysejä. Kyllä edelleenkin luottaisin joka suhteessa omaan harkintakykyyn kuin kaikenmaailman "asiantuntijoihin"."
        Toisin sanoen veit ystäväsi ihmisille, joiden ammattitaitoon et luottanut ja vain koska he tekivät samanlaisen "päätelmän" kuin sinä, olit tyytyväinen heidän diagnoosista? Minä en ole asiantuntija, enkä minä tee diagnooseja tietolähteiden pohjalta tai ilmankaan. Tottakai sitä tietää jos toisella on hätä, mutta mitäs sitten kun sitä pitäisi hoitaakin? Taas tullaan tähän, että olisi pystyttävä luottamaan joihinkin toisiin ihmisiin, joilla on enemmän tietoa ja kokemusta aiheesta kuin minulla, mutta myös täysin erilainen kanta siihen, mikä olisi hyvä hoito kuin itse ajattelen. Teenkö siis oman pääni mukaan kuuntelematta ihmistä, joka on voinut kohdata saman ongelman kymmeniä kertoja vaiko uskonko, että hän tietää mitä tekee.

        "Ihminen ei ole kone, vaikka persoonallisuus ja mieli tiettyjä lainalaisuuksia noudattaisikin. Siksi ihmisen mieltä ei myöskään tutkita kuin koneita. "
        Toisaalta seuraamme oireita, samankaltaisia vikoja ja käytöshäiriöitä. Onneksi enää ei aivoja kopeloida mielenterveydellisistä syistä, mutta mielialalääkityksen tasapainoittamista ihmismielen tarpeisiin on kyllä aikamoista tuunaamista, jota voisi kyllä autonkin hienosäädöksi kutsua. Ihmisiinkin käytetään myös tiettyjä perustyöotteita, joiden voima ja määrä vaihtelevat, joten eiköhän sekin ole edelleen aika syy-seuraus-toimintaa, jos painostan liikaa, ihminen saa tunnereaktion, mikä siinä ei edusta syyn-ja seurauksen lakia?

        "Psykoosin suhteen liikutaan alueella, jossa diagnoosin määrittäminen on huomattavasti vaikeampaa. Diagnoosissa kun täytyy huomioida myös potilaan taustoja, joita lääkäri saattaa olla täysin kykenemätön arvioimaan. "
        Ja muistaa myös, että diagnosoidaan tämän hetkinen tila. Täytyy myös muistaa, ettei ketään voi pakottaa terveeksi ja psykoosi on akuutti tila, joka tarvitsee välitöntä hoitoa. Kun psykoosi on laantunut, voidaan alkaa niitä vuosien takaisia taustoja miettiä ja tarvitaessa jatkohoitaa ko. ihmistä erilaisissa terapioissa. Psykoottisessa tilassa oleva ihminen harvemmin kykenee puhumaan ja työstämään muuta kuin nykyhetkeä, sillä jos sinun olisi vaikea saada nykyhetkeenkään tolkkua, kuinka paljon kiinnostusta ja pitkäjänteisyyttä sinulta löytyisi menneen penkomiseen?


      • Rev Love
        cyberanimus kirjoitti:

        "Tuntuuko hyvältä? Sinä nostit "suuttumusta" sen vuoksi, että tulit pystymetsästä keskusteluun sanomaan, että meidän kirjoituksia lukiessa hävettää olla ihminen. Kuulostaako mukavalta? Sanoisitko niin vento vieraalle?"
        Kyllä sanoisin, jos kuulisin vastaavaa puhuttavan minun lähistölläni, enkä oikeastaan tule pystymetsästä sen enempää kuin kukaan muukaan tähän keskusteluun tuleva, sillä kaikki kommentithan näkyvät mitä ko. aiheesta on käyty.

        On helppoa moralisoida ja kuvitella oman kannan olevan se oikea, toisaalta vähättelykin on yksi ikävä tapa, joka kertoo toisen keskustelijan aliarvioimisesta. surullista tosiaan =).

        "Olemme myös osoittaneet, että kommenttisi oli aiheeton..."
        jaa-a, mitenköhän vain? Olen lukenut lisää vain mielenterveyshoitoa vähättelevää ja kauhistelevaa tekstiä sekä subjektiivista ennakkoluuloja ja kuvitelmia siitä, miten joutuu ylipäätään joutuu sairaalaan tai kuinka yksi päihteenkäyttäjän tapaus voi sitten vain selättää huolellisen tutkimustyön.

        Mielestäni puhumme vierailla kielillä toisillemme, emme näköjään löydä ymmärrystä yli ennakkoluulojen ja omien ennakkoasenteiden, sääli. Olisin niin mieluusti halunnut kertoa, kuinka vaikeaa on nykyään edes päästä mielenterveyssairaalaan vaikka olisi tarvetta, ja meistä yli puolet olisi siellä, jos pelkät puheet laskettaisiin. Jos osaisin puhua samaa kieltä kanssanne, voisin selittää transsin ja psykoosin eron, tai kuinka mielenterveyssairaudet eivät rajoitu vain länsimaihin, vaan muualla henkisesti sairastuneet ajetaan yhteisöstä tai pidetään jumalina tai tapetaan, mutta mitä väliä sillä on, sillä typerät länsimaalaiset ovat vain yrittäneet keksiä parannuskeinoja ihmisille ja siten parantaa heidän elämänlaatuaan. Jos tämä henkinen sairaus tekee elämisen sietämättömäksi ja saa haluamaan omaa kuolemaa, olisiko sittenkin vastaus myös sinulla sama kärsivälle, kuin miten nyt minua soimaat?

        Ps. enpä ole hirmuinen filosofi, koska mielestäni kaikessa on taustalla puhdas järki, siksipä sen sokrates-palkinnonkin ehkä mieluummin luovuttaisin sinulle...

        Minä en näe mitään heiluvia kirveitä. Minusta tuntuu vähän kuin sinä haluaisit saada tämän keskustelun näyttämään jotenkin polaariselta ja pidät sitä vihamielisenä, mutta minä en lähde mukaan tuohon, se on sinun tulkintasi, ei minun.

        Minä olen lähinnä ihmeissäni siitä, kuinka virtuoosimaisesti muka tiedät mitä mieltä minä olen kaikesta, vaikket ole edes kysynyt mielipidettäni mistään asiasta. Joku epämääräinen tulkinta tyyliin "mielenterveysongelmien vähättely" on nyt se tuomio minkä sinä olet antanut, mutta haluaisin kuulla mitä olen sanonut, mikä antoi sinulle aihetta tuollaiseen tulkintaan, jopa vihaiseen reaktioon.

        //toisaalta vähättelykin on yksi ikävä tapa, joka kertoo toisen keskustelijan aliarvioimisesta//

        Ymmärrän jos koet sen alentavana, että joudun vääntämään rautalangasta, mutta sinun kanssasi on vaikeaa keskustella, koska otat tämän niin henkilökohtaisesti. Saanko pyytää hieman viileää cooliutta ja malttia katsoa kaikkea tuorein silmin?

        Ja kun sinulla menee subjektiiviset ja objektiivisetkin sekaisin keskenään, ja niillä eväillä sitten kirjoittelet suurin elkein ja soittelet sotatorvia ja heiluttelet kirveitä, haloo... aika nöyrtyä muiden tasolle?

        Minua kiinnostaa kyllä tämä asia. Jos sinä hetkeksi rauhoittuisit ja malttaisit aloittaa uudelleen alusta. Tämä sinun päässäsi sotkulta vaikuttava asia ei uskoakseni ole muuta kuin levottoman mielen hämmennystä.

        Voit asettaa lämpimän varmuuden tunteen rintaasi siitä, että minä suhtaudun vakaviin sairauksiin aivan samalla vakavuudella kuin kuka tahansa, ja luottaa siihen kaikissa tilanteissa, mistä tahansa tulkinnoista ja tunteista huolimatta. Jos tunnet aihetta erilaiseen tulkintaan, olen joko ilmaissut itseäni huonosti, tai olet tehnyt väärän johtopäätöksen, siihen voit luottaa.

        Jos jokin näkemykseni oudoksuttaa, näytä minulle mitä olen sanonut, kerro mikä siinä hämmentää tai suututtaa ja kysy mitä tarkoitan tai ajattelen, niin voidaan miettiä asiaa. Epämääräinen syyttely ei ole hyvä lähtökohta keskustelulle. Aivan kuten oikeussalissa syyttäjänkin täytyy ensin kerätä todistusaineistoa, ennenkuin hän voi esittää asiansa.

        //On helppoa moralisoida ja kuvitella oman kannan olevan se oikea//

        Katsopa sinäkin peiliin. Lisäksi on helppoa kuvitella toisen edustavan jotain kantaa, josta et pidä, silloin kun et ymmärrä mitä hän tarkoittaa.

        Malttia, malttia...

        //Olen lukenut lisää vain mielenterveyshoitoa vähättelevää ja kauhistelevaa tekstiä//

        Okei, sinulla on nyt tällainen kokemus. Näyttäisitko siis, missä minä olen kirjoittanut tällaista tekstiä.

        //jaa-a, mitenköhän vain?//

        Minä voin osoittaa sen niin helposti, kuin kertomalla sinulle jälleen uudelleen, etten vähättele vakavia sairauksia. Jos et uskoisi minua tässä asiassa, olettaisit minun olevan valehtelija. Nyt, tältä pohjalta, eikö myönteisempi suhtautuminen tähän keskusteluun olisi mahdollinen?

        //Olisin niin mieluusti halunnut kertoa, kuinka vaikeaa on nykyään edes päästä mielenterveyssairaalaan vaikka olisi tarvetta//

        //Olisin niin mieluusti halunnut kertoa//

        Kerro sitten! Kirjoita vaikka kokonaan uusi posti aiheesta psykoosi, transsi ja mielenterveysongelmat, ja kerro juurta jaksain mitä ajattelet. Sen jälkeen ei kenenkään tarvitse arvuutella mitä haluat sanoa. Ei tässä tarvitse mitään sen erikoisempaa ninjailla.

        Minusta sinä olet vähän kiirehtinyt tulkintojesi kanssa (vrt. soitellen sotaan), etkä ole kysynyt mitä mieltä minä olen tai onko sota ylipäätään tarpeellinen (mikä sota? missähä?). Mitä se on se kauhea, hävettävä ja vähättelevä teksti, jota minä olen kirjoittanut, voisitko vihdoin näyttää sen minulle, jos se kerran niin pahoitti mielesi?

        //subjektiivista ennakkoluuloja ja kuvitelmia siitä, miten joutuu ylipäätään joutuu sairaalaan tai kuinka yksi päihteenkäyttäjän tapaus voi sitten vain selättää huolellisen tutkimustyön.//

        En tiedä mihin viittaat. Voisitko olla täsmällisempi?

        //emme näköjään löydä ymmärrystä yli ennakkoluulojen ja omien ennakkoasenteiden, sääli.//

        Ryhdistäydy nyt hyvä ihminen! Ja ota lusikka kauniiseen käteen, niin kyllä se siitä.

        //Jos tämä henkinen sairaus tekee elämisen sietämättömäksi ja saa haluamaan omaa kuolemaa, olisiko sittenkin vastaus myös sinulla sama kärsivälle, kuin miten nyt minua soimaat?//

        Anteeksi nyt, mutta tuo on aika törkeää puhetta. Voisitko ihan ensin kertoa, mistä minä sinua mielestäsi soimaan, ja minkä takia ylipäätään kyselet suhtautumistani kuolemaa tekeviin ihmisiin?

        En toivoisi enää kuulevani sinun subjektiivista mielipidettäsi siitä, kuinka minä takuuvarmasti suhtautuisin kuolemaa tekevään ihmiseen sinun mielestäsi. Oliko sinulla ehkä tarve heilutella kirvestä ja kun löysit viestin joka sai sinussa aikaan toivomasi primitiivireaktion, tartuit siihen, ja sen seurauksena olet nyt syytänyt kohtuuttomia ja tunnepohjaisia syytöksiä muita keskustelijoita kohtaan?

        //Ps. enpä ole hirmuinen filosofi, koska mielestäni kaikessa on taustalla puhdas järki//

        Tuohan on kovan luokan filosofinen väittämä. Olet sinä hurjempi kuin itse tiedätkään.


      • Qad
        Qad kirjoitti:

        Kuulemani perusteella psykoosiin voi joutua jos uupuu niin totaalisesti että jokin päässä vain yksinkertaisesti tilttaa. Tuo uupumus voinee ilmeisesti tapahtua aivan yhtähyvin fyysis- kuin psyykkisperäisestikin (jos näitä edes oikeastaan voi erotella). Fyysisen uupumuksen hyvä esimerkki lienee itkevän vauvansa vuoksi pitkään valvonut ihminen, psyykkisellä puolella esim. yllättävä jätetyksi tuleminen voi kuulema viedä järjenlähdön partaalle.

        On varsin mielenkiintoista että intiaaneilla (ehkä muillakin shamanistisia menetelmiä harjoittavilla kansoilla?) on ollut tapana tieten tahtoen ajaa ihminen sellaiseen kondikseen että alkaa "näkyä harhoja". Ts. paastoamalla ja valvomalla on aiheutettu poikkeava tietoisuudentila jota myös vision questiksi on nimitelty.

        Jotenkin tuntuu ikäänkuin täällä länsimaissa suhtauduttaisiin niin hysteerisesti ja keinotekoisesti mielenkin tepposteluun, että ihminen ikäänkuin leimataan ja syyllistetään jos hänelle tapahtuu jotain sellaista mikä toisessa kulttuuriympäristössä katsottaisiin normaaliksi tai jopa toivottavaksi! Katselin tänään tuota

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000216&posting=22000000035895089

        Noidan Tyttären tarjoilemaa videonpätikkää ja mietiskelin miten "siellä" on meditaatiokoulu ja "täällä" on joku pyhäkoulu, ja miten paljon enemmän hyötyä tuosta meditaatiokoulusta saattaisi olla. Kuitenkin ne jotka eivät kykene ajattelemaan että jonkun vieraan kulttuurin tai ideologian edustajat voisivat tarjota jotain parempaa kuin meillä täällä länsimaissa on, ovat valmiita tuomitsemaan arveluttavaksi ja jotenkin pahaksikin sen kaiken mikä on toisessa kulttuurissa täysin normaalia ja hyväksyttävää. Kyllä maailma on kumma paikka.

        Poikkeavat tietoisuudentilat ovat aina kiinnostaneet minua niin vietävästi, ja onhan siinä mukana heti se tekijä että voi alkaa syyllistyä siitä että on eskapisti. Mutta minun on vaikea nähdä poikkeavia tietoisuudentiloja jotenkin elämästä erillisinä, toivoisin ja soisin että ne olisivat osa elämää siinä missä niin moni muukin asia. Voisin jopa kannattaa sellaista näkemystä että kulttuurimme on mennyt nimenomaan sen vuoksi päin helvettiä että olemme sysänneet kaikki "poikkeavuudet" pois elämästä ja antaneet tiedemiesten kertoa meille mitä mikäkin on ja minkä mukamas kuuluu olla mitäkin. Tieteet ovat ihan okei, mutta siitä en pidä että ihmiseltä otetaan pois hänen omat kokemuksensa, rääpöstellään ne ja tyrkätään takaisin Täysin Selitettyinä. Ei hjuva.

        Se loputon pelottelukin mitä jotkut harjoittavat, että meditaatiosta voi seota, joogasta voi seota, siitä ja siitä voi seota - no mitä sitten jos sekoaa? Itseasiassa mehän "sekoamme" jokaiikka jokaikinen yö, kaikki eivät vain sitä tietenkään muista jälkikäteen. Uskon optimisesti että ihminen jolla on sisäsyntyinen rautainen moraali (kunnioitus elämää kohtaan, haluttomuus tehdä ns. pahaa eli satuttaa eläviä olentoja) saa vaikka vähän seotakin ilman että koko elämän perii hukka.

        Koska tuon "Terveyden ja sairauden suhteellisuus" -kommenttini oli se mihin reagoit tuomalla esiin että "me" täällä jotenkin vähättelemme psykoosia sairautena, niin mietityttää että mikä tässä niin vähättelevää oli?

        En minä omasta päästäni keksinyt että ihminen voi ajautua psykoosiin voimakkaan rasituksen myötä (olen kuullut sellaisesta toiselta ihmiseltä hänen omasta suustaan), ja olen lukenut että _tieten tahtoen_ itseään rasittamalla voi nähdä näkyjä. Aloituksessanihan kysyin liekö psykoosi ikäänkuin valveilla nähty uni. _Tätä_ minä halusin tutkia, enkä suinkaan alkaa märehtiä ihmisten sairauksia (vaikka tottakai se minullakin siihen helposti menee kun en ole sairauksitta päässyt itsekään!)

        Jos kaksi asiaa muistuttaa toisiaan, eli siis tarkoituksella aikaansaatu poikkeava tietoisuudentila ja sairauden aiheuttama poikkeava tietoisuudentila, niin mikä siinä on niin väärin ja pahaa että näitä tiloja vertaillaan? Taisin jo korostaa että puhun kumminkin asiasta tässä Magia-palstalla ENKÄ millään terveys- tai sairauspalstalla. Jos tätä keskustelua lukevat oikeasti psykoosin kokeneet, niin he voivat sanoa mielipiteensä - he joilla ei koskaan ole ollut mitään poikkeavia tietoisuudentiloja sen paremmin hyvässä kuin pahassakaan mielessä tuskin osaavat asiaan sanoa juuta tahi jaata, joten muiden osalta pohdiskelu on teoreettista. Itsellänikin siis, koska mainittu psykoosikokemus puuttuu. Enkä ole sitä tieten tahtoen hankkimassa enkä suosittele muillekaan, mutta en myöskään halua elää sellaisen sensuuri- ja poliisivaltion keskellä missä näistä asioista ei saisi edes ääneen pähkäillä.

        Muistettakoon kuitenkin nyt että me jokainen edustamme vain itseämme ja omia mielipiteitämme; ei siis ole olemassa mitään "me'tä" vs. Cyber, jokainen vai tuo näkemyksensä esille. Minulla se nyt näemmä jää junnaamaan tähän samaan kohtaan neula levyllä että ihmettelen miksei asioista voisi puhua.

        Eli tahtoo sanoa etten sitten varsinaisesta aiheesta taida enempää keksiä, toivottavasti joku muu keksii. :P


      • Qad
        cyberanimus kirjoitti:

        "Tuntuuko hyvältä? Sinä nostit "suuttumusta" sen vuoksi, että tulit pystymetsästä keskusteluun sanomaan, että meidän kirjoituksia lukiessa hävettää olla ihminen. Kuulostaako mukavalta? Sanoisitko niin vento vieraalle?"
        Kyllä sanoisin, jos kuulisin vastaavaa puhuttavan minun lähistölläni, enkä oikeastaan tule pystymetsästä sen enempää kuin kukaan muukaan tähän keskusteluun tuleva, sillä kaikki kommentithan näkyvät mitä ko. aiheesta on käyty.

        On helppoa moralisoida ja kuvitella oman kannan olevan se oikea, toisaalta vähättelykin on yksi ikävä tapa, joka kertoo toisen keskustelijan aliarvioimisesta. surullista tosiaan =).

        "Olemme myös osoittaneet, että kommenttisi oli aiheeton..."
        jaa-a, mitenköhän vain? Olen lukenut lisää vain mielenterveyshoitoa vähättelevää ja kauhistelevaa tekstiä sekä subjektiivista ennakkoluuloja ja kuvitelmia siitä, miten joutuu ylipäätään joutuu sairaalaan tai kuinka yksi päihteenkäyttäjän tapaus voi sitten vain selättää huolellisen tutkimustyön.

        Mielestäni puhumme vierailla kielillä toisillemme, emme näköjään löydä ymmärrystä yli ennakkoluulojen ja omien ennakkoasenteiden, sääli. Olisin niin mieluusti halunnut kertoa, kuinka vaikeaa on nykyään edes päästä mielenterveyssairaalaan vaikka olisi tarvetta, ja meistä yli puolet olisi siellä, jos pelkät puheet laskettaisiin. Jos osaisin puhua samaa kieltä kanssanne, voisin selittää transsin ja psykoosin eron, tai kuinka mielenterveyssairaudet eivät rajoitu vain länsimaihin, vaan muualla henkisesti sairastuneet ajetaan yhteisöstä tai pidetään jumalina tai tapetaan, mutta mitä väliä sillä on, sillä typerät länsimaalaiset ovat vain yrittäneet keksiä parannuskeinoja ihmisille ja siten parantaa heidän elämänlaatuaan. Jos tämä henkinen sairaus tekee elämisen sietämättömäksi ja saa haluamaan omaa kuolemaa, olisiko sittenkin vastaus myös sinulla sama kärsivälle, kuin miten nyt minua soimaat?

        Ps. enpä ole hirmuinen filosofi, koska mielestäni kaikessa on taustalla puhdas järki, siksipä sen sokrates-palkinnonkin ehkä mieluummin luovuttaisin sinulle...

        >Olen lukenut lisää vain mielenterveyshoitoa vähättelevää ja kauhistelevaa tekstiä sekä subjektiivista ennakkoluuloja ja kuvitelmia siitä, miten joutuu ylipäätään joutuu sairaalaan tai kuinka yksi päihteenkäyttäjän tapaus voi sitten vain selättää huolellisen tutkimustyön.

        "Vähättelin" ja "kauhistelin" sen vuoksi että olen varsin tietoinen hoitajien suoraan sanoen vittumaisesta asenteesta. Olen useammalla eri taholla tutustunut sisar hento valkoisten luonteenlaatuun eikä minulla siten ole siitä enää mitään illuusioita. Eivätkä nämä kokemukseni ole kaikki jotain potilaan kokemuksia; ymmärrettäväähän on että esim. synnyttävä äiti ottaa aika herkästi itseensä mitä kätilökin hänelle sanoa töksäyttää. Minulla nyt kumminkin on tätä omakohtaista kokemusta jota en ala täällä ruotia, ja se on valitettavasti vähän sillä tavalla että kun oikeasti kokee jonkun tietyn ihmisryhmän vastenmielisenä, niin sellaisesta tunteesta on vaikea päästä eroon.

        Tietenkään yksi tuntemani ihminen joka pärjää elämässä vaikka on käyttänyt huumeita (eikä se toinenkaan ihminen jonka tiedän päässeen juoppohulluudesta eroon ja ryhtyneen shamanistiksi) vielä selätä "huolellista tutkimustyötä", joten eipä nyt suotta liioitella. Mutta ajan kumminkin sellaista näkemystä että ihminen olisi ihan itse oman elämänsä spesialisti ja "herra", eikä joku muu. Olen individualisti, mutta silti arvostan näitä tukiverkkoja mitä tässä maassa vielä on - ja kuitenkaan en pidä ylenmääräisestä holhoamisesta. Liekö sitten ikäkysymys, täytän vasta ensi vuonna 40 v.

        Niin kauan kuin ominpäin viinalla itsensä tärviölle juoneelle kuitenkin annetaan siirtomaksa on vähän hassua vaatia että ihmiset eivät saisi tutkia omaa mieltään silläkin uhalla että saattavat "seota" ja tarvita sitten hoitoa. Esim. masentunut joka pohtii syntyjä syviä ja saa pahan eksistentialistisen kriisin on tavallaan itse syypää omaan tilaansa - mitäs kelasi asioita! - mutta kukaan ei liene sitä mieltä ettei hän olisi hoitoa ansainnut? Toisaalta jos joku kokee elämänsä tyhjäksi ja kokeilee kaikki aineet ja myrkyt, niin vaikka ajattelisimmekin että hän teki väärin, niin turha häntä on tuomita ylenmäärin. (Niin kauan kuin ei tunge mitään lasten kurkusta alas.)

        Ja toisaalta kun on paljon ns. terveitä ihmisiä jotka ovat suorastaan ihmispaholaisia (esim. sosiopaatteja jotka onnistuvat kulkemaan terveen kirjoissa ja tekevät kaikista muista ympärillään sairaita), nin kovin suhteellista tämä kaikki on.


      • kirjis
        cyberanimus kirjoitti:

        Olipas kamalasti kysymyksiä...

        "Tarkoittanet kuitenkin subjektiivisia mielipiteitä, et objektiivisia, otaksun?"
        ehkäpä... ehkäpä...

        "Miten voit arvottaa tutkimustietoa, ellet tiedä millä tavoin se on saatu aikaan?"
        Miten voin arvotta yhtään mitään? Jos kaiken kyseenalaistaa ja haluaa pilkuntarkasti tietää miten se tehtiin, niin en muuta sitten tekisikään. Miksi on ihmisiä, jotka opiskelevat tiettyä aihealuetta monia vuosia, jos ei siksi, että joku muu, joka on opiskellut muuta alaa, voi luottaa saavansa tarkkaa ensimmäiseltä itselleen vieraammasta aiheesta.

        "Miten "konkreettisiksi" kuvittelet psykologian alaan kuuluvat tutkimukset?"
        Rehellisesti ottaen en ole kuvitellut yhtään mitään, en ole psykologi tai psykiatri, enkä lääkäri, joten miksi minun pitäisi olla perehtynyt niihin sen tarkemmin? Opetteletko sinä kirurgiaa jotta voit luottaa sydämesi sydänspesialistin leikattavaksi?

        "Tieteelliselle tiedolle on ominaista, että se on itseään korjaavaa...Toisaalta monet "uskomustietoon" perustuvat menetelmät nojaavat käytännössä hyviksi todettuihin menetelmiin, joten en aliarvioisi niidenkään arvoa."
        Ensimmäinen juttu on itsestään selvä, sillä jos ei ole kehitystä ei ole myöskään uutta tietoa tai parempia menetelmiä. Kuka sanoi ettei tieto muutu? Kyseessä on kuka tiedon antaa ja kuinka paljon voin luottaa tuon lähteen oikeellisuuteen?
        Jos mietitään "uskomustietoa", niin kumma kyllä se käytäntö ei monien satojen vuosienkaan aikana ole ratkaissut niitä kriittisimpiä, ihmisen terveyttä hengenvaarallisesti uhkaavia tauteja vaan taas tiede jyllää ja toimii luotettavammin. Mikäs siinä, kukin saa uskoa mihin haluaa, mutta toisten terveydellä leikkiminen on vakava asia.

        "Totuus ei ole niin mustavalkoinen kuin annat ymmärtää sen olevan."
        eipä ole fyysisissä sairauksissakaan, joillekin sopiva lääke samaan tautiin on toiselle aivan väärä ja kolmannelle puolet samasta annoksesta toimii paremmin kuin neljännen eri lääkkeen syöjän lääkkeet samaan sairauteen. On outoa, että psykologisen rintaman pitäisi olla yhtenäinen ja samaa "lääkettä" tarjoava, pitäisikö mennä takaisin freudin aikaan, jolloin kaikki oli kiinni ihmisen seksuaalisuudesta. Mielestäni kuhunkin sairauteen ja kullekin yksilölle on vain löydettävä oikea hoito, ei sen kummempaa.

        "Keskustelun pohjana on argumentointi, se miten hyvin kykenee perustelemaan kantansa ja väittämänsä. Pelkkä auktoriteetteihin vetoaminen ei ole uskottavaa argumentointia."
        En nyt oikeastaan vetoa auktoritetteihin vaan tuon esille minua alasta paremmin tuntevia tekstejä. Jos se on teistä väärin, niin sille en mahda mitään. [Oma peruskantani oli ja on, että psykoosi ei ole mikään kevyesti otettava sairaus ja sen vertaaminen muihin esim. kevyisiin mielentilanmuutoksiin tai päihtyneen olotilaan, joista selviää pois ilman hoitoa, on harhaanjohtavaa ja väärin niitä kohtaan, jotka miettivät joko hoitoon hakeutumista tai yleistä kantaa asiasta] Voi ehkä olla, että jos olisin kirjoittanut samat tekstit omana ajatuksenani, ne olisivat saaneet myönteisemmän vastaanoton, tiedä sitten...

        "...Siinä toimi apuna ihan terve maalaisjärki ilman mitään Duodecimin analyysejä. Kyllä edelleenkin luottaisin joka suhteessa omaan harkintakykyyn kuin kaikenmaailman "asiantuntijoihin"."
        Toisin sanoen veit ystäväsi ihmisille, joiden ammattitaitoon et luottanut ja vain koska he tekivät samanlaisen "päätelmän" kuin sinä, olit tyytyväinen heidän diagnoosista? Minä en ole asiantuntija, enkä minä tee diagnooseja tietolähteiden pohjalta tai ilmankaan. Tottakai sitä tietää jos toisella on hätä, mutta mitäs sitten kun sitä pitäisi hoitaakin? Taas tullaan tähän, että olisi pystyttävä luottamaan joihinkin toisiin ihmisiin, joilla on enemmän tietoa ja kokemusta aiheesta kuin minulla, mutta myös täysin erilainen kanta siihen, mikä olisi hyvä hoito kuin itse ajattelen. Teenkö siis oman pääni mukaan kuuntelematta ihmistä, joka on voinut kohdata saman ongelman kymmeniä kertoja vaiko uskonko, että hän tietää mitä tekee.

        "Ihminen ei ole kone, vaikka persoonallisuus ja mieli tiettyjä lainalaisuuksia noudattaisikin. Siksi ihmisen mieltä ei myöskään tutkita kuin koneita. "
        Toisaalta seuraamme oireita, samankaltaisia vikoja ja käytöshäiriöitä. Onneksi enää ei aivoja kopeloida mielenterveydellisistä syistä, mutta mielialalääkityksen tasapainoittamista ihmismielen tarpeisiin on kyllä aikamoista tuunaamista, jota voisi kyllä autonkin hienosäädöksi kutsua. Ihmisiinkin käytetään myös tiettyjä perustyöotteita, joiden voima ja määrä vaihtelevat, joten eiköhän sekin ole edelleen aika syy-seuraus-toimintaa, jos painostan liikaa, ihminen saa tunnereaktion, mikä siinä ei edusta syyn-ja seurauksen lakia?

        "Psykoosin suhteen liikutaan alueella, jossa diagnoosin määrittäminen on huomattavasti vaikeampaa. Diagnoosissa kun täytyy huomioida myös potilaan taustoja, joita lääkäri saattaa olla täysin kykenemätön arvioimaan. "
        Ja muistaa myös, että diagnosoidaan tämän hetkinen tila. Täytyy myös muistaa, ettei ketään voi pakottaa terveeksi ja psykoosi on akuutti tila, joka tarvitsee välitöntä hoitoa. Kun psykoosi on laantunut, voidaan alkaa niitä vuosien takaisia taustoja miettiä ja tarvitaessa jatkohoitaa ko. ihmistä erilaisissa terapioissa. Psykoottisessa tilassa oleva ihminen harvemmin kykenee puhumaan ja työstämään muuta kuin nykyhetkeä, sillä jos sinun olisi vaikea saada nykyhetkeenkään tolkkua, kuinka paljon kiinnostusta ja pitkäjänteisyyttä sinulta löytyisi menneen penkomiseen?

        //Psykoottisessa tilassa oleva ihminen harvemmin kykenee puhumaan ja työstämään muuta kuin nykyhetkeä, sillä jos sinun olisi vaikea saada nykyhetkeenkään tolkkua, kuinka paljon kiinnostusta ja pitkäjänteisyyttä sinulta löytyisi menneen penkomiseen?//

        Mielenkiintoista, onko sinulla omakohtaista kokemusta kuvaamasasi kaltaisesta psykoottisesta tilasta, vai puhutko vain suulla suuremmalla?

        Nyt kun muistelen, niin en missään vaiheessa menettänyt mitenkään (arki)todellisuuden tajuani, tolkkuani enkä toimintakykyäni, siihen tavanomaisimpaan totuttuun aika-tilaan tuntui kuitenkin sekoittuvan muitakin "isompia" todellisuuden tai aika-tilojen tasoja.

