Palstalla

ihmiset tuskin

ovat tutustuneet muuhun kuin evolutioteoriaan kuten historiaan ja tieteeseen ylipäätänsä. Siksi on typerää tulla väittämään eteikö Raamattu pitäisi kutejaan. Voisi olla hyvä tutustua tieteellisiin lähteisiin ja tutkimuksiin ylipäätänsä, ennen kuin tulee tänne paukuttamaan omia luuloharhojaan.

Ihminen joutuu lopulta valitsemaan suostuuko lukemaan Raamattua, jollei niin on vaara mennä metsään. Henkilökohtaisesti luotan vuosisatoja vanhaan perimätietoon joka on säilynyt juutalaisessa traditiossa jo pitkään ja joka talletettiin raamatun vanhassa testamentissa mooseksen kirjoissa. Niissä on valaistu asia huomattavan tarkasti. Esim ihmisten kohtaloita ei peitellä, ne tuodaan avoimesti ilmi, kuten kuuluukin. Ja Raamatussa sekin hyvä puoli, että se on totta. Ihminen ei ole järin muuttunut viimeisten 6000 vuoden aikana, ei todellakaan, jättänyt jälkeensä vain turhuutta.

21

969

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anteeksi että ajattelen

      "Henkilökohtaisesti luotan vuosisatoja vanhaan perimätietoon joka on säilynyt juutalaisessa traditiossa jo pitkään ja joka talletettiin raamatun vanhassa testamentissa mooseksen kirjoissa."

      Harmittaako, kun huorintekijöitä ei kivitetä kuoliaaksi, homoja ei tapeta eikä sukurutsaan syyllistyneiden lapsiakin teurasteta?

      • SANANSAATTAJA 10

        Kaivat verta nenästäsi, kun haluat osoittaa
        Vanhan Testamentin avulla Jumalan sadistiksi.

        Jumala ei moinen ole, vaikka hänellä on toisinaan
        niin tiukka linja pahoihin tekoihin syyllistyneisiin.

        Kun haluaa tulkita Raamattua Pyhässä Hengessä, niin yhden kerran Jumala on tiukka rikkureille;
        mutta kymmenen kertaa rakastaa ja huolehtii, myös
        Vanhan Testamentin aikana.

        Sitäpaitsi kaikki, joita Jumala rankaisi Vanhan
        Liiton aikana olivat itse valinneet tottelemattomuuden; joten se oli heidän oma syy,
        kun Jumala ei katsellut heidän julkeuttaan; vaan
        laittoi heidät tilille ansionsa mukaan.

        Jumalalla kun on se merkillinen ominaisuus muihin
        nähden; ettei hän tee virheitä, ja pystyy aina ajamaan loppuun tahtonsa; eikä ole olemassa ketään, joka voisi Luojaa arvostella; moisen yrittäminen on suurta julkeutta, koska ei luotu ole Luojan yläpuolella.

        Ajattelu on täysin sallittua ja hyväksyttävää;
        mutta sellainen ajattelu jyrkästi kielletty, pahaa, ja tuomittavaa, että yritetään ajatella, ja vieläpä julki, Jumala muuksi, kuin hän todellisuudessa on, että jos mahdollista mahdollisimman moni kääntäisi hänelle selkänsä.

        Juuri tuota yrität; ja siksi kaivat verta nenästäsi. Moisen julkeuden harjoittamisen kun
        olen tottunut haistamaan jo kilometrin päästä.

        Eksytys, mikä eksytys.

      • Joniii
        SANANSAATTAJA 10 kirjoitti:

        >>Sitäpaitsi kaikki, joita Jumala rankaisi Vanhan
        Liiton aikana olivat itse valinneet tottelemattomuuden; joten se oli heidän oma syy>>

        Minä en juuri nyt muista, kukas olikaan tämä kaikkitietävä olento joka loi(Omasta, vapaasta tahdostaan) kyseiset tottelemattomat ihmiset..?

