Uskonnot? Pyh.

"Ja lisäksi magia ei mielestäni kuulu uskontoihin, se on elämäntapa."

Niin on, mutta onhan uskontokin elämäntapa.

Ja kaikkiin uskontoihin sisältyy jonkinlaista magiaa, joskaan sitä ei välttämättä kutsuta tällä nimellä. Onko mahdollista erottaa magiaa ja uskontoa kokonaan toisistaan? Tulisiko niin edes tehdä?

Olen itse ajatellut siten, että magia on toimeenpantua uskontoa, eli siis uskonnon operatiivinen puoli, tai ehkä jopa filosofian operatiivinen osa. Ainoa ehto tässä määritelmässä on se, että oman maailmankuvan peruskivi seisoo sakraalissa/numinaalissa/yliluonnollisessa. Ilman sitähän kyse ei enää ole magiasta ainakaan siinä mielessä kuin me sen käsitämme. Lopulta olen samaa mieltä Tellun kanssa: magia on jotakin joka panee toimeen, se on operatiivista. En määrittelisi uskontoa sen staattiseksi ja passiiviseksi vastakohdaksi, vaikka monet uskonnot kärsivätkin vakavasta paikoilleen jämähtämisestä.

Mitä pahaa uskonnoista voidaankin sanoa, niin mielestäni se on kaikki toissijaista eikä liity suoraan siihen mitä uskonto lopulta on. Suomenkielinen sana uskonto viittaa tietysti uskomiseen, joka ei ainakaan nykymerkityksessään ole sovelias sana kuvaamaan sitä mitä on re-ligio. Kenties sanalla on jokin vanhempi peru joka selvittäisi hämmennystämme? Jos jollain on etymologian sanakirja niin kaivakaa esille ja katsokaa mitä usko tarkoittaa ja mistä se on kotoisin.

Minäkin olen vuosien varrella aina vaan etääntynyt enemmän kaikenlaisista konkreettisista näkemyksistä, että "jumala" olisi tasan niin ja näin, ja että kaikki-mitä-on (kuolemankin jälkeen) olisi täysin kuvailtavissa ihmisten kielellä. Kun minä menen ulos luontoon (tämä on klisee jota aina viljelen...) en minä siellä näe minkään uskonnon julistamia henkivoimia (hyviä tahi pahoja), koe että maailmanloppu on räpsähtämässä torstaina klo 18.56 tms. Mutta jokin läsnäolo, rauha ja julmetun suuri energia siellä ON läsnä, jos ei itse ole aivan syvimmän masennuksen myllerryksissä meneillään.

Siksi kai minä tykkään jonkinlaisesta "maagisesta moodista" elämässä, kun siinä ei tarvitse alkaa fundeerata välttämättä niitä iänikuisia uskonasioita - ja silti on niin paljon Henkeä läsnä kuin ihmisen oma sisin vain kykenee vastaanottamaan.

Olipas mystistä... ;)

Itzli kirjoitti:

"Ja lisäksi magia ei mielestäni kuulu uskontoihin, se on elämäntapa."

Niin on, mutta onhan uskontokin elämäntapa.

Ja kaikkiin uskontoihin sisältyy jonkinlaista magiaa, joskaan sitä ei välttämättä kutsuta tällä nimellä. Onko mahdollista erottaa magiaa ja uskontoa kokonaan toisistaan? Tulisiko niin edes tehdä?

Olen itse ajatellut siten, että magia on toimeenpantua uskontoa, eli siis uskonnon operatiivinen puoli, tai ehkä jopa filosofian operatiivinen osa. Ainoa ehto tässä määritelmässä on se, että oman maailmankuvan peruskivi seisoo sakraalissa/numinaalissa/yliluonnollisessa. Ilman sitähän kyse ei enää ole magiasta ainakaan siinä mielessä kuin me sen käsitämme. Lopulta olen samaa mieltä Tellun kanssa: magia on jotakin joka panee toimeen, se on operatiivista. En määrittelisi uskontoa sen staattiseksi ja passiiviseksi vastakohdaksi, vaikka monet uskonnot kärsivätkin vakavasta paikoilleen jämähtämisestä.

Mitä pahaa uskonnoista voidaankin sanoa, niin mielestäni se on kaikki toissijaista eikä liity suoraan siihen mitä uskonto lopulta on. Suomenkielinen sana uskonto viittaa tietysti uskomiseen, joka ei ainakaan nykymerkityksessään ole sovelias sana kuvaamaan sitä mitä on re-ligio. Kenties sanalla on jokin vanhempi peru joka selvittäisi hämmennystämme? Jos jollain on etymologian sanakirja niin kaivakaa esille ja katsokaa mitä usko tarkoittaa ja mistä se on kotoisin.

Lue lisää

Tarttis kai keksiä vihdoin joku uusi arkiminänikki, jotta pääsen siitä Tellun haamustakin jo eroon...

(Niin Tellulta minä otin nirrin vex tuossa taannoin.)

Itzli kirjoitti:

"Ja lisäksi magia ei mielestäni kuulu uskontoihin, se on elämäntapa."

Niin on, mutta onhan uskontokin elämäntapa.

Ja kaikkiin uskontoihin sisältyy jonkinlaista magiaa, joskaan sitä ei välttämättä kutsuta tällä nimellä. Onko mahdollista erottaa magiaa ja uskontoa kokonaan toisistaan? Tulisiko niin edes tehdä?

Olen itse ajatellut siten, että magia on toimeenpantua uskontoa, eli siis uskonnon operatiivinen puoli, tai ehkä jopa filosofian operatiivinen osa. Ainoa ehto tässä määritelmässä on se, että oman maailmankuvan peruskivi seisoo sakraalissa/numinaalissa/yliluonnollisessa. Ilman sitähän kyse ei enää ole magiasta ainakaan siinä mielessä kuin me sen käsitämme. Lopulta olen samaa mieltä Tellun kanssa: magia on jotakin joka panee toimeen, se on operatiivista. En määrittelisi uskontoa sen staattiseksi ja passiiviseksi vastakohdaksi, vaikka monet uskonnot kärsivätkin vakavasta paikoilleen jämähtämisestä.

Mitä pahaa uskonnoista voidaankin sanoa, niin mielestäni se on kaikki toissijaista eikä liity suoraan siihen mitä uskonto lopulta on. Suomenkielinen sana uskonto viittaa tietysti uskomiseen, joka ei ainakaan nykymerkityksessään ole sovelias sana kuvaamaan sitä mitä on re-ligio. Kenties sanalla on jokin vanhempi peru joka selvittäisi hämmennystämme? Jos jollain on etymologian sanakirja niin kaivakaa esille ja katsokaa mitä usko tarkoittaa ja mistä se on kotoisin.

Lue lisää

Tjaah, minä en ole koskaan identifioinut itseäni mitenkään uskonnolliseksi henkilöksi. Uskovaisesta nyt puhumattakaan.

Tiedemies-sivupersoonani Lunatic väänsi juuri samasta aiheesta kättä uskontopalstalla pp:n ja EclipsE:n kanssa (molemmat yhtä mahdottomia!). Että voiko elää ilman leimaa otsassa, ilman elämänkatsomuksellista karsinaa, jonka aitoja muut käyvät kilvan potkimassa.

On totta että magia (minulle "noituus") on operatiivista. Mutta itse koen sen pikemminkin oman maailmankuvan toteuttamisena - jopa teorian soveltamisena - kuin uskonnolliseen elämänkatsomukseen liittyvänä rituaalina.

Siis ero on siinä että noituus TOIMII, mutta uskonnollisten rituaalien USKOTAAN TOIMIVAN. Siinä on vissi ero.

Noituus toimii, mutta useimmiten on kyseenalaista MITEN se toimii. Kukaan ei ole tarkaan ottaen selvittänyt näitä mekanismeja. Näistä on olemassa erilaisia selityksiä erilaisiin uskomusjärjestelmiin liittyen, mutta nekin ovat uskomuksia eivät uskontoa. Tai mitä se nyt sitten onkaan.

Kirjoitit: "Ainoa ehto tässä määritelmässä on se, että oman maailmankuvan peruskivi seisoo sakraalissa/numinaalissa/yliluonnollisessa. Ilman sitähän kyse ei enää ole magiasta ainakaan siinä mielessä kuin me sen käsitämme."

Missä mielessä itse käsität magian? Minulle kyse ei ole varsinaisesti "yliluonnollisesta". Voisi ehkä paremminkin puhua "tutkimattomasta" tai "tuntemattomattomasta" tai jos oikein halutaan kärpäsiä paskattaa, niin "tieteelle tuntemattomasta". Joka sekin on ontto termi, jos katsotaan vähän taaksepäin. Eli pitäisikö puhua jopa "nykyluonnontieteille tuntemattomasta".

Nuo ovat määrittelykysymyksiä (sieltä se Lunatic taas änkee...) ja ne olisikin hyvä selvittää ihan mielenkiinnosta ja väärinymmärrysten välttämiseksi.

Ereshkigal kirjoitti:

Tarttis kai keksiä vihdoin joku uusi arkiminänikki, jotta pääsen siitä Tellun haamustakin jo eroon...

(Niin Tellulta minä otin nirrin vex tuossa taannoin.)

Eihän tuota pirun Eresskinkkikaalia jaksa kirjoittaa tekstin sisään. Koiran omistajiakin neuvotaan valitsemaan hauvoilleen kaksitavuiset nimet ;-)

Topu kirjoitti:

Eihän tuota pirun Eresskinkkikaalia jaksa kirjoittaa tekstin sisään. Koiran omistajiakin neuvotaan valitsemaan hauvoilleen kaksitavuiset nimet ;-)

on vaan näitä magiajuttuja varten... Voit toki käyttää jotain lyhennettä sen edestä.

Muille osastoille (koko Suomi24:ää ajatellen) olen pitkään funtsinut jotain näpsäkkää, mutta ei oikein irtoa... Ummetusta...

Ereshkigal kirjoitti:

on vaan näitä magiajuttuja varten... Voit toki käyttää jotain lyhennettä sen edestä.

Muille osastoille (koko Suomi24:ää ajatellen) olen pitkään funtsinut jotain näpsäkkää, mutta ei oikein irtoa... Ummetusta...

Lue lisää

Hyvä lyhenne jostain aikaisemmin viljelemästäsi. Kaksitavuinen. ;-D

Topu kirjoitti:

Tjaah, minä en ole koskaan identifioinut itseäni mitenkään uskonnolliseksi henkilöksi. Uskovaisesta nyt puhumattakaan.

Tiedemies-sivupersoonani Lunatic väänsi juuri samasta aiheesta kättä uskontopalstalla pp:n ja EclipsE:n kanssa (molemmat yhtä mahdottomia!). Että voiko elää ilman leimaa otsassa, ilman elämänkatsomuksellista karsinaa, jonka aitoja muut käyvät kilvan potkimassa.

On totta että magia (minulle "noituus") on operatiivista. Mutta itse koen sen pikemminkin oman maailmankuvan toteuttamisena - jopa teorian soveltamisena - kuin uskonnolliseen elämänkatsomukseen liittyvänä rituaalina.

Siis ero on siinä että noituus TOIMII, mutta uskonnollisten rituaalien USKOTAAN TOIMIVAN. Siinä on vissi ero.

Noituus toimii, mutta useimmiten on kyseenalaista MITEN se toimii. Kukaan ei ole tarkaan ottaen selvittänyt näitä mekanismeja. Näistä on olemassa erilaisia selityksiä erilaisiin uskomusjärjestelmiin liittyen, mutta nekin ovat uskomuksia eivät uskontoa. Tai mitä se nyt sitten onkaan.

Kirjoitit: "Ainoa ehto tässä määritelmässä on se, että oman maailmankuvan peruskivi seisoo sakraalissa/numinaalissa/yliluonnollisessa. Ilman sitähän kyse ei enää ole magiasta ainakaan siinä mielessä kuin me sen käsitämme."

Missä mielessä itse käsität magian? Minulle kyse ei ole varsinaisesti "yliluonnollisesta". Voisi ehkä paremminkin puhua "tutkimattomasta" tai "tuntemattomattomasta" tai jos oikein halutaan kärpäsiä paskattaa, niin "tieteelle tuntemattomasta". Joka sekin on ontto termi, jos katsotaan vähän taaksepäin. Eli pitäisikö puhua jopa "nykyluonnontieteille tuntemattomasta".

Nuo ovat määrittelykysymyksiä (sieltä se Lunatic taas änkee...) ja ne olisikin hyvä selvittää ihan mielenkiinnosta ja väärinymmärrysten välttämiseksi.

Lue lisää

No ei magia tai noituuskaan toimi silloin jos vain uskoo niiden toimivan. Ja kuinka selität ne uskonnolliset rituaalit, jotka toimivat? Luokitteletko ne sitten noituudeksi asiayhteydestä huolimatta?

Uskonto uskoo ja uskonnollinen rituaali panee toimeen. Maaginen maailmankuva luo puitteet ja magia panee toimeen. Noita toteuttaa maailmankuvaansa noituutena. Samoin esimerkiksi poliitikon maailmankuva johtaa poliittiseen toimintaan. Politiikalla ja magialla onkin paljon yhteistä.

Jos rituaali ei toimi, se on huono rituaali. Jos maaginen kaava tai loitsu ei toimi, se on huonoa magiaa. Jos kirous tai manaus tai mikälie noidan munaus ei toimi, se on huonoa noituutta. Laadukas uskonnollisuus, magiashenkisyys ja noituus ovat kaikki ihan okei, kunhan laatu on kohdallaan.

Meillä päin on ollut tapana keittää uskontopuurot pohjaan, joten tottakai järjestäytyneestä ja hieman suurimittaisemmasta magian harjoittamisesta on tullut meillä kauhistus. Tosiasiassa ei siinäkään ole mitään vikaa, vaikkakin usein liian monta kokkia samaa soppaa keittämässä ei useinkaan ole paras strategia. Uskonnossa on tosiasiassa aika korkea vaikeusaste. Tämän vuoksi pidämme uskovaisia nörtteinä jotka vain makaavat passiivisina ja uskovat oikein isän kädestä. Sellaisia tulee ihmisistä jotka lähtevät polulle johon omat rahkeet eivät yksinkertaisesti riitä. Kristinuskokin on tosiasiassa pohjimmiltaan niin rankka juttu että oksat pois. Jos jonankin päivänä tapaan ihmisen joka todella on ihan aito kristitty, niin nostan kyllä hattuani = hän ei tule maistamaan kuolemaa.

Magia on tälle alueelle ihan hyvä nimi, koska se ei ainakaan minun mielestäni viittaa yksinomaan mihinkään tiettyyn perinteeseen (vaikkakin hieman muuta enemmän kalskahtaa okkultismilta). Se myös karsii hieman pois pahimpia new-age vaikutteita. En ole koskaan kuullut yhdenkään new-agerin sanovan tekevänsä magiaa. Noituus olisi ihan hyvä sana, mikäli se ei painottaisi niin tiukasti perinteisiä pakanamentelmiä. Minun mielestäni eivät edes kristinuskoon kuuluvat maagiset menetelmät ole tämän alueen keskustelun ulkopuolella. Magia on aina magiaa, perinteestä riippumatta. Olennaista on, että siinä ihminen aktiivisesti pyrkii saamaan aikaan jonkin tapahtuman tai käynnistämään jonkin toivotun prosessin, joka edistää oman itsen toteuttamista oman maailmankuvan puitteissa, ja *onnistuu*.

Yleensä magiaksi käsitetään vain ne asiat joiden toimintaperiaatetta ei ymmärretä, mutta mielestäni kaikki ylläkuvailtu toiminta on jonkinlaista magiaa. Elämä on magiaa (osa siitä vain on melko omituista shittiä - sitä jenkkileffoissa usein hehkutettua "mystic voodoo shittiä").

Itzli kirjoitti:

No ei magia tai noituuskaan toimi silloin jos vain uskoo niiden toimivan. Ja kuinka selität ne uskonnolliset rituaalit, jotka toimivat? Luokitteletko ne sitten noituudeksi asiayhteydestä huolimatta?

Uskonto uskoo ja uskonnollinen rituaali panee toimeen. Maaginen maailmankuva luo puitteet ja magia panee toimeen. Noita toteuttaa maailmankuvaansa noituutena. Samoin esimerkiksi poliitikon maailmankuva johtaa poliittiseen toimintaan. Politiikalla ja magialla onkin paljon yhteistä.

Jos rituaali ei toimi, se on huono rituaali. Jos maaginen kaava tai loitsu ei toimi, se on huonoa magiaa. Jos kirous tai manaus tai mikälie noidan munaus ei toimi, se on huonoa noituutta. Laadukas uskonnollisuus, magiashenkisyys ja noituus ovat kaikki ihan okei, kunhan laatu on kohdallaan.

Meillä päin on ollut tapana keittää uskontopuurot pohjaan, joten tottakai järjestäytyneestä ja hieman suurimittaisemmasta magian harjoittamisesta on tullut meillä kauhistus. Tosiasiassa ei siinäkään ole mitään vikaa, vaikkakin usein liian monta kokkia samaa soppaa keittämässä ei useinkaan ole paras strategia. Uskonnossa on tosiasiassa aika korkea vaikeusaste. Tämän vuoksi pidämme uskovaisia nörtteinä jotka vain makaavat passiivisina ja uskovat oikein isän kädestä. Sellaisia tulee ihmisistä jotka lähtevät polulle johon omat rahkeet eivät yksinkertaisesti riitä. Kristinuskokin on tosiasiassa pohjimmiltaan niin rankka juttu että oksat pois. Jos jonankin päivänä tapaan ihmisen joka todella on ihan aito kristitty, niin nostan kyllä hattuani = hän ei tule maistamaan kuolemaa.

Magia on tälle alueelle ihan hyvä nimi, koska se ei ainakaan minun mielestäni viittaa yksinomaan mihinkään tiettyyn perinteeseen (vaikkakin hieman muuta enemmän kalskahtaa okkultismilta). Se myös karsii hieman pois pahimpia new-age vaikutteita. En ole koskaan kuullut yhdenkään new-agerin sanovan tekevänsä magiaa. Noituus olisi ihan hyvä sana, mikäli se ei painottaisi niin tiukasti perinteisiä pakanamentelmiä. Minun mielestäni eivät edes kristinuskoon kuuluvat maagiset menetelmät ole tämän alueen keskustelun ulkopuolella. Magia on aina magiaa, perinteestä riippumatta. Olennaista on, että siinä ihminen aktiivisesti pyrkii saamaan aikaan jonkin tapahtuman tai käynnistämään jonkin toivotun prosessin, joka edistää oman itsen toteuttamista oman maailmankuvan puitteissa, ja *onnistuu*.

Yleensä magiaksi käsitetään vain ne asiat joiden toimintaperiaatetta ei ymmärretä, mutta mielestäni kaikki ylläkuvailtu toiminta on jonkinlaista magiaa. Elämä on magiaa (osa siitä vain on melko omituista shittiä - sitä jenkkileffoissa usein hehkutettua "mystic voodoo shittiä").

Lue lisää

Niinpä kristillisestä magiasta minulle tulee lähinnä mieleen tämä esirukous-shitti, joka mielestäni vaikuttaa niin pakanalliselta voodoolta että oksat pois!

Olet jälleen mitä ilmeisimmin oikeassa.
En vain silti vieläkään oikein hahmota uskontoa ja magiaa saman lipan alle.
Arrogantista puhui tuo Ex-Tellukin. Oma ylpeys ei anna myöten että suostuisi rinnastamaan itseään johonkin Mikkoon tai Eskoon. Essosta puhumattakaan.

Kyllä kai se juttu magiassa pohjimmiltaan on se että tiedostaa prosessin olevan lähtöisin ITSESTÄ sen sijaan että pyytäisi apua itsen ulkopuolelle projisoidulta henkiolennolta.
Tietenkään tuossa projektiossa ei ole mitään vikaa sinänsä, onhan se maaginen metodi sekin. Mutta tuo personointi siinä kait eniten tihkaisee... Tai että on ikäänkuin ulkopuolisten voimien heiteltävänä sensijaan että kävis moikkaamassa örkkikamuja... Maagikko käyttää, uskovainen pyytää.