        Liian paljon tapahtui, että kaikkea voi koskaan tyhjentävästi kertoa, nyt tulee lähinnä mieleen, että jokusen vuorokauden valvomisen päätteeksi lähdin matkalle paikkaan, jossa olin jokunen viikko takaperin ollut auto-onnettomuudessa, tarkoituksena vaeltaa onnettomuuspaikasta etiäpäin silloiseen määränpäähän. No en kuitenkaan päässyt sitä paikkaa etiämmäs, vaan monien tekijöiden summana jouduin luovuttamaan ja koti-ikävän iskettyä kuin tuhat volttia suostuin liftaamaan takaisinpäin, jolloin eka auto otti kyytiin. Kyyti vei jonkun matkaa jonka jälkeen oli käveltävä vielä jokunen kilometri linja-autoasemalla, ja tuon matkan varrella huomasin käveleväni Haudan ohi ja Joen vartta. Ne olivat myös tämän todellisuuden paikkoja, mutta niillä tuntui olevan joku toinenkin merkitys, hyvin voimakas sellainen.

        Jälkiviisaana tulkiten, vaikka se ei ollut reissullelähdön tarkoitus, reissusta kuitenkin muodostui tapahtuneen perusteella varsin klassinen sielunhakureissu aliseen, niin että alinen ja keskinen sekoittuivat tai olivat lomittain ja limittäin valvetodellisuudessa. Pienemmällä vaivalla ja vähemmillä rakoilla jaloissa olisi varmaan selvinnyt, jos olisi osannut reissun hoitaa pelkällä transsitripillä keskiseen sekoittuneen "psykoosin" sijasta, mutta tyylinsä kullakin, näköjään. :)


      • Qad
        kirjis kirjoitti:

        //Psykoottisessa tilassa oleva ihminen harvemmin kykenee puhumaan ja työstämään muuta kuin nykyhetkeä, sillä jos sinun olisi vaikea saada nykyhetkeenkään tolkkua, kuinka paljon kiinnostusta ja pitkäjänteisyyttä sinulta löytyisi menneen penkomiseen?//

        Mielenkiintoista, onko sinulla omakohtaista kokemusta kuvaamasasi kaltaisesta psykoottisesta tilasta, vai puhutko vain suulla suuremmalla?

        Nyt kun muistelen, niin en missään vaiheessa menettänyt mitenkään (arki)todellisuuden tajuani, tolkkuani enkä toimintakykyäni, siihen tavanomaisimpaan totuttuun aika-tilaan tuntui kuitenkin sekoittuvan muitakin "isompia" todellisuuden tai aika-tilojen tasoja.

        Liian paljon tapahtui, että kaikkea voi koskaan tyhjentävästi kertoa, nyt tulee lähinnä mieleen, että jokusen vuorokauden valvomisen päätteeksi lähdin matkalle paikkaan, jossa olin jokunen viikko takaperin ollut auto-onnettomuudessa, tarkoituksena vaeltaa onnettomuuspaikasta etiäpäin silloiseen määränpäähän. No en kuitenkaan päässyt sitä paikkaa etiämmäs, vaan monien tekijöiden summana jouduin luovuttamaan ja koti-ikävän iskettyä kuin tuhat volttia suostuin liftaamaan takaisinpäin, jolloin eka auto otti kyytiin. Kyyti vei jonkun matkaa jonka jälkeen oli käveltävä vielä jokunen kilometri linja-autoasemalla, ja tuon matkan varrella huomasin käveleväni Haudan ohi ja Joen vartta. Ne olivat myös tämän todellisuuden paikkoja, mutta niillä tuntui olevan joku toinenkin merkitys, hyvin voimakas sellainen.

        Jälkiviisaana tulkiten, vaikka se ei ollut reissullelähdön tarkoitus, reissusta kuitenkin muodostui tapahtuneen perusteella varsin klassinen sielunhakureissu aliseen, niin että alinen ja keskinen sekoittuivat tai olivat lomittain ja limittäin valvetodellisuudessa. Pienemmällä vaivalla ja vähemmillä rakoilla jaloissa olisi varmaan selvinnyt, jos olisi osannut reissun hoitaa pelkällä transsitripillä keskiseen sekoittuneen "psykoosin" sijasta, mutta tyylinsä kullakin, näköjään. :)

        Väistämättä mieleeni tuli että tapauksesi voisi todistaa sen puolesta että toisinaan psykoosi on oikeastaan varsin luonnollinen reaktio. Auto-onnettomuus jos mikä lienee erittäin stressaava tilanne, ja mieli hakee tasapainoa tuollaisen jälkeen mitä yllättävimmillä tavoilla. (Hivenen samaa sortimenttia kohdallani oli -94 se että _meinasin_ rysäyttää kunnolla liikenteessä ja jo se riitti säikäyttämään puolihengiltä ja johti pari kk myöhemmin voimalliseen edellisten elämien näkyperiodiin hitaan kypsyttelyn kautta. Lisäksi opin että auto minä emme sovi yhteen.)

        Nyt herääkin sitten kysymys että jos meillä täällä länsimaissakin olisi jonkinlaista - äh - vision quest -perinnettä, trippailua ja sen sellaista ja me vartavasten harjoittaisimme sitä aina pahan paikan tullen, joutuisiko mieli silloin niin kovaan rääkkiin että psykoosia pukkaa ja joutuu lasarettiinkin? Astrologian puolella on tuttu sellainen menettelytapa että ihmiset tietoisesti toteuttavat jonkin planeetta-aspektin ennenkuin se tulee ikäänkuin pakolliseksi oppimääräksi erittäin arvaamattomalla tavalla ja väkisin vääjäämättä. En kauheammin ole viime aikoina tutkinut astrologiaa, mutta voisimme kuitenkin tässä ketjussa tai tällä palstalla kaikki tyynni pohtia missä määrin on mahdollista korvata äkillisiä ja villisti ilmaantuvia psyyken toimintoja jo etukäteen tietoisilla harjoituksilla jotka simuloivat vastaavaa "villikokemusta", mutta turvallisemmin ja hallitummin (jos se nyt ylipäätään on mahdollista).

        - Ja tietenkään en halua rääpöstellä kokemuksiasi, mutta olen aika hanakas käyttämään hyväksi kaiken mahdollisen josta suinkin voi saada jonkinlaisia oivalluksia irti.


      • kirjis
        Qad kirjoitti:

        Väistämättä mieleeni tuli että tapauksesi voisi todistaa sen puolesta että toisinaan psykoosi on oikeastaan varsin luonnollinen reaktio. Auto-onnettomuus jos mikä lienee erittäin stressaava tilanne, ja mieli hakee tasapainoa tuollaisen jälkeen mitä yllättävimmillä tavoilla. (Hivenen samaa sortimenttia kohdallani oli -94 se että _meinasin_ rysäyttää kunnolla liikenteessä ja jo se riitti säikäyttämään puolihengiltä ja johti pari kk myöhemmin voimalliseen edellisten elämien näkyperiodiin hitaan kypsyttelyn kautta. Lisäksi opin että auto minä emme sovi yhteen.)

        Nyt herääkin sitten kysymys että jos meillä täällä länsimaissakin olisi jonkinlaista - äh - vision quest -perinnettä, trippailua ja sen sellaista ja me vartavasten harjoittaisimme sitä aina pahan paikan tullen, joutuisiko mieli silloin niin kovaan rääkkiin että psykoosia pukkaa ja joutuu lasarettiinkin? Astrologian puolella on tuttu sellainen menettelytapa että ihmiset tietoisesti toteuttavat jonkin planeetta-aspektin ennenkuin se tulee ikäänkuin pakolliseksi oppimääräksi erittäin arvaamattomalla tavalla ja väkisin vääjäämättä. En kauheammin ole viime aikoina tutkinut astrologiaa, mutta voisimme kuitenkin tässä ketjussa tai tällä palstalla kaikki tyynni pohtia missä määrin on mahdollista korvata äkillisiä ja villisti ilmaantuvia psyyken toimintoja jo etukäteen tietoisilla harjoituksilla jotka simuloivat vastaavaa "villikokemusta", mutta turvallisemmin ja hallitummin (jos se nyt ylipäätään on mahdollista).

        - Ja tietenkään en halua rääpöstellä kokemuksiasi, mutta olen aika hanakas käyttämään hyväksi kaiken mahdollisen josta suinkin voi saada jonkinlaisia oivalluksia irti.

        //Nyt herääkin sitten kysymys että jos meillä täällä länsimaissakin olisi jonkinlaista - äh - vision quest -perinnettä, trippailua ja sen sellaista ja me vartavasten harjoittaisimme sitä aina pahan paikan tullen, joutuisiko mieli silloin niin kovaan rääkkiin että psykoosia pukkaa ja joutuu lasarettiinkin?//

        No kyllähän eritoten länsimaista - arvatenkin suomiarmasssynnyinmaa tällä erää samaan syssyyn mukaanlukien - löytyy kellariloukoista rumpalointijengejä, jotka Ähvisionin song contest perinnettä harjoittelevat ja henkiin herättelevät jonniinmoisena varpaitaan sisäänpäin kasvattavina sivistyksen loiskasveina. Eli ei niistä niin puu eikä tetta, jos on puihinmuihin hakeutuakseen.

        Mutta jos noon jonniinmoisia taitekohtia Traditshuunin ja Mahdollisen taitekohras tai pikenniinnii niiden hälläpyörän sisäkumei, niin mitä mahtais meinaa kuplan puhkeeminen? Määentiijjämittään.


      • Qad
        kirjis kirjoitti:

        //Nyt herääkin sitten kysymys että jos meillä täällä länsimaissakin olisi jonkinlaista - äh - vision quest -perinnettä, trippailua ja sen sellaista ja me vartavasten harjoittaisimme sitä aina pahan paikan tullen, joutuisiko mieli silloin niin kovaan rääkkiin että psykoosia pukkaa ja joutuu lasarettiinkin?//

        No kyllähän eritoten länsimaista - arvatenkin suomiarmasssynnyinmaa tällä erää samaan syssyyn mukaanlukien - löytyy kellariloukoista rumpalointijengejä, jotka Ähvisionin song contest perinnettä harjoittelevat ja henkiin herättelevät jonniinmoisena varpaitaan sisäänpäin kasvattavina sivistyksen loiskasveina. Eli ei niistä niin puu eikä tetta, jos on puihinmuihin hakeutuakseen.

        Mutta jos noon jonniinmoisia taitekohtia Traditshuunin ja Mahdollisen taitekohras tai pikenniinnii niiden hälläpyörän sisäkumei, niin mitä mahtais meinaa kuplan puhkeeminen? Määentiijjämittään.

        Mutta käväisy "toisella puolella" tahi mystinen kuolema ja sen jälkeinen uudelleen kokoontuminen täytyy olla prosessi johon periaatteessa jokaiikka olisi kykenevä jos

        - osuu elämässä tarinan palaset kohdalleen

        - löytyy kiinnostusta hajoamiseen ja uudelleen kokoontumiseen (tämän ei tarvitse olla tietoista ja päivätietoisuuden oma valinta?)

        - psyykessä on joustonvaraa niin ettei ihminen ole sekoamistilassa jo pienenpienistäkin muutoksista elämässä jotka vähän sotkevat hänen päiväjärjestystään

        ...tai täytyy ja täytyy, mutta oletan nyt näin. Jokatapauksessa itselläni tökkää tuossa 3. kohdassa eli olen periaatteessa helvetin jäykkä ihminen, ja sitähän tässä sitten työstetään näemmä päivästä päivään.

        Sopeutuminen, järkevyys, maanläheisyys, vastaanottavuus, kyky välillä kokea "rajattomuutta"... niillä eväillä varmaan pötkii pitkälle. Ja minusta tuntuu yhä tärkeämmältä nimenomaan sallivuus omaa itseä ja muita kohtaan. Jos me nyt esmes leimaamme psykoottisen tilan yksinomaan ei-toivottavaksi sairaaksi ja pelottavaksi tilaksi, niin siinähän menee paljon paljon hukkaan kun isketään sitä kättä pystyyn että stop tätä ei saa olla olemassa. Mutta kuitenkin sellainen tila on olemassa. Halusi ihminen tai ei.

        Ehkä kannattaa kuitenkin eritellä että psykoottiset tilat ovat hivenen eri asia kuin jatkuva skitsofrenia-sairaus jossa ihminen lienee niin levällään kuin Jokisen eväät ettei hän pysty oppimaan mitään kokemuksestaan, kun se ei pääty eli rajaudu (paitsi tietenkin lääkityksellä jos oikea hoito löytyy). Niin pitkälle en menisi että kevyesti määrittelisin jatkuvan häiriötilan hyödylliseksi, koska sitä se tuskin voinee olla. Mutta satunnaiset ison pyörän heitot saattavat olla itseasiassa luonnollisen ja ymmärrettävän prosessin aikaansaannoksia ja niistä voi todellakin oppia jotain. Uskon ma, optimisesti.

        Ihmeen paljon saa tekstiä aikaan vaikkei mistään mitään tiedäkään. :)


      • kirjis
        Qad kirjoitti:

        Mutta käväisy "toisella puolella" tahi mystinen kuolema ja sen jälkeinen uudelleen kokoontuminen täytyy olla prosessi johon periaatteessa jokaiikka olisi kykenevä jos

        - osuu elämässä tarinan palaset kohdalleen

        - löytyy kiinnostusta hajoamiseen ja uudelleen kokoontumiseen (tämän ei tarvitse olla tietoista ja päivätietoisuuden oma valinta?)

        - psyykessä on joustonvaraa niin ettei ihminen ole sekoamistilassa jo pienenpienistäkin muutoksista elämässä jotka vähän sotkevat hänen päiväjärjestystään

        ...tai täytyy ja täytyy, mutta oletan nyt näin. Jokatapauksessa itselläni tökkää tuossa 3. kohdassa eli olen periaatteessa helvetin jäykkä ihminen, ja sitähän tässä sitten työstetään näemmä päivästä päivään.

        Sopeutuminen, järkevyys, maanläheisyys, vastaanottavuus, kyky välillä kokea "rajattomuutta"... niillä eväillä varmaan pötkii pitkälle. Ja minusta tuntuu yhä tärkeämmältä nimenomaan sallivuus omaa itseä ja muita kohtaan. Jos me nyt esmes leimaamme psykoottisen tilan yksinomaan ei-toivottavaksi sairaaksi ja pelottavaksi tilaksi, niin siinähän menee paljon paljon hukkaan kun isketään sitä kättä pystyyn että stop tätä ei saa olla olemassa. Mutta kuitenkin sellainen tila on olemassa. Halusi ihminen tai ei.

        Ehkä kannattaa kuitenkin eritellä että psykoottiset tilat ovat hivenen eri asia kuin jatkuva skitsofrenia-sairaus jossa ihminen lienee niin levällään kuin Jokisen eväät ettei hän pysty oppimaan mitään kokemuksestaan, kun se ei pääty eli rajaudu (paitsi tietenkin lääkityksellä jos oikea hoito löytyy). Niin pitkälle en menisi että kevyesti määrittelisin jatkuvan häiriötilan hyödylliseksi, koska sitä se tuskin voinee olla. Mutta satunnaiset ison pyörän heitot saattavat olla itseasiassa luonnollisen ja ymmärrettävän prosessin aikaansaannoksia ja niistä voi todellakin oppia jotain. Uskon ma, optimisesti.

        Ihmeen paljon saa tekstiä aikaan vaikkei mistään mitään tiedäkään. :)

        Jotenkin tähän tapaan on ollut tapani ajatella ja kokea: "psykoosilla" viitataan käytännössä sekä ylisen miellyttäviin kokemuksiin ("valaistumiset") että alisen vähemmän miellyttäviin kokemuksiin ("tilinteot ja kohtaamiset Varjon/alitajuisten pelkojen kanssa/eksistentiaalisen tuskan ja sen loputtomuuden kanssa jne. jne."). Usein näihin puoliin viitataan valon ja pimeyden, taivaan ja helvetin toisiaan edellyttävinä vastakohtina. Mielestäni hiukan vaan tyhmästi, että toki sopiihan niinkin sanoa enkä ole kenkä vastaan väittämään.

        Iso pyörä tai "jumalten keinu" Leinoa lainatakseni heittää ylös-alas, mitä syvemmälle trampoliinia venyttää, sen korkeampi pomppu ja toisinpäin. Mutta en väitä että näin tarvitsee olla, kunhan kuvaan vain yhdenlaista hullua päähänpinttymää. Johon liittyy myös sellainen uskomus, että jos putoaa trampoliinin läpi pohjattomuuteen, niin saattaakin huomata tulevansa yläkautta viuh vauh takaisin. "Niin on ylhäällä kuin on alhaalla", kuten reikäleivän keskellä tavataan sanoa.

        "Elementary, dr. Watson", sanoisi varmaan Herlokki Solmunen, mutta siitä lähtien kun pari vuotta takaperin jossain tilassa onnistuin tällaisia uskomuksia tai muotoisuuksia pääni vaivaksi kehittämään, minua on vaivannut voimakas tunne, ettei edes näin elementaarisia höpsötyksiä pitäisi missään julkisesti kirjoittaa, vaan enintään supisupisuullisesti supista, jos sitäkään.

        Noh, kun se oli kuitenniin Saag joka reikäleivän ekaks kirjoitti vain pienellä yllytyksellä, julkinoita ja kaikkee hän, ja miä vaan pikkumiä tavallinen immeinen, niin kai se on sitten okei. Miettii hullu ku pullosta tullu.


      • Saag Paneer
        cyberanimus kirjoitti:

        Olipas kamalasti kysymyksiä...

        "Tarkoittanet kuitenkin subjektiivisia mielipiteitä, et objektiivisia, otaksun?"
        ehkäpä... ehkäpä...

        "Miten voit arvottaa tutkimustietoa, ellet tiedä millä tavoin se on saatu aikaan?"
        Miten voin arvotta yhtään mitään? Jos kaiken kyseenalaistaa ja haluaa pilkuntarkasti tietää miten se tehtiin, niin en muuta sitten tekisikään. Miksi on ihmisiä, jotka opiskelevat tiettyä aihealuetta monia vuosia, jos ei siksi, että joku muu, joka on opiskellut muuta alaa, voi luottaa saavansa tarkkaa ensimmäiseltä itselleen vieraammasta aiheesta.

        "Miten "konkreettisiksi" kuvittelet psykologian alaan kuuluvat tutkimukset?"
        Rehellisesti ottaen en ole kuvitellut yhtään mitään, en ole psykologi tai psykiatri, enkä lääkäri, joten miksi minun pitäisi olla perehtynyt niihin sen tarkemmin? Opetteletko sinä kirurgiaa jotta voit luottaa sydämesi sydänspesialistin leikattavaksi?

        "Tieteelliselle tiedolle on ominaista, että se on itseään korjaavaa...Toisaalta monet "uskomustietoon" perustuvat menetelmät nojaavat käytännössä hyviksi todettuihin menetelmiin, joten en aliarvioisi niidenkään arvoa."
        Ensimmäinen juttu on itsestään selvä, sillä jos ei ole kehitystä ei ole myöskään uutta tietoa tai parempia menetelmiä. Kuka sanoi ettei tieto muutu? Kyseessä on kuka tiedon antaa ja kuinka paljon voin luottaa tuon lähteen oikeellisuuteen?
        Jos mietitään "uskomustietoa", niin kumma kyllä se käytäntö ei monien satojen vuosienkaan aikana ole ratkaissut niitä kriittisimpiä, ihmisen terveyttä hengenvaarallisesti uhkaavia tauteja vaan taas tiede jyllää ja toimii luotettavammin. Mikäs siinä, kukin saa uskoa mihin haluaa, mutta toisten terveydellä leikkiminen on vakava asia.

        "Totuus ei ole niin mustavalkoinen kuin annat ymmärtää sen olevan."
        eipä ole fyysisissä sairauksissakaan, joillekin sopiva lääke samaan tautiin on toiselle aivan väärä ja kolmannelle puolet samasta annoksesta toimii paremmin kuin neljännen eri lääkkeen syöjän lääkkeet samaan sairauteen. On outoa, että psykologisen rintaman pitäisi olla yhtenäinen ja samaa "lääkettä" tarjoava, pitäisikö mennä takaisin freudin aikaan, jolloin kaikki oli kiinni ihmisen seksuaalisuudesta. Mielestäni kuhunkin sairauteen ja kullekin yksilölle on vain löydettävä oikea hoito, ei sen kummempaa.

        "Keskustelun pohjana on argumentointi, se miten hyvin kykenee perustelemaan kantansa ja väittämänsä. Pelkkä auktoriteetteihin vetoaminen ei ole uskottavaa argumentointia."
        En nyt oikeastaan vetoa auktoritetteihin vaan tuon esille minua alasta paremmin tuntevia tekstejä. Jos se on teistä väärin, niin sille en mahda mitään. [Oma peruskantani oli ja on, että psykoosi ei ole mikään kevyesti otettava sairaus ja sen vertaaminen muihin esim. kevyisiin mielentilanmuutoksiin tai päihtyneen olotilaan, joista selviää pois ilman hoitoa, on harhaanjohtavaa ja väärin niitä kohtaan, jotka miettivät joko hoitoon hakeutumista tai yleistä kantaa asiasta] Voi ehkä olla, että jos olisin kirjoittanut samat tekstit omana ajatuksenani, ne olisivat saaneet myönteisemmän vastaanoton, tiedä sitten...

        "...Siinä toimi apuna ihan terve maalaisjärki ilman mitään Duodecimin analyysejä. Kyllä edelleenkin luottaisin joka suhteessa omaan harkintakykyyn kuin kaikenmaailman "asiantuntijoihin"."
        Toisin sanoen veit ystäväsi ihmisille, joiden ammattitaitoon et luottanut ja vain koska he tekivät samanlaisen "päätelmän" kuin sinä, olit tyytyväinen heidän diagnoosista? Minä en ole asiantuntija, enkä minä tee diagnooseja tietolähteiden pohjalta tai ilmankaan. Tottakai sitä tietää jos toisella on hätä, mutta mitäs sitten kun sitä pitäisi hoitaakin? Taas tullaan tähän, että olisi pystyttävä luottamaan joihinkin toisiin ihmisiin, joilla on enemmän tietoa ja kokemusta aiheesta kuin minulla, mutta myös täysin erilainen kanta siihen, mikä olisi hyvä hoito kuin itse ajattelen. Teenkö siis oman pääni mukaan kuuntelematta ihmistä, joka on voinut kohdata saman ongelman kymmeniä kertoja vaiko uskonko, että hän tietää mitä tekee.

        "Ihminen ei ole kone, vaikka persoonallisuus ja mieli tiettyjä lainalaisuuksia noudattaisikin. Siksi ihmisen mieltä ei myöskään tutkita kuin koneita. "
        Toisaalta seuraamme oireita, samankaltaisia vikoja ja käytöshäiriöitä. Onneksi enää ei aivoja kopeloida mielenterveydellisistä syistä, mutta mielialalääkityksen tasapainoittamista ihmismielen tarpeisiin on kyllä aikamoista tuunaamista, jota voisi kyllä autonkin hienosäädöksi kutsua. Ihmisiinkin käytetään myös tiettyjä perustyöotteita, joiden voima ja määrä vaihtelevat, joten eiköhän sekin ole edelleen aika syy-seuraus-toimintaa, jos painostan liikaa, ihminen saa tunnereaktion, mikä siinä ei edusta syyn-ja seurauksen lakia?

        "Psykoosin suhteen liikutaan alueella, jossa diagnoosin määrittäminen on huomattavasti vaikeampaa. Diagnoosissa kun täytyy huomioida myös potilaan taustoja, joita lääkäri saattaa olla täysin kykenemätön arvioimaan. "
        Ja muistaa myös, että diagnosoidaan tämän hetkinen tila. Täytyy myös muistaa, ettei ketään voi pakottaa terveeksi ja psykoosi on akuutti tila, joka tarvitsee välitöntä hoitoa. Kun psykoosi on laantunut, voidaan alkaa niitä vuosien takaisia taustoja miettiä ja tarvitaessa jatkohoitaa ko. ihmistä erilaisissa terapioissa. Psykoottisessa tilassa oleva ihminen harvemmin kykenee puhumaan ja työstämään muuta kuin nykyhetkeä, sillä jos sinun olisi vaikea saada nykyhetkeenkään tolkkua, kuinka paljon kiinnostusta ja pitkäjänteisyyttä sinulta löytyisi menneen penkomiseen?

        >>samaa mieltä otsikon kanssa suomeksikin>"Miten voit arvottaa tutkimustietoa, ellet tiedä millä tavoin se on saatu aikaan?"
        Miten voin arvotta yhtään mitään? Jos kaiken kyseenalaistaa ja haluaa pilkuntarkasti tietää miten se tehtiin, niin en muuta sitten tekisikään. Miksi on ihmisiä, jotka opiskelevat tiettyä aihealuetta monia vuosia, jos ei siksi, että joku muu, joka on opiskellut muuta alaa, voi luottaa saavansa tarkkaa ensimmäiseltä itselleen vieraammasta aiheesta.>"Miten "konkreettisiksi" kuvittelet psykologian alaan kuuluvat tutkimukset?"
        Rehellisesti ottaen en ole kuvitellut yhtään mitään, en ole psykologi tai psykiatri, enkä lääkäri, joten miksi minun pitäisi olla perehtynyt niihin sen tarkemmin? Opetteletko sinä kirurgiaa jotta voit luottaa sydämesi sydänspesialistin leikattavaksi?>Ensimmäinen juttu on itsestään selvä, sillä jos ei ole kehitystä ei ole myöskään uutta tietoa tai parempia menetelmiä. Kuka sanoi ettei tieto muutu?>Kyseessä on kuka tiedon antaa ja kuinka paljon voin luottaa tuon lähteen oikeellisuuteen?>Jos mietitään "uskomustietoa", niin kumma kyllä se käytäntö ei monien satojen vuosienkaan aikana ole ratkaissut niitä kriittisimpiä, ihmisen terveyttä hengenvaarallisesti uhkaavia tauteja vaan taas tiede jyllää ja toimii luotettavammin.>Mikäs siinä, kukin saa uskoa mihin haluaa, mutta toisten terveydellä leikkiminen on vakava asia.>On outoa, että psykologisen rintaman pitäisi olla yhtenäinen ja samaa "lääkettä" tarjoava, pitäisikö mennä takaisin freudin aikaan, jolloin kaikki oli kiinni ihmisen seksuaalisuudesta. Mielestäni kuhunkin sairauteen ja kullekin yksilölle on vain löydettävä oikea hoito, ei sen kummempaa.>En nyt oikeastaan vetoa auktoritetteihin vaan tuon esille minua alasta paremmin tuntevia tekstejä.>Oma peruskantani oli ja on, että psykoosi ei ole mikään kevyesti otettava sairaus ja sen vertaaminen muihin esim. kevyisiin mielentilanmuutoksiin tai päihtyneen olotilaan, joista selviää pois ilman hoitoa, on harhaanjohtavaa ja väärin niitä kohtaan, jotka miettivät joko hoitoon hakeutumista tai yleistä kantaa asiasta>Toisin sanoen veit ystäväsi ihmisille, joiden ammattitaitoon et luottanut ja vain koska he tekivät samanlaisen "päätelmän" kuin sinä, olit tyytyväinen heidän diagnoosista? >>Tottakai sitä tietää jos toisella on hätä, mutta mitäs sitten kun sitä pitäisi hoitaakin?>Taas tullaan tähän, että olisi pystyttävä luottamaan joihinkin toisiin ihmisiin, joilla on enemmän tietoa ja kokemusta aiheesta kuin minulla, mutta myös täysin erilainen kanta siihen, mikä olisi hyvä hoito kuin itse ajattelen.>Teenkö siis oman pääni mukaan kuuntelematta ihmistä, joka on voinut kohdata saman ongelman kymmeniä kertoja vaiko uskonko, että hän tietää mitä tekee.>Toisaalta seuraamme oireita, samankaltaisia vikoja ja käytöshäiriöitä. Onneksi enää ei aivoja kopeloida mielenterveydellisistä syistä, mutta mielialalääkityksen tasapainoittamista ihmismielen tarpeisiin on kyllä aikamoista tuunaamista, jota voisi kyllä autonkin hienosäädöksi kutsua.>Ihmisiinkin käytetään myös tiettyjä perustyöotteita, joiden voima ja määrä vaihtelevat, joten eiköhän sekin ole edelleen aika syy-seuraus-toimintaa, jos painostan liikaa, ihminen saa tunnereaktion, mikä siinä ei edusta syyn-ja seurauksen lakia?>Täytyy myös muistaa, ettei ketään voi pakottaa terveeksi ja psykoosi on akuutti tila, joka tarvitsee välitöntä hoitoa. Kun psykoosi on laantunut, voidaan alkaa niitä vuosien takaisia taustoja miettiä ja tarvitaessa jatkohoitaa ko. ihmistä erilaisissa terapioissa


      • Qad
        kirjis kirjoitti:

        Jotenkin tähän tapaan on ollut tapani ajatella ja kokea: "psykoosilla" viitataan käytännössä sekä ylisen miellyttäviin kokemuksiin ("valaistumiset") että alisen vähemmän miellyttäviin kokemuksiin ("tilinteot ja kohtaamiset Varjon/alitajuisten pelkojen kanssa/eksistentiaalisen tuskan ja sen loputtomuuden kanssa jne. jne."). Usein näihin puoliin viitataan valon ja pimeyden, taivaan ja helvetin toisiaan edellyttävinä vastakohtina. Mielestäni hiukan vaan tyhmästi, että toki sopiihan niinkin sanoa enkä ole kenkä vastaan väittämään.

        Iso pyörä tai "jumalten keinu" Leinoa lainatakseni heittää ylös-alas, mitä syvemmälle trampoliinia venyttää, sen korkeampi pomppu ja toisinpäin. Mutta en väitä että näin tarvitsee olla, kunhan kuvaan vain yhdenlaista hullua päähänpinttymää. Johon liittyy myös sellainen uskomus, että jos putoaa trampoliinin läpi pohjattomuuteen, niin saattaakin huomata tulevansa yläkautta viuh vauh takaisin. "Niin on ylhäällä kuin on alhaalla", kuten reikäleivän keskellä tavataan sanoa.

        "Elementary, dr. Watson", sanoisi varmaan Herlokki Solmunen, mutta siitä lähtien kun pari vuotta takaperin jossain tilassa onnistuin tällaisia uskomuksia tai muotoisuuksia pääni vaivaksi kehittämään, minua on vaivannut voimakas tunne, ettei edes näin elementaarisia höpsötyksiä pitäisi missään julkisesti kirjoittaa, vaan enintään supisupisuullisesti supista, jos sitäkään.

        Noh, kun se oli kuitenniin Saag joka reikäleivän ekaks kirjoitti vain pienellä yllytyksellä, julkinoita ja kaikkee hän, ja miä vaan pikkumiä tavallinen immeinen, niin kai se on sitten okei. Miettii hullu ku pullosta tullu.

        Sinulle ja itsellenikin: ei ihmisiä kiinnosta. Sanotaan vaikka että 99,99 prosenttia ihmisistä ei kiinnosta hevon peetä mitä me mahdollisesti täälläkin puhumme, vaikka puhuisimme kuinka henkeviä tai salaisia juttuja.

        Sen huomaa omasta itsestäänkin että voi vuosikausia kuulla jonkun jutun, ajatella sitä pintapuolisesti, mutta ei se vaan mene perille eikä kolahda. Sitten joku yksi päivä yksi hetki PIM.

        Toisaalta taas Jessekin sanoi että salaisuudet pitää katoilta karjuman (liekö tuossa se juttu miksi J. Kastajan seuraajat eivät diggaile Jeesusta).

        Tai sitten olen vaan itse ajattelematon ja lörppä, tai en vaan osaisi pihdata vaikka pihdattavaa olisikin. Mene tiedä. Mutta pääasiassa tosiaan uskon että asiat tosissaan *kuulee* vain silloin kun kaikki palaset osuvat kohdalleen. Siihen asti niitä voi koko ympäristö suurinpiirtein vaikka huutaa, eikä mene perille.


      • Rev Love
        Qad kirjoitti:

        Väistämättä mieleeni tuli että tapauksesi voisi todistaa sen puolesta että toisinaan psykoosi on oikeastaan varsin luonnollinen reaktio. Auto-onnettomuus jos mikä lienee erittäin stressaava tilanne, ja mieli hakee tasapainoa tuollaisen jälkeen mitä yllättävimmillä tavoilla. (Hivenen samaa sortimenttia kohdallani oli -94 se että _meinasin_ rysäyttää kunnolla liikenteessä ja jo se riitti säikäyttämään puolihengiltä ja johti pari kk myöhemmin voimalliseen edellisten elämien näkyperiodiin hitaan kypsyttelyn kautta. Lisäksi opin että auto minä emme sovi yhteen.)

