Skeban esikoista käsittelevässä ketjussa tuli esiin mielenkiintoinen seikka. Joku rekisteröimätön nimimerkki naureskeli, ettei ole kirjailija, jos kirjan on kustantanut firma, joka tunnetaan enemmän jostain muusta toiminnastaan kuin kirjojen kustantamisesta.
Kuka siis mielestänne kelpaa kirjailijaksi?
Riittääkö siihen, että kirjoittaa kirjoja ja saa ne julkaistua. Vai pitääkö kustantajan olla tietynlainen? Onko omakustantaja kirjailija? Kelpaako esim. kotiseutuyhdistys julkaisijaksi, vaikka kotiseutuyhdistys saattaakin järjestää enemmän retkiä kuin julkaista kirjoja?
Tästä tietenkin viriää samaan aikaan toinenkin kysymys: "Kuka kelpaa kustantajaksi?".
Kuka siis mielestänne kelpaa kirjailijaksi?
Riittääkö siihen, että kirjoittaa kirjoja ja saa ne julkaistua. Vai pitääkö kustantajan olla tietynlainen? Onko omakustantaja kirjailija? Kelpaako esim. kotiseutuyhdistys julkaisijaksi, vaikka kotiseutuyhdistys saattaakin järjestää enemmän retkiä kuin julkaista kirjoja?
Tästä tietenkin viriää samaan aikaan toinenkin kysymys: "Kuka kelpaa kustantajaksi?".
Vastaukset 38
Vanhimmat
Saattaa jo olla virheellinen, tai sitten ei.
Itse julkaisin 7 kovakantista lankasidottua kirjaa vuoden sisään.
Ne julkaisi yritys, kuten Skeban tapauksessakin. Kirjat ovat myyneet myös ihan kohtuullisesti, myös ensimmäinen apuraha on saatu, joten kirjailija?
Ei tietenkään.
Mielestäni on kaksi kirjailijatyyppiä, tämä aloittelijakirjailijan lisäksi.
1. Ammattikirjailija = Jonka päätyö on kirjoittaa ja pystyy sillä pelkästään elättämään itsensä.
2. Amatöörikirjailija = Joksi itsenikin lasken, kirjoja tulee ja niitä myydään, mutta ei kuitenkaan ole se päätyö.
Se kuka kirjat painaa ja julkaiseen, on ihan sivuseikka. Eikä siitä määritellä kirjailijaa, puoleen eikä toiseen.
Myös Kivi ja Runeberg olivat omakustantajia, tämä myös muistettakoon. Kirjailijalle ei ole mitään selkeää määritelmää ja kustannustoimittajien intressissa on luokitella kirjailijat vain heidän kautta kulkevat marionetit.
T. ®Sherlokki © 2008
näkyy tuossakin viestissä. kirjailijuutta määritellään toiminnasta saatavan elannon kautta eli rahan.
huomautus kivestä ja runebergistä ohjaa ajattelemaan että elinkeinosta ei kirjailijuudessta ehkä kuitenkaan ole kysymys. ilmeisesti sisäinen pakko ohjasi herrat kirjoittamaan, vaikkei leivästä ollut takeita.
joku hernesierain vähän aikaa sitten kehotti harrastekirjailijoita mieluummin soittamaan kitaraa kuin kirjoittamaan, koska kirjoittaminen tietyllä tasolla on hänen mukaansa työtä muiden joukossa, ammattimaista puuhaa eikä huvittelua (eikö kitaransoitto ole?). eli tarinan kerronta tai sisäinen pakko määritellä maailmaa on toisarvoista, oleellista on tehdä tehokkaasti ja tunteettomasti valitsemaansa työtä.
ajan hengestä en itsekään ole osaton. ehkä miellän kirjailijan henkilöksi joka ison kustantajan kautta julkaisee kirjoja ainakin säännöllisesti ellei vuosittain. se on tietysti omakin tavoite. toisaalta taustalla häälyy idealistinen kuva sellin tiiliseinään tarinaa kaivertavasta mielipidevangista; oikeasta kirjailijasta ilman minkäänlaisia muodollisuuksia.