Topu kirjoitti:

Hyvä lyhenne jostain aikaisemmin viljelemästäsi. Kaksitavuinen. ;-D

että valitsen yleisnimekseni, kaikkia foorumeita silmällä pitäen

UUNA SIMMAKKA

-kombinaation. Uuna on feminiininen vastine Uunolle, joka on yksi ja turjakkeiden kruunaamaton kuningas... Mikäs sen mukavampaa kuin olla pölvästitär nro 1... "Sukunimi" Simmakka puolestaan on kunnianosoitus Mauri Kunnaksen Nyrok City -sarjakuville. (Etsivä löytää.)

Toistaiseksi kuitenkin kun minulla ei taida, toisin kuin Karpolla, olla asiaa juurikaan, niin täytyy pitää tuota nimeä silleen varalla vaan. Ja tottakai minulla on aina jokusia tuttuja, turvallisia sivupersooniakin, kun kyllästyn kokoamaan kaikkia ajatuksiani jonkin kökön, lööperin nettipersoonallisuuden rajoihin. Plääh, kyllä sitä omaa egoa piisaa muutenkin.

Itzli kirjoitti:

"Ja lisäksi magia ei mielestäni kuulu uskontoihin, se on elämäntapa."

Niin on, mutta onhan uskontokin elämäntapa.

Ja kaikkiin uskontoihin sisältyy jonkinlaista magiaa, joskaan sitä ei välttämättä kutsuta tällä nimellä. Onko mahdollista erottaa magiaa ja uskontoa kokonaan toisistaan? Tulisiko niin edes tehdä?

Olen itse ajatellut siten, että magia on toimeenpantua uskontoa, eli siis uskonnon operatiivinen puoli, tai ehkä jopa filosofian operatiivinen osa. Ainoa ehto tässä määritelmässä on se, että oman maailmankuvan peruskivi seisoo sakraalissa/numinaalissa/yliluonnollisessa. Ilman sitähän kyse ei enää ole magiasta ainakaan siinä mielessä kuin me sen käsitämme. Lopulta olen samaa mieltä Tellun kanssa: magia on jotakin joka panee toimeen, se on operatiivista. En määrittelisi uskontoa sen staattiseksi ja passiiviseksi vastakohdaksi, vaikka monet uskonnot kärsivätkin vakavasta paikoilleen jämähtämisestä.

Mitä pahaa uskonnoista voidaankin sanoa, niin mielestäni se on kaikki toissijaista eikä liity suoraan siihen mitä uskonto lopulta on. Suomenkielinen sana uskonto viittaa tietysti uskomiseen, joka ei ainakaan nykymerkityksessään ole sovelias sana kuvaamaan sitä mitä on re-ligio. Kenties sanalla on jokin vanhempi peru joka selvittäisi hämmennystämme? Jos jollain on etymologian sanakirja niin kaivakaa esille ja katsokaa mitä usko tarkoittaa ja mistä se on kotoisin.

Lue lisää

En ole lukenut latinaa, mutta jostain on jäänyt silmään tai korvaan sellainen selitys,että religio-sanan alkuperäinen merkitys on sopimus.

Eli näin roomalaiset sen ymmärsivät: Kun me oikealla tavalla oikeaan aikaan kunnioitamme jumalia, rukoilemme ja uhraamme, niin kyllä he vastavuoroisesti huolehtivat meidän tarpeistamme, suovat meille hyviä satoja, paljon lapsia, sotilaallista menestystä et cetera...

Tämän päivän näkökulmasta vähän naiivia ja simppeliä, mutta kuitenkin se toimi. Ja kyllä se jotenkin tiedostamatta toimii edelleen myös tapakristittyjen rituaaleissa.

wiikatemies kirjoitti:

En ole lukenut latinaa, mutta jostain on jäänyt silmään tai korvaan sellainen selitys,että religio-sanan alkuperäinen merkitys on sopimus.

Eli näin roomalaiset sen ymmärsivät: Kun me oikealla tavalla oikeaan aikaan kunnioitamme jumalia, rukoilemme ja uhraamme, niin kyllä he vastavuoroisesti huolehtivat meidän tarpeistamme, suovat meille hyviä satoja, paljon lapsia, sotilaallista menestystä et cetera...

Tämän päivän näkökulmasta vähän naiivia ja simppeliä, mutta kuitenkin se toimi. Ja kyllä se jotenkin tiedostamatta toimii edelleen myös tapakristittyjen rituaaleissa.

Lue lisää

Latinaa on tullut ammoin sitten hieman opiskeltua, ja kirjahyllystä löytyvä Strengin sanakirja antaa mm. seuraavia merkityksiä:

epäilys, omantunnon epäilys, tunnollisuus, hurskaus, uskonto, pyhyys, vala, kirous, synti.

Hulluja nuo roomalaiset!

Jos tulkitsen oikein, sana on johdettu verbistä re-ligo, 'sitoa kiinni', joten varmaan sopimuskin on yksi mahdollinen merkitys.

Sinänsä jollekin ilmiölle annetun nimen etymologia ei millään tavalla selitä ilmiötä itseään, mutta saattaa tietenkin kertoa jotain nimenantajista.

Topu kirjoitti:

Niinpä kristillisestä magiasta minulle tulee lähinnä mieleen tämä esirukous-shitti, joka mielestäni vaikuttaa niin pakanalliselta voodoolta että oksat pois!

Olet jälleen mitä ilmeisimmin oikeassa.
En vain silti vieläkään oikein hahmota uskontoa ja magiaa saman lipan alle.
Arrogantista puhui tuo Ex-Tellukin. Oma ylpeys ei anna myöten että suostuisi rinnastamaan itseään johonkin Mikkoon tai Eskoon. Essosta puhumattakaan.

Kyllä kai se juttu magiassa pohjimmiltaan on se että tiedostaa prosessin olevan lähtöisin ITSESTÄ sen sijaan että pyytäisi apua itsen ulkopuolelle projisoidulta henkiolennolta.
Tietenkään tuossa projektiossa ei ole mitään vikaa sinänsä, onhan se maaginen metodi sekin. Mutta tuo personointi siinä kait eniten tihkaisee... Tai että on ikäänkuin ulkopuolisten voimien heiteltävänä sensijaan että kävis moikkaamassa örkkikamuja... Maagikko käyttää, uskovainen pyytää.

Lue lisää

Rupert Sheldrake on jossain vaiheessa ehtinyt tutkimaan tieteen näkökulmasta myös rukouksen voimaa. Lisätietoa löytynee sivuilta www.sheldrake.org

Puhdasta magiaahan rukous on, tahto, fokusointi, itsetärkeilyn häivyttäminen "yliluonnolliseen" vetoamalla" ja sen armolle antautumalla.

Babulos kirjoitti:

Rupert Sheldrake on jossain vaiheessa ehtinyt tutkimaan tieteen näkökulmasta myös rukouksen voimaa. Lisätietoa löytynee sivuilta www.sheldrake.org

Puhdasta magiaahan rukous on, tahto, fokusointi, itsetärkeilyn häivyttäminen "yliluonnolliseen" vetoamalla" ja sen armolle antautumalla.

Lue lisää

Toi siinä tökkiikin: armolle antautumalla.

Voimia kohtaan täytyy olla nöyrä, viekas, peloton ja joskus hyökkääväkin, mutta en ole milloinkaan prosessoidessani kokenut että olisin pyytänyt, rukoillut tai asettunut armolle alttiiksi. Se olisi noidalle silkka itsemurha.

Voimiin voi luottaa ja niitä voi käyttää (niinkuin hyvässä ystävyyssuhteessa) mutta että anoisin pienen ihmisen roolissa rukoillen... Ei ikinä. Voimilla ei ole INHIMILLISIÄ tunteita, siksi niiltä on turha anoa oikeudenmukaisuutta tai helpotusta pienen elämän pikku myllerryksiin. Siksi uskovainen ei ole maagikko - ainoastaan elämässään hieman henkisesti hairahtanut poloinen.

Topu kirjoitti:

Toi siinä tökkiikin: armolle antautumalla.

Voimia kohtaan täytyy olla nöyrä, viekas, peloton ja joskus hyökkääväkin, mutta en ole milloinkaan prosessoidessani kokenut että olisin pyytänyt, rukoillut tai asettunut armolle alttiiksi. Se olisi noidalle silkka itsemurha.

Voimiin voi luottaa ja niitä voi käyttää (niinkuin hyvässä ystävyyssuhteessa) mutta että anoisin pienen ihmisen roolissa rukoillen... Ei ikinä. Voimilla ei ole INHIMILLISIÄ tunteita, siksi niiltä on turha anoa oikeudenmukaisuutta tai helpotusta pienen elämän pikku myllerryksiin. Siksi uskovainen ei ole maagikko - ainoastaan elämässään hieman henkisesti hairahtanut poloinen.

Lue lisää

Aghori Vimalananda sanoi, että jumalat ovat kuin pikkulapsia. Jos he rakastavat sinua, he tekevät sen ehdottomasti ja intohimoisesti, mutta jos petät heidät, he suuttuvat ja kostavat. Myös kreikkalaisilla oli jumalista hyvin inhimillinen käsitys. Sama pätee voodoossa, jumalat ovat hyvin inhimillisiä. Olemmeko me niin viisaita, että voimme kieltää tämän uskontojen peruspiirteen?

Olen miettinyt miksi jumalat inhimillistetään. Loogisin selitys tuntuisi olevan se jonka Stephan Hoeller antoi jossain luennossaan: Ihmisen psyyke ei yksinkertaisesti ole tiedemies, eikä postmoderni filosofi. Vanhan kristityn sanonnan mukaan "sielu luonteeltaan on kristitty", joka oikein ymmärrettynä tarkoittaa sitä, että se on luonteeltaan *maaginen*. Se luonnostaan kaipaa jonkinlaista "pelastusta".

Jumaluuden inhimillistäminen tekee sen helpommin tavoitettavaksi ihmiselle. Tämä selittää sen miksi henkilökohtaiset pelastajat taikka messiaat (kuten Jeesus) ovat aina niin suosittuja. Jonkun muodottoman asian ajatteleminenkin on niin vaikeaa, ettei siihen keskittyminen onnistuisi keneltäkään. Kaiken magian ydintapahtuma on keskittyminen.

On mahdollista mennä pitemmälle kuin vain itsensä palvomiseen tai jumalan palvomiseen. Ei tarvitse polvistua eikä tarvitse olla polvistumatta. Itse kannatan sitä, että luodaan mielekäs suhde ympäröivään maailmaan. Katsotaan mitä siellä on ja mitä sen kanssa voidaan tehdä. Ei jumalan eteen kumartuminen ole mikään suhde. Eikä ihminen voi olla oma jumalansa, sekin on paradoksi (terveisiä satanisteille). Suhde on aina molemminpuolinen. Ihmisellä pitää olla suhde todellisuuden kanssa. Kristityt haluavat suhdetta jumalansa kanssa, mutta eivät kuitenkaan uskalla ryhtyä siihen. Jos jumala kerrankin puhuisi heille, he menisivät suoraan psykiatrille.

Vimalanandan mukaan sen joka haluaa voittaa kuoleman, on valittava itselleen jokin jumala ja sitten tultava sen kaltaiseksi ja sitten palvoa tätä jumalaa palvomalla itseään. Myöhemmin kun on saavuttanut osittain jumalaisen olotilan ja hyvän keskittymiskyvyn, voi siirtyä palvomaan muodotonta ja persoonatonta jumalaa, tulla sitä kautta itsekin sen kaltaiseksi ja lopulta häivyttää kokonaan oma inhimillinen muoto ja olemus, ylittäen persoonan, sukupuolen ja kaiken sellaisen vaikutus tajuntaan - toisinsanoen: vapautua karmasta. Jumalaa voi houkutella luokseen lempeästi tai sitä voi ottaa kiinni hiuksista ja repäistä luokseen... ensimmäinen tapa vaatii kärsivällisyyttä ja herkkyyttä, jälkimmäinen rautaiset pallit ja vakaumusta.

Arvelen, että sinua Topu tällaiset opit vierastuttavat eniten sen vuoksi, että niissä on ydinasiana kuolemattomuuden saavuttaminen. Ne eivät ole luonnonuskontoja. Ne ovat enemmän kuten pelastusoppeja. Ne menevät lihan ja hengen ja jopa jumalan tuolle puolen. Tällaisten oppien pohdiskelu on vaarallista. Se voi johtaa suoraa päätää hulluuteen. Tällaisen kaliiperin hulluttelu ei välttämättä kuulu siihen jota kutsumme noituudeksi tai magiaksi. Niinsanotut uskonnot yleensä tähtäävät johonkin joka ei ole vain magiaa tai noituutta, vaan initiaatiota - sielun kehitystä kohti jotakin päämäärää (sisäinen alkemia) - yleensä kohti joko vapautta tai tiedostamista tai molempia. Ei vain luovuuden kasvua tai henkistä kasvua, vaan täydellistä oman prima materian transformaatiota.

Nämä Mikot ja muut saarnaajat puhuvat jumalasta ja kuolemasta, vaikka eivät ole nähneet kumpaakaan eivätkä edes halua nähdä. He eivät ymmärrä oman tiensä todellista vaikeusastetta, joka on hirmuinen. He ajattelevat, että osoittaa kuuta sormella on sama kuin todella koskettaa sitä. Niin hulluja he ovat. He eivät ole koskaan työntäneet päätään sinne tuntemattomaan todellisuuteen jonne päätä ei ihmisen kuulu työntää, ja he kuvittelevat siitä kaikenlaista mikä heitä itseään miellyttää. Jos vihainen jumala kerrankin siunaisi Mikkoa repäisemällä tämän hetkeksi aikaa turvallisesta pikku maailmastaan tämän maailman ulkopuolelle, tulisi sieltä takaisin hyvin nöyrä Mikko, joka ei enää täällä viitsisi suuria saarnailla siitä kuinka kaikki muurit voidaan tuhota yhdellä hammastikulla.

Vain hullu tuhlaa elämänsä hammastikkujen jakamiseen ihmisille - "Ottakaa hammastikkuja, näillä voitatte kaikki sodat ja kaadatte kaikki muurit!". Mikko ei ymmärrä, että kaikki työ jota hän tekee menee hukkaan. Hänen työnsä ei ole hyödyksi kenellekään, ei edes hänelle itselleen. Saarnatessaan hän vain tulee entistäkin itsetärkeämmäksi ja näkee entistä vähemmän. Kenties hän elää aivan hyvän maallisen elämän, mutta pyhä mies hän ei voi olla. Pyhät miehet eivät puhu mitä sylki suuhun tuo, mutta eivät myöskään toistele samoja fraaseja päivästä toiseen.

Minä olen nähnyt riittävästi jotta tiedän oman pienuuteni, ainakin osan siitä. Castanedan sanoin: Soturi luottaa omaan voimaansa olipa se suuri tai pieni. Ja turvallisen todellisuuden rajojen murtuessa oma voima on aina kovin kovin pieni. Sen tietäminen ja hyväksyminen on voimaa, juuri sitä on olla noitasoturi.

Viime yönä unessa minulla oli side silmilläni, ja minua pelotti, todella paljon. Olen pyytänyt saada nähdä enemmän, mutta kestänkö minä todella nähdä sen mitä olen pyytänyt? Maailman katsominen jo siteenkin takaa saa kylmät väreet nousemaan selkääni pitkin. Kuitenkin vain katsomalla totuutta silmiin voi saada tietää oman pienuutensa, ja vain tiedostamalla oman pienuutensa voi alkaa tulla vahvaksi. Läskin treenaminen ei johda mihinkään, se on aina läskiä. Täytyy päästä kiinni lihakseen. Ihmisten suurin virhe on se, että he antavat itselleen kaikenlaisia hienoja ominaisuuksia joita heillä ei todellisuudessa ole, ja joita tämän harhaluulon vuoksi ei voida koskaan alkaa edes kehittämään. He lihottavat itseään ja luulevat sitä aidoksi suuruudeksi, vaikka se on vain turhaa painolastia. Toki läski heiluu hauskasti ja kupruilee musiikin tahtiin, mutta ei sillä kuolemaa ohiteta.

Mutta pitääkö sitten kehittyä? Ruben Stillerin mukaan on hirveä riippakivi, että jokaisella on suorastaan velvollisuus kehittyä henkisesti. Hänen mielestään ihmisellä täytyy olla oikeus olla kehittymästä jatkuvasti. Olen tavallaan hiukan samaa mieltä, joskin puhun vielä hiukan korkeamman riman tavoitteista. Sehän on kutsumusasia. Jos haluaa tehdä elämänsä vaikeaksi tavoittelemalla kuuta taivaalta, sen valinnan täytyy lähteä todella syvältä sydämestä. Muuten ei ole toivoakaan onnistua koskettamaan kuuta edes hipaisun vertaa. Kirottu on se etsijä joka ei tahdo löytää.

Topu kirjoitti:

Toi siinä tökkiikin: armolle antautumalla.

Voimia kohtaan täytyy olla nöyrä, viekas, peloton ja joskus hyökkääväkin, mutta en ole milloinkaan prosessoidessani kokenut että olisin pyytänyt, rukoillut tai asettunut armolle alttiiksi. Se olisi noidalle silkka itsemurha.

Voimiin voi luottaa ja niitä voi käyttää (niinkuin hyvässä ystävyyssuhteessa) mutta että anoisin pienen ihmisen roolissa rukoillen... Ei ikinä. Voimilla ei ole INHIMILLISIÄ tunteita, siksi niiltä on turha anoa oikeudenmukaisuutta tai helpotusta pienen elämän pikku myllerryksiin. Siksi uskovainen ei ole maagikko - ainoastaan elämässään hieman henkisesti hairahtanut poloinen.

Lue lisää

Njoo, sanat sekottaa melen koska ne jakaa maailmaa, ja maailmankaikkeuden peruolemuksesta kaikilla on noiden sanojen sekottamat omat yksityiset harhaluulonsa. Siis meillä kaikilla, mutta ei tämä tee sanallisestakaan kommunikaatiosta mahdotonta. Mä lähden tästä, että sanat sekottaa, mut jos tarpeeks hyvää tahtoo löytyy, kommunikaatio on mahdollista niistä huolimatta, kuitenkin niiden avulla, jos niihin ei jämähdä. Niinku toi Räsänen, joka nyt taustalla auki jääneessä telkkarissa höpöttää persoonallisesta luojastaan. Eikä ymmärrä ja tahdo kysyä, mitä tarkoittaa 'persoonallinen' (antropomorfinen projektio, jolla on kuitenkin eksistentiaalinen todellisuuspohja) tai 'luoja', kun luovempi vaihtoehto olisi ehkä kysyä 'luontumisesta' tai 'itsestä'.

Niin mitä tarkoittaa 'armo'? Runoilijan sielullani olen itse sitä mieltä, että maailmankaikkeus on epäinhimillinen, tuntematon, yhtä paljon kuin itse olen epäinhimillinen, tuntematon, mutta kuitenkin armollinen siinä mielessä, että siihen voi luottaa, sille voi antautua pelkonsa kohdaten, sen syvin olemus on rakkaus. Niinkuin esimerkiksi painovoima ja muut vetovoimat.

Näitä keskusteluja lukiessa tulee mieleen, että noita on se, joka pystyy sukeltamaan pisimmälle tummaan veteen egostaan kiinni pitäen. Noituus on käytäntöä, jossa toteutetaan omaa tahtoa, pidetään omasta tahdosta kiinni viimeiseen saakka. Mutta kun oman tahdon toteutuminen ainakin omien käytännön kokemuksieni mukaan edellyttää sitä, että ottaa etäisyyttä (nöyrästi, viekkaasti, hyökkäävästi jne.) omaan tahtoonsa ja sanoo: tapahtukoon Sinun tahtosi.

