Myönteisyyden kulkusuunta

...voisi periaatteessa syntyä hyvin hedelmällinenkin lopputulos kun esitetyt varsin toisilleen vastakkaiset näkemykset asetaan janan ääripäiksi ja lähdetään purkamaan asiaa tarkastellen vuoronperään kumpaakin ääripäätä.

Itsehän olen elänyt monessakin mielessä hyvin kielteistä elämää (elämiä...) jossa ehkä kuitenkin varsinaisia konkreettisia vastuksia merkittävämpi kielteisyys on ollut mielen laaja-alainen problematiikka. Kuitenkin tästä huolimattakin olen päätynyt siihen että en kertakaikkiaan pysty olemaan kielteinen mitä tulee kokonaisuuteen; koko olemassaoloon, elämään, varsinkin kehitykseen jota voi nimitellä "henkiseksi" tai "Suureksi Työksi". Heikkous ja väsymys on aina mielessä tai tarkemmin ottaen psyykessä. Se jonkinlainen optimismi joka minulle nousee esiin aina kun mietin näitä Hengen asioita on jotain mikä tulee syvemmältä, ei perustu kovin pitkälti psyykeni kulloiseenkin tilaan - mutta tulee toki helpommin esille mikäli psyykeni ei ole liian vastakarvaisessa eli ahdistuneessa tilassa.

Ehkä enemmän kuin sanaa 'myönteisyys' käyttäisin omalla tahollani termejä

- vastaanottava/valmiustilassa oleva neutraalius (avautuu ottamaan asian sellaisenaan ja tutkimaan sitä vähän kuin Mr. Spock!)

- hyväksyntä (kun tietää että kaikki kumminkin on siten kuin on riippumatta omista mielipiteistä niin eihän sitä voi kuin hyväksyä tai olla ikuisessa sisäisessä sotatilassa koko elämää vastaan)

Kun ei tarvitse lainkaan miettiä kuka, mitä, miksi, miten jne. niin silloin mielestäni ollaan erittäin myönteisessä ja hedelmällisessä tilassa. Ainoastaan kielteinen mieli jäytää omaa itseään miettimällä kokoajan asioita niin että lopulta imee niistä kaiken energian olemattomiin. Lapsi ei analysoi ja väittele omaa itseään vastaan, ja lasten kaltaisten on taivasten valtakunta.

Mutta se myönteisyys kuitenkin vähän rassaa sanana, koska se magneettisesti vetää vastakohtaansa puoleensa. Itse siis fanitan eniten neutraliteettia, ennenkaikkea TUTKIMISTA. Asioita tutkitaan, mutta ei märehditä - se pieni ero siinä jossain on ja sen tajuaminen on minulla joskus vaikea juttu. Minä kun en osaa lopettaa, ja eihän samaa polkua voi kulkea uudestaan ja uudestaan ilman että siinä on kohta kauhea oja alla ja sinne kun tippuu niin siellähän rönötät.

Ehkä sittenkin tutkimistakin parempia sanoja ovat havainnointi, aistiminen, vastaanottaminen arvottamatta.

Qad kirjoitti:

...voisi periaatteessa syntyä hyvin hedelmällinenkin lopputulos kun esitetyt varsin toisilleen vastakkaiset näkemykset asetaan janan ääripäiksi ja lähdetään purkamaan asiaa tarkastellen vuoronperään kumpaakin ääripäätä.

Itsehän olen elänyt monessakin mielessä hyvin kielteistä elämää (elämiä...) jossa ehkä kuitenkin varsinaisia konkreettisia vastuksia merkittävämpi kielteisyys on ollut mielen laaja-alainen problematiikka. Kuitenkin tästä huolimattakin olen päätynyt siihen että en kertakaikkiaan pysty olemaan kielteinen mitä tulee kokonaisuuteen; koko olemassaoloon, elämään, varsinkin kehitykseen jota voi nimitellä "henkiseksi" tai "Suureksi Työksi". Heikkous ja väsymys on aina mielessä tai tarkemmin ottaen psyykessä. Se jonkinlainen optimismi joka minulle nousee esiin aina kun mietin näitä Hengen asioita on jotain mikä tulee syvemmältä, ei perustu kovin pitkälti psyykeni kulloiseenkin tilaan - mutta tulee toki helpommin esille mikäli psyykeni ei ole liian vastakarvaisessa eli ahdistuneessa tilassa.

Ehkä enemmän kuin sanaa 'myönteisyys' käyttäisin omalla tahollani termejä

- vastaanottava/valmiustilassa oleva neutraalius (avautuu ottamaan asian sellaisenaan ja tutkimaan sitä vähän kuin Mr. Spock!)

- hyväksyntä (kun tietää että kaikki kumminkin on siten kuin on riippumatta omista mielipiteistä niin eihän sitä voi kuin hyväksyä tai olla ikuisessa sisäisessä sotatilassa koko elämää vastaan)

Kun ei tarvitse lainkaan miettiä kuka, mitä, miksi, miten jne. niin silloin mielestäni ollaan erittäin myönteisessä ja hedelmällisessä tilassa. Ainoastaan kielteinen mieli jäytää omaa itseään miettimällä kokoajan asioita niin että lopulta imee niistä kaiken energian olemattomiin. Lapsi ei analysoi ja väittele omaa itseään vastaan, ja lasten kaltaisten on taivasten valtakunta.

Mutta se myönteisyys kuitenkin vähän rassaa sanana, koska se magneettisesti vetää vastakohtaansa puoleensa. Itse siis fanitan eniten neutraliteettia, ennenkaikkea TUTKIMISTA. Asioita tutkitaan, mutta ei märehditä - se pieni ero siinä jossain on ja sen tajuaminen on minulla joskus vaikea juttu. Minä kun en osaa lopettaa, ja eihän samaa polkua voi kulkea uudestaan ja uudestaan ilman että siinä on kohta kauhea oja alla ja sinne kun tippuu niin siellähän rönötät.

Ehkä sittenkin tutkimistakin parempia sanoja ovat havainnointi, aistiminen, vastaanottaminen arvottamatta.

Lue lisää

//- vastaanottava/valmiustilassa oleva neutraalius (avautuu ottamaan asian sellaisenaan ja tutkimaan sitä)//

Fanitan tätä. Avoimuus on aina hyvä, ja olen itseasiassa juuri fiilistellyt monta päivää neutraaliuden ajatuksella. Ja funaas tätä! Jos käsitämme niin, että happoisen ja emäksisen välissä on neutraali, emme puhu kahdesta vastavoimasta, vaan kolmesta voimasta.

Hindumytologiassa on oppi Brahman-Vishnu-Shiva jumalkolminaisuudesta.

Kun taas kristityillä on bipolaarinen Jumala-Saatana, dynaaminen duo. Jumala edustaa hyviksiä, jotka pelastavat neitoja, ja paha älykkäitä ja mustiin pukeutuvia pahiksia.

Tuon kärjistyneen käsitemaailman korjaamiseksi tuomme mukaan Herra Neutraalin, jumalan jossa ei mitään voimakasta, omaperäistä, viihdyttävää tai paheellista. Bileet loppuu siihen.

Onko Neutraali ei-minkään-voima, joka hallitsee koko universumia tekemättä mitään?

Ei "ei", eikä "ei-ei", eikä ei ei-ei. Nyt mennään liian syvälle...

//hyväksyntä (kun tietää että kaikki kumminkin on siten kuin on//

Joo tämä on tärkeä.

//Mutta se myönteisyys kuitenkin vähän rassaa sanana, koska se magneettisesti vetää vastakohtaansa puoleensa.//

Minä kutsun sitä myönteisyydeksi, koska aina kun ajattelen sitä tai tunnen sen, nousee kasvoilleni spontaani hymy, joka tuntuu leviävän korviin saakka, ja samalla tunnen koko kehoni rentoutuvan. Se on ainakin minulle myönteinen asia, itse myönteisyys.

Minusta ei tarvitse laittaa vastakkain myönteistä ja kielteistä mieltä. Kielteisyys vaikuttaa minusta pikemminkin kuin mutkalta myönteisyyden matkassa. Niinkuin kielteisyys olisi myönteisyyden ominaisuus, eikä sen vastavoima.

//havainnointi, aistiminen, vastaanottaminen arvottamatta//

Kyllä. Käytän itse tällaisia kästteitä kuin "tulkinnan lykkääminen" ja "omasta mielestä poistuminen" kuvaamaan oma menetelmääni, sitä miten minä teen sen.

Qad kirjoitti:

...voisi periaatteessa syntyä hyvin hedelmällinenkin lopputulos kun esitetyt varsin toisilleen vastakkaiset näkemykset asetaan janan ääripäiksi ja lähdetään purkamaan asiaa tarkastellen vuoronperään kumpaakin ääripäätä.

Itsehän olen elänyt monessakin mielessä hyvin kielteistä elämää (elämiä...) jossa ehkä kuitenkin varsinaisia konkreettisia vastuksia merkittävämpi kielteisyys on ollut mielen laaja-alainen problematiikka. Kuitenkin tästä huolimattakin olen päätynyt siihen että en kertakaikkiaan pysty olemaan kielteinen mitä tulee kokonaisuuteen; koko olemassaoloon, elämään, varsinkin kehitykseen jota voi nimitellä "henkiseksi" tai "Suureksi Työksi". Heikkous ja väsymys on aina mielessä tai tarkemmin ottaen psyykessä. Se jonkinlainen optimismi joka minulle nousee esiin aina kun mietin näitä Hengen asioita on jotain mikä tulee syvemmältä, ei perustu kovin pitkälti psyykeni kulloiseenkin tilaan - mutta tulee toki helpommin esille mikäli psyykeni ei ole liian vastakarvaisessa eli ahdistuneessa tilassa.

Ehkä enemmän kuin sanaa 'myönteisyys' käyttäisin omalla tahollani termejä

- vastaanottava/valmiustilassa oleva neutraalius (avautuu ottamaan asian sellaisenaan ja tutkimaan sitä vähän kuin Mr. Spock!)

- hyväksyntä (kun tietää että kaikki kumminkin on siten kuin on riippumatta omista mielipiteistä niin eihän sitä voi kuin hyväksyä tai olla ikuisessa sisäisessä sotatilassa koko elämää vastaan)

Kun ei tarvitse lainkaan miettiä kuka, mitä, miksi, miten jne. niin silloin mielestäni ollaan erittäin myönteisessä ja hedelmällisessä tilassa. Ainoastaan kielteinen mieli jäytää omaa itseään miettimällä kokoajan asioita niin että lopulta imee niistä kaiken energian olemattomiin. Lapsi ei analysoi ja väittele omaa itseään vastaan, ja lasten kaltaisten on taivasten valtakunta.

Mutta se myönteisyys kuitenkin vähän rassaa sanana, koska se magneettisesti vetää vastakohtaansa puoleensa. Itse siis fanitan eniten neutraliteettia, ennenkaikkea TUTKIMISTA. Asioita tutkitaan, mutta ei märehditä - se pieni ero siinä jossain on ja sen tajuaminen on minulla joskus vaikea juttu. Minä kun en osaa lopettaa, ja eihän samaa polkua voi kulkea uudestaan ja uudestaan ilman että siinä on kohta kauhea oja alla ja sinne kun tippuu niin siellähän rönötät.

Ehkä sittenkin tutkimistakin parempia sanoja ovat havainnointi, aistiminen, vastaanottaminen arvottamatta.

Lue lisää

Neutraali ajatus on valmis, se tietää ongelmat, edut-->kokonaisuuden, sen ei tarvitse ottaa kantaa millään tasolla 'tunteikkaasti', tai privaatisti-->neutraali ajatus-->tietää faktat ja päätyy ainoaan mahdolliseen loppu-tulemaan Kokonaisuuden kannalta.

Vaikka itselläni on stressitön asenne-->paljolti samoin perustein kuin sinulla[kaikki menee niin kuin menee-->lopulta j-n-e], ei se merkitse kuitenkaan niiden faktojen ohittamista, joiden näkee olevan viturallaan.
Se, jos mikä--> olisi Itsensä pettämistä ja Itsensä kieltämistä["synti Pyhää Henkeään vastaan"/raamattu konteksti].

Korostukset nousevat esiin, painotukset näkyvät teksteissä, mutta se ei merkitse [toisen 'osaston/puolen'] olemassa-olon kieltämistä myös sen positiiviselta kantilta.

Negatiivisuus on käänettävä positiivisuudeksi, tilanne on käytettävä hyväksi "kun kerran täällä ollaan"-asenteella, tosin--> hieman toisin kuin "hentukan" ideoimana--> joka alkaa korjaamaan korjaamatonta sen sijaan, että pyrkisi oppimaan tilanteesta ja lopulta pääsemään pois valmiiksi epä-onnistuneesta ideasta.

Hei,

Minusta sinulla on mielenkiintoinen lähestymistapa todellisuuteen, josta aistin samaa värähtelyä kuin mikä omassa päässäni surisee. Vastaan sinulle tähän kunnolla kun minulla on hieman enemmän aikaa paneutua. Ei unohdeta tätä. Minusta tuntuu, että sinulta saattaisi löytyä jokin niistä puuttuvista paloista, joita tarvitsen viedäkseni nykyisen käsityskykyni edemmälle asteelle.

cybo-ceronimo-cabriel-61 kirjoitti:

Neutraali ajatus on valmis, se tietää ongelmat, edut-->kokonaisuuden, sen ei tarvitse ottaa kantaa millään tasolla 'tunteikkaasti', tai privaatisti-->neutraali ajatus-->tietää faktat ja päätyy ainoaan mahdolliseen loppu-tulemaan Kokonaisuuden kannalta.

Vaikka itselläni on stressitön asenne-->paljolti samoin perustein kuin sinulla[kaikki menee niin kuin menee-->lopulta j-n-e], ei se merkitse kuitenkaan niiden faktojen ohittamista, joiden näkee olevan viturallaan.
Se, jos mikä--> olisi Itsensä pettämistä ja Itsensä kieltämistä["synti Pyhää Henkeään vastaan"/raamattu konteksti].

Korostukset nousevat esiin, painotukset näkyvät teksteissä, mutta se ei merkitse [toisen 'osaston/puolen'] olemassa-olon kieltämistä myös sen positiiviselta kantilta.

Negatiivisuus on käänettävä positiivisuudeksi, tilanne on käytettävä hyväksi "kun kerran täällä ollaan"-asenteella, tosin--> hieman toisin kuin "hentukan" ideoimana--> joka alkaa korjaamaan korjaamatonta sen sijaan, että pyrkisi oppimaan tilanteesta ja lopulta pääsemään pois valmiiksi epä-onnistuneesta ideasta.

Lue lisää

Tarkemmin kun ajattelen niin jotta neutraliteettiin päädytään, saattaa taustalla olla hyvinkin hyvinkin pitkällinen polariteettien pohdiskelu ja sen tajuaminen että asioiden arvottaminen etukäteen ei johda oikein mihinkään. On siis niinkuin menty metsään ja todettu että täällähän on kurjaa/upeaa ja havaittu että kumpikaan ei ole se totuus, totuus metsästä on jotain muuta kuin ihmisen mielentilat tai valinnat. Totuus metsästä on metsä, ja tähän voi päätyä neutraliteetin avulla.

On tietenkin toisenlaistakin neutraliteettia, sellaista että yksilö ei ole koskaan aloittanutkaan minkäänlaista arvottamista ja arvostelua. Tällainen pienen lapsen totaalisesti vastaanottava aistimuskyky ehkä lieneekin sitä mitä Rev tahollaan nimittää myönteisyydeksi?

(Mainittakoon että kommenttejani ei aina voi pitää kovin nassukohtaisina, sillä pitkälti höpöttelen omiani vapaamuotoisesti assioiden joskus vaikka yhden ainoankin bongaamani sanan pohjalta.)

Rev Love kirjoitti:

//- vastaanottava/valmiustilassa oleva neutraalius (avautuu ottamaan asian sellaisenaan ja tutkimaan sitä)//

Fanitan tätä. Avoimuus on aina hyvä, ja olen itseasiassa juuri fiilistellyt monta päivää neutraaliuden ajatuksella. Ja funaas tätä! Jos käsitämme niin, että happoisen ja emäksisen välissä on neutraali, emme puhu kahdesta vastavoimasta, vaan kolmesta voimasta.

Hindumytologiassa on oppi Brahman-Vishnu-Shiva jumalkolminaisuudesta.

Kun taas kristityillä on bipolaarinen Jumala-Saatana, dynaaminen duo. Jumala edustaa hyviksiä, jotka pelastavat neitoja, ja paha älykkäitä ja mustiin pukeutuvia pahiksia.

Tuon kärjistyneen käsitemaailman korjaamiseksi tuomme mukaan Herra Neutraalin, jumalan jossa ei mitään voimakasta, omaperäistä, viihdyttävää tai paheellista. Bileet loppuu siihen.

Onko Neutraali ei-minkään-voima, joka hallitsee koko universumia tekemättä mitään?

Ei "ei", eikä "ei-ei", eikä ei ei-ei. Nyt mennään liian syvälle...

//hyväksyntä (kun tietää että kaikki kumminkin on siten kuin on//

Joo tämä on tärkeä.

//Mutta se myönteisyys kuitenkin vähän rassaa sanana, koska se magneettisesti vetää vastakohtaansa puoleensa.//

Minä kutsun sitä myönteisyydeksi, koska aina kun ajattelen sitä tai tunnen sen, nousee kasvoilleni spontaani hymy, joka tuntuu leviävän korviin saakka, ja samalla tunnen koko kehoni rentoutuvan. Se on ainakin minulle myönteinen asia, itse myönteisyys.

Minusta ei tarvitse laittaa vastakkain myönteistä ja kielteistä mieltä. Kielteisyys vaikuttaa minusta pikemminkin kuin mutkalta myönteisyyden matkassa. Niinkuin kielteisyys olisi myönteisyyden ominaisuus, eikä sen vastavoima.

//havainnointi, aistiminen, vastaanottaminen arvottamatta//

Kyllä. Käytän itse tällaisia kästteitä kuin "tulkinnan lykkääminen" ja "omasta mielestä poistuminen" kuvaamaan oma menetelmääni, sitä miten minä teen sen.

Lue lisää

Tietenkin ylenmääräinen neutraalistelu johtaa joskus ei-mihinkään. Hyvin hedelmällinen etenemistapa itseasiassa voikin olla ihan tahallinenkin vastakkaisuuksien esiintuominen. Vanhassa Combi-tietokirjassa puhutaan teesistä ja antiteesistä jotka yhdistyvät synteesiksi, ja aikanaan synteesi sitten rappioituu/vanhenee teesiksi joka tarvitsee taas oman antiteesinsä syntetitoituakseen. (Huh huh mitä kieltä.)

Sivumennen yleisesti sanoen nautin valtavasti siitä että meillä täällä Magia-palstalla jokaiikka haluaa ihan oikeasti edetä tiellään eteenpäin, kuka enemmän ja kuka vähemmän. Mutta sellaista sisäistä vihamielisyyttä joka pistäisi hanttiin asiassa kuin asiassa ei kenessäkään keskustelujemme osanottajassa vaikuta olevan. Satunnaiset kielteisyydetkin saadaan hyödyksi tavalla tahi toisella. Juuri tällaisista keskusteluista saa eniten irti, vaikka välillä menisikin vähän hetteikköön. Rehdit ja reilut ihmiset pääsevät kivikostakin taas takaisin polulle.

Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa.

Rev Love kirjoitti:

//- vastaanottava/valmiustilassa oleva neutraalius (avautuu ottamaan asian sellaisenaan ja tutkimaan sitä)//

Fanitan tätä. Avoimuus on aina hyvä, ja olen itseasiassa juuri fiilistellyt monta päivää neutraaliuden ajatuksella. Ja funaas tätä! Jos käsitämme niin, että happoisen ja emäksisen välissä on neutraali, emme puhu kahdesta vastavoimasta, vaan kolmesta voimasta.

Hindumytologiassa on oppi Brahman-Vishnu-Shiva jumalkolminaisuudesta.

Kun taas kristityillä on bipolaarinen Jumala-Saatana, dynaaminen duo. Jumala edustaa hyviksiä, jotka pelastavat neitoja, ja paha älykkäitä ja mustiin pukeutuvia pahiksia.

Tuon kärjistyneen käsitemaailman korjaamiseksi tuomme mukaan Herra Neutraalin, jumalan jossa ei mitään voimakasta, omaperäistä, viihdyttävää tai paheellista. Bileet loppuu siihen.

Onko Neutraali ei-minkään-voima, joka hallitsee koko universumia tekemättä mitään?

Ei "ei", eikä "ei-ei", eikä ei ei-ei. Nyt mennään liian syvälle...

//hyväksyntä (kun tietää että kaikki kumminkin on siten kuin on//

Joo tämä on tärkeä.

//Mutta se myönteisyys kuitenkin vähän rassaa sanana, koska se magneettisesti vetää vastakohtaansa puoleensa.//

Minä kutsun sitä myönteisyydeksi, koska aina kun ajattelen sitä tai tunnen sen, nousee kasvoilleni spontaani hymy, joka tuntuu leviävän korviin saakka, ja samalla tunnen koko kehoni rentoutuvan. Se on ainakin minulle myönteinen asia, itse myönteisyys.

Minusta ei tarvitse laittaa vastakkain myönteistä ja kielteistä mieltä. Kielteisyys vaikuttaa minusta pikemminkin kuin mutkalta myönteisyyden matkassa. Niinkuin kielteisyys olisi myönteisyyden ominaisuus, eikä sen vastavoima.

//havainnointi, aistiminen, vastaanottaminen arvottamatta//

Kyllä. Käytän itse tällaisia kästteitä kuin "tulkinnan lykkääminen" ja "omasta mielestä poistuminen" kuvaamaan oma menetelmääni, sitä miten minä teen sen.

Lue lisää

Niinkus otsikossa sanotaan.

////Itsensä ja maailman hyväksyminen ja rakastaminen sellaisena keskeneräisenä kuin se on juuri nyt, on myönteisyyttä.////

//- Sehän on alistumista epä-tyydyttävään tilanteeseen.
Aina on mentävä olemassa-olon perusteisiin, eikä oltava kuin helvettiin heitetty heitukka, joka alkaa luudalla lakaista paikkoja kotoisemmaksi-->kun täällä kerran joudutaan olemaan.//

Tässä tuntuu piilevän joku syvällinen erimielisyys, ellei jopa sielullinen sellainen, joka ei pinnallistu pelkäksi "oikeassa" tai "väärässä" olemisen trivialiteetiksi, vaan syvenee ja ulottuu ihka aidoksi ristiriidaksi.

Ei niin, että olisi aavistustakaan, mistä höpäjän, kunhan lämpimikseni ekaks vaikka sellaista, että "olemassa-olo" on tortta-po-tortta ilmaus, olo joka sijaitsee toisen olon tai olo-tilan inessiivissä. Olemassaolon pleonastisen kaksinkertaisuuden suhde olon yksinkertaisuuteen tai jotain semmottiis. Jotenkin siis arvelen olevan niin, että olo-tila on todellakin helvettiin heitetty heitukka.

Tällä siis tarkoitan sitä, että ei ole lopullista "valaistumista", "heräämistä", "pleeroomaa" tai "kenoomaa" ennen kuin KAIKKI on ja ei-on, sillä ketään eikä mitään jätetä kaiken ulko- eikä sisäpuolelle. Tällä siis tarkoitan, että yksilöllistä kelkasta hyppäämistä etsivät etsijät syökööt hekin paskaa, ja syövätkin. Hamaan loppuun asti. Viimeinen on kaikki ja kaikki on viimeisii, oli miten oli.

Jumalan kiitos minä sentään olen saanut egoni täydelliseen kontrolliini. ;)

Qad kirjoitti:

Tietenkin ylenmääräinen neutraalistelu johtaa joskus ei-mihinkään. Hyvin hedelmällinen etenemistapa itseasiassa voikin olla ihan tahallinenkin vastakkaisuuksien esiintuominen. Vanhassa Combi-tietokirjassa puhutaan teesistä ja antiteesistä jotka yhdistyvät synteesiksi, ja aikanaan synteesi sitten rappioituu/vanhenee teesiksi joka tarvitsee taas oman antiteesinsä syntetitoituakseen. (Huh huh mitä kieltä.)

Sivumennen yleisesti sanoen nautin valtavasti siitä että meillä täällä Magia-palstalla jokaiikka haluaa ihan oikeasti edetä tiellään eteenpäin, kuka enemmän ja kuka vähemmän. Mutta sellaista sisäistä vihamielisyyttä joka pistäisi hanttiin asiassa kuin asiassa ei kenessäkään keskustelujemme osanottajassa vaikuta olevan. Satunnaiset kielteisyydetkin saadaan hyödyksi tavalla tahi toisella. Juuri tällaisista keskusteluista saa eniten irti, vaikka välillä menisikin vähän hetteikköön. Rehdit ja reilut ihmiset pääsevät kivikostakin taas takaisin polulle.

Lue lisää

//Huh huh mitä kieltä//

Hyvin tuo oli ilmaistu, selvää kauraa. Synteesi on tärkeä käsite, jonka ymmärtäminen on auttanut minua viemään ajatteluni uudenlaiseen ulottuvuuteen, avarampaan ja tilavampaan maailmaan.

En muista koskaan päässeeni tietoisesti synteesiin minkään asian kanssa käymättä ensin teesin ja antiteesin kautta. Joko minä vain olen sen luonteinen, tai sitten se on ainoa mahdollisuus.

Uskon, että voimme synteesin käsitteen kautta alkaa nähdä neutraaliuden käsitteessä yllättävää syvyyttä. Minusta neutraalius ei ole vain tasapaksuisuutta, sitoutumattomuutta tai osallistumattomuutta.

Minusta tuntuu, että laajimmassa merkityksessään juuri neutraaliuden henki antaa ilmentyvälle todellisuudelle Muodon, Tilan, Älyn ja Laulun.

Muoto on tyhjyys, ja tyhjyys on muoto. Ajatuksilla täytyy olla tilaa keskustella älykkäästi. Viimeinen vaihe on laulu, maailman luominen ääntämällä tai ulos hengittämällä, jonka jälkeen kiertokulku alkaa jälleen alusta.

kirjis kirjoitti:

////Itsensä ja maailman hyväksyminen ja rakastaminen sellaisena keskeneräisenä kuin se on juuri nyt, on myönteisyyttä.////

//- Sehän on alistumista epä-tyydyttävään tilanteeseen.
Aina on mentävä olemassa-olon perusteisiin, eikä oltava kuin helvettiin heitetty heitukka, joka alkaa luudalla lakaista paikkoja kotoisemmaksi-->kun täällä kerran joudutaan olemaan.//

Tässä tuntuu piilevän joku syvällinen erimielisyys, ellei jopa sielullinen sellainen, joka ei pinnallistu pelkäksi "oikeassa" tai "väärässä" olemisen trivialiteetiksi, vaan syvenee ja ulottuu ihka aidoksi ristiriidaksi.

Ei niin, että olisi aavistustakaan, mistä höpäjän, kunhan lämpimikseni ekaks vaikka sellaista, että "olemassa-olo" on tortta-po-tortta ilmaus, olo joka sijaitsee toisen olon tai olo-tilan inessiivissä. Olemassaolon pleonastisen kaksinkertaisuuden suhde olon yksinkertaisuuteen tai jotain semmottiis. Jotenkin siis arvelen olevan niin, että olo-tila on todellakin helvettiin heitetty heitukka.

Tällä siis tarkoitan sitä, että ei ole lopullista "valaistumista", "heräämistä", "pleeroomaa" tai "kenoomaa" ennen kuin KAIKKI on ja ei-on, sillä ketään eikä mitään jätetä kaiken ulko- eikä sisäpuolelle. Tällä siis tarkoitan, että yksilöllistä kelkasta hyppäämistä etsivät etsijät syökööt hekin paskaa, ja syövätkin. Hamaan loppuun asti. Viimeinen on kaikki ja kaikki on viimeisii, oli miten oli.

Jumalan kiitos minä sentään olen saanut egoni täydelliseen kontrolliini. ;)

Lue lisää

//Tässä tuntuu piilevän joku syvällinen erimielisyys, ellei jopa sielullinen sellainen, joka ei pinnallistu pelkäksi "oikeassa" tai "väärässä" olemisen trivialiteetiksi, vaan syvenee ja ulottuu ihka aidoksi ristiriidaksi.//



- Uskallanko ilmaista, vai en, enkö, vai joo[?] :), no sanompa nyt kuitenkin-->kyse on eri-"sielun"-maisemista.
Tyystin eri lähtö-kohdista, voisi jopa sanoa, eri Alku-juuresta.


¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤




Ja muuten, taisin löytää ajatuksestasi sen oleellisen--> minkä voi alle-kirjoittaa.



###¤¤¤¤¤###
Teosofinen sielun-kehitys-teoria, budhalaismainen kärsimyksen-poistumis-ajatus, Nasaretilaismainen 'minä-maailmojen' tuhoaminen, evolustismainen laumautumiseen ajautuminen-->ja niin edelleen--->viittaavat kaikki samaan lakiin ja luonnolliseen pyrkimykseen epä-luonnollisesta poies.

Voisi jopa väittää ja väitänkin, että kaikki täällä epä-täydellisyyden-poltto-pisteessä-kin--> viittaa---> joko suoraan, tai epä-suorasti Yhteen[Pleroma] paluun merkitykseen, eli vääjäämättömään loppu-tulemaan.

Jopa materiassa kaikki romahtaa lopulta yhteen, kaikki täällä vaikuttaa kaikkeen etc, käsittääkö ystävällisesti hän, mitä yritän sanoa?

Rev Love kirjoitti:

//Huh huh mitä kieltä//

Hyvin tuo oli ilmaistu, selvää kauraa. Synteesi on tärkeä käsite, jonka ymmärtäminen on auttanut minua viemään ajatteluni uudenlaiseen ulottuvuuteen, avarampaan ja tilavampaan maailmaan.