        Nyt herääkin sitten kysymys että jos meillä täällä länsimaissakin olisi jonkinlaista - äh - vision quest -perinnettä, trippailua ja sen sellaista ja me vartavasten harjoittaisimme sitä aina pahan paikan tullen, joutuisiko mieli silloin niin kovaan rääkkiin että psykoosia pukkaa ja joutuu lasarettiinkin? Astrologian puolella on tuttu sellainen menettelytapa että ihmiset tietoisesti toteuttavat jonkin planeetta-aspektin ennenkuin se tulee ikäänkuin pakolliseksi oppimääräksi erittäin arvaamattomalla tavalla ja väkisin vääjäämättä. En kauheammin ole viime aikoina tutkinut astrologiaa, mutta voisimme kuitenkin tässä ketjussa tai tällä palstalla kaikki tyynni pohtia missä määrin on mahdollista korvata äkillisiä ja villisti ilmaantuvia psyyken toimintoja jo etukäteen tietoisilla harjoituksilla jotka simuloivat vastaavaa "villikokemusta", mutta turvallisemmin ja hallitummin (jos se nyt ylipäätään on mahdollista).

        - Ja tietenkään en halua rääpöstellä kokemuksiasi, mutta olen aika hanakas käyttämään hyväksi kaiken mahdollisen josta suinkin voi saada jonkinlaisia oivalluksia irti.

        //mieli hakee tasapainoa tuollaisen jälkeen mitä yllättävimmillä tavoilla.//

        Minä olen kokenut, että kun turvallisuuden ja tuttuuden tunteeni menee ihan oikeasti pirstaleiksi, käyn hyvin levottomaksi ja löydän itseni pelkäämästä jotain näkymätöntä mörköä, jota en pysty määrittelemään. Myötätunnon harjoittaminen ja hengityksen tarkkaaminen on auttanut suuresti, mutten tunne edelleenkään olevani valmis kurkistamaan universumin "reunan yli".

        Kasvatan siis vieläkin "Pelon siementä" tietoisuuden valon alla, kastelen ja lannoitan, ja odotan minkälainen kasvusto siitä tulee. Sitten kun näen tuon "tiedon ja pelon puun" ja voin muodostaa siihen suhteen, uskon että asia on selvä.

        Mutta pelkojen täytyy ensin antaa tulla pintaan, antaa psykoosin tulla jos on tullakseen ja luottaa omaan hermojärjestelmään. Luota aivoihisi, pitäisi olla jonkinlainen motto. Usein omat aivot ja niiden normaali toiminta on älykkäämpi kannanotto kuin asiantuntijan mielipide, jos sitä vain halutaan ymmärtää, ja toimia sen ehdoilla.

        Miksi vaikkapa joku sekoaa ihan pikkuasiasta ja toinen ottaa satoja kertoja LSD:tä ja jää vielä ihan järkeväksi jätkäksi, on minusta osoitus siitä, että avain mielenterveyteen on salliva ja myötätuntoinen suhtautuminen oman mielen toimintaan. Myönteisyys lähtökohtana voi muuttaa potentiaalisesti negatiivisen tai kauhistuttavan psykoosikokemuksen taivaallisen ihanaksi euforiaksi ja oivallukseksi. Trippailijoilta voidaan oppia, että omat odotukset ja mielentila vaikuttaa radikaalisti kokemukseemme todellisuudesta, etenkin silloin kun sitä voimakkaasti haastetaan.

        Villit unelmani siitä, kuinka pitkälle tuntemattomaan hehkuvaan pimeyteen ihmismieleni ehkä voisi parhaimmillaan loikata, on kyllä aikaansaanut sen, ettei ensireaktioni väärinpäin lattialle pudonneeseen marmeladipaahtoleipään enää ole reaktiivinen ole "voi vittu nyt se putosi saatana" vaan viileämmin "Oho, se putos".

        Yhtäkkiä huomaan olevani monissa tilanteissa täysin cool, joissa monet muut ovat täysin paniikissa (ja myös tilanteissa, joissa muut ovat cool ja minä paniikissa...)

        Silloin kun en voi helposti "kuitata pois" asiaa joka panee maailmaani uuteen järjestykseen, löydän itseni jopa rukoilemasta, tai vähintään soittamasta ja laulamasta, tekemästä taidetta. Ja näiden tapahtumien jälkeen olen havainnut kahdenlaista muutosta.

        Ensinnä herkistyminen kaikelle mitä ympärillä tapahtuu (tippa tulee linssiin herkemmin) ja haluttomuus enää tukahduttaa tunteitani tai pitää "turpa kiinni rivissä", ja toiseksi kyky sulattaa ja prosessoida jälleen hieman entistä enemmän kaaosta joksikin sellaiseksi, jonka kanssa voin työskennellä (tai ainakin elää), mikä taas on vakautta ja juurevuutta.

        Suuret Juuret ja Ehjät Lehdet...

        Joskus kirjoitan tavallisia sanoja isoilla alkukirjaimilla, jotta ne saisivat mystisemmän olemuksen lukiessa. :-) ISO ALKU-KIRJAIN on minusta jotain ihan törkeän mahtava juttu. Ajattele mikä käsite... ISO ALKU-KIRJAIN, voi veljet!

        Olenkohan minä psykoosissa, kun mielestäni iso alkukirjain on jotenkin mielenkiintoinen asia? En muista kuulleeni kenenkään "hehkuttaneen" tällaisella asialla. Tokihan iso lompakko tai isot lihakset olisi enempi sellainen hyvä jalat-maassa asia, terveet aivot terveessä kropassa ja silitetyt setelit ja tukka jakauksella...


      • Rev Love
        Qad kirjoitti:

        Mutta käväisy "toisella puolella" tahi mystinen kuolema ja sen jälkeinen uudelleen kokoontuminen täytyy olla prosessi johon periaatteessa jokaiikka olisi kykenevä jos

        - osuu elämässä tarinan palaset kohdalleen

        - löytyy kiinnostusta hajoamiseen ja uudelleen kokoontumiseen (tämän ei tarvitse olla tietoista ja päivätietoisuuden oma valinta?)

        - psyykessä on joustonvaraa niin ettei ihminen ole sekoamistilassa jo pienenpienistäkin muutoksista elämässä jotka vähän sotkevat hänen päiväjärjestystään

        ...tai täytyy ja täytyy, mutta oletan nyt näin. Jokatapauksessa itselläni tökkää tuossa 3. kohdassa eli olen periaatteessa helvetin jäykkä ihminen, ja sitähän tässä sitten työstetään näemmä päivästä päivään.

        Sopeutuminen, järkevyys, maanläheisyys, vastaanottavuus, kyky välillä kokea "rajattomuutta"... niillä eväillä varmaan pötkii pitkälle. Ja minusta tuntuu yhä tärkeämmältä nimenomaan sallivuus omaa itseä ja muita kohtaan. Jos me nyt esmes leimaamme psykoottisen tilan yksinomaan ei-toivottavaksi sairaaksi ja pelottavaksi tilaksi, niin siinähän menee paljon paljon hukkaan kun isketään sitä kättä pystyyn että stop tätä ei saa olla olemassa. Mutta kuitenkin sellainen tila on olemassa. Halusi ihminen tai ei.

        Ehkä kannattaa kuitenkin eritellä että psykoottiset tilat ovat hivenen eri asia kuin jatkuva skitsofrenia-sairaus jossa ihminen lienee niin levällään kuin Jokisen eväät ettei hän pysty oppimaan mitään kokemuksestaan, kun se ei pääty eli rajaudu (paitsi tietenkin lääkityksellä jos oikea hoito löytyy). Niin pitkälle en menisi että kevyesti määrittelisin jatkuvan häiriötilan hyödylliseksi, koska sitä se tuskin voinee olla. Mutta satunnaiset ison pyörän heitot saattavat olla itseasiassa luonnollisen ja ymmärrettävän prosessin aikaansaannoksia ja niistä voi todellakin oppia jotain. Uskon ma, optimisesti.

        Ihmeen paljon saa tekstiä aikaan vaikkei mistään mitään tiedäkään. :)

        //Ihmeen paljon saa tekstiä aikaan vaikkei mistään mitään tiedäkään. :)//

        Heheh. Minäkin liityn emmätiijäjengiin. Tästä edespäin voin sokeltaa ja käpistellä mitä tahansa juttuja, tarvitsematta hävetä itseäni enää. ;-)

        Se on mielenkiintoinen juttu se jatkuva ja taustalla vaimeasti vaikuttava nolouden tunne, josta Saag mainitsi jossain. Että se olisi palkinto itsessään. Olen miettinyt sitä asiaa siitä lähtien kun kuulin tuon. Minusta tuntuu siltä, että aiemmin torjumani häpeän tunne on muuttunut hitaasti tiedostetuksi ja hyväksytyksi häpeän tunteeksi, mikä ei tunnu yhtä pahalta.

        Vielä psykoosista... Länsimainen psykologia ei käsittääkseni tee eroa haitallisen psykoosin ja pyhyyden kokemuksen välillä, koska outo käyttäytyminen tai puhe ja oudot uskomukset tai muuntunut tajunnantila tulkitaan aina psykoosin merkeiksi ja luokitellaan patologisiksi.

        Minä kuitenkin uskon, että pyhyyden kokemus on hyödyllinen, elämää tukeva eli tervehdyttävä ja ihmisenä olemiseen olennaisesti kuuluva asia, niin taivaantuulissa kuin mullanalla. Psykoosiin meneminen on vain negatiivinen tulkinta kyvystä, jonka jokaisen aivot osaavat.

        Niinkuin oman pankkikorttinsa tunnuksen unohtaessa (mikä perkele se nyt oli, 6554 vai 6544 vai 6654 vai 6455 vai...) on oikeastaan kyse siitä, että aivot toimivat LIIAN hyvin, eivät liian huonosti. Tästä oli hiljan juttua New Scientist -lehdessä.

        Voisiko samoin ajatella, ettei psykoosi ei ole bugi, vaan ominaisuus. Jos uskomme, että se on peikko, meidän on vaikeampi käyttää tuota kykyämme, joka hylättynä ja aliarvostettuna voi alkaa toimia meitä vastaan ja saada aikaan psykoosin, jolla kai tarkoitetaan sellaisella tavalla muuntunutta tajunnantilaa, joka ei tue elämää.


      • Qad
        Rev Love kirjoitti:

        //mieli hakee tasapainoa tuollaisen jälkeen mitä yllättävimmillä tavoilla.//

        Minä olen kokenut, että kun turvallisuuden ja tuttuuden tunteeni menee ihan oikeasti pirstaleiksi, käyn hyvin levottomaksi ja löydän itseni pelkäämästä jotain näkymätöntä mörköä, jota en pysty määrittelemään. Myötätunnon harjoittaminen ja hengityksen tarkkaaminen on auttanut suuresti, mutten tunne edelleenkään olevani valmis kurkistamaan universumin "reunan yli".

        Kasvatan siis vieläkin "Pelon siementä" tietoisuuden valon alla, kastelen ja lannoitan, ja odotan minkälainen kasvusto siitä tulee. Sitten kun näen tuon "tiedon ja pelon puun" ja voin muodostaa siihen suhteen, uskon että asia on selvä.

        Mutta pelkojen täytyy ensin antaa tulla pintaan, antaa psykoosin tulla jos on tullakseen ja luottaa omaan hermojärjestelmään. Luota aivoihisi, pitäisi olla jonkinlainen motto. Usein omat aivot ja niiden normaali toiminta on älykkäämpi kannanotto kuin asiantuntijan mielipide, jos sitä vain halutaan ymmärtää, ja toimia sen ehdoilla.

        Miksi vaikkapa joku sekoaa ihan pikkuasiasta ja toinen ottaa satoja kertoja LSD:tä ja jää vielä ihan järkeväksi jätkäksi, on minusta osoitus siitä, että avain mielenterveyteen on salliva ja myötätuntoinen suhtautuminen oman mielen toimintaan. Myönteisyys lähtökohtana voi muuttaa potentiaalisesti negatiivisen tai kauhistuttavan psykoosikokemuksen taivaallisen ihanaksi euforiaksi ja oivallukseksi. Trippailijoilta voidaan oppia, että omat odotukset ja mielentila vaikuttaa radikaalisti kokemukseemme todellisuudesta, etenkin silloin kun sitä voimakkaasti haastetaan.

        Villit unelmani siitä, kuinka pitkälle tuntemattomaan hehkuvaan pimeyteen ihmismieleni ehkä voisi parhaimmillaan loikata, on kyllä aikaansaanut sen, ettei ensireaktioni väärinpäin lattialle pudonneeseen marmeladipaahtoleipään enää ole reaktiivinen ole "voi vittu nyt se putosi saatana" vaan viileämmin "Oho, se putos".

        Yhtäkkiä huomaan olevani monissa tilanteissa täysin cool, joissa monet muut ovat täysin paniikissa (ja myös tilanteissa, joissa muut ovat cool ja minä paniikissa...)

        Silloin kun en voi helposti "kuitata pois" asiaa joka panee maailmaani uuteen järjestykseen, löydän itseni jopa rukoilemasta, tai vähintään soittamasta ja laulamasta, tekemästä taidetta. Ja näiden tapahtumien jälkeen olen havainnut kahdenlaista muutosta.

        Ensinnä herkistyminen kaikelle mitä ympärillä tapahtuu (tippa tulee linssiin herkemmin) ja haluttomuus enää tukahduttaa tunteitani tai pitää "turpa kiinni rivissä", ja toiseksi kyky sulattaa ja prosessoida jälleen hieman entistä enemmän kaaosta joksikin sellaiseksi, jonka kanssa voin työskennellä (tai ainakin elää), mikä taas on vakautta ja juurevuutta.

        Suuret Juuret ja Ehjät Lehdet...

        Joskus kirjoitan tavallisia sanoja isoilla alkukirjaimilla, jotta ne saisivat mystisemmän olemuksen lukiessa. :-) ISO ALKU-KIRJAIN on minusta jotain ihan törkeän mahtava juttu. Ajattele mikä käsite... ISO ALKU-KIRJAIN, voi veljet!

        Olenkohan minä psykoosissa, kun mielestäni iso alkukirjain on jotenkin mielenkiintoinen asia? En muista kuulleeni kenenkään "hehkuttaneen" tällaisella asialla. Tokihan iso lompakko tai isot lihakset olisi enempi sellainen hyvä jalat-maassa asia, terveet aivot terveessä kropassa ja silitetyt setelit ja tukka jakauksella...

        Epäsäännöllisen säännöllisesti saatan itse tahollani kokea melkein minkä hyvänsä asian kolahtavana - kun ei parempaakaan termiä tule mieleen. Tuttavani joka oli imuroinut kaikki mahdolliset aineet kitusiinsa ja silti vaikutti aivan järkevältä ja tervepäiseltä ihmiseltä saattoi innostua valtavasti pelkän maton kuvioista - ne oikein imivät hänet itseensä ja ne olivat kova juttu, sillä hetkellä. Nykyään tajuan miltä hänestä tuntui, sillä hetkittäin mikä tahansa "vie" minutkin. Selitä tätä muille sitten, muille jotka tietävät niin pirun hyvin mitä maailma ja olemassaolo todella on. Ajoittain kun en aikuismaisesti ja aktiivisesti tiedäkään mitä olemassaolo on, noista tietämättömyyden hetkistä puskee läpi se lapsen ihmetys ja innostus jossa voi "seota" sekoamatta mihin tahansa. Arkisen tietämisen alla on tietämättömyyden kerros ja sen alla on taas toisenlaisen tietämisen kerros... Ad infinitum?

        Yksi mikä minulle on aika tärkeä juttu on se että Tuntematon ei todellakaan ole mikään sisäsiisti juttu joka varsinkaan olisi valmis "pelastamaan" ihmisen häneltä itseltään. Meidät ihmiset on kesytetty uskomaan hyvä/paha-satuihin, ja se polariteettien väliin jäävä epämääräisyyden alue jossa kaikki todella mielenkiintoinen tapahtuu yritetään tunkea juuri sinne hulluuden huomaan möröksi jota pitää pelätä. Tietoisuudentilat jossa kaikki yhtäkkiä onkin upouutta ja jossa emme ole mitanneet, punninneet ja penkoneet läpikotaisin ja hajottaneet alkutekijöihinsä kaikkia asioita voivat olla vaarallisia - tätä näkemystä meille tyrkytetään.

        Jumalatonta pelkoa koko elämä. Vaikka oikeastaan muuta pelättävää ei ole kuin oma kaikkitietävyytemme, sillä se se on se Saatana minun mielestäni. Se viholainen, se näivettäjä ja nääkähdyttäjä.

        Ehkä itse pelkäänkin ihmisiä sen takia että heidän kanssaan jää siihen kaikkitietävyyden tai kaikkitiedetyn ansaan. Mitään vapaata energiaa ei ole enää tilanteessa jossa viisaat päät on lyöty yhteen ja tiedetään kaikki. Mitä minä olen, mitä maailma on, elämä jne. Kun kohtaan outoja ilmiöitä kuten pilvimäisiä muodostelmia (=henkiä) jne. niin ei pahemmin pelota. Ainoa pelottava juttu on ollut äänikeskeinen poltergeist, mutta sekin oli kovin _ihmismäinen_ juttu.


      • Qad
        Rev Love kirjoitti:

        //Ihmeen paljon saa tekstiä aikaan vaikkei mistään mitään tiedäkään. :)//

        Heheh. Minäkin liityn emmätiijäjengiin. Tästä edespäin voin sokeltaa ja käpistellä mitä tahansa juttuja, tarvitsematta hävetä itseäni enää. ;-)

        Se on mielenkiintoinen juttu se jatkuva ja taustalla vaimeasti vaikuttava nolouden tunne, josta Saag mainitsi jossain. Että se olisi palkinto itsessään. Olen miettinyt sitä asiaa siitä lähtien kun kuulin tuon. Minusta tuntuu siltä, että aiemmin torjumani häpeän tunne on muuttunut hitaasti tiedostetuksi ja hyväksytyksi häpeän tunteeksi, mikä ei tunnu yhtä pahalta.

        Vielä psykoosista... Länsimainen psykologia ei käsittääkseni tee eroa haitallisen psykoosin ja pyhyyden kokemuksen välillä, koska outo käyttäytyminen tai puhe ja oudot uskomukset tai muuntunut tajunnantila tulkitaan aina psykoosin merkeiksi ja luokitellaan patologisiksi.

        Minä kuitenkin uskon, että pyhyyden kokemus on hyödyllinen, elämää tukeva eli tervehdyttävä ja ihmisenä olemiseen olennaisesti kuuluva asia, niin taivaantuulissa kuin mullanalla. Psykoosiin meneminen on vain negatiivinen tulkinta kyvystä, jonka jokaisen aivot osaavat.

        Niinkuin oman pankkikorttinsa tunnuksen unohtaessa (mikä perkele se nyt oli, 6554 vai 6544 vai 6654 vai 6455 vai...) on oikeastaan kyse siitä, että aivot toimivat LIIAN hyvin, eivät liian huonosti. Tästä oli hiljan juttua New Scientist -lehdessä.

        Voisiko samoin ajatella, ettei psykoosi ei ole bugi, vaan ominaisuus. Jos uskomme, että se on peikko, meidän on vaikeampi käyttää tuota kykyämme, joka hylättynä ja aliarvostettuna voi alkaa toimia meitä vastaan ja saada aikaan psykoosin, jolla kai tarkoitetaan sellaisella tavalla muuntunutta tajunnantilaa, joka ei tue elämää.

        Kaiken suhteellisuus alleviivautuu minulle aina vain enemmän. En jaksa enää uskoa että on olemassa ei-ei -asioita, hys-hys -juttuja ja absoluuttisia totuuksia joiden mukaan ihminen voi näppärästi elää säädeltyä elämää kuin pikkulapsi aikuisen kovassa komennossa. Liekö sellaista asiaa mistä ei voisi saada jotain irti, vaikka itse asia olisi kuinka hirveä tahansa, noin niinkuin tunneperäisenä kokemuksena siis. Hiisi, jopa se peruskokemukseni ed. elämistä eli se karmea juttu että rakastettuani poltetaan elävältä edessäni on johtanut ainakin (siis minun katsomuksessani) siihen että ylipäänsä muistan menneitä elämiä. Ilman tuota perushelvetillistä kokemusta mitään tuskin olisi tulvinut esiin. Ja toisaalta _jos_ ei ajattele ko. juttua ensisijaisesti nimenomaan ed. elämän visiona, vaan jonain muuna, niin totaalisen ravisuttava kokemus se jokatapauksessa oli ja jotenkin toimii merkillisenä tarkistuspisteenä. Aina jos aion heittäytyä kovin skeptiseksi ja materialistiseksi, muistan 19-vuotiaana kokemani asian ja joudun peruuttamaan polullani ja miettimään asiaa uusiksi.

        *Tapahtuu oikeasti asioita joita emme pysty tyhjentävästi materialistisin tietein selittämään ilman että syljemme oman sisimpämme päälle.*

        En voisi ikimaailmassa kohdella itseäni niin halveksuvasti että talloisin johtotähteni lokaan, vaikka miten vaikeaksi tehtäisiin uskoa Muuhun Kuin Fyysisesti Konkreettiseen Maailmaan.

        ***

        Häpeä minulla näissä keskusteluissa on aina ollut sillä tavalla läsnä, että nolostuttaa pälpättää kun ei ole oikein mitään, ei kykene useimmiten oikein mihinkään jne. Että mitäs minä tässä piipitän, minä piipittäjä. Mutta pöh. Veemäistä on koko elämä jos kokoajan mittaa ja punnitsee _omaa itseään_. Vaaka järveen!


      • Rev Love
        Qad kirjoitti:

        Epäsäännöllisen säännöllisesti saatan itse tahollani kokea melkein minkä hyvänsä asian kolahtavana - kun ei parempaakaan termiä tule mieleen. Tuttavani joka oli imuroinut kaikki mahdolliset aineet kitusiinsa ja silti vaikutti aivan järkevältä ja tervepäiseltä ihmiseltä saattoi innostua valtavasti pelkän maton kuvioista - ne oikein imivät hänet itseensä ja ne olivat kova juttu, sillä hetkellä. Nykyään tajuan miltä hänestä tuntui, sillä hetkittäin mikä tahansa "vie" minutkin. Selitä tätä muille sitten, muille jotka tietävät niin pirun hyvin mitä maailma ja olemassaolo todella on. Ajoittain kun en aikuismaisesti ja aktiivisesti tiedäkään mitä olemassaolo on, noista tietämättömyyden hetkistä puskee läpi se lapsen ihmetys ja innostus jossa voi "seota" sekoamatta mihin tahansa. Arkisen tietämisen alla on tietämättömyyden kerros ja sen alla on taas toisenlaisen tietämisen kerros... Ad infinitum?

        Yksi mikä minulle on aika tärkeä juttu on se että Tuntematon ei todellakaan ole mikään sisäsiisti juttu joka varsinkaan olisi valmis "pelastamaan" ihmisen häneltä itseltään. Meidät ihmiset on kesytetty uskomaan hyvä/paha-satuihin, ja se polariteettien väliin jäävä epämääräisyyden alue jossa kaikki todella mielenkiintoinen tapahtuu yritetään tunkea juuri sinne hulluuden huomaan möröksi jota pitää pelätä. Tietoisuudentilat jossa kaikki yhtäkkiä onkin upouutta ja jossa emme ole mitanneet, punninneet ja penkoneet läpikotaisin ja hajottaneet alkutekijöihinsä kaikkia asioita voivat olla vaarallisia - tätä näkemystä meille tyrkytetään.

        Jumalatonta pelkoa koko elämä. Vaikka oikeastaan muuta pelättävää ei ole kuin oma kaikkitietävyytemme, sillä se se on se Saatana minun mielestäni. Se viholainen, se näivettäjä ja nääkähdyttäjä.

        Ehkä itse pelkäänkin ihmisiä sen takia että heidän kanssaan jää siihen kaikkitietävyyden tai kaikkitiedetyn ansaan. Mitään vapaata energiaa ei ole enää tilanteessa jossa viisaat päät on lyöty yhteen ja tiedetään kaikki. Mitä minä olen, mitä maailma on, elämä jne. Kun kohtaan outoja ilmiöitä kuten pilvimäisiä muodostelmia (=henkiä) jne. niin ei pahemmin pelota. Ainoa pelottava juttu on ollut äänikeskeinen poltergeist, mutta sekin oli kovin _ihmismäinen_ juttu.

        //Nykyään tajuan miltä hänestä tuntui, sillä hetkittäin mikä tahansa "vie" minutkin.//

        Tuttu kokemus. Minä uskon, että se on lopulta aivan sama asia kuin heittäytyä kokemaan musiikin kuuntelu oikein antaumuksella tai syventyä oikein kunnolla kirjan lukemiseen. Kysymys on tottumuksista.

        Elämä kaikissa muodoissaan kolahtaa kun sille avautuu. Sairaalan henkilökunnan ystävällisyys tai töykeys. Koiran hölmistynyt ilme. Maton kuviot. Kaikelle voi herkistyä ja kaikkea voi ja saa kokea.

        Useimmat ovat tottuneet nauttimaan päivittäin viihdespektaakkeleita ja show-esityksiä (kuten televisio, bändien keikat, baari-illat yms), joten luonnollinen olotilamme on melko tukkoinen (jotta emme musertuisi kokemuksien voimakkuudesta). Silloin kun viihde lakkaa, olo onkin omituisen tyhjä, mikä johtuu vain siitä, että meillä on jääneet tulpat korviin.

        Kaikki jotka tunnen, jotka ovat meditoineet säännöllisesti edes jonkin aikaa, ovat pian havainneet kokevansa massaviihteen passiivisen seuraamisen yhä tuskallisemmaksi, tylsemmäksi ja levottomuutta aiheuttavaksi ajankuluksi.

        Hetkittäin elämä saa minusta kolista ja kolahtaa kunnolla, se tekee hyvää. Kun katsot kaunista kukkaa etkä tunne sisälläsi mitään... olet masentunut, lukossa. Jos näet väkivaltaa, eikä se tunnu lainkaan pahalta, sekin on merkki siitä, että "putket" on tukittu turvallisuudentunteen säilyttämiseksi. Turvallisuuden tunteeseen takertuminen tekee elämästä lopulta merkityksetöntä. Mutta sen liiallinen puuttuminen näyttää aiheuttavan syvää ja vaikeaa levottomuuden tunnetta.

        //Arkisen tietämisen alla on tietämättömyyden kerros ja sen alla on taas toisenlaisen tietämisen kerros... Ad infinitum?//

        Olen miettinyt samaa.


      • Qad
        Rev Love kirjoitti:

        //Nykyään tajuan miltä hänestä tuntui, sillä hetkittäin mikä tahansa "vie" minutkin.//

        Tuttu kokemus. Minä uskon, että se on lopulta aivan sama asia kuin heittäytyä kokemaan musiikin kuuntelu oikein antaumuksella tai syventyä oikein kunnolla kirjan lukemiseen. Kysymys on tottumuksista.

        Elämä kaikissa muodoissaan kolahtaa kun sille avautuu. Sairaalan henkilökunnan ystävällisyys tai töykeys. Koiran hölmistynyt ilme. Maton kuviot. Kaikelle voi herkistyä ja kaikkea voi ja saa kokea.

        Useimmat ovat tottuneet nauttimaan päivittäin viihdespektaakkeleita ja show-esityksiä (kuten televisio, bändien keikat, baari-illat yms), joten luonnollinen olotilamme on melko tukkoinen (jotta emme musertuisi kokemuksien voimakkuudesta). Silloin kun viihde lakkaa, olo onkin omituisen tyhjä, mikä johtuu vain siitä, että meillä on jääneet tulpat korviin.

        Kaikki jotka tunnen, jotka ovat meditoineet säännöllisesti edes jonkin aikaa, ovat pian havainneet kokevansa massaviihteen passiivisen seuraamisen yhä tuskallisemmaksi, tylsemmäksi ja levottomuutta aiheuttavaksi ajankuluksi.

        Hetkittäin elämä saa minusta kolista ja kolahtaa kunnolla, se tekee hyvää. Kun katsot kaunista kukkaa etkä tunne sisälläsi mitään... olet masentunut, lukossa. Jos näet väkivaltaa, eikä se tunnu lainkaan pahalta, sekin on merkki siitä, että "putket" on tukittu turvallisuudentunteen säilyttämiseksi. Turvallisuuden tunteeseen takertuminen tekee elämästä lopulta merkityksetöntä. Mutta sen liiallinen puuttuminen näyttää aiheuttavan syvää ja vaikeaa levottomuuden tunnetta.

        //Arkisen tietämisen alla on tietämättömyyden kerros ja sen alla on taas toisenlaisen tietämisen kerros... Ad infinitum?//

        Olen miettinyt samaa.

        Siedän todella huonosti liikenteen- ym. melua, sillä kaoottinen äänimaailma tuntuu repivän minua kuin palasiksi - jokainen aistimus vetää omalle taholleen ja lopulta meinaa mennä hermo.

        Jos voin yleistää, niin ajatellen sitä miten mahdoton valikoima meille ihmisille on aistumuksia tarjolla, lienee väistämätöntä että tukimme suurimman osan omasta itsestämme niin että aistimustulva joutuu änkemään läpi pienestä reiästä nätisti aistimus kerrallaan niin että pikku pää ei halkea. Tämä vain tekee elämästä erittäin ikävää, sillä yleensä tuo ovi mistä tervetulleeksi toivotettu aistimusvuo lienee tapojen ja tottumusten kakkosnelosista koottu. Jokaisen ihmisen maailma on hänen oman itsensä näköinen, ja mistään muusta hän ei tiedä. Mitään muuta ei ole hänelle olemassakaan.

        Ennenpitkää se rajattu aistimusvuo alkaa siinä määrin tympiä, että ihmiset yrittävät saada vähän värinää elämäänsä intensifioimalla heille saapuvaa aistimusvuota. Samaa paskaa tulee samasta tuutista, mutta siitä yritetään tehdä jotenkin kolahduttavaa pusertamalla se entistäkin tiivimpään muotoon. Seksistä tehdään ultimaatumi kokemus kaikenmailman ekstremeteeteillä, kunnes mitään ei ole enää koettavissa ja jäljellä ja elämä on yhtä Katkeraa kuuta tyyliin Roman Polanski. Joku toinen löytää syömisen ilot, ja yrittää saada aina vain autuaaksitekevämpää kokemusta kulinaristisista iloista tai yksinkertaisesti määrään satsaamalla. Pääpointti kuitenkin on että toistamme vähämielisesti yksiä ja samoja asioita, kuvitellen että niissä on jotain erityistä kun ne tarjoillaan koreassa käärepaperissa. Mutta sama paskanakki se sieltä lahjalaatikosta löytyy, koska edelleenkin oviaukko on ahdas ja mitään oikeasti uutta kokemusta siitä ei mahdu tulemaan.

        Nyt jos ihminen jonkun onnettomuuden, huumekokeilun, sairauden tai ihan minkä vaan vuoksi saa vähän isomman oviaukon ottaa vastaan aistimusten tulvaa siitä mikä on ulkopuolella (ja oikeasti myös sisäpuolella, mutta joka mielletään ulkopuoliseksi ettei oma minuus ole vaarannettu) niin sitten sitä

        - tullaan hulluksi tai
        - koetaan pyhä kokemus ja pyhitytään ja aloitetaan oppeja ja uskontoja tai
        - muistellaan ja märehditään koko loppuelämä "jännää" kokemusta mutta ei siitä mitään sen kummempaa kehity tai
        - tajutaan herätyshuuto ja edes jotenkin yritetään kehittyä eteenpäin niin että aukko se senkuin kasvaa

        Kuinka moni on valmis heittämään ihan oikeasti turvallisuudentunteensa jorpakkoon? Elämään elämää vailla turvalliseksi paketoitua samojen aistimusten tylsämielistä toistoa? Moniko on valmis avautumaan kaikelle tässä nyt... Ehkä mahdoton vaade. Ehkä parasta on tehdä kompromissi ja pikkaisen pitää kiinni turvallisesta pikkuaukostaan ja toisella kädellä kuitenkin kaivaa sitä aukkoa isommaksi, vähän niinkuin itseltäänkin salaa, ettei pääse hätääntymään.

