Kesäloma on hankala asia. Tavallisesti on helppo uppoutua vaan töihinsä. Nyt on taas aivan liian paljon aikaa ja aivan liian vähän tekemistä. Nykyiset kaverit (ne harvat) on kumppaniensa kanssa kuka missäkin, tosin eipä niitä enää normaalistikaan juuri näe. Tavallaan seinät kaatuu päälle, mutta sitten sitä kuitenkin päätyy nyhjäämään kotona. Tänäänkin oli hieno sää ja olisi periaatteessa voinut tehdä vaikka mitä: lähteä rannalle, mennä ulos syömään jollekin terassille tai vaikka vain puistoon istuskelemaan ihmisten ilmoille. Väkisin sitä sentään sai pakotettua jalkansa pienelle kävelylenkille, mutta aika päämäärättömältä sekin tuntui.
Nyt illalla koetin kovasti psyykata itseä, että olisi pitkästä, pitkästä aikaa lähtenyt baariin. Oli sellainen olo, että kuuluisi taas edes yrittää harjoitella sosiaalisia tilanteita ventovieraiden ihmisten kanssa. Eihän se ympäristö tietenkään mikään paras mahdollinen paikka siihen ole, mutta ei tässä elämässä valitettavasti juuri vaihtoehtojakaan ole. Perusesteenä on toki se, ettei sosiaalisen vammaisuuden lisäksi tunnu muutenkaan olevan toisten silmissä erityisen kiinnostava ihminen.
Kuten arvata saattaa, suunnitelman asteellehan toikin vain jäi. Mitä lähemmäksi lähdön aika tuli, sen osuvampia vasta-argumentteja keksi. Kivahan tämä eristymisen syöksykierre olisi saada oikaistuksi, mutta taitaa loppupeleissä olla ylivoimaista. Taustalla on luonnollisesti niitä tavallisia siemeniä: koulukiusausta, kaksinaamaisia "kavereita" ja ylipäätään ilkeää palautetta vuosien varrelta. Epäonnistumiset ruokkii yhä uusia epäonnistumisia ja vaikkei mussa varmasti pohjimmiltaan mitään vikaa olekaan, tätä menoa kukaan ei saa enää edes tilaisuutta todeta sitä.
Niiden, joilla tätä ongelmaa ei ole, on varmaan hankala ymmärtää. Olkaa onnellisia.
Sosiaalinen vammaisuus syö sisältä
13
1442
Vastaukset
- tapaat sen mukavan
kaverin, niin päästätkö enää lähelle vai onko helpompi mennä kerkuun, saako toinen edes tilaisuutta tutustua.Tästä kirjoituksesta tuli jotenkin hyvä olo. Rauhallinen ja tasapainoinen tunne.
Jos odottaa negatiivista suhtautumista niin onko mitään mahdollisuutta päästä lähellekkään, ettei olisi jo valmiiksi torjuttu. Siis jos pahaa tarkoittamatonkin ele käännetään toisinpäin.
Se että tietää toisen herkkyyden ja haavoittuvuuden niin auttaa siinä että että osaa ottaa sen huomioon, eikä vahingossakaan loukkaa.
Joku voi rakastua sinuun, ethän aja häntä silloin pois jos itse välität.- Aloittaja
Niin, viisaita sanoja ja itsekin olen samaa välillä miettinyt. Alitajuisesti on mahdollista sortua elämään siilipuolustuksessa, mutta tietoisesti se ei ole tarkoitus. Kun vaaran tuntee, se lienee helpompi välttää. Avoimin mielin maailmaa yrittää vielä katsoa, vaikkei se toki aina ihan yksiselitteistä ole.
- samassa_tilanteessa
Itselle kanssa tämä ensimmäinen lomaviikko on ollut todella paljon rankempi kuin osasin kuvitella. Olen kanssa elämässäni jäänyt aika yksinäiseksi ja heti kun jättäytyy hetkeksi pois työelämästä, niin konkreettisesti tajuaa, kuinka yksin sitä todellisuudessa on.