En muista koskaan päässeeni tietoisesti synteesiin minkään asian kanssa käymättä ensin teesin ja antiteesin kautta. Joko minä vain olen sen luonteinen, tai sitten se on ainoa mahdollisuus.

Uskon, että voimme synteesin käsitteen kautta alkaa nähdä neutraaliuden käsitteessä yllättävää syvyyttä. Minusta neutraalius ei ole vain tasapaksuisuutta, sitoutumattomuutta tai osallistumattomuutta.

Minusta tuntuu, että laajimmassa merkityksessään juuri neutraaliuden henki antaa ilmentyvälle todellisuudelle Muodon, Tilan, Älyn ja Laulun.

Muoto on tyhjyys, ja tyhjyys on muoto. Ajatuksilla täytyy olla tilaa keskustella älykkäästi. Viimeinen vaihe on laulu, maailman luominen ääntämällä tai ulos hengittämällä, jonka jälkeen kiertokulku alkaa jälleen alusta.

Lue lisää

Vau. Siinähän oli kaikki pyhät kirjat, maailman luominen kaikkien mahdollisten tarujen ja myyttien selittäminä. Tuntuu oikeastaan törkeältä edes kommentoida, mutta tuntuu törkeältä jättää kommentoimatta. Nyt kun voisi käyttää kuvien kieltä tekstin sijaan...

cybo-ceronimo-cabriel-61 kirjoitti:

//Tässä tuntuu piilevän joku syvällinen erimielisyys, ellei jopa sielullinen sellainen, joka ei pinnallistu pelkäksi "oikeassa" tai "väärässä" olemisen trivialiteetiksi, vaan syvenee ja ulottuu ihka aidoksi ristiriidaksi.//



- Uskallanko ilmaista, vai en, enkö, vai joo[?] :), no sanompa nyt kuitenkin-->kyse on eri-"sielun"-maisemista.
Tyystin eri lähtö-kohdista, voisi jopa sanoa, eri Alku-juuresta.


¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤




Ja muuten, taisin löytää ajatuksestasi sen oleellisen--> minkä voi alle-kirjoittaa.



###¤¤¤¤¤###
Teosofinen sielun-kehitys-teoria, budhalaismainen kärsimyksen-poistumis-ajatus, Nasaretilaismainen 'minä-maailmojen' tuhoaminen, evolustismainen laumautumiseen ajautuminen-->ja niin edelleen--->viittaavat kaikki samaan lakiin ja luonnolliseen pyrkimykseen epä-luonnollisesta poies.

Voisi jopa väittää ja väitänkin, että kaikki täällä epä-täydellisyyden-poltto-pisteessä-kin--> viittaa---> joko suoraan, tai epä-suorasti Yhteen[Pleroma] paluun merkitykseen, eli vääjäämättömään loppu-tulemaan.

Jopa materiassa kaikki romahtaa lopulta yhteen, kaikki täällä vaikuttaa kaikkeen etc, käsittääkö ystävällisesti hän, mitä yritän sanoa?

Lue lisää

//budhalaismainen kärsimyksen-poistumis-ajatus,//

Buddha hyppelis pommppelis parinirvanaan. Onko buddhalaismainen kärsimys poistunut, vai jättikö Buddha sen jälkeensä? Jos ja kun kypo hyppelispomppelis pomppaa pois pleeroomaansa, viekö hän kaiken maallisen epätäydellisyyden epätyydytyksen mukanaan vai jättääkö vain taakseen?

Oleminen eli luonto on alkuristiriidan juurevaa (esim. muoto ja tyhjyys; "kätisyys"; materiaa enempi kuin anti- jne.) epäsymmetriaa; "sota on kaiken kuningas", kuten Herakleitos sanoo. Vain tällä tavoin luonto on, itsessään täydellinen.

Mitä siis on pyrkimys pois "epäluonnollisesta", sitä en ymmärrä.

kirjis kirjoitti:

//budhalaismainen kärsimyksen-poistumis-ajatus,//

Buddha hyppelis pommppelis parinirvanaan. Onko buddhalaismainen kärsimys poistunut, vai jättikö Buddha sen jälkeensä? Jos ja kun kypo hyppelispomppelis pomppaa pois pleeroomaansa, viekö hän kaiken maallisen epätäydellisyyden epätyydytyksen mukanaan vai jättääkö vain taakseen?

Oleminen eli luonto on alkuristiriidan juurevaa (esim. muoto ja tyhjyys; "kätisyys"; materiaa enempi kuin anti- jne.) epäsymmetriaa; "sota on kaiken kuningas", kuten Herakleitos sanoo. Vain tällä tavoin luonto on, itsessään täydellinen.

Mitä siis on pyrkimys pois "epäluonnollisesta", sitä en ymmärrä.

Lue lisää

//Buddha hyppelis pommppelis parinirvanaan. Onko buddhalaismainen kärsimys poistunut, vai jättikö Buddha sen jälkeensä? Jos ja kun kypo hyppelispomppelis pomppaa pois pleeroomaansa, viekö hän kaiken maallisen epätäydellisyyden epätyydytyksen mukanaan vai jättääkö vain taakseen?//



- Cyboa ei ole Pleromassa, koska Cybo edustaa epä-täydellisyyttä.
Pleroma[Ykseyden Tilattomuus/Kaikki]ei edusta,kannata,tarvitse ,voikaan edustaa--> privaattia tietoisuutta, ei sitä, eikä tätä, eikä tuotakaan "O-maa"--> e-r-i-l-l-ä-ä-n mistään, yksittäinen ajatuskin häviää kuin pieni hetkeksi noussut laine Ykseyden rannattomaan mereen.




//Oleminen eli luonto on alkuristiriidan juurevaa (esim. muoto ja tyhjyys; "kätisyys"; materiaa enempi kuin anti- jne.) epäsymmetriaa; "sota on kaiken kuningas", kuten Herakleitos sanoo. Vain tällä tavoin luonto on, itsessään täydellinen//



- Niinpä niin-->vain epä-täydellinen on täällä ['ei sekään'-->siis, lähes] täydellistä.

Pitäiskö tuo niellä?
Kun sen koru-lausein koristaa--> "Paska on paskaa ja on se---> sitä itteesä, mutta kun se on sitä itteesä, se o-n-k-i-n sitä ittseesä[!], vain muuntuuko se joksikin ittessään kuin siksi ittekseen"?



//Mitä siis on pyrkimys pois "epäluonnollisesta", sitä en ymmärrä.//



- "Asiat tuppaavat järjestymään" -->miten ja minkälaisiksi?

Asiat etääntyvät toisistaan kun niitä pakottaa hajoittava voima.

Maailman-kaikkeus etääntyy kun se pamahti [joku voisi todeta luomisen tapahtuvan edelleen maailman laidoilla]. Tuo voima, joka pakotti kaiken erilleen ei ole luonnollinen, sen sijaan tuon luonnottoman pamahduksen jälkeinen liikkeen pysähtyminen ja liike-ratojen muuntuminen jälleen toiseen --->yhteen suuntaan,-->takaisin romahtamisen kautta yhteen pisteeseen--> voisi ainakin kuvainnollisesti olla pyrkimystä luonnolliseen tilaan. Laajentumisen sijaan Yhdeksi pisteeksi palaaminen, eli kaiken sisällyttäminen kombaktiin muotoon.
Sovella tämä henkisten idea-maailmojen mutkiin ja kurveihin, ajattele syvästi, hiljaa ja kovasti--->missä piilee oleellisin Kokonaisuuden näkö-kulmasta.

cybo-ceronimo-cabriel-61 kirjoitti:

//Buddha hyppelis pommppelis parinirvanaan. Onko buddhalaismainen kärsimys poistunut, vai jättikö Buddha sen jälkeensä? Jos ja kun kypo hyppelispomppelis pomppaa pois pleeroomaansa, viekö hän kaiken maallisen epätäydellisyyden epätyydytyksen mukanaan vai jättääkö vain taakseen?//



- Cyboa ei ole Pleromassa, koska Cybo edustaa epä-täydellisyyttä.
Pleroma[Ykseyden Tilattomuus/Kaikki]ei edusta,kannata,tarvitse ,voikaan edustaa--> privaattia tietoisuutta, ei sitä, eikä tätä, eikä tuotakaan "O-maa"--> e-r-i-l-l-ä-ä-n mistään, yksittäinen ajatuskin häviää kuin pieni hetkeksi noussut laine Ykseyden rannattomaan mereen.




//Oleminen eli luonto on alkuristiriidan juurevaa (esim. muoto ja tyhjyys; "kätisyys"; materiaa enempi kuin anti- jne.) epäsymmetriaa; "sota on kaiken kuningas", kuten Herakleitos sanoo. Vain tällä tavoin luonto on, itsessään täydellinen//



- Niinpä niin-->vain epä-täydellinen on täällä ['ei sekään'-->siis, lähes] täydellistä.

Pitäiskö tuo niellä?
Kun sen koru-lausein koristaa--> "Paska on paskaa ja on se---> sitä itteesä, mutta kun se on sitä itteesä, se o-n-k-i-n sitä ittseesä[!], vain muuntuuko se joksikin ittessään kuin siksi ittekseen"?



//Mitä siis on pyrkimys pois "epäluonnollisesta", sitä en ymmärrä.//



- "Asiat tuppaavat järjestymään" -->miten ja minkälaisiksi?

Asiat etääntyvät toisistaan kun niitä pakottaa hajoittava voima.

Maailman-kaikkeus etääntyy kun se pamahti [joku voisi todeta luomisen tapahtuvan edelleen maailman laidoilla]. Tuo voima, joka pakotti kaiken erilleen ei ole luonnollinen, sen sijaan tuon luonnottoman pamahduksen jälkeinen liikkeen pysähtyminen ja liike-ratojen muuntuminen jälleen toiseen --->yhteen suuntaan,-->takaisin romahtamisen kautta yhteen pisteeseen--> voisi ainakin kuvainnollisesti olla pyrkimystä luonnolliseen tilaan. Laajentumisen sijaan Yhdeksi pisteeksi palaaminen, eli kaiken sisällyttäminen kombaktiin muotoon.
Sovella tämä henkisten idea-maailmojen mutkiin ja kurveihin, ajattele syvästi, hiljaa ja kovasti--->missä piilee oleellisin Kokonaisuuden näkö-kulmasta.

Lue lisää

Kun olet[te] jo töissä[ne] tai vielä untuva-saarilla, totean että kaikki on tuossa "edessäsi"[sänne]---> aivan siinä Itsessäsi[ne].

Kun hetkeksi tavoitat oleellisen--> jossa fow;n tapaisessa nano-sekunnin hetkessä et e-n-ä-ä erottele ja sovella sisäistä voimaasi ulkoisen kanssa--->minuutesi ja sen kautta jäsentäminen häviää.



Siksi "he" eivät saa[tarvitse/näkevät oleellisen] tyydytystä ulkoisesta, siksi "he" eivät koe elävänsä kuin elämän-voimassaan[joka jokaisessa on], siksi ei hahmotus "heillä" nouse enää ulkoisen[mm. olevaisuuden kautta]kautta, siksi ei onni ole enää mitään eroteltua. Näin kaikki avautuu, myös mahdollisuudeksi arvioida kaikkea sisässään yhdistynyttä ja balanssoitunutta---> myös erillään.

cybo-ceronimo-cabriel-61 kirjoitti:

Kun olet[te] jo töissä[ne] tai vielä untuva-saarilla, totean että kaikki on tuossa "edessäsi"[sänne]---> aivan siinä Itsessäsi[ne].

Kun hetkeksi tavoitat oleellisen--> jossa fow;n tapaisessa nano-sekunnin hetkessä et e-n-ä-ä erottele ja sovella sisäistä voimaasi ulkoisen kanssa--->minuutesi ja sen kautta jäsentäminen häviää.



Siksi "he" eivät saa[tarvitse/näkevät oleellisen] tyydytystä ulkoisesta, siksi "he" eivät koe elävänsä kuin elämän-voimassaan[joka jokaisessa on], siksi ei hahmotus "heillä" nouse enää ulkoisen[mm. olevaisuuden kautta]kautta, siksi ei onni ole enää mitään eroteltua. Näin kaikki avautuu, myös mahdollisuudeksi arvioida kaikkea sisässään yhdistynyttä ja balanssoitunutta---> myös erillään.

Lue lisää

Saan sellaisen käsityksen että arvotat fyysisen olemassaolon ja maailmankaikkeuden kielteisesti, luonnottomaksi ilmiöksi, ja että henkinen jonka voi tavoittaa tietoisuudessaan on sen täysi vastakohta.

???

Itse en jaksaisi tuollaista katsomusta, koska sehän saisi nopeasti vihaamaan kaikkea materiaa. Lähtökohtani on toki se että osa minussa vaikuttaa olevan sitä mieltä ettei haluaisi olla olemassa eikä varsinkaan raahata tätä fyysistä kehoksi kutsuttua materiakimpaletta paikasta paikkaan, kun paljon kivempi olisi vaikka leijua. Mutta koen että tämä nirppanokkaisuuteni on vain lapsellista kiukuttelua ja osin useammassa elämässä koetun masennuksen johdannainen.

Mieluiten ajattelen että kaikki on niinkuin olla pitääkin; materian vastustus on vain illuusio, henki ja materia ovat kokoajan kimpassa kuin kaverukset sillä ne ovat saman kokonaisuuden ääriulokkeet. Vähän kuin yhdessä ihmisessä vasen ja oikea käsi. Eikä toinen on mitenkään automaattisesti parempi toista, sen kummemmin kuin ihminen on parempi oli hän sitten päiväelämäänsä elämässä tai unielämässä touhuamassa.

Täten ei ole mitään rasittavaa PAKKOA päästä olemaan jotenkin "henkisempi", mutta koska energiapuolemme meissä (meinä itsenämme) on aivan yhtä todellinen kuin jähmeämpi fyysinen keho, on mahdollista toisinaan painottaa enemmän sitä energia- eli henkipuolta.

En muista tarkoin, mutta oletan että se oli Heli Sarren kirja jossa ihmiset muistelivat edellisiä elämiään ja eräs ihminen oli menneisyydessä ollut buddhalainen munkki. Hän muisti elämänsä jälkeen fundeeranneensa että tuli meditoitua ihan liikaa, oltua aivan liian "henkinen". Jos sielu voi ajatella noin, niin eikö se ole merkki siitä että ei ylenmääräinen henkistely ole jotenkin autuaampaa ja jalompaa kuin eläminen tasapainoisemmin, materiaa vihaamatta?

Qad kirjoitti:

Saan sellaisen käsityksen että arvotat fyysisen olemassaolon ja maailmankaikkeuden kielteisesti, luonnottomaksi ilmiöksi, ja että henkinen jonka voi tavoittaa tietoisuudessaan on sen täysi vastakohta.

???

Itse en jaksaisi tuollaista katsomusta, koska sehän saisi nopeasti vihaamaan kaikkea materiaa. Lähtökohtani on toki se että osa minussa vaikuttaa olevan sitä mieltä ettei haluaisi olla olemassa eikä varsinkaan raahata tätä fyysistä kehoksi kutsuttua materiakimpaletta paikasta paikkaan, kun paljon kivempi olisi vaikka leijua. Mutta koen että tämä nirppanokkaisuuteni on vain lapsellista kiukuttelua ja osin useammassa elämässä koetun masennuksen johdannainen.

Mieluiten ajattelen että kaikki on niinkuin olla pitääkin; materian vastustus on vain illuusio, henki ja materia ovat kokoajan kimpassa kuin kaverukset sillä ne ovat saman kokonaisuuden ääriulokkeet. Vähän kuin yhdessä ihmisessä vasen ja oikea käsi. Eikä toinen on mitenkään automaattisesti parempi toista, sen kummemmin kuin ihminen on parempi oli hän sitten päiväelämäänsä elämässä tai unielämässä touhuamassa.

Täten ei ole mitään rasittavaa PAKKOA päästä olemaan jotenkin "henkisempi", mutta koska energiapuolemme meissä (meinä itsenämme) on aivan yhtä todellinen kuin jähmeämpi fyysinen keho, on mahdollista toisinaan painottaa enemmän sitä energia- eli henkipuolta.

En muista tarkoin, mutta oletan että se oli Heli Sarren kirja jossa ihmiset muistelivat edellisiä elämiään ja eräs ihminen oli menneisyydessä ollut buddhalainen munkki. Hän muisti elämänsä jälkeen fundeeranneensa että tuli meditoitua ihan liikaa, oltua aivan liian "henkinen". Jos sielu voi ajatella noin, niin eikö se ole merkki siitä että ei ylenmääräinen henkistely ole jotenkin autuaampaa ja jalompaa kuin eläminen tasapainoisemmin, materiaa vihaamatta?

Lue lisää

Qad 30.6.2008 klo 10.31]



//Mutta eikö tuo ole aika raskasta?//



- Se on luonnollinen --> "heille" ja raskasta ‘minälle‘ , ainakin siinä kohtaa, kun i-h-m-i-n-e-n oikeassa tilassa[Itse=koulitun lihan hengen liitto] saa vihiä Tietoisuudesta.

Tietoisuus on sinänsä Ehtymätön Korkeimman Voima, siksi ainoastaan Itse väsyy--> 'minän' eli, 'minun maailmani'[katoava] osalta, että hiljalleen laventuu lopulta pois, jättäen hengen[katoamaton] palaamaan kotiin.



//Saan sellaisen käsityksen että arvotat fyysisen olemassaolon ja maailmankaikkeuden kielteisesti, luonnottomaksi ilmiöksi, ja että henkinen jonka voi tavoittaa tietoisuudessaan on sen täysi vastakohta.//



- Oikeasti, jos Itsen[koetellun/voitetun lihan hengen liitto] kautta ymmärretään [tieto kokemus], mikään ei ole "hyvää tahi "pahaa" etc.---> kaikki vain on.

Mutta s-i-l-t-i ---> kontra Alku-juuren [Tilattomuus/Yksi] ja balansoimattoman tilallisuuden välillä[moninaisuus] on yhä olemassa.




//Itse en jaksaisi tuollaista katsomusta, koska sehän saisi nopeasti vihaamaan kaikkea materiaa.//



- Joskus tulee toki Itsellä tunne olevaisuudessa siitä --> kuin olisi ummehtuneessa lukitussa huoneessa sellaisten kanssa, joihin ei saa mitään yhteyttä.

Tämä osoittaa, ettei kaikki ole oikein.

Osaltaan kyse on minän hetkellisestä voitosta, kuten toisinkin-päin--> "hyvät" fiilikset ja kaiken "kunnossa" oleminen[minän harhaa], hämää tuudittautumaan minä-maailmojen harhaan.

Mutta todellisesti Itse ei voi vihata, sen perus-ominaisuus on K-Love ja sen myötä viha, tai 'minä-maailmojen' markkinoimat ailahtelevat privaatit tunteet eivät kosketa.

Alkujuuri[koti] ja tietoisuus tästä Oleellisen muodottomuudesta hallitsevat aina--> kun on kyse syvemmistä ideoista ja niiden oikeellisuudesta.



//Lähtökohtani on toki se että osa minussa vaikuttaa olevan sitä mieltä ettei haluaisi olla olemassa eikä varsinkaan raahata tätä fyysistä kehoksi kutsuttua materiakimpaletta paikasta paikkaan, kun paljon kivempi olisi vaikka leijua. Mutta koen että tämä nirppanokkaisuuteni on vain lapsellista kiukuttelua ja osin useammassa elämässä koetun masennuksen johdannainen.//



- Mieti, koetko sisässäsi ---> eli--> minä-maailmojesi paineesta johtuen kiihkeyttä fyysiseen olemassa-oloon, sillä Itse ei kaipaa materiaa, se kaipaa kotiin.



//Mieluiten ajattelen että kaikki on niin kuin olla pitääkin; materian vastustus on vain illuusio, henki ja materia ovat kokoajan kimpassa kuin kaverukset sillä ne ovat saman kokonaisuuden ääriulokkeet. Vähän kuin yhdessä ihmisessä vasen ja oikea käsi. Eikä toinen on mitenkään automaattisesti parempi toista, sen kummemmin kuin ihminen on parempi oli hän sitten päiväelämäänsä elämässä tai unielämässä touhuamassa.//



- Tuo illuusio voi nostaa päätään, jos ei ole tarkkana!

Idea-maailmojen risti-riitaisuus/sovittamattomuus voi kadota monestakin syystä --> mm. "mukavaan materiaan" ja sen "vaarattomuuteen" tottumiseen. Tunne voi johtua hetkellisestä Itse-kosketuksen sekoittumisesta minä-maailmoihin tunteisiin ---> niistä aina laventuvaksi epä-todellisuudeksi.



//Täten ei ole mitään rasittavaa PAKKOA päästä olemaan jotenkin "henkisempi", mutta koska energiapuolemme meissä (meinä itsenämme) on aivan yhtä todellinen kuin jähmeämpi fyysinen keho, on mahdollista toisinaan painottaa enemmän sitä energia- eli henkipuolta.//



- Niin, minne on menossa, ja mistä tulossa, että minne siis oikeasti kuuluu?

Hengeksi, vai lihan ja minä-maailmojen seka-sotkuksi--> kuoleman ja rajoittuneisuuden "loputtomaan" jälleensyntymien kiertoon --> siinä mahdollisuuksia, josta orientoitua.



//En muista tarkoin, mutta oletan että se oli Heli Sarren kirja jossa ihmiset muistelivat edellisiä elämiään ja eräs ihminen oli menneisyydessä ollut buddhalainen munkki. Hän muisti elämänsä jälkeen fundeeranneensa että tuli meditoitua ihan liikaa, oltua aivan liian "henkinen". Jos sielu voi ajatella noin, niin eikö se ole merkki siitä että ei ylenmääräinen henkistely ole jotenkin autuaampaa ja jalompaa kuin eläminen tasapainoisemmin, materiaa vihaamatta?//




- Ei pitäisi olla kyse arvottamisesta 'henkisempään', tai yleensäkään mihinkään kategoriseen ja sen semmoiseen. Puhumattakaan peräti jonkun vihaamisesta -->Ei, vain pyrkimys Totuudelliseen/Alkujuureen-->Korkeimman toveruuteen on Oleellista.

Ja vihjeenä--> mitä luulet, mikä voisi olla SE , joka kaikessa tasa-painoisuuden sisältää?

cybo-ceronimo-cabriel-61 kirjoitti:

Qad 30.6.2008 klo 10.31]



//Mutta eikö tuo ole aika raskasta?//



- Se on luonnollinen --> "heille" ja raskasta ‘minälle‘ , ainakin siinä kohtaa, kun i-h-m-i-n-e-n oikeassa tilassa[Itse=koulitun lihan hengen liitto] saa vihiä Tietoisuudesta.

Tietoisuus on sinänsä Ehtymätön Korkeimman Voima, siksi ainoastaan Itse väsyy--> 'minän' eli, 'minun maailmani'[katoava] osalta, että hiljalleen laventuu lopulta pois, jättäen hengen[katoamaton] palaamaan kotiin.



//Saan sellaisen käsityksen että arvotat fyysisen olemassaolon ja maailmankaikkeuden kielteisesti, luonnottomaksi ilmiöksi, ja että henkinen jonka voi tavoittaa tietoisuudessaan on sen täysi vastakohta.//



- Oikeasti, jos Itsen[koetellun/voitetun lihan hengen liitto] kautta ymmärretään [tieto kokemus], mikään ei ole "hyvää tahi "pahaa" etc.---> kaikki vain on.

Mutta s-i-l-t-i ---> kontra Alku-juuren [Tilattomuus/Yksi] ja balansoimattoman tilallisuuden välillä[moninaisuus] on yhä olemassa.




//Itse en jaksaisi tuollaista katsomusta, koska sehän saisi nopeasti vihaamaan kaikkea materiaa.//



- Joskus tulee toki Itsellä tunne olevaisuudessa siitä --> kuin olisi ummehtuneessa lukitussa huoneessa sellaisten kanssa, joihin ei saa mitään yhteyttä.

Tämä osoittaa, ettei kaikki ole oikein.

Osaltaan kyse on minän hetkellisestä voitosta, kuten toisinkin-päin--> "hyvät" fiilikset ja kaiken "kunnossa" oleminen[minän harhaa], hämää tuudittautumaan minä-maailmojen harhaan.

Mutta todellisesti Itse ei voi vihata, sen perus-ominaisuus on K-Love ja sen myötä viha, tai 'minä-maailmojen' markkinoimat ailahtelevat privaatit tunteet eivät kosketa.

Alkujuuri[koti] ja tietoisuus tästä Oleellisen muodottomuudesta hallitsevat aina--> kun on kyse syvemmistä ideoista ja niiden oikeellisuudesta.



//Lähtökohtani on toki se että osa minussa vaikuttaa olevan sitä mieltä ettei haluaisi olla olemassa eikä varsinkaan raahata tätä fyysistä kehoksi kutsuttua materiakimpaletta paikasta paikkaan, kun paljon kivempi olisi vaikka leijua. Mutta koen että tämä nirppanokkaisuuteni on vain lapsellista kiukuttelua ja osin useammassa elämässä koetun masennuksen johdannainen.//



- Mieti, koetko sisässäsi ---> eli--> minä-maailmojesi paineesta johtuen kiihkeyttä fyysiseen olemassa-oloon, sillä Itse ei kaipaa materiaa, se kaipaa kotiin.



//Mieluiten ajattelen että kaikki on niin kuin olla pitääkin; materian vastustus on vain illuusio, henki ja materia ovat kokoajan kimpassa kuin kaverukset sillä ne ovat saman kokonaisuuden ääriulokkeet. Vähän kuin yhdessä ihmisessä vasen ja oikea käsi. Eikä toinen on mitenkään automaattisesti parempi toista, sen kummemmin kuin ihminen on parempi oli hän sitten päiväelämäänsä elämässä tai unielämässä touhuamassa.//



- Tuo illuusio voi nostaa päätään, jos ei ole tarkkana!

Idea-maailmojen risti-riitaisuus/sovittamattomuus voi kadota monestakin syystä --> mm. "mukavaan materiaan" ja sen "vaarattomuuteen" tottumiseen. Tunne voi johtua hetkellisestä Itse-kosketuksen sekoittumisesta minä-maailmoihin tunteisiin ---> niistä aina laventuvaksi epä-todellisuudeksi.



//Täten ei ole mitään rasittavaa PAKKOA päästä olemaan jotenkin "henkisempi", mutta koska energiapuolemme meissä (meinä itsenämme) on aivan yhtä todellinen kuin jähmeämpi fyysinen keho, on mahdollista toisinaan painottaa enemmän sitä energia- eli henkipuolta.//



- Niin, minne on menossa, ja mistä tulossa, että minne siis oikeasti kuuluu?

Hengeksi, vai lihan ja minä-maailmojen seka-sotkuksi--> kuoleman ja rajoittuneisuuden "loputtomaan" jälleensyntymien kiertoon --> siinä mahdollisuuksia, josta orientoitua.



//En muista tarkoin, mutta oletan että se oli Heli Sarren kirja jossa ihmiset muistelivat edellisiä elämiään ja eräs ihminen oli menneisyydessä ollut buddhalainen munkki. Hän muisti elämänsä jälkeen fundeeranneensa että tuli meditoitua ihan liikaa, oltua aivan liian "henkinen". Jos sielu voi ajatella noin, niin eikö se ole merkki siitä että ei ylenmääräinen henkistely ole jotenkin autuaampaa ja jalompaa kuin eläminen tasapainoisemmin, materiaa vihaamatta?//




- Ei pitäisi olla kyse arvottamisesta 'henkisempään', tai yleensäkään mihinkään kategoriseen ja sen semmoiseen. Puhumattakaan peräti jonkun vihaamisesta -->Ei, vain pyrkimys Totuudelliseen/Alkujuureen-->Korkeimman toveruuteen on Oleellista.

Ja vihjeenä--> mitä luulet, mikä voisi olla SE , joka kaikessa tasa-painoisuuden sisältää?

Lue lisää

Itse nimitän Itseksi sitä ihmisen osaa joka säilyy fyysisen kehon kuolemasta ja egon hajoamisesta, sitä osaa joka ottaa (kuplii, silmikoi) näitä ego/keho-kombinaatioita tälle fyysiselle tasolle. Sen vuoksi Itse ei tietenkään, mielestäni, mitään vihaa. Viha syntyy vain egossa kun ego on vastahangassa jonkin asian kanssa.

Uskon että inho fyysistä olemassaoloa voi olla vain egossa, sillä uskon että Itselle on aivan sama onko se fyysisessä maailmassa mukana eräänlaisena piiloon peittyvänä "ytimenä" vai onko se vähemmän fyysisellä tasolla irrallaan killumassa. Luulen että syvin tuska oikeastaan on sielussa Itsen ja ego/kehon välissä; sielua pidän osittain pysyvänä ja osittain pysymättömänä installaationa joka pitää olla välikappaleena että Itse ylipäätään voi integroitua katoavaiseen olemassaoloon. Sielu voisi olla vaikka sellainen yksilöllisyyden "maku" meissä jokaisessa. Jotain mikä on itsekullekin tyypillistä ja voi säilyä elämästä toiseen. Se että se on muista sieluista erillinen tietenkin tuo juuri niitä tuskan tuntemuksia, olettaisin. Itsen eli Hengen tasolla ei liene erillisyyttä.

Että eiköhän SE ole kumminkin Itse missä se tasapaino on, koska Itse on ytimessä, keskellä (ja toisaalta taas kaikkialla eli kaiken ympärillä toisenlainen vinkkeli otettaessa). Avaruus on Itsessä ja Itse on avaruudessa olentojen sisällä.