Noita ei voi vaatia mitään, vain antaa tahdon tapahtua ja saada siten tahtomansa. 'Armon' voi määritellä myös näin, että kun luopuu omasta tahdosta, silloin saa sen, mitä tahtoo - ja vielä enemmän - koska niin maailma toimii. Noituus on paradoksi, koska oma erillinen tahto on paradoksi.

Rukous ja noituus ovat eri vain jos Sinä tahdot niiden olevan eri. Tai sitten ei, jos joku toinen tahtoo niiden olevan sama. Kaikesta tahdosta huolimatta ne toimii.

Itzli kirjoitti:

Aghori Vimalananda sanoi, että jumalat ovat kuin pikkulapsia. Jos he rakastavat sinua, he tekevät sen ehdottomasti ja intohimoisesti, mutta jos petät heidät, he suuttuvat ja kostavat. Myös kreikkalaisilla oli jumalista hyvin inhimillinen käsitys. Sama pätee voodoossa, jumalat ovat hyvin inhimillisiä. Olemmeko me niin viisaita, että voimme kieltää tämän uskontojen peruspiirteen?

Olen miettinyt miksi jumalat inhimillistetään. Loogisin selitys tuntuisi olevan se jonka Stephan Hoeller antoi jossain luennossaan: Ihmisen psyyke ei yksinkertaisesti ole tiedemies, eikä postmoderni filosofi. Vanhan kristityn sanonnan mukaan "sielu luonteeltaan on kristitty", joka oikein ymmärrettynä tarkoittaa sitä, että se on luonteeltaan *maaginen*. Se luonnostaan kaipaa jonkinlaista "pelastusta".

Jumaluuden inhimillistäminen tekee sen helpommin tavoitettavaksi ihmiselle. Tämä selittää sen miksi henkilökohtaiset pelastajat taikka messiaat (kuten Jeesus) ovat aina niin suosittuja. Jonkun muodottoman asian ajatteleminenkin on niin vaikeaa, ettei siihen keskittyminen onnistuisi keneltäkään. Kaiken magian ydintapahtuma on keskittyminen.

On mahdollista mennä pitemmälle kuin vain itsensä palvomiseen tai jumalan palvomiseen. Ei tarvitse polvistua eikä tarvitse olla polvistumatta. Itse kannatan sitä, että luodaan mielekäs suhde ympäröivään maailmaan. Katsotaan mitä siellä on ja mitä sen kanssa voidaan tehdä. Ei jumalan eteen kumartuminen ole mikään suhde. Eikä ihminen voi olla oma jumalansa, sekin on paradoksi (terveisiä satanisteille). Suhde on aina molemminpuolinen. Ihmisellä pitää olla suhde todellisuuden kanssa. Kristityt haluavat suhdetta jumalansa kanssa, mutta eivät kuitenkaan uskalla ryhtyä siihen. Jos jumala kerrankin puhuisi heille, he menisivät suoraan psykiatrille.

Vimalanandan mukaan sen joka haluaa voittaa kuoleman, on valittava itselleen jokin jumala ja sitten tultava sen kaltaiseksi ja sitten palvoa tätä jumalaa palvomalla itseään. Myöhemmin kun on saavuttanut osittain jumalaisen olotilan ja hyvän keskittymiskyvyn, voi siirtyä palvomaan muodotonta ja persoonatonta jumalaa, tulla sitä kautta itsekin sen kaltaiseksi ja lopulta häivyttää kokonaan oma inhimillinen muoto ja olemus, ylittäen persoonan, sukupuolen ja kaiken sellaisen vaikutus tajuntaan - toisinsanoen: vapautua karmasta. Jumalaa voi houkutella luokseen lempeästi tai sitä voi ottaa kiinni hiuksista ja repäistä luokseen... ensimmäinen tapa vaatii kärsivällisyyttä ja herkkyyttä, jälkimmäinen rautaiset pallit ja vakaumusta.

Arvelen, että sinua Topu tällaiset opit vierastuttavat eniten sen vuoksi, että niissä on ydinasiana kuolemattomuuden saavuttaminen. Ne eivät ole luonnonuskontoja. Ne ovat enemmän kuten pelastusoppeja. Ne menevät lihan ja hengen ja jopa jumalan tuolle puolen. Tällaisten oppien pohdiskelu on vaarallista. Se voi johtaa suoraa päätää hulluuteen. Tällaisen kaliiperin hulluttelu ei välttämättä kuulu siihen jota kutsumme noituudeksi tai magiaksi. Niinsanotut uskonnot yleensä tähtäävät johonkin joka ei ole vain magiaa tai noituutta, vaan initiaatiota - sielun kehitystä kohti jotakin päämäärää (sisäinen alkemia) - yleensä kohti joko vapautta tai tiedostamista tai molempia. Ei vain luovuuden kasvua tai henkistä kasvua, vaan täydellistä oman prima materian transformaatiota.

Nämä Mikot ja muut saarnaajat puhuvat jumalasta ja kuolemasta, vaikka eivät ole nähneet kumpaakaan eivätkä edes halua nähdä. He eivät ymmärrä oman tiensä todellista vaikeusastetta, joka on hirmuinen. He ajattelevat, että osoittaa kuuta sormella on sama kuin todella koskettaa sitä. Niin hulluja he ovat. He eivät ole koskaan työntäneet päätään sinne tuntemattomaan todellisuuteen jonne päätä ei ihmisen kuulu työntää, ja he kuvittelevat siitä kaikenlaista mikä heitä itseään miellyttää. Jos vihainen jumala kerrankin siunaisi Mikkoa repäisemällä tämän hetkeksi aikaa turvallisesta pikku maailmastaan tämän maailman ulkopuolelle, tulisi sieltä takaisin hyvin nöyrä Mikko, joka ei enää täällä viitsisi suuria saarnailla siitä kuinka kaikki muurit voidaan tuhota yhdellä hammastikulla.

Vain hullu tuhlaa elämänsä hammastikkujen jakamiseen ihmisille - "Ottakaa hammastikkuja, näillä voitatte kaikki sodat ja kaadatte kaikki muurit!". Mikko ei ymmärrä, että kaikki työ jota hän tekee menee hukkaan. Hänen työnsä ei ole hyödyksi kenellekään, ei edes hänelle itselleen. Saarnatessaan hän vain tulee entistäkin itsetärkeämmäksi ja näkee entistä vähemmän. Kenties hän elää aivan hyvän maallisen elämän, mutta pyhä mies hän ei voi olla. Pyhät miehet eivät puhu mitä sylki suuhun tuo, mutta eivät myöskään toistele samoja fraaseja päivästä toiseen.

Minä olen nähnyt riittävästi jotta tiedän oman pienuuteni, ainakin osan siitä. Castanedan sanoin: Soturi luottaa omaan voimaansa olipa se suuri tai pieni. Ja turvallisen todellisuuden rajojen murtuessa oma voima on aina kovin kovin pieni. Sen tietäminen ja hyväksyminen on voimaa, juuri sitä on olla noitasoturi.

Viime yönä unessa minulla oli side silmilläni, ja minua pelotti, todella paljon. Olen pyytänyt saada nähdä enemmän, mutta kestänkö minä todella nähdä sen mitä olen pyytänyt? Maailman katsominen jo siteenkin takaa saa kylmät väreet nousemaan selkääni pitkin. Kuitenkin vain katsomalla totuutta silmiin voi saada tietää oman pienuutensa, ja vain tiedostamalla oman pienuutensa voi alkaa tulla vahvaksi. Läskin treenaminen ei johda mihinkään, se on aina läskiä. Täytyy päästä kiinni lihakseen. Ihmisten suurin virhe on se, että he antavat itselleen kaikenlaisia hienoja ominaisuuksia joita heillä ei todellisuudessa ole, ja joita tämän harhaluulon vuoksi ei voida koskaan alkaa edes kehittämään. He lihottavat itseään ja luulevat sitä aidoksi suuruudeksi, vaikka se on vain turhaa painolastia. Toki läski heiluu hauskasti ja kupruilee musiikin tahtiin, mutta ei sillä kuolemaa ohiteta.

Mutta pitääkö sitten kehittyä? Ruben Stillerin mukaan on hirveä riippakivi, että jokaisella on suorastaan velvollisuus kehittyä henkisesti. Hänen mielestään ihmisellä täytyy olla oikeus olla kehittymästä jatkuvasti. Olen tavallaan hiukan samaa mieltä, joskin puhun vielä hiukan korkeamman riman tavoitteista. Sehän on kutsumusasia. Jos haluaa tehdä elämänsä vaikeaksi tavoittelemalla kuuta taivaalta, sen valinnan täytyy lähteä todella syvältä sydämestä. Muuten ei ole toivoakaan onnistua koskettamaan kuuta edes hipaisun vertaa. Kirottu on se etsijä joka ei tahdo löytää.

Lue lisää

Tämä palaa aina samaan kysymykseen, samaan paradoksiin: kun noita tahtoo jotain (tietoa, kokemuksia) itselleen, kelle hän sitä tahtoo?

Tämä on se kysymys, jolla tällä hetkellä (tai paremminkin koko elämäni) lihotan itseäni, kysymys, jolla varmaankin annan luvan itselleni laiskistua.

Noituus on toimintaa, Zen on toimintaa, mutta mikä on toiminnan motivaatio, jos sitä ei tehdä itsensä takia?

Onko tämä se kysymys, paradoksi, josta "helppo" uskonto psykohistoriallisesti kumpuaa? Itsen ulkopuolinen motivaattori liikkumattomasta liikuttajasta persoonalliseen pelastajaan jne.

Babulos kirjoitti:

Njoo, sanat sekottaa melen koska ne jakaa maailmaa, ja maailmankaikkeuden peruolemuksesta kaikilla on noiden sanojen sekottamat omat yksityiset harhaluulonsa. Siis meillä kaikilla, mutta ei tämä tee sanallisestakaan kommunikaatiosta mahdotonta. Mä lähden tästä, että sanat sekottaa, mut jos tarpeeks hyvää tahtoo löytyy, kommunikaatio on mahdollista niistä huolimatta, kuitenkin niiden avulla, jos niihin ei jämähdä. Niinku toi Räsänen, joka nyt taustalla auki jääneessä telkkarissa höpöttää persoonallisesta luojastaan. Eikä ymmärrä ja tahdo kysyä, mitä tarkoittaa 'persoonallinen' (antropomorfinen projektio, jolla on kuitenkin eksistentiaalinen todellisuuspohja) tai 'luoja', kun luovempi vaihtoehto olisi ehkä kysyä 'luontumisesta' tai 'itsestä'.

Niin mitä tarkoittaa 'armo'? Runoilijan sielullani olen itse sitä mieltä, että maailmankaikkeus on epäinhimillinen, tuntematon, yhtä paljon kuin itse olen epäinhimillinen, tuntematon, mutta kuitenkin armollinen siinä mielessä, että siihen voi luottaa, sille voi antautua pelkonsa kohdaten, sen syvin olemus on rakkaus. Niinkuin esimerkiksi painovoima ja muut vetovoimat.

Näitä keskusteluja lukiessa tulee mieleen, että noita on se, joka pystyy sukeltamaan pisimmälle tummaan veteen egostaan kiinni pitäen. Noituus on käytäntöä, jossa toteutetaan omaa tahtoa, pidetään omasta tahdosta kiinni viimeiseen saakka. Mutta kun oman tahdon toteutuminen ainakin omien käytännön kokemuksieni mukaan edellyttää sitä, että ottaa etäisyyttä (nöyrästi, viekkaasti, hyökkäävästi jne.) omaan tahtoonsa ja sanoo: tapahtukoon Sinun tahtosi.

Noita ei voi vaatia mitään, vain antaa tahdon tapahtua ja saada siten tahtomansa. 'Armon' voi määritellä myös näin, että kun luopuu omasta tahdosta, silloin saa sen, mitä tahtoo - ja vielä enemmän - koska niin maailma toimii. Noituus on paradoksi, koska oma erillinen tahto on paradoksi.

Rukous ja noituus ovat eri vain jos Sinä tahdot niiden olevan eri. Tai sitten ei, jos joku toinen tahtoo niiden olevan sama. Kaikesta tahdosta huolimatta ne toimii.

Lue lisää

Sanat sekoittavat todella mielen ja käsityksen. Pohdin pitkään viisaita sanojanne, mutta minulle tuli hyvin, hyvin epämukava olo. Intuitio alkoi huutaa vastaan.

Luotan intuitiooni varauksetta. Nyt en tiedä syytä, mutta uskoisin että tässä parin päivän sisällä tiedän miksi sananne, loogiset - ehkä liiankin loogiset - ovat minulle väärät. Palaan aiheeseen heti kun asia on minulle sanojen tasolla selvinnyt.

Minulle nousee jostain syystä mieleeni Castaneda, jota Don Juan Matus varoittaa liiallisesta hillittömyydestä...

Itzli kirjoitti:
"Arvelen, että sinua Topu tällaiset opit vierastuttavat eniten sen vuoksi, että niissä on ydinasiana kuolemattomuuden saavuttaminen."

Ehkä vierastaminen johtuu siitä että ydinasiana on saavuttaa yhtään mitään. Kuolemattomuutta ei tarvitse saavuttaa, se on olemassa oleva tosiasia. Mutta kuolemattomuuden tavoittaminen tajunnan tasolla ja ohi fyysisen hahmon saattaa olla jonkinlainen haaste.

"Ne eivät ole luonnonuskontoja."

En pidä itseäni luontouskoisena vaikka näillä palstoilla roikunkin ja ilmoittaudun noidaksi. Sanat hämäävät. Pyrin olemaan kaikenlaisten uskomusjärjestelmien ulkopuolella. Vapaus on minun uskontoni.

"Ne menevät lihan ja hengen ja jopa jumalan tuolle puolen. Tällaisten oppien pohdiskelu on vaarallista. Se voi johtaa suoraa päätää hulluuteen. Tällaisen kaliiperin hulluttelu ei välttämättä kuulu siihen jota kutsumme noituudeksi tai magiaksi."

Edellisestä pyytäisin hieman tarkennusta, jos mahdollista. Kuulostaa hieman liioitellulta.

"Niinsanotut uskonnot yleensä tähtäävät johonkin joka ei ole vain magiaa tai noituutta, vaan initiaatiota - sielun kehitystä kohti jotakin päämäärää (sisäinen alkemia) - yleensä kohti joko vapautta tai tiedostamista tai molempia. Ei vain luovuuden kasvua tai henkistä kasvua, vaan täydellistä oman prima materian transformaatiota."

Hmm, en tiedä mistä tempaisit tuon luovuuden ja henkisen kasvun? Ilmeisesti aikaisemmista jutuistani jotka viittaavat noituuden käyttöön omassa ammatissani. Allekirjoitan kyllä uskonnon osalta nuo tavoitteet, mutta miten niin "VAIN magiaa ja noituutta"?

En väitä vastaan (vielä) mutta yritän hahmottaa tuota ajatustasi. Katsos kun noituus ja uskonto ovat mielestäni niin eri asioita - ei edes vastakkaisia vaan täysin eri - ettei niitä voi asettaa samalle lähtöviivalle edustamaan jotain samanhenkisen ilmiön eri tasoja.

Mikäli rukous on magiaa, niin sanoudun irti siitä mitä magiaksi kutsutte. Ehkä onkin parempi että sillä mitä itse edustan ei ole nimeä laisinkaan...

Topu kirjoitti:

Sanat sekoittavat todella mielen ja käsityksen. Pohdin pitkään viisaita sanojanne, mutta minulle tuli hyvin, hyvin epämukava olo. Intuitio alkoi huutaa vastaan.

Luotan intuitiooni varauksetta. Nyt en tiedä syytä, mutta uskoisin että tässä parin päivän sisällä tiedän miksi sananne, loogiset - ehkä liiankin loogiset - ovat minulle väärät. Palaan aiheeseen heti kun asia on minulle sanojen tasolla selvinnyt.

Minulle nousee jostain syystä mieleeni Castaneda, jota Don Juan Matus varoittaa liiallisesta hillittömyydestä...

Itzli kirjoitti:
"Arvelen, että sinua Topu tällaiset opit vierastuttavat eniten sen vuoksi, että niissä on ydinasiana kuolemattomuuden saavuttaminen."

Ehkä vierastaminen johtuu siitä että ydinasiana on saavuttaa yhtään mitään. Kuolemattomuutta ei tarvitse saavuttaa, se on olemassa oleva tosiasia. Mutta kuolemattomuuden tavoittaminen tajunnan tasolla ja ohi fyysisen hahmon saattaa olla jonkinlainen haaste.

"Ne eivät ole luonnonuskontoja."

En pidä itseäni luontouskoisena vaikka näillä palstoilla roikunkin ja ilmoittaudun noidaksi. Sanat hämäävät. Pyrin olemaan kaikenlaisten uskomusjärjestelmien ulkopuolella. Vapaus on minun uskontoni.

"Ne menevät lihan ja hengen ja jopa jumalan tuolle puolen. Tällaisten oppien pohdiskelu on vaarallista. Se voi johtaa suoraa päätää hulluuteen. Tällaisen kaliiperin hulluttelu ei välttämättä kuulu siihen jota kutsumme noituudeksi tai magiaksi."

Edellisestä pyytäisin hieman tarkennusta, jos mahdollista. Kuulostaa hieman liioitellulta.

"Niinsanotut uskonnot yleensä tähtäävät johonkin joka ei ole vain magiaa tai noituutta, vaan initiaatiota - sielun kehitystä kohti jotakin päämäärää (sisäinen alkemia) - yleensä kohti joko vapautta tai tiedostamista tai molempia. Ei vain luovuuden kasvua tai henkistä kasvua, vaan täydellistä oman prima materian transformaatiota."

Hmm, en tiedä mistä tempaisit tuon luovuuden ja henkisen kasvun? Ilmeisesti aikaisemmista jutuistani jotka viittaavat noituuden käyttöön omassa ammatissani. Allekirjoitan kyllä uskonnon osalta nuo tavoitteet, mutta miten niin "VAIN magiaa ja noituutta"?

En väitä vastaan (vielä) mutta yritän hahmottaa tuota ajatustasi. Katsos kun noituus ja uskonto ovat mielestäni niin eri asioita - ei edes vastakkaisia vaan täysin eri - ettei niitä voi asettaa samalle lähtöviivalle edustamaan jotain samanhenkisen ilmiön eri tasoja.

Mikäli rukous on magiaa, niin sanoudun irti siitä mitä magiaksi kutsutte. Ehkä onkin parempi että sillä mitä itse edustan ei ole nimeä laisinkaan...

Lue lisää

Topu,

Muutama varoituksen sana. Tuo "tiistaiyön saarna" on näitä minun inspiroituneita kirjouituksiani, joita ei kannata ottaa aivan kirjaimellisesti. Minulla on ollut pitkään tapana antaa joskus kontrollin löystyä ja kirjoittaa mitä mieleeni juolahtaa, ikäänkuin pahimman rationaalisuuden ohitse, lakata varomasta sanojani. En useinkaan voi allekirjoittaa tämän sortin tekstejäni siinä mielessä, että seisoisin niiden takana kuin kahden tonnin härkä. Itseasiassa usein kirjoittaessani huomaan puhuneeni itseni pussiin ja että mieleni tekisi deletoida osa tekstistä loogisuuden vuoksi... mutta sittä koetan olla tekemättä niin ja kirjoittaa tekstin loppuun niin hyvässä kuin pahassa, ja sitten miettiä paljastaako se jotakin joka on ollut aikaisemmin näkymätöntä.

En tiedä mitä kutsut intuitioksi. Huutaako se useinkin vastaan? Eikö intuition pitäisi pikemminkin olla voima, joka saa asiat loksahtamaan kohdalleen, kuin jokin joka huutaa vastaan? Eikö ego ole se joka huutaa vastaan kaikelle mikä ei tunnu järkevältä? Minun kokemukseni intuitiosta ovat olleet sellaisia, että vain yhtäkkiä tiedän jonkin asian aivan varmasti ja ilman mitään epäilystä.

Babulos kirjoitti:

Tämä palaa aina samaan kysymykseen, samaan paradoksiin: kun noita tahtoo jotain (tietoa, kokemuksia) itselleen, kelle hän sitä tahtoo?