Mulla on vain yksi vars. kaveri, jota en näe nykyään enään juuri koskaan, elämät on vaan vieneet eri teille. Perheenjäseniä näen joskus, mutta heillä on omat vilkkaat sosiaaliset elämänsä, joten käytännössä aika harvoin ollaan tekemisissä. Naista ei luonnollisesti ole, eikä ole koskaan ollutkaan.
Tosiaan nyt vanhempana vasta ymmärtää, kuinka tärkeää olisi nuorena aloittaa ns. normaalin sosiaalisen elämän luominen. Jos joku vanhempi lukee tätä, niin älkää missään nimessä antako lastenne käyttää kaikkea aikaansa esim. tietokoneen kanssa, koska sillä voi olla todella pahoja vaikutuksia myöhemmin elämässä. Erakkotyylisestä elämästä on hyvin vaikea päästä aikuisena eroon, enkä tiedä onko se edes mahdollista. Omasta ajatusmaailmasta tulee helposti aika kieroutunut, kun ei ole riittävästi kokemuksia muista ihmisistä, vaan kaikki perustuu median ja oman pään luomiin harhakuviin.- jaaa...
"Erakkotyylisestä elämästä on hyvin vaikea päästä aikuisena eroon, enkä tiedä onko se edes mahdollista."
Miksi sitä pitäisi erityisesti päästä eroon? Saadakseen pillua? Ihmissuhdetta ei tule olemaan koskaan, voi kuulostaa tympeältä mutta niin ovat ne pillunkantotelineetkin.
Erakot ovat parhaita. - --->
jaaa... kirjoitti:
"Erakkotyylisestä elämästä on hyvin vaikea päästä aikuisena eroon, enkä tiedä onko se edes mahdollista."
Miksi sitä pitäisi erityisesti päästä eroon? Saadakseen pillua? Ihmissuhdetta ei tule olemaan koskaan, voi kuulostaa tympeältä mutta niin ovat ne pillunkantotelineetkin.
Erakot ovat parhaita.pillunkantotelineet?
kuulostaa niin katkeroituneelta ja sairaalta puheelta, että parempi pysyäkin erakkona.
- Nerimund
Joopa. harmittaa, kun aikaa on, eikä saa itsestään oikein irti, että lähtisi jonnekin... yksin meneminen on vain hankalaa.
Olen kyllä kirjaston suurkuluttaja, käyn ulkona kävelemässäkin vain, mutta sekin tuntuu aika puulta.
Viihdyn itseksenikin yksin olo ei ole tosiaan ongelma, se on, että kun tulee tyytymättömäksi "johonkin" ja sen tunteen off-nappula kun on kadoksissa,kyllä v*****aa!
Istuskelen kyllä aika tavalla koneen ääressä, mutta ihan omaa "kivaa" kuten pelit.. ja uutiset ja mikä nyt kulloisenakin hetkenä kiinnostaa tietää.
Tiedän tuttuja, sekä muutaman ystävän jotka käyttävät tämänkin sivuston treffi palveluita, ongelma on se, että en usko niihin, kyse on itse luomasta kuplasta.. joo no jos joku löytää, ihan ok, mutta itsekin joskus lukeneena, kun utelias luonne olenn hämästytti suuri joukko varattuja, sekä teksti ilmaisu saattoi olla hiukan erikoista, kuten kertoja kertoisi, vaikka itse kirjoittaa..?