Edelleenkään en oikein ymmärrä minkä vuoksi materiaalisen olemassaolon hyväksyminen olisi jotenkin vaarallista - eihän se nopeuta meidän kehitystämme mitenkään että kokoajan hingumme vingumme täältä vain pois. On vähän kuin koululainen riehuisi pulpetissaan ja kuvittelisi että sama se miten koulupäivä sujuu kun pääasia on se aika koulun jälkeen kun ollaan vapaita. Hyväksyminen, myönteisyys fyysisellekin olemassaololle on minulle sama asia kuin että tietoisesti ja vastuullisesti pyrkii kasvattamaan ja kehittämään itseään määrätietoisesti. Ei koulusta tietenkään tarvitse pitää, mutta se nyt vaan ei auta että koko ajan fantasoi vapaudesta.

Ja asian näkeminen kouluna tekee jo koko jutusta kovin ikävän. Mieluummin itse korostan sitä miten Shiva leikkien ja tanssien luo, ylläpitää ja tuhoaa. Me olemme pikkupikku shivoja kun elämme näitä elämiämme, olemme roolihahmojamme.

Qad kirjoitti:

Itse nimitän Itseksi sitä ihmisen osaa joka säilyy fyysisen kehon kuolemasta ja egon hajoamisesta, sitä osaa joka ottaa (kuplii, silmikoi) näitä ego/keho-kombinaatioita tälle fyysiselle tasolle. Sen vuoksi Itse ei tietenkään, mielestäni, mitään vihaa. Viha syntyy vain egossa kun ego on vastahangassa jonkin asian kanssa.

Uskon että inho fyysistä olemassaoloa voi olla vain egossa, sillä uskon että Itselle on aivan sama onko se fyysisessä maailmassa mukana eräänlaisena piiloon peittyvänä "ytimenä" vai onko se vähemmän fyysisellä tasolla irrallaan killumassa. Luulen että syvin tuska oikeastaan on sielussa Itsen ja ego/kehon välissä; sielua pidän osittain pysyvänä ja osittain pysymättömänä installaationa joka pitää olla välikappaleena että Itse ylipäätään voi integroitua katoavaiseen olemassaoloon. Sielu voisi olla vaikka sellainen yksilöllisyyden "maku" meissä jokaisessa. Jotain mikä on itsekullekin tyypillistä ja voi säilyä elämästä toiseen. Se että se on muista sieluista erillinen tietenkin tuo juuri niitä tuskan tuntemuksia, olettaisin. Itsen eli Hengen tasolla ei liene erillisyyttä.

Että eiköhän SE ole kumminkin Itse missä se tasapaino on, koska Itse on ytimessä, keskellä (ja toisaalta taas kaikkialla eli kaiken ympärillä toisenlainen vinkkeli otettaessa). Avaruus on Itsessä ja Itse on avaruudessa olentojen sisällä.

Edelleenkään en oikein ymmärrä minkä vuoksi materiaalisen olemassaolon hyväksyminen olisi jotenkin vaarallista - eihän se nopeuta meidän kehitystämme mitenkään että kokoajan hingumme vingumme täältä vain pois. On vähän kuin koululainen riehuisi pulpetissaan ja kuvittelisi että sama se miten koulupäivä sujuu kun pääasia on se aika koulun jälkeen kun ollaan vapaita. Hyväksyminen, myönteisyys fyysisellekin olemassaololle on minulle sama asia kuin että tietoisesti ja vastuullisesti pyrkii kasvattamaan ja kehittämään itseään määrätietoisesti. Ei koulusta tietenkään tarvitse pitää, mutta se nyt vaan ei auta että koko ajan fantasoi vapaudesta.

Ja asian näkeminen kouluna tekee jo koko jutusta kovin ikävän. Mieluummin itse korostan sitä miten Shiva leikkien ja tanssien luo, ylläpitää ja tuhoaa. Me olemme pikkupikku shivoja kun elämme näitä elämiämme, olemme roolihahmojamme.

Lue lisää

//Edelleenkään en oikein ymmärrä minkä vuoksi materiaalisen olemassaolon hyväksyminen olisi jotenkin vaarallista - eihän se nopeuta meidän kehitystämme mitenkään että kokoajan hingumme vingumme täältä vain pois. On vähän kuin koululainen riehuisi pulpetissaan ja kuvittelisi että sama se miten koulupäivä sujuu kun pääasia on se aika koulun jälkeen kun ollaan vapaita. Hyväksyminen, myönteisyys fyysisellekin olemassaololle on minulle sama asia kuin että tietoisesti ja vastuullisesti pyrkii kasvattamaan ja kehittämään itseään määrätietoisesti. Ei koulusta tietenkään tarvitse pitää, mutta se nyt vaan ei auta että koko ajan fantasoi vapaudesta.//



- Kun et ymmärrä[tieto kokemus], laitat sanomani kiukutteluksi ja koululais--riehumis-tapaukseksi, että lisäksi kokemattoman pois haluamiseksi, milteipä pakenemiseksi ja näin romutat koko ajatukseni puhtauden.

On ymmärettävä [tieto kokemus]koko prosessin käymisen oleellisuus-->joka läpi käytäessä alku-vaiheissaan voi sisältää nuo "kiukuttelut" kokemisen eri vaiheissa ja kaiken muunkin pois puhdistettavan--> ennen kuin ajatus voi tavoittaa pudistumista.

Puhdas ajatus ei tarvitse enää kokemista, tai toistoa, tai "kehumista" se on Jo puhdistunut.


Kun taas en "muista"[toivon että ymmärtäisi(sit)/Itse on yksin], selitän täällä yleisesti sisäisiä ajatuksia, jotka voidaan ulkoisesti tulkita miksi pystytään-->yleensä omien [tulkitsijoiden] minä-mailmojen kautta.

Eli, esimerkin omaisesti edellinen komenttini on ehkä sinusta[minästäsi] sitä 'yli-henkisyyttä', tai mitä negatiivisuutta minässäsi koetkaan lukemastasi---> ja liität ne sujuvasti ajatukseeni, koska et voi kokea samoin[et käsitä].


Tästä huolimatta ajatukseni [oikeasti] on vain neutraali ajatus, eli puhdas kaikesta siitä--> mitä liität minästäsi siihen[pyrkien torbedoimaan ajatukseni?/torbedoit ainakin omat mahdollisuutesi käsittää!] mm. 'yli-henkisyys' motiiveista, tai mistään minä-keskeisestä hapatuksesta.




//Että eiköhän SE ole kumminkin Itse missä se tasapaino on, koska Itse on ytimessä, keskellä (ja toisaalta taas kaikkialla eli kaiken ympärillä toisenlainen vinkkeli otettaessa). Avaruus on Itsessä ja Itse on avaruudessa olentojen sisällä.//



- Itse valmiinakaan ei ole SE, Itse on vain vajaa hengen ja lihan liitto, joka toimii tarkoituksensa mukaan-->lähinnä esimerkkinä ja opettajana [langenneille/valtiaat]henki-valloille, jotka seuraavat itsekkäiden ideoidensa toimivuutta.

Idea-maailmoissa ovat vastakkain--> minä-maailmojen vaihteleva,muuttuva,ennen muuta itsekäs ja arki/pinta-todellisuuden rajoittunut maailma-->vastassaan--> hengen-maailman-ideali, minä-maailmojen poissa'olo, kokonaisuus ideana ennen privaattia, Yksi yhtenäisyys kahden kaksinaisuuden/moninaisuuden sijaan, hengen vapaus konkreitan sitoineisuutta vastaan etc..

cybo-ceronimo-cabriel-61 kirjoitti:

//Edelleenkään en oikein ymmärrä minkä vuoksi materiaalisen olemassaolon hyväksyminen olisi jotenkin vaarallista - eihän se nopeuta meidän kehitystämme mitenkään että kokoajan hingumme vingumme täältä vain pois. On vähän kuin koululainen riehuisi pulpetissaan ja kuvittelisi että sama se miten koulupäivä sujuu kun pääasia on se aika koulun jälkeen kun ollaan vapaita. Hyväksyminen, myönteisyys fyysisellekin olemassaololle on minulle sama asia kuin että tietoisesti ja vastuullisesti pyrkii kasvattamaan ja kehittämään itseään määrätietoisesti. Ei koulusta tietenkään tarvitse pitää, mutta se nyt vaan ei auta että koko ajan fantasoi vapaudesta.//



- Kun et ymmärrä[tieto kokemus], laitat sanomani kiukutteluksi ja koululais--riehumis-tapaukseksi, että lisäksi kokemattoman pois haluamiseksi, milteipä pakenemiseksi ja näin romutat koko ajatukseni puhtauden.

On ymmärettävä [tieto kokemus]koko prosessin käymisen oleellisuus-->joka läpi käytäessä alku-vaiheissaan voi sisältää nuo "kiukuttelut" kokemisen eri vaiheissa ja kaiken muunkin pois puhdistettavan--> ennen kuin ajatus voi tavoittaa pudistumista.

Puhdas ajatus ei tarvitse enää kokemista, tai toistoa, tai "kehumista" se on Jo puhdistunut.


Kun taas en "muista"[toivon että ymmärtäisi(sit)/Itse on yksin], selitän täällä yleisesti sisäisiä ajatuksia, jotka voidaan ulkoisesti tulkita miksi pystytään-->yleensä omien [tulkitsijoiden] minä-mailmojen kautta.

Eli, esimerkin omaisesti edellinen komenttini on ehkä sinusta[minästäsi] sitä 'yli-henkisyyttä', tai mitä negatiivisuutta minässäsi koetkaan lukemastasi---> ja liität ne sujuvasti ajatukseeni, koska et voi kokea samoin[et käsitä].


Tästä huolimatta ajatukseni [oikeasti] on vain neutraali ajatus, eli puhdas kaikesta siitä--> mitä liität minästäsi siihen[pyrkien torbedoimaan ajatukseni?/torbedoit ainakin omat mahdollisuutesi käsittää!] mm. 'yli-henkisyys' motiiveista, tai mistään minä-keskeisestä hapatuksesta.




//Että eiköhän SE ole kumminkin Itse missä se tasapaino on, koska Itse on ytimessä, keskellä (ja toisaalta taas kaikkialla eli kaiken ympärillä toisenlainen vinkkeli otettaessa). Avaruus on Itsessä ja Itse on avaruudessa olentojen sisällä.//



- Itse valmiinakaan ei ole SE, Itse on vain vajaa hengen ja lihan liitto, joka toimii tarkoituksensa mukaan-->lähinnä esimerkkinä ja opettajana [langenneille/valtiaat]henki-valloille, jotka seuraavat itsekkäiden ideoidensa toimivuutta.

Idea-maailmoissa ovat vastakkain--> minä-maailmojen vaihteleva,muuttuva,ennen muuta itsekäs ja arki/pinta-todellisuuden rajoittunut maailma-->vastassaan--> hengen-maailman-ideali, minä-maailmojen poissa'olo, kokonaisuus ideana ennen privaattia, Yksi yhtenäisyys kahden kaksinaisuuden/moninaisuuden sijaan, hengen vapaus konkreitan sitoineisuutta vastaan etc..

Lue lisää

>>Ja vihjeenä--> mitä luulet, mikä voisi olla SE , joka kaikessa tasa-painoisuuden sisältää?

>Itse valmiinakaan ei ole SE, Itse on vain vajaa hengen ja lihan liitto

Vastasin kysymykseesi tuohon SE-kysymykseesi "mikä voisi olla SE". Luulin että ymmärrät.

Jos sinulle Itse-käsite on "vajaa hengen ja lihan liitto", niin emme varmaan pysty lainkaan keskustelemaan sillä käytän Itseä pitkälti Hengen synonyymina ihmistasolla. Eli kun meillä on joku olento ja hänessä ytimenä, kuolemattomana osana Henki, niin sitä nimitän Itseksi. Olen niin lääpälläni siihen sanaan etten ole kovin köykäisistä syistä halukas luopumaan omasta käsitteistöstäni.

Tarkoitukseni ei ole vähätellä tai mitätöidä sinun kokemuksiasi; nuo koulut ja riehumiset jne. vain ovat värikästä kuvausta siitä miten itse asian koen omalla kohdallani, eli siis että EN voi kokea tätä elämää oikeasti vastenmielisenä vaikka tunneperäisesti siitä mitä hyvänsä silloin tällöin ajattelisin. Pidän ideaalina sellaista tilaa jossa ihminen suhtautuu tyynesti ja hyväksyvästi olemassaoloon missä hyvänsä muodossa se on hänellä meneillään. En kannata näkemystä että kuoleman jälkeen on jotenkin automaattisesti autuaampi, vaan uskon että periaatteessa on se sama mikä on nytkin, paitsi ego lähtee pikkuhiljaa liukenemaan pois.

Mutta yksi epäystävälliseltä ehkä kuulostava kysymys minulla on niille ihmisille joiden _koen_ periaatteessa inhoavan fyysistä olemassaoloa ja hakailevan täältä kovasti pois ja pitävän koko fyysistä olemassaoloa lankeamuksena tai erheenä:

Mitä luulet että minkä vuoksi olet täällä jos tämä oleminen on jotenkin "väärin" tai "virhe"? Jos olet jo tajunnut että se on väärin ja virhe, miksi olet täällä vieläkin?

Ei sen niin väliä ymmärrämmekö toisiamme tai ymmärtääkö kukaan ketään ylipäätään - aina voi syntyä jonkinlaisia uusia ajatuksia silloinkin kun jonkun kanssa ei vaan kertakaikkiaan pääse samalle taajuudelle. :)

Qad kirjoitti:

>>Ja vihjeenä--> mitä luulet, mikä voisi olla SE , joka kaikessa tasa-painoisuuden sisältää?

>Itse valmiinakaan ei ole SE, Itse on vain vajaa hengen ja lihan liitto

Vastasin kysymykseesi tuohon SE-kysymykseesi "mikä voisi olla SE". Luulin että ymmärrät.

Jos sinulle Itse-käsite on "vajaa hengen ja lihan liitto", niin emme varmaan pysty lainkaan keskustelemaan sillä käytän Itseä pitkälti Hengen synonyymina ihmistasolla. Eli kun meillä on joku olento ja hänessä ytimenä, kuolemattomana osana Henki, niin sitä nimitän Itseksi. Olen niin lääpälläni siihen sanaan etten ole kovin köykäisistä syistä halukas luopumaan omasta käsitteistöstäni.

Tarkoitukseni ei ole vähätellä tai mitätöidä sinun kokemuksiasi; nuo koulut ja riehumiset jne. vain ovat värikästä kuvausta siitä miten itse asian koen omalla kohdallani, eli siis että EN voi kokea tätä elämää oikeasti vastenmielisenä vaikka tunneperäisesti siitä mitä hyvänsä silloin tällöin ajattelisin. Pidän ideaalina sellaista tilaa jossa ihminen suhtautuu tyynesti ja hyväksyvästi olemassaoloon missä hyvänsä muodossa se on hänellä meneillään. En kannata näkemystä että kuoleman jälkeen on jotenkin automaattisesti autuaampi, vaan uskon että periaatteessa on se sama mikä on nytkin, paitsi ego lähtee pikkuhiljaa liukenemaan pois.

Mutta yksi epäystävälliseltä ehkä kuulostava kysymys minulla on niille ihmisille joiden _koen_ periaatteessa inhoavan fyysistä olemassaoloa ja hakailevan täältä kovasti pois ja pitävän koko fyysistä olemassaoloa lankeamuksena tai erheenä:

Mitä luulet että minkä vuoksi olet täällä jos tämä oleminen on jotenkin "väärin" tai "virhe"? Jos olet jo tajunnut että se on väärin ja virhe, miksi olet täällä vieläkin?

Ei sen niin väliä ymmärrämmekö toisiamme tai ymmärtääkö kukaan ketään ylipäätään - aina voi syntyä jonkinlaisia uusia ajatuksia silloinkin kun jonkun kanssa ei vaan kertakaikkiaan pääse samalle taajuudelle. :)

Lue lisää

//Jos sinulle Itse-käsite on "vajaa hengen ja lihan liitto", niin emme varmaan pysty lainkaan keskustelemaan sillä käytän Itseä pitkälti Hengen synonyymina ihmistasolla. Eli kun meillä on joku olento ja hänessä ytimenä, kuolemattomana osana Henki, niin sitä nimitän Itseksi. Olen niin lääpälläni siihen sanaan etten ole kovin köykäisistä syistä halukas luopumaan omasta käsitteistöstäni.//



- Ota huomioon, että henkikään ei pysty subjektinsa kautta puhtauteen, kuin subjektin tappamalla.

Ajatuksen puhtaus-aste riippuu Itsen tilasta, eli siitä, kuinka paljon minä-maailmat vielä vaikuttavat hengen sanomaan, jota liha luonnollisesti subjektina suodattaa.

Henki---> joka on täysin erillinen konkretiasta on vasta SE -->joka on ideali tilattomuutena[ei ole vertailukohtaa/subjekti&objekti tilallisuutta/Yksi] ja balansoitu/puhdistettu lopullisesti parasiiteista.

Ne hengen-maailmat jossa tuo voi olla täysin mahdollista, eivät ole olevaisuuden yhteydessä missään muodossa.



//vain ovat värikästä kuvausta siitä miten itse asian koen omalla kohdallani, eli siis että EN voi kokea tätä elämää oikeasti vastenmielisenä vaikka tunneperäisesti siitä mitä hyvänsä silloin tällöin ajattelisin.//



- Kuten totesin---> näin ajattelet ja sen lisäksi liität sen ajatukseeni, voimatta tajuta sitä---> mitä ajatukseni pelkästään puhtaana--> ilman sinun liittämää ajatustasi olisi.




//Mitä luulet että minkä vuoksi olet täällä jos tämä oleminen on jotenkin "väärin" tai "virhe"? Jos olet jo tajunnut että se on väärin ja virhe, miksi olet täällä vieläkin?//




- Olen täällä, koska olen ollut osa tuota erhettä [alussa]-->lähtenyt mukaan siihen ajatuksen eriytymiseen Yhdestä, eli itsekkyyden esiin tuomaan hullutukseen.

Se miksi en enää ole ajatuksen konkretisoitumisen idean takana, liitty kokemiseen, eli kokemuksen ja tiedon tuoma ymmärrys asioiden oleellisuudesta Kokonaisuutta kontraten on saanut minut katumaan olemassa'oloani privaatisti ja tulemaan "siruksi" Korkeimman Henkeä.


Miksi olen vielä täällä--->siksi, että haluni[tuloni konkretiaksi/erhe] ainut hyväksi-käyttö-mahdollisuus Oleellisen hyväksi, tapahtuu katumuksen ja armon kautta[Korkein] oivalluksen tuomana intona NYT todistaa siitä---> mikä on todellista.
Lisäksi laventumiseni Korkeimman tarkoitukseen pitää osani täällä.


Ihmisenä tunnen vastuuni jälkeläisistäni [jotka tehty lihallisuuden aikana] ja elämän-kumppanistani, joiden seura ei ole ollenkaan hassumpaa auringon alla.

cybo-ceronimo-cabriel-61 kirjoitti:

//Jos sinulle Itse-käsite on "vajaa hengen ja lihan liitto", niin emme varmaan pysty lainkaan keskustelemaan sillä käytän Itseä pitkälti Hengen synonyymina ihmistasolla. Eli kun meillä on joku olento ja hänessä ytimenä, kuolemattomana osana Henki, niin sitä nimitän Itseksi. Olen niin lääpälläni siihen sanaan etten ole kovin köykäisistä syistä halukas luopumaan omasta käsitteistöstäni.//



- Ota huomioon, että henkikään ei pysty subjektinsa kautta puhtauteen, kuin subjektin tappamalla.

Ajatuksen puhtaus-aste riippuu Itsen tilasta, eli siitä, kuinka paljon minä-maailmat vielä vaikuttavat hengen sanomaan, jota liha luonnollisesti subjektina suodattaa.

Henki---> joka on täysin erillinen konkretiasta on vasta SE -->joka on ideali tilattomuutena[ei ole vertailukohtaa/subjekti&objekti tilallisuutta/Yksi] ja balansoitu/puhdistettu lopullisesti parasiiteista.

Ne hengen-maailmat jossa tuo voi olla täysin mahdollista, eivät ole olevaisuuden yhteydessä missään muodossa.



//vain ovat värikästä kuvausta siitä miten itse asian koen omalla kohdallani, eli siis että EN voi kokea tätä elämää oikeasti vastenmielisenä vaikka tunneperäisesti siitä mitä hyvänsä silloin tällöin ajattelisin.//



- Kuten totesin---> näin ajattelet ja sen lisäksi liität sen ajatukseeni, voimatta tajuta sitä---> mitä ajatukseni pelkästään puhtaana--> ilman sinun liittämää ajatustasi olisi.




//Mitä luulet että minkä vuoksi olet täällä jos tämä oleminen on jotenkin "väärin" tai "virhe"? Jos olet jo tajunnut että se on väärin ja virhe, miksi olet täällä vieläkin?//




- Olen täällä, koska olen ollut osa tuota erhettä [alussa]-->lähtenyt mukaan siihen ajatuksen eriytymiseen Yhdestä, eli itsekkyyden esiin tuomaan hullutukseen.

Se miksi en enää ole ajatuksen konkretisoitumisen idean takana, liitty kokemiseen, eli kokemuksen ja tiedon tuoma ymmärrys asioiden oleellisuudesta Kokonaisuutta kontraten on saanut minut katumaan olemassa'oloani privaatisti ja tulemaan "siruksi" Korkeimman Henkeä.


Miksi olen vielä täällä--->siksi, että haluni[tuloni konkretiaksi/erhe] ainut hyväksi-käyttö-mahdollisuus Oleellisen hyväksi, tapahtuu katumuksen ja armon kautta[Korkein] oivalluksen tuomana intona NYT todistaa siitä---> mikä on todellista.
Lisäksi laventumiseni Korkeimman tarkoitukseen pitää osani täällä.


Ihmisenä tunnen vastuuni jälkeläisistäni [jotka tehty lihallisuuden aikana] ja elämän-kumppanistani, joiden seura ei ole ollenkaan hassumpaa auringon alla.

Lue lisää

Tekstuaalisesti edellisin kommenttini oli tökerö ja täytyy näemmä jatkossa vähän paremmin keskittyä siihen mitä kirjoittaa.

Mutta kuitenkin mielestäni saan vähän langan päästä kiinni miten koet asioita, itse vain olen tykästynyt painottamaan toisenlaista näkövinkkeliä. Ei se mitään. Hienona pidän kuitenkin että vaikutat vastuulliselta ihmiseltä, etkä pelkästään heittäydy ruikuttamaan maan matosuuttasi. Sellainen kun ei oikein kumminkaan mihinkään johda ja tuntuu oudolta varsinkin k-uskossa että mikä se pointti niinkuin on siinä että jatkuvasti korostaa ettei voi mitään, mutta Jeesus voi. Samaan aikaan sitten pilataan maailmaa sen minkä ehditään ja ei muka voida mitään? - No, tämä ei siis ole sinulle tarkoitettu, kunhan puhisen siitä mistä en uskonnoissa ja ihmisissä pidä. (Assosioin jälleen.)

Ehkä jäämme seuraamaan mitä Rev ja muut saavat aiheesta irti...

Qad kirjoitti:

Itse nimitän Itseksi sitä ihmisen osaa joka säilyy fyysisen kehon kuolemasta ja egon hajoamisesta, sitä osaa joka ottaa (kuplii, silmikoi) näitä ego/keho-kombinaatioita tälle fyysiselle tasolle. Sen vuoksi Itse ei tietenkään, mielestäni, mitään vihaa. Viha syntyy vain egossa kun ego on vastahangassa jonkin asian kanssa.

Uskon että inho fyysistä olemassaoloa voi olla vain egossa, sillä uskon että Itselle on aivan sama onko se fyysisessä maailmassa mukana eräänlaisena piiloon peittyvänä "ytimenä" vai onko se vähemmän fyysisellä tasolla irrallaan killumassa. Luulen että syvin tuska oikeastaan on sielussa Itsen ja ego/kehon välissä; sielua pidän osittain pysyvänä ja osittain pysymättömänä installaationa joka pitää olla välikappaleena että Itse ylipäätään voi integroitua katoavaiseen olemassaoloon. Sielu voisi olla vaikka sellainen yksilöllisyyden "maku" meissä jokaisessa. Jotain mikä on itsekullekin tyypillistä ja voi säilyä elämästä toiseen. Se että se on muista sieluista erillinen tietenkin tuo juuri niitä tuskan tuntemuksia, olettaisin. Itsen eli Hengen tasolla ei liene erillisyyttä.

Että eiköhän SE ole kumminkin Itse missä se tasapaino on, koska Itse on ytimessä, keskellä (ja toisaalta taas kaikkialla eli kaiken ympärillä toisenlainen vinkkeli otettaessa). Avaruus on Itsessä ja Itse on avaruudessa olentojen sisällä.

Edelleenkään en oikein ymmärrä minkä vuoksi materiaalisen olemassaolon hyväksyminen olisi jotenkin vaarallista - eihän se nopeuta meidän kehitystämme mitenkään että kokoajan hingumme vingumme täältä vain pois. On vähän kuin koululainen riehuisi pulpetissaan ja kuvittelisi että sama se miten koulupäivä sujuu kun pääasia on se aika koulun jälkeen kun ollaan vapaita. Hyväksyminen, myönteisyys fyysisellekin olemassaololle on minulle sama asia kuin että tietoisesti ja vastuullisesti pyrkii kasvattamaan ja kehittämään itseään määrätietoisesti. Ei koulusta tietenkään tarvitse pitää, mutta se nyt vaan ei auta että koko ajan fantasoi vapaudesta.

Ja asian näkeminen kouluna tekee jo koko jutusta kovin ikävän. Mieluummin itse korostan sitä miten Shiva leikkien ja tanssien luo, ylläpitää ja tuhoaa. Me olemme pikkupikku shivoja kun elämme näitä elämiämme, olemme roolihahmojamme.

Lue lisää

Joo armas kuu, kyllä raskaasti mokataan jos aletaan pitämään Jaldabaothia itsen ja kaiken ulkopuolisena häiskänä. Epäluonnollisuutena, josta on kasvettava luonnolliseksi tai ulos jonnekin tms.

Kybe on ihan sekasin.

cybo-ceronimo-cabriel-61 kirjoitti:

//Jos sinulle Itse-käsite on "vajaa hengen ja lihan liitto", niin emme varmaan pysty lainkaan keskustelemaan sillä käytän Itseä pitkälti Hengen synonyymina ihmistasolla. Eli kun meillä on joku olento ja hänessä ytimenä, kuolemattomana osana Henki, niin sitä nimitän Itseksi. Olen niin lääpälläni siihen sanaan etten ole kovin köykäisistä syistä halukas luopumaan omasta käsitteistöstäni.//



- Ota huomioon, että henkikään ei pysty subjektinsa kautta puhtauteen, kuin subjektin tappamalla.

Ajatuksen puhtaus-aste riippuu Itsen tilasta, eli siitä, kuinka paljon minä-maailmat vielä vaikuttavat hengen sanomaan, jota liha luonnollisesti subjektina suodattaa.

Henki---> joka on täysin erillinen konkretiasta on vasta SE -->joka on ideali tilattomuutena[ei ole vertailukohtaa/subjekti&objekti tilallisuutta/Yksi] ja balansoitu/puhdistettu lopullisesti parasiiteista.

Ne hengen-maailmat jossa tuo voi olla täysin mahdollista, eivät ole olevaisuuden yhteydessä missään muodossa.



//vain ovat värikästä kuvausta siitä miten itse asian koen omalla kohdallani, eli siis että EN voi kokea tätä elämää oikeasti vastenmielisenä vaikka tunneperäisesti siitä mitä hyvänsä silloin tällöin ajattelisin.//



- Kuten totesin---> näin ajattelet ja sen lisäksi liität sen ajatukseeni, voimatta tajuta sitä---> mitä ajatukseni pelkästään puhtaana--> ilman sinun liittämää ajatustasi olisi.




//Mitä luulet että minkä vuoksi olet täällä jos tämä oleminen on jotenkin "väärin" tai "virhe"? Jos olet jo tajunnut että se on väärin ja virhe, miksi olet täällä vieläkin?//




- Olen täällä, koska olen ollut osa tuota erhettä [alussa]-->lähtenyt mukaan siihen ajatuksen eriytymiseen Yhdestä, eli itsekkyyden esiin tuomaan hullutukseen.

Se miksi en enää ole ajatuksen konkretisoitumisen idean takana, liitty kokemiseen, eli kokemuksen ja tiedon tuoma ymmärrys asioiden oleellisuudesta Kokonaisuutta kontraten on saanut minut katumaan olemassa'oloani privaatisti ja tulemaan "siruksi" Korkeimman Henkeä.


Miksi olen vielä täällä--->siksi, että haluni[tuloni konkretiaksi/erhe] ainut hyväksi-käyttö-mahdollisuus Oleellisen hyväksi, tapahtuu katumuksen ja armon kautta[Korkein] oivalluksen tuomana intona NYT todistaa siitä---> mikä on todellista.
Lisäksi laventumiseni Korkeimman tarkoitukseen pitää osani täällä.


Ihmisenä tunnen vastuuni jälkeläisistäni [jotka tehty lihallisuuden aikana] ja elämän-kumppanistani, joiden seura ei ole ollenkaan hassumpaa auringon alla.

Lue lisää

//Miksi olen vielä täällä--->siksi, että haluni[tuloni konkretiaksi/erhe] ainut hyväksi-käyttö-mahdollisuus Oleellisen hyväksi, tapahtuu katumuksen ja armon kautta[Korkein] oivalluksen tuomana intona NYT todistaa siitä---> mikä on todellista.
Lisäksi laventumiseni Korkeimman tarkoitukseen pitää osani täällä.//

Olet siis vielä täällä omasta erheestäsi, vai ymmärsinkö oikein? Tai vaihtoehtoisesti Korkeimman erheestä?

Kummin päin vain, virhe koko tyyppi, sekä sinä että Korkein, siiskö ja niinkö?