        Ei mikään ihme jos välillä tulee tunteita että koko elämä on pelkkää valhetta. Pitää esittää yhtä ainoaa ihmistä, vaikka tietää että tämä on hyvin keinotekoista ja mielivaltaista (ellei -puolista!) minkä roolin on sattunut valitsemaan kaikesta siitä mitä on tarjolla. Tulee tunne että on aivan kuin lucid-unessa: siellä on niin mahdottomasti kaikkea ja sitten sitä vain näpertää jonkin yhden yksityiskohdan kimpussa kuin vähämielinen.


      • PsyPathos
        cyberanimus kirjoitti:

        puhut hienosti mutta muistuttaisin, että läheltä saatu kokemus ei ole yhtä kuin tutkittu ja opetettu tieto ko. aiheesta. Ihminen helposti perustaa mielipiteensä subjektiiville seikoille ja unohtaa, että "länsimaisen tieteen" takana on tutkimukset ja seulonnat jotka on pystyttävä toistamaan ja saatava samat tulokset toisin kuin näissä vaihtoehtoisissa hoidoissa useinkaan on tapana.

        En tiedä mitä wikipedia sanoo psykoosista enkä myöskään luottaisi sinne kirjoitettuun tietoon 100%, sillä sinne voi kirjoittaa kuka tahansa eikä sitä virallisissakaan lähteissä saa juuri tämän syyn takia käyttää. Suosittelin enemmänkin lukemaan tälläisiä virallisia lähteitä, jotka on kirjoittanut asiantuntija, kuten esimerkiksi
        http://www.terveysportti.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=sae05050
        (Terveyskirjaston artikkelit ja ohjeet perustuvat Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin tuottamiin kansallisiin hoitosuosituksiin ja Kustannus Oy Duodecimin julkaisemiin lääkäreiden käsikirjoihin.
        Terveyskirjaston kehitystyössä ovat olleet mukana Kansanterveyslaitos, Kuntaliitto sekä maamme sairaanhoitopiirit.)

        Tämä myös vastannee kysymykseen miten tulkitsen psykoosin, sille taas en mahda mitään jos joku tulkitsee tämän termin kansantajuisemmin tai omalla tavallaan. Mielestäni virallinen tulkinta on kuitenkin se tyhjentävin asiassa. Samoin myös lähteeni perustunevat virallisiin lähteisiin ko. asiassa.

        "Minä sanoisin jopa, että mielen sairaudet OVAT fyysisiä sairauksia. Kaikki uutiset aivotutkimuksen tuloksista viimeisen kymmenen vuoden ajalta ovat vahvistaneet tätä käsitystäni."
        Tässä on muuten linkki ko. aiheeseen liittyen Kansanterveyslaitoksen sivuilta:
        http://www.ktl.fi/portal/suomi/osastot/mao/tutkimus/mielenterveystutkimus/aivojen_rakenne_ja_toiminta/

        "Oma isäni on myös kuollut Alzheimerin tautiin, jonka leimaavin ominaisuus on juuri todellisuudentajun progressiivinen hämärtyminen.."
        Otan syvästi osaa lähiomaisesi menetyksen johdosta, mutta haluan lisätä tähän ko. sairaudesta pari linkkiä niille, jotka eivät tunne ko. sairautta samalla tavalla kuin sinä.
        http://www.alzheimer.fi/fin/muistihairiot_ja_dementia/dementia/
        http://www.alzheimerintauti.net/
        Valitettavasti en kykene yhtymään ajatukseesi alzheimerin yhdistämisestä psykoottiseksi tilaksi mutta en halua myöskään ryhtyä kiistelemään asiasta asian henkilökohtaisuuden takia.

        "Ennenkuin lähdet soitellen sotaan toista keskustelijaa vastaan, katso tarkkaan, josko "vihollinen" olisikin oman mielesi luoma olkiukko, omaa ahdasmielisyyttäsi hellivä "tarpeellinen vihollinen". "
        Valitettavasti en näe "olkiukkoja" mielessäni tai ole edes ahdasmielinen, vaan aidosti huolestunut ihmisten asenteista mielenterveyden sairauksia kohtaan ja kun huomaan ihmisten todella puhuvan vähätellen asioista, joista heillä on suppea tai objektiivinen näkemys.

        Itse olen myös valitettavasti joutunut todistamaan tälläistä syvää piittaamattomuutta toisen sairautta kohtaan ja melkein sen seurauksena menettänyt läheisen ystäväni. On helppoa olettaa asioita ja arvostella tietämättä mistä todella on kyse. Jos verrataan 50-luvun mentaliteettia, että hullut ovat hulluja, jotka on lukittava laitoksiin loppuiäkseen sairaine hoitoineen ja huumaavine lääkityksineen 2000-luvun kuntouttavan lääkehoidon, avohoidon, erilaisten terapioiden ja lyhyiden sairaalajaksojen maailmaan, mielestäni asiat ovat nykyään oikeasti paljon paremmin. Tätä vaan ei valitettavasti usein muisteta, vaan uskotaan kaikki mitä pahaa puhutaan.

        Antamasi lähteen (Duodecim/Terveysportti):

        http://www.terveysportti.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=sae05050

        mukaan "erityisen suuri psykoosiriski on olemassa, jos jokin kohdista 1–3 täyttyy. Tällöin on perusteltua käynnistää ehkäisevä lääkitys ja muut toimenpiteet.

        Kohdassa kaksi sanotaankin, että:

        "Henkilöllä on psykoottistyyppisiä oireita, kuten vaikutuselämyksiä, aistihairahduksia (illuusioita, havaintovirheitä), outoja uskomuksia, kokemuksia vainotuksi tulemisesta, outo tapa ajatella tai puhua, outoa käyttäytymistä tai outo ulkonäkö. Nämä oireet poikkeavat selvästi normaalista, niitä on usein ja vähintään viikon ajan."

        Tuli tässä vain mieleen, että tuo termi "outo" on hyvin subjektiivinen käsite, kuten on myös "normaali", oudon vastakohta. Se riippuu siis kulttuurista eikä ole mikä universaali, mitattavissa oleva käsite kuten esim. painovoima maa-planeetallamme.

        Kenellä on oikeus ja riittävä auktoriteetti määrittää mikä on outoa ja mikä on normaalia. Keskiajalla (proto-)tiedemiehiä paloi roviolla koska heidän oudot käsityksensä maapallon pallomaisesta luonteesta olivat outoja, siis kerettiläisiä (silloin vallinneen konsensustodellisuuden vastaisia). Samoin kävi muutama vuosikymmen sitten itänaapurissamme poliittisille toisinajattelijoille (poliittinen toisinajattelu ei ole nykykäsityksen mukaan psykoosi), heitä vainottiin, teljettiin keskitysleireille (kyllä, Neuvostoliitollakin oli keskitysleirejä!) ja teljettiin mielisairaalaan vuosikausiksi.

        Länsimaisen konsensustodellisuuden näkökulmasta Australian aboriginaalien uskonnolliset rituaalit ovat varmasti "outoja", mutta ne hyväksytään heidän kulttuuritaustansa valossa (joskin ne usein redusoidaan primitiiviseksi taikauskoksi). Jos taas länsimaalainen henkilö alkaa kommunikoida esi-isiensä henkien kanssa ja kanavoida transsitilassa "outoja" näkyjä, hänen voidaan katsoa olevan "psykoosissa" yllä olevan määritelmän mukaan. Todennäköisesti suurin osa palstan kirjoittajista/lukijoista (minä mukaan lukien) ovat teknisesti ottaen psykoosissa jos luetaan kuin piru raamattua.

        Mitä olette mieltä?


      • Qad
        PsyPathos kirjoitti:

        Antamasi lähteen (Duodecim/Terveysportti):

        http://www.terveysportti.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=sae05050

        mukaan "erityisen suuri psykoosiriski on olemassa, jos jokin kohdista 1–3 täyttyy. Tällöin on perusteltua käynnistää ehkäisevä lääkitys ja muut toimenpiteet.

        Kohdassa kaksi sanotaankin, että:

        "Henkilöllä on psykoottistyyppisiä oireita, kuten vaikutuselämyksiä, aistihairahduksia (illuusioita, havaintovirheitä), outoja uskomuksia, kokemuksia vainotuksi tulemisesta, outo tapa ajatella tai puhua, outoa käyttäytymistä tai outo ulkonäkö. Nämä oireet poikkeavat selvästi normaalista, niitä on usein ja vähintään viikon ajan."

        Tuli tässä vain mieleen, että tuo termi "outo" on hyvin subjektiivinen käsite, kuten on myös "normaali", oudon vastakohta. Se riippuu siis kulttuurista eikä ole mikä universaali, mitattavissa oleva käsite kuten esim. painovoima maa-planeetallamme.

        Kenellä on oikeus ja riittävä auktoriteetti määrittää mikä on outoa ja mikä on normaalia. Keskiajalla (proto-)tiedemiehiä paloi roviolla koska heidän oudot käsityksensä maapallon pallomaisesta luonteesta olivat outoja, siis kerettiläisiä (silloin vallinneen konsensustodellisuuden vastaisia). Samoin kävi muutama vuosikymmen sitten itänaapurissamme poliittisille toisinajattelijoille (poliittinen toisinajattelu ei ole nykykäsityksen mukaan psykoosi), heitä vainottiin, teljettiin keskitysleireille (kyllä, Neuvostoliitollakin oli keskitysleirejä!) ja teljettiin mielisairaalaan vuosikausiksi.

        Länsimaisen konsensustodellisuuden näkökulmasta Australian aboriginaalien uskonnolliset rituaalit ovat varmasti "outoja", mutta ne hyväksytään heidän kulttuuritaustansa valossa (joskin ne usein redusoidaan primitiiviseksi taikauskoksi). Jos taas länsimaalainen henkilö alkaa kommunikoida esi-isiensä henkien kanssa ja kanavoida transsitilassa "outoja" näkyjä, hänen voidaan katsoa olevan "psykoosissa" yllä olevan määritelmän mukaan. Todennäköisesti suurin osa palstan kirjoittajista/lukijoista (minä mukaan lukien) ovat teknisesti ottaen psykoosissa jos luetaan kuin piru raamattua.

        Mitä olette mieltä?

        Omalla tahollanihan olen aivan umpihullu. Akka joka höpisee nähneensä näkyjä edellisistä elämistään noin 19-vuotiaasta eteenpäin (poislukien yksi varhainen näky ehkä noin 5-vuotiaana), kuin myös muutamia mahdollisesti hengiksi luokiteltavissa olevia installaatiota, sekä tietenkin toisinaan oman asuntonsa silmät suljettuina. Olisi tässä shrinkillä töitä varmaan niin...

        Pointti onkin siinä mitä itse ajattelee. Niin kauan kuin ei ole lajikumppaneidensa pillissä kiinni tai kirves heilu, en näe mitään syytä miksi jokainen vähänkin "oudompia" kokenut pitäisi umpioida lasaretin sisälle ja syöttää pillereillä puolikuntoiseksi.


      • Saag Paneer
        Qad kirjoitti:

        Siedän todella huonosti liikenteen- ym. melua, sillä kaoottinen äänimaailma tuntuu repivän minua kuin palasiksi - jokainen aistimus vetää omalle taholleen ja lopulta meinaa mennä hermo.

        Jos voin yleistää, niin ajatellen sitä miten mahdoton valikoima meille ihmisille on aistumuksia tarjolla, lienee väistämätöntä että tukimme suurimman osan omasta itsestämme niin että aistimustulva joutuu änkemään läpi pienestä reiästä nätisti aistimus kerrallaan niin että pikku pää ei halkea. Tämä vain tekee elämästä erittäin ikävää, sillä yleensä tuo ovi mistä tervetulleeksi toivotettu aistimusvuo lienee tapojen ja tottumusten kakkosnelosista koottu. Jokaisen ihmisen maailma on hänen oman itsensä näköinen, ja mistään muusta hän ei tiedä. Mitään muuta ei ole hänelle olemassakaan.

        Ennenpitkää se rajattu aistimusvuo alkaa siinä määrin tympiä, että ihmiset yrittävät saada vähän värinää elämäänsä intensifioimalla heille saapuvaa aistimusvuota. Samaa paskaa tulee samasta tuutista, mutta siitä yritetään tehdä jotenkin kolahduttavaa pusertamalla se entistäkin tiivimpään muotoon. Seksistä tehdään ultimaatumi kokemus kaikenmailman ekstremeteeteillä, kunnes mitään ei ole enää koettavissa ja jäljellä ja elämä on yhtä Katkeraa kuuta tyyliin Roman Polanski. Joku toinen löytää syömisen ilot, ja yrittää saada aina vain autuaaksitekevämpää kokemusta kulinaristisista iloista tai yksinkertaisesti määrään satsaamalla. Pääpointti kuitenkin on että toistamme vähämielisesti yksiä ja samoja asioita, kuvitellen että niissä on jotain erityistä kun ne tarjoillaan koreassa käärepaperissa. Mutta sama paskanakki se sieltä lahjalaatikosta löytyy, koska edelleenkin oviaukko on ahdas ja mitään oikeasti uutta kokemusta siitä ei mahdu tulemaan.

        Nyt jos ihminen jonkun onnettomuuden, huumekokeilun, sairauden tai ihan minkä vaan vuoksi saa vähän isomman oviaukon ottaa vastaan aistimusten tulvaa siitä mikä on ulkopuolella (ja oikeasti myös sisäpuolella, mutta joka mielletään ulkopuoliseksi ettei oma minuus ole vaarannettu) niin sitten sitä

        - tullaan hulluksi tai
        - koetaan pyhä kokemus ja pyhitytään ja aloitetaan oppeja ja uskontoja tai
        - muistellaan ja märehditään koko loppuelämä "jännää" kokemusta mutta ei siitä mitään sen kummempaa kehity tai
        - tajutaan herätyshuuto ja edes jotenkin yritetään kehittyä eteenpäin niin että aukko se senkuin kasvaa

        Kuinka moni on valmis heittämään ihan oikeasti turvallisuudentunteensa jorpakkoon? Elämään elämää vailla turvalliseksi paketoitua samojen aistimusten tylsämielistä toistoa? Moniko on valmis avautumaan kaikelle tässä nyt... Ehkä mahdoton vaade. Ehkä parasta on tehdä kompromissi ja pikkaisen pitää kiinni turvallisesta pikkuaukostaan ja toisella kädellä kuitenkin kaivaa sitä aukkoa isommaksi, vähän niinkuin itseltäänkin salaa, ettei pääse hätääntymään.

        Ei mikään ihme jos välillä tulee tunteita että koko elämä on pelkkää valhetta. Pitää esittää yhtä ainoaa ihmistä, vaikka tietää että tämä on hyvin keinotekoista ja mielivaltaista (ellei -puolista!) minkä roolin on sattunut valitsemaan kaikesta siitä mitä on tarjolla. Tulee tunne että on aivan kuin lucid-unessa: siellä on niin mahdottomasti kaikkea ja sitten sitä vain näpertää jonkin yhden yksityiskohdan kimpussa kuin vähämielinen.

        Viisaita joriset. Mielenkiintoista onkin, miksi yksi tuupertuu aistimustensa alle ja toinen sen kun mennä jolkottaa.

        Ihmisellä on todellakin rajatut mahdollisuudet käsitellä aistimuksiaan. Tietoisuus rakentuu käytännössä kolmesta eri tasosta: aistimuksista, sisäisestä puheesta ja tunteista, jotka kaikki vaikuttavat toisiinsa. Leffassahan näitä eri tasoja pyritään mallaamaan pelkästään äänen ja kuvan kautta, mikä onkin johtanut mielenkiintoisiin oivalluksiin. Leffassa aistimukset välitetään tietenkin audiovisuaalisena informaationa, mutta tämän lisäksi tunteita ohjaillaan musiikilla, joka tunnetusti vaikuttaa suoraan aivojen beta-aaltoihin manipuloiden emootioita. Sisäinen puhe taas korvataan usein "kaikkitietävällä kommentaattorilla", tästä hyvänä esimerkkinä leffa "Memento".

        Leffa toimii mielen - ja muistin - tavoin ja siksi siihen kannattaa kiinnittää huomiota. Leffassa ei esitetä jokaista päähenkilö paskallakäyntiä, vaan tarina koostuu ainoastaan dramaturgisesti merkittävistä kohtauksista. Muistin tavoin vain olennainen valikoituu päänuppia rasittamaan. Sama pätee elävän elämän aistimuksiin: vain olennaisella on merkitystä.

        Kun kuljet kaupungilla, mielesi tekee valintoja. Näet ainoastaan sen mikä sinua kiinnostaa ja kuulet ainoastaan sen, minkä jostain syystä koet merkitykselliseksi. Tästä kaikesta vielä vähemmän jää muistiasi rasittamaan. Tästä syystä onkin mielenkiintoista, miksi "kaoottinen äänimaailma tuntuu repivän sinua palasiksi". Vaikuttaa siltä, ettei nuppisi kykene tekemään eroa olennaisen ja epäolennaisen välillä. Ei "jokainen aistimus" sinua vedä taholleen, vaan tapa jolla annat sille merkityksen, tulkinta. Jostain syystä ongelmasi vaikuttaa olevan se, että pyrit luomaan järjellistä tulkintaa, jonkinlaista narraatiivista kokonaisuutta ympäristöstä, joka pohjautuu kaaokseen. Oma mieli heijastuu tavassa, jolla tulkitsija tulkitsee ympäristöään.

        Kun kysäiset keneltä tahansa, mitä esimerkiksi ympäröivä äänimaailma pitää sisällään, saat tyhjentävän vastauksen siitä mitä he ovat nähneet tai muuten huomioineet. Tällä on harvoin mitään tekemistä todellisuuden kanssa: harva huomioi esimerkiksi puistossa kävellessään sadan metrin päässä jylisevää moottoritietä. Kyllä ne kuulokuvat siitä puistosta ovat yleensä huomattavasti romanttisempia, emootioiden värittämiä toiveita.

        >>Jokaisen ihmisen maailma on hänen oman itsensä näköinen, ja mistään muusta hän ei tiedä. Mitään muuta ei ole hänelle olemassakaan.>sama paskanakki se sieltä lahjalaatikosta löytyy, koska edelleenkin oviaukko on ahdas ja mitään oikeasti uutta kokemusta siitä ei mahdu tulemaan.>Ehkä parasta on tehdä kompromissi ja pikkaisen pitää kiinni turvallisesta pikkuaukostaan ja toisella kädellä kuitenkin kaivaa sitä aukkoa isommaksi, vähän niinkuin itseltäänkin salaa, ettei pääse hätääntymään.


      • Qad
        Saag Paneer kirjoitti:

        Viisaita joriset. Mielenkiintoista onkin, miksi yksi tuupertuu aistimustensa alle ja toinen sen kun mennä jolkottaa.

        Ihmisellä on todellakin rajatut mahdollisuudet käsitellä aistimuksiaan. Tietoisuus rakentuu käytännössä kolmesta eri tasosta: aistimuksista, sisäisestä puheesta ja tunteista, jotka kaikki vaikuttavat toisiinsa. Leffassahan näitä eri tasoja pyritään mallaamaan pelkästään äänen ja kuvan kautta, mikä onkin johtanut mielenkiintoisiin oivalluksiin. Leffassa aistimukset välitetään tietenkin audiovisuaalisena informaationa, mutta tämän lisäksi tunteita ohjaillaan musiikilla, joka tunnetusti vaikuttaa suoraan aivojen beta-aaltoihin manipuloiden emootioita. Sisäinen puhe taas korvataan usein "kaikkitietävällä kommentaattorilla", tästä hyvänä esimerkkinä leffa "Memento".

        Leffa toimii mielen - ja muistin - tavoin ja siksi siihen kannattaa kiinnittää huomiota. Leffassa ei esitetä jokaista päähenkilö paskallakäyntiä, vaan tarina koostuu ainoastaan dramaturgisesti merkittävistä kohtauksista. Muistin tavoin vain olennainen valikoituu päänuppia rasittamaan. Sama pätee elävän elämän aistimuksiin: vain olennaisella on merkitystä.

        Kun kuljet kaupungilla, mielesi tekee valintoja. Näet ainoastaan sen mikä sinua kiinnostaa ja kuulet ainoastaan sen, minkä jostain syystä koet merkitykselliseksi. Tästä kaikesta vielä vähemmän jää muistiasi rasittamaan. Tästä syystä onkin mielenkiintoista, miksi "kaoottinen äänimaailma tuntuu repivän sinua palasiksi". Vaikuttaa siltä, ettei nuppisi kykene tekemään eroa olennaisen ja epäolennaisen välillä. Ei "jokainen aistimus" sinua vedä taholleen, vaan tapa jolla annat sille merkityksen, tulkinta. Jostain syystä ongelmasi vaikuttaa olevan se, että pyrit luomaan järjellistä tulkintaa, jonkinlaista narraatiivista kokonaisuutta ympäristöstä, joka pohjautuu kaaokseen. Oma mieli heijastuu tavassa, jolla tulkitsija tulkitsee ympäristöään.

        Kun kysäiset keneltä tahansa, mitä esimerkiksi ympäröivä äänimaailma pitää sisällään, saat tyhjentävän vastauksen siitä mitä he ovat nähneet tai muuten huomioineet. Tällä on harvoin mitään tekemistä todellisuuden kanssa: harva huomioi esimerkiksi puistossa kävellessään sadan metrin päässä jylisevää moottoritietä. Kyllä ne kuulokuvat siitä puistosta ovat yleensä huomattavasti romanttisempia, emootioiden värittämiä toiveita.

        >>Jokaisen ihmisen maailma on hänen oman itsensä näköinen, ja mistään muusta hän ei tiedä. Mitään muuta ei ole hänelle olemassakaan.>sama paskanakki se sieltä lahjalaatikosta löytyy, koska edelleenkin oviaukko on ahdas ja mitään oikeasti uutta kokemusta siitä ei mahdu tulemaan.>Ehkä parasta on tehdä kompromissi ja pikkaisen pitää kiinni turvallisesta pikkuaukostaan ja toisella kädellä kuitenkin kaivaa sitä aukkoa isommaksi, vähän niinkuin itseltäänkin salaa, ettei pääse hätääntymään.

        ...siirtäminen on hyvä ratkaisu. (Ja tästä pääsisi taas suoraan Castanedaan, mutta en nyt jaksa kun kaikkihan ne jutut muistaa ja tietää!)

        Mutta tuota

        >Jostain syystä ongelmasi vaikuttaa olevan se, että pyrit luomaan järjellistä tulkintaa, jonkinlaista narraatiivista kokonaisuutta ympäristöstä, joka pohjautuu kaaokseen. Oma mieli heijastuu tavassa, jolla tulkitsija tulkitsee ympäristöään.

        ...täytyy vielä miettiä tarkemmin. Lukiessani kirjoistustasi mieleeni tuli yhtäkkiä yksi toinen kummajaisuus kohdallani, joka on se että en juurikaan kiinnitä huomiota elokuvan musiikkiin jos se ei ole jotenkin kerrassaan erityistä (Morricone tms.) En tiedä miten muiden ihmisten laita on, mutta ainakin vertailemalla kumppanini kokemuksiin hän laittaa paljon enemmän painoa elokuvan äänimaailmalle. Itse huomaan sitä yhtä vähän kuin ilmaa jota hengitän - eli pitäisi erityisesti kiinnittää huomiota siihen.

        Ehkei se kuitenkaan kaupungilla ole pelkästään ääni mikä rassaa hermoja, vaan liike siihen yhdistettynä. Jos kökötän talossa sisällä ja ulkoa kantautuu liikenteen ääni, ei pahemmin haittaa.

        Jokatapauksessa se etten osaa olla kuten muut ja vähät välittää ärsyttävistä aistimuksista on sitten sitä assia tai luonteen jäykkyyttä. En ole ikinä tottunut hälyyn hössötykseen, päinvastoin rumien äänien sinne tänne poukkoilevan liikkeen aiheuttama ärsytys senkuin pahenee vaan. (Paljonko lie vaikuttaa se etten edes halua tottua siihen, vaan mieluimmin vetäydyn omaan rauhaani.)

        Mietityttää tietenkin että voiko ns. tavallinen ja ihan mihin hyvänsä (minun silmissäni/korvissani) vastenmieliseen ympäristöön ja elämään tyytyväinen ihminen edes tuntea minkäänlaista tarvetta muuhun kuin elämän elämiseen täsmälleen samalla tavoin kuin ns. kaikki muut. Pitääkö olla jotenkin lanttu- tai valuvikainen että ylipäätään kiinnostuu jostain muustakin kuin tavanomaisuudet (raha, roina, ruoka, seksi jne.)?


      • Saag Paneer
        Qad kirjoitti:

        ...siirtäminen on hyvä ratkaisu. (Ja tästä pääsisi taas suoraan Castanedaan, mutta en nyt jaksa kun kaikkihan ne jutut muistaa ja tietää!)

        Mutta tuota

        >Jostain syystä ongelmasi vaikuttaa olevan se, että pyrit luomaan järjellistä tulkintaa, jonkinlaista narraatiivista kokonaisuutta ympäristöstä, joka pohjautuu kaaokseen. Oma mieli heijastuu tavassa, jolla tulkitsija tulkitsee ympäristöään.

        ...täytyy vielä miettiä tarkemmin. Lukiessani kirjoistustasi mieleeni tuli yhtäkkiä yksi toinen kummajaisuus kohdallani, joka on se että en juurikaan kiinnitä huomiota elokuvan musiikkiin jos se ei ole jotenkin kerrassaan erityistä (Morricone tms.) En tiedä miten muiden ihmisten laita on, mutta ainakin vertailemalla kumppanini kokemuksiin hän laittaa paljon enemmän painoa elokuvan äänimaailmalle. Itse huomaan sitä yhtä vähän kuin ilmaa jota hengitän - eli pitäisi erityisesti kiinnittää huomiota siihen.

        Ehkei se kuitenkaan kaupungilla ole pelkästään ääni mikä rassaa hermoja, vaan liike siihen yhdistettynä. Jos kökötän talossa sisällä ja ulkoa kantautuu liikenteen ääni, ei pahemmin haittaa.

        Jokatapauksessa se etten osaa olla kuten muut ja vähät välittää ärsyttävistä aistimuksista on sitten sitä assia tai luonteen jäykkyyttä. En ole ikinä tottunut hälyyn hössötykseen, päinvastoin rumien äänien sinne tänne poukkoilevan liikkeen aiheuttama ärsytys senkuin pahenee vaan. (Paljonko lie vaikuttaa se etten edes halua tottua siihen, vaan mieluimmin vetäydyn omaan rauhaani.)

        Mietityttää tietenkin että voiko ns. tavallinen ja ihan mihin hyvänsä (minun silmissäni/korvissani) vastenmieliseen ympäristöön ja elämään tyytyväinen ihminen edes tuntea minkäänlaista tarvetta muuhun kuin elämän elämiseen täsmälleen samalla tavoin kuin ns. kaikki muut. Pitääkö olla jotenkin lanttu- tai valuvikainen että ylipäätään kiinnostuu jostain muustakin kuin tavanomaisuudet (raha, roina, ruoka, seksi jne.)?

        >>Lukiessani kirjoistustasi mieleeni tuli yhtäkkiä yksi toinen kummajaisuus kohdallani, joka on se että en juurikaan kiinnitä huomiota elokuvan musiikkiin jos se ei ole jotenkin kerrassaan erityistä>En tiedä miten muiden ihmisten laita on, mutta ainakin vertailemalla kumppanini kokemuksiin hän laittaa paljon enemmän painoa elokuvan äänimaailmalle. Itse huomaan sitä yhtä vähän kuin ilmaa jota hengitän - eli pitäisi erityisesti kiinnittää huomiota siihen.>Ehkei se kuitenkaan kaupungilla ole pelkästään ääni mikä rassaa hermoja, vaan liike siihen yhdistettynä.>En ole ikinä tottunut hälyyn hössötykseen, päinvastoin rumien äänien sinne tänne poukkoilevan liikkeen aiheuttama ärsytys senkuin pahenee vaan.>Mietityttää tietenkin että voiko ns. tavallinen ja ihan mihin hyvänsä (minun silmissäni/korvissani) vastenmieliseen ympäristöön ja elämään tyytyväinen ihminen edes tuntea minkäänlaista tarvetta muuhun kuin elämän elämiseen täsmälleen samalla tavoin kuin ns. kaikki muut


      • Rev Love
        Saag Paneer kirjoitti:

        Viisaita joriset. Mielenkiintoista onkin, miksi yksi tuupertuu aistimustensa alle ja toinen sen kun mennä jolkottaa.

        Ihmisellä on todellakin rajatut mahdollisuudet käsitellä aistimuksiaan. Tietoisuus rakentuu käytännössä kolmesta eri tasosta: aistimuksista, sisäisestä puheesta ja tunteista, jotka kaikki vaikuttavat toisiinsa. Leffassahan näitä eri tasoja pyritään mallaamaan pelkästään äänen ja kuvan kautta, mikä onkin johtanut mielenkiintoisiin oivalluksiin. Leffassa aistimukset välitetään tietenkin audiovisuaalisena informaationa, mutta tämän lisäksi tunteita ohjaillaan musiikilla, joka tunnetusti vaikuttaa suoraan aivojen beta-aaltoihin manipuloiden emootioita. Sisäinen puhe taas korvataan usein "kaikkitietävällä kommentaattorilla", tästä hyvänä esimerkkinä leffa "Memento".

        Leffa toimii mielen - ja muistin - tavoin ja siksi siihen kannattaa kiinnittää huomiota. Leffassa ei esitetä jokaista päähenkilö paskallakäyntiä, vaan tarina koostuu ainoastaan dramaturgisesti merkittävistä kohtauksista. Muistin tavoin vain olennainen valikoituu päänuppia rasittamaan. Sama pätee elävän elämän aistimuksiin: vain olennaisella on merkitystä.

        Kun kuljet kaupungilla, mielesi tekee valintoja. Näet ainoastaan sen mikä sinua kiinnostaa ja kuulet ainoastaan sen, minkä jostain syystä koet merkitykselliseksi. Tästä kaikesta vielä vähemmän jää muistiasi rasittamaan. Tästä syystä onkin mielenkiintoista, miksi "kaoottinen äänimaailma tuntuu repivän sinua palasiksi". Vaikuttaa siltä, ettei nuppisi kykene tekemään eroa olennaisen ja epäolennaisen välillä. Ei "jokainen aistimus" sinua vedä taholleen, vaan tapa jolla annat sille merkityksen, tulkinta. Jostain syystä ongelmasi vaikuttaa olevan se, että pyrit luomaan järjellistä tulkintaa, jonkinlaista narraatiivista kokonaisuutta ympäristöstä, joka pohjautuu kaaokseen. Oma mieli heijastuu tavassa, jolla tulkitsija tulkitsee ympäristöään.

        Kun kysäiset keneltä tahansa, mitä esimerkiksi ympäröivä äänimaailma pitää sisällään, saat tyhjentävän vastauksen siitä mitä he ovat nähneet tai muuten huomioineet. Tällä on harvoin mitään tekemistä todellisuuden kanssa: harva huomioi esimerkiksi puistossa kävellessään sadan metrin päässä jylisevää moottoritietä. Kyllä ne kuulokuvat siitä puistosta ovat yleensä huomattavasti romanttisempia, emootioiden värittämiä toiveita.

        >>Jokaisen ihmisen maailma on hänen oman itsensä näköinen, ja mistään muusta hän ei tiedä. Mitään muuta ei ole hänelle olemassakaan.>sama paskanakki se sieltä lahjalaatikosta löytyy, koska edelleenkin oviaukko on ahdas ja mitään oikeasti uutta kokemusta siitä ei mahdu tulemaan.>Ehkä parasta on tehdä kompromissi ja pikkaisen pitää kiinni turvallisesta pikkuaukostaan ja toisella kädellä kuitenkin kaivaa sitä aukkoa isommaksi, vähän niinkuin itseltäänkin salaa, ettei pääse hätääntymään.