Sosiaalinen vammaisuus syö täälläkin joten tulen jonon jatkoksi. - Man1983
Joo ilmoittaudutaan mukaan joukkoon tummaan. Pelkään että yksinäisyyden tunne vain kasvaa iän myötä - tai sitten siihen vain turtuu. Vielä vuosi pari sitten en kokenut yksinoloa olleenkaan ongelmaksi, kun opiskelu ja harrastukset motivoivat suhtautumaan positiivisesti tulevaisuuteen. Nyt yhden lyhyen seurustelusuhteen jälkeen olen ollut kuitenkin yksinäisempi kuin koskaan. Olen aina ollut jonkinlainen erakkoluonne, joka viihtyy hyvin myös itsekseen. Nyt olen kuitenkin paljon miettinyt, että olisinko jollain tavalla tasapainoisempi, onnellisempi ihminen, jos löytyisi joku jonka kanssa elämää voisi jakaa.
Sain tuon lyhyen suhteen aikana maistaa hiukan sitä mistä olin haaveillut: esim. yhteistä pariskuntien illanviettoa ym. normaalia sosiaalista toimintaa. Tajusin kuitenkin, että sosiaalisen rajoittuneisuuteni vuoksi en kyennyt aidosti noista hetkistä nauttímaan. Oma maailma tuntuu vain olevan niin erilainen, kuin muilla ihmisillä.
Jatkuva yksinolo masentaa, mutta toisaalta en pysty myöskään aidosti nauttimaan illanvietosta kaveriporukassa. Tuntuu aika mahdottomalta yhtälöltä - sisäinen yksinäisyys, joka ahdistaa, mutta jota ei muut ihmiset voi kuitenkaan helpottaa?- SoLoonly
"Jatkuva yksinolo masentaa, mutta toisaalta en pysty myöskään aidosti nauttimaan illanvietosta kaveriporukassa. Tuntuu aika mahdottomalta yhtälöltä - sisäinen yksinäisyys, joka ahdistaa, mutta jota ei muut ihmiset voi kuitenkaan helpottaa?"
Sama homma. Kyrsii niin vietävästi kun on tällanen tilanne että mitenkään päin ei ole hyvin. Kaveri/"kaveri"porukassa olostakin kun suurimmaksi osaksi vain sellaisia kokemuksia, että jää auttamatta ulkopuoliseksi ja se yksin seurassa olo tympii jopa enemmän kuin kokonaan yksin oleminen. Tämä laskee mielialaa eikä edes huvita yrittää mukaan juttuun heittämällä jotain epätoivoista jutuntynkää joka ei kiinnosta ketään. Joo, pitäisi kai alkaa kuuntelemaan samaa musiikkia yms. mitä muutkin mistä keksisi puheenaiheita, mutta minkäs teet kun ei yksinkertaisesti kiinnosta.
Pelkäänpä, että tämä tulee olemaan tilanteeni lopun elämääni. Välillä mietin, mitä järkeä edes jatkaa jos samaa paskaa on tiedossa vähintään seuraavat 30-40 vuotta. - Nerimund
Olen tutussa porukassa puhelias ja välillä tuntematttomillekin ja jos oikein hauska tilanne nolous tahi komiikka tulee päälle ei ole ongelma kiekaista ulos.. Läheis ihmisistä muutama todennut, että seurassani saa joskus hävetä kun en mielistele, enkä kumartele ketään, olen liian suora.
Ongelmallista minulle on näissä sosiaalisissa tilanteissa se, että kun siinä aikansa kuuntelee ja katselee tuskallisinta on todeta, se, että kun puhutaan suorastaan p***aa ja sen nieleminen on välillä vaikeaa, yksi syistä miksi myös viihdyn yksin.
En tarkoita kommentilla sitä, että olisin älykkäämpi tai jotain, jos vain sattuu sellaiseen tilanteeseen, että siinä yrittää "päteä" yksi sun toinen ihminen ja yleensä kyllä alentamalla toista ja varsinkin sellaista, joka ei ole paikalla, puolustamassa itseään, se saa minut näkemään punaista..