sellainen varma ja selkeä mielipide itselläni kuitenkin on, että nimimerkitön ilkkuminen on inhottavaa, etteikö jopa hieman epäkirjailijamaista :D
Amatöörikirjailija-nimitys ei ole oikein pätevä, koska suurin osa Suomen oikeista ja arvostetuista "taidekirjailijoista" ei elä päätöikseen kirjoittamisella. Minusta laatu on parempi kriteeri kuin rahan tulo. Jos teos on laadukas niin voi sanoa kirjailijaksi. Tai jos henkilö saa roskasta rutkasti tuloja niin voi sanoa kirjailijaksi. Jos taas omakustantaa roskaa niin voi olla vaan omakustannekirjailija.
Loppuosa ajatuksistasi jää hämärän peittoon?
Miten jonkun nimettömänä ilkkuminen liittyy aiheeseen, saatika että liittyisi minun viestiini, kun tähän alle olet viisautesi vuodattanut.
En kirjoittele rekisteröitymättä lainkaan ja nimimerkilläkin kirjoittaminen on harventunut.
Muistini hämäristä kaivoin kuvan, jossa kävit väittelyä jonkun rekisteröitymättömän kanssa. Se en kuitenkaan ollut minä, vaikka vuosi sitten minun kirjoittamakseni veikattiin 95% viesteistä. Aika hauskaa sinällään ja luulosairaus onkin ollut palstan henki jo vuosikaudet.
T. ®Sherlokki © 2008
viestiäni yksin sinulle, itse asiassa en juuri lainkaan. vain alku oli vastausta viestiisi sekä viittaus runebergiin ja siihen toiseen... (ei ole nyt edessäni viesti niin en muista kehen).
jos et ymmärtänyt viestin loppua niin johtuu ehkä siitä että yritit tulkita sitä vastauksena itsellesi jota se ei siis (kokonaisuudessaan) ollut. nimimerkittömällä tarkoitin sitä henkilöä josta o8o8 sai sytykkeen aloittaa ketjun.
ok.
T. ®Sherlokki © 2008
hieman epäselvästi joten väärinkäsitys oli ymmärrettävä.
mutta tuo oli minulta vähäinen moka. tänään luennoin työkaverilleni, kuinka ainoastaan helposti stressaantuvat, liikaa ajattelevat, menneisyyttä märehtivät, tulevaisuutta pelkäävät, tiukkapipoiset ja pinkeät hermorauniot sairastavat migreeniä. viittasin sillä kärjistetytsti itseeni, mutta en huomannut migreenilääkkeitä hänen pöydällään. hän ei puhu minulle enää.
kirjoittava on ymmärtääkseni rikospoliisi.
Amatöörikö siis?
Entä Heli Laaksonen, joka kirjoittaamurrerunoja ja kiertää maata markkinoimassa kirjojaan.
Siinä ohessa pitää luentoja.
Arja Puikkonen voitti Junior Finlandian, pitää enimmäkseen lapsille sanapajaa jne. toimintaa.
Kosti Sironen taas on äidinkielen opettaja ja saanut aikaan useamman kirjan.
Entä kuka kelpaa lukijaksi?
Minä en ainakaan halua että tulevaa kirjaani lukee joku puusilmä, ihminen, jota hädin tuskin voin havainnoida ihmisenä. Ei!
Olen ajatellut kirjoittaa kirjan savannien vapaille eläimille, tuulelle ja 'tunteelle'( josta minua niin kivuliaasti mainitsemassasi ketjussa sivallettiin).
Ovatko tunteeni jotenkin epäsopivia? Asuuko niissä jokin vika? Ovatko sensorini telluksen ainoat? Olenko naiivi?
Ainakin olen kovin surullinen, enkä halua enää olla ihminen. Haluan olla seepra, joka osaa juosta ja hävitä korkeisiin heiniin jäljettömiin.
tahi niiden tunteista mitään tiedä.