        //on vaihdettava leffaa eli opeteltava uusia tapoja tulkita ilmiöitä. Se on mahdollista, mutta vaatii ponnisteluja.//

        Tämä ja muu mitä kirjoitit tuossa oli kyllä mielenkiintoista, mieletön lukukokemus. Selkeästi ilmaistu ajatus, jossa on pureskeltavaa pitkäksi aikaa. Olen miettinyt samankaltaisia ajatuksia kuin sinä, mutta onnistuit niin kirkkaasti kiteyttämään tuossa jotakin mitä olen ikäänkuin tavoitellut.

        Opetella uusia tapoja tulkita ilmiöitä...

        Olisiko tämä sama ajatus kuin mitä Rev on pyöritellyt. Hän on miettinyt sitä, voisiko mieli olla kuin kieli, joka maistaa (eli tulkitsee) maailman ja sitten suhtautuu siihen oman makunsa mukaan. Samoin mieli turtuu voimakkaisiin elämyksiin ja alkaa vaimentamaan niitä, kuten tapahtuu chilipaprikoiden syömisharrastuksen edetessä hermeettiseen vaiheeseen, habanerojakin korkeammalle.

        Koen tyydyttäväksi harjoitella ajattelemaan yhä uusilla tavoilla. Ajattelen eteneväni ajatus ajatukseltä yhä mielenkiintoisempiin asioihin, yhä tuoreempiin tulkintoihin ja yhä kypsempiin kysymyksenasetteluihin. Tämä lienee tulkitsemisen harjoittelua.

        Minulle eräänlaista noituutta on tulkitsemisen lykkääminen, jonka koen helpottavan myöhemmin tulevaa tulkitsemisvaihetta, koska näin havaintosato on runsas ja puhdas. Tämän jälkeen noituutta on huomata, että oman ajattelun kehittäminen on mahdollisempaa kuin saattoi kinä kuvitella, että tulkinnan voi tehdä aina vain huolellisemmin ja huolellisemmin, kunnes kokemus tulkinnasta alkaa muistuttaa jonkinlaista pyhyyden kokemusta, oman mielen olemuksen maistamista.

        Hiljaisuus ja ääni.


      • kirjis
        Rev Love kirjoitti:

        //on vaihdettava leffaa eli opeteltava uusia tapoja tulkita ilmiöitä. Se on mahdollista, mutta vaatii ponnisteluja.//

        Tämä ja muu mitä kirjoitit tuossa oli kyllä mielenkiintoista, mieletön lukukokemus. Selkeästi ilmaistu ajatus, jossa on pureskeltavaa pitkäksi aikaa. Olen miettinyt samankaltaisia ajatuksia kuin sinä, mutta onnistuit niin kirkkaasti kiteyttämään tuossa jotakin mitä olen ikäänkuin tavoitellut.

        Opetella uusia tapoja tulkita ilmiöitä...

        Olisiko tämä sama ajatus kuin mitä Rev on pyöritellyt. Hän on miettinyt sitä, voisiko mieli olla kuin kieli, joka maistaa (eli tulkitsee) maailman ja sitten suhtautuu siihen oman makunsa mukaan. Samoin mieli turtuu voimakkaisiin elämyksiin ja alkaa vaimentamaan niitä, kuten tapahtuu chilipaprikoiden syömisharrastuksen edetessä hermeettiseen vaiheeseen, habanerojakin korkeammalle.

        Koen tyydyttäväksi harjoitella ajattelemaan yhä uusilla tavoilla. Ajattelen eteneväni ajatus ajatukseltä yhä mielenkiintoisempiin asioihin, yhä tuoreempiin tulkintoihin ja yhä kypsempiin kysymyksenasetteluihin. Tämä lienee tulkitsemisen harjoittelua.

        Minulle eräänlaista noituutta on tulkitsemisen lykkääminen, jonka koen helpottavan myöhemmin tulevaa tulkitsemisvaihetta, koska näin havaintosato on runsas ja puhdas. Tämän jälkeen noituutta on huomata, että oman ajattelun kehittäminen on mahdollisempaa kuin saattoi kinä kuvitella, että tulkinnan voi tehdä aina vain huolellisemmin ja huolellisemmin, kunnes kokemus tulkinnasta alkaa muistuttaa jonkinlaista pyhyyden kokemusta, oman mielen olemuksen maistamista.

        Hiljaisuus ja ääni.

        Ei kukaan eikä mikään pääse tulkintasuodattimistaan täysin eroon - vaikka joku hiljentyminen voikin olla lähellä sitä. Eikä pidäkään päästä, hiljentymisen tai nukahtamisen jälkeen aina jotkut tulkintasuodattimet. Ei ole sen kummempaa todellisuutta, kuin tulkintasuodattimet ja miten maailma mistäkin päin niiden läpi näyttäytyy ja tapahtuu. Tulkintasuodatin on osan suhde kokonaisuuteen. Tulkintasuodatin on oleminen.

        Tulkintasuodatin on väli. Ilman väliä kaikki lakkaa, väli on oltava että jotain olisi. Mitään ei ole eikä mitään tapahdu ilman väliä, ilman tulkintasuodatinta kaiken ja osan välillä.

        On vain täysi valta, ollako vai eikö olla. Ja sitten kohteliaisuus, huomioonottaminen, kaiken jokaisen osan osallisuus.

        Se, että mieluummin vain maistaa kuin nielaisee kokonaan. Että kokee mieluummin kuin on. Jopa senkin ja sitäkin kokien, että on luojuutta, kaikkivaltiutta, kaiken olemisen ja kärsimyksen aiheuttajaa, sitäkään kaiken ulkopuolelleen sulkematta.

        Theodikea ei ole ulkopuolisen luojajumalan ongelma, vaan kaikkeuden jos sen hyväksymme, itsekunkin kaiken osan ongelma, jolloin jokainen on Jaldabaoth. Millä oikeudella ja tarkoituksella maailmaa ja maailman teemme, sellaiseksi kuin sen havaitsemme? Millaiseksi teemme Jaldabaothin itse siihen osallistumalla, osallisuutemme tajuamalla ja mitään osaa siitä väistämättä?

        Jos kaikki suodattimet putoaisivat, edes hetkeksi, ja olisit kaikkeudelle täysin paljas, mitä haluaisit silloin kaikkeuden kanssa jakaa? Mikä on kaunein äänesi, hiljaisuutesi, muotosi, muodottomuutesi?

        Ja mitä salaisit, jos pystyisit, tahtomatta jakaa kenenkään saati sitten kaiken kanssa?

        Lopetetaanko joskus jakamisesta puhuminen ja aletaan jakaa? Voisiko magiapalsta olla jopa sellainen?


      • Rev Love
        Rev Love kirjoitti:

        //on vaihdettava leffaa eli opeteltava uusia tapoja tulkita ilmiöitä. Se on mahdollista, mutta vaatii ponnisteluja.//

        Tämä ja muu mitä kirjoitit tuossa oli kyllä mielenkiintoista, mieletön lukukokemus. Selkeästi ilmaistu ajatus, jossa on pureskeltavaa pitkäksi aikaa. Olen miettinyt samankaltaisia ajatuksia kuin sinä, mutta onnistuit niin kirkkaasti kiteyttämään tuossa jotakin mitä olen ikäänkuin tavoitellut.

        Opetella uusia tapoja tulkita ilmiöitä...

        Olisiko tämä sama ajatus kuin mitä Rev on pyöritellyt. Hän on miettinyt sitä, voisiko mieli olla kuin kieli, joka maistaa (eli tulkitsee) maailman ja sitten suhtautuu siihen oman makunsa mukaan. Samoin mieli turtuu voimakkaisiin elämyksiin ja alkaa vaimentamaan niitä, kuten tapahtuu chilipaprikoiden syömisharrastuksen edetessä hermeettiseen vaiheeseen, habanerojakin korkeammalle.

        Koen tyydyttäväksi harjoitella ajattelemaan yhä uusilla tavoilla. Ajattelen eteneväni ajatus ajatukseltä yhä mielenkiintoisempiin asioihin, yhä tuoreempiin tulkintoihin ja yhä kypsempiin kysymyksenasetteluihin. Tämä lienee tulkitsemisen harjoittelua.

        Minulle eräänlaista noituutta on tulkitsemisen lykkääminen, jonka koen helpottavan myöhemmin tulevaa tulkitsemisvaihetta, koska näin havaintosato on runsas ja puhdas. Tämän jälkeen noituutta on huomata, että oman ajattelun kehittäminen on mahdollisempaa kuin saattoi kinä kuvitella, että tulkinnan voi tehdä aina vain huolellisemmin ja huolellisemmin, kunnes kokemus tulkinnasta alkaa muistuttaa jonkinlaista pyhyyden kokemusta, oman mielen olemuksen maistamista.

        Hiljaisuus ja ääni.

        Hei,

        Järkevän kuuloista turinaa. Olen selkeästi lähestymässä jotain tajuamista, mikä on teikäläiselle jo tutumpaa kauraa. Jälleen kiitos, sinäkin tiivistit jotakin, jota olen yrittänyt viikkokausia muotoilla.

        Mitä haluaisit kanssasi jaettavan? Yleensä olemme täällä välineen rajallisuuden takia tavanneet vain jakaa ajatuksia, siihen tyytyen.

        Vaikka tämä palsta sai alkunsa kielestä poskella ja vitsinä viikonlopun ratoksi, siitä on vuosien saatossa versonnut oikein pieni puutarha peikkoineen kaikkineen. :-)


      • cyberanimus
        Rev Love kirjoitti:

        Minä en näe mitään heiluvia kirveitä. Minusta tuntuu vähän kuin sinä haluaisit saada tämän keskustelun näyttämään jotenkin polaariselta ja pidät sitä vihamielisenä, mutta minä en lähde mukaan tuohon, se on sinun tulkintasi, ei minun.

        Minä olen lähinnä ihmeissäni siitä, kuinka virtuoosimaisesti muka tiedät mitä mieltä minä olen kaikesta, vaikket ole edes kysynyt mielipidettäni mistään asiasta. Joku epämääräinen tulkinta tyyliin "mielenterveysongelmien vähättely" on nyt se tuomio minkä sinä olet antanut, mutta haluaisin kuulla mitä olen sanonut, mikä antoi sinulle aihetta tuollaiseen tulkintaan, jopa vihaiseen reaktioon.

        //toisaalta vähättelykin on yksi ikävä tapa, joka kertoo toisen keskustelijan aliarvioimisesta//

        Ymmärrän jos koet sen alentavana, että joudun vääntämään rautalangasta, mutta sinun kanssasi on vaikeaa keskustella, koska otat tämän niin henkilökohtaisesti. Saanko pyytää hieman viileää cooliutta ja malttia katsoa kaikkea tuorein silmin?

        Ja kun sinulla menee subjektiiviset ja objektiivisetkin sekaisin keskenään, ja niillä eväillä sitten kirjoittelet suurin elkein ja soittelet sotatorvia ja heiluttelet kirveitä, haloo... aika nöyrtyä muiden tasolle?

        Minua kiinnostaa kyllä tämä asia. Jos sinä hetkeksi rauhoittuisit ja malttaisit aloittaa uudelleen alusta. Tämä sinun päässäsi sotkulta vaikuttava asia ei uskoakseni ole muuta kuin levottoman mielen hämmennystä.

        Voit asettaa lämpimän varmuuden tunteen rintaasi siitä, että minä suhtaudun vakaviin sairauksiin aivan samalla vakavuudella kuin kuka tahansa, ja luottaa siihen kaikissa tilanteissa, mistä tahansa tulkinnoista ja tunteista huolimatta. Jos tunnet aihetta erilaiseen tulkintaan, olen joko ilmaissut itseäni huonosti, tai olet tehnyt väärän johtopäätöksen, siihen voit luottaa.

        Jos jokin näkemykseni oudoksuttaa, näytä minulle mitä olen sanonut, kerro mikä siinä hämmentää tai suututtaa ja kysy mitä tarkoitan tai ajattelen, niin voidaan miettiä asiaa. Epämääräinen syyttely ei ole hyvä lähtökohta keskustelulle. Aivan kuten oikeussalissa syyttäjänkin täytyy ensin kerätä todistusaineistoa, ennenkuin hän voi esittää asiansa.

        //On helppoa moralisoida ja kuvitella oman kannan olevan se oikea//

        Katsopa sinäkin peiliin. Lisäksi on helppoa kuvitella toisen edustavan jotain kantaa, josta et pidä, silloin kun et ymmärrä mitä hän tarkoittaa.

        Malttia, malttia...

        //Olen lukenut lisää vain mielenterveyshoitoa vähättelevää ja kauhistelevaa tekstiä//

        Okei, sinulla on nyt tällainen kokemus. Näyttäisitko siis, missä minä olen kirjoittanut tällaista tekstiä.

        //jaa-a, mitenköhän vain?//

        Minä voin osoittaa sen niin helposti, kuin kertomalla sinulle jälleen uudelleen, etten vähättele vakavia sairauksia. Jos et uskoisi minua tässä asiassa, olettaisit minun olevan valehtelija. Nyt, tältä pohjalta, eikö myönteisempi suhtautuminen tähän keskusteluun olisi mahdollinen?

        //Olisin niin mieluusti halunnut kertoa, kuinka vaikeaa on nykyään edes päästä mielenterveyssairaalaan vaikka olisi tarvetta//

        //Olisin niin mieluusti halunnut kertoa//

        Kerro sitten! Kirjoita vaikka kokonaan uusi posti aiheesta psykoosi, transsi ja mielenterveysongelmat, ja kerro juurta jaksain mitä ajattelet. Sen jälkeen ei kenenkään tarvitse arvuutella mitä haluat sanoa. Ei tässä tarvitse mitään sen erikoisempaa ninjailla.

        Minusta sinä olet vähän kiirehtinyt tulkintojesi kanssa (vrt. soitellen sotaan), etkä ole kysynyt mitä mieltä minä olen tai onko sota ylipäätään tarpeellinen (mikä sota? missähä?). Mitä se on se kauhea, hävettävä ja vähättelevä teksti, jota minä olen kirjoittanut, voisitko vihdoin näyttää sen minulle, jos se kerran niin pahoitti mielesi?

        //subjektiivista ennakkoluuloja ja kuvitelmia siitä, miten joutuu ylipäätään joutuu sairaalaan tai kuinka yksi päihteenkäyttäjän tapaus voi sitten vain selättää huolellisen tutkimustyön.//

        En tiedä mihin viittaat. Voisitko olla täsmällisempi?

        //emme näköjään löydä ymmärrystä yli ennakkoluulojen ja omien ennakkoasenteiden, sääli.//

        Ryhdistäydy nyt hyvä ihminen! Ja ota lusikka kauniiseen käteen, niin kyllä se siitä.

        //Jos tämä henkinen sairaus tekee elämisen sietämättömäksi ja saa haluamaan omaa kuolemaa, olisiko sittenkin vastaus myös sinulla sama kärsivälle, kuin miten nyt minua soimaat?//

        Anteeksi nyt, mutta tuo on aika törkeää puhetta. Voisitko ihan ensin kertoa, mistä minä sinua mielestäsi soimaan, ja minkä takia ylipäätään kyselet suhtautumistani kuolemaa tekeviin ihmisiin?

        En toivoisi enää kuulevani sinun subjektiivista mielipidettäsi siitä, kuinka minä takuuvarmasti suhtautuisin kuolemaa tekevään ihmiseen sinun mielestäsi. Oliko sinulla ehkä tarve heilutella kirvestä ja kun löysit viestin joka sai sinussa aikaan toivomasi primitiivireaktion, tartuit siihen, ja sen seurauksena olet nyt syytänyt kohtuuttomia ja tunnepohjaisia syytöksiä muita keskustelijoita kohtaan?

        //Ps. enpä ole hirmuinen filosofi, koska mielestäni kaikessa on taustalla puhdas järki//

        Tuohan on kovan luokan filosofinen väittämä. Olet sinä hurjempi kuin itse tiedätkään.

        On mielenkiintoista huomata, että vaadit minua tilille asioista, joihin kuitenkin itse samalla syyllistyt. Haluat antaa itsestäsi kuvan lempeänä, nuhtelevana ihmisenä, joka rauhoittelee kiihtyneessä tilassa olevaa levotonta ja hämmentynyttä mieltä mutta valitettavasti menet tässä roolijaossa niin pahasti metsään, että puskat vain ryskyvät. En ole valitettavasti kiihtynyt tai edes suuttunut kenellekään, eikä tätä aihe saa minua "kuumaksi". Edelleenkin vain surettaa ihmisten yliolkaisuus asioissa, joista ei ole otettu tarpeeksi selvää ja puhutaan niistä kuin aihe olisi kovin tuttu. Jos jotakuta häiritsee se, että tästä heitä huomauttaa ja korjaa tietoa, niin en voi sille mitään. Jos taas sinä otat tämän keskustelun henkilökohtaisesti, se on aivan oma valintasi, sillä minä en niin tee =).

        Jos ajatellaan, että mielipiteeni oli kohtuuton, niin miksi siitä nousee näin suuri selitysten vuorovesi? sitä sanotaan ettei se koira koskematta älähdä (tai sinne päin). Jos totuus olisi se, mitä minulle yritettäisiin vakuuttaa, tuskin tarvittaisiin tälläisiä viestiketjuja puolin sun toisin.


      • cyberanimus
        Qad kirjoitti:

        >Olen lukenut lisää vain mielenterveyshoitoa vähättelevää ja kauhistelevaa tekstiä sekä subjektiivista ennakkoluuloja ja kuvitelmia siitä, miten joutuu ylipäätään joutuu sairaalaan tai kuinka yksi päihteenkäyttäjän tapaus voi sitten vain selättää huolellisen tutkimustyön.

        "Vähättelin" ja "kauhistelin" sen vuoksi että olen varsin tietoinen hoitajien suoraan sanoen vittumaisesta asenteesta. Olen useammalla eri taholla tutustunut sisar hento valkoisten luonteenlaatuun eikä minulla siten ole siitä enää mitään illuusioita. Eivätkä nämä kokemukseni ole kaikki jotain potilaan kokemuksia; ymmärrettäväähän on että esim. synnyttävä äiti ottaa aika herkästi itseensä mitä kätilökin hänelle sanoa töksäyttää. Minulla nyt kumminkin on tätä omakohtaista kokemusta jota en ala täällä ruotia, ja se on valitettavasti vähän sillä tavalla että kun oikeasti kokee jonkun tietyn ihmisryhmän vastenmielisenä, niin sellaisesta tunteesta on vaikea päästä eroon.

        Tietenkään yksi tuntemani ihminen joka pärjää elämässä vaikka on käyttänyt huumeita (eikä se toinenkaan ihminen jonka tiedän päässeen juoppohulluudesta eroon ja ryhtyneen shamanistiksi) vielä selätä "huolellista tutkimustyötä", joten eipä nyt suotta liioitella. Mutta ajan kumminkin sellaista näkemystä että ihminen olisi ihan itse oman elämänsä spesialisti ja "herra", eikä joku muu. Olen individualisti, mutta silti arvostan näitä tukiverkkoja mitä tässä maassa vielä on - ja kuitenkaan en pidä ylenmääräisestä holhoamisesta. Liekö sitten ikäkysymys, täytän vasta ensi vuonna 40 v.

        Niin kauan kuin ominpäin viinalla itsensä tärviölle juoneelle kuitenkin annetaan siirtomaksa on vähän hassua vaatia että ihmiset eivät saisi tutkia omaa mieltään silläkin uhalla että saattavat "seota" ja tarvita sitten hoitoa. Esim. masentunut joka pohtii syntyjä syviä ja saa pahan eksistentialistisen kriisin on tavallaan itse syypää omaan tilaansa - mitäs kelasi asioita! - mutta kukaan ei liene sitä mieltä ettei hän olisi hoitoa ansainnut? Toisaalta jos joku kokee elämänsä tyhjäksi ja kokeilee kaikki aineet ja myrkyt, niin vaikka ajattelisimmekin että hän teki väärin, niin turha häntä on tuomita ylenmäärin. (Niin kauan kuin ei tunge mitään lasten kurkusta alas.)

        Ja toisaalta kun on paljon ns. terveitä ihmisiä jotka ovat suorastaan ihmispaholaisia (esim. sosiopaatteja jotka onnistuvat kulkemaan terveen kirjoissa ja tekevät kaikista muista ympärillään sairaita), nin kovin suhteellista tämä kaikki on.

        On kurjaa että sinulle on muodostunut negatiivisia kokemuksia ko. henkilökunnasta mutta se enemmänkin lisää kantaani ennakkoluuloisesta suhtautumisesta ko. aihe-alueeseen kuin saa minut uskomaan, että tätä pohdittaisiin puhtaasti ajatuksen asteella.

        On mielestäni myös kyseenalaista hyväksyä ihmisen suoraan sanoen rvokas kuin se, joka olevan itsetuhoinen ja samalla tuomita toisten vahingoittaminen, onko se yksilö, joka itseään vahingoittaa vähemmän arvokas kuin ne mahdolliset uhrit, joita joku muu vahingoittasi? Missä menee raja väkivallan (itseään/muita kohtaan) tuomitsemisessa?

        Ikä ei ole automaattisesti viisautta antava määre, eikä dogmit, joita ihminen seuraa perustu ikään vaan enemmänkin persoonallisuuteen ja mielenrakenteeseen. Jos ajatellaan kärjistetysti, niin voisin olla täysin eri mieltä ihan periaatteellisista ja omista syistä myös maapallon pyöreydestä tai painovoimasta. Ihan sama miten sitä on tutkittu. Yhtä hyvin voisin myös väittää jonkin uskonnon luomiskertumusta ainoaksi oikeaksi totuudeksi todistettujen faktojen sijaan.
        Minä en tappele tuulimyllyjä vastaan, joskus vaan on oikeasti uskottava että joku tietää minua paljon paremin asioista, ja kykenee sen todistamaan vaikka kuinka kyseenalaistaisin sen.

        "... toisaalta kun on paljon ns. terveitä ihmisiä jotka ovat suorastaan ihmispaholaisia (esim. sosiopaatteja jotka onnistuvat kulkemaan terveen kirjoissa ja tekevät kaikista muista ympärillään sairaita), nin kovin suhteellista tämä kaikki on."
        Ongelma on siinä, etteivät nämä ihmiset ole terveitä, heillä on henkinen vamma joka ei aiheuta niin suurta haittaa elämisen muille toiminnoille, että he tarvitsisivat siihen hoitoa. Voidaan ajatella vaikkapa kuuroutta tai synnynnäisesti ilman raajaa ollutta henkilöä, luultavasti nämä ihmiset elävät hyvin oman vammansa kanssa eivätkä tarvitse siihen hoitoa, mutta silti he eivät ole "terveitä" ihmisiä. Miten henkinen vamma muka poikeaa fyysisestä? Onko ainoa määritelmä se, että se ei näy ulospäin ja on siksi pelottavampi ja salamyhkäisempi kuin näkyvät vammat? Onko tämäkin taas niitä tuntematon pelottaa juttuja?


      • Qad
        cyberanimus kirjoitti:

        On kurjaa että sinulle on muodostunut negatiivisia kokemuksia ko. henkilökunnasta mutta se enemmänkin lisää kantaani ennakkoluuloisesta suhtautumisesta ko. aihe-alueeseen kuin saa minut uskomaan, että tätä pohdittaisiin puhtaasti ajatuksen asteella.

        On mielestäni myös kyseenalaista hyväksyä ihmisen suoraan sanoen rvokas kuin se, joka olevan itsetuhoinen ja samalla tuomita toisten vahingoittaminen, onko se yksilö, joka itseään vahingoittaa vähemmän arvokas kuin ne mahdolliset uhrit, joita joku muu vahingoittasi? Missä menee raja väkivallan (itseään/muita kohtaan) tuomitsemisessa?

        Ikä ei ole automaattisesti viisautta antava määre, eikä dogmit, joita ihminen seuraa perustu ikään vaan enemmänkin persoonallisuuteen ja mielenrakenteeseen. Jos ajatellaan kärjistetysti, niin voisin olla täysin eri mieltä ihan periaatteellisista ja omista syistä myös maapallon pyöreydestä tai painovoimasta. Ihan sama miten sitä on tutkittu. Yhtä hyvin voisin myös väittää jonkin uskonnon luomiskertumusta ainoaksi oikeaksi totuudeksi todistettujen faktojen sijaan.
        Minä en tappele tuulimyllyjä vastaan, joskus vaan on oikeasti uskottava että joku tietää minua paljon paremin asioista, ja kykenee sen todistamaan vaikka kuinka kyseenalaistaisin sen.

        "... toisaalta kun on paljon ns. terveitä ihmisiä jotka ovat suorastaan ihmispaholaisia (esim. sosiopaatteja jotka onnistuvat kulkemaan terveen kirjoissa ja tekevät kaikista muista ympärillään sairaita), nin kovin suhteellista tämä kaikki on."
        Ongelma on siinä, etteivät nämä ihmiset ole terveitä, heillä on henkinen vamma joka ei aiheuta niin suurta haittaa elämisen muille toiminnoille, että he tarvitsisivat siihen hoitoa. Voidaan ajatella vaikkapa kuuroutta tai synnynnäisesti ilman raajaa ollutta henkilöä, luultavasti nämä ihmiset elävät hyvin oman vammansa kanssa eivätkä tarvitse siihen hoitoa, mutta silti he eivät ole "terveitä" ihmisiä. Miten henkinen vamma muka poikeaa fyysisestä? Onko ainoa määritelmä se, että se ei näy ulospäin ja on siksi pelottavampi ja salamyhkäisempi kuin näkyvät vammat? Onko tämäkin taas niitä tuntematon pelottaa juttuja?

        >On kurjaa että sinulle on muodostunut negatiivisia kokemuksia ko. henkilökunnasta mutta se enemmänkin lisää kantaani ennakkoluuloisesta suhtautumisesta ko. aihe-alueeseen kuin saa minut uskomaan, että tätä pohdittaisiin puhtaasti ajatuksen asteella.

        Ennakkoluulo on vähän hassu sana kun kyseessä on paremminkin jälkiluulo, eli niitä näitä hoitajakunnasta sivusta seuranneena (en siis potilaana, jos en jo maininnut) olen varmasti tullut jälkiluuloiseksi. En ennakko- sillä silloinhan kyseessä olisi ihmisryhmä jonka kanssa en ole ollut missään tekemisissä.

        En oikein ymmärrä minkä vuoksi ennakko- eli siis tässä tapauksessa jälkiluuloa pitäisi vähätellä. Tottakai neutraali suhtautuminen on ideaali, sitähän olen itsekin täällä viimeaikoina höpöttänyt, mutta ei sitä mitä itse omin silmin näkee ja korvin kuulee oikein voi noin vain pyyhkäistä olemattomiin ja tässä tapauksessa heittäytyä täsmälleen toiseen äärimmäisyyteen eli ylistämään hoitajia maasta taivaisiin. Mutta ei kai sitä tässä odotetakaan. Kysymys ketjussa ei ole hoitajista vaan tietoisuudentiloista. :P

        "Puhtaasti ajatuksen asteella" hm... Itse en siis ole psykoosiin päätynyt ja muuntuneet tietoisuudentilat joita olen kokenut uskon varsin vähänlänniksi verrattuna siihen mitä monella muulla saattaa olla plakkarissaan. Toki ne itselleni ovat ajoittain kova juttu. Mutta jos nyt funtsaillaan tätä sinun kanssasi esille tulevaa teemaa että saako ylipäänsä puhua erilaisista tietoisuudentiloista ja siitä miten niihin päädytään, joko tietoisesti eli positiivisesti tai mielen hajoamistilan kautta eli negatiivisesti, niin edelleenkään en ymmärrä miksei asiaa saa pohtia. Tässä ketjussa on jo pari psykoosiin joutunutta ilmoittautunut, eikä kumpikaan sanonut että aihetta ei saa käsitellä.

        >On mielestäni myös kyseenalaista hyväksyä ihmisen suoraan sanoen rvokas kuin se, joka olevan itsetuhoinen ja samalla tuomita toisten vahingoittaminen, onko se yksilö, joka itseään vahingoittaa vähemmän arvokas kuin ne mahdolliset uhrit, joita joku muu vahingoittasi? Missä menee raja väkivallan (itseään/muita kohtaan) tuomitsemisessa?

        Irvokas vai arvokas? Täytyy kyllä sanoa etten ymmärtänyt koko kappaleesta yhtään mitään eli "ja viestin pointti oli missä?" sopii nyt tähänkin. Jos nyt jotain tuosta sain kiinni niin mielestäsi siis pahan tekijä on yhtä arvokas ihminen kuin hänen uhrinsa, koska ne uhrit olisivat jokatapauksessa jonkun uhreja ("joita joku muu vahingoittaisi")??? Koska olen perusluonteeltani aika mustavalkoinen, _en_ kauheammin rakasta ihmistä joka tekee tietoisesti pahaa. Mutta jos pahaa tehdään sairauden vuoksi, niin vaikeahan sellaista ihmistä on tuomita. Nykyään vain kovin helposti vedotaan sairauteen asiassa missä hyvänsä, esim. jos joku on niin vauva että lutkuttaa viinapulloa päivät pääksytysten niin tuntuu aika heppoiselta sanoa että hän on sairas (pääsee kuin koira veräjästä?) Mutta tässäkin tietysti on taas oma lehmä ojassa kun olen alkoholistin tytär.

        Vaikea sanoa olisivatko uhrit jokatapauksessa uhreja jonkun toisen toimesta. Uskon karmaan, mutta en ole totaalisesti fatalisti.

        >Ikä ei ole automaattisesti viisautta antava määre, eikä dogmit, joita ihminen seuraa perustu ikään vaan enemmänkin persoonallisuuteen ja mielenrakenteeseen. Jos ajatellaan kärjistetysti, niin voisin olla täysin eri mieltä ihan periaatteellisista ja omista syistä myös maapallon pyöreydestä tai painovoimasta. Ihan sama miten sitä on tutkittu. Yhtä hyvin voisin myös väittää jonkin uskonnon luomiskertumusta ainoaksi oikeaksi totuudeksi todistettujen faktojen sijaan.
        Minä en tappele tuulimyllyjä vastaan, joskus vaan on oikeasti uskottava että joku tietää minua paljon paremin asioista, ja kykenee sen todistamaan vaikka kuinka kyseenalaistaisin sen.

        Haa, en kyllä ikimaailmassa vetoaisi omaan ikääni jonkinlaisen _viisauden mittarina_, tai ehkä jos vastapuolen ikä olisi alle 18 v niin sitten mahdollisesti. Et kuulosta teiniltä. Mutta mielipiteemme meillä on kummallakin ja miksi pitäisi päättää kumpi on ns. oikeassa? Ei kai tämä ole joku missikisa tai mikä lie tosi-tv-pelleily... Mutta totta vie jokainen aina omaa mielipidettään puolustaa, tai muuten ei ole mitään mieltä olla jotain mieltä.

        "... toisaalta kun on paljon ns. terveitä ihmisiä jotka ovat suorastaan ihmispaholaisia (esim. sosiopaatteja jotka onnistuvat kulkemaan terveen kirjoissa ja tekevät kaikista muista ympärillään sairaita), nin kovin suhteellista tämä kaikki on."

        >Ongelma on siinä, etteivät nämä ihmiset ole terveitä, heillä on henkinen vamma joka ei aiheuta niin suurta haittaa elämisen muille toiminnoille, että he tarvitsisivat siihen hoitoa. Voidaan ajatella vaikkapa kuuroutta tai synnynnäisesti ilman raajaa ollutta henkilöä, luultavasti nämä ihmiset elävät hyvin oman vammansa kanssa eivätkä tarvitse siihen hoitoa, mutta silti he eivät ole "terveitä" ihmisiä. Miten henkinen vamma muka poikeaa fyysisestä? Onko ainoa määritelmä se, että se ei näy ulospäin ja on siksi pelottavampi ja salamyhkäisempi kuin näkyvät vammat? Onko tämäkin taas niitä tuntematon pelottaa juttuja?