Niinku pikkulapset sanoo, että jos sä sanot jotain erheeks niin ite oot. Ethän sä tee muuta kuin tuomitset ja arvotat väittämällä että kaikkeus arvottaa ja tuomitsee. Ja joka ekan murikan nakkaa, tuomitsee ittensä. Vaikkei oo oikeesti mitään tuomiota, ainoostaan täydellinen vapaus ja loputon kärsivällisyys. Että jokainen saa kokee kaiken mitä haluu ja lopettaa kokemasta milloin haluu kunhan vain haluu, tarpeekseen koettuaan.

Ei kaiken ulkopuolella oo mitään kaikesta erillistä, sitähän se "kaikki" tarkoittaa. Ja niin kauan ja missä kuin joku osana kaikesta haluu tai tuntee tarvetta tuntee erillisyyttä kaikesta, niin mikä sä oot sitä kaikkeuteen osallista tunnetta tai "erhettä" kieltämään ja tuomitsemaan? Ja jos sä oot vaikka kuinka kaikkeen kallellas ja erillisyytees kyllästyny, niin silloin ja varsinkin silloin kaikkena sä oot myös jokaiseen erillisyyteen osallinen.

En vain oo koskaan yhtään etsijää kohdannut, joka ois ees tämän verran edes oikeesti tajunnut siitä mitä muka etsii, kun ne kuitenkiin oikeesti vain etsii pakoonpääsyä kaikesta ja kaiken kokemisesta, pelkkää omakohtaisen kärsimyksen lakkaamista ja jotain nirvananannaa. Ja sen takia mua kaikkena ja kaiken osana tässäkin elämässä etsijät usein hiukan vituttaa ja turhauttaa. Toki nirvanananna suotakoon ja suodaankin kelle sitä vain tarpeeksi halajaa, siitähän ei oo tässä kyse vaan senkin kokemisen vapaudesta. Ja etsijöiden loputtomasta paskanpuhumisesta.

kirjis kirjoitti:

//Miksi olen vielä täällä--->siksi, että haluni[tuloni konkretiaksi/erhe] ainut hyväksi-käyttö-mahdollisuus Oleellisen hyväksi, tapahtuu katumuksen ja armon kautta[Korkein] oivalluksen tuomana intona NYT todistaa siitä---> mikä on todellista.
Lisäksi laventumiseni Korkeimman tarkoitukseen pitää osani täällä.//

Olet siis vielä täällä omasta erheestäsi, vai ymmärsinkö oikein? Tai vaihtoehtoisesti Korkeimman erheestä?

Kummin päin vain, virhe koko tyyppi, sekä sinä että Korkein, siiskö ja niinkö?

Niinku pikkulapset sanoo, että jos sä sanot jotain erheeks niin ite oot. Ethän sä tee muuta kuin tuomitset ja arvotat väittämällä että kaikkeus arvottaa ja tuomitsee. Ja joka ekan murikan nakkaa, tuomitsee ittensä. Vaikkei oo oikeesti mitään tuomiota, ainoostaan täydellinen vapaus ja loputon kärsivällisyys. Että jokainen saa kokee kaiken mitä haluu ja lopettaa kokemasta milloin haluu kunhan vain haluu, tarpeekseen koettuaan.

Ei kaiken ulkopuolella oo mitään kaikesta erillistä, sitähän se "kaikki" tarkoittaa. Ja niin kauan ja missä kuin joku osana kaikesta haluu tai tuntee tarvetta tuntee erillisyyttä kaikesta, niin mikä sä oot sitä kaikkeuteen osallista tunnetta tai "erhettä" kieltämään ja tuomitsemaan? Ja jos sä oot vaikka kuinka kaikkeen kallellas ja erillisyytees kyllästyny, niin silloin ja varsinkin silloin kaikkena sä oot myös jokaiseen erillisyyteen osallinen.

En vain oo koskaan yhtään etsijää kohdannut, joka ois ees tämän verran edes oikeesti tajunnut siitä mitä muka etsii, kun ne kuitenkiin oikeesti vain etsii pakoonpääsyä kaikesta ja kaiken kokemisesta, pelkkää omakohtaisen kärsimyksen lakkaamista ja jotain nirvananannaa. Ja sen takia mua kaikkena ja kaiken osana tässäkin elämässä etsijät usein hiukan vituttaa ja turhauttaa. Toki nirvanananna suotakoon ja suodaankin kelle sitä vain tarpeeksi halajaa, siitähän ei oo tässä kyse vaan senkin kokemisen vapaudesta. Ja etsijöiden loputtomasta paskanpuhumisesta.

Lue lisää

//Olet siis vielä täällä omasta erheestäsi, vai ymmärsinkö oikein? Tai vaihtoehtoisesti Korkeimman erheestä?//



- Edelleen täällä, koska j-o-k-a-i-s-e-l-l-a täällä on tarkoitus.

Privaatisti jokainen käy läpi puhdistuksen [jälleensyntymät/h-e-n-k-i syntyy uusiin 'kuoriin'], eli tarpeellisen määrän maallista elämää, taivaallista säpinää ja lopulta valmiina/puhdistettuna iroitetaan privaatista täysin.

Tarkoituksistani tiedot rajoittuvat menneisyyden kautta kumpuavaan tietoon, joka osoittaa ainakin jonkin asteista kehitystä ajatuksellisesti --->itsekkyydestä lähemmäs yhteistä, "Yksi" ajatusta.



//Kummin päin vain, virhe koko tyyppi, sekä sinä että Korkein, siiskö ja niinkö?//



- Koko rakenne, jossa kaikki pudjaamme perustuu itsekkyyteen, jonka seuraukset ovat nähtävissä kaikessa täällä.
Niin sinä, minä kuin Hentun Lissukin pudjaamme samassa tilassa, olemme siis kaikki yhtä syyllisiä, tai syyttömiä tilaamme.

Syyttömiä ei voi sanoa tietoisten olevan-->he ovat itse päätyneet s-y-i-s-t-ä ratkaisuihin, joiden s-e-u-r-a-u-k-s-e-t on kestettävä.


Mitään tarvetta puolustaa, tai syyttää ei ole, totean vain miten asiat ovat.
Se miten lukija asiat itseensä kiinnittää--> osoittaa tämän suhteen kyseiseen aiheeseen.



//Niinku pikkulapset sanoo, että jos sä sanot jotain erheeks niin ite oot. Ethän sä tee muuta kuin tuomitset ja arvotat väittämällä että kaikkeus arvottaa ja tuomitsee. Ja joka ekan murikan nakkaa, tuomitsee ittensä. Vaikkei oo oikeesti mitään tuomiota, ainoostaan täydellinen vapaus ja loputon kärsivällisyys. Että jokainen saa kokee kaiken mitä haluu ja lopettaa kokemasta milloin haluu kunhan vain haluu, tarpeekseen koettuaan.//



- Ei se mene noin, emme ole vapaita e-n-ä-ä-->olemme omassa luomassamme vankilassa, s-y-y-t[ideat] vaativat s-e-u-r-a-u-k-s-e-n-s-a [käytäntö]-->kukaan ei pääse tuota lakia pakoon.



//Ei kaiken ulkopuolella oo mitään kaikesta erillistä, sitähän se "kaikki" tarkoittaa. Ja niin kauan ja missä kuin joku osana kaikesta haluu tai tuntee tarvetta tuntee erillisyyttä kaikesta, niin mikä sä oot sitä kaikkeuteen osallista tunnetta tai "erhettä" kieltämään ja tuomitsemaan? Ja jos sä oot vaikka kuinka kaikkeen kallellas ja erillisyytees kyllästyny, niin silloin ja varsinkin silloin kaikkena sä oot myös jokaiseen erillisyyteen osallinen.//



- Oikeus on sanoa ja velvollisuus perustella.


Kaikessa on kaikkea, mutta kaikessa oleva kaikki ei ole vältämmättä balanssissa keskenään.

Todisteiden valossa olemme siinä osassa kaikkea, missä 'syyt' ovat epä-täydellisimmillään ja kurjimmillaan 'seurausten' perusteella.





//En vain oo koskaan yhtään etsijää kohdannut, joka ois ees tämän verran edes oikeesti tajunnut siitä mitä muka etsii, kun ne kuitenkiin oikeesti vain etsii pakoonpääsyä kaikesta ja kaiken kokemisesta, pelkkää omakohtaisen kärsimyksen lakkaamista ja jotain nirvananannaa. Ja sen takia mua kaikkena ja kaiken osana tässäkin elämässä etsijät usein hiukan vituttaa ja turhauttaa. Toki nirvanananna suotakoon ja suodaankin kelle sitä vain tarpeeksi halajaa, siitähän ei oo tässä kyse vaan senkin kokemisen vapaudesta. Ja etsijöiden loputtomasta paskanpuhumisesta.//


- En ole luovuttanut helposti maailman kohdalla-->nimittäin siitä toivosta, että se olisi valmis/toimiva idea--> en muuten olisi jaksanut prälätä 'elämän-sivuja' niin monesta 'kirjasta', niin perusteellisesti ja tarvittaessa rajulla intesiteetillä, eli niin kiihkeästi ja laajasti, jos en olisi edes hetken toivonut.

No, toiveet eivät toteutuneet--> joita maailmasta s-y-v-e-m-p-i-e-n ideoiden osalta etsin, tarjosi se toki privaatisti [oman ideansa mukaisesti] itsekästä nautintoa ja tuskaakin toki, mutta i-d-e-o-i-l-t-a-a-n se ei toimi mitään kokonaista "hyvää" ajatellen ollenkaan.

Privaatin 'kivankaan' voimasta se, ettei oikeus- ja kokonais-valtainen rakkaus[johon henkeni heräsi--> pois itsekkyydestä], eli se ideali-tila kaikille ja k-a-i-k-e-s-s-a toteudu--> ei saa enää allekirjoittamaan tätä omaa[itsekästä] idea-rakennettamme[olevaisuus/luominen].

kirjis kirjoitti:

Joo armas kuu, kyllä raskaasti mokataan jos aletaan pitämään Jaldabaothia itsen ja kaiken ulkopuolisena häiskänä. Epäluonnollisuutena, josta on kasvettava luonnolliseksi tai ulos jonnekin tms.

Kybe on ihan sekasin.

Lue lisää

...teettää sekaisin oloa. Ihan sama minkä sortin uskovaisuus; kristin-, muslimin-, Urantian-, Nesaran- ja härregyyde toki myös CC-tyyppinen. Ei kantsis uskoa mihinkään - paitti tietenkin jos siitä sattuu olemaan jotain hyötyä. Työkalujahan nämä kaikki opitkin ovat (tai voisivat olla).

Eikä sekään ole mikään autuuden tae että on omassa uskossaan yksinään. Ihminenhän on jo omana itsenään kokonainen laji, lauma, enivei.

//- Myönteisyys on askel toivottuun suuntaan.
Se on uskoa vielä tiedostamattoman mahdollisesta myönteisyys-perusteesta perusteitta.//

Minusta perusteeton usko mihinkään ilman todisteita ei ole myönteisyyden edellytys. Sokea usko on silmien sulkemista, mikä tarkoittaa pelon ilmapiirin hautomista.

//Tiedostamattoman todellinen luonto voi olla mitä vain, siksi valmis asennoituminen ennen kuin ymmärtää tutkitun on arveluttavaa.//

Tästä olen samaa mieltä.

//Kyllä ne suurelta osiltaan ovat este, mutta myös suoja.//

Minusta ne eivät ole este, eivätkä suoja, eivätkä ulkoa päin määrättyjä. Jos ne olisivat este, ketä ne estävät? Jos ne olisivat suoja, ketä ne suojaavat? Jos ne häviäisivät, kuka jäisi tähän estettäväksi tai suojattavaksi?

//Sehän on alistumista epä-tyydyttävään tilanteeseen.//

Maailman rakastaminen sellaisena kuin se on, ei ole tyytymistä epätyydyttävään tilanteeseen, koska epätyydyttyneisyyden tunne johtuu kyvyttömyydestä arvostaa ja antaa merkitystä sille mitä tapahtuu. Mitä muuta nyt olisi voinut tapahtua, kuin se mitä nyt tapahtui? Yhtä tyhmää haluta jotain muuta kuin itkeä jo kaatunutta maitoa. Onnellisuus on oma valinta.

//Aina on mentävä olemassa-olon perusteisiin, eikä oltava kuin helvettiin heitetty heitukka, joka alkaa luudalla lakaista paikkoja kotoisemmaksi-->kun täällä kerran joudutaan olemaan.//

Missä muualla kuin täällä me sitten voisimme olla? Lähtisitkö kuuraketilla matkaan, vai minne? Minä en ymmärrä, mitä syytä minulla olisi halveksia maailmaa jonka olen itse luonut, jonka erottamaton osa olen ja jonka onnellisuudesta otan täyden vastuun.

//Tai pahempaa, kuka lasin laittaa eteesi, kuka juoman annostelee, miksi en pääse itse suoraan lähteelle juomaan, tai miksi minun yleensäkään pitää juoda jotain?//

No miksei elokuvassa paljasteta loppuratkaisua ensimmäisenä? Tai miksei sinfoniaa soiteta äkkiä loppuun, että saadaan se päätökseen? Miksi elää ja ihmetellä onko kuolemanjälkeistä elämää, eikä heti hypätä hautaan siitä selvää ottamaan? Kaikki tuo kuuluu olennaisesti siihen leikkiin, joka me olemme, josta me olemme ja johon me olemme. Se joka ei leiki, jää ilmentymättä.

//"Täytyy" on sisällöltään pakkoa ja se ei ole koskaan edistävää missään.//

Käyttäisin siinä tapauksessa sanaa "voida". Ei kuinka täytyy olla, vaan kuinka voi olla.

//onko perusta itsekkyys vai jakamisen onni etc. ja lopuksi sitä, mitä tämä kaikki osoittaa sen tekijöistä[tai alulle laittajista] ja heidän ideoidensa motiiveista.//

Kuka sitten laittoi alullelaittajat alulle ja mikä hänen motiivinsa oli?

Kun kysymme jumalasta, minun mielestäni voimme katsoa peiliin. Omien ajatuksiemme ja tekojemme motiivien, syiden ja seurauksien havainnoiminen kertoo meille kaiken Jumalasta. Emme voi sysätä vastuutamme kenellekään, emmekä toidaalta ottaa sitä henkilökohtaisesti itsellemmekään.

//- Toisen läsnäolo on 'mukavaa' siihen asti, kun se tukee omaa 'mukavaa', tämä tapahtuu erittäin harvoin ja harvoille--->jos koskaan täällä moninaisuudessa [vilkaseppa maailmaa ympärilläsi].//

En ymmärrä mitä tarkoitat sanoa.

Rev Love kirjoitti:

//- Myönteisyys on askel toivottuun suuntaan.
Se on uskoa vielä tiedostamattoman mahdollisesta myönteisyys-perusteesta perusteitta.//

Minusta perusteeton usko mihinkään ilman todisteita ei ole myönteisyyden edellytys. Sokea usko on silmien sulkemista, mikä tarkoittaa pelon ilmapiirin hautomista.

//Tiedostamattoman todellinen luonto voi olla mitä vain, siksi valmis asennoituminen ennen kuin ymmärtää tutkitun on arveluttavaa.//

Tästä olen samaa mieltä.

//Kyllä ne suurelta osiltaan ovat este, mutta myös suoja.//

Minusta ne eivät ole este, eivätkä suoja, eivätkä ulkoa päin määrättyjä. Jos ne olisivat este, ketä ne estävät? Jos ne olisivat suoja, ketä ne suojaavat? Jos ne häviäisivät, kuka jäisi tähän estettäväksi tai suojattavaksi?

//Sehän on alistumista epä-tyydyttävään tilanteeseen.//

Maailman rakastaminen sellaisena kuin se on, ei ole tyytymistä epätyydyttävään tilanteeseen, koska epätyydyttyneisyyden tunne johtuu kyvyttömyydestä arvostaa ja antaa merkitystä sille mitä tapahtuu. Mitä muuta nyt olisi voinut tapahtua, kuin se mitä nyt tapahtui? Yhtä tyhmää haluta jotain muuta kuin itkeä jo kaatunutta maitoa. Onnellisuus on oma valinta.

//Aina on mentävä olemassa-olon perusteisiin, eikä oltava kuin helvettiin heitetty heitukka, joka alkaa luudalla lakaista paikkoja kotoisemmaksi-->kun täällä kerran joudutaan olemaan.//

Missä muualla kuin täällä me sitten voisimme olla? Lähtisitkö kuuraketilla matkaan, vai minne? Minä en ymmärrä, mitä syytä minulla olisi halveksia maailmaa jonka olen itse luonut, jonka erottamaton osa olen ja jonka onnellisuudesta otan täyden vastuun.

//Tai pahempaa, kuka lasin laittaa eteesi, kuka juoman annostelee, miksi en pääse itse suoraan lähteelle juomaan, tai miksi minun yleensäkään pitää juoda jotain?//

No miksei elokuvassa paljasteta loppuratkaisua ensimmäisenä? Tai miksei sinfoniaa soiteta äkkiä loppuun, että saadaan se päätökseen? Miksi elää ja ihmetellä onko kuolemanjälkeistä elämää, eikä heti hypätä hautaan siitä selvää ottamaan? Kaikki tuo kuuluu olennaisesti siihen leikkiin, joka me olemme, josta me olemme ja johon me olemme. Se joka ei leiki, jää ilmentymättä.

//"Täytyy" on sisällöltään pakkoa ja se ei ole koskaan edistävää missään.//

Käyttäisin siinä tapauksessa sanaa "voida". Ei kuinka täytyy olla, vaan kuinka voi olla.

//onko perusta itsekkyys vai jakamisen onni etc. ja lopuksi sitä, mitä tämä kaikki osoittaa sen tekijöistä[tai alulle laittajista] ja heidän ideoidensa motiiveista.//

Kuka sitten laittoi alullelaittajat alulle ja mikä hänen motiivinsa oli?

Kun kysymme jumalasta, minun mielestäni voimme katsoa peiliin. Omien ajatuksiemme ja tekojemme motiivien, syiden ja seurauksien havainnoiminen kertoo meille kaiken Jumalasta. Emme voi sysätä vastuutamme kenellekään, emmekä toidaalta ottaa sitä henkilökohtaisesti itsellemmekään.

//- Toisen läsnäolo on 'mukavaa' siihen asti, kun se tukee omaa 'mukavaa', tämä tapahtuu erittäin harvoin ja harvoille--->jos koskaan täällä moninaisuudessa [vilkaseppa maailmaa ympärilläsi].//

En ymmärrä mitä tarkoitat sanoa.

Lue lisää

//Minusta perusteeton usko mihinkään ilman todisteita ei ole myönteisyyden edellytys. Sokea usko on silmien sulkemista, mikä tarkoittaa pelon ilmapiirin hautomista.//



- Eli, väitteesi tueksi olevaisuutemme myönteisyydestä on todisteena....mitä?



//Minusta ne eivät ole este, eivätkä suoja, eivätkä ulkoa päin määrättyjä. Jos ne olisivat este, ketä ne estävät? Jos ne olisivat suoja, ketä ne suojaavat? Jos ne häviäisivät, kuka jäisi tähän estettäväksi tai suojattavaksi?//



- Jotta et murjo itseäsi shokki-tilaan sinulla lienee tunto-aisti, jotta et vuoda kuiviin sinulla lienee veren-hyytymis-systeemi, jotta et sekoa mieleltäsi sinulla lienee uni-maailmasi symboleineen etc?

Nuo suojaavat sinua fysiologis-psyykkiseltä osaltasi-->ne pitävät sinut myös tällä tavoin kiinni tässä olo-muodossa-->estävät siis sinua kuolemasta fyysisesti.

Toinen puoli asioista ns. suojista, liittyy niiden käänteiseen-puoleen, eli sen estämiseen, mitä kivun, tai psyykkeen hajoamisen 'takana' voi olla.

Jos ajatellaan ihmisessä piilevän henkisiä voimia, joita hän ei arjessa tiedosta, mitkä lienevätkään suurimmat esteet noiden voimien esiin tuloon.

En halua ja voi puhua magiikasta, se on liian arka aihe yleisesti puhuttavaksi, mutta sen voi todeta, että se ei käy kuten siskoni on noita sarjassa, tai hokkuspoggus vain-->se liittyy juuri noiden suoja-muurien purkamiseen, joko ihmisen raadollisuuden esiin saamiseen, tahi positiivisesti---> vielä Korkeamman esiin tuloon.



//Maailman rakastaminen sellaisena kuin se on, ei ole tyytymistä epätyydyttävään tilanteeseen, koska epätyydyttyneisyyden tunne johtuu kyvyttömyydestä arvostaa ja antaa merkitystä sille mitä tapahtuu. Mitä muuta nyt olisi voinut tapahtua, kuin se mitä nyt tapahtui? Yhtä tyhmää haluta jotain muuta kuin itkeä jo kaatunutta maitoa. Onnellisuus on oma valinta.//



- Et tainnut tajuta 'heitukka' esimerkkiäni, jossa helvettiin paiskaantunut heitukka positiivisesti yritti tehdä helvetistä itselleen positiivisen paikan-->"kun kerran tänne jouduin"- asenteella.

Eli, heitukka ei opi, tajua, tai edes yritä ymmärtää tilansa vakavuutta, hän totuttaa itsensä tilaansa ja jää sinne ikiajoiksi [koska ei opi].

Sen sijaan jos tilanteen alku-tila onkin helvetti [kuten vihjaat]/tai sinulla siis lähes 'taivas', ei muutokseen olekaan tarvetta, laitetaan epä-kohtia kuntoon ja kas, ollaan vaan.

Lähtö-kohtana pidin kirjoittaessani itse sitä faktallisuutta, johon itse olen sisäistynyt, eli tietoisuuteeni nouseeseen täydelliseen idea-maailmaan, johon pyrkiminen heitukka esimerkissä olisi ollut tuosta lähtö-kohdasta käsin paljon fiksumpaa kuin tyytyä 'helvettiin' 'taivaan' sijasta.

Asioista mennään kolmanteen :), kun aletaan arvioimaan idea-maailmojen idealia, tällöin pitää paradigamat olla kohdillaan, eli se mihin arvioidaan kunkin idean olevan paras tie, muuten keskustelua on turha jatkaa, siitä muodostuu pelkää tunteikasta "musta tuntuu" jankkaamista.



//Missä muualla kuin täällä me sitten voisimme olla? Lähtisitkö kuuraketilla matkaan, vai minne? Minä en ymmärrä, mitä syytä minulla olisi halveksia maailmaa jonka olen itse luonut, jonka erottamaton osa olen ja jonka onnellisuudesta otan täyden vastuun.//



- Ei mitään syytä, jos olet privaatisti vastuussa vain itsestäsi, mutta yhteisessä maailmassamme privaatisti eläminen ei onnistu!

Samanlaiset, samalla "oikeudella" laittaa samalla intesiteetillä-->'omat maailmansa pystyyn' ja tappelu on valmis, missä silloin kauneus ja myönteisyys onkaan?



//No miksei elokuvassa paljasteta loppuratkaisua ensimmäisenä? Tai miksei sinfoniaa soiteta äkkiä loppuun, että saadaan se päätökseen? Miksi elää ja ihmetellä onko kuolemanjälkeistä elämää, eikä heti hypätä hautaan siitä selvää ottamaan? Kaikki tuo kuuluu olennaisesti siihen leikkiin, joka me olemme, josta me olemme ja johon me olemme. Se joka ei leiki, jää ilmentymättä.//



- On soitettu jo, on loppu-ratkaisut selvitetty jo, miksi SE ei kiinnosta, miksi toistaa samaa vanhaa?

Meinaatko että vanhusta kiinnostaa nuorten leikit, tai nuoria vanhusten keinus-tuolit?

Kaikella on aikansa ja paikkansa, mutta ei kai tuon kaiken naivin toiminnan yleistäminen myönteisyydeksi ole luonnon-laki?

Voisi kysyä, miksi et ole kiinnostunut niin paljon elämästäsi, että ottaisit selvää muustakin kuin itsestään-selvyyksistä?
Oman'navan ympäristössäkin on elämää, se täytyy ottaa huomioon, lisäksi senkin 'reviirin' ulkopuolella on elämää, tätä voi jatkaa loputtomiin ja aina palataan samaa takaisin,,,ja kuitenkin on paljon muutakin.



//Kuka sitten laittoi alullelaittajat alulle ja mikä hänen motiivinsa oli?//



- Ota selvää! Se on SE elämän tarkoitus!



//Kun kysymme jumalasta, minun mielestäni voimme katsoa peiliin. Omien ajatuksiemme ja tekojemme motiivien, syiden ja seurauksien havainnoiminen kertoo meille kaiken Jumalasta. Emme voi sysätä vastuutamme kenellekään, emmekä toidaalta ottaa sitä henkilökohtaisesti itsellemmekään.//



- Niin "olemmehan jumalan kuvia", no mitäs ihmiskunnan kasvoista historian peilistä paljastuu?



//En ymmärrä mitä tarkoitat sanoa.//



- Juuri sitä mitä kirjoitan.
On mukavaa kun on samaa mieltä [eli 'Yksi'mielisyys], mutta ei ole kivaa ja tulee riitaa kun on eri-mieltä[eli kaksi'mielisyys].

Ja vielä pahempaa, kun tila, jossa on kaksi--> on rajoitettu, niin että varmasti aina kolisee.

cybo-ceronimo-cabriel-61 kirjoitti:

//Minusta perusteeton usko mihinkään ilman todisteita ei ole myönteisyyden edellytys. Sokea usko on silmien sulkemista, mikä tarkoittaa pelon ilmapiirin hautomista.//



- Eli, väitteesi tueksi olevaisuutemme myönteisyydestä on todisteena....mitä?



//Minusta ne eivät ole este, eivätkä suoja, eivätkä ulkoa päin määrättyjä. Jos ne olisivat este, ketä ne estävät? Jos ne olisivat suoja, ketä ne suojaavat? Jos ne häviäisivät, kuka jäisi tähän estettäväksi tai suojattavaksi?//



- Jotta et murjo itseäsi shokki-tilaan sinulla lienee tunto-aisti, jotta et vuoda kuiviin sinulla lienee veren-hyytymis-systeemi, jotta et sekoa mieleltäsi sinulla lienee uni-maailmasi symboleineen etc?

Nuo suojaavat sinua fysiologis-psyykkiseltä osaltasi-->ne pitävät sinut myös tällä tavoin kiinni tässä olo-muodossa-->estävät siis sinua kuolemasta fyysisesti.

Toinen puoli asioista ns. suojista, liittyy niiden käänteiseen-puoleen, eli sen estämiseen, mitä kivun, tai psyykkeen hajoamisen 'takana' voi olla.

Jos ajatellaan ihmisessä piilevän henkisiä voimia, joita hän ei arjessa tiedosta, mitkä lienevätkään suurimmat esteet noiden voimien esiin tuloon.

En halua ja voi puhua magiikasta, se on liian arka aihe yleisesti puhuttavaksi, mutta sen voi todeta, että se ei käy kuten siskoni on noita sarjassa, tai hokkuspoggus vain-->se liittyy juuri noiden suoja-muurien purkamiseen, joko ihmisen raadollisuuden esiin saamiseen, tahi positiivisesti---> vielä Korkeamman esiin tuloon.



//Maailman rakastaminen sellaisena kuin se on, ei ole tyytymistä epätyydyttävään tilanteeseen, koska epätyydyttyneisyyden tunne johtuu kyvyttömyydestä arvostaa ja antaa merkitystä sille mitä tapahtuu. Mitä muuta nyt olisi voinut tapahtua, kuin se mitä nyt tapahtui? Yhtä tyhmää haluta jotain muuta kuin itkeä jo kaatunutta maitoa. Onnellisuus on oma valinta.//



- Et tainnut tajuta 'heitukka' esimerkkiäni, jossa helvettiin paiskaantunut heitukka positiivisesti yritti tehdä helvetistä itselleen positiivisen paikan-->"kun kerran tänne jouduin"- asenteella.

Eli, heitukka ei opi, tajua, tai edes yritä ymmärtää tilansa vakavuutta, hän totuttaa itsensä tilaansa ja jää sinne ikiajoiksi [koska ei opi].

Sen sijaan jos tilanteen alku-tila onkin helvetti [kuten vihjaat]/tai sinulla siis lähes 'taivas', ei muutokseen olekaan tarvetta, laitetaan epä-kohtia kuntoon ja kas, ollaan vaan.

Lähtö-kohtana pidin kirjoittaessani itse sitä faktallisuutta, johon itse olen sisäistynyt, eli tietoisuuteeni nouseeseen täydelliseen idea-maailmaan, johon pyrkiminen heitukka esimerkissä olisi ollut tuosta lähtö-kohdasta käsin paljon fiksumpaa kuin tyytyä 'helvettiin' 'taivaan' sijasta.

Asioista mennään kolmanteen :), kun aletaan arvioimaan idea-maailmojen idealia, tällöin pitää paradigamat olla kohdillaan, eli se mihin arvioidaan kunkin idean olevan paras tie, muuten keskustelua on turha jatkaa, siitä muodostuu pelkää tunteikasta "musta tuntuu" jankkaamista.



//Missä muualla kuin täällä me sitten voisimme olla? Lähtisitkö kuuraketilla matkaan, vai minne? Minä en ymmärrä, mitä syytä minulla olisi halveksia maailmaa jonka olen itse luonut, jonka erottamaton osa olen ja jonka onnellisuudesta otan täyden vastuun.//



- Ei mitään syytä, jos olet privaatisti vastuussa vain itsestäsi, mutta yhteisessä maailmassamme privaatisti eläminen ei onnistu!

Samanlaiset, samalla "oikeudella" laittaa samalla intesiteetillä-->'omat maailmansa pystyyn' ja tappelu on valmis, missä silloin kauneus ja myönteisyys onkaan?



