Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Jyväskylän kamppailulajitarjonta

Budoka

Hei,

Olen kamppailulajeja entuudesta juuri lainkaan tunteva henkilö, joka on kuitenkin päättänyt valita suuresta lajivalikoimasta yhden kamppailulajin poimittavakseen. Perehdyin Jyväskylän kamppailulajitarjontaan 'Kamppailulajit Suomessa' -sivustolla (http:\\www.kamppailulajit.net\) ja huomasinkin pian olevani pulassa yli suuren tarjonnan sekä huonojen lajikuvausten kanssa.

Tehtyäni aikani kuitenkin hieman myyräntyötä, sain aikaan laatimuksen tarjolla olevista lajeista. Olen pyrkinyt arvioimaan kutakin lajia 'plussilla' ja 'miinuksilla', pyytämään lisäselvitystä TEILTÄ 'kysymysmerkeillä' sekä kysymään TEIDÄN näkemystänne tietyissä kohdissa ko. lajista '-\ ' -merkinnällä. Viimeksi mainitut olen järjestänyt laatimuksen loppuun.

Tämä viestiketju vastauksineen toimii jälkeenpäin myös alustavana selvityksenä taistelulajeista myös muille harrastetoiminnan aloittamista kaavaileville. Kiitos osallistumisestanne jo etukäteen!

* * * * * * * * * * * *

Brasilian Ju-Jutsu

"Brasilialaisen jujutsun tehokkuus piilee sen realistisissa maataistelutekniikoissa: erityisesti erilaisissa lukoissa ja kuristuksissa. Tämä perustuu siihen tosiasiaan, että todellisessa vakavassa kamppailutilanteessa lähes aina joudutaan lähikontaktiin ja edelleen maahan. Tästä on paljon tilastotietoa ja tämä näkyy myös jatkuvasti vapaaottelukilpailuissa. Kukaan vakavasti itsepuolustuslajeja harrastava ei voi enää sulkea silmiään maakamppailutilanteelta. Maahan jouduttaessa kookkaammankin vastustajan voimaetu ja suurempi paino neutralisoidaan tehokkailla tekniikoilla jotka varmentuvat lajikestävyydellä. Lyönnit ja potkut kuuluvat lajiin, mutta niitä ei varsinkaan pystytekniikkoina perinteisesti ole korostettu, sillä kookkaampaa vastustajaa on vaikea voittaa iskuilla. Lisäksi käden tai jalan vahingoittumisen vaara on suuri ilman suojia käytävässä todellisessa kamppailutilanteessa."
- Maakamppailupainotteinen, ei kiinnosta

Bujinkan Budo Taijutsu

"Lajin perinteet ovat 1100-luvulla perustetun Togakure-ryu Ninjutsun perinteet rikastettuna kahdeksalla muulla perinteisellä ryuha:lla (koulukunnalla). Näiden yhdeksän koulun perintöä opetetaan nykyisin Bujinkan Budo Taijutsuna. (...) Bujinkan Budo Taijutsu on japanilainen budo-laji, jonka tavoitteena on kasvattaa itsenäisiä, ajattelevia ja onnellista elämää eläviä ihmisiä. (...) Bujinkan Dojon harjoittelijat löytävät toisistaan samanhenkistä seuraa sotataiteiden polkua kulkiessaan. Elämän äärimmäisten kysymysten äärellä solmitut ystävyyssuhteet ovat yleensä kestäviä ja arvokkaita."
? Kokonaisvaltainen, filosofinen taistelulaji?

Ju-Jutsu (Hokutoryu)

"Hokutoryu on kehitetty perinteisestä japanilaisesta ju-jutsusta länsimäiseen ajatteluun sopivaksi, kuitenkin säilyttäen ju-jutsun keskeiset periaatteet. Perustekniikoita ovat lyönnit, potkut, heiton, lukot, kuristukset ja erilaiset vapautumis- ja kuljetustekniikat. Itsepuolustustaidon lisäksi Hokutoryu Ju-Jutsusta saa hyvän, monipuolisen ja haastavan kuntoilu harrastuksen."
Monipuolinen
Moderni (vrt. Hontai Yoshin Ryu)

Ju-Jutsu (Hontai Yoshin Ryu)