        >>sellainen ajattelu jyrkästi kielletty, pahaa, ja tuomittavaa, että yritetään ajatella, ja vieläpä julki, Jumala muuksi, kuin hän todellisuudessa on, että jos mahdollista mahdollisimman moni kääntäisi hänelle selkänsä. >>

        Mielestäsi siis Raamatun Jumalasta kertovien kirjoitusten lukeminen ja ääneen lausuminen(Kuten ne ihanat vaatimukset tottelemattomien lasten tappamisesta) on 'kiellettyä ajattelua'?

        Olet sinä hauska mies.

        >>Kun haluaa tulkita Raamattua Pyhässä Hengessä, niin yhden kerran Jumala on tiukka rikkureille;
        mutta kymmenen kertaa rakastaa ja huolehtii, myös
        Vanhan Testamentin aikana. >>

        'Tiukka rikkureille' on melko kova eufenismi kansanmurhien suorittamisesta, viattomien lasten tappamisesta sekä selkeän pahoista ja kauheista 'moraaliohjeista' joita Raamatusta löytyy.

        Ja siis, 1/11 osa pahuutta on aika huonosti olennolle, jonka pitäisi määritelmällisesti olla itse hyvyys.

      • Anteeksi että ajattelen
        SANANSAATTAJA 10 kirjoitti:

        Kaivat verta nenästäsi, kun haluat osoittaa
        Vanhan Testamentin avulla Jumalan sadistiksi.

        Jumala ei moinen ole, vaikka hänellä on toisinaan
        niin tiukka linja pahoihin tekoihin syyllistyneisiin.

        Kun haluaa tulkita Raamattua Pyhässä Hengessä, niin yhden kerran Jumala on tiukka rikkureille;
        mutta kymmenen kertaa rakastaa ja huolehtii, myös
        Vanhan Testamentin aikana.

        Sitäpaitsi kaikki, joita Jumala rankaisi Vanhan
        Liiton aikana olivat itse valinneet tottelemattomuuden; joten se oli heidän oma syy,
        kun Jumala ei katsellut heidän julkeuttaan; vaan
        laittoi heidät tilille ansionsa mukaan.

        Jumalalla kun on se merkillinen ominaisuus muihin
        nähden; ettei hän tee virheitä, ja pystyy aina ajamaan loppuun tahtonsa; eikä ole olemassa ketään, joka voisi Luojaa arvostella; moisen yrittäminen on suurta julkeutta, koska ei luotu ole Luojan yläpuolella.

        Ajattelu on täysin sallittua ja hyväksyttävää;
        mutta sellainen ajattelu jyrkästi kielletty, pahaa, ja tuomittavaa, että yritetään ajatella, ja vieläpä julki, Jumala muuksi, kuin hän todellisuudessa on, että jos mahdollista mahdollisimman moni kääntäisi hänelle selkänsä.

        Juuri tuota yrität; ja siksi kaivat verta nenästäsi. Moisen julkeuden harjoittamisen kun
        olen tottunut haistamaan jo kilometrin päästä.

        Eksytys, mikä eksytys.

        "Kaivat verta nenästäsi, kun haluat osoittaa
        Vanhan Testamentin avulla Jumalan sadistiksi."

        En minä tässä mitään sadismista puhunut. Halusin vain painottaa, että vanhan perimätiedon "kunnioittaminen" ja sen mukaan eläminen merkitsisi kovin erilaista käsitystä rangaistuksista, kuin mitä me nykyään kohtuullisena pidämme.

        Siis onko oikein ja kohtuullista että homot tapetaan? Onko oikein ja kohtuullista että jos naiselle syntyy lapsi miehensä veljen siittämänä, niin sekä tuo nainen, lapsen siittäjä että myös lapsi tapetaan?

        Se myös ihmetyttää, että kun Vanhan Testamentin laki on täynnä kuolemanrangaistuksia mitä erilaisimmista "rikoksista" (kuten seksuaalinen suuntautuneisuus) ja kun samalla ihminen (joka tuomiot oikeasti langettaa) on vajavainen ja erehtyväinen (kuten ihmisen luojan tulisi hyvin tietää), niin eikö Jahve tajunnut, että kuolemanrangaistusten laajamittainen jakelu johtaa väistämättä oikeusmurhiin?

        Vai päteekö tässä hurskaiden teurastajien ikiaikainen periaate, että kyllä Jumala tunnistaa omansa, jos tulee tapettua joku viatonkin?