//No miksei elokuvassa paljasteta loppuratkaisua ensimmäisenä? Tai miksei sinfoniaa soiteta äkkiä loppuun, että saadaan se päätökseen? Miksi elää ja ihmetellä onko kuolemanjälkeistä elämää, eikä heti hypätä hautaan siitä selvää ottamaan? Kaikki tuo kuuluu olennaisesti siihen leikkiin, joka me olemme, josta me olemme ja johon me olemme. Se joka ei leiki, jää ilmentymättä.//



- On soitettu jo, on loppu-ratkaisut selvitetty jo, miksi SE ei kiinnosta, miksi toistaa samaa vanhaa?

Meinaatko että vanhusta kiinnostaa nuorten leikit, tai nuoria vanhusten keinus-tuolit?

Kaikella on aikansa ja paikkansa, mutta ei kai tuon kaiken naivin toiminnan yleistäminen myönteisyydeksi ole luonnon-laki?

Voisi kysyä, miksi et ole kiinnostunut niin paljon elämästäsi, että ottaisit selvää muustakin kuin itsestään-selvyyksistä?
Oman'navan ympäristössäkin on elämää, se täytyy ottaa huomioon, lisäksi senkin 'reviirin' ulkopuolella on elämää, tätä voi jatkaa loputtomiin ja aina palataan samaa takaisin,,,ja kuitenkin on paljon muutakin.



//Kuka sitten laittoi alullelaittajat alulle ja mikä hänen motiivinsa oli?//



- Ota selvää! Se on SE elämän tarkoitus!



//Kun kysymme jumalasta, minun mielestäni voimme katsoa peiliin. Omien ajatuksiemme ja tekojemme motiivien, syiden ja seurauksien havainnoiminen kertoo meille kaiken Jumalasta. Emme voi sysätä vastuutamme kenellekään, emmekä toidaalta ottaa sitä henkilökohtaisesti itsellemmekään.//



- Niin "olemmehan jumalan kuvia", no mitäs ihmiskunnan kasvoista historian peilistä paljastuu?



//En ymmärrä mitä tarkoitat sanoa.//



- Juuri sitä mitä kirjoitan.
On mukavaa kun on samaa mieltä [eli 'Yksi'mielisyys], mutta ei ole kivaa ja tulee riitaa kun on eri-mieltä[eli kaksi'mielisyys].

Ja vielä pahempaa, kun tila, jossa on kaksi--> on rajoitettu, niin että varmasti aina kolisee.

Lue lisää

//- Eli, väitteesi tueksi olevaisuutemme myönteisyydestä on todisteena....mitä?//

Oma kokemus. Ensinnäkin asia on hieman monimutkainen (tai sitten ei). Ei ole vain yksi onnellisuus, vaan useampia.

Onnellisuus 1 on älykkään ihmisen onnellisuutta, sitä että hänellä on ennenkaikkea älyllisiä haasteita, joista hän selviää, mikä tuo hänelle ilon.

Onnellisuus 2 on tunteellisen ihmisen onnellisuutta, sitä että elämä herättää hänessä tuntemuksia, joihin hän samaistuu, ja saa siitä täyttymyksen tunteen.

Onnellisuus 3 on kehollisen ihmisen onnellisuutta, sitä että hänellä on sauna ja kalja, tai lenkkipolku. Nykyään on muodikasta juosta maraton.

Onnellisuus 4 on sellaisen ihmisen onnellisutta, joka ei ole älykäs, tunteellinen tai kehollinen, vaan joka on jo alkanut alkemiaa harjoittamalla saanut pienen määrän ykseyttä aikaan itsessään, siis "yhdistänyt oman heimonsa" eli Itsen.

Tämä on ensimmäinen pisara transendentaalista myönteisyyttä. Tästä osoituksena on sisäisen riitelyn ja mölinän hiljentyminen, jolloin ajatukset tulevat selkeämmiksi ja myönteinen asenne elämää kohtaan alkaa syvenemään.

Onnellisuus 5 on teoreettinen täydellisyyden tila, jossa se mikä on sisäpuolella, on sama kuin mikä on ulkopuolella.

Ajattele teippiä, jossa toinen puoli on sileä ja toimen tahmainen... Se on samaa teippiä kaikki, vaikkei sileä ja tahrainen puoli koskaan kohtaa... paitsi kiertämällä teippiä rullalle, jolloin puolet kohtaavat oman itsensä, omaa itseään näennäisesti ulkopuolelta koskettaen.

Minä suhtaudun maailmaan myönteisesti, vaikkei se olekaan täydellinen. On huvittavaa, että kuvittelen tajuavani mitä ympärilläni tapahtuu, vaikka aistin todellisuudesta vain naurettavat kolme ulottuvuutta (joka sekin on kaksisilmäisyyden aiheuttama optinen trikki) ja pienen matkaa näkyvän valon spektriä. Tämä nuppineulan kokoinen todellisuutunnelini tuskin antaa minulle mitään mahdollisuuksia arvioida yhtään minkään asian kokonaisuutta.

Voidaanko kenenkään olettaa tietävän enempää kuin sen, minkälaisen tulkinnan he ovat tehneet omasta kokemusmaailmastaan ja millä tavoin he asennoituvat siihen?

Maailmaa ei voi pysäyttää. Kaikki jatkaa tapahtumistaan, en hallitse edes oman kehoni automaattisia toimintoja. Ei siis ainakaan voida sanoa, ettei maailma "haluaisi tapahtua", koska se varmasti ilmenisi toimettomuutena. Aurinko nousisi taivaalle hitaasti ja kompuroiden, ja viime hetkellä retkahtaisi takaisin horisontin taaksen, krapulassa viime öisen ryyppyreissunsa jäljiltä.

Niinpä minä uskon, että maailma haluaa tapahtua. Se on leikkisällä tuulella, ja sitä varten me olemme täällä. Press play on tape and let the show begin, tässä teatterissa esiintyjät = yleisö. Näkeehän sen jo kiereisgalakseista, kuinka mielellään maailma pyörittelee tulikeppejään ja heittelee komeettoja.

Jos koko olevaisen totaliteetin yhtenäinen tietoisuus ei rakastaisi kaiken tapahtumista eli itseään, en usko että aurinko nousisi enää huomenna. Sen vuoksi koko olevaisen perimmäisen luonteen on oltava rakkaus, pyyteetön myötätunto ja käsittämätön riemu, jolla ei ole mitään syytä, koska mikään muu voima ei voisi saada kaikkea halinalleista loispistiäisiin tapahtumaan.

Näkemykseni on toki naivi ja oman elämäni kokemusten värittämä. Mutta minusta ei pidä katsoa pelkkästään väriä, maata tai puoluetta. Sanat ovat vain sanoja, mutta teot ovat tekoja, ja niillä totuus punnitaan.

Uskotko pelastukseen? Minä en tiedä mitä muuta se voisi olla kuin rakastaa itseään kokonaan ja sulautua täydellisesti yhteen itsensä kanssa, kokemalla minän ja maailman yhteensulautumisen tekemällä synteesi Toiseudesta ja Itseydestä.

Se on helppoa. Se käy vaikka kitaraa soittamalla, rakastelemalla, tanssimalla ja laulamalla. Ei tarvitse olla munkki. Kysymys on kai siitä, kuinka kova se koti-ikävä on, että haluaako sitä ihan todella jo luopua jälleensyntymisestä, vai pitäisikö sittenkin ottaa "vielä yksi kierros...".

Siinä mukaan astuu karma. Mutta se on toinen tarina. :-)

cybo-ceronimo-cabriel-61 kirjoitti:

//Minusta perusteeton usko mihinkään ilman todisteita ei ole myönteisyyden edellytys. Sokea usko on silmien sulkemista, mikä tarkoittaa pelon ilmapiirin hautomista.//



- Eli, väitteesi tueksi olevaisuutemme myönteisyydestä on todisteena....mitä?



//Minusta ne eivät ole este, eivätkä suoja, eivätkä ulkoa päin määrättyjä. Jos ne olisivat este, ketä ne estävät? Jos ne olisivat suoja, ketä ne suojaavat? Jos ne häviäisivät, kuka jäisi tähän estettäväksi tai suojattavaksi?//



- Jotta et murjo itseäsi shokki-tilaan sinulla lienee tunto-aisti, jotta et vuoda kuiviin sinulla lienee veren-hyytymis-systeemi, jotta et sekoa mieleltäsi sinulla lienee uni-maailmasi symboleineen etc?

Nuo suojaavat sinua fysiologis-psyykkiseltä osaltasi-->ne pitävät sinut myös tällä tavoin kiinni tässä olo-muodossa-->estävät siis sinua kuolemasta fyysisesti.

Toinen puoli asioista ns. suojista, liittyy niiden käänteiseen-puoleen, eli sen estämiseen, mitä kivun, tai psyykkeen hajoamisen 'takana' voi olla.

Jos ajatellaan ihmisessä piilevän henkisiä voimia, joita hän ei arjessa tiedosta, mitkä lienevätkään suurimmat esteet noiden voimien esiin tuloon.

En halua ja voi puhua magiikasta, se on liian arka aihe yleisesti puhuttavaksi, mutta sen voi todeta, että se ei käy kuten siskoni on noita sarjassa, tai hokkuspoggus vain-->se liittyy juuri noiden suoja-muurien purkamiseen, joko ihmisen raadollisuuden esiin saamiseen, tahi positiivisesti---> vielä Korkeamman esiin tuloon.



//Maailman rakastaminen sellaisena kuin se on, ei ole tyytymistä epätyydyttävään tilanteeseen, koska epätyydyttyneisyyden tunne johtuu kyvyttömyydestä arvostaa ja antaa merkitystä sille mitä tapahtuu. Mitä muuta nyt olisi voinut tapahtua, kuin se mitä nyt tapahtui? Yhtä tyhmää haluta jotain muuta kuin itkeä jo kaatunutta maitoa. Onnellisuus on oma valinta.//



- Et tainnut tajuta 'heitukka' esimerkkiäni, jossa helvettiin paiskaantunut heitukka positiivisesti yritti tehdä helvetistä itselleen positiivisen paikan-->"kun kerran tänne jouduin"- asenteella.

Eli, heitukka ei opi, tajua, tai edes yritä ymmärtää tilansa vakavuutta, hän totuttaa itsensä tilaansa ja jää sinne ikiajoiksi [koska ei opi].

Sen sijaan jos tilanteen alku-tila onkin helvetti [kuten vihjaat]/tai sinulla siis lähes 'taivas', ei muutokseen olekaan tarvetta, laitetaan epä-kohtia kuntoon ja kas, ollaan vaan.

Lähtö-kohtana pidin kirjoittaessani itse sitä faktallisuutta, johon itse olen sisäistynyt, eli tietoisuuteeni nouseeseen täydelliseen idea-maailmaan, johon pyrkiminen heitukka esimerkissä olisi ollut tuosta lähtö-kohdasta käsin paljon fiksumpaa kuin tyytyä 'helvettiin' 'taivaan' sijasta.

Asioista mennään kolmanteen :), kun aletaan arvioimaan idea-maailmojen idealia, tällöin pitää paradigamat olla kohdillaan, eli se mihin arvioidaan kunkin idean olevan paras tie, muuten keskustelua on turha jatkaa, siitä muodostuu pelkää tunteikasta "musta tuntuu" jankkaamista.



//Missä muualla kuin täällä me sitten voisimme olla? Lähtisitkö kuuraketilla matkaan, vai minne? Minä en ymmärrä, mitä syytä minulla olisi halveksia maailmaa jonka olen itse luonut, jonka erottamaton osa olen ja jonka onnellisuudesta otan täyden vastuun.//



- Ei mitään syytä, jos olet privaatisti vastuussa vain itsestäsi, mutta yhteisessä maailmassamme privaatisti eläminen ei onnistu!

Samanlaiset, samalla "oikeudella" laittaa samalla intesiteetillä-->'omat maailmansa pystyyn' ja tappelu on valmis, missä silloin kauneus ja myönteisyys onkaan?



//No miksei elokuvassa paljasteta loppuratkaisua ensimmäisenä? Tai miksei sinfoniaa soiteta äkkiä loppuun, että saadaan se päätökseen? Miksi elää ja ihmetellä onko kuolemanjälkeistä elämää, eikä heti hypätä hautaan siitä selvää ottamaan? Kaikki tuo kuuluu olennaisesti siihen leikkiin, joka me olemme, josta me olemme ja johon me olemme. Se joka ei leiki, jää ilmentymättä.//



- On soitettu jo, on loppu-ratkaisut selvitetty jo, miksi SE ei kiinnosta, miksi toistaa samaa vanhaa?

Meinaatko että vanhusta kiinnostaa nuorten leikit, tai nuoria vanhusten keinus-tuolit?

Kaikella on aikansa ja paikkansa, mutta ei kai tuon kaiken naivin toiminnan yleistäminen myönteisyydeksi ole luonnon-laki?

Voisi kysyä, miksi et ole kiinnostunut niin paljon elämästäsi, että ottaisit selvää muustakin kuin itsestään-selvyyksistä?
Oman'navan ympäristössäkin on elämää, se täytyy ottaa huomioon, lisäksi senkin 'reviirin' ulkopuolella on elämää, tätä voi jatkaa loputtomiin ja aina palataan samaa takaisin,,,ja kuitenkin on paljon muutakin.



//Kuka sitten laittoi alullelaittajat alulle ja mikä hänen motiivinsa oli?//



- Ota selvää! Se on SE elämän tarkoitus!



//Kun kysymme jumalasta, minun mielestäni voimme katsoa peiliin. Omien ajatuksiemme ja tekojemme motiivien, syiden ja seurauksien havainnoiminen kertoo meille kaiken Jumalasta. Emme voi sysätä vastuutamme kenellekään, emmekä toidaalta ottaa sitä henkilökohtaisesti itsellemmekään.//



- Niin "olemmehan jumalan kuvia", no mitäs ihmiskunnan kasvoista historian peilistä paljastuu?



//En ymmärrä mitä tarkoitat sanoa.//



- Juuri sitä mitä kirjoitan.
On mukavaa kun on samaa mieltä [eli 'Yksi'mielisyys], mutta ei ole kivaa ja tulee riitaa kun on eri-mieltä[eli kaksi'mielisyys].

Ja vielä pahempaa, kun tila, jossa on kaksi--> on rajoitettu, niin että varmasti aina kolisee.

Lue lisää

//- Jotta et murjo itseäsi shokki-tilaan sinulla lienee tunto-aisti, jotta et vuoda kuiviin sinulla lienee veren-hyytymis-systeemi, jotta et sekoa mieleltäsi sinulla lienee uni-maailmasi symboleineen etc?//

Ei voida sanoa, että verenhyytymismekanismi on sitä varten, etten vuoda kuiviin, koska juuri tuonelimistöni verisuonisto ja sen toiminnot aikaansaavat ne prosessit, jotka tekevät mahdolliseksi kuiviin vuotamiseni. Voisimme yhtä hyvin syyttää niitä verenvuotoni aiheuttamisesta kuin sen hillitsemisestä. Aivan kuten nuo päässäni olevat aivotkin tuottavat sekä hyviä että huonoja ideoita, mutta kaikki se on tavallaan "yhtä laadukasta" siinä mielessä, että se on se mitä minä olen ja mitä teen.

Mutta syyttely ei hyödytä ketään. Sen sijaan voidaan kiittää sitä hyvästä toiminnasta kaiken tuoksinassa. Siitä tulee kaikille hyvä mieli.

Kielteinen suhtautuminen siihen mitä minä itse teen, tai siihen mikä minulle väistämättä tapahtuu halusinpa tai en, olisi yksinkertaisesti järjetön. Niinpä sen vastakohdan täytyy olla totta: Olevainen on myönteinen.

---

Mennäkseni suoraan asiaan, minusta tämän keskustelun tavoitteeksi ei tarvitse asettaa mitään sen juhlallisempaa kuin se, että tulemme vain yhdessä määritelleeksi jotkin käsitteet viittaamaan niihin asioihin, joita olemme kokeneet ja sen vuoksi halunneet jakaa verbaalikehojemme kesken.

cybo-ceronimo-cabriel-61 kirjoitti:

//Minusta perusteeton usko mihinkään ilman todisteita ei ole myönteisyyden edellytys. Sokea usko on silmien sulkemista, mikä tarkoittaa pelon ilmapiirin hautomista.//



- Eli, väitteesi tueksi olevaisuutemme myönteisyydestä on todisteena....mitä?



//Minusta ne eivät ole este, eivätkä suoja, eivätkä ulkoa päin määrättyjä. Jos ne olisivat este, ketä ne estävät? Jos ne olisivat suoja, ketä ne suojaavat? Jos ne häviäisivät, kuka jäisi tähän estettäväksi tai suojattavaksi?//



- Jotta et murjo itseäsi shokki-tilaan sinulla lienee tunto-aisti, jotta et vuoda kuiviin sinulla lienee veren-hyytymis-systeemi, jotta et sekoa mieleltäsi sinulla lienee uni-maailmasi symboleineen etc?

Nuo suojaavat sinua fysiologis-psyykkiseltä osaltasi-->ne pitävät sinut myös tällä tavoin kiinni tässä olo-muodossa-->estävät siis sinua kuolemasta fyysisesti.

Toinen puoli asioista ns. suojista, liittyy niiden käänteiseen-puoleen, eli sen estämiseen, mitä kivun, tai psyykkeen hajoamisen 'takana' voi olla.

Jos ajatellaan ihmisessä piilevän henkisiä voimia, joita hän ei arjessa tiedosta, mitkä lienevätkään suurimmat esteet noiden voimien esiin tuloon.

En halua ja voi puhua magiikasta, se on liian arka aihe yleisesti puhuttavaksi, mutta sen voi todeta, että se ei käy kuten siskoni on noita sarjassa, tai hokkuspoggus vain-->se liittyy juuri noiden suoja-muurien purkamiseen, joko ihmisen raadollisuuden esiin saamiseen, tahi positiivisesti---> vielä Korkeamman esiin tuloon.



//Maailman rakastaminen sellaisena kuin se on, ei ole tyytymistä epätyydyttävään tilanteeseen, koska epätyydyttyneisyyden tunne johtuu kyvyttömyydestä arvostaa ja antaa merkitystä sille mitä tapahtuu. Mitä muuta nyt olisi voinut tapahtua, kuin se mitä nyt tapahtui? Yhtä tyhmää haluta jotain muuta kuin itkeä jo kaatunutta maitoa. Onnellisuus on oma valinta.//



- Et tainnut tajuta 'heitukka' esimerkkiäni, jossa helvettiin paiskaantunut heitukka positiivisesti yritti tehdä helvetistä itselleen positiivisen paikan-->"kun kerran tänne jouduin"- asenteella.

Eli, heitukka ei opi, tajua, tai edes yritä ymmärtää tilansa vakavuutta, hän totuttaa itsensä tilaansa ja jää sinne ikiajoiksi [koska ei opi].

Sen sijaan jos tilanteen alku-tila onkin helvetti [kuten vihjaat]/tai sinulla siis lähes 'taivas', ei muutokseen olekaan tarvetta, laitetaan epä-kohtia kuntoon ja kas, ollaan vaan.

Lähtö-kohtana pidin kirjoittaessani itse sitä faktallisuutta, johon itse olen sisäistynyt, eli tietoisuuteeni nouseeseen täydelliseen idea-maailmaan, johon pyrkiminen heitukka esimerkissä olisi ollut tuosta lähtö-kohdasta käsin paljon fiksumpaa kuin tyytyä 'helvettiin' 'taivaan' sijasta.

Asioista mennään kolmanteen :), kun aletaan arvioimaan idea-maailmojen idealia, tällöin pitää paradigamat olla kohdillaan, eli se mihin arvioidaan kunkin idean olevan paras tie, muuten keskustelua on turha jatkaa, siitä muodostuu pelkää tunteikasta "musta tuntuu" jankkaamista.



//Missä muualla kuin täällä me sitten voisimme olla? Lähtisitkö kuuraketilla matkaan, vai minne? Minä en ymmärrä, mitä syytä minulla olisi halveksia maailmaa jonka olen itse luonut, jonka erottamaton osa olen ja jonka onnellisuudesta otan täyden vastuun.//



- Ei mitään syytä, jos olet privaatisti vastuussa vain itsestäsi, mutta yhteisessä maailmassamme privaatisti eläminen ei onnistu!

Samanlaiset, samalla "oikeudella" laittaa samalla intesiteetillä-->'omat maailmansa pystyyn' ja tappelu on valmis, missä silloin kauneus ja myönteisyys onkaan?



//No miksei elokuvassa paljasteta loppuratkaisua ensimmäisenä? Tai miksei sinfoniaa soiteta äkkiä loppuun, että saadaan se päätökseen? Miksi elää ja ihmetellä onko kuolemanjälkeistä elämää, eikä heti hypätä hautaan siitä selvää ottamaan? Kaikki tuo kuuluu olennaisesti siihen leikkiin, joka me olemme, josta me olemme ja johon me olemme. Se joka ei leiki, jää ilmentymättä.//



- On soitettu jo, on loppu-ratkaisut selvitetty jo, miksi SE ei kiinnosta, miksi toistaa samaa vanhaa?

Meinaatko että vanhusta kiinnostaa nuorten leikit, tai nuoria vanhusten keinus-tuolit?

Kaikella on aikansa ja paikkansa, mutta ei kai tuon kaiken naivin toiminnan yleistäminen myönteisyydeksi ole luonnon-laki?

Voisi kysyä, miksi et ole kiinnostunut niin paljon elämästäsi, että ottaisit selvää muustakin kuin itsestään-selvyyksistä?
Oman'navan ympäristössäkin on elämää, se täytyy ottaa huomioon, lisäksi senkin 'reviirin' ulkopuolella on elämää, tätä voi jatkaa loputtomiin ja aina palataan samaa takaisin,,,ja kuitenkin on paljon muutakin.



//Kuka sitten laittoi alullelaittajat alulle ja mikä hänen motiivinsa oli?//



- Ota selvää! Se on SE elämän tarkoitus!



//Kun kysymme jumalasta, minun mielestäni voimme katsoa peiliin. Omien ajatuksiemme ja tekojemme motiivien, syiden ja seurauksien havainnoiminen kertoo meille kaiken Jumalasta. Emme voi sysätä vastuutamme kenellekään, emmekä toidaalta ottaa sitä henkilökohtaisesti itsellemmekään.//



- Niin "olemmehan jumalan kuvia", no mitäs ihmiskunnan kasvoista historian peilistä paljastuu?



//En ymmärrä mitä tarkoitat sanoa.//



- Juuri sitä mitä kirjoitan.
On mukavaa kun on samaa mieltä [eli 'Yksi'mielisyys], mutta ei ole kivaa ja tulee riitaa kun on eri-mieltä[eli kaksi'mielisyys].

Ja vielä pahempaa, kun tila, jossa on kaksi--> on rajoitettu, niin että varmasti aina kolisee.

Lue lisää

//On mukavaa kun on samaa mieltä [eli 'Yksi'mielisyys], mutta ei ole kivaa ja tulee riitaa kun on eri-mieltä[eli kaksi'mielisyys].//

Sellaisessa seurassa, jossa kaikki ovat samaa mieltä keskenään, on tylsää.

Sellaisessa, jossa kaikki ovat eri mieltä, on hermostuttavaa.

Sellaisessa, jossa kaikilla on jokin oma näkökulma nsa asioihin, on mukavaa jakaa yhdessä valon pilkahduksia hämmennyksen usvaisella niityllä.

Sellaisten seurassa, jotka vain OVAT, ON mukava OLLA. Oleminen tykkää olemisesta, koska muuten se tuskin viitsisi vaivautua...

Rev Love kirjoitti:

//On mukavaa kun on samaa mieltä [eli 'Yksi'mielisyys], mutta ei ole kivaa ja tulee riitaa kun on eri-mieltä[eli kaksi'mielisyys].//

Sellaisessa seurassa, jossa kaikki ovat samaa mieltä keskenään, on tylsää.

Sellaisessa, jossa kaikki ovat eri mieltä, on hermostuttavaa.

Sellaisessa, jossa kaikilla on jokin oma näkökulma nsa asioihin, on mukavaa jakaa yhdessä valon pilkahduksia hämmennyksen usvaisella niityllä.

Sellaisten seurassa, jotka vain OVAT, ON mukava OLLA. Oleminen tykkää olemisesta, koska muuten se tuskin viitsisi vaivautua...

Lue lisää

//Sellaisessa seurassa, jossa kaikki ovat samaa mieltä keskenään, on tylsää.//



- Mulla on ollut atoisimpia kokemuksia sellaiset, missä suurikin porukka on samassa fiiliksessä, eikä henkilökohtaiset mahdolliset henkilö-kemioiden yhteen-sopimattomuudet ole häirinneet ollenkaan tuona pienenä Yhteisenä hetkenä.

Ehkä parasta tässä gendressä on ollut jalkapallossa [kössinä] yhteisen tavoitteen edestä yhdessä onnistuminen, tai soittaminen, kun muut soittaa myös oikein ;P ja kuuntelijat on samassa fiiliksessä mukana. ;)

Mutta antoisinta on ollut kuitenkin niiden sovittamattomilta vaikuttaneiden sisäisten-r-i-s-t-i'riitojen sovitus-työn tulos Itsessäni, sitä ei voi sanoin kuvata kun kaikki lopultakin on sulautunut Yhdeksi.



//Sellaisessa, jossa kaikki ovat eri mieltä, on hermostuttavaa.//


- Skitsofreniaaa?



//Sellaisessa, jossa kaikilla on jokin oma näkökulma nsa asioihin, on mukavaa jakaa yhdessä valon pilkahduksia hämmennyksen usvaisella niityllä.
Sellaisten seurassa, jotka vain OVAT, ON mukava OLLA. Oleminen tykkää olemisesta, koska muuten se tuskin viitsisi vaivautua...//



- Ok

Rev Love kirjoitti:

//- Jotta et murjo itseäsi shokki-tilaan sinulla lienee tunto-aisti, jotta et vuoda kuiviin sinulla lienee veren-hyytymis-systeemi, jotta et sekoa mieleltäsi sinulla lienee uni-maailmasi symboleineen etc?//

Ei voida sanoa, että verenhyytymismekanismi on sitä varten, etten vuoda kuiviin, koska juuri tuonelimistöni verisuonisto ja sen toiminnot aikaansaavat ne prosessit, jotka tekevät mahdolliseksi kuiviin vuotamiseni. Voisimme yhtä hyvin syyttää niitä verenvuotoni aiheuttamisesta kuin sen hillitsemisestä. Aivan kuten nuo päässäni olevat aivotkin tuottavat sekä hyviä että huonoja ideoita, mutta kaikki se on tavallaan "yhtä laadukasta" siinä mielessä, että se on se mitä minä olen ja mitä teen.

Mutta syyttely ei hyödytä ketään. Sen sijaan voidaan kiittää sitä hyvästä toiminnasta kaiken tuoksinassa. Siitä tulee kaikille hyvä mieli.

Kielteinen suhtautuminen siihen mitä minä itse teen, tai siihen mikä minulle väistämättä tapahtuu halusinpa tai en, olisi yksinkertaisesti järjetön. Niinpä sen vastakohdan täytyy olla totta: Olevainen on myönteinen.

---

Mennäkseni suoraan asiaan, minusta tämän keskustelun tavoitteeksi ei tarvitse asettaa mitään sen juhlallisempaa kuin se, että tulemme vain yhdessä määritelleeksi jotkin käsitteet viittaamaan niihin asioihin, joita olemme kokeneet ja sen vuoksi halunneet jakaa verbaalikehojemme kesken.

Lue lisää

//Ei voida sanoa, että verenhyytymismekanismi on sitä varten, etten vuoda kuiviin, koska juuri tuonelimistöni verisuonisto ja sen toiminnot aikaansaavat ne prosessit, jotka tekevät mahdolliseksi kuiviin vuotamiseni. Voisimme yhtä hyvin syyttää niitä verenvuotoni aiheuttamisesta kuin sen hillitsemisestä.//



- Tuo johtuu suunnittelu-virheistä, siis epä-onnistumisesta. ;P

Mutta, ohi kaiken tuon---> toimivan ja vähemmän toimivan systeemin on syytä etsiä idealia.

Etsiä sitä, miksi esimerkiksi kehitys kehittyy, onko mahdollinen 'täydellinen' loppu-tulos informaation lähteen--> eli kehitystä-ohjaavan-informaatio-lähteen mukainen, siis en tarkoita haluttu, vaan saman kaltainenko kuin itse informaatio lähde on?

Tästä kumpuaa kysymys --> mikä tuon Lähteen ideali, tai motiivi[jos on]?
Tuon kaltaisia asetteluja vasten ihmisten toimet ovat [hyvin]pieniä viitteitä, eli viittauksia syistä.




//Mennäkseni suoraan asiaan, minusta tämän keskustelun tavoitteeksi ei tarvitse asettaa mitään sen juhlallisempaa kuin se, että tulemme vain yhdessä määritelleeksi jotkin käsitteet viittaamaan niihin asioihin, joita olemme kokeneet ja sen vuoksi halunneet jakaa verbaalikehojemme kesken.//



- Tavoitteita on hyvä asettaa, mutta toki ymmärrän asian olevan sen verran kinkkinen, ettei yhteis-ymmärrystä välttämättä tule olemaan helppo löytää, viitsitäänkö sitä edes vaivautuakaan? ;)

Rev Love kirjoitti:

//- Eli, väitteesi tueksi olevaisuutemme myönteisyydestä on todisteena....mitä?//

Oma kokemus. Ensinnäkin asia on hieman monimutkainen (tai sitten ei). Ei ole vain yksi onnellisuus, vaan useampia.

Onnellisuus 1 on älykkään ihmisen onnellisuutta, sitä että hänellä on ennenkaikkea älyllisiä haasteita, joista hän selviää, mikä tuo hänelle ilon.

Onnellisuus 2 on tunteellisen ihmisen onnellisuutta, sitä että elämä herättää hänessä tuntemuksia, joihin hän samaistuu, ja saa siitä täyttymyksen tunteen.

Onnellisuus 3 on kehollisen ihmisen onnellisuutta, sitä että hänellä on sauna ja kalja, tai lenkkipolku. Nykyään on muodikasta juosta maraton.

