Tilanteeni on seuraava. Olen ensimmäisessä vakavassa seurustelusuhteessani naisen kanssa. Olemme tavanneet vanhempani, mutta emme parina: asiaa ei ole piiloteltu, mutta heterolasit vanhempieni silmillä estävät näkemästä sitä, mikä on aika monelle ihan selvää.
Isäni on avoimesti homofobinen, äitini ei yhtään. Äitini on kuolemansairas ja hautajaiset ovat vain ajan kysymys. En tiedä tulisiko kaapin avaaminen liiallisena shokkina isälleni vai asettuisiko se perspektiiviin muiden, isompien ongelmien vuoksi. En haluaisi odottaa hautajaisiin, joista en voi edes kuvitella selviäväni ilman tyttöystävääni. En myöskään halua asettaa isääni tilanteeseen, jossa hän joutuisi suvun edessä tajuamaan "yllätyksen". Isäni äänekkäät lausunnot homoista vain pelottavat.
Tuskin kukaan täällä voi varsinaisesti auttaa, mutta haluaisin näkemyksiänne, jos ne avaisivat joitan solmuja mielessäni.
Isäni on avoimesti homofobinen, äitini ei yhtään. Äitini on kuolemansairas ja hautajaiset ovat vain ajan kysymys. En tiedä tulisiko kaapin avaaminen liiallisena shokkina isälleni vai asettuisiko se perspektiiviin muiden, isompien ongelmien vuoksi. En haluaisi odottaa hautajaisiin, joista en voi edes kuvitella selviäväni ilman tyttöystävääni. En myöskään halua asettaa isääni tilanteeseen, jossa hän joutuisi suvun edessä tajuamaan "yllätyksen". Isäni äänekkäät lausunnot homoista vain pelottavat.
Tuskin kukaan täällä voi varsinaisesti auttaa, mutta haluaisin näkemyksiänne, jos ne avaisivat joitan solmuja mielessäni.
Vastaukset 10
Vanhimmat
ajatella asia niin että sun elämä on tietyllä tavalla jumissa kunnes olet tullut perheellesi ulos kaapista. Se saattaa aiheuttaa isässäsi kiroilua mutta en usko että hirveän moni vanhempi täydellisesti hylkää ja ikinä et kuitenkaan saavuta tyttöystävällä samaa statusta mikä olisi seurauksena jos toisit sulhon esittelyyn. Laita vaikka isälle kirje ja kerro tuntosi. Sä olet jo aikuinen ihminen, sun on aika elää omaa elämääsi ja se on sun isästä kiinni haluaako se kuulua siihen. Se ei ole sun vastuulla. Otat vain vastuun omasta elämästä.
Mun tapauksessa vanhemmat tietää, ihan melkein samalla tavalla mua kohdellaan kuin sisaruksia ja tyttöystäväni huomioidaan. Mun vanhemmat on sen verran iäkkäitä että ei ne nyt kylillä hihku että nyt on nuorimmainenkin mennyt kihloihin, musta puhutaan jos joku kysyy, ei muuten. Olen sen hyväksynyt ja ei se minua haittaa vaikka suvulle ei niin hehkuteta vaikka me tehtäis vaikka mitä mistä vanhemmat on ylpeitä.
Mulle riittää tämä, mun oma perhe on tärkeämpi, meidän onni.
ovat todella raskaita jokaiselle, mutta mitä läheisempi ihminen on sitä raskaampaa se on. Vanhempani ovat jo kuolleet, joten tiedän miltä se tuntuu tai ainakin sen miltä se musta tuntui. Aluksi tuntui, ettei siitä selviä koskaan. Aika kuitenkin auttaa.
Siksi kirjoitan nyt näin: en sanoisi suuntautumisestani vielä mitään. Sanoisin sen myöhemmin. En haluaisi rasittaa ketään ihmistä tuossa tilanteessa, mutta en myöskään tunne kirjoittajan tilannetta. Kirjoittaja itse tietää, mitä voi tehdä ja mitä kukakin kestää. Itseensä kannattaa luotaa. Tärkeintä elämässä on rakkaus.
Aivan niin tärkeintä elämässä elämässä on rakkaus, joskus se vain on Todella niin raskasta.
En tiedä itsekään kirjoittajan tilanteesta enempää mutta toivottavasti koskaan ei tule tilannetta jossa missään olosuhteissa joutuu valitsemaan joko tai.
Vakava sairaus tilanne on ollut myös itselle tuttu asia ja mutkisti kaikkea niin kovin paljon ja en toivo kenenkään joutuvan valitsemaan joko tai.. siinä rikkoutuu vain niin paljon ..kaikilta. Olen sitä mieltä että vain siinä tilanteessa oleva/t pysytvät ymmärtämään sen tuskan ja surun.
Paljon jaksamisia sinulle /teille.
Ymmärrän tilanteen ongelmallisuuden mutta ehkä kuitenkin kannattaisi kertoa. Mikäli äitisi on vielä "kunnossa" (ymmärtää/tajuaa ympäristönsä) kannattaisi hänelle kertoa. Ja saattaahan se olla että hän on jo suuntautumisesi arvannut. Minun äitini arvasi... :).