      • oli osoittaa
        Anteeksi että ajattelen kirjoitti:

        rikkomus.
        "Gal. 3:19
        Mikä sitten on lain tarkoitus? Se säädettiin perästäpäin osoittamaan rikkomukset, kunnes tulisi se jälkeläinen, jota lupaus koski. Lain luovuttivat enkelit välittäjää käyttäen "
        Koska meillä on uusi liitto me emme enää noudata rangaistuksia tai lakia orjallisesti vaan kerromme ihmisille Jeesuksesta, joka ihmeellisesti kyllä pelastaa ja parantaa ja auttaa. Tämä voi olla ihmiselle mahdotonta mutta Jumala parantaa ja antaa lisöö voimaa.

      • ...
        oli osoittaa kirjoitti:

        ...parantaa kyllä uskovaisten mukaan monenlaisia vaivoja, mutta ei koskaan amputaatioita? Mitä Jeesuksella on amputaatioita vastaan?

      • SANANSAATTAJA 10 kirjoitti:

        Kaivat verta nenästäsi, kun haluat osoittaa
        Vanhan Testamentin avulla Jumalan sadistiksi.

        Jumala ei moinen ole, vaikka hänellä on toisinaan
        niin tiukka linja pahoihin tekoihin syyllistyneisiin.

        Kun haluaa tulkita Raamattua Pyhässä Hengessä, niin yhden kerran Jumala on tiukka rikkureille;
        mutta kymmenen kertaa rakastaa ja huolehtii, myös
        Vanhan Testamentin aikana.

        Sitäpaitsi kaikki, joita Jumala rankaisi Vanhan
        Liiton aikana olivat itse valinneet tottelemattomuuden; joten se oli heidän oma syy,
        kun Jumala ei katsellut heidän julkeuttaan; vaan
        laittoi heidät tilille ansionsa mukaan.

        Jumalalla kun on se merkillinen ominaisuus muihin
        nähden; ettei hän tee virheitä, ja pystyy aina ajamaan loppuun tahtonsa; eikä ole olemassa ketään, joka voisi Luojaa arvostella; moisen yrittäminen on suurta julkeutta, koska ei luotu ole Luojan yläpuolella.

        Ajattelu on täysin sallittua ja hyväksyttävää;
        mutta sellainen ajattelu jyrkästi kielletty, pahaa, ja tuomittavaa, että yritetään ajatella, ja vieläpä julki, Jumala muuksi, kuin hän todellisuudessa on, että jos mahdollista mahdollisimman moni kääntäisi hänelle selkänsä.

        Juuri tuota yrität; ja siksi kaivat verta nenästäsi. Moisen julkeuden harjoittamisen kun
        olen tottunut haistamaan jo kilometrin päästä.

        Eksytys, mikä eksytys.

        >>Kaivat verta nenästäsi, kun haluat osoittaa Vanhan Testamentin avulla Jumalan sadistiksi.>Jumala ei moinen ole, vaikka hänellä on toisinaan niin tiukka linja pahoihin tekoihin syyllistyneisiin.>Kun haluaa tulkita Raamattua Pyhässä Hengessä, niin yhden kerran Jumala on tiukka rikkureille; mutta kymmenen kertaa rakastaa ja huolehtii, myös Vanhan Testamentin aikana.>Sitäpaitsi kaikki, joita Jumala rankaisi Vanhan
        Liiton aikana olivat itse valinneet tottelemattomuuden; joten se oli heidän oma syy, kun Jumala ei katsellut heidän julkeuttaan; vaan laittoi heidät tilille ansionsa mukaan.>Jumalalla kun on se merkillinen ominaisuus muihin nähden; ettei hän tee virheitä, ja pystyy aina ajamaan loppuun tahtonsa; eikä ole olemassa ketään, joka voisi Luojaa arvostella; moisen yrittäminen on suurta julkeutta, koska ei luotu ole Luojan yläpuolella.>Ajattelu on täysin sallittua ja hyväksyttävää; mutta sellainen ajattelu jyrkästi kielletty, pahaa, ja tuomittavaa, että yritetään ajatella, ja vieläpä julki, Jumala muuksi, kuin hän todellisuudessa on, että jos mahdollista mahdollisimman moni kääntäisi hänelle selkänsä.>Juuri tuota yrität; ja siksi kaivat verta nenästäsi. Moisen julkeuden harjoittamisen kun
        olen tottunut haistamaan jo kilometrin päästä.>Eksytys, mikä eksytys.

