Ari, paras ystäväni osa 1

Kun pääsin kotiin, lysähdin eteisin matolle itkien.Kuin tilauksesta ,mun puhelin rupesi soimaan.Rakas ystäväni Tiina soitti. Iän puolesta hän olisi voinut olla äitini. -lähetkö huomenna saareen mun kanssa? -Sä oot mun enkeli!nyyhkytin puhelimeen. Saareen meno oli oli meidän joka kesäinen traditio. Siellä jos missä huolet kaikkosivat ja olit aivan toisessa maailmassa. Maailmassa, jossa ei tarvinnut ajatella yhtään mitään eikä ketään.
Lopetimme puhelun ja puhelin soi heti perään uudelleen. "Teme soittaa" näyttö vilkkutti. Emmin hetken, mutta loputa vastasin puheluun.
-Mä oon tosi pahoillani tän iltasesta.Menin yli rajojen.-Samoin.
-Mide, mä rakastan sua,enkä halua menettää sua.
Kuinka olinkaan halunnut kuulla juuri nuo sanat, mutta kun ne kuulin, reaktioni oli juuri päinvastainen, mitä olin odottanut. Kylmä, vihlova aalto tulvi sisälläni. Tunsin petturuuden tulvan,vaikka Arihan se oli joka minua oli suudellut. En ollut enää Temen luotettavuuden arvoinen. Kyyneleet nousivat silmiini jälleen. -Mide? Ootko sä siellä? -Joo,sain nyyhkytettyä ja jatkoin:-Mun pitää mennä. Löin luurin kiinni ja kömmin sänkyyn.
Vaikka mä olin totaalisen loppu ja väsynyt, uni ei ollut tullakseen. Ja yllättäen mun ajatukset alkoivat pyöriä taas Arissa. Sen kosketuksissa, sen sanoissa ja varsinkin sen suudelmassa. Se ei ollut lähelläkään ystävänpusua. Kaikkea muuta. Ymmärrän sen,että Arilla on vaikeaa, kun on juuri eronnut ja helposti tekee tyhmiä ja epätoivoisia ratkaisuja. Mutta eihän se nyt sovi,että suutelee intohimoisesti parasta ystäväänsä.

Seuraavana aamuna olin kävelemässä Hakaniemen torin poikki laiturille josta meidän lautta saareen lähtisi. Noin 20 metrin päässä näin Lindan,Arin entisen.
Yritin edetä nopeammin, mutta raskaat kantamukseni eivät antaneet periksi kovinkaan nopeaa etenemistä. Tunsin häpeää kun huomasin Lindan vilkuttavan. Olin varma,että syyllisyys joka mua painoi, loisti kasvoiltani auringon lailla. "Nyt Mide rauha, ethän sä ole tehnyt mitään. Paitsi ajatellut sitä. Mutta se oli Ari joka suuteli" koitin rauhoitella itseäni.
-Mitä Mide? Linda kysyi samalla halaten. -Ei ihmeitä,vastasin siltikään halaamatta takaisin. Linda oli hetken hiljaa,kunnes rohkeni kysyä:-Mites Ari? Oootko kuullu siit mitään? -En,tai siis oon. Se jäbä on aivan paskana,selitin.
-Sori.Se on mun syy,Linda pyys multa anteeks. Sitten mulla palo hermo sen iänikuiseen mielistelyyn:-Nimien omaa se on sun syy! Ihan turha sä multa pyytelet anteeks,Arilta sun pitäs pyytää, kuinka sitä luokkasit! Sä et näköjään tajua ees kuin paljon sä sitä satutit ja loukkasit! Lähdin sen purkauksen jäkleen kävelemään laiturille päin sanomatta sanaakaan. Linda ei selvästi osannu odottaa mun purkausta ja jäi seisomaan tyhmänä paikoilleen.