Tämä on se kysymys, jolla tällä hetkellä (tai paremminkin koko elämäni) lihotan itseäni, kysymys, jolla varmaankin annan luvan itselleni laiskistua.

Noituus on toimintaa, Zen on toimintaa, mutta mikä on toiminnan motivaatio, jos sitä ei tehdä itsensä takia?

Onko tämä se kysymys, paradoksi, josta "helppo" uskonto psykohistoriallisesti kumpuaa? Itsen ulkopuolinen motivaattori liikkumattomasta liikuttajasta persoonalliseen pelastajaan jne.

Lue lisää

Nerokas kysymys, Babulos.

Voiko ihminen tahtoa vapautta itselleen, kun ihmisenä oleminen ei kuitenkaan koskaan voi olla vapaata. Se ei ole inhimillistä. Vapaus on jotakin joka ei kuulu ihmiselle.

Itse ajattelen niin, että ihminen joka haluaa vapautta, ei halua olla ihminen, vaan jonkinlainen puolijumala. Se on halua kuolla inhimillisyydelle ja astua uudelle kentälle, tulla joksikin muuksi.

Minä olen kokenut hetken, jolloin sanoin "Minä olen joku toinen", ja se oli parasta mitä tiedän. Miksi näin? Enkö rakasta itseäni? Ehei, rakastan toki. Mutta todellisuudessa kaikki se "minä" josta puhun on vain jotakin johon henkilökohtainen voimani samaistuu. Katson oman päämääräni sellaiseksi, että tahdon egoni/sieluni/shaktini samaistuvan tämän inhimillisen muodon sijaan jumalaiseen muotoon. Kyseessä on transformaatio, vanhan kuoren hylkääminen ja uuteen asettuminen.

Kenelle noita tahtoo tietoa ja kokemuksia? Olisiko hyvä kysyä myös, KUKA on se joka tahtoo niitä tietoja ja kokemuksia? Jos hän ei tahdo niitä itselleen, niin kenelle sitten... ja kuka hän itse siinä tapauksessa väistämättä on?

Mielestäni se on jonkinlainen "jumaluus" ihmisessä joka tahtoo tällaisia asioita kuin tietoisuus, vapaus ja ymmärrys. Jumaluus haluaa niitä asioita itselleen. Ihminen on jonkinlainen kuori, johon me (jumalat) samaistumme. Ongelma on juuri siinä, että me kuvittelemme olevamme ihmisiä jotka tahdomme asioita itsellemme, vaikka tosiasiassa ne "korkeammat" tavoitteet joita meillä on, eivät millään lailla edes kuulu inhimillisen kokemisen piiriin.

Kuulostaa kierommalta kuin korkkiruuvi, mutta tällaisia minä olen pohtinut.

Itzli kirjoitti:

Nerokas kysymys, Babulos.

Voiko ihminen tahtoa vapautta itselleen, kun ihmisenä oleminen ei kuitenkaan koskaan voi olla vapaata. Se ei ole inhimillistä. Vapaus on jotakin joka ei kuulu ihmiselle.

Itse ajattelen niin, että ihminen joka haluaa vapautta, ei halua olla ihminen, vaan jonkinlainen puolijumala. Se on halua kuolla inhimillisyydelle ja astua uudelle kentälle, tulla joksikin muuksi.

Minä olen kokenut hetken, jolloin sanoin "Minä olen joku toinen", ja se oli parasta mitä tiedän. Miksi näin? Enkö rakasta itseäni? Ehei, rakastan toki. Mutta todellisuudessa kaikki se "minä" josta puhun on vain jotakin johon henkilökohtainen voimani samaistuu. Katson oman päämääräni sellaiseksi, että tahdon egoni/sieluni/shaktini samaistuvan tämän inhimillisen muodon sijaan jumalaiseen muotoon. Kyseessä on transformaatio, vanhan kuoren hylkääminen ja uuteen asettuminen.

Kenelle noita tahtoo tietoa ja kokemuksia? Olisiko hyvä kysyä myös, KUKA on se joka tahtoo niitä tietoja ja kokemuksia? Jos hän ei tahdo niitä itselleen, niin kenelle sitten... ja kuka hän itse siinä tapauksessa väistämättä on?

Mielestäni se on jonkinlainen "jumaluus" ihmisessä joka tahtoo tällaisia asioita kuin tietoisuus, vapaus ja ymmärrys. Jumaluus haluaa niitä asioita itselleen. Ihminen on jonkinlainen kuori, johon me (jumalat) samaistumme. Ongelma on juuri siinä, että me kuvittelemme olevamme ihmisiä jotka tahdomme asioita itsellemme, vaikka tosiasiassa ne "korkeammat" tavoitteet joita meillä on, eivät millään lailla edes kuulu inhimillisen kokemisen piiriin.

Kuulostaa kierommalta kuin korkkiruuvi, mutta tällaisia minä olen pohtinut.

Lue lisää

Kiitos hyvistä hekotuksista, Itzli, ja hienosta kirjoituksesta :).

Eli tämä vanha kunnon ihmisen hahmon menettäminen? Mikäpäs siinä, ja puit sen paremmin sanoiksi kuin missään aiemmin lukemassani tai kuulemassani. Mitä nyt "jonkinlainen puolijumala" hieman takkuaa megalomaanisen sävynsä vuoksi :D.

Intuitioni panee kuitenkin vastaan tätäkin teleologista ansaa, kunhan 'menetän ihmisen hahmon' saavun perille johonkin päämäärään, johonkin "toiseen", jolle osaan nyt antaa nimen, kun sen mieleeni tartutit (tämän nimenomaisen kielellisen tartunnan olen kyllä saanut jo aiemmin, no harm done :)). Siitä emme pääse kuitenkaan ohitse, että olimme sitten 'ihminen', 'joku toinen' tai kierosti kumpikampikin, silti olemme aina myös jotain muuta, jotain enemmän, jotain vähemmän. Ad infinitum.

Ajatusta voisi yrittää ilmaista toisinkinpäin: lähdemme rajattomasta syntymättömästä mielestämme tutkimaan omia kiehtovia rajojamme, syntyen ja synnyttäen, rajattomuutta koskaan menettämättä.

Muna vai kana?

Tsaukki, taas pää hajos :D.

Itzli kirjoitti:

Aghori Vimalananda sanoi, että jumalat ovat kuin pikkulapsia. Jos he rakastavat sinua, he tekevät sen ehdottomasti ja intohimoisesti, mutta jos petät heidät, he suuttuvat ja kostavat. Myös kreikkalaisilla oli jumalista hyvin inhimillinen käsitys. Sama pätee voodoossa, jumalat ovat hyvin inhimillisiä. Olemmeko me niin viisaita, että voimme kieltää tämän uskontojen peruspiirteen?

Olen miettinyt miksi jumalat inhimillistetään. Loogisin selitys tuntuisi olevan se jonka Stephan Hoeller antoi jossain luennossaan: Ihmisen psyyke ei yksinkertaisesti ole tiedemies, eikä postmoderni filosofi. Vanhan kristityn sanonnan mukaan "sielu luonteeltaan on kristitty", joka oikein ymmärrettynä tarkoittaa sitä, että se on luonteeltaan *maaginen*. Se luonnostaan kaipaa jonkinlaista "pelastusta".

Jumaluuden inhimillistäminen tekee sen helpommin tavoitettavaksi ihmiselle. Tämä selittää sen miksi henkilökohtaiset pelastajat taikka messiaat (kuten Jeesus) ovat aina niin suosittuja. Jonkun muodottoman asian ajatteleminenkin on niin vaikeaa, ettei siihen keskittyminen onnistuisi keneltäkään. Kaiken magian ydintapahtuma on keskittyminen.

On mahdollista mennä pitemmälle kuin vain itsensä palvomiseen tai jumalan palvomiseen. Ei tarvitse polvistua eikä tarvitse olla polvistumatta. Itse kannatan sitä, että luodaan mielekäs suhde ympäröivään maailmaan. Katsotaan mitä siellä on ja mitä sen kanssa voidaan tehdä. Ei jumalan eteen kumartuminen ole mikään suhde. Eikä ihminen voi olla oma jumalansa, sekin on paradoksi (terveisiä satanisteille). Suhde on aina molemminpuolinen. Ihmisellä pitää olla suhde todellisuuden kanssa. Kristityt haluavat suhdetta jumalansa kanssa, mutta eivät kuitenkaan uskalla ryhtyä siihen. Jos jumala kerrankin puhuisi heille, he menisivät suoraan psykiatrille.

Vimalanandan mukaan sen joka haluaa voittaa kuoleman, on valittava itselleen jokin jumala ja sitten tultava sen kaltaiseksi ja sitten palvoa tätä jumalaa palvomalla itseään. Myöhemmin kun on saavuttanut osittain jumalaisen olotilan ja hyvän keskittymiskyvyn, voi siirtyä palvomaan muodotonta ja persoonatonta jumalaa, tulla sitä kautta itsekin sen kaltaiseksi ja lopulta häivyttää kokonaan oma inhimillinen muoto ja olemus, ylittäen persoonan, sukupuolen ja kaiken sellaisen vaikutus tajuntaan - toisinsanoen: vapautua karmasta. Jumalaa voi houkutella luokseen lempeästi tai sitä voi ottaa kiinni hiuksista ja repäistä luokseen... ensimmäinen tapa vaatii kärsivällisyyttä ja herkkyyttä, jälkimmäinen rautaiset pallit ja vakaumusta.

Arvelen, että sinua Topu tällaiset opit vierastuttavat eniten sen vuoksi, että niissä on ydinasiana kuolemattomuuden saavuttaminen. Ne eivät ole luonnonuskontoja. Ne ovat enemmän kuten pelastusoppeja. Ne menevät lihan ja hengen ja jopa jumalan tuolle puolen. Tällaisten oppien pohdiskelu on vaarallista. Se voi johtaa suoraa päätää hulluuteen. Tällaisen kaliiperin hulluttelu ei välttämättä kuulu siihen jota kutsumme noituudeksi tai magiaksi. Niinsanotut uskonnot yleensä tähtäävät johonkin joka ei ole vain magiaa tai noituutta, vaan initiaatiota - sielun kehitystä kohti jotakin päämäärää (sisäinen alkemia) - yleensä kohti joko vapautta tai tiedostamista tai molempia. Ei vain luovuuden kasvua tai henkistä kasvua, vaan täydellistä oman prima materian transformaatiota.

Nämä Mikot ja muut saarnaajat puhuvat jumalasta ja kuolemasta, vaikka eivät ole nähneet kumpaakaan eivätkä edes halua nähdä. He eivät ymmärrä oman tiensä todellista vaikeusastetta, joka on hirmuinen. He ajattelevat, että osoittaa kuuta sormella on sama kuin todella koskettaa sitä. Niin hulluja he ovat. He eivät ole koskaan työntäneet päätään sinne tuntemattomaan todellisuuteen jonne päätä ei ihmisen kuulu työntää, ja he kuvittelevat siitä kaikenlaista mikä heitä itseään miellyttää. Jos vihainen jumala kerrankin siunaisi Mikkoa repäisemällä tämän hetkeksi aikaa turvallisesta pikku maailmastaan tämän maailman ulkopuolelle, tulisi sieltä takaisin hyvin nöyrä Mikko, joka ei enää täällä viitsisi suuria saarnailla siitä kuinka kaikki muurit voidaan tuhota yhdellä hammastikulla.

Vain hullu tuhlaa elämänsä hammastikkujen jakamiseen ihmisille - "Ottakaa hammastikkuja, näillä voitatte kaikki sodat ja kaadatte kaikki muurit!". Mikko ei ymmärrä, että kaikki työ jota hän tekee menee hukkaan. Hänen työnsä ei ole hyödyksi kenellekään, ei edes hänelle itselleen. Saarnatessaan hän vain tulee entistäkin itsetärkeämmäksi ja näkee entistä vähemmän. Kenties hän elää aivan hyvän maallisen elämän, mutta pyhä mies hän ei voi olla. Pyhät miehet eivät puhu mitä sylki suuhun tuo, mutta eivät myöskään toistele samoja fraaseja päivästä toiseen.

Minä olen nähnyt riittävästi jotta tiedän oman pienuuteni, ainakin osan siitä. Castanedan sanoin: Soturi luottaa omaan voimaansa olipa se suuri tai pieni. Ja turvallisen todellisuuden rajojen murtuessa oma voima on aina kovin kovin pieni. Sen tietäminen ja hyväksyminen on voimaa, juuri sitä on olla noitasoturi.

Viime yönä unessa minulla oli side silmilläni, ja minua pelotti, todella paljon. Olen pyytänyt saada nähdä enemmän, mutta kestänkö minä todella nähdä sen mitä olen pyytänyt? Maailman katsominen jo siteenkin takaa saa kylmät väreet nousemaan selkääni pitkin. Kuitenkin vain katsomalla totuutta silmiin voi saada tietää oman pienuutensa, ja vain tiedostamalla oman pienuutensa voi alkaa tulla vahvaksi. Läskin treenaminen ei johda mihinkään, se on aina läskiä. Täytyy päästä kiinni lihakseen. Ihmisten suurin virhe on se, että he antavat itselleen kaikenlaisia hienoja ominaisuuksia joita heillä ei todellisuudessa ole, ja joita tämän harhaluulon vuoksi ei voida koskaan alkaa edes kehittämään. He lihottavat itseään ja luulevat sitä aidoksi suuruudeksi, vaikka se on vain turhaa painolastia. Toki läski heiluu hauskasti ja kupruilee musiikin tahtiin, mutta ei sillä kuolemaa ohiteta.

Mutta pitääkö sitten kehittyä? Ruben Stillerin mukaan on hirveä riippakivi, että jokaisella on suorastaan velvollisuus kehittyä henkisesti. Hänen mielestään ihmisellä täytyy olla oikeus olla kehittymästä jatkuvasti. Olen tavallaan hiukan samaa mieltä, joskin puhun vielä hiukan korkeamman riman tavoitteista. Sehän on kutsumusasia. Jos haluaa tehdä elämänsä vaikeaksi tavoittelemalla kuuta taivaalta, sen valinnan täytyy lähteä todella syvältä sydämestä. Muuten ei ole toivoakaan onnistua koskettamaan kuuta edes hipaisun vertaa. Kirottu on se etsijä joka ei tahdo löytää.

Lue lisää

Saarnassasi on kaikki niin täsmälleen ja just, ettei siitä voi mitään ottaa pois eikä siihen mitään lisätä... Lisää tällaista kaiken sen "koska minä olen näin oikeamielinen rohveetta niin hus siitä Jeesuksen persettä nuolemaan" -sälän sijaan!

Tulee mieleen, että ihmisten pitäisi hakea enemmän kokemuksia ja lässyttää vähemmän. Kaikki se mitä minäkin täällä jauhan on pelkkää sijaiskorviketta Sille Jollekin, mikä tuolla menee ja myllertää, eikä kysy että saiskos teittille olla pliis... En tiedä miksi Se Jokin joskus pysähtyy ja lyö ällikällä, ja miksi se sitten taas pakenee ilkkuen loitommalle... What a bitch.

Mutta silti niin rakas. Ainoa mikä merkitsee!

Babulos kirjoitti:

Kiitos hyvistä hekotuksista, Itzli, ja hienosta kirjoituksesta :).

Eli tämä vanha kunnon ihmisen hahmon menettäminen? Mikäpäs siinä, ja puit sen paremmin sanoiksi kuin missään aiemmin lukemassani tai kuulemassani. Mitä nyt "jonkinlainen puolijumala" hieman takkuaa megalomaanisen sävynsä vuoksi :D.

Intuitioni panee kuitenkin vastaan tätäkin teleologista ansaa, kunhan 'menetän ihmisen hahmon' saavun perille johonkin päämäärään, johonkin "toiseen", jolle osaan nyt antaa nimen, kun sen mieleeni tartutit (tämän nimenomaisen kielellisen tartunnan olen kyllä saanut jo aiemmin, no harm done :)). Siitä emme pääse kuitenkaan ohitse, että olimme sitten 'ihminen', 'joku toinen' tai kierosti kumpikampikin, silti olemme aina myös jotain muuta, jotain enemmän, jotain vähemmän. Ad infinitum.

Ajatusta voisi yrittää ilmaista toisinkinpäin: lähdemme rajattomasta syntymättömästä mielestämme tutkimaan omia kiehtovia rajojamme, syntyen ja synnyttäen, rajattomuutta koskaan menettämättä.

Muna vai kana?

Tsaukki, taas pää hajos :D.

Lue lisää

>>> Kiitos hyvistä hekotuksista, Itzli, ja hienosta kirjoituksesta :). >>>

Älä viitti, piditkö ihan oikeasti? Ettet vaan ole joku psykopaatti joka haluaa tuhota minut olemalla samaa mieltä. No se siitä, hauskaa että nauratti. :-)

>>> Eli tämä vanha kunnon ihmisen hahmon menettäminen? Mikäpäs siinä, ja puit sen paremmin sanoiksi kuin missään aiemmin lukemassani tai kuulemassani. Mitä nyt "jonkinlainen puolijumala" hieman takkuaa megalomaanisen sävynsä vuoksi :D. >>>

No joo, mutta minä en puhukaan mistään ihan pikkujutusta. Minulla on syyni olla hiukan megalomaaninen. Tiedän että on olemassa korkeampi tietoisuuden tila, jossa ihminen ei ole enää "vain ihminen", vaan jotakin muuta, elävä legenda, manifestaatio itse todellisuuden ytimestä.

Nykyinen megalomaniani on sitäpaitsi ihan pientä verrattuna siihen mitä on tulossa. Odottakaahan vaan kun minä pääsen vauhtiin. Ette tiedäkään kuinka ärsyttävä jätkä minusta sitten tulee. ;-)

>>> Tsaukki, taas pää hajos :D. >>>

Joo, ainahan tuo hajoilee. Mutta kyllä minä uskon siihen, että on jokin päämäärä jonka voi saavuttaa, että elämässä joillekin voi tulla hetki jolloin rehellisesti sanoa "olen tehnyt työn". Ei se kumoa kaiken suhteellisuutta, vaan se on sellainen oma juttu, sellainen "tämä oli minun juttuni, jonka olen tehnyt".

Eihän se siihen sitten lopu, mutta en minä elämäni aikana odota saavuttavani muuta kuin jonkin kivan välietapin, jota voin pitää tämän elämäni määränpäänä. Sitten vaan toivomaan että reinkarnaatio tosiaan pitäisi paikkansa.

Jos meditoisi 8 tuntia päivässä niin kenties voisi saavuttaa nirvanan, mutten ole kovinkaan vakuuttunut siitä, että se todella kannattaa. Minusta on hauskaa olla vangittuna lihaan tälle mutapallerolle. Joskus niitä kahleita ja sidoksia vain on jo hiukkasen liikaa makuuni, jolloin tekee mieli rikkoa niitä oikein isolla kädellä.

Topu kirjoitti:

Sanat sekoittavat todella mielen ja käsityksen. Pohdin pitkään viisaita sanojanne, mutta minulle tuli hyvin, hyvin epämukava olo. Intuitio alkoi huutaa vastaan.

Luotan intuitiooni varauksetta. Nyt en tiedä syytä, mutta uskoisin että tässä parin päivän sisällä tiedän miksi sananne, loogiset - ehkä liiankin loogiset - ovat minulle väärät. Palaan aiheeseen heti kun asia on minulle sanojen tasolla selvinnyt.

Minulle nousee jostain syystä mieleeni Castaneda, jota Don Juan Matus varoittaa liiallisesta hillittömyydestä...

Itzli kirjoitti:
"Arvelen, että sinua Topu tällaiset opit vierastuttavat eniten sen vuoksi, että niissä on ydinasiana kuolemattomuuden saavuttaminen."

Ehkä vierastaminen johtuu siitä että ydinasiana on saavuttaa yhtään mitään. Kuolemattomuutta ei tarvitse saavuttaa, se on olemassa oleva tosiasia. Mutta kuolemattomuuden tavoittaminen tajunnan tasolla ja ohi fyysisen hahmon saattaa olla jonkinlainen haaste.

