Olen 18 vuotias ja mieheni on minua 17 vuotta vanhempi. Seurustelua on takana lähes vuosi. Vielä en ole hänen kavereitaan tavannut, eikä miehenikään ole siitä kovin innoissaan. Minun tutuistani kukaan ei tiedä suhteesta ja mieheni tutuista vain yksi tietää, mutta en oikeastaan muuta kuin sen, että on joku nainen kuvioissa.
Olemme pian muuttamassa yhteen ja varmasti viimeistään siinä vaiheessa mieheni ystävät tulevat näkemään minut. Tiedän, että ikäero on suuri ja minä vielä teini-ikäinen, joten muiden reaktio pelottaa. Varsinkin mieheni kavereiden vaimojen/tyttöystävien reaktio. Minua varmastikin haukutaan vähintäänkin selkäni takaa, enkä tätä tietenkään haluaisi. En ole pyrkimässä muiden joukkoon, koska varmasti keskustelunaiheetkin erilaiset tuon suuren ikäeron vuoksi. Mutta miten voisin tulla edes jotenkin toimeen mieheni ystävien kanssa? Tapaamisilta tuskin voi välttyä ikuisesti.
17 vuoden ikäero ja kumppanin kaverit
32
2642
Vastaukset
- pikkum
Mun suhteeni kariutui, ja mies oli mua -vain- 7 vuotta vanhempi. Sen kaverit ja kaikki oli ihan eri elämänvaiheessa ja ne naiset ei ikinä hyväksyneet mua. Mun ystävien seurassa mun mies oli hiljaa ja kotona sitten valitti millasia mun kaverit on. Se oli sosiaalinen umpikuja. Päädyttiin lopulta siihen, et mä heitin sen niiden kaveriporukan omakotitalobileisiin, jossa pariskunnat juhli rauhalliseen koti-iltama tyyliin ja mä olin sen ajan kotona mieluummin. Ja omat menoni menin omien kavereiden kanssa.
Oon 30 nyt ja tunnen itseni nuoreksi... en voi elää itseäni vanhemman kanssa enää... Tunsin vuoden yhdessäasumisen jälkeen tukehtuvani. 17 vuoden ikäero on tosi paljon. Vanhoissa miehissä ja jo suhteissa olleilla on niin paljon painolastia ja katkeruutta.
Mutta yhdessäasumisen aikana nuo kaikki selviää... Älä satuta itseäsi. Olet nuori ja ihania asioita sulla on edessä vielä.- Niiskuneiti.,
Itseäni on tuo ikäero monestikin painanut mieltä. Lähinnä siksi, että jos naimisiin mennään, niin se vanheneminen menee niin eri tahtia. Kun olen vielä suht nuori viisikymppinen, niin hän on pian vanhus. Mutta tällä hetkellä tunteet on niin vahvat.
En ole mikään "pissis" vaan ihan rauhallinen tyttö, mutta silti pelkään, että nuo miehen kavereiden naiset ei ehkä hyväksy minua joukkoon, vaikka en siis sinänsä heidän joukkoon ole pyrkimässäkään eikä ole tarkoitus sen enempää heidän kanssaan hengailla. Mutta jossain vaiheessahan sitä joutuu esittäytymään tavatessa.
Mutta kai sitä voi nauttia sen aikaa, kun kaikki toimii. Sitä pitää sitten katsoa uudestaan, miten käy. Kestääkö suhde, jos miehen kaverit eivät hyväksykään minua... Se jää nähtäväksi. - maaret 31v
Niiskuneiti., kirjoitti:
Itseäni on tuo ikäero monestikin painanut mieltä. Lähinnä siksi, että jos naimisiin mennään, niin se vanheneminen menee niin eri tahtia. Kun olen vielä suht nuori viisikymppinen, niin hän on pian vanhus. Mutta tällä hetkellä tunteet on niin vahvat.
En ole mikään "pissis" vaan ihan rauhallinen tyttö, mutta silti pelkään, että nuo miehen kavereiden naiset ei ehkä hyväksy minua joukkoon, vaikka en siis sinänsä heidän joukkoon ole pyrkimässäkään eikä ole tarkoitus sen enempää heidän kanssaan hengailla. Mutta jossain vaiheessahan sitä joutuu esittäytymään tavatessa.
Mutta kai sitä voi nauttia sen aikaa, kun kaikki toimii. Sitä pitää sitten katsoa uudestaan, miten käy. Kestääkö suhde, jos miehen kaverit eivät hyväksykään minua... Se jää nähtäväksi.Itselläni ja miehelläni on 16v ikäeroa, tosin olen sinua puolet vanhempi...se tässä mietityttääkin.Jos todella rakastat miestäsi ja hän sinua, niin silloin ei tuo ikäero haittaa mitään.
Mieheni ystävät hyväksyivät minut heti, toiset hieman arastelivat alkuun,mutta mitään sen kummempaa ei ole ollut.Ja minun ystäväni ovat suhtautuneet mieheeni yhtä hyvin.
Jos tunnet sisimmässäsi että tuo se nyt on, se elämäni mies...niin onhan sitä pakko koettaa!Ei siinä silloin ystävien mielipiteellä ole merkitystä, vain sinä itse voit tietää mitä haluat. - Niiskuneiti.,
maaret 31v kirjoitti:
Itselläni ja miehelläni on 16v ikäeroa, tosin olen sinua puolet vanhempi...se tässä mietityttääkin.Jos todella rakastat miestäsi ja hän sinua, niin silloin ei tuo ikäero haittaa mitään.
Mieheni ystävät hyväksyivät minut heti, toiset hieman arastelivat alkuun,mutta mitään sen kummempaa ei ole ollut.Ja minun ystäväni ovat suhtautuneet mieheeni yhtä hyvin.
Jos tunnet sisimmässäsi että tuo se nyt on, se elämäni mies...niin onhan sitä pakko koettaa!Ei siinä silloin ystävien mielipiteellä ole merkitystä, vain sinä itse voit tietää mitä haluat.Et kertonut, milloin miehesi kanssa tapasitte, mutta koska minä olen vielä näinkin nuori, se voi rassata miehen kavereita. Viidenkin vuoden päästä kuitenkin olen varmastikin paljon viisaampi ja aikaisempi kuin nyt.
- maaret 31v
Niiskuneiti., kirjoitti:
Et kertonut, milloin miehesi kanssa tapasitte, mutta koska minä olen vielä näinkin nuori, se voi rassata miehen kavereita. Viidenkin vuoden päästä kuitenkin olen varmastikin paljon viisaampi ja aikaisempi kuin nyt.
Aivan samana kesänä kun tutustuimme, tapasin mieheni ystäviä.Nopeasti edennyt tämä meidän juttu.