Noin kymmenen aikoihin saavuimme saareen. Lautta matkan aikana olin kerennyt purkautua Tiinalle. Jaksoin vain ihmetellä, kuinka se jaksoi mun iänikuisia valituksia.Koskivat ne sitten ihmissuhteita,parisuhteita,työhuolia tai mieshuolia. Pakko on nostaa naiselle hattua ja kohottaa muutama malja.
Kun olimme saaneet kamat hoidettua ja paikoilleen, suuntasimme tutuille kallioille iavan mökkinne edessä. Tiina nukahti melkein samantien.
Mä katselin ympärillä olevaa luontoa. Sorsapariskuntaa jokta vartoivat kallioilla temmeltäviä poikasia veden tuntumasta. Laineiden liplatus oli juuri sitä terapiaa, jota olin kaivannut ja ikävöinyt pidemmän aikaa. Mikä rauhallinen olo, luonnon keskellä,ilman mitään ylimääräistä hälinää. Jopa meriharakoiden ja lokkien kirkuminen kuulosti erilaiselta, jopa pelottavan rauhoittavalta. Purjelaivat lipuivat ohitse rauhallisina ja yksinäinen tiira lenteli rantaviivan tuntumassa. Tämä oli juuri sitä,mitä mun mieleni tarvitsi.
*TSSTS* Tuo oli tuttu ääni. Tiina oli heräänyt ja avasi oluen.-Katso, valkoposkihanhet on saanut jälkeläisiä. Vain metrien päässä meistä tepastelivat hanhet poikueineen. Katselin hurmaantuneena. "Niillä ei ole aavistustakaan ihmiselon vaikeuksista. Mulle kävis kanssa." ajattelin.
Illalla grillattiin ja syötiin hyvin. Saavuimme auringon laskiessa mökille ja huomasin että Teme oli koittanut soittaa. Katsoin kuitenkin viisaammaksi olla soittamatta takasin.Siinä hiprakka tilassa ei tulisi kuin kinaa.

Aamulla heräsin, kun puhelin alkoi laulamaan. vastasin unenpöpperössä.-Huomenta, kuulu Temen ääni.-Miks et vastannu illalla puhelimeen. Selvitin sille et tultiin saareen. Puhelun loputtua, ihmettelin hiljaa mielessäni,että Teme ei ollut suuttunut ollenkaan, mikä oli sinänsä omituista,ottaen huomioon että viime päivinä se oli suuttunut mulle melkein kaikesta mitä tein, tai olin tekemättä.
Ilta alkoi viiletä, ja koko päivä oli mennyt löhöilyyn ja auringonottoon.
Tiina oli yllättäen taas nukahtanut kalliolle ja huomasin itseltäni eväiden loppuneen, joten suuntasin mökille hakemaan lisää bisseä.
Kaivon muutaman tölkin mukaan. Puolessa välissä matkaa huomasin röökieni unohtuneen sisään joten käännyin ympäri. Olin ajatuksissani ja hyräilin Serj Tankianin biisiä"baby".

-Hyvä biisi;kuulu tuttu ääni.Ari istui kivellä meidän mökin edessä.-Mitä sä tääl?kysyin innostuneena, mutta huomasin olevani liiankin iloinen nähdessäni hänet. Kokosin hetken itseäni ja kysyin uudelleen. -Törmäsin Temeen ja se sano sun tulevan tänne rauhottumaan ja kokoamaan itsees. Mitä sillä ikinä tarkottikaan? -Nii,joo... Tosiaan... Tota... Änkyttelin, kut Ari keskeytti mut:-Jos se eilinen sun mieltä painaa, niin haluun sanoo sulle..Tai siis sitä mä tänne tulin sulle sanoo,et oon pahoillani. Se oli väärin enkä olis saanu..En tiä mikä muhun meni.
Mä istun sen viereen kivelle ja otin sitä kädestä kiinni. -Ei sun ois tänne asti tarvinnu tulla tota sanoo, onhan puhelimet keksitty.
-Nii, mut mä halusin, se sano ja katto mun vihreisiin silmiin. Se puristi mun kättä tiukemmin ja kattomua entistä syvemmälle silmiin. Tuntu,et sen katse olis voinu porata mun takaraivon puhki,ellen olis siirtäny katsettani mahan tippuneeseen käpyyn. -Mikä tuli? se kysy huolissaan. -Ei mikään,vastasin edelleen käpyä tuijottaen.-No mikä? Kai nyt nään.Toisella kädellä se nosti mun kasvot sen kasvojen eteen. Meidän nenät melkein koskettivat,kunnes käänsin kasvoni toiseen suuntaan,katsoen metsään.
-Mide, miks et sä voi puhuu mulle? Kakista ulos vaan! -Mä en tiedä mikä munhun on menny, sain sanottua hiljaa,kääntäen katseeni takasin maasa olevaan käpyyn. -Miten niin et tiedä? Ari kysy ihmeissään.
Olin hetken hiljaa ja koitin koota itseni.-Ensin kaikki oli hyvin..Sä seurustelit, mä seurustelin.. Sit te erootte, mä meen kihloihin... Sit sä suutelet mua. Arinkin katse oli siirynyt samaan käpyyn ja se haroi pitkiä hiuksiaan taaksepäin. Me oltiin molemmat lyhyt, mutta pitkältä tuntuva aika hiljaa,ennen kun jatkoin.-mä en saa sua pois mun mielestä.