"Ne eivät ole luonnonuskontoja."

En pidä itseäni luontouskoisena vaikka näillä palstoilla roikunkin ja ilmoittaudun noidaksi. Sanat hämäävät. Pyrin olemaan kaikenlaisten uskomusjärjestelmien ulkopuolella. Vapaus on minun uskontoni.

"Ne menevät lihan ja hengen ja jopa jumalan tuolle puolen. Tällaisten oppien pohdiskelu on vaarallista. Se voi johtaa suoraa päätää hulluuteen. Tällaisen kaliiperin hulluttelu ei välttämättä kuulu siihen jota kutsumme noituudeksi tai magiaksi."

Edellisestä pyytäisin hieman tarkennusta, jos mahdollista. Kuulostaa hieman liioitellulta.

"Niinsanotut uskonnot yleensä tähtäävät johonkin joka ei ole vain magiaa tai noituutta, vaan initiaatiota - sielun kehitystä kohti jotakin päämäärää (sisäinen alkemia) - yleensä kohti joko vapautta tai tiedostamista tai molempia. Ei vain luovuuden kasvua tai henkistä kasvua, vaan täydellistä oman prima materian transformaatiota."

Hmm, en tiedä mistä tempaisit tuon luovuuden ja henkisen kasvun? Ilmeisesti aikaisemmista jutuistani jotka viittaavat noituuden käyttöön omassa ammatissani. Allekirjoitan kyllä uskonnon osalta nuo tavoitteet, mutta miten niin "VAIN magiaa ja noituutta"?

En väitä vastaan (vielä) mutta yritän hahmottaa tuota ajatustasi. Katsos kun noituus ja uskonto ovat mielestäni niin eri asioita - ei edes vastakkaisia vaan täysin eri - ettei niitä voi asettaa samalle lähtöviivalle edustamaan jotain samanhenkisen ilmiön eri tasoja.

Mikäli rukous on magiaa, niin sanoudun irti siitä mitä magiaksi kutsutte. Ehkä onkin parempi että sillä mitä itse edustan ei ole nimeä laisinkaan...

Lue lisää

Ja sanon että minusta(kin?) tuntuu että uskonnot syntyvät sinne missä magia kuolee pois. Magian tässä nyt voisin suomentaa vaikkapa TODELLISEKSI YHTEYDEKSI SIIHEN JOHONKIN. Se Jokin taas on se mitä ei voi sanoin kuvata. Tässä tulee mieleen kaiken maailman jedi-touhu... ääh...

Uskonto taas on epätodellinen yhteys, koska sehän on vain uskoon perustumista arvontaa.

Mutta ehkäpä joku voi kokea että uskontojenkin uumenista löytyy sitä "alkuperäistä" magiaa? Tätä ajatellen voit tsekata juttuni "Gnostinen Jeesus", jos ehdit... Tyrkytin sitä teemaa innolla aikoinaan Uskonto/Uskonto-osastolla, ja sain akateemiset uskovaiset kimppuuni. Itse kun en ole akateeminen (heureka! tänään haluan jakaa TÄTÄ luomuminuuteni ilosanomaa...) olen vähän huono väittelemään sen sortin sanojen partaveitsien kanssa.

Ja se kyllä mätti, sillä gnostinen Jeesus eli "olematon" Jeesus on pirunmoisen kiinnostava aihe.

Itzli kirjoitti:

>>> Kiitos hyvistä hekotuksista, Itzli, ja hienosta kirjoituksesta :). >>>

Älä viitti, piditkö ihan oikeasti? Ettet vaan ole joku psykopaatti joka haluaa tuhota minut olemalla samaa mieltä. No se siitä, hauskaa että nauratti. :-)

>>> Eli tämä vanha kunnon ihmisen hahmon menettäminen? Mikäpäs siinä, ja puit sen paremmin sanoiksi kuin missään aiemmin lukemassani tai kuulemassani. Mitä nyt "jonkinlainen puolijumala" hieman takkuaa megalomaanisen sävynsä vuoksi :D. >>>

No joo, mutta minä en puhukaan mistään ihan pikkujutusta. Minulla on syyni olla hiukan megalomaaninen. Tiedän että on olemassa korkeampi tietoisuuden tila, jossa ihminen ei ole enää "vain ihminen", vaan jotakin muuta, elävä legenda, manifestaatio itse todellisuuden ytimestä.

Nykyinen megalomaniani on sitäpaitsi ihan pientä verrattuna siihen mitä on tulossa. Odottakaahan vaan kun minä pääsen vauhtiin. Ette tiedäkään kuinka ärsyttävä jätkä minusta sitten tulee. ;-)

>>> Tsaukki, taas pää hajos :D. >>>

Joo, ainahan tuo hajoilee. Mutta kyllä minä uskon siihen, että on jokin päämäärä jonka voi saavuttaa, että elämässä joillekin voi tulla hetki jolloin rehellisesti sanoa "olen tehnyt työn". Ei se kumoa kaiken suhteellisuutta, vaan se on sellainen oma juttu, sellainen "tämä oli minun juttuni, jonka olen tehnyt".

Eihän se siihen sitten lopu, mutta en minä elämäni aikana odota saavuttavani muuta kuin jonkin kivan välietapin, jota voin pitää tämän elämäni määränpäänä. Sitten vaan toivomaan että reinkarnaatio tosiaan pitäisi paikkansa.

Jos meditoisi 8 tuntia päivässä niin kenties voisi saavuttaa nirvanan, mutten ole kovinkaan vakuuttunut siitä, että se todella kannattaa. Minusta on hauskaa olla vangittuna lihaan tälle mutapallerolle. Joskus niitä kahleita ja sidoksia vain on jo hiukkasen liikaa makuuni, jolloin tekee mieli rikkoa niitä oikein isolla kädellä.

Lue lisää

Tietenkin pidin kirjoituksestasi niin paljon, että lukiessani naureskelin itsekseni ääneen, joten voit hyvin siivota mielesi epävarmuuden kuonasta. Ja tietenkin olen psykopaatti, eikö se ole näille palstoille kirjoittelun ennakkoehto?

Mutta asiaan:

Megalomania on ihailtava, ihastuttava luonteenpiirre, ja minulle ainakin olet elävä legenda jo tämän lyhyen tuttavuutemme perusteella :). Kunhan vain välillä muistutat itsellesi, että joksikintulemisen halu on kuitenkin mielen kuonaa...

>>> en minä elämäni aikana odota saavuttavani muuta kuin jonkin kivan välietapin, jota voin pitää tämän elämäni määränpäänä. Sitten vaan toivomaan että reinkarnaatio tosiaan pitäisi paikkansa. >>>

Nämä pikkusynkroniat on aina niin kivoja. Tuossa äsken innostuin vähän Buddhalaisuutta pläräämään, ja fundeerasin, että jospa tämän inkarnaationi aikana vaikkapa tuo virtaan astuminen luontuisi omalta osaltani, niin jäisi vielä jokunen inkarnaatio jäljelle aistinautinnoissa piehtarointiin :). Kiirekös tässä mihinkään, Epikuroksen pikku mutapallerolla...

Babulos kirjoitti:

Tietenkin pidin kirjoituksestasi niin paljon, että lukiessani naureskelin itsekseni ääneen, joten voit hyvin siivota mielesi epävarmuuden kuonasta. Ja tietenkin olen psykopaatti, eikö se ole näille palstoille kirjoittelun ennakkoehto?

Mutta asiaan:

Megalomania on ihailtava, ihastuttava luonteenpiirre, ja minulle ainakin olet elävä legenda jo tämän lyhyen tuttavuutemme perusteella :). Kunhan vain välillä muistutat itsellesi, että joksikintulemisen halu on kuitenkin mielen kuonaa...

>>> en minä elämäni aikana odota saavuttavani muuta kuin jonkin kivan välietapin, jota voin pitää tämän elämäni määränpäänä. Sitten vaan toivomaan että reinkarnaatio tosiaan pitäisi paikkansa. >>>

Nämä pikkusynkroniat on aina niin kivoja. Tuossa äsken innostuin vähän Buddhalaisuutta pläräämään, ja fundeerasin, että jospa tämän inkarnaationi aikana vaikkapa tuo virtaan astuminen luontuisi omalta osaltani, niin jäisi vielä jokunen inkarnaatio jäljelle aistinautinnoissa piehtarointiin :). Kiirekös tässä mihinkään, Epikuroksen pikku mutapallerolla...

Lue lisää

>>> Ja tietenkin olen psykopaatti, eikö se ole näille palstoille kirjoittelun ennakkoehto? >>>

Taitaa se olla. Ei tästä ketkään muut saa mitään irti kuin hullut ja psykopaatit. En tiedä kumpi itse olen, kenties jotain siltä väliltä.

Joksikintuleminen... niin, no sanotaan näin, että olipa se mielen kuonaa tai ei, niin on se sittenkin hemmetin hauskaa aina välillä tulla joksikin tai johonkin. Toisaalta se mistä puhun on samalla yhtä kuin olla oma itsensä. Minä en tavallaan halua sen enempää kuin tulla omaksi itsekseni. Mutta toisaalta megalomaniassani pidän sitä omaa itseäni joksi haluan tulla jonkinlaisena filmaattisesti räiskyvänä puolijumalana, joka nyt vielä kuitenkin ruoskittuna ja silmään kustuna makaa kahlittuna kuoleman puuhun. Eli minulla on vielä tämä Conanin kasvukausivaihe meneillään. The Wheel Of Pain...

Reinkarnaatiosta: Jos se tosiaan pitää paikkansa, niin en tiedä mikä kiire tässä olisi. Kenties meiltä salataan tieto edellisitä elämistämme sen vuoksi, ettemme tulisi liian laiskoiksi ja hengettömiksi. Kuolema on kuitenkin aina se suurin motivaattori eläville jotka luonnostaan haluavat säilyä elossa, ja jos se kuoleman todellisuus otettaisiin pois, ei jäljelle jäisi enää kuin se toiseksi suurin motivaattori, joka on seksi. Sitten elämä olisi vain seksiä aamusta iltaan, eikä töissä käytäisi laisinkaan...

Ereshkigal kirjoitti:

Ja sanon että minusta(kin?) tuntuu että uskonnot syntyvät sinne missä magia kuolee pois. Magian tässä nyt voisin suomentaa vaikkapa TODELLISEKSI YHTEYDEKSI SIIHEN JOHONKIN. Se Jokin taas on se mitä ei voi sanoin kuvata. Tässä tulee mieleen kaiken maailman jedi-touhu... ääh...

Uskonto taas on epätodellinen yhteys, koska sehän on vain uskoon perustumista arvontaa.

Mutta ehkäpä joku voi kokea että uskontojenkin uumenista löytyy sitä "alkuperäistä" magiaa? Tätä ajatellen voit tsekata juttuni "Gnostinen Jeesus", jos ehdit... Tyrkytin sitä teemaa innolla aikoinaan Uskonto/Uskonto-osastolla, ja sain akateemiset uskovaiset kimppuuni. Itse kun en ole akateeminen (heureka! tänään haluan jakaa TÄTÄ luomuminuuteni ilosanomaa...) olen vähän huono väittelemään sen sortin sanojen partaveitsien kanssa.

Ja se kyllä mätti, sillä gnostinen Jeesus eli "olematon" Jeesus on pirunmoisen kiinnostava aihe.

Lue lisää

Ja silloin Itzli lausui näin:

Hei kato uskontojen ideana ei ole uskominen. Usko pois, ei ole. Sellainen luterilainen "usko meidät pelastaa" meininki ei ole mitenkään universaalia mitä eri uskontoihin tulee. Se ei ole edes kristinuskossa mitenkään vallitseva trendi.

Lisäksi on täysin suomalainen ilmiö kutsua uskontoja uskonnoiksi. Englanniksi käännettynä uskonto olisi about sama kuin "belifio". Höh? ;-)

Myös ne uskonnot joissa ei perusteta "uskomiseen jonkun toisen uskomiseen", eli siis "having faith in someone elses faith", myös ne ovat uskontoja. On todellakin olemassa lahkoja ja liikkeitä, joita voidaan hyvällä syyllä kutsua uskonnoiksi, mutta joissa ei *uskomisella* ole mitään osaa eikä arpaa. Toki ne ovat vähemmistö, mutta silti. Pelkän uskon kautta pelastuminen ei ole uskonnon universaali postulaatti.

Mielestäni Rudolf Otton määritelmä oli paljon tarkempi: Hänen mielestään uskonnon tehtävä on tuoda ihminen kosketuksiin jonkin kanssa, jota hän nimitti termein "mysterium tremendum & fascinas", mysteeri joka yhtä aikaa kiehtoo että pelottaa.

Luterilaisuutta tietysti voidaan muita uskontokuntia enemmän kiittää avomielisyydestä, joka on perua juuri siitä ettei heidän mielestään juuri millään muulla enää ole niin kamalan paljon väliä kuin uskolla. Toisaalta magia ei yksinkertaisesti toimi pelkän uskon voimalla, joten tässä on menty ojasta toiseen.

Älkäämme nyt pelkän kielimuurin takia sortuko solvaamaan uskontoja. Niin paljon pahaa kuin uskonnon nimessä on tehtykin ja vielä tullaan tekemään, niin kyllä meidän hieman viisaampien nyt ainakin pitäisi pystyä katsomaan asiaa hieman laajemmasta perspektiivistä. Omasta mielestäni esimerkiksi politiikalla ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa.

Uskonnon määritelmään ei myöskään kuulu se, että siitä puuttuu magia, olkoonkin että alkemisti Carl Jung kieltämättä ovelasti murjaisi tällaisen jutun, että "Uskonnon tehtävä on estää ihmistä kohtaamasta Jumala". Hän itse ratkaisi ongelman laajentamalla psykologiansa määritelmää kunnes se oli aivan yhtä laaja ja mystinen kuin uskontokin. Hän ikäänkuin korvasi uskonnon psykologialla, ja vei psykologiansa niin pitkälle, ettei siitä enää vaikuttanut puuttuvan mitään olennaista mihinkään uskontoihin liittyen. Mutta yhtä hyvin voitaisiin käydä asiaan kiinni toiselta suunnalta ja hieman rusikoida uskonnon määritelmää, kunnes se kattaisi sisälleen myös psykologian, tieteen ja taiteen.

Asioita pitäisi kutsua niiden oikeilla nimillä. Muuten joudumme niiden uhreiksi. Parjaamme uskontoja, ja sitten joudumme itse niiden uhreiksi. Mitä se hyödyttää? Meidän on tunnistettava oikeat viholliset ja käytävä niiden kimppuun. Niin juuri, Juutalaiset ovat ajaneet maailman tähän tilaan! Ne rotat!

Anteeksi, lähetyksessä oli jokin häiriö. Ilmeisesti Hitler-planeetan lähestyminen astraalitasolla jotenkin sotki näppäimistöni magneettikentät hetkeksi. Olin juuri sanomassa, että meidän pitäisi kutsua asioita niiden oikeilla nimillä, ja tunnistaa mistä todella on milloinkin kysymys. Uskontoja emme voi maailmasta poistaa, koska ihminen luonnostaan ON uskonnollinen. Jos näin ei olisi, olisi tieteen kehitys jo kokonaan tuhonnut uskonnot. Meidän pitää tarkentaa katsettamme ja leikattava maailmankuviamme tarkasti kuin kirurgit. Älkää tyytykö pelkistyksiin.

Jossain tapauksessa jonkin uskonnon tietty opetus voi olla syynä epämiellyttäviin tapahtumiin, kuten pedofiliaan, itsemurhiin jne. Toisissa tapauksissa opetus itsessään on tasokasta, mutta oppilaat holtittomia. Haluaisimme niin mielellämme antaa pahuudelle jotkin kasvot. Ne ovat ne kristityt jotka ovat pahoja, tai teurastajat, tai ekoterroristit, tai kommunistit, tai juutalaiset, tai saatananpalvojat. Kovin mielellämme syytämme toisiamme. Jos haluatte ymmärtää mitä pahuus on ja mistä se tulee, teidän on aivan ensiksi lakattava ajattelemasta tällä tavoin.

Babulos kirjoitti:

Latinaa on tullut ammoin sitten hieman opiskeltua, ja kirjahyllystä löytyvä Strengin sanakirja antaa mm. seuraavia merkityksiä:

epäilys, omantunnon epäilys, tunnollisuus, hurskaus, uskonto, pyhyys, vala, kirous, synti.

Hulluja nuo roomalaiset!

Jos tulkitsen oikein, sana on johdettu verbistä re-ligo, 'sitoa kiinni', joten varmaan sopimuskin on yksi mahdollinen merkitys.

Sinänsä jollekin ilmiölle annetun nimen etymologia ei millään tavalla selitä ilmiötä itseään, mutta saattaa tietenkin kertoa jotain nimenantajista.

Lue lisää

Sinänsä hauskaa, että kristillisessä perinteessa yleensä ainoastaan Saatanan kanssa on tapana tehdä sopimus.

Saatananpalvonta on religion (sopimus). Luterilaisuus on belifion (uskonto).

Eh? :-)

Itzli kirjoitti:

>>> Ja tietenkin olen psykopaatti, eikö se ole näille palstoille kirjoittelun ennakkoehto? >>>

Taitaa se olla. Ei tästä ketkään muut saa mitään irti kuin hullut ja psykopaatit. En tiedä kumpi itse olen, kenties jotain siltä väliltä.

Joksikintuleminen... niin, no sanotaan näin, että olipa se mielen kuonaa tai ei, niin on se sittenkin hemmetin hauskaa aina välillä tulla joksikin tai johonkin. Toisaalta se mistä puhun on samalla yhtä kuin olla oma itsensä. Minä en tavallaan halua sen enempää kuin tulla omaksi itsekseni. Mutta toisaalta megalomaniassani pidän sitä omaa itseäni joksi haluan tulla jonkinlaisena filmaattisesti räiskyvänä puolijumalana, joka nyt vielä kuitenkin ruoskittuna ja silmään kustuna makaa kahlittuna kuoleman puuhun. Eli minulla on vielä tämä Conanin kasvukausivaihe meneillään. The Wheel Of Pain...

Reinkarnaatiosta: Jos se tosiaan pitää paikkansa, niin en tiedä mikä kiire tässä olisi. Kenties meiltä salataan tieto edellisitä elämistämme sen vuoksi, ettemme tulisi liian laiskoiksi ja hengettömiksi. Kuolema on kuitenkin aina se suurin motivaattori eläville jotka luonnostaan haluavat säilyä elossa, ja jos se kuoleman todellisuus otettaisiin pois, ei jäljelle jäisi enää kuin se toiseksi suurin motivaattori, joka on seksi. Sitten elämä olisi vain seksiä aamusta iltaan, eikä töissä käytäisi laisinkaan...

Lue lisää

Hetkeksi jo hämmennyin, mutta huomasinpas kusetuksen:

Tottahan toki joksikintuleminen on kaiken a ja o ja hemmetin hauskaakin siinä sivussa. Mutta puhuinkin (kai?) joksikintulemisen HALUSTA, joka tuppaa joksikintulemista jarruttamaan tai rajoittamaan, varsinkin jos haluaa joksikinsellaiseksi, joka on haluamisen tai haluajan rajoista vapaa. No joo, aika puuduttavaa alkaa olla tämä jankkaamiseni.

Arskan Wheel OF Pain: eli ensin Kalifornian kuvernööriksi, sitten Amerikan presidentiksi, sitten Sormuksen Herraksi...? :D

Reinkarnaatiosta: kuinka salattua tieto edellisistä elämistä sitten on? Ei ole omia kokemuksia, mutta eikös aika monet jotain väitä niistä muistavansa, onko niitä tullut täällä vastaan? Buddhalaisuudessa muuten tuo edellisten elämien muistaminen on yksi ylitiedon (abhijna) viidestä "maallisesta" lajista, muut kirjassa luetellut lajit ovat: maagiset kyvyt, telepatia, selväkuulo ja selvänäkö. Lisäksi löytyy vielä "ylimaallinen" ylitieto, joka merkitsee samaa kuin valaistuminen.