"Hontai Yoshinryu Jujutsun tekniikat koostuvat hyökkäyksista kehon hermopisteisiin ate, nivelten sijoiltaan ottamisesta gyaku, heitoista nage, kuristuksista shime sekä hoitavista ja elvyttävistä harjoituksista katsu. Aseettomien tekniikoiden lisäksi harjoitellaan myös perinteisillä japanilaisilla aseilla: pitkällä miekalla katana, lyhyellä miekalla kodachi, veitsellä tanto, pitkällä kepillä cho bo ja lyhyellä kepillä hanbo."
Vanha koulukunta ja traditio
- Vanhan aikainen (vrt. Hokutoryu)
- Sisältää harjoittelua myös perinteisillä japanilaisilla aseilla

Karate (Shorinjiryu Renshinkan)

"Shorinji ryu karate antaa realistisen käsityksen taistelusta. Tyylisuunnan omassa ottelutavassa -boogutsukissa- käytetään kovia kontakteja, missä tekniikat ovat sallittuja päähän ja rinnan alueelle. Myös suorat potkut ja lyönnit päähän, sekä kovat tekniikat ovat sallittuja - kun taas heikkoja tai löysiä tekniikoita ei edes huomioida. Ottelijat ovat suojattu rintapanssareilla, kypärillä, alasuojilla ja säkkihanskoilla. Suojilla taataan ottelijoiden turvallisuus voimakkaitakin iskuja (esim. kaiten tettsui) ja potkuja (esim. hyppypotkut tai suorat potkut päähän) vastaan."
Monipuolinen, kovan linjan laji
-\ Karate tyypillisesti pehmeän linjan laji?

Practical Defensive Fighting System (P.D.F.S.)
Krav Magasta kehitetty taistelulaji
Mikäli haluan opetella Jyväskylässä Krav Magaa, P.D.F.S. on sitä kaikkein lähinnä
- P.D.F.S. ei tarjoa pitkää kehityskaarta?

Shorinji Kempo

"Shorinji Kempon tekniikoihin kuuluvat pehmeät tekniikat - irroitukset, väännöt, heitot ja lukot, sekä kovat tekniikat - iskut, lyönnit ja potkut. (...) Shorinji Kempoon liittyy läheisesti zen-buddistinen filosofia, Japanissa laji onkin rekisteröity uskonnoksi."
Monipuolinen
? Kokonaisvaltainen, filosofinen taistelulaji?
- Kun toinen ihminen hyökkää kadulla kimppuusi aikomuksenaan tappaa sinut, silloin ei paljoa pehmeillä tekniikoilla pelleillä!

Taekwondo (Kukkiwon\WTF)

"Taekwondoon sisältyy useita tekniikoita, potkut ja lyönnit, joista muodostetaan liikesarjoja, poomse. (...) Laji sisältää vahvan filosofisen taustan, MUDON, joka kasvaa harrastajaan kovien fyysisesti rasittavien harjoitusten ja ajan myötä. Pidemmälle kehittynyt Taekwondon harrastaja on tasapainoinen, harkitseva ja tiedostava ihminen, jonka itseluottamus on vahva ja hän elää sopusoinnussa itsensä ja ympäristönsä kanssa."
Kovien tekniikoiden laji?
? Kokonaisvaltainen, filosofinen taistelulaji?

Thaiboxing/Muay Thai
Pääasiallisesti potkuja ja lyöntejä (kovia tekniikoita)
- Ei minkäänlaista muuta tekniikkaa, kipupisteitä, liikeratoja tms.?

Wushu/Kung-Fu (Taijiquan: Wudang)
- Onko kyseessä taistelulaji vai voimistelu (vrt. Wushu\Kung-Fu (Taijiquan: Wudang)?

Wushu/Kung-Fu (Wing Tsung)
- Millainen laji on oikein kyseessä? Ovatko tekniikat pehmeitä vai kovia tms.?

Capoeira
-\

Defendo
-\

Karate (Shotokan)
-\

Karate (Shotokan-Ryu Kase Ha)
-\

Taido
-\

Wushu/Kung-Fu (Progressive Wing Tsun System)
-\

15

5146

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MarkiisiDeFuckingÅmÅl

      pariin lajiin joista et sanonut mitään:

      Karate (Shotokan): Gichin Funakoshin kehittämä perinteitä kunnioittava karatetyyli, jossa on paljon katoja (=liikesarjoja), ja laajat ja suorat tekniikat.