      • kun kiinnostaa
        illuminatus kirjoitti:

        Mistä tiedät, että Jumalaa ei ole olemassa.
        Mistä voit tietää, että hän on vain mielikuvitus/satuolento?

        Kiitos...

      • kun kiinnostaa kirjoitti:

        Mistä tiedät, että Jumalaa ei ole olemassa.
        Mistä voit tietää, että hän on vain mielikuvitus/satuolento?

        Kiitos...

        Enhän minä tiedäkään, mutta eipä haittaa: olemassaolemattomuutta kun ei voi edes periaatteessa todistaa. Näyttövelvollisuus on yhtäkaikki siellä jeesus campin puolella.

        Väitteessäni on kyse loogisesta johtopäätöksestä, jonka vedän evidenssin olemassaolosta puuttuessa. Tietämämme valossa usko jumaliin on pelkkä harhaluulo.

        Ole kuitenkin huoleti, kohtelen jumalaa tässä suhteessa reilusti ja annan sen olemassaololle saman todennäköisyyden kuin annan saunatontuille, haltijakummeille ja maahisille. Se todennäköisyys ei vain ole kovin suuri :)

    • on trolleja nähty.

      Parhaita ovat sellaiset jotka joku ottaa tosissaan....

    • vanha-kissa

      "Palstalla ihmiset tuskin ovat tutustuneet muuhun kuin evolutioteoriaan kuten historiaan ja tieteeseen ylipäätänsä."

      Puhutko itsestäsi? Ja siinäkin missaat, koska et näytä perehtyneen edes evoluutioteoriaan siten, että ymmärtäisit sitä kunnolla.

      Tieteestäkin näytät olevan ihan oleellisesti pihalla.

      Esim. minäkin olen työurallani ollut tutkijana tieteellisessä tutkimuslaitoksessa. Olen päässyt tieteellisiin julkaisuihinkin - evoluutioteoriaan ne eivät kuitenkaan ole liittyneet.

      "Siksi on typerää tulla väittämään eteikö Raamattu pitäisi kutejaan. "

      Hmm, Raamatusta voi lukea mm. sellaisia väitteitä, että heinäsirkalla olisi neljä jalkaa, toisin sanoen hyönteiset olisivat nelijalkaisia. Samoin lepakko on luokiteltu samaan kategoriaan kuten linnutkin, ja mehän tiedämme lepakon olevan nisäkäs eikä lintu.

      Kyllä raamattu voi historian suhteen pitääkin paikoin paikkansa. Samoin siinä kerrotaan, miten juutalaiset kokivat kulloinkin Jumalan - mutta kuvaako se ihan oikeata yliluonnollista entiteettiä niin tuskinpa sentään. Lisäksi ihmisillä on tapana kaunistella, liioitella ja kuorruttaa juttujaan (vrt. vaikka kaikki ne lukumäärät esim. Salomonin kuninkaan rikkauksista).

      "Voisi olla hyvä tutustua tieteellisiin lähteisiin ja tutkimuksiin ylipäätänsä, ennen kuin tulee tänne paukuttamaan omia luuloharhojaan."

      Mihin tieteellisiin lähteisiin ja tutkimuksiin viittaat? Annapa joku esimerkiksi, kiitos. Katsos, olen mielestäni kahlannut jo aika monta tieteellistä lähdettä ja tutkimusta tässä urani aikana (taso tosiaan vaihtelee ja kaikesta en ihan pohjia myöten ymmärrä, koska eivät ole omaa osaamisaluettani), joten väitän että minulla on jonkinlainen näppituntuma tieteeseen. Entäpä sinulla?

      Kovasti ainakin näytät henkseleitäsi paukuttavan, mitenkä on sitten henkilö sanojen takana?