- kokenut ja EI ENÄÄ
Moikka,
Mulla on juuri kariutumassa suhde itseäni 19 vuotta vanhempaan mieheen. Hän on siis vaihdevuosi ikäinen.... Saa ihan järkyttäviä hepuleita pikku asioista ja sitten kun kohtaus menee ohi käyttäytyy taas ihanalla rauhallisella tavallaan kuin ei olisi mitään sanomista ollutkaan. Kieltää koko tilanteen edes tapahtuneen.
Heti tuli mieleen tuosta teidän 17 vuoden ikä erosta, että oletko 100% varma ettei mies vain halua käyttää sinua hyväksesi?
Minua ilmeisenkin varmasti käytettiin hyväksi. Yritimme jopa lasta pitkään. Mahtoikohan mies ollut tehnyt jossain vaiheessa siemenjohtimien poikkileikkauksenkin..... Kielsi ehdottomasti asian.
Mieti ihan rauhassa tulevaisuutta.
Miehen kavereiden ja heidän vaimojensa hyväksyntä on pienin murheistasi. Oletko todella valmis sitoutumaan ikäistäsi huomattavasti vanhempaan mieheen? Kun hän on "moniongelmainen" (huumoria, tarkoitan vaihde vuosia)sinä et ole täyttänyt vielä edes neljääkymmentä.
Mieti omaa jaksamistasi, rakkauttasi.
Nämä olivat vain minun ajatuksiani.
Kukin tekee omat ratkaisunsa.
Kukaan ihminen ei ole samanlainen, edes vaihde vuosinaan.- Mennis
Uskomatonta paskaa kirjoitit. Ei miehillä ole mitään vaihdevuosia. Sukupuolinen kyky saattaa hävitä, muttei lainkaan kaikilta eikä lainkaan tietyssä iässä. Suurin korrelaatio miehen suvunjatkokyvyn heikkenemiselle on ylipaino. Hoikat ja normaalipainoiset miehet ovat yleensä suvunjatkokykyisiä hautaan asti.
On teillä hieno suhde, kun epäilet häntä siemenjohtimen poikkileikkauksesta. Mahtaisikohan olla korkea aika katsoa peiliin! - Niiskuneiti.,
Tietenkään ei voi koskaan olla varma siitä, mitä toinen toisesta tahtoo. Minä tietysti uskon, että mieheni ei käytä minua hyväkseni. Mutta mistäs sen tietää? Monet ihmiset osaavat näytellä hyvin.
Kyllähän tuo ikäero mietityttää, lähinnä tuo vanheneminen. Kun minä olen vielä suht hyvässä iässä, mies onkin jo vanhus. Vanheneminen tapahtuu sitten nopeasti. Mutta tunteet ovat juuri nyt suuret, eikä niitä voi noin vain tukahduttaa. - omia kokemuksia
Niiskuneiti., kirjoitti:
Tietenkään ei voi koskaan olla varma siitä, mitä toinen toisesta tahtoo. Minä tietysti uskon, että mieheni ei käytä minua hyväkseni. Mutta mistäs sen tietää? Monet ihmiset osaavat näytellä hyvin.
Kyllähän tuo ikäero mietityttää, lähinnä tuo vanheneminen. Kun minä olen vielä suht hyvässä iässä, mies onkin jo vanhus. Vanheneminen tapahtuu sitten nopeasti. Mutta tunteet ovat juuri nyt suuret, eikä niitä voi noin vain tukahduttaa.Itse olin pitkään naimisissa 20v. vanhemman miehen kanssa. Mieheni ei aikuistunut koskaan, sillä hän ei kestänyt omaa vanhenemista ja siksi hänen identiteettiinsä kuului olla nuoren naisen kanssa. Alussa se oli tietysti täynnä suurta tunnetta ja kivaa riitti kun kuvittelin itse olevani niiiin aikuinen kun hän oli minusta kiinnostunut... Mutta siinä vaiheessa kun itse oikeasti aikuistuin ja saimme lapsia, niin olisin kaivannut rinnalleni aikuista miestä. En mitään "nuorekkaana" säilynyttä, ikuista teiniä. Lapsille hän oli myös kaveri, ei turvallinen isähahmo. Nyt olen keski-ikäinen (42v) ja ihmettelen, että miksi kestin tuollaista kuviota niinkin pitkään. Onneksi elän tällä hetkellä upeassa parisuhteessa ikäiseni upean uroksen kanssa. Tavallaan olen hyvin onnellinen kun näin millaista on olla huonossa parisuhteessa ja nyt osaan arvostaa fiksua, oikeasti aikuista miestä.
Olen vahvasti kokemuksen myötä sitä mieltä, että jos 17v. vanhempi mies seurustelee 18v. neidon kanssa, niin hän hänen oma kehityksensä on jäänyt johonkin tai hän vaan hakee kivaa seksiseuraa siihen saakka kun neito siihen suostuu. Toivon, että et särje sydäntäsi tai muuten tee mitään peruuttamatonta. Muistan kyllä itse oman jääräpäisyyteeni tuossa iässä kun olin hänet kohdannut. Mikään mahti maailmassa ei saanut ajatustani muuttumaan, vaikka esim. vanhempani olivat enemmän kuin vastaan meidän suhdetta. Nyt tiedän, että miksi minun olisi pitänyt heitä kuunnella, mutta jokainen täällä valitsee oman polkunsa itse. - Niiskuneiti.,
omia kokemuksia kirjoitti:
Itse olin pitkään naimisissa 20v. vanhemman miehen kanssa. Mieheni ei aikuistunut koskaan, sillä hän ei kestänyt omaa vanhenemista ja siksi hänen identiteettiinsä kuului olla nuoren naisen kanssa. Alussa se oli tietysti täynnä suurta tunnetta ja kivaa riitti kun kuvittelin itse olevani niiiin aikuinen kun hän oli minusta kiinnostunut... Mutta siinä vaiheessa kun itse oikeasti aikuistuin ja saimme lapsia, niin olisin kaivannut rinnalleni aikuista miestä. En mitään "nuorekkaana" säilynyttä, ikuista teiniä. Lapsille hän oli myös kaveri, ei turvallinen isähahmo. Nyt olen keski-ikäinen (42v) ja ihmettelen, että miksi kestin tuollaista kuviota niinkin pitkään. Onneksi elän tällä hetkellä upeassa parisuhteessa ikäiseni upean uroksen kanssa. Tavallaan olen hyvin onnellinen kun näin millaista on olla huonossa parisuhteessa ja nyt osaan arvostaa fiksua, oikeasti aikuista miestä.