      Taido: Akrobaattinen kamppailulaji, jonka kehitti 1960-luvulla Seiken Shukumine, Gensei-ryu karaten pohjalta (joka oli myös hänen itse kehittämänsä tyylisuunta). Taidossa on viisi tekniikkaluokkaa: sen, un, hen, nen ja ten. Nämä vastaavat tiettyjä luonnon ilmiöitä, sen=pyörre, un=aalto, jne. Taidossa opetellaan alusta asti voltteja, kärrynpyöriä ym. kivaa, joita yhdistellään potkuihin ja lyönteihin. Ei realistinen itsepuolustuslaji, mutta harrastuksena tosi antoisa ja kiinnostava.

      • Budoka

        Kiitos selvityksestä. Osaatko vielä kertoa hieman tuon karate shotokanista, onko pehmeän vai kovan tien taistelulaji?

        Entä yleensäkin noista, joita listasin? Mitkä niistä mahtavat edustaa, ei paitsi kovien tekniikoiden, vaan myös realististen tekniikoiden (soveltuu sotilastaisteluihin, itsepuolustukseen kadulla tms.) taistelulajeja? Kiitos vastauksestasi.

        Tosiaan, muutama laji jäi tuohon selvitykseen itseltäni, joista ei saanut oikein mitään tolkkua lajin luonteesta (esim. Kung-Fu lajit). Niistäkin olisi kiva saada hieman vastausta.

      • MarkiisiDeFuckingÅmÅl
        Budoka kirjoitti:

        ...lasketaan kai yleensä kuuluvaksi ns. "koviin" karatetyyleihin. Toinen kysymyksesi, eli itsepuolustukseen sopivin laji (krav maga ei kai kelpaa jos sitä ei oo paikkakunnallasi?), niin sanoisin että hmmm hmmm...

        Ehkä Hokuto-ryu jujutsu tai Kombatan (tai joku muu Filipino Martial Arts -laji, kuten kali/eskrima) tai Systema (joka on venäläinen laji, sitä opetettiin salaisesti aikanaan KGB:n agenteille). Defendo-lajista en paljon tiedä, paitsi että sekin on kai nimenomaan itsepuolustukseen kehitetty, ei kilpaurheiluun.

        Muuten, ns."kova" tekniikka ei aina ole tehokkain, myös pehmeet tekniikat toimii (esim aikido-lukot, yms).

      • Budoka
        MarkiisiDeFuckingÅmÅl kirjoitti:

        Mitä mieltä itse olet Karatesta (Shotokan)? Entä, osaatko sanoa Karate (Shotokan-Ryu Kase Ha)? Onko se kovan vai pehmeän linjan taistelulaji

        * * * * * * * * * * *

        Krav Magahan se olisi, mutta kun ei ole ENÄÄ tarjolla. Kyseinen tosiasia minut juuri tämän vaikean valinnan eteen asettikin.

        Practical Defensive Fighting System:stä (P.D.F.S) en juuri paljoakaan tiedä, jollain tavalla se tuntuu Krav Magasta kuitenkin periytyvän.

        "Vuonna 2002 Kai Koskinen suoritti Tactical Krav Maga ohjaajatutkinnon. Toimintaa pidettiin yllä aina vuoden 2005 loppuun. Alku oli suosittua, mutta sittemmin Krav magan suosion laskettua ja osaksi lajin joustamattoman politiikan vuoksi Kai Koskinen päätti kehittää oman itsepuolustustyylin, jossa eri lajikokemuksien lisäksi otettaisiin huomioon todelliset tilanteet kadulla. Tuloksena oli Practical defensive fighting system (P.D.F.S), joka painottuu vain ja ainoastaan itsepuolustukseen ja harjoitteisiin, jotka kehittävät todellista reagointinopeutta. Lajin suosio on ollut hyvä ja alustavasti yhteydenottoja on tullut muilta paikkakunnilta ja Eestistä. Mainittakoon, että kun laji esiteltiin joulukuussa 2005 kaikki nykyiset harjoittelijat halusivat siirtyä uuden lajin pariin." (http://www.aikiken.fi/articles.php?lng=fi&pg=95)

        Sain ko. lajista kuitenkin sen kuvan, että se ei juurikaan tarjoa kovin pitkää kehityskaarta (astejärjestelmä käsittää vain KAKSI oppilasastetta tms.)

        * * * * * * * * * * *

        Systema ja Defendokin on käynyt mielessä, mutta yllättäen näitäkään lajeja ei Jyväskylässä juuri ole tarjolla.