Samassa Arin puhelin soi ja Erkka soitti
sille varmistuneesta seuraavan kuun keikasta tavastialla.
Ari laittoi puhelimensa takasin housujensa taskuun. -Nyt en ymmärrä sua. Miten niin et saa mua pois sun mielestä? Sytytin röökin ja korkkasin kaljan. -Musta tuntuu,että mä oon ihastumassa suhun. Samantien kun olin saanut sanottua sen, niin tuntu,että olin saanut ison kiven pois mun harteilta. Mutta kun siirsin katseeni Ariin, niin huomasin vain siirtäneeni kiven, hänen hartioilleen. Ari oli pitkän hetken sanomatta mitään.-Anteeks.. mut jos se olis parempi et ei nähtäis nyt vähää aikaan.. Liikaa asiotia lyhyelle ajanjaksolle. sitten Ari lähti kävelemään laiturille, josta lautta oli juuri lähdössä.

missKane kirjoitti:

Kun pääsin kotiin, lysähdin eteisin matolle itkien.Kuin tilauksesta ,mun puhelin rupesi soimaan.Rakas ystäväni Tiina soitti. Iän puolesta hän olisi voinut olla äitini. -lähetkö huomenna saareen mun kanssa? -Sä oot mun enkeli!nyyhkytin puhelimeen. Saareen meno oli oli meidän joka kesäinen traditio. Siellä jos missä huolet kaikkosivat ja olit aivan toisessa maailmassa. Maailmassa, jossa ei tarvinnut ajatella yhtään mitään eikä ketään.
Lopetimme puhelun ja puhelin soi heti perään uudelleen. "Teme soittaa" näyttö vilkkutti. Emmin hetken, mutta loputa vastasin puheluun.
-Mä oon tosi pahoillani tän iltasesta.Menin yli rajojen.-Samoin.
-Mide, mä rakastan sua,enkä halua menettää sua.
Kuinka olinkaan halunnut kuulla juuri nuo sanat, mutta kun ne kuulin, reaktioni oli juuri päinvastainen, mitä olin odottanut. Kylmä, vihlova aalto tulvi sisälläni. Tunsin petturuuden tulvan,vaikka Arihan se oli joka minua oli suudellut. En ollut enää Temen luotettavuuden arvoinen. Kyyneleet nousivat silmiini jälleen. -Mide? Ootko sä siellä? -Joo,sain nyyhkytettyä ja jatkoin:-Mun pitää mennä. Löin luurin kiinni ja kömmin sänkyyn.
Vaikka mä olin totaalisen loppu ja väsynyt, uni ei ollut tullakseen. Ja yllättäen mun ajatukset alkoivat pyöriä taas Arissa. Sen kosketuksissa, sen sanoissa ja varsinkin sen suudelmassa. Se ei ollut lähelläkään ystävänpusua. Kaikkea muuta. Ymmärrän sen,että Arilla on vaikeaa, kun on juuri eronnut ja helposti tekee tyhmiä ja epätoivoisia ratkaisuja. Mutta eihän se nyt sovi,että suutelee intohimoisesti parasta ystäväänsä.