        Ympärillään oleville ihmisille pahaa tekevä ihminen on siis minun mustavalkoisesta vinkkelistäni katsoen ihan hemmetin vaikea tapaus. En tiedä miten sellaisiin pitäisi suhtautua, kun luontainen suhtautumistapani on inho. Ihminen joka halveksuu muita, oikein elää siitä että pääsee pilaamaan muiden ihmisten elämää... Vaikea sellaista on sääliä, vaikka kaiketi sellaiset ihmiset ovat kaikkein säälittävimpiä. Heiltä kun puuttuu kyky tuntea puhtaasti ja aidosti erilaisia tunteita - näin olettaisin. Helposti tunnen ihailua niitä ihmisiä kohtaan jotka pärjäävät tilanteessa kuin tilanteessa ja kenen kanssa tahansa, mutta siitä ei tosiaankaan ole kovin pitkä matka täydelliseen sosiopaattisuuteen ja juttu mietityttää minua kovin. Mikä saa ihmisen pysymään terveen kirjoissa jos häntä ei pitele tavanomaiset normit ja rajat kuten tavista? Jos pystyy säätelemään omia tunteitaan, annostelemaan tarpeen tullen niitä, olemaan irti pikkumaisuuksista, tavoista jne.

        Oikeastaan tuo edellä ei ole sitten nimenomaan sinulle, vaan sellaista funtsailua jota olen pyöritellyt hamasta Magia-palstan syntymästä asti, jos en jo aiemminkin.

        Mutta enemmän kommenttiisi liittyen voisin ihmetellä että minkä vuoksi edes pitäisi määrittää ihmisiä sairaiksi, vammaisiksi, häiriintyneiksi jne. Toki jos on hoidettavaa niin pitää olla ne diagnoosit että tiedetään _mitä_ hoidetaan, mutta noin muuten ei ole kauhean hyvä alkaa määritellä itseään sairaaksi ja potilaaksi, eikä muitakaan. Ensisijaisesti meidän jokaisen soisin olevan _ihmisiä_. Sitten vasta seuraavaksi tulee sukupuoli, ikä, rooli perheessä tai yhteiskunnassa jne. Sairaus voi tulla vasta ihan vihonviimeiseksi, koska jos sitä ei märehdi kokoaikaa niin se ei ala hallita elämää. Oli sitten sisäinen tai ulkoinen vika, vaiva, vamma.


      • Rev Love
        cyberanimus kirjoitti:

        On mielenkiintoista huomata, että vaadit minua tilille asioista, joihin kuitenkin itse samalla syyllistyt. Haluat antaa itsestäsi kuvan lempeänä, nuhtelevana ihmisenä, joka rauhoittelee kiihtyneessä tilassa olevaa levotonta ja hämmentynyttä mieltä mutta valitettavasti menet tässä roolijaossa niin pahasti metsään, että puskat vain ryskyvät. En ole valitettavasti kiihtynyt tai edes suuttunut kenellekään, eikä tätä aihe saa minua "kuumaksi". Edelleenkin vain surettaa ihmisten yliolkaisuus asioissa, joista ei ole otettu tarpeeksi selvää ja puhutaan niistä kuin aihe olisi kovin tuttu. Jos jotakuta häiritsee se, että tästä heitä huomauttaa ja korjaa tietoa, niin en voi sille mitään. Jos taas sinä otat tämän keskustelun henkilökohtaisesti, se on aivan oma valintasi, sillä minä en niin tee =).

        Jos ajatellaan, että mielipiteeni oli kohtuuton, niin miksi siitä nousee näin suuri selitysten vuorovesi? sitä sanotaan ettei se koira koskematta älähdä (tai sinne päin). Jos totuus olisi se, mitä minulle yritettäisiin vakuuttaa, tuskin tarvittaisiin tälläisiä viestiketjuja puolin sun toisin.

        //En ole valitettavasti kiihtynyt tai edes suuttunut kenellekään, eikä tätä aihe saa minua "kuumaksi".//

        Voin olla väärässä, mutta minusta kuitenkin vaikuttaa siltä, että aihe saa sinut kuumaksi, mutta häpeät sitä, ja uskot sitten itsekin siihen.

        Ihan rehellisesti, kuka täällä ikinä jaksaisi mitään kirjoitella jos tämä touhu olisi tunnetasolla yhtä vangitsevaa kuin veroilmoituksen täyttäminen? En minä ainakaan, sen voin hyvin tunnustaa. Ja sinun ensimmäinen viestisi tästä psykoosi-asiasta oli kyllä aika tulenpalava, sitä et saakutarallaa pysty enää vetämään takaisin.

        Jos minulta kysytään, kaikki saavat puolestani kirjoittaa niin että tyrät rytkyy ja puskissa suhisee. Sille on syy, miksi Suomi24:n grafiikassa tulenlieska merkitsee keskustelua, jossa on lukumäärältään paljon viestejä... ;-)

        Minäkään en ole "kiihtynyt" enkä "suuttunut" kenellekään. Minua vain kiinnostaa tämä mitä täällä palstalla nyt ylipäänsä on, se mitä täällä kirjoitellaan ja ketä täällä on ja haluan osallistua siihen. Ehkä se on vähän pervoa, mutta kenties tämä on jokin minun oma pikku addiktioni... Minusta tämä vain on kiinnostavaa ja hauskaa. Ah, voiton riemua ja häpeää ja hämmennystä ja urheilujuhlan tuntua.

        Minusta näiden keskusteluiden tulisikin herättää tunteita, eikä olla vain jotain valkokaapuisten sokrates-äijien kuivaa filosofista horinaa tai professorisihmisten parranpaukutusta siitä, mitä Duodecim sanoo tai oliko nyt varmasti kaikki lähdeviitteet uskottavia. Pidetään nyt saatana hauskaa täällä niin kauan kuin henki pihisee. Minä olin kuolla syöpään viime talvena, enkä voisi enää vähempää välittää siitä, heitänkö täällä ehkä jonkun typerän kommentin, jota joudun selittelmään. Valitettavasti en osaa ottaa muitakaan ihmisiä sen vakavammin kuin itseäni, mikä voi potentiaaliseasti loukata...

        Minua harmittaa, että sinä nyt "annoit periksi" tai jotain ja sanoit olevasi verbaalisesti liian lahjaton jatkamaan keskustelua. Tämä palsta on ollut melkein kuollut varmaan vuoden ja nyt on pitkästä aikaa ollut kunnon menoa ja meininkiä, josta voit ottaa ison möhkäleen kunniaa itsellesi.

        Tämän palstan alkuaikoina minulla oli sellainen harrastus, että kirjoittelin viestejä mistä aiheista tahansa mieleeni milloinkin juolahti ilman mitään itsekritiikkiä. Otsikot pyrin valitsemaan niin, että ne olisivat mahdollisimman "myyviä", houkuttelisivat klikkaamaan yms. Minä olen rehellisesti sitä mieltä, että vaikka nautin tiukan loogisen väittelyn vääntämisestä, tämä touhu kannattaa ennenkaikkea ottaa huumorilla.

        //Edelleenkin vain surettaa ihmisten yliolkaisuus asioissa, joista ei ole otettu tarpeeksi selvää ja puhutaan niistä kuin aihe olisi kovin tuttu//

        Edelleen täysin epäselvää, mitä ihmettä tarkoitat tuolla. Mitä sinä oikein kuvittelet? Esimerkiksi juuri viisitoista minuuttia sitten tutkiskelin internetistä aihetta nimeltä paniikkihäiriö, mitä siitä tiedetään ja miten sitä hoidetaan jne, koska haluan pystyä paremmin tukemaan rakasta ystävääni, joka sairastaa sitä. Tämä ei millään tavoin estä minua samaan aikaan ajattelemaan omilla aivoillani ja soveltamasta sokraattista päättelyä ja omaa elämänkokemustani tähänkin asiaan. Näin esimerkkinä, ystäväni sanoi minulle tänään, että on hyvä asia, etten ota hänen paniikkikohtauksiaan ollenkaan vakavasti. Se kuulemma auttaa häntä enemmän kuin se miten useimmat muut toimivat, huolestumalla ja menemällä vakavaksi. Mutta tämä ei suinkaan tarkoita sitä, etten lainkaan välittäisi asiasta tai tekisi kaiken voitavani häntä auttaakseni.

        Kuulostaako tämä nyt mielestäsi sellaisen ihmisen elämältä, jonka mielestä psykoosikin on jotakin lähestulkoon toivottavaa, tai ei ainakaan mitään mistä tarvitsisi ollenkaan välittää?

        Minulle on edelleen täysin epäselvää, mistä olet nuo käsityksesi minusta/meistä saanut. Pyysin sinua lainaamaan kirjoituksistani semmoisen kohdan/kohtia joissa tämä ilmenee, mutta et ole tehnyt sitä. Sen ei pitäisi olla lainkaan vaikeaa eikä vaatia minkäänlaista verbaalista lahjakkuutta, muttet kuitenkaan ole sitä tehnyt. Minä en piittaa vaikka älykkyysosamääräsi olisi kuusikymmentäkuusi, jos vain aidosti ja rehelisesti olet kiinnostunut vaihtamaan ajatuksia, jakamaan näkemyksiäsi ja otat muut keskustelijat huomioon, etkä vain oleta että "nyt kirveet heiluu" jos ei meinaa yhteistä säveltä heti löytyä.

        Rauhaa, rakkautta ja kiihkeän kuumaa kesää sinullekin raskas cyberanimukseni. :-)


      • Rev Love
        cyberanimus kirjoitti:

        On mielenkiintoista huomata, että vaadit minua tilille asioista, joihin kuitenkin itse samalla syyllistyt. Haluat antaa itsestäsi kuvan lempeänä, nuhtelevana ihmisenä, joka rauhoittelee kiihtyneessä tilassa olevaa levotonta ja hämmentynyttä mieltä mutta valitettavasti menet tässä roolijaossa niin pahasti metsään, että puskat vain ryskyvät. En ole valitettavasti kiihtynyt tai edes suuttunut kenellekään, eikä tätä aihe saa minua "kuumaksi". Edelleenkin vain surettaa ihmisten yliolkaisuus asioissa, joista ei ole otettu tarpeeksi selvää ja puhutaan niistä kuin aihe olisi kovin tuttu. Jos jotakuta häiritsee se, että tästä heitä huomauttaa ja korjaa tietoa, niin en voi sille mitään. Jos taas sinä otat tämän keskustelun henkilökohtaisesti, se on aivan oma valintasi, sillä minä en niin tee =).

        Jos ajatellaan, että mielipiteeni oli kohtuuton, niin miksi siitä nousee näin suuri selitysten vuorovesi? sitä sanotaan ettei se koira koskematta älähdä (tai sinne päin). Jos totuus olisi se, mitä minulle yritettäisiin vakuuttaa, tuskin tarvittaisiin tälläisiä viestiketjuja puolin sun toisin.

        //sitä sanotaan ettei se koira koskematta älähdä (tai sinne päin). Jos totuus olisi se, mitä minulle yritettäisiin vakuuttaa, tuskin tarvittaisiin tälläisiä viestiketjuja puolin sun toisin.//

        Tähän täytyy lainata kappale Niilo Paasivirran klassikosta "Nyyssiväittelyn opas", joka on erittäin suositeltavaa lukemista kaikille internet-keskusteluita harrastaville. Teoksessa on kokonaan oma kappaleensa juuri tästä keskustelutilanteesta:

        "Sanonta "Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa" on nykyään nyyssiväittelyssä hyvin yleisesti käytetty lause, joka automaattisesti tekee kohteensa naurunalaiseksi ja mitätöi hänen argumenttinsa. Kun joku vastaa väitteisiin, jotka on kohdistettu häneen, on selvästi kalikka kalahtanut suoraan koiraan, joka älähtää, eli väitteet ovat näin ollen tulleet toteen näytetyiksi. Jos joku ei vastaa häneen kohdistettuihin väitteisiin, ne ovat tulleet toteen näytetyiksi. Sillä vaikeneminenhan on myöntymisen merkki." NP

        R


    • Jakke777

      oisko valveuni,eli juttuja joita tiede ei ehkä hyväksy "normaaliksi" ihmisen psyykkeessä...Loppuu kyllä "hyvällä lääkityksellä"


      Vaikka tietoiset unet ja valveunet ja kuulemiset sun muut on ihan normaaleita.

      Matt. 13:13 (raamattu 1933/38)
      Sentähden minä puhun heille vertauksilla, että he näkevin silmin eivät näe ja kuulevin korvin eivät kuule, eivätkä ymmärrä.

      Mark. 8:18
      Silmät teillä on, ettekö näe? Ja korvat teillä on, ettekö kuule? Ja ettekö muista:


      Room. 11:8
      niinkuin kirjoitettu on: "Jumala on antanut heille uneliaisuuden hengen, silmät, etteivät he näkisi, ja korvat, etteivät he kuulisi, tähän päivään asti".


      Jer. 5:21
      Kuulkaa tämä, te tyhmä ja ymmärtämätön kansa, te, joilla on silmät, mutta ette näe, joilla on korvat, mutta ette kuule.

      hes 12:2 (biblia 1776)
      Ihmisen poika, sinä asut kovakorvaisen kansan seassa, jolla kyllä silmät ovat nähdä, ja ei kuitenkaan tahdo nähdä, ja korvat kuulla, eikä tahdo kuitenkaan kuulla; sillä se on tottelematoin huone.

      • Qad

        ...on niin käsittämätöntä, että ihmiset on saatu peloteltua niin että kaikkein kamalin asia koko maailmassa vaikuttaakin olevan itsekunkin oma psyyke. Jos edes valveunta, lucidia, ei voi nähdä ilman että alkaa pelottaa niin että punteissa helskyy, niin jo on markkinat! Mutta niin vain tämäkin asenne on tutuksi tullut, kaiken muun sellaisen ohella että pitää päästä sekin päättämään kuka saa olla kiinnostunut ja mistä. Toivottavasti humanoidit suorittavat joukkoinvaasion ennenkuin ihmiskunnan keskuudessa päätetään lopullisesti että kenelläkään ihmisellä ei ole oikeuksia kokea mitään "erikoista" omin päin... >:I


    • Qad

      Ehkä suotta valitsin liian dramaattisen aiheen puhuessani psykoosista. Tarkoitukseni ei ole mitenkään vähätellä ihmisten todellisia vaivoja, mutta en osaa olla vaitikaan jos joku asia todella kiinnostaa minua.

      Minua kiinnostaa se miten ja miksi mieli voi reagoida uupumukseen avaamalla väyliä ns. yliaistilliseen tiedostamiseen (okei, ei ole mitään "yli-", mutta keksikää itse mieleisenne sana siihen!) Ajatelkoon kukin mitä haluaa Castanedan kirjoista, niin niiden tarinoissahan Carlosta rääkätään mielipuolisuuden rajoille asti fyysisen väsytyksen avulla sekä aiheuttamalla aistimuksia joita tavallinen ihminen ei voi selittää. Se että _aina_ on nirrinlähtö lähellä alkaa lopulta jo vähän kyllästyttääkin niissä tarinoissa.

      Uupumisen merkitys aukaisevana tekijänä on minulle omakohtainenkin kokemus, sillä vuonna 1994 olin tilanteessa jossa olisi voinut lähteä henki ja pari kk sen jälkeen näin eräitä varsin raadollisia kuvia menneistä elämistäni. Vuonna 2001 puolestaan ystäväni oli tehnyt itsemurhan ja toisellakin elämän alueella meni päin helvettiä, ja näinä aikoina aloin nähdä tietoisia unia (Castanedaa luettuani). Jotain kummitteluakin esiintyi.

      Varsinaisesti kylläkin edellisten elämien visiot alkoivat hiljalleen siinä 19-vuotiaana, jolloin olin suhteellisen onnellinen. Mutta siinäkin oli sellainen mahdollisesti salastressaava tilanne takana että olin juuri lähtenyt kotoa ja seurustelin ekaa kertaa.

      Toisaalta sitten taas vaikuttaisi siltä että serotoniinivajeisilla aivoilla ei koe yhtikäs mitään; mahdollisesti mukana voi olla noradrenaliini- ja dopamiinivaje, ja mitä kaikkia välittäjäaineita aivoissa sitten liekään. Ahdistava kokemus voi laukaista yliaistimista, mutta ahdistuksen jatkuminen tasan taatusti vie löpön päästä. Tämä mietityttää. Jos para-aistimisen a ja o on se että me olentoina emme olekaan vain fyysisten kehojemme kemiallisten reaktioiden summa, vaan on olemassa energiakeho eli siis näkemykseni mukaan meidän todellinen Itsemme, niin minkä ihmeen takia aivojen pitäisi olla täydellisessä kondiksessa että Itse voi ilmetä? Vertauskuvia hakemalla päädyn siihen että aivan kuten rauta-atomien ilmeisesti pitää kaikkien olla samaan suuntaan asettuneita että voi esiintyä magnetismia, niin ilmeisesti aivojen pitää olla kunnossa että Itse "tulee läpi"? Jotkut ovat myös verranneet henkistyvää ihmistä kristalliin joka heijastaa täydellisesti Jumalan valoa kauttaan, kehittymätön ihminen on läpinäkymätön samea murikka.

      Miten itsekukin sitten aivojensa käyttökelpoisuuden varmistaa on mielestäni jokaisen oma asia. Mitään keinoa ei tule automaattisesti väheksyä tahi tuomita; jos jotain olen tässä elämässä katsonut oppineeni niin se on kaiken _suhteellisuus_. Ei ole olemassa ainoita oikeita yleispäteviä totuuksia. Tämä elämä täällä on pärskohtaista.

      • cybo-ceronimo-cabriel-61

        //Toisaalta sitten taas vaikuttaisi siltä että serotoniinivajeisilla aivoilla ei koe yhtikäs mitään;//



        - En vänkkää, mutta olen kuitenkin eri mieltä ;).
        Serotiini on tasa-painoittava "aines" aivoissa, sen väheneminen [iän myötä] aiheuttaa masennusta, mutta myös jollainlailla se avaa-->poistamalla itse-tyytyväisyyden yli-kuormituksen, eli omahyväisen olon---> joitain kanavia.
        Tilanne laittaa ensinnä pohtimaan ja myös jelppii vastaamaan nouseviin syvällisempiin kysymyksiin.

        Voisi yleisesti todeta---> minä-maailmojen [itsekkyys(minä-minä-itte)] olevan este objektiivisemmalle tajunnalle ja siksi minän laittaminen sivuun["kuoleminen" omille pyyteille] on SE juttu.

        Psykoosissa kuitenkin minän tarvittava tajunta on lähes kokonaan tuuli-ajolla ja siten objektiivisemman ja subjektiivisemman tajunnan yhteis-työ ei suju-->ne eivät ole siis balanssissa.

        Uupumus on yksi minä-maailman laventaja-->"lavennus" voi tapahtua pitkän uuvutus-taistelun kautta, tai hetkellisesti mm. doubilla tai vakavan tapahtuman aiheuttamana.

        Itsen[Syvin Olemuksemme(auringon alla)] esiintulo tarvitsee kokemusten lisäksi -->oikean sydämen tilan [asenne], että tärkeimmän---> Korkeimman jeesin.


      • Qad
        cybo-ceronimo-cabriel-61 kirjoitti:

        //Toisaalta sitten taas vaikuttaisi siltä että serotoniinivajeisilla aivoilla ei koe yhtikäs mitään;//



        - En vänkkää, mutta olen kuitenkin eri mieltä ;).
        Serotiini on tasa-painoittava "aines" aivoissa, sen väheneminen [iän myötä] aiheuttaa masennusta, mutta myös jollainlailla se avaa-->poistamalla itse-tyytyväisyyden yli-kuormituksen, eli omahyväisen olon---> joitain kanavia.
        Tilanne laittaa ensinnä pohtimaan ja myös jelppii vastaamaan nouseviin syvällisempiin kysymyksiin.

        Voisi yleisesti todeta---> minä-maailmojen [itsekkyys(minä-minä-itte)] olevan este objektiivisemmalle tajunnalle ja siksi minän laittaminen sivuun["kuoleminen" omille pyyteille] on SE juttu.

        Psykoosissa kuitenkin minän tarvittava tajunta on lähes kokonaan tuuli-ajolla ja siten objektiivisemman ja subjektiivisemman tajunnan yhteis-työ ei suju-->ne eivät ole siis balanssissa.

        Uupumus on yksi minä-maailman laventaja-->"lavennus" voi tapahtua pitkän uuvutus-taistelun kautta, tai hetkellisesti mm. doubilla tai vakavan tapahtuman aiheuttamana.

        Itsen[Syvin Olemuksemme(auringon alla)] esiintulo tarvitsee kokemusten lisäksi -->oikean sydämen tilan [asenne], että tärkeimmän---> Korkeimman jeesin.

        Masennuksessa saattaa olla se vika että se ei suinkaan vähennä ihmisen kiinnostusta omaan itseään kohtaan, vaan lisää sitä. Se että kiinnostus on kielteistä eli ihminen vihaa itseään, ei muuta sitä asiaa että kyseessä kuitenkin on itsekeskeisyys, oman navan ympäri pyöriminen.

        Masentuneen henkinen kehittäminen ulkoapäin on varmasti hyvin vaikeaa, sillä jos käyttää yhtään minkäänlaisia luulot pois -menetelmiä eli yrittää kurittaa masentuneen itsetärkeyttä, vaarana on masentuneen lopullinen suistuminen raiteilta.

        Psykoosista puolestaan castanedalaisittain voisi tietenkin heittää että kokoomapiste ei kiinnity mihinkään, jolloin ihminen saa nopeasti erilaisia vaikutelmia ja informaatiota josta hän ei tajua yhtikäs mitään, kun se ei kuulu hänen omaan maailmaansa.

        Masentunut on liian raskaasti oma itsensä, psykoottinen ei ole ollenkaan oma itsensä kun tietoisuuden fokuspiste on löyhässä.

        Olettaisin.


      • cybo-ceronimo-cabriel-61
        Qad kirjoitti:

        Masennuksessa saattaa olla se vika että se ei suinkaan vähennä ihmisen kiinnostusta omaan itseään kohtaan, vaan lisää sitä. Se että kiinnostus on kielteistä eli ihminen vihaa itseään, ei muuta sitä asiaa että kyseessä kuitenkin on itsekeskeisyys, oman navan ympäri pyöriminen.

        Masentuneen henkinen kehittäminen ulkoapäin on varmasti hyvin vaikeaa, sillä jos käyttää yhtään minkäänlaisia luulot pois -menetelmiä eli yrittää kurittaa masentuneen itsetärkeyttä, vaarana on masentuneen lopullinen suistuminen raiteilta.

        Psykoosista puolestaan castanedalaisittain voisi tietenkin heittää että kokoomapiste ei kiinnity mihinkään, jolloin ihminen saa nopeasti erilaisia vaikutelmia ja informaatiota josta hän ei tajua yhtikäs mitään, kun se ei kuulu hänen omaan maailmaansa.

        Masentunut on liian raskaasti oma itsensä, psykoottinen ei ole ollenkaan oma itsensä kun tietoisuuden fokuspiste on löyhässä.

        Olettaisin.

        Niin saattaa olla, kuten kaikessa-->jos se 'jokin' menee "yli", tai jollain tavoin hallitsee tilaa.

        No, oli niin tahi näin, näyttää olevan niin, että kaikki tapahtuu ajallaan ja tavallaan-->kuin on tarkoitus.

        ps. erinomaista Jussia kaikille :)


      • Qad
        cybo-ceronimo-cabriel-61 kirjoitti:

        Niin saattaa olla, kuten kaikessa-->jos se 'jokin' menee "yli", tai jollain tavoin hallitsee tilaa.

        No, oli niin tahi näin, näyttää olevan niin, että kaikki tapahtuu ajallaan ja tavallaan-->kuin on tarkoitus.

        ps. erinomaista Jussia kaikille :)

        Jussiapa jussia itsekullekin!


    • fbeee

      psykoosia on monenlaisia, itselläpsykoosi oli semmoinen että oman sisäisen maailman tapahtumat näin ympärilläni, omat itsesyytökseni tulivatkin työkaverin suusta...keskeinen asia psykoosissa olikai pelko ettätapahtuu jotain pahaa, joutuu helvettiin..

      usein olen kokenut jonkinlaista unen tuloa päivätajuntaan...esim sienitripillä tuntui joskus siitä että olen paikassa ajassa ja mielentilassa joka on unitietoisuuden ja päivätajunnan synteesi, että koettu uni ja siinä tapahtuneet tapahtumat yhteytyvät päivätietoisuuden havaintoihin.

      periaatteessa psykoosi voi olla luidunen vastakohta.valveilla näkee unen muttei tiedä että se on uni vs nukkumassa näkee unen mutta tietää ettäse on uni..

      • Qad

        Hienoa että joku pystyy puhumaan näistä asioista siten ettei tunne aihetta liian araksi ja itseään loukatuksi. Tuolla kun toisaalla annettiin cybon taholta ymmärtää että jos vain puhuukin mielisairaudesta jotenkin (oletetusti) väärään sävyyn niin loukkaa automaattisesti mielen keikutuksia kohdanneita. (Ja tuo "keikutus" ei ole vähättelyä, vaan vain oma termini.)

        Asioista pitäisi mielestäni voida puhua kokeellisiltakin kanteilta ilman että alkaa hysteerinen hyssyttely. Samaa rataa jos jatkaa niin vammaisilla ei ole seksielämää, vanhukset ovat kaikki kunnioitettavia ihmisiä vaikka jollain vanhuksella olisi ihmispedon luonne, lapset ovat aina siunaus jne. Mikään ei kuitenkaan ole absolut totuus, olen havainnut elämäni varrella että KAIKKI on erittäin suhteellista tässä elämässä.

        Sivumennen sanoen tiedän netin kautta yhden todella mukavan skitsofreenikon, joten sen(kin) vuoksi en näe mitään syytä miksi psykoosin kokeneita pitäisi kohdella jotenkin muista erotellen (siis syrjien?!) ja että heidän kokemuksistaan ei saisi kysellä ja esittää teorioita niiden luonteesta.

        Enkä minäkään pidä itseäni esim. täysin kaiken masennuksesta tietävänä spesialistina joka voi tulla kertomaan miten ja mitä masennuksesta saa puhua, vaikka se masiksen vitsaus onkin minua riivannut murrosiän alusta asti. Ett silleen...


    • Qad

      Näin viime yönä unta pikkulapsista jotka asuivat kadulla ja varastelivat kaikenlaista elannokseen. Näistä yksi, pikkuruinen tyttö, oli yrittänyt myydä itseään jollekin miehelle ja mies oli todennut että kasva vielä pari vuotta ja myy sitten vasta itseäsi. Tarinaa seuratessani mieleni musteni ja lopulta itkin unessa kuin viimeistä päivää. Herätessäkin mietin että tämä maailma on aivan hullu ja kuinka ihmeessä kukaan jaksaa tällaista sekoamatta?

      Unet ovat unia, mutta tuolla jossakin lapset myyvät ihan oikeasti itseään tai paremminkin heitä myydään heidän puolestaan. Samaan aikaan jossain muualla jotakuta ottaa päähän kun upouusi kännykkä ei olekaan sitä viimeistä huutoa ja taas pitäisi hankkia uusi. Minua ei kiinnosta pähkäillä niin vaikeita asioita kuin että tekeekö kännykän ostaja väärin ostaessaan kännykän sen vuoksi että joku jossakin on seksiorja, vaan pysähdyn tasolle jossa pelkästään katson että tämä maailma on niin s-nan sekaisin ja umpihullu, että on oikeastaan hemmetin yhdentekevää miten hullusti täällä ylipäätään elää ja esiintyy!

      Missä kaikessa ylipäätään sitten on jonkinlainen järjen hiven? Ehkä vain siinä että elää suht' simppelisti ja tyyliin "tee kuten haluat kunhan et satuta ketään". Jos satuttamista ei tapahtuisi, meiltä katoaisi tästä maailmasta aseteollisuus, seksiorjuus (paino jälkimmäisellä sanalla); poliisia ei tarvittaisi, lääkäreitäkin vähemmän...

      ???

      • kirjis

        Ei niin voi kukaan elää, etteikö satuttaisi niitä, jotka ovat huolissaan, koska välittävät ja rakastavat. Ajattele nyt miten jopa unen pikkulapset sinua satuttivat huoleen ja rakkauteen!


      • Qad
        kirjis kirjoitti:

        Ei niin voi kukaan elää, etteikö satuttaisi niitä, jotka ovat huolissaan, koska välittävät ja rakastavat. Ajattele nyt miten jopa unen pikkulapset sinua satuttivat huoleen ja rakkauteen!

        Koska suomennos oli omasta päästäni, niin pieleenhän se meni. Do as thou wilt as ye harm no-one kaippa suomennettaisiin paremmin tee mitäs lystäät kun et _vahingoita_ ketään. Lienee kuitenkin satuttaminen ja vahingoittaminen eri juttuja. Vahingoittamisen lopputuloshan voi olla pysyvä haitta, kun taas satuttaminen voi olla väliaikaista.

        Jo luontokin voi "satuttaa" sillä että se vaan on sellainen kuin on jos ajatellaan tuota mitä sanoit eli

        >satuttivat huoleen ja rakkauteen

        Joskus tulee sellainen hyytävä olo kertakaikkiaan kun vähänkin alkaa tätä olemassaoloa ajatella; ei aina siten että hui kun on kamalaa, vaan siten että miten mielettömän laaja ja rikas juttu tämä on planeettoineen, galakseineen jne. Päässä tuulee, voi lopulta sanoa... Kun se ihmetys ja kummastus oikein "satuttaa". ;)


      • Qad

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/200806277862637_uu.shtml

        Luulin saavani laajaakin kannatusta kun aloitin jossain päin nettiä aiheesta keskustelun puolustaen lasten (ja miksei muidenkin puolustuskyvyttömien ihmisten) ihmisoikeuksia. Paskanmarjat. Koko asiaa halutaan väen vängällä vähätellä tyyliin

        - olen minäkin lapsena syönyt paskaa ja ihan hyvin menee nykyään (meneeköhän?)

        - se asia pitää vain käsitellä ulos itsestään, eikä itkeä asian johdosta (miten 2-vuotias käsittelee tuollaisia asioita?!)

        Höh. Taidan olla vihonviimeinen ihminen jota yhtään jaksaa oikeasti kiinnostaa onko ihmisillä oikeuksia vai ei. Olen itse saanut aikoinani kuulla huutia syömisistäni, mutta ei ole sentään väkisin syötetty ja vielä oksennusta. Lyötykään ei ole, ja sen takia kai olenkin kasvanut näin tyhmäksi että peräänkuulutan oikeudenmukaisuutta ja inhimillisyyttä tuon tuostakin.

        Ihmiset ovat toki kyynisiä ja netissä on kiva vittuilla muille, vaikka oikeasti oma sydän olisi ratkeamaisillaan surusta ja ahdistuksesta. Ajattelen mieluummin että kun ihmiset vähättelevät ja ivailevat puolustusintoani heillä on joku suojamekanismi päällä - jos he oikeasti ovat niin kovia ja jääsydämisiä että kaikki kamala mitä lapsillekin tehdään on ok, niin joutaa takuulla kuolla tämäkin heimo täällä sukupuuttoon ja VÄHÄN ÄKKIÄ kiitos.

        Tietysti sitä tekee vain itselleen hallaa kun jaksaa paasata että ei saisi tehdä niin ja noin, pitäisi kunnioittaa lajikumppaneita jne. Kyynistyminen vain on niin... kyy-mäistä.


      • kirjis
        Qad kirjoitti:

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/200806277862637_uu.shtml

        Luulin saavani laajaakin kannatusta kun aloitin jossain päin nettiä aiheesta keskustelun puolustaen lasten (ja miksei muidenkin puolustuskyvyttömien ihmisten) ihmisoikeuksia. Paskanmarjat. Koko asiaa halutaan väen vängällä vähätellä tyyliin

        - olen minäkin lapsena syönyt paskaa ja ihan hyvin menee nykyään (meneeköhän?)

        - se asia pitää vain käsitellä ulos itsestään, eikä itkeä asian johdosta (miten 2-vuotias käsittelee tuollaisia asioita?!)

        Höh. Taidan olla vihonviimeinen ihminen jota yhtään jaksaa oikeasti kiinnostaa onko ihmisillä oikeuksia vai ei. Olen itse saanut aikoinani kuulla huutia syömisistäni, mutta ei ole sentään väkisin syötetty ja vielä oksennusta. Lyötykään ei ole, ja sen takia kai olenkin kasvanut näin tyhmäksi että peräänkuulutan oikeudenmukaisuutta ja inhimillisyyttä tuon tuostakin.