        Aikidoon olen perehtynyt, mutta seuran itsestään antava kuvaus ei oikein ottanut houkutellakseen.

        ""Aikidossa harjoitellaan taistelutaitoa, jonka avulla voi torjua hyökkäyksen vahingoittamatta hyökkääjää pysyvästi. Ajatus perustuu vastustajan voiman hyväksikäyttöön, tasapainon horjuttamiseen ja pyöreään, spiraalinomaiseen liikkeeseen. (...) Lajin tarkoitus on ymmärtää väkivallan mielettömyys ja etsiä rauhallisia tapoja ratkaista ristiriitoja. Aikidon tarkoitus on suojella elämää, eikä vahingoittaa muita. (...) Pitkän harjoittelun jälkeen hän alkoi kaivata budoa, joka olisi luonteeltaan väkivallatonta. Tämän takia Morihei Ueshiba kehitti pitkälti Daito-ryun pohjalta uuden lajin, aikidon. (...) Morihei Ueshiba koki budolajien tehtäväksi rauhan eikä väkivallan lisäämisen." (http://www.kamppailulajit.net/lajikuvaukset/aikido_lajikuvaus.html)

        Mikä filippiiniläis taistelulajeihin tulee, olen hylännyt siksi, että niiden lähtökohtana ja perustana on taistelu ASEEN KANSSA. Itse pidän siis vaatimuksena ASEETONTA taistelua.

        * * * * * * * * * * * *

        Ju-Jutsu (Hokutoryu) -lajin olen itsekin noteerannut varteenotettavaksi vaihtoehdoksi monipuolisena ja modernina taistelulajina. Tiedätkö, edustaako ko. laji "kovia tekniikoita". Tarkoitan ennemminkin sitä, onko laji kuinka "offensiivinen", eli pyritäänkö lajissa eliminoimaan vastustaja ennen kuin vastustaja kerkeää iskeä vai pyritäänkö ainoastaan torjumaan vastustajan lyönnit tms.?

        Ju-Jutsu (Hontai Yoshin Ryu) oli myös yksi vaihtoehto. Laji näyttää vaalivan melko vanhoja perinteitä - mikä sinänsä on hyvin kiehtovaa - mutta mukana tulevat "taistelutaidot perinteisillä japanilaisilla aseilla" tuntuvat kuitenkin melko turhanpäiväisiltä.

        Kolmantena oli vielä Bujinkan Budo Taijutsu. Onko tämä se niin kutsuttu NINJATSU? Eikö tuo ole melko "aloitteen tekevä\offensiivinen\kovan linjan" taistelulaji, eli siis varteenotettava vaihtoehto?

        * * * * * * * * * * *

        Näin ollen, koska Krav Maga, Systema ja Defendo ovat pois luettuja harrastemahdollisuuksien olemattomuuden vuoski, jäljelle jäisi potentiaalisena ehdokkaana Ju-Jutsu (Hokutoryu) sekä KENTIES Ju-Jutsu (Hontai Yoshin Ruy) ja NINJATSU.

        Hontai Yoshin Ryusta ei ole kokemusta, Hokuto-ryusta kävin alkeiskurssin ja sain keltaisen vyön. Olisin voinut jatkaakkin lajin parissa, mutta oli sillon muita kiireitä. Bujinkan Budo Taijutsun kurssille harkitsen meneväni syyskuun alussa... Masaaki Hatsumin videot mitä oon nähny on olleet sen verran vaikuttavia.

        Shotokanista olen sitä mieltä että hyvä laji. Kata-kisoissa moni muunkin tyylisuunnan edustaja esittää Shotokan-katan koska ne on näyttävimpiä. Taiji Kasen "Shotokan-Ryu Kase Ha" on kai periaatteessa aika samaa kuin Shotokan yleensäkin, mutta siinä jätetään pois kilpailu kokonaan ja perehdytään karateen perinteisesti.

        Karatesta vielä sen verran, että mitkä mahtavat edustaa nk. pehmeän linjan tyylisuuntauksia? Itse sain lajista ainakin sen käsityksen, että karate on "pehmeän tien" kamppailulaji, ellei lajin nimi satu kirjaimellisesti sitä jopa tarkoittamaan.