Seuraavana aamuna olin kävelemässä Hakaniemen torin poikki laiturille josta meidän lautta saareen lähtisi. Noin 20 metrin päässä näin Lindan,Arin entisen.
Yritin edetä nopeammin, mutta raskaat kantamukseni eivät antaneet periksi kovinkaan nopeaa etenemistä. Tunsin häpeää kun huomasin Lindan vilkuttavan. Olin varma,että syyllisyys joka mua painoi, loisti kasvoiltani auringon lailla. "Nyt Mide rauha, ethän sä ole tehnyt mitään. Paitsi ajatellut sitä. Mutta se oli Ari joka suuteli" koitin rauhoitella itseäni.
-Mitä Mide? Linda kysyi samalla halaten. -Ei ihmeitä,vastasin siltikään halaamatta takaisin. Linda oli hetken hiljaa,kunnes rohkeni kysyä:-Mites Ari? Oootko kuullu siit mitään? -En,tai siis oon. Se jäbä on aivan paskana,selitin.
-Sori.Se on mun syy,Linda pyys multa anteeks. Sitten mulla palo hermo sen iänikuiseen mielistelyyn:-Nimien omaa se on sun syy! Ihan turha sä multa pyytelet anteeks,Arilta sun pitäs pyytää, kuinka sitä luokkasit! Sä et näköjään tajua ees kuin paljon sä sitä satutit ja loukkasit! Lähdin sen purkauksen jäkleen kävelemään laiturille päin sanomatta sanaakaan. Linda ei selvästi osannu odottaa mun purkausta ja jäi seisomaan tyhmänä paikoilleen.

Noin kymmenen aikoihin saavuimme saareen. Lautta matkan aikana olin kerennyt purkautua Tiinalle. Jaksoin vain ihmetellä, kuinka se jaksoi mun iänikuisia valituksia.Koskivat ne sitten ihmissuhteita,parisuhteita,työhuolia tai mieshuolia. Pakko on nostaa naiselle hattua ja kohottaa muutama malja.
Kun olimme saaneet kamat hoidettua ja paikoilleen, suuntasimme tutuille kallioille iavan mökkinne edessä. Tiina nukahti melkein samantien.
Mä katselin ympärillä olevaa luontoa. Sorsapariskuntaa jokta vartoivat kallioilla temmeltäviä poikasia veden tuntumasta. Laineiden liplatus oli juuri sitä terapiaa, jota olin kaivannut ja ikävöinyt pidemmän aikaa. Mikä rauhallinen olo, luonnon keskellä,ilman mitään ylimääräistä hälinää. Jopa meriharakoiden ja lokkien kirkuminen kuulosti erilaiselta, jopa pelottavan rauhoittavalta. Purjelaivat lipuivat ohitse rauhallisina ja yksinäinen tiira lenteli rantaviivan tuntumassa. Tämä oli juuri sitä,mitä mun mieleni tarvitsi.
*TSSTS* Tuo oli tuttu ääni. Tiina oli heräänyt ja avasi oluen.-Katso, valkoposkihanhet on saanut jälkeläisiä. Vain metrien päässä meistä tepastelivat hanhet poikueineen. Katselin hurmaantuneena. "Niillä ei ole aavistustakaan ihmiselon vaikeuksista. Mulle kävis kanssa." ajattelin.
Illalla grillattiin ja syötiin hyvin. Saavuimme auringon laskiessa mökille ja huomasin että Teme oli koittanut soittaa. Katsoin kuitenkin viisaammaksi olla soittamatta takasin.Siinä hiprakka tilassa ei tulisi kuin kinaa.

Aamulla heräsin, kun puhelin alkoi laulamaan. vastasin unenpöpperössä.-Huomenta, kuulu Temen ääni.-Miks et vastannu illalla puhelimeen. Selvitin sille et tultiin saareen. Puhelun loputtua, ihmettelin hiljaa mielessäni,että Teme ei ollut suuttunut ollenkaan, mikä oli sinänsä omituista,ottaen huomioon että viime päivinä se oli suuttunut mulle melkein kaikesta mitä tein, tai olin tekemättä.
Ilta alkoi viiletä, ja koko päivä oli mennyt löhöilyyn ja auringonottoon.
Tiina oli yllättäen taas nukahtanut kalliolle ja huomasin itseltäni eväiden loppuneen, joten suuntasin mökille hakemaan lisää bisseä.
Kaivon muutaman tölkin mukaan. Puolessa välissä matkaa huomasin röökieni unohtuneen sisään joten käännyin ympäri. Olin ajatuksissani ja hyräilin Serj Tankianin biisiä"baby".