Onnellisuus 4 on sellaisen ihmisen onnellisutta, joka ei ole älykäs, tunteellinen tai kehollinen, vaan joka on jo alkanut alkemiaa harjoittamalla saanut pienen määrän ykseyttä aikaan itsessään, siis "yhdistänyt oman heimonsa" eli Itsen.

Tämä on ensimmäinen pisara transendentaalista myönteisyyttä. Tästä osoituksena on sisäisen riitelyn ja mölinän hiljentyminen, jolloin ajatukset tulevat selkeämmiksi ja myönteinen asenne elämää kohtaan alkaa syvenemään.

Onnellisuus 5 on teoreettinen täydellisyyden tila, jossa se mikä on sisäpuolella, on sama kuin mikä on ulkopuolella.

Ajattele teippiä, jossa toinen puoli on sileä ja toimen tahmainen... Se on samaa teippiä kaikki, vaikkei sileä ja tahrainen puoli koskaan kohtaa... paitsi kiertämällä teippiä rullalle, jolloin puolet kohtaavat oman itsensä, omaa itseään näennäisesti ulkopuolelta koskettaen.

Minä suhtaudun maailmaan myönteisesti, vaikkei se olekaan täydellinen. On huvittavaa, että kuvittelen tajuavani mitä ympärilläni tapahtuu, vaikka aistin todellisuudesta vain naurettavat kolme ulottuvuutta (joka sekin on kaksisilmäisyyden aiheuttama optinen trikki) ja pienen matkaa näkyvän valon spektriä. Tämä nuppineulan kokoinen todellisuutunnelini tuskin antaa minulle mitään mahdollisuuksia arvioida yhtään minkään asian kokonaisuutta.

Voidaanko kenenkään olettaa tietävän enempää kuin sen, minkälaisen tulkinnan he ovat tehneet omasta kokemusmaailmastaan ja millä tavoin he asennoituvat siihen?

Maailmaa ei voi pysäyttää. Kaikki jatkaa tapahtumistaan, en hallitse edes oman kehoni automaattisia toimintoja. Ei siis ainakaan voida sanoa, ettei maailma "haluaisi tapahtua", koska se varmasti ilmenisi toimettomuutena. Aurinko nousisi taivaalle hitaasti ja kompuroiden, ja viime hetkellä retkahtaisi takaisin horisontin taaksen, krapulassa viime öisen ryyppyreissunsa jäljiltä.

Niinpä minä uskon, että maailma haluaa tapahtua. Se on leikkisällä tuulella, ja sitä varten me olemme täällä. Press play on tape and let the show begin, tässä teatterissa esiintyjät = yleisö. Näkeehän sen jo kiereisgalakseista, kuinka mielellään maailma pyörittelee tulikeppejään ja heittelee komeettoja.

Jos koko olevaisen totaliteetin yhtenäinen tietoisuus ei rakastaisi kaiken tapahtumista eli itseään, en usko että aurinko nousisi enää huomenna. Sen vuoksi koko olevaisen perimmäisen luonteen on oltava rakkaus, pyyteetön myötätunto ja käsittämätön riemu, jolla ei ole mitään syytä, koska mikään muu voima ei voisi saada kaikkea halinalleista loispistiäisiin tapahtumaan.

Näkemykseni on toki naivi ja oman elämäni kokemusten värittämä. Mutta minusta ei pidä katsoa pelkkästään väriä, maata tai puoluetta. Sanat ovat vain sanoja, mutta teot ovat tekoja, ja niillä totuus punnitaan.

Uskotko pelastukseen? Minä en tiedä mitä muuta se voisi olla kuin rakastaa itseään kokonaan ja sulautua täydellisesti yhteen itsensä kanssa, kokemalla minän ja maailman yhteensulautumisen tekemällä synteesi Toiseudesta ja Itseydestä.

Se on helppoa. Se käy vaikka kitaraa soittamalla, rakastelemalla, tanssimalla ja laulamalla. Ei tarvitse olla munkki. Kysymys on kai siitä, kuinka kova se koti-ikävä on, että haluaako sitä ihan todella jo luopua jälleensyntymisestä, vai pitäisikö sittenkin ottaa "vielä yksi kierros...".

Siinä mukaan astuu karma. Mutta se on toinen tarina. :-)

Lue lisää

Tulee mieleeni tuntemattomasta sotilaasta se kohtaus, jossa nälkäiset sotilaat vinkuvat annoksiensa pienuudesta ja se oliko se kommunisti kuka sanoo jotain sinne tai tonne päin: "Ne lataa sulle sellaset rätingit eteen, että sulla ei voi olla nälkä, ne on laskennu ne kaloriinit, vai mitä ne nyt oli niin tarkkaan!".

Mutta, kun sulla on kivaa ja suurella osalla ei[edes ruokaa,rauhaa,terveyttä,mahdollisuuksia, mitään..], niin kai sen kuuluu sitten olla niin--> ja asenteesta, aattelin vaan jos kaikilla ois ollu.

cybo-ceronimo-cabriel-61 kirjoitti:

Tulee mieleeni tuntemattomasta sotilaasta se kohtaus, jossa nälkäiset sotilaat vinkuvat annoksiensa pienuudesta ja se oliko se kommunisti kuka sanoo jotain sinne tai tonne päin: "Ne lataa sulle sellaset rätingit eteen, että sulla ei voi olla nälkä, ne on laskennu ne kaloriinit, vai mitä ne nyt oli niin tarkkaan!".

Mutta, kun sulla on kivaa ja suurella osalla ei[edes ruokaa,rauhaa,terveyttä,mahdollisuuksia, mitään..], niin kai sen kuuluu sitten olla niin--> ja asenteesta, aattelin vaan jos kaikilla ois ollu.

Lue lisää

Tuo on yksi vaikeimpia kysymyksiä mitä henkisen kulkurin eteen tulee, eli voinko minä todella olla tyytyväinen elämääni ja etenemiseeni kun samaan aikaan miljoonat ihmiset elävät käytännössä jokapäiväisessä helvetissä. Esimerkit jääkööt tältä erää väliin, kyllähän nykyinformaation valossa tiedetään millaisia kohtaloita tältä pallukalta löytyy.

Itse en pysty lohduttautumaan ja nostamaan nokkaani silläkään ajatuksella että jokainen on elämänsä ansainnut koska on joskus tehnyt huonoja valintoja ja nyt niiden valintojen energia aiheuttaa kenkkumaisia juttuja. Tulee turhauma: minkä vuoksi ihmisten on ikäänkuin "pakko" tehdä pahaa ja typeryyksiä? Miksei elämä maailmassa voi olla vähän vähemmän tunkkaista, vähän vähemmän raadollista ja kiduttavaa?

Sinun katsomuksessasi toki koko maailma on itseasiassa erhe, ja eo. ajatusten valossa ymmärrän näkemystäsi. Itse olen yrittänyt ratkaista probleemin toisella tapaa ja ajatellut että kaikki se helvetillinen rääkki mitä täällä tapahtuu on lopultakin varsin ohimenevää ja meidän Hengillemme vähän kuin näkisi unta joka sitten taas aikanaan loppuu. Näin viime yönä todella typerää ja vastenmielistä unta, ja sen aiheuttama fiilis varmaan sorkkii mieltäni aikansa, mutta kyllä se siitä taas ohi menee. Ehkä samoin elämäksi sanotun näytelmän aiheuttamat morkkikset ja inhot aikanaan häviävät kun Henget ottavat toisia rooleja toisaalla - tai voi ajatella tietysti myös että Henki ottaa toisia marionetteja pomppimaan - enkä ihan usko että Henget ovat 100 %:sti päättäneet mitä pitää tapahtuman, koska sattumakortti kun otetaan mukaan niin näytelmä on jännittävämpi.

Eihän sitä tietenkään tuonkaan leikillisen ajatuksen myötä halua että ihmiset täällä kärsivät. Ehkä sitten ei voi muuta kuin sen että yrittää tehdä osansa sen eteen että tämä näytelmä muuttuisi täällä vähän hauskemmaksi, eikä olisi pelkkää tragediaa kokoajan! Ja kun on määränsä tehnyt, ei voi tehdä enempää, ja murheeseen vellomaan jääminen ei auta (been there, done that).

Elikkäs kun tätä olemassaoloa fyys. tasolla on pakko kumminkin sietää, niin onhan se siedettävämpää kun ei ala sitä suorastaan vihata. Minulla on omat alakuloni joissa olemassaolo tuntuu kiroukselta. Ääliömäisimmissä alakuloissani kun en jaksakaan uskoa kuin materialistiseen totuuteen alan kaivella sieluani sillä että helvettiäkö tänne edes synnyin KUOLEMAAN ja mätänemään... Oletan että nuo kuolemapelot juontuvat menneistä elämistäni, mikä on toki hulluuden huippuu koska menneidet elämien pitäisi todistaa siitä ettei kuolemaa oikeasti ole. xD

Olisi niin ihanaa päästä "pelastamaan" ihmiset kurjuudelta, mutta melko varmasti se tarkoittaisi kai sitä että pelastaisi heidät heidän omalta itseltään, ja kesken katkaistu oppikoulu tuottaa idiootteja, ja kesken katkaistu näytelmä jättää kaikille pahan maun suuhun kun ei tiedä miten piti käymän lopussa. Mutta spiidausta voinee harrastaa. Ei voi katkaista, mutta voi kirittää.

cybo-ceronimo-cabriel-61 kirjoitti:

//Ei voida sanoa, että verenhyytymismekanismi on sitä varten, etten vuoda kuiviin, koska juuri tuonelimistöni verisuonisto ja sen toiminnot aikaansaavat ne prosessit, jotka tekevät mahdolliseksi kuiviin vuotamiseni. Voisimme yhtä hyvin syyttää niitä verenvuotoni aiheuttamisesta kuin sen hillitsemisestä.//



- Tuo johtuu suunnittelu-virheistä, siis epä-onnistumisesta. ;P

Mutta, ohi kaiken tuon---> toimivan ja vähemmän toimivan systeemin on syytä etsiä idealia.

Etsiä sitä, miksi esimerkiksi kehitys kehittyy, onko mahdollinen 'täydellinen' loppu-tulos informaation lähteen--> eli kehitystä-ohjaavan-informaatio-lähteen mukainen, siis en tarkoita haluttu, vaan saman kaltainenko kuin itse informaatio lähde on?

Tästä kumpuaa kysymys --> mikä tuon Lähteen ideali, tai motiivi[jos on]?
Tuon kaltaisia asetteluja vasten ihmisten toimet ovat [hyvin]pieniä viitteitä, eli viittauksia syistä.




//Mennäkseni suoraan asiaan, minusta tämän keskustelun tavoitteeksi ei tarvitse asettaa mitään sen juhlallisempaa kuin se, että tulemme vain yhdessä määritelleeksi jotkin käsitteet viittaamaan niihin asioihin, joita olemme kokeneet ja sen vuoksi halunneet jakaa verbaalikehojemme kesken.//



- Tavoitteita on hyvä asettaa, mutta toki ymmärrän asian olevan sen verran kinkkinen, ettei yhteis-ymmärrystä välttämättä tule olemaan helppo löytää, viitsitäänkö sitä edes vaivautuakaan? ;)

Lue lisää

//ymmärrän asian olevan sen verran kinkkinen, ettei yhteis-ymmärrystä välttämättä tule olemaan helppo löytää, viitsitäänkö sitä edes vaivautuakaan? ;)//

Hyvä on. Nauti kesästä ja löydä sinäkin sydämesi syvimmän toiveen täyttymys ja valo.

R

Qad kirjoitti:

Tuo on yksi vaikeimpia kysymyksiä mitä henkisen kulkurin eteen tulee, eli voinko minä todella olla tyytyväinen elämääni ja etenemiseeni kun samaan aikaan miljoonat ihmiset elävät käytännössä jokapäiväisessä helvetissä. Esimerkit jääkööt tältä erää väliin, kyllähän nykyinformaation valossa tiedetään millaisia kohtaloita tältä pallukalta löytyy.

Itse en pysty lohduttautumaan ja nostamaan nokkaani silläkään ajatuksella että jokainen on elämänsä ansainnut koska on joskus tehnyt huonoja valintoja ja nyt niiden valintojen energia aiheuttaa kenkkumaisia juttuja. Tulee turhauma: minkä vuoksi ihmisten on ikäänkuin "pakko" tehdä pahaa ja typeryyksiä? Miksei elämä maailmassa voi olla vähän vähemmän tunkkaista, vähän vähemmän raadollista ja kiduttavaa?

Sinun katsomuksessasi toki koko maailma on itseasiassa erhe, ja eo. ajatusten valossa ymmärrän näkemystäsi. Itse olen yrittänyt ratkaista probleemin toisella tapaa ja ajatellut että kaikki se helvetillinen rääkki mitä täällä tapahtuu on lopultakin varsin ohimenevää ja meidän Hengillemme vähän kuin näkisi unta joka sitten taas aikanaan loppuu. Näin viime yönä todella typerää ja vastenmielistä unta, ja sen aiheuttama fiilis varmaan sorkkii mieltäni aikansa, mutta kyllä se siitä taas ohi menee. Ehkä samoin elämäksi sanotun näytelmän aiheuttamat morkkikset ja inhot aikanaan häviävät kun Henget ottavat toisia rooleja toisaalla - tai voi ajatella tietysti myös että Henki ottaa toisia marionetteja pomppimaan - enkä ihan usko että Henget ovat 100 %:sti päättäneet mitä pitää tapahtuman, koska sattumakortti kun otetaan mukaan niin näytelmä on jännittävämpi.

Eihän sitä tietenkään tuonkaan leikillisen ajatuksen myötä halua että ihmiset täällä kärsivät. Ehkä sitten ei voi muuta kuin sen että yrittää tehdä osansa sen eteen että tämä näytelmä muuttuisi täällä vähän hauskemmaksi, eikä olisi pelkkää tragediaa kokoajan! Ja kun on määränsä tehnyt, ei voi tehdä enempää, ja murheeseen vellomaan jääminen ei auta (been there, done that).

Elikkäs kun tätä olemassaoloa fyys. tasolla on pakko kumminkin sietää, niin onhan se siedettävämpää kun ei ala sitä suorastaan vihata. Minulla on omat alakuloni joissa olemassaolo tuntuu kiroukselta. Ääliömäisimmissä alakuloissani kun en jaksakaan uskoa kuin materialistiseen totuuteen alan kaivella sieluani sillä että helvettiäkö tänne edes synnyin KUOLEMAAN ja mätänemään... Oletan että nuo kuolemapelot juontuvat menneistä elämistäni, mikä on toki hulluuden huippuu koska menneidet elämien pitäisi todistaa siitä ettei kuolemaa oikeasti ole. xD

Olisi niin ihanaa päästä "pelastamaan" ihmiset kurjuudelta, mutta melko varmasti se tarkoittaisi kai sitä että pelastaisi heidät heidän omalta itseltään, ja kesken katkaistu oppikoulu tuottaa idiootteja, ja kesken katkaistu näytelmä jättää kaikille pahan maun suuhun kun ei tiedä miten piti käymän lopussa. Mutta spiidausta voinee harrastaa. Ei voi katkaista, mutta voi kirittää.

Lue lisää

//Tuo on yksi vaikeimpia kysymyksiä mitä henkisen kulkurin eteen tulee, eli voinko minä todella olla tyytyväinen elämääni ja etenemiseeni kun samaan aikaan miljoonat ihmiset elävät käytännössä jokapäiväisessä helvetissä.//

Minusta tämä ei ole ollenkaan monimutkainen asia. Koska lähtökohtamme on, että toivomme kaikkien olevan onnellisia (ja me olemme eräitä kaikista), onnellisuuden ja täyttymyksen toive on jaettava yhtälailla itsemme ja toisten kanssa, kaikkien tasapuolisesti. Jos emme anna itsemme nauttia elämästä silloin kun se palkitsee, kieltäydymme juuri siitä kunniasta jota muillekin toivomme.

Kun lähtökohtamme on, että tahdomme kaikille hyvää ja onnellista elämää, haluamme sitä toki itsellemmekin, ja jos kieltäytyisimme kunniasta silloin kun onni meitä kohtaa, jättäisimme ottamatta juuri sen lahjan jonka haluaisimme niin muillekin antaa...

Toisinsanoen en näe mitään muuta mahdollisuutta kuin nauttia niin täydellisesti siitä hyvästä mitä olen saanut (koska toivon sitä kaikille, eli myös itselleni) ja kärsiä se kärsimys mikä osakseni tulee (ja lohduttaa muitakin heidän kärsimyksissään).

Aika maailmojasyleilevän kuuloista, mutta mielestäni ilmiselvää. Jos tunnet syyllisyyden tunnetta siitä, kun kerrankin menee hyvin ja kieltäydyt nauttimasta siitä, miksi sitten toivoisit muillekaan hyvää? Eikö heidänkin olisi oikein olla nauttimasta elämstään ja märehtiä SINUN kärsimyksiäsi omalla tahollaan. Ei tietenkään... :-) Silloinhan kukaan missään ei nauttisi elämästä, et sinä enkä minä, eikä pyrkimyksemme onneen eikä kenenkään muunkaan pyrkimys koskaan voisi toteutua. Se tarkoittaisi, että haluaisimme vain kurjuutta kaikille.

//Itse en pysty lohduttautumaan ja nostamaan nokkaani silläkään ajatuksella että jokainen on elämänsä ansainnut koska on joskus tehnyt huonoja valintoja ja nyt niiden valintojen energia aiheuttaa kenkkumaisia juttuja.//

Ei kukaan voi tehdä huonoja valintojaan tyhjiössä, jossa sinä yksin voit ottaa vastuun omista teoistasi, vaan jokainen tekomme tapahtuu osana suurempaa kokonaisuutta, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen, ja joka kattaa kaiken mitä tapahtuu niin fyysisen ja psyykkisen immuunijärjestelmämme sisä- kuin ulkopuolella. Meidän tekomme eivät ole vain meidän tekojamme, josta me yksin saamme palkkion tai rangaistuksen. Teot ovat yhteisesti jaettuja tapahtumia ja kokemuksia, jotka tapahtuvat kaikille, ei ainoastaan yhdelle.

Jos kaveri A laulaa ja kaveri B kuuntelee, heidän kokemuksensa kohde on itseasiassa sama, mutta näkökulma on eri. Siksi ajattelemme, että he kokevat eri asian. Vaikka sama asia tapahtuu molemmille. Kenellä on vastuu siitä mitä tapahtuu, jos kukaan ei "omista" tekojaan?

//Oletan että nuo kuolemapelot juontuvat menneistä elämistäni, mikä on toki hulluuden huippuu koska menneidet elämien pitäisi todistaa siitä ettei kuolemaa oikeasti ole. xD//

Hehei, mainio havainto. Näinhän me juuri kustaan itseämme silmään ja sitten valitetaan, että miksi elämän pitää olla niin ikävää. Ja kustaan uudelleen itsemme päälle. ;-)

R

Qad kirjoitti:

Tuo on yksi vaikeimpia kysymyksiä mitä henkisen kulkurin eteen tulee, eli voinko minä todella olla tyytyväinen elämääni ja etenemiseeni kun samaan aikaan miljoonat ihmiset elävät käytännössä jokapäiväisessä helvetissä. Esimerkit jääkööt tältä erää väliin, kyllähän nykyinformaation valossa tiedetään millaisia kohtaloita tältä pallukalta löytyy.

Itse en pysty lohduttautumaan ja nostamaan nokkaani silläkään ajatuksella että jokainen on elämänsä ansainnut koska on joskus tehnyt huonoja valintoja ja nyt niiden valintojen energia aiheuttaa kenkkumaisia juttuja. Tulee turhauma: minkä vuoksi ihmisten on ikäänkuin "pakko" tehdä pahaa ja typeryyksiä? Miksei elämä maailmassa voi olla vähän vähemmän tunkkaista, vähän vähemmän raadollista ja kiduttavaa?

Sinun katsomuksessasi toki koko maailma on itseasiassa erhe, ja eo. ajatusten valossa ymmärrän näkemystäsi. Itse olen yrittänyt ratkaista probleemin toisella tapaa ja ajatellut että kaikki se helvetillinen rääkki mitä täällä tapahtuu on lopultakin varsin ohimenevää ja meidän Hengillemme vähän kuin näkisi unta joka sitten taas aikanaan loppuu. Näin viime yönä todella typerää ja vastenmielistä unta, ja sen aiheuttama fiilis varmaan sorkkii mieltäni aikansa, mutta kyllä se siitä taas ohi menee. Ehkä samoin elämäksi sanotun näytelmän aiheuttamat morkkikset ja inhot aikanaan häviävät kun Henget ottavat toisia rooleja toisaalla - tai voi ajatella tietysti myös että Henki ottaa toisia marionetteja pomppimaan - enkä ihan usko että Henget ovat 100 %:sti päättäneet mitä pitää tapahtuman, koska sattumakortti kun otetaan mukaan niin näytelmä on jännittävämpi.

Eihän sitä tietenkään tuonkaan leikillisen ajatuksen myötä halua että ihmiset täällä kärsivät. Ehkä sitten ei voi muuta kuin sen että yrittää tehdä osansa sen eteen että tämä näytelmä muuttuisi täällä vähän hauskemmaksi, eikä olisi pelkkää tragediaa kokoajan! Ja kun on määränsä tehnyt, ei voi tehdä enempää, ja murheeseen vellomaan jääminen ei auta (been there, done that).

Elikkäs kun tätä olemassaoloa fyys. tasolla on pakko kumminkin sietää, niin onhan se siedettävämpää kun ei ala sitä suorastaan vihata. Minulla on omat alakuloni joissa olemassaolo tuntuu kiroukselta. Ääliömäisimmissä alakuloissani kun en jaksakaan uskoa kuin materialistiseen totuuteen alan kaivella sieluani sillä että helvettiäkö tänne edes synnyin KUOLEMAAN ja mätänemään... Oletan että nuo kuolemapelot juontuvat menneistä elämistäni, mikä on toki hulluuden huippuu koska menneidet elämien pitäisi todistaa siitä ettei kuolemaa oikeasti ole. xD

Olisi niin ihanaa päästä "pelastamaan" ihmiset kurjuudelta, mutta melko varmasti se tarkoittaisi kai sitä että pelastaisi heidät heidän omalta itseltään, ja kesken katkaistu oppikoulu tuottaa idiootteja, ja kesken katkaistu näytelmä jättää kaikille pahan maun suuhun kun ei tiedä miten piti käymän lopussa. Mutta spiidausta voinee harrastaa. Ei voi katkaista, mutta voi kirittää.

Lue lisää

Tuo ajatuksesi 'kirittämisestä' on bueno! :)

Kun kiinnitän huomion olevaisuuden negatiivisuuteen idea-tasoilla---> kaikkea sitä hengessä nähtyä täydellistä "hyvää" idea-tasoa kontraten[en tarkoita inhimillisiä nautinoja tms.], on mielessäni juuri tuon negatiiviseksi kokonaisuutena osoittautuneen [JO!] gendren opettavaisuuden korostaminen.

Ajatukseni on siis se, ettei opetus tähtäisikään gendren mahdottomuuksien korjaamiseen-->vaan gendren negatiivisuuden ymmärtämiseen mm. harhaksi, koska se ei ole todellisesti [hengestä tarkastellen] edes Elävää[isolla E:llä] ja siksi mm. se ei voi toimia lopulta itsenäisesti.

Rev Love kirjoitti:

//ymmärrän asian olevan sen verran kinkkinen, ettei yhteis-ymmärrystä välttämättä tule olemaan helppo löytää, viitsitäänkö sitä edes vaivautuakaan? ;)//

Hyvä on. Nauti kesästä ja löydä sinäkin sydämesi syvimmän toiveen täyttymys ja valo.

R

Lue lisää

http://www.youtube.com/watch?v=8eAprKvKttI

cybo-ceronimo-cabriel-61 kirjoitti:

http://www.youtube.com/watch?v=8eAprKvKttI

http://www.youtube.com/watch?v=oqi4VpdMNmE

Rev Love kirjoitti:

//Tuo on yksi vaikeimpia kysymyksiä mitä henkisen kulkurin eteen tulee, eli voinko minä todella olla tyytyväinen elämääni ja etenemiseeni kun samaan aikaan miljoonat ihmiset elävät käytännössä jokapäiväisessä helvetissä.//

Minusta tämä ei ole ollenkaan monimutkainen asia. Koska lähtökohtamme on, että toivomme kaikkien olevan onnellisia (ja me olemme eräitä kaikista), onnellisuuden ja täyttymyksen toive on jaettava yhtälailla itsemme ja toisten kanssa, kaikkien tasapuolisesti. Jos emme anna itsemme nauttia elämästä silloin kun se palkitsee, kieltäydymme juuri siitä kunniasta jota muillekin toivomme.

Kun lähtökohtamme on, että tahdomme kaikille hyvää ja onnellista elämää, haluamme sitä toki itsellemmekin, ja jos kieltäytyisimme kunniasta silloin kun onni meitä kohtaa, jättäisimme ottamatta juuri sen lahjan jonka haluaisimme niin muillekin antaa...

Toisinsanoen en näe mitään muuta mahdollisuutta kuin nauttia niin täydellisesti siitä hyvästä mitä olen saanut (koska toivon sitä kaikille, eli myös itselleni) ja kärsiä se kärsimys mikä osakseni tulee (ja lohduttaa muitakin heidän kärsimyksissään).

Aika maailmojasyleilevän kuuloista, mutta mielestäni ilmiselvää. Jos tunnet syyllisyyden tunnetta siitä, kun kerrankin menee hyvin ja kieltäydyt nauttimasta siitä, miksi sitten toivoisit muillekaan hyvää? Eikö heidänkin olisi oikein olla nauttimasta elämstään ja märehtiä SINUN kärsimyksiäsi omalla tahollaan. Ei tietenkään... :-) Silloinhan kukaan missään ei nauttisi elämästä, et sinä enkä minä, eikä pyrkimyksemme onneen eikä kenenkään muunkaan pyrkimys koskaan voisi toteutua. Se tarkoittaisi, että haluaisimme vain kurjuutta kaikille.

//Itse en pysty lohduttautumaan ja nostamaan nokkaani silläkään ajatuksella että jokainen on elämänsä ansainnut koska on joskus tehnyt huonoja valintoja ja nyt niiden valintojen energia aiheuttaa kenkkumaisia juttuja.//

Ei kukaan voi tehdä huonoja valintojaan tyhjiössä, jossa sinä yksin voit ottaa vastuun omista teoistasi, vaan jokainen tekomme tapahtuu osana suurempaa kokonaisuutta, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen, ja joka kattaa kaiken mitä tapahtuu niin fyysisen ja psyykkisen immuunijärjestelmämme sisä- kuin ulkopuolella. Meidän tekomme eivät ole vain meidän tekojamme, josta me yksin saamme palkkion tai rangaistuksen. Teot ovat yhteisesti jaettuja tapahtumia ja kokemuksia, jotka tapahtuvat kaikille, ei ainoastaan yhdelle.

Jos kaveri A laulaa ja kaveri B kuuntelee, heidän kokemuksensa kohde on itseasiassa sama, mutta näkökulma on eri. Siksi ajattelemme, että he kokevat eri asian. Vaikka sama asia tapahtuu molemmille. Kenellä on vastuu siitä mitä tapahtuu, jos kukaan ei "omista" tekojaan?

//Oletan että nuo kuolemapelot juontuvat menneistä elämistäni, mikä on toki hulluuden huippuu koska menneidet elämien pitäisi todistaa siitä ettei kuolemaa oikeasti ole. xD//

Hehei, mainio havainto. Näinhän me juuri kustaan itseämme silmään ja sitten valitetaan, että miksi elämän pitää olla niin ikävää. Ja kustaan uudelleen itsemme päälle. ;-)

R

Lue lisää

>Kun lähtökohtamme on, että tahdomme kaikille hyvää ja onnellista elämää, haluamme sitä toki itsellemmekin, ja jos kieltäytyisimme kunniasta silloin kun onni meitä kohtaa, jättäisimme ottamatta juuri sen lahjan jonka haluaisimme niin muillekin antaa...

Toisinsanoen en näe mitään muuta mahdollisuutta kuin nauttia niin täydellisesti siitä hyvästä mitä olen saanut (koska toivon sitä kaikille, eli myös itselleni) ja kärsiä se kärsimys mikä osakseni tulee (ja lohduttaa muitakin heidän kärsimyksissään).<

Olen juuri täänään ihmetellyt miksi on niin vaikeaa kokea itsensä (edes omalla tavallaan) hyvännäköiseksi. Miksi tulee sellainen nolo olo kun näkee peilistä että on parhaimmillaan? Miksi tuntee syyllisyyttä jos ei tunnekaan tarvetta yhtyä valittajain - yleensä naisvaltaiseen - kuoroon jossa päivän hitti on huutaa kilpaa siitä mistä kaikista kehonosistaan ei pidä. Liekö pelko siitä että jos on liian tyytyväinen, sitä pidetään omahyväisyytenä ja koppavuutena ja joku jossakin alkaa toivoa pahaa osalleni... Sasse. Aika mystistähän se on välillä miten löytyy miljoona tekosyytä ETTÄ EI SAISI NAUTTIA. Siinä täytyy olla joku taikausko takana. Kielteinen magia.

Itku pitkästä ilosta, sanotaan. Onkohan tässä maassa keksitty yhtään mitään lausepartta joka kannustaisi ihmistä? Osoittaisi rakkautta, välittämistä, kaveruutta?

cybo-ceronimo-cabriel-61 kirjoitti:

Tuo ajatuksesi 'kirittämisestä' on bueno! :)

Kun kiinnitän huomion olevaisuuden negatiivisuuteen idea-tasoilla---> kaikkea sitä hengessä nähtyä täydellistä "hyvää" idea-tasoa kontraten[en tarkoita inhimillisiä nautinoja tms.], on mielessäni juuri tuon negatiiviseksi kokonaisuutena osoittautuneen [JO!] gendren opettavaisuuden korostaminen.