Olen vahvasti kokemuksen myötä sitä mieltä, että jos 17v. vanhempi mies seurustelee 18v. neidon kanssa, niin hän hänen oma kehityksensä on jäänyt johonkin tai hän vaan hakee kivaa seksiseuraa siihen saakka kun neito siihen suostuu. Toivon, että et särje sydäntäsi tai muuten tee mitään peruuttamatonta. Muistan kyllä itse oman jääräpäisyyteeni tuossa iässä kun olin hänet kohdannut. Mikään mahti maailmassa ei saanut ajatustani muuttumaan, vaikka esim. vanhempani olivat enemmän kuin vastaan meidän suhdetta. Nyt tiedän, että miksi minun olisi pitänyt heitä kuunnella, mutta jokainen täällä valitsee oman polkunsa itse.Mikään ei ole elämässä varmaa. Tiedän, että minulla on vielä paljon opittavaa, mutta valitettavasti minun täytyy vain elää oppiakseni ja tietääkseni paremmin. Jos nyt jättäisin suhteen, miettisin loppuelämäni, miten olisimme saattaneet olla hyvinkin onnellisia yhdessä. Kuitenkin olen päättänyt valita suhteen, jos se päättyy, opinpahan ainakin jotakin.
Tulevaisuudesta ei vielä tiedä. Sen näkee sitten. Mutta kiitos paljon tarinastasi, vaikka se ei päättynytkään onnellisesti edellisen miehesi suhteen. Antaa paljon miettimisen aihetta. - ..................
Mennis kirjoitti:
Uskomatonta paskaa kirjoitit. Ei miehillä ole mitään vaihdevuosia. Sukupuolinen kyky saattaa hävitä, muttei lainkaan kaikilta eikä lainkaan tietyssä iässä. Suurin korrelaatio miehen suvunjatkokyvyn heikkenemiselle on ylipaino. Hoikat ja normaalipainoiset miehet ovat yleensä suvunjatkokykyisiä hautaan asti.
On teillä hieno suhde, kun epäilet häntä siemenjohtimen poikkileikkauksesta. Mahtaisikohan olla korkea aika katsoa peiliin!"Tiedefakta: miehillä ei vaihdevuosia"
Antaisitko kenties viitteitä tutkimuksiin, jotka kieltävät andropaussin olemassa olon.
http://www.verkkoklinikka.fi/?page=6995590&id=3397351
- j.uhis
... jos alat liikaa miettimään muiden sanomisia ja omakohtaisia neuvoja. Jos yrität tarkkailla miehen tekemisiä yrittäen löytää merkkejä onko hän tosissaan tai ei, niin tulet vain itse koko ajan epävarmemmaksi ja se vaikuttaa ikävästi sinuun ja suhteeseen.
Kuten näyttää, että olet oman valintasi tehnyt ainakin toistaiseksi jatkaa suhdetta, niin mun neuvoni on: ota kaikki irti jos hyvältä tuntuu!
Ja vaikket epäilyksenaiheita etsimällä etsikään, niin ei se silti tarkoita, että pitäisi sinisilmäinen olla, lähinnä vain että kohtaat asiat kun ne ovat edessä, ei ennakolta aavistellen.
Se onko joku luotettava tai särkeekö sydämensä ei taas liity millään lailla ikäeroon vaan on riskinä aina kun tuntee vahvasti... mutta kukapa haluaisi olla tuntematta.
Jarrutellen vain menetät ainaiseksi jotain mitä voisit juuri nyt kokea...- Niiskuneiti.,
Niin, kyllä ehdottomasti kannattaisi nauttia suhteesta niin pitkään kun se vain kestää. Tämä varmasti pätee tosiaan kaikenlaisiin suhteisiin. Vielä ei voi tietää, mitä tapahtuu. Nyt kaikki menee hyvin, joten nautin siitä niin pitkään, kun se vain on mahdollista.
- __kokemus__
Sanoisin, että tuo teidän ikäero on aika suuri. Vielä kun olet itsekin alle parikymppinen. Minulla oli lyhyt juttu yli 10-vuotta vanhemman miehen kanssa. Siinä oli todella paljon hyvää, mutta joskus tuntui miten hän ei aina kunnioittanut minua. Sanoin esim. monta kertaa, etten pidä jostain tietystä tavasta hyväillä tai pussata ja aina hän vain jatkoi sitä samalla tavalla. Sanoi ymmärtävänsä, mutta kuitenkin jatkoi hetken päästä kuin ei olisi kuullutkaan koko juttua. Järkytyin kuullessani, miten hän nimenomaan haluaa olla vain reippaasti nuorempien tyttöjen kanssa. Oman ikäiset eivät siis kelvanneet, vaan ikäeron piti olla vähint. lähemmäksi se 10-vuotta. Olin ilmeisesti hänelle vain jotain statusta ja ehkä hän sai jotain kicksejä nuoruudestani ja elinvoimaisuudestani. Mutta oli ikäerosta hyötyäkin. Hän oli kerinnyt käymään läpi monia rankkoja juttuja elämässään ja siksi ymmärsi todella hyvin esim. minunkin probleemejani ja omituisuuksiani. Aika paljon meillä oli samoja ajatuksia iästä huolimatta : )
Mutta erimielisyyksissä sitten usein tuli semmoista kommenttia, että kyllä hän vanhempana tietää paremmin ja että minä en loppujen lopuksi voi vielä tietää asioita yhtä syvällisesti kuin hän.
Noh, haluan edelleen itseäni vanhemman miehen, mutta nuorekkaamman ja energisemmän. En halua että mieheni on ukkoutunut, kun minä vielä olen hehkeä ja energinen : )- Niiskuneiti.,
Miehelläni on ollut lähinnä vain itseään vanhempi naisia. Ehkä muuta nuorempikin, en tiedä. Lisäksi hänellä ei ole oikein ollut kunnollisia suhteita. Tosin olen myös udellut (seksi)kumppaneiden määrää, niin aika vähän sen ikäiseksi. Tietysti minusta jo kaksikin kuulostaa hirvittävältä, olen hieman kateellista sorttia, jopa eksien suhteen.
Että en nyt tiedä, onko se hyvä vai paha, että kumpikin ollaan melko kokemattomia. Tietysti koulukiusaaminen on molemmille tuttu asia, joten siinäkin mielessä koen meidän olevan jollain tavalla samanlaisia, vaikka ikäeroa löytyykin.