Itzli kirjoitti:

Ja silloin Itzli lausui näin:

Hei kato uskontojen ideana ei ole uskominen. Usko pois, ei ole. Sellainen luterilainen "usko meidät pelastaa" meininki ei ole mitenkään universaalia mitä eri uskontoihin tulee. Se ei ole edes kristinuskossa mitenkään vallitseva trendi.

Lisäksi on täysin suomalainen ilmiö kutsua uskontoja uskonnoiksi. Englanniksi käännettynä uskonto olisi about sama kuin "belifio". Höh? ;-)

Myös ne uskonnot joissa ei perusteta "uskomiseen jonkun toisen uskomiseen", eli siis "having faith in someone elses faith", myös ne ovat uskontoja. On todellakin olemassa lahkoja ja liikkeitä, joita voidaan hyvällä syyllä kutsua uskonnoiksi, mutta joissa ei *uskomisella* ole mitään osaa eikä arpaa. Toki ne ovat vähemmistö, mutta silti. Pelkän uskon kautta pelastuminen ei ole uskonnon universaali postulaatti.

Mielestäni Rudolf Otton määritelmä oli paljon tarkempi: Hänen mielestään uskonnon tehtävä on tuoda ihminen kosketuksiin jonkin kanssa, jota hän nimitti termein "mysterium tremendum & fascinas", mysteeri joka yhtä aikaa kiehtoo että pelottaa.

Luterilaisuutta tietysti voidaan muita uskontokuntia enemmän kiittää avomielisyydestä, joka on perua juuri siitä ettei heidän mielestään juuri millään muulla enää ole niin kamalan paljon väliä kuin uskolla. Toisaalta magia ei yksinkertaisesti toimi pelkän uskon voimalla, joten tässä on menty ojasta toiseen.

Älkäämme nyt pelkän kielimuurin takia sortuko solvaamaan uskontoja. Niin paljon pahaa kuin uskonnon nimessä on tehtykin ja vielä tullaan tekemään, niin kyllä meidän hieman viisaampien nyt ainakin pitäisi pystyä katsomaan asiaa hieman laajemmasta perspektiivistä. Omasta mielestäni esimerkiksi politiikalla ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa.

Uskonnon määritelmään ei myöskään kuulu se, että siitä puuttuu magia, olkoonkin että alkemisti Carl Jung kieltämättä ovelasti murjaisi tällaisen jutun, että "Uskonnon tehtävä on estää ihmistä kohtaamasta Jumala". Hän itse ratkaisi ongelman laajentamalla psykologiansa määritelmää kunnes se oli aivan yhtä laaja ja mystinen kuin uskontokin. Hän ikäänkuin korvasi uskonnon psykologialla, ja vei psykologiansa niin pitkälle, ettei siitä enää vaikuttanut puuttuvan mitään olennaista mihinkään uskontoihin liittyen. Mutta yhtä hyvin voitaisiin käydä asiaan kiinni toiselta suunnalta ja hieman rusikoida uskonnon määritelmää, kunnes se kattaisi sisälleen myös psykologian, tieteen ja taiteen.

Asioita pitäisi kutsua niiden oikeilla nimillä. Muuten joudumme niiden uhreiksi. Parjaamme uskontoja, ja sitten joudumme itse niiden uhreiksi. Mitä se hyödyttää? Meidän on tunnistettava oikeat viholliset ja käytävä niiden kimppuun. Niin juuri, Juutalaiset ovat ajaneet maailman tähän tilaan! Ne rotat!

Anteeksi, lähetyksessä oli jokin häiriö. Ilmeisesti Hitler-planeetan lähestyminen astraalitasolla jotenkin sotki näppäimistöni magneettikentät hetkeksi. Olin juuri sanomassa, että meidän pitäisi kutsua asioita niiden oikeilla nimillä, ja tunnistaa mistä todella on milloinkin kysymys. Uskontoja emme voi maailmasta poistaa, koska ihminen luonnostaan ON uskonnollinen. Jos näin ei olisi, olisi tieteen kehitys jo kokonaan tuhonnut uskonnot. Meidän pitää tarkentaa katsettamme ja leikattava maailmankuviamme tarkasti kuin kirurgit. Älkää tyytykö pelkistyksiin.

Jossain tapauksessa jonkin uskonnon tietty opetus voi olla syynä epämiellyttäviin tapahtumiin, kuten pedofiliaan, itsemurhiin jne. Toisissa tapauksissa opetus itsessään on tasokasta, mutta oppilaat holtittomia. Haluaisimme niin mielellämme antaa pahuudelle jotkin kasvot. Ne ovat ne kristityt jotka ovat pahoja, tai teurastajat, tai ekoterroristit, tai kommunistit, tai juutalaiset, tai saatananpalvojat. Kovin mielellämme syytämme toisiamme. Jos haluatte ymmärtää mitä pahuus on ja mistä se tulee, teidän on aivan ensiksi lakattava ajattelemasta tällä tavoin.

Lue lisää

Ja lopulta kaikki on kaikkea ja kaikessa on kaikki.

Sitä ennen pitänee kuitenkin kuvitella että kaikessa ei ole kaikkea, jotta voi seikkailla ja olettaa saavuttavansa pikkuhiljaa jotakin. Ettei vain jää paikoilleen istumaan ajatellen että tässä se nyt sitten oli: mihinkään suuntaan ei kannata lähteä, koska kaikkialla on kaikki. Kun nimittäin pitäisi lähteä joka suuntaan, ja kaikkialla ei voi olla, vaikka kaikki onkin kaikkialla.

Jep...

Itzli kirjoitti:

Topu,

Muutama varoituksen sana. Tuo "tiistaiyön saarna" on näitä minun inspiroituneita kirjouituksiani, joita ei kannata ottaa aivan kirjaimellisesti. Minulla on ollut pitkään tapana antaa joskus kontrollin löystyä ja kirjoittaa mitä mieleeni juolahtaa, ikäänkuin pahimman rationaalisuuden ohitse, lakata varomasta sanojani. En useinkaan voi allekirjoittaa tämän sortin tekstejäni siinä mielessä, että seisoisin niiden takana kuin kahden tonnin härkä. Itseasiassa usein kirjoittaessani huomaan puhuneeni itseni pussiin ja että mieleni tekisi deletoida osa tekstistä loogisuuden vuoksi... mutta sittä koetan olla tekemättä niin ja kirjoittaa tekstin loppuun niin hyvässä kuin pahassa, ja sitten miettiä paljastaako se jotakin joka on ollut aikaisemmin näkymätöntä.

En tiedä mitä kutsut intuitioksi. Huutaako se useinkin vastaan? Eikö intuition pitäisi pikemminkin olla voima, joka saa asiat loksahtamaan kohdalleen, kuin jokin joka huutaa vastaan? Eikö ego ole se joka huutaa vastaan kaikelle mikä ei tunnu järkevältä? Minun kokemukseni intuitiosta ovat olleet sellaisia, että vain yhtäkkiä tiedän jonkin asian aivan varmasti ja ilman mitään epäilystä.

Lue lisää

Egoa voi kuunnella tai olla kuulematta. Intuitio on tieto. Ehdottoman varma, niinkuin sanoit. Kyllä se huutaa vastaankin kun pahasti metsään mennään.

Intuitioni alkoi hyrrätä ihan eri tavalla lueskellessani noita sinun ja Babun myöhempiä viestejä.

Paitsi että uskonnot nyt ovat valhetta ja roskaa ja niiden mystifiointi ja ylentäminen tasolla jota ne eivät edusta on silkkaa ajanhukkaa, niin keskustelunne synnytti kysymyksen:
Miksi se tavoite on jotain kohti sen sijaan että se olisi jostain pois?

Topu kirjoitti:

Egoa voi kuunnella tai olla kuulematta. Intuitio on tieto. Ehdottoman varma, niinkuin sanoit. Kyllä se huutaa vastaankin kun pahasti metsään mennään.

Intuitioni alkoi hyrrätä ihan eri tavalla lueskellessani noita sinun ja Babun myöhempiä viestejä.

Paitsi että uskonnot nyt ovat valhetta ja roskaa ja niiden mystifiointi ja ylentäminen tasolla jota ne eivät edusta on silkkaa ajanhukkaa, niin keskustelunne synnytti kysymyksen:
Miksi se tavoite on jotain kohti sen sijaan että se olisi jostain pois?

Lue lisää

>>> Paitsi että uskonnot nyt ovat valhetta ja roskaa ja niiden mystifiointi ja ylentäminen tasolla jota ne eivät edusta on silkkaa ajanhukkaa, niin keskustelunne synnytti kysymyksen: >>>

Kuinka voit noin varmasti sanoa jotain tuollaista? Kuulostaa minun mielestäni hiukan arveluttavalta ja nurkkakuntaiselta.

>>> Miksi se tavoite on jotain kohti sen sijaan että se olisi jostain pois? >>>

Eiköhän se ole molempia. Esimerkiksi pyrkimykseni kohti sitä että olen yhä rehellisempi itselleni on samalla pyrkimys pois itselleni valehtelemisesta. Pyrkimys kohti kykyä keskittyä johonkin asiaan on samalla pyrkimys pois kohti hajamielisyydestä ja sisäisestä kaaoksesta. Eikö näin? Jokainen pyrkimys kohti jotakin määrittää oman vastakohtansa, samoin kuin jokainen pyrkimys pois jostakin määrittää jonkin tavoitteen.

Asiat ovat minulle melko selviä arkisella tasolla. Tiedän minkälaisesta elämästä nautin ja kuinka sitä pitää elää. Lähinnä hämmennys astuu kuvaan sitten kun mennään astetta vaikeampiin pohdintoihin, kun tuodaan mukaan suuret sanat kuten esimerkiksi vapaus ja kohtalo. Silloin ei enää riitäkään vanhat eväät.

Varsinkin uskonnot ovat tuottaneet viime aikoina päänvaivaa. Oma polkuni on ottanut koko ajan yhä enemmän "devotionaalisia" piirteitä johtuen niistä henkimaailman kokemuksista joita työni on minulle tuonut, ja siitä johtuen olen joutunut todella pohtimaan uudelleen suhdettani ns. uskonnollisuuteen. Minulle koko jutun ydin on jonkinlaisessa hyvin intiimissä pyhässä sopimuksessa, joka luonteeltaan on melkolailla eri asia kuin tehdä jotain turvallista "satanistista magiaa", jossa ulkopuolisia voimia käytetään lähinnä jonain sivuosien näyttelijöinä. Minä olen sellainen mies joka haluaa ja myös pystyy kohtaamaan itseään suurempia voimia, ei pelkää niitä ja pitää vahvuutenaan sitä, että tietää olevansa pieni.

Uskontojen mystifiointi ei tietenkään johda mihinkään. Niistä keskustelun tulisi tietenkin tähdätä siihen, että saataisiin asioista jonkinlainen ote, ja palautettua asiat aina takaisin maan päälle jotakin kautta. Tärkeämpää kuin ymmärtää jokin hieno teoria, on osata soveltaa sellaista tietoa josta on hyötyä.

Pysyn siinä mitä olen sanonut. Uskonnon ja magian ainoa ero on lopulta siinä, että uskonto on suuren joukon yhteinen yritys suorittaa jokin maaginen tehtävä, kun taas magia on yhden ihmisen oma juttu. Ei mitään ongelmaa sinänsä. Yksi mies voi uida joen toiselle puolelle, mutta sata ihmistä voi rakentaa sillan joen ylitse. Toisaalta ryhmän koordinointiin tarvitaan jonkinlaista hierarkiaa, ja koska ihmiset ovat sydämessään vieläkin lauma-apinoita jotka nauttivat siitä kun voivat seurata vahvaa johtajaa, on tällaisilla magian "ryhmätöillä" aika iso riski epäonnistua. Yhden ihmisen sekoaminen polulla ei vielä muuta maailmaa miksikään, mutta muutama mätä profeetta ja heidän "oppilaansa" voivat saada paljon tuhoa aikaan. Kuten sanoin: Useinkaan ei tulla ajatelleeksi sitä, kuinka korkea vaikeusaste on laadukkaassa uskonnonharjoittamisessa. Ihmisillehän kerrotaan että kaikki on helppoa sitten kun he vain liittyvät mukaan.

Itzli kirjoitti:

>>> Paitsi että uskonnot nyt ovat valhetta ja roskaa ja niiden mystifiointi ja ylentäminen tasolla jota ne eivät edusta on silkkaa ajanhukkaa, niin keskustelunne synnytti kysymyksen: >>>

Kuinka voit noin varmasti sanoa jotain tuollaista? Kuulostaa minun mielestäni hiukan arveluttavalta ja nurkkakuntaiselta.

>>> Miksi se tavoite on jotain kohti sen sijaan että se olisi jostain pois? >>>

Eiköhän se ole molempia. Esimerkiksi pyrkimykseni kohti sitä että olen yhä rehellisempi itselleni on samalla pyrkimys pois itselleni valehtelemisesta. Pyrkimys kohti kykyä keskittyä johonkin asiaan on samalla pyrkimys pois kohti hajamielisyydestä ja sisäisestä kaaoksesta. Eikö näin? Jokainen pyrkimys kohti jotakin määrittää oman vastakohtansa, samoin kuin jokainen pyrkimys pois jostakin määrittää jonkin tavoitteen.

Asiat ovat minulle melko selviä arkisella tasolla. Tiedän minkälaisesta elämästä nautin ja kuinka sitä pitää elää. Lähinnä hämmennys astuu kuvaan sitten kun mennään astetta vaikeampiin pohdintoihin, kun tuodaan mukaan suuret sanat kuten esimerkiksi vapaus ja kohtalo. Silloin ei enää riitäkään vanhat eväät.

Varsinkin uskonnot ovat tuottaneet viime aikoina päänvaivaa. Oma polkuni on ottanut koko ajan yhä enemmän "devotionaalisia" piirteitä johtuen niistä henkimaailman kokemuksista joita työni on minulle tuonut, ja siitä johtuen olen joutunut todella pohtimaan uudelleen suhdettani ns. uskonnollisuuteen. Minulle koko jutun ydin on jonkinlaisessa hyvin intiimissä pyhässä sopimuksessa, joka luonteeltaan on melkolailla eri asia kuin tehdä jotain turvallista "satanistista magiaa", jossa ulkopuolisia voimia käytetään lähinnä jonain sivuosien näyttelijöinä. Minä olen sellainen mies joka haluaa ja myös pystyy kohtaamaan itseään suurempia voimia, ei pelkää niitä ja pitää vahvuutenaan sitä, että tietää olevansa pieni.

Uskontojen mystifiointi ei tietenkään johda mihinkään. Niistä keskustelun tulisi tietenkin tähdätä siihen, että saataisiin asioista jonkinlainen ote, ja palautettua asiat aina takaisin maan päälle jotakin kautta. Tärkeämpää kuin ymmärtää jokin hieno teoria, on osata soveltaa sellaista tietoa josta on hyötyä.

Pysyn siinä mitä olen sanonut. Uskonnon ja magian ainoa ero on lopulta siinä, että uskonto on suuren joukon yhteinen yritys suorittaa jokin maaginen tehtävä, kun taas magia on yhden ihmisen oma juttu. Ei mitään ongelmaa sinänsä. Yksi mies voi uida joen toiselle puolelle, mutta sata ihmistä voi rakentaa sillan joen ylitse. Toisaalta ryhmän koordinointiin tarvitaan jonkinlaista hierarkiaa, ja koska ihmiset ovat sydämessään vieläkin lauma-apinoita jotka nauttivat siitä kun voivat seurata vahvaa johtajaa, on tällaisilla magian "ryhmätöillä" aika iso riski epäonnistua. Yhden ihmisen sekoaminen polulla ei vielä muuta maailmaa miksikään, mutta muutama mätä profeetta ja heidän "oppilaansa" voivat saada paljon tuhoa aikaan. Kuten sanoin: Useinkaan ei tulla ajatelleeksi sitä, kuinka korkea vaikeusaste on laadukkaassa uskonnonharjoittamisessa. Ihmisillehän kerrotaan että kaikki on helppoa sitten kun he vain liittyvät mukaan.

Lue lisää

"pyrkimykseni kohti sitä että olen yhä rehellisempi itselleni on samalla pyrkimys pois itselleni valehtelemisesta. Pyrkimys kohti kykyä keskittyä johonkin asiaan on samalla pyrkimys pois kohti hajamielisyydestä ja sisäisestä kaaoksesta. Eikö näin? Jokainen pyrkimys kohti jotakin määrittää oman vastakohtansa, samoin kuin jokainen pyrkimys pois jostakin määrittää jonkin tavoitteen."

- Minusta kuitenkaan pyrkimys irti dualismista ei ole pyrkimystä kohti suurempaa dualismia?!? Tai okei: tuo ontui, mutta irrottautuminen dualismista ei määrittele omaa VASTAKOHTAANSA. Samoin tavoite "pois jostain" ei määrittele tavoitetta, mikäli se on tuntematon. "Pois ihmisyydestä" ei ole automaattisesti "kohti jumaluutta".

"Yksi mies voi uida joen toiselle puolelle, mutta sata ihmistä voi rakentaa sillan joen ylitse. Toisaalta ryhmän koordinointiin tarvitaan jonkinlaista hierarkiaa, ja koska ihmiset ovat sydämessään vieläkin lauma-apinoita jotka nauttivat siitä kun voivat seurata vahvaa johtajaa, on tällaisilla magian "ryhmätöillä" aika iso riski epäonnistua."

- Miten olet niin varma että tuo analogiasi toimii myös uskonnon harjoittamisen suhteen? Onko magiassa uskonto looginen seuraus yksityisestä yleiseen? Miksi tuo seuraus ylipäänsä noudattaisi jotain inhimillisesti käsitettävää logiikkaa? Aijai: intuitio on taas hyvin, hyvin vihainen!

- Miksi ryhmän koordinointiin tarvitaan hierarkiaa jos tavoitteena on ikäänkuin kohdistaa maagiset voimavarat johonkin joka - kuten edellä - näyttäisi edellyttävän jonkinlaista dualistista tavoitetta? Siis analogiaasi mukaillen: mistä se silta rakennettaisiin ja minne?

Topu kirjoitti:

"pyrkimykseni kohti sitä että olen yhä rehellisempi itselleni on samalla pyrkimys pois itselleni valehtelemisesta. Pyrkimys kohti kykyä keskittyä johonkin asiaan on samalla pyrkimys pois kohti hajamielisyydestä ja sisäisestä kaaoksesta. Eikö näin? Jokainen pyrkimys kohti jotakin määrittää oman vastakohtansa, samoin kuin jokainen pyrkimys pois jostakin määrittää jonkin tavoitteen."

- Minusta kuitenkaan pyrkimys irti dualismista ei ole pyrkimystä kohti suurempaa dualismia?!? Tai okei: tuo ontui, mutta irrottautuminen dualismista ei määrittele omaa VASTAKOHTAANSA. Samoin tavoite "pois jostain" ei määrittele tavoitetta, mikäli se on tuntematon. "Pois ihmisyydestä" ei ole automaattisesti "kohti jumaluutta".

"Yksi mies voi uida joen toiselle puolelle, mutta sata ihmistä voi rakentaa sillan joen ylitse. Toisaalta ryhmän koordinointiin tarvitaan jonkinlaista hierarkiaa, ja koska ihmiset ovat sydämessään vieläkin lauma-apinoita jotka nauttivat siitä kun voivat seurata vahvaa johtajaa, on tällaisilla magian "ryhmätöillä" aika iso riski epäonnistua."

- Miten olet niin varma että tuo analogiasi toimii myös uskonnon harjoittamisen suhteen? Onko magiassa uskonto looginen seuraus yksityisestä yleiseen? Miksi tuo seuraus ylipäänsä noudattaisi jotain inhimillisesti käsitettävää logiikkaa? Aijai: intuitio on taas hyvin, hyvin vihainen!