        Niin tai näin, kaikki Jyväskylässä tarjolla olevat karate suuntaukset näyttävät kuitenkin edustavan enemmän tai vähemmän "kovaa tietä". Tästä olikin määrä ottaa esille jo kahden esille tulleen karate suuntauksen lisäksi tarjolla oleva Karate (Shorinjiryu Renshinkan). Ainakin oman lajikuvauksensa mukaan, suuntaus tuntuisi vahvasti edustavan "kovan koulukunnan karatea".

        "Shorinji ryu karate antaa realistisen käsityksen taistelusta. Tyylisuunnan omassa ottelutavassa -boogutsukissa- käytetään kovia kontakteja, missä tekniikat ovat sallittuja päähän ja rinnan alueelle. Myös suorat potkut ja lyönnit päähän, sekä kovat tekniikat ovat sallittuja - kun taas heikkoja tai löysiä tekniikoita ei edes huomioida. Ottelijat ovat suojattu rintapanssareilla, kypärillä, alasuojilla ja säkkihanskoilla. Suojilla taataan ottelijoiden turvallisuus voimakkaitakin iskuja (esim. kaiten tettsui) ja potkuja (esim. hyppypotkut tai suorat potkut päähän) vastaan."

        Vai miten on?

        Riippuu mistä roikkuu tai miten kovuus tai pehmeys tyylisuuntakohtaisesti määritellään. Yleisesti ottaen kaikki varmaan ovat yhtä mieltä siitä, että Shotokan on kova tyyli ja Wado-ryu pehmeä. Mutta onko esim Kyokushinkai kova vai pehmeä, kun siinä on pyöriviä "pehmeitä" liikkeitä mutta otteluissa täyskontakti, ilman suojuksia? Isshin-ryun voisi kai määritellä kovaksi tyyliksi huoletta, mutta entäs Goju-ryu tai Yuishinkai? Kokondo= todennäköisesti kovaksi luokiteltava tyyli. Shukokai? En tiedä. Mielestäni karate ei lähtökohdaltaan ole välttämättä "pehmeän tien" laji, paitsi ehkä parin tyylisuunnan kohdalta (wado-ryu, shotokai).

      • kala
        MarkiisiDeFuckingÅmÅl kirjoitti:

        Hontai Yoshin Ryusta ei ole kokemusta, Hokuto-ryusta kävin alkeiskurssin ja sain keltaisen vyön. Olisin voinut jatkaakkin lajin parissa, mutta oli sillon muita kiireitä. Bujinkan Budo Taijutsun kurssille harkitsen meneväni syyskuun alussa... Masaaki Hatsumin videot mitä oon nähny on olleet sen verran vaikuttavia.

        Shotokanista olen sitä mieltä että hyvä laji. Kata-kisoissa moni muunkin tyylisuunnan edustaja esittää Shotokan-katan koska ne on näyttävimpiä. Taiji Kasen "Shotokan-Ryu Kase Ha" on kai periaatteessa aika samaa kuin Shotokan yleensäkin, mutta siinä jätetään pois kilpailu kokonaan ja perehdytään karateen perinteisesti.

        "Taiji Kasen "Shotokan-Ryu Kase Ha" on kai periaatteessa aika samaa kuin Shotokan yleensäkin, mutta siinä jätetään pois kilpailu kokonaan ja perehdytään karateen perinteisesti. "

        Perinteinen perehtyminen tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että opetellaan kamppailua ilman sääntöjä karaten lähtökohdista. Se tekee Kasen karatesta aika lailla erilaista verrattuna kilpailullisiin Shotokan-tyyleihin.

      • Datus
        Budoka kirjoitti:

        Mitä mieltä itse olet Karatesta (Shotokan)? Entä, osaatko sanoa Karate (Shotokan-Ryu Kase Ha)? Onko se kovan vai pehmeän linjan taistelulaji

        * * * * * * * * * * *

        Krav Magahan se olisi, mutta kun ei ole ENÄÄ tarjolla. Kyseinen tosiasia minut juuri tämän vaikean valinnan eteen asettikin.

        Practical Defensive Fighting System:stä (P.D.F.S) en juuri paljoakaan tiedä, jollain tavalla se tuntuu Krav Magasta kuitenkin periytyvän.