Jotenkin tuntuu inhottavalta, että jos olisin jo vaikkapa kolmekymppinen, niin ikäero ei olisi minkäänlainen ongelma. Mutta koska olen vielä nuori, kokematon, se on joillekin suurikin ongelma. - __kokemus__
Niiskuneiti., kirjoitti:
Miehelläni on ollut lähinnä vain itseään vanhempi naisia. Ehkä muuta nuorempikin, en tiedä. Lisäksi hänellä ei ole oikein ollut kunnollisia suhteita. Tosin olen myös udellut (seksi)kumppaneiden määrää, niin aika vähän sen ikäiseksi. Tietysti minusta jo kaksikin kuulostaa hirvittävältä, olen hieman kateellista sorttia, jopa eksien suhteen.
Että en nyt tiedä, onko se hyvä vai paha, että kumpikin ollaan melko kokemattomia. Tietysti koulukiusaaminen on molemmille tuttu asia, joten siinäkin mielessä koen meidän olevan jollain tavalla samanlaisia, vaikka ikäeroa löytyykin.
Jotenkin tuntuu inhottavalta, että jos olisin jo vaikkapa kolmekymppinen, niin ikäero ei olisi minkäänlainen ongelma. Mutta koska olen vielä nuori, kokematon, se on joillekin suurikin ongelma.Hmm, minua hieman pistää mietittymään, miksi miehellä ei ole ollut kunnollisia, pidempiä suhteita? Onko se ollut omaa valintaa, vai onko siihen joku syy? Sama muuten oli oman mieheni kohdalla. Vain muutamia kuukausia olevia suhteita.
Mutta toisaalta voihan asian ajatella niinkin, että ehkä nämä miehemme ovat tajunneet milloin jutusta voi tai ei voi tulla mitään, ja sitten on pistetty aikaisessa vaiheessa stoppia.
Mutta ei noita seksikumppaneita kyllä ole miehelläsi ollut todellakaan montaa, ja mielestäni se on ihailtavaa, että on säästänyt itseään. Itse haluaisin seksuaalisesti mahdollisimman kokemattoman miehen, mutta kaksi ei todellakaan kuulosta pahalta, joten onnittelu sinulle siitä
: )
Tietystikin sinä teet itse omat valintasi. Eikä sitä kukaan muu voi tulla sinulle kertomaan, onko mies sinulle oikea vai väärä : ) Mutta kehottaisin silti katsomaan vielöä suhdetta eteenpäin kaikessa rauhassa. Ei siis kannata tehdä hätiköityjä päätöksiä mm. perheen perustamisesta tms.
Meillä myös oli keskenämme paljon samaa. Hän oli samankaltaisin kanssani kuin kukaan aikaisempi. Mutta siitä huolimatta meidän toiveemme olivat eri vaiheessa ja uskonnollinen maailmankuva erilainen.
Mies myös väsähti herkemmin kuin minä, ja tällä hetkellä haluan enemmän energisemmän miehen. - Niiskuneiti.,
__kokemus__ kirjoitti:
Hmm, minua hieman pistää mietittymään, miksi miehellä ei ole ollut kunnollisia, pidempiä suhteita? Onko se ollut omaa valintaa, vai onko siihen joku syy? Sama muuten oli oman mieheni kohdalla. Vain muutamia kuukausia olevia suhteita.
Mutta toisaalta voihan asian ajatella niinkin, että ehkä nämä miehemme ovat tajunneet milloin jutusta voi tai ei voi tulla mitään, ja sitten on pistetty aikaisessa vaiheessa stoppia.
Mutta ei noita seksikumppaneita kyllä ole miehelläsi ollut todellakaan montaa, ja mielestäni se on ihailtavaa, että on säästänyt itseään. Itse haluaisin seksuaalisesti mahdollisimman kokemattoman miehen, mutta kaksi ei todellakaan kuulosta pahalta, joten onnittelu sinulle siitä
: )
Tietystikin sinä teet itse omat valintasi. Eikä sitä kukaan muu voi tulla sinulle kertomaan, onko mies sinulle oikea vai väärä : ) Mutta kehottaisin silti katsomaan vielöä suhdetta eteenpäin kaikessa rauhassa. Ei siis kannata tehdä hätiköityjä päätöksiä mm. perheen perustamisesta tms.
Meillä myös oli keskenämme paljon samaa. Hän oli samankaltaisin kanssani kuin kukaan aikaisempi. Mutta siitä huolimatta meidän toiveemme olivat eri vaiheessa ja uskonnollinen maailmankuva erilainen.
Mies myös väsähti herkemmin kuin minä, ja tällä hetkellä haluan enemmän energisemmän miehen.No en nyt välttämättä halua alkaa mieheni aiemmista suhteista tänne sen enempää kertomaan. Mutta siis mitä olen häneltä kuullut, ei mitään erikoisempia suhteita ole hänellä ollut. Ei ole kai mennyt siihen vaiheeseen, että vanhemmat suhteesta tietäisi yms. Ja en kyllä paljastanut mieheni seksikumppaneiden määrää, mutta siis minulle jo kaksikin olisi liikaa (en väittänyt, että miehelläni olisi ollut kaksi). Korjattakoon tuo nyt tieltä.
Miksi hänellä ei sitten ole ollut pidempiä suhteita. Sitä en tiedä. Mutta luulen, että itsetuntoon on vaikuttanut koulukiusaaminen.
Itse mieluusti olisin ottanut "neitsyen" miehekseni, mutta minkäs tunteilleen voi.
- tutulta...
Itse olen hieman vastaavassa tilanteessa: minulla ja "miehelläni" ikäeroa on reilut 20 vuotta. Itse olen 25. Hän on (huomattavasti) ikäistään nuorempi niin henkisesti kuin fyysisestikin =), ja minä taas henkisesti ehkä hieman vanhemman oloinen.Meitä kumpaakaan ikäero ei vaivaa, mutta varsinkin minä mietin kuinka muut suhtautuvat asiaan, sillä suhteestamme ei vielä kukaan tiedä. Nyt olemme kuitenkin siinä pisteessä, että valintoja on tehtävä, tai jonkun sydän särkyy. Eli siis julkistammeko suhteemme vai emme. Suurin kynnys minulle tällä hetkellä ovat lapset: mies on useamman ihanan lapsen isä, ja on ilmoittanut että enempää ei ole halukas tekemään ikänsä vuoksi. Hän on pyytänyt minua miettimään asiaa niin kauan kuin tarpeellista, sillä hän ei tahdo minun "tuhlaavan" elämääni hänen kanssaan, koska hän ei voi tarjota minulle sitä mitä minä jossain vaiheessa tulisin haluamaan, eli lapsia. Hän on myös sanonut, että ymmärtää jos en halua hänen kanssaan jatkaa sillä kyse on isosta asiasta, mutta on kuitenkin enemmän kuin valmis ottamaan minut elämäänsä jos toisin päätän. Olen kuitenkin miettinyt, että haluanko todella lapsia vain sen vuoksi että niitä kuuluu olla, vai haluanko miehen joka todella rakastaa minua, ja on valmis viettämään kanssani vaikka lopun elämäni...ilman omia lapsia. Koko muu suhteemme on aivan loistava: hän viihtyy kavereideni kanssa (jotka tosin suhteestamme eivät tiedä) ja minä viihdyn hänen tuttaviensa kanssa. Kummallakin on omat menonsa, mutta yhteistä aikaa otetaan vaikka väkisin jommankumman niin halutessa. Osan suhteeseemme tuo juuri tuo jännitys siitä, että kukaan ei "järjestelyistämme" ole tietoinen. Kun olemme julkisella paikalla, on lähes mahdotonta pitää kädet kurissa kotiin ja suljettujen ovien taakse asti! Olemme molemmat olleet täysin ymmällämme tilanteestamme, sillä eihän meille näin pitänyt käydä! Tarkoitus oli alunperin vain flirttailla ja tekstiviestitellä...mutta eipä näitä nähtävästi voi ennustaa...