Olihan minullakin lyhyt suhde, eli pitkän ajan jälkeen sai kokea ns. parisuhde juttua ja ruosteessa KYLLÄ olin ja olen.. mutta surukseni oli todettava, että oikeasti harva pystyy olemaan itsellen todella rehellinen ja toiselle, varsinkin tunne asioissa, jotka muutenkin helposti traumsitoi.. en käsitä miksi niin moni ihminen pelaa omilla ja toisten tunteilla, ehkä se on se tämän päivän meno, mutta kaikki kokemukset kasvattaa, olen kuitenkin fatalisti.
Osa kirjoittajista, enkä sano etteikö tunne olisi todellinen, kun viiltää, se viiltää kunnolla, mutta ei tosiaan ole helppoa enää solmia mitään suhteita, kevyitä tahi vakavampia kun on 35.
- -Uusioneiti-
....melkoista tekstiä. Haluaisin auttaa, mutta keinoja tuskin on olemassa. Ongelmasi on valitettava, koska olet nuori ja Sinulla on elämä vielä edessä.
Pitäisikö teidän nuorten yksinäisten perustaa oma kerho ja tavata sen puitteissa???? Jokainen saisi olla oma itsensä, koska teillä jokaisella on samanlainen sosiaalinen "rajoittuneisuus", jonka toinen tietää ja hyväksyy?! Tapailisitte ilman sitoumuksia, rennosti ja vaikka puhumatta, jos sanoja ei löydy. Tietäisitte, että toinen on vaan sellainen "normaallistikin" eikä mikään idiootti diiva.
Minun tarinani on seuraava...
Minä olen aina ollut sosiaalinen ihminen, mutta viimeiset 2,5 vuotta olen alkanut erakoitua vuosi vuodelta enemmän. Välttelen sukujuhlia, ystäviäni, tuttujani jne. Minulle nyt onkin ihan sama olla erakkona, koska lapset ovat tehty ja maailmalla. En pidä edes lapsiini kovin paljoa yhteyksiä. Kaikki sanovat, että olen muuttunut. Ja niin minä olenkin.
Viihdyn yksin. Liikun lähes kaiken vapaa-aikani. Milloin pyöräillen, rullaluistellen, uiden, milloin treenaan kuntosalilla itseni henkihieveriin rääkäten.
Minullakin on nyt loma ja sukulaiset ja lapset odottavat minua vierailulle, mutta täällä minä nökötän kotona. Kävin aamulla pyörälenkillä ja pian lähden kuntosalille. On niin kiva olla yksin.
Teillä nuorilla on elämä edessä. Tehkää siitä haluamanne kaltainen !!! Olkaa kotona, jos haluatte. Mutta jos haluatte puolison, menkää etsimään sitä.
TSEMPPIÄ !!! - Man1983
Mietiskelin tässä, että mitä se sosiaalisuus oikeastaan on? Tuossa ylempänä tituleerasin itseäni sosiaalisesti haasteelliseksi. Jossain määrin tunnistan siis itsessäni ujoutta, varautuneisuutta ja huonoa itseluottamusta sosiaalisissa tilanteissa. En kuitenkaan koe olevani täysin toivoton tapaus: yritän sosiaalisissa tilanteissa olla yleensä positiivinen ja aktiivinen. Kuunnella muita, hymyillä ja ohjata mahdollisesti keskustelua kyselemällä kavereilta esimerkiksi lomasuunnitelmista ym. Huomaan että minulta harvemmin kukaan näistä kavereista kyselee mitään.
Itsetunto tuntuu menevän kuin vuoristorataa: välillä tuttummassa porukassa pystyn osallistumaan keskusteluun aivan normaalisti - toisaalta välillä sitä jää aivan tuppisuuksi. Kohdallani kyse ei ole välttämättä siitä, että en uskaltaisi avata suutani vieraammassa porukassa. Ongelma on siinä, että ehkä lähintä työkaveriporukkaa lukuun ottamatta puheenaiheet eivät yleensä minua erityisemmin kosketa.