-Hyvä biisi;kuulu tuttu ääni.Ari istui kivellä meidän mökin edessä.-Mitä sä tääl?kysyin innostuneena, mutta huomasin olevani liiankin iloinen nähdessäni hänet. Kokosin hetken itseäni ja kysyin uudelleen. -Törmäsin Temeen ja se sano sun tulevan tänne rauhottumaan ja kokoamaan itsees. Mitä sillä ikinä tarkottikaan? -Nii,joo... Tosiaan... Tota... Änkyttelin, kut Ari keskeytti mut:-Jos se eilinen sun mieltä painaa, niin haluun sanoo sulle..Tai siis sitä mä tänne tulin sulle sanoo,et oon pahoillani. Se oli väärin enkä olis saanu..En tiä mikä muhun meni.
Mä istun sen viereen kivelle ja otin sitä kädestä kiinni. -Ei sun ois tänne asti tarvinnu tulla tota sanoo, onhan puhelimet keksitty.
-Nii, mut mä halusin, se sano ja katto mun vihreisiin silmiin. Se puristi mun kättä tiukemmin ja kattomua entistä syvemmälle silmiin. Tuntu,et sen katse olis voinu porata mun takaraivon puhki,ellen olis siirtäny katsettani mahan tippuneeseen käpyyn. -Mikä tuli? se kysy huolissaan. -Ei mikään,vastasin edelleen käpyä tuijottaen.-No mikä? Kai nyt nään.Toisella kädellä se nosti mun kasvot sen kasvojen eteen. Meidän nenät melkein koskettivat,kunnes käänsin kasvoni toiseen suuntaan,katsoen metsään.
-Mide, miks et sä voi puhuu mulle? Kakista ulos vaan! -Mä en tiedä mikä munhun on menny, sain sanottua hiljaa,kääntäen katseeni takasin maasa olevaan käpyyn. -Miten niin et tiedä? Ari kysy ihmeissään.
Olin hetken hiljaa ja koitin koota itseni.-Ensin kaikki oli hyvin..Sä seurustelit, mä seurustelin.. Sit te erootte, mä meen kihloihin... Sit sä suutelet mua. Arinkin katse oli siirynyt samaan käpyyn ja se haroi pitkiä hiuksiaan taaksepäin. Me oltiin molemmat lyhyt, mutta pitkältä tuntuva aika hiljaa,ennen kun jatkoin.-mä en saa sua pois mun mielestä.

Samassa Arin puhelin soi ja Erkka soitti
sille varmistuneesta seuraavan kuun keikasta tavastialla.
Ari laittoi puhelimensa takasin housujensa taskuun. -Nyt en ymmärrä sua. Miten niin et saa mua pois sun mielestä? Sytytin röökin ja korkkasin kaljan. -Musta tuntuu,että mä oon ihastumassa suhun. Samantien kun olin saanut sanottua sen, niin tuntu,että olin saanut ison kiven pois mun harteilta. Mutta kun siirsin katseeni Ariin, niin huomasin vain siirtäneeni kiven, hänen hartioilleen. Ari oli pitkän hetken sanomatta mitään.-Anteeks.. mut jos se olis parempi et ei nähtäis nyt vähää aikaan.. Liikaa asiotia lyhyelle ajanjaksolle. sitten Ari lähti kävelemään laiturille, josta lautta oli juuri lähdössä.

Lue lisää

Seuraavina neljänä viikkona en ollu kuullut Arista,enkä nähnyt sitä. Yritin olla ajattelematta, mutta mieleeni muistui vain sanat joilla olin karkoittanut Arin mun elämästä.
Temekin oli alkanut ihmetellä, mutta sen verran vain sille olin sanonut,että tuli riita ja tuli sanottua pahasti josta Ari suuttui. Ensin teki mieleni kertoa Temelle totuus, mutta valitsin kuitenkin petturuudentien. En olisi kestänyt menettää kahta tärkeää ihmistä mun elämästä samaan aikaan. Itsekästä ehkä, mutta niin oli helpompi.