- Niiskuneiti.,
Itse olen vielä huomattavasti nuorempi, "tietämättömämpi" kuin 25-vuotias, joten sinun tapauksesi on tavallaan paljonkin sallittavampi. Olet kuitenkin jo aikuinen. Niinhän minäkin, mutta ainakin alle kaksikymppinen kuitenkin on suhtkoht tietämätön elämästä.
Itselläni ongelma taas on päinvastainen. Mieheni haluaa lapsia, minä taas en. Tietysti haluttomuuteni lasten suhteen voi johtua nuoresta iästäni. Toisaalta mieheni alkaa olla jo sen verran vanha, että aikaa ei riittäisi tuhlattavaksi. En haluaisi olla mieheni "onnen" tiellä, jos hän todella tahtoo lapsia joskus. Mutta toisaalta en sen vuoksi tahtoisi lopettaa hyvää suhdetta. - Nikkor
Niiskuneiti., kirjoitti:
Itse olen vielä huomattavasti nuorempi, "tietämättömämpi" kuin 25-vuotias, joten sinun tapauksesi on tavallaan paljonkin sallittavampi. Olet kuitenkin jo aikuinen. Niinhän minäkin, mutta ainakin alle kaksikymppinen kuitenkin on suhtkoht tietämätön elämästä.
Itselläni ongelma taas on päinvastainen. Mieheni haluaa lapsia, minä taas en. Tietysti haluttomuuteni lasten suhteen voi johtua nuoresta iästäni. Toisaalta mieheni alkaa olla jo sen verran vanha, että aikaa ei riittäisi tuhlattavaksi. En haluaisi olla mieheni "onnen" tiellä, jos hän todella tahtoo lapsia joskus. Mutta toisaalta en sen vuoksi tahtoisi lopettaa hyvää suhdetta.Tosta ikäerosta on vaikea sanoa oikeastaan mitään järkevää,koska eipä ne tunteet yleensä kysele ikää.
Oma kokemus on parin vuoden takaa,kun eräs nuori nainen(18v) syystä tai toisesta ihastui muhun(33)niin perinpohjin,et selvitti mun yhteystiedot rekisterinumeron perusteella ja otti yhteyttä.
Tiesin kyllä heti kenestä oli kysymys,koska näimme toisiamme päivittäin,sillä liikuimme samoilla kulmilla.
No siitä kehkeytyi ihan kiva pikku juttu ja kaveripiirit tuli heti molemmin puolin tutuksi mut ongelmaksi muodostui naisen vanhemmat.Heti alkuun tuli puheeksi ikäero ja se ettei tää nuorikko uskaltanut edes ajatella kertovansa vanhemmilleen seurustelevansa 15 vuotta vanhemman karjun kanssa.
Siinäpä sitten tapailtiin ja pidettiin hauskaa oman aikansa,kunnes vaihdettiin sitten ystäväpohjalle koko juttu.
En epäile etteikö se ois onnistunut myös pitkässä juoksussa mut homma päätettiin näin.Edelleen tapaillaan välillä ja aina mennään paljon laajemmilla vesillä ku normaali kaverit..
Oma kaveripiiri koostuu parikymppisistä aina viiskymppisiin,joten samassa pöydässä voi istua monenikäistä porukkaa ja tällasissa tilanteissa voi hyvinkin samaistua paljon nuorempaan tai vastaavasti vanhempaan. - Niiskuneiti.,
Nikkor kirjoitti:
Tosta ikäerosta on vaikea sanoa oikeastaan mitään järkevää,koska eipä ne tunteet yleensä kysele ikää.
Oma kokemus on parin vuoden takaa,kun eräs nuori nainen(18v) syystä tai toisesta ihastui muhun(33)niin perinpohjin,et selvitti mun yhteystiedot rekisterinumeron perusteella ja otti yhteyttä.
Tiesin kyllä heti kenestä oli kysymys,koska näimme toisiamme päivittäin,sillä liikuimme samoilla kulmilla.
No siitä kehkeytyi ihan kiva pikku juttu ja kaveripiirit tuli heti molemmin puolin tutuksi mut ongelmaksi muodostui naisen vanhemmat.Heti alkuun tuli puheeksi ikäero ja se ettei tää nuorikko uskaltanut edes ajatella kertovansa vanhemmilleen seurustelevansa 15 vuotta vanhemman karjun kanssa.
Siinäpä sitten tapailtiin ja pidettiin hauskaa oman aikansa,kunnes vaihdettiin sitten ystäväpohjalle koko juttu.
En epäile etteikö se ois onnistunut myös pitkässä juoksussa mut homma päätettiin näin.Edelleen tapaillaan välillä ja aina mennään paljon laajemmilla vesillä ku normaali kaverit..
Oma kaveripiiri koostuu parikymppisistä aina viiskymppisiin,joten samassa pöydässä voi istua monenikäistä porukkaa ja tällasissa tilanteissa voi hyvinkin samaistua paljon nuorempaan tai vastaavasti vanhempaan.Miten naisesi vanhemmilla oli mitään sanottavaa suhteeseen, kun hän kuitenkin oli jo täysi-ikäinen?
Sinun kaveripiirissäsi ongelmaa ei varmaankaan ollut, kun noin suuri ikähaitaro muutenkin. Oman mieheni kaverit ovat suurin osa naimisissa ja lapsiakin on jo usealla. Tietysti tässä sitten on kolmekymppinen ja 18-vuotias täysin eri lähtöviivoilla. - Nikkor
Niiskuneiti., kirjoitti:
Miten naisesi vanhemmilla oli mitään sanottavaa suhteeseen, kun hän kuitenkin oli jo täysi-ikäinen?