Joskus ihmetyttää se, että ollessani kahden tai pienessä porukassa jonkun ihmisen kanssa, jota pidän sosiaalisena, kuitenkin minä olen jopa se aktiivisempi osapuoli. Saatan olla vähän aikaa hiljaa ja tarjota toiselle mahdollisuuden aloittaa keskustelu. Mutta jos mitään ei tapahdu, niin minä kysyn jotain kiusallisen hiljaisuuden välttämiseksi. Kuitenkin suuremmassa porukassa nämä tyypit tulevat luontevasti juttuun muiden kanssa ja minä jään hiljaiseksi.
Joskus pyrin sosiaalisissa tilanteissa hiemaan tutkimaan, mistä siellä oikein puhutaan. Ei se yleensä ole mitään niin kovin ihmeellistä. Joku aloittaa jostain arkisesta aiheesta ja toiset kommentoivat jotain hauskaa. Toiset taas kertovat pitkiä tarinoita omista kokemuksista ja sattumuksista. Juttuja olisi minullakin, mutta en niitä pysty kertomaan, koska tulee vain sellainen olo, että ketä kiinnostaa. Koen, että minulle ei ole suotu tarinankertojan kykyjä - ehkä se on sitä kuuluisaa karisman puutetta?- patakymppi10
Se olisi kai juuri tuo tarinan kerrontakyky, millä saa suosiota sekä naisten että miesten keskuudessa.
Mulla on tällainen juttu: Olen kadottanut tarpeellisen välittömyyden. Olen tietääkseni pystynyt analysoimaan mitä mulle on tapahtunut.
Äitini oli sellainen, että sillä oli tapana hauskuttaa sukulaisia sun muita kertomalla jotain lapsellista, jota joissain tilanteissa olin sanonut. Lapsena kun tulee sanoneeksi usein jotain typerää. No äitini sai tällä naurut, minua se hävetti (olin sen luonteinen, että otin tuollaiset liian vakavasti), jolloin opin varomaan sanomisia. Uskoisin , että tästä lähti alkuun sellainen kierre. Kun oli luonnollinen tarve sanoa jotain, mun täytyi erikseen "tarkistaa", onko se jotain typerää. Tuossa menetti välittömyyden.Sitten kun sen kerran menettää, sitä ei koskaan saa takaisin. Kun muut välittömät ihmiset tuntee "kielen päällä" jotain, ne vaan sanoo sen, mulla aivoissa tapahtuu ylimääräinen kiepsahdus jossain, mikä saattaa johtaa siihen, että se tulee ulos oudosti tai sitten sensuurikoneisto estää ulostulon kokonaan.
Sun teksistä huomasi, että sä tarkkailet itseäsi, ehkä liikaa. Ehkä sekin on ongelma. Samoin täällä.
Puhuminen ja sosiaalisuus on kuin tanssia, siihen pitäisi vain heittäytyä mukaan. Monet meistä ATM:stä ovat kokeneet lapsena kiusaamista koulussa ym., mikä estää tuollaisen heittäytymisen . Sitä on niin varovainen, mutta ei pysty oikein muutenkaan olemaan. Se on niin iskeytynyt aivoihin, ettei ei sellaiset tsemppilauseet, että menet vaan juttelemaan jollekin kivalle naiselle - ei noista ole mitään hyötyä. ATM:yys ei ole pelkkä asenneongelma. Ehkä on mahdollista, että työllä ne aivot ja hermoston ja muut saisi uudelleen ohjelmoitua. Kai se on mahdollista. - Man1983
patakymppi10 kirjoitti:
Se olisi kai juuri tuo tarinan kerrontakyky, millä saa suosiota sekä naisten että miesten keskuudessa.
Mulla on tällainen juttu: Olen kadottanut tarpeellisen välittömyyden. Olen tietääkseni pystynyt analysoimaan mitä mulle on tapahtunut.