Ajatukseni on siis se, ettei opetus tähtäisikään gendren mahdottomuuksien korjaamiseen-->vaan gendren negatiivisuuden ymmärtämiseen mm. harhaksi, koska se ei ole todellisesti [hengestä tarkastellen] edes Elävää[isolla E:llä] ja siksi mm. se ei voi toimia lopulta itsenäisesti.

Lue lisää

Tuosta tulee vähän sellainen fiilis että kaikki oleminen, mikä on Hengelle luonnollista, on ok; mutta kaikki tekeminen mitä täällä materialistisessa maailmassa tehdään ei ole ok koska olemme materialistisessa maailmassa. Kaikki on oikeastaan siis "hullutusta" ja varsin yhdentekevää. Kun itse diggailen enemmän sitä että elämme elämiä kerätäksemme informaatiota eli kokemuksia Hengenkin tutkittavaksi, niin silloin tietenkin haluaa saada jotain tolkkua jostakin. Tai kokee saavansa. Kokee oppivansa, kerryttävänsä tietämystä. Tietämyksen tie on vähän eri juttu kuin luopumuksen tie, jonka periaatteessa kyllä senkin ymmärrän.

Itse vain jossakin vaiheessa sain kai niin tarpeekseni sellaisesta jatkuvasta kaikesta luopumisesta, että päätin etten luovu enää mistään. Jos mikä hyvänsä asia on minulle tärkeä, luon siitä eräänlaisen identtisen kopion omaan _mieleeni_ ja siellä se säilyy niin kauan kuin itse säilyn, tai se juttu minua kiinnostaa. En tiedä onko kopioimisen idea järin järkevä, mutta ainakin se helpottaa jonkinlaisena välivaiheena jos todella ottaa päähän menettää kaikki rakas ja kaunis tässä elämässä.

Ikuistahan lopulta ei ole yhtään mikään ja en pidä mahdottomana että lopulta jokainen luovumme aivan kaikesta, ehkä jopa yksilöllisyyden tunteestakin niin että lopulta jäljellä on vain Yksi jossa kaikki alkujaan ollut oli ja tulee taas olemaan.

cybo-ceronimo-cabriel-61 kirjoitti:

Tuo ajatuksesi 'kirittämisestä' on bueno! :)

Kun kiinnitän huomion olevaisuuden negatiivisuuteen idea-tasoilla---> kaikkea sitä hengessä nähtyä täydellistä "hyvää" idea-tasoa kontraten[en tarkoita inhimillisiä nautinoja tms.], on mielessäni juuri tuon negatiiviseksi kokonaisuutena osoittautuneen [JO!] gendren opettavaisuuden korostaminen.

Ajatukseni on siis se, ettei opetus tähtäisikään gendren mahdottomuuksien korjaamiseen-->vaan gendren negatiivisuuden ymmärtämiseen mm. harhaksi, koska se ei ole todellisesti [hengestä tarkastellen] edes Elävää[isolla E:llä] ja siksi mm. se ei voi toimia lopulta itsenäisesti.

Lue lisää

Olenpa epäkohtelias.

Kiitos toki ajatukseni buenoksi toteamisesta; se oli sellainen ex tempore se kiritys-juttu ja joskus sitä osuu olennaiseen (joskus ei). :)

//- Takaperin kävelemisessä on se vaara, ettei näe mihin astuu. Astua voi vaikka koiranpaskaan.//

Se on totta. Etuperin kävelemisen etuja en toki halua kiistää. :-)

Mutta etuperin kävelemisessä on kuitenkin se heikkous, ettet voi mennä kuin sellaiseen suuntaan, johon osaat nokkasi suunnata, tai joka miellyttää meitä. Voi olla hyväkin astua joskus koiranpaskaan.

Etuperin mennessä oma ennakkokäsityksemme mahdollisista suunnista ryöstää osan mahdollisuuksiamme. Oma sokeutemme elämälle. Takaperin kulkiessamme olemme eräällä tavoin avarakatseisempia, koska osaamme odottaa mitä tahana, joten silläkin on paikkansa.

Kun vaikka kävelet jonnekin, oletko koskaan huomannut, että voi olla vaikeaa palata samaa reittiä, koska palatessa maisemat ovat aivan erilaiset kuin mennessä, koska katsot eri suuntaan. Jo mennessä täytyy vilkuilla taakseen, jotta tietäisi miltä maisemat näyttävät takaisin tullessa.

//- Tämä on aivan sinun suppeaa käsitystäsi. Kaikki eivät ajattele tai tunne samoin.//

Se kai on sanomattakin selvää ja pätee jokaiseen yhtä lailla.

//Optimistisesta luonteenlaadustani en ole päässyt pessimistin luonteenlaatuun. Ehkä se pelasti minut, myönteisyys = optimistisuus.//

Aivan varmasti. :-) Koen itse asiassa hyvinkin samoin.

//Vaikeuksien kohdatessa ei kannata heittää hanskoja tiskiin kulkemalla takaperin.//

No ei silloin. Mutta kun tulet umpikujaan, takaperin pääsee sieltä pois, kun taas etuperin yrittäessä näkee vain umpikujan, eikä pääse mihinkään. Sen vuoksi on joskus peruutettava.

//On kohdattava mitä eteen tulee, eikä peräännyttävä pelkurimaisesti. Jos olisin niin tehnyt (perääntynyt, hätääntynyt, pelännyt), olisin nyt kuollut//

Noin muuten tämä on minustakin hyvä yleissääntö siitä, kuinka toimia kaikissa tilanteissa. Oikeastaan takaperin kulkeminenkin on suoraan eteenpäin menemistä, mutta oma käsityksemme siitä mikä on eteen ja mikä taaksepäin voi vaikeuttaa tehtäväämme. Joten voimme hieman puijatakin itseämme avataksemme mielemme avarakatseisemmaksi.

Minua vuosi vuoden jälkeen aina uudelleen hämmästyttää se, kuinka elämä voikin tarjota jotain täysin uutta ja ihmeellistä, kun siihen jaksaa vuosi toisensa jälkeen uskoa ja paneutuu siihen kunnolla, että jotain vieläkin mielenkiintoisempaa koettavaa on, että koko käsitykseni elämästä voi vielä kasvaa moninkertaisesti rikkaammaksi.

Puhun tietysti näistä asioista, koska ne ovat minulle olleet isoja haasteita, ja siitä kuinka niihin suhtautumalla olen päässyt yli pahimmista jorpakoista. Se toki muodostaa sen, mitä voin kutsua näkökulmakseni todellisuuteen, jonka oma henkilöhistoriani on tehnyt minulle mahdolliseksi muodostaa.

Mitä minulle on tapahtunut? Vuosia sitten puhuin siitä kuinka oma henkilöhistoria rajoittaa ja kahlitsee ihmistä. Nyt minä puhun siitä aivan eri tavalla. Olen puhunut vuolaasti kärsimyksenkin puolesta, siitä kuinka se estää meitä tulemasta laiskoiksi ja välinpitämättömiksi.

Kuinka särkynyt sydänkin löytää uuden, entistä ehomman muodon. Kuinka aiemmin ehjä sydän ei ollut kaan vielä aivan kokonainen, ei aivan oikealla ajatuksella koottu.

Rev Love kirjoitti:

//- Takaperin kävelemisessä on se vaara, ettei näe mihin astuu. Astua voi vaikka koiranpaskaan.//

Se on totta. Etuperin kävelemisen etuja en toki halua kiistää. :-)

Mutta etuperin kävelemisessä on kuitenkin se heikkous, ettet voi mennä kuin sellaiseen suuntaan, johon osaat nokkasi suunnata, tai joka miellyttää meitä. Voi olla hyväkin astua joskus koiranpaskaan.

Etuperin mennessä oma ennakkokäsityksemme mahdollisista suunnista ryöstää osan mahdollisuuksiamme. Oma sokeutemme elämälle. Takaperin kulkiessamme olemme eräällä tavoin avarakatseisempia, koska osaamme odottaa mitä tahana, joten silläkin on paikkansa.

Kun vaikka kävelet jonnekin, oletko koskaan huomannut, että voi olla vaikeaa palata samaa reittiä, koska palatessa maisemat ovat aivan erilaiset kuin mennessä, koska katsot eri suuntaan. Jo mennessä täytyy vilkuilla taakseen, jotta tietäisi miltä maisemat näyttävät takaisin tullessa.

Lue lisää

"Voi olla hyväkin astua joskus koiranpaskaan. "

Ei ole kiva pestä lenkkareita.

"Mutta etuperin kävelemisessä on kuitenkin se heikkous, ettet voi mennä kuin sellaiseen suuntaan, johon osaat nokkasi suunnata, tai joka miellyttää meitä. "

Voin mennä mihin suuntaan haluan 360 astetta ja vielä ylös ja alaspäin. Eli nenän saa näyttämään minne haluaa.

"Kun vaikka kävelet jonnekin, oletko koskaan huomannut, että voi olla vaikeaa palata samaa reittiä, koska palatessa maisemat ovat aivan erilaiset kuin mennessä, koska katsot eri suuntaan. Jo mennessä täytyy vilkuilla taakseen, jotta tietäisi miltä maisemat näyttävät takaisin tullessa."

Mulla ei ole ollut koskaan ongelmia tuon asian suhteen. Ei niissä suurta eroa ole, katselen vain eri kantilta, suunnalta. Mulla ei ole koskaan ollut paluun kanssa ongelmia. Ei ole tarvinnut ajatella tuollaista.
'''''''''''
Joo, kyllästyin typerään nimeeni, jonka heitin lonkalta. Olen nyt Filia Ferus. Siitä nimestä pidän enemmän.

T: Noidan Tytär

Rev Love kirjoitti:

//- Tämä on aivan sinun suppeaa käsitystäsi. Kaikki eivät ajattele tai tunne samoin.//

Se kai on sanomattakin selvää ja pätee jokaiseen yhtä lailla.

//Optimistisesta luonteenlaadustani en ole päässyt pessimistin luonteenlaatuun. Ehkä se pelasti minut, myönteisyys = optimistisuus.//

Aivan varmasti. :-) Koen itse asiassa hyvinkin samoin.

//Vaikeuksien kohdatessa ei kannata heittää hanskoja tiskiin kulkemalla takaperin.//

No ei silloin. Mutta kun tulet umpikujaan, takaperin pääsee sieltä pois, kun taas etuperin yrittäessä näkee vain umpikujan, eikä pääse mihinkään. Sen vuoksi on joskus peruutettava.

//On kohdattava mitä eteen tulee, eikä peräännyttävä pelkurimaisesti. Jos olisin niin tehnyt (perääntynyt, hätääntynyt, pelännyt), olisin nyt kuollut//

Noin muuten tämä on minustakin hyvä yleissääntö siitä, kuinka toimia kaikissa tilanteissa. Oikeastaan takaperin kulkeminenkin on suoraan eteenpäin menemistä, mutta oma käsityksemme siitä mikä on eteen ja mikä taaksepäin voi vaikeuttaa tehtäväämme. Joten voimme hieman puijatakin itseämme avataksemme mielemme avarakatseisemmaksi.

Minua vuosi vuoden jälkeen aina uudelleen hämmästyttää se, kuinka elämä voikin tarjota jotain täysin uutta ja ihmeellistä, kun siihen jaksaa vuosi toisensa jälkeen uskoa ja paneutuu siihen kunnolla, että jotain vieläkin mielenkiintoisempaa koettavaa on, että koko käsitykseni elämästä voi vielä kasvaa moninkertaisesti rikkaammaksi.

Puhun tietysti näistä asioista, koska ne ovat minulle olleet isoja haasteita, ja siitä kuinka niihin suhtautumalla olen päässyt yli pahimmista jorpakoista. Se toki muodostaa sen, mitä voin kutsua näkökulmakseni todellisuuteen, jonka oma henkilöhistoriani on tehnyt minulle mahdolliseksi muodostaa.

Mitä minulle on tapahtunut? Vuosia sitten puhuin siitä kuinka oma henkilöhistoria rajoittaa ja kahlitsee ihmistä. Nyt minä puhun siitä aivan eri tavalla. Olen puhunut vuolaasti kärsimyksenkin puolesta, siitä kuinka se estää meitä tulemasta laiskoiksi ja välinpitämättömiksi.

Kuinka särkynyt sydänkin löytää uuden, entistä ehomman muodon. Kuinka aiemmin ehjä sydän ei ollut kaan vielä aivan kokonainen, ei aivan oikealla ajatuksella koottu.

Lue lisää

http://www.youtube.com/watch?v=Q8nVh4RNgP4

Filia Ferus kirjoitti:

"Voi olla hyväkin astua joskus koiranpaskaan. "

Ei ole kiva pestä lenkkareita.

"Mutta etuperin kävelemisessä on kuitenkin se heikkous, ettet voi mennä kuin sellaiseen suuntaan, johon osaat nokkasi suunnata, tai joka miellyttää meitä. "

Voin mennä mihin suuntaan haluan 360 astetta ja vielä ylös ja alaspäin. Eli nenän saa näyttämään minne haluaa.

"Kun vaikka kävelet jonnekin, oletko koskaan huomannut, että voi olla vaikeaa palata samaa reittiä, koska palatessa maisemat ovat aivan erilaiset kuin mennessä, koska katsot eri suuntaan. Jo mennessä täytyy vilkuilla taakseen, jotta tietäisi miltä maisemat näyttävät takaisin tullessa."

Mulla ei ole ollut koskaan ongelmia tuon asian suhteen. Ei niissä suurta eroa ole, katselen vain eri kantilta, suunnalta. Mulla ei ole koskaan ollut paluun kanssa ongelmia. Ei ole tarvinnut ajatella tuollaista.
'''''''''''
Joo, kyllästyin typerään nimeeni, jonka heitin lonkalta. Olen nyt Filia Ferus. Siitä nimestä pidän enemmän.

T: Noidan Tytär

Lue lisää

//Ei ole kiva pestä lenkkareita.//

EI SE KIVAA OLEKAAN!

Mutta se voi olla tarpeellista.

//Voin mennä mihin suuntaan haluan 360 astetta ja vielä ylös ja alaspäin. Eli nenän saa näyttämään minne haluaa.//

Juuri tuota tarkoitan. Sinulta jää kokonaan huomaamatta muut suunnat, jotka eivät vielä kuulu "suuntien listaasi". Sen vuoksi joskus on mieltä avartavaa oikeasti EKSYÄ, toikkaroida pimeässä. Joutua tilanteeseen, jossa sinulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin mennä eteenpäin takaperin ja taaksepäin etuperin ja pyörien yhtä aikaa myötä ja vastapäivään.

Mminä olen kokenut, että voidakseni olla muita ovelampi (ja ennenkaikkea itseäni ovelampi) on osattava "liikkua varjoissa", tehdä itsensä "näkymättömäksi", mennä sellaista reittiä, joka ei kuulu normaalisti ilmenevään todellisuuteen (lainausmerkit tarkoittavat, ettei tarkoitettu aivan kirjaimellisesti... esim. myös ajatuksemme "kulkevat reittejä" ja voivat "eksyä").

Ajattelumme ja aistimisemme tavanomaisuus, tuttuus ja turvallisuus rajoittaa mahdollisuuksiamme TEHDÄ. Se tapa jolla aistimme maailman on välttämättä mukava, rajoitettu ja pitkälti valheellinen, koska muuten elämä tuntuisi sietämättömältä ja ahdistavalta.

Niinpä uskon, että tuon "subjektiivisen maailman" ulkopuolella on jotain täysin käsittämätöntä, jotain minkä tulkitseminen on ihmiselle äärimmäisen vaikeaa (mutta ei täysin mahdotonta), siitä riippuen kuinka kauas omasta ekologisesta lokerostamme matkustamme.

Olen nähnyt ja tuntenut sen, eikä minulla ole pienintäkään epäilystä siitä. (Jos Qad lukee tämän, puhun Naguaalista.)

Noiden tuntemattomien kulkusuuntien käyttäminen on minusta edistynyttä magiaa oikein klassisimmassa mielessä. Sitä että osaat kesken näytelmän poistua kulissien kautta hakemaan jotakin, jota tarvitset. Muut vain ihmettelevät minne katosit ja mistä sait uudet ajatukset ja taidot...

Mitä voimmekaan nähdä ja kuulla, mitä voimme oppia, miksi voimme tulla, kuinka voimme itsemme uudelleen oivaltaa, poikkeamalla joskus totutuilta teiltämme.

On siinä toki riskinsä. Järjenkin voi menettää.

//Eli nenän saa näyttämään minne haluaa.//

Olemme kuitenkin joka iikka tottuneet suuntaamaan nenämme ensisijaisesti siihen mikä on syötävää tai mitä voi naida ja poispäin siitä mikä pelottaa. Siinä suppea ihmisen psykologia. :-) Minusta magiaan kuuluu aivan ehdottomasti itsensä ylittäminen muodossa tai toisessa.

Rev Love kirjoitti:

//Ei ole kiva pestä lenkkareita.//

EI SE KIVAA OLEKAAN!

Mutta se voi olla tarpeellista.

//Voin mennä mihin suuntaan haluan 360 astetta ja vielä ylös ja alaspäin. Eli nenän saa näyttämään minne haluaa.//

Juuri tuota tarkoitan. Sinulta jää kokonaan huomaamatta muut suunnat, jotka eivät vielä kuulu "suuntien listaasi". Sen vuoksi joskus on mieltä avartavaa oikeasti EKSYÄ, toikkaroida pimeässä. Joutua tilanteeseen, jossa sinulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin mennä eteenpäin takaperin ja taaksepäin etuperin ja pyörien yhtä aikaa myötä ja vastapäivään.

Mminä olen kokenut, että voidakseni olla muita ovelampi (ja ennenkaikkea itseäni ovelampi) on osattava "liikkua varjoissa", tehdä itsensä "näkymättömäksi", mennä sellaista reittiä, joka ei kuulu normaalisti ilmenevään todellisuuteen (lainausmerkit tarkoittavat, ettei tarkoitettu aivan kirjaimellisesti... esim. myös ajatuksemme "kulkevat reittejä" ja voivat "eksyä").

Ajattelumme ja aistimisemme tavanomaisuus, tuttuus ja turvallisuus rajoittaa mahdollisuuksiamme TEHDÄ. Se tapa jolla aistimme maailman on välttämättä mukava, rajoitettu ja pitkälti valheellinen, koska muuten elämä tuntuisi sietämättömältä ja ahdistavalta.

Niinpä uskon, että tuon "subjektiivisen maailman" ulkopuolella on jotain täysin käsittämätöntä, jotain minkä tulkitseminen on ihmiselle äärimmäisen vaikeaa (mutta ei täysin mahdotonta), siitä riippuen kuinka kauas omasta ekologisesta lokerostamme matkustamme.

Olen nähnyt ja tuntenut sen, eikä minulla ole pienintäkään epäilystä siitä. (Jos Qad lukee tämän, puhun Naguaalista.)

Noiden tuntemattomien kulkusuuntien käyttäminen on minusta edistynyttä magiaa oikein klassisimmassa mielessä. Sitä että osaat kesken näytelmän poistua kulissien kautta hakemaan jotakin, jota tarvitset. Muut vain ihmettelevät minne katosit ja mistä sait uudet ajatukset ja taidot...

Mitä voimmekaan nähdä ja kuulla, mitä voimme oppia, miksi voimme tulla, kuinka voimme itsemme uudelleen oivaltaa, poikkeamalla joskus totutuilta teiltämme.

On siinä toki riskinsä. Järjenkin voi menettää.

//Eli nenän saa näyttämään minne haluaa.//

Olemme kuitenkin joka iikka tottuneet suuntaamaan nenämme ensisijaisesti siihen mikä on syötävää tai mitä voi naida ja poispäin siitä mikä pelottaa. Siinä suppea ihmisen psykologia. :-) Minusta magiaan kuuluu aivan ehdottomasti itsensä ylittäminen muodossa tai toisessa.

Lue lisää

vastaamaan vatsakrampeista huolimatta.

Mitä tarpeellista voi olla koiranpaskalenkkareiden pesemisessä? Tietysti voihan se kasvattaa luonnetta.

Mistä tiedät mitkä suunnat minulta jää huomaamatta? Jäävätkö vai eikö. Ehkä intuitioni ne kertoo minulle...

Tuo ajatuksen eksyminen on muuten sellainen seikka, että siitä pitäisi päästä eroon harjoittelemalla. Varsinkin kuin minulla on niin luova mieli.

//Niinpä uskon, että tuon "subjektiivisen maailman" ulkopuolella on jotain täysin käsittämätöntä, jotain minkä tulkitseminen on ihmiselle äärimmäisen vaikeaa (mutta ei täysin mahdotonta), siitä riippuen kuinka kauas omasta ekologisesta lokerostamme matkustamme.//

Tässä olen kanssasi täysin samaa mieltä. Ja tunne vain vahvistuu.

//Olen nähnyt ja tuntenut sen, eikä minulla ole pienintäkään epäilystä siitä. (Jos Qad lukee tämän, puhun Naguaalista.) //

Kuin myös minäkin... Mikä on Naguaali?

Rev Love kirjoitti:

//Ei ole kiva pestä lenkkareita.//

EI SE KIVAA OLEKAAN!

Mutta se voi olla tarpeellista.

//Voin mennä mihin suuntaan haluan 360 astetta ja vielä ylös ja alaspäin. Eli nenän saa näyttämään minne haluaa.//

Juuri tuota tarkoitan. Sinulta jää kokonaan huomaamatta muut suunnat, jotka eivät vielä kuulu "suuntien listaasi". Sen vuoksi joskus on mieltä avartavaa oikeasti EKSYÄ, toikkaroida pimeässä. Joutua tilanteeseen, jossa sinulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin mennä eteenpäin takaperin ja taaksepäin etuperin ja pyörien yhtä aikaa myötä ja vastapäivään.

Mminä olen kokenut, että voidakseni olla muita ovelampi (ja ennenkaikkea itseäni ovelampi) on osattava "liikkua varjoissa", tehdä itsensä "näkymättömäksi", mennä sellaista reittiä, joka ei kuulu normaalisti ilmenevään todellisuuteen (lainausmerkit tarkoittavat, ettei tarkoitettu aivan kirjaimellisesti... esim. myös ajatuksemme "kulkevat reittejä" ja voivat "eksyä").

Ajattelumme ja aistimisemme tavanomaisuus, tuttuus ja turvallisuus rajoittaa mahdollisuuksiamme TEHDÄ. Se tapa jolla aistimme maailman on välttämättä mukava, rajoitettu ja pitkälti valheellinen, koska muuten elämä tuntuisi sietämättömältä ja ahdistavalta.

Niinpä uskon, että tuon "subjektiivisen maailman" ulkopuolella on jotain täysin käsittämätöntä, jotain minkä tulkitseminen on ihmiselle äärimmäisen vaikeaa (mutta ei täysin mahdotonta), siitä riippuen kuinka kauas omasta ekologisesta lokerostamme matkustamme.

Olen nähnyt ja tuntenut sen, eikä minulla ole pienintäkään epäilystä siitä. (Jos Qad lukee tämän, puhun Naguaalista.)

Noiden tuntemattomien kulkusuuntien käyttäminen on minusta edistynyttä magiaa oikein klassisimmassa mielessä. Sitä että osaat kesken näytelmän poistua kulissien kautta hakemaan jotakin, jota tarvitset. Muut vain ihmettelevät minne katosit ja mistä sait uudet ajatukset ja taidot...

Mitä voimmekaan nähdä ja kuulla, mitä voimme oppia, miksi voimme tulla, kuinka voimme itsemme uudelleen oivaltaa, poikkeamalla joskus totutuilta teiltämme.

On siinä toki riskinsä. Järjenkin voi menettää.

//Eli nenän saa näyttämään minne haluaa.//

Olemme kuitenkin joka iikka tottuneet suuntaamaan nenämme ensisijaisesti siihen mikä on syötävää tai mitä voi naida ja poispäin siitä mikä pelottaa. Siinä suppea ihmisen psykologia. :-) Minusta magiaan kuuluu aivan ehdottomasti itsensä ylittäminen muodossa tai toisessa.

Lue lisää

Aina kannattaa olla yllättävä. Jos ei minkään muun takia jaksa, niin edes hykerryttääkseen itseään tai muita.

Vuosia sitten miehelleni ja minulle tuli joku typerä riita keskellä kauppaa. Huusimme kuin hyeenat niin että takuulla kaikki muut kuulivat, ja sitten yhtäkkiä kumpikin painelimme omille teillemme. Mies nauroi myöhemmin että siellä ihmiset katselivat kummissaan joka suuntaan kun eivät tajunneet kuka kumma siellä oli mölissyt, kun ketään ei näkynytkään yhtään missään.

Heh no joo. Tiedä hänestä oppiiko tuosta mitään, mutta pitääkö kaikesta aina hiki päässä hammasta purren välttämättä oppiakaan. Yllätykset ovat kumminkin sellaisia asioita jotka saavat rutiinit näppärästi välilä katkeamaan, eikä elämä ole pelkkää kehosta hautaan jolkottamista.

Naguaali tietenkin on hurjan paljon kovempi juttu kuin parin tuittupään rääkynä jossain kaupassa. Enkä yleensä tietenkään puhu mistään Ukko Nooa -nagualista eli käppänästä tai akkanastakaan, vaan irto-naguaalista, Hengestä, kaikki täyttävästä ja kaiken olevasta Siitä Jostakin joka on mysteeri ja jolta yritämme kovasti kätkeytyä ettei se tule ja syö suihinsa.

Niinkuin nyt henkilöhistoriaansa takertuminenkin: mitkä kaikki kommervinkit teemmekään että pystymme takertumaan omana itsenämme olemiseen. Ettei vaan tule liikaa oman personan lopahtaminen eli Kuolema mieleen.

Qad kirjoitti:

Aina kannattaa olla yllättävä. Jos ei minkään muun takia jaksa, niin edes hykerryttääkseen itseään tai muita.

Vuosia sitten miehelleni ja minulle tuli joku typerä riita keskellä kauppaa. Huusimme kuin hyeenat niin että takuulla kaikki muut kuulivat, ja sitten yhtäkkiä kumpikin painelimme omille teillemme. Mies nauroi myöhemmin että siellä ihmiset katselivat kummissaan joka suuntaan kun eivät tajunneet kuka kumma siellä oli mölissyt, kun ketään ei näkynytkään yhtään missään.

Heh no joo. Tiedä hänestä oppiiko tuosta mitään, mutta pitääkö kaikesta aina hiki päässä hammasta purren välttämättä oppiakaan. Yllätykset ovat kumminkin sellaisia asioita jotka saavat rutiinit näppärästi välilä katkeamaan, eikä elämä ole pelkkää kehosta hautaan jolkottamista.

Naguaali tietenkin on hurjan paljon kovempi juttu kuin parin tuittupään rääkynä jossain kaupassa. Enkä yleensä tietenkään puhu mistään Ukko Nooa -nagualista eli käppänästä tai akkanastakaan, vaan irto-naguaalista, Hengestä, kaikki täyttävästä ja kaiken olevasta Siitä Jostakin joka on mysteeri ja jolta yritämme kovasti kätkeytyä ettei se tule ja syö suihinsa.

Niinkuin nyt henkilöhistoriaansa takertuminenkin: mitkä kaikki kommervinkit teemmekään että pystymme takertumaan omana itsenämme olemiseen. Ettei vaan tule liikaa oman personan lopahtaminen eli Kuolema mieleen.

Lue lisää

Kehdosta hautaan, ei kehosta hautaan. Mutta ihan miten vaan. (Vilu, sormet tönkkönä.)

Filia Ferus kirjoitti:

vastaamaan vatsakrampeista huolimatta.

Mitä tarpeellista voi olla koiranpaskalenkkareiden pesemisessä? Tietysti voihan se kasvattaa luonnetta.

Mistä tiedät mitkä suunnat minulta jää huomaamatta? Jäävätkö vai eikö. Ehkä intuitioni ne kertoo minulle...

Tuo ajatuksen eksyminen on muuten sellainen seikka, että siitä pitäisi päästä eroon harjoittelemalla. Varsinkin kuin minulla on niin luova mieli.

//Niinpä uskon, että tuon "subjektiivisen maailman" ulkopuolella on jotain täysin käsittämätöntä, jotain minkä tulkitseminen on ihmiselle äärimmäisen vaikeaa (mutta ei täysin mahdotonta), siitä riippuen kuinka kauas omasta ekologisesta lokerostamme matkustamme.//

Tässä olen kanssasi täysin samaa mieltä. Ja tunne vain vahvistuu.

//Olen nähnyt ja tuntenut sen, eikä minulla ole pienintäkään epäilystä siitä. (Jos Qad lukee tämän, puhun Naguaalista.) //

Kuin myös minäkin... Mikä on Naguaali?

Lue lisää

//Mitä tarpeellista voi olla koiranpaskalenkkareiden pesemisessä? Tietysti voihan se kasvattaa luonnetta. //

Sekin on hetki elämää. Avarakatseisuuden Profeettana minä väitän, että kaikenlaiset kokemukset ovat tarpeen, jotta voisimme "avata itsemme". Mitä enemmän syljemme elämän päälle, sitä vähemmän joudumme avaamaan silmiämme sille (tällä en toki tarkoita terveen järjen hylkäämistä).

Itsemme avaaminen on edellytys itsemme tuntemiselle. Itsemme tunteminen on edellytys maailman hallitsemiselle ja universumin herruudelle.

Siinä se on kaikessa lyhykäisyydessään, koiranpaskan merkitys maagikolle, jonka unelma on kuolemattomuuden saavuttaminen. Ei ehkä kuulosta kovin hehkeältä, mutta tämä on kaikki mitä tiedän.

Minusta se on ihmeellistä.