Kirjoittaa osaan. Opin kirjoittamaan kansakoulun 1. luokalla. Kertotaulun opin vasta 3. luokalla, mutta se ei kuulu tähän.
Äidin kieltä en ole nähnyt 3:meen 10:een vuoteen saati että äiti olisi kielioppia esittänyt. Mitä nyt naapurinkakarat kieltä näyttivät. Ja luokkakaverit ja sittemmin toverit joskus.
Haluan eritoten ja varsinkin, että tekstejäni lukevat minä, minä ja minä jotka ovat ainoat, jotka todellakin ymmärtävät mitä sanon. Eiku kirjoitan.
Viimeiseksi haluan.
Pyöritä, lennätä sanoja omaan tahtiisi, oi sinä lukija, jolla en nyt tarkoita Flauta. Vaan sitä, joka tulkitsee tätä kirjoitusta siten kun hän vain voi.
Saatan luulla kirjoittaneeni jotain nyt. Vaikka luultavasti en ole sitä tehnyt. Ainakaan virheettömästi.
Menköön.
The Kirjailijan arvonimi myönnetään niille, jotka ovat selvinneet kirjailijanalunlopunloppuvaiheesta (tiivistetty muoto) onnistuneesti. Tosin osa kirjailijanalunaluistakin pitää itseään kirjailijana, vaikka he eivät olisikaan edes aloittelevia kirjailijanalkuja. Kateelliset kirjailijanalunloput (kirjoittamisen lopettaneet, eivät kuolleet/huonot kirjoittajat) siellä vain naureskelevat huonossa itsetunnossaan niille, jotka ilmiselvästi ovat vähintään uusia kirjailijoita (tai niiden alkuja, mutta ei kuitenkaan esim. kaikkia tämän palstan käyttäjiä).
nauraskelevan nimimerkin mukaan kirjailijoita, koska Wsoy-konsernin eräs osa-alue on kustantaminen.
Työkaverit virnuilivat tässä mun kirjatouhussani ainakin aluksi: "mitäs kirjailija" tms.
(Moni lakkasi virnuilemasta luettuaan sitä ja katseli sen jälkeen vakavahkommin.)
Tuollaisessa virnuiluvaiheessa on hiukan naivia ruveta selittämään, että emmäämikään kirjailija oo...
Vaikka omasta mielestäni en olekaan.
En katso vielä kykeneväni kirjoittamaan romaania tai dekkaria.
On helppo luetella muutama kirjailija ja muutama ei-kirjailija. Rajamaastossa on laaja epäselvä kohta jota kukaan ei voi määritellä.
Kirjoittaja elää tapahtumia kahteen kertaan: kun se tapahtui ja kun sen kirjoitti. Fiktiossakin - koska se on tehtävä, tai ainakin monet tekee, myös omaa kokemusmaailmaansa hyödyntäen.
Tätä tein ja teen. Kirjailijaksi en itseäni tunne, kirjoittajaksi kyllä.
Entä mikä on runoilijan kriteeri?
Pidetään kiinni vanhoista arvoista. Kirjailija on henkilö, joka on julkaissut kaksi teosta ja päässyt kirjailijaliiton jäseneksi.
Kata Kärkkäinen ei siis ole kirjailija.
Minusta tuossa on hyvä pointti. Pitää kirjoittaa asiallisesti asiaa ja saada julki kaksi teosta. Liiton jäsenyys olkoon vastedeskin kirjailija nimityksen käyttämiseen oikeuttava mitta.
Kaikki muut ovat sanailijoita, kirjoittajia, novelisteja, harrastekirjailijoita jne.
täydellinen väärinymmärrys. kirjailija jos kuka on oman tiensä kulkija, ei laumakiusaaja.
adolf on ollut jo kauan pois joten eiköhän me muutkin voida jo ottaa rennommmin.
olla uusiArvo. Kiihdyin liikaa, sori.
... kiihtyä lisää !
Kata Kärkkäinen on kirjailija.