      "Ihminen joutuu lopulta valitsemaan suostuuko lukemaan Raamattua, jollei niin on vaara mennä metsään."

      Heh, olen minä Raamattuakin lukenut. Entäs sitten?

      "Henkilökohtaisesti luotan vuosisatoja vanhaan perimätietoon joka on säilynyt juutalaisessa traditiossa jo pitkään ja joka talletettiin raamatun vanhassa testamentissa mooseksen kirjoissa."

      Hmm, hoidatko spitaaliakin niillä ohjeilla? Vai menisitkö lääkäriin ensiksi?

      "Ja Raamatussa sekin hyvä puoli, että se on totta."

      Mikä on totta ja mikä ei? Ei Raamatussakaan kaikki sanottu voi pitää paikkansa - viittaan vaikka tuohon Jumalan asettamaan 120v maksimi-ikään ihmisille (ennen Raamatun vedenpaisumusta jo), ja heti perään voimmekin lukea kuinka Nooan
      lapsenlapset elivät kolminkertaisesti yli tuon.

      Tai käärme, joka oli kavalin kaikista Jumalan luomista eläimistä - miten se voi olla tulkintatradition tuottama kuvaus Saatanasta vastoin suoraa Raamatun tekstiä? Kerropa minulle!

      Joudut väkisinkin tulkitsemaan ja silloin et voi nojautua ainoastaan Raamattuun.

      "Ihminen ei ole järin muuttunut viimeisten 6000 vuoden aikana, ei todellakaan, jättänyt jälkeensä vain turhuutta."

      Tuo on kyllä totta, ihminen ei ole järin muuttunut edes tässä viimeisenä 6000 vuotena. Sivistyskin on vain pintasilausta, opittua toimintamallia.

      Nämä kreationistireppanat eivät vain ole vielä päässeet ihan täysin nykyajan tasolle,¨vaan pyörivät vielä osin siellä historian hämärässä.

    • miltä osin perimätietoon perustuva traditio on tieteellisesti tarkasteltuna todistusvoimainen?

      Ihmislaji on muuttunut huomattavasti viimesiten vuosituhansienb aikana, teknologisen kehityksen huomioonottaen on naiivia väittää että se olisi mahdollista ilman ihmislajin kehittymistä.

      • samaa on

        mitä on aina ennenkin ollut, huoria, murhia homoja, sotia, valehtelua, petkuttamista, pettämistä ja niin edelleen. Sama jatkuu edelleen. Missä on evoluution lupaama kehitys? Ei ihminen ole mihinkään muuttunut edes 6000 vuoden aikana. Ihmisellä ei ole voimaa päästä irti pahasta, ellei luota Jumalaan.

      • samaa on kirjoitti:

        ihmislajin ominaisuuksia. Olet ilmeisesti sulkenut silmäsi teknologiselta kehitykseltä? kiistely, kamppailu, omanedun tavoittelu ovat inhimillisiä ominaisuuksia, jotka johtavat eteenpäin. Oli kyseessä sitten sota tai yritysmaailman koukerot.

        uskonsodat, uskonpuhdistukset ja ristiretket ilmeisesti olet unohtanut/kieltänyt?

      • eikä kansien välissä
        samaa on kirjoitti:

        mitä on aina ennenkin ollut, huoria, murhia homoja, sotia, valehtelua, petkuttamista, pettämistä ja niin edelleen. Sama jatkuu edelleen. Missä on evoluution lupaama kehitys? Ei ihminen ole mihinkään muuttunut edes 6000 vuoden aikana. Ihmisellä ei ole voimaa päästä irti pahasta, ellei luota Jumalaan.

        "huoria, murhia homoja, sotia, valehtelua, petkuttamista, pettämistä ja niin edelleen."

        Unohdit tuosta pahojen asioiden listastasi selvästi ihmisuhrit, insestin, etniset puhdistukset, sukuelinten silpomisen, orjuuden, ruumiilliset rangaistukset, itsemurhaiskut, naisten alistamisen ja monet monet muut asiat jotka Raamattu hyväksyy tai joita se jopa avoimesti kannustaa.

        Mutta se täytyy kyllä myöntää, että Raamattu ei sano yhtään mitään pedofiliasta.