Isäsi kohdalla kannattaisi ehkä ottaa selvää mistä isäsi mielipiteet johtavat juurensa. Ehkä jopa hyvällä tuurilla voisit saada isäsi ymmärtämään, että ihmisiä ne homotkin ovat. Jos hän tuon ymmärtää ei shokki ehkä ole aivan niin voimakas.
Tilanne kuitenkin on, että mitä kauemmin pidät asiat omana tietona sitä suuremmaksi taakaksi ne tulevat... Sen tiedän vaikka en vastaavassa tilanteessa ole ollutkaan.
Kerro äidillesi.hän rakastaa sinua sellaisena kuin olet.kerro myös isällesi.jos on järkeä rakastaa lastaan sellaisena kuin on.kannattaa kertoa vanhemmille yhtäaikaa niin äitisi pitää puoliasi.äitisi haluisi että välinne on selvitetty (salaisuudet)ennen kuolemaa.kokemusta on kaapista tulosta perheen kriisin keskellä.rehellisyys kannattaa.
Kiitos vastauksistanne.
Äitini ei valitettavasti enää ole "kunnossa" eli vaikka hän ehkä ymmärtäisi sanotun, ei hänestä ole puolustamaan minua. Isän kanssa aihepiiristä on puhuttu aiemmin ja hän kieltäytyy keskustelusta säännönmukaisesti. Sen sijaan hän kommentoi kärkkäästi lehtijuttuja esim. perheen sisäisestä adoptiosta ja lesboserkkuani, jota hän pitää kuulemma vastenmielisenä. Sisarukseni tietävät ja suhtautuvat täysin neutraalisti. Onneksi.
Perheessä pitkäaikainen sairaus on lähentänyt meitä kaikkia muuten ja suurin pelkoni onkin se, että isä, jota tilanne tietysti rasittaa eniten, sulkee minut pois muutenkin yksinäisestä elämästään vain siksi, että on luonteeltaan itsepäinen ja ehdoton. Juuri sitä, miten jatkuva stressi häneen vaikuttaa, en uskalla spekuloida: voihan olla, että hänen kulmansa ovat pyöristyneet, mutta yhtälailla hän saattaa olla entistä ehdottomampi.
Menetys olisi molemminpuolinen ja raskas muutenkin raskaan ajan keskellä.
kokemusta myös kriisin keskeltä ja ei välttämättä siinäkään tilanteessa ymmärrys ole kaikkien osapuolten mukainen. Joten mietintää kannattaa käyttää kuitenkin kuinka toimia, tämä vain eriävänä ajatuksena mukaan keksusteluun.
Itse tulin kaapista 30vuotiaana vajaat 2vuotta sitten. Ystävien kommentit siitä, miten kertominen helpottaa omaa elämää antoivat rohkeutta tekoon. Siispä tuumesta toimeen kerroin vanhemmilleni. Sain sellaisen helvetin päälleni, että nyt vanhemmat ovat minulle ihan jotakin muuta kuin aiemmin. En olisi ikinä voinut uskoa sellaista. Isän kanssa hädin tuskin puheväleissä ja äitikin hyvin vähä sanainen. Minut jätetään kaiken ulkopuolelle nykyään eikä enää vanhemmat suostu edes tulemaan luokseni kylään. Isäni kommentoi että häntä inhottaa homot/lesbot ja vasta haudassa hän saa rauhan kertomastani asiasta..
Et silleen kävi mulle,
tsemppiä
ei ole helppoa olla ei hetero, Suomessakaan..
Meillä on jokaisella niin erilainen elämä.
Minulla on yhä äiti ja isä, mutta homoseksuaalisuuteni vuoksi perheeni on pirstoutunut palasiksi. Silti minä itse tunnen olevani ehjä.
Vain sinä voit tietää, kuinka tärkeää on kertoa vanhemmillesi nykyinen "salaisuutesi". Äidit ja isät reagoivat joskus hyvin yllättävällä tavalla kyseiseen uutiseen. He voivat tuntea itsensä loukatuksi, he voivat ajatella, ettet tule koskaan selviämään tässä maailmassa ... he voivat inhota tuota uutta tietoa ja elämä voi käydä heille entistä raskaammaksi.
Kaikista tärkeintähän on se, että itse tiedät ja tunnet, rakastat.
Rakastaakin voi niin monin eri tavoin.
Ihmetyttää että asia on noin iso ongelma minulla on lähipiirissä sukulaistyttö joka asuun tyttöystävänsä kanssa yhdessä ja ovat seurustelleet jo useamman vuoden...vaikka ovat hyvin nuoria 22v...heihin on aina suhtauduttu aivan normaalisti he tulevat yhdessä sukujuhliin jne...tytön vanhemmat eivät ole asiasta moksiskaan saatikka muukaan suku ja miksi olisikaan?? antaa kaikkien kukkien kukkia niinkuin sanotaan rakkaus on kaunista aina...itse olen aina ollut erittäin ystävällinen ja jutellut normaaleja mukavia juttuja molemmille kirjoitin tämän lähinnä siksi että tiedätte että joskus asiat voi mennä hyvinkin!! Ehkä sitten olemme keskivertoa suvaitsevampaa porukkaa..;)