Perjantai ilta koitti ja mun työvuoro oli alkamassa. Päätin käydä vielä kerran ulkona tupakalla,ennen vuoron alkua.sain röökin sytytettyä, kunnes kuulin tutun äänen vierestäni.-Kato,Erkka. halattiin. -Vuoro ohi? se kysy. -Itseasiassa just alkamassa.-oisko sul hetki aikaa? Katsoin kelloa ja huomasin olevani jo myöhässä. Onneksi työkaverini pystyi jäädä vähän pidemmäksi aikaa tiskin taa. Mentiin erkan kaa nurkkapöytään istuu.-Kerro huoles. Erkka katto mua silmiin:-Ari.. -Kuinka en ole yllättynyt.Sori en pysty jeesaa, tuhahdin ja nousin. -Aika sama reaktio kun sillä. Katsoin Erkkaa hiljaa. -Mide, ole kiltti ja istu alas. Olin edelleen hiljaa, mutta istuin alas.-No?
-Ari on ollu kun perseeseen ammuttu karhu siitä asti kun oli teijän kans siel saares. Ollaa koitettu kysellä,et mikä on mut jätkä on hiljasempi kun kuollut ruho. Sen verran me saatiin selville,et sä liityt siihen. -Nii? kysyin kuin ei olisi voinut vähempää kiinnostaa.
-Se on puhunu susta unissaan ja kutsuu sua nimeltä unissaan. Mutta aamulla kun koitetaan kysyä,et mitä, niin tiuskii ja sanoo ettei halua puhua. -Mitä sitte? Mulla aika samat fiilikset, vastasin tylysti.
Erkka katsoi mua hetken. -No,ei kai täs sit muuta, jos sustakaan ei mitään irtoo.

Satu tuli myöhemmin illalla oluelle ja mun oli pakko purkautua sille,et Erkka kävi. -Mide, ole järkevä.Te ootte tuntenu pienestä, puhuisit sille. Katsoin tyhmänä Satua. -Ollaan joo, mut se mitä mä sille sillon sanoin, ei ole korjattavissa, mä mokasin ja se siitä. -Jumalauta!Satu kivahti,niin että puolet baarista käänty katsomaan, mutta tajusi jatkaa hiljemalla volalla:-Et sä,eikä se voi heittää noin pitkää ystävyyttä menee yhden lauseen takia.Nyt nainen järki käteen.

Seuraavana iltapäivänä heräsin,kun Tiina soitti ja pyysi oluelle. Kun olin käynyt suihkussa ja laittanut itseni valmiiksi suuntasin paikalliseen jossa näin Tiinan. Muutaman oluen jälkeen hän ehdotti,että mentäisiin mun työpaikalle ottaa parit. Ihmettelin ensin hetken, koska Tiina ei ole ennen ollut halukas lähtemään sinne. -Eiköhän se ois munki jo korkee aika nähdä ja kokea se paikka,Tiina oli todennut pienessä ilosessa nousussa.
-Mideee! kuului ilonen kiljahdus bilispöydän äärestä. Satu oli pelailemassa bilistä Oton kanssa. Myös Vesa liittyi myöhemmin seuraamme. Ilta sujui poolia pelaillen ja hauskaa pitäen. -Satu, mitä sä pälyilet sitä kelloo koko ajan? kysyin, kun huomasin sen katsovan kelloa noin kymmenennen kerran parin tunnin sisällä.
-Tuota Petriä oottelen...piti jo olla tääl.´

-Ja sit mennään,pian Petri huus baarin ovelta. Yhtäkkiä kaikilla oli hirveä hössötys päällä,kun tekivät lähtöä.-Mihis te ootte menos? kysyin kummissani. -Siis me ollaan lähös, Tiina otti mua olkapäistä kiinni ja lähti taluttamaan ovea kohti.-mihin? koitin kysellä, mutta kukaan ei antanut vastausta. Jos "tohon noin" tai "nurkan taakse" ei lasketa. -Se on ylläri, Satu huikkas jossain vaiheessa.
Me lähettiin kävelee Kamppiin päin. -Ollaan muuten jo myöhäs,Otto totes samalla ottaen huikkaa. Mä päätin olla enää kysymättä mitään, koska olin huomannu ettei noista tyypeistä irtois kuitenkaan mitään.

Pian oltiin tavastian edessä ja mentiin sisään. Bändi soitti jo ja sitten vasta havahduin tuttuun ääneen ja melodiaan."My heart feels like burning,standing in front of all you do, no, I wont be returning.." Mä jäin paikoilleni seisomaan narikan eteen.-Hei, tää on muuten tosi paskamainen temppu teiltä! Käännyin ympäri ja törmäsin noin 2 metriseen muuriin, joka otti mua olkapäistä kiinni ja käänsi mut ympäri:
-Se on nyt mentävä, sain tehä töitä,et päästiin tänne,Petri selitti ja työnsi mua salin puolelle. Mä ryntäsin heti tiskille ja tilasin juomaa.
Ihmismäärä työnsi mua kokoajan lähemmäs lavaa. Pian olin muutaman metrinpäässä lavanreunasta. Koivuset alko soittamaan "Give me a reason" biisin alkusointuja. Mä yritin päästä peruuttamalla taaksepäin, mutta turhaan. Ihmismassa piti mut paikoillaan.