        Ihmiset ovat toki kyynisiä ja netissä on kiva vittuilla muille, vaikka oikeasti oma sydän olisi ratkeamaisillaan surusta ja ahdistuksesta. Ajattelen mieluummin että kun ihmiset vähättelevät ja ivailevat puolustusintoani heillä on joku suojamekanismi päällä - jos he oikeasti ovat niin kovia ja jääsydämisiä että kaikki kamala mitä lapsillekin tehdään on ok, niin joutaa takuulla kuolla tämäkin heimo täällä sukupuuttoon ja VÄHÄN ÄKKIÄ kiitos.

        Tietysti sitä tekee vain itselleen hallaa kun jaksaa paasata että ei saisi tehdä niin ja noin, pitäisi kunnioittaa lajikumppaneita jne. Kyynistyminen vain on niin... kyy-mäistä.

        Olen minäkin lapsena syönyt paskaa ja ihan hyvin menee nykyään. Pitäähän kaikkea kerran kokeilla, jos utelias on luonnoltaan, vai eikö?

        Jostain kumman syystä vain ihmiset alkavat pilkata ja kohdistaa monenmoista psyykkistä väkivaltaa, jos niille kertoo kerran paskaakin maistaneensa. Mikähän niitä vaivaa?


      • Qad
        kirjis kirjoitti:

        Olen minäkin lapsena syönyt paskaa ja ihan hyvin menee nykyään. Pitäähän kaikkea kerran kokeilla, jos utelias on luonnoltaan, vai eikö?

        Jostain kumman syystä vain ihmiset alkavat pilkata ja kohdistaa monenmoista psyykkistä väkivaltaa, jos niille kertoo kerran paskaakin maistaneensa. Mikähän niitä vaivaa?

        ...en tiedä miksi pilkkaavat, kyllähän jotkut ovat maistaneet kaikkia eritteitään. (Itseasiassa en olekaan muuten tullut naisväeltä kuulleksi miten on, miehiltä kyllä olen kuullut että vähän joka sortimentti on tullut läpimaisteltua.) Itselläni oli varmaan tiukka siisteyskasvatus kun on tuon sortin kulinarismi jäänyt väliin ja melkein koprofobia ais sö pöys.

        Mutta pointti onkin siinä että saa itse valita. Minun puolestani ihmiset saavat syödä vaikka omat hikisukkansa jos se on heidän ikioma valintansa; mutta iso paha täti älköön sukkaa turpaan tunkeko. Tai setä.


    • kysyvälle vastaus

      Olen kerran saanut "kunnian" haastatella psykoosissa ollutta henkilöäja sitä mitä hänestä oli kerrottu. Hän sanoi, että silmien eteen ilmestyi ikkuna, kuin televisio, josta hän näkee aivan todentuntuista leffaa. Sitten jos siihen uppoutui, niin sitten sitä mentiinkin jo kovaa vauhtia..henkilö ei muistanut jälkikäteen mitään tekemisistään, esim. oli keittänyt 12 kuppia kahvia ja unohtanut kahvinkeittimen päälle, kahvi jäänyt kokonaan juomatta. Hän muisti vain ensin katsoneensa "leffaa". Tämä oli minusta ääritapaus ,mutta kertoo jotain mitä se voi olla. Yhden esimerkin valossa.

      • Qad

        ...se, että jos nyt tuollaista filmiä katselisikin, niin mikähän se on se mikä estää samaan aikaan silti elämästä jotenkuten normaalia eli "järjellistä" elämää? Miksei voi juoda ne kahvinsa vaikka filmi pyörisi kokoajan?

        Aiemmin olen ihmetellyt että jos ihmiset kertovat äänien päässään käskeneen tappamaan tms. niin miksi he sitten tottelevat ääniä? Miksi he eivät sano äänille vaikka että haista huilu ja tapa itse jos on pakko päästä tappamaan... (Tottakai on niitä jotka jälkikäteen väittävät vaikka mitä kun on tullut murhia tehtyä, mutta ajattelin nyt tyyppejä jotka ihan oikeasti kuulevat ääniä ja antavat niiden viedä itseään kuin vierasta sikaa.)

        Ehkä juuri sairauden (=haitallisen tilanteen) erottaakin hyvänlaatuisista "harhoista" joista voi ehkä hyötyäkin juuri siinä että heiluttaako häntä koiraa vai koira häntää. Joku kontrolli täytyy olla silloinkin kun se näennäisesti on menetetty?

        Tai sitten sekoamisen partaalla ollessaan pitää siirtyä jo etukäteen normaalista elämästä eroon eli näkymajaan TAI sairaalaan, riippuen siitä onko joku tolkku tallella vai ei.


      • minäkin.
        Qad kirjoitti:

        ...se, että jos nyt tuollaista filmiä katselisikin, niin mikähän se on se mikä estää samaan aikaan silti elämästä jotenkuten normaalia eli "järjellistä" elämää? Miksei voi juoda ne kahvinsa vaikka filmi pyörisi kokoajan?

        Aiemmin olen ihmetellyt että jos ihmiset kertovat äänien päässään käskeneen tappamaan tms. niin miksi he sitten tottelevat ääniä? Miksi he eivät sano äänille vaikka että haista huilu ja tapa itse jos on pakko päästä tappamaan... (Tottakai on niitä jotka jälkikäteen väittävät vaikka mitä kun on tullut murhia tehtyä, mutta ajattelin nyt tyyppejä jotka ihan oikeasti kuulevat ääniä ja antavat niiden viedä itseään kuin vierasta sikaa.)

        Ehkä juuri sairauden (=haitallisen tilanteen) erottaakin hyvänlaatuisista "harhoista" joista voi ehkä hyötyäkin juuri siinä että heiluttaako häntä koiraa vai koira häntää. Joku kontrolli täytyy olla silloinkin kun se näennäisesti on menetetty?

        Tai sitten sekoamisen partaalla ollessaan pitää siirtyä jo etukäteen normaalista elämästä eroon eli näkymajaan TAI sairaalaan, riippuen siitä onko joku tolkku tallella vai ei.

        Kontrolli näytti kertomuksen mukaan menevän siinä vaiheessa kuin ei enää muistanut jälkikäteen. Hänen piti kysellä toisilta että onko kaikki ollut ok. Olen mietiskellyt että niin kauan henkilö oli tolkuissaan kunnes filmi loppui eli ilmeisesti henkilö samaistui siihen niin että alkoi toteuttaa filmiänsä. Filmin näkeminen ulkopuolisena havaitsijana olisi siten ok, koska silloin kontrolli pysyi ja hän pystyi tulemaan normaalisti toimeen.


    • PsyPathos
    • Qad

      Silmätkin ovat jo vipottaneet siihen malliin että kohta ei riitä enää pelkkä kaukonäön korjaaminen. Luonto on ihmiseläimelle julma, vaikka mieli tuntisi itsensä kuinka nuoreksi hyvänsä, kroppa lakastuu.

      Mutta hällä väliä. Jos en metelissä viihdykään, koska en ole etsäviitsisitsä -perheen häiriintynyt poika joka huudattaa yhtäaikaa tv:tä, stereoita ja pc:tä, niin miksi tarvitsisikaan. Kukin tavallaan.

      Äh, mikäköhän tämän ketjun aihe olikaan. Uni ja tietoisuus. Vanhus voikin ottaa vaikka päiväunet (otinkin jo).

      • Saag Paneer

        Vanhuuden oireista mielenkiintoisimpia on mielestäni omasta kehosta vieraantuminen. Esimerkiksi peilit pitäisi perkele kieltää kaikilta yli 35-vuotiailta.

        Se on niin kummallista. Olen bilettänyt varsin pitkään samaan malliin. Ensin huomasin, että vanhat kaverit alkoivat tippua kyydistä. Entiset kovat kollit alkoivat turvota ja farkkujen perse alkoi roikkua niin kuin paskat housuissa. Kollit äijiintyivät. Myös jutut alkoivat toistaa itseään ihan samaan malliin kuin isäpapoilla talvisotameininki. Naisia alkoi kiinnostaa enemmän terveysruuat kuin meikkaaminen ja kuuntelumusa on aina jostain ennen vuotta 1995. Tuo muutos ympäristössä alkoi ihmetyttää. Miksi ihmeessä jossain vaiheessa ihmisten aika pysähtyy? Vai takerrutaanko siihen epätoivoisesti? Tai mihin vuosilukemaan se ylipäätään pysähtyy?

        Sitten huomasin, että ystäväpiirini muodostuikin about 15 vuotta itseäni nuoremmista. Heidän kanssaan yhteinen sävel oli sangen helppo löytää, vaikka välillä täytyikin muistuttaa itseään, että siinä vaiheessa kun minä olin jo urani huipulla ja perustelin perhettä nämä ystäväni olivat vasta yläasteikäisiä teinejä.

        Nykyisin kun opetan, joudun pakostakin heilumaan itseäni noin 25-30 vuotta nuorempien opiskelijoiden kanssa. Edelleen yhteinen sävel löytyy helposti, vaikka ainakin aluksi opiskelijat selvästi suhtautuvat tällaiseen papparaiseen kuin isäänsä. Silloin tulee välillä pakottava tarve hieman räväyttää. Opiskelijoilla kun on usein sellainen mielikuva, etteivät opettajat ole koskaan voineet olla nuoria tai ovat ainakin eläneet jotain ihmeellisen turvattua elämää jossain opetusviraston tallelokerossa. Keväälläkin yksi tyttö tuli kyselemään, häiritsevätkö minua hänen "rastansa". Ja minä tietysti siihen, että "häiritsee sikäli, että ne on kampaajalla palmikoidut eikä mitkään aidot ja sitä paitsi niitä sanotaan dreadlockseiksi eikä rastoiksi ja että minä olen itse hengaillut pitkän ikäni reggae-piireissä, enkä olisi edes pannut asiaa merkille ellei neiti olisi itse tullut kysymään".

        Nykyisin opiskelijat kantaa mulle levyjään ja leffojaan kommenteilla "tää on just sun stailii, sun on pakko kuunnella tää". Vain peilistä katselee vanha ihminen, jota en oikein tunne. Pitäisi kai tutustua.


      • kirjis
        Saag Paneer kirjoitti:

        Vanhuuden oireista mielenkiintoisimpia on mielestäni omasta kehosta vieraantuminen. Esimerkiksi peilit pitäisi perkele kieltää kaikilta yli 35-vuotiailta.

        Se on niin kummallista. Olen bilettänyt varsin pitkään samaan malliin. Ensin huomasin, että vanhat kaverit alkoivat tippua kyydistä. Entiset kovat kollit alkoivat turvota ja farkkujen perse alkoi roikkua niin kuin paskat housuissa. Kollit äijiintyivät. Myös jutut alkoivat toistaa itseään ihan samaan malliin kuin isäpapoilla talvisotameininki. Naisia alkoi kiinnostaa enemmän terveysruuat kuin meikkaaminen ja kuuntelumusa on aina jostain ennen vuotta 1995. Tuo muutos ympäristössä alkoi ihmetyttää. Miksi ihmeessä jossain vaiheessa ihmisten aika pysähtyy? Vai takerrutaanko siihen epätoivoisesti? Tai mihin vuosilukemaan se ylipäätään pysähtyy?

        Sitten huomasin, että ystäväpiirini muodostuikin about 15 vuotta itseäni nuoremmista. Heidän kanssaan yhteinen sävel oli sangen helppo löytää, vaikka välillä täytyikin muistuttaa itseään, että siinä vaiheessa kun minä olin jo urani huipulla ja perustelin perhettä nämä ystäväni olivat vasta yläasteikäisiä teinejä.

        Nykyisin kun opetan, joudun pakostakin heilumaan itseäni noin 25-30 vuotta nuorempien opiskelijoiden kanssa. Edelleen yhteinen sävel löytyy helposti, vaikka ainakin aluksi opiskelijat selvästi suhtautuvat tällaiseen papparaiseen kuin isäänsä. Silloin tulee välillä pakottava tarve hieman räväyttää. Opiskelijoilla kun on usein sellainen mielikuva, etteivät opettajat ole koskaan voineet olla nuoria tai ovat ainakin eläneet jotain ihmeellisen turvattua elämää jossain opetusviraston tallelokerossa. Keväälläkin yksi tyttö tuli kyselemään, häiritsevätkö minua hänen "rastansa". Ja minä tietysti siihen, että "häiritsee sikäli, että ne on kampaajalla palmikoidut eikä mitkään aidot ja sitä paitsi niitä sanotaan dreadlockseiksi eikä rastoiksi ja että minä olen itse hengaillut pitkän ikäni reggae-piireissä, enkä olisi edes pannut asiaa merkille ellei neiti olisi itse tullut kysymään".

        Nykyisin opiskelijat kantaa mulle levyjään ja leffojaan kommenteilla "tää on just sun stailii, sun on pakko kuunnella tää". Vain peilistä katselee vanha ihminen, jota en oikein tunne. Pitäisi kai tutustua.

        Kun opiskelijaporukan tyhmin ja halveksituin perseennuolija on taiteilijaegosi ja sen suurenmoisten saavutusten suurin ja ruskeakielisin ihailija, vittu se tekee tosi gutaa. Onhan sekin hienoo kokea, edes kerran. Vaikka miten hämärästi muistaenkin, että joku joskus ammoin sanoi, että imartelu on noidan pahin vihollinen.

        Dilemmaan auttaa kolmiodraama. Tyhmistä pahnanpohmimmaisista viis, mutta kun loppuyöstä viksun härski opiskelijajengin homopuhiskin alkaa äijää lähentelemään ja hieroskelemaan, niin yritä sitten vuorostasi sitä näpsäkkää tytsyä, joka vuorostaan himoaa homopuhista, joka vuorostaan himoaa sua. Niin ei kukaan saa ja kaikki säilyttää "säädyllisyytensä", jopa se kehostaan vieraantunut ja nuorempien siitä muistuttama keski-ikäinen äijä!

        Niin että kehen tai mihin halusitkaan tutustua?


      • Qad
        Saag Paneer kirjoitti:

        Vanhuuden oireista mielenkiintoisimpia on mielestäni omasta kehosta vieraantuminen. Esimerkiksi peilit pitäisi perkele kieltää kaikilta yli 35-vuotiailta.

        Se on niin kummallista. Olen bilettänyt varsin pitkään samaan malliin. Ensin huomasin, että vanhat kaverit alkoivat tippua kyydistä. Entiset kovat kollit alkoivat turvota ja farkkujen perse alkoi roikkua niin kuin paskat housuissa. Kollit äijiintyivät. Myös jutut alkoivat toistaa itseään ihan samaan malliin kuin isäpapoilla talvisotameininki. Naisia alkoi kiinnostaa enemmän terveysruuat kuin meikkaaminen ja kuuntelumusa on aina jostain ennen vuotta 1995. Tuo muutos ympäristössä alkoi ihmetyttää. Miksi ihmeessä jossain vaiheessa ihmisten aika pysähtyy? Vai takerrutaanko siihen epätoivoisesti? Tai mihin vuosilukemaan se ylipäätään pysähtyy?

        Sitten huomasin, että ystäväpiirini muodostuikin about 15 vuotta itseäni nuoremmista. Heidän kanssaan yhteinen sävel oli sangen helppo löytää, vaikka välillä täytyikin muistuttaa itseään, että siinä vaiheessa kun minä olin jo urani huipulla ja perustelin perhettä nämä ystäväni olivat vasta yläasteikäisiä teinejä.

        Nykyisin kun opetan, joudun pakostakin heilumaan itseäni noin 25-30 vuotta nuorempien opiskelijoiden kanssa. Edelleen yhteinen sävel löytyy helposti, vaikka ainakin aluksi opiskelijat selvästi suhtautuvat tällaiseen papparaiseen kuin isäänsä. Silloin tulee välillä pakottava tarve hieman räväyttää. Opiskelijoilla kun on usein sellainen mielikuva, etteivät opettajat ole koskaan voineet olla nuoria tai ovat ainakin eläneet jotain ihmeellisen turvattua elämää jossain opetusviraston tallelokerossa. Keväälläkin yksi tyttö tuli kyselemään, häiritsevätkö minua hänen "rastansa". Ja minä tietysti siihen, että "häiritsee sikäli, että ne on kampaajalla palmikoidut eikä mitkään aidot ja sitä paitsi niitä sanotaan dreadlockseiksi eikä rastoiksi ja että minä olen itse hengaillut pitkän ikäni reggae-piireissä, enkä olisi edes pannut asiaa merkille ellei neiti olisi itse tullut kysymään".

        Nykyisin opiskelijat kantaa mulle levyjään ja leffojaan kommenteilla "tää on just sun stailii, sun on pakko kuunnella tää". Vain peilistä katselee vanha ihminen, jota en oikein tunne. Pitäisi kai tutustua.

        Naisten ulkonäöstä on usein helppo päätellä koska he ovat olleet parikymppisiä tai koska he ovat kokeneet "elävänsä". Nuoruuden tyyliin tarrataan kuin sika limppuun, vaikka se ei sopisi enää tippaakaan omaan kroppaan ja tekee ihmisen vain naurettavaksi. Taikka tiedä häntä, pitäisikö kunnioittaa itsepäisesti omassa tyylissään pysyviä? Esim. heippa-täti kymppitonnirouvaa.

        Ilmeisesti synnyttämättömyydestä johtuen meitsillä ei kauheasti ole repsahtanut juuri mikään paikka, mitä nyt naamassa alkaa roikkua reunat ja luomet. Tietysti tuo näköaistipuoli vähän ärsyttää kun sitä olisi mieluummin päässyt vaikka miinuslaseista kokonaan eroon, mutta aivan kuten useimmille käynee niin tässä taitaa joutua lisäämään lukuosan linsseihin.

        Aika moni juttu elämässäni tuntuu olleen iästä riippumaton. Minulla esim. on kaksikin selkävikaa jotka vihoittelivat pahoin 10 v sitten, mutta merkillisesti nekin ovat laantuneet niin ettei tarvitse enää kulkea kahta viikkoa perse pystyssä kuin ankka. Muistelisin tosin kuulleeni että vanheneminen voi vähentää selkävikoja kun ranka luutuu tms. (ei kai sentään?) Pitäisi kokeilla vieläkö saa jalat suorina seisaaltaan sormenpäät lattiaan että onko sitä notkeutta missään enää.

        Jotkut myös ovat luulleet minua ikääni nuoremmaksi ja on sanottu iättömäksikin, vaikeaksi arvioida ikääni. Kuolemaa kyllä tule mietittyä jokaikinen päivä, mutta sellaista se on ollut melkein koko ikäni.

        Mutta kaiken kaikkiaan on aika mielenkiintoista että on näitä erilaisia ikävaiheita - jos saa edes aivonsa pitää jotenkuten kondiksessa. Vaikka eihän sitä kai kauheasti osaa surra omaa pöhköyttään jos taantuu alleen paskovaksi vihannekseksi. Mies uhoaa että menee sitä ennen metsään karhun syötiksi. Itse en ole vielä päättänyt, toisaalta pyrin olemaan asian suhteen optimistinen ettei se seniliteetti kaikille iskisikään.

        Aika harvoin kyllä nykyään löytyy mitään kuunneltavaa musiikkia jotain Rammsteinia, Massive Attackia, PJ Harveyta jne. lukuunottamatta. Inhoan yli kaiken amerikkalaisten veivikaulojen sielukasta mölinää millä he aloittavat biisinsä, ja joujoujou rintojaan ja persettään keikuttavat naiset ja sinne tänne käsillään huitovat miehet autoa keikuttamassa ovat tylsyyden huippu. Onhan sitä onneksi muutakin.


      • Saag Paneer
        kirjis kirjoitti:

        Kun opiskelijaporukan tyhmin ja halveksituin perseennuolija on taiteilijaegosi ja sen suurenmoisten saavutusten suurin ja ruskeakielisin ihailija, vittu se tekee tosi gutaa. Onhan sekin hienoo kokea, edes kerran. Vaikka miten hämärästi muistaenkin, että joku joskus ammoin sanoi, että imartelu on noidan pahin vihollinen.

        Dilemmaan auttaa kolmiodraama. Tyhmistä pahnanpohmimmaisista viis, mutta kun loppuyöstä viksun härski opiskelijajengin homopuhiskin alkaa äijää lähentelemään ja hieroskelemaan, niin yritä sitten vuorostasi sitä näpsäkkää tytsyä, joka vuorostaan himoaa homopuhista, joka vuorostaan himoaa sua. Niin ei kukaan saa ja kaikki säilyttää "säädyllisyytensä", jopa se kehostaan vieraantunut ja nuorempien siitä muistuttama keski-ikäinen äijä!

        Niin että kehen tai mihin halusitkaan tutustua?

        Hauskaa että olet näemmä ollu paikan päällä ja kokenut kaiken tuon. Vai mistä tuon tulkintasuodattimesi tempaisit? Jotennii ihmettelen vain, mitä nuoruudentraumojasi tuo viestini nyt liippasi, kun entinen Babu sieltä taas punaviinipökkyräisenä alkoi hoilottaa. Vai eikö ego-ongelmainen näsäviisas-mutta-aina-yhtä-nöyrä savolainen kestä pohjalaista uhoa? Muikkukukkoa veistäessä heti nälväsee peukaloonsa ku joku ei ookaa niinku savolaisen mielestä kuulus olla.

        Joo. Siis voin ymmärtää viestisi, jos olet elänyt 80-luvun opiskelijaelämää, 70-luvun nuorisokulttuuria ja tukeudut stereotyyppisiin täältä-tullaan-elämä-tarkkisopettajiin mielikuvissasi. Pointti on katsos kun siinä, etten tee suuren suurta eroa vanhempien ja nuorempien kollegojen välillä. Jos nyt joskus bissellä keikan jälkeen hemmot tulee soitattamaan mulle jotain uusinta Sigur Rosia, niin en mä sitä nuoleskeluna pidä. Ei sellaisesta ainakaan mitään hyötyä kenellekään olisi.

        Mä en tunneilla ja seminaareissa toikkaroi esitelmöimässä kukkona tunkiolla, vaan pistän nuorison töihin. Problem Based Learningiä, juu nou. Välillä opetustilassa stereot pauhaa täysillä, jotkut surfaa netissä, toiset kattoo leffoja ja yks vetää breakdanceä päällään pyörien, mutta tulosta syntyy. Jos tän jengin kanssa tulee vielä hyvin juttuun, niin en minä sitä pahana pidä. Ihmettelen vain niitä, jotka ei tuu. Ja sit tietysti tätä omaa keski-ikäistä naamaa. Et pitäskö täs nyt sitte alkaa nirhaan ranteita auki ja lopettaa oleminen ihan vaan sen takia ku se olis fiksuin tapa miellyttää ympäristöä?


      • Saag Paneer
        Qad kirjoitti:

        Naisten ulkonäöstä on usein helppo päätellä koska he ovat olleet parikymppisiä tai koska he ovat kokeneet "elävänsä". Nuoruuden tyyliin tarrataan kuin sika limppuun, vaikka se ei sopisi enää tippaakaan omaan kroppaan ja tekee ihmisen vain naurettavaksi. Taikka tiedä häntä, pitäisikö kunnioittaa itsepäisesti omassa tyylissään pysyviä? Esim. heippa-täti kymppitonnirouvaa.

        Ilmeisesti synnyttämättömyydestä johtuen meitsillä ei kauheasti ole repsahtanut juuri mikään paikka, mitä nyt naamassa alkaa roikkua reunat ja luomet. Tietysti tuo näköaistipuoli vähän ärsyttää kun sitä olisi mieluummin päässyt vaikka miinuslaseista kokonaan eroon, mutta aivan kuten useimmille käynee niin tässä taitaa joutua lisäämään lukuosan linsseihin.

        Aika moni juttu elämässäni tuntuu olleen iästä riippumaton. Minulla esim. on kaksikin selkävikaa jotka vihoittelivat pahoin 10 v sitten, mutta merkillisesti nekin ovat laantuneet niin ettei tarvitse enää kulkea kahta viikkoa perse pystyssä kuin ankka. Muistelisin tosin kuulleeni että vanheneminen voi vähentää selkävikoja kun ranka luutuu tms. (ei kai sentään?) Pitäisi kokeilla vieläkö saa jalat suorina seisaaltaan sormenpäät lattiaan että onko sitä notkeutta missään enää.

        Jotkut myös ovat luulleet minua ikääni nuoremmaksi ja on sanottu iättömäksikin, vaikeaksi arvioida ikääni. Kuolemaa kyllä tule mietittyä jokaikinen päivä, mutta sellaista se on ollut melkein koko ikäni.

        Mutta kaiken kaikkiaan on aika mielenkiintoista että on näitä erilaisia ikävaiheita - jos saa edes aivonsa pitää jotenkuten kondiksessa. Vaikka eihän sitä kai kauheasti osaa surra omaa pöhköyttään jos taantuu alleen paskovaksi vihannekseksi. Mies uhoaa että menee sitä ennen metsään karhun syötiksi. Itse en ole vielä päättänyt, toisaalta pyrin olemaan asian suhteen optimistinen ettei se seniliteetti kaikille iskisikään.

        Aika harvoin kyllä nykyään löytyy mitään kuunneltavaa musiikkia jotain Rammsteinia, Massive Attackia, PJ Harveyta jne. lukuunottamatta. Inhoan yli kaiken amerikkalaisten veivikaulojen sielukasta mölinää millä he aloittavat biisinsä, ja joujoujou rintojaan ja persettään keikuttavat naiset ja sinne tänne käsillään huitovat miehet autoa keikuttamassa ovat tylsyyden huippu. Onhan sitä onneksi muutakin.

        >>Inhoan yli kaiken amerikkalaisten veivikaulojen sielukasta mölinää millä he aloittavat biisinsä, ja joujoujou rintojaan ja persettään keikuttavat naiset ja sinne tänne käsillään huitovat miehet autoa keikuttamassa ovat tylsyyden huippu.


      • kirjis
        Saag Paneer kirjoitti:

        Hauskaa että olet näemmä ollu paikan päällä ja kokenut kaiken tuon. Vai mistä tuon tulkintasuodattimesi tempaisit? Jotennii ihmettelen vain, mitä nuoruudentraumojasi tuo viestini nyt liippasi, kun entinen Babu sieltä taas punaviinipökkyräisenä alkoi hoilottaa. Vai eikö ego-ongelmainen näsäviisas-mutta-aina-yhtä-nöyrä savolainen kestä pohjalaista uhoa? Muikkukukkoa veistäessä heti nälväsee peukaloonsa ku joku ei ookaa niinku savolaisen mielestä kuulus olla.

        Joo. Siis voin ymmärtää viestisi, jos olet elänyt 80-luvun opiskelijaelämää, 70-luvun nuorisokulttuuria ja tukeudut stereotyyppisiin täältä-tullaan-elämä-tarkkisopettajiin mielikuvissasi. Pointti on katsos kun siinä, etten tee suuren suurta eroa vanhempien ja nuorempien kollegojen välillä. Jos nyt joskus bissellä keikan jälkeen hemmot tulee soitattamaan mulle jotain uusinta Sigur Rosia, niin en mä sitä nuoleskeluna pidä. Ei sellaisesta ainakaan mitään hyötyä kenellekään olisi.

        Mä en tunneilla ja seminaareissa toikkaroi esitelmöimässä kukkona tunkiolla, vaan pistän nuorison töihin. Problem Based Learningiä, juu nou. Välillä opetustilassa stereot pauhaa täysillä, jotkut surfaa netissä, toiset kattoo leffoja ja yks vetää breakdanceä päällään pyörien, mutta tulosta syntyy. Jos tän jengin kanssa tulee vielä hyvin juttuun, niin en minä sitä pahana pidä. Ihmettelen vain niitä, jotka ei tuu. Ja sit tietysti tätä omaa keski-ikäistä naamaa. Et pitäskö täs nyt sitte alkaa nirhaan ranteita auki ja lopettaa oleminen ihan vaan sen takia ku se olis fiksuin tapa miellyttää ympäristöä?

        Meikä kun joutuu vanhoilla päivillään opiskelijabileisiin nuorten fanien gurutettavaks, niin "rajuu elosteluu" siitä loppuyöstä seuraa, mutta semmosta se on aina ollu näissä piireissä - vaiks hirmu kilttii ja herkkää samalla kuitenkin. En oo erityisemmin ylpee, kunhan paljastelen tulkintasuodattimiani. Ja ihmetten sun suodattimias, joista puuttuu tyystin keski-ikäisen äijän seksuaalisuus - tai siis sen häpiän paljastelu. On siis puuttuvinaan eli kunhan uhoot ja esität jotain muuta kuin oot, niinku kaikki pohjallisuus.

        Sähän se jostain sanfransisco tais mista sarjasta yritit vittuilla, jossa fox mulder riittää nevaa. No ei nyt juuri niinkään, ankient historii, mut jälkensä kaikki kokkeemukset tulkintasuodattimiin jättää.

        Mut hauskaa tulkintasuodattimis on, et yksiä kun levittää kuin revaa, niin toiset tulkintasuodattimet nousee esiin kuin kyrpä. Eiks nih? Vai mitä oot miettiny kautta kokenu vetämisestä ja työntämisestä?


      • Saag Paneer
        kirjis kirjoitti:

        Meikä kun joutuu vanhoilla päivillään opiskelijabileisiin nuorten fanien gurutettavaks, niin "rajuu elosteluu" siitä loppuyöstä seuraa, mutta semmosta se on aina ollu näissä piireissä - vaiks hirmu kilttii ja herkkää samalla kuitenkin. En oo erityisemmin ylpee, kunhan paljastelen tulkintasuodattimiani. Ja ihmetten sun suodattimias, joista puuttuu tyystin keski-ikäisen äijän seksuaalisuus - tai siis sen häpiän paljastelu. On siis puuttuvinaan eli kunhan uhoot ja esität jotain muuta kuin oot, niinku kaikki pohjallisuus.

        Sähän se jostain sanfransisco tais mista sarjasta yritit vittuilla, jossa fox mulder riittää nevaa. No ei nyt juuri niinkään, ankient historii, mut jälkensä kaikki kokkeemukset tulkintasuodattimiin jättää.

        Mut hauskaa tulkintasuodattimis on, et yksiä kun levittää kuin revaa, niin toiset tulkintasuodattimet nousee esiin kuin kyrpä. Eiks nih? Vai mitä oot miettiny kautta kokenu vetämisestä ja työntämisestä?

        >>Meikä kun joutuu vanhoilla päivillään opiskelijabileisiin nuorten fanien gurutettavaks, niin "rajuu elosteluu" siitä loppuyöstä seuraa>Ja ihmetten sun suodattimias, joista puuttuu tyystin keski-ikäisen äijän seksuaalisuus>On siis puuttuvinaan eli kunhan uhoot ja esität jotain muuta kuin oot, niinku kaikki pohjallisuus.>Mut hauskaa tulkintasuodattimis on, et yksiä kun levittää kuin revaa, niin toiset tulkintasuodattimet nousee esiin kuin kyrpä. Eiks nih? Vai mitä oot miettiny kautta kokenu vetämisestä ja työntämisestä?


    • cyberanimus

      Luettuani tätä viestiketjua läpi ja niitä viestejä, joita tänne kirjoitetaan, uskon lopulta, etten ole tarpeeksi viisas ja verbaalisesti lahjakas enempää tekemään oman kantani puolesta.

      En toivo, että ketään joutuisi kokemaan psykoosia tai joutuisi kohtaamaan läheisen sairastumisen siihen mutta uskallan ajatella, että ehkä joku voisi nähdä teoreettisia pohdiskeluja syvemmälle ja tietostaa ko. sairauden luonteen. Jos näin ei käy, se ei minua myöskään haittaa.

      Kiitän kaikkia keskusteluun kanssani osallistuneita, mutta kuten tässä välillä myös on mainittu, keskityn kuitenkin liikaa terveydellisiin näkökohtiin unohtaen alkuviestin ja palstan, jossa aihetta käsitellään. En kuitenkaan kadu sitä, että muistutan realiteeteistä (oli sitten kuka tahansa mitä mieltä realiteettieni todellisuudesta).