- Miksi ryhmän koordinointiin tarvitaan hierarkiaa jos tavoitteena on ikäänkuin kohdistaa maagiset voimavarat johonkin joka - kuten edellä - näyttäisi edellyttävän jonkinlaista dualistista tavoitetta? Siis analogiaasi mukaillen: mistä se silta rakennettaisiin ja minne?

Lue lisää

>>> Minusta kuitenkaan pyrkimys irti dualismista ei ole pyrkimystä kohti suurempaa dualismia?!? >>>

Minusta tuo ontui oikein mukavalla tavalla! Ja sait ympättyä hienosti mukaan trialisminkin, sen, miten olevaisuuden pyörre syntyy!?!

Babulos kirjoitti:

>>> Minusta kuitenkaan pyrkimys irti dualismista ei ole pyrkimystä kohti suurempaa dualismia?!? >>>

Minusta tuo ontui oikein mukavalla tavalla! Ja sait ympättyä hienosti mukaan trialisminkin, sen, miten olevaisuuden pyörre syntyy!?!

Lue lisää

Nan-nii, nan-nii! Käsitteet ja terminologia alkavat ikävästi kalskahtaa tutkijaseminaarien snobbailulta jossa itse asia hukkuu sanan säilään.

Myönnän akateemisen tyhmyyteni. Vallankin filosofiassa. Siis ellet kuseta niin konkretisoi: trialismia suhteessa mihin? Miten se pyörre siitä syntyy? Vai onko minusta tulossa kolmiottelija? Vai olmi-ottelija, hahmoton energiamollukka? Vai sittenkin pelkkä Olvin lipittäjä?

Olenhan tietty megaluokan noita, puolijumala. Ja kova hemmo kaikenkaikkiaan. Olen voittanut itsetärkeyden ja kohdannut kauhistuttavia olentoja joista muilla ei ole hajuakaan ja jotka ovat näyttäneet minulle pienuuteni... ;-D

En edelleenkään näe mitään dualismia pyrkimyksessä tietoisuuden tuolle puolen. Kokemuksessa siitä mitä tietoisuus ei anna meidän havaita. Missä vaiheessa trialismi astuu kehiin?

Stoorihan alkaa muistuttaa "Avaruusseikkailu 2001":stä.

Topu kirjoitti:

Nan-nii, nan-nii! Käsitteet ja terminologia alkavat ikävästi kalskahtaa tutkijaseminaarien snobbailulta jossa itse asia hukkuu sanan säilään.

Myönnän akateemisen tyhmyyteni. Vallankin filosofiassa. Siis ellet kuseta niin konkretisoi: trialismia suhteessa mihin? Miten se pyörre siitä syntyy? Vai onko minusta tulossa kolmiottelija? Vai olmi-ottelija, hahmoton energiamollukka? Vai sittenkin pelkkä Olvin lipittäjä?

Olenhan tietty megaluokan noita, puolijumala. Ja kova hemmo kaikenkaikkiaan. Olen voittanut itsetärkeyden ja kohdannut kauhistuttavia olentoja joista muilla ei ole hajuakaan ja jotka ovat näyttäneet minulle pienuuteni... ;-D

En edelleenkään näe mitään dualismia pyrkimyksessä tietoisuuden tuolle puolen. Kokemuksessa siitä mitä tietoisuus ei anna meidän havaita. Missä vaiheessa trialismi astuu kehiin?

Stoorihan alkaa muistuttaa "Avaruusseikkailu 2001":stä.

Lue lisää

Eikös se itse asia aina huku sanan säilään? Mikäs sen parempi havainnollistus tästä kuin sekopäinen omatekoisen jargonin viljely a là trialismi? ;)

Eli kusetetaan lisää: trialismilla yritin rakentaa snobbailevaa metaforaa siitä, mikä on sen prosessin luonne, jolla muotojen maailma, havaitsijan ja havaittavan dualismi syntyy ja synnytetään. PYRKIMYS tämän dualismin tuolle puolelle sisältää ennakko-oletuksen sellaisesta, joka tämän dualismin havaitsee, ja tämän pyrkimyksen nimitän pikkunäppärästi siksi kolmanneksi, joka pistää homman toistumaan ja "kolmannesta" ja "ja aiemmasta (dualismi)" syntyy uusi dualismi jne, joten väitän, että se on juuri tämä pyrkimys ja sen sisältämä minäusko ja sen synnyttämä pysyvyyden harha, joka tätä hahmomaailmaa pyörittää. Ja hyvä niin!

Pyörre on taas vertauskuva, joka on päähäni jostain tarttunut olevaisuutta kuvaamaan, eli virtaan muodostunut pyörre, jota ei ole ilman virtaa ja joka on osa virtaa, mutta sillä on pyörteen muoto ja ohimenevä olemassaolo. Mutta tietenkin vain havaitsijan mielessä, ja havaitsijan mieli on luonnollisesti samaa pyörrettä kuin havaittava. Jin ja jang, niinku, ja eiku takasin alkuun...

Babulos kirjoitti:

Eikös se itse asia aina huku sanan säilään? Mikäs sen parempi havainnollistus tästä kuin sekopäinen omatekoisen jargonin viljely a là trialismi? ;)

Eli kusetetaan lisää: trialismilla yritin rakentaa snobbailevaa metaforaa siitä, mikä on sen prosessin luonne, jolla muotojen maailma, havaitsijan ja havaittavan dualismi syntyy ja synnytetään. PYRKIMYS tämän dualismin tuolle puolelle sisältää ennakko-oletuksen sellaisesta, joka tämän dualismin havaitsee, ja tämän pyrkimyksen nimitän pikkunäppärästi siksi kolmanneksi, joka pistää homman toistumaan ja "kolmannesta" ja "ja aiemmasta (dualismi)" syntyy uusi dualismi jne, joten väitän, että se on juuri tämä pyrkimys ja sen sisältämä minäusko ja sen synnyttämä pysyvyyden harha, joka tätä hahmomaailmaa pyörittää. Ja hyvä niin!

Pyörre on taas vertauskuva, joka on päähäni jostain tarttunut olevaisuutta kuvaamaan, eli virtaan muodostunut pyörre, jota ei ole ilman virtaa ja joka on osa virtaa, mutta sillä on pyörteen muoto ja ohimenevä olemassaolo. Mutta tietenkin vain havaitsijan mielessä, ja havaitsijan mieli on luonnollisesti samaa pyörrettä kuin havaittava. Jin ja jang, niinku, ja eiku takasin alkuun...

Lue lisää

Kiertyykö pyörre sisäänpäin kuten akanvirta viemärissä vaiko sisältä ulos kuten virtuaalisessa sukelluksessa mandelbrotin kuvioon? Myötä vai vastapäivään? Riippuu tietenkin taas havaitsijasta?

Jos dualismissa on myös kyseessä havaitsija ja havainnoitava ja tämä dualismi seuraa kehitystä trialismiksi moninkertaistuvatko myös nämä äärettömyyteen aina pattitilanteeseen saakka?

Dualismista voi kehittyä vain ykseyteen. Mutta kyseessähän ei silloin tietenkään ole kehitys, koska suuntaa ei ole, vaan oivallus siitä mitä tosiasiassa on. Oivallus ei ole prosessi, joten sillä ei ole suuntaa eikä pyrkimystä ja näin ollen se on erillään dualismista. Vai?

Topu kirjoitti:

Kiertyykö pyörre sisäänpäin kuten akanvirta viemärissä vaiko sisältä ulos kuten virtuaalisessa sukelluksessa mandelbrotin kuvioon? Myötä vai vastapäivään? Riippuu tietenkin taas havaitsijasta?

Jos dualismissa on myös kyseessä havaitsija ja havainnoitava ja tämä dualismi seuraa kehitystä trialismiksi moninkertaistuvatko myös nämä äärettömyyteen aina pattitilanteeseen saakka?

Dualismista voi kehittyä vain ykseyteen. Mutta kyseessähän ei silloin tietenkään ole kehitys, koska suuntaa ei ole, vaan oivallus siitä mitä tosiasiassa on. Oivallus ei ole prosessi, joten sillä ei ole suuntaa eikä pyrkimystä ja näin ollen se on erillään dualismista. Vai?

Lue lisää

Voisin kuvitella sellaisen ohjelman jossa fraktaaleja voi pyörittää kumpaankin suuntaan, pistää väriskaalat pyörimään ja tuijottaa sitten niin uppoutuneesti, että suuntavaisto menee kokonaan ja on vain pyörällä päästään. Olvii ja pilvee päälle ja kivaa ois!

>>> Jos dualismissa on myös kyseessä havaitsija ja havainnoitava ja tämä dualismi seuraa kehitystä trialismiksi moninkertaistuvatko myös nämä äärettömyyteen aina pattitilanteeseen saakka? >>>

Ööö... jotenkin noin kai. Olemme siis keksineet ikiliikkujan! Buddhalaiset kuitenkin väittävät, että mikään ei ole pysyvää, vaan ikiliikkujakin lakkaa pyörimästä kun sitä lakkaa pyörittämästä. ;)

>>> Oivallus ei ole prosessi, joten sillä ei ole suuntaa eikä pyrkimystä ja näin ollen se on erillään dualismista. Vai? >>>

Et kai kuvittele että olen joku zenmestari? Sori, ei tipu koania! :D

Mutta joo, oivalluksen voisi sanoa olevan sitä, että lakkaa kuvittelemasta itseään erilliseksi prosessista, toiseksitulemisesta. Miten oivallus voisi siis olla erillään dualismista sen enempää kuin mistään muustakaan?

Ja voiko oivallus olla oivallus jostain, esim. "siitä mitä tosiasiassa on"? Eikö oivallus tällöin jämähdä taas kerran oivaltajaksi, erottamalla oivalluksen ja sen kohteen?

Summa summarum: sitä mukaa kun oivalluksen olvipullo tyhjenee, nuppi täyttyy ja alat nähdä pullon dualistisena. Sitten sammut ja saavutat ykseyden. :P

Topu kirjoitti:

Kiertyykö pyörre sisäänpäin kuten akanvirta viemärissä vaiko sisältä ulos kuten virtuaalisessa sukelluksessa mandelbrotin kuvioon? Myötä vai vastapäivään? Riippuu tietenkin taas havaitsijasta?

Jos dualismissa on myös kyseessä havaitsija ja havainnoitava ja tämä dualismi seuraa kehitystä trialismiksi moninkertaistuvatko myös nämä äärettömyyteen aina pattitilanteeseen saakka?

Dualismista voi kehittyä vain ykseyteen. Mutta kyseessähän ei silloin tietenkään ole kehitys, koska suuntaa ei ole, vaan oivallus siitä mitä tosiasiassa on. Oivallus ei ole prosessi, joten sillä ei ole suuntaa eikä pyrkimystä ja näin ollen se on erillään dualismista. Vai?

Lue lisää

Kun fraktaalin väriskaala pyörii tarpeeksi nopsaan on tuloksena absoluuttinen valkoinen. Jargonista huolimatta tai siitä johtuen lopputuloksena päätelmä oli siis oikea: nirvana.

"Summa summarum: sitä mukaa kun oivalluksen olvipullo tyhjenee, nuppi täyttyy ja alat nähdä pullon dualistisena. Sitten sammut ja saavutat ykseyden."

Tuosta ei enää metafora kristalloidu!

Babulos kirjoitti:

Eikös se itse asia aina huku sanan säilään? Mikäs sen parempi havainnollistus tästä kuin sekopäinen omatekoisen jargonin viljely a là trialismi? ;)

Eli kusetetaan lisää: trialismilla yritin rakentaa snobbailevaa metaforaa siitä, mikä on sen prosessin luonne, jolla muotojen maailma, havaitsijan ja havaittavan dualismi syntyy ja synnytetään. PYRKIMYS tämän dualismin tuolle puolelle sisältää ennakko-oletuksen sellaisesta, joka tämän dualismin havaitsee, ja tämän pyrkimyksen nimitän pikkunäppärästi siksi kolmanneksi, joka pistää homman toistumaan ja "kolmannesta" ja "ja aiemmasta (dualismi)" syntyy uusi dualismi jne, joten väitän, että se on juuri tämä pyrkimys ja sen sisältämä minäusko ja sen synnyttämä pysyvyyden harha, joka tätä hahmomaailmaa pyörittää. Ja hyvä niin!

Pyörre on taas vertauskuva, joka on päähäni jostain tarttunut olevaisuutta kuvaamaan, eli virtaan muodostunut pyörre, jota ei ole ilman virtaa ja joka on osa virtaa, mutta sillä on pyörteen muoto ja ohimenevä olemassaolo. Mutta tietenkin vain havaitsijan mielessä, ja havaitsijan mieli on luonnollisesti samaa pyörrettä kuin havaittava. Jin ja jang, niinku, ja eiku takasin alkuun...

Lue lisää

Lueskelin noita aiempia keskusteluita, Itzlin kuvaukset noituudesta, magiasta ja tadaa.. alkemiasta:

"Uppoutua tutkimuksiin joiden tuloksena ei voi olla muuta kuin yhä täydellisempi hämmennyksen tila, joka lopulta järkyttää lineaarisloogisen mielen pois sijoiltaan..."

ja erityisesti

"Uskomattoman kompleksisiin teorioihin takertuminen ja järjen ylikorostuminen"

Nyt se sitten selvisi, mikä on läheisin leipälajini! Kuvaus sopii kuin valettu kirjoitustyylini ja kaiken maailman jargoneiden maaniseen viljelyyn tässä ja muissa ketjuissa! :D

Tämän kunniaksi ouzoa ja vettä sekoittamaan, oi kuinka kirkas samenee!

Babylos kirjoitti:

Lueskelin noita aiempia keskusteluita, Itzlin kuvaukset noituudesta, magiasta ja tadaa.. alkemiasta:

"Uppoutua tutkimuksiin joiden tuloksena ei voi olla muuta kuin yhä täydellisempi hämmennyksen tila, joka lopulta järkyttää lineaarisloogisen mielen pois sijoiltaan..."

ja erityisesti

"Uskomattoman kompleksisiin teorioihin takertuminen ja järjen ylikorostuminen"

Nyt se sitten selvisi, mikä on läheisin leipälajini! Kuvaus sopii kuin valettu kirjoitustyylini ja kaiken maailman jargoneiden maaniseen viljelyyn tässä ja muissa ketjuissa! :D

Tämän kunniaksi ouzoa ja vettä sekoittamaan, oi kuinka kirkas samenee!

Lue lisää

Olet siis alkemisti, hyvä.

Pidät sitten varmasti erilaisista teorioista. Kerrohan mitä kaikkia teorioita olet elämäsi aikana tutkinut ja mitkä niistä ovat olleet kaikkein merkittävimpiä itsellesi. Minkä kaavojen kautta ja minkä ideoitten pohdiskeluista irtosivat kaikkein oudoimmat ja syvimmät järkesi voltit itsensä ylitse?

Itse olen ollut aikaisemmin paljon nykyistä alkemiahenkisempi, eli olen tutkinut erilaisia teorioita ja miettinyt asioita niiden pohjalta. Nykyisin koetan pitää teorisoinnut mahdollisimman vähäisenä ja painottaa käytännön tekemiseen, mutta silti aina välillä vanha "alkemiahenkisyys" nostaa päätään ja alan puljaamaan jonkun "systeemin" kanssa.

Itselleni ensirakkaus oli riimumagia, joka antoi välineet kehitellä aivan omia teorioitani niin pitkälle kuin ikinä halusin. Riimuista pystyi tekemään mitä vain, niillä saattoi leikitellä kuin legopalikoilla, tuloksena aina vain uusia ja uusia outoja metafyysisiä ideoita. Abstrakti ajatteluni kehittyi tuolloin huomattavan paljon.

Sen jälkeen innostuin koko sydämestäni G. I. Gurdjieffin opetuksista, jotka itsessään muodostavat kokonaisen tavan tarkastella elämää eri muodoissaan ja erityisesti ihmisen elämää, nähden sen kamppailuna kohti vapautta, tahtoa ja itsehallintaa universumissa johon jokainen elävä ja elotonkin alunperin syntyy Jumalan lakien orjaksi täyttämään mekaanista tarkoitusta joka ei ole yhtenevä yksilöllisen tietoisuuden tahdon kanssa.

Lopulta sain G:stä niin suuren yliannostuksen, että heitin kirjat irvistäen käsistäni. Oltuani sen jälkeen melkein vuoden täysin ilman teorioita, kiinnostuin intialaisesta metafysiikasta, tuosta jokaisen itseään kunnioittavan hörhön peruspaketista. Sillä tiellä olen vieläkin, joskin arvostukseni teorisointia kohtaan on sittemmin laskenut suuresti.

Siitä huolimatta olen edelleen sitä mieltä, että laadukas ja keskittynyt älyfunktion käyttäminen voi johtaa ylimaallisiin oivalluksiin tai jopa tilapäisesti juovuttavaan ekstaasiin, niillä ihmisillä joilla on lahjoja metafyysiseen pohdiskeluun. Vaikka olenkin aina ensisijaisesti tekemisen kannalla ja teorisointia vastaan, kannatan kyllä älyn käyttämistä sellaisella tavalla jolla se on jotenkin hyödyksi. Eräs Gurdjieffin teorioiden keskeisimpiä opetuksia onkin, että ihminen ei toimi optimaalisesti, koska hänen eri funktionsa (äly, tunne, liike, vaisto, refleksi ja seksi) eivät useinkaan tee sitä työtä joka niille kullekin parhaiten sopii. G käytti tällaista vertausta, että on talo täynnä palvelijoita, ja talon mestari on matkoilla. Koska kukaan ei ole käskemässä, palvelijat tekevät mitä sattuu milloin sattuu eivätkä aina edes sitä työtä mitä parhaiten osaisivat. Mestari symboloi tässä vertauksessa tietenkin yksilön tahtoa ja palvelijat ihmisen eri funktioita.

Mutta ei siitä nyt enempää. Lue Gurdjieffiä jos kiinnostaa. :-)

Topu kirjoitti:

Kiertyykö pyörre sisäänpäin kuten akanvirta viemärissä vaiko sisältä ulos kuten virtuaalisessa sukelluksessa mandelbrotin kuvioon? Myötä vai vastapäivään? Riippuu tietenkin taas havaitsijasta?

Jos dualismissa on myös kyseessä havaitsija ja havainnoitava ja tämä dualismi seuraa kehitystä trialismiksi moninkertaistuvatko myös nämä äärettömyyteen aina pattitilanteeseen saakka?

Dualismista voi kehittyä vain ykseyteen. Mutta kyseessähän ei silloin tietenkään ole kehitys, koska suuntaa ei ole, vaan oivallus siitä mitä tosiasiassa on. Oivallus ei ole prosessi, joten sillä ei ole suuntaa eikä pyrkimystä ja näin ollen se on erillään dualismista. Vai?

Lue lisää

>>> Pidät sitten varmasti erilaisista teorioista. Kerrohan mitä kaikkia teorioita olet elämäsi aikana tutkinut ja mitkä niistä ovat olleet kaikkein merkittävimpiä itsellesi. >>>

Voi ei! Koetetaan kuitenkin jotain vastata:

Kvanttiteoria tulee ensinnä mieleen, David Bohmin filosofisempia kirjoituksia on lähinnä tullut luettua, matikkapuoli ei tietenkään syvälliseen opiskeluun riitä.

Kielitiedettä olen opiskellut ihan oikeastikin, ja De Saussure, jota myös semiotiikan perustajana pidetään, teki suuren vaikutuksen. Merkitys muodostuu vain suhteessa muihin merkityksiin ja sitä rataa. De Saussureen ja kielitieteeseen - erityisesti historialliseen kielitieteeseen - pohjaa viehtymykseni analogia-käsitteeseen ja siihen, että analogiaan kätkeytyy jokin suurempi mysteeri, jota analogian avulla voidaan myös kuvata!?!

Antiikin filosofit, etunenässä Herakleitos, mutta myös muut luonnonfilosofit ja tietenkin Sokrates ja Platon, ovat aina olleet tärkeitä. Ja tietysti Zeniä toteuttanut kyynikkofilosofi Diogenes! Nyt kun huomasin olevani alkemisti :P, pitääkin ruveta katsomaan tarkemmin tuota myöhäisplatonismia ja hermeettisiä tekstejä :).