        "Vuonna 2002 Kai Koskinen suoritti Tactical Krav Maga ohjaajatutkinnon. Toimintaa pidettiin yllä aina vuoden 2005 loppuun. Alku oli suosittua, mutta sittemmin Krav magan suosion laskettua ja osaksi lajin joustamattoman politiikan vuoksi Kai Koskinen päätti kehittää oman itsepuolustustyylin, jossa eri lajikokemuksien lisäksi otettaisiin huomioon todelliset tilanteet kadulla. Tuloksena oli Practical defensive fighting system (P.D.F.S), joka painottuu vain ja ainoastaan itsepuolustukseen ja harjoitteisiin, jotka kehittävät todellista reagointinopeutta. Lajin suosio on ollut hyvä ja alustavasti yhteydenottoja on tullut muilta paikkakunnilta ja Eestistä. Mainittakoon, että kun laji esiteltiin joulukuussa 2005 kaikki nykyiset harjoittelijat halusivat siirtyä uuden lajin pariin." (http://www.aikiken.fi/articles.php?lng=fi&pg=95)

        Sain ko. lajista kuitenkin sen kuvan, että se ei juurikaan tarjoa kovin pitkää kehityskaarta (astejärjestelmä käsittää vain KAKSI oppilasastetta tms.)

        * * * * * * * * * * *

        Systema ja Defendokin on käynyt mielessä, mutta yllättäen näitäkään lajeja ei Jyväskylässä juuri ole tarjolla.

        Aikidoon olen perehtynyt, mutta seuran itsestään antava kuvaus ei oikein ottanut houkutellakseen.

        ""Aikidossa harjoitellaan taistelutaitoa, jonka avulla voi torjua hyökkäyksen vahingoittamatta hyökkääjää pysyvästi. Ajatus perustuu vastustajan voiman hyväksikäyttöön, tasapainon horjuttamiseen ja pyöreään, spiraalinomaiseen liikkeeseen. (...) Lajin tarkoitus on ymmärtää väkivallan mielettömyys ja etsiä rauhallisia tapoja ratkaista ristiriitoja. Aikidon tarkoitus on suojella elämää, eikä vahingoittaa muita. (...) Pitkän harjoittelun jälkeen hän alkoi kaivata budoa, joka olisi luonteeltaan väkivallatonta. Tämän takia Morihei Ueshiba kehitti pitkälti Daito-ryun pohjalta uuden lajin, aikidon. (...) Morihei Ueshiba koki budolajien tehtäväksi rauhan eikä väkivallan lisäämisen." (http://www.kamppailulajit.net/lajikuvaukset/aikido_lajikuvaus.html)

        Mikä filippiiniläis taistelulajeihin tulee, olen hylännyt siksi, että niiden lähtökohtana ja perustana on taistelu ASEEN KANSSA. Itse pidän siis vaatimuksena ASEETONTA taistelua.

        * * * * * * * * * * * *

        Ju-Jutsu (Hokutoryu) -lajin olen itsekin noteerannut varteenotettavaksi vaihtoehdoksi monipuolisena ja modernina taistelulajina. Tiedätkö, edustaako ko. laji "kovia tekniikoita". Tarkoitan ennemminkin sitä, onko laji kuinka "offensiivinen", eli pyritäänkö lajissa eliminoimaan vastustaja ennen kuin vastustaja kerkeää iskeä vai pyritäänkö ainoastaan torjumaan vastustajan lyönnit tms.?

        Ju-Jutsu (Hontai Yoshin Ryu) oli myös yksi vaihtoehto. Laji näyttää vaalivan melko vanhoja perinteitä - mikä sinänsä on hyvin kiehtovaa - mutta mukana tulevat "taistelutaidot perinteisillä japanilaisilla aseilla" tuntuvat kuitenkin melko turhanpäiväisiltä.

        Kolmantena oli vielä Bujinkan Budo Taijutsu. Onko tämä se niin kutsuttu NINJATSU? Eikö tuo ole melko "aloitteen tekevä\offensiivinen\kovan linjan" taistelulaji, eli siis varteenotettava vaihtoehto?

        * * * * * * * * * * *

        Näin ollen, koska Krav Maga, Systema ja Defendo ovat pois luettuja harrastemahdollisuuksien olemattomuuden vuoski, jäljelle jäisi potentiaalisena ehdokkaana Ju-Jutsu (Hokutoryu) sekä KENTIES Ju-Jutsu (Hontai Yoshin Ruy) ja NINJATSU.

        FMA-lajeista sen verran, että vaikka perustana onkin aseet (terät ja lyömäaseet)
        niin silti ainakin Pekiti-Tirsia Kalissa harjoitellaan myös aseettomana!
        Lyönnit, potkut, lukot, kaadot, heitot, Dumog(ns. paini), raajojen manipulointi.