      Viimeiseksi jäin kuitenkin pohdiskelemaan, että jos psykoosi ja rajatilat ovat niin kova juttu, ja unien elämistä todellisuudessa ajatellaan, niin miksiköhän on näin, että mieleltään järkkynyt ei saa enää voimiaan "toimimaan" eli kyvyt lähestulkoon hiipuvat pois vaikka spykoosiin sairastunut ihminen voikin sanoa/kokea asian toisin...?

      • Qad

        Mietin juuri äsken sitä että mikä peeveli siinä on että välillä meditointi sujuu ja välillä ei, vaikka täsmälleen samat tekijät ovat läsnä sekä sujumisten että sujumattomuuksien hetkillä.

        Koska psykoosi kaiketi useimmiten on stressireaktio (ainakin Neil Hardwick kuulema reagoi masennukseen psykoottisin oirein eli harhoja näkemällä), niin saadakseen samat kokemukset mitä sen aikana on tullut pitäisi tietenkin ajautua samanlaiseen stressiin. Ja eihän ihminen sellaista kestä.

        Mutta miksi tosiaan pitää saada aina vain uusia "tärskyjä" joissa ihmisen maailmankuva laitetaan pirstaleiksi jotta jonkinlaista kehitystä tapahtuu? Castanedan tarinoissa oppilas on kokoajan kuolemankielissä ja lähes tauottomassa pelkotilassa joka vie hulluuden partaalle. Ne ovat "vain" tarinoita, mutta minusta tuntuu että niissä piilee jotain todellista. Jos ihmistä prässätään päivästä päivään hermoromahduksen partaalle, niin takuulla tapahtuu jotain. Mutta miksei yksi rääkki riitä, miksi pitää olla jatkuva tietoisuutta muuntava toiminta? Miksei riitä että on yksi erikoinen kokemus, mikä hyvänsä, ja sen jälkeen jatkuvasti akkuna auki universumiin/Jumalaan/Henkeen/ikuisuuteen/your name it?

        Itse uskon että ihminen on energiaolento ja energian pitää olla tietyllä tavoin jäsentynyt että tulee tietyt vaikutukset eli kokemukset. Jos osaan esittää ymmärrettävän vertauksen, niin eihän voi nähdä jos ei aukaise silmiään. Samoin voisi ajatella että ei voi nähdä 3. silmällä eli ei voi nähdä selvänäöllä jos ei aukaise sitä 3. silmää, ja tavat aukaisuun voivat kenties olla melkoista höykytystä. Ja se sen vuoksi että takanahan on kokonainen elämä jossa ei ehkä ole lainkaan käytetty mitään selvänäköaistia ja sen sellaista, ja vanhasta tottumuksesta ihminen urautuu olemaan vain fyysinen kehonsa eikä mitään muuta. Tästä samaistumisesta materiakimpaleeseen pitänee kai päästä irti, ja saada itsensä vakuuttuneeksi omasta energiana olemisestaan, omasta pysyväisluontoisemmasta itsestään.

        ***

        Minun puolestani tässä ketjussa voisi toki puhua ihan mistä tahansa tietoisuudentiloista ja jättää vaikka nämä liian vaikeat psykoosipähkäilyt tykkänään. Menee toki kovin helposti sellaiseksi monitorin makuiseksi pyörittelyksi jossa on helppo laatia kaikenlaisia ajatuskuvioita ajatuskuvioiden päälle. Kunhan vain nakkelen ajatuksia ilmaan. Vastakkaiset näkemykset osaltaan pitävät ideointia yllä; samanmielisten kanssa kaikki menee vain yhteiseksi pään nyökyttelyksi jossa viisat päät kolisevat yhteen.


      • kirjis

        //Viimeiseksi jäin kuitenkin pohdiskelemaan, että jos psykoosi ja rajatilat ovat niin kova juttu, ja unien elämistä todellisuudessa ajatellaan, niin miksiköhän on näin, että mieleltään järkkynyt ei saa enää voimiaan "toimimaan" eli kyvyt lähestulkoon hiipuvat pois vaikka spykoosiin sairastunut ihminen voikin sanoa/kokea asian toisin...?//

        Kuka tahtoisi oikeesti olla Galigula?

        Oman psykoosini pahin pelko oli se, että henkkoht alitajuntani (kvanttihyppy joka kirjoittaa sekä historiaa että tulevaisuutta) muutti arkitodellisuutta "epäkohteliaalla" tavalla.

        Eli kyse ei ollut "voimien" toimimattomuudesta vaan siitä, että ne toimivat ihan liian täpöillä enkä suinkaan kokenut itseäni päteväksi maailmankaikkeuden herraksi, joten oli kiirus ja kauhia pakko siitä hommasta pois, jos ei muuten niin kunnolla kuolemalla. Pois peilimaailmasta, joka ei pois päästäisi. Tottakai maailmanpelastamisen pakkomielteellä oli osuutta asiaan, ei psykoosi ilman jeesusteluu kybällä ja rabiekset päälle oo vielä mtään.

        Niin että ota Kybe vastuus vastaan ja kohtaa se täpöillä, tee omat mokas ja kato mitä jää jälelle.


    • Qad

      >Omat "iso pyörä heittää" -tuntemukseni ovat jääneet tässä elämässä varsin vähälle, eli psykoosiin asti ei ole vielä tullut päästyä.

      Tämä on ehkä määriteltävissä psykoottiseksi episodiksi (termin muistan elokuvasta Brainstorm (se missä on Christopher Walken):

      90-luvulla yritin seurustella itseäni nuoremman magiaa harjoittavan miekkosen kanssa. (Se oli 1. kerta kun kuulin jotain magiasta; oli Crowleyt ja Kabbalat sun muut kirjoissa ja kansissa.) Yksi kaunis päivä yhtäkkiä möläytin jotain aivan ihmeellistä hänelle kun istuimme siinä vierekkäin. Vaikken mikään erityisen symppis ja hienostunut nainen olekaan, niin se mitä sanoin oli aivan outoa ja ihmetytti miksi moista sanoin. Juttu johti riitaan ja mies lähti kävelemään. Katselin puolet Roman Polanskin elokuvasta Macbeth, ja katso: tuli niin pimeä hetki että noin sekunnin ajan mietin tosissani olenko minä minä vai olenko Macbeth.

      Katsoisin siis tuon perusteella että erittäin sekava emotionaalinen stressi johti siihen että hetken se iso pyörä vippasi pahasti. Mutta vain hetken. En voi tietää miltä tuntuu olla pidempään sellaisessa tilassa.

      Myöhemmin kuulin että noina samoina aikoina ko. miehelle oli yksi jos toinenkin nainen möläytellyt mitä sattuu. Oli kuin hänen ympärillään olisi ollut jonkinlainen energiavaraus johon kaikki naiset reagoivat, tahtomattaankin.

      Ko. mies oli myös aikoinaan seurustellut juuri ikäiseni eli häntä 5 - 6 v vanhemman naisen kanssa, ja tämä nainen oli eräänä yönä herännyt siihen että mies höpötti itsekseen jotain ihme kieltä ja mörinää josta ei saanut tolkkua. Nainen soitti miehen maagikaverille joka heitti puhelimessa riitin, ja höpötys loppui. Riivaus, jonkinlainen, arvelivat he kaikki.

      Yksi erikoinen energiakokemus minulla myös oli tuohon mieheen liittyen, mutta koska on ollut muidenkin kanssa kaikenlaista, niin sillä ei taida olla merkitystä kuka kulloinkin lähettyvilläni on. Ilmeisesti minulla on spontaani taipumus virittyä muiden ihmisten energiakenttiin, ikäänkuin yhdistyä siten että energiassamme on kosketuspinta josta virtaa informaatiota puoleen jos toiseenkin. (Kukaan ei ole koskaan sanonut tulevansa väsyneeksi seurassani, joten en siis liene paljon pelätty energiavampyyri. Kanssani pitäisi olla tasapuolista olla, ei jää vajeita. ;))

      • kirjis

        Aito vampyrismi on aika monimutkaista energioitten virtailuu, kansanjohtajien sellaisuuksista lienee parempi olla sanomatta mitään, kun ei kuitenkaan oo kokemusta.

        Tasapainon ideasta ja siihen ideaan liittyvistä dynamiikoista, emmiä niistäkään oikeesti tiijjä mittään.


      • Qad
        kirjis kirjoitti:

        Aito vampyrismi on aika monimutkaista energioitten virtailuu, kansanjohtajien sellaisuuksista lienee parempi olla sanomatta mitään, kun ei kuitenkaan oo kokemusta.

        Tasapainon ideasta ja siihen ideaan liittyvistä dynamiikoista, emmiä niistäkään oikeesti tiijjä mittään.

        Olen ihmetellyt millä perhanan ilveellä massat voivat sanoutua vastuusta irti vetoamalla siihen että johtaja vokotteli. Minun pitäisi fokusoitua aivan tietynlaisiin fiiliksiin missä joku johtaja on jumalan asemassa alamaisilleen, ja ne fiilikset ovat niin vastenmielisiä että niitä ei halua tavoitella edes ymmärtääkseen. On kivempi olla ymmärtämättä. Ehkä joku päivä uskallan tavoittaa senkin tunteen - varmasti se on muutamastakin inkarnaatiosta tuttu. No, ainakin niistä parista joissa "henkirakastettuni" oli minulle aurinko, kuu ja tähdet. Jos hän olisi ollut paha, niin auta armias minua mitä olisinkaan hänen vuokseen tehnyt. Jotain toista varten kyllä taisin tehdäkin.

        Mutta ei pitänyt menemän niihin fiiliksiin, se on aina kuin mätään visvaan kärsänsä tunkisi. Paljon parempi on elätellä harhaa että nyt olen itse itseni herra. Höpönlöpöähän se on, kun ajattelee tunteita ja ajatuksia jotka viipottavat jokainen oman mielensä mukaan. Mutta ainakaan en konkreettisesti juokse muiden ihmisten mukana verta himoiten. Riittää että unissani tappelen alieneita vastaan... niitä Alien-leffojen. Repiviä raastavia elävältä syöviä.

        *yhhyh*


    • Qad

      Laitoin tämän eräälle toiselle palstalle:

      Aamummalla näin unta että jouduin kiertämään suositun ja karismaattisen saarnaajan kanssa ympäri maailmaa. Tämä mies oli erittäin suosittu ja rakastettu. Mutta todellisuudessa hän olikin Saatana. Itse olin jonkinlainen munkki ilmeisesti, ja Saatana piti minua jotenkin maagisilla voimillaan orjanaan. Kaikki mitä tein tai sanoin tuli hänen tietoonsa välittömästi.

      Eräällä kiertueella nähtiin taas paljon ihmisiä, ja havaitsin että pieni lapsi (en muista sukupuolta, oletan että tyttö) tulisi joutumaan jotenkin Saatanan uhriksi, kuolemaan tai vahingoittumaan. Kuiskailin lapselle että tuo kaikkien palvoma mies oli pahasta ja että lapsen pitäisi mennä takaisin kotiin äitinsä luo. Lapsi lähti hämmentyneenä. Tästä alkoi oma irtiottoni, päätin etten ole enää Saatanan orja ja omaisuutta.

      Menin mäkättämään Saatanalle jotain, ja sain vietyä häneltä taikakalun joka oli hänelle hyvin tärkeä. Se oli kaulassa kuljetettava pikku puteli jossa oli läpinäkyvää nestettä. En tiedä mitä, mutta Jeesuksen kyyneleet oli yksi vaihtoehto. Saatana sai putelin takaisin ja käski jonkun alaisensa tehdä laboratoriokokeita tällä "teräsmiehen" substanssilla kuten unessa asiasta puhuttiin. (Joku superolento jokatapauksessa oli sen nesteen olemassaolon syy.) Saatanan palvelija yhdisteli nesteitä jotka sihisivät koeputkessa.

      Lähdin karkuun, ja kierrellessäni jossain talossa missä Saatanan piti tilaisuutensa pitää päädyin ruokalaan. Aloin miettiä mitä kaikkia ruokia söisin. (Tätä tapahtuu aika usein unissani, vaikken ole mikään ahmatti todellisuudessa.) En ehtinyt aterialle, kun sain tietää että Saatana on tulossa. Yritin muutamille ruokasalissa oleville ihmisille kertoa totuutta hänestä. Osa ehkä uskoi, mutta kun Saatana, komea mies saapui paikalle, ihmisten kasvot alkoivat loistaa onnesta ja autuudesta. Niin lääpällään he olivat tähän saarnamieheen.

      Päätin haastaa Saatanan tappeluun, ja selvisikin että olin enkeli. Käsivarteni lihakset kasvoivat ja tiesin että halutessani saisin selkääni siivet. Saatana vastasi haasteeseen heijastamalla ruokalan seinälle filmin jossa minä esiinnyin rikkaana miehenä joka leuhki omaisuudellaan ja menestyksellään. Sanoin etten ole tuollaista filmiä koskaan tehnyt, ja käteni liikkeellä maagisin voimin heitin Saatanan päin takaseinää.

      Uni harmillisesti loppui tähän eli ottelu jäi kesken...

      ***

      ...ja kuinka ollakaan kerrottuani uneni kumppanilleni hän sanoi nähneensä itse viime yönä unta siitä että tappeli paholaisen kanssa. Miehelläni oli apureita, mutta nämä menivät paholaisen puolelle. Mies kuitenkin sai maagisin voimin yhden apureista tunkemaan paholaiselle sakset kurkkuun. Ja sitten seurasi taas jotain kummittelevassa talossa hiippailua, joka on mieheni unien vakinumero (aivan kuten minulla on lukemattomia toistuvia teemoja, joista yksi tuo aterialle pyrkiminen).

      Far out.

    • kirjis

      //Mitä haluaisit kanssasi jaettavan? Yleensä olemme täällä välineen rajallisuuden takia tavanneet vain jakaa ajatuksia, siihen tyytyen.

      Vaikka tämä palsta sai alkunsa kielestä poskella ja vitsinä viikonlopun ratoksi, siitä on vuosien saatossa versonnut oikein pieni puutarha peikkoineen kaikkineen. :-)//

      Ajatuksien, muistojen, niiden takaisten ja ne synnytäneiden kokemusten jakaminen, minkä kieli ja kirjoitus sallii ja mahdollistaa. Olen tietenkin itse aivan liijan ujo, rujo ja arka mitään tosissani jakaakseni, ainakaan ilman tarkkaa etäisyydenottoa. Ell kaiketi kehoittelua itselleni, kaipausta johonkin sellaiseen kuin en itse osaa. Välittömyyteen, toisinaan.

      Hyvä ystäväni on usein painottanut rehellisyyden ja avoimuuden eroa, enkä voi väittää sitä ymmärtäneeni. Mutta avoimuutta rehellisyyden sijaan on hän painottanut, enkä näe syytä viisauttaan tässä kyseessä epäillä.

      Ehkä koko kysymys kietoutuu vastuuseen, tavalla jota en vielä ymmärrä, jos koskaan.

      • Qad

        >Hyvä ystäväni on usein painottanut rehellisyyden ja avoimuuden eroa, enkä voi väittää sitä ymmärtäneeni. Mutta avoimuutta rehellisyyden sijaan on hän painottanut, enkä näe syytä viisauttaan tässä kyseessä epäillä.

        Ehkä koko kysymys kietoutuu vastuuseen, tavalla jota en vielä ymmärrä, jos koskaan.<

        Asia jota olen tavalla tai toisella märehtinyt muutaman vuoden ja varsinkin aina kun Magia-palsta aktivoituu. Avoimuus vs. rehellisyys.

        Aloin jossakin vaiheessa funtsia että sitä ei kertakaikkiaan _pysty_ olemaan rehellinen, sillä aina kun sanoo jotain itsestään ja kuluu hetki, asia ei enää olekaan siten. Mitä tahansa jota itsestään kertoo ja väittää muuttuu ikäänkuin valheeksi - lyhyemmän tai pidemmän ajan päästä, mutta jokatapauksessa kuitenkin. Eikä aina tarvita edes sitä hetkeäkään, kun jo siinä samassa kun tuodaan omasta itsestä (kuvausta) esiin on mukana epävarmuustekijä. Ainakin itselläni (huonossa jamassa tuo epävarmuus kalvaa ja syö niin että lopulta ei tiedä mitä pitäisi sanoa vai pitäisikö paremminkin olla suu supussa, tai puhua vaikka vasiten täyttä paskaa).

        Jos sanon että olen nainen, niin siinä on jo vale. Sisältäni en ole mikään yypersuperhyper ultra presis 100 % nainen. Jos sanon että en tunne itseäni naiseksi niin ehkä menee paremmin, mutta toisaalta taas tunne ei ole mikään totuus yhtään mistään. Jos älyllisesti pähkäilen että kaikkihan me olemme vähän kumpaakin sukupuolta, niin blaa blaa ja onko se sitten niinkään. Ja tämä olisi vasta alkua, mutta jääköön ainoaksi esimerkiksi kun ei jaksa enempää.

        Avoin voi olla vaikka niin että tyrä rytkyy, sillä lopultakaan sillä millään ei ole mitään merkitystä vaikka yrittäisi olla niin rehellinen että repeää kun suoltaa kokoajan itsestään esille jotain (mukamas) olennaista. Kun se hetki, se hetki... ja se epävarmuus...

        Mutta vastuu. Kenelle sitä oikeastaan on vastuussa? Itselleen ehkä, vain. Sitähän voi valehdella ihmisille vaikka suut silmät täyteen, mutta jos he eivät koskaan saa tietää että heille on kerrottu olemattomia asioita, he eivät tajua loukkaantua ja suuttua verisesti. Minulle henk.koht. on äärimmäisen vaikeaa puhua täyttä puppua, ja olen heti repiä pelihousuni jos havaitsen sanoneeni jotain huolimattomasti tai antaneeni epäselvän kuvauksen jostain asiasta tai asiaa huonosti tutkittuani heitettyäni jotain epämääräistä shaissea. Mutta tämä on minulle ominaista neuroottisuutta, ja joskus epäilyttää että useimmat muut eivät ole tällaisia tosikkoja ja jäykistelijöitä kuin itse olen.

        Sikäli tuntuu vähän hassulta kuulla tässä että teikäläinen(kin) pyrkisi suojelemaan itseään. Mutta niinhän tietysti kaikki vähänkin järjissään olevat ihmiset tekevät tässä maailmassa. Ehkä innostun aina välillä vähän liikaa sisälleni kehittämästäni yli-ihmisihanteesta johon kuuluu sellainen sosiopaattisuutta lähentelevä teflonpintaisuus että ei paljon viiksikarvakaan värähdä vaikka kuka sanoisi ja tekisi mitä. Mitä ääliömäisemmäksi olen itseni tuntenut, sitä enemmän energiaa se ideaali on itseensä saanut.


      • kirjis
        Qad kirjoitti:

        >Hyvä ystäväni on usein painottanut rehellisyyden ja avoimuuden eroa, enkä voi väittää sitä ymmärtäneeni. Mutta avoimuutta rehellisyyden sijaan on hän painottanut, enkä näe syytä viisauttaan tässä kyseessä epäillä.

        Ehkä koko kysymys kietoutuu vastuuseen, tavalla jota en vielä ymmärrä, jos koskaan.<

        Asia jota olen tavalla tai toisella märehtinyt muutaman vuoden ja varsinkin aina kun Magia-palsta aktivoituu. Avoimuus vs. rehellisyys.

        Aloin jossakin vaiheessa funtsia että sitä ei kertakaikkiaan _pysty_ olemaan rehellinen, sillä aina kun sanoo jotain itsestään ja kuluu hetki, asia ei enää olekaan siten. Mitä tahansa jota itsestään kertoo ja väittää muuttuu ikäänkuin valheeksi - lyhyemmän tai pidemmän ajan päästä, mutta jokatapauksessa kuitenkin. Eikä aina tarvita edes sitä hetkeäkään, kun jo siinä samassa kun tuodaan omasta itsestä (kuvausta) esiin on mukana epävarmuustekijä. Ainakin itselläni (huonossa jamassa tuo epävarmuus kalvaa ja syö niin että lopulta ei tiedä mitä pitäisi sanoa vai pitäisikö paremminkin olla suu supussa, tai puhua vaikka vasiten täyttä paskaa).

        Jos sanon että olen nainen, niin siinä on jo vale. Sisältäni en ole mikään yypersuperhyper ultra presis 100 % nainen. Jos sanon että en tunne itseäni naiseksi niin ehkä menee paremmin, mutta toisaalta taas tunne ei ole mikään totuus yhtään mistään. Jos älyllisesti pähkäilen että kaikkihan me olemme vähän kumpaakin sukupuolta, niin blaa blaa ja onko se sitten niinkään. Ja tämä olisi vasta alkua, mutta jääköön ainoaksi esimerkiksi kun ei jaksa enempää.

        Avoin voi olla vaikka niin että tyrä rytkyy, sillä lopultakaan sillä millään ei ole mitään merkitystä vaikka yrittäisi olla niin rehellinen että repeää kun suoltaa kokoajan itsestään esille jotain (mukamas) olennaista. Kun se hetki, se hetki... ja se epävarmuus...

        Mutta vastuu. Kenelle sitä oikeastaan on vastuussa? Itselleen ehkä, vain. Sitähän voi valehdella ihmisille vaikka suut silmät täyteen, mutta jos he eivät koskaan saa tietää että heille on kerrottu olemattomia asioita, he eivät tajua loukkaantua ja suuttua verisesti. Minulle henk.koht. on äärimmäisen vaikeaa puhua täyttä puppua, ja olen heti repiä pelihousuni jos havaitsen sanoneeni jotain huolimattomasti tai antaneeni epäselvän kuvauksen jostain asiasta tai asiaa huonosti tutkittuani heitettyäni jotain epämääräistä shaissea. Mutta tämä on minulle ominaista neuroottisuutta, ja joskus epäilyttää että useimmat muut eivät ole tällaisia tosikkoja ja jäykistelijöitä kuin itse olen.

        Sikäli tuntuu vähän hassulta kuulla tässä että teikäläinen(kin) pyrkisi suojelemaan itseään. Mutta niinhän tietysti kaikki vähänkin järjissään olevat ihmiset tekevät tässä maailmassa. Ehkä innostun aina välillä vähän liikaa sisälleni kehittämästäni yli-ihmisihanteesta johon kuuluu sellainen sosiopaattisuutta lähentelevä teflonpintaisuus että ei paljon viiksikarvakaan värähdä vaikka kuka sanoisi ja tekisi mitä. Mitä ääliömäisemmäksi olen itseni tuntenut, sitä enemmän energiaa se ideaali on itseensä saanut.

        Hmm. Ei kai sitä vastuuta voi olla muusta kuin tietää ja tajuaa. Sumeaa ja sumeampaa pähkäilyä aina hän. Mutta oleellista ettei sitä kiellä miltään osin, vaan oppii suhteuttamaan jos oppii.

        On mekanismeja, härveliyksejä, ym. vankeuksia ja orjuuksia. Vaikkei elämä eikä luonto ole. Jos sitten näkee ihmisyyden, sieluuden tms. mekanismien, ehdollistumien jne. läpi mahdollisuutena, niin entä sitten? Mille ollaan vastuussa (maailmaa subjektiin ja objektiin jakamatta)?

        Jollekin kokonaisuudelle, joka ei ole jaettavissa osiin ja joka on osiaan suurempi, mutta toimii ja tapahtuu osissaan. Sellaisille kokonaisuuksille, väittämättä että ne ovat yhteismitallisia. Luonnot ovat monia.

        Minä tykkään kliseistä. Kliseet ovat tärkeitä koska niitä toistetaan niin paljon, että jotain perää niistä pitää löytyä.

        Yksi klisee on huomioonottaminen. Kaikessa elitistisyydessään ja hierarkkisuudessaankin, joka tuntuu lähinnä huomionkipeytenä ja sen taudin tyydyttämättömyytenä.

        Minä valehtelen surutta, myös ja ennenkaikkea itselleni. Se, ja sen myöntäminen lienee avoimuutta. Rehellisyys vaatisi moisesta syyllistymään ja käytöstään korjaamaan entistä pakkomielteisemmäksi, ja siitä kaikille jatkuvasti jankkaamaan. Ikäänkuin huomiotaloudessa ei pätisi viihdearvo, myötähäpeä jne. lainalaisuudet, jotka toimivat parhaiten kun niitä ei tiedosta vaan niitä avoimesti toteuttaa, kun taas "rehellisyys" johtaa vain - niinno, paitsi myötähäpeään niin siihen kouraisevaan itseensä.


      • Qad
        kirjis kirjoitti:

        Hmm. Ei kai sitä vastuuta voi olla muusta kuin tietää ja tajuaa. Sumeaa ja sumeampaa pähkäilyä aina hän. Mutta oleellista ettei sitä kiellä miltään osin, vaan oppii suhteuttamaan jos oppii.

        On mekanismeja, härveliyksejä, ym. vankeuksia ja orjuuksia. Vaikkei elämä eikä luonto ole. Jos sitten näkee ihmisyyden, sieluuden tms. mekanismien, ehdollistumien jne. läpi mahdollisuutena, niin entä sitten? Mille ollaan vastuussa (maailmaa subjektiin ja objektiin jakamatta)?

        Jollekin kokonaisuudelle, joka ei ole jaettavissa osiin ja joka on osiaan suurempi, mutta toimii ja tapahtuu osissaan. Sellaisille kokonaisuuksille, väittämättä että ne ovat yhteismitallisia. Luonnot ovat monia.

        Minä tykkään kliseistä. Kliseet ovat tärkeitä koska niitä toistetaan niin paljon, että jotain perää niistä pitää löytyä.

        Yksi klisee on huomioonottaminen. Kaikessa elitistisyydessään ja hierarkkisuudessaankin, joka tuntuu lähinnä huomionkipeytenä ja sen taudin tyydyttämättömyytenä.

        Minä valehtelen surutta, myös ja ennenkaikkea itselleni. Se, ja sen myöntäminen lienee avoimuutta. Rehellisyys vaatisi moisesta syyllistymään ja käytöstään korjaamaan entistä pakkomielteisemmäksi, ja siitä kaikille jatkuvasti jankkaamaan. Ikäänkuin huomiotaloudessa ei pätisi viihdearvo, myötähäpeä jne. lainalaisuudet, jotka toimivat parhaiten kun niitä ei tiedosta vaan niitä avoimesti toteuttaa, kun taas "rehellisyys" johtaa vain - niinno, paitsi myötähäpeään niin siihen kouraisevaan itseensä.

        ...onkin kai ainoa asia maailmassa mitä tosissani jaksan kunnioittaa (en palvoa, kun ei se sitä tarvitse). Jos CC-aivopesustani, josta en kai koskaan pääse irti (kun en edes yritä, se sopii minulle ainakin vielä), jotain iloa on ollut niinajatus Hengestä joka on linkitetty kaikkeen elolliseen. Minua on aina tympinyt ajatus että pitäisi pokkuroida jonkun toisen olennon edessä, ja nautinnollisempi on idea että sekä minä että toinen olento ovat Hengelle "alisteisia" aivan _tasapuolisesti_, oli toinen sitten kovastikin minua viisampi tahi ei. Hengen kautta (joka oikeasti ei ole mistään erillinen, vaikka linkistä tai alisteisuudesta puhuisikin) kaikki voi olla yhtä ja täten ystävällisesti tuttavallisesti unohtaa sinä-minät ja sen sellaiset erottelut. (Luinkin juuri Joseph Campbellin kuvausta Buddhan valaistumisesta; olennaista siinä vaikutti olevan sinä-minän loppuminen - Buddha ei enää piitannut Maran ilveilystä koska Mara ei ollut sinä eikä Buddha minä.)

        Ikuista mutustelua ja kokeilemistahan se ykseysjuttu minulle on, mutta jotenkin vain aina vain enemmän kolahtaa. Ehkä kun sitä oikein psyykkaa itsensä siihen ideaan mukaan niin se muuttuu konkreettisemmaksi todellisuudeksi ja pääsee näistä naurettavista susikappale- ja lonely rider -hömpötyksistään jo vallan. Sitten voinenkin jo rehellisesti myöntää että tottavie haluan huomiota ja osani ihmisten kanssakäymisestä, vaikka olen aina tuntenut itseni Kullervoksi ja Joukahaiseksi ja vaikka miksi vaivaiseksi ketuksi jolle eivät happamet eli saavuttamattomissa olevat pihlajanmarjat mukamas kelpaa.

        Kaiketi epänormaalista pitää normalisoitua että voi taas epänormalisoitua joksikin muuksi.


    • ,,,
      • Filia Ferus

        siinä sivulla tarinaa. Sairastakin sellaista, hoitajien taholta hoidettaviin kohdistuvaa pahoinpitelyä.
        Ihminen on pahin peto.


      • Qad

        Hän kun niin tuntui pahoittavan mielensä siitä että tällä palstalla ilmeni kriittisyyttä auktoriteetteja kohtaan.

        Kuulopuheista ja omista kokemuksistahan sellainen käsitys syntyy että joukossa on myös mätiä hedelmiä. Se kun ei valitettavasti mene niin että auktoriteetti sinänsä tekee ihmisestä vastuullisen, oikeudenmukaisen, tunnollisen ja kaikinpuolin viehättävän ihmisen, mutta se valitettavasti on aika usein totta että kusipäät pyrkivät auktoriteettiasemaan ja siihen päästyään muuttuvat paskiaisiksi.

        Ei kaikki mutta aina osa. Sen vuoksi itse kunnioitan vain niitä jotka ovat kunnioitukseni ansainneet, eli hommissaan päteviä ja kuitenkin inhimillisyytensä säilyttäneitä / inhimillisyyden kehittäneitä. Oli sitten ammatiltaan pappi, lukkari, talonpoika jne.

        ***

        Oikeastaan vaikuttaakin siltä että järkeä ei kannata jättää ja hulluksi heittäytyä juuri sen takia ettei jäisi lajikumppaneidensa mielivallan uhriksi. Hulluudessa ei sinänsä liene mitään erikoista pahaa jos ei hulluus ole lajia äänet käskevät tappamaan kirveellä ihmisiä. On turha parkua että ei ei ei missään nimessä saa vähätellä hulluutta eli puhua siitä ääneen muistuttamatta että se on _sairasta_, koska joillekin hulluus vain pukkaa väkisinkin ja se ettei siitä saisi puhua tekee niistä ihmisistä sellaisia paarioita joita ei luulisi länsimaisessa yhteiskunnassa enää olevankaan. Meillähän pitäisi olla oikein ihanneolot kun rahaa on ja autolla pääsee??? Eivätkö paariat kuulu Intiaan?

        Merkillistä on että monet luonnonkansat eivät suinkaan inhoa ja kammoksu päästään pimahtaneita, vaan pitävät näitä jumalien tai henkien koskettamina. Mikä täällä länsimaissa sitten menee pieleen kun täällä on tämä kamala tarve arvottaa, mitata ja punnita ja vaaka nimenomaan aina kallistuu rahan, aseman, vallan ja sensellaisen turhakkeen hyväksi? Jos ei tuossa idioottirumbassa pysty olemaan mukana, niin on mukamas epäonnistunut elämässään.

        Kaikkihan me tässä matojen ruoaksi päädymme, tai kuka nyt minkäkin ötökän herkkua mahtanee olla. Jokainen rahaa tehnyt ja roinaa hamunnut on osaltaan ollut mukana tuhoamassa taas pienen palasen luonnosta. Mahtaa olla mieli muikea jos sieltä jostain tuonpuoleisesta on mahdollista nähdä millainen hauta tuli kaivettua jälkipolville. Mahdollisesti itselle jos reinkarnaatio rules ok.

        Jos elämässään ns. onnistunut ja menestynyt yksilö pystyy olemaan pelkäämättä hulluja, halluja ja reppanoita niin sitten hänellä menee tosi hyvin. Jos on valmis koska tahansa luopumaan kaikesta mitä omistaa ilman että tulee katkeraksi ja naukuu asiasta koko loppuelämänsä niin sitten on kova tyyppi. Jos pystyy olemaan takertumatta... edes itseensä, edes ns. järkikultaansa...

        Kovia vaatimuksia joita en tietenkään itse väitä vielä täyttäväni.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3650
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      71
      1928
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1588
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1214
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      65
      1035
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      978
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      853
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      844
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      778
    Aihe