Kata yritti kiihkeästi liiton jäseneksi, kun ei kelvannut, on hiukan hymähdellyt koko liitolle. Ihan kuten ulos jäävät aina, sisäpiiriläisille. Sinne halutaan, sinne pyritään, kahteenkin otteeseen, ja jos ei päästä, leikitään ettei asia oikeasti lainkaan kiinnostanut.
Kata Kärkkäinen ei olisi julkaissut ainuttakaan teosta, ellei olisi ensin julkaissut rintojaan maailmanlaajuisesti.
... ja mitähän uusiArvo mahtaa olla mieltä
?
samaa mieltä kuin sinä. Kata Kärkkäinen on kirjailija.
Katan meriitit eivät riitä liitolle. Eiväthän romanttisen roskan tuottajatkaan ole kirjailijoita.
Suomen Kirjailijaliitto ei aseta säännöissään mitään kirjojen vähimmäismäärää jäsenyytensä edellytykseksi. Sen sijaan liitto painottaa että "hakija on julkaissut sellaisia suomenkielisiä, taiteellisesti korkeatasoisia teoksia, että häntä niiden perusteella voidaan pitää kirjailijana."
Mitä se sitten käytännössä tarkoittaakaan, katsotaan tapauskohtaisesti. Kahden kirjan vaatimus on vain vakiintunut käytäntö.
Hesarihan kirjoitti liiton jäseneksi pääsyn vaikeudesta talvella ison jutun. Kata Kärkkäisen ohella esim. Juha Vuorinen ei ole liiton jäsen ja vuosittain 60-70 jäsenehdokasta saa kieltävän päätöksen.
Kirjailija-nimitys edellyttää yleensä jonkinlaista kirjallisen tuotannon jatkuvuutta, joten yksi ainoa kirja ei vielä välttämättä tarkoita, että olisi "oikea" kirjailija. Kirjailijaksi voi tietenkin kutsua ketä vain, esim. kannustusmielessä kuten Skebaa kutsuin.
Kustantajille naureskelu on siinä mielessä oikeutettua, että kirja-alalla on nykyisin niin monenlaista onnenonkijaa ja kilpailunkiristäjää, että se näkyy valitettavasti julkaisujen laadussa (eikä vain uusien kustantajien).
Mutta jokaisen - niin kustantajan kuin kirjailijankin - on aloitettava esikoisestaan.
on muutosvaiheessa.
Vanhat kustantajat istuvat vanhoissa poteroissaan puolustamassa luutuneita käsityksiä.
Uudet kustantajat tulevat ryminällä esille uuden taidekäsituksen avustamina.
"...päässyt kirjailijaliiton jäseneksi."
Miten niin päässyt?
En ymmärrä miksi minkään liiton jäsenyys määrittelee ihmisen tittelin. Eivät kaikki putkimiehetkään kuulu mihinkään liittoon, vaikka ovat kouluttautuneet ammattiin, tekevät työtä putkimiehinä ja saavat kuukausittain tililleen korvauksen tehdystä työstä.
Kirjailija on kirjailija jos itse itseään kirjailijana pitää.
yleisinhimillisesti en itse kykene ajattelemaan, mutta on ihanaa että joku sen tekee ja vielä sanoo ääneen! internetin pikkusieluisessa anonyymimaailmassa liian harvoin ollaan hyvänsuopia.
Just mielestäni tuon Juha Vuorisen minua ihmetyttää. Eli jos kirjailijaliitto on kirjailijoiden etuja ajava liitto, niin eikö se ole vähän väärin, että se ajaa vain tietynlaisen kirjallisuuden etua? Ihmettelen sitäkin, kun lähipiirissäni seuraan "oikeita taiteilijoita", niin apurahoillahan he elävät. Samat tyypit halveksivat esim. Mika Waltaria, joka tienasi leivän perheen pöytään niinkin porvarillisesti kuin tekemällä tilaustöitä.