      • luulisi että
        ravenlored kirjoitti:

        ihmislajin ominaisuuksia. Olet ilmeisesti sulkenut silmäsi teknologiselta kehitykseltä? kiistely, kamppailu, omanedun tavoittelu ovat inhimillisiä ominaisuuksia, jotka johtavat eteenpäin. Oli kyseessä sitten sota tai yritysmaailman koukerot.

        uskonsodat, uskonpuhdistukset ja ristiretket ilmeisesti olet unohtanut/kieltänyt?

        ihmisen ominaisuudet olisi kehittyneet, mutta samaa on kuin aina ennekin, tappoja murhia homoseksuaalisuutta jne. ja lista vaan jatkuu ja jatkuu.

        Ne eivät ole inhimillisiä vaan lihallisia ominaisuuksia iekä niitä(avionrikkomista ja huorintekemistä) voi juuri perustella mitenkään. Se teke tyhjäksi koko evoluution jatkuvan kehittymisen koska sellaista ei ole selvästi ihmisissä sattunut.

    • Juutalaisten ajanlaskun mukaan on vuosi 5768. Myönnät kai, että he tuntevat Vanhan Testamentin paremmin kuin sinä?

      Piispa Ussherin laskun mukaan olisi luomisesta 6004 vuotta ensi lokakuun 23. päivänä. (Tämä väite on väärä, pystytkö kertomaan, miksi? Vihje: Dr. John Lightfoot.)

      Mutta tämäkin on turhuutta ja tuulen tavoittelua.

    • vastaa

      että onpas kehitys kehittynyt sitten Mouseksen päiwien.

      Uskonto se taasen pörrää samaa ympyrää vuosituhannesta toiseen.

      Mikä on typerää mikä ei, kas siinä pulmanen.

      -evvk-

    • suoneniskentä auttaa

      Tai tappaa, kuten George Washingtonin.

      Perimätieto on ajastaan jäljessä olevaa tietoa. Yleensä roskaa.

      Käy Ararat-vuorella mittaamassa, kuinka korkealla sen rinteet ovat, ehkä sitten valkenee, miten korkealla veden olisi pitänyt käydä.

      Raamatun vika on nimenomaan siinä, että tieteelliset ja ajalliset faktat mättävät. Kokonaisuus ei toimi.

      Käske jumala paikalle todistamaan juttunsa niin johan uskotaan.

      Jos ei tule, ei sitten:-)

    • petollinen lainaaja

      "Ihminen ei ole järin muuttunut viimeisten 6000 vuoden aikana, ei todellakaan, jättänyt jälkeensä vain turhuutta"

      Kuten Raamatun?

    • >>Palstalla ihmiset tuskin ovat tutustuneet muuhun kuin evolutioteoriaan kuten historiaan ja tieteeseen ylipäätänsä.>Siksi on typerää tulla väittämään eteikö Raamattu pitäisi kutejaan.>Voisi olla hyvä tutustua tieteellisiin lähteisiin ja tutkimuksiin ylipäätänsä, ennen kuin tulee tänne paukuttamaan omia luuloharhojaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      63
      4020
    2. Uskotko yliluonnolliseen?

      Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
      Ikävä
      78
      3648
    3. Miten sinut

      Voisi hurmata uudelleen?
      Ikävä
      42
      3175
    4. Mitä kuuluu?

      Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
      Ikävä
      19
      2548
    5. Keilahalli

      Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!
      Ähtäri
      22
      2397
    6. Uskallatko katsoa pitkään silmiin

      kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa
      Ikävä
      49
      2156
    7. Heippa mies......

      Milloin rakastellaan vai odotetaanko vielä 10 vuotta?
      Ikävä
      48
      2015
    8. Huomenta rakas

      Olet varmasti jo työn touhussa. Ahkera alfamies kun olet. 😅❤️
      Ikävä
      47
      1758
    9. Elämäni rakkaus

      Olet aina ollut ja luultavasti niin pysyykin 😘
      Ikävä
      36
      1700
    10. Alkaa olemaan

      IRL tylsää, vinkki ehkä
      Ikävä
      30
      1566
    Aihe