//Mistä tiedät mitkä suunnat minulta jää huomaamatta? Jäävätkö vai eikö. Ehkä intuitioni ne kertoo minulle...//

En tiedä mitkä suunnat sinulta puuttuvat, mutta olen varma, että joka iikalta puuttuu suurin osa niistä. Sinulla on myös takuuvarmasti suuntia, joista minä en voi koskaan tietää mitään, omat salaiset reittisi.

Minusta olet oikeilla jäljillä. Intuition kuunteleminen on uskoakseni ainoa keino löytää ne reitit. Joka vuosi minulla toistuu sama kokemus... "Olisi pitänyt uskoa sitä fiilistä" tai "Olisi pitänyt reagoida siihen enteeseen joka tuli silloin" .

Joskus koen, että kaikki mitä on koskaan tapahtunut, on johtanut tähän hetkeen, ja oli välttämätöntä, jotta tämä hetki voisi tapahtua. Ja siitä tulee tosi hyvä olo. Sellainen, että kaikki mennyt on anteeksi annettu ja kaikki turha unohdettu, että tämä hetki on täydellinen, että olen siitä kiitollinen, ja ettei elämä voisi olla yhtään tämän parempaa, olinpa sitten tanssimassa ja laulamassa ystävieni kanssa taikka pesemässä likaisia lenkkareita.

Tapahtumat elämässämme haastavat kykyämme suhtautua niihin positiivisesti. Jos luovutamme, olemme mennyttä kalua. Koskaan ei saa luovuttaa, koska luovuttaminen merkitsee henkistä kuolemaa kehon vielä kitkuttaessa pää painuksissa. Niin kauan kun on myönteisyyttä, on elämää. Ja niin kauan kuin on elämää, ei tarvita toivoa eikä pelkoa, myönteisyyden vihollisia.

//Kuin myös minäkin... Mikä on Naguaali?//

Castaneda käytti kirjoissaan sanaa Naguaali, jonka itse ymmärsin tarkoittavan suurta tuntematonta todellisuutta ihmisen rajallisen subjektiivisen todellisuuden ulottumattomissa. Se on kuitenkin mahdollista kokea noitakonstein, mikä voi olla sekä hyvin hyödyllistä, että äärimmäisen vaarallista. Paikka, jonka olemassaolo on shamanismin raison detre.

Unen ja valveen rajatila on minulle tärkeä portti, jonka takaa alkaa reitti. Mutta on muitakin reittejä. Ja ennenkaikka minä väitän, että arkielämämme pikku yksityiskohtineen on viimeistä hiukkasta myöten täydellinen ällistyttävä mysteeri, joka jokaisena hetkenä avaa meille loputtomien tanssivien muotojen arkkuaan, jonka sisältö näyttäytyy meille täysin omien kykyjemme ja halujemme mukaan.

Kestääkö fysiikka? Onko teräksiset pallit? Vittu-voimaa? Jotakin siihen tarvitaan. Jos ei ole kovin rohkea tai vakaa, niiden esiasteetkin riittävät, asenne, uho ja uhkarohkeus. Paheet ovat hyvyyden siemeniä.

//Tuo ajatuksen eksyminen on muuten sellainen seikka, että siitä pitäisi päästä eroon harjoittelemalla. Varsinkin kuin minulla on niin luova mieli.//

Minulla on sama "ongelma". Laitan tämän heittomerkkeihin, koska se on samalla hyve, hyvä ominaisuus, hyödyllinen. Jos ajatuksemme eivät koskaan eksyisi "oikealta tieltä", olisimme kaikki sinisilmäisiä jonkin -ismin edustajia.

Minusta mielikuvitus on noidan työkalu. Mutta kuten öljymaaleilla voit vahingossa sotkea itsesi ja koko huoneesi, mielikuvituksellakin voi sotkea mielensä. Tai sen voi kuvittaa taidokkaasti kuin Rembrandt, käyttää mielen sivellintä niin hyvin kuin osaa. Rakastaa sitä maalaamista ja haluta tehdä se hyvin.

Minusta se on paras strategia välttää psykoosiin joutuminen. Kun subjektiivinen todellisuus repeää ja tuntematon virtaa sisään, ei voi enää itkeä defenssien peräänl. Ainoa mikä viime kädessä pitää järkikullan paikoillaan on avarakatseisuus, suvaitsevaisuus, pelottomuus ja toivon hylkääminen myötätunnossa.

Qad kirjoitti:

Aina kannattaa olla yllättävä. Jos ei minkään muun takia jaksa, niin edes hykerryttääkseen itseään tai muita.

Vuosia sitten miehelleni ja minulle tuli joku typerä riita keskellä kauppaa. Huusimme kuin hyeenat niin että takuulla kaikki muut kuulivat, ja sitten yhtäkkiä kumpikin painelimme omille teillemme. Mies nauroi myöhemmin että siellä ihmiset katselivat kummissaan joka suuntaan kun eivät tajunneet kuka kumma siellä oli mölissyt, kun ketään ei näkynytkään yhtään missään.

Heh no joo. Tiedä hänestä oppiiko tuosta mitään, mutta pitääkö kaikesta aina hiki päässä hammasta purren välttämättä oppiakaan. Yllätykset ovat kumminkin sellaisia asioita jotka saavat rutiinit näppärästi välilä katkeamaan, eikä elämä ole pelkkää kehosta hautaan jolkottamista.

Naguaali tietenkin on hurjan paljon kovempi juttu kuin parin tuittupään rääkynä jossain kaupassa. Enkä yleensä tietenkään puhu mistään Ukko Nooa -nagualista eli käppänästä tai akkanastakaan, vaan irto-naguaalista, Hengestä, kaikki täyttävästä ja kaiken olevasta Siitä Jostakin joka on mysteeri ja jolta yritämme kovasti kätkeytyä ettei se tule ja syö suihinsa.

Niinkuin nyt henkilöhistoriaansa takertuminenkin: mitkä kaikki kommervinkit teemmekään että pystymme takertumaan omana itsenämme olemiseen. Ettei vaan tule liikaa oman personan lopahtaminen eli Kuolema mieleen.

Lue lisää

//Naguaali tietenkin on hurjan paljon kovempi juttu kuin parin tuittupään rääkynä jossain kaupassa.//

Näin kyllä voi hyvällä syyllä sanoa. Mutta...

Siitäkin huolimatta minä uskon, että Naguaali on myös minun aamupuurossani. Se on kätkeytyneenä sinne. Naguaalilla on yllään höyryävä puurovaate. Uskon, että naguaalin kätkeytyminen tekee sen näkyväksi.

Samoin naguaali uskoakseni kätkeytyy näkykokemuksiin ja muihin mystisiin ilmiöihin.

Toisinsanoen, minun mielestäni, vaikka kaupassa riitely on kaukana enkelten teatterista, siihenkin kannattaa suhtautua sillä asenteella, että jotain enkeliä tässäkin on kätkettynä, kunhan sen vain herkistyy aistimaan. Elämän arvostaminen, sen jokaisen hetken tutkiminen.

Jos olemme kiinnostuneita kaikesta, uskon että maailma avaa salaisuutensa meille, mutta jos valikoimme liikaa ja syljemme kokemusten päälle, kaikki ovet sulkeutuvat.

Rev Love kirjoitti:

//Naguaali tietenkin on hurjan paljon kovempi juttu kuin parin tuittupään rääkynä jossain kaupassa.//

Näin kyllä voi hyvällä syyllä sanoa. Mutta...

Siitäkin huolimatta minä uskon, että Naguaali on myös minun aamupuurossani. Se on kätkeytyneenä sinne. Naguaalilla on yllään höyryävä puurovaate. Uskon, että naguaalin kätkeytyminen tekee sen näkyväksi.

Samoin naguaali uskoakseni kätkeytyy näkykokemuksiin ja muihin mystisiin ilmiöihin.

Toisinsanoen, minun mielestäni, vaikka kaupassa riitely on kaukana enkelten teatterista, siihenkin kannattaa suhtautua sillä asenteella, että jotain enkeliä tässäkin on kätkettynä, kunhan sen vain herkistyy aistimaan. Elämän arvostaminen, sen jokaisen hetken tutkiminen.

Jos olemme kiinnostuneita kaikesta, uskon että maailma avaa salaisuutensa meille, mutta jos valikoimme liikaa ja syljemme kokemusten päälle, kaikki ovet sulkeutuvat.

Lue lisää

...näin jälkikäteen se oli vain huvittava juttu. Kaikkein vaikeinta on nähdä enkeleitä siellä missä perkeleet sinkoilevat, mutta jopa k-usko vihjaa että perkeleet ovat vain repsahtaneita enkeleitä.

Egoonsa voi väsyä, mutta jos välttää täydellisen kyllästymisen ja alkaa pitää egoaan lemmikkieläimenään niin ehkä sitten on hauskempaa. Riitelyssä ei ole mitään pointtia jos sitä ei ota tosissaan, mutta jos myöhemmin välttää tosikkouden karikot voi ottaa kaiken mahdollisen irti menneestä jenkasta. Ehkä joskus vielä kolahtaa jo riidan keskiössäkin, myrskyn silmässä, tajuaa yhtäkkiä jotain. Se voi olla että se riita tussahtaa sitten siihen. Aivan kuten katosivat ne punaiset energiapallot jotka havaitsin vuosia sitten pari kertaa raivostuessani ja ilmiötä tutkimaan jäädessäni menetin raivon; ja pallot.

Rev Love kirjoitti:

//- Takaperin kävelemisessä on se vaara, ettei näe mihin astuu. Astua voi vaikka koiranpaskaan.//

Se on totta. Etuperin kävelemisen etuja en toki halua kiistää. :-)

Mutta etuperin kävelemisessä on kuitenkin se heikkous, ettet voi mennä kuin sellaiseen suuntaan, johon osaat nokkasi suunnata, tai joka miellyttää meitä. Voi olla hyväkin astua joskus koiranpaskaan.

Etuperin mennessä oma ennakkokäsityksemme mahdollisista suunnista ryöstää osan mahdollisuuksiamme. Oma sokeutemme elämälle. Takaperin kulkiessamme olemme eräällä tavoin avarakatseisempia, koska osaamme odottaa mitä tahana, joten silläkin on paikkansa.

Kun vaikka kävelet jonnekin, oletko koskaan huomannut, että voi olla vaikeaa palata samaa reittiä, koska palatessa maisemat ovat aivan erilaiset kuin mennessä, koska katsot eri suuntaan. Jo mennessä täytyy vilkuilla taakseen, jotta tietäisi miltä maisemat näyttävät takaisin tullessa.

Lue lisää

Kun kävelee - tai vaan istuu - siihen suuntaan, mihin katse osoittaa, niin voi ottaa vaikka tieteellisen asennon ja tiedostaa, että siinä suunnassa kaikki on menneisyyttä: silmiä pommittavat valonsäteet eivät tule tulevaisuudesta, vaan entrooppisesta menneisyydestä, kaikki silmien edessä näkyvä on menneisyyttä. Tällöin voi asennoitua niin, että menneisyys on edessä ja tulevaisuus selän takana, leikkiä aymarakielistä inkkaria.

Ja kun tässä asennossa kävelee etuperin jonkin Ajatuksen Suunnitelman ohjaamana kohti näkyvää menneisyyttä (esim. duuniin), jonka heijastuksia valonsäteet silmiin pommittavat, niin voi kysyä, onko Suunnitelma Määränpäineen tulevaisuudessa vaiko sittenkin menneisyydessä. Huomion ikuisuutta edeltävänä huomion edessä huomioitavana menneisyysjanana, vaiko huomion takaisena tulevaisuusvanana?

Tällaisessa huomion asennoitumisessa voi vaikkapa huomata yhden tavan huomioida "karmaa": "karma" on kaikki se, mikä on silmien ja huomion ja muiden aistien edessä menneisyytenä. Karman tuulet puhaltuvat edessä aistittavasta menneisyydestä itsen tai huomion itsensä läpi ja selän taakse tulevaisuuteen, eikä niitä ole sen suurempaa syytä nostattaa kuin tyynnyttää, nekin vain tapahtuvat. Tai huomion ikuisuudessa karman tuulet ovat alati tapahtumaisillaan, posket pinkeinä puhaltamaisillaan.

Ja koska jokaisella voimalla on vastavoima, tulevaisuuden tuulet puhaltavat selän takaa näkymättömästä tulevaisuudesta itsen tai huomion itsensä läpi kohti menneisyyttä, karmaa hälventäen, karmaan sekoittuen ja karmaksi muuttuen, eikä niitä ole sen suuurempaa syytä tyynnyttää kuin nostattaa, nekin vain tapahtuvat. Tai huomion ikuisuudessa tulevan tuulet ovat alati tapahtumaisillaan, posket lommolla vejämäisillään.

Ja on muitakin suuntia ja ulottuvuuksia ja asentoja, loputtomiin, kaikkea on mitä voi. Voivoivoivoivoi.

Filia Ferus kirjoitti:

http://www.youtube.com/watch?v=Q8nVh4RNgP4

Burning love grows best in partial to full sun and in any good well-drained soil, if provided with a constant moisture supply. The flowering period is extended if faded flowers are removed. It is short-lived in poorly drained soil. Double flowered cultivars are propagated by division.

Särkyny tsydän viihtyy auringossa tai puolivarjossa. Se aloittaa kasvunsa aikaisin, ja voi saada hallavaurioita, jos lämpimän kauden jälkeen tuleee uudestaan kylmää.

kirjis kirjoitti:

Kun kävelee - tai vaan istuu - siihen suuntaan, mihin katse osoittaa, niin voi ottaa vaikka tieteellisen asennon ja tiedostaa, että siinä suunnassa kaikki on menneisyyttä: silmiä pommittavat valonsäteet eivät tule tulevaisuudesta, vaan entrooppisesta menneisyydestä, kaikki silmien edessä näkyvä on menneisyyttä. Tällöin voi asennoitua niin, että menneisyys on edessä ja tulevaisuus selän takana, leikkiä aymarakielistä inkkaria.

Ja kun tässä asennossa kävelee etuperin jonkin Ajatuksen Suunnitelman ohjaamana kohti näkyvää menneisyyttä (esim. duuniin), jonka heijastuksia valonsäteet silmiin pommittavat, niin voi kysyä, onko Suunnitelma Määränpäineen tulevaisuudessa vaiko sittenkin menneisyydessä. Huomion ikuisuutta edeltävänä huomion edessä huomioitavana menneisyysjanana, vaiko huomion takaisena tulevaisuusvanana?

Tällaisessa huomion asennoitumisessa voi vaikkapa huomata yhden tavan huomioida "karmaa": "karma" on kaikki se, mikä on silmien ja huomion ja muiden aistien edessä menneisyytenä. Karman tuulet puhaltuvat edessä aistittavasta menneisyydestä itsen tai huomion itsensä läpi ja selän taakse tulevaisuuteen, eikä niitä ole sen suurempaa syytä nostattaa kuin tyynnyttää, nekin vain tapahtuvat. Tai huomion ikuisuudessa karman tuulet ovat alati tapahtumaisillaan, posket pinkeinä puhaltamaisillaan.

Ja koska jokaisella voimalla on vastavoima, tulevaisuuden tuulet puhaltavat selän takaa näkymättömästä tulevaisuudesta itsen tai huomion itsensä läpi kohti menneisyyttä, karmaa hälventäen, karmaan sekoittuen ja karmaksi muuttuen, eikä niitä ole sen suuurempaa syytä tyynnyttää kuin nostattaa, nekin vain tapahtuvat. Tai huomion ikuisuudessa tulevan tuulet ovat alati tapahtumaisillaan, posket lommolla vejämäisillään.

Ja on muitakin suuntia ja ulottuvuuksia ja asentoja, loputtomiin, kaikkea on mitä voi. Voivoivoivoivoi.

Lue lisää

Kuka on päällä,
ja kuka on alla,
ihan kohta mulle selviää,
Tää, etkö sä nää,
on ontologista häirintää!

//kaikki silmien edessä näkyvä on menneisyyttä. Tällöin voi asennoitua niin, että menneisyys on edessä ja tulevaisuus selän takana,//

Todella mielenkiintoinen uusi näkökulma asiaan jota olen pohtinut ja kypsytellyt jo vuosia, kiitos aivan helvetisti. Mukavaa tavata hengenheimolaisia, jotka vielä jaksavat uskoa tieteeseen ja intiaanien tarinoihin.

Niihin aikoihin kun tein itse keksimääni rituaalia, jota kutsuin nimellä "seitsemän askelta tuntemattomaan", työskentelin siltä pohjalta, että on mahdollista saada viestejä ja opetusta itseltään tulevaisuudesta tähän hetkeen.

Menin minne vain hämärään paikkaan, jossa saatoin omassa rauhassani käyttää viisitoista minuuttia ottaakseni vain muutaman askeleen takaperin, keskittäen koko huomioni edessäni avautuvan perspektiivin muutoksen tarkkailemiseen, sen katsomiseen, kuinka takaperin kävellessäni näkökenttääni eli tajuntaani ilmestyy uusia asioita sen periferiasta. Olin vakuuttunut siitä, että paras tapa lähestyä tuntematonta suoraan, oli takaperin, koska minne vain suuntasin katseeni, se oli jo entuudestaan tuttua.

Tuo rituaali, kun olin tehnyt sitä parin viikon ajan, kutsui tajuntaani jotain aika käsittämättömiä asioita, jotka muuttivat käsitystäni todellisuudesta ja itsestäni. Olen välillä miettinyt, että voisin joskus ottaa uudet sessiot...

Olisi mielenkiintoista vielä puhua kanssasi ajan kanssa ja käyttää kokemustasi ja ajatuksiasi hyväksi siinä, kuinka tuollaisen rituaalin voisi rakentaa maksimaalisen tehokkaaksi, (niin että tulee ainakin paskat housuun ja näkee tähtiä).

Haluaisin jotenkin tuoda työni uudelle vuosituhannelle, tehdä sen jälleen tuoreeksi.

Annoitkin jo eräänlaisen "tieteellis-intiaanisen" loitsukaavan periaatteet viestissäsi, ja aion miettiä asiaa (jos vain muistan). Uskon, että tämäntyyppinen erittäin hedelmällinen magian teknologia on unohdettu kulttuurissamme, mutta että sen elvyttäminen olisi hyvinkin mahdollista.

Kirjoita jos tulee jotain mieleen tästä. Mutta mietin vielä sanojasi ajan kanssa ja palaan niihin kyllä ennemmin tai myöhemmin. Tai... jos sinua kiinnostaa, voisimme suunnitella tältä pohjalta etukäteen rituaalin, kohdata sitten sovittuna hetkenä jossain jumalan hylkäämällä pimeällä kujalla tai metsikköisellä polulla, ja siellä varkaiden tavoin toteuttaa suunnitelmamme.

kirjis kirjoitti:

Burning love grows best in partial to full sun and in any good well-drained soil, if provided with a constant moisture supply. The flowering period is extended if faded flowers are removed. It is short-lived in poorly drained soil. Double flowered cultivars are propagated by division.

Särkyny tsydän viihtyy auringossa tai puolivarjossa. Se aloittaa kasvunsa aikaisin, ja voi saada hallavaurioita, jos lämpimän kauden jälkeen tuleee uudestaan kylmää.

Lue lisää

Mietiskelin päivänä muutamana kysyisinkö sinulta yhtä asiaa, ja sen vuoksi ehkä putkahdit uneeni täten:

Olin taas kerran asunnossa jonka myin pois jo 10 v sitten. Tv:ssä mies haastatteli kirjistä joka oli öpaut 55-65-vuotias mies jolla oli muistaakseni stetson päässä. Ohjelma liittyi kaiketi jotenkin kulttuuriin enkä seurannut sitä tarkoin. Ajattelin vain pettyneenä että olisin ollut mieluummin tietämättä miltä joku nettipersoona näyttää oikeasti.

Useimmat ko. asuntoon liittyvät unet ovat rasittavia ja ärsyttäviä - kuvaavat varmaan omaan persoonaani.

Mutta viis nyt noista, se kysymys meni jotta kun olen tässä äheltänyt Joseph Campbellin kirjojen parissa ja siellä alussa lainataan James Joycen kirjaa "Finnegans Wake" niin saako siitä parempaa suomennosta mitenkään:

"utterly impossible as are all these events they are probably as like those which may haven taken place as any others which never took person at all are ever likely be."

Siis täh.

Niin mahdottomia kuin kaikki nämä tapahtumat ovatkin ne ovat todennäköisesti sellaisia kuin ne jotka ovat saattaneet tapahtua kuten mitkä tahansa muut mitkä eivät koskaan tarvinneet ihmistä (tapahtuakseen?) ollenkaan ovat koskaan oleva todennäköisiä.

Saisiko tästä jotenkin ymmärrettävämpää tekstiä, kun minulla menee aivot solmuun. Olen tosin jostain kuullut että tuo Vinnekanin veikki olisi aivan älyttömän vaikea kirja. Kunhan nyt edes tajuan nämä Campbellit niin ihan kiva...

Verbaaliset aivosolmut kun ovat alaasi niin utelen.

Qad kirjoitti:

Mietiskelin päivänä muutamana kysyisinkö sinulta yhtä asiaa, ja sen vuoksi ehkä putkahdit uneeni täten:

Olin taas kerran asunnossa jonka myin pois jo 10 v sitten. Tv:ssä mies haastatteli kirjistä joka oli öpaut 55-65-vuotias mies jolla oli muistaakseni stetson päässä. Ohjelma liittyi kaiketi jotenkin kulttuuriin enkä seurannut sitä tarkoin. Ajattelin vain pettyneenä että olisin ollut mieluummin tietämättä miltä joku nettipersoona näyttää oikeasti.

Useimmat ko. asuntoon liittyvät unet ovat rasittavia ja ärsyttäviä - kuvaavat varmaan omaan persoonaani.

Mutta viis nyt noista, se kysymys meni jotta kun olen tässä äheltänyt Joseph Campbellin kirjojen parissa ja siellä alussa lainataan James Joycen kirjaa "Finnegans Wake" niin saako siitä parempaa suomennosta mitenkään:

"utterly impossible as are all these events they are probably as like those which may haven taken place as any others which never took person at all are ever likely be."

Siis täh.

Niin mahdottomia kuin kaikki nämä tapahtumat ovatkin ne ovat todennäköisesti sellaisia kuin ne jotka ovat saattaneet tapahtua kuten mitkä tahansa muut mitkä eivät koskaan tarvinneet ihmistä (tapahtuakseen?) ollenkaan ovat koskaan oleva todennäköisiä.

Saisiko tästä jotenkin ymmärrettävämpää tekstiä, kun minulla menee aivot solmuun. Olen tosin jostain kuullut että tuo Vinnekanin veikki olisi aivan älyttömän vaikea kirja. Kunhan nyt edes tajuan nämä Campbellit niin ihan kiva...

Verbaaliset aivosolmut kun ovat alaasi niin utelen.

Lue lisää

Finnegans Wake suomeksi:
http://fwsuomi.freehostia.com/

Tuota kohtaa en tuolta löytänyt, joten yrittäisenpä näinmiten alkutekstille uskollistua:

"Niinp' ihkan mahdottomasti kuin olloavat nämä kaikk' on kii ventit, vellovat ne sittenkii siten kuten toukosatamaan paikan tumaan kuin ikään mitään mitä noita ikineitukaisuudelle persouksia olisi tulemankaan."

Qad kirjoitti:

Mietiskelin päivänä muutamana kysyisinkö sinulta yhtä asiaa, ja sen vuoksi ehkä putkahdit uneeni täten:

Olin taas kerran asunnossa jonka myin pois jo 10 v sitten. Tv:ssä mies haastatteli kirjistä joka oli öpaut 55-65-vuotias mies jolla oli muistaakseni stetson päässä. Ohjelma liittyi kaiketi jotenkin kulttuuriin enkä seurannut sitä tarkoin. Ajattelin vain pettyneenä että olisin ollut mieluummin tietämättä miltä joku nettipersoona näyttää oikeasti.

Useimmat ko. asuntoon liittyvät unet ovat rasittavia ja ärsyttäviä - kuvaavat varmaan omaan persoonaani.

Mutta viis nyt noista, se kysymys meni jotta kun olen tässä äheltänyt Joseph Campbellin kirjojen parissa ja siellä alussa lainataan James Joycen kirjaa "Finnegans Wake" niin saako siitä parempaa suomennosta mitenkään:

"utterly impossible as are all these events they are probably as like those which may haven taken place as any others which never took person at all are ever likely be."

Siis täh.

Niin mahdottomia kuin kaikki nämä tapahtumat ovatkin ne ovat todennäköisesti sellaisia kuin ne jotka ovat saattaneet tapahtua kuten mitkä tahansa muut mitkä eivät koskaan tarvinneet ihmistä (tapahtuakseen?) ollenkaan ovat koskaan oleva todennäköisiä.

Saisiko tästä jotenkin ymmärrettävämpää tekstiä, kun minulla menee aivot solmuun. Olen tosin jostain kuullut että tuo Vinnekanin veikki olisi aivan älyttömän vaikea kirja. Kunhan nyt edes tajuan nämä Campbellit niin ihan kiva...

Verbaaliset aivosolmut kun ovat alaasi niin utelen.

Lue lisää

"Niinp' ihkan mahdottomasti kuin olloavat nämä kaikk' on kii ventit, vellovat ne sittenkin siten kuten touko satamaan paikan tumaan kuin ikään mitään mitä noita ikineitukaisuudelle persouksia olisi kuuna tulemankaan."

kirjis kirjoitti:

"Niinp' ihkan mahdottomasti kuin olloavat nämä kaikk' on kii ventit, vellovat ne sittenkin siten kuten touko satamaan paikan tumaan kuin ikään mitään mitä noita ikineitukaisuudelle persouksia olisi kuuna tulemankaan."

Lue lisää

...seuraavan kerran kun levolle lasken Luojani tai muuten pyrin retkottamaan suht'koht' puolitiedottomana eli kanttu öpaut vei.

Rev Love kirjoitti:

Kuka on päällä,
ja kuka on alla,
ihan kohta mulle selviää,
Tää, etkö sä nää,
on ontologista häirintää!

//kaikki silmien edessä näkyvä on menneisyyttä. Tällöin voi asennoitua niin, että menneisyys on edessä ja tulevaisuus selän takana,//

Todella mielenkiintoinen uusi näkökulma asiaan jota olen pohtinut ja kypsytellyt jo vuosia, kiitos aivan helvetisti. Mukavaa tavata hengenheimolaisia, jotka vielä jaksavat uskoa tieteeseen ja intiaanien tarinoihin.

Niihin aikoihin kun tein itse keksimääni rituaalia, jota kutsuin nimellä "seitsemän askelta tuntemattomaan", työskentelin siltä pohjalta, että on mahdollista saada viestejä ja opetusta itseltään tulevaisuudesta tähän hetkeen.

Menin minne vain hämärään paikkaan, jossa saatoin omassa rauhassani käyttää viisitoista minuuttia ottaakseni vain muutaman askeleen takaperin, keskittäen koko huomioni edessäni avautuvan perspektiivin muutoksen tarkkailemiseen, sen katsomiseen, kuinka takaperin kävellessäni näkökenttääni eli tajuntaani ilmestyy uusia asioita sen periferiasta. Olin vakuuttunut siitä, että paras tapa lähestyä tuntematonta suoraan, oli takaperin, koska minne vain suuntasin katseeni, se oli jo entuudestaan tuttua.

Tuo rituaali, kun olin tehnyt sitä parin viikon ajan, kutsui tajuntaani jotain aika käsittämättömiä asioita, jotka muuttivat käsitystäni todellisuudesta ja itsestäni. Olen välillä miettinyt, että voisin joskus ottaa uudet sessiot...

Olisi mielenkiintoista vielä puhua kanssasi ajan kanssa ja käyttää kokemustasi ja ajatuksiasi hyväksi siinä, kuinka tuollaisen rituaalin voisi rakentaa maksimaalisen tehokkaaksi, (niin että tulee ainakin paskat housuun ja näkee tähtiä).

Haluaisin jotenkin tuoda työni uudelle vuosituhannelle, tehdä sen jälleen tuoreeksi.

Annoitkin jo eräänlaisen "tieteellis-intiaanisen" loitsukaavan periaatteet viestissäsi, ja aion miettiä asiaa (jos vain muistan). Uskon, että tämäntyyppinen erittäin hedelmällinen magian teknologia on unohdettu kulttuurissamme, mutta että sen elvyttäminen olisi hyvinkin mahdollista.

Kirjoita jos tulee jotain mieleen tästä. Mutta mietin vielä sanojasi ajan kanssa ja palaan niihin kyllä ennemmin tai myöhemmin. Tai... jos sinua kiinnostaa, voisimme suunnitella tältä pohjalta etukäteen rituaalin, kohdata sitten sovittuna hetkenä jossain jumalan hylkäämällä pimeällä kujalla tai metsikköisellä polulla, ja siellä varkaiden tavoin toteuttaa suunnitelmamme.

Lue lisää

Yx asento joka tuli sanottua joskus jonakin hervottomana aamuna ääneen, oli Ismon biisin lahjakas väärinmuistaminen "Jumalat jalassa ja housut päässä". Jälkiviisaana tuntuu siltä, että se sattui sekä jalkoihin (rakot) että päähän (psykoosi). Aikus kipeästi. Ja se miten itteen sattuun ei oo mitään verrattuna siihen, miten läheisiin (yli)huolehtivaisiin sattuu. Ja sitten satuttamiskykyyn jne.

En siis kaipaa enää extriim kokemuksia enkä kiirettä minnekänään; magian rajat on tulleet jo vastaan ainakin omalle kohdalle, on pieni pää. Mukavia kokemuksia kyllä kaipaan tai en ainakaan torju. Skutseissa on monia mukavia paikkoja, joita on kiva jakaa ja näyttää kavereille ja niissä tehdä ja kokea vaikka mitä, mitä metsä antaa kokea. Kunhan ei tule fiilistä, että pitäisi, sille alan olla vanha. Tyydyn siihen, että jos tilaan, niin tarjoillaan, enkä enempää kaipaa. Siinäkin on yleensä liikaa.