Sinun kaveripiirissäsi ongelmaa ei varmaankaan ollut, kun noin suuri ikähaitaro muutenkin. Oman mieheni kaverit ovat suurin osa naimisissa ja lapsiakin on jo usealla. Tietysti tässä sitten on kolmekymppinen ja 18-vuotias täysin eri lähtöviivoilla.Kun eivät koskaan saaneet tietää mut kai tää nuorikko vain pelkäs vanhempiensa reaktiota ku asusteli vielä kotona sillon ja oli taloudellisesti riippuvainen kotijoukoista.
Kai siitä ois selvitty kunnialla jos ois haluttu.
Mutta olen kuitenki sitä mieltä ettei ikäero ollut minkään sortin ongelma muuten kaveripiirissä, ei vanhempien eikä nuorempien kavereiden välillä.
Ja lapsetkin oli mukana kuvioissa...siis omat... - Niiskuneiti.,
Nikkor kirjoitti:
Kun eivät koskaan saaneet tietää mut kai tää nuorikko vain pelkäs vanhempiensa reaktiota ku asusteli vielä kotona sillon ja oli taloudellisesti riippuvainen kotijoukoista.
Kai siitä ois selvitty kunnialla jos ois haluttu.
Mutta olen kuitenki sitä mieltä ettei ikäero ollut minkään sortin ongelma muuten kaveripiirissä, ei vanhempien eikä nuorempien kavereiden välillä.
Ja lapsetkin oli mukana kuvioissa...siis omat...No jos totta puhutaan, niin en minäkään ole uskaltanut myöntää seurustelevani. Juuri tuon ikäeron takia. Tosin en muutenkaan tykkää puhella parisuhde-elämästäni, joten tuskin olisin edes omanikäistäni poikaystävää vanhemmilleni esitellyt.
- Nikkor
Niiskuneiti., kirjoitti:
No jos totta puhutaan, niin en minäkään ole uskaltanut myöntää seurustelevani. Juuri tuon ikäeron takia. Tosin en muutenkaan tykkää puhella parisuhde-elämästäni, joten tuskin olisin edes omanikäistäni poikaystävää vanhemmilleni esitellyt.
..ihan iisisti ja mene virran mukana.Eiköhän se selviä toimiiko vai ei.Itsehän sä päätät mitä elämälläsi teet ja luonnollisedsti pyrit oikeisiin valintoihin.Ole onnellinen äläkä anna muiden olla esteenä sille.
Tsemppiä
- yli parikymppinen
En ymmärrä alkuunkaan miksi täällä reippaasti aloittajaa vanhemmat ihmiset tulevat vertailemaan ja rohkaisemaan aloittajaa pitämään tätä miestä juuri "sinä oikeana" ja ikäänkuin hän olisi ainut ja sopivin mies hänelle maailmassa? Valitettavasti elämän karu tosiasia on, että juuri teidän ikäluokan välinen ikäero todellakin tuntuu. Kuten sinä aloittaja itsekin olet onneksi myöntänyt, että olet todellakin nuori ja kokematon vielä. Tulet aivan varmasti jossain vaiheessa elämää kaipaamaan ja miettimään muitakin miehiä. Siihen tuskin menee edes kovinkaan kauaa aikaa kunhan saavutat parinkympin ikävaiheen. Pahin virhe, minkä nyt voit tehdä on sitoa itsesi tähän mieheen. On suuri askel ja todella henkisestikin sitova menetelmä mennä avoliittoon. Sieltä on AINA vaikeampi lähteä. Ja lähtö tuosta teidän touhusta ei ole hirveän kaukana. Et ilmeisesti itse ole huomannut suhteenne kannalta hätähuutoa tekstistäsi. Olette jo seurustelleet lähes vuoden, eikä mies ole esitellyt sinua kavereilleen! Eikö sinulla soi jo tuossa vaiheessa hälytyskellot? Se ei ole normaalia eikä rakastavaa saatika kunnioittavaa käytöstä sinua kohtaan. Kuten sanoit, ei miehesikään ole innoissaan kavereilleen tutustuttamisesta. Voiko tällainen ihminen olla edes tosissaan? Toinen raaka tosiasia on, että miehesi kaverit vaimoineen tuskin tulevat sinua hyväksymään aidosti. Kysymys on vain siitä, kuinka röyhkeästi he ilkeävät sinulle esittää halveksivaa käytöstä. Ja aivan varmasti takanapäin puhutaan. Tätähän juuri kysyit tekstissäsi. Kolmas ja se vakavin on teidän elämäntilanteiden ääripäät. Sinä et luonnillisestikaan ole valmis vielä lasten saamiseen, joten todella hienoa että ymmärrät olla tekemättä elämäsi suurinta virhettä. Miehesi tosin on juuri perheenperustamis iässä ja jo sekin voi koitua teille kohtaloksi, ennemmin tai myöhemmin. Ja mieti sitä, kun itse olet vaikka kolmenkymmenen ja olisit valmis perustamaan perheen..niin miehesi on jo todella vanha isäksi. Syitä löytyy vaikka joka nurkasta. Valitettavasti nämä ovat oikeasti tosiasioita, eikä siinä mitkään romanttiset ja minä rakastan sinua forever- tunteet auta tai kestä. Kannattaisi varmaan suunnata energia ihan itseesi ja nuoruuden elämiseen, kuten opiskeluihin tms.? 18-vuotiaana nuin suurien elämänkysymyksiin vastaaminen kolmekymppisen aikuisen teoilla ei ole sinulle itsellesi hyväksi!
- Niiskuneiti.,
No varmastikin yksi syy siihen, miksi miehen kaverit eivät minusta tiedä, on kaukosuhteemme. Asumme todella kaukana toisistamme. Mutta eihän se nyt sinällään saisi mikään syy olla, kun sitä tarkemmin ajattelee.
Olen ajatellut juuri noita samoja asioita, mitä sinäkin pyörittelit tekstissäsi. On tosiasia, että kymmenenkin vuoden päästä mies on jo todella vanha. Onhan hän jo nyt melko vanha, jos asiaa ajattelee. Tuntuu oudolta, että hänen ystäväpiirinsä koostuu aviopareista, joilla lapsia. Minun ikäiseni kai vielä harrastavat kaikkea tyhmää, mihin ei kuulu sana sitoutuminen.
Mutta muuttaessani sinne päin opiskelemaan, kaikki varmasti tulee selvemmäksi. Tapaamisia on usein, joten toisen huonot puolet tulee esille. Nyt aion vain nauttia tästä hyvästä ajasta. Katsotaan, mihin se sitten vie. Suhteet loppuvat, onpa sitä samanikäisiä tai ikäeroa monta vuotta. Katsotaan, mihin aika kuljettaa.