Yritin olla katsomatta Ariin, mutta aina mun katse osui siihen. Eihän se piilossa siinä lavalla ole. Ari tuli huudattamaan yleisöä oikeelle puolelle salia. sen katse harhaili ympäri tavastiaa, kunnes huomas mut yleisössä ja meijän katseet kohtasi. Ari jatkoi laulamista, ja kuulin kun sen ääni värähti. Mun oli pakko päästä pois siitä väen tungoksesta. Suunnistin aulan baariin, missä ei ollut onnekseni paljoa ihmisiä.
Kuulin "Hear my call"in alkavan ja astelin lähemmäs ovia, mistä näki lavalle. Luca ja Erkki huomas mut seisovan oven suussa ja nyökkäsivät moikatakseen. Nyökkäsin takasin ja katsoin Aria. Sen pitkät hiukset roikkuivat naamalla, molemmat kädet mikissä tiukasti kiinni. Mulla tuli mukavia muistoja mieleen mitä joskus aikoja sitten olimme temmeltäneet ja sohlannet. Huomasin laulavani mukana ja poskellani valuvan kyyneleen. Mulla oli ikävä. pyyhin kyyneleen nopeasti pois ja palasin tiskille.
Pian loputkin poppoosta saapu tiskille, kun keikka oli ohi. Mä lähin käymään ulkona ottaa happee ja polttaa röökin. Sisältä alkoi valua porukkaa ulos ja kävelin vastavirtaa takasin sisään.
Olin muutaman metrin päässä mun kavereista, kunnes huomasin Arin juttelevan Petrin kanssa. Ensin ajattelin kääntyä pois, mutta sitten muistin Sadun sanat "ole järkevä". Suoristin selkäni ja lähdin kävelemään muiden luo.
Kurotin tuoppini tiskiltä, mutta osuin vahingossa Aria käteen. Ari kääntyi ja näki mut. -Sori,et tönäsin, sanoin hiukan vaivaantuneena.-Joo.Ei mitää. Arikin vastasi lyhyt sanaisesti. Käänyin Tiinan ja Satuun päin:
-Mun pitää mennä.

Tiina oli taas varannut mökin sunnuntaista torstaihin, joten päätin lähteä mukaan taas tuulettelemaan hermoja. Sunnuntai iltana Tiina meni aikaisin nukkumaan, koska oli taas kärsinyt koko päivän migreenistä. Mä lampsin tutulle ja turvalliselle kalliolle katsomaan auringon laskua ja nousevaa kuuta. Kyyneleet valuivat pitkin poskia ajatellessani Aria ja meidän hölmöilyjä.
Katsoin isoa,punaista kuuta joka oli juuri noussut.-Aika vaikuttavan näköinen toi kuu ja varsinkin toi kuunsilta,kuului ääni takaani.
Tunsin äänen,joten en edes kääntynyt tulijaan päin.-On joo, sanoin hennosti hymyillen. Siltikään pyyhkimättä kyyneliäni. Ari istui viereeni,kylki kylkeen, ja otti mut sen kainaloon. Me istuttiin pitkä tovi sanomatta sanaakaan ja katsottiin lumoutuneina kuuta ja siltaa minkä se värjäsi lainehtelevaan veteen. Painoin pääni Arin kainaloon ja Ari tiukensi otettaan mun olasta.
Pian Ari rikkoi hiljaisuuden:-Et näyttäny hirveesti nautivan keikasta.Naurahdin hieman.-Voi olla, mut en tainnu olla ainoo.. Ainakaan loppu metreillä.
Kuunsillan poikki ui joutsen pariskunta. -Tiesitkö,että joutsenet on yksiavioisia? Sit kun ne löytää toisensa, ne on elämänsä loppuun asti yhdessä. Kysyin ja selostin.
-No, sittenhän ne on niin kuin me,Ari sano hiljaa ja anto mulle suukon otsalle.