        Sekä mainittakoon vielä, että mitää tehdään aseilla tehdään samaa periaatetta käyttäen myöskin aseettomana joko aseellista tai aseetonta vastaan!

        Sekä kun harjoittelet ja opit ymmärtämään ja käyttämään erityyppisiä aseita. Opit näin puolustautumaan niitä vastaan myöskin paremmin!

    • Budoka

      Eli, mikä em. lajeista on ns. paras? Mikä lajeista on kaikkein realistisin (vrt. Krav Maga, pyrkii vastustajan mahdollisimman nopeaan eliminointiin, onhan vastustaja aikeissaan tappaa sinut)? Tämä määritelmä luultavasti pitää sisällään myös ns. kovat tekniikat kuitenkin pois lukien lajit kuten ThaiBoxing, joilla ei tuppaa olemaan virkaa realististen taistelulajien joukossa..

      ELI, mikä on kaikkein realistisin laji? Mikä laji pyrkii vastustajan mahdollisimman nopeaan eliminointiin? Mikä laji on kaikkein Krav Maga tyyppisin?

      Itse en juuri näistä kamppailulajeista tiedä. Onko Ju-Jutsu itsepuolustustilanteessa hyökkäävä laji, pyrkiikö se hyökkäämään ennen kuin vastustaja sen kerkeää tehdä? Minä en tiedä. Jakakaa te sen sijaan viisauttanne ja valaiskaa minua!

      Kiitos koko sydämen pohjasta!

    • Feng shui

      ...oikealla polulla pyhässä matkassasi, olkoon lohikäärmeen rohkeus apunasi.
      Terveisin "kurki joka potkaisee korkealle"

      • MarkiisiDeFuckingÅmÅl

        Olkoon Voima kanssasi ja tulkoon polullesi monta blondia haarat levällään... :)

      • 15 vuotta itsepuolustusta
        MarkiisiDeFuckingÅmÅl kirjoitti:

        Olkoon Voima kanssasi ja tulkoon polullesi monta blondia haarat levällään... :)

        Pääsääntöisesti ei ole huonoja tai hyviä lajeja, on vaan huonoja ja hyviä harrastajia sekä huonoja ja hyviä opettajia.

    • lajin harrastaja

      Moro...

      niin tuosta p.d.f.s:stä, kyllä se on ihan varteenotettava laji kaikessa mielessä, itse kyseistä lajia harrastavana tiedän. Siinä on mahdollisuuksia kehittyä pidemmälle, ei tule rajoja vastaan. Reenit ovat todella rankkoja fyysisesti ja harjoitellaan tosimielellä tositilanteita varten. Harjoituksia tehdään eri aseita vastaan ja myös aseiden kanssa. Harjoitellaan mm. lyöntejä, potkuja, lukkoja, tekniikkaa veistä vastaan, tekniikkaa pamppua vastaan, erilaisista otteista irtautumista, sidontoja. Lisäksi on leirejä mitkä toimii eri teemoilla. Harjoituksissa otetaan huomioon myös laki, eli mitä voit tehdä ja mitä ei ehkä ihan ensimmäisenä kannata tehdä. Laji ei myöskään vaadi mitään "elämänsä omistamista" kamppailulajeille. Kouluttaja/lajin kehittäjä on ehdottomasti alansa huippua, todellinen itsepuolustuksen ja taistelulajien ammattilainen. Salilla on vähän aikaa sitten alkanut peruskurssit joille saattaa vielä ehtiä mukaan, jos et nyt kuitenkaan innostu niin tammikuussa alkaa seuraavat, ennen kursseja on lajinäytöksiä jotka kannattaa käydä katsomassa. Itse olen kokeillut eri lajeja ja voin sanoa että tämä on on omasta mielestäni hyödyllisin ja mielenkiintoisin...Suosittelen

    • budoka vudesta 2000

      ei kannata etsiä parasta lajia. etis paras mahdollinen opettaja. Jyväskylässä se on ehdottomasti Kai Koskinen. Miehen meriitit puhuu puolesta ja onpa rento ja mukava tyyppikin!

      Kaitsun salilta löytyy useampikin vaihto ehto lajiksi
      aikiken.fi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      88
      2313
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      52
      2019
    3. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      88
      1853
    4. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1848
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1638
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1562
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      26
      1437
    8. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1400
    9. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1392
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      73
      1370
    Aihe