- PPmM
Itse en seurustelisi miehen kanssa joka ei ole kehdannut esitellä minua ystävilleen. Siinä on jotakin epäilyttävää. Oletko tavannut hänen vanhempiaan? Häpeääkö hän sinua tai sinä häntä? Ei hyvä alku suhteelle.
- Niiskuneiti.,
Olen kyllä monesti sanonut, että kerro kavereillesi, mutta mitään ei ole tapahtunut. Luulen, että hän häpeää minua. Ei ehkä ole kaikkein mukavaa esitellä minun ikäiseni tyttöystävä hänen ikäluokkansa ystäville. Vanhempiaan en ole tavannut myöskään.
Itse en koe häpeäväni häntä, mutta en kyllä omassa pienessä kotikaupungissani hänen kanssaan yhdessä kävelisi. Ja eiväthän minunkaan vanhempani tiedä koko asiasta. Joten ehkä siinäkin on pieni häpeänsiemen? Olen kuullut, kuinka tuttavapiirissäni on juoruiltu, että jollain 16-vuotiaalla on parikymppinen poikaystävä. En halua tälläisen juoruilun kohteeksi.
Onhan se sitten hieman outo asia esitellä muutaman vuoden jälkeen, että tässä tyttöystäväni/poikaystäväni, ollaan seurusteltu jo pari vuotta. Mitä tämä sitten kertoo suhteestamme... Mutta kuten aiempaan viestiin vastasin. Antaa virran kuljettaa. Suhde loppuu sitten kun se ei enää tunnu hyvältä. - käsityksiä....
Niiskuneiti., kirjoitti:
Olen kyllä monesti sanonut, että kerro kavereillesi, mutta mitään ei ole tapahtunut. Luulen, että hän häpeää minua. Ei ehkä ole kaikkein mukavaa esitellä minun ikäiseni tyttöystävä hänen ikäluokkansa ystäville. Vanhempiaan en ole tavannut myöskään.
Itse en koe häpeäväni häntä, mutta en kyllä omassa pienessä kotikaupungissani hänen kanssaan yhdessä kävelisi. Ja eiväthän minunkaan vanhempani tiedä koko asiasta. Joten ehkä siinäkin on pieni häpeänsiemen? Olen kuullut, kuinka tuttavapiirissäni on juoruiltu, että jollain 16-vuotiaalla on parikymppinen poikaystävä. En halua tälläisen juoruilun kohteeksi.
Onhan se sitten hieman outo asia esitellä muutaman vuoden jälkeen, että tässä tyttöystäväni/poikaystäväni, ollaan seurusteltu jo pari vuotta. Mitä tämä sitten kertoo suhteestamme... Mutta kuten aiempaan viestiin vastasin. Antaa virran kuljettaa. Suhde loppuu sitten kun se ei enää tunnu hyvältä.Niin! Sanoisinpa että ihmisillä on niin erilaisia käsityksiä siitä, milloin kuuluu esitellä kavereilleen tai perheelleen. Mutta kyllä se hiukka oudolta vaikuttaa, jos hän ei ole esitellyt sinua ainoallekaan tutullensa. Ainakin minun aikaisemmat ovat yleensä melkein väkisin halunneet nähdä suhteellisen pian perheeni. Mielestäni jopa liian pian, kuukauden-parin jälkeen, ja itse olen sitten ollut se toppuutteelija. Mutta joka ikinen on kyllä nähnyt jonkun minun perheenjäseneni tai sitten kaverini, riippuen suhteen kestosta ja laadusta. Mitä se salailu loppujen lopuksi hyödyttää? Jossain vaiheessa totuus tulee kuitenki julki, ja mikäli olette tosissanne toistenne suhteen niin turha sitä häpeillä. Mut tavallaan voi toisaalta olla fiksua, jos sinä olet jonkinlaisessa mietintä-vaiheessa tulevaisuuden ym.suhteen, ettei koko suvulle heti esittele. Se on sitten kova paikka, jos suhde lopahtaa ja joutuu selittelemään syitä muille. Mutta ainakaan itse en haluaisi suhdetta, missä elämänsä tärkeintä(?) henkilöä piilotellaan ja salaillaan muilta. Sen verran avoimet välit meillä on kavereiden kanssa, että tuntuis pahalta salailla tärkeää suhdetta.
- Niiskuneiti.,
käsityksiä.... kirjoitti:
Niin! Sanoisinpa että ihmisillä on niin erilaisia käsityksiä siitä, milloin kuuluu esitellä kavereilleen tai perheelleen. Mutta kyllä se hiukka oudolta vaikuttaa, jos hän ei ole esitellyt sinua ainoallekaan tutullensa. Ainakin minun aikaisemmat ovat yleensä melkein väkisin halunneet nähdä suhteellisen pian perheeni. Mielestäni jopa liian pian, kuukauden-parin jälkeen, ja itse olen sitten ollut se toppuutteelija. Mutta joka ikinen on kyllä nähnyt jonkun minun perheenjäseneni tai sitten kaverini, riippuen suhteen kestosta ja laadusta. Mitä se salailu loppujen lopuksi hyödyttää? Jossain vaiheessa totuus tulee kuitenki julki, ja mikäli olette tosissanne toistenne suhteen niin turha sitä häpeillä. Mut tavallaan voi toisaalta olla fiksua, jos sinä olet jonkinlaisessa mietintä-vaiheessa tulevaisuuden ym.suhteen, ettei koko suvulle heti esittele. Se on sitten kova paikka, jos suhde lopahtaa ja joutuu selittelemään syitä muille. Mutta ainakaan itse en haluaisi suhdetta, missä elämänsä tärkeintä(?) henkilöä piilotellaan ja salaillaan muilta. Sen verran avoimet välit meillä on kavereiden kanssa, että tuntuis pahalta salailla tärkeää suhdetta.
No tuo "piilottelu" kavereilta johtuu ehkä osittain tuosta välimatkasta. Kaukosuhteessa kun eletään. Lisäksi olen yhden ainoan kerran käynyt mieheni paikkakunnalla tapaamassa häntä, aiemmat kerrat hän on matkustanut minun luokseni. Ei sitä ehkä ensimmäisellä vierailukerralla esitellä kavereilla ja suvulle. Mutta onhan tuota seurusteltu kuitenkin melko pitkään.