Äitini oli sellainen, että sillä oli tapana hauskuttaa sukulaisia sun muita kertomalla jotain lapsellista, jota joissain tilanteissa olin sanonut. Lapsena kun tulee sanoneeksi usein jotain typerää. No äitini sai tällä naurut, minua se hävetti (olin sen luonteinen, että otin tuollaiset liian vakavasti), jolloin opin varomaan sanomisia. Uskoisin , että tästä lähti alkuun sellainen kierre. Kun oli luonnollinen tarve sanoa jotain, mun täytyi erikseen "tarkistaa", onko se jotain typerää. Tuossa menetti välittömyyden.Sitten kun sen kerran menettää, sitä ei koskaan saa takaisin. Kun muut välittömät ihmiset tuntee "kielen päällä" jotain, ne vaan sanoo sen, mulla aivoissa tapahtuu ylimääräinen kiepsahdus jossain, mikä saattaa johtaa siihen, että se tulee ulos oudosti tai sitten sensuurikoneisto estää ulostulon kokonaan.
Sun teksistä huomasi, että sä tarkkailet itseäsi, ehkä liikaa. Ehkä sekin on ongelma. Samoin täällä.
Puhuminen ja sosiaalisuus on kuin tanssia, siihen pitäisi vain heittäytyä mukaan. Monet meistä ATM:stä ovat kokeneet lapsena kiusaamista koulussa ym., mikä estää tuollaisen heittäytymisen . Sitä on niin varovainen, mutta ei pysty oikein muutenkaan olemaan. Se on niin iskeytynyt aivoihin, ettei ei sellaiset tsemppilauseet, että menet vaan juttelemaan jollekin kivalle naiselle - ei noista ole mitään hyötyä. ATM:yys ei ole pelkkä asenneongelma. Ehkä on mahdollista, että työllä ne aivot ja hermoston ja muut saisi uudelleen ohjelmoitua. Kai se on mahdollista."Kun muut välittömät ihmiset tuntee "kielen päällä" jotain, ne vaan sanoo sen, mulla aivoissa tapahtuu ylimääräinen kiepsahdus jossain, mikä saattaa johtaa siihen, että se tulee ulos oudosti tai sitten sensuurikoneisto estää ulostulon kokonaan."
Hyvin sanottu, juuri näin koen itsekkin. Analysoin ja tarkkailen itseäni ehdottomasti liikaa ja olen itselleni ankara, jos sanon jotakin mielestäni tyhmää. Tutumassa porukassa pääsen tästä tosin jonkun verran eroon, kun voin luottaa, että perhe ja lähimmät ystävät arvostavat minua tällaisena kuin olen - ei tavallaan tarvitse pitää yllä mitään roolia.
En kuitenkaan halua laittaa ongelmiani sosiaalisissa tilanteissa ainoastaan tämän välittömyyden piikkiin. Se on ehdottomasti yksi tekijä. Toinen on se, että minulla ei tunnu olevan aitoa halua keskustella
"tyhjänpäivisistä" asioista muiden ihmisten kanssa. Lähimmän työporukan kanssa meillä on erilaista, koska olemme keskenään samanhenkistä, yhteistä puhuttavaa löytyy työn parista ja puhumme asioista myös aika syvällisellä tasolla. Sen sijaan normaalissa kaveriporukan illanvietossa tuntuu tyhmältä puhua turhan vakavista asioista. Pystyn keskittymään vain rajallisen ajan tällaiseen huolettomaan sosiaaliseen keskusteluun. Usein jossain vaiheessa iltaa tulee sellainen olo, ettei halua enää "edustaa" vaan vain lähteä pois. Muut tuntuvat heittäytyvän ikään kuin täysillä näihin illanviettoihin, keskittyvän keskusteluun ja nauttivan täysillä muiden seurasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1751968Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361694Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81318Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241145Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu561142Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151017- 59925
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57909