Tieteenfilosofiassa diggasin eniten anarkistista Feuerabendia.

Heideggeria, Derridaa ja dekonstruktionismia tunnen varsin pintapuolisesti, mutta kävisivät varmaan hyvin alkemistiseen harjoitukseen. Ainakin päätä mukavasti sekoittavassa jargonissa löytyy.

En nyt rupea luettelamaan idän uskontoja ja filosofioita tai Castanedoja, et kai niitä kysynytkään, mutta niitä on tullut lueskeltua teinivuosista lähtien. Mainittakoon vielä länsipuolelta Umberto Eco, erityisesti okkulttinen romaani, sekä loppukaneetiksi Terry Pratchet, joka antaa aina iloa ja oivallusta. :)

Meinasi unohtua: 60-luvun ja myöhempien psykadeelihemmojen kirjoituksista löytyy kiinnostavaa.

>>> Minkä kaavojen kautta ja minkä ideoitten pohdiskeluista irtosivat kaikkein oudoimmat ja syvimmät järkesi voltit itsensä ylitse? >>>

No tuo mainitsemani suhteellisuuden olemusta jotenkin myös mystisellä tasolla kuvaava analogia, joka minusta tuntuu ajatukselta, jonka on koko ajan saamaisillaan kiinni, muttei koskaan saa. Vähän niin kuin Zenonin paradoksi Akilleuksesta ja Kilpikonnasta. Analogiaa tuntuisi olevan myös siinä, että vaikka noita kiinnostavia teorioita ilmaistaan eri tavoilla, niiden takana - kaiken kirjoituksen takana - on joku syvempi yhdistävä periaate ja havainto. Jos kuulostaa sekavalta, niin sitä se juuri on. :)

Kiitoksia Gurdjieff-vinkistä.

Babulos kirjoitti:

Latinaa on tullut ammoin sitten hieman opiskeltua, ja kirjahyllystä löytyvä Strengin sanakirja antaa mm. seuraavia merkityksiä:

epäilys, omantunnon epäilys, tunnollisuus, hurskaus, uskonto, pyhyys, vala, kirous, synti.

Hulluja nuo roomalaiset!

Jos tulkitsen oikein, sana on johdettu verbistä re-ligo, 'sitoa kiinni', joten varmaan sopimuskin on yksi mahdollinen merkitys.

Sinänsä jollekin ilmiölle annetun nimen etymologia ei millään tavalla selitä ilmiötä itseään, mutta saattaa tietenkin kertoa jotain nimenantajista.

Lue lisää

Religion tulee latinan sanasta joka tarkottaa karkottamista ja sitomista. Suomen uskonto tarkoittaa jotain vähän muuta.

Olin aika kyllästynyt uskontoihin jo alunperin kun aikoinani löysin nämä saitit ja aloin kirjoitella tänne omia saarnojani.. Sitten kyllästyin vielä lisää kun huomasin että ihmiset oikeuttivat uskollaan lähes mitä tahansa. Niinhän tietysti on ollut maailman sivu.

Minulle "jumala" on kaikki mitä on ei mitään sen/hänen ulkopuolella. Koen että maailmankaikkeus pyrkii tulemaan elävissä olennoissa tietoiseksi... Eipä siinä sitten sen kummemmin tarvitse mitään oppeja, riittejä sun muuta. Kaikki ne ovat vain ihmisen oman aivotyöskentelyn hedelmiä, hänen omaksi huvikseen.

Kai tämä on tällainen "plääh antaa olla" -thread minkä tässä aloitin - mutta kuitenkin pyrin edelleen yrittämään ymmärtää että usko voi olla joillekuille hyvinkin tärkeä. Ja kaippa se vielä minuakin joskus taas jaksaa kiinnostaa, se että miksiköhän me kaikki uskomme kuten uskomme...

:)

Ereshkigal kirjoitti:

Olin aika kyllästynyt uskontoihin jo alunperin kun aikoinani löysin nämä saitit ja aloin kirjoitella tänne omia saarnojani.. Sitten kyllästyin vielä lisää kun huomasin että ihmiset oikeuttivat uskollaan lähes mitä tahansa. Niinhän tietysti on ollut maailman sivu.

Minulle "jumala" on kaikki mitä on ei mitään sen/hänen ulkopuolella. Koen että maailmankaikkeus pyrkii tulemaan elävissä olennoissa tietoiseksi... Eipä siinä sitten sen kummemmin tarvitse mitään oppeja, riittejä sun muuta. Kaikki ne ovat vain ihmisen oman aivotyöskentelyn hedelmiä, hänen omaksi huvikseen.

Kai tämä on tällainen "plääh antaa olla" -thread minkä tässä aloitin - mutta kuitenkin pyrin edelleen yrittämään ymmärtää että usko voi olla joillekuille hyvinkin tärkeä. Ja kaippa se vielä minuakin joskus taas jaksaa kiinnostaa, se että miksiköhän me kaikki uskomme kuten uskomme...

:)

Lue lisää

"Koen että maailmankaikkeus pyrkii tulemaan elävissä olennoissa tietoiseksi..."

Hieno lause. Tiivistää itse asiassa aika hyvin sen mihin itsekin "uskon". Tämäkö nyt on sitten se noituuden prinsiippi?

Topu kirjoitti:

"Koen että maailmankaikkeus pyrkii tulemaan elävissä olennoissa tietoiseksi..."

Hieno lause. Tiivistää itse asiassa aika hyvin sen mihin itsekin "uskon". Tämäkö nyt on sitten se noituuden prinsiippi?

Lue lisää

Nih...

Topu kirjoitti:

"Koen että maailmankaikkeus pyrkii tulemaan elävissä olennoissa tietoiseksi..."

Hieno lause. Tiivistää itse asiassa aika hyvin sen mihin itsekin "uskon". Tämäkö nyt on sitten se noituuden prinsiippi?

Lue lisää

Sama ajatus löytyy myös gnostilaisesta kristillisyydestä. Piispa Stephan Hoeller lohkaisikin tällä tavalla: "Aina sanotaan että Jumala tulee ja pelastaa ihmisen, mutta entäs jos se onkin ihminen joka on tullut pelastamaan Jumalan?"

Itzli kirjoitti:

Sama ajatus löytyy myös gnostilaisesta kristillisyydestä. Piispa Stephan Hoeller lohkaisikin tällä tavalla: "Aina sanotaan että Jumala tulee ja pelastaa ihmisen, mutta entäs jos se onkin ihminen joka on tullut pelastamaan Jumalan?"

Lue lisää

Onko minun siis nyt ryhdyttävä opiskelemaan kristillisyyttä, vai mitä yrität sanoa?

Vaikka onhan noita fiksuja ajattelijoita ollut niissäkin piireissä. Itse asiassa kosolti.

Voisitko kertoa lähemmin kristillisestä magiasta? Olet ilmeisesti pohtinut asiaa.
Minullahan on tämä perinteen painolasti etten pysty suhtautumaan neutraalisti mihinkään mitä tuolta raamattuosastolta lähetellään. Pitäisi oppia siitäkin eroon. Ei vain löydy motivaatiota. Mutta jos kerrot kristillisestä magiasta niin mikä ettei... Ehkä.

Topu kirjoitti:

Onko minun siis nyt ryhdyttävä opiskelemaan kristillisyyttä, vai mitä yrität sanoa?

Vaikka onhan noita fiksuja ajattelijoita ollut niissäkin piireissä. Itse asiassa kosolti.

Voisitko kertoa lähemmin kristillisestä magiasta? Olet ilmeisesti pohtinut asiaa.
Minullahan on tämä perinteen painolasti etten pysty suhtautumaan neutraalisti mihinkään mitä tuolta raamattuosastolta lähetellään. Pitäisi oppia siitäkin eroon. Ei vain löydy motivaatiota. Mutta jos kerrot kristillisestä magiasta niin mikä ettei... Ehkä.

Lue lisää

"Onko minun siis nyt ryhdyttävä opiskelemaan kristillisyyttä, vai mitä yrität sanoa?"

Kyllä vihollistemme kristittyjenkin leirissä harjoitetaan jonkin verran kohtuullisen tasokasta saatananpalvontaa (iso hähhäh kristityille). Täytyy vain katsoa hieman taaksepäin historiaa, ja tarkastella niitä lahkoja ja porukoita ja yksittäisiä henkilöitä, jotka eivät ole antaneet minkään sumentaa visioitaan.

Gnostilaisuudesta on hyvä aloittaa. Esimerkiksi tämä Nag Hammadista löydetty ja nykyisestä raamatusta puuttuva Tuomaksen Evankeliumi on kovin erikuuloista julistusta kuin mitä olemme tottuneet kuulemaan aikamme kristityiltä. Silti se kuulostaa joltain mitä Jeesus kenties todella olisi voinut sanoa: kiehtovalta, häiritsevältä ja monitasoiselta.

Nykyraamatustakin löytyy joitakin gnostilaisia kirjoituksia, joita kirkkoisät eivät typeryydessään ymmärtäneet karsia pois. Esimerkiksi The Hymn of The Pearl on tällainen.

Onneksi kadonneita kirjoituksia nyt kuitenkin on löydetty riittävästi, jotta voimme saada jonkinlaisen käsityksen gnostilaisesta initiaatiosta, joka muodoltaan on ilmeisesti muistuttanut paljon enemmän kreikkalaisia mysteerikultteja kuin nykypäivän seurakuntakahvittelua.

Olen itse oppinut kaiken olennaisimman mitä gnostilaisuudesta tiedän täältä: http://www.gnosis.org/lectures.html

En voisi enää vakavammin suositella kuuntelemaan joka ikisen noista web-luennoista, mikäli yhteysnopeutesi vain riittää RealAudion kuunteluun. Stephan Hoeller on aidosti ison kaliiperin tyyppi esoterian kentällä. Nuo sivuilla olevat luennot ovat oikea tehokurssi gnostilaisuuteen, hermetismiin ja alkemiaan.

Itzli kirjoitti:

"Onko minun siis nyt ryhdyttävä opiskelemaan kristillisyyttä, vai mitä yrität sanoa?"

Kyllä vihollistemme kristittyjenkin leirissä harjoitetaan jonkin verran kohtuullisen tasokasta saatananpalvontaa (iso hähhäh kristityille). Täytyy vain katsoa hieman taaksepäin historiaa, ja tarkastella niitä lahkoja ja porukoita ja yksittäisiä henkilöitä, jotka eivät ole antaneet minkään sumentaa visioitaan.

Gnostilaisuudesta on hyvä aloittaa. Esimerkiksi tämä Nag Hammadista löydetty ja nykyisestä raamatusta puuttuva Tuomaksen Evankeliumi on kovin erikuuloista julistusta kuin mitä olemme tottuneet kuulemaan aikamme kristityiltä. Silti se kuulostaa joltain mitä Jeesus kenties todella olisi voinut sanoa: kiehtovalta, häiritsevältä ja monitasoiselta.

Nykyraamatustakin löytyy joitakin gnostilaisia kirjoituksia, joita kirkkoisät eivät typeryydessään ymmärtäneet karsia pois. Esimerkiksi The Hymn of The Pearl on tällainen.

Onneksi kadonneita kirjoituksia nyt kuitenkin on löydetty riittävästi, jotta voimme saada jonkinlaisen käsityksen gnostilaisesta initiaatiosta, joka muodoltaan on ilmeisesti muistuttanut paljon enemmän kreikkalaisia mysteerikultteja kuin nykypäivän seurakuntakahvittelua.

Olen itse oppinut kaiken olennaisimman mitä gnostilaisuudesta tiedän täältä: http://www.gnosis.org/lectures.html

En voisi enää vakavammin suositella kuuntelemaan joka ikisen noista web-luennoista, mikäli yhteysnopeutesi vain riittää RealAudion kuunteluun. Stephan Hoeller on aidosti ison kaliiperin tyyppi esoterian kentällä. Nuo sivuilla olevat luennot ovat oikea tehokurssi gnostilaisuuteen, hermetismiin ja alkemiaan.

Lue lisää

Nytpä heitit kovan haasteen.

Joko alan kuunnella saarnamiehiä nettiradiosta tai käyn ostamassa Raamatun. Teen kumman vaan niin vaimo luulee että olen tullut hulluksi ja passittaa hoitoon!

Oletko koskaan käynyt Viipurissa? Sieltä löytyy kuja nimeltä Mustain Veljesten katu. Viittaa aikoinaan siellä vaikuttaneisiin kristityihin munkkeihin, joilla oli sitten taas ihan omat oppinsa. Sieltä voisi löytyä jotain sopivaa tähänkin aihepiiriin.

Anyway. Minua on pitkään kiinnostanut nämä kaikkein pimeimmin hurahtaneet kristityt. Nämä meidän kotoiset Mikot ja Eskot ovat c-sarjassa niihin muutamiin tyyppeihin verraten joihin olen törmännyt elämäni varrella. Siis todella pimeitä kristittyjä. Ihmisiä jotka elävät iankaikkisessa pimeyden valtakunnassa.

Tuossa hulluudessa on jotain pyhää ja sykähdyttävää joka kouraisee vanhaa maagikkoa todella syvältä. Siinä jää pyhät kirjoitukset kauaksi taakse kun maallikkosaarnaaja pyhässä hulluudessaan suoltaa tajunnanvirtaa syntisten päänmenoksi.

Ei logiikkaa eikä järjenhiventäkään, mutta ankara vimma ja tunteenpalo. Huh!

Tuommoiselle uskolle ei voi sanoa pyh. Sen sijaan jokin uteliaisuus ajaa tutkimaan niitä voimia joiden vallassa nämä saarnaajat riehuvat. Jos tuon saman voiman voisi valjastaa johonkin fiksumpaan rooliin niin sillä voisi saada todellisia tuloksia aikaan.

Miten olet kokenut tuollaiseen saarnaajaan pesiytyneen voiman? Minulle se näyttäytyy jonkinlaisena äärimmäisen voimakkaana, tukahdutettua vihaa uhkuvana harmaana ja kylmänä olmina joka varjon lailla seuraa uhriaan. Skitsofreenikoiden kintereillä saattaa aistia samanlaisia mörköjä.

Aistivatkohan mielisairaat nämä hahmot samalla tavalla? Monet täällä ovat kertoneet kokemuksistaan sen JONKIN läsnäolosta.

Unissahan näitä näkee, mutta että ihan päivätajunassa...

Topu kirjoitti:

Nytpä heitit kovan haasteen.

Joko alan kuunnella saarnamiehiä nettiradiosta tai käyn ostamassa Raamatun. Teen kumman vaan niin vaimo luulee että olen tullut hulluksi ja passittaa hoitoon!

Oletko koskaan käynyt Viipurissa? Sieltä löytyy kuja nimeltä Mustain Veljesten katu. Viittaa aikoinaan siellä vaikuttaneisiin kristityihin munkkeihin, joilla oli sitten taas ihan omat oppinsa. Sieltä voisi löytyä jotain sopivaa tähänkin aihepiiriin.

Anyway. Minua on pitkään kiinnostanut nämä kaikkein pimeimmin hurahtaneet kristityt. Nämä meidän kotoiset Mikot ja Eskot ovat c-sarjassa niihin muutamiin tyyppeihin verraten joihin olen törmännyt elämäni varrella. Siis todella pimeitä kristittyjä. Ihmisiä jotka elävät iankaikkisessa pimeyden valtakunnassa.

Tuossa hulluudessa on jotain pyhää ja sykähdyttävää joka kouraisee vanhaa maagikkoa todella syvältä. Siinä jää pyhät kirjoitukset kauaksi taakse kun maallikkosaarnaaja pyhässä hulluudessaan suoltaa tajunnanvirtaa syntisten päänmenoksi.

Ei logiikkaa eikä järjenhiventäkään, mutta ankara vimma ja tunteenpalo. Huh!

Tuommoiselle uskolle ei voi sanoa pyh. Sen sijaan jokin uteliaisuus ajaa tutkimaan niitä voimia joiden vallassa nämä saarnaajat riehuvat. Jos tuon saman voiman voisi valjastaa johonkin fiksumpaan rooliin niin sillä voisi saada todellisia tuloksia aikaan.

Miten olet kokenut tuollaiseen saarnaajaan pesiytyneen voiman? Minulle se näyttäytyy jonkinlaisena äärimmäisen voimakkaana, tukahdutettua vihaa uhkuvana harmaana ja kylmänä olmina joka varjon lailla seuraa uhriaan. Skitsofreenikoiden kintereillä saattaa aistia samanlaisia mörköjä.

Aistivatkohan mielisairaat nämä hahmot samalla tavalla? Monet täällä ovat kertoneet kokemuksistaan sen JONKIN läsnäolosta.

Unissahan näitä näkee, mutta että ihan päivätajunassa...

Lue lisää

Oli miten oli, kannattaa nuo luennot kuunnella jo pelkästään senkin takia jos diggailet Jungia. Hoeller on tosi kova Jung-digger. Joskus tuntuu siltä, että hän on melkein enemmän jungilainen saarnamies kuin gnostilainen...

Kyllä kai nyt vaimosi Jungin diggailun käsittää. Kaikkihan Jungista diggaavat. Jung on ihan kung.

Topu kirjoitti:

Nytpä heitit kovan haasteen.

Joko alan kuunnella saarnamiehiä nettiradiosta tai käyn ostamassa Raamatun. Teen kumman vaan niin vaimo luulee että olen tullut hulluksi ja passittaa hoitoon!

Oletko koskaan käynyt Viipurissa? Sieltä löytyy kuja nimeltä Mustain Veljesten katu. Viittaa aikoinaan siellä vaikuttaneisiin kristityihin munkkeihin, joilla oli sitten taas ihan omat oppinsa. Sieltä voisi löytyä jotain sopivaa tähänkin aihepiiriin.

Anyway. Minua on pitkään kiinnostanut nämä kaikkein pimeimmin hurahtaneet kristityt. Nämä meidän kotoiset Mikot ja Eskot ovat c-sarjassa niihin muutamiin tyyppeihin verraten joihin olen törmännyt elämäni varrella. Siis todella pimeitä kristittyjä. Ihmisiä jotka elävät iankaikkisessa pimeyden valtakunnassa.

Tuossa hulluudessa on jotain pyhää ja sykähdyttävää joka kouraisee vanhaa maagikkoa todella syvältä. Siinä jää pyhät kirjoitukset kauaksi taakse kun maallikkosaarnaaja pyhässä hulluudessaan suoltaa tajunnanvirtaa syntisten päänmenoksi.

Ei logiikkaa eikä järjenhiventäkään, mutta ankara vimma ja tunteenpalo. Huh!

Tuommoiselle uskolle ei voi sanoa pyh. Sen sijaan jokin uteliaisuus ajaa tutkimaan niitä voimia joiden vallassa nämä saarnaajat riehuvat. Jos tuon saman voiman voisi valjastaa johonkin fiksumpaan rooliin niin sillä voisi saada todellisia tuloksia aikaan.

Miten olet kokenut tuollaiseen saarnaajaan pesiytyneen voiman? Minulle se näyttäytyy jonkinlaisena äärimmäisen voimakkaana, tukahdutettua vihaa uhkuvana harmaana ja kylmänä olmina joka varjon lailla seuraa uhriaan. Skitsofreenikoiden kintereillä saattaa aistia samanlaisia mörköjä.

Aistivatkohan mielisairaat nämä hahmot samalla tavalla? Monet täällä ovat kertoneet kokemuksistaan sen JONKIN läsnäolosta.

Unissahan näitä näkee, mutta että ihan päivätajunassa...

Lue lisää

Ainiin, ja jos et tiedä mistä aloittaa, niin suosittelen Alchemy of Love luentoa. Se on yksi suosikeistani - viisasta puhetta ja hauskoja lohkaisuja (kuten kyllä muissakin).

Joo, siis ne ovat enemmänkin luentoja kuin saarnoja, mind you. Suu vaahdossa saarnaaminen ei oikein kuulu tohon gnostilaiseen mindsettiin.