Ja miksi Juha Vuorinen ei olisi kirjailija? Hän kirjoittaa teoksia, jotka myyvät ihan helvetisti ja joita ihmiset haluavat lukea. Miksi maassamme viihdekirjallisuus on niin aliarvostettua, kun taas "Suuressa Mualimassa" nimenomaan viihdekirjallisuus on se, joka tuo kustantajillekin leivän pöytään.
Mielestäni kirjailijaliiton pitäisi hieman uudistaa periaatteitaan ja esimerkiksi järjestää viihdekirjailijoille oma alaliittonsa tai jotain.
On mulla tässä omakin mopo ojassa, mutta ihan universaalisti ärsyttää se, että joku ylempi auktoriteetti määrittele, mikä on taidetta ja mikä ei.
on murrosvaiheessa, koska 60-lukulaisten taistolaisten ilmaisukyvytön paskakirjallisuus on auttamattomasti vanhentunutta. Uudet todelliset kyvyt ovat pääsemässä esille pienkustantajien kautta.
Leilan Ja Annukka kirjojen kanssa?
Radiokuunnelmasta kopioitiin suoraan dialogikirjoiksi, missä muutama valokuva?
Kirjoja taisi tulla ulos seitsemän kpl.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Leila_ja_Annukka
Kirjailijoita vai ei?
julkaissut viisi kirjaa, eli laskutavan mukaan on kirjailija.
Tuosta allaolevasta selviää, ettei monikaan ollut edes lukenut Katan kirjoja ja pelkkien kuulopuheiden perusteella näyttivät Katalle punaista valoa.
http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Pieni piiri valitsee kirjailijaliiton jäsenet/1135233736829
lehtijuttu, että joku rikkaan suvun vesa oli kirjoittanut noin kolmenkymmenen sivun juonen.
Taidot oli loppuneet ja suku palkkasi ammattikirjailijan kirjoittamaan loput.
Tämä pelkästään siksi, jotta suku saattoi kehua "Meidän suvusta löytyy ihan oikea kirjailija".
Samoin rikkaasta suvusta saatetaan lapsi lähettää, esim. Orivedelle opiskelamaan kirjoitamista, jotta sukuun saataisiin kirjoitustaitoisia.
Monasti tuota kirjoittamista opiskelevaa suvun vesaa ei kiinnosta kirjoittaminen pätkääkään ja se ikävä puoli on siinä, että joku lahjoja omaava saattaa menettää opiskelupaikkansa.
Harrastuksena voi olla maalaaminen, keramikka, musiikki ja laulaminen jne - ja kirjoittaminen. Joidenkin harrastaminen ja ammatinharjoittaminen on kallista ja se luo ja tuo vain kustannuksia. Jotkut noista ovat halvempia kuten laulaminen ja kirjoittaminen.
Jos harrastus vain aiheuttaa kustannuksia ja siis maksaa, niin se on harrastus. Jos se alkaa tuottaa tuloa ja muodostuu elannoksi, niin sitten juttu alkaa jo olla toinen, silloin voi ainakin kutsua itseään taitelijaksi tai kirjailijaksi. Niin kauan kun se ei tuota elantoa voi sanoa, että harrastukseni on kirjoittaminen, laulu, maalaus tai mikä muu tahansa.
Markkinat ja markkinointi määräävät kuka saa elantonsa noista tänä päivänä. Tulevat sukupolvet löytävät joitakin taiteilijoita - siis myös kirjailijoita - joita näiden oma aika ei ymmärtänyt, koska olivat niin suuria, mutta jotka tuleva aika määrittelee suuriksi taiteilijoiksi tai kirjailijoiksi.
Mitäs sanotte tästä mielipiteestä aiheesta kuka kelpaa kirjailijaksi tai taiteilijaksi?
ei tunnu hyvältä tavalta määritellä taiteilijaa, ainakaan ainoana kriteerinä.
ehkä kirjailijaksi voi tulla monella eri tavalla.
on omakustantaja joka tuottaa säännöllisesti kirjan vuodessa tai kahdessa tai niin useita että kirjailijaksi kutsuminen tuntuu sopivalta.
tai henkilö joka saa pungerrettua elinaikanaan vain yhden tai pari kirjaa, mutta joiden taiteellinen tai yhteiskunnallinen arvo on niin suuri että kirjailijan titteli on ansaittu niillä (linna ei tainnut kirjoittaa kuin kuusi romaania joista yksi oli trilogia eli tarkaleen ottaen neljä romaania, olenkohan väärässä lukumäärästä?)
on tavallisia kirjailijoita, jotka kaupallisen kustantajan kautta julkaisevat kaksi tai lukemattomia kirjoja (ehkä se yksi ainoakin huippulaadukkaanakin riittää titteliin?). tai sitten voi olla t. s. garp joka oli kirjailija jo ennen ensimmäistäkään teosta, "julkaisematon kirjailija" (john irvingin romaanihahmo).
tai sitten on kirjailijaliiton kirjailija, joka on saanut hyväksynnän auktorisoiduilta kollegoilta.
tai henkilö, jolle on myönnetty apuraha kirjoittamiseen, riippumatta siitä onko julkaissut aikaisemmin ja mitä (x-sherlokki).
Mitähän taas tekstisi loppuosa kertoo?
En ole missään yhteydessä sanonut että apurahaa olisi tullut ilman julkaisua. Päin vastoin, ehkä julkaisujen monipuolisuus/määrä on ollut se...
T. ®Sherlokki © 2008
Ai niin, kun kirjoitin hakutoiminnosta, tarkoitin suomi24 hakua, en suinkaan googlea. Sinä halusit tekstiä lukea, sillä kai löytyy.
Again: T. ®Sherlokki © 2008
taas kirjoitin jotenkin väärin vaikken tarkoittanut "#¤%. mutta minäpä hajen heti suomi24:sta. olen jo valmiiksi varma että pidän teksteistäsi, koska sinun kanssasi on niin mukava kinastellakin kun vastoin keskustelupalstojen periaatetta et koskaan rupea pärskyttämään päälleni sylkeä vaikka olisit eri mieltä.
Kuka siis kelpaa kirjailijaksi? miksi kirja, kaikista taiteen lajeista, asetetaan aina jotenkin huonompaan asemaan jos sen kustantaa ja markkinoi itse?
Eihän taiteilijallakaan, vaikkapa taidemaalarilla, ole tietoa siitä saako taulujaan myytä. Taiteilija järjestää myyntinäyttelyn, myy taulunsa, ja saa palkkansa. Miksi kirjailija ei voisi tehdä samoin: kirjoittaa ja markkinoida itse. Miksi alistua kustantamoiden mielivaltaan, jonne jalkansa saavat oven väliin vain ne joilla on nimi entuudestaan. Ei siinä(kään) ole mitään tekemistä sillä tosiseikalla onko kirja hyvä vai ei, vain markkinointi tarkaisee.
Johanna Oras on loistava esimerkki taitelijasta joka on brändännyt itsensä ja työnsä: kirjalijat tehköön samoin.
onks tää oras jotain hanalan tyttöjä
Jos ei mikään kustantaja katso kirjaa julkaisemisen arvoiseksi
tuskin on kirjailija. Jos se itse joutuu painatttamaan.
Mielestäni kirjailijaksi pääsee helpoiten olemalla julkisuuden henkilö, jollain tavalla tunnetuksi tullut, silloin on jo valmista kiinnostuspohjaa, osalla faneja, jotka ostavat kyllä kirjan tai lukevat/kuuntelevat jostain palvelusta. Nämähän voivat olla haamukirjoittajien puhtaaksi höyläämiä, eli ”kirjailija” on venyvä käsite.
Oikeasti, tuntemattomuudesta ponnistava kirjailija on sitten ihan oma tarinansa ja ansaitsee kirjailijan tittelin kyselemättä. Kalle Päätalo on hyvä esimerkki ja moni muukin vastaava, tuntemattomuudesta noussut kirjailija. Kyllä lahjakkuus lyö läpi, jos muut osat ovat riittävän vahvoja.