Kai sitä on vaan päätettävä, mihin ollaan suhteen kanssa menossa. Ehkä kaveriesittelytkin parempi hoitaa vasta sitten, kun ollaan seurustelu "lähisuhteessa" jonkin aikaa. - minun vainen
Niiskuneiti., kirjoitti:
No tuo "piilottelu" kavereilta johtuu ehkä osittain tuosta välimatkasta. Kaukosuhteessa kun eletään. Lisäksi olen yhden ainoan kerran käynyt mieheni paikkakunnalla tapaamassa häntä, aiemmat kerrat hän on matkustanut minun luokseni. Ei sitä ehkä ensimmäisellä vierailukerralla esitellä kavereilla ja suvulle. Mutta onhan tuota seurusteltu kuitenkin melko pitkään.
Kai sitä on vaan päätettävä, mihin ollaan suhteen kanssa menossa. Ehkä kaveriesittelytkin parempi hoitaa vasta sitten, kun ollaan seurustelu "lähisuhteessa" jonkin aikaa.Tämä on vain mun mielipide, mutta tuo vaikuttaa pelkästään tekosyyltä tuo välimatka sille, ettet ole kavereillesi kertonut miehestä. Jos olette melkein vuoden tapailleet, etkä sinä aikana ole kenellekään kertonut asiasta, niin vaikuttaa kyllä todella siltä, että häpeilet häntä. Ja samoin myös toisinpäin.
Jos oma poikaystäväni ei olisi minusta kertonut kavereilleen yms. niin en kyllä olisi voinut jatkaa suhdetta.. Ja hän se tutustutti minut kavereihinsa niin aikaisessa vaiheessa ja sellaisessa tahdissa, että minua lähinnä hirvitti :D Meillä myös jonkin verran ikäeroa muuten.
Vai onko niin, että minun käsitykseni kaveruudesta ja ystävyydestä on erilainen kuin sinun? Minulla on sellaisia kavereita, joiden kanssa voidaan keskustella melkein mistä vain. Ja jakaa minulle (ja kavereille tietenkin myös) tärkeitä asioita toisillemme. Toki ystävänikin ovat vain ihmisiä, ja monet asiat saattavat hämmentää heitä, yhtälailla kuin minuakin. Mutta alku"järkytyksen" jälkeen he varmasti tukisivat minua kaikissa niissä päätöksissä, mitä tekisin.
Näin he ovatkin tehneet. Ja nyt tuli mieleen, että liian harvoin sitä muistaa kiittää ystäviään heidän olemassolostaan. Taidan tehdä sen heti huomenna :)
Mielestäni kuitenkin tuo omille vanhemmilleen kertominen on vähä eri juttu. Sitä on niin monenlaisia suhteita. Eikä vanhempiaan voi valita. Toisin kuin ystäviään ja kavereitaan.
Mutta niin. Toisin kuin joku kapeakatseinen jo tuolla luetteli "elämän totuuksia", minä sanon että tee siltä kuin tuntuu. Mikään ei takaa sitä, että jokin suhde toimii. Eikä mikään takaa sitä, että se ei toimi. Mutta lisäisin vielä tässä vaiheessa, että jos tuo ikäero tässä vaiheessa tuo noin paljon pohdittavaa mieleesi, niin ei ehkä ihan hyvä pohja suhteelle.
Ikäeroa paljon tärkeämpää on kuitenkin muut asiat elämässä. Arvot, yhteinen huumorintaju, kemia, rakkaus. Joskus sitä vaan kohtaa ihmisen, jonka kanssa on just eikä melkein samalla aallolla. Ja joskus huomaa, että sillä samalla aallolla jatketaan muutamankin vuoden päästä. Toisen kanssa pölähdetään karikolle muutamassa kuukaudessa.
Mikään ei ole tae mistään. Paitsi että pessimisti ei pety niin paljoa.
Näin täällä! - Niiskuneiti.,
minun vainen kirjoitti:
Tämä on vain mun mielipide, mutta tuo vaikuttaa pelkästään tekosyyltä tuo välimatka sille, ettet ole kavereillesi kertonut miehestä. Jos olette melkein vuoden tapailleet, etkä sinä aikana ole kenellekään kertonut asiasta, niin vaikuttaa kyllä todella siltä, että häpeilet häntä. Ja samoin myös toisinpäin.
Jos oma poikaystäväni ei olisi minusta kertonut kavereilleen yms. niin en kyllä olisi voinut jatkaa suhdetta.. Ja hän se tutustutti minut kavereihinsa niin aikaisessa vaiheessa ja sellaisessa tahdissa, että minua lähinnä hirvitti :D Meillä myös jonkin verran ikäeroa muuten.
Vai onko niin, että minun käsitykseni kaveruudesta ja ystävyydestä on erilainen kuin sinun? Minulla on sellaisia kavereita, joiden kanssa voidaan keskustella melkein mistä vain. Ja jakaa minulle (ja kavereille tietenkin myös) tärkeitä asioita toisillemme. Toki ystävänikin ovat vain ihmisiä, ja monet asiat saattavat hämmentää heitä, yhtälailla kuin minuakin. Mutta alku"järkytyksen" jälkeen he varmasti tukisivat minua kaikissa niissä päätöksissä, mitä tekisin.
Näin he ovatkin tehneet. Ja nyt tuli mieleen, että liian harvoin sitä muistaa kiittää ystäviään heidän olemassolostaan. Taidan tehdä sen heti huomenna :)
Mielestäni kuitenkin tuo omille vanhemmilleen kertominen on vähä eri juttu. Sitä on niin monenlaisia suhteita. Eikä vanhempiaan voi valita. Toisin kuin ystäviään ja kavereitaan.
Mutta niin. Toisin kuin joku kapeakatseinen jo tuolla luetteli "elämän totuuksia", minä sanon että tee siltä kuin tuntuu. Mikään ei takaa sitä, että jokin suhde toimii. Eikä mikään takaa sitä, että se ei toimi. Mutta lisäisin vielä tässä vaiheessa, että jos tuo ikäero tässä vaiheessa tuo noin paljon pohdittavaa mieleesi, niin ei ehkä ihan hyvä pohja suhteelle.
Ikäeroa paljon tärkeämpää on kuitenkin muut asiat elämässä. Arvot, yhteinen huumorintaju, kemia, rakkaus. Joskus sitä vaan kohtaa ihmisen, jonka kanssa on just eikä melkein samalla aallolla. Ja joskus huomaa, että sillä samalla aallolla jatketaan muutamankin vuoden päästä. Toisen kanssa pölähdetään karikolle muutamassa kuukaudessa.
Mikään ei ole tae mistään. Paitsi että pessimisti ei pety niin paljoa.
Näin täällä!No minulla ei ole yhtään ystävää, joten vaikea suhteesta on kenellekään kertoa. Suvulleni/perheelleni en kerro, koska en koe, että se edes olisi heidän asia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1751968Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361694Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81318Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241145Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu561142Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151